2014 LIIKELAITOKSET suurten investointien esittelykortit PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 1
2014 TAMPEREEN VESI Suurten investointien esittelykortit PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 2
Pirkanmaan keskuspuhdistamo TAMPEREEN VESI 2014 6 kunnan yhteinen seudullinen kalliojätevedenpuhdistamo Sulkavuoreen tarvittavine siirto- ja purkutunneleineen. Hankkeessa ovat mukana Tampere, Ylöjärvi, Kangasala, Pirkkala, Lempäälä ja Vesilahti. Hankkeella turvataan jätevesien seudullinen käsittely pitkälle tulevaisuuteen kiristyvien lupaehtojen mukaisesti keskitettynä ratkaisuna. Hankkeella korvataan kuntien nykyiset jätevedenpuhdistamot. Hankkeen kustannukset katetaan kokonaan veden käyttäjiltä perittävillä maksuilla. Hanke korottaa jätevesimaksua 0,60 0,70 /m 3. Hanke rahoitetaan pääosin hanketta toteuttavan organisaation (esim. seudullinen vesihuoltolaitos) ottamilla lainoilla, jonka osakkaat takaavat mitoitusvaraustensa suhteessa, sekä Tampereen osalta osittain investointivarauksilla. Tampereen osuus 189 M (n. 74 %). Hankkeesta on tehty periaatepäätös. Toteutussuunnittelu on käynnissä. Hankkeella ei vielä ole ympäristölupaa. Hanke sisältyy Tampereen Veden strategiaan. suunnittelu 2008-2016 rakentaminen 2017-2021 Kustannusarvio: 189,0 Milj. Käytetty 31.8.12 1,2 Milj. Kaupunki opo 20,0 Milj. Pankkilaina 169,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 751 V. 2014 aikana Sijoitetun pääoman tuotto: x % 2021 PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 3
Tekopohjavesihanke 2014 Tekopohjavesihanke/ Tampereen veden osuus 69,5 % osuus Tekopohjavesilaitoksen rakentaminen Kangasalle ja Pälkäneelle sekä siirtovesijohdon rakentaminen sieltä Tampereelle. Tekopohjavedellä korvataan Tampereella Ruskon vedenpuhdistamon pintaveden käyttö. Hanke parantaa vesijohtoveden laatua, kaupungin kriisivalmiutta ja vähentää olennaisesti kemikaalien käyttöä vedenpuhdistuksessa. Hankkeen kustannukset katetaan kokonaan veden käyttäjiltä perittävillä maksuilla. Hanke korottaa vesimaksua n. 0,06 /m 3 (30 M kustannusarviolla). Hanke rahoitetaan toteuttavan organisaation ottamilla lainoilla, jonka osakkaat takaavat vesivaraustensa suhteessa Hanketta toteuttaa nykyisin Tavase Oy. Osakkaat päättävät erikseen takausten myöntämisestä rakentamisaikaisille lainoille. Hankkeella ei vielä ole vesilain mukaista vedenottolupaa. Lupahakemus on jätetty v. 2003 ja sitä on täydennetty 2012. Hanke sisältyy Tampereen Veden strategiaan. Hanke edistää seudullista yhteistyötä. Hankkeen lopullinen organisaatiomuoto ratkaistaan mahdollisesti v. 2015 aikana seudullisista vesihuoltoratkaisuista päätettäessä. suunnittelu 2003-2018 rakentaminen 2022-2023 Kustannusarvio: 30,0 Milj. Käytetty 31.6.10 3,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Pankkilaina 30,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 133 Sijoitetun pääoman tuotto: x % 2023 PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 4
Kaupinojan vedenottamon saneeraus TAMPEREEN VESI 2014 Kaupinojan vedenottamosta saneerataan nykyaikainen, automatisoitu 4-linjainen flotaatiolaitos pääosin entisiin tiloihin. Laitos otetaan jatkuvaan käyttöön pelkän varalaitoskäytön sijasta. Hankkeella turvataan Tampereen Veden vedentuotanto- ja varatuotantokapasiteetti. Kaupinojan saneeratun laitoksen keskimääräinen tuotantokapasiteetti on ensi vaiheessa 50 000 m 3 /d, joka riittää korvaamaan kokonaan Roineesta vetensä saavan Ruskon vesilaitoksen kapasiteetin. Näsijärven eteläosan vesi on muuttunut laadultaan 1970- luvun huonosta 2010-luvun erinomaiseen ja soveltuu hyvin vesilaitoksen raakavedeksi. Kaupinoja sijaitsee Ruskoa ja sen Roineenrannan raakavesipumppaamoa edullisemmin verkostoon nähden keskeisen sijaintinsa ja pumppauksia säästävän korkeusasemansa vuoksi. suunnittelu 2011-2013 rakentaminen 2013-2015 Kustannusarvio: 26,0 Milj. Käytetään 31.12.2014 16,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Pankkilaina 26,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. Hanke sisältyy Tampereen Veden strategiaan. 115 Sijoitetun pääoman tuotto: x % 2015 PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 5
2014 TILAKESKUS suurten investointien esittelykortit PALM, maankäytön toteuttamisen ja investointien pitkän tähtäimen suunnitelma 6
JÄRVENSIVUN KOULUN PERUSPARANNUS Koulukiinteistön perusparannus. Koulukiinteistö koostuu kolmesta rakennuksesta, joista vanhin on vuodelta 1907, nuorin vuodelta 1956. Rakennuksien nykyinen bruttoala on yhteensä n. 2 316 br-m 2 Perusparannushankkeen yhteydessä koulurakennuksen tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi. Koulu on perusopetuksen luokkien 1 4 koulu Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2015 rakentaminen 2016 Kustannusarvio: 3,2 Milj. Kaupunki opo 3,2 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 7
TAMPEREEN KANSAINVÄLISEN KOULUN PERUSPARANNUS JA LAAJENNUS v. 1954 rakennetun Amurin koulukiinteistön perusparannus ja laajennus. Nykyinen bruttoala on 8 705 br-m 2 ja arvioitu kokonaisala laajennuksen jälkeen n. 11 000 br-m 2. Amurin koulukiinteistön tuleva käyttäjä on kouluverkkosuunnitelman mukaan Tampereen kansainvälinen koulu. Tätä toimintaa varten rakennusta laajennetaan, vanhat tilat perusparannetaan ja korjataan vastaamaan tämän päivän opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia. Kiinteistössä tällä hetkellä toimiva Amurin hammashoitola muuttaa Pyynikin sosiaali- ja terveys-asemalle. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: lanula 25.3.2010 - hankesuunnitelma: lanula 9.2.2012, papejo ja tikejo 23.2.2012 - toteutussuunnitelma: tikejo 24.4.2014 suunnittelu 2012 rakentaminen 2013-2017 Kustannusarvio: 20 Milj. Käytetty 31.12.14 2,6 Milj. Kaupunki opo 20 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 8
TESOMAN YHTENÄISKOULUN PERUS- PARANNUS JA LAAJENNUS JA PÄIVÄKOTI TILAKESKUS Tesoman yhtenäiskouluhanke perustuu työryhmän selvitykseen, jonka mukaan Tesomajärven ja Tesoman koulut kannattaa yhdistää yhdeksi yhtenäiskouluksi. Molemmat koulut ovat perusparannusiässä, perusparantamiseen on varauduttu jo 2011 investointiohjelmassa. Tesoman koulun bruttoala 7657 brm2, se on rakennettu 1960-70-lukujen vaihteessa. Hankkeen ohjelmaan sisältyy nuorisotilojen ja päiväkodin sijoitus koulun yhteyteen sekä palloiluhallin rakentaminen viereiselle tontille. Laajennushanke toteutetaan ennen perusparantamista. Tesoman koulun toisen koulurakennuksen tilat perusparannetaan vastaamaan opetuksen ja talotekniikan tiloille asettamia vaatimuksia. Vanhempi olemassa olevista rakennuksista puretaan. Hanke toteutetaan 2 vaiheessa. Tesomajärven koulu vapautuu kehitettäväksi v. 2018. Koulun ja palloiluhallin kaavamuutos on vahva. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Valtionosuus haettu. Päätöksenteko: Tarveselvitys 24.10.2013, hankesuunnitelma lanula 20.3.2014, tikejo 27.3.2014 suunnittelu 2013-15 rakentaminen 2015-2018 Kustannusarvio: 29,5 Milj. Käytetty 0,2 Milj. Kaupunki opo 29,5 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 9
PELTOLAMMIN PÄIVÄKOTI, KOULU JA NUORISOTILAT Peltolammin ja Multisillan alueen yhteinen uudisrakennus Koulu-, päiväkoti-, neuvola- ja nuorisotilat rakennetaan alueelle tehtävän uuden asemakaavan määrittämään kortteliin. Multisillan ja Peltolammin koulut puretaan ja vapautuville tonteille osoitetaan muu käyttötarkoitus Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Peltolammin kaupunginosan kaavoituksen aikatauluun Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2015 rakentaminen 2016-2018 Kustannusarvio: 12,0 Milj. Kaupunki opo 12,0 Milj. 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 10
PISPALAN KOULUN PERUSPARANNUS Pispalan koulukiinteistön perusparannus, kokonaisala n.3 600 br-m 2, rakennusvuosi 1942. Rakennuksessa on tehty peruskorjaustöitä jo aiemmin. Tämän perusparannushankkeen yhteydessä koulurakennuksen tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi. Koulu on perusopetuksen luokkien 1 6 koulu. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2016 rakentaminen 2017 Kustannusarvio: 4,7 Milj. Kaupunki opo 4,7 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 11
VEHMAISTEN KOULU JA PÄIVÄKOTI Vehmaisten koulun ja päiväkodin uudisrakennus Koulu ja päiväkoti rakennetaan nykyisen Vehmaisten koulun tontille. Koulu suunnitellaan 2-sarjaiseksi esikoulu-6. luokka). Päiväkodin paikkamäärä on 160. Rakennuksen suunnittelussa huomioidaan koulun mahdollinen laajennustarve tulevaisuudessa. Vanha koulu puretaan uuden rakennuksen tieltä. Vanha Vehmaisten päiväkoti (os. Seimenkatu 1) poistuu käytöstä Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: lanula 24.10.2013 - hankesuunnitelma: lanula 28.8.2014 suunnittelu 2014-2015 rakentaminen 2015-2016 Kustannusarvio: 14,0 Milj. Käytetty 31.12.2014 0,2 Milj. Kaupunki opo 14,0 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 12
LIELAHDEN KOULUN MUUTOSTYÖT JA NUORISOTILAT SEKÄ PERUSPARANNUS Lielahden koulukiinteistön muutostyöt ja uusien nuorisotilojen rakentaminen sekä perusparannustyöt. Koulukiinteistö koostuu kolmesta rakennuksesta, joista vanhin on vuodelta 1924, nuorin vuodelta 1986. Bruttoala on yhteensä n. 10 444 br-m 2 1.vaiheen muutostöiden yhteydessä entisen terveysaseman ja esiopetuksentilat muutetaan opetus- ja kouluterveydenhuollon käyttöön. Lisäksi tehostetaan nykyisten opetustilojen tilankäyttöä vastaamaan tämän päivän opetuksen tarpeita. Rakennetaan uudet nuorisotilat koulun tontille koulun laajennusosana Tilat perusparannetaan ja korjataan vastaamaan tämän päivän opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: lanula 20.4.2014 suunnittelu 2014-15,2019,2022 rakentaminen 2015-16,2020-21, 2023 Kustannusarvio: 16,0 Milj. Kaupunki opo 16,0 Milj. 2016,2021,2023 T A M P E R E E N K A U P U N K I 13
POHJOIS-HERVANNAN KOULUN PERUSPARANNUS Pohjois-Hervannan koulun tilojen perusparannus, bruttoala 9 308 br-m 2, rakennusvuosi 1975 Koulukiinteistössä on tehty julkisivujen ja vesikaton kunnostustyöt vuosina 2009-10. Vuosina 2018-19 koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia. Rakennuksessa toimii koulun lisäksi hammashoitola Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2017 rakentaminen 2018-2019 Kustannusarvio: 11,7 Milj. Käytetty 31.12.2014 0,7 Milj. Kaupunki opo 11,7 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 14
MULTISILLAN PÄIVÄKOTI Multisillan päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen Multisillan päiväkoti korvaa vanhan Multisillan päiväkodin joka puretaan. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 140 paikkaa Rakennus sijaitsee osoitteessa Multiojanpolku 3 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu alkaen 2015 rakentaminen 2016-17 Kustannusarvio: 4,9 Milj. Kaupunki opo 4,9 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 15
KALEVANHARJUN PÄIVÄKOTI Kalevanharjun päiväkodin perusparannus Kalevanharjun päiväkoti toimii vuonna 1925 valmistuneessa puurakennuksessa. Päiväkodin tilat vaativat perusparannuksen. Kiinteistön bruttoala on noin 600 m² Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: lanula 9.2.2012 - hankesuunnitelma: lanula 11.12.2012 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2014 rakentaminen 2015 Kustannusarvio: 1,0 Milj. Kaupunki opo 1,0 Milj. 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 16
MUSTAMETSÄN PÄIVÄKOTI JA NEUVOLA Mustametsän päiväkodin uudisrakennus Rakennettava päiväkoti korvaa osittain käytöstä poistuvan Nekalan päiväkodin, joka kärsii sisäilmaongelmista Rakennetaan Nekalan kaupunginosaan Tampereen yliopiston normaalikoulun läheisyyteen Päiväkoti mitoitetaan 160 lapselle ja esiopetus 3- sarjaisena. Rakennukseen keskitetään myös eteläisen palvelualueen neuvolapalvelut. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu alkaen 2015 rakentaminen 2016-17 Kustannusarvio: 4,6 Milj. Kaupunki opo 4,6 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 17
HÄRMÄLÄN KOULU JA PÄIVÄKOTI Härmälän koulun esi- ja alkuopetuksen (1-2 luokat) sekä päiväkodin käsittävä uudisrakennus rakennetaan purettavan Härmälän päiväkodin tontille palvelusuunnitelman mukaisesti. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 140 paikkaa, esiopetus toteutetaan yksisarjaisena Rakennus sijaitsee osoitteessa Talvitie 24 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2015 rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 6,2 Milj. Kaupunki opo 6,2 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 18
METSÄNIITYN KOULU JA PÄIVÄKOTI Metsäniityn päiväkodin ja koulun uudisrakennus Esi- ja alku-opetuksen (1-2 luokat) ja päiväkodin käsittävä uudisrakennus. Toteutetaan olemassa olevan Metsäniityn päiväkodin laajennuksena, laajennuksen bruttoala n. 2150 br-m 2 ja koko bruttoala n. 3371 br-m2 Rakennus sijaitsee osoitteessa Metsäniitynpolku 1 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: lanula 24.10.2013 - hankesuunnitelma: lanula 28.11.2013 suunnittelu alkaen 2013 rakentaminen 2014-2015 Kustannusarvio: 4,9 Milj. Käytetty 31.12.2014 1,0 Milj. Kaupunki opo 4,9 Milj. 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 19
ETELÄ-HERVANNAN PÄIVÄKOTI Etelä- Hervannan päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen Etelä-Hervannan päiväkoti rakennetaan Hervannan eteläiseen kaupunginosaan myöhemmin osoitettavalle tontille. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 140 paikkaa Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2015 rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 4,6 Milj. Kaupunki opo 4,6 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 20
OJALAN KOULU JA PÄIVÄKOTI Ojalan koulun ja päiväkodin uudisrakennus Esi- ja alkuopetuksen (1-2 luokat) sekä päiväkodin käsittävä uudisrakennus rakennetaan Ojala- Lamminrahka-alueen palvelusuunnitelman mukaisesti Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Ojala- Lamminrahka kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun suunnittelu alkaen 2016 rakentaminen 2017-18 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 21
ISOKUUSEN KOULU JA PÄIVÄKOTI Isokuusen koulun ja päiväkodin uudisrakennus Isokuusen koulun esi- ja alkuopetuksen (1-2 luokat) ja päiväkodin käsittävä uudisrakennus rakennetaan Isokuuseen Vuoreksen palvelusuunnitelman mukaisesti. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Vuoreksen kaupunginosan asuntorakentamisen suunnittelu alkaen 2016 rakentaminen 2017-18 Kustannusarvio: 6,0 Milj. Kaupunki opo 6,0 Milj. 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 22
MESSUKYLÄN PÄIVÄKOTI Messukylän päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen Multisillan päiväkoti korvaa vanhan Messukylän päiväkodin. Rakennetaan myöhemmin osoitettavalle tontille Messukylän kaupunginosaan. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 160 paikkaa Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu 2019 rakentaminen 2020 Kustannusarvio: 5,5 Milj. Kaupunki opo 5,5 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 23
SANTALAHDEN KOULU JA PÄIVÄKOTI Santalahden koulun ja päiväkodin uudisrakennus Esi- ja alkuopetuksen (1-2 luokat) ja päiväkodin käsittävä uudisrakennus rakennetaan Santalahteen alueelle tehtävän uuden asemakaavan määrittämään kortteliin Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan kaupunginosan kaavoituksen aikatauluun suunnittelu alkaen 2019 rakentaminen 2020-21 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 24
SAUKONPUISTON KOULU JA PÄIVÄKOTI PERUSPARANNUS JA LAAJENNUS Saukonpuiston toisen koulukiinteistön perusparannus, uuden päiväkodin laajennusosan rakentaminen koulun yhteyteen, toisen koulurakennuksen korvaaminen uudisrakennuksella Vanhan säilytettävän koulun bruttoala 2 100 br-m 2, rakennettu 1965. Päiväkodin bruttoala 1 700 br-m 2, uuden koulun bruttoala 2800 br-m 2 Saukonpuiston koulu on erityiskoulu oppimisvaikeuksista kärsiville oppilaille. Perusparannuksen yhteydessä koulurakennuksen tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi. Väestösuunnitteen mukaan oppilasmäärä alueella tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Saukonpuiston koulun yhteyteen suunnitellaan perusopetukset tilat vuosiluokille 0-4 kaksisarjaisena Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 160 paikkaa. Päiväkoti korvaa käytöstä poistuvan Kalevan lastentalon Suunnittelussa tutkitaan päiväkodin ja koulun tilojen yhteiskäyttömahdollisuuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu alkaen 2019 rakentaminen 2020-2022 Kustannusarvio: 12,8 Milj. Kaupunki opo 12,8 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 25
KANJONIN KOULU JA PÄIVÄKOTI Kanjonin koulun muutos koulu- ja päiväkotitoimintaan soveltuvaksi, muutostyö ja laajennusosa Kanjonin koulusta muodostetaan koulu ja päiväkoti, jossa toimii alueen palvelutarpeen mukaisesti joustavasti esiopetusta sekä perusopetuksen vuosiluokkia 1-4:ään. Päiväkodin rakentamisen jälkeen voidaan luopua sekä Kyyhkysen että Pallopuiston päiväkotien epätarkoituksenmukaisista tiloista. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 160 paikkaa Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2017 rakentaminen 2018-2019 Kustannusarvio: 4,6 Milj. Kaupunki opo 4,6 Milj. 2019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 26
KAUPIN PÄIVÄKOTI Kaupin kampusalueen päiväkodin uudisrakennus Päiväkoti rakennetaan itäisen alueen palvelusuunnitelman mukaisesti. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 160 paikkaa. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Kaupin kampuksen asemakaavoituksen aikatauluun Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2019 rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 6,0 Milj. Kaupunki opo 6,0 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 27
HAUKILUOMAN PÄIVÄKOTI Haukiluoman päiväkodin uudisrakennus Päiväkoti rakennetaan alueen palvelusuunnitelman mukaisesti. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 160 paikkaa Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Haukiluoman asemakaavoituksen aikatauluun Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2015 rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 6,0 Milj. Kaupunki opo 6,0 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 28
VORMISTON KOULU JA PÄIVÄKOTI Vormiston koulun ja päiväkodin uudisrakennus Vormiston koulun esi- ja alkuopetuksen (1-2 luokat) sekä päiväkodin käsittävä uudisrakennus rakennetaan Vormistoon Vuoreksen palvelusuunnitelman mukaisesti Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Vuoreksen kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. suunnittelu 2019 rakentaminen 2020 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 29
NURMI-SORILAN KOULUKESKUS Nurmi-Sorilan koulukeskuksen uudisrakennus Koulukeskus rakennetaan alueen julkisten palveluiden kortteliin. Samaan kortteliin toteutetaan myös kirjastoja vapaa-aikatalo sekä sosiaali-ja terveysasema. Koulukeskukseen toteutetaan tilat päiväkodille ja perusopetuksen yhtenäiskoululle Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Nurmi- Sorilan kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun suunnittelu 2020 rakentaminen 2020-22,2024-27 Kustannusarvio: 43,0 Milj. Kaupunki opo 43,0 Milj. 2022,2027 T A M P E R E E N K A U P U N K I 30
LAMMINPÄÄN KOULUN PERUSPARANNUS Lamminpään koulun tilojen perusparannus, bruttoala 4 590 br-m 2, rakennusvuodet 1935, 1981 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu 2018 rakentaminen 2019 Kustannusarvio: 6,0 Milj. Kaupunki opo 6,0 Milj. 2019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 31
KISSANMAAN KOULUN PERUSPARANNUS Kissanmaan koulun tilojen perusparannus, bruttoala 5 750 br-m 2, rakennusvuosi 1951 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2018 rakentaminen 2019-2020 Kustannusarvio: 7,0 Milj. Kaupunki opo 7,0 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 32
KAUKAJÄRVEN KOULUN PERUSPARANNUS Kaukajärven koulun tilojen perusparannus, bruttoala 7 300 br-m 2, valmistumisvuosi 1971 Perusopetuksen tilojen lisäksi rakennuksessa on avopalveluiden hammashoidon ja kotihoidon tiloja. Rakennuksen tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2020 rakentaminen 2021-2022 Kustannusarvio: 9,0 Milj. Kaupunki opo 9,0 Milj. 2022 T A M P E R E E N K A U P U N K I 33
PYYNIKIN KOULUN PERUSPARANNUS Pyynikin koulukiinteistön perusparannus, kokonaisala 5 200 br-m 2, rakennusvuosi 1902. Rakennus on luokiteltu rakennushistoriallisesti valtakunnallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Sen arkkitehti oli Wivi Lönn Rakennuksessa on tehty peruskorjaustöitä jo aiemmin. Tämän perusparannushankkeen yhteydessä koulurakennuksen tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi. Koulu on perusopetuksen luokkien 7 9 koulu Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2021 rakentaminen 2022-2023 Kustannusarvio: 6,5 Milj. Kaupunki opo 6,5 Milj. 2023 T A M P E R E E N K A U P U N K I 34
HYHKYN KOULUN PERUSPARANNUS Hyhkyn koulun tilojen perusparannus, bruttoala n.3171 br-m 2. Valmistumisvuosi 1903, muutoksia vuonna 1928, lisärakennus vuonna 1998 Perusparannushankkeen yhteydessä koulurakennuksen tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2018 rakentaminen 2019 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 35
OLKAHISTEN KOULUN JA PÄIVÄKODIN PERUSPARANNUS Olkahisten koulun ja päiväkodin tilojen perusparannus, bruttoala yhteensä 4531 br-m 2. Valmistumisvuosi 1960, laajennus ja muutostyöt 1985,1996 Perusparannushankkeen yhteydessä tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2019 rakentaminen 2019-2020 Kustannusarvio: 6,5 Milj. Kaupunki opo 6,5 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 36
HÄRMÄLÄN KOULUN PERUSPARANNUS Härmälän koulun tilojen perusparannus, bruttoala 6 500 br-m 2, rakennusvuosi 1953 Perusopetuksen tilojen lisäksi rakennuksessa toimii Härmälän hammashoitola ja kirjasto. Rakennuksen tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2019 rakentaminen 2020-2021 Kustannusarvio: 8,0 Milj. Kaupunki opo 8,0 Milj. 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 37
KOIVISTON KOULUN PERUSPARANNUS Koiviston koulun tilojen perusparannus, bruttoala 5911 br-m 2. Valmistumisvuosi 1929, muutoksia vuosina 1985 ja 1986, lisärakennus 2001 Perusparannushankkeen yhteydessä koulurakennuksen tilat korjataan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2019 rakentaminen 2020-2021 Kustannusarvio: 8,0 Milj. Kaupunki opo 8,0 Milj. 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 38
NURMEN PÄIVÄKOTI Nurmen päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen Nurmen alueen päiväkodin uudisrakennus rakennetaan Nurmen alueelle tehtävän uuden asemakaavan määrittämään kortteliin. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 140 paikkaa Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan kaupunginosan kaavoituksen aikatauluun suunnittelu alkaen 2022 rakentaminen 2023 Kustannusarvio: 4,5 Milj. Kaupunki opo 4,5 Milj. 2023 T A M P E R E E N K A U P U N K I 39
KAAKINMAAN PÄIVÄKOTI Kaakinmaan päiväkodin rakentaminen Kaakinmaan päiväkodin käsittävä uudisrakennus rakennetaan Kaakinmaan kaupunginosaan tehtävän uuden asemakaavan määrittämään kortteliin. Päiväkodin alustavaksi paikkamääräksi on arvioitu 140 paikkaa. Uusi päiväkoti tulee korvaamaan nykyiset Koulukadun ja Mäntykadun päiväkodit Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2020 rakentaminen 2021 Kustannusarvio: 4,5 Milj. Kaupunki opo 4,5 Milj. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan kaupunginosan kaavoituksen aikatauluun 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 40
VARAUS / X:N KOULU JA PÄIVÄKOTI Pienten lasten koulun ja päiväkodin uudisrakennus X:n kaupunginosan pienten lasten koulun, esi- ja alkuopetuksen (1-2 luokat) ja päiväkodin uudisrakennus rakennetaan kaupunginosan palvelusuunnitelman mukaisesti. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. suunnittelu 2023 rakentaminen 2024 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2024 T A M P E R E E N K A U P U N K I 41
ANNALAN KOULUN PERUSPARANNUS Annalan koulun tilojen perusparannus, bruttoala 4521 br-m 2, valmistumisvuosi 1984 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2020 rakentaminen 2021-22 Kustannusarvio: 7,0 Milj. Kaupunki opo 7,0 Milj. 2022 T A M P E R E E N K A U P U N K I 42
KISAPUISTON KOULUN PERUSPARANNUS Kisapuiston koulun tilojen perusparannus, bruttoala 1 284 br-m 2, valmistumisvuosi 1980 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2020 rakentaminen 2021 Kustannusarvio: 3,0 Milj. Kaupunki opo 3,0 Milj. 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 43
ETELÄ-HERVANNAN KOULUN PERUSPARANNUS Etelä-Hervannan koulun tilojen perusparannus, bruttoala 7 931 br-m 2, valmistumisvuosi 1983 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2021 rakentaminen 2022-2023 Kustannusarvio: 12,0 Milj. Kaupunki opo 12,0 Milj. 2023 T A M P E R E E N K A U P U N K I 44
KALEVANPUISTON KOULUN PERUSPARANNUS Kalevanpuiston koulun tilojen perusparannus, bruttoala 2 697 br-m 2, valmistumisvuosi 1996 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2022 rakentaminen 2023 Kustannusarvio: 4,0 Milj. Kaupunki opo 4,0 Milj. 2023 T A M P E R E E N K A U P U N K I 45
LIISANPUISTON KOULUN PERUSPARANNUS Liisanpuiston koulun tilojen perusparannus, bruttoala 3 940 br-m 2, valmistumisvuosi 1977 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2021 rakentaminen 2022-2023 Kustannusarvio: 7,0 Milj. Kaupunki opo 7,0 Milj. 2023 T A M P E R E E N K A U P U N K I 46
MESSUKYLÄN KOULUN PERUSPARANNUS Messukylän koulun tilojen perusparannus. Koulukiinteistö koostuu neljästä rakennuksesta, joista vanhin on vuodelta 1886, nuorin vuodelta 1992. Rakennuksien nykyinen bruttoala on yhteensä n. 4 325 br-m 2. Rakennuksessa on tehty peruskorjauksia aiemmin. Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2023 rakentaminen 2024-2025 Kustannusarvio: 7,0 Milj. Kaupunki opo 7,0 Milj. 2025 T A M P E R E E N K A U P U N K I 47
SORILAN KOULUN PERUSPARANNUS Sorilan koulun tilojen perusparannus. Koulukiinteistö koostuu neljästä rakennuksesta, joista vanhin on vuodelta 1900, nuorin vuodelta 2001. Bruttoala yhteensä 2 343 br-m 2. Rakennuksessa on tehty peruskorjauksia aiemmin. Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2024 rakentaminen 2025 Kustannusarvio: 3,8 Milj. Kaupunki opo 3,8 Milj. 2025 T A M P E R E E N K A U P U N K I 48
HARJUN KOULUN PERUSPARANNUS Harjun koulun tilojen perusparannus. Koulukiinteistö koostuu useista rakennuksista, joista vanhin on vuodelta 1907, nuorin vuodelta 2003. Rakennuksien nykyinen bruttoala on yhteensä n. 3 179 br-m 2. Rakennuksessa on tehty peruskorjauksia aiemmin. Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2025 rakentaminen 2026 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2026 T A M P E R E E N K A U P U N K I 49
LENTÄVÄNIEMEN KOULUN PERUSPARANNUS Lentävänniemen koulun tilojen perusparannus, bruttoala 5 788 br-m 2, valmistumisvuosi 1980 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2025 rakentaminen 2026-2027 Kustannusarvio: 8,5 Milj. Kaupunki opo 8,5 Milj. 2027 T A M P E R E E N K A U P U N K I 50
IKURIN KOULUN PERUSPARANNUS Ikurin koulun tilojen perusparannus, bruttoala 1 784 br-m 2, valmistumisvuosi 1976 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2025 rakentaminen 2026 Kustannusarvio: 3,0 Milj. Kaupunki opo 3,0 Milj. 2026 T A M P E R E E N K A U P U N K I 51
KÄMMENNIEMEN KOULUN PERUSPARANNUS Kämmenniemen koulun tilojen perusparannus, bruttoala 6 280 br-m 2, valmistumisvuosi 1969 Rakennuksessa on tehty peruskorjauksia aiemmin. Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2026 rakentaminen 2027-2028 Kustannusarvio: 10,0 Milj. Kaupunki opo 10,0 Milj. 2028 T A M P E R E E N K A U P U N K I 52
KALKUN KOULUN PERUSPARANNUS Kalkun koulun tilojen perusparannus, bruttoala 1 388 br-m 2, valmistumisvuosi 1981 Koulun tilat perusparannetaan vastaamaan ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimuksia Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu alkaen 2027 rakentaminen 2028 Kustannusarvio: 2,5 Milj. Kaupunki opo 2,5 Milj. 2028 T A M P E R E E N K A U P U N K I 53
SÄHKÖTALO / LASTEN JA PERHEIDEN TALO Sähkötalon muutostyö Sähkötalon tilat tyhjenevät kun Lämpötalo muutetaan Tampereen Sähkölaitoksen toimitiloiksi. Sähkötalo oli aiemmin suunniteltu Lasten ja perheiden taloksi, vrt. tarveselvitys lanula 20.3.2014 45. Hanke ei tulle toteutumaan. Tiloihin etsitään uutta toimintasisältöä. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. suunnittelu 2014- rakentaminen 2015-2016 Kustannusarvio: 1,6 Milj. Kaupunki opo 1,6 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 54
KOULURAKENNUSTEN PIENET HANKEET Koulukiinteistöjen perusparannus, á alle 5 M Perusparannettavat koulut ja järjestys tarkistetaan myöhemmin hyvinvointipalvelujen verkostosuunnitelman mukaiseksi Perusparannuksen yhteydessä koulujen tilat korjataan toiminnan sekä rakennus- ja talotekniikan osalta ajankohdan vaatimusten mukaisiksi Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu 2014- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 51,0 Milj. Kaupunki opo 51,0 Milj. 2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 55
PÄIVÄKOTIEN PERUSPARANNUS Päiväkotikiinteistöjen perusparannus 1-2 päiväkotia / vuosi, á alle 5 M Perusparannettavat päiväkodit ja järjestys tarkistetaan myöhemmin hyvinvointipalvelujen verkostosuunnitelman mukaiseksi Perusparannuksen yhteydessä päiväkotien tilat korjataan toiminnan sekä rakennus- ja talotekniikan osalta ajankohdan vaatimusten mukaisiksi Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti suunnittelu 2014- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 32,3 Milj. Kaupunki opo 32,3 Milj. 2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 56
PÄIVÄKOTIEN PIENET HANKKEET Päiväkotikiinteistöjen pienet korjaus- ja muutostyöt Päiväkotien pienet ja kiireelliset kunnossapitotyöt sekä yhdessä käyttäjien kanssa sovittavat tilamuutokset kiireellisyysjärjestyksen mukaisesti Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti suunnittelu 2014- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 28,0 Milj. Kaupunki opo 28,0 Milj. 2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 57
TAMPERE-TALON TILAMUUTOKSET JA LAAJENNUS TILAKESKUS Tampere-talon tiloja laajennetaan uudella monitoimisalilla ja studiolla. Olemassa oleviin kokous- ja studiotiloihin suunnitellaan tilat Muumimuseolle. Aulatiloja uudistetaan ja sinne rakennetaan uusi lipputoimiston ja myymälän laajennusosa. Nykyinen Cafe Soolo muutetaan kaksikerroksiseksi ravintolaksi. Sorsapuistosalin akustisia ominaisuuksia parannetaan jotta orkesteri voisi käyttää sitä harjoitustilanaan Vuonna 2014 uudistettiin teknisiä järjestelmiä nykymääräysten mukaisiksi ja Tampere-talossa otettiin käyttöön kaukokylmään perustuva jäähdytysjärjestelmä Määrärahalla parannetaan Tampere-talon toimintaedellytyksiä ja tilankäytön tehokkuutta. Tampere-talo Oy:n taloudelliset toimintaedellytykset paranevat laajennuksen johdosta Investointi hoidetaan normaalina tilakeskuksen investointina, toimialan mukaan Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: sivela 18.6.2014 suunnittelu 2014-15 rakentaminen 2014-2017 Kustannusarvio: 12,5 Milj. Käytetty 1,5 Milj. Kaupunki opo 14,0 Milj. Pankkilaina 0 Milj. Rahoitusosuudet 0 Milj. 0 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 58
TAMPEREEN KLASSILLISEN LUKION MUUTOSTYÖT Klassillisen lukion tilamuutosten ja laajennuksen toteuttaminen toteuttaminen Tampereen Klassillisen lukion kiinteistö siirtyi kesällä 2013 kokonaisuudessaan lukion käyttöön, perusopetuksen väistyessä vanhasta päärakennuksesta. Hankkeessa toteutetaan lukioopetuksen ja uusimuotoisen ylioppilaskirjoituksen vaatimat muutostyöt ja yhdyskäytävän rakentaminen tontin rakennusten välille. Tampereen Klassillisen lukion muutostöitä koskevat päätökset on hyväksytty: - tarveselvitys: osela 17.4.2012 - hankesuunnitelma: tajo 23.10.2012, tikejo 25.10.2012 - toteutussuunnitelma: 1. vaihe 30.5.2013 - toteutussuunnitelma 2A.vaihe 30.10.2014 Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2012- rakentaminen 2013-2015 Kustannusarvio: 5,5 Milj. Käytetty 31.12.2014 2,5 Milj. Kaupunki opo 3,5 Milj. 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 59
LUKIOIDEN PIENET HANKKEET Lukiokoulutuksen tilamuutosten ja perusparannusten toteuttaminen. Tampereen lukiotilojen ajankohtaiset opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan vaatimusten aiheuttamat muutos- ja perusparannushankkeet. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2027 Kustannusarvio: 6,0 Milj. Kaupunki opo 6,0 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 60
METSON TILAMUUTOKSET JA PERUSPARANNUS Metson tilamuutokset ja perusparannus, bruttoala 10 800 br-m 2, valmistumisvuosi 1986 Rakennuksessa toimivat Tampereen kaupungin pääkirjasto, Pirkanmaan aluekirjasto, Muumilaakso ja Kivimuseo. Ensimmäisessä vaihe käsittä kirjaston toiminnan vaatimat muutostyöt, mm. uusi lainausautomaatti on jo asennettu. Toisessa vaiheessa Muumilaakson ja Kivimuseon tilat otetaan kirjaston käyttöön mm. lehtienlukusaliksi samalla tehdään muita toiminnan edellyttämiä tilamuutoksia ja perusparannetaan rakennus- ja talotekniikka vastaamaan ajankohdan vaatimuksia. Hanketta koskevat päätökset hyväksytty: Hankesuunnitelma: sivela 4.11., kuvajo 11.11., tikejo 25.11.2011 Hankesunnitelman tarkistus päätettävänä lokakuussa 2014 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2012-2015 rakentaminen 2013, 2015-17 Kustannusarvio: 11,5 Milj. Käytetty 31.12.2014 0,8 Milj. Kaupunki opo 11,5 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 61
VUOREKSEN KIRJASTO JA NUORISOTILAT Vuoreksen kirjaston ja nuorisotilojen uudisrakennus Vuoreksen kirjasto, nuoriso- ja ikäihmisten kerhotilat rakennetaan Vuoreskeskukseen samaan kortteliin kirkon ja seurakuntatilojen kanssa. Hankkeen suunnittelusta järjestetään arkkitehtikilpailu yhteistyössä Tampereen ev.lut. seurakuntien kanssa. Rakentamisen aikataulu sovitetaan kaupunginosan rakentamisaikatauluun. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2020 rakentaminen 2021-2022 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2022 T A M P E R E E N K A U P U N K I 62
NURMI-SORILAN KIRJASTO- JA VAPAA- AIKATALO Nurmi-Sorilan kirjasto- ja vapaa-aikatalon uudisrakennus Nurmi-Sorilan kirjasto- ja vapaa-aikatilat on esitetty rakennettavaksi alueen julkisten palveluiden kortteliin. Samaan kortteliin toteutetaan myös Nurmi-Sorilan koulukeskus sekä sosiaali-ja terveysasema. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2026 rakentaminen 2027 Kustannusarvio: 10,0 Milj. Kaupunki opo 10,0 Milj. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Nurmi- Sorilan kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. 2027 T A M P E R E E N K A U P U N K I 63
HERVANNAN TOIMINTAKESKUKSEN E- JA K-TALOJEN PERUSPARANNUS Hervannan toimintakeskuksen E- ja K- talojen perusparannus Toimintakeskuksessa sijaitsevat terveysaseman tilat ovat kiireellisinä perusparannusohjelmassa vuosina 2015-2017 sisäilmaongelmiensa vuoksi. Nyt kyseessä oleva hanke käsittää aiemman perusparannuksen ulkopuolelle jäävät elokuvateatterin sekä kirjaston ja nuorisotilat. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2022- rakentaminen 2023-2024 Kustannusarvio: 8,5 Milj. Kaupunki opo 8,5 Milj. 2024 T A M P E R E E N K A U P U N K I 64
HAKAMETSÄN JÄÄHALLIN MUUTOS Hakametsän jäähallin muutos sisäliikuntahalliksi Tampereen Areenan valmistuttua Hakametsän jäähalli muutetaan kokonaisuudessa sisäpelilajien käyttöön. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2019- rakentaminen 2020-2021 Kustannusarvio: 10,0 Milj. Kaupunki opo 10,0 Milj. 2020-2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 65
KALEVAN LIIKUNTAPUISTON HUOLTORAKENNUS Sorsapuiston alueelle rakentuvan Kalevan liikuntapuiston uusi huoltorakennus Huoltorakennukseen sijoittuvat liikuntapuiston käyttäjien pukuhuone- ja käymälätilat, puiston kunnossapidon tukikohta ja mahdollisesti kahvila- ja kioskitilat. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2016 rakentaminen 2016 Kustannusarvio: 1,5 Milj. Kaupunki opo 1,5 Milj. Liikuntapuiston tarveselvitys hyväksytty sivela 18.10.2012 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 66
VUOREKSEN LIIKUNTAPUISTON HUOLTORAKENNUS Vuoreksen liikuntapuiston uusi huoltorakennus Huoltorakennukseen sijoittuvat liikuntapuiston käyttäjien pukuhuone- ja käymälätilat sekä puiston kunnossapidon tukikohtatilat sekä mahdollisesti kioskija kahvilatilat. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2017 rakentaminen 2017 Kustannusarvio: 1,0 Milj. Kaupunki opo 1,0 Milj. Liikuntapuiston hankesuunnitelma hyväksytty sivela 31.10.2013 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 67
X:N NUORISO- JA VAPAA-AIKATALO X:n kaupunginosan nuoriso- ja vapaa-aikatalon uudisrakennus X:n nuoriso- ja vapaa-aikatilat. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan X:n kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. suunnittelu 2020 rakentaminen 2021-2022 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2022 T A M P E R E E N K A U P U N K I 68
KAUKAJÄRVEN VAPAA-AIKAKESKUKSEN PERUSPARANNUS Kaukajärven vuonna 1973 valmistuneen Vapaaaikatalon perusparannus. Perusparannuksen yhteydessä kunnostetaan vapaaaikatalon tilat vastaamaan tämän hetken vaatimuksia. Rakennuksen koko on n. 2.700 brm 2. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2019 rakentaminen 2020 Kustannusarvio: 3,5 Milj. Kaupunki opo 3,5 Milj. 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 69
PYYNIKIN PALLOILUHALLIN PERUSPARANNUS Pyynikin vuonna 1975 valmistuneen Palliluhallin perusparannus. Pyynikin palloiluhallia on osittain peruskorjattu vuonna 1995. Tilat tarvitsevat kuitenkin tulevaisuudessa kattavan perusparannuksen. Rakennuksen bruttoala on 3.660 brm 2. Viereinen Tredun toimipiste on yksi palloiluhallin käyttäjistä. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2020 rakentaminen 2021 Kustannusarvio: 3,5 Milj. Kaupunki opo 3,5 Milj. 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 70
HERVANNAN VAPAA-AIKAKESKUKSEN PERUSPARANNUS Hervannan vuonna 1982 valmistuneen vapaaaikakeskuksen perusparannus. Reima Pietilän suunnitteleman Hervannan vapaaaikakeskuksen bruttoala on 6.420 brm 2. Rakennus on suojeltu asemakaavalla ja se jatkuu saumattomasti Hervannan ev.lut.seurakunnan tiloina. Vapaaaikakeskus käsittää liikuntahallin lisäksi pienempiä liikunta- ja kerhotiloja. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2022 rakentaminen 2023-2024 Kustannusarvio: 7,1 Milj. Kaupunki opo 7,1 Milj. 2024 T A M P E R E E N K A U P U N K I 71
KULTTUURIRAKENNUSTEN PIENET HANKKEET Tampereen kaupungin kulttuurirakennusten perusparantaminen ja laajentaminen/ täydennysrakentaminen. Pienet ja kiireelliset sekä yhdessä sovittavat korjaukset ja muutokset tai laajennukset kiireellisyysjärjestyksen mukaisesti Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2014 rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 21,9 Milj. Kaupunki opo 21,9 Milj. 2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 72
VAPAA-AIKARAKENNUSTEN PIENET HANKKEET Tampereen kaupungin vapaa-aikarakennusten perusparantaminen ja laajentaminen/ täydennysrakentaminen. Pienet ja kiireelliset sekä yhdessä sovittavat korjaukset ja muutokset tai laajennukset erillisen vuosisuunnitelman mukaisesti. Määrärahaa käytetään mm. uimarantojen uusimiseen ja perusparannukseen. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2014 rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 13,5 Milj. Kaupunki opo 13,5 Milj. 2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 73
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSPARANNUS Liikuntapaikkojen ja tilojen perusparannus Määrärahaa käytetään kaupungin omistuksessa olevien liikuntatilojen perusparannukseen, jossa uudistetaan vanhaa tekniikkaa ja parannetaan olosuhteita. Lisäksi tehdään toiminnallisia muutoksia. Liikuntatilojen perusparannustarpeista on laadittu suunnitelma, josta esitetään toteutettavaksi 1 2 kohdetta vuosittain kiireellisyysjärjestyksessä. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Tampereen harjoitusjäähallin perusparannus, Kaukajärven soutu- ja melontastadion, Rauhaniemen sauna, Kaupin uusi huoltorakennus sekä Lamminpään ulkoilumajan perusparannus. Vuosille 2015 2017 näistä ajoittuu arviolta 4 hanketta. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2014 rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 32,7 Milj. Kaupunki opo 32,7 Milj. - 2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 74
KISSANMAAN PERHETUKIKESKUKSEN PERUSPARANNUS Kissanmaan perhetukikeskuksen kiinteistön perusparannus ja laajennus Kissanmaan perhetukikeskushanke käsittää olemassa olevan kiinteistön perusparannuksen ja laajennuksen talon nykyisten sekä sinne siirtyvien Raholan perhetukikeskuksen ja Leinolan lastenpsykiatrisen osaston toimintojen sekä erityisen vaikeahoitosten lasten (ERHO) yksikön käyttöön. Nykyisen rakennuksen bruttoala on n. 2 300 brm 2, esitetty laajennus n. 2500 brm 2. Hanketta koskevat päätökset hyväksytty: Tarveselvitys: lanula 25.10.2010 Hankesuunnitelma: tikejo 12.1.2012, lanula 17.1.2012, avojo 26.1.2012 ja papejo 31.1.2012 Toteutussuunnitelman käsittelyn marraskuussa 2014 Investointi toteutetaan Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynnistä kertyneillä varoilla. Toimialan mukaisesti. suunnittelu 2012- rakentaminen 2014-2016 Kustannusarvio: 10,0 Milj. Käytetty 31.12.2014 0,2 Milj. Kaupunki opo 10,0 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 75
HERVANNAN TOIMINTAKESKUKSEN TERVEYSASEMAN PERUSPARANNUS Hervannan toimintakeskuksen terveysaseman käytössä olevien tilojen perusparannus Toimintakeskuksessa sijaitsevien terveysasematilojen perusparannus on kiireellinen tiloissa olevien sisäilmaongelmien vuoksi. Hankkeelle on haettu valtion sisäilmaolosuhdeavustusta vuodelle 2015. Rakennus on suojeltu asemakaavalla. Sen suunnittelija on Reima Pietilä ja se kuuluu olennaisen aosana Hervannan julkisista rakennuksista muodostuvaan keskusakseliin. Hankkeen koko on 3.582 brm 2. suunnittelu 2014- rakentaminen 2015, 2017 Kustannusarvio: 4,6 Milj. Kaupunki opo 4,1 Milj. Rahoitusosuudet, 0,5 Milj. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. 2015, 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 76
NURMI-SORILAN SOSIAALI- JA TERVEYSASEMA Nurmi-Sorilan sosiaali- ja terveysaseman uudisrakennus Nurmi-Sorilan kaupunginosan sosiaali- ja terveysaseman toimitilat rakennetaan alueen asemakaavassa osoitetulle tontille. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan Nurmi- Sorilan kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. suunnittelu 2024 rakentaminen 2025 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2025 T A M P E R E E N K A U P U N K I 77
X:N SOSIAALI- JA TERVEYSASEMA X:n kaupunginosan sosiaali- ja terveysaseman uudisrakennus X:n kaupunginosan sosiaali- ja terveysaseman toimitilat rakennetaan alueen asemakaavassa osoitetulle tontille. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. Rakennushankkeen aikataulu sovitetaan X:n kaupunginosan asuntorakentamisen aikatauluun. suunnittelu 2023 rakentaminen 2024 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. 2024 T A M P E R E E N K A U P U N K I 78
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PIENET HANKKEET Sosiaali- ja terveyspalveluiden pienet korjaus-, perusparannus- ja muutostyöt. Sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä olevien rakennusten pienet ja kiireelliset kunnossapitotyöt sekä yhdessä käyttäjien kanssa sovittavat tilamuutokset kiireellisyysjärjestyksen mukaisesti. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 34,5 Milj. Kaupunki opo 34,5 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 79
MUIDEN RAKENNUSTEN PERUSPARANNUS JA KIINTEISTÖTEKNISET LAITTEET Vuokrattujen tilojen perusparannukset ja tilajärjestelyt sekä kiinteistötekniikan laitteiden muutos- ja asennustyöt Toiminnan edellyttämät perusparannus- ja kunnossapitotyöt sekä yhdessä käyttäjien kanssa sovittavat tilajärjestelyt kiireellisyysjärjestyksen mukaisesti. Energiansäästötoimet kohteissa, joissa ei muutoin tehdä perusparannustöitä VSS-tilojen tilanteen aikaisten järjestelmien perusparannus Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 27,1 Milj. Kaupunki opo 27,1 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 80
SISÄILMAOLOSUHDEINVESTOINNIT Kiinteistöjen sisäilmaongelmien poistamiseen tähtäävät investoinnit Sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi tehtävät perusparannus- ja kunnossapitotyöt kiireellisyysjärjestyksen mukaisesti, kohteissa, joissa ei muutoin tehdä perusparannustöitä. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja perusparannusluonteisten muutostöiden osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 47,5 Milj. Kaupunki opo 47,5 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 81
VALMISTUNEIDEN KOHTEIDEN JÄLKITYÖT Valmistuneiden rakennuskohteiden takuuajan työt Rakennuksen valmistumisen jälkeiset toiminnan edellyttämät varustuksen, mm. opasteiden yms. täydennykset sekä pihatyöt. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen vuokrakustannukset kasvavat tilamuutosten ja varustuksen lisäyksen osalta sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 6,2 Milj. Kaupunki opo 6,2 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 82
SUUNNITTELUKUSTANNUKSET Rakennushankkeiden ennakoivan suunnittelun kustannukset Tulevien rakennushankkeiden valmisteluun ja hakesuunnitteluun liittyvän suunnittelutyön kustannukset Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 6,2 Milj. Kaupunki opo 6,2 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 83
TEN JA ULOSVUOKRATTUJEN KIINTEISTÖJEN INVESTOINNIT Liikelaitosten investoinnit sekä vuokrattujen tilojen varustaminen, kalustaminen ja muutostyöt. Liikelaitosten toiminnan edellyttämät rakennushankkeet käyttäjien kanssa sovittavan kiireellisyysjärjestyksen mukaisesti sekä vuokrattujen kiinteistöjen ensikertainen kalustaminen ja kiinteistöteknisten järjestelmien kehittäminen Tilakeskuksen kiinteistönpidon edellyttämään tasoon. Realisoitavien kiinteistöjen kehittäminen Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2029 Kustannusarvio: 30,0 Milj. Kaupunki opo 30,0 Milj. 2015-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 84
HYTE JA ENSIKERTAINEN KALUSTAMINEN VÄLIVUOKRAUSKOHTEISSA Hyvinvointiteknologian ja ensikertaisen kalustamisen edellyttämät investoinnit muissa kuin investointihankkeissa Vuokrakiinteistöjen vuokra- tai rahoitussopimukseen kuulumaton ensikertainen kalustaminen ja varustaminen sekä hyvinvointiteknologiahankinnat toiminnan tarpeiden mukaisesti. Investoinnit toteutetaan normaalina Tampereen mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2016-2029 Kustannusarvio: 5,1 Milj. Kaupunki opo 5,1 Milj. 2016-2029 T A M P E R E E N K A U P U N K I 85
NÄSILINNAN PERUSPARANNUS TILAKESKUS Näsilinna 1934 brm2 perusparannetaan ja entistetään kulttuurihistorialliseksi museoksi (2.krs) ja ravintolaksi (1.krs). Alun perin 1898 yksityiskodiksi rakennettu uusbarokkia edustava Näsilinna on suunniteltu yhteistyössä museoviraston kanssa. Muutokset tehdään pääosin palauttamalla alkuperäisasuun, osin toiminnallisista syistä, rakennustaiteellisia arvoja kunnioitetaan. Näsilinna on Tampereen arvokkain museorakennus, joka on jo yli 15v odottanut perusparannusta toimien varastona. Museon avaaminen on tärkeä imagotekijä kaupungille. Säätyläiskokoelmien sijoittaminen Näsilinnaan vapauttaa tiloja muualta pysyvästi. Hanke toteuttaa sitoumuksen pitää esillä maakuntamuseon kokoelmia. Investointi hoidetaan tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynneistä syntyvällä pääomalla, toimijoiden vuokrakustannukset määräytyvät sijoitetun pääoman mukaan. Päätöksenteko tarveselvitys sivela 24.1.20134, hankesuunnitelma tikejo 28.2.2013, toteutussuunnitelma tikejo 31.10.2013, Kh päätös 11.11.2013 Hanke kuuluu osana museoiden tilaratkaisuihin, jossa kokoelmakeskuksen perustaminen vapauttaa hajallaan sijaitsevia varastotiloja ja mm. Näsilinnaa päästään kehittämään uuteen käyttöön. Näsilinnan korjausvälin tavoite on 50v. suunnittelu 2008-2013 rakentaminen 2013-2015 Kustannusarvio: 5,5 Milj. Käytetty 5,02 Milj. Kaupunki opo 5,5 Milj. Pankkilaina 0 Milj. Valtionosuus 0 Milj. Rahoitusosuudet 0 Milj. 0 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 86
TAMPEREEN UINTIKESKUKSEN PERUSPARANNUS TILAKESKUS Uintikeskuksen 1. rakennusvaihe 11700brm2 vuodelta 1979 perusparannetaan. Aulatilat sekä pesu- ja saunatilat uusitaan, 2.krs:n perhesaunat muutetaan kokouskäyttöön, keittiö-kahvio siirretään aulan yhteyteen, tilalle yrittäjävetoinen kuntosali, talo- ja allastekniikka uusitaan. Uintikeskus oli ollut yli 33v kovalla käytöllä, vuosikorjauksilla ei kaikkia puutteita enää pystytty korjaamaan. Toiminnalliset tarpeet olivat muuttuneet, tilat eivät vastanneet nykypäivän palvelukysyntää. Uusi laajennusosa (2. rakennusvaihe) on lisännyt hallin kapasiteettia, jota oheistilat eivät tukeneet riittävästi. Tekniikka oli vanhentunut. Uintikeskus on Tampereen edustushalli ja laajuudeltaan suurin 50m altaineen ja katsomoineen. Sijainti on hyvä. Pääsymaksutulot vähenevät, koska toimintaan tulee katkoja rakentamisen aikana. Pääomavuokra kasvaa investoinnista johtuen. Päätöksenteko : Tarveselvitys sivela 8.12.2011, hankesuunnitelma sivela 18.10.2012, tikejo 25.10.2012, toteutussuunnitelma 30.5.2013 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Muuta Hanke on käynnistynyt uimahallin sulkemisella yleisöltä 13.5.2013, ja halli on kiinni 2015 kevääseen asti Kalevan uintikeskuksen perusparannus toteutuu ennen uusien uimahallien rakennushankkeita. suunnittelu 2012-13 rakentaminen 2013-15 Kustannusarvio: 12,4 Milj. Käytetty 10,1 Milj. Kaupunki opo 12,4 Milj. Pankkilaina 0 Milj. Valtionosuus 0 Milj. Rahoitusosuudet 0 Milj. 0 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 87
TESOMAN JÄÄHALLI TILAKESKUS Hanke liittyy Tesoman kehittämishankkeeseen, josta on tehty yleissuunnitelma sekä liikuntakeskuksen toiminnan parantamiseen. Työryhmän selvityksen mukaan läntisen alueen liikuntatilojen tarve on suurin Tesoman alueella. Jäähallin käyttö päättyy 2016, jollei jäädyttämisratkaisua uudisteta. Jäähallin käytön monipuolistaminen ja toiminnan kehittäminen edellyttää myös parempia tilaratkaisuja. Tarkoitus on rakentaa uusi jäähalli nykyisen paikalle. Päätöksenteko: Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. suunnittelu 2015 rakentaminen 2016 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 5,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 88
TESOMAN PALLOILUHALLI Hanke liittyy Tesoman kehittämishankkeeseen ja liikuntapainotteiseen yhtenäiskouluhankkeeseen. Työryhmän selvityksen mukaan läntisen alueen liikuntatilojen tarve on suurin Tesoman alueella. Palloiluhallin sijaintipaikaksi määriteltiin koulun viereinen tontti, joka palvelee parhaiten koululiikuntaa päivisin ja mahdollistaa myös iltakäytön joustavasti. Palloiluhallin laajuus on n. 4000 brm2. Kaavamuutos on vahvistunut syyskuussa 2014. Päätöksenteko: Tarveselvitys Sivela 17.11.2011, hankesuunnitelma 18.6.2014, kuvajo 23.9.2014 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Valtionosuus 0,75Milj. TILAKESKUS suunnittelu 2013-14 rakentaminen 2014-15 Kustannusarvio: 7,8 Milj. Käytetty 0,2 Milj. Kaupunki opo 7,8 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 89
HATANPÄÄN KANTASAIRAALAN PERUSPARANNUS 4-5 JA LAAJENNUS TILAKESKUS Hatanpään kantasairaalan perusparannus 4-5, hankkeen koko bruttoala on n. 6771 brm 2. Hanke käsittää Hatanpään kantasairaalan aulatilojen ja vuodeosastojen leikkaussalien sekä poliklinikka-päiväkirurgiasiiven perusparannuksen ja laajennuksen. Nykyisissä tiloissa tehdään toiminnan edellyttämiä tilamuutoksia aulassa ja poliklinikkatiloissa sekä nykyaikaistetaan leikkaussalit. Talotekniikka perusparannetaan tulevaisuuden vaatimustason mukaiseksi. Laajennusosa sisältää erikoispoliklinikan ja leikkaussalien laajentamisen. Heräämötilojen ahtaus aiheuttaa nykyisin suurimman pullonkaulan toiminnassa. Hankkeen vaiheistuksen suunnittelua mietitään sairaalan toiminnan mahdollisimman häiriöttömästi jatkumisen kannalta Päätöksenteko: Tarveselvitys tetola 19.9.2012, hankesuunnitelma tetola 25.9.2013, tikejo 26.9.2013 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2013-14 rakentaminen 2015-2017 Kustannusarvio: 13,0 Milj. Käytetty 0,5 Milj. Kaupunki opo 13,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 90
KOUKKUNIEMEN KEHITTÄMINEN Koukkuniemen vanhainkodin rakennuskanta vanhenee ja vaatii perusparannusta, hoitopaikat vähenevät. Ryhmäkotipaikkojen tarve kasvaa koko ajan. Koukkuniemeen tarvitaan uudisrakennuksia, jotka toimivat myös evakkotiloina perusparannusten aikana. On tutkittu useita vaihtoehtoja, joissa TPA-paikkaluku on jopa 824-1579p. Koukkuniemestä on tehty yleissuunnitelma, jossa on päädytty runsaan 600 hoivapaikan rakentamiseen. Osa rakennuksista on ajateltu ottaa asuinkäyttöön, osa purkaa ja rakentaa tilalle tavallista asumista. Investoinnit voidaan hoitaa 2 tavalla: normaalina tilakeskuksen investointina, jolloin toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaan tai ulkoistettuna siten, että sijoittaja rakennuttaa tilat ja vuokraa kaupungille. Palveluntuottajana voi olla kaupunki tai yksityinen yritys. Päätöksenteko Tarveselvitys, Ikila lokakuu 2010 Muuta: hankkeet rahoitetaan kiinteistöomaisuuden myynneillä ja niille haetaan Aran investointiavustusta ja korkotukea. 1.vaiheessa toteutettu Jukolan pp ja Impivaara yhteensä 140 p, valmis 2013. Seuraavat: A-talo 105p, Rausan pp 39p, Rausan laajennus 90p ja Uusi Havula 120p TPA sekä Iltalan ja Varpulan pp ja hallintorakennuksen pp. TILAKESKUS suunnittelu 2011-2020 rakentaminen 2012-2021 Kustannusarvio: 100 Milj. Käytetty 19,3 Milj. Kaupunki opo 100 Milj. Pankkilaina 0 Milj. Rahoitusosuudet 0 Milj. % 0 2022 T A M P E R E E N K A U P U N K I 91
KOUKKUNIEMEN A-TALO Koukkuniemen kehittämisen toinen rakennusvaihe. Siinä rakennetaan uusi seitsemän ryhmäkodin (105p) ja hyvinvointitilojen kokonaisuus nykyisen huoltokeskusrakennuksen päälle. Ryhmäkodit tarjoavat tehostettua palveluasumista vaikeasti muistisairaille ikäihmisille. Kaupunki valitsee asukkaat, jotka tekevät vuokrasopimuksen asuintiloistaan tilakeskuksen kanssa. A-talo on kooltaan n. 6400 brm2. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynneistä syntyvällä pääomalla. Toimialan mukaisesti. Araa varten tehdyssä Koukkuniemen yleissuunnitelmassa 15.1.2014 osoitettiin merkittävä määrä ikäihmisten asumispaikkojen vähentymistä ja riittävästi tavallisen asumisen sekoittumista Koukkuniemessä. Kaupunki on hakenut ja saanut alustavan hyväksymispäätöksen Arasta 4,2 M investointiavustukselle ja 7,3 M korkotukilainalle. Päätöksenteko: tarveselvitys ikila 20.2.2013 TILAKESKUS suunnittelu 2014-15 rakentaminen 2016-17 Kustannusarvio: 10,0 Milj. Käytetty 0 Milj. Kaupunki opo 10,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 92
RAUHANIEMEN SAIRAALAN PERUSPARANNUS Koukkuniemen kehittämisen kolmas rakennusvaihe. Siinä Rauhaniemen sairaalarakennus perusparannetaan kolmeksi ryhmäkodiksi (39p). Ryhmäkodit tarjoavat tehostettua palveluasumista vaikeasti muistisairaille ikäihmisille (ERVA). Kaupunki valitsee asukkaat, jotka tekevät vuokrasopimuksen asuintiloistaan tilakeskuksen kanssa. Rausa on kooltaan n. 3210 brm2. Araa varten tehdyssä Koukkuniemen yleissuunnitelmassa 15.1.2014 osoitettiin merkittävä määrä ikäihmisten asumispaikkojen vähentymistä ja riittävästi uutta tavallisen asumisen sekoittumista Koukkuniemessä. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynneistä syntyvällä pääomalla. Toimialan mukaisesti. Kaupunki on hakenut ja saanut alustavan hyväksymispäätöksen 1,6 M investointiavustukselle ja 2,4 M korkotukilainalle. Päätöksenteko: tarveselvitys ikila 20.2.2013, ikila 29.8.2014, tikejo 28.8.2014 TILAKESKUS suunnittelu 2014-15 rakentaminen 2015-16 Kustannusarvio: 5,5 Milj. Käytetty 0 Milj. Kaupunki opo 5,5 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 93
KOUKKUNIEMEN RAUSAN LAAJENNUS KOUKKUNIEMEN UUSI HAVULA Koukkuniemen kehittämisen neljäs ja kuudes rakennusvaihe. Rauhaniemen sairaalalle rakennetaan laajennus, jossa 6 ryhmäkotia 90 asukkaalle ja nykyisen Havulan tilalle rakennetaan uudisrakennus, jossa 8 on ryhmäkotia 120 asukkaalle. Ryhmäkodit tarjoavat tehostettua palveluasumista vaikeasti muistisairaille ikäihmisille. Kaupunki valitsee asukkaat, jotka tekevät vuokrasopimuksen asuintiloistaan tilakeskuksen kanssa. Rausan laajennus on kooltaan n. 5200 brm2 ja uusi Havula n. 7000 brm2. Araa varten tehdyssä Koukkuniemen yleissuunnitelmassa 15.1.2014 osoitettiin merkittävä määrä ikäihmisten asumispaikkojen vähentymistä ja riittävästi tavallista asumista Koukkuniemessä. Kaavamuutospyyntö on jätetty. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynneistä syntyvällä pääomalla. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Kaupunki on hakenut Rausan laajennukselle Aran investointiavustusta ja korkotukilainaa. Päätöksenteko: TILAKESKUS suunnittelu 2016-17 rakentaminen 2017-18 Kustannusarvio: 25,0 Milj. Käytetty 0 Milj. Kaupunki opo 25,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 94
HALLINTORAKENNUKSEN PERUSPARANNUS Koukkuniemen kehittämisen 5. rakennusvaihe. Siinä Koukkuniemen n. 90v vanha hallintorakennus perusparannetaan toimistokäyttöön. Rakennus on huonokuntoinen, taloteknisesti vanhentunut ja edellyttää myös toiminnallista kehittämistä. Hallintorakennus on rakennettu 1925 ja kooltaan n. 2880 brm2 Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynneistä syntyvällä pääomalla. Toimialan mukaisesti. Päätöksenteko: TILAKESKUS suunnittelu 2016-17 rakentaminen 2017-18 Kustannusarvio: 4,3 Milj. Käytetty 0 Milj. Kaupunki opo 4,3 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 95
KOUKKUNIEMEN ILTALAN JA VARPULAN PERUSPARANNUS Koukkuniemen kehittämisen 7.-9. rakennusvaihe. Siinä Iltalan ja Varpulan vanhainkotirakennukset perusparannetaan ryhmäkodeiksi (60p/rakennus). Ryhmäkodit tarjoavat tehostettua palveluasumista vaikeasti muistisairaille ikäihmisille. Kaupunki valitsee asukkaat, jotka tekevät vuokra-sopimuksen asuintiloistaan tilakeskuksen kanssa. Rakennukset ovat kooltaan Varpula n. 5000 brm2 ja Iltala 6600 brm2. Araa varten tehdyssä Koukkuniemen yleissuunnitelmassa 15.1.2014 osoitettiin merkittävä määrä ikäihmisten asumispaikkojen vähentymistä ja riittävästi uutta tavallisen asumisen sekoittumista Koukkuniemessä. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina kiinteistöomaisuuden myynneistä syntyvällä pääomalla. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Päätöksenteko: TILAKESKUS suunnittelu 2020 rakentaminen 2021 Kustannusarvio: 20,0 Milj. Käytetty 0 Milj. Kaupunki opo 20,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 96
HATANPÄÄN KANTASAIRAALAN KEHITTÄMINEN TILAKESKUS Hatanpään kantasairaalan toimintaa kehitetään 5 rakennusvaiheessa keskitetyksi kokonaisuudeksi. Hatanpään sairaalan tontinkäytöstä on laadittu 2013-2014 Masterplan-suunnitelma kokonaisuuden hahmottamiseksi ja tulevan maankäytön suunnittelun pohjaksi. Hatanpään sairaalan tontista jätetään syksyllä 2014 kaavoituspyyntö. Hanke merkitsee uudisosien rakentamista ja nykyisten osien purkamista, mikä edellyttää lisää rakennusoikeutta. Rakentamalla ensin uutta saadaan tilat väistyvissä osissa nykyisin toimiville yksiköille. Ensimmäinen vaihe on ajateltu toteutettavan nykyisen pääsisäänkäynnin eteen sairaalan pohjoissivulle, josta pääsisäänkäynti siirtyy itäsivulle pysyvästi. Seuraavissa vaiheissa matalia 1970-luvulla rakennettuja siipiä voidaan 2 kerrallaan purkaa uusien rakennusvaiheiden tieltä. Laajennusosat sisältävät erikoispoliklinikan ja leikkaussalien laajentamista, vuodeosastojen rakentamista, kuntoutustilat, kuvantamisen sekä uuden ravinto- ja huoltokeskuksen. Investointi toteutetaan normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Päätöksenteko: suunnittelu 2018-34 rakentaminen 2019-2036 Kustannusarvio: 235,0 Milj. Käytetty 0,1 Milj. Kaupunki opo 235,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 2018-36 T A M P E R E E N K A U P U N K I 97
KESKUSARKISTO TILAKESKUS Kaupungin eri toimialojen yhteinen keskusarkisto. Nykyisin kaupunginarkisto toimii keskusvirastotalolla, jossa sen laajentaminen ei ole mahdollista. Keskitetty arkistointi palvelee parhaiten koko kaupunkiorganisaation tarpeita, ja arkistoinnin turvallisuus uudisrakennuksessa voidaan paremmin taata. Investointi hoidetaan vuokrauksella tai, toimialan mukaan. Päätöksenteko Muuta suunnittelu 2019 rakentaminen 2020-2021 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 5 Milj. Pankkilaina 0 Milj. Rahoitusosuudet 0 Milj. 0 2022 T A M P E R E E N K A U P U N K I 98
TAIDEMUSEON TILARATKAISUT TILAKESKUS Taidemuseon laajennus. Sara Hilden museon laajennus Taidemuseoiden toiminnan kehittäminen edellyttää lisätilojen rakentamista sekä toimisto-, näyttely- ja varastotilojen osalta. Muumilaakson tuleva sijoituspaikka on Tampere-talo, jonka laajentamisesta ja muutostöistä on meneillään oma hanke. Vaativat hankkeet vaativilla tonteilla edellyttävät ratkaisun etsimistä arkkitehtuurikilpailun avulla. Investointi hoidetaan normaalina tilakeskuksen investointina, toimialan mukaan. Päätöksenteko - Muuta Arkkitehtikilpailu todennäköinen etenemiskeino. suunnittelu 2014 rakentaminen 2019-2025 Kustannusarvio: 40,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 40,0 Milj. Pankkilaina 0 Milj. Rahoitusosuudet 0 Milj. 0 2025 T A M P E R E E N K A U P U N K I 99
VUORESTALO TAMPEREEN KAUPUNKI - TILAKESKUS Vuoreksen koulukeskuksen, Vuores-talo, uudisrakennuksen rakentaminen uuteen Vuoreksen kaupunginosaan. Koulukeskukseen sijoittuu perusopetuksen tilojen lisäksi päivähoidon, esiopetuksen ja avopalvelujen tiloja sekä alkuvaiheessa myös alueen nuorisotilat. Koulun tilat, esim. liikuntasali, ovat asukkaiden käytössä koulun toiminnan ulkopuolisina aikoina. Hanke toteutetaan ulkopuolisen sijoittajan rahoittamana. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Hanketta koskevat päätökset on hyväksytty: tarveselvitys Lanula 15.2.2007 hankesuunnitelma avojo 5.2., papejo 6.2., lanula 7.2., atejo 13.2., tikejo 28.2. 2008 toteutussuunnitelma 1. vaihe tikejo 23.2.2012 Rakennushanke toteutetaan kahdessa vaiheessa; 1. vaiheen käyttöönotto 1.8.2013 ja 30.12.20013. Toinen vaihe valmistuu kesäkuussa 2018. suunnittelu 2008-2016 rakentaminen 2012-2018 Kustannusarvio: 43,5 Milj. Käytetty 31.12.2014 26,5 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. 43,5 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: - % 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 100
TESOMANTORI TAMPEREEN KAUPUNKI - TILAKESKUS Tesomantorin liikekeskuksen uudisrakennus. Tesoman kauppakeskus rakennetaan osin uudelleen ja näin syntyvään Tesomantorin liikekeskukseen siirtyvät alueen terveysasema ja kirjasto sekä uutena toimintana asuinalueen Olohuone. Hankkeen toteuttaminen on osa v.2009 laaditun hyvinvointipalvelujen Palveluverkon kehittämissuunnitelman toteutusta. Hanke toteutetaan yhteistyössä ulkopuolisen kumppanin (Kesko Oy) kanssa. Hanketta varten tarvittava liikekeskusalueen asemakaavamuutos on hyväksytty 7.2.2012. Kaupungin tilojen alustava pinta-ala on yhteensä n. 4 500 htm 2. Hankkeen odotetaan valmistuvan vuoden 2017 alussa. suunnittelu 2012- rakentaminen 2015-2017 Kustannusarvio: 11,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 11,0 Milj. Hanke toteutetaan ulkopuolisen sijoittajan rahoittamana. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Sijoitetun pääoman tuotto: - % 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 101
LINNAKESKUS TILAKESKUS Linnakeskuksen uudisrakennus sisältää liikuntahallin, kuntosalin ja kirjaston. Kaupungille on tarjottu vuokrattavaksi kirjaston tilat aluekirjaston saamiseksi Linnainmaan alueelle. Muu rakennus täyttäisi paikallisten liikunnan harrastajien tilantarpeet yksityisten toimijoiden toteuttamana. Asemakaava sisältää rakennusoikeuden myös myöhemmin rakennettavalle uimahallille. Linnainmaatalon uudisrakennuksen ensimmäisessä rakennusvaiheessa on ajateltu rakennettavan tilat Linnainmaan aluekirjastolle, toisessa vaiheessa uimahalli ja vapaa-ajantiloja. Toteutustapa on avoin. Liikuntahallirakennuksen (sis. kirjaston) toteuttamiseen on ehdolla yksityinen rakennusliike Arkta Oy, joka haluaisi järjestää toiminnan muissa kuin kirjaston tiloissa. Uimahalli-investointi toteutettaisiin normaalina Tampereen kaupungin tilakeskuksen investointina. Hanke toteutetaan ulkopuolisen sijoittajan rahoittamana. Kirjaston tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välivuokrauksena. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti suunnittelu 2012-15 rakentaminen 2016 Kustannusarvio: 2,5 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 2,5 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: - % 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 102
PISPAN PALVELUKESKUS TILAKESKUS Pispan palvelukeskuksen rakennukset on myyty 2011 Kotilinnasäätiölle, jonka on tarkoitus perusparantaa ja laajentaa kohde isoksi läntisen alueen palvelukeskukseksi. Tuore asemakaava mahdollistaa vanhan rakennuksen kehittämisen ja riittävän lisärakennusoikeuden. Tarvetta toiminnan kehittämiselle ja uusille tehostetun palveluasumisen ryhmäkodeille on kovasti. Uudisrakennukset sisältävät yhteensä 7 ryhmäkotia, joissa yhteensä 105 asuntoa vaikeasti muistisairaille. Palvelukeskustilat perusparannetaan nykyisin tiloihin. Kaupunki vuokraa Kotilinnasäätiöltä uudet ryhmäkodit (n. 5000 hum2), valitsee koteihin asukkaat ja vuokraa tilat edelleen asukkaille. Kaupunki vuokraa tilat perusparannus-osasta myös palvelu- ja päiväkeskustoimintaa varten. Kotilinnasäätiö on saanut Arasta alustavan hyväksymispäätöksen ryhmäkotien investointiavustukselle ja korkotukilainalle. Toimialan mukaisesti. Investointiavustus vähentää vuokrakustannuksia avustuksen suuruudesta riippuen. Päätöksenteko: Tarveselvitys: ikila 30.11.2011 Hankesuunnitelma: 1.vaihe ikila 12.6.2013, tikejo 30.5.2013 ja 2.vaihe ikila 20.8.2014, tikejo 28.8.2014 suunnittelu 2012-14 rakentaminen 2013-16 Kustannusarvio: 19,2 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 19,2 Milj. Tarveselvitys Sijoitetun pääoman tuotto: 2014-2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 103
TAMPEREEN ATERIAN KESKUSKEITTIÖ TILAKESKUS Tampereen Aterian keskuskeittiön rakentaminen Keskuskeittiössä valmistaa aterioita päiväkotien, koulujen ja nimettyjen asiakassegmenttien tarpeisiin. Kapasiteetti on 25 000 ateriaa/vrk ja toivottu sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella esim. läntisen ohitustien tuntumassa. Keskuskeittiö mahdollistaa ateriatuotannon keskittämisen, parantaa kustannustehokkuutta ja erilaisten ateriavaihtoehtojen tarjoamismahdollisuuksia asiakastarpeiden mukaisesti sekä keventää muita keittiöiden investointitarpeita. Nykyinen, lähipalveluperiaatteella toimivan palveluverkon mukainen ateriatuotanto ei tue Tampereen Aterian omistajapoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Hanke toteutetaan ulkopuolisen sijoittajan rahoittamana. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Päätöksenteko: tarveselvitys atejo 27.5.2014 suunnittelu 2014-15 rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 15,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 15,0 Milj. 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 104
PIRKANMAAN MUSIIKKIOPISTO Pirkanmaan musiikkiopiston tilaratkaisu on kesken. Musiikkiopiston sijoituspaikaksi on mietitty Pellervon koulua, joka edellyttää perusparannusta Pellervon koulun toiminta on päättynyt, rakennukselle etsitään uutta käyttöä tilankäytön tehokkuus huomioiden. Musiikkiopiston nykyiset tilat Kaakinmaalla ovat riittämättömät ja toiminnallisesti sekä teknisesti epätarkoituksenmukaiset. Rakennus sopii musiikkiopiston käyttöön sekä rakenteellisesti että sijainnin puolesta. Hanke on kallis, mutta toteuttaisi kulttuuritoimen intressiä tukea musiikin perusopetustarjontaa nuorisolle ja aikuisille. Hanke mahdollistaa De Gamlas Hemin ympäristön vapauttamisen kehitettäväksi. Pellervon koulun laajuus on 5600brm2. Mikäli rakennus säilytetään ja otetaan uuteen käyttöön, se tulee korjata talo- /rakennusteknisesti täysin. Ei toteutusaikaisia vaikutuksia konsernin talouteen, uudet tilat lisäävät musiikkiopiston vuokrakuluja n.200 000 /v. Kaavamuutos tekeillä, prosessissa mietitään myös koulun purkamisvaihtoehtoa ja osittain purkamista. Päätöksenteko - Hanke mahdollistaa Pellervon alueelle myös muutakin toimintaa, mikä vaatii uuden asemakaavan tontille. Siinä koulun piha tullaan varaamaan asuinrakentamiselle, tavoitteena elinkaariasuminen ja asumisen uudet ideat. Toimijoiden riittävä synergia keskenään tekee hankkeesta kannattavan ja kannatettavan. TILAKESKUS suunnittelu 2014-15 rakentaminen 2016 Kustannusarvio: 8,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 8,0 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: - % 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 105
POHJOLANKADUN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN YKSIKKÖ TILAKESKUS Pohjolankatu 25 kiinteistöstä järjestettiin tontinluovutuskilpailu 2012-2013. Kilpailun voitti Kotilinnasäätiö, joka perusparantaa kohteen tehostetun palvelukeskukseksi, palveluasumisen yksiköiksi ja toteuttaa laajennusosan asumiseen. Yksikköön tulee palvelukeskustilojen lisäksi 90 tehostetun palveluasumisen asukaspaikkaa sekä noin 60 ikäihmisten asuntoa. Tontinluovutuskilpailun toisen tontin toteuttamisen kilpailussa voitti SRV Rakennus Oy, joka rakentaa asuinkerrostalon Kekkosentien varteen. Kaupunki vuokraa Kotilinnasäätiöltä uudet ryhmäkodit, valitsee koteihin asukkaat ja vuokraa tilat edelleen asukkaille. Kaupunki vuokraa tilat 1.krs perusparannusosasta myös päiväkeskustoimintaa varten. Hankkeelle on saatu Arasta alustava hyväksymispäätös investointiavustukselle ja korkotukilainalle, ja se siirretään Kotilinnasäätiön ja edelleen asukkaiden hyväksi. Toimialan mukaisesti. Investointiavustus vähentää vuokrakustannuksia avustuksen suuruudesta riippuen. suunnittelu 2013-14 rakentaminen 2014-16 Kustannusarvio: 12,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 0,0 Milj. Tarveselvitys Sijoitetun pääoman tuotto: 2014-2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 106
ETELÄINEN ALUEKIRJASTO JA NUORISOTILAT TAMPEREEN KAUPUNKI - TILAKESKUS Tampereen eteläisen aluekirjaston ja nuorisotilojen uudisrakennus Eteläinen aluekirjasto ja nuorisotilat esitetään toteutettavaksi vuokratiloihin esim. Lakalaivaan suunnitellun liikekeskuksen yhteyteen. Hanke toteutetaan ulkopuolisen sijoittajan rahoittamana. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. suunnittelu 2019 rakentaminen 2020-2021 Kustannusarvio: 5,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 5,0 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: - % 2021 T A M P E R E E N K A U P U N K I 107
RATINAN LÄMPÖTALO TILAKESKUS Ratinan lämpötalo on tarkoitus muuttaa Sähkölaitoksen käyttöön sopivaksi ja korjata siltä vapautuva Ratinan Sähkötalo avopalveluiden Lasten ja perheiden taloksi. Lämpötalon koko on n. 5 500 brm 2 ja Sähkötalon koko vastaavasti 4 097 brm 2. Hanke toteutetaan ulkopuolisen sijoittajan rahoittamana. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. suunnittelu 2014 rakentaminen 2014, 2020 Kustannusarvio: 3,4 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet 1,3 Milj. Tarveselvitys Sijoitetun pääoman tuotto: 2014-2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 108
TREDU SANTALAHDENTIE 10, PERUSPARANNUS TAO Kiinteistöt Oy:n omistaman Tampereen seudun ammattiopiston Santalahdentie 10 kiinteistön muutostyöt ja perusparannustöiden loppuun saattaminen. Kiinteistön tiloja on perusparannettu vuosina 2005-2007 kolmessa eri vaiheessa yht. 5 390 brm 2. Kiinteistön kokonaisbruttoala on 25 300 brm 2. TREDUn kampussuunnitelman mukaisesti Santalahdentie 10 kiinteistöstä muodostetaan hyvinvointialojen kampus. Tämän rakennushankkeen yhteydessä tehdään opetusalojen tarvitsemat muutostyöt sekä perusparannetaan aiempien hankkeiden ulkopuolelle jäänet kiinteistön osat. Hanke toteutetaan useammassa vaiheessa. TREDU-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan mukaisesti. Tarveselvitys hyväksytty: osela 2.5.2013. Hankesuunnitelma hyväksytty: tajo 26.11.2013, osela 5.12.2013, TAO-Kiinteistöt Oy hallitus 20.12.2013 suunnittelu 2013-2014 rakentaminen 2015-2016 Kustannusarvio: 26,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 26,0 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: 2016 T A M P E R E E N K A U P U N K I 109
TREDU HEPOLAMMINKATU 10, PERUSPARANNUS Tampereen seudun ammattiopiston Hepolamminkatu 10 kiinteistön perusparannus Perusparannus- ja muutostyöhankkeet toteutetaan Tredun 19.8.2014 osaamis- ja elinkeinolautakunnan kokouksessa esillä olleen palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. Ammattiopiston Hepolamminkatu 10 kampusaluetta on rakennettu v. 1986 alkaen useammassa eri vaiheessa. Kiinteistön olemassa olevien rakennusten kokonaisbruttoala on n. 25 700 brm 2. Kampuksen tilat perusparannetaan vastaaman ajankohdan opetuksen sekä rakennus- ja talotekniikan tarpeita. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. TILAKESKUS suunnittelu 2016- rakentaminen 2017-2025 Kustannusarvio: 25,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 25,0 Milj. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Sijoitetun pääoman tuotto: 2017-2025 T A M P E R E E N K A U P U N K I 110
TREDU HEPOLAMMINKATU 10, E- JA F- RAKENNUSTEN PERUSPARANNUS TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Hepolamminkatu 10 kampuksen F- rakennuksen sekä E-rakennuksen puualan työtilojen perusparannus F- rakennus ja osa E-rakennuksesta tiloista perusparannetaan ja muutetaan Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti puu- ja pintakäsittelyalan koulutuksen tarvitsemiksi tiloiksi. Hankkeen koko on noin 4.500 brm 2. Hanke liittyy kampusalueen J-rakennuksen laajennus- ja Autoalan uudisrakennushankkeisiin. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. suunnittelu 2016- rakentaminen 2017-2018 Kustannusarvio: 5,5 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 5,5 Milj. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Sijoitetun pääoman tuotto: 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 111
TREDU LOGISTIIKKATALON, J-RAKENNUK- SEN, LAAJENNUS TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Hepolamminkadun kampusalueen J-rakennuksen, Logistiikkatalon, laajennus J-rakennuksen laajennus autokorikorjaamon ja maalaamon, pintakäsittelyalan sekä kone- ja metallialan, mm. hopeaseppäkoulutuksen käyttöön. Hankkeen koko on noin 3.000 brm 2. Hanke liittyy kampusalueen E- ja F rakennusten muutostöihin sekä Autoalan uudisrakennushankkeeseen. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. suunnittelu 2015- rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 5,5 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 5,5 Milj. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Sijoitetun pääoman tuotto: 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 112
TREDU AUTOALA TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Autoalan uudisrakennus Hepolamminkatu 10 kampusalueelle Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti autoalan opetus siirtyy Hepolamminkadulle vuonna 2020. Autoalan uudisrakennus rakennetaan kampusalueelle Väkipyöränkadun varteen. Osa koulutusalan tiloista valmistuu jo aiemmin kampusalueen J-rakennuksen laajennusosaan. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. suunnittelu 2018- rakentaminen 2019-2020 Kustannusarvio: 9,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 9,0Milj. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Sijoitetun pääoman tuotto: 2020 T A M P E R E E N K A U P U N K I 113
TREDU KANKAANTAANKATU TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Kankaantaankadun kiinteistön perusparannus- ja laajennus. Kankaantaankadun päärakennus perusparannetaan ja nykyinen B-rakennus korvataan uudisrakennuksella. Toimipisteen opetusalojen tarvitsemat tilat toteutetaan Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2016- rakentaminen 2017-2019 Kustannusarvio: 19,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 19,0 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: 2018,2019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 114
TREDU LEMPÄÄLÄ TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Lempäälän kiinteistön perusparannus- ja laajennus. Tredu Lempäälän päärakennus perusparannetaan ja laajennetaan Tredun palveluverkkoselvityksen mukaisesti. Nykyinen B-rakennus puretaan. Lempäälän lukio sijoittuu toimipisteeseen osittain Tredun kanssa yhteiskäyttöisiin tiloihin. Opetusalojen tarvitse-mat tilat toteutetaan Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. Lempäälän kunnan osuus kustannuksista on noin 10,3 milj. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Tarveselvitys hyväksytty: osela 11.3.2014, Lempäälä kval 27.11.2013, sivltk 18.3.2014 Hankesuunnitelma hyväksytty: osela 5.6.2014, Lempäälä kval 28.5.2014 suunnittelu 2014- rakentaminen 2016-2017 Kustannusarvio: 18,4 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 18,4 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 115
TREDU KANGASALA TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Kangasalan kiinteistön uudisrakennus. TREDU Kangasalan uudet tilat rakennetaan Pikkolan alueelle. Vanha Sahalahdentien kiinteistö vapautuu muuhun käyttöön. Opetusalojen tarvitsemat tilat toteutetaan Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2017- rakentaminen 2018-2019 Kustannusarvio: 18,0 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 18,0 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: 2019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 116
TREDU ÅKERLUNDINKATU TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Åkerlundinkadun kiinteistön muutostyöt. Tredu Åkerlundinkadun kiinteistö vapautui kokonaisuudessaan Tredun käyttöön vuoden 2014 alussa. Matkailu- ja ravitsemusalan tarvitsemat tilamuutokset toteutetaan TREDUn palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. 1. vaihe valmistui kesällä 2014 ja 2. vaihe kesällä 2015 Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Hankkeen tarveselvitys hyväksytty: osela 18.9.2013 Hankesuunnitelma hyväksytty: osela 16.1.2014, tajo 14.1.2014, TAO-Kiinteistö Oyn hallitus 4.2.2014?? Toteutussuunnitelma hyväksytty: TAO-Kiinteistöt Oyn hallitus 12.3.2014 suunnittelu 2013-2014 rakentaminen 2014, 2015 Kustannusarvio: 2,3 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 2,3 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: 2014, 2015 T A M P E R E E N K A U P U N K I 117
TREDU ORIVESI TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston Oriveden kiinteistön perusparannus- ja muutostyöt. Tredu Oriveden kiinteistö perusparannetaan ja toteutetaan toimipisteen opetusalojen tarvitsemat tilamuutokset Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. Osa tiloista vuokrataan edelleen ulkopuolisille käyttäjille. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. suunnittelu 2015- rakentaminen 2016-2018 Kustannusarvio: 7,5 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 7,5 Milj. Sijoitetun pääoman tuotto: 2018 T A M P E R E E N K A U P U N K I 118
TREDU Pirkkala TILAKESKUS Tampereen seudun ammattiopiston lentokonekoulutuksen tilojen uudisrakennus. Tredun lentokonekoulutusn tilat siirtyy vuoden 2017 alussa Rollikkahallilta Pirkkalan lentoaseman yhteyteen rakennettavaan uudisrakennukseen Tredun palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. Osa tiloista vuokrataan ulkopuolisille käyttäjille. Rollikkahallin tilat vapautuvat muuhun käyttöön. Tredu-Kiinteistöt Oy rahoittaa investoinnin. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kiinteistö Oy:n konsulttina Tampereen Tilakeskus Liikelaitos. suunnittelu 2015- rakentaminen 2015-2016 Kustannusarvio: 7,5 Milj. Käytetty 0,0 Milj. Kaupunki opo 0,0 Milj. Rahoitusosuudet, 7,5 Milj. Tilat vuokrataan toimialalle Tilakeskuksen välittämänä. Toimialan vuokrakustannukset kasvavat sijoitetun pääoman mukaisesti. Sijoitetun pääoman tuotto: 2017 T A M P E R E E N K A U P U N K I 119