Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella
|
|
- Tuula Kähkönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut Etelä-Savon alueella
2 Mitä meidän perheelle nyt tapahtuu? Eroauttamisen palveluiden tarkoituksena on tukea lapsiperheitä eroprosessissa. Palveluiden avulla pyritään myös takaamaan riittävä tuki vanhemmuuteen sekä lapsen kehityksen ja kasvun turvaamiseen. Lapselle on tärkeää, että arki jatkuu mahdollisimman tasapainoisena. Vanhempien lisäksi, muiden luotettavien aikuisten merkitys lapsen elämässä korostuu. Lasta helpottaa myös se, jos vanhemmat pystyvät toimimaan yhteistyökykyisesti ja kunnioittamaan toisiaan erosta huolimatta. Lapsen tulee saada rakastaa molempia vanhempiaan vielä eron jälkeenkin. 1
3 Palvelut Perheneuvola Matalan kynnyksen tukea kasvatus kysymyksiin, vanhemmuuden ja parisuhteen pulmiin sekä perheen elämän muutoksiin ja kriiseihin. Ota yhteys oman lähialueesi perheneuvolaan tai perheterapeuttiin (Juva, Kangasniemi ja Mäntyharju). Perhe- ja parisuhdeterapeuttien vastaanotolle voi hakeutua myös yksityisten palveluiden tuottajien kautta. Apua saat myös perheohjaajalta, lapsesi terveydenhoitajalta tai kuraattorilta. Perheneuvola Keskussairaalantie 6 Savonlinna, F2/4 krs. Lasten ja nuorten Luukku puh Perheneuvola Tapparakatu 1-3, Pieksämäki puh Mikkelin perhepalvelut Lähemäenkatu 11 A Mikkeli Koulutiimi puh , ti ja to klo Neuvolan perhetiimi puh ti ja to klo Perheneuvo Perheneuvosta voi hakea tukea ja ohjausta erilaisiin elämäntilanteisiin puhelimitse tai vaihtoehtoisesti sähköisen lomakkeen kautta Perheneuvo puh ma-ke klo 13-15, ke klo ja pe Savonlinnan alueen verkko- ja puhelinpalvelu Luukku Apua kaikkiin lasten ja nuorten pulmiin ja terveysasioihin. Luukku palvelee puhelimitse sekä verkon kautta. Luukun kautta voidaan kartoittaa myös mahdollisia muita avun lähteitä. puh arkisin ma-pe klo
4 3 Perheasiainneuvottelukeskus ja perheasioiden sovittelu Apua ja tukea parisuhteen ja perheen kysymyksiin. (perhe-elämän ongelmiin, eron uhkaan ja eroon liittyvät asiat) Perheasioiden sovittelu antaa tukea keskinäisiin neuvotteluihin lapsen asioista ja eron jälkeisestä vanhemmuudesta. Savilahdenkatu 20, Mikkeli puh Väinönkatu 2, Savonlinna puh STM Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelman tarkoitus on toimia tukena ja apuvälineenä eron jälkeisessä vanhemmuudessa. Suunnitelma auttaa vastuiden jakamisessa ja lasten arjen sujuvuuden lisäämisessä. Lastenvalvoja Apua lasten huolto-, tapaamis-, elatussopimusten valmistelussa ja vahvistamisessa. Olavinkatu 27, E-rappu, 1. Krs Savonlinna puh Tapparakatu 1-3, Pieksämäki puh Jääkärinkatu 33, 2. Krs, Mikkeli ja lähialueet Mikkelin alueella lastenvalvoja määräytyy lapsen sukunimen alkukirjaimen mukaan. A-L sekä Juva ja Rantasalmi puh M-R sekä Kangasniemi ja Puumala puh S-Ö sekä Mäntyharju, Hirvensalmi ja Pertunmaa puh Käräjäoikeus, Avioero hakemuksen jättö käräjäoikeuksien kansliaan Mikkelin kanslia Raatihuoneenkatu 5, Mikkeli puh Savonlinnan kanslia Tottinkatu 9, Savonlinna puh Etelä-Savon Oikeusaputoimisto etela-savonoikeusaputoimisto/fi/index.html
5 Vallankäyttö ja väkivalta Viola Väkivallasta vapaaksi Ry Perhe-lähisuhdeväkivallan avopalveluyksikkö. Toimii matalan kynnyksen periaatteella. Savilahdenkatu 24, Mikkeli puh Kriisikeskus Apua äkillisiin arkielämän kriisitilanteisiin, ihmissuhdeongelmiin ja muihin vaikeisiin elämäntilanteisiin. Mikkeli Porrassalmenkatu 19B puh Savonlinna Olavinkatu 40 A, Savonlinna puh Rikosuhripäivystys RIKU 4
6 Vertaistuki Kaksi kotia sydämessä Vertaistukiryhmä kouluikäisille lapsille, mahdollisuus keskustella omista tunteista ja kokemuksista. Savilahdenkatu 24, Mikkeli puh / Suomalainen eroseminaari Vertaistukiryhmä eronneille ja eroamassa oleville. Savilahdenkatu 20, Mikkeli puh / Muut palvelut Mimosa Maksutonta ohjausta ja neuvontaa suomeksi, englanniksi, venäjäksi ja latviaksi ilman ajanvarausta. Anni Swanin katu 8, Mikkeli puh Ohjaamo Olkkari Ohjaamo Olkkari tarjoaa apua, tukea ja ohjausta nuorille perheiden erotilanteissa vuotiailla on mahdollisuus tulla keskustelemaan heitä mietityttävistä asioista yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Yhteyttä voi ottaa myös puhelimitse. Maaherrankatu Mikkeli puh (ma-pe 9-16) 5
7 Miesten Asema Yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tukea miehille eri elämäntilanteisiin. Savilahdenkatu 24, Mikkeli Puh / Verkkopalvelut Parempi yhteys tukipuhelin Puhelinpalvelu, josta apua parisuhdeasioihin sekä -ongelmiin. Palvelussa työskentelevät kokeneet avioliittotyöntekijät. Keskustelu luottamuksellista. puh Erosta elossa -verkkotuki Eroinfopäivystys puh Ensi- ja turvakotien liitto 6
8 Lähteet Teksti: Emilia Suhonen ja Roosa Moilanen Kuvat: Sanna Mönkkönen Taitto: Hanna Kuisma Rönkkö, L. & Rytkönen, T Monisäikeinen perhetyö. Helsinki: WSOYpro Oy. Hämäläinen, J Huoltoriidan kallis hinta eroauttamisen rakenteet ja kustannukset. Teoksessa Aapola-Kari, S., Nivala, A. & Tonttila, T. (toim.) Nuoren tukeminen vanhempien erotessa tutkimus näkökulmia ja hyviä käytäntöjä. Helsinki: Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto Mäkijärvi, L Kahden kodin lapset. Miten tuen lasta vanhempien erossa. Jyväskylä: Docendo Oy. Berglöf-Haverien, N. s.a. Ero lasten kokemana ja lasten tukeminen vanhempien erotessa. Porvoon perheneuvola. PDF-dokumentti. Saatavissa: Netta_Ero_lasten_kokemana_ja_lasten_tukeminen_vanhempien_erotessa.pdf [viitattu ].
Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella
Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut Etelä-Savon alueella Marraskuu 2018 Mitä meidän perheelle nyt tapahtuu? Eroauttamisen palveluiden tarkoituksena on tukea lapsiperheitä eroprosessissa. Palveluiden
Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle
Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Päivi Hietanen ja Maarita Kettunen ensijaturvakotienliitto.fi
LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa
LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa Katso esittelyvideo YouTubesta Perheiden hyvinvoinnin ja arjen tukena Etelä-Savon perhekeskustoiminta kokoaa yhteen
Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta
Kahden kodin arki lapsen ja vanhemman näkökulmasta Puheenvuoro Anne Meritie Kokemusasiantuntija diaologi Vanhemmuussuunnitelma työkaluna Yhteiskeskustelu 1 #tasavertainenarki #lastensuojelupäivät2018 Kaksi
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja
Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti
LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN
2.10.2014 ANNIKA IMMONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LÄHISUHDEVÄKIVALTA JA ERO; VAIKUTUS LAPSIIN JA VANHEMMUUTEEN PORVOON KAUPUNKI Asukasluku n. 49 000, kolmannes ruotsinkielisiä, kaksikielinen
Eroauttamisen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa
Eroauttamisen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa Tuula Heiskanen FM, psykoterapeutti Projektityöntekijä, Kuopion Ensikotiyhdistys ry Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma YHDESSÄ! Vanhemmuus
Rovaniemen lapset ja perheet
Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),
Eropalvelut. Erotilanteisiin mahdollisimman nopeasti apua, ettei tilanne kärjisty. Mar
Eropalvelut Erotilanteisiin mahdollisimman nopeasti apua, ettei tilanne kärjisty. 1 Mar Tausta 30 000 40 000 lasta kohtaa vanhempiensa eron vuosittain. Jokaisessa varhaiskasvatusryhmässä, koululuokassa
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa
LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen
Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut
Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,
Essote > Johanna Will-Orava
Essote 2017 -> Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä JÄRJESTÖTAPAAMINEN; esimerkkejä perhe- ja sosiaalipalveluiden järjestöyhteistyöstä Johanna Will-Orava 19.5.2017 Perhe- ja sosiaalipalvelut
Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa
Lasten erovertaisryhmät Ero lapsiperheessä - työmuodossa LAPE kick-off 25.9.2017 Maiju Saha Sara Lammi Eroauttamisen taustaa Ensi- ja turvakotien liitossa Eroauttamisen kehittäminen aloitettiin Lastensuojelun
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä
Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa
MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA
MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA JUSSI PULLI KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO / NEUVOKESKUS EROFOORUMI 21.11.2012 Jos klikkaa internetistä (Google) olen eroamassa?
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki sekä eroauttaminen Etelä- Savossa XAMK:n kyselykartoitus perheille LAPE-koordinaattori, Kyselyn taustaa Toteutettu LAPE Etelä-Savon muutosohjelman osatoteutuksena syksyllä
Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko
Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito
Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa
Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa
Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen
Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan perheoikeudellinen yksikkö
Järvenpään, Keravan ja Tuusulan perheoikeudellinen yksikkö Miia Kokko-Pekkola,perheoikeudellisen yksikön päällikkö miia.kokko-pekkola(at)jarvenpaa.fi Alueen eropalveluiden lähtötilanne Eropalveluiden kokonaisuus
VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA
Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan
Mies, ero ja käytännön asiat
Mies, ero ja käytännön asiat Kari Vilkko Erosta Elossa toiminta 3.4.2014 Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Sisältö ennen eroa: mitä voin tehdä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Hyvinvointifoorumi, Mikkeli LAPE Etelä-Savo Hyvinvoiva ja oppiva lapsi, nuori ja perhe Kiva päivä
OLETKO ERONNUT TAI EROAMASSA? Tukea arkeen - linkkejä ja yhteystietoja
VANHEMPIEN AKATEMIA TORIKATU 28, 90100 OULU PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ RIITTA ALATALO p. 044 7341 643 WWW.VANHEMPIENAKATEMIA.FI OLETKO ERONNUT TAI EROAMASSA? Tukea arkeen - linkkejä ja yhteystietoja Vanhempien
Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi
Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe
SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5
Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6
Eroauttaminen perhekeskuksissa
Eroauttaminen perhekeskuksissa Erotessani lasten isästä, kaikki asiat meni ihan sekaisin. (Sitaatti perheille tehdystä kyselystä syksyllä 2017) Työpajatyöskentelyn tulokset 25.4.2018 Miten eroauttaminen
Johtaminen ja toimintakulttuurin muutos lapsiperheiden palveluissa ja perhekeskuksissa
Johtaminen ja toimintakulttuurin muutos lapsiperheiden palveluissa ja perhekeskuksissa LAPE Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan Perhekeskus työpaja 19.1.2018 1 19.1.2018 Marjo van Dijken, Vantaan perheneuvolatoiminnan
Vaikeat erotilanteet ja vaativin väkivaltatyö Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä- Pohjanmaa
Lape Pirkanmaa Vaikeat erotilanteet ja vaativin väkivaltatyö Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä- Pohjanmaa 20.8.3018 Sari Miettinen ja Nanna Miettunen Asialista 1. Kuulumiset Lape- ja OT-keskus kehittämistyö
Perheneuvola lapsiperheen tukena. Mitä ja milloin?
Perheneuvola lapsiperheen tukena Mitä ja milloin? Sosiaalihuoltolain velvoittamaa toimintaa Kunnilla on Sosiaalihuoltolain mukaan velvollisuus järjestää kasvatus- ja perheneuvontaa asukkailleen. Kasvatus-
Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa?
Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Iin perhepalveluiden palveluesimies vs. Leena Mämmi-Laukka p. 050 3950 339 leena.mammi-laukka@oulunkaari.com Seudullinen
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Pieksämäki 23.1.2018 LAPE Etelä-Savo Hyvinvoiva lapsi ja perhe Kiva päivä hyvä arki Hyvää arkea Lähellä
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...
Kainuun sote. Perhekeskus
Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella
EROPALVELUT LAPE PIRKANMAA. Marja Olli
EROPALVELUT LAPE PIRKANMAA 1 TAUSTA 30 000 40 000 lasta kohtaa vanhempiensa eron vuosittain. Jokaisessa varhaiskasvatusryhmässä, koululuokassa ja harrastusryhmässä on lapsia, joiden vanhemmat ovat eronneet
Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä
Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
J U V A N K U N T A T I E D O T T A A
K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi
Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus
Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin
Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %
1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:
Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:
Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 16.6.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.4.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi
Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:
Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 22.9.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.9.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi
Iloa vanhemmuuteen. lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus
Iloa vanhemmuuteen lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus NETTI SIVUJEN UUDISTUS LAPSIPERHDEN PALVELUT Apua lapsiperheille (Hätätilanne) Äitiys-ja lastenneuvola Isyysasiat Päivähoito Esiopetus Koulut
Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli
Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen
LAPE Etelä- Savossa: yhteen sovittava työ ja suunnitelmat
LAPE Etelä- Savossa: yhteen sovittava työ ja suunnitelmat Virpi Siekkinen, Mikkelin kaupunki, sivistysjohtaja Satu Auvinen, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote, perhe- ja sosiaalipalveluiden
Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä
Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä 6.11.2017 Ennaltaehkäisevän perhetyön kokonaisuus PERHEVERSTAS PIKKUKETTU JOHTAVA PERHETYYÖNTEKIJÄ KISSANKULMA TOMERA PYRSTÖTÄHTI SÄPINÄ
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen
SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2017 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 30.9.2016 klo 13.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Jäsenet: Mikkeli:
Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo
Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Missä mennään? 21.8.2018 Perhekeskustoiminnan lähtökohdat perustuu YK:n lasten oikeuksien noudattamiseen ja lapsija perheystävälliseen toimintakulttuuriin hyvinvoiva
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9
Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa
Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa Projektikoordinaattori Tia Kemppainen Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen työryhmä & kohtaamispaikkatyöryhmä koolla 25.4.2018 Vanhemmuuden ja parisuhteen
MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi. Mari Kaltemaa-Uurtamo 8.5.2014 1
MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi Mari Kaltemaa-Uurtamo 8.5.2014 1 Miksi tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa korkean riskin uhrien auttamiseen? Henkirikokset ja
VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti
VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti marraskuu 2016: Miten tavoittaa eroa pohtivat vanhemmat mahdollisimman varhaisessa
Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun
NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA
NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa
Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista
Poimintoja Etelä-Savon lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tilasta ja palveluista Katja Saukkonen LAPE Etelä-Savo muutosagentti LAPE akatemia 4.6.2019 Etelä-Savo tilastojen valossa Lähde: Tilastokeskus/Etelä-Savo
Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti. Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely
Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely Marjatta Karhuvaara Perheasioiden yksikön esimies Korin koordinaattori
Sähköisten palveluiden kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri Jaana Koivisto ja Titta Pelttari
Sähköisten palveluiden kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri 24.10.17 1 16.2.2018 Tänään Tiina Viitala esittelee Virtuaalisairaala 2.0-hanketta Marja Olli esittelee apuaeroon.fi-sivustoa Maakunnista kerättyä
Vertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2018
Vertaistukiryhmät läheisen äkillisen kuoleman kokeneille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VERTAISTUKIRYHMÄT LÄHEISEN ÄKILLISEN KUOLEMAN KOKENEILLE.... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus VALTAKUNNALLISET INTENSIIVIRYHMÄT...
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia
Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta
Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia
13.5.2013 Antero Kupiainen
30 000 Eronneisuus 1965-2012 Ensimmäisten avioliittojen osuus kaikista avioliitoista pysyi ennallaan 76 prosentissa. Pysynyt samalla tasolla koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen (Tilastokeskus 2013)
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8
SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
SYKSY 2019 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa elokuussa(15.8) parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön Facebook-sivuilta) klo 9-11.
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia
SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
SYKSY 2018 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa syyskuussa parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön facebook-sivuilta) klo 9-11. Torikatu
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7
A P U A VÄ K I VA LTA A N
Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme
TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA
TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset
Lapin ensi- ja turvakoti ry
Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle
Saako uhri oikeutta?
Saako uhri oikeutta? Maarit Saukko Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Punainen Risti,Suomen Setlementtiliitto, Naisasialiitto
MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi
MARAK vakavan parisuhdeväkivallan moniammatillinen riskinarviointi 1 Miksi tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa korkean riskin uhrien auttamiseen? Henkirikokset ja vakavien väkivaltarikosten tarkastelu
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua
Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Oulun hiippakunnan tuomiokapituli: TURVA-hanke Lapin ensi- ja turvakoti: Vanhemmuus vahvaksi erossa -hanke LAPE-video
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Mihin elämäntilanteeseen. tarkoitettu / hyöty asiakkaalle
Parisuhde Paikkakunta (suluissa nekin paikkakunnat, jossa palvelua saa) Palvelun nimi Kenelle palvelu tarkoitettu / hyöty asiakkaalle Mihin elämäntilanteeseen / maksullinen Palvelun tuottaja Enontekiö
Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala
7.8.2017 Palveluneuvo Mikkeli, Juva, Mäntyharju, Hirvensalmi, Pertunmaa, Kangasniemi, Puumala Palveluneuvon tavoite ja tarkoitus Tunnistetaan asiakkaan palvelun tarve yhdessä asiakkaan kanssa Palveluneuvossa
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*
Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 5.1.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa 218 noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli,8