Talotekniikkaa kiinteistöjen koko elinkaareen



Samankaltaiset tiedostot
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Osavuosikatsaus tammi syyskuu Konsernijohtaja Fredrik Strand Talousjohtaja Antti Heinola

Pörssin avoimet ovet Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2015

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2014

Caverion Talotekniikkaa kiinteistöjen koko elinkaareen Carnegie Kiinteistöseminaari

Tilinpäätöstiedote 2014 Tammi joulukuu 2014

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Pörssi-ilta, Oulu Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

Caverion Oyj Uuden pörssiyhtiön kasvusuuntana Keski-Eurooppa

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa. Juhani Pitkäkoski

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

YIT:n tapahtumia. Hannu Leinonen Toimitusjohtaja. Ylimääräinen yhtiökokous

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2013

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016

Pihlajalinna julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan alustavan hintavälin

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2016

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa

Caverion Oyj:n hallitukseen ehdotettujen henkilöiden esittely

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

Smart way to smart products. Etteplan vuonna 2013: Kohtuullinen tulos vaikeassa kysyntätilanteessa

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2013

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ARD-Technology Oy. Elektroniikan tuotekehitys ideasta ylläpitoon elinkaaripalveluna

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

Q Osavuosikatsaus Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Tilinpäätöstiedote 2013

Teollisuuden yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2017

Lainahakemus Natura Viva Oy:n Vuosaaren melontakeskusinvestoinnin

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR

Verkkokauppa kansainvälistymisen edistäjänä & Case Fysioline

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Caverionin Kunnossa kasvuun -strategian edistyminen

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Ahlstrom. Tammi-syyskuu Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu 2018

Tilinpäätöstiedote Tammi joulukuu 2015

Tilinpäätöstiedote Tammi - joulukuu 2016

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Kannattavasti kasvava YIT

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

1 (7) esittely aja Hallituksessa. Henrik Ehrnrooth. Puheenjohtajaksi

Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys

Etteplan Oyj - Kone- ja laitesuunnittelun edelläkävijä. Juha Näkki, toimitusjohtaja

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Yhteenveto työryhmän esityksestä

Vastuullista liiketoimintaa (6)

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

Sijoittajatapaaminen Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Smart way to smart products. Etteplan Q3: Liikevaihto kasvoi selvästi

Tilinpäätöstiedote Tehostamistoimenpiteillä vahvempi tase ja parempi kannattavuus

RFID-tunnistus rengastuotannossa pilotin kokemuksia

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

4event on perustettu vuonna 2001 tuomaan hyödyllistä ja innostavaa sisältöä työikäiselle väestölle.

Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui

Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2017

Ahlstrom. Tammi kesäkuu Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

Transkriptio:

Taltekniikkaa kiinteistöjen kk elinkaareen Milena Hæggström, sijittajasuhdejhtaja Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Sisällys Liiketiminta ja strategia Markkinakuvaus Taludellinen kehitys ja tulshjeistus Liitteet

Liiketiminta ja strategia

n eurppalainen yhtiö Nrja Rutsi Sumi Vir Yhtiön juuret Tanska Latvia Venäjä Saksa Tšekki Itävalta Liettua Rmania Pula Oyj (2013) YIT (1912) Huber Oy (1879) Calr AB (1898) ABB building systems (1988) M+W Zander (1998) Meissner + Wurst (1912) Krantz (1882) Zander (1950) Stangl KG (1929) caverin GmbH (2007) MAB Anlagenbau Austria GmbH Rhr- und Heizungsbau GmbH (1955) Vest-Alpine MCE Austria Allmänna Ingeniörsbyrån (1901) Carl Christensen & C. Brdr. Petersens Eftf. A/S Gerdes & Wesenberg Mnies & Andersens Eftf E. Rasmussen/ER Electric A/S (1907) EB Installasjn (1988) Asea Brwn Bveri (1987) Asea Per Kure AS (1897) A/S Nrsk Elektrisk & Brwn Bveri (1908) Elektr Unin Natinal Industri (1917) Elektrisk Bureau AS (1882) Frgnerkilens Fabrikk Nrsk Elektrisk Aktielag (1873) AS Nrsk Viftefabrikk (1932) Elmek (1990) Emic AS (1992) Tehsistem SIA (2001) 4 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014 MCE AG building systems (1989)

lyhyesti Suunnittelemme, tteutamme, hullamme ja ylläpidämme käyttäjäystävällisiä ja energiatehkkaita ratkaisuja rakennuksille, infrastruktuurille ja tellisuuslaitksille. Liikevaihdn jakauma 2013 Henkilöstö maittain EBIT 61 EUR millin 2.2% f revenue Esitetty knserniyhtiön sijainnin perusteella Rutsi 26 % Sumi 21 % Nrja 20 % Saksa 18 % Itävalta 6 % Tanska 5 % Muut maat 3 % Sumi 27% Rutsi 22% Nrja 20% Saksa 14% Itävalta 4% Tanska 6% Muut maat 7% Avainluvut vunna 2013 Liikevaiht 2 544 milj. eura EBITDA 70,9 milj. eura (2,8 % liikevaihdsta) Liikevitt 49,4 milj. eura (1,9 % liikevaihdsta) Henkilöstö 17 673 työntekijää julukuun 2013 lpussa 2013 luvut: 1-6/13 carve-ut + 7-12/13 tteutunut 5 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

yritysvide 6

Strategia 2016 Visi Timintaajatus Olemme Eurpan jhtavia kiinteistöille ja tellisuudelle edistyksellisiä ja kestäviä elinkaariratkaisuja tarjavia yrityksiä. Suunnittelemme, tteutamme, hullamme ja ylläpidämme käyttäjäystävällisiä ja energiatehkkaita ratkaisuja rakennuksille, infrastruktuurille ja tellisuuslaitksille. Taludelliset tavitteet Käyttökate (EBITDA) yli 6 % liikevaihdsta Liikevaihdn kasvu keskimäärin yli 10 % vudessa Negatiivinen käyttöpääma Strategian painpisteet Kannattavuuden parantaminen Vahva yrityskuva Vahva kasvu Erinmainen jhtaminen Innvatiiviset, edistykselliset ratkaisut Tehkas timinta Arvt Edelläkävijyys + Yhteistyö + Vastuullisuus + Erinmainen timinta 7 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Strategiset virstanpylväät Tavitteena kannattavuuden parantaminen Päätavite EBITDA yli 6 % liikevaihdsta vuden 2016 lppuun mennessä 04 Saavuta 01 Krjaa Kannattavuuden parantaminen Jakautuminen ja uudelleenjärjestelyt 02 Rakenna Tehkas timinta Sisäisten prsessien kehittäminen ja harmnisinti Erinmainen jhtaminen Matala rganisaati ja vittajajukkue 03 Lu Innvatiiviset ja edistykselliset ratkaisut Liiketimintaprtflin kehittäminen Vahva kasvu Takaisin kasvu-uralle Tehkas timinta Tehkkain palveluyritys Innvatiiviset ja edistykselliset ratkaisut Vahvat mat knseptit ja saaminen prjekteissa ja palveluissa Vahva yrityskuva 8 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

in palvelutarjnta Asiantuntijapalvelut Prjektin jhtaminen Prjektin tteutus Tekninen hult ja kunnssapit Palveluiden jhtaminen Suunnittelu ja hankekehitys Elinkaarihankkeet ja -palvelut Julkinen sektri Tellisuus Arvlupaus asiakassegmenteille Kaupallinen näkökulma palvelualueille Kiinteistöjen käyttäjät Kiinteistöjen mistajat ja kiinteistökehittäjät Rakennusliikkeet Prjektien ja palvelujen tteuttamisen näkökulma Järjestelmät ja tutteet

Visinamme n lla Eurpan jhtavia kiinteistöille ja tellisuudelle edistyksellisiä ja kestäviä elinkaariratkaisuja tarjavia yrityksiä Hallitsemme kiinteistöjen ja prsessien mnimutkaisen kknaisuuden. Osaamisemme kattaa kaikki tekniset sa-alueet läpi elinkaaren. Elinkaarinäkökulma sisältyy kaikkeen timintaamme. Elinkaarimalli vähentää kiinteistöön liittyviä kustannuksia pidemmällä aikavälillä Hallitsemme kk elinkaaren yksittäisestä teknlgiasta aina edistyneisiin kknaisratkaisuihin ja samalla vähennämme kiinteistöön liittyviä kustannuksia. Perinteinen malli Elinkaarimalli Energia Kunnssapit Investinti 10 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Markkinakuvaus

illa n vahvat kasvumahdllisuudet Eurpan hajautuneilla markkinilla Yhtiöiden liikevaihdt Milj. e Cfely* Bilfinger SE** Ryal Imtech SPIE MITIE 7 714 6 309 4 945 4 563 2 544 2 393 in markkina-asema kiinteistöteknisten palvelujen markkinilla Text Text Text Text Text Text 3 1 5 3 1 Bravida 1 221 3 Strabag Prperty and Facility Services* 960 Alpiq Intec 829 Vuden 2013 liikevaihdt. *) Cfely ja Strabag: vuden 2012 liikevaihdt. **) Bilfinger SE sisältää Industrial- ja Building & Facility -segmentit. Lähde: Yhtiöt ja. 12 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

in liiketiminnan markkinanäkymät vudelle 2014 Hult ja kunnssapit Prjektitimitukset in näkemys Rutsi Sumi Hult ja kunnssapit Kasvulle n sutuisat edellytykset kaikissa in divisinissa. Nrja Elinkaariratkaisujen kysynnän dtetaan kasvavan. Saksa Itävalta Tanska Venäjä Prjektitimitukset Taltekniikan uusinvestintien dtetaan lisääntyvän hieman. Psitiivisia merkkejä n näkyvissä. Lähde: Eurcnstruct, julukuu 2013. 13 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Taludellinen kehitys ja tulshjeistus

Liikevaiht Tavitteena keskimäärin > 10 % vutuinen kasvu 2016 lppuun mennessä Knsernin liikevaiht Milj. e 673 1 12/12: 2 803 1 12/13: 2 544 1-6/12: X,XXX 718 665 748 608 653 595 688 591 Liikevaiht laski 3 % tammi maaliskuuhun 2013 verrattuna. Edellisvuden vastaavan kauden valuuttakursseilla laskettuna liikevaiht kasvi 1 %. 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 7-9/13 10-12/13 1-3/14 Merkittävin vaikutus Nrjassa (-16 milj. eura). Liikevaiht maittain Milj. e Liikevaihdn jakauma 165 145 126125 134 129 113 101 Hult ja kunnssapit 55 % 36 31 31 32 15 16 Rutsi Sumi Nrja Saksa Itävalta Tanska Muut maat Prjektit 45 % 1 3/13 1 3/14 15 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Käyttökate kasvi edelleen Tavitteena yli 6 prsentin käyttökate 2016 lppuun mennessä Käyttökate Käyttökate, milj. e Käyttökateprsentti, % Ilman kertalunteisia eriä käyttökate kasvi 7 % ja li 13,1 milj. eura tammi maaliskuussa. 1 12/12: 85,3 (3,0 %) 1 12/13: 70,9 (2,8 %) 26,3 25,6 25,3 23,6 23,3 3,5 milj. eurn kertalunteinen suritus (lpullinen ratkaisu liittyen vanhaan yhteisyritykseen Tanskassa). Rutsi: kannattavuus parani suunnitelmien mukaisesti. 3,5 % 3,6 % 4,0 % 9,8 9,4 12,9 1,3 % 1,5 % 2,0 % 3,9 % 3,7 % 9,6 1,6 % Nrja: prjektitiminnt heikensivät tammi maaliskuun kannattavuutta, mutta kannattavuuden dtetaan parantuvan vunna 2014. 1-3/12 4-6/12 7-9/12 10-12/12 1-3/13 4-6/13 7-9/13 10-12/13 1-3/14 16 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Vähän päämia sitvaa kassavirtaliiketimintaa Tavitteena negatiivinen käyttöpääma 2016 lppuun mennessä Käyttöpääma Milj. e 120 5 % 46 64 2 % 3 % Käyttöpääma, milj. e Käyttöpääma suhteessa liikevaihtn, % (viim. 12 kk) Käyttöpääman hallinnan painpiste laskutuksessa sekä myyntisaamisissa ja stvelissa 9/2013 12/2013 3/2014 Operatiivinen kassavirta investintien jälkeen Milj. e 5,1 Rullaava 12 kk -18,4-25,5 79,3 40,5 33,2 16,2 47,1-2,2-35,3 5,3 106,4 74,2 59,5-16,9 1 3/12 4 6/12 7 9/12 10 12/12 1 3/13 4 6/13 7 9/13 10 12/13 1 3/14 1-3/2014 kassavirtaa heikensivät ITennakkmaksut ja -investinnit, yhteensä 5,8 milj. eura, sekä 3,5 milj. eurn kertalunteinen suritus (lpullinen ratkaisu liittyen vanhaan yhteisyritykseen Tanskassa). Timenpiteet kassavirran kausilunteisuuden vähentämiseksi. Liiketiminta ei vaadi merkittäviä käyttömaisuusinvestinteja. Teknlgiita, prsesseja ja saamista kehitetään ja niihin investidaan jatkuvasti. 17 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Tilauskanta kasvi Tilauskanta Milj. e Tilauskanta kasvi 8 % julukuun 2013 lpusta ja 2 % maaliskuun 2013 lpusta. 1 470 1 429 1 340 1 199 1 315 1 274 1 296 1 241 1 335 Valuuttakurssien muutkset pienensivät tammi maaliskuun 2014 tilauskantaa 33 milj. eurlla edellisvuden vastaavaan kauteen verrattuna. 3/12 6/12 9/12 12/12 3/13 6/13 9/13 12/13 3/14 18 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

6/13 9/13 12/13 Rahitusasema mahdllistaa knsernin kasvustrategian tteuttamisen 300 200 100 0 Sarake1 Nettvelka 104 miljnaa eura Sarak e1 Nettvelan kehitys Milj. e 194 190 86 104 Nettvelka maaliskuun 2014 lpussa Milj. e 146 74 116 104 6/13 9/13 12/13 3/14 Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset lainat lainat Rahavarat Nettvelka Maksuvalmiusreservi 195 milj. eura maaliskuun 2014 lpussa Milj. e 79 Nstamattmat luttlimiitit 116 Rahavarat 19 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Tulshjeistus vudelle 2014 ja sinkplitiikka ennallaan Liikevaihta kskeva hjeistus arvii, että knsernin vuden 2014 liikevaiht vertailukelpisin valuuttakurssein säilyy viime vuden taslla. Käyttökatetta kskeva hjeistus arvii, että käyttökate (EBITDA) ilman kertalunteisia eriä kasvaa selvästi 90 110 milj. eurn. Osinkplitiikka: Osingnjak vähintään 50 % tilikauden vitsta. Vunna 2014 käyttökatteen kasvu tteutetaan timinnallista tehkkuutta parantamalla hult- ja kunnssapitliiketimintaa kasvattamalla sekä Saksan prjektiliiketimintaa lisäämällä. Osink 0,22 eura/sake maksettu 2.4. Yhteensä 27,6 milj. eura (78 % tilikauden vitsta). Efektiivinen sinktutt 2,5 % Yleisen makrtaludellisen ympäristön mahdlliset muutkset vaikuttavat in liiketimintaan ja asiakkaisiin. 20 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Liitteet

Avainlukuja Milj. e 1 3/14 1 3/13 Muuts 1 12/13 Liikevaiht 591,3 607,9-3 % 2 543,6 Käyttökate (EBITDA) ilman kertalunteisia eriä 13,1 12,2 7 % 81,7 Käyttökateprsentti ilman ilman kertalunteisia eriä, % 2,2 2,0 3,2 Käyttökate (EBITDA) 9,6 9,4 2 % 70,9 Käyttökateprsentti, % 1,6 1,5 2,8 Osakekhtainen tuls, laimentamatn, e 0,01 0,02-34 % 0,28 Käyttöpääma 64,5 87,2-26 % 46,0 Operatiivinen kassavirta investintien jälkeen -16,9-2,2 74,2 Katsauskauden vitt 1,9 2,8-34 % 35,5 Krllinen nettvelka kauden lpussa 104,1 86,5 Henkilöstö keskimäärin kauden aikana 17 375 18 381-5 % 18 071 Vuden 2013 vertailuluvut vat carve-ut-lukuja kausilta ennen sittaisjakautumisen rekisteröimistä (30.6.2013). 23 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Yritysstt vat tukeneet liikevaihdn kasvua Liikevaiht milj. Revenue, e EUR millin Kertyvä vusittainen kasvu 2002 2013 + 13 % 1 680 1 797 1 892 2 140 2 396 2 125 2 353 2 876 2 803 2 544 678 1 021 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Calr AB ABB Building Systems MCE AG caverin GmbH Yritysstjen kausi Integraati ja kehitys Yritysstjen kausi Integraati ja kehitys 2002-2009 luvut vat timialaraprtinnin mukaiset, ja ne sisältävät YIT:n kiinteistötekniset palvelut ja tellisuuden palvelut -liiketimintjen kknaisliikevaihdn. 2010-2012 luvut vat in carve-ut-timialaraprtinnin mukaisia ulkisia liikevaihtlukuja. 2013 luvut: 1-6/13 carve-ut + 7-12/13 tteutunut 24 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Käyttökatteen kehitys vusina 2004-2013 173 177 71 4.2% 106 5.9% 116 6.2% 8.1% 7.4% 135 6.4% 123 5.2% 132 4.6% 93 3.3% 76 3.0% Käyttökate, milj. e Käyttökate-% 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Kiinteistöteknisten palvelujen segmenttiluvut YIT:n taludellisessa raprtinnissa; 2010-2012 viralliset carve-ut-luvut; 2013 luvut: 1-6/2013 carve-ut + 7-12/2013 tdelliset. 2010-2013 luvut eivät pidä sisällään käyttökatetta muista timinnista, jtka livat -6,1 milj. e, -7,1 milj. e, -7,4 milj. e ja -5,0 milj. e kyseisinä vusina. Käyttökate-% sisältää YIT-knsernin sisäisen myynnin vusina 2004-2009. 25 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Tasapaininen velkarakenne Velkjen erääntyminen Milj. e 92 71 53 2 2 2014 2015 2016 2017 2018 Velkasalkku Pankit 94 % Vakuutusyhtiöt 5 % Muut 1 % Krktyyppi (sujausten jälkeen) Kiinteä krk 38 % Vaihtuva krk 62 % Velkasalkun arv yhteensä 219,6 milj. eura Keskikrk (sujausten jälkeen) 2,16% 26 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Osakkeenmistajat 30.4.2014 Suurimmat sakkeenmistajat Majr sharehlders n June 28,2013 Osakkeet, kpl % kaikista sakkeista Muuts 31.3.2014 jälkeen, kpl Muuts, % 1. Structr S.A. 17 140 000 13,65 0 0,00 2. Antti Herlinin mistamat rahastt sekä surat sakemistukset 9 220 180 7,34 827 777 9,86 3. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 4 845 561 3,86-2 085 289-30,09 4. OP-rahastt 4 607 592 3,67-155 946-3,27 5. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 4 056 215 3,23 0 0,00 6. Fndita-rahastt 4 018 000 3,20 50 000 1,26 7. Nrdea-rahastt 3 460 000 2,75-246 269-6,64 8. Aktia-rahastt 1 738 012 1,38-5 065-0,29 9. Odin-rahastt 1 736 637 1,38 0 0,00 10. Valtin eläkerahast 1 470 000 1,17 0 0,00 11. Danske Invest -rahastt 1 397 685 1,11-124 610-8,19 12. Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö El 1 344 468 1,07 0 0,00 13. Brtherus Ilkka 1 304 740 1,04 0 0,00 14. Evli-rahastt 992 500 0,79 0 0,00 15. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera 757 446 0,60 0 0,00 16. Säästöpankki-rahastt 506 052 0,40 0 0,00 17. Föreningen Knstsamfundet rf 423 002 0,34 0 0,00 18. Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne 412 000 0,33 0 0,00 19. SEB Gyllenberg-rahastt 405 450 0,32 195 450 93,07 20. Sigrid Jusélius säätiö 361 000 0,29 0 0,00 20 suurinta 60 196 540 47,93 Kaikki sakkeet 125 596 092 1,00 Omistajarakenne sakkeiden määrän mukaan Hallintarekisteröidyt ja ulkmaiset mistajat 36 % (31.3.2014: 35 %) Ktitaludet 20 % (20 %) Julkisyhteisöt 11 % (12 %) Rahitus- ja vakuutuslaitkset 14 % (15 %) Vitta tavittelemattmat yhteisöt 6 % (6 %) Yritykset ja asuntyhteisöt 13 % (12 %) 33 067 mistajaa (31.3.2014: 32 590) 27 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

in hallitus Yhtiökkuksen 17.3.2014 uudelleen valitsema hallitus Henrik Ehrnrth (s. 1954, maa- ja metsätalustieteiden kandidaatti, diplmieknmi) Hallituksen puheenjhtaja Osakemistus: 17 140 000* Riippumatn yhtiöstä: Kyllä Riippumatn mistajista: Ei Ari Lehtranta (s. 1963, diplmi-insinööri) Hallituksen varapuheenjhtaja KONE Oyj:n Keski- ja Phjis-Eurpan aluejhtaja, asiakkuusjhtaja. Osakemistus: 0 Riippumatn yhtiöstä: Kyllä Riippumatn mistajista: Kyllä Anna Hyvönen (s. 1968, tekniikan lisensiaatti) Ramirent Oy:n Sumen ja Baltian jhtaja, Executive Vice President. Osakemistus: 0 Riippumatn yhtiöstä: Kyllä Riippumatn mistajista: Kyllä Eva Lindqvist (s. 1958, diplmi-insinööri, MBA) Hallitusammattilainen Osakemistus: 1 500 Riippumatn yhtiöstä: Kyllä Riippumatn mistajista: Kyllä Michael Rsenlew (s. 1959, kauppatieteiden maisteri) Mikars AB:n timitusjhtaja Osakemistus: 0 Riippumatn yhtiöstä: Kyllä Riippumatn mistajista: Kyllä ) Henrik Ehrnrth mistaa välillisesti yhdessä veljiensä Gerg Ehrnrthin ja Carl-Gustaf Ehrnrthin kanssa määräysvallan Structr S.A:ssa, jka n in suurin sakkeenmistaja. 28 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

in knsernijht Knsernin avainjht Fredrik Strand Timitusjhtaja Antti Heinla Talusjhtaja Merja Eskla Henkilöstöjhtaja Sakari Tikkanen Liiketiminnan kehitysjhtaja Päivi Alakuijala Markkininti- ja viestintäjhtaja Juhani Pitkäkski Knsernin yrityskaupista vastaava jhtaja Liiketiminta-alueiden jht Divisinien jht Karl-Walter Schuster Knsernin prjektiliiketiminnan kehittäminen Saksa ja CEE (vt.) Jarn Hacklin Sumi, Venäjä, Baltian maat Erkki Huusk Tellisuus Matti Malmberg Knsernin hultliiketiminnan tehkkuuden kehittäminen Ulf Kareliussn Rutsi Knut Gaaserud Nrja Peter Rafn Tanska Manfred Simmet Itävalta 29 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014

Megatrendit tukevat in palvelujen kysyntää Teknlgian lisääntyminen rakennuksissa Kasvavaa kysyntää tekniselle erikissaamiselle sekä jatkuvalle hulllle ja kunnssapidlle Palvelujen ulkistaminen Ilmastnmuuts ja energiatehkkuus Tiukentuva lainsäädäntö, kasvava energiankulutus, energiasektrin uudistamistarpeet Energiatehkkuus ratkaiseva tekijä palveluntarjajaa valittaessa Digitalisaati Autmaati ja etävalvnta lisääntyvät Kiinteistöjen kunnssapit perustuu ennakintiin, tarpeenmukaisuuteen ja tdellisiin lsuhteisiin Kiinteistöteknisten palvelujen hajautuneet markkinat Markkinilla paljn pieniä timijita Laaja palveluvalikima kilpailuetu etenkin suurissa prjekteissa Suuret palvelukknaisuudet yhdeltä kumppanilta Kasvumahdllisuuksia erityisesti saksankielisillä alueilla

Yritysstt Yritysstista 50% liikevaihdn kasvusta yli syklin Yritysstkriteerit Hyvä strateginen yhteenspivuus Maantieteellisesti Liiketimintaprtflin kannalta Asiakassektrien kannalta Täydentävä saaminen ja resurssit Liiketimintakulttuuri Mahdllisuus parantaa stettavan yrityksen kannattavuutta ja kasvattaa arva Vahva paikallinen markkinaasema Arvnmäärityskriteerit Tehdään aina ma arvnmääritys Tärkeimmät käytetyt arvstuskertimet: EV/Liikevaiht EV/EBITDA EV/EBIT P/E Takaisinmaksuaika Arvstustas vaihtelee khteesta ja markkinatilanteesta riippuen 31 Arvpaperin aamuseminaari 28.5.2014