Kiikoisten kunnanvaltuuston päätös yhdistymisavustuksen käyttökohteiden täydentämisestä

Samankaltaiset tiedostot
Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

YHDISTYMISSOPIMUS. 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Sopimuksen tarkoitus

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA. Asukasilta, Toukolan koulu Kehittämisjohtaja Tapio Rautava

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan äänestyksen jälkeen hyväksynyt seuraavan kunnanhallituksen esityksen:

PÖYTÄKIRJA 3/ Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymisselvityksen ohjausryhmä. Aika klo 13:00-17:40. Kiikoisten kunnantalo

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

PÖYTÄKIRJA 2/ Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymisselvityksen ohjausryhmä. Aika klo 13:00-15:47. Käsitellyt asiat

Panttikirjojen luovuttaminen Kiinteistö Oy Kiikoisten Teollisuusmaalle ja osakekirjojen jälkipanttauksesta luopuminen

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien investointisuunnitelmaehdotus

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Aloite katukilpien ja tienviittojen kunnostamisesta/marja Manninen-Ollberg ym. Aloite merkittiin tiedoksi.

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka

Yhdistymishallitusta varten on valmisteltu seuraava toimintasääntö: SASTAMALAN KAUPUNGIN YHDISTYMISHALLITUKSEN TOIMIN- TASÄÄNTÖ

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 11 /

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

valmistelija:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle päi vätyn ja saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kunnanhallitus

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

1 HAMINA VIROLAHTI KUNTALIITOSSELVITYS Pöytäkirja 3/2011

Vuoden 2015 veroprosentit

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

valmistelija:

Kokousaika Keskiviikko klo Teknisen lautakunnan tilinpäätös vuodelta

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal sekä kiinteistö /Louhintahiekka Oy

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

Transkriptio:

Yhdistymishallitus 108 15.10.2012 Kiikoisten kunnanvaltuuston päätös yhdistymisavustuksen käyttökohteiden täydentämisestä 474/00.04.01/2011 YHDHALL 108 Kiikoisten kunnanhallitus 27.08.2012: Kh 174 Liite 17/10/2012 (Yhdistymisavustuksen käyttökohteet) Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistymis sopimuksessa on yhdistymisavustuksen käytöstä sovittu seuraavaa: "Yhdistymisavustus on 3,2 Milj., jonka ministeriö mak saa v2013/40%, 2014/30% ja 2015/30%. Liitteessä n:o 2 esitetään yhdistymissopimukseen sisällytettävät hankkeet, joista osaan kohdennetaan yhdistymisavustusta. Kiikoisten alueelle tehtävät investoinnit perustuvat Kii koisten talousja investointisuunnitelmaan ja ne ovat merkittäviä alueen elinkeinojen, asumisviihtyvyyden, liikenneturvallisuuden ja elinvoiman näkökulmasta. Lisäperusteena on, että yhdistymisestä ei seuraa alijäämän kattamisvelvollisuutta tai merkittävää lainojen ta kaisinmaksua, joihin olisi kohdistettava yhdistymisavustuksia. Tässä yhdistymissopimuksessa sitoudutaan myönnettyä yhdistymisavustusta vastaavaan hankemäärään, oletettuna koko naissummana voimassa olevan lain mukaisesti 3.2 milj.euroa. Jos valtio taloutta tasapainottaessaan supistaa kuntien yhdistymisavustuksia tähän sopimukseen vaikuttavalla tavalla, ensi sijaisia toteutettavia yhdistymisavustuskohteita ovat siirtoviemäri ja yhdysvesijohto Kiikoinen - Kiikka, joille kohdennetaan rahoitus yhdis tymisavustuksista. Siirtoviemäri ja yhdysvesijohto Kiikoinen - Kiikka voi daan toteuttaa osana Huittisten Puhdistamo Oy:n hankekokonai suutta tai Sastamalan Vesi liikelaitoksen toimesta. Yhdistymisavus tuksen kohdentamisen yksityiskohdista ja kirjanpidollisesta menette lystä päättävät ohjausryhmän esityksestä Sastamalan kaupunginhal litus ja Kiikoisten kunnanhallitus tai aikataulusta riippuen yhdistymis hallitus tai uuden Sastamalan kaupunginhallitus." Yhdistymisavustuksella toteutettavat hankkeet ja yhdis tymissopimukseen sisällytettävät muut hankkeet ilmenevät liitteestä 17/10/2012 (yhdistymissopimuksen liite n:o 2). Yhdistymisavustusta ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi kohdistaa käyttötalousmenoihin, vaan investointihankkeisiin. Yhdistymisavustuksella toteutettavista hankkeista on to dettu, että

192.000 euroa käytetään kantatien 44 tievalaistukseen tai muuhun Kiikoisten valtuuston määrittämään hankkeeseen/kohtee seen Kiikoisten alueella. Kuntien yhdistymiseen liittyvässä kuntalaisten mielipide kyselyssä kysyttiin myös kuntalaisten mielipiteitä avustusmääräraho jen käyttökohteista. Tutkimusraportissaan Innolink Research Oy on koonnut vastaukset seuraavasti: "Eniten vastaajat haluavat avustusmäärärahojen mene vän vanhusten, lasten ja nuorten sekä liikenneverkoston hyväksi. Vanhustenhuoltoa yleisesti toivotaan parannettavan, mutta erityises ti esille nousee Ilolan palvelukoti, jonka toimintaan moni haluaisi ra hat laitettavan. Myös lapset ja nuoret nousevat yleisesti esille mää rärahojen kohteena, jossa erityisesti esille nousee päivähoito ja lap siperheiden asiat. Liikenneverkossa puolestaan toivotaan panostettavan katuvalaistuksen lisäykseen kunnan alueella, minkä mainitaan parantavan liikenteen turvallisuutta. Myös kevyen liikenteen väyliä toivotaan lisää, erityisesti ABC:n alueelle. Niin ikään moni toivoo Niemenmaantietä parannettavan. Niistä vastaajista, jotka mainitsevat koulut avustuskohteena, valtaosa oli sitä mieltä, että Toukolan koulu tarvitsisi määrärahat." Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että yhdistymisavustuksen käyttökohteita täydennetään 192.000 eu ron osalta vuodelle 2013 seuraavasti: hankintaan osoitetaan 17.000 euroa. 2) Kantatien 44 tievalaistukseen osoitetaan 175.000 euroa välillä Äetsäntien/Kiikantien risteys - Pohjanmaantien/Kakkurilam min-tien risteys siltä osin kuin tievalaistusta ei vielä ole rakennettu. Mikäli määräraha ei riitä kyseisen koko osuuden tievalaistukseen, osa Pohjanmaantiestä valtatien 11 pohjoispuolella jätetään valaise matta hankkeen toteutuksen yhteydessä erikseen päättäen. Kyseiset kohteet ovat merkittäviä alueen elinkeinojen, asumisviihtyvyyden, mainitulla tavalla. Päätös: Asian käsittely päätettiin yksimielisesti siirtää Sini Lahtisen esityksestä seuraavaan kokoukseen. Kiikoisten kunnanhallitus 24.09.2012 Kh 198 Maanteiden tievalaistushankkeista on pyydetty Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kannanottoa, sillä hankkeita ollaan kohdistamassa valtion omistamille maanteille. Maanteiden valaistus-

hankkeista tulee laatia erilliset valaistussopimukset ennen hankkeeseen ryhtymistä. Valta- ja kantateiden tievalaistukset jäävät valmistuttuaan valtiolle ja valtion ylläpidettäviksi. Luokitukseltaan pienempien teiden tievalaistukset jäävät puolestaan kunnan ylläpidettäviksi. Valaistuspituuksissa tulee ottaa huomioon myös valtion teiden liittymähaarojen noin 100 metrin valaistus. Varsinais-Suomen ELY-keskus suosittelee investointi avustuksen kohdistamista kantatien ja valtatien tievalaistushankkei siin siten, että toteutetaan tievalaistus ainakin kantatien 44 ja Mäki pääntien/nevanperäntien risteysalueelle ja kantatien 44 varteen Kuorsumaan kylän alueelle sekä valtatielle 11 Myönteentien ja Palo mäentien risteysalueille. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että yhdistymisavustuksen käyttökohteita täydennetään 192.000 eu ron osalta vuodelle 2013 seuraavasti: ja muiden laitteiden hankintaan osoitetaan 22.000 eu roa. 2) Yhteensä 170.000 euroa osoitetaan kantatien 44 tieva laistukseen välille kantatien (Pohjanmaantien) ja Mäkipääntien/Ne vanperäntien risteys - kantatien (Pohjanmaantien) ja Kakkurilammin tien risteys sekä valtatien 11 tievalaistukseen Myönteentien ja Palo mäentien risteysalueilla. Mikäli em. määrärahaa jää käyttämättä näistä kohteista, nykyistä tievalaistusta jatketaan lisäksi kantatiellä 44 Yhdystien risteyksestä etelään päin niin pitkälle kuin määrärahaa riittää. Kyseiset kohteet ovat merkittäviä alueen elinkeinojen, asumisviihtyvyyden, mainitulla tavalla. Päätös: Keskustelun kuluessa Kirsi Koskinen teki seuraavan vastaehdotuksen: "Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että yhdis tymisavustuksen käyttökohteita täydennetään 192.000 euron osalta vuodelle 2013 seuraavasti: ja muiden laitteiden hankintaan osoitetaan 22.000 eu roa. 2) Vanhuksille tarkoitettujen kuntosalilaitteiden hankintaan Palvelukoti Ilolaan 12.000 euroa. 3) Monitoimikaukaloon Toukolan koululle 35.000 euroa. 4) 123.000 euroa tievalaistuksiin seuraavasti: - valtatie 11 tievalaistukseen Myönteentien ja Palomäen tien risteysalueille, - kantatie 44 tievalaistukseen Yhdystien risteyksestä ete lään päin Äetsäntien/Kiikantien risteykseen asti puuttuvilta osin, - Mäkipääntien/Nevanperäntien risteykseen, - Rauduntien/Koivistontien risteykseen ja - Kakkurilammentien risteyksestä etelään päin niin pitkäl le kuin määrärahaa riittää.

Kyseiset kohteet ovat merkittäviä alueen elinkeinojen, asumisviihtyvyyden, mainitulla tavalla sekä kuntalaisille tehdyn mielipidetiedustelun toiveiden mukaisia." Sini Lahtinen kannatti Kirsi Koskisen ehdotusta. Antti-Matti Mattila ehdotti, että asian käsittely tulee siirtää seuraavaan kokoukseen, sillä Kirsi Koskisen ehdotus sisältää sellaisia uusia käyttökohteita, jotka vaativat lisäselvityksiä. Jarmo Sirola kannatti Antti-Matti Mattilan pöydällepanoehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun (pöydällepanoehdotus) ja että seuraavien puhujien tulee rajoittaa puheenvuoronsa koskemaan vain tätä ehdotusta. Käydyssä keskustelussa Sini Lahtinen ehdotti, että asian käsittelyä jatketaan. Kirsi Koskinen kannatti Sini Lahtisen ehdotusta. Taina Niemi kannatti Antti-Matti Mattilan ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu pöydällepanoehdotus, on äänestettävä jatketaanko asian käsittelyä, vai siirretäänkö asia takaisin valmisteluun. Puheenjohtaja teki nimenhuutoäänestystä koskevan esityksen: asian käsittelyn jatkamista kannattavat sanovat "jaa" ja asian palauttamista takaisin valmisteluun kannattavat sanovat "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 "jaa" -ääntä ja 3 "ei" -ääntä. Äänet jakaantuivat seuraavasti: Koskinen Kirsi Lahtinen Sini Mattila Antti-Matti Mattila Timo Niemi Taina Sirola Jarmo Suoniemi Marko Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan äänin 4-3. Keskustelun jatkuessa Jarmo Sirola kannatti kunnanjohtajan pohjaehdotusta. Antti-Matti Mattila ilmoitti kannattavansa kunnanjohtajan ehdotusta, mutta esitti siihen lisättäväksi ponsiesityksenä, että kuntosalilaitteiden ja monitoimikaukalon todellinen tarve selvitetään kehittämistoimikunnan toimesta ja niihin haetaan rahoitusta eri kanavista. Taina Niemi kannatti Antti-Matti Mattilan ponsiesitystä. Marko Suoniemi kannatti Kirsi Koskisen ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että kunnanjohtajan ehdotus on saanut kannatetun vastaehdotuksen ja että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki nimenhuutoäänestystä koskevan esityksen: kunnanjohtajan

ehdotusta kannattavat sanovat "jaa" ja Kirsi Koskisen ehdotusta kannattavat sanovat "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 "jaa" -ääntä ja 3 "ei" -ääntä. Äänet jakaantuivat seuraavasti: Koskinen Kirsi Lahtinen Sini Mattila Antti-Matti Mattila Timo Niemi Taina Sirola Jarmo Suoniemi Marko TYHJÄ Puheenjohtaja totesi, että Kirsi Koskisen ehdotus tuli hyväksytyksi päätökseksi äänin 3-3 puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Merkittiin, että ponsiesityksen käsittely raukesi tarpeettomana, koska kunnanjohtajan ehdotus ei tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Täytäntöönpano: Kunnanvaltuusto Kiikoisten kunnanvaltuusto 26.09.2012 Kv 48 Liite 07/05/2012 (Yhdistymisavustuksen käyttökohteet) Esitys: Kunnanvaltuusto päättää, että yhdistymisavustuksen käyttökohteita täydennetään 192.000 euron osalta vuodelle 2013 seuraavasti: ja muiden laitteiden hankintaan osoitetaan 22.000 eu roa. 2) Vanhuksille tarkoitettujen kuntosalilaitteiden hankintaan Palvelukoti Ilolaan 12.000 euroa. 3) Monitoimikaukaloon Toukolan koululle 35.000 euroa. 4) 123.000 euroa tievalaistuksiin seuraavasti: - valtatie 11 tievalaistukseen Myönteentien ja Palomäen tien risteysalueille, - kantatie 44 tievalaistukseen Yhdystien risteyksestä ete lään päin Äetsäntien/Kiikantien risteykseen asti puuttuvilta osin, - Mäkipääntien/Nevanperäntien risteykseen, - Rauduntien/Koivistontien risteykseen ja - Kakkurilammentien risteyksestä etelään päin niin pitkäl le kuin määrärahaa riittää. Kyseiset kohteet ovat merkittäviä alueen elinkeinojen, asumisviihtyvyyden, mainitulla tavalla sekä kuntalaisille tehdyn mielipidetiedustelun toiveiden mukaisia.

Päätös: Keskustelun kuluessa Olavi Isonokari esitti, että kun nanhallituksen esityksen 1) -kohta toteutetaan ja sen lisäksi toteute taan tievalaistus kantatielle 44 Mäkipääntien risteyksestä Kakkuri lammintien risteykseen saakka. Sen jälkeen toteutetaan tievalaistushankkeita kunnanhallituksen esityksen 4) -kohdan mukaisesti tärkeysjärjestyksessä niin pitkälle kuin määrärahaa riittää. Kantatien valaiseminen Yhdystien ja Kiikantien välillä sekä valtatien 11 ja Mäkipääntien välillä eivät ole ensisijaisia kohteita. Pöytäkirjaan merkittiin, että keskustelun kuluessa pu heenjohtaja kutsui Antti Alajoen Ilkka Tuomolan tilalle varajäseneksi klo 21.30 Tuomolan poistuessa kokouksesta. Alajoki oli järjestykses sä ensimmäinen saapuvilla oleva varajäsen. Jarmo Sirola kannatti Olavi Isonokarin esitystä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen esitys on saanut kannatetun vastaehdotuksen ja että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki nimenhuutoäänestystä koskevan esityksen: kunnanhallituksen esitystä kannattavat sanovat "jaa" ja Olavi Isonokarin esitystä kannattavat sanovat "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 10 "jaa" -ääntä ja 7 "ei" -ääntä. Äänet jakaantuivat seuraavasti: Alajoki Antti Ala-Erkkilä Tuija Anttila Timo Huhdanmäki Matti Isonokari Olavi Jaakola Birgit P. Jaakola Jari Koivuniemi Jorma Koskinen Kirsi Lahtinen Sini Lehtonen Jorma Mattila Antti-Matti Niemi Taina Rantala Jouko Sirola Jarmo Suoniemi Marko Veittimäki Hannu Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen esitys tuli hyväksytyksi päätökseksi äänin 10-7. Oheismateriaalina on selvitys yhdistymisavustuksella toteutettavista hankkeista ja muista yhdistymissopimukseen sisällytetyistä hankkeista. Valmisteluvastuu: hallintojohtaja Hannu Nikkilä, kunnanjohtaja Tapio

Rautava, kaupunginjoh taja Paavo Salli Ehdotus kj: Yhdistymishallitus päättää -merkitä tiedokseen Kiikoisten kunnanvaltuuston päätöksen sekä -että päätöksen mukaiset, yhteensä 192.000 euron yhdistymisavustuksen käyttökohteet sisällytetään vuoden 2013 talousarvioehdotukseen. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja: kunnanjohtaja Tapio Rautava, puh: 040-4880202