Riitta Mykkänen-Hänninen neuvokeskuksesta tukea erotilanteessa koko perheelle kumppanuusyhteistyöllä eropalvelut saman katon alla Eropalveluiden osalta palvelujärjestelmämme Suomessa on sirpaleinen, ja asiakkaat kuvailevat kokeneensa hämmennystä etsiessään apua erotilanteessa. Varhaisella ja oikea-aikaisella tuella voidaan kuitenkin auttaa vanhempia jäsentämään eron aiheuttamia muutoksia arjessa ja vanhemmuudessa. (Katso myös Hämäläinen tässä teoksessa.) Neuvokeskus on järjestötoimijana ja matalan kynnyksen palveluntuottajana lähtenyt vastaamaan avun löytämisen vaikeuteen tarjoamalla keskitetysti tukea kaikille eroperheen jäsenille niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Neuvokeskus-hanke (2010-2012) on jatkoa Neuvo-projektille, jossa kehitettiin tukimuotoja eronneiden vanhempien vanhemmuuden tukemiseksi. Projekti käynnistyi Lastensuojelun Keskusliiton alaisuudessa ja siirtyi osaksi Ensi- ja turvakotien liiton toimintaa vuoden 2012 alussa. Neuvokeskuksessa palvelut on toteutettu kumppanuusyhteistyönä kokoamalla järjestöjen kehittämiä eropalveluita saman katon alle. Palvelut ovat ryhmämuotoisia ja niissä hyödynnetään vertaistukea. Työnjako perustuu kumppaneiden kehittämiin tukimuotoihin. Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto vastaa vanhempiensa eron kokeneiden nuorten Vetskari-ryhmien ja lasten Taikuri-ryhmien toteuttamisesta. Kalliolan kansalaisopiston kautta organisoidaan Eroseminaareja ja Suomen Uusperheellisten liitto tarjoaa vertaistukea uusperhepareille. Neuvokeskus järjestää Eroneuvo-tilaisuuksia ja Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmiä sekä koordinoi vapaaehtoistyötä ja kansalaistoimintaa muun muassa Neuvokahvilan toteuttamisessa. Ruotsinkieliset asiakkaat ohjataan Barnavårdsförening i Finland:in (Suomen Lastenhoitoyhdistys) palveluiden piiriin. Vaikka pääkaupunkiseudun Neuvokeskus sijaitsee fyysisesti Helsingin Länsi-Pasilassa, voidaan koko perheen tuen tarpeeseen vastata myös alueellisesti koulutusyhteistyötä ja palveluohjausta kehittämällä. Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmä Lähestyn eron tuomia muutoksia lapsiperheessä Vanhemman neuvo -ryhmistä kertyneitä kokemuksia hyödyntäen. Kursivoidut lainaukset ovat otteita vanhempien antamista anonyymeistä asiakaspalautteista vuosilta 2006-2009. Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmä syntyi Neuvo-hankkeessa (2005-2009), jossa lähdettiin kehittämään palveluita vahvistamaan vanhempien yhteistyötä ja sovinnollisuutta eron jälkeen, lähtökohtana lapsen menetysten minimoiminen vanhempien erossa. Vanhemman neuvo -ryhmän tavoitteena on molempien vanhempien vanhemmuuden tukeminen ja toimivan vanhemmuussuhteen rakentaminen sekä lapsen näkökulman ylläpitäminen parisuhteen päättymisen jälkeen. Ryhmässä keskustellaan ammattilaisen ohjaamana siitä, millaisia haasteita parisuhteen 110
muuttuminen vanhemmuussuhteeksi asettaa aikuiselle, miten vanhemmuuden toteutuminen arjessa muuttaa muotoaan ja miten vanhemmat voivat tukea ja auttaa lasta selviytymään erosta. Parhaimmillaan ryhmä tarjoaa mahdollisuuden pohtia suhdetta omaan vanhemmuuteen, suhdetta lapsen toiseen vanhempaan ja olosuhteisiin, joissa lapsi elää todeksi vanhempiensa tekemiä ratkaisuja. Päällimmäisenä jäi mieleen, ettei tarvitse olla erinomainen lapselle riittävän hyväkin on tarpeeksi. Eikä tarvitse vanhempana olla samanlainen kuin lapsen toinen vanhempi. Vanhemman neuvo -ryhmässä ryhmän jäsenten keskinäinen vertaisuus on keskeisessä asemassa. Huomiotta ei kuitenkaan voi jäädä ryhmää vetävän ammattilaisen kyky hyödyntää tätä vertaistukea. Vanhemman neuvo -ryhmän ohjaaja on käynyt menetelmäkoulutuksen, joka antaa valmiudet ryhmän vetämiselle ja hänellä on käytössään Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja. Oman asemansa sisäistänyt ohjaaja kykenee vastaamaan siitä, että ryhmä työskentelee sille asetettujen tavoitteiden suuntaisesti ja että ryhmässä vallitsee työskentelylle suotuisa ilmapiiri. Ohjaajan tehtävänä on rajata keskustelu vanhemmuuteen ja tuoda esille lapsen näkökulmaa erotilanteessa. 1 Minulle oli merkittävintä yrittää löytää uusia ajattelumalleja, toimintatapoja sekä selviytymiskeinoja. Omien tuntojen purkaminen toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa toi lohtua. Koen saaneeni vertaistukea tälle vaikealle matkalle. Kaikesta huolimatta uskon tulevaisuuteen ja uskon pärjääväni toivottavasti parempana vanhempana. Ryhmään valitaan kuudesta kahdeksaan vanhempaa, sekä isiä että äitejä, joilla on ala-ikäisiä lapsia. Ryhmään voi osallistua vain toinen perheen vanhemmista. Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa ja jokaisella kerralla on oma teemansa. Aihetta käsitellään ohjaajan alustuksen, pienryhmä- ja kotitehtävien kautta. Kaikki ryhmään osallistuvat tavataan henkilökohtaisesti ennen ryhmän käynnistymistä. eron tuomat muutokset aikuisen ja lasten elämään Vanhempien ero on suuri muutos koko perheen elämässä 2. Vaikka ajatellaan eron olevan aikuisten välinen asia, se värittää vahvasti jälkipolven elämää. Vanhemman neuvo -ryhmässä tarkastellaan eron tuomia muutoksia sekä aikuisen että lapsen elämässä. Erilaiset lähestymistavat avaavat vanhempien silmiä näkemään entinen puoliso myös lapsen ainutkertaisena vanhempana. Vanhempien ja lapsen muodostaman kolmiosuhteen ymmärtäminen on osoittautunut käyväksi motivaation lähteeksi työskenneltäessä toimivan vanhemmuussuhteen eteen. Nuoren tulevaisuutta ajatellen on tärkeää, että aikuinen kykenee erottamaan puolisosuhteen yhteisestä vanhemmuudesta ja samalla turvaamaan sukupolvien välisen rajan säilymisen. 3,4,5,6 Aikuisille ero tarkoittaa parisuhteen päättymistä. Luopuminen yhteisestä kodista ja perheenä muodostetuista tavoista herättää paljon tunteita, riippuen aikuisen 111
henkilökohtaisesta suhteesta eroon. On tilanteita, joissa ero tuo pääasiassa helpotusta toimimattoman parisuhteen ongelmiin, mutta usein se herättää katkeruutta, surua, pettymystä ja vihaa aikuisten välillä. Tyypillistä on, että eroprosessi etenee puolisoiden välillä eriaikaisesti. Erityisen haastavia ovat tilanteet, joissa ero on yllättänyt tai toinen kokee olevansa pakotettu eroon. 7,8 Aikuisen elämässä parisuhteen päättyminen voi olla uuden, odotetun elämänvaiheen alku, jolloin oma identiteetti halutaan määritellä uudelleen itsellisenä ja riippumattomana. Yhteisen vanhemmuuden jatkuminen edellyttää kuitenkin tiettyä riippuvuutta entisestä puolisosta. Lapset yhdistävät aikuisia lopun elämää ja sekä tytöt että pojat tarvitsevat suhdetta isään ja äitiin. Matkalla aikuisuuteen kaivataan miehen ja naisen mallia, milloin samaistumiskohteeksi tai eriytymisen tueksi. 9,10 Parisuhde on mennyt mutta uusi vanhemmuussuhde on muodostettava lasten takia. Minun ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä olla sekä isä että äiti lapselle. Meitähän on kaksi Eroon liittyy taloudellisia, sosiaalisia ja emotionaalisia menetyksiä. Rahaan ja omaisuuteen kohdistuvat tappiot osataan tavallisesti nimetä ja konkretisoida, mutta henkisten menetysten tunnistaminen on haasteellisempaa 11. Pettymys parisuhteen toimimattomuudesta voi herättää katkeruutta, joka heijastuu pahansuopuutena toista kohtaan. Aikuisten haasteelliseksi tehtäväksi muodostuukin erossa parisuhteen pettymysten käsitteleminen niin, ettei se vahingoittaisi lapsen ja toisen vanhemman välistä suhdetta. 12,13 Vanhemman neuvo -ryhmässä aikuiset tarkastelevatkin eroaan eläytyen lapsen tilanteeseen. Asioiden tarkastelu lapsen näkökulmasta pysähdytti? Pitäisi olla heijastamatta omia kielteisiä tunteita toisesta vanhemmasta lapseen. Kannattaisiko joissakin tilanteissa sittenkin joustaa vaiko pitää tiukasti kiinni sovitusta? Taisin löytää hitusen harmaata mustan ja valkoisen väliin. Vanhempien erotessa nuori kokee usein avuttomuutta ja riittämättömyyttä joutuessaan elämään vanhempien jännitteisessä tunneilmastossa. Hän on itsekin hämmentynyt perheen tapahtumista ja eron tuomista mahdollisista muutoksista. Vanhempien erotessa nuori kokee sekä yhteisen kodin särkymisen että vanhempien parisuhteen päättymisen. Nuori menettää molempien vanhempien samanaikaisen läsnäolon kodissa. Tuttu perherakenne ja perheen toimintamallit hajoavat, rakentuakseen ainakin toivottavasti uudelleen toimiviksi ja nuoren kasvua tukeviksi käytännöiksi. 14 Nuoren kehitystehtävänä on irtaantua vaiheittain vanhemmistaan ja liittyä enenevässä määrin ikätovereihin. Nuoruus on heiluriliikettä riippumattomuuden ja riippuvuuden välillä. Nuoren halu ottaa etäisyyttä ja pyrkimys riippumattomuuteen voi luoda eroa pohtiville ja eroaville vanhemmille vääristyneen kuvan nuoren vanhemmuusnälästä. Nuorelle perheen ja kodin merkitys on suuri. Tietoisuus kotipesän tarjoamasta turvasta ja vanhemman saatavilla olosta ovat tärkeitä 112
elementtejä elämänvaiheessa, jossa vaiheittain rakennetaan itsenäistä aikuisen identiteettiä. 15,16 Mikäli aikuisten ero jää työstämättä, voivat käsittelemättömät ongelmat siirtyä raskaaksi taakaksi jälkipolven harteille. Se, että vanhemmat kykenevät ylläpitämään tai rakentamaan toimivaa suhdetta keskenään, helpottaa merkittävästi nuoren selviytymistä eron kielteisiltä vaikutuksilta. (Katso Väyrynen tässä teoksessa.) Mä tiedän että tää on mun ja exän sotku, johon ei kannata hukuttaa noita kahta ihanaa ihmistä. Aikuisten kyky jakaa vastuuta, keskustella keskenään ja tehdä yhdessä päätöksiä lapsen asioissa lujittaa nuoren turvallisuuden tunnetta ja vähentää lojaliteettiristiriitaa tai painetta asettua toisen vanhemman puolelle toista vastaan. Toimiva yhteistyövanhemmuus antaa nuorelle varmuuden sekä isän että äidin aktiivisesta olemassaolosta elämässään. 17,18 Mitä yhteistyövanhemmuudella tarkoitetaan? Huoli lapsen selviytymisestä ja halu olla tukemassa nuorta motivoi aikuisia hakemaan itselleen apua erokriisissä. Vanhemmuusarvon löytyminen kannustaa tekemään yhteistyötä lapsen asioissa. Tiedetään, että lasten selviytymisen kannalta vanhempien välisen suhteen laatu on keskeisessä asemassa 19. Yhteistyövanhemmuus perustuu vanhempien keskinäiseen kunnioitukseen ja toistensa merkityksen ymmärtämiseen nuoren ainutkertaisina vanhempina. Vanhemmat eivät puhu toisistaan pahaa nuorelle eivätkä rakenna esteitä nuoren ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. 20,21 Sana tahdon sinetöi parisuhteen yhteiseksi liitoksi. Myös vanhemmuussuhteen rakentuminen eron jälkeen edellyttää tahtoa rakentaa keskinäistä vuorovaikutussuhdetta, niin että kyetään yhdessä sopimaan nuoren asioista ja kantamaan yhdessä vastuu vanhemmuudesta. Kaikki mitä voi tehdä vapauttaakseen omia ja toisen vanhemman voimavaroja vanhempana toimimiseen, kannattaa tehdä! Nuoruusikä haastaa aikuisia erilaisin kysymyksin kuin varhaislapsuus. Aikuiset luopuvat pikkulapsivaiheen vanhemmuusrooleista ja siirtyvät uuteen kehitysvaiheeseen. On etsittävä kenties uusia tapoja osoittaa lapselle välittämistä, kunnioitusta ja huolenpitoa. Myös nuori elää eräänlaisessa välitilassa siirtymällä vaiheittain kohti itsenäistä aikuisuutta. Selvää on, että aikuista kaivataan: hellää hyväksyntää, neuvottelijaa, vuorovaikutustaitoja, rajojen asettajaa ja tunteiden sanoittajaa. 22 113
Tiesin, että suhteessa lapsiini tarvitsin tukea miten lähestyä murrosikää ja miten tukea heitä? Ryhmässä oli enemmän pienten lasten vanhempia, mutta itse asiassa ongelmat ovat aika samanlaisia. Nuoren elämässä vanhempien kyky asettaa rajoja on yksi keskeisiä elementtejä 23. Nuori voi erotilanteessa hyödyntää vanhempien kykenemättömyyttä keskinäiseen vuorovaikutukseen omien tarkoitusperiensä näkökulmasta. Rajoja on suhteellisen helppo rikkoa, mikäli vanhemmat eivät parisuhteen päättymiseen liittyvien tunnesuhteidensa kuormittamina kykene tarkistamaan toisiltaan, missä nuori liikkuu. 24 Vanhemmat tuntevat usein syyllisyyttä lapselle erollaan aiheuttamasta kärsimyksestä. Tätä syyllisyyttä voidaan yrittää häivyttää siirtymällä vanhemmuuden roolista kohti sallivampaa kaverisuhdetta vaiheessa, jossa nuori tarvitsee sekä joustavuutta että järkkymättömiä rajoja. Halu miellyttää nuorta voi olla vanhemmuuden ansa eron jälkeen. Vanhempien ei tule kilpailla keskenään nuoren hyväksynnästä ja huomiosta. 25 Vanhempien ero nuoren silmin Vanhemmuuden säilymisen kannalta on tärkeää, ettei vanhempien välinen suhde muutu valtataisteluksi, jossa nuori on pelinappula tai viestinviejä. Nuoren tulisi puolestaan saada psykologinen lupa ja aito hyväksyntä ylläpitää suhdetta molempiin vanhempiin ja nauttia näiden seurasta ilman lojaliteettiristiriitaa. 26 Nuoruudelle on ominaista ajattelun mustavalkoisuus, mielipiteiden ehdottomuus ja heiluriliike riippuvuuden ja riippumattomuuden välillä. Nuori voi tuntea olevansa lisätaakka vanhemmilleen, jotka ponnistelevat selviytyäkseen erokriisistä. Toisen vanhemman uusi parisuhde voi viedä nuoren kaipaaman huomion. Nuori saattaa joutua myös liiallisen vastuun kantajaksi. Huoli sisaruksista tai vanhemman selviämisestä estää nuorta elämästä ikäistensä elämää tai hankaloittaa nuoren irtaantumista lapsuuden kodista. 27 Ymmärrys erokriisin aiheuttamasta kivusta saa nuoret usein suojelemaan vanhempiaan lisämurheilta. Nuoren oma suru ja vihaisuus voi kätkeytyä puhumattomuuden tai vetäytymisen taakse. Se, että nuori voi hyväksyä vanhempiensa eron, voi vaatia pitkän ajan. Hänen on saatava surra eron tuomia menetyksiä omassa aikataulussaan, usein omassa kaveripiirissä tai ulkopuolisen, puolueettoman aikuisen kanssa.28,29 Vuorovaikutuksen voima Toimimattomat tai puutteelliset vuorovaikutustaidot ovat keskeinen tekijä parisuhdeongelmien taustalla. Suomalainen puhumattomuuden kulttuuri lisää mahdollisuutta, että eroprosessi jää puhumatta ja käsittelemättä perheen sisällä. On tärkeää, että nuoren kokemuksille ja ajatuksille on tilaa ja kiinnostusta 30. Vanhemman neuvo -ryhmässä keskitytäänkin omien vuorovaikutustapojen tarkasteluun ja pyritään tarvittaessa oppimaan uusia toimivampia malleja. 114
Yhteydenpito entisten puolisoiden välillä on välttämätöntä nuoren asioissa ja hyvät vuorovaikutustaidot helpottavat tätä kanssakäymistä. Kuuntelemisen taidon oppiminen ja oman vajavaisuuden hyväksyminen ovat kyllä asioita jotka panevat miettimään pidemmäksikin aikaa ja hyvä niin. Tajusin, että voisin vielä enemmän yrittää aktiivisesti kuunnella ja ymmärtää ex-kumppania. Lapsilla on taipumus etsiä eron syitä itsestään ja käyttäytymisestään 31. Nuori voi ajatella, että on käyttäytymisellään ajanut vanhemmat sietokyvyn äärirajoille. On tärkeää, että vanhemmat puhuvat nuoren kanssa erosta ja purkavat aiheetonta syyllisyyden tunnetta. Marjut Mäenpää ja Salla Poutiainen (2009) 32 ovat kirjoittaneet nuorten aikuisten kertomuksia lapsena koetusta vanhempien erosta ja eropäätöksen kuulemisesta. Aikuisten kyky sanoittaa eroa on merkityksellistä, jotta lapsi voi ymmärtää mistä erossa on kysymys. 33,34 Vuorovaikutusta tarvitaan, jotta nuorta voidaan tukea muuttuvassa perhetilanteessa ja hänen ajatuksensa tulevat kuulluiksi. Tavoitteena tulee kuitenkin olla nuoren tukeminen, ei taakan lisääminen. Aikuiselle voi olla suuri kiusaus uskoutua erokriisissä nuorelle, joka ulkoiselta olemukseltaan näyttää liki aikuiselta. Myös nuori voi kokea vetoa astua luottohenkilön asemaan. Vaikka nuoren kiinnostus aikuisuutta kohtaan onkin suuri, on elämänkokemus vielä rajallinen. On tärkeää, ettei nuorta aseteta tuomariksi tai terapeutiksi vanhempien parisuhteen ongelmissa. 35 Nuoren tukeminen sekä vanhemmuus edellyttävät kommunikointia. Vuorovaikutusta tarvitaan aikuisten välillä, jotta voidaan keskustella yhdessä kahden kodin käytännön järjestelyistä. Työskentely vanhempien kanssa paljastaa, että vanhempien keskinäisessä vuorovaikutuksessa täytetään puutteellisen kommunikoinnin aukkokohtia tulkinnoilla ja mielikuvilla. Älä hyvä mies luule tietäväsi mitä mieltä toinen on. Ja toista ihmistä ei voi muuttaa vain itseään voi! yhteiset vai erilliset juhlat? Vanhempien ero on asia, jota lapset käsittelevät eri ikävaiheissa uudelleen, hieman uudesta näkökulmasta. 36 Huonosti hoidettu tai hoitamaton ero voi varjostaa nuorten elämää pitkälle aikuisuuteen 37. Se voi olla arpeutumaton haava, joka kivuliaasti aukeaa henkilökohtaisesti merkittävissä elämäntilanteissa. Perhejuhlat nostavat eron usein sekä nuoren että vanhempien ajatuksiin. Nuoren merkkipäivät tuovat punnittavaksi myös vanhempien välisen suhteen laadun. Tilaisuudet, jotka perinteisesti kokoavat perheen yhteen ovat toimivassa vanhemmuussuhteessa luonnollinen osa elämää, mutta vanhempien tulehtuneet ja vihamieliset välit luovat iloisiin perhetapahtumiin hyvinkin jännittyneen ilmapiirin. (Katso Castrén tässä teoksessa.) Vaikka perheenjäsenet eivät asuisikaan samassa 115
taloudessa, he muodostavat nuoren mielessä tärkeän yksikön oman elämän perustan. 38,39 Olen kohdannut työssäni perheitä, joissa nuoren lähestyvät juhlat ovat motivoineet vanhempia hakemaan apua vanhemmuussuhteensa kohentamiseksi vuosienkin puhumattomuuden jälkeen. Rippijuhlat, koulun päättyminen, ammattiin valmistuminen tai häät ovat ainutkertaisia hetkiä, joita nuoret usein haluavat viettää molempien vanhempien läsnä ollessa, mikäli tunnelma on sopuisa ja kaikkia osapuolia kunnioittava. Valkolakkiaan juhlivan nuoren maininta, että merkittävin lahja oli vanhempien yhteiset juhlajärjestelyt ja samanaikainen läsnäolo, vahvistaa perheen psykologista merkitystä nuoren elämässä. toimiva vanhemmuussuhde on nuoren koti Miten määrittelemme lapsen kodin eron jälkeen? Tämä aihe herättää paljon keskustelua tilanteessa, jossa vanhempien tulee sopia lasten huollosta ja siitä, kenen luona lapsi on kirjoilla. Kristiina Väyrysen tutkimus (2008) 40 vahvistaa ajatusta, ettei sopimus tai oikeuden päätös lapsen huollosta ja tapaamisesta vielä kerro siitä, millaiseksi nuoren elämä muodostuu elettäessä sopimusta todeksi. Onko kodin määrittelyssä keskeisenä tekijänä katuosoite, joka kertoo missä lapsi on kirjoilla ja kenelle lapsilisät maksetaan? Ohjaako määrittelyä kodin fyysinen sijainti vai emotionaaliset suhteet? Arvioimmeko kodin neliöitä vai ihmissuhteita? Vai voisimmeko kiinnittää enemmän huomiota kahden kodin väliseen fyysiseen ja henkiseen etäisyyteen tai läheisyyteen? Vanhemmuus on ainutkertainen suhde lapsen ja aikuisen välillä. Eron jälkeisen vanhemmuuden tulisi olla samankaltaista kuin vanhemmuuden ennen eroa. Vanhemmuus on nuoren turvallisuudesta huolehtimista, välittämistä ja ajoittain tiukkaakin rajojen asettamista. Vanhemmuus on aikuisten välistä tiedon jakamista, vuorovaikutusta ja vastuun jakamista. Vanhemmuus on tunteiden ja tilanteiden jakamista, suhteessa oloa ja nuoren asioiden yhteistä kantamista. Parhaimmillaan vanhemmat ovat toisilleen luonnollisin tukipilari lasten asioissa. Sain uutta näkökulmaa ja ratkaisumalleja ongelmatilanteisiin, parisuhdeongelmista kohti jaettua vanhemmuutta lapsen paras huomioon ottaen Viitteet 1 Mykkänen-Hänninen 2009: 70, 78. 2 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 43. 3 Castrén 2009: 23-33. 4 Koskela 2008:12. 5 Sinkkonen 2005: 145-152. 116
6 Mykkänen-Hänninen 2009:65. 7 Koskela 2008. 8 Pettilä & Yli-Marttila 1999. 9 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 53. 10 Sinkkonen 2005. 11 Pettilä & Yli-Marttila 1999:42-43. 12 Castrén 2009: 29. 13 Vidgren 1993: 28. 14 Väyrynen 2008. 15 Rantanen 2004: 47. 16 Pylkkänen 1997: 99-121. 17 Vidgren 1993. 18 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 51-55. 19 Piha 2004: 71. 20 Mykkänen-Hänninen 2009:51. 21 Pettilä & Yli-Marttila 1999:53. 22 Pylkkänen 1997: 109-110. 23 Pylkkänen 1997: 121. 24 Sinkkonen 2005:150. 25 Piha 2004: 65-66. 26 Pettilä & Yli-Marttila 1999:53. 27 Piha 2004. 28 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 51-55. 29 Piha 2004: 71-72. 30 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 43-44. 31 Piha 2004: 71. 32 Mäenpää & Poutiainen 2009 33 Mäenpää & Poutiainen 2009 34 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 54. 35 Piha 2004: 67. 36 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 55. 37 Mäenpää ja Salla Poutiainen 2009: 100. 38 Pettilä&Yli-Marttila 1999:97-98. 39 Mykkänen-Hänninen 2009: 65-66. 40 Väyrynen 2008. neuvokeskus auttaa lapsiperheen erossa Helsingissä sijaitseva Neuvokeskus tarjoaa palveluja eroa pohtiville ja eronneille vanhemmille sekä lapsille ja nuorille yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Palvelut on toteutettu kumppanuusyhteistyönä kokoamalla järjestöjen kehittämiä eropalveluita saman katon alle. Neuvokeskus kouluttaa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia sekä vapaaehtoistyöntekijöitä ja vertaistukijoita. Neuvokeskuksessa voi tehdä monipuolista vapaaehtoistyötä eroperheiden hyväksi. Neuvokeskus vaikuttaa yhteiskunnallisesti eroperheiden lasten aseman parantamiseksi. Lähdeluettelo Castren A.-M. (2009). Mitä erosta seuraa? Eron vaikutus perheen sosiaalisiin suhteisiin. Teoksessa: Kääriäinen A., Hämäläinen J. ja Pölkki P. (toim): Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto/Neuvo-projekti, ss. 18 35. Koskela, R. (2008). Ero lapsiperheessä. Miten tukea lasta ja vanhempia? Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto/Neuvo-projekti. 117
Mäenpää, M. & Poutiainen, S. (2009). Nuorten aikuisten kertomuksia lapsena koetusta vanhempien avioerosta ja siitä kuulemisesta. Teoksessa: Kääriäinen A., Hämäläinen J. ja Pölkki P. (toim): Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, 80-103. Mykkänen-Hänninen, R. (2009). Vanhemmuuden tukeminen vertaistuen avulla. Teoksessa: Erossa neuvon keksiin. Neuvo-projekti tukemassa eronneita vanhempia vuosina 2005 2009. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, 61 82. Neuvo-projekti tukemassa eronneita vanhempia vuosina 2005 2009. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti Pettilä, U. ja Yli-Marttila, L. (1999) Eron vaiheet. Opas eroaville ja eroavien auttajille. Helsinki: Tietosanoma. Piha, J. (2004). Perheen merkitys. Teoksessa Moilanen, I., Räsänen, E., Tamminen, T., Almqvist, F., Piha, J., Kumpulainen, K. (toim): Lasten- ja nuorisopsykiatria. Jyväskylä: Gummerus. Ss. 61-73. Pylkkänen, K. (1997). Nuoruus murroksen aikaa. Teoksessa:. Heiskanen Tarja ja Vallisaari Mirja (toim): Elämäntaidon ja selviytymisen kirja. Suomen mielenterveysseura: WSOY. Ss. 97-122. Rantanen, P. (2004). Nuoruusikä. Teoksessa Moilanen, I., Räsänen, E., Tamminen, T., Almqvist, F., Piha, J., Kumpulainen, K. (toim): Lasten- ja nuorisopsykiatria. Jyväskylä: Gummerus. Ss. 46-49. Sinkkonen, J. (2005). Elämäni poikana. Helsinki: WSOY Vanhemman opas (2011). Tietoa ja tukea lapsiperheen eroon. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti. www.neuvokeskus.fi Vidgren, A. (1993). Erokriisi. Teoksessa: Taskinen, Sirpa (toim) Itke vain sydämein. Tausta-aineistoa perheasioiden sovitteluun. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Raportteja 84. Gummerus Väyrynen, K. (2008). Lapsen tuska huoltoriidassa. Elämää vanhempien välissä. Psykologian ammatillinen lisensiaatintutkimus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 118