Pihtiputaan kunta Tekninen toimisto Keskustie 9 44800 PIHTIPUDAS 04.03.2019 Viite Ilmoitus Kotiseudun Sanomissa viikolla 10/2019 - TARJOUSPYYNTÖ PIHA-ALUEIDEN JA KATUJEN HIEKOITUSHIEKAN POISTOSTA Pihtiputaan kunta pyytää tarjoustanne kunnan kiinteistöjen piha-alueiden ja katujen hiekoitushiekan poistosta. Puhdistettavat alueet sijaitsevat Pihtiputaan kirkonkylän taajamassa (piha-alueita ovat mm. koulukeskus, terveyskeskus, kunnanvirasto, vanhusten palvelutalo Sopukka, tori, Tahkonaukio, Mettälän teollisuushallien pihat ym. ja päällystetyt, talven aikana hiekoitetut, kadut ja kevyenliikenteen väylät). Työn suorittaminen Hiekan poistaminen tulee suorittaa keräävällä harjalaitteella tai imurilaitteella ja siten, että pölyäminen on mahdollisimman vähäistä. Se tarkoittaa, että harjattava alue on kasteltava ennen harjausta ja työ on tehtävä siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa alueella tai tiellä liikkujille. Hiekan poistossa myös reunakiven vierestä tulee poista hiekka, että se ei kulkeudu sadevesikaivoihin. Käyttökelpoisin toimintatapa tuon kohdan hiekanpoistolle on sivuharjallinen harjalaite. Reunakiven viereen pinttynyt hiekka on syytä ensin ennen harj austa rikkoa/pehmentää mekaanisesti. Hiekoitushiekan poistaminen tulee suorittaa lumen ja jään sulamisen etenemisen myötä, arvion mukaan 2-3 vaiheessa: Eli kun piha- ja katualueen valtaosa on sulanut ja hiekka harjattavissa, suoritetaan ensimmäinen harjaus ja loput reuna-alueet välittömästi lumen ja jään sulamisen jälkeen. Hiekan poiston jälkeen harjatulle alueelle jää kuitenkin hienoa helposti pöllyävää ainesta, joka tulee harjauksen jälkeen huuhdella pois pesulaitteella. Asematien ajorata ja kevyenliikenteen väylät, kunnanviraston piha, terveyskeskuksen piha, koulun piha, paloaseman piha, Sopukan piha, Työkeskuksen piha, torit (Sallilantie ja Tahkonaukio ), Mettälän teollisuusalueen pihat - näillä kaduilla ja alueilla harjauksen jälkeinen pesu kuuluu myös tähän hiekanpoiston urakkaan. Hiekanpoisto ja pesutyö suoritetaan aloitusajakohdasta (tekninen toimisto ilmoittaa työn aloitusajan) lukien kolmen viikon kuluessa. Poistetun hiekan poiskuljettaminen kuuluu tarjottuun harjaustyön hintaan. Harjattu hiekka voidaan veloituksetta kuljettaa Pihtiputaan suljetun kaatopaikan maanläjitysalueelle ( etäisyys taajamasta n. 6,5 km) tai urakoitsijan itse hankkimalle alueelle. Työ suoritetaan urakkatyönä kukin piha-alue ja muut alueet erikseen kaavakkeelle tarjottuna. Kiinteistöjen piha-alueet käsitellään yhtenä urakkana (seitsemän eri kiinteistön piha-aluetta, yhteensä noin 34170 m2) ja tori-, katu- ja kevyenliikenteen
2 alueet (torialueet noin 3050 m2, katualueet n. 90000 m2 ja kevyenliikenteen alueet n. 20000 m2) yhteensä omana tarjouksena. Urakoitsija voi tarjota molempia kohteita tai vain toista vaihtoehtoa. Se kenellä on edullisin kiinteistöjen piha-alueiden tarjoushinta, valitaan kiinteistöjen alueiden hiekanpoistoon ja se kenellä on edullisin tori-, katu- ja kevyenliikenteen alueiden hiekan poistohinta, valitaan näiden alueiden urakoitsijaksi. Pyydämme tarjoustanne oheisella kaavakkeella. Tarjous tulee jättää to 14.3.2019 klo 13:een mennessä osoitteella: kirjeellä Pihtiputaan kunta/ Tekninen toimisto, Keskustie 9, 44800 Pihtipudas, faxilla numeroon 014-4596801 tai sähköpostilla osoitteeseen pihtiputaan.kunta@pihtipudas.fi. Tarjoukseen tunnus: "Hiekanpoiston tarjous 2019". Tarjouksen tulee olla voimassa kuukauden tarjouksen jättöpäivästä lukien. Tarjouksen tekijän on liitettävä urakkatarjoukseensa verojäämätodistus, sekä ilmoitus eläkevakuutusmaksuvelvoitteiden täyttämisestä, tai muu vastaava selvitys verojen, ennakonpidätystilitysten, sosiaaliturvamaksujen ja eläkevakuutusmaksujen täyttämisestä. Selvitykset eivät saa olla kahta kuukautta (2 kk) vanhempia. Mikäli urakoitsija käyttää aliurakoitsijoita, urakoitsijan tulee vaatia ali urakoitsijoilta vastaava selvitys verojäämistä ja edellä mainittujen työnantajamaksujen suorittamisesta kuin siltä itseltään vaaditaan. Rakennuttajalla tilaajana on oikeus kieltäytyä hyväksymästä sellainen urakoitsija ja aliurakoitsija, joka ei ole toimittanut vaadittua selvitystä jk' Ari Kahilainen 044-4596810 Liite -tarjouskaavake, liite mol -kunnan kiinteistöjen piha-alueet asemapiirrokset 5 kpl A4, liite nro 2 -katujen, kevyenliikenteen väylien ja torien luettelo ja pinta-alat, liite nro 3
Viite/ Tarjouspyyntö 4.3.2019 Pihtiputaan kunta /Tekn.tsto Liite 1 TARJOUS PIHTIPUTAAN KUNNAN TEKNISELLE TOIMISTOLLE HIEKOITUSHIEKAN POISTAMISESTA KEVÄTKAUDELLA 2019 Tarjoamme teille Pihtiputaan kirkonkylän taajamassa kunnan piha-alueilta ja liikenneväyliltä tarjouspyyntönne 4.3.2019 mukaisesti hiekoitushiekan poistamisen ja hiekan poiskuljettamisen seuraavasti: Harjakoneen tiedot ja tarjoushinta Harj akone merkki. vuosimalli... kastelumahdollisuus on / ei sivuharja on/ ei Kiinteistöjen piha-alueet -koulukeskus n. 13320 m2 -Sopukka n. 2910 m2 -terveyskeskus n. 3420 m2 -kunnantalo n. 4590 m2 -paloasema n. 2310 m2 -työkeskus n. 1530 m2.................. -Mettälän teollisuushallit n.6180 m2 Kaikki kiinteistöt yhteensä tarjoushinta alv 0% Torit, kadut ja kevyenliikenteen väylät -tori/ Sallilantie, Tahkonaukio ja Kumpulan tori yht. n. 3050 m2...
2 -kadut/päällystetyt yht. n. 15,2 km yhteensä noin 90000 m2 -kevyenliikenteen väylät ja jalkakäytävät yhteensä n. 7,8 km yht. n. 20000 m2...... Torit, kadut ia kvl- väylät yhteensä tarioushinta alv 0%... lla... päivänä kuuta 2019. Urakoitsijan nimi: Osoite: Allekirjoitus:. nimen selvennys puhelin: sä-posti: Liitteet: tarjouspyynnössä vaaditut liitteet
- -.7. - SOPUKKA 291Q M2 '/ ~ ~
TERVEYSKESKUS 3430 M2 KUNNANTALO 4590 M2 ~
PALOASEMA 2310 M2 TYÖKESKUS 1530 M2
METTÄLÄ 618~ M2 S-/r
4.3.2019 Liite nro 3 / hiekanpoisto Pihtiputaan kunta Torialueet, kadut ja kevyenliikenteen väylät/jalkakäytävät Torialueet tarkoittavat torialueita: -Tori Sallilantien ja Kolimantien kulmauksessa noin 1250 m2 -Tahkonaukio / Mustosentie ja sen vieressä P-alue n. 1200 m2 -Kumpulan aukio {Shellin huoltamon ja Kumpulan päärakennuksen välissä) n. 600 m2 Kadut ja kevyenliikenteen väylät -Kirkonkylän asemakaava-alueen päällysteet kadut ja myös Rupon alueen asemakaava-alueen päällystetyt kadut ja Niemenharjun matkailukeskukseen johtava Harjukatu, yhteensä noin 15,2 km ja noin 90000 m2 -Kirkonkylän asemakaava-alueen päällystetyt kevyenliikenteen väylät ja jalankulkuväylät yhteensä noin 7,8 km/ 20000 m2