Linnut. vuosikirja 2017

Linnut vuosikirja 2017

Suomen pesivän maalinnuston kannanvaihtelut 19 2017 Risto A. Väisänen, Aleksi Lehikoinen & Päivi Sirkiä Eteläisen pikkusiepon kannat ovat runsastuneet mahdollisesti ilmaston lämpenemisen myötä. Red-breasted Flycatcher Ficedula parva, a southern species, has increased in numbers likely due to climate change. Jari Kostet Vapaaehtoiset laskijat ovat seuranneet maalinnustoamme vuosittain jo yli 40 vuoden ajan, mikä mahdollistaa muutosindeksien laskemisen laajalle lajijoukolle. Esitämme katsauksen kantojen kehittymisestä puolella Suomen pesimälajeista. Pesivän maalinnustomme seurannalla on pitkät perinteet. Vuosittaiset linjalaskennat aloitettiin jo 1970-luvulla, ja 1984 alkaneet pistelaskennat ovat täydentäneet laskentaaineistoa. Vuodesta 6 lähtien vakiolinjat ovat parantaneet maanlaajuista laskentojen kattavuutta ja toimivat nykyään Linnustonseurannan selkärankana (kuvat 1 3). Laskentatietoja on käytetty useissa tutkimusprojekteissa, ja ne palvelevat tärkeitä yhteiskunnallisia tarpeita. Laskentatiedois- ta saadut kannankehitys- ja parimääräarviot ovat keskeisiä, kun Suomessa arvioidaan lajien uhanalaisuutta sekä raportoidaan EU:lle lintudirektiivin velvoitteita. Ajantasainen seurantatieto lintukantojen tilasta on linnustonsuojelun tärkeimpiä tukipilareita. On olennaista tietää lajit, joilla menee huonosti, jotta rajalliset suojeluresurssit voidaan kohdistaa tärkeimpiin kohteisiin. Päivitämme viime viiden kesän aineistojen avulla tiedot 126 maalintulajin kannanvaihteluista ja pitkäaikaismuutoksista Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimissa seurannoissa (Väisänen 5, 6, Väisänen & Lehikoinen 2013). Artikkeli toimii samalla kiitoksena ja palautteena laskentatöihin osallistuneille lintuharrastajille. Toivomme, että tulokset kannustavat laskijoita jatkamaan seurantoja sekä uusia henkilöitä tulemaan mukaan. Aineisto ja menetelmät Pesivän maalinnuston seuranta perustuu laskentoihin, jotka toistetaan samalla tavoin ainakin kahtena vuonna. Vuosien ei tarvitse olla peräkkäisiä. Seurannassa käytetyt pistelaskenta-, kartoitus- ja linjamenetelmät ovat kuvanneet Koskimies & Väisä- 16 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

LINNUSTONSEURANTA 770 760 0 740 730 720 7 700 690 680 670 Vakiolinjat Linjat ja kartoituslaskennat Pistereitit 20 30 40 60 70 Kuva 1. Maalinnuston seurantapaikat 19 2017. Isot ruudut ovat Suomen yhtenäiskoordinaatiston sadan kilometrin ruutuja. Fig. 1. The distribution of surveys carried out within the monitoring of breeding land birds in Finland during 19 2017: fixed line transects (Vakiolinjat, orange squares), line transect censuses and mapping censuses (Linjat ja kartoituslaskennat, black dots) and point census routes (Pistereitit, blue circles). Pointed lines depict the km squares of the Finnish uniform grid. Laskentoja Linjat Pistereitit Vakiolinjat 1 2 0 19 1980 1985 1990 1995 0 5 20 20 Kuva 2. Laskentojen kartunta 19 2017. Kunkin vuoden aineistossa ovat mukana laskennat, jotka on toistettu samalla tavoin yhtenä tai useana muuna vuonna. Seuranta alkoi linjalaskennoilla 19. Pystyviivat erottavat kaksi myöhempää vaihetta: (1) Pistereitit käynnistyivät 1984, (2) Vakiolinjojen laskenta alkoi 6. Fig. 2. The annual number of censuses that have been repeated in some other year. The monitoring of breeding land birds was started with line transect censuses (Linjat, black dots) in 19, (1) was completed with point census routes (Pistereitit, blue circles) in 1984 and (2) with fixed line transects (Vakiolinjat, orange squares) from 6 onwards. nen (1988, 1991), ja niiden osuuden koko aineistosta selostivat Väisänen & Lehikoinen (2013). Aineistot on kuvattu Linnustonseurannan verkkosivuilla (www.luomus.fi/ fi/linnustonseuranta). Seurantoja koordinoivat nykyään Luomuksen Linnustonseuranta ja BirdLife Suomi. Vuosina 19 2017 seurantalaskentoja tehtiin 1 530 paikassa, joista kertyi 8 3 laskennan toistoa ja kirjattiin noin 1,8 miljoonaa parihavaintoa. Suomen aineisto kuluu EU:n pitkäkestoisimpiin ja suurimpiin yhdessä Britteinsaarten, Ruotsin ja Tanskan linnustonseurantojen kanssa. Lajin kuvaaja alkaa tavallisesti vuodesta, jolloin seurannassa saatiin vähintään 20 parihavainnon aineisto, mutta esillä on myös pienen aineiston lajeja. Aineistosta ei karsittu poikkeavan varhain tai myöhään tehtyjä laskentoja (vrt. Väisänen & Lehikoinen 2013), koska kaikkien toistolaskentojen käytöstä oli monien lajien osalta hyötyä aineiston alueellisen kattavuuden kannalta. Kannanmuutokset laskettiin TRIM-ohjelman mallilla 3 (Pannekoek & van Strien 5), soveltaen Väisäsen (5) mainitsemia optioita. TRIMillä arvioidaan lajin vuotuinen kannanmuutos seurantavuosien aikana sovittamalla aineistoon malli, joka laskee kannankasvuprosentin muutoksen tietyllä vakioisella kulmakertoimella vuodesta toiseen. Kyse on ohjelman laskemasta log-lineaarisesta mallista, joka on oikaissut kannanvaihtelukäyrän mutkat. Oikeaoppisten TRIM-kuvaajien vaaka-akseli, jolla ovat seurantavuodet, on normaaliasteikolla ja kannanmuutosindeksi on pystyakselilla logaritmisella asteikolla. Logaritmisen asteikon ansiosta esimerkiksi kannan kaksinkertaistuminen tai putoaminen puoleen näkyy yhtä suurena muutoksena kuvaajassa. Kannanmuutoskuvaajat tulkitaan seuraavin periaattein: Vaaka-akselilla ovat vuodet 19 2017. Vuodesta 6 alkava vakiolinjakausi on erotettu pystyllä pisteviivalla, sillä vakiolinjakaudella laskennat ovat sijoittuneet kattavammin eri elinympäristöihin ja laskentoja on tehty vuosittain enemmän. Koko Suomen kannanmuutosindeksin esitämme sinisenä murtoviivana. Indeksin vuotuisten arvojen keskiarvo on, jota kuvaa kuvan poikki kulkeva musta viiva. Esimerkiksi indeksin arvo tarkoittaa, että kanta on puolet seurantavuosien keskiarvosta, ja kertoo, että kanta on kaksinkertainen keskiarvoon verrattuna. Noin 40 lajilla on erikseen kuvattu Etelä-Suomen kannan kehitys (vihreä viiva) ja Pohjois-Suomen (yhtenäiskoordinaatista 7, noin Kokkola Kuhmo-linjasta pohjoiseen) kannan kehitys (oranssi viiva). Kuvien ymmärtämistä edistäviä tietoja on kapustarinnan, töyhtöhyypän ja punakylkirastaan raporteissa. N 80 60 40 20 0 80 60 40 20 A. Metso 5 20 20 B. Kuukkeli 0 5 20 20 80 C. Idänuunilintu 60 40 20 0 60 40 20 0 5 20 20 D. Pikkusieppo 5 20 20 Kuva 3. Parihavaintojen määrä (N) kasvoi varttuneiden metsien lajeilla, kun vakiolinjojen laskenta alkoi 6. Esimerkkeinä metso, kuukkeli, idänuunilintu ja pikkusieppo. Fig. 3. Number of pair observations in species preferring old forests has grown since 6 when the fixed line transect scheme started: (A) Capercaillie Tetrao urogallus, (B) Siberian Jay Perisoreus infaustus, (C) Greenish Warbler Phylloscopus trochiloides and (D) Red-breasted Flycatcher Ficedula parva. LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 17

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Kulttuurilehtojen ja muiden pensaikkoisten ympäristöjen tunnuslaji punavarpunen on taantunut noin 60 % 26 vuodessa. Scarlet Rosefinch Carpodacus erythrinus has declined about 60% during the last 26 years. Jari Kostet Kuvan otsakkeessa on suluissa lajin seuranta-aineiston koko eli vuosittaisen havaintojen lukumäärän keskiarvo. Sen perässä on lajin vuotuinen kannankasvuprosentti, joka kertoo kannan yleismuutoksen. Merkitsevä positiivinen muutosprosentti kertoo kannan kasvusta ja negatiivinen kannan taantumisesta. Kolmantena tietona on se, eroaako vuotuinen muutos tilastollisesti nollasta. Lyhenne ns (not significant) kertoo, ettei muutos ole tilastollisesti merkitsevä. Tilastollisesti merkitsevät muutosprosentit on merkitty yhdellä, kahdella tai kolmella aste- riskilla (* = P < 0,05, ** = P < 0,01 ja *** = P < 0,001) niin, että kolme asteriskia kuvaa voimakkainta tilastollista merkitsevyyttä. Jos kuvassa on useita kannanmuutosindeksejä, otsakkeessa ovat puolipisteellä erotettuna ensin sinisen (koko Suomi), sitten vihreän (etelä) ja lopuksi oranssin (pohjoinen) käyrän tunnusluvut. Lajiraportit 126 lajiraportissa viitataan useasti lintuatlakseen (Valkama ym. 2011), petolintuseurantaan (Meller ym. 2017) ja saaristolintulaskentoihin (Hario & Rintala 2014). Näitä viittauksia ei erikseen mainita lajiteksteissä. Lajit ovat BirdLife Suomen soveltaman taksonomian perusteella systemaattisessa järjestyksessä. Piekanassa on yhdistetty Linnustonseurannan ja petolintuseurannan aineistot. Metsäkanalinnuista esitetään lisäksi kannanmuutokset metsästäjien tekemissä elokuisissa laskennoissa, joissa lasketaan mukaan myös kuluvan kesän nuoret linnut (lähde www/riistakolmiot.fi). Pyy Tetrastes bonasia (79, 0.6, ns) Riekko Lagopus lagopus (30, 0.2, ns) Teeri Tetrao tetrix (217, 0.5, ns) 19 1985 1995 5 20 19 1985 1995 5 20 19 1985 1995 5 20 Pyyn runsaus pysyi keskimäärin samana viime 30 vuoden ajan sekä Linnustonseurannassa (sininen kuvaaja) että metsästäjien tekemissä laskennoissa (ruskea kuvaaja; koko maan kesätiheyden keskiarvoksi on muunnettu ). Aivan viime vuosina runsaus on pudonnut molemmissa aineistoissa. Kahden aineiston vuosivaihtelut ovat samankaltaistuneet viime 12 vuoden vakiolinjakaudella, kun Linnustonseurannan aineisto on kasvanut. Riekon runsausindeksi ei muuttunut ajallisesti Linnustonseurannan pienessä aineistossa (sininen kuvaaja). Väheneminen on todettu riistaseurannan suuremmassa aineistossa (ruskean kuvaajan suuntaus on erittäin merkitsevä) ja lintuatlas osoittaa levinneisyysalueen supistumisen. Kuten pyyllä, Linnustonseurannan ja riistalaskentojen vuosivaihtelut ovat samankaltaistuneet vuodesta 6 alkaen. Teeren runsaus notkahti tilapäisesti vuosituhannen vaihteessa, mutta pysyi pitkäaikaisesti vakaana. Riistaseurannan aineistossa ei ilmennyt merkitsevää suuntausta viime 30 kesän aikana (ruskea kuvaaja). 18 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

LINNUSTONSEURANTA Metso Tetrao urogallus (, 0.9, ns) 19 1985 1995 5 20 Fasaani Phasianus colchicus (124, 0.7, ns) 19 1985 1995 5 20 Kaulushaikara Botaurus stellaris (42,.7, ***) 19 1985 1995 5 20 Metson runsaus pysyi vakaana viime 34 vuoden laskennoissa. Vuosien 1990 5 aineistossa oli vain 6 (yhtenä vuonna ) parihavaintoa, mikä kasvatti kuvaajan satunnaisvaihtelua. Lintuatlaksessa metson levinneisyys harveni Etelä-Suomessa. Riistalaskennoissa lajin kanta säilyi vakaana 1988 2017 (ruskea kuvaaja). Fasaanin runsaus aaltoili voimakkaasti ilman suuntausta. Kaulushaikaran runsaus nelin viisinkertaistui viime 20 vuoden aikana. Lajin levinneisyys laajeni kovasti lintuatlaksessa. Harmaahaikara Ardea cinerea (29, 12.0, ***) Ruskosuohaukka Circus aeruginosus (11, 3.2, **) Kanahaukka Accipiter gentilis (12, 3.2, ns) 400 19 1985 1995 5 20 Harmaahaikaran aineisto kasvoi käyttökelpoiseksi vakiolinjojen myötä. Runsaus kolmin nelinkertaistui 12 vuodessa. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Hiirihaukka Buteo buteo (8, 5.1, ***) 19 1985 1995 5 20 Hiirihaukan pieni aineisto osoittaa taantumaa viime 34 vuoden aikana. Sama suuntaus vallitsi myös petoseurannassa, ja atlaksessa lajin asuttamien ruutujen lukumäärä väheni. 400 19 1985 1995 5 20 Ruskosuohaukan runsaus kaksinkertaistui 29 vuodessa lajin pienessä aineistossa. Kannan kehitys on saattanut muuttaa suuntaa viiden viime vuoden aikana, jolloin lajista on saatu vuosittain 9 16 parihavaintoa. Ruskosuohaukan levinneisyys laajeni atlaksessa ja kanta kasvoi myös petoseurannassa. Piekana Buteo lagopus (21, 7.3, ***) 4 19 1985 1995 5 20 Piekanan runsaus putosi Linnustonseurannan ja petoseurannan yhteisaineistossa noin 80 % 31 vuodessa. 19 1985 1995 5 20 Kanahaukan vuotuinen aineisto oli keskimäärin 12 parihavaintoa vakiolinjakaudella. Kuvaajan vähenevä suuntaus ei ole merkitsevä. Kanahaukka on taantunut petoseurannassa. Tuulihaukka Falco tinnunculus (22, 0.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Tuulihaukan runsaus pysyi vakaana vakiolinjakaudella. Petoseurannan aineisto osoittaa 4,6 prosentin vuotuista kasvunopeutta 1982 2016. 400 Luhtakana Rallus aquaticus (26, 3.1, *) 19 1985 1995 5 20 Luhtakanan indeksi kasvoi vuosien 7 ja erityisesti 20 2017 ansiosta. Tuloksen luotettavuutta vähentää se, että seurannassa kertyi vain 1 9 parihavaintoa vuosina 2012 2017. Merkittävä osa seuranta-aineistosta on Parikkalan Siikalahdelta ja Helsingin Vanhankaupunginlahdelta. 400 Luhtahuitti Porzana porzana (24, 2.2, ns) 19 1985 1995 5 20 Luhtahuitin runsaus oli laskusuunnassa, kunnes vuosina 6 ja 2013 saatiin tilapäiset huippukannat. Ne perustuvat noin kymmenen parihavainnon aineistoon muilta viime vuosilta on usein vain 1 4 parihavaintoa. Merkittävä osa vuosien 1986 1 seurantaaineistosta on Parikkalan Siikalahdelta. Lajin voi luonnehtia kovasti vaihtelevaksi mutta pitkäaikaisesti vakaaksi. Ruisrääkkä Crex crex (28, 3.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Ruisrääkän pesimäkanta vaihteli voimakkaasti 1998 2017 vailla suuntausta. Huippukannat olivat vuosina 1999 2, 2011 ja 2013 2016. Lajin levinneisyys laajeni vuosien 1986 1989 ja 6 20 lintuatlaksien välillä, mutta muutos olisi ollut vielä radikaalimpi, jos vuosituhannen vaihteen huippuvuodet olisivat osuneet kolmanteen atlakseen. LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 19

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Kurki Grus grus (181, 5.8, ***; 136, 6.1, ***; 45, 3.2, **) 19 1985 1995 5 20 Kurjen runsaus kasvoi vuodesta 1984 lukien 34 vuodessa 7-kertaiseksi Etelä-Suomessa ja yli 3-kertaiseksi Pohjois-Suomessa. Seurannan alussa Suomen kanta kaksinkertaistui noin 20 vuodessa. Meriharakka Haematopus ostralegus (23, 1.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Meriharakan rannikkoalueelta kerätyssä aineistossa ei ole tilastollisesti merkitsevää suuntausta. Saaristolintuseurannassa 1986 2013 meriharakan kanta kasvoi lievästi. Kapustarinta Pluvialis apricaria (144, 0.1, ns; 29, 1.9, ***; 1, 1.1, *) 19 1985 1995 5 20 Kapustarinnan pohjoinen pääkanta on kovan vuosivaihtelun ohessa kasvanut noin kolmanneksen (oranssi viiva). Kapustarinnoistamme pesi noin viidesosa Etelä-Suomessa. Tämä populaatio on vuodesta 1981 lukien taantunut noin puoleen (vihreä viiva). Etelän taantuma peittyy kapustarinnan koko Suomen indeksissä, joka osoittaa vakaata kantaa (sininen viiva). Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus (294, 1.3, ***; 272, 1.7, ***; 23, 0.4, ns) Pikkukuovi Numenius phaeopus (1, 1.4, ***) Kuovi Numenius arquata (7, 0.2, ns; 301, 0.0, ns; 92, 2.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Töyhtöhyypän runsaus romahti puoleen 1980-luvulla. Kanta toipui vähitellen ja erityisen selvästi 0-luvulla Etelä-Suomessa (aineisto kertyi pääosin Etelä-Suomesta, joten koko Suomen sininen viiva osin peittää etelän vihreän viivan näkyvistä). Runsaus on noussut Pohjois-Suomesta kertyneessä pienessä aineistossa viime vuosina (oranssi viiva), mutta pitkäaikaismuutos ei ole tilastollisesti merkitsevä. Karikukko Arenaria interpres (, 2.7, *) 19 1985 1995 5 20 Karikukko väheni rannikoillamme ( 2,7 % vuodessa). Aineisto loppui 20 (kuvaaja ilmeisesti liioittelee pudotusta). Väheneminen näkyi myös saaristolintuseurannassa ( 3,6 % vuodessa) ja lintuatlaksen levinneisyystiedoissa. 19 1985 1995 5 20 Pikkukuovin runsaus kasvoi noin 40 % viime vuoden aikana. 5 Suokukko Calidris pugnax (40, 7.3, ***) 2 19 1985 1995 5 20 Suokukko on 1980-luvun alun jälkeen vähentynyt noin 95 %. Kannan pieneneminen lisää tilapäisiä satunnaisheilahteluja kannanmuutosindeksissä, kuten vuosina 6 ja 20. Taantuminen on kiihtynyt vakiolinjakaudella. Atlaksessa suokukon levinneisyys supistui selvästi. 19 1985 1995 5 20 Kuovin pesimäkanta on 1980-luvun alusta alkaen pysynyt ennallaan Etelä-Suomessa ja taantunut jopa noin puoleen Pohjois-Suomessa. 1980-luvulla noin 30 % Suomen kuovikannasta pesi pohjoisessa. Valtakunnallisesti tarkasteltuna kanta on vakaa. 0 Jänkäsirriäinen Calidris falcinellus (22, 7.6, *) 19 1985 1995 5 20 Jänkäsirriäinen on taantunut vakiolinjakaudella kerätyssä aineistossa. Seuranta edellyttää säännöllisiä laskentoja Lapin rimpisillä aapasoilla. Vakiolinjaverkostoon osuu useita sopivia jänkäsirriäissoita, joiden vuosittainen laskenta edistäisi sirriäisen seurantaa. Rantasipi Actitis hypoleucos (141, 1.3, ***; 5, 1.8, ***; 36, 0.5, ns) Metsäviklo Tringa ochropus (205, 1.6, ***; 1, 1.5, ***; 36, 0.9, ns) Mustaviklo Tringa erythropus (22, 3.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Rantasipin runsaus väheni noin puoleen Suomessa viime vuoden aikana. Taantuma oli vielä jyrkempi Etelä-Suomessa. Rantasipi oli vakaa Pohjois-Suomessa ja saaristolintuseurannassa. 30 19 1985 1995 5 20 Metsäviklon Etelä-Suomen pesimäkanta kaksinkertaistui vuosijaksolla 1982 1995 ja pysyi sitten vakaana. Pohjois-Suomen kannan kasvu ei ole merkitsevä. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. 19 1985 1995 5 20 Mustaviklo kuuluu EU:n puitteissa Suomen erityisvastuulla oleviin seurantalajeihin. Vakiolinjakauden pienessä aineistossa on laskeva suuntaus, mutta se ei ole merkitsevä. Pitemmällä aikajaksolla lintuatlasten aineisto viittaa mustaviklon levinneisyyden vetäytymiseen kohti koillista. 20 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

LINNUSTONSEURANTA Valkoviklo Tringa nebularia (121, 0.5, ns; 44, 1.2, *; 78, 1.5, **) 19 1985 1995 5 20 Valkoviklon pesimäkanta karkeasti kaksinkertaistui viime vuoden aikana Etelä-Suomessa. Samalla laji väheni puoleen Pohjois- Suomessa. Etelä-Suomessa pesi 1980-luvun lopussa 23 % ja Pohjois-Suomessa 77 % Suomen valkoviklokannasta, joten viimemainitun taantuminen oli merkittävää koko Suomen kannalta. Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus (, 3.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Jänkäkurpasta kertyi vakiolinjakaudella pieni aineisto, jossa on noususuuntaus vailla tilastollista merkitsevyyttä. Samoin kuin jänkäsirriäisellä, aineistoa parantaisi märimpien suovakiolinjojen säännöllinen toistaminen. Kesykyyhky Columba livia (47, 5.7, **) 19 1985 1995 5 20 Kesykyyhkyn pesimäkanta väheni Etelä-Suomessa 1 2017 tehdyissä toistolaskennoissa. Talvilintulaskennoissa kesykyyhkyn kanta on ollut vakaa. Liro Tringa glareola (340, 0.7, *; 54, 3.0, ***; 287, 0.6, ns) 19 1985 1995 5 20 Liron pesimäkanta on vähentynyt noin kolmannekseen Etelä-Suomessa ja samalla pysynyt vakaana Pohjois-Suomessa. 1980-luvun lopussa noin 90 % Suomen liroista pesi vakaan kannan alueella Pohjois-Suomessa, joten etelän taantuma koski vain pientä osaa populaatiosta. Kun etelän pudotus oli jyrkkä, on myös koko Suomen kanta vähentynyt. Liron eteläinen levinneisyys supistui atlaksessa. Lehtokurppa Scolopax rusticola (38, 1.8, **) 19 1985 1995 5 20 Lehtokurpan pesimäkanta kasvoi kaksin kolminkertaiseksi viime 39 vuoden aikana. Lajin levinneisyys on voimakkaasti laajentunut atlaksessa. Uuttukyyhky Columba oenas (, 0.5, ns) 19 1985 1995 5 20 Uuttukyyhkyn pesimäkannan indeksi vaihteli voimakkaasti vuodesta toiseen (pohjalukemat vuosituhansien vaihteessa), mutta pysyi pitkäaikaisesti vakaana. Punajalkaviklo Tringa totanus (65, 1.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Punajalkaviklo väheni hyvin tasaisesti liki puoleen rannikoiden rantaniityillä 37 vuodessa (muutos oli 1,5 % vuodessa). Taantuminen havaittiin myös saaristolintuseurannassa, mutta loivempana ( 1,2 % vuodessa). Taivaanvuohi Gallinago gallinago (262, 0.3, ns; 144, 0.8, *; 118, 0.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Taivaanvuohen runsaus on vähentynyt viime 43 vuoden aikana Etelä-Suomessa ja ollut vakaa Pohjois-Suomessa sekä Suomen yhdistetyssä aineistossa. 1980-luvun alun laskennoissa kirjattiin tilapäisesti erityisen paljon taivaanvuohia. Sepelkyyhky Columba palumbus (762, 2.3, ***; 7, 2.5, ***; 59, 0.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Sepelkyyhkyn pesimäkanta kasvoi tasaisesti 2 3-kertaiseksi 43 vuodessa Etelä-Suomessa, mutta ei muuttunut merkitsevästi Pohjois- Suomessa, missä vaihtelut pienemmässä aineistossa olivat melkoisia. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Käki Cuculus canorus (839, 1.4, ***) Tervapääsky Apus apus (240, 2.2, ***; 198, 2.4, ***; 57, 1.4, ns) 400 Käenpiika Jynx torquilla (32, 3.7, ***) 19 1985 1995 5 20 Käen runsaus kasvoi 39 vuodessa noin 70 % huomattavan vuosivaihtelun ohessa. 19 1985 1995 5 20 Tervapääsky väheni puoleen Etelä-Suomessa 34 vuodessa, mikä kertonee kaupunkikantojen taantumisesta. Pohjois-Suomen aineistossa on jyrkkää vuosivaihtelua vailla merkitsevää suuntausta. Lajin levinneisyys ei muuttunut atlaksessa. 19 1985 1995 5 20 Käenpiian runsaus putosi 80 90 % viime 39 vuoden aikana, erityisen jyrkästi seurannan alussa 1979 1993. LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 21

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Harmaapäätikka Picus canus (, 8.2, *) 19 1985 1995 5 20 Harmaapäätikka runsastui vakiolinjakaudella saadussa pienessä aineistossa. Sen määrät ovat voimakkaasti kasvaneet talvilintulaskennoissa 0-luvulla. Palokärki Dryocopus martius (95, 2.9, ***) 19 1985 1995 5 20 Palokärjen pesimäkanta kasvoi noin 130 % viime 34 vuoden aikana. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa ja runsaus kasvoi talvilintulaskennoissa. Käpytikka Dendrocopos major (289, 0.9, ***; 239, 0.7, *; 52, 2.6, ***) 19 1985 1995 5 20 Käpytikan Etelä-Suomen pesimäkanta kasvoi viidenneksen 39 vuodessa. Hyvät käpytikkavuodet puuttuivat 1990- luvun puolivälistä, ja tikan huippukantaa 7 9 seurasi jyrkkä pudotus 20. Uusi huippukanta havaittiin 2013 ja romahdus 2014. Kannanvaihtelut liittynevät kuusen siemensatovaihteluun (Lindén ym. 2011). Käpytikan levinneisyys laajeni kohti pohjoista. Pikkutikka Dendrocopos minor (6, 4.4, ns) Pohjantikka Picoides tridactylus (20, 3.3, ns) Kangaskiuru Lullula arborea (14, 5.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Pikkutikan pienessä aineistossa on laskeva suuntaus, mutta se ei ole merkitsevä. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa ei kuitenkaan pohjoisimmassa Lapissa. Talvilintulaskennat näyttävät pikkutikan lievää runsastumista. 19 1985 1995 5 20 Pohjantikan runsaus kasvoi hieman vakiolinjakaudella, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Aineistossa korostuu vuosi 8, jolloin oli hyvä vaellussyksy (Koskimies & Lehtiniemi 20). 19 1985 1995 5 20 Kangaskiurun pienessä aineistossa ei ole merkitsevää suuntausta. Sen levinneisyys laajeni atlaksessa. Lajin seurantaa vahvistaisivat sen suosimille biotoopeille suunnitellut piste- tai linjalaskennat. Kiuru Alauda arvensis (411, 2.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Kiuru väheni 43 vuodessa noin 70 %. Jyrkin pudotus tapahtui seurannan alussa vuosina 19 1990. 1990-luvun alussa kiurukanta hieman toipui. Seurannan loppuvuosien 1994 2017 taantuma oli noin 30 %. Räystäspääsky Delichon urbicum (160, 5.4, ***; 97, 7.4, ***) 19 1985 1995 5 20 Räystäspääsky taantui 70 80 % vuodessa (sininen kuvaaja). Väheneminen painottui viime vuoteen. Noin 30 % aineistosta kertyi Harri Hongellin pesälaskennasta Pohjois-Suomessa Kokkolan Tankarissa. Etelä- Suomen seuranta (vihreä kuvaaja) ei painotu yhteen tai muutamaan paikkaan. Kanta putosi etelässä melko tasaisesti ja jyrkästi noin 95 %. 22 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 400 Törmäpääsky Riparia riparia (55, 11.7, ***) 19 1985 1995 5 20 Törmäpääskyn runsaus väheni voimakkaan vuosivaihtelun ohessa noin neljäsosaan 1998 2017. Lajin levinneisyys supistui atlaksessa. Metsäkirvinen Anthus trivialis (1622, 1.3, ***; 1190, 1.1, ***; 453, 1.8, ***) 19 1985 1995 5 20 Metsäkirvisen Etelä-Suomen pesimäkanta oli vakaa seurannan alkuvaiheissa ja väheni kolmasosan 1990-luvulta alkaen. Väheneminen päättyi 0-luvulla. Pohjois-Suomen kanta kasvoi huippulukemiin 1980-luvun puolivälissä ja taantui siitä puoleen 20 vuodessa. Vuosivaihtelu ja väheneminen olivat jyrkempiä pohjoisessa kuin etelässä. Haarapääsky Hirundo rustica (239, 2.1, ***; 203, 2.5, ***; 41, 1.6, *) 19 1985 1995 5 20 Haarapääskyn pesimäkanta väheni Etelä-Suomessa noin % 39 vuodessa. Poikkeusvuosi 1993 selittyi siten, että lajin havaitta vuus oli huono kylmän alkukesän aikana (Väisänen 5). Pohjois-Suomen aineisto on eteläistä pienempi ja vaihtelevampi, mutta laji runsastuu siellä. Niittykirvinen Anthus pratensis (487, 1.0, ***; 98, 1.1, **; 404, 1.2, ***) 19 1985 1995 5 20 Niittykirvinen väheni noin kolmanneksen viimeisten 43 vuoden aikana. Vuosivaihtelut olivat voimakkaita. Määrät romahtivat noin 40 % vuosien 5 ja 6 välillä. Ne ovat hitaasti palautuneet Pohjois-Suomessa, missä pesii noin 90 % Suomen niittykirvisistä. Etelän niukka kanta pysyi kovasti vaihdellen samalla keskimääräisellä tasolla 1984 2011, mutta väheni sitten puoleen kuuden viime kesän aikana.

LINNUSTONSEURANTA Keltavästäräkki Motacilla flava (318, 3.2, ***;, 4.3, ***; 244, 2.4, ***) Västäräkki Motacilla alba (3, 0.5, *; 265, 1.5, ***; 83, 1.3, **) 5 Tilhi Bombycilla garrulus (40,.5, ***) 30 19 1985 1995 5 20 Keltavästäräkin pesimäkanta on vähentynyt 1980-luvun alusta lukien noin 70 %. Samalla lajin levinneisyys supistui atlaksessa. Runsaus putosi lähes kaksi kertaa jyrkemmin etelässä kuin pohjoisessa. Aikaisempaan isoon romahdukseen verrattuna muutokset ovat olleet maltillisia viimeisten 12 vuoden aikana. 19 1985 1995 5 20 Västäräkin runsaus väheni noin puoleen Etelä-Suomessa 42 vuodessa ja toisaalta kasvoi % Pohjois-Suomen 34-vuotisessa aikasarjassa. Koko Suomen kanta väheni. Västäräkin tuore taantuma on pudottanut määriä noin 45 % vakiolinjakaudella ja etenkin etelässä johtanut pohjalukemiin parina viime kesänä. 1 19 1985 1995 5 20 Tilhen pesimäkanta kasvoi noin kymmenkertaiseksi 1984 1999 ja vakiintui sen jälkeen. Tilhen levinneisyys on laajentunut atlaksessa. Peukaloinen Troglodytes troglodytes (139, 3.3, ***) 19 1985 1995 5 20 Peukaloisen runsaus kasvoi kolmin nelinkertaiseksi 34 vuodessa. Erityisen hyviä vuosia olivat 1995, 1998 2 ja 20 2016. Peukaloisen levinneisyys on laajentunut atlaksessa. Rautiainen Prunella modularis (9, 0.5, ns; 309, 0.3, ns; 51, 2.2, ***) 19 1985 1995 5 20 Rautiaisen runsaus pysyi 43 vuotta keskimäärin samalla tasolla lajin pääalueella etelässä ja kaksinkertaistui pohjoisessa kovan vuosivaihtelun ohessa. Rautiaisen levinneisyys on laajentunut atlaksessa. Punarinta Erithacus rubecula (28, 1.2, ***; 876, 1.1, ***; 168, 2.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Punarinnan pesimäkanta kaksinkertaistui 43 vuodessa Etelä-Suomessa. Rajusti vaihteleva Pohjois-Suomen kanta kasvoi voimakkaammin. Lajin levinneisyys on selvästi laajentunut atlaksessa. Satakieli Luscinia luscinia (86, 0.7, ns) 60 19 1985 1995 5 20 Satakielen pesimäkanta vaihteli kovasti, mutta oli keskimäärin vakaa viime 39 vuoden ajan. Sinirinta Luscinia svecica (93, 3.2, ***) 19 1985 1995 5 20 Sinirinnan runsaus väheni noin 70 % 37 vuodessa (tunturilinnuston seurannassa on mukana myös Ruotsin ja Norjan aineistoja 19 2; ks. Väisänen & Lehikoinen 2013). Lajin levinneisyys on supistunut atlaksessa. Sinipyrstö Tarsiger cyanurus (, 16.5, ns) 2 19 1985 1995 5 20 Sinipyrstön pienessä aineistossa on kasvusuuntaus, mutta se ei ole merkitsevä. Lajin levinneisyyden laajeneminen näkyy kuitenkin selkeästi muun muassa atlastuloksista. Leppälintu Phoenicurus phoenicurus (609, 1.0, ***; 187, 0.2, ns; 438, 2.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Leppälinnun pesimäkanta pysyi viime 39 vuoden ajan ennallaan Etelä-Suomessa ja kolminkertaistui lajin ydinalueella Pohjois- Suomessa. Pohjoisen populaation reipas kasvu alkoi vasta 1990-luvun puolivälissä. Pensastasku Saxicola rubetra (185, 2.0, ***; 137, 1.8, ***; 52, 0.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Pensastaskun runsaus väheni kolmasosaan 30 vuodessa Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomesta kertyi kovasti vaihteleva aineisto, jossa ei ole merkitsevää suuntausta. Kivitasku Oenanthe oenanthe (6, 1.4, ***; 33, 1.6, ***; 77, 1.1, **) 19 1985 1995 5 20 Kivitaskun runsaus väheni noin 40 % 43 vuodessa. Aineistosta on 30 % Etelä-Suomesta ja 70 % Pohjois-Suomesta. Myös etelän ja pohjoisen indeksit pienenivät. Etelän kanta suorastaan romahti ensimmäisen seurantavuoden aikana (Väisänen ym. 1998), mutta kuvaajan etelän aineisto kasvoi esittämiskelpoiseksi vasta vuodesta 1984 alkaen. Atlas kertoo myös kivitaskun levinneisyyden supistuneen. LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 23

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Sepelrastas Turdus torquatus (6, 13.2, ***) 19 1985 1995 5 20 Sepelrastaasta on kertynyt pieni 2 14 vuotuisen havainnon aineisto, jossa runsaus on nelinkertaistunut. Valtaosa havainnosta on Enontekiön Mallan linjoilta. Lajin seurantaa parantaisivat sepelrastaan laulumaille perustetut uudet linjat tai pistereitit. Laulurastas Turdus philomelos (76, 0.6, **; 846, 0.2, ns; 247, 2.8, ***) 40 19 1985 1995 5 20 Laulurastaan runsaus pysyi entisellään Etelä-Suomessa 43 vuoden ajan tosin notkahti seurannan puolivälissä mutta kasvoi kolmin nelinkertaiseksi Pohjois-Suomessa 0-luvulla. Pensassirkkalintu Locustella naevia (7, 0.5, ns) 19 1985 1995 5 20 Pensassirkkalinnun pienessä aineistossa ei ole merkitsevää suuntausta. Pensassirkkalinnun suosimille biotoopeille perustetut pistelaskentareitit edistäisivät muidenkin harvalukuisten pensaikkolintujen seurantaa. Viitakerttunen Acrocephalus dumetorum (30, 5.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Viitakerttusen määrät nelin viisinkertaistuivat viime 34 vuoden aikana. Kuvaajan heilahtelut vuosituhannen vaihteessa johtunevat sattumasta, sillä toistolaskennat tavoittivat vain 2 viitakerttusta 1999 4. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Mustarastas Turdus merula (563, 2.9, ***) 19 1985 1995 5 20 Mustarastaan pesimäkanta kasvoi lähes nelinkertaiseksi 43 vuodessa. Laji menestyi hyvin 1970-luvulla. 1980-luvun puolivälin kovat talvet aiheuttivat tilapäisen pohjakannan (Väisänen ym. 1998), josta toivuttuaan mustarastas on runsastunut tasaisesti. Punakylkirastas Turdus iliacus (1289, 0.5, **; 847, 0.9, ***; 442, 0.4, ns) 19 1985 1995 5 20 Punakylkirastaan pesimäkanta väheni 40 % Etelä-Suomessa (vihreä viiva) viime 43 vuoden aikana ja samalla pysyi vakaana Pohjois- Suomessa (oranssi viiva). Vaikka pesimäkanta jakautui tasan etelän ja pohjoisen kesken 1990-luvun alussa (Väisänen ym. 1998), koko Suomen indeksi (sininen viiva) noudattaa etelän indeksiä. Varsinkin seurannan alkuaikoina laskennat painottuivat Etelä-Suomeen. Kultarinta Hippolais icterina (27, 0.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Kultarinnan runsauden kuvaaja vaihteli U- muotoisesti 39 vuodessa, joten pitkäaikaisesti kanta oli vakaa. Määrät olivat pienimmillään jaksolla 1996 7. Luhtakerttunen Acrocephalus palustris (13, 0.2, ns) 19 1985 1995 5 20 Luhtakerttusen pesimäkanta oli vakaa 34 vuoden ajan. Aineisto oli tosin pieni ja vuosivaihtelut osin siksi suuria. Lajin levinneisyys on laajentunut atlaksessa. Uusien pensaikkomaita sisältävien pistelaskentareittien perustaminen edistäisi luhta- ja viitakerttusen seurantaa. Räkättirastas Turdus pilaris (1266, 1.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Räkättirastaan pesimäkanta melkein kaksinkertaistui 43 vuodessa. Kasvukäyrä notkahti 1980-luvun puolivälissä samoin kuin mustarastaalla. Kulorastas Turdus viscivorus (139, 3.8, ***) 30 19 1985 1995 5 20 Kulorastaan pesimäkanta kasvoi sangen tasaisesti kolminkertaiseksi 36 vuodessa. Lajin levinneisyys laajeni suuresti atlaksessa. Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus (439, 1.6, ***; 428, 2.4, ***; 80, 3.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Ruokokerttunen on vähentynyt noin kolmasosaan viime vuoden aikana ja taantunut erityisesti seurannan jälkipuoliskolla. Vuotuinen keskimääräinen pudotus oli jyrkempi pohjoisessa ( 3,5 %) kuin etelässä ( 2,4 %). Levinneisyysalue muuttui aukkoisemmaksi lintuatlaksessa Pohjois-Suomessa. Rytikerttunen Acrocephalus scirpaceus (49, 0.4, ns) 30 19 1985 1995 5 20 Rytikerttusen runsaushuippu sattui vuosituhannen vaihteeseen, josta määrät ovat laskeneet, eivät kuitenkaan enää kymmenen viime vuoden aikana. 24 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

LINNUSTONSEURANTA Hernekerttu Sylvia curruca (248, 0.2, ns) Pensaskerttu Sylvia communis (341, 0.3, ns) Lehtokerttu Sylvia borin (900, 0.2, ns; 833, 0.3, ns; 82, 1.8, ***) 19 1985 1995 5 20 Hernekertun runsaus vaihteli suuntauksetta keskitason ympärillä 40 vuoden ajan. Mustapääkerttu Sylvia atricapilla (138, 2.4, ***) 19 1985 1995 5 20 Mustapääkertun runsaus kasvoi lähes nelinkertaiseksi 39 vuodessa. Kehitys polveili: ensin nousu huippukantaan 1980-luvun lopussa, sitten kymmenisen vuotta kestänyt taantuma, jota seurasi kova, 0-luvulla kiihtynyt kasvu uuteen korkeaan huippukantaan. Lajin levinneisyys laajeni selvästi atlaksessa. 19 1985 1995 5 20 Pensaskertun runsaus ei muuttunut tilastollisesti merkitsevästi 43 seurantavuoden aikana, mutta aaltoili huomattavasti: muun muassa huippu noin vuonna 1990, pohja 1996 ja uusi huippu 2, josta on tultu 16 vuodessa % alaspäin. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Idänuunilintu Phylloscopus trochiloides (18, 1.8, ns) 19 1985 1995 5 20 Idänuunilinnusta saatiin pieni ja kovasti vaihteleva aineisto, jossa oli keskimääräisenä vuonna 18 paria (vaihteluväli 1 82 parihavaintoa). Kuvaajasta näkyy runsaiden vuosien yleistyminen nykyaikaan tultaessa. 19 1985 1995 5 20 Lehtokertun koko Suomen pesimäkanta on pysynyt vakaana. Runsaus väheni selvemmin Pohjois-Suomen näytteessä, joka kattaa % Suomen aineistosta. Pohjoisen pudotus painottui vakiolinjakauteen ja erityisesti viileään kesään 2017. Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix (304, 2.7, ***) 19 1985 1995 5 20 Sirittäjä runsastui seurannan alussa ja saavutti huippukannan vuosina 1989 1990. Siitä alkoi laskuvaihe, jonka aikana sirittäjät vähenivät kaksi kolmasosaa 28 vuodessa. Kanta muuttui enää hyvin niukasti viime vuoden aikana. Tiltaltti Phylloscopus collybita (326, 0.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Tiltaltin runsaus kehittyi V-muotoisesti viime 40 vuoden aikana. Määrät olivat pohjalukemissa 1996 1998 ja niihin verrattuna kolminkertaisia seurannan alussa ja nykyvuosina. 140 Pajulintu Phylloscopus trochilus (64, 0.6, ***; 3952, 1.1, ***; 53, 0.2, ns) 65 19 1985 1995 5 20 Pajulintu taantui 43 vuodessa 30 40 % Etelä- Suomessa ja oli vakaa Pohjois-Suomessa. Kesien 1983 1984 välillä havaittu kannan tilapäinen romahdus oli jyrkempi etelässä kuin pohjoisessa (Väisänen 1984). Toisaalta, pohjoiset kannat olivat sangen vakaita noin 20 vuoden ajan seurannan puolivälissä, mutta vaihtelivat reippaasti seurannan alussa ja lopussa. Hippiäinen Regulus regulus (446, 0.4, ns; 401, 0.5, ns; 55, 3.6, ***) 5 19 1985 1995 5 20 Hippiäisen Etelä-Suomen pesimäkanta pysyi pitkäaikaisesti samalla tasolla. Kanta oli vankimmillaan vuosina 1989 1. Hippiäinen runsastui Pohjois-Suomessa kovan vuosivaihtelun ohessa. Lajin levinneisyys laajeni kahden viime atlaksen välillä. Harmaasieppo Muscicapa striata (9, 0.2, ns; 367, 0.4, ns; 2, 0.0, ns) 65 19 1985 1995 5 20 Harmaasiepon pesimäkanta vaihteli suuntauksetta Etelä- ja Pohjois-Suomessa. Pikkusieppo Ficedula parva (30,.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Pikkusiepon runsaus kasvoi kolminkertaiseksi vakiolinjakaudella. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Kirjosieppo Ficedula hypoleuca (585, 0.7, ***; 473, 1.0, ***;, 0.9, *) 19 1985 1995 5 20 Kirjosiepon runsaus kasvoi noin 30 % Etelä-Suo - messa 43 vuodessa. Kannanvaihtelussa oli pitkä nousuvaihe, joka päättyi jyrkkään pudotukseen 1992 1993. Pohjois-Suomen populaatio väheni noin 40 % viime 34 vuoden aikana. Vuosivaihtelut ovat jyrkempiä pohjoisessa kuin etelässä. LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Pyrstötiainen Aegithalos caudatus (, 5.4, *) 19 1985 1995 5 20 Pyrstötiainen runsastui pienessä ja kovasti vaihtelevassa 20-vuotisessa aineistossa. Lajin levinneisyys on laajentunut atlaksessa. Lehtimetsissä tehdyt linja- ja pistelaskennat edistävät pyrstötiaisen seurantaa. Sinitiainen Cyanistes caeruleus (333, 6.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Sinitiaisen pesimäkanta kasvoi kymmenkertaiseksi 39 vuodessa. Nousun jyrkkä vaihe kesti 20 vuotta 1979 1998, jonka jälkeen määrät vakiintuivat. Sinitiaisen levinneisyys laajeni suuresti atlaksessa. Talitiainen Parus major (984, 1.4, ***; 870, 1.3, ***; 132, 2.1, ***) 19 1985 1995 5 20 Talitiaisen runsaus kasvoi kaksinkertaiseksi Etelä-Suomessa 43 vuodessa. Pohjoissuomalaisen kannan kasvu oli vielä nopeampaa. Vuosivaihtelut olivat tavalliseen tapaan jyrkempiä pohjoisessa. Kuusitiainen Periparus ater (55, 1.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Töyhtötiainen Lophophanes cristatus (9, 0.4, ns) 19 1985 1995 5 20 Hömötiainen Poecile montanus (274, 1.2, ***; 202, 1.8, ***; 77, 0.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Kuusitiaisen runsaus vaihteli suuntauksetta 43 vuotta. Voimakas tilapäinen kannanhuippu ilmeni vuosina 1989 1995, jolloin muitakin havumetsien tiaiskillan lintuja oli paljon. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Lapintiainen Poecile cinctus (30, 2.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Lapintiaisen pienehkössä aineistossa on kovaa vuosivaihtelua vailla merkitsevää suuntausta. Lajin seurantaa edistävät sen ydinalueella usein toistetut vakiolinjat. Töyhtötiaisella esiintyi voimakasta vuosivaihtelua vailla pitkäaikaissuuntausta. Huippukanta sattui vuosiin 1982 1984, 1989 1993 ja 1999 5. Runsaus on pudonnut vakiolinjakaudella. Puukiipijä Certhia familiaris (8, 0.6, ns) 19 1985 1995 5 20 Puukiipijän kanta vaihteli suuntauksetta 40 vuoden ajan. Puukiipijöitä oli erityisen paljon 1990-luvun alkuvuosina, kuten muitakin havumetsien tiaiskillan jäseniä. Lajin levinneisyys laajeni atlaksessa. Hömötiaisen pesimäkanta väheni noin 60 % Etelä-Suomessa 42 vuodessa ja taantuma on jatkunut koko 0-luvun. Pohjois-Suomen populaatio pysyi vakaana kovan vuosivaihtelun ohessa. Etelän ja pohjoisen vuosivaihtelut olivat huomattavan eriaikaisia. Kuhankeittäjä Oriolus oriolus (11, 6.4, ***) 19 1985 1995 5 20 Kuhankeittäjän pesimäkanta väheni noin 90 % vuodessa. Aineistoon saatiin enimmillään 29 parihavaintoa 1986 ja vähimmillään kaksi vuosina 1998 ja 2011. Kuvaajan heilahteluja lienevät siis jyrkentäneet sattumavaikutukset keskimäärin 11 havainnon vuotuisessa aineistossa. Lajin levinneisyys supistui atlaksessa. Pikkulepinkäinen Lanius collurio (41, 0.3, ns) Isolepinkäinen Lanius excubitor (7, 6.2, ns) Närhi Garrulus glandarius (86, 1.0, **) 19 1985 1995 5 20 Pikkulepinkäisen pesimäkanta vaihteli kovasti suuntauksetta. Seurannan alussa tiheys putosi yhdeksän vuoden jälkeen pohjalukemiin 1993 0, kasvoi sitten vuoteen 8 asti ja putosi uudelleen 20-luvun alussa. Nykyvuosina runsaus on ollut keskimääräinen. 19 1985 1995 5 20 Isolepinkäisen seuranta on vakiolinjakaudella perustunut 4 12 parihavaintoon vuodessa. Aineistossa on laskeva suuntaus, mutta se ei ole merkitsevä. Pohjoisten vakiolinjojen useampi toistaminen parantaisi tilannetta isolepinkäisen seurannan osalta. 19 1985 1995 5 20 Närhi taantui noin 60 % vuodessa. Taantuma tapahtui kahdessa jaksossa 1980- ja 0-luvulla. 26 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

LINNUSTONSEURANTA Kuukkeli Perisoreus infaustus (48, 0.9, ns) 19 1985 1995 5 20 Kuukkelista kertyi vakiolinjakaudella vuosittain 22 1 parihavainnon aineisto, jossa on kasvusuuntaus (0,9 %/v), mutta ei kuitenkaan merkitsevänä. Kanta vaihteli voimakkaasti myös Ruotsin vakiolinja-aineistossa 18 vuoden aikana (Green ym. 2018). 130 1 85 70 Harakka Pica pica (312, 0.6, *) 19 1985 1995 5 20 Harakan runsaus oli pieni 40-vuotisen seurannan alussa ja suuri puolivälissä noin vuoden ajan. Lajin yleiskehitys on vähenevä. Kanta on taantunut kolmanneksen viime vuoden aikana. Naakka Corvus monedula (297, 5.3, ***) 19 1985 1995 5 20 Naakan pesimäkanta kasvoi kuusin seitsenkertaiseksi 34 vuodessa. Lajin levinneisyys laajeni voimakkaasti atlaksessa. 130 120 1 90 80 Varis Corvus corone (719, 1.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Korppi Corvus corax (117, 2.1, ***) 19 1985 1995 5 20 600 Kottarainen Sturnus vulgaris (149, 3.4, ***) 19 1985 1995 5 20 Variksen runsaus väheni noin 30 % 40 vuodessa. Jyrkimmin kanta taantui 1990-luvun alussa. Korpin runsaus kaksinkertaistui viimeisten 34 vuoden aikana. Kottaraisen pesimäkanta väheni 80 90 % 42 vuodessa. Pudotus tapahtui nopeasti seurannan alussa. Keskirunsaus pysyi 1980-luvun jälkeen pienenä, kunnes alkoi kohota aivan viime vuosina. Varpunen Passer domesticus (3, 3.2, ***) 19 1985 1995 5 20 Varpunen taantui noin 70 % 34 vuodessa. Väheneminen on jatkunut viime vuosina. Pikkuvarpunen Passer montanus (,.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Pikkuvarpusen runsaus kahdeksankertaistui viime 13 vuoden toistolaskennoissa. Lajin levinneisyys laajeni suuresti lintuatlaksessa. Peippo Fringilla coelebs (6349, 0.1, ns; 6136, 0.3, ***; 776, 1.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Peipon pesimäkanta väheni 20 % 43 vuoden seurannassa Etelä-Suomessa ja kaksinkertaistui viimeisten 20 vuoden aikana Pohjois- Suomessa. Suomen kokonaiskanta oli vakaa. 320 Järripeippo Fringilla montifringilla (1385, 1.4, ***; 58, 6.2, ***; 1329, 1.3, ***) 19 1985 1995 5 20 Järripeipon pesimäkanta väheni 38 vuodessa kolmanneksen Pohjois-Suomessa. Etelä- Suomen kuvaajan huipuista näkyy runsas pesiminen etelässä 1985, 1988 ja 1994 1996. Vuoden 1995 huipusta luettuna etelän kanta on sukeltanut noin kymmenesosaan. Järripeipon levinneisyys vetäytyi kohti pohjoista lintuatlaksessa. Viherpeippo Carduelis chloris (318, 4.9, ***) 19 1985 1995 5 20 Viherpeipon pesimäkanta kasvoi kymmenkertaiseksi 30 vuodessa 1979 8. Samalla lajin levinneisyys laajeni suuresti atlaksessa. Runsaus pysyi huipputasolla vuodesta 0 yhdeksän vuotta, kunnes alkoi rajusti vähetä alkueläimen aiheuttaman epidemian vuoksi (Lehikoinen ym. 2013). Viherpeipon runsaus taantui viidessä vuodessa vuoden takaiselle tasolle. Tikli Carduelis carduelis (40,.0, ***) 19 1985 1995 5 20 Tiklin runsaus kasvoi kolminkertaiseksi vakiolinjakaudella. Lajin levinneisyys laajeni selkeästi atlaksessa. LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 27

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Vihervarpunen Carduelis spinus (14, 1.6, ***; 993, 0.7, *; 449, 3.6, ***) 19 1985 1995 5 20 Vihervarpusen Etelä-Suomen pesimäkanta kasvoi reippaasti liki kolminkertaiseksi viime vuosisadan lopussa ja sitten hieman väheni. Pohjois-Suomen kannan runsaus kolminkertaistui 39 vuodessa 1979 2017. Lajin levinneisyys laajeni kohti pohjoista atlaksessa. Käpylintulaji Loxia sp. (409, 1.9, ***; 289, 2.0, ***;, 1.4, ns) 19 1985 1995 5 20 Käpylintujen (pääosa pikkukäpylintuja) yhteisrunsaus väheni Etelä-Suomessa, kun seurannan loppuun ei sattunut huippuvuosia, toisin kuin Pohjois-Suomessa. Käpylintujen esiintyminen liittyy kuusen kotimaisen siemensadon suuruuteen. Kesäkuussa lasketuissa käpylinnuissa voi olla hyvin kaukaa tulleita vaeltajia. Taviokuurna Pinicola enucleator (, 1.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Taviokuurnasta on vakiolinjakaudelta pieni aineisto, jossa ei ole suuntausta. Pohjoisten vakiolinjojen toistaminen parantaisi taviokuurnan aineistoa. Pulmunen Plectrophenax nivalis (13, 3.3, ns) 19 1985 1995 5 20 Pulmusesta on vakiolinjakaudelta pieni valtaosin Enontekiöltä kerätty aineisto vailla suuntausta. Atlaksen tiedot viittaavat pesimäalueen supistumiseen. Hemppo Carduelis cannabina (23, 2.4, ns; 38, 6.4, **) 19 1985 1995 5 20 Hemppo on tunnettu oikukkaista kannanvaihteluistaan (mm. Väisänen ym. 1998). Hyvät hemppovuodet 1994 3 osuivat kahden viime lintuatlaksen väliseen kauteen. Vuosina 4 5 saatiin vain neljä hemppohavaintoa. Uusi hyvä hemppokausi alkoi 7. Etelä-Suomen (vihreä kuvaaja) kanta kaksinkertaistui 7 2017. Isokäpylintu Loxia pytyopsittacus (32, 2.0, ns) 19 1985 1995 5 20 Isokäpylintu kuuluu EU:n puitteissa vastuulajeihimme, joten sen seurantaa on syytä kehittää. Kesäaikaisessa pienessä aineistossa on nouseva suuntaus, joka saattaa johtua laskijoiden kyvystä määrittää paremmin isokäpylintuja. 90 80 70 Punatulkku Pyrrhula pyrrhula (189, 0.2, ns) 19 1985 1995 5 20 Punatulkun määrät olivat pienet seurannan alussa ja lopussa sekä kolminkertaiset keskivaiheilla, joten vaihtelussa ei ole pitkäaikaista suuntausta. Pesimäkanta on toipunut vuosien 3 5 syvästä romahduksesta ja kivunnut kolmena viime kesänä lähelle pitkäaikaisia keskiarvoja. Keltasirkku Emberiza citrinella (800, 0.7, **; 721, 0.8, **; 98, 0.1, ns) 19 1985 1995 5 20 Keltasirkku väheni Etelä-Suomessa noin 30 % viime 43 vuoden aikana, mutta pysyi samalla tasolla Pohjois-Suomen 34-vuotisessa seurannassa. 600 Urpiainen Carduelis flammea (530, 1.5, ***) 19 1985 1995 5 20 Urpiaisen, kuten vihervarpusen, pesimäalueen valintaan vaikuttaa koivun ja kuusen kevättalvisen siemensadon suuruus. Seurannan alkuun sattui hyvä urpiaisvuosi 1979 ja loppuun huono vuosi 2016. Urpiaisen kannanmuutosprosentti osoittaa taantumaa, mutta tulos johtuu pääasiassa näistä kahdesta poikkeusvuodesta. Punavarpunen Carpodacus erythrinus (3, 1.9, ***) 19 1985 1995 5 20 Punavarpunen saavutti huippukannan vuosina 1990 1992. Sen jälkeen runsaus on pudonnut tasaisesti noin 60 % 26 vuodessa. Lapinsirkku Calcarius lapponicus (69, 1.4, ns) 19 1985 1995 5 20 Lapinsirkun pesimäkanta vaihteli suuntauksetta 43 vuotta. Yhteispohjoismainen tunturiaineis to oli melko iso vuoteen 2 saakka. Sen jälkeen on ollut käytössä vain Suomen omia laskentoja, jotka ovat joinakin vuosina voineet jäädä niukoiksi lajin biotooppien osalta. Tunturilinjoja toistamalla parannetaan lajin seurantaa. Levinneisyys on saattanut taantua atlaksessa. Ruotsin vakiolinja-aineistossa kanta taantui puoleen 18 vuoden aikana (Green ym. 2018). 400 5 Peltosirkku Emberiza hortulana (72, 12.8, ***) 2 19 1985 1995 5 20 Peltosirkku väheni raportin lajeista eniten, noin 99 % 39 vuodessa. Kannan taantuminen kiihtyi kohti loppuvuosia. Lajin levinneisyys supistui radikaalisti atlaksessa. 28 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017

LINNUSTONSEURANTA Pohjansirkku Emberiza rustica (62, 5.3, ***) 19 1985 1995 5 20 Pohjansirkku väheni noin 80 % 37 vuodessa. Vuosina 4 2017 kanta oli jo vakaa. Lajin levinneisyys supistui atlaksessa. Pikkusirkku Emberiza pusilla (, 2.4, ns) 19 1985 1995 5 20 Pikkusirkun vakiolinjakauden aineisto kertoo kovasta vuosivaihtelusta vailla suuntausta. Suomen vastuulajeihin kuuluvien pikku- ja pohjansirkkujen seurantaa voi tehostaa toistamalla enemmän rämeisiä vakiolinjoja muun muassa Itä-Lapissa ja Koillismaalla. Pajusirkku Emberiza schoeniclus (393, 1.8, ***; 249, 2.5, ***;, 0.6, ns) 19 1985 1995 5 20 Pajusirkku taantui Etelä-Suomessa noin kolmasosaan 42 vuodessa ja pysyi vakaana pääalueellaan Pohjois-Suomessa. Etelän pudotus keskittyi vakiolinjakaudelle. Sitä ennen kanta nousi tilapäisesti 1980-luvun alussa ja 1990-luvulla. Maalinnuston yleismuutos Lajiraporttien yhteenvedossa ovat mukana 89 maalintua, joista on isoin aineisto: lajin runsausindeksi alkoi 1984 tai aikaisemmin ja parihavaintojen vuotuinen keskiarvo oli vähintään 27. Näistä taantui tilastollisesti merkitsevästi 34 lajia (38 %), 29 (33 %) pysyi vakaana ja 26 (29 %) runsastui merkitsevästi. Vuosien 1983 4 seurannassa (Väisänen 5) 84 lajista taantui 32 (38 %), joten vähentyneiden lajien määrä on edelleen pysynyt huolestuttavan suurena. 89 lajin ydinjoukko jaettiin avomaa- ja metsälintuihin sekä kumpikin ryhmä kahtia kaukomuuttajiin ja muihin (paikkalinnut ja lähimuuttajat; Väisänen ym. 1998). Kuinka näiden neljän lajiryhmän runsaudet ovat muuttuneet, kun indikaattorina käytetään lajin pitkäaikaista vuotuista kannankasvuprosenttia? Kuvassa 4 esitettyjen ryhmien keskiarvot eroavat selvästi toisistaan (P = 0,002, yksisuuntainen varianssianalyysi), erityisesti koska avomaiden kaukomuuttajat taantuivat (P = 0,041, t-testi) ja metsien paikkalinnut ja lähimuuttajat runsastuivat (P = 0,003, t-testi). Kaukomuuttajan keskimääräinen kannan vuotuinen muutosprosentti oli noin kaksi prosenttiyksikköä pienempi muihin lajeihin verrattuna sekä avomaa- että metsälinnuissa. Kaikkein heikoimmin meni avomaan kaukomuuttajilla, joista 14:lla on negatiivinen kasvuprosentti. Mediaanilajin muutosprosentti on 1,5 %. Kun sen suuruinen vuotuinen tasainen taantuma jatkuu 40 vuotta, kanta pienenee lähes % (ks. laskukaavat taulukossa 1; Väisänen 5). Metsien paikkalinnuissa ja lähimuuttajissa on 22:lla positiivinen kasvuprosentti, joten ryhmän useimmat lajit runsastuivat, ja muilla 14 lajilla se on pienimmillään 1,9 %. Ryhmän kannanmuutosprosenttien mediaani oli +0,6, mikä tarkoitti 40 vuodessa noin 21 %:n kasvua. Eniten taantuneiden ja runsastuneiden lajien luetteloissa on lajin järjestyssija, kuvassa 4 käytetty ryhmä ja pitkäaikainen vuotuinen kannankasvuprosentti. Taantuneissa on yhdeksän kaukomuuttajaa, joista viisi kuuluu avomaan ja neljä metsän lajeihin. Loput kolme ovat avomaan paikkalintuja ja lähimuuttajia. Metsän paikkalintuja ja lähimuuttajia ei ole tässä listassa. Eniten taantuneet 12 lajia: (1.) Avo-kau Peltosirkku 12,8 (2.) Avo-kau Suokukko 7,3 (3.) Avo-kau Räystäspääsky 5,4 (4.) Met-kau Pohjansirkku 5,3 (5.) Met-kau Käenpiika 3,7 (6.) Avo-lyh Kottarainen 3,4 (7. 9.) Avo-kau Keltavästäräkki 3,2 (7. 9.) Met-kau Sinirinta 3,2 (7. 9.) Avo-lyh Varpunen 3,2 (.) Met-kau Sirittäjä 2,7 (11.) Avo-lyh Kiuru 2,5 (12.) Avo-kau Tervapääsky 2,2 Eniten runsastuneissa on kymmenen paikkalintua ja lähimuuttajaa, joista kolme kuuluu avomaan ja seitsemän metsän lajeihin. Lisäksi listassa on yksi avomaiden kaukomuuttaja ja yksi metsän kaukomuuttaja. Eniten runsastuneet 12 lajia: (1.) Met-lyh Tilhi,5 (2.) Met-lyh Sinitiainen 6,0 (3.) Avo-lyh Kurki 5,8 (4.) Avo-lyh Naakka 5,3 (5.) Avo-kau Viitakerttunen 5,0 (6.) Avo lyh Viherpeippo 4,9 (7.) Met-lyh Kulorastas 3,8 (8.) Met-lyh Peukaloinen 3,3 (9..) Met-lyh Mustarastas 2,9 (9..) Met-lyh Palokärki 2,9 (11.) Met-kau Mustapääkerttu 2,4 (12.) Met-lyh Sepelkyyhky 2,3 Kuva 4. Neljän lajiryhmän (metsien paikkalinnut ja lähimuuttajat, metsien kaukomuuttajat, avomaiden paikkalinnut ja lähimuuttajat sekä avomaiden kau- Ccae Met-lyh Bgar komuuttajat) vuotuinen kannanmuutos. Jakaumat osoittavat, että avomaiden Met-kau kaukomuuttajat taantuivat eniten (Avo-kau, 18 lajia) ja metsien paikkalinnut ja lähimuuttajat runsastuivat eniten (Met-lyh, 36 lajia) viime 34 vuoden aikana. Ggru Avo-lyh Avomaiden paikkalintujen ja lähimuuttajien (Avo-lyh, 19 lajia) ja metsien kaukomuuttajien (Met-kau, 16 lajia) pesimäkannat muuttuivat keskimääräisesti. Poik- Ehor Cpug Adum Avo-kau keavan paljon muuttuneet lajit on merkitty ympyröillä ja rasteilla, vasemmalta alhaalta lukien peltosirkku (muutos 12,8 % vuodessa), suokukko ( 7,3 %), 5 0 5 viitakerttunen (+5,0 %), kurki (+5,8 %), sinitiainen (+6,0 %) ja tilhi (+,5 %). Lajien muutosprosentit ovat myös liitteessä 1. Kussakin kuviossa on muuttoryhmän lajien muutosprosentit jaettu neljään yhtä suureen osaan. Kaksi keskim- Vuotuinen kannankasvuprosentti mäistä osaa eli puolet lajien arvoista ovat laatikon sisällä, missä niitä erottaa mediaania kuvaava pystyviiva. Vaakajanat osoittavat, miten % arvoista jää laatikon vasemmalle puolelle ja % oikealle puolelle. Janan päässä on vasemmalla tavallisesti pienin arvo ja oikealla suurin arvo. Jos aineistossa on mahdollinen poikkeava arvo, joka sijaitsee yli 1,5 kertaa laatikon leveyden verran laatikon vasemmalla tai oikealla puolella, se esitetään rastilla. Todennäköinen poikkeava arvo (on yli 3 kertaa laatikon leveyden verran laatikon vasemmalla tai oikealla puolella) on esitetty ympyrällä. Fig. 4. Box plot represents the mean growth rate (% per year) on the x-axis and four migratory groups of 89 Finnish breeding bird species on the y- axis. The means of the four groups differed (P = 0.002, ANOVA). During the last 34 years, decline was deepest in the long-distance migrants of open landscapes (Avo-kau; see acronyms of 18 species in Appendix 1; P = 0.041, t-test) and increase was strongest in the sedentary and short-distance migrants of forests (Met-lyh, 36 species; P = 0.003, t-test). Long-term change was intermediate in the sedentary and short-distance migrants of open areas (Avo-lyh, 19 species) and in the long-distance migrants of forests (Met-kau, 16 species). Extreme values are displayed as stars for possible outliers and circles for probable outliers. These are, from the lower left corner upwards, Emberiza hortulana (growth rate 12.8% /y), Calidris pugnax ( 7.3%), Acrocephalus dumetorum (+5.0%), Grus grus (+5.8%), Cyanistes caeruleus (+6.0%) and Bombycilla garrulus (+.5%). LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 29

SUOMEN PESIVÄN MAALINNUSTON KANNANVAIHTELUT 19 2017 Maalinnuston taantumista ovat selvittäneet muun muassa Laaksonen & Lehikoinen (2013). Vähenemisiin ovat saattaneet vaikuttaa ilmastomuutos, vaino muuttomatkan varrella tai elinympäristöjen supistuminen pesimäpaikoilla, talvehtimisalueilla tai muuttomatkan varrella. Monet pohjoiset lajit ovat alkaneet taantua ilmaston lämmetessä. Viljelysmaiden valtalintujen pitkäaikaistaantuma tunnetaan hyvin laajalti Euroopassa (Donald ym. 1). Eniten runsastuneissa lajeissa on useita ruokintapaikkojen vieraita tai marjalintuja, kuten tilhi, sinitiainen ja mustarastas. Myös naakan voitaneen katsoa hyötyneen ruokinnasta. Ilmaston lämpeneminen on ilmeisesti edistänyt eteläisten lintulajien, kuten viitakerttusen, peukaloisen ja mustapääkertun, levittäytymistä kohti pohjoista. Seurannan tehostaminen Lähtökohtaisesti kaikki laskenta-aineistot ovat arvokkaita, olipa ne kerätty mistä osasta Suomea ja minkälaisista biotoopeista tahansa. Laskenta tulee vain toistaa vertailukelpoisesti toisena vuonna (ei välttämättä seuraavana), jotta siitä saadaan käyttökelpoinen seurannassa. Mitä pitempään laskentaa jatketaan, sen paremmaksi aineisto kehittyy. Laskemalla lähiseudulla olevan vakiolinjan samalla tavoin, kuin on tehty edellisellä kerralla, tuet merkittävästi alueen linnustonseurantaa. Yksitoikkoiselta näyttävällä takamaiden linjalla voi karttua arvokkaiden puutelajien kuten isolepinkäisen aineisto. Laskemalla kaukaisen vakiolinjan Lapissa tai Kuusamossa voit edistää lapintiaisen, taviokuurnan ja pikkusirkun seurantaa. Lapin soisilla vakiolinjoilla on jänkäsirriäisiä, jänkäkurppia ja mustavikloja ja aivan pohjoisessa suosirrejä ja lapinsirkkuja, joista kaivataan lisähavaintoja. Tunturipaljakoilla odottavat pulmuset ja jopa sepelrastaat laskijoitaan. Pistelaskentareitit ovat arvokas täydennys linjalaskentojen tuottamalle aineistolle. Jos vakiolinjojen laskenta tuntuu fyysisesti liian vaativalta, on oiva vaihtoehto perustaa pistelaskentareitti. Näin myös jos lähiseudulla kaikki vakiolinjat tulevat vuosittain lasketuiksi eikä kaukaisemmille linjoille lähteminen ole mahdollista. Tämän raportin diagrammit voivat antaa ideoita siitä, kuinka puutelajien aineistoja voi helposti täydentää tavanomaisilla retkeilyalueillaan. Hiekkaisten harjualueiden vakiolinjojen toistaminen tavoittaa pikkutyllejä, kangaskiuruja, törmäpääskyjä ja kivitaskuja. Kulttuuribiotoopeihin sijoitetut pistereitit kartuttavat aineistoja muun muassa sirkkalinnuista, kerttusista ja tikleistä. 30 LINNUT-VUOSIKIRJA 2017 Kiitokset Lämpimät kiitokset suurelle joukolle lintuharrastajia, jotka osallistuivat seurantalaskentoihin. BirdLife Suomi kannusti jäsenistöään mukaan. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus rahoittivat aineistojen käsittelyä Luomuksessa sekä laskentoja alueilla, joille saatiin niukasti vapaaehtoisia. Kirjallisuus Donald, P. F., Green, R. E. & Heath, M. F. 1: Agricultural intensification and the collapse of Europe s farmland bird populations. Proceedings of the Royal Society of London Series B - Biological Sciences 268: 29. Green, M., Haas, F. & Lindström, Å. 2018: Övervakning av fåglarnas populationsutveckling. Årsrapport för 2017. Biologiska institutionen, Lunds Universitet, Lund, Sweden. Hario, M. & Rintala, J. 2014: Saaristolinnuston kehitys Suomen rannikoilla 1986 2013. Linnut-vuosikirja 2013: 46 53. Koskimies, P. & Lehtiniemi, T. 20: Uhanalaiset ja harvalukuiset lintulajit Suomessa 8. Linnut-vuosikirja 9: 36 42. Koskimies, P. & Väisänen, R. A. (toim.) 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet (2. painos). Helsingin yliopiston eläinmuseo, Helsinki, Finland. Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1991: Monitoring bird populations. A manual of methods applied in Finland. Zoological Museum, Finnish Museum of Natural History, Helsinki, Finland. http://www.luomus.fi/seurannat/methods.htm. Laaksonen, T. & Lehikoinen, A. 2013: Population trends in boreal birds: Continuing declines in agricultural, northern, and long-distance migrant species. Biological Conservation 168: 99 7. Lehikoinen, A., Lehikoinen, E., Valkama, J., Väisänen, R. A., Isomursu, M. 2013: Impacts of trichomonosis epidemics on Greenfinch Chlo- Ryteikköisen maan tunnuslaji peukaloinen on kolmin nelinkertaistanut pesimäkantansa viime 34 vuoden aikana. Population level of the Wren Troglodytes troglodytes has risen three fourfold during the last 34 years. Jari Kostet ris chloris and Chaffinch Fringilla coelebs populations in Finland. Ibis 5: 7 366. Lindén, A., Lehikoinen, A., Hokkanen, T. & Väisänen, R. A. 2011: Modelling irruptions and population dynamics of the great spotted woodpecker joint effects of density and cone crops. Oikos 120: 65. Meller, K., Björklund, H., Saurola, P. & Valkama, J. 2017: Petolintuvuosi 2016, pesimistulokset ja kannankehitykset. Linnut-vuosikirja 2016: 16 31. Pannekoek, J. & van Strien, A. 5: TRIM 3 Manual (TRends & Indices for Monitoring data). Statistics Netherlands, Voorburg, the Netherlands. Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. http://atlas3.lintuatlas.fi. ISBN 978-952- -6918-5. Väisänen, R. A. 1984: Suomen pesivän maalinnuston yleiskehitys 1978 84 ja tila 1984. Lintumies 19: 134 3. Väisänen, R.A. 5: Suomen pesivän maalinnuston 84 lajin kannanvaihtelut 1983 4. Linnut-vuosikirja 4: 5 119. Väisänen, R. A. 6: Maalinnuston kannanvaihtelut Etelä- ja Pohjois-Suomessa 1983 5. Linnut-vuosikirja 5: 83 98. Väisänen, R. A. & Lehikoinen, A. 2013: Suomen maalinnuston pesimäkannan vaihtelut vuosina 19 2012. Linnut-vuosikirja 2012: 62 81. Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, Helsinki, Finland. Summary: Monitoring population changes of land bird species breeding in Finland in 19 2017 Annual monitoring of breeding land birds was started in Finland in 19. Since 1984 the whole country has been moderately well covered by censuses repeated in two or more years