Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2007
1. Yleistä (puheenjohtaja Markus Heimonen) Viime vuosien aikana killan jäsenmäärä ja toiminnan laajuus on kasvanut ja vakiintunut tasolle, jota voi pitää kestävänä. AS on ottanut paikkansa Otaniemen keskisuurten kiltojen joukossa. Vaikka taloudelliset toimintaedellytykset ovat vuosi vuodelta parantuneet, on toimijoiden resursseissa rajansa eikä siten toiminnan laajentaminen yhä entisestään ole mielekäs tavoite. Vuonna 2007 jatketaan kuitenkin toiminnan tarmokasta kehittämistä, minkä lisäksi tartutaan moneen tuoreeseen hankkeeseen. Vuoden uusissa avauksissa näkyy 10-vuotisjuhlallisuuksien lähestyminen vuonna 2008. Kunnianhimoisimmat juhlavuoden projektit on käytännössä toteutettava suurelta osin jo tämän vuoden puolella. Erityistä huomiota ansaitsevat 10-vuotishistoriikki sekä killan seuraava pitkä ulkomaanexcursio, joiden on molempien tarkoitus realisoitua syksyllä 2008. Lisäksi vuoden 2007 aikana perustetaan 10-vuotisjuhlatoimikunta suunnittelemaan killan 10- vuotisjuhlallisuuksia. Historiikkiprojektin merkitys on suuri killan tapahtumarikkaiden alkuvuosien taltioimisessa jälkipolville. Moni legenda, tarina ja perinne vaipuisi aikanaan historian hämärään, ellei näitä saataisi nyt yksiin kansiin vanhojen aktiivien ollessa vielä helposti tavoitettavissa. Historiikki on iso yhteinen puristus, jonka kokoamiseen ovat kaikki kiltalaiset phuksista vaariin tervetulleita osallistumaan. Historiikille pyritään mahdollisuuksien mukaan hankkimaan ulkopuolista rahoitusta. Ulkomaanexcursio tulee olemaan edeltäjiensä tapaan varsin itsenäinen projekti, jonka toteuttaminen on ensisijaisesti excursiovastaavan ja muiden lähtijöiden omalla vastuulla. Excursiolla on kuitenkin merkitystä koko killalle. Sen lisäksi, että excursio antaa epäilemättä jälleen aiheen monelle uudelle AS-legendalle ja mahtavalle kiltamuistolle, se myös tuo killalle positiivista huomiota korkeakoululla, osastolla ja yhteistyöyrityksissä. Killan on ollut myös pakko havahtua siihen tosiasiaan, että AS:ltä valmistuneiden ihmisten joukko kasvaa nopeasti. Jos ja kun näistä entisistä kiltalaisista halutaan pitää kiinni ja tarjota heille mahdollisuus pitää yhteyttä vanhoihin opiskelukavereihin, kilta tarvitsee toimivaa alumnitoimintaa. Tällaisen toiminnan rakentaminen hajanaiselle ja yhä verrattain pienelle alumnijoukolle on suuri haaste, eikä tavoitteisiin ole aiempina vuosina päästy. Killan vanhat jäsenet määrittelevä sääntömuutos tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden luoda systemaattinen järjestelmä alumnien tavoittamiseksi. Myös AS-osasto on ilmaissut halukkuutensa auttaa alumnitoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä. Killan ensimmäinen alumnitapahtuma pyritään saamaan aikaan syksyllä. Kunnianhimoiset projektit eivät kuitenkaan merkitse sitä, että killan hyväksi havaitusta "normaalista" toiminnasta oltaisiin valmiita tinkimään. Phuksitoiminta on aina ollut ja tulee vastaisuudessakin olemaan killalle ratkaisevan tärkeää. Luonnollisesti uusille opiskelijoille itselleen on tärkeää päästä alusta lähtien mukaan opiskelijayhteisöön toimintaan, mutta aktiiviset uudet toimijat ovat myös killalle välttämättömiä jatkuvuuden turvaamiseksi. Phuksitoimintaan ja ISOhenkilöihin panostetaan vastaisuudessakin niin paljon kuin tarvitaan. Tapahtumat ovat edelleen killan selvästi merkittävin toimintamuoto, ja suurin vastuu niiden toteuttamisesta on edelleen huvitoimikunnalla. Muutaman vuoden kokeilun jälkeen yhden huvimestarin mallista päätettiin palata takaisin killoilla tavallisempaan isäntä+emäntä -malliin. Tämän toivotaan helpottavan huvimestarin hyvin suureksi kasvanutta työtaakkaa. Huvitoimikunnan toimintaa ollaan valmiita kehittämään edelleen
tämän vuoden kokemusten perusteella. Viimeiset pari vuotta ovat olleet killalle taloudellisesti erittäin suotuisia. Yrityssuhteiden määrätietoista kehittämistä jatketaan, mutta samalla on ymmärrettävä kasvun rajojen tulevan jossain vaiheessa vastaan. Joka tapauksessa killan toiminnan rahoitus tulee perustumaan myös vuonna 2007 lähes täysin sponsorisopimuksiin. On ensiarvoisen tärkeää vaalia pitkäaikaisia suhteita tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin. Excursiotoiminnalle pyritään antamaan erityistä huomiota ja lisäksi tutkitaan mahdollisuutta löytää tukijoita killan historiikkiprojektiin. Viestintätekniikka on näkynyt pitkään varsin heikosti killan toiminnassa, erityisesti yrityssuhteissa. Graafisen tekniikan kerhon GRAKin kanssa tullaan yhteistyötä syventämään muun muassa pyrkimällä avaamaan GRAKin järjestämät excursiot kaikille kiltalaisille. Opintoasioissa haasteita tulee tuomaan erityisesti uusi kandidaatintutkinto, ja siihen liittyvä opetuksen P-moduulien yhdistäminen. Uudistus ollaan toteuttamassa hyvin nopealla aikataululla ja esimerkiksi monet resurssikysymykset ovat vielä epäselviä. Killan on pyrittävä kaikin keinoin vaikuttamaan siihen, ettei osaston opetuksen taso kärsi muutoksissa. Kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta on pidettävä kirkkaana mielessä, että killan toiminta perustuu täysin vapaaehtoiseen työpanokseen. Toimijoilta odotetaan paljon, ja sitä suuremmalla syyllä on kaikin tavoin pyrittävä varmistamaan, että yhdessä tekeminen säilyy mielekkäänä, hauskana ja palkitsevana. 2. Hallinto (sihteeri Kristina Hellman) Sihteerin tehtäviin kuuluu laatia hallituksen kokouksista pöytäkirjat. Pyrin kirjoittamaan pöytäkirjat puhtaaksi ja laittamaan ne killan kotisivuille viimeistään kahden viikon kuluttua kokouksesta. Lisäksi teen ja postitan nakkilistan eli kokouksessa jaetut tehtävät tiedoksi hallitukselle ja toimihenkilöille vuorokauden kuluessa kokouksesta. Samalla postitan myös tiivistelmän kokouksesta newsseihin ja as-postituslistalle. Sihteerinä ylläpidän myös killan sähköpostilistoja ja jäsenrekisteriä. Lupaan pitää ne ajan tasalla. Vuoden lopuksi tarkastan, ketkä ovat toistuvasti laiminlyöneet jäsenmaksunsa. Heidät erotetaan killasta ja poistan heidät jäsenrekisteristä ja sähköpostilistoilta, mikäli jäsenmaksun maksamisen suhteen ei tule muutosta. Lisäksi ylläpidän killan arkistoa, jonne säilön pöytäkirjojen lisäksi kaikkea muuta säilyttämisen arvoista. 3. Talous (rahastonhoitaja Oskari Heikkinen) Rahastonhoitajan tehtävänä on toimia hallituksen taloudellisena neuvonantajana ja valvoa killan varojen käyttöä sekä vakavaraisuutta. Tämän tehtävän täyttäminen edellyttää huolellista suunnittelua realistisen talousarvion laatimisen muodossa. Laaditun talousarvion toteutumista on myös kyettävä seuraamaan. Niinpä tarkoituksena on seurata hallituksen ja toimihenkilöiden rahankäyttöä tarkoin ja pyrkiä pitämään kirjanpito lähes reaaliaikaisena. Ajanmukainen kirjanpito mahdollistaa myös talousarvion joustavan päivittämisen tarpeen vaatiessa ja käytettävissä olevien varojen tehokkaan kohdentamisen, sekä helpottaa tilinpäätöksen laadintaa.
Vuoden 2006 aikana on varauduttu mahdollisiin tuleviin taloudellisesti vaikeisiin aikoihin sekä merkittäviin hankkeisiin aloittamalla järjestelmällinen, maltillinen omaisuuden kartuttaminen. Lyhyellä tähtäimellä varoja on tarkoitus kerätä killan 10-vuotisjuhlallisuuksia varten. Samalla on kuitenkin tarkoitus luoda järjestelmä, joka mahdollistaa killan varallisuuden vakaan ja turvallisen kartuttamisen pitkään tämän jälkeenkin. Ideana ei ole säästäminen säästämisen vuoksi, vaan pitkällä tähtäimellä sellaisen pääoman kerääminen, että kilta pystyy turvaamaan jäsenilleen tarjoamansa palvelut myös taloudellisesti heikkoina vuosina. Käytännössä edellinen tarkoittaa ylimääräisten varojen sijoittamista rahastoon. Säästäminen ei ole itsetarkoitus, eikä vuoden 2007 aikana tule merkitsemään killan toimintaan käytetyn rahamäärän pienentämistä, vaan pyrkimystä menojen pitämiseen nykyisellä tasolla ja mahdollisen ylijäämän siirtämistä aiemmin pankkitiliä paremmin tuottaneeseen kohteeseen. * Varsinainen sijoitusstrategia on tehty, pantu toimeen ja havaintojeni perusteella pidän sitä järkevänä. Vuoden lopulla on tarkoitus analysoida tilanne uudestaan ja kirjoittaa aiheesta seuraavalle rahastonhoitajalle kattavampi kuvaus testamenttiin. * Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta 4. Phuksitoiminta (suurphuksi Mikko Tuohimaa) 4.1. Yleistä Phuksikasvatuksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden mahdollisuuksia tehokkaaseen ja mielekkääseen opiskeluun sekä ohjata kasvamista opiskelijayhteisön jäseneksi. Kummankin tavoitteen edellytyksenä on niin opiskeluaikaisten kuin työelämässäkin tarvittavien sosiaalisten suhteiden kehittäminen. SuurPhuksi johtaa killan phuksitoimintaa ja edustaa kiltaa TKY:n fuksitoimikunnassa. 4.2. Toiminta SuurPhuksin kevääseen kuuluu SuurPhuksi seniorin auttaminen senhetkisten phuksien saattamisessa ensimmäisen vuotensa loppuun. Samalla SuurPhuksi valmistelee tulevaa syksyä kokoamalla ja taittamalla phuksioppaan ja suunnittelemalla syksyn tapahtumia. Alkukeväästä SuurPhuksi auttaa ISOpomoa rekryämään ja valitsemaan ISOhenkilöitä tulevalle lukuvuodelle. Kesällä, kun tiedot sisään hyväksytyistä ovat tulleet, SuurPhuksi jakaa phuksit ryhmiin. Heille lähetetään phuksiopas ja ISOt lähettävät vielä erikseen omille ryhmäläisilleen ISOkirjeen. Molemmat sisältävät kutsun varaslähtöön. Kesän aikana painetaan myös jo keväällä ideoitu phuksipistekortti. Syksyllä SuurPhuksi varmistaa, että phuksit saavat opintonsa hyvin alkuun ja että he pääsevät tutustumaan monipuolisesti sekä killan toimintaan että muuhun teekkarikulttuuriin. SuurPhuksi on phuksiensa tukena ja auttaa heitä ratkomaan mahdollisia ongelmiaan. Tässä myös ISOilla on suuri rooli, ja ISOPomon ohella myös SuurPhuksi ohjaa heidän toimintaansa ja pitää heidän kiinnostuksensa yllä. 4.3. Henkilökohtaiset tavoitteet
Pyrin esittelemään kiltaa ja Otaniemeä yleensä phukseille mahdollisimman monipuolisesti ja välittämään heille killan hyvää henkeä, jotta erilaiset phuksit löytäisivät omat mielenkiinnonkohteensa. Pidän myös tärkeänä ISOhenkilöiden jatkuvaa motivoimista. Tavoitteenani on pitää tiedonkulku hyvänä koko vuoden. Pyrin välittämään informaatiota ftmk:n, hallituksen, ISOPomon, ISOjen ja phuksien välillä mahdollisimman tehokkaasti ja pienillä latensseilla. Erityisesti Huvin kanssa aion keskustella paljon ja pitää hyvät suhteet yllä. Toivon, että tämän infotulvan seurauksena yleinen kiinnostus phukseja kohtaan pysyy yllä ja jopa kasvaa killan sisällä, ja sen myötä saadaan ehkä myös uusia ajatuksia ja ideoita phuksitoimintaan liittyen. 4.4. ISOtoiminta (ISOpomo Antti Ilmavirta) 4.4.1. Yleistä ISOtoiminnan tarkoituksena on auttaa phukseja sopeutumaan opiskeluun ja opiskelijaelämään. ISOpomo johtaa killan ISOtoimintaa ja edustaa kiltaa TKY:n ISOtoimikunnassa. 4.4.2. Toiminta Keväällä ISOpomon tärkein tehtävä on rekrytoida uudet ISOhenkilöt syksyn phukseille ja kouluttaa heidät ISOkoulutuksissa. Lisäksi ISOpomo auttaa TosiISOapomoa pitämään vanhat ISOt innokkaina wappuun asti järjestämällä erilaisia tapahtumia. Kesällä pidettävän ISOtapaamisen jälkeen ISOt kirjoittavat phuksikirjeet. Syksyllä ISOpomo katsoo että ISOt hoitavat hommansa ja järjestää näille hupia rankan työn vastapainoksi. ISOpomo toimii lisäksi SuurPhuksin kakkosmiehenä auttaen tätä parhaansa mukaan phuksiasioissa yleisesti. 4.4.3. Henkilökohtaiset tavoitteet Yritän rekrytoida uusia ISOhenkilöitä erityisesti myös killan aktiivien ulkopuolelta. Lisäksi yritän tuoda ISOt vielä piirun verran lähemmäksi phuksejaan mahdollisella phuksiryhmätapahtumalla jo heti phuksiviikolla. 5. Opintoasiat (opintomestari Tuomas Ilola) 5.1. Yleistä Opintomestari edustaa opiskelijoita osaston opintotoimikunnassa ja toimii yhteyshenkilönä osaston ja killan välillä opintoasioissa. Opintomestari osallistuu myös TKY:n kiltatyöryhmän toimintaan. Lisäksi opintomestarin vastuulla on killan opiskeluun liittyvät palvelut, kuten kirjakirppis, tenttiarkisto ja varjo-opinto-opas. 5.2. Henkilökohtaiset tavoitteet Uusi tutkintorakenne aiheuttaa edelleen kysymyksiä ja monia asioita on vielä auki esimerkiksi kandintyön osalta. Näistä asioista pyrin opiskelijoita informoimaan sitä mukaan kun uusia asioita ilmenee. Pyrin myös kehittämään varjo-opinto-opasta sekä
kirjakirppiksen konseptia ja toteutusta. Eritoten kirjakirppiksen sisällön siivoaminen sekä varjiksen ja wikin yleensäkin laajempi käyttö ja yleiseen tietoisuteen saattaminen ovat tärkeitä tavoitteita. Lisäksi tulen osallistumaan TKY:n opintoneuvoston toimintaan ja keksimään uusia ideoita killan opintoasioiden kehittämiseksi. Yhdistän killan tenttiarkiston Tietokillan kanssa. En unohda harjoitustyöpörssin ylläpitoa. 6. Huvitoiminta (isäntä Matias Roimola ja emäntä Aino Paloviita) 6.1. Yleistä Killan Isäntä ja Emäntä huolehtivat killan tapahtumien ruoka- ja juomatarjoilusta ja edustavat kiltaa TKY:n IE:ssä. Huolehdimme siitä, että kenenkään ei tarvitse saunomisen tai juhlimisen lomassa kärsiä janoa eikä nälkää, jolloin viihtyvyys paranee ja tunnelma kohoaa kattoon. Pyrimme järjestämään riittävästi monipuolisia tapahtumia, jotta jokainen voisi löytää niistä itselleen sopivan. Tavoitteenamme on sekä vaalia jo syntyneitä perinteitä että synnyttää uusia, emmehän halua kangistua kaavoihin! Tapahtumien tarkoituksena on tuottaa kiltalaisille iloa ja vaihtelua muuten niin kuluttavaan opiskelijaelämään. Tehtävänkuvamme on suhteellisen yksinkertainen, mutta työtä on sitäkin enemmän. Smurffit ovat kallein aarteemme ja voimavaramme, joille myös vapautta ja vastuuta haluamme antaa. Yritämme pitää varaston täytenä, sieltä käsin virvokkeet ja ravinto saavuttavat juhlijoiden ilmeisen pohjattomat vatsat. Pyrimme lisäksi kirjaamaan ylös toimiamme, jotta myös jälkipolvet saamistamme kokemuksista viisastuisivat. Kun olemme onnistuneet täydellisesti, ei kukaan ole huomannut mitään. Työ tekijäänsä kiittää. Tätä herkkää tasapainoa pyrimme ylläpitämään viimeiseen (12/2007) asti. 6.2. Henkilökohtaiset tavoitteet Pyrimme siihen, että jokainen killan tapahtumiin osallistunut poistuisi sieltä tyytyväisenä, kylläisenä ja uutta kokemusta rikkaampana. Uudistetun toimenkuvamme myötä tavoitteemme on myös tehdä Stimulaatiosta hämmentävän hauska ja yhteisönsä arvoinen kiltavuoden kohokohta. 7. Yrityssuhteet (yrityssuhdevastaava Miika Karanki) 7.1. Yleistä Yrityssuhdetoimikunnan tehtävänä on luoda ja pitää yllä killan suhteita yritysmaailmaan. Käytännössä tämä tarkoittaa killan toiminnan rahoituksen järjestämistä sponsorisopimuksin, vaikuttamista yrityksiin automaatio- ja systeemitekniikan opiskelijoista mahdollisina tulevina työntekijöinä muodostuvaan mielikuvaan sekä tähän liittyen excursioiden yms. yhteistoiminnan järjestämistä, jossa opiskelijoille tarjoutuu tilaisuus tutustua oman alansa käytännön teknologiaan ja työpaikkoihin. 7.2. Toiminta ja tavoitteet Yrityssuhdetoimikunnan toiminnan tärkeimpänä yksittäisenä tavoitteena on tänäkin vuonna yhteistyön jatkuvuuden turvaaminen killan tärkeimpien tukijoiden kanssa, unohtamatta kuitenkaan uusien kontaktien hankkimista.
Tapahtumia kuluvana vuonna tulevat olemaan mm. UraTiKAS-rekrytointi-ilta, phuksiexcursio sekä Rrrankka. Lisäksi harjoitustyöpörssin sisäänajoa yrityksiin päin tulee jatkaa. Harjoitustyöpörssin kehitystyötä pyritään jatkamaan. Erityisesti yritysexcursioita on toivottu enemmän, ja ne ovat hyviä kontaktienluontikeinoja. Excursioita pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään enemmän. GRAKin viestintäexcursiot tulevat näkymään kiltalaisille enemmän tänä vuonna kuin aikaisemmin. 8. Säätö (säätömestari Tommi Forsman) 8.1. Yleistä Säätömestari hoitaa tehtävät jotka eivät kuulu muiden hallituslaisten vastuualueille tai joihin heillä ei riitä aikaa tai resursseja. Sen lisäksi säätömestari ylläpitää ja kehittää yhteyksiä opiskelijajärjestöihin TKK:n ulkopuolelle ja hoitaa edustuksen järjestäminen sitä vaativiin tilaisuuksiin yhdessä muun hallituksen kanssa. Säätömestari tilaa tarvittaessa busseja, haalareita, lehtiä, präniköitä, haalarimerkkejä, taskumatteja ja mitä tahansa muuta tarvittavaa. 8.2. Toiminta Alkuvuodesta Säätömestari luo yhteyden ystävyysjärjestöihin ja aloittaa yhteisten tapahtumien suunnittelun ja järjestelyn. Alkuvuodesta tehdään myös varaston haalareiden inventointi. Rankan lähestyessä alkaa bussikuljetusten järjestäminen edullisesti ja täsmällisesti. Haalareiden tilauksen järjestely aloitetaan myös hyvissä ajoin keväällä. Syksyllä säätömestari pitää huolen että phuksit saavat haalarinsa ja bussit vievät kaikki perille. Ulkosuhteita ja edustustehtäviä hoidetaan pitkin vuotta. 8.3. Henkilökohtaiset tavoitteet Hyvät suhteet Teologian Tiedekuntayhdistykseen (TYT) ja Tampereen Automaatiotekniikan kiltaan (AUTEK) säilyvät ja tapahtumista tulee kivoja. Suhteet Viestinnän opiskelijoiden yhdistyksen (Media) kanssa pidän yllä ja toiminta pyrin kehittämään. Bussit kuljetukset hoituvat mutta ei liian kalliilla. Kaikki halukkaat saavat haalarit ja mielellään oikeaa kokoa. Taskumatteja tilailen myös jos kiinnostusta riittää. 9. Tiedotus (tiedottaja Johannes Saarinen) 9.1. Yleistä Tiedottajan tärkein tehtävä on tietää, mitä kiltaan enemmän tai vähemmän liittyviä asioita tapahtuu lähiaikoina ja välittää tämä tieto kiltalaisille, ensisijaisesti niille, joita asia kiinnostaa ja koskee. Tärkeimmät tiedotuskanavat ovat phuksien (ja ISOjen) asphuksit-lista sekä aktiivisesti killan tapahtumia seuraavien ja niihin osallistuvien vanhempien tieteenharjoittajien as-akt-lista. Ajankohtaisista asioista tiedottamiseen käytän edellä mainittujen listojen lisäksi uutisryhmää tky.alayhd.as sekä killan www-sivujen etusivulla näkyvää Ajankohtaista-osiota. Killan sivuilta löytyy myös tapahtumakalenteri, johon päivitän aina uusimmat tiedot tulevista tapahtumista.
Myös perinteisempi, ei-sähköinen viestintä on vielä voimissaan. ASkin ilmoitustaululla majailee tapahtumakalenteri ja muita virallisempia tiedotteita (mm. tieto seuraavasta hallituksen kokouksesta). ASkin ovesta ja seiniltä puolestaan löytyy jos jonkinlaisia mainoksia ja julisteita. Polyteekkari-lehden tapahtumapalstalta on myös mahdollista lukea kiltamme tapahtumista. 9.2. Henkilökohtaiset tavoitteet Tavoitteenani on tiedottaa tapahtumista riittävän ajoissa, eli viimestään viikon verran etukäteen. Lisäksi aion lähettää muistutuksen noin päivää ennen tapahtumaa. Www-sivujen tapahtumakalenteria pyrin päivittämään ahkerasti. Yritän pitää huolen, että kiltalaiset saavat aina ajantasaista tietoa killan toiminnasta, sekä tiedotteiden kautta että nettisivuilta. Pyrin kirjoittamaan tapahtumista riittävän vetävästi ja informatiivisesti. Isäntä, Emäntä, SuurPhuksi ja Yrityssuhdevastaava ovat tiedottajan pääasialliset tietolähteet, ja aion selvittää heiltä mahdollisimman tarkasti tulevien tapahtumien sisällön, ajan ja paikan. Tämän kaiken saatan kiltalaisten tietoon. 10. Kiltalehti Kultainen Tomaatti (Kultainen päätoimittaja Juho Lindholm) Lehden linja on ollut läsnäolovuosinani enemmänkin kiltahengen kohotus kuin laatujournalismi, joten ajattelin edellistä väheksymättä painottaa jälkimmäistä. Painopiste siis tullee olemaan enemmän tekstin laadussa kuin määrässä. Kaikki kelpaavat edelleenkin lehden kirjoittajiksi rotuun, uskontoon, sukupuoleen, kotipaikkaan ja matemaattiseen lahjakkuuteen katsomatta, mutta ainakin ensimmäiseen lehteen tuli niin paljon materiaalia, että jouduimme karsimaan Kallen tekstin teemaan sopimattomimpana. Nyt siis ensimmäisen lehden teemana olisi pelit, pelaaminen ja kaikki edellisten residuaaliset suoritteet. Toinen lehti ilmestynee vaalien jälkeen, joten olen ajatellut, että sen sopisi käsitellä politiikkaa, yhteiskuntaa, humanismia, opintotukea, ym. Kolmas eli vappunumero tulisi myös olemaan aikansa tuote eli siinä käsiteltäviä aiheita olisivat järki ja tunne. Syksyn teemoja ei juuri ole katseltu valmiiksi, mutta ilmaan on heitetty ideoina elokuvat ja sankarit sekä opiskelu ja tiede. Joulunumerossa kaikki on vielä toistaiseksi auki. Se opiskeluteema sopisi ainakin fuksinumeroon. Tomaatin sivumäärä, painoksen suuruus ja mustavalkoisuus tulevat säilymään. Tämän vuoden Tomaatista tulee siis yksinkertaisesti maailman paras kiltalehti. Emme tyydy vähempään. 11. Kulttuuritoiminta (hienosäätäjät Juha Koppinen ja Taru Laamanen) 11.1. Yleistä Hienosäätäjän tehtävänä on sivistää kiltalaisia kulttuurin saralla ja
lisäksi edustaa kiltaa TKY:n Kulttuuritoimikunnassa. 11.2. Henkilökohtaiset tavoitteet Tavoitteenamme on järjestää erilaisia kulttuuritapahtumia. Perinteisten speksin ja leffayön lisäksi aiomme järjestää myös uudenlaisia, itsemme näköisiä, tapahtumia. Pyrimme nostamaan kulttuuritapahtumien vetävyyttä omaperäisillä tapahtumilla, joihin ihmiset eivät välttämättä lähtisi itsekseen. 12. Liikuntatoiminta (Spiidi Lauri Töllikkö ja LSD Niilo Lusila) Tavoitteenamme keväällä 2007 on jatkaa ASIF:n perinteitä PUS:n teekkarisarjoissa. Osallistumme niin futsaliin, sählyyn, lentopalloon kuin koripalloonkin. Kevään osalta sählypelit ovat tosin loppuneet. Järjestämme myös killan sulkapalloturnauksen Otahallissa 25. helmikuuta. Lisäksi tarkoituksena olisi käydä kokeilemassa porukalla muitakin lajeja mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan, ainakin seinäkiipeilyä on jo mietitty. Muista liikuntatapahtumista mainittakoon Esport Night ja TKY:n liikuntatoimikunnan lumivarauksella suunnittelema laskettelumatka Himokselle helmikuun lopussa. Keväällä luvassa myös perinteinen pesäpallo-ottelu teologien seurassa. Liikuntatapahtumista tiedottamista voi aina kehittää. Suunnitelmissa niin liikuntapostituslistojen kehittämistä kuin ASIF:n sivujen uusiminen yhteistyössä AD:n kanssa. 13. Wanhojen toiminta (seniilisihteeri Riku Lehto) Perinteitä kunnioittaen keväällä järjestetään wanhojensauna ja syksyllä sitsit. Tapahtumista uudistamista kaipaa ainakin wanhojen sauna, joka järjestettänee tänä vuonna jossain Otaniemen ulkopuolella. Sitsit hoitunevat normaalin kaavan mukaan, sillä niihin on yleisesti oltu varsin tyytyväisiä ja osanotto on ollut hyvä. Alumnitoiminta pitäisi viimein käynnistää, kun sääntömuutoksen yhteydessä tuli viimein mahdolliseksi olla vanha jäsen. Voitaisiin ainakin selvittää PoliAlumnin toimintaa. Sitten katsotaan mitä kilta voisi tehdä. 14. Historiikkiprojekti (historiikinkukko Peike Korvenmaa) 14.1. Yleistä Killan 10-vuotishistoriikki valmistuu Stimulaatioon 2008. Tarkoituksena on kunnioittaa AS-killan henkeä niin valmistelussa kuin ulkoasussakin. Vuonna 2007 keskitytään vielä sisällön kokoamiseen ja tuottamiseen, viimeistely ja painaminen tehdään ensi vuonna. 14.2. Toiminta
Historiikkiprojekti käynnistyy toden teolla helmikuussa 2007. Kiltalaisia informoidaan aiheesta ja halukkaat pääsevät mukaan keräilemään ja luomaan sisältöä sekä arkistoista että nykyhetkestä. Tositoimiin odotetaan noin tusinaa aktiivia. Materiaalia kootaan kevään ja kesän aikana ja syksyllä voidaan muodostaa arvio teoksen lopullisista mittasuhteista niin sivumäärän kuin painoksen koonkin osalta. Syksyllä alkaa myös graafisen ulkoasun ja taiton ideointi, materiaalin täydentämistä unohtamatta. Oleellinen osa projektia on rahoitus. Yhteistyöyrityksiltä saatetaan saada sponsorointia painamiseen, mutta tämä on ensisijaisesti hallituksen (2008) yrityssuhdevastaavan hartioilla. Toinen rahoituskanava on paikallisten teekkaritoimintaa tukevien yhdistysten (mm. TKY) stipendit, ja näitä haetaan aktiivisesti jo tänä vuonna. Lisäksi toivomuksena on päästä juttusille jatkuvuustoimikunnan kanssa jo kevään aikana, jotta heillä mahdollisesti olevat ideat saavat arvoisensa huomion. 15. Ulkomaanexcursioprojekti (ulkomaan excursiomestari Arttu Lamminpää) Tänä vuonna aloitetaan ja saatetaan hyvään vauhtiin AS:n kolmannen ulkomaanekskursion järjestelyt. Itse ekskursio tullee sijoittumaan vuodelle 2008 vielä tarkemmin määrittelemättömälle ajankohdalle. Kevään aikana nostetaan matka pöydälle osastoneuvostossa ja hankitaan osastolta tukea järjestelyihin. Matkasta kiinnostuneiden ja osaston henkilökunnan kesken järjestetään vastaava keskustelutilaisuus kuin ennen aikaisempien ulkomaanekskursioiden järjestelyitä.tässä tapaamisessa tai erillisessä tapaamisessa opiskelijoiden kanssa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä koskien ilmottautumista ja sitouttamista. Järjestelyitä käynnistettäessä ollaan yhteydessä aikaisempien ekskursioiden puuhahenkilöihin ja muiden järjestöjen vastaaviin toimijoihin. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta tehdä yhteistyötä kohdemaan ja Suomen välisten ystävyys- ja kauppaseurojen kanssa. Rahoituksen hankkiminen on yksi suurimmista ellei suurin haaste ekskursioporukalle. Matkan järjestelyihin ei ole tarkoitus käyttää killan jokavuotiseen toimintaan tarkoitettuja taloudellisia resursseja. Yrityksiltä tukea haettaessa tulee ottaa huomioon heidän tukensa killan muulle toiminnalle ja välttää näiden tukien ohjaamista matkan järjestelyihin. Tutkitaan mahdollisuutta tehdä julkaisu matkasta ja myydä siihen kannatusmainoksia. Tukea haetaan myös eri rahastoilta, säätiöiltä ja yhdistyksiltä. Tukia haettaessa tulee myös ottaa huomioon killassa käynnissä olevat kymmenvuotisprojektit. Varoja kerätään myös tekemällä talkoita. Matkalaisia pitää motivoida hankkimaan talkookeikkoja ja erityisesti osalistumaan talkoisiin. Jos kohdemaa ei ole Euroopassa on talkoiden tekeminen tärkeää matkalaisten pussista tulevan osuuden rajoittamiseksi. Matkalla tulisi pyrkiä myös tutustumaan kohdemaan kulttuuriin. Merkittävät historialliset-, kulttuurilliset- ja luonnonkohteet kuuluvat yhtä lailla yritysten kanssa matkaohjelmaan paikallista keittiötä ja iltaelämää unohtamatta. Tutkitaan mahdollisuutta osallistua kieli- tai kulttuurikurssille tai järjestää sellainen itse. Kohdemaan olosuhteisiin tutustuminen jo aikaisessa vaiheessa auttaa matkan ajankohdan ja kohteiden päättämistä.
Ekskursion ohjelma ja taloudelliset raamit hahmottuvat vasta suunnittelutyön edetessä. Tärkeintä on muistaa, että matka järjestetään yhdessä eikä ole muutamien vastuuyksilöiden tai minkään harmaan eminenssin järjestemä. Porukan muodostuessa voidaan aloittaa suunnittelu, yhteydenotot eri sidosryhmiin ja varainkeruu. Tästä reissusta tulee tekijöidensä näköinen. 16. Jatkuvuustoimikunta (toimikunnan puheenjohtaja Meeri Nieminen) Vuonna 2007 jatkuvuustoimikunta jatkaa killan ja sen hallituksen tukemista neuvomalla ja toimimalla killan muistina. Lisäksi Jatkuvuustoimikunta pyrkii välttämään liiallista vakavoitumista ja pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan. 17. ATK-toimikunta (ATK-vastaavat Tapio Auvinen ja Riku Lehto) 17.1. Johdanto Tietotekniikan merkitys kaikkialla yhteiskunnassa on kasvanut räjähdysmäisesti Internetin keksimisen jälkeen. Kun yhä kriittisempiä toimintoja lasketaan tietokoneiden varaan, ongelmaksi muodostuu koneiden luotettavuuden takaaminen. Myös Automaatio- ja systeemitekniikan kilta luottaa tietyissä kriittisissä toiminnoissa kuten tiedotuksessa ja arkistoinnissa tietotekniikkaan, ja tästä syystä killalle on jouduttu perustamaan ATK-toimikunta (ATKTMK), jonka tehtävänä on tietotekniikan ylläpitäminen. Tässä dokumentissa kerrotaan, mitä ATKTMK aikoo tehdä vuonna 2007 taatakseen killan tietotekniikan virheettömän toiminnan. 17.2. Serverin ylläpito Killan kriittisin tietotekninen järjestelmä on varastokopissa sijaitseva serveri aski.hut.fi. Se sisältää mm. valokuvagallerian, osan sähköpostilistoista ja www-sivuista, sekä epämääräistä materiaalia. Serverin tiedot on tallennettu raid-levypakkaan, jossa kaikki tieto sijaitsee redundantisti useammalla fyysisellä kovalevyllä. Tällöin yksittäisen kovalevyn hajoaminen ei vielä tuhoa tietoa. ATKTMK tarkistaa levyjen kunnon vähintään kuukauden välein ja vaihtaa rikkoutuneet levyt. Samalla tarkistetaan muiden mekaanisten osien kuten tuulettimien kunto. Varalevyjä ollaan saamassa lahjoituksena Petteri Raejärven isän firmasta, joten niistä ei pitäisi aiheutua kuluja. Raid ei estä käyttäjää tuhoamasta tietoja vahingossa esimerkiksi virhepainalluksen seurauksena. Tämän vuoksi serverin tiedot on varmuuskopioitava säännöllisesti. Perinteisesti data on kopioitu jonkun ATK-toimihenkilön kotona sijaitsevalle kovalevylle, ja uusi ATKTMK tutkii parhaillaan mahdollisuutta tehdä samoin. Menetelmä edellyttää kiintolevyn hankkimista, mutta käytettynä sellaisen voi saada riittävän halvalla. Serverin rutiiniluontoiseen ylläpitoon kuuluu myös sähköpostilistojen ja www-sivujen muokkaaminen pyydettäessä. Pöytäkoneiden ylläpito Pöytäkoneilla ei sälytetä korvaamatonta informaatiota, joten niiden varmuuskopiointiin tai vikaantumisen ehkäisemiseen ei kannata käyttää vaivaa. ATKTMK huoltaa koneita niiden rikkoutuessa ja voi aika-ajoin päivittää vanhentuneita ohjelmistoja, sekä siivota koneille kertynyttä roskaa. 17.3. Sekalaista
ATKTMK:n jäsen osallistuu osaston tietotekniikkakokouksiin ja antaa osastolle palautetta tietotekniikan toimivuudesta opiskelijoiden näkökulmasta. Jos osastolla tehdään tietotekniikkahankintoja, ATKTMK yrittää hankkia poistuvat laitteet lahjoituksena killalle. ASkiBot on huonossa kunnossa, koska joku työntänyt sen hienostuneisiin mekanismeihin purukumia. ATKTMK aikoo perehtyä botin toimintaan ja korjata tai uusia sen, jos se osoittautuu mahdolliseksi äärellisessä ajassa. Ei pitäisi olla kovin hankalaa toteuttaa killalle web-pohjainen ilmoittautumissysteemi, jolla voisi ilmoittautua esimerkiksi excursioille. Jos hallitus pitää tällaista järjestelmää mielekkäänä, ATKTMK voi luultavasti toteuttaa sellaisen kohtuullisella vaivalla. Web-kamerat ovat huonossa kunnossa, eli niiden uusiminen olisi hyvä idea, joskin budetin kannalta ongelmallinen. Jos sopivaa laitteistoa tulee tarjolle edullisesti vaikkapa käytettynä, ATKTMK harkitsee hankintaa. 17.4. Yhteenveto ATKTMK:n toiminta koostuu seuraavista toiminnoista: 1) serverin kunnon tarkkaileminen ja huolto 2) serverin tietojen varmuuskopioiminen 3) maililistojen ja www-sivujen säätäminen 4) pöytäkoneiden huoltaminen tarvittaessa 5) osaston kokouksiin osallistuminen 6) askibotin korjaaminen 7) sähköisen ilmosysteemin kehittäminen tarvittaessa