SOSIAALINEN RAPORTOINTI

SOSIAALINEN RAPORTOINTI SOSIAALITYÖN JOHTAMISEN KEHITTÄMISRAKENNE IV Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 9.9.2010 YM Aulikki Kananoja

ESITYKSEN RAKENNE Sosiaalisen raportoinnin käsitteestä Sosiaalinen raportointi tiedonmuodostuksen osana Tämän esityksen näkökulma Mihin sosiaalista raportointia tarvitaan/voidaan käyttää Sosiaalisen raportoinnin sisällöstä Raportointiin osallistuvista tahoista Sosiaalisen raportoinnin variaatioita Sosiaalityön johtaminen ja sosiaalinen raportointi

SOSIAALINEN RAPORTOINTI KÄSITTEENÄ Vakiintumaton käsite Monia tulkintoja: tilastolliset hyvinvointikatsaukset, Stakesin palvelukatsaukset, Stakesin/THL:n Suomalaisten hyvinvointi- teokset, Sosiaali- ja terveysturvan Keskusliiton barometrit, ym. Murros on mahdollisuus selvityshenkilön raportin esitys sosiaaliseksi raportoinniksi ( 1997)

SOSIAALINEN RAPORTOINTI OSANA TIEDONMUODOSTUSTA (1) Tilastolliset raportit kuvaavat pääasiassa määrällisiä ulottuvuuksia Tieteellisten tutkimusten kysymyksenasettelut ovat usein rajattuja eivätkä siten vastaa sosiaalityön ja sosiaalihuollon käsiteltävänä olevaa moniulotteista todellisuutta Tieteellisten tutkimusten aikajänne on myös pitkä, joten ne eivät anna johtamisen kannalta ajankohtaisiin kysymyksiin tarpeellista tietoa Post-modernin maailman tiedonmuodostus ei kulje tieteen traditionaalisten käytäntöjen mukaan Sosiaalityössä olennaista on tiedonmuodostuksen vuorovaikutuksellisuus

SOSIAALINEN RAPORTOINTI OSANA TIEDONMUODOSTUSTA (2) Perinteinen tieteenalakohtainen tutkimusorientaatio tarvitsee rinnalleen toisenlaisia sosiaalisten ilmiöiden luonnetta vastaavia ja sosiaalityön tehtävään käyttökelpoisia tiedonmuodostuksen menetelmiä Olennaista on tiedon kontekstisidonnaisuus Olennaista on tutkijoiden, käytännön työntekijöiden ja kansalaisten/asiakkaiden osallisuus tiedon tuottamisessa ja sen käsittelyssä Tieto rakentuu käytännössä ja käytännöstä (mm. Julkunen & Saurama teoksessa Sosiaalityö ja teoria)

MURROS ON MAHDOLLISUUS SOSIAALINEN RAPORTOINTI (1) Sosiaalityön toimintaedellytysten kannalta sosiaalijohdon ja kuntajohdon -yhtä hyvin virkamiesjohdon kuin luottamushenkilöjohdon välinen yhteistyöakseli on strategisesti keskeinen akseli. Sitä kautta siirtyy tieto väestön elinoloista, ongelmia tuottavista olosuhteista samoin kuin siirtyvät ennakoinnit ja arvioinnit erilaisten ratkaisujen sosiaalisista vaikutuksista päättäjien tietoon. Elinolojen seuraaminen ja niihin vaikuttaminen sisältyvät myös sosiaalihuoltolain mukaan kunnan sosiaalitoimen tehtäviin. Tämän toteuttamiseksi on selvitystyön kuluessa esitetty ns. sosiaalista raportointia. Jotta kunta voisi ennakoida ja arvioida omaa sosiaalipolitiikkaansa, tulisi sosiaalityön/sosiaalijohdon laatia määräajoin eri väestöryhmien elämänoloja kuvaavia säätiedotuksia ja sosiaaliraportteja. Erityistä huomiota raportoinnissa kiinnitettäisiin niihin ryhmiin, jotka ovat vaarassa syrjäytyä tai joiden kohdalla vaikeudet ovat syvenemässä tai pitkittymässä. Raportoinnin tulisi koskea myös asuinalueita ja yhteisöjä. ( s. 34, säätiedotus on Hämeenlinnan entisen sosiaalijohtaja Vuohelaisen luoma käsite.)

MURROS ON MAHDOLLISUUS Sosiaalinen raportointi ( 2) Jos tämä tehtävä (sosiaalinen raportointi) hyväksytään sosiaalityön/sosiaalijohdon ammatilliseen vastuuseen kuuluvaksi tehtäväksi, ei kriittisenkään otteen tarvitse johtaa yhteistyötä vaikeuttaviin jännitteisiin. Sosiaalinen raportointi edellyttää nykyistä kehittyneempiä menetelmiä sosiaalisen kehityksen ennakoimiseksi ja päätösten sosiaalisten vaikutusten arvioimiseksi. Tarvitaan kuvausjärjestelmiä, joilla voidaan mahdollisimman realistisesti ja kaikille kuntalaisille ymmärrettävällä tavalla kuvata asukkaiden elinoloja, pärjäämistä ja näihin vaikuttavia tekijöitä. Myös vaihtoehtoisten paikallisten sosiaalipoliittisten strategioiden luominen on tärkeä osa sosiaalityön ja sen johdon ammatillista työtä. ( s. 34)..... Eettinen vastuu ja oikeus sosiaalisiin säätiedotuksiin ja sosiaalipolitiikan vaikutusten raportointiin koskee luonnollisesti myös valtion toteuttamaa sosiaalipolitiikkaa. Yksittäisen työntekijän näkökulmasta valtakunnallinen päätöksenteko on kuitenkin kaukana, vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa. (s. 34)

TÄMÄN ESITYKSEN NÄKÖKULMA(1) Helsingin sosiaaliviraston ja Helsingin Yliopiston yhteinen 1980-luvun lopulla toteutettu projekti Käytännön sosiaalityö tiedontuottajana pyrki kuvaamaan, minkälaista tietoa sosiaalityö tuottaa helsinkiläisten sosiaalitoimen asiakkaiden elämästä ja elämäntilanteista. (Rajavaara: Tavallisesta perheestä tapaukseksi. Sosiaalitoimiston asiakastyö arvioinnin kohteena.1992) Miten tämä tieto muuntuu yhteisölliseksi tietoisuudeksi ja hallintoa ja päätöksentekoa avustavaksi tiedoksi. Miten tämä tieto muuntuu sosiaalityön teoriaa ja vallitsevaa ammattikäytäntöä arvioivaksi tiedoksi. Mitkä ovat tiedon siirtymisprosessien ongelmakohdat?

TÄMÄN ESITYKSEN NÄKÖKULMA (2) Tutkimuksen keskeinen tavoite ei toteutunut, koska lastensuojelun ja toimeentulotuen sosiaalityössä dokumentoitiin vain ns. hallinnollista tietoa eli päätöksen perusteluissa tarvittavaa tietoa. Vallitseva käytäntö ei kuvannut eikä dokumentoinut ihmisten elämäntilanteita yleisemmin. Tässä esityksessä edelleen haetaan sellaista sosiaalityön käytännöstä ja käytännössä syntyvistä havainnoista koostuvaa elämäntilannetietoa, jossa ei olla sidottuja sen paremmin tieteenalakohtaisiin kuin hallinnollisiinkaan reviireihin, vaan pyritään kartoittamaan ihmisten elämän kannalta relevantteja ulottuvuuksia ja sovittamaan niitä kokonaiskuvaksi.

TIEDON MUODOSTUS JA PALVELUT Ihmisten elämäntilanteita ja toimintaedellytyksiä voidaan havainnoida eri tavoin: Havainnoidaan elämäntilanteita ja ihmisten toimintaedellytyksiä palvelurakenteen kautta/läpi, jolloin saadaan tietoa suhteessa palveluihin jäsentyneenä olemassa olevien palvelumuotojen kautta ( palvelut työntekijän ja asiakkaan välissä ) Havainnoidaan elämäntilanteita ja ihmisten toimintaedellytyksiä sellaisena kuin ihmiset itse niitä kuvaavat ja ammattilainen havainnoi ilman palvelurakenteellisia, hallinnollisia tai tieteellisiä reviirirajoja ( palvelut työntekijän selkärepussa ) Jälkimmäinen tarkastelutapa tuottaa enemmän uutta tietoa ihmisten elämästä, ei vain palvelutarpeista

SOSIAALINEN RAPORTOINTI JA NS. INFORMAATIO-OHJAUS Kansallisia tavoitteita on Suomessa ( ja muuallakin) pyritty toteuttamaan normi- ja resurssiohjauksen, ja nyttemmin ns. informaatio-ohjauksen keinoin Eri tutkimusten mukaan kansallisten ohjelmien paikallinen toteuttaminen onnistuu vain harvoin ( mm. Rothstein 1994: Vad bör stetn göra? Ja Vakkuri (toim.) 2009: Paras mahdollinen julkishallinto?) Eräät tutkijat selittävät kansallisten ohjelmien epäonnistumista sillä, että valtakunnalliset toteuttajat ja ohjaajat eivät tunne paikallisia oloja eli toteutusmaastoa Tarvitaan sellaista tietoa, joka nousee paikallisista oloista ja käytännöstä ja jonka tuottamisessa kansalaiset ovat mukana

MIHIN SOSIAALISTA RAPORTOINTIA TARVITAAN? Sosiaalityön tietopohjan vahvistamiseen ja kohdeilmiöitä koskevan teorian kehittämiseen. Sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen lähestymistapojen, käytäntöjen ja menetelmien kehittämiseen. Sosiaalityön suunnittelun, johtamisen ja kehittämisen tueksi. Sosiaalihuoltoa ja sosiaalityötä koskevan päätöksenteon perustaksi ja tueksi, sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Sosiaalityön koulutuksen aineistoksi. Yhteisöllisen tietoisuuden lisäämiseksi.

SOSIAALISEN RAPORTOINNIN SISÄLLÖSTÄ JA PROSESSISTA Taina Hussin kuvaama sosiaalisen raportoinnin prosessi: Aloitus: osallisten sopiminen 1a) Tiedonkeruu esimerkiksi Huomis-barometrin avulla 1 b) Tietojen ja keskustelurungon työstäminen työryhmässä ( 2 4 palaveria) Fokus-keskustelut ja sopiminen Päätös Sopimusten toteutus käytännössä Seuranta ja arviointi (Hussi Taina 2005: Sosiaalinen raportointi tiedon rakentajana)

ESIMERKKEJÄ TUOTETTAVASTA AINEISTOSTA Työntekijöiden tuottama huoli- ja voimavaratieto Asiakkaiden tuottama tieto elinoloistaan ja saamistaan palveluista Asiakastapauskuvaukset Työpäivä- ja tilannekuvaukset Tilastotiedot (asiakasmäärät, jonotilanteet, kustannustiedot jne) Projektiraportit Tutkimukset, selvitykset Artikkelit, lehtikirjoitukset (Hussi, em. teos s. 16)

RAPORTOINTIIN OSALLISTUVIA TAHOJA Käytännön sosiaalityöntekijät tiedonkerääjinä Asiakkaat omien kokemusten raportoijina Raportointivaiheessa henkilöitä/eri tahojen edustajia, joilla on eri näkökulmista olevaa, merkittävää tietoa raportoinnin teemoista Henkilöitä/sellaisten tahojen edustajia, joilla on vaikutusvaltaa esiin nousseiden pulmien ratkaisemiseen. (Hussi, em. teos)

SOSIAALISEN RAPORTOINNIN VARIAATIOITA Asiakasraportointi: tavoite työyhteisön palvelujen kehittäminen; tiedontuottajana asiakas Horisontaalimalli: tavoite palvelujen kehittäminen omassa työyhteisössä ja/tai yhteistyöverkostoissa; tiedontuottajina oma työyhteisö/asiakkaat/yhteistyökumppanit Vertikaalimalli: Palvelujen kehittäminen, uudelleen kohdentaminen, lisäresursointi; tiedontuottajina palvelujen tuottajat/asiakkaat/asukkaat (Hussi, em teos s. 24)

SOSIAALINEN RAPORTOINTI JA SOSIAALITYÖN JOHTAMINEN Sosiaalityön ja sosiaalihuollon johtaja tarvitsee nimenomaan paikallisiin oloihin ja elämäntilanteisiin ankkuroitua tietoa, valtakunnalliset tavoitteet ja säännökset toteutuvat paikallisessa, seudullisessa ja alueellisessa ympäristössä Sosiaalityön ja sosiaalihuollon johtaja tarvitsee ajantasaista tietoa, joka kuvaa todellisuuden moniulotteisuutta ja jossa kytkeytyvät yhteen eri elämänalueiden kuvaukset Sosiaalityön ja sosiaalihuollon johtamisessa on huolehdittava siitä, että myös tiedonmuodostuksessa toteutuu asukkaiden/asiakkaiden osallisuus ja toiminnan vuorovaikutuksellinen luonne

Kirjallisuutta Hussi, Taina 2005: Sosiaalinen raportointi tiedon rakentajana - menetelmäkuvaus ja käytännön kokemukset. Helsinki: SOCCAn ja Heikki Waris -instituutin julkaisuja 4/2005. Kananoja, Aulikki 1997: Murros on mahdollisuus. Sosiaalityön selvityshenkilön raportti. Helsinki: Stakes Raportteja 211/Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 1997:8. Rajavaara, Marketta 1992: Tavallisesta perheestä tapaukseksi. Sosiaalitoimiston asiakastyö arvioinnin kohteena. Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus. Rothstein, Bo 1994: Vad bör staten göra? Om välfärdstatens moraliska och politiska logik. Stockholm: SNS Förlag & WSOY. Saurama, Erja & Julkunen, Ilse 2009: Lähestymistapana käytäntötutkimus. Teoksessa Mäntysaari, Mikko & Pohjola, Anneli & Pösö, Tarja 2009: Sosiaalityö ja teoria. Jyväskylä: PS-kustannus. 293 314. Vakkuri, Jarmo (toim.) 2009: Paras mahdollinen julkishallinto? Tehokkuuden monet tulkinnat. Helsinki: Gaudeamus.