PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 34/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi euroalueen jäsenvaltioiden välillä Euroopan vakausmekanismin (EVM) perustamisesta tehdyn sopimuksen sekä lain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. EVM:n tehtävänä on turvata koko euroalueen vakautta antamalla tukea euromaalle varoista, jotka EVM on hankkinut markkinoilta. Se luodaan euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi ja sen on tarkoitus korvata nykyiset euroalueen väliaikaiset kriisinhallintavälineet. Lisäksi ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi annettavaksi selityksen, jonka mukaan sopimusmääräys hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen tai varajäsenen oikeudellisesta koskemattomuudesta ei rajoita Suomea hallintoneuvostossa edustavan ministerin Suomen perustuslain mukaista ministerivastuuta. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimus on tarkoitus tulla voimaan päivänä, jona sitoutumiskirjan ovat tallettaneet sopimuksen allekirjoittajat, joiden ensimmäisten merkintöjen osuus kokonaismerkinnöistä on vähintään 90 prosenttia. Euroryhmässä tavoitteeksi sopimuksen voimaantulolle on asetettu 1 päivä heinäkuuta 2012. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana kuin sopimus tulee voimaan. 295971

2 HE 34/2012 vp SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ...1 SISÄLLYS...2 YLEISPERUSTELUT...4 1 JOHDANTO...4 2 NYKYTILA...5 2.1 Velkakriisin hoitamiseen käytetyt välineet...5 Kreikan kahdenvälinen laina...5 Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi...5 Euroopan rahoitusvakausväline...5 Kansainvälinen valuuttarahasto...6 Euroopan keskuspankki...6 2.2 Euroopan vakausmekanismi...7 3 TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET...8 4 ESITYKSEN VAIKUTUKSET...9 4.1 Kokonaistaloudellisten uhkien ja vaikutusten rajaaminen...9 4.2 Velkakriisinhallintavälineisiin liittyvät suorat taloudelliset vaikutukset...9 EVM:n peruspääoma...10 Suomen osuuden maksaminen kerralla...11 Kansainvälisen valuuttarahaston osallistuminen...11 4.3 Suomen muut vastuut euroalueen velkakriisin hallintaan liittyen...11 Suomen kahdenväliset lainavastuut...11 ERVV:n voimassa olevat takaukset...11 Suomen laskennalliset vastuut IMF:n ja ERVM:n myöntämästä rahoituksesta...12 4.4 Suomen ERVV-takausvastuun mahdollinen kasvaminen...12 4.5 Velkakriisinhallintavälineisiin liittyvät riskit...12 ERVV:n takauksiin liittyvät riskit...13 ERVV:n rahoituskapasiteetin kasvattamiseen liittyvät riskit...13 EVM:n pääomaan liittyvät riskit...13 IMF:n rahoitukseen liittyvät riskit...13 Arvioita kokonaisriskien mittaluokasta...14 4.6 Riskien hallinta...14 Velkakestävyysanalyysi ja ehdollisuus...14 ERVV:n riskien rajaaminen vakuuksilla...15 ERVV:n mahdollinen käyttö siirtymäaikana...15 4.7 Talouskriisin vaikutukset Suomen valtion kyvylle vastata velvoitteistaan...15 4.8 Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset...16 5 MUUT ESITYKSEEN VAIKUTTAVAT SEIKAT...16 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 136 artiklan täydentäminen...16 Sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta...17 Asetusehdotukset jäsenvaltioiden talous- ja budjettiseurannan vahvistamiseksi...17 EVM:n hallintomalli...18 Pankkikriisien yhteisen hallintakehikon käyttöönotto EU:ssa...19 Eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen...19 EVM:n etuoikeusaseman vaikutus Suomen valtion velkakirjoihin...19 EVM:n perustamista koskevan lisätalousarvion antaminen...20

HE 34/2012 vp 3 Mahdollinen sopimusmuutos kokonaiskapasiteetin mahdollistamiseksi...20 6 ASIAN VALMISTELU...20 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT...21 1 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ JA SEN SUHDE SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖÖN...21 Johdanto...21 1 luku. Jäsenyys ja tarkoitus...23 2 luku. Hallinto...24 3 luku. Pääoma...26 4 luku. Operaatiot...27 5 luku. Varainhoito...30 6 luku. Yleiset määräykset...31 7 luku. Siirtymäjärjestelyt...35 8 luku. Loppumääräykset...36 2 LAKIEHDOTUKSEN PERUSTELUT...36 3 VOIMAANTULO...36 4 EDUSKUNNAN SUOSTUMUKSEN TARPEELLISUUS JA KÄSITTELYJÄRJESTYS...37 4.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus...37 4.2 Käsittelyjärjestys...38 LAKIEHDOTUS...42 Laki Euroopan vakausmekanismin perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta...42 SOPIMUSTEKSTI...43

4 HE 34/2012 vp YLEISPERUSTELUT 1 Johdanto Talous- ja rahoituskriisi on jatkunut jo noin neljä vuotta. Kriisi sai alkunsa Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoilta ja eteni melko nopeasti laajemmin pankkisektorille kärjistyen investointipankki Lehman Brothersin konkurssiin syyskuussa 2008. Kriisi levisi rahoitusmarkkinoiden lamaantuessa myös muualle talouteen ja aiheutti 2009 vakavan globaalin taantuman. Valtiot toteuttivat vuonna 2009 laajoja elvytystoimia taantuman vaikutusten vähentämiseksi, mutta varsin pian valtioiden alijäämä- ja velkaantumisongelmat johtivat siihen, että talous- ja rahoituskriisi laajeni valtioiden velkakriisiksi. Euroopassa ongelmiin ajautuivat ensimmäisinä Islanti ja Latvia talouksiensa rakenteellisten heikkouksien vuoksi. Vuonna 2010 Kreikka, Irlanti ja Portugali ajautuivat markkinoiden epäluottamuksesta seuranneen korkojen nousun jälkeen tilanteeseen, jossa ne joutuivat pyytämään ulkopuolista rahoitustukea muilta euroalueen valtioilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta, jäljempänä IMF. Velkakriisin tarttuminen viime vuoden kesällä myös Italiaan ja Espanjaan uhkasi jo koko euroalueen tulevaisuutta. Tämän jälkeiset euroryhmän päättämät toimenpiteet kriisimaiden rahoittamisesta ja talouskurin parantamisesta sekä Euroopan keskuspankin, jäljempänä EKP, rahapolitiikka ovat rauhoittaneet tilannetta joukkolainamarkkinoilla. Epävarmuus euroalueen talouskehityksestä ylläpitää kuitenkin edelleen markkinoiden epävarmuutta. Tämän vuoksi useat velkakirjasijoittajat ovat tehdyistä toimista huolimatta siirtäneet sijoituksiaan vähäriskisemmiksi arvioimiensa valtioiden joukkovelkakirjalainoihin. Loppukesästä 2011 lähtien epätietoisuus pankkien hallussa olevista kriisi- tai riskimaiden velkakirjoista ja samaan aikaan heikentyneet euroalueen talousnäkymät murensivat pankkien välistä keskinäistä luottamusta ja vaikuttivat kielteisesti pankkien välisiin lainamarkkinoihin. Myös epäilyt pankkien asiakasluottojen riskipitoisuuden kasvusta lisääntyivät. Toisille pankeille lainaamisen sijaan pankit tekivät mieluummin liki korottomia yliyön keskuspankkitalletuksia. Vakuudettomien velkakirjojen markkinat olivat käytännössä pysähdyksissä ja pankkien oli lähes mahdotonta hankkia niiden kautta tarvitsemaansa rahoitusta haluamillaan ehdoilla. Varainhankintaongelmien vuoksi riski luottolaman toteutumiselle kasvoi selvästi. EKP:n joulukuussa 2011 aloittama kolmen vuoden rahoituksen tarjonta pankeille on vakauttanut akuuttia tilannetta. Eurojärjestelmä on antanut pankeille kahdessa erässä vakuudellista 3 vuoden lainaa yhteensä yli 1000 miljardia euroa. Pidemmällä tähtäimellä se ei kuitenkaan poista pankkien keskinäistä luottoriskien arviointiin perustuvaa luottamuspulaa. Velkakriisin kestävä ratkaisu ja euroalueen kokonaistalouden elpyminen ovat tässä suhteessa avainasemassa. Euroalueen painuminen odotettua vakavampaan taantumaan, velkakriisin ratkaisujen pitkittyminen ja jatkuva epävakaus euroalueen pankkisektorilla johtaisivat todennäköisesti valtioiden velkakirjamarkkinoiden lisääntyviin likvidiysongelmiin sijoittajien pyrkiessä eroon euroalueen valtioiden riskeistä. Velkakriisin kärjistymisen taustalla on vaikuttanut useita tekijöitä. Tällä hetkellä vaikeuksissa olevat valtiot eivät ole sopeutuneet yhteisvaluutan vaatimuksiin, vaan ne ovat asteittain menettäneet hintakilpailukykyään. Tämä on rakenteellisten uudistusten puuttuessa johtanut paikoin sitkeisiin ja suuriin vaihtotaseen alijäämiin. Heikko kilpailukyky on hidastanut talouskasvua ja verotulojen kasvua ja siten heikentänyt julkisen talouden tilaa. Helppo rahoituksen saatavuus ja matala korkotaso ovat omalta osaltaan johtaneet ylisuuriin velkatasoihin. Toinen kriisin myötä esiin noussut yhteisvaluutan rakenteeseen liittyvä ongelma liittyy valtioiden velkakirjojen riskeihin ja valtioiden maksukyvyttömyyteen. Tähän asti valtioiden velkakirjoja on pidetty riskittöminä sijoituskohteina. Sijoittajat ovat perinteisesti luottaneet siihen, että valtiot kykenevät suoriutumaan velvoitteistaan verotusoikeuttaan

HE 34/2012 vp 5 käyttämällä. Pieni maksukyvyttömyysriski ja alhainen vakavaraisuusvaatimus ovat olleet pääsyitä sille, miksi muun muassa pankit ovat sijoittaneet valtioiden velkakirjoihin runsaasti. 2 Nykytila 2.1 Velkakriisin hoitamiseen käytetyt välineet Euroalueen velkakriisin hoitamiseksi, tartuntavaikutusten estämiseksi sekä euroalueen taloudellisen vakauden turvaamiseksi on kehitetty useita välineitä. Näitä ovat Kreikalle annettu kahdenvälinen lainoitus, Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi, jäljempänä ERVM, ja Euroopan rahoitusvakausväline, jäljempänä ERVV. Lisäksi on jouduttu turvautumaan IMF:n ja EKP:n tarjoamaan rahoitukseen. Kreikan kahdenvälinen laina Velkakriisin levittyä Kreikkaan euroalueen jäsenvaltiot päättivät myöntää 25 päivänä maaliskuuta 2010 Kreikalle ehdollista lainaa kahdenvälisesti yhteistyössä IMF:n kanssa. Lainaohjelma on 110 miljardin euron suuruinen. Euroalueen valtioiden lainaosuudeksi Kreikalle sovittiin 80 miljardia euroa ja IMF:n osuudeksi 30 miljardia euroa. Tavoitteena oli Kreikan palaaminen lainamarkkinoille vuonna 2012. Tästä summasta nostettiin 1,005 miljardia euroa. Kreikan valtio oli tammikuussa 2012 nostanut euroalueen valtioiden ja IMF:n lainoista noin 73 miljardia euroa, mikä vastaa noin 20 prosentin osuutta Kreikan valtion kokonaisvelasta. Kreikka ilmoitti 11 päivänä huhtikuuta 2012 peruuttavansa sille myönnetyn kahdenvälisen lainaohjelman nostamatta olevan osuuden. Euroopan rahoituksenvakautusmekanismi Myös EU:n budjettivaroja päätettiin käyttää kriisitoimien rahoittamiseen. ERVM on neuvoston asetuksella (EU) N:o 407/2010 perustettu hätärahoitusohjelma, jota komissio hallinnoi. Päätökset taloudellisen avun myöntämisestä tekee neuvosto. Komissio kerää markkinoilta rahaa käyttäen Euroopan unionin budjettia vakuutena. Budjetin kautta kaikki 27 EU:n jäsenvaltiota ovat osallisina ERVM:n lainoissa kriisimaille. ERVM:n myöntämien lainojen yhteenlaskettu summa on rajoitettu 60 miljardiin euroon. ERVM:n rahoituskapasiteetista on sidottu 49 miljardia euroa Portugalin ja Irlannin ohjelmiin. Eurooppa-neuvosto päätti 16 ja 17 päivänä joulukuuta 2010 pidetyssä kokouksessaan päättäessään pysyvän vakausmekanismin perustamisesta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 136 artiklan muuttamisesta, että SEUT 122 artiklaa ei käytetä enää euroalueen vakaustoimien oikeusperustana. Koska ERVM:ää koskevan asetuksen oikeusperusta on SEUT 122 artikla, päätös tarkoitti käytännössä sitä, ettei ERVM:ää enää käytetä uusien ohjelmien rahoittamiseen. Euroopan rahoitusvakausväline ERVV perustettiin väliaikaiseksi velkakriisinhallintavälineeksi, jonka tarkoituksena oli myöntää rahoitustukea enintään vuoden 2013 kesäkuun loppuun saakka. Se on euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden omistama Luxemburgin lain mukainen osakeyhtiö, jonka tehtävänä on myöntää euroalueeseen kuuluvalle valtiolle rahoitustukea. Euroalueeseen kuuluvat valtiot takaavat ERVV:n varainhankinnan lukuun ottamatta väistyviä takaajia. ERVV:n varainhankinnalle annettavien takausten kokonaismäärä oli aluksi 440 miljardia euroa, josta se korotettiin pääomaltaan 780 miljardiin euroon. Kriisin edetessä ERVV:n merkitys velkakriisinhallinnassa on korostunut. Suomen noin 7,92 miljardin euron alkuperäistä kokonaistakaussitoumusta muutettiin lokakuussa 2011 ERVV-puitesopimuksen muutoksella (SopS 99/2011). Tämän perusteella Suomi on sitoutunut antamaan takauksia ERVV:n varainhankinnan pääoman ja sille annettavan 65 prosentin ylitakauksen osalta yhteensä enintään 13,97403 miljardin euron arvosta. Tämän lisäksi takaus kattaa myös ERVV:n varainhankinnan korot, kulut ja niille annettavan ylitakauksen, jotka aikaisemmin sisältyivät kokonaistakaukseen.

6 HE 34/2012 vp ERVV voi antaa uutta rahoitustukea EVM:n toiminnan aloitushetken ja vuoden 2013 kesäkuun lopun välisenä aikana ainoastaan jos EVM:n lainakapasiteetti ei riitä rahoitustuen antamiseen. Kansainvälinen valuuttarahasto Suomi on johdonmukaisesti velkakriisin alusta lähtien edellyttänyt IMF:n osallistumista euroalueen velkakriisinhallintatoimiin. Toukokuussa 2010 IMF:n silloinen toimitusjohtaja vahvisti, että IMF voi osallistua 250 miljardilla eurolla Euroopan kriisimaiden rahoittamiseen. IMF:n rahoituskapasiteetti muodostuu tällä hetkellä paitsi yleisistä jäsenosuusvaroista myös väliaikaisiksi tarkoitetuista New Arrangements to Borrow -varoista, jäljempänä NAB. NAB:lla tarkoitetaan varoja, jotka IMF:n vauraimmat jäsenvaltiot ovat sitoutuneet lainaamaan IMF:lle, kun järjestely päätetään aktivoida. Suomen jäsenosuus on tällä hetkellä IMF:n tilivaluutassa määriteltynä 1,2 miljardia erityistä nosto-oikeutta, special drawing rights, jäljempänä SDR, eli noin 1,4 miljardia euroa. Suomen NAB-osuus on 2,23 miljardia SDR eli noin 2,6 miljardia euroa. IMF:n 14. yleisen jäsenosuuskorotuksen yhteydessä Suomen jäsenosuus IMF:ssä nousee 2,4 miljardiin SDR:hen, kun riittävä määrä jäsenvaltioita on ratifioinut päätöslauselman IMF:n jäsenosuuskorotuksesta ja hallintouudistuksesta. Uudistuksen odotetaan tulevan voimaan vuoden 2012 kuluessa. Jäsenosuuskorotus maksetaan NAB-varoista. Korotuksen voimaantulon jälkeen valtiontakaukset Suomen Pankille sen IMF:lle antaman rahoituksen vakuudeksi nousevat yhteensä 4,64 miljardiin SDR:ään eli noin 5,4 miljardiin euroon. EU:n valtiovarainministereiden 19 päivänä joulukuuta 2011 antamassa päätöslauselmassa todetaan, että EU tukee täysin pyrkimyksiä IMF:n voimavarojen kasvattamiseksi ja että euroalueen valtiovarainministerit ovat sitoutuneet lisäämään IMF:n voimavaroja 150 miljardilla eurolla. Euroalueen valtiovarainministerit ovat samalla pitäneet välttämättömänä, että myös euroalueen ja EU:n ulkopuoliset valtiot osallistuvat IMF:n voimavarojen kasvattamiseen. Suomen osuus tästä olisi 3,76 miljardia euroa. Tuki annettaisiin IMF:lle kahdenvälisten lainojen muodossa. Korotus maksettaisiin aiempaan tapaan Suomen Pankin varoista ja sille tarvittaisiin valtiontakaus. Washingtonissa 20 päivänä huhtikuuta 2012 pidetyssä IMF:n kevätkokouksessa IMF:lle luvattujen lisäresurssien määrä nousi 430 miljardiin dollariin, kun joukko euroryhmän ja EU:n ulkopuolisia maita ilmoitti omista lupauksistaan. IMF on osallistunut Euroopan velkakriisin hoitoon vuodesta 2008 alkaen bruttomääräisesti yli 125 miljardilla eurolla. Suomen äänivaltaan (0,53 prosenttia) perustuva laskennallinen osuus IMF:n lainoituksesta on noin 671 miljoonaa euroa. Suomi kuuluu IMF:ssä niihin maihin, joilta rahaston neljännesvuosittain laadittavan rahoitussuunnitelman mukaisesti pyydetään rahoitusta kulloinkin sitä tarvitseville jäsenmaille johtokunnan hyväksymien ohjelmien puitteissa. Euroopan keskuspankki EKP on tukenut euroalueen rahoitusmarkkinoita ostamalla valtionlainoja jälkimarkkinoilta vuoden 2010 toukokuun alun jälkeen 214 miljardilla eurolla. Lisäksi se on tarjonnut jäsenvaltioiden pankeille kolmen vuoden vakuudellista rahoitusta kahdessa erässä yhteensä noin 1000 miljardia euroa poikkeuksellisen edullisin ehdoin. EKP:n tavoitteena oli tukea euroalueen talouskasvua ja helpottaa ylivelkaantumisen vaaraan joutuneiden euromaiden lainanottoa. Näiden lisäksi EKP on keventänyt vähimmäisvarantovaatimuksia ja laajentanut vakuusvalikoimaa sekä ensin nostanut kaksi kertaa ohjauskorkoa ja myöhemmin syksyn 2011 aikana laskenut sitä kaksi kertaa. Näillä kaikilla toimenpiteillä on ollut myönteisiä vaikutuksia markkinalikviditeettiin, mutta ne eivät ole onnistuneet hälventämään markkinoiden epäluottamusta. Tästä esimerkkinä on pankkien eurojärjestelmään tallettamien varojen määrän voimakas nousu. Keskuspankkitalletusten määrä on ollut 600 700 miljardia euroa huolimatta siitä, että talletuksille maksetaan vain 0,25 prosentin korkoa, kun pankit joutuvat samaan aikaan maksamaan eurojärjestelmän perusrahoituksesta yhden prosentin korkoa.

HE 34/2012 vp 7 EKP:n itsenäinen asema perustuu SEUT 130 artiklaan. Sen mukaan jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten on pidättäydyttävä kaikista yrityksistä vaikuttaa keskuspankin päätöksentekoon. Perussopimusten määräykset, kuten SEUT 123 artikla sekä Euroopan keskuspankkijärjestelmästä ja Euroopan keskuspankin perussäännöstä annetun pöytäkirjan (N:o 4) IV luku kuitenkin ohjaavat ja rajoittavat keskuspankin toimintamahdollisuuksia finanssikriisin hoitamisessa. 2.2 Euroopan vakausmekanismi EVM on Belgian, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian ja Suomen omistama kansainvälinen rahoituslaitos. EVM perustetaan euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi. EVM tulee sijaitsemaan Luxemburgissa. Sen tehtävänä on hankkia rahoitusta ja antaa asianmukaista talouspoliittista ehdollisuutta noudattaen rahoitustukea niille EVM:n jäsenille, joilla on tai joita uhkaavat vakavat rahoitusongelmat, jos tuki on välttämätöntä koko euroalueen ja sen jäsenvaltioiden rahoitusvakauden turvaamiseksi. EVM:llä on valtuudet kerätä varoja laskemalla liikkeeseen rahoitusvälineitä, tekemällä rahoitussopimuksia tai muita sopimuksia taikka sopimalla järjestelyistä EVM:n jäsenten tai rahoituslaitosten tai muiden kolmansien kanssa. EVM:n on tarkoitus aloittaa toimintansa heinäkuun alussa vuonna 2012 ja sen on tarkoitus korvata nykyiset väliaikaisjärjestelyt, ERVV ja ERVM heinäkuussa 2013. EVM:n tärkeimmät lähtökohdat määriteltiin 28 päivänä marraskuuta 2010 pidetyssä euroryhmän kokouksessa. Tuolloin sovittiin, että pysyvä velkakriisinhallintamekanismi perustuu EVM:iin. Uudella mekanismilla luodaan pelisäännöt rahoitus- ja velkakriisien hallinnalle tulevaisuudessa. Mekanismin tavoitteena on selkiyttää jäsenmaiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa seurauksista sekä myös yksityisen sektorin osallistumista mahdollisten rahoituskriisien taakanjakoon. EVM:n rahoitustuen antamisen periaatteet vastaavat ERVV:n periaatteita. EVM liittyy kiinteästi EU:n talouspolitiikan koordinaatiokehikkoon, jolla tarkoitetaan vakaus- ja kasvusopimusta ja sitä koskevaa unionin lainsäädäntöä. Koordinaatiokehikkoa on tiivistetty myös uudella unionin lainsäädännöllä, niin sanottu Six Pack (asetukset nro 1173 1177/2011 sekä direktiivi 2011/85/EU), joka tuli voimaan joulukuussa 2011. Uudistukset koskevat paitsi vakaus- ja kasvusopimusta myös laajempaa makrotalouden tasapainottomuuksien ehkäisemistä, korjaamista ja seurantaa. Tavoitteena on kriisien ennaltaehkäisy sekä rahoitus- ja velkakriisien todennäköisyyden alentaminen tulevaisuudessa. EVM:n perustamiseen liittyviä periaatteita täydennettiin muun muassa sen lainanantokyvyn ja pääomarakenteen osalta euroalueen päämiesten kokouksessa maaliskuussa 2011. Päämiesten tuolloin hyväksymissä päätelmissä todettiin, että EVM:n tosiasiallinen lainanantokyky tulee olemaan 500 miljardia euroa ja että ERVV:n ja EVM:n välisen siirtymävaiheen aikana yhteenlaskettu lainanantokyky ei ylitä tätä määrää. Kokouksessa päädyttiin neuvotteluiden jälkeen lopputulokseen, jonka mukaan EVM:n toimintakyky kaikissa olosuhteissa turvataan yhteensä 80 miljardin euron suuruisella maksetulla osakepääomalla sekä yhteensä enintään 620 miljardin euron suuruisella vaadittaessa maksettavalla osakepääomalla. Euroalueen valtiovarainministerit allekirjoittivat sopimuksen Euroopan vakausmekanismin perustamisesta Brysselissä 11 päivänä heinäkuuta 2011. Sopimus ei kuitenkaan tullut voimaan, koska euroalueen jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet totesivat 21 päivänä heinäkuuta 2011 pidetyssä kokouksessa, että ERVV:n ja EVM:n joustavuutta on syytä lisätä ja EVM-sopimusta on muutettava sen johdosta. Heinäkuussa 2011 allekirjoitettuun sopimukseen verrattuna keskeiset muutokset koskevat mahdollisuutta käyttää uusia rahoitustukivälineitä eli antaa ennaltaehkäisevää tukea, ostaa velkakirjoja ensi- ja jälkimarkkinoilta sekä antaa lainoitusta rahoituslaitosten tukemiseen. Lisäksi sovittiin muun muassa hätätilamenettelystä sekä IMF:n roolin vahvistamisesta ja tilintarkastuslautakunnasta. Maaliskuun lopussa 2012 euroalueen valtionvarainministerit päättivät nostaa ERVV:n

8 HE 34/2012 vp ja EVM:n yhteenlaskettua rahoituskapasiteettia väliaikaisesti 700 miljardiin euroon. 3 Tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Esityksen tavoitteena on saattaa voimaan EVM:n perustamista koskeva sopimus Suomen osalta. Esitys sisältää myös niin sanotun blankettilain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimuksen tavoitteena on turvata koko euroalueen vakautta perustamalla EVM euroalueen pysyväksi velkakriisinhallintamekanismiksi. Sen on tarkoitus korvata nykyiset euroalueen väliaikaiset velkakriisinhallintavälineet eli ERVV ja ERVM. Uudella mekanismilla luodaan pelisäännöt rahoitus- ja velkakriisien hallinnalle tulevaisuudessa. Mekanismin tavoitteena on selkiyttää jäsenmaiden omaa vastuuta talouspolitiikkansa seurauksista sekä myös yksityisen sektorin osallistumista mahdollisten rahoituskriisien taakanjakoon. EVM:n tukimuotoihin kuuluisivat ennakollisen tuen tai lainan antaminen valtiolle, mukaan lukien valtiot, joille ei ole vahvistettu talouden sopeutusohjelmaa, rahoituslaitosten pääomittamisen rahoittamista varten sekä oikeus ostaa poikkeustapauksissa Euroopan keskuspankin suorittaman arvion perusteella valtioiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta. Euroalueen valtionvarainministerit päättivät maaliskuun lopulla ERVV:n ja EVM:n yhteenlasketun rahoituskapasiteetin kasvattamisesta väliaikaisesti 700 miljardiin euroon. Tavoitteena on luoda riittävän vahva ja uskottava järjestelmä velkakriisin leviämisen estämiseksi, jotta myös IMF:n lisäpanostus globaaliin rahoitusmarkkinoiden kriisinhallintaan saataisiin varmistettua viimeistään IMF:n kevätkokouksessa 20 päivänä huhtikuuta 2012. Suomen tavoitteena on ollut, että euroalueen velkakriisinhallinnassa pyritään siirtymään ensi tilassa EVM:n käyttöön ERVV:n sijaan. Tähän on vaikuttanut etenkin ERVV:n lainaohjelmien vaatimien takausten suuruus, mikä kertoo ERVV:n rahoitusrakenteen tehottomuudesta. Muiden rahoituslaitosten lailla EVM toimii oman pääoman varassa, toisin kuin ERVV, joka toimii jäsenvaltioidensa takaamana. Lisäksi EVM kerää sopimuksen mukaan vararahaston, jolla katetaan mahdollisia tappioita. EVM:n kohdalla riskiä pienentää myös sen etuoikeutettu asema velkojana. Näin ollen EVM:n toiminta on vakaampaa ja sen riskit paremmin hallittavissa kuin ERVV:ssa. EVM:n käytön ensisijaisuutta tukee myös vakiintuneiden hallinto- ja päätöksentekokäytäntöjen käyttöönotto. EVM:n myöntämässä rahoitustuessa korostetaan IMF:n roolia ja sen periaatteiden noudattamista muun muassa yksityissektorin osallistumisessa kriisien ratkaisuun, mukaan lukien velkojen uudelleen järjestely. Tavoitteena on IMF:n kriisinhallintaosaamisen ja käytäntöjen hyödyntäminen. Euroalueen jäsenvaltion, joka pyytää rahoitusapua EVM:ltä, odotetaan esittävän mahdollisuuksien mukaan samanlaisen pyynnön IMF:lle. IMF:llä on etuoikeusasema EVM:n lainoihin nähden. Yksityisten velkojien asema puolestaan on toissijainen verrattuna EVM:n saamisiin. IMF voi yhteistyössä EKP:n ja komission kanssa seurata rahoitusapujärjestelyjen toteuttamista. Niin sanotussa hätätilamenettelyssä tehtävät määräenemmistöpäätökset on rajattu selkeästi koskemaan vain EVM:n laina- ja muiden rahoitustukivälineiden käyttöä, eikä sillä siten voida korottaa jäsenmaiden pääomaosuuksia. Hätätilamenettely on myös selkeästi rajattu tilanteisiin, joissa koko euroalueen olemassaolon katsotaan olevan uhattuna, ellei käsittelyssä olevaa päätöstä saada tehtyä kiireellisesti. Velkojen uudelleenjärjestelyprosessin mahdollistamiseksi sisällytetään kaikkiin uusiin euroalueella liikkeeseen laskettaviin valtion velkakirjasopimuksiin yhdenmukaiset ja standardoidut yhteistoimintalausekkeet (Collective Action Clauses, CACs) vuoden 2013 alusta lähtien. Ne mahdollistavat velkojien kokouksen velallisen suostumuksella tekemät, kaikkia velkojia oikeudellisesti sitovat päätökset maksuehdoista (esimerkiksi lainanhoidon pysäyttäminen, laina-aikojen pidentäminen, koronalennukset ja velan pääoman alennukset) oloissa, joissa velallisvaltio ei pysty hoitamaan velkaansa. Yksittäiset velalliset eivät siten pystyisi estämään velkajärjestelyn käynnistämistä. Jokainen jäsen-

HE 34/2012 vp 9 valtio muokkaa ne omaan lainsäädäntöönsä sopivaksi, mutta niiden on kuitenkin oltava vaikutuksiltaan yhdenmukaiset. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että eduskunta hyväksyisi sopimuksesta annettavan hallintoneuvoston puheenjohtajan, jäsenen ja varajäsenen oikeudellista koskemattomuutta virkatehtäviensä osalta koskevan selityksen. Selityksen mukaan Suomea edustavan ministerin toiminta hallintoneuvostossa ei voi jäädä perustuslain 114 116 :ssä säädetyn ministerivastuun ulkopuolelle. 4 Esityksen vaikutukset 4.1 Kokonaistaloudellisten uhkien ja vaikutusten rajaaminen EVM:n, samoin kuin IMF:n, tehtävänä on viime kädessä edesauttaa rahoitusvakauden, julkisen talouden kestävyyden ja talouden kasvuedellytysten palautumista. Näin kriisivaltiolle annetaan aikaa tervehdyttää taloutensa mahdollisimman vähäisin haittavaikutuksin. Lisäksi euroalueen näkökulmasta tavoitteena on saada aikaan kriisin hallittu ratkaisu tartuntavaikutusten estämiseksi ja rahoitusjärjestelmän tervehdyttämiseksi. Tavoitteena on kriisivaltion palaaminen velkakirjamarkkinoille mahdollisimman nopeasti. EVM:n perustamisen tarkoituksena on näiden tavoitteiden turvaaminen. EVM:n tarkoituksena ei ole lisätä yhteisvastuuta euroalueen jäsenvaltioiden kesken. EVM:llä luodaan pelisäännöt taloudellisten kriisien hallitsemiseksi siten, että yksittäinen jäsenvaltio vastaa itse omista veloistaan ja sitoumuksistaan. Hallitsematon kriisitilanne voisi aiheuttaa euroalueella sellaisia tartuntavaikutuksia, jotka voisivat vaarantaa koko euroalueen vakauden. Tällaisesta tilanteesta aiheutuvat kokonaistaloudelliset menetykset olisivat todennäköisesti suuria. Kokonaistaloudelliset kustannukset aiheutuisivat kokonaistuotannon supistumisesta ja verotulojen menetyksistä. Tämänlaisessa ympäristössä myös Suomen kyky vastata muiden eurovaltioiden hyväksi myönnettyjen takausten realisoitumisesta heikkenisi. Toisaalta syvän taantuman ja hitaan kasvun vaihtoehto Euroopan taloudessa lisäisi merkittävästi velkajärjestelyjen todennäköisyyttä kriisivaltioissa. Kokonaistaloudellisten vaikutusten havainnollistamiseksi euroalueen kriisiä on syytä verrata aikaisempien talouskriisien vaikutuksiin Suomen talouteen. Vuosien 1991 1993 pankkikriisi vaaransi Suomen rahoitusvakauden ja osaltaan aiheutti syvän laman, johon liittyi poikkeuksellisen korkea korkotaso ja valuutan devalvoituminen. Tilanne johti Suomessa yritysten konkurssiaaltoon, kotitalouksien velkaantumiseen, raskaaseen työttömyyteen ja sosiaalisiin ongelmiin. Valtion takausten ja suoran tuen määrä pankeille nousi korkeimmillaan noin 14 miljardiin euroon eli noin 20 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtion velka kasvoi tällöin 20 prosentista 70 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Eduskunta antoi lisäksi poliittisen lausuman, jonka mukaan se lupasi turvata pankkijärjestelmän saamiset kaikissa oloissa. Takauksia ei realisoitunut valtion maksettavaksi, mutta toimet rahoitusja pankkijärjestelmän vakauden turvaamiseksi aiheuttivat valtiolle noin 5,3 miljardin euron suorat tappiot. Vuoden 2008 2009 kansainvälisen finanssikriisin tartuntavaikutuksista aiheutui Suomessa 13 miljardin euron bruttokansantuotteen aleneminen ja yli 6 miljardin euron verotulojen menetys, minkä takia valtion velkaantuminen kääntyi kasvuun. Valtion velkasuhde bruttokansantuotteesta nousi vuosina 2008 2009 29 prosentista 37 prosenttiin. Tilanne uhkasi myös Suomen rahoitusjärjestelmän toimintaa ja vakautta, minkä takia eduskunta hyväksyi 50 miljardin euron väliaikaisen takausvaltuuden pankkien varainhankinnalle. Tämä vastasi tällöin 25 prosenttia bruttokansantuotteesta. Takauksia ei kuitenkaan ollut tarvetta myöntää eikä niistä aiheutunut valtiolle tappioita. Vuonna 2010 alkaneen euroalueen velkakriisin hallitsemiseksi tehdyt toimet ovat aiheuttaneet Suomen valtiolle vastuita ja sitoumuksia jäljempänä esitetyllä tavalla. 4.2 Velkakriisinhallintavälineisiin liittyvät suorat taloudelliset vaikutukset Velkakriisiin liittyviä Suomen valtion vastuita ja riskejä arvioitaessa on tärkeää erottaa

10 HE 34/2012 vp tämänhetkiset todelliset eduskunnan nimenomaisella suostumuksellaan hyväksymät vastuut velkakriisinhallintavälineisiin (ERVV ja EVM) liittyvistä enimmäissitoumuksista. Lisäksi arviossa on otettava huomioon, minkä suuruisina annetut sitoumukset ovat käytössä kunakin hetkenä. Euroalueen velkakriisinhallintavälineet lisäävät Suomen todellisia vastuita ainoastaan silloin, kun uusia rahoitustukipäätöksiä tehdään. Tämä edellyttää aina erillistä eduskunnan hyväksyntää. Suomen valtiolle aiheutuu ERVV:n ja EVM:n lisäksi laskennallisia vastuita IMF:n ja ERVM:n kautta. Myös Suomen Pankki on osana eurojärjestelmää osallistunut euroalueen vakauttamistoimiin. Suomen Pankki raportoi eduskunnalle itsenäisesti näihin toimiin liittyvistä vastuistaan. EVM:n peruspääoma EVM:n enimmäislainanantokyky on 500 miljardia euroa. EVM:n 700 miljardin euron peruspääoma koostuu yhteensä 80 miljardin euron suuruisesta maksetusta osakepääomasta sekä yhteensä enintään 620 miljardin euron suuruisesta vaadittaessa maksettavasta osakepääomasta. Maakohtaisten osuuksien jakoperusteena käytetään EKP:n pääomaosuutta. Tähän periaatteeseen on hyväksytty tarkistus, jossa ne valtiot, joiden bruttokansantuoteosuus asukasta kohden on alle 75 prosenttia EU:n keskimääräisestä bruttokansantuotteesta, saavat jakoperusteeseensa 12 vuoden väliaikaisen helpotuksen. Tarkistuksesta hyötyvät Viro, Slovakia, Slovenia ja Malta. Tarkistusten vaikutus muiden valtioiden osuuksiin on alle yhden prosentin. Suomen osuus EVM:n peruspääomasta on 12,5818 miljardia euroa. Tästä 1,43792 miljardia euroa on maksettua osakepääomaa ja 11,14388 miljardia euroa vaadittaessa maksettavaa osakepääomaa. EVM:n pääomittamiseksi valtion talousarvioon varataan noin 1,44 miljardin euron lisämääräraha. Lisäksi EVM-sopimus merkitsee, että valtio sitoutuu noin 11,14 miljardin euron suuruisen vaadittaessa maksettavan osakepääoman maksamiseen jos EVM muutoin tulisi maksukyvyttömiksi tai vararahasto ja maksettu osakepääoma eivät riitä tappioiden kattamiseen. Vaadittaessa maksettavan osakepääoman käyttö on siten epävarmaa eikä siitä aiheudu välittömiä budjettivaikutuksia. Se tarvitseeko vaadittaessa maksettavaa pääomaa maksaa, riippuu siitä, kuinka euroalueen vakaus palautuu lähivuosina. Annettu sitoumus vastaa enimmillään vajaata 5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Maksettu osakepääoma, 1,44 miljardia euroa, vastaa alle yhtä prosenttia bruttokansantuotteesta. EVM:n maksetulle osakepääomalle kertyy myös tuottoa. Euroryhmä päätti 30 päivänä maaliskuuta 2012, että EVM:n maksettu pääoma maksetaan EVM-sopimuksessa sovittua nopeammin. Kaksi ensimmäistä erää maksetaan vuonna 2012, joista ensimmäinen heinäkuussa ja toinen viimeistään lokakuussa. Kolmas erä maksetaan vuonna 2013 ja viimeinen neljäs erä vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla. Sopimuksen mukaisesti pääoman maksua nopeutetaan lisää, jos maksetun pääoman ja EVM:n velan suhde uhkaa painua alle 15 prosentin. Nopeutettu aikataulu ei vaikuta Suomeen, joka maksaa osuutensa maksetusta pääomasta kerralla. Peruspääoman määrän ja maksamisperusteiden vuoksi EVM:n käyttöönotto on jäsenvaltioiden välisen taakanjaon näkökulmasta oikeudenmukaisempi väline kuin ERVV. Tämä johtuu siitä, että myös rahoitustukea saavat valtiot pääomittavat EVM:ää. EVM:ssä ei ole ERVV:lle ominaista väistyvien takaajien ongelmaa. Tällä tarkoitetaan sitä, että rahoitustuen piirissä olevalle valtiolle voidaan myöntää oikeus olla osallistumatta sovittujen tai uusien rahoitustukien maksamiseen. Kun koko 80 miljardin euron maksettu osakepääoma on maksettu, yhden prosentin sijoituskorko tuottaa noin 800 miljoonaa euroa vuodessa. Tuotoilla kartutetaan ensin vararahastoa. EVM voi maksaa jäsenilleen myös osinkoa. EVM:n maksetulle pääomalle kertyvä tuotto lisää EVM:n tappiopuskuria ja sitä kautta vähentää jäsenvaltioiden tappioriskiä. Myös tästä näkökulmasta on tärkeää, että EVM:n pääomitus tapahtuu nopeutetussa aikataulussa. Tässä mainituista syistä EVM on uskottavampi velkakriisinhallintaväline kuin ERVV. EVM ei myöskään peruspääoman vuoksi al-

HE 34/2012 vp 11 tistu muutoksille euroalueen valtioiden luottoluokituksissa siinä määrin kuin ERVV, jonka varainhankinta nojaa yksinomaan euromaiden takauksiin. Suomen osuuden maksaminen kerralla Euroalueen jäsenvaltiot ovat sopineet periaatteista, joilla jäsenvaltiot voivat vaatia vakuuksia ERVV:stä myönnettävälle tuelle. Näiden periaatteiden mukaisesti jäsenvaltiot, jotka vaativat vakuuksia, sitoutuivat maksamaan EVM:n perustamisvaiheessa maksettavan pääoman kerralla, kun taas muut valtiot maksavat sen erissä. Vakuusjärjestelyn toimeenpanoon liittyy ehto, jonka mukaan Suomi luopuu osuudestaan mahdollisesta ERVV:n voitosta. Voitosta 60 prosenttia jaetaan muille takaajavaltioille ja jäljelle jäävä 40 prosenttia maksetaan vakuusjärjestelyssä mukana oleville pankeille. Euroalueen päämiesten 21 päivänä heinäkuuta 2011 pidetyssä kokouksessa hyväksyttyjen ERVV:n uusien korkopolitiikkaa koskevien linjausten seurauksena ERVV:n rahoitustuestaan perimä korkomarginaali ja siihen liittyvä voitto tulevat jäämään hyvin pieneksi. Suomi hyväksyi mainitut ehdot Suomen alhaisten velanhoitokustannuksien takia. EVM:n pääoman maksaminen kerralla ei ole Suomelle merkittävä ongelma, toisin kuin niille jäsenmaille, joiden velanhoitokustannukset ylittävät selvästi EVM:n pääomasta saatavan korkotuoton. ERVV:n menetetyn voitto-osuuden arvioidaan jäävän nykyisillä korko-oletuksilla vaatimattomaksi suhteessa Suomen vakuusjärjestelystä saamaan hyötyyn. Kaikki eurovaltiot arvioivat kokonaisuutta omista lähtökohdistaan. Niille jäsenmaille, joilla ei ole korkeaa luottoluokitusta aiheutuu ylimääräisiä korkomenoja EVM:n pääoman maksamisesta, koska niiden velanhoitokustannukset ylittävät EVM:n pääomalle saatavan korkotuoton. Toisaalta myös usealla korkean luottoluokituksen omaavalla valtiolla on budjettiteknisiä syitä sille, miksi huomattavan suuren pääomaosuuden maksaminen kerralla on ongelmallista. Suomen tilanne poikkeaa tässä suhteessa muiden valtioiden tilanteesta, mikä osaltaan vaikutti sovitun vakuusjärjestelyn sisältöön. Kansainvälisen valuuttarahaston osallistuminen Suomen keskeinen tavoite on IMF:n mahdollisimman suuri osallistuminen euroalueen velkakriisin hallintaan kustannusten maksimaalisen jaon varmistamiseksi. EU:n valtiovarainministereiden 19 päivänä joulukuuta 2011 antamassa päätöslauselmassa todetaan, että EU tukee täysin pyrkimyksiä IMF:n voimavarojen laajentamiseksi. Euroalueen valtiovarainministerit ovat sitoutuneet lisäämään IMF:n voimavaroja 150 miljardilla eurolla. Suomen osuus tästä olisi 3,76 miljardia euroa. Tuki annettaisiin kahdenvälisten lainojen muodossa. Eurovaltiot ovat kehottaneet myös euroalueen ulkopuolisia valtioita osallistumaan IMF:n resurssien kasvattamiseen. EU-maista Ruotsi, Tanska ja Norja sekä Puola ovat ilmoittaneet halukkuudestaan antaa IMF:lle bilateraalisia lainoja. G20- ryhmittymän valtiot ovat edellyttäneet, että EU kasvattaa ensin omia palomuurejaan, ja ne päättävät osallistumisestaan kokouksessaan huhtikuussa 2012. 4.3 Suomen muut vastuut euroalueen velkakriisin hallintaan liittyen Suomen kahdenväliset lainavastuut Suomen Kreikalle annettavaa kahdenvälisestä lainaa varten on budjetoitu (LTAE II 2010) 1,6 miljardia euroa. Tästä on maksettu noin 1,005 miljardia euroa. Tästä on saatu korkotuottoja ja palkkioita maaliskuuhun 2012 mennessä yhteensä 42 miljoonaa euroa. Suomen 1,48 miljardin euron lainasitoumuksesta ei enää tehdä uusia nostoja Kreikan peruutettua sille myönnetyn kahdenvälisen lainaohjelman nostamatta olevan osuuden. Tämän takia Suomen antamasta lainasta nostamatta oleva osuus 595 miljoonaa euroa tuloutetaan talousarviossa. ERVV:n voimassa olevat takaukset ERVV:n helmikuussa 2012 hyväksytystä 241 miljardin euron varainhankintaohjelmasta on 31 päivänä maaliskuuta 2012 tilanteen mukaan käytössä noin 69 miljardia euroa Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukiohjelmien

12 HE 34/2012 vp rahoitusta varten. Ohjelma jakaantuu pitkäaikaiseen ja lyhytaikaiseen varainhankintaan. Markkinoilta hankitusta määrästä 54,5 miljardia euroa on pitkäaikaista varainhankintaa noin neljän vuoden keskimääräisellä lainaajalla ja 14,4 miljardia euroa lyhytaikaista varainhankintaa. Lyhytaikaiset velkainstrumentit ovat kolmen ja kuuden kuukauden velkasitoumuksia, joista korko maksetaan etukäteen pääomasta. Suomen laskennallinen takausosuus korkoineen ja ylitakauksineen on 31 päivänä maaliskuuta 2012 tilanteen mukaan noin 3,25 miljardia euroa. Lukuun sisältyy Kreikan ohjelmaan liittyen EKP:lle annettu 35 miljardin euron tilapäinen (lainaaika 1 vuosi) vakuus, josta Suomen takausosuus on ylitakauksineen noin 1,1 miljardia euroa. Jos oletetaan, että ohjelman loppuosan noin 137 miljardin euron varainhankinnan keskimääräinen laina-aika on 5 vuotta ja korko 2,5 prosenttia, koko 31 päivänä maaliskuuta 2012 voimassa olevasta varainhankintaohjelmasta Suomen takausvastuu korkoineen ja ylitakauksineen olisi noin 8,2 miljardia euroa. Suomen laskennalliset vastuut IMF:n ja ERVM:n myöntämästä rahoituksesta Suomen valtiolla on laskennallisia vastuita IMF:n ja ERVM:n kautta yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Nämä muodostuvat Suomen laskennallisesta osuudesta IMF:n ja ERVM:n Irlannille, Portugalille ja Kreikalle myöntämästä rahoitustuesta. 4.4 Suomen ERVV-takausvastuun mahdollinen kasvaminen Suomen valtion ERVV-takausvastuut kasvaisivat edellä mainitusta 8,2 miljardista eurosta, jos jo hyväksyttyjen Irlannin, Portugalin ja Kreikan ohjelmien lisäksi hyväksytään uusi varainhankintaohjelma. Euroryhmän 30 päivänä maaliskuuta 2012 tekemän periaatepäätöksen, jonka mukaisesti EVM on heinäkuun 2012 alusta alkaen euroalueen ensisijainen kriisirahoitusväline, seurauksena on aiempaa epätodennäköisempää, että ERVV:n takausvastuut kasvaisivat nykyisestä. ERVV:tä voi kuitenkin käyttää heinäkuun 2013 alkuun asti. Suomen ERVV-takausvastuiden kasvattaminen edellyttää kuitenkin aina eduskunnan erikseen antamaa hyväksyntää. ERVV-puitesopimuksen mukainen Suomen enimmäistakaussitoumus ERVV:n varainhankinnan pääoman ja sille tulevan ylitakauksen osalta on yhteensä noin 13,974 miljardia euroa. Tämän määrän lisäksi takaus kattaa ERVV:n varainhankinnan korot, kulut ja niille annettavan ylitakauksen. Jos ERVV:n koko 440 miljardin euron kapasiteetti päätettäisiin aktivoida kokonaisuudessaan, esimerkiksi jälkimarkkinaostoja koskevan ohjelman aktivoinnin yhteydessä, niin Suomen kokonaisvastuuksi ERVV:n varainhankinnan takauksista muodostuisi noin 15,72 miljardia euroa. Tässä on oletuksena, että ERVV:n varainhankinnan keskimääräinen laina-aika olisi edelleen 5 vuotta ja korko 2,5 prosenttia. ERVV:n 5 vuoden lainan jälkimarkkinakorko oli huhtikuun alussa hieman alle 2 prosenttia. Jos ERVV:n varainhankinnan keskimääräistä laina-aikaa ja korkotasoa koskevat oletukset muuttuvat, muuttuvat vastaavasti Suomen vastuut varainhankinnan korkojen takausten osalta. Korkotason nousu ja laina-ajan pidentyminen kasvattavat Suomen vastuita ja päinvastoin. 4.5 Velkakriisinhallintavälineisiin liittyvät riskit Velkakriisinhallintavälineiden riskit liittyvät rahoitustukea saaneiden valtioiden kykyyn vastata sitoumuksistaan eli näiden kykyyn maksaa saamansa rahoitustuki takaisin ajallaan ja korkoineen. Näiden riskien arviointi on kuitenkin varsin vaikeaa, koska valtioiden maksukyvyttömyystilanteita syntyy harvoin ja ne joudutaan hallitsemaan tapauskohtaisesti. Velkakriisinhallinnan luonteeseen kuuluvat useat talouden tasapainotilat, jolloin kriisin myötä otettujen vastuiden kustannukset voivat jäädä joko pieniksi tai ne voivat kasvaa varsin suuriksi. Keskeistä velkakriisinhallinnassa on se, että rahoittajavaltioiden tappioita pyritään viimeiseen asti välttämään. Käytännössä valtion maksukyvyttömyys johtaisi pitkäkestoiseen neuvotteluprosessiin sen velkajärjestelystä.

HE 34/2012 vp 13 Mahdollisen velkajärjestelyn toteutukseen ja rahoittajavaltioiden velkapääoman leikkaamiseen vaikuttavat eri seikat kuten yksityisen sektorin sijoittajien hallussaan pitämien velkojen osuus koko velkakirjakannasta, mahdolliset yhteistoimintalausekkeet velkakirjojen ehdoissa sekä julkisten velkojien etuoikeusasema. ERVV:n takauksiin liittyvät riskit ERVV:n varainhankinnalle annettujen takausten perusteella Suomi voi joutua maksajaksi, jos rahoitustukea saanut valtio ei pysty maksamaan ERVV:ltä saamaansa rahoitustukea tai siihen liittyviä korkoja takaisin. Tällöin Suomi joutuisi maksamaan ERVV:lle takausosuutensa mukaisesti määrän, joka on tarpeen, jotta ERVV voisi maksaa rahoittajilleen omien sitoumustensa mukaisesti. Lisäksi ERVV:n monipuoliseen varainhankintastrategiaan liittyy operatiivisia riskejä sekä vastapuoli- ja markkinariskejä, jotka voivat toteutua osin myös riippumatta tuensaajavaltion maksukyvystä. ERVV:n rahoituskapasiteetin kasvattamiseen liittyvät riskit ERVV:n rahoituskapasiteettia on mahdollista kasvattaa kahdella eri tavalla. Molemmat ERVV:n kapasiteetin kasvattamista koskevat toimintamallit lisäävät ERVV:n takaajien riskejä, koska ERVV:n saamisista tulee aikaisempaa riskipitoisempia. Kummankin vaihtoehdon mahdollinen käyttöönotto edellyttää Suomessa eduskunnan nimenomaista hyväksyntää. Seuraava esimerkki kuvaa pelkistetysti riskien kasvamista. Oletuksena on, että ERVV:n käytettävissä oleva tukikapasiteetti on 250 miljardia euroa, mikä kasvatetaan velkavivutuksella nelinkertaiseksi 1000 miljardiin euroon. Tässä tapauksessa velkavivutus toteutetaan siten, että takaajat kantavat vivutettuun varainhankintaan liittyvistä tappioista ensimmäiset 25 prosenttia. Velkavivutus ei lisää tukea saaneen valtion todennäköisyyttä joutua velkasaneeraukseen, mutta se lisää ERVV:n ja sen takaajien odotettua tappiota merkittävästi, koska velkasaneerauksen toteutuessa ERVV ja sen takaajat kattavat tappioita ennen muita sijoittajia. Jos valtio, jolle on myönnetty ERVV:n vivutuksen avulla tukea 1000 miljardia euroa, ajautuisi myöhemmin velkasaneeraukseen jossa velkojat joutuisivat kärsimään 25 prosentin tappion saatavistaan, ERVV:n tappio olisi tällöin 250 miljardia euroa, koska se kantaisi ensimmäisenä syntyvät tappiot 25 prosentin rajaan asti. Pääomatappion lisäksi tulisivat mahdollisesti 250 miljardin euron rahoitukseen liittyvät korkokulut. Muut velkavivutukseen osallistuneet rahoittajat saisivat sijoituksensa takaisin kokonaan. Ilman vivutusta ja lisäriskinottoa ERVV:n rahoitus olisi ollut 250 miljardia ja siitä kirjattava pääomatappio 62,5 miljardia euroa. EVM:n pääomaan liittyvät riskit EVM:n kautta myönnettävään rahoitustukeen liittyvät periaatteessa samat edunsaajavaltion kykyyn vastata velvoitteistaan liittyvät riskit kuin ERVV:n kohdalla. Lisäksi myös EVM:n varainhankintaan liittyy rahoituslaitoksille tyypillisiä vastapuoli- ja markkinariskejä. EVM:lle on kuitenkin EVMsopimukseen perustuva etuoikeutetun velkojan asema takaisinsaantijärjestyksessä heti IMF:n jälkeen. Tämän vuoksi EVM:n kyky saataviensa takaisinperimiseen on lähtökohtaisesti merkittävästi parempi kuin ERVV:llä ja yksityisillä sijoittajilla. Lisäksi EVM:ssä ei ole ERVV:n tapaan väistyvien takaajien ongelmaa tai varainhankinnan korkojen takausvastuisiin liittyvää epävarmuutta. IMF:n rahoitukseen liittyvät riskit Myös IMF:n lisärahoitukseen liittyy samantyyppisiä edunsaajavaltion maksukykyyn liittyviä luottoriskejä kuin ERVV:n ja EVM:n kohdalla. IMF:n asema sen jäsenvaltioiden viimeisenä luoton antajana antaa sille kuitenkin etuoikeutetun aseman velkojana. Lähes 70-vuotisen historiansa aikana IMF on toteuttanut kriisirahoitukseen liittyviä alaskirjauksia lähinnä köyhimmissä jäsenmaissaan osana laajempia velkahelpotuksia. Myös euroalueen jäsenvaltiot ovat tunnustaneet IMF:n saatavien ensisijaisuuden verrattuna

14 HE 34/2012 vp myös EVM:ään. Tällä perusteella voidaan olettaa, että IMF:n rahoitukseen liittyvät riskit ovat pienemmät kuin euroalueen omien kriisivälineiden kohdalla. Arvioita kokonaisriskien mittaluokasta Euroalueen velkakriisinhallintaan liittyviä riskejä Suomelle voi arvioida eri tavoin. Yksi tapa on laskea eri rahoitusvälineisiin liittyviä kokonaisvastuita Suomen osalta ja arvioida, vaarantaisivatko ne Suomen julkisen talouden kestävyyden, jos ne realisoituisivat ääritapauksessa kokonaisuudessaan. Toinen tapa Suomen vastuisiin liittyvien riskien arvioimiseksi on tehdä esimerkiksi olemassa olevan markkinainformaation perusteella oletuksia vastuiden lisäksi nykyisten ja potentiaalisten edunsaajavaltioiden maksuhäiriöiden todennäköisyydestä ja mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvosta saatavien uudelleen järjestelyssä. Mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvon laskemiseksi täytyy tehdä yksinkertaistavia oletuksia, esimerkiksi seuraavasti: 1) nykyisten ja mahdollisten tulevien kriisivaltioiden maksuhäiriön todennäköisyydeksi oletetaan keskimäärin 30 prosenttia, 2) maksukyvyttömyystilanteessa ERVV rahoituksen alaskirjaukseksi oletetaan 40 prosenttia ja EVM:n osalta 10 prosenttia. IMF ei ole joutunut realisoimaan alaskirjauksia sen nousevien talouksien kriisirahoituksesta sen ensisijaisen velkoja-aseman vuoksi. EVM:n kohdalla voisi olettaa kaavamaisesti 10 prosentin alaskirjausprosentin. Lisäksi 3) rahoitustuen kokonaismääräksi oletetaan ERVV:n nykyisten Irlannin, Portugalin ja Kreikan rahoitusohjelmien lisäksi koko EVM:n rahoituskapasiteetti eli yhteensä 700 miljardia euroa. Näillä oletuksilla Suomen vastuisiin liittyvä mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvo ERVV:n ja EVM:n myöntämästä kriisirahoituksesta olisi noin 700 miljoonaa euroa. Jos maksukyvyttömyyden todennäköisyysoletus nousee 50 prosenttiin, kasvaa Suomen vastuisiin liittyvä mahdollisen taloudellisen vahingon odotusarvo noin 1,2 miljardiin euroon. Esitetty riskiarvio on suuntaa-antava ja yksinkertaistettu. Siihen liittyy paljon epävarmuutta. Esimerkiksi oletetut maksukyvyttömyyden todennäköisyydet saattavat joko alitai yliarvioida riskejä. Maksukyvyttömyyden todennäköisyyden laskentaan vaikuttaa myös odotettu alaskirjausprosentti. Jos jälkimmäinen muuttuu, niin se vaikuttaa myös edelliseen. Lisäksi mahdolliset tappiot eivät realisoidu kertaluonteisesti vaan pitkän ajanjakson kuluessa. Laskelmassa tehty oletus 10 ja 40 prosentin alaskirjauksista kriisilainoista valtion velkojen uudelleen järjestelyissä voi myös vaihdella tapauskohtaisesti paljon. ERVV:n ja EVM:n osalta on perusteltua olettaa, että niiden kyky saataviensa takaisin perimiseen on yksityisiä sijoittajia huomattavasti parempi. Toisaalta, jos ERVV:n tai EVM:n rahoituskapasiteettia velkavivutetaan, niin niiden alaskirjausriskit kasvavat. EVM:n velkavivutus olisi kuitenkin vastoin sen etuoikeutetun velkojan asemaa. Tämän takia se on epätodennäköinen vaihtoehto. Lähimenneisyyden velkajärjestelyt lähinnä kehittyvissä talouksissa tai kehitysmaissa eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa nykyisten kriisivaltioiden potentiaalisista alaskirjausprosenteista ottaen huomioon niiden varsin korkean velkatason. Tukirahoitukseen liittyvien saatavien leikkaaminen on lisäksi huomattavasti suurempi riski valtioissa, joissa sen osuus kokonaisvelasta on suurempi, kuin valtioissa joissa velka koostuu pääasiassa yksityisten sijoittajien saatavista. Kynnys julkisten saatavien leikkaamiselle on edelleen verrattain korkea. Jos euroalueen suuret valtiot ajautuisivat laajamittaiseen velkojen uudelleenjärjestelyyn, kriisin taloudelliset kustannukset eivät rajoittuisi pelkästään ERVV:n ja EVM:n kautta syntyviin suoriin tappioihin. Näiden lisäksi myös eurojärjestelmän ja IMF:n kautta syntyvät riskit realisoituisivat ainakin osin tappioiksi. Tällaisesti tilanteesta aiheutuisi todennäköisesti laajoja globaaleja tartuntavaikutuksia ja niihin liittyisi suuri riski euroalueen hajoamisesta. 4.6 Riskien hallinta Velkakestävyysanalyysi ja ehdollisuus Ennen euroalueen valtiolle myönnettävää rahoitustukipäätöstä laaditaan IMF:n, Euroo-

HE 34/2012 vp 15 pan komission ja EKP:n yhteistyössä velkakestävyysanalyysi riskien hallitsemiseksi. Velkakestävyysanalyysin perusteella arvioidaan rahoitustukea hakevan valtion maksukykyä sovittavan sopeutusohjelman valossa. Tuensaajavaltioilta edellytetään rahoituksen ehtona myös tiukkaa talouskuria ja talouden tervehdyttämistä maksukyvyn vahvistamiseksi. Sopeutusohjelman toteutumista seurataan neljännesvuosittain ja tuen maksatus voidaan lopettaa, jos sovitut ehdot eivät täyty. ERVV:n riskien rajaaminen vakuuksilla Hallitusohjelman mukaan Suomi on valmis harkitsemaan uutta ERVV-lainoitusta vain sillä ehdolla, että Suomi saa takausosuudelleen vakuudet kyseiseltä valtiolta. Hallitusohjelmaa laadittaessa lainoitus oli ainoa mahdollinen ERVV:n tukimuoto. Sittemmin eurovaltiot ovat hyväksyneet uusia tukivälineitä. Lähtökohtana on edelleen, että vakuusvaatimus koskee kaikkea uusien rahoitusohjelmien rahoittamiseksi tarvittavaa ERVV:n varainhankintaa, mukaan lukien vivutusjärjestelyt. Vakuusjärjestelyn toteuttaminen riippuu käytännössä käytettävästä rahoitustukivälineestä ja ohjelmaan liittyvästä ehdollisuudesta. Esimerkiksi pankkien pääomittamiseksi jäsenvaltiolle annettavaan lainaan sisällytetään aina erityisehtoja tuen saamisesta, vastikkeellisuudesta ja takaisinmaksusta veronmaksajien ja valtioiden edun turvaamiseksi. Tässä yhteydessä tuettavan rahoituslaitoksen osakkeet voivat toimia vakuutena. Vakuusjärjestely edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa. Tässä harkinnassa keskeisenä tekijänä on Suomen etu. Kreikan uuden ERVV:n rahoitustukiohjelman tapauksessa Suomen vakuusjärjestely toteutettiin ensimmäisen kerran. EVM:n rahoituksen yhteydessä Suomi ei vaadi rahoitusosuudelleen vakuuksia, koska EVM toimii oman pääoman varassa kuten muutkin kansainväliset rahoituslaitokset ja sillä on etuoikeutetun velkojan asema. ERVV:n mahdollinen käyttö siirtymäaikana Euroalueen jäsenvaltioiden kannalta keskeinen riskiä rajaava tekijä on EVM:n ensisijaisuus tukivälineenä. Kesäkuun 2013 loppuun asti ERVV:tä voidaan käyttää EVM:n sijasta vain siltä osin kun EVM:n kapasiteetti ei riitä tuen antamiseen. Euroryhmän maaliskuun 2012 lopun päätöksen mukaan ERVV:n ja EVM:n yhteenlaskettu kapasiteetti on 700 miljardia euroa ja EVM:n 500 miljardia euroa. Päätös merkitsee sitä, että EVM:n lainakapasiteetin noustessa ja maksetun osakepääoman kasvaessa, jo päätettyjen ERVV:n kautta annettavien tukiohjelmien rahoittamatta ja maksamatta olevia osuuksia on mahdollista siirtää EVM-sopimuksen perusteella maksettavaksi ERVV:n sijaan EVM:stä. 4.7 Talouskriisin vaikutukset Suomen valtion kyvylle vastata velvoitteistaan Euroalueen velkakriisin mahdollisella uudelleen kärjistymisellä voi olla ainakin kahdenlaisia vaikutuksia Suomen talouteen. Syksyllä 2008 alkanut finanssikriisi iski voimakkaasti Suomeen rahoitusmarkkinoiden epävakauden ja nopeasti heikentyneen maailmantalouden kasvun kautta. Suomi on pieni ja avoin talous, jonka viennistä verrattain paljon on investointitavaroiden vientiä. Investointitavaroiden kysyntä romahti Suomen vientimarkkinoilla syksyn 2008 jälkeen. Vuonna 2009 viennin määrä romahti peräti 21,5 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Tämän seurauksena Suomen kokonaistuotanto supistui vuonna 2009 kaikista euroalueen maista jyrkimmin, 8,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kotoperäisiä välittömiä syitä kokonaistuotannon voimakkaalle supistumiselle ei ollut. Suomen julkisen talouden rahoitusasema oli vahva, sen yksityisen sektorin kilpailukyky oli verrattain hyvä ja työttömyystilanne oli helpottumassa. Rahoitusmarkkinoiden epävakaus heijastui kuitenkin välittömästi Suomeen. Yritysten rahoituksen saatavuus heikkeni nopeasti, mikä vaikeutti yritysten investointitoimintaa. Meneillään olevan euroalueen velkakriisin oloissa riski tilanteen kärjistymisestä uudelleen on ilmeinen. Jonkin keskisuuren tai suuren eurovaltion näkymien heikkeneminen voi heikentää talousnäkymiä kaikkialla Euroopassa. Tämän seurauksena kotitaloudet ja yri-

16 HE 34/2012 vp tykset saattavat lykätä kulutus- tai investointipäätöksiään, mikä voi heijastua nopeasti talouskasvun heikkenemisenä. Suomen talouden rakenne ei ole olennaisesti muuttunut vuodesta 2009, joten euroalueen talouden heikkeneminen heijastuu välittömästi Suomenkin tilanteeseen. Rahoitusmarkkinoiden mahdolliset vaikeudet saattavat lisätä pankkien välistä epäluottamusta sekä vaikeuttaa yritysten rahoituksen saatavuutta. Näiden kehityssuuntien kautta koituvat menetetyn talouskasvun sekä työttömyyden kasvun taloudelliset vaikutukset olisivat mittaluokaltaan potentiaalisesti erittäin suuria Suomen taloudelle. Suomen kriisinhallintaan liittyvien vastuiden ja sitoumusten vaikutus valtion kykyyn vastata velvoitteistaan riippuu viime kädessä rahoitustukiohjelmien onnistumisesta. Suomen tavoitteena velkakriisinhallinnassa on ollut euroalueen vakauden turvaaminen ja kriisin tartuntavaikutusten rajaaminen siten, että Suomen talouskasvu ja valtion rahoitusasema turvataan. Jos kriisivaltioiden rahoitustukiohjelmat onnistuvat, säilyy niiden maksukyky ja Suomen takausvastuut eivät toteudu. Suomen osallistuminen velkakriisinhallintaan edistää valtion kykyä vastata velvoitteistaan. Edellä esitetyn laskelman mukaisten koko 700 miljardin euron rahoituskapasiteetin käyttöönotosta realisoituvien tappioiden, noin 0,7 1,2 miljardia euroa, vaikutus Suomen velkaantuneisuuden kasvuun on vähäinen, eikä asiallisesti vaikuta valtion kykyyn vastata velvoitteistaan. Julkisen velkaantuneisuuden kehitys tulevina vuosikymmeninä ilman julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamista aiheutuu muista tekijöistä kuin velkakriisiin liittyvien vastuiden toteutumisesta. Esimerkiksi väestön ikääntymisestä aiheutuva ikäsidonnaisten menojen nopea kasvu kasvattaa Suomen julkista velkaantuneisuutta enemmän kuin velkakriisin liittyvien vastuiden toteutuminen. Pahimmassa vaihtoehdossa, jossa Suomen takausvastuisiin liittyvät riskit realisoituisivat lähes kokonaan, Suomen valtion kyky vastata velvoitteistaan voisi heikentyä. Tällainen tilanne olisi erittäin vaikea, koska takausvastuiden toteutumisen keskeisenä syynä olisi todennäköisesti kansainvälisen talouden taantuma. Taantuma vaikuttaisi negatiivisesti sekä rahoitustukien piirissä olevien valtioiden että takaajavaltioiden talouskehitykseen ja luottokelpoisuuteen. Tämän vaihtoehdon osalta on syytä korostaa, että kokonaistaloudellisilla tai rahoitusmarkkinoiden kautta tulevilla vaikutuksilla on merkittävästi suurempi vaikutus julkiseen velkaantuneisuuteen kuin velkakriisiin liittyvillä suorilla takausvastuilla. Esimerkiksi Suomen velkaantuneisuus alentui 30 prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon vuonna 2008, mutta finanssikriisin ja vuoden 2009 syvän taantuman seurauksena Suomen velkaantuneisuus on vuonna 2012 noin 44 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. 4.8 Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset Valtiovarainministeriö vastaa EVM:n hallintoneuvostossa ja johtokunnassa tapahtuvan päätöksenteon valmistelusta samalla tavoin kuin muidenkin sen toimialaan kuuluvien kansainvälisten järjestöjen, kuten Euroopan investointipankin ohjauksesta. Jäsenyydestä aiheutuvat tehtävät hoidetaan valtiovarainministeriössä. Niiden hoitaminen saattaa vaatia jonkin verran lisäresursseja. Ensisijaisesti tehtävät pyritään hoitamaan ministeriön olemassa olevan organisaation puitteissa. 5 Muut esitykseen vaikuttavat seikat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 136 artiklan täydentäminen EVM-sopimuksella on yhteys Eurooppaneuvoston 25 päivänä maaliskuuta 2011 hyväksymään päätökseen, jolla SEUT 136 artiklaa täydennettiin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, SEU, 48 artiklan 6 kohdan mukaista yksinkertaistettua tarkistusmenettelyä noudattaen lisäämällä siihen uusi 3 kohta. Muutoksella vahvistetaan, että euroalueen jäsenvaltiot voivat perustaa vakausmekanismin turvaamaan koko euroalueen rahoitusvakaut-

HE 34/2012 vp 17 ta. Uudessa SEUT 136 artiklan 3 kohdassa todetaan lisäksi, että mahdollisen pyydetyn rahoitustuen myöntämiselle mekanismin puitteissa asetetaan tiukat ehdot. Muutoksen hyväksymistä koskeva hallituksen esitys on annettu eduskunnalle heinäkuussa 2011 (HE 12/2011 vp). Muutoksella ei perustettu vakausmekanismia, vaan se tapahtuu hallitustenvälisellä sopimuksella, jollainen EVM-sopimus on. Muutos ei myöskään ole edellytys EVM:n perustamiselle. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, muutoksen tarkoituksena on ainoastaan selventää vallitsevaa oikeustilaa ja vahvistaa yhteinen tulkinta siitä, että unionin perussopimusten määräykset eivät estä euroalueen jäsenvaltioita perustamasta pysyvää vakausmekanismia. Perustuslakivaliokunta yhtyi lausunnossaan tähän näkemykseen (PeVL 6/2011 vp). Perussopimusmuutos tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013, jos jokainen jäsenvaltio on siihen mennessä ilmoittanut neuvoston pääsihteerille hyväksyneensä päätöksen. Muussa tapauksessa muutos tulee voimaan viimeisen ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Ranska on ensimmäisenä jäsenvaltiona hyväksynyt SEUT 136 artiklan muutoksen huhtikuussa 2012. Sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta Talous- ja rahaliiton vakautta, yhteensovittamista sekä ohjausta ja hallintaa koskevasta sopimuksesta, jäljempänä vakaussopimus, päästiin yhteisymmärrykseen 30 päivänä tammikuuta 2012 pidetyssä Eurooppaneuvostossa ja sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2012. Tavoitteena on, että vakaussopimus tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013. Sopimuksella on tarkoitus kehittää lähempää yhteistyötä euroalueen sisällä ja varmistaa terve, kestävä ja vahva julkisen rahoituksen hallinta ja toimet taloudellisen epävakauden syiden poistamiseksi. EVMsopimus ja vakaussopimus ovat toisiaan täydentäviä ja EVM-sopimuksen allekirjoittaneet jäsenvaltiot sitoutuvat saattamaan voimaan sekä EVM-sopimuksen että vakaussopimuksen. EVM-sopimuksen johdannon 5 kappaleessa todetaan EVM:stä annettavan rahoitustuen myöntämisen ehtona olevan 1 päivästä maaliskuuta 2013 lähtien, että tukea pyytävä EVM:n jäsen on ratifioinut vakaussopimuksen ja saattanut vuoden kuluessa vakaussopimuksen voimaantulosta sen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut budjettikuria koskevat määräykset osaksi lainsäädäntöään sitovalla ja pysyvällä tavalla. Hallituksen esitys vakaussopimuksen hyväksymisestä tullaan antamaan vuoden 2012 aikana. Asetusehdotukset jäsenvaltioiden talous- ja budjettiseurannan vahvistamiseksi Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan myös kaksi EVM:ään ja talous- ja finanssikriisin hallintaan liittyvää asetusehdotusta, jotka koskevat jäsenvaltioiden talous- ja budjettiseurannan vahvistamista. Komission asetusehdotuksella (KOM(2011) 821 lopullinen) pyritään luomaan yhteiset säännöt budjettisuunnitelmaluonnosten seurannasta ja arvioinnista sekä varmistamaan liiallisten alijäämien korjaaminen euroalueella. Budjettisuunnitelmien seuranta koskee kaikkia jäsenvaltioita. Liiallisten alijäämien korjaamisen varmistamista koskevat säädökset merkitsevät asianomaisen jäsenvaltion kansallisen budjetin täytäntöönpanon kokonaisvaltaista arviointia sekä koko julkisen talouden että sen alasektoreiden tasolla. Jos on olemassa riski, että jäsenvaltio jättää noudattamatta alijäämämenettelyyn liittyviä velvoitteita, komissio voi edellyttää, että asianomainen jäsenvaltio päättää lisätoimista. Jäsenvaltion tulee raportoida toimista ja niiden vaikutuksista määräajan sisällä. Myös Euroopan parlamentti voi osallistua raportin arviointiin. Jäsenvaltiot, joilla on vakavia taloudellisia vaikeuksia, eivät ole tämän asetuksen liiallista alijäämää koskevien artiklakohtien piirissä. Komission ehdotuksella (KOM (2011) 819 lopullinen) asetukseksi rahoitusvakautensa osalta vakavissa vaikeuksissa olevien jäsenvaltioiden talouden ja julkisen talouden valvonnan tiukentamisesta euroalueella pyritään puolestaan sääntelemään valvontaa niissä euroalueen jäsenvaltioissa, jotka saavat rahoi-

18 HE 34/2012 vp tustukea ERVV:ltä, ERVM:ltä, EVM:ltä tai muilta kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta, kuten IMF:ltä. Jäsenvaltio, joka on vakavissa vaikeuksissa rahoitusvakauden suhteen, voidaan asettaa komission erityiseen seurantaan. Komissio voi päättää puolivuosittain seurannan jatkamisesta. Jäsenvaltiota kuullaan etukäteen. Seuranta voi koskea myös maita, jotka saavat varautumistukea mainituista rahoituslähteistä. Poikkeuksena ovat käyttämättömät luottolimiitit, joihin ei liity ehdollisuutta, niin kauan kuin niitä ei ole vielä hyödynnetty. Tiivistetty seuranta, johon osallistuu myös EKP, perustuu neljännesvuosittaiseen raportointiin, johon osallistuu myös Euroopan pankkiviranomainen, jäljempänä EBA. EBA:n valvonnassa on määrä muun muassa tehdä stressitestejä rahoituslaitoksille ja analysoida rahoitusmarkkinoiden ja rahoituslaitosten tilaa asianomaisessa maassa. Komissio voi myös tehdä säännönmukaisia tarkastuskäyntejä seurannan kohteena olevaan jäsenvaltioon, jotta voidaan varmistaa vaadittujen toimenpiteiden täytäntöönpano. Neuvosto voi määräenemmistöllä komission esityksestä suosittaa jäsenvaltiolle, että se hakee rahoitustukea ja valmistelee sopeutusohjelman, jos jäsenvaltio tarvitsee lisätoimenpiteitä ja jos rahoitusvakauden häiriöillä on haittavaikutuksia euroalueelle. Jos jäsenvaltio päättää hakea rahoitustukea, on sen välittömästi informoitava neuvostoa, komissiota ja EKP:a suunnitelmistaan. Talous- ja rahoituskomitea keskustelee asiasta komission arvion perusteella. Jos tukea haetaan ERVV:ltä tai EVM:ltä, komissio valmistelee yhdessä EKP:n ja mahdollisesti IMF:n kanssa arvion jäsenvaltion velkakestävyydestä ja toimittaa sen talous- ja rahoituskomitealle. Sopeutusohjelman ja sen käsittelyn yhteydessä on otettava huomioon suositukset, joita on annettu SEUT 121, 126 ja 148 artiklan perusteella. Toisaalta sopeutusohjelma korvaa liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn. Myöskään liiallisia tasapainottomuuksia koskevaa menettelyä tai eurooppalaiseen ohjausjaksoon liittyviä toimia ei sovelleta niin kauan kuin sopeutusohjelma jatkuu. Seuranta jatkuu ohjelman jälkeen kunnes vähintään 75 prosenttia rahoitustuesta on maksettu takaisin. Komission ja EKP:n tarkastuskäynnit voivat jatkua myös tänä aikana ja neuvosto voi suosittaa korjaavia toimia tarpeen mukaan. EVM:n hallintomalli EVM on kansainvälinen rahoituslaitos, jonka kanssa samankaltaisia laitoksia toiminnan puolesta ovat esimerkiksi Euroopan investointipankki (EIP), EKP, Euroopan jälleenrakennuspankki (EBRD), IMF ja Maailman pankki. EVM on esimerkiksi varainhankinnan osalta EIP:n kaltainen ja antolainauksen osalta IMF:n kaltainen. EVM eroaa kuitenkin kaikista edellä mainituista laitoksista suuren pääomakantansa ja keskittyneen kokonaisriskinsä takia sekä vaihtuvan henkilöstön määrän johdosta. EVM tulee itse hoitamaan tärkeimmät operatiiviset tehtävänsä kuten esimerkiksi sen rahoituksen hankinnan, antolainauksen, mahdolliset arvopaperiostot markkinoilta sekä riskin hallinnan. Erilaiset tukitehtävät kuten raportointi ja back office -tehtävät ulkoistetaan osittain tai kokonaan ulkopuolisille palveluntarjoajille. EVM:n henkilöstön kooksi on suunniteltu 75 100 henkeä, josta noin 75 henkeä on tarkoitus rekrytoida vuoden 2012 loppuun mennessä. EVM:n henkilöstön määrän on tarkoitus laskea 40 45 henkeen velkakriisin aiheuttamien riskien pienentyessä. EVM:n organisaation on tarkoitus toimia nelitasoisena, jotka kaikki raportoivat toimitusjohtajalle. EVM:n keskeisimmät hallintoelimet ovat hallintoneuvosto ja johtokunta. Kukin EVM:n jäsen nimittää hallintoneuvoston jäsenen ja varajäsenen. Hallintoneuvosto päättää muun muassa tuen myöntämisestä apua tarvitseville maille, tuen ehdoista ja edellytyksistä, käytettävistä tukivälineistä, lainojen hinnoittelusta, EVM:n lainanantokyvyn ja pääoman tarkistuksista sekä johtokunnalle delegoitavista tehtävistä. Kukin hallintoneuvoston jäsen nimittää erityisen pätevien talous- ja raha-asioiden asiantuntijoiden keskuudesta yhden johtokunnan jäsenen ja yhden varajäsenen. Johtokunnan tehtävänä on varmistaa, että EVM:n toiminta on sitä koskevan sopimuksen ja hallintoneuvoston hyväksymän ohjesäännön mukaista.

HE 34/2012 vp 19 Pankkikriisien yhteisen hallintakehikon käyttöönotto EU:ssa Velkakriiseihin liittyy tyypillisesti epävakautta pankkijärjestelmässä ja jopa pankkikriisin uhka. Yksi EVM:n rahoitustukiväline on pankkien pääomittaminen, joka on ehdollista ja mahdollinen osa kriisivaltiolle räätälöityä talouden sopeutusohjelmaa. Komission odotetaan antavan pankkikriisinhallintaa EU:ssa koskevan esityksensä vuoden 2012 kesään mennessä. Pankkikriisinhallintavälineistön harmonisoiminen EU-tasolla parantaa edellytyksiä tehokkaalle pankki- ja velkakriisien hallinnalle. Eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen Käsitellessään ehdotuksia euroalueen talouspolitiikan koordinaation tehostamiseksi perustuslakivaliokunta korosti eduskunnan perustuslain 96 ja 97 :n mukaisten tiedonsaanti- ja vaikutusmahdollisuuksien asianmukaista turvaamista (PeVL 49/2010 vp s. 4 5). Valiokunta katsoi, että EVM:n päätökset esimerkiksi laina-avun myöntämisestä ovat luonteeltaan ja taloudellisilta vaikutuksiltaan niin merkittäviä, että eduskunnan tiedonsaanti ja osallistuminen vakausmekanismin puitteissa tehtäviin päätöksiin on turvattava esimerkiksi edellyttämällä asianomaisen ministerin informoivan eduskuntaa ennen EVM:n hallintoneuvoston kokouksia. Eduskunnan pääsihteeri asetti työryhmän selvittämään, miten tulisi turvata eduskunnan myötävaikuttaminen ERVV:n ja EVM:n puitteissa tapahtuvaan päätöksentekoon. Toimikunta antoi mietintönsä 16 päivänä tammikuuta 2012 (Eduskunnan osallistuminen Euroopan rahoitusvakausjärjestelmien päätösten kansalliseen valmisteluun: Perustuslain 96 ja 97 :n merkitys ja soveltaminen, Eduskunnan keskuskanslian julkaisu 1/2012). Toimikunta totesi mietinnössään, että ratkaisevaa perustuslain 96 :n sovellettavuudelle on ehdotetun päätöksen tosiasiallinen vaikutus Suomelle. On siis arvioitava vaikuttaako se eduskunnalle kuuluvaan lainsäädäntö- tai finanssivaltaan, vai onko kysymyksessä operatiivinen päätös, jolla ei luoda uutta sääntelyä eikä vaikuteta Suomen rahoitusasemaan. Ensiksi mainittuun kategoriaan kuuluvat hallintoneuvostossa kiireellisessä tapauksessa 85 prosentin enemmistöllä annetuista äänistä niin sanotussa hätätilamenettelyssä tehtävät päätökset tai päätökset, jotka tehdään keskinäisellä sopimuksella, jos ne eivät ole ilmeisen teknisluonteisia tai muutoin vähäisiä. Hallintoneuvosto päättää EVM-sopimuksen 5 artiklan 6 kohdan mukaan keskinäisellä sopimuksella tuen myöntämisestä, sen ehdoista ja edellytyksistä ja käytettävistä välineistä, lainojen hinnoittelusta, EVM:n lainanantokyvyn ja pääoman tarkistuksista, EVM:n käytettävissä olevien tukivälineiden tarkistuksista, pääoman kutsumisesta, sopimukseen tehtävistä tarkistuksista uuden eurovaltion tullessa EVM:n jäseneksi sekä johtokunnalle delegoitavista tehtävistä. Lisäksi perustuslain 96 :n alaan kuuluvat muut hallintoneuvoston päätökset sekä johtokunnan päätökset, jos nämä merkitsevät Suomessa lainsäädännön alaan kuuluvien normien hyväksymistä tai koskevat eduskunnan finanssivallan piiriin kuuluvaa kysymystä. EVM:n on tarkoitus aloittaa toimintansa heinäkuun alussa 2012. EVM:n toimintakyky edellyttää, että sen sisäistä hallintoa, päätöksentekoa, henkilöstöä ja sen kautta myönnettävää rahoitustukea koskevat linjaukset on tehtävä kesäkuun 2012 loppuun mennessä. Näitä päätöksiä koskevat neuvottelut tapahtuvat samanaikaisesti EVM-sopimusta kansallista voimaansaattamista koskevan eduskuntakäsittelyn aikana. Asiat tuodaan eduskunnan käsittelyyn perustuslain 96 ja 97 :n mukaisesta menettelyä noudattaen. EVM:n etuoikeusaseman vaikutus Suomen valtion velkakirjoihin EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin IMF:llä. Osassa Suomen valtion liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjalainoja on niin sanottu pari passu -lauseke, joka kieltää Suomen valtiota asettamasta muita velkoja parempaan asemaan kuin missä tällaisen lausekkeen sisältävän velkakirjan omistaja on. Jos näin kuitenkin menetellään, on pari passu -lausekkeen sisältävän velkakirjan omistajalla oikeus saada

20 HE 34/2012 vp maksu välittömästi paremman oikeuden antavan säännöksen tai muun menettelyn tulessa voimaan. EVM:n etuoikeusasema on todettu sopimuksen johdannossa. Sitä on pidettävä ensisijaisesti poliittisena sitoumuksena, eikä EVM:n etuoikeusasema näin ollen merkitse Suomen pari passu -lausekkeellisten vanhojen velkakirjojen välitöntä erääntymistä maksettavaksi. EVM:n perustamista koskevan lisätalousarvion antaminen Ehdotus EVM:n Suomen pääomaosuuden sisällyttämisestä talousarvioon annetaan vuoden 2012 ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä. Mahdollinen sopimusmuutos kokonaiskapasiteetin mahdollistamiseksi EVM:n ja ERVV:n yhteenlasketun rahoituskapasiteetin väliaikaista korottamista 700 miljardiin euroon koskevan euroryhmän periaatepäätöksen toimeenpano saattaa edellyttää sopimusmuutosta. Mahdollisesta sopimusmuutoksesta annetaan tarvittaessa joko tätä esitystä täydentävä hallituksen esitys tai kokonaan erillinen hallituksen esitys. 6 Asian valmistelu Sopimus on valmisteltu euroryhmän, euroalueen valtion- tai hallitusten päämiesten ja Eurooppa-neuvoston kokouksissa sekä virkamiestasolla euroryhmän työryhmän ja sen alaisen toimintaryhmän kokouksissa. Kansallisesti sopimusta on valmisteltu yhteistyössä valtioneuvoston kanslian kanssa. Valtioneuvoston kannat on muodostettu hallituksen EU-ministerivaliokunnassa. Asia on ollut useaan otteeseen eduskunnan käsiteltävänä (muun muassa E 27/2010 vp, E 90/2010vp, E 143/2010 vp, E 190/2010vp, E 13/2011 vp, E 122/2011 vp, U 78/2011 vp, U 6/2011 vp ja sen jatkokirje sekä U 27/2011 vp ja sen jatkokirjeet). Neuvottelujen loppuvaiheessa Suomen kannalta keskeisimmäksi kysymykseksi nousi niin sanottua hätätilamenettelyä koskeva päätöksenteko. Suomi katsoi, että määräenemmistöpäätökset tulee ehtojen mukaan rajata selkeästi koskemaan vain EVM:n laina- ja muiden instrumenttien käyttöä. Suomi katsoi myös, että hätätilamenettelyssä tehtävät päätökset eivät saisi välillisesti johtaa siihen, että jäsenmaiden pääomaosuuksia myöhemmin esitettäisiin korotettaviksi. Tähän liittyen Suomi esitti myös, että EVM:n pääomasta tehtäisiin pakollinen varaus erilliseen hätätilarahastoon aina hätätilamenettelyn yhteydessä siitä aiheutuvien riskien kattamiseksi. Suomen mukaan hätätilanteen tulisi olla aidosti poikkeuksellinen tilanne, eikä siitä saisi muodostua pääasiallista päätöksentekomenettelyä. Tämän varmistamiseksi Suomi esitti, että hätätilamenettely voisi tulla kyseeseen vain tapauksissa, joissa sekä komissio että Euroopan keskuspankki katsovat, että kiireellisen lainapäätöksen tekemättä jättäminen voisi vaarantaa euroalueen talouden ja rahoituksen kestävyyden. Suomen esittämä malli hyväksyttiin ja perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan (PeVL 25/2011 vp), että Suomi voi sitoutua sopimukseen. Hallituksen esitys on valmistelu valtiovarainministeriössä yhteistyössä oikeusministeriön ja ulkoasiainministeriön kanssa.