Sivistyslautakunta 67 05.09.2017 Sivistyslautakunta 81 26.09.2017 Kaupunginhallitus 363 16.10.2017 Kaupunginvaltuusto 119 27.11.2017 Talouden tasapainottamisohjelman mukainen kouluverkkoselvitys 1997/02.02/2017 SIVLTK 67 Kaupunginvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2016-2019. Ohjelma edellyttää säästötavoitteiden toteuttamista kaikilla toimialueilla kaupungin heikentyneen taloustilanteen vuoksi. Oleellinen osa sivistystoimen talouden tasapainotusohjelmaa on kouluverkkoselvityksen tekeminen ja sitä kautta perusopetuksen kulujen pienenentäminen opetusryhmien määrää vähentämällä. Tasapainotusohjelman aikataulun mukaan kouluverkkoselvityksen mukaiseen järjestelyyn siirryttäisiin lukuvuoden 2019-2020 alusta lähtien, mutta nopeasti heikentyneen kuntatalouden vuoksi kaupunginhallitus on talousarvion 2018 sekä taloussuunnitelman 2019-2020 laadintaohjeeseen kirjannut, että sivistystoimen tulee valmistelussaan ottaa huomioon mahdollinen kouluverkon supistuminen jo syksyllä 2018. Edellisen valtuustokauden sivistyslautakunta on jo valmistellut kouluverkkoselvitystä keväällä 2017, mutta päätöksenteko on jätetty uudelle valtuustokaudelle. Tehdyssä valmistelussa on lähdetty siitä, että opetusryhmien keskikokoa tulee kasvattaa nykyisestä. Tähän on olemassa perusteita, sillä Pyhäjärven kaupungin perusopetuksen opetusryhmien keskikoko on valtakunnallisten ja alueellisten mittareiden mukaan alhainen. Sivistyslautakunta keskusteli kokouksessaan 15.2.2017 kouluverkkoselvityksen kuudesta eri vaihtoehdosta, jotka ovat edelleen keskustelun pohjana. Valmistelussa on huomioitu seuraavat kouluverkkovaihtoehdot alakoulujen opetukseen: 1. Kaikki koulut jatkavat toimintaansa, mutta niiden ryhmäkokoja kasvatetaan lisäämällä yhdysluokkien määrää. 2. Emolahden ja Ikosen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää Rannankylän, Ruotasen ja Ikosen koulut 3. Rannankylän ja Ruotasen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää Emolahden, Ruotasen ja Ikosen koulut 4. Rannankylän ja Ruotasen sekä Emolahden ja Ikosen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää Ruotasen ja Ikosen koulut. 5. Ruotasen ja Ikosen koulut yhdistetään, jolloin jäljelle jää Rannankylän, Emolahden ja Ikosen koulut.
6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle. Näistä vaihtoehdoista numero 6 on osoittautut ennusteen mukaisilla oppilasmäärillä mahdottomaksi toteuttaa ilman lisärakennusinvestointia. Vaihtoehdot 4 ja 5 ovat sellaisia, joilla on mahdollista päästä asetettuihin taloudellisiin säästöihin. Aikataulu kouluverkon valmisteluun on kireä, sillä sen pohjalta tulisi valmistella vuoden 2018 talousarvio ja lautakunnan on talousarvion laadintaohjeen mukaan jätettävä oma esityksensä talousarvioksi viimeistään lokakuun alkupäivinä. Oheismateriaalina nro 3 laadintaohjeet talousarviosta 2018 ja taloussuunnitelmasta 2019-2020, Pyhäjärven koulujen oppilasennuste, vaihtoehdot tulevaan kouluverkkoon sekä vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset. Sivistysjohtaja päätösehdotus: Sivistyslautakunta päättää, että kouluverkkoesitys tehdään kaupungin hallituksen esittämässä aikataulussa siten, että lopullinen päätösesitys annetaan lautakunnan kokouksessa 26.9.2017. Lautakunta päättää, että tämä kokous on kouluverkon osalta valmistelukokous, jossa rajataan lopulliseen päätökseentekoon mukaan tulevat vaihtoehdot kahteen. Näistä kahdesta tehdään vaikutusten ennakkoarviointi (EVA). SIVLTK 81 Hyväksyttiin. Sivistyslautakunta jatkaa kouluverkkoesityksen käsittelyä kahden vaihtoehdon väliltä. Näiden vaihtoehtojen vaikutuksista on tehty ennakkoarviointi EVA. Oheismaeriaalina 4 vaihtohdot tulevaan kouluverkkoon, 5 vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset sekä 6 kahden vaihtoehdon EVA-arvioinnit. Sivistysjohtajan päätösehdotus: Ehdotus annetaan kokouksessa. Ennen asian käsittelyä lautakunnalle esiteltiin Ruotasen kylätoimikunnan, koulun vanhempainyhdistyksen ja koulun henkilökunnan laatima Ruotasen koulun vaikuttavuusarvio sekä Ruotasen, Emolahden ja Rannankylän koulujen peruskorjauksen tarveselvitys (pts) vuoteen 2026 saakka.
Sivistysjohtaja teki päätösehdotuksen: Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että kouluverkkoratkaisuksi tulee selvitetyistä vaihtoehdoista vaihtoehto 5, jossa Ruotasen koulu yhdistetään Ikosen kouluun lukuvuoden 2018-2019 alusta lähtien. Lisäksi sivistyslautakunta esittää hallitukselle, että se järjestää valmisteluun liittyvän oppilaiden huoltajien ja kyläläisten kuulemistilaisuuden asiasta ennen lopullista valtuuston päätöksen tekoa. Lautakunnnan jäsen Jarkko Karvonen teki sivistysjohtajan ehdotuksesta poikkeavan esityksen, jonka mukaan Rannankylän koulu yhdistetään Ruotasen kouluun ja Emolahden koulu Ikosen kouluun (vaihtoehto 4). Karvosen esitystä ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi, että lautakunnan päätökseksi tuli sivistysjohtajan ehdotus yksimielisesti. Jarkko Karvonen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen kirjallisena. KHALL 16.10.2017 363 Pöytäkirjan liitteenä nro 13: Vaihtoehdot kouluverkkoon. Liitteenä nro 14: Vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset. Liitteenä nro 15: Kouluverkon supistaminen taloudellisten säästöjen Liitteenä nro 16: Jarkko Karvosen eriävä mielipide. "Kaupungin taloustilanteen kiristyessä talouden ta sa pai no tus oh jel man mukainen kouluverkon sopeuttaminen on tehtävä jo lu ku vuo den 2018-2019 alusta. Kaupunginhallituksen antaman laa din ta oh jeen mukainen säästötoimenpide tuo jo vuodelle 2018 mer kit tä vät käyttötalouden säästöt ja tasapainottaa in ves toin ti oh jel maa lähivuosina". Päätettäessä kunnan kouluverkosta ei asian käsittelyssä katsota ole van varsinaisia asianosaisia, joita tulisi kuulla siten kuin hal lin to lain 34 :ssä säädetään asianosaisen kuulemisesta. Val mis te lus sa tulee sen sijaan noudatettavaksi hallintolain 41 :n säännös vai kut ta mis mah dol li suuk sien varaamisesta asiaan osallisille. Si vis tys lau ta kun nan esittämä valmisteluun liittyvä oppilaiden huol ta jien ja kyläläisten kuulemistilaisuus on osa hallintolain 41 :n mu kais ta menettelyä. Osallisille varataan vaikutusmahdollisuudet il moit ta mal la asian vireilläolosta mm. kaupungin nettisivuilla, pai kal lis leh des sä ja kaupungin julkisella ilmoitustaululla. Mie lipi tei den laatimiseen annetaan riittävä aika. Kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä on päiviteyt laskelmat. Päi vi tyksis sä on huomioitu sivistyslautakunnan käsittelyn jälkeiset op pi las mää rien muutokset, jotka eivät kuitenkaan aiheuttaneet muu tok sia ryhmäkokoihin ja opetusryhmien määrään. Lisäksi päi vi tyk sis sä on huomioitu tarkistuksissa ilmenneet virheet vaih to eh to jen taloudellisissa ja toiminnallisissa vaikutuksissa niin toi min nal lis ten kustannusten kuin peruskorjauskustannusten osalta.
Esityslistan liitteenä nro 1: Vaihtoehdot kouluverkkoon. Liitteenä nro 2: Vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toi min nal li set vaikutukset. Liitteenä nro 3: Kouluverkon supistaminen taloudellisten sääs tö jen Liitteenä nro 4: Jarkko Karvosen eriävä mielipide. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa sivistyslautakunnan esi tyk sen mu kaises ti kaupunginvaltuustolle, että kou lu verk ko rat kai suk si tu lee selvitetyistä vaihtoehdoista vaihtoehto 5, jossa Ruotasen kou lu yhdistetään Ikosen kouluun lukuvuoden 2018-2019 alusta läh tien. Lisäksi kaupunginhallitus päättää järjestää valmisteluun liittyvän op pi lai den huoltajien ja kyläläisten kuulemistilaisuuden asiasta en nen lopullista valtuuston päätöksentekoa. Puheenjohtaja totesi, että vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi äänestyksen tu lok se na 5-2. Raija Leppäharju ja Jouni Jussinniemi ilmoittivat eriävän mie li pi teen sä. Raija Leppäharjun ja Jouni Jussinniemen eriävät mielipiteet ovat pöy tä kirjan liitteenä nro 1. Tehdyt esitykset ja äänestysselostus: Jouni Jussiniemi teki seuraavan muutosesityksen: Arvoisa pu heen joh ta ja, hallituksen jäsenet ja viranhaltijat. Esitän, että kouluverkkoselvitystä jatketaan. Tämä antaisi mah dol li suu den erilaisten vaihtoehtojen laajempaan tarkasteluun. Tä mä antaisi aikaa selvittää vaihtoehdot paremmin. Kouluverkkoa tulee tarkastella kokonaisuutena. Lisäksi kau pun gin hal li tus päättää järjestää valmisteluun liittyvän oppilaiden huol ta jien ja kyläläisten kuulemistilaisuuden asiasta ennen lopullista val tuus ton päätöksentekoa. Raija Leppäharju kannatti Jouni Jussinniemen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kan na tetta va muutosehdotus asiasta, joten asiasta on ää nes tet tä vä. Puheenjohtaja teki äänestysjärjestys ja -tapaesityksen. Ne, jotka kan nat tavat vt. kaupunginjohtajan päätösehdotusta (poh ja eh do tus ta) äänestävät JAA. Ja ne, jotka kannattavat Jouni Jus sin nie men esitystä, äänestävät EI. Äänestys suoritetaan kä den nos to ää nes tyk se nä. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen ää nes tys jär jes tyk ses tä ja -tavasta.
Suoritettiin äänestys, jossa annettiin viisi (5) JAA ääntä (Heikki Kos ki, Eeva-Riitta Pappila, Pauliaukusti Haapanen, Mirja Hyn ni nen ja Asko Kauranen) ja kaksi (2) EI ääntä (Jouni Jussinniemi ja Rai ja Leppäharju). Pöytäkirjan liitteenä nro 2: Vaihtoehdot kouluverkkoon. Liitteenä nro 3: Vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toi min nal li set vaikutukset. Liitteenä nro 4: Kouluverkon supistaminen taloudellisten sääs tö jen Liitteenä nro 5: Jarkko Karvosen eriävä mielipide. KVALT 119 Esityslistan liitteenä: Nro 7: Raija Leppäharjun ja Jouni Jussinniemen eriävät mie li pi teet Nro 8: Vaihtoehdot kouluverkkoon. Nro 9: Vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toi min nal li set vai ku tuk set. Nro 10: Kouluverkon supistaminen taloudellisten sääs tö jen ai kaan saa misek si vaihtoehdot neljä ja viisi. Nro 11: Jarkko Karvosen eriävä mielipide Nro 12: Kaupunginhallituksen järjestämä kuulemistilaisuus Ruo ta sen koululla 16.11.2017 / muistio Nro 13: Huomioita Ruotasen kuulemistilaisuuden 16.11.2017 kom men teista. Teija Mykkänen esitti Vasemmistoliiton ryhmän esityksenä: Esitän, että kouluverkkoasiaan otetaan 1 vuoden lisäaika, jonka ai ka na tehdään kattavat kuntoarviot jokaisesta koulusta. Tämän li säk si tehdään laajempi kuntaa ja kuntalaisia koskeva vai kut ta vuus ar vioin ti, sekä arviointi väestömuutoksesta kouluverkostoon kai vok sen mahdollisen loppumisen myötä. Kouluverkkoasia ote taan uudelleen valmisteltuna käsittelyyn syksyllä 2018 ja mah dol li set muutokset otetaan käsittelyyn syksyllä 2019. Kaupunginvaltuusto piti ryhmäneuvottelutauon klo 19:25-19:40. Pu heenjoh ta ja määräsi suoritettavaksi nimenhuudon. Paikalla oli 25 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Läsnäololuettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 2. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kau pun gin hal li tuksen esityksestä poikkeava Teija Mykkäsen esittämä ryh mä esi tys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä si ten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen poh ja eh do tus ta äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Vasemmistoliiton ryh mä esi tys tä äänestävät "EI". Puheenjohtajan esittämä äänestysesitys ja äänestystapa hy väk syt tiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksitoista (12) "JAA" ään tä,
viisitoista (15) "EI" ääntä. Puheenjohtaja totesi äänestystulokseen viitaten, että kau pun gin val tuus ton päätökseksi on tullut Teijä Mykkäsen esittämä Va sem mis to lii ton ryhmäesitys. Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä nro 3. Puheenjohtaja totesi, että Aila Kaurasen keskustelun kuluessa esit tä mä keskustaryhmän ponsi raukeaa, koska se esitettiin lii tet tä väk si kaupunginhallituksen esityksen mukaiseen päätökseen. Pöytäkirjan liitteenä: Nro 4: Raija Leppäharjun ja Jouni Jussinniemen eriävät mielipiteet Nro 5: Vaihtoehdot kouluverkkoon. Nro 6: Vaihtoehtoisten mallien taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset. Nro 7: Kouluverkon supistaminen taloudellisten säästöjen Nro 8: Jarkko Karvosen eriävä mielipide Nro 9: Kaupunginhallituksen järjestämä kuulemistilaisuus Ruotasen koululla 16.11.2017 / muistio Nro 10: Huomioita Ruotasen kuulemistilaisuuden 16.11.2017 kommenteista. Nro 11: Yhdistelmä / Ruotasen kouluasiaan 23.11.2017 mennessä toimitetut kannanotot. Kannanotot säilytetään arkistokohdassa Eb.