Uudenmaan liiton julkaisuja E 102-2009. Uudenmaan liitto. Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

Uudenmaan liiton julkaisuja E 102-2009 Uudenmaan liitto Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

Uudenmaan liiton julkaisuja E 102-2009 Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa Selvitys tehty tilaustyönä Uudenmaan liitolle, joulukuu 2008 Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Tuula Ilmonen, suunnittelija VTM Uudenmaan liitto 2009 Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 1

Uudenmaan liiton julkaisuja E 102-2009 ISBN 978-952-448-261-5 ISSN 1236-6811 (nidottu) ISBN 978-952-448-262-2 ISSN 1236-6811 (verkkoversio) Ulkoasu: BNL Euro RSCG Kuvat: Tuula Palaste-Eerola Kannen piirros ja taitto: Arja-Leena Berg Painotalo Kyriiri Helsinki 2009 350 kpl Uudenmaan liitto Nylands förbund Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Alexandersgatan 48 A 00100 Helsingfors puh. tfn +358 (0)9 4767 411 fax +358 (0)9 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi 2 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

Esipuhe Työperäisen maahanmuuton taloudellinen vaikutus on lähtökohtaisesti myönteinen sekä vastaanottaja- että lähtömaan kuin myös maahanmuuttajan itsensä kannalta. Maahanmuuttaja lisää vastaanottajamaan työvoiman tarjontaa ja parantaa olemassa olevan pääomakannan tuottavuutta; toisin sanoen rakennusten, koneiden, laitteiden ja immateriaalisten tuotannontekijöiden käyttöaste nousee, kun useampi työntekijä on niitä käyttämässä. Yksinkertaistetun mallin toimiminen myös käytännössä edellyttää kuitenkin onnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttajien työllistyminen on maassa asuvaa väestöä vaikeampaa, erityisesti tilanteissa, joissa maahanmuuton (oikeudellinen) peruste ei ole ollut taloudellinen, vaan esimerkiksi suojelun tarpeeseen tai perheen kokoamiseen liittyvää. Kokonaisarvion saamiseksi on vaikutuksia tarkasteltava pitkällä aikavälillä. Joissakin tapauksissa taloudelliset vaikutukset tulevat näkyviin koko elinkaaren tai vieläkin pidemmällä ajalla: monilapsisten perheiden maahanmuutto voi alentaa työvoimaosuutta useiksi vuosiksi, mutta vaikuttaa tulevaan työvoiman tarjontaan ja huoltosuhteeseen myönteisesti. Kaiken kaikkiaan on perusteltua todeta seuraavaa: työperäinen maahanmuutto on, odotettavissa oleva väestökehitys huomioon ottaen, välttämätöntä Suomelle ja koko EU:lle. Kuitenkin hyvinvointimalliimme liittyvät ongelmat työllistymisessä on ratkaistava maahanmuuttopolitiikan onnistumiseksi. Viime vuosina on oivallettu, että työperäinen maahanmuutto hyödyttää myös lähtömaita. Maahanmuuttajien kotimaihinsa lähettämien tulojen merkitys on erityisen suuri kehittyville maille, vuotuiset tulonsiirrot kehittyneistä maista ovat suurempia kuin virallisen kehitysyhteistyön määrärahat. Tämän lisäksi on otettava huomioon osittainen paluumuutto, joka siirtää lähtömaihin kohdemaissa hankittua osaamista ja rakentaa kaikkia osapuolia hyödyttäviä kansainvälisiä verkostoja. Maahanmuuttajan oman hyödyn ja hyvinvoinnin ratkaisee viime kädessä hän itse. Tilanteissa, joissa muuttopäätös tapahtuu vapaaehtoisesti, lähtökohtana on maahanmuuttajan hyvinvoinnin parantuminen. Tässäkin suhteessa on syytä varoa yksinkertaistuksia: lupaus paremmasta täyttyy, vain työllistymisen ja kotoutumisen onnistuessa. Pertti Rauhio Johtaja, aluekehittäminen Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 3

Uudenmaan liitto Nylands förbund Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Alexandersgatan 48 A 00100 Helsingfors puh. tfn +385 (0)9 4767 411 fax +358 (0)9 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi Kuvailulehti Julkaisija(t) Uudenmaan liitto Nimeke Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa Sarjan nimeke Uudenmaan liiton julkaisuja E Sarjanumero Julkaisuaika 102 2009 Sivuja 24 Tiivistelmä Liitteitä ISBN ISSN 978-952-448-261-5 (nid.), 978-952-448-262-2 (verkkojulk.) 1236-6811 Kieli, koko teos suomi Yhteenveto ruotsi Selvityksessä Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa tarkastellaan työperäisen maahanmuuttopolitiikan rakennetta Alankomaissa ja Suomessa. Alankomaiden maahanmuuttopolitiikkaa käsitellään yleisellä tasolla, mutta Suomessa kohteiksi on rajattu pääkaupunkiseutu ja Karkkila, joka on tapausesimerkki pienestä kunnasta. Alankomaissa maahanmuuttohallinto on järjestetty pääasiallisesti oikeusministeriön alaisuuteen. Suomessa maahanmuuttopolitiikasta ja -hallinnosta on keskitetysti vastannut sisäasiainministeriö vuoden 2008 alusta lähtien. Sekä Suomi että Alankomaat tarvitsevat tulevaisuudessa kasvavissa määrin ulkomaalaista työvoimaa työperäisiä maahanmuuttajia. Valtioilla on kuitenkin tarpeilleen erilaiset lähtökohdat: Alankomaissa kaivataan etenkin korkeasti koulutettua työvoimaa, kun taas Suomessa työvoimapulaa on tietyillä sektoreilla (esim. hoiva-ala). Suomessa maahanmuuttopolitiikan historiallinen kehitys on kulkenut Alankomaihin nähden hitaammin. Alankomailla on merkittävästi pidempi menneisyys työperäisiä maahanmuuttajia vastaanottavana maana, mikä ilmenee maahanmuuttajien lukumäärässä. Alankomaissa valtion johto sisäisti 1980 90-luvulla maahanmuuttopolitiikan pysyväksi ilmiöksi, mutta Suomessa maahanmuuttoasioiden organisointi ja toimintatavat ovat vasta muotoutumassa. Työperäinen maahanmuutto on uusi ilmiö Suomessa, ja se on yleistynyt laajemmassa mittakaavassa vasta 2000-luvulla. Vuonna 1999 tuli voimaan kotouttamislaki, jolloin maahanmuuton painopiste oli humanitaarisessa maahanmuutossa. Lainsäädännössä ei ole riittävästi huomioitu työperäisiä maahanmuuttajia, mikä johtaa siihen, että yhteiskunnan palveluiden tarjonta maahanmuuttajille ja maahanmuuttajien tarpeet eivät kaikilta osin kohtaa. Suomessa maahanmuuttoasioita hoidetaan usein erilaisten hankkeiden kautta. Näin menetellään myös esimerkiksi aivan tavallisia neuvontapalveluita järjestettäessä. Hankemaailma on yksi esimerkki siitä, miten Euroopan unioni omalta osaltaan vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan. Kunnat joutuvat maahanmuuttajien palveluiden järjestämisessä kiinnittämään jatkuvasti huomioita taloudellisiin resursseihin, sillä kunnille ei ole tarjolla valtion rahoitusta työperäisten maahanmuuttajien palveluiden järjestämiseksi. Maahanmuuttopalveluiden tarjonnassa on paikkakuntien välillä merkittäviä eroja: pääkaupunkiseudulla maahanmuuttopalveluita on saatavilla verrattain hyvin, kun vastaavasti pienillä kunnilla ei useinkaan ole taloudellisia resursseja huomioida maahanmuuttajia erityisenä ryhmänä. Raportin laatija Tuula IImonen, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, ja Pertti Rauhio, Uudenmaan liitto (esipuhe) Avainsanat (asiasanat) työperäinen maahanmuutto, työvoiman riittävyys, kotouttaminen, maahanmuuttajapalvelut Huomautuksia Julkaisusta on myös verkkoversio kotisivuillamme www.uudenmaanliitto.fi 4 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

Uudenmaan liitto Nylands förbund Presentationsblad Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Alexandersgatan 48 A 00100 Helsingfors puh. tfn +385 (0)9 4767 411 fax +358 (0)9 4767 4300 toimisto@uudenmaanliitto.fi www.uudenmaanliitto.fi Utgivare Nylands förbund Publikation Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa (Arbetsrelaterad invandringspolitik i Nederländerna och i Finland) Seriens namn Nylands förbunds publikationer E Seriens nummer Utgivningsdatum 102 2009 Sidor Bilagor 24 ISBN ISSN 978-952-448-261-5 (inb.), 978-952-448-262-2 (nätversion) 1236-6811 Språk finska Sammanfattning Sammandrag svenska Utredningen Arbetsrelaterad invandring i Nederländerna och i Finland tar fasta på den arbetsrelaterade invandringspolitikens struktur i Nederländerna och i Finland. För Nederländernas del betraktas invandringspolitik på en mer allmän nivå, medan man för Finlands del koncentrerar sig på huvudstadsregionen och Högfors som är ett typexempel på en liten kommun. I Nederländerna sorterar invandringsfrågorna i huvudsak under justitieministeriet. I Finland är det inrikesministeriet som sedan början av år 2008 haft huvudansvaret för invandringspolitiken och -förvaltningen. I framtiden kommer både Finland och Nederländerna att i allt större utsträckning behöva utländsk arbetskraft arbetskraftsinvandrare. Länderna har dock mycket olika utgångspunkter vad gäller behovet av utländsk arbetskraft: Nederländerna är ute efter högutbildade människor medan Finland har arbetskraftsbrist inom vissa enskilda branscher (t.ex. vårdbranschen). Invandringspolitiken har utvecklats långsammare i Finland jämfört med Nederländerna. Nederländerna har ett betydligt längre perspektiv när det gäller arbetskraftsinvandring, vilket ses tydligt i antalet invandrare. Statsledningen i Nederländerna insåg på 1980-90-talet att invandringspolitiken är ett bestående fenomen, medan man i Finland håller först nu på att organisera och bygga upp verksamhetsformerna kring invandringsfrågor. Den arbetsrelaterade invandringen är ett nytt fenomen i vårt land och har fått en mer synlig roll först på 2000-talet. Lagen om invandrares integration trädde i kraft år 1999. Då låg tyngdpunkten i den humanitära invandringen. Däremot har arbetskraftsinvandring inte beaktats tillräckligt i lagstiftningen, vilket leder till att utbudet av samhällstjänster för invandrare och invandrarnas behov inte alltid möts. I Finland sköts invandringsfrågor ofta via olika projekt. Detta är fallet även när det är fråga om att ordna helt vanliga rådgivningstjänster. Det stora utbudet av olika projekt är ett exempel på hurdan inverkan Europeiska unionen har på invandringspolitiken. När kommuner ordnar tjänster för invandrare, måste de fästa uppmärksamhet vid de ekonomiska resurserna. Kommunerna får ingen statlig finansiering för ordnandet av tjänster för arbetskraftsinvandrare. Skillnaderna mellan orter är rätt stora: i huvudstadsregionen finns det ganska gott om olika tjänster för invandrare, medan mindre kommuner ofta saknar ekonomiska resurser att bemöta invandrare som en enskild grupp. Rapporten är utarbetad av Tuula IImonen, Utbildnings- och utvecklingscentret Palmenia, och Pertti Rauhio, Nylands förbund (förord) Nyckelord (ämnesord) arbetsrelaterad invandring, arbetskraftens tillräcklighet, integrering, invandrartjänster Övriga uppgifter Publikationen finns även på vår webbplats: www.uudenmaanliitto.fi Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 5

Sisällysluettelo Esipuhe 3 Kuvailulehdet 4 1 Johdanto 7 2 Euroopan unionin vaikutus 8 3 Alankomaat 10 3.1 Maahanmuuttopolitiikan kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen 10 3.2 Nykyinen maahanmuuttopolitiikka 11 3.3 Maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen, organisaatio ja toimijat 12 4 Suomi 13 4.1 Maahanmuuttopolitiikan kehittyminen 1900-luvulta nykyaikaan 13 4.2 Maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen, organisointi ja toimijat 13 4.3 Kotouttamislaki 15 4.4 Työperäisten maahanmuuttajien neuvontapalvelut pääkaupunkiseudulla 17 4.5 Case Helsinki 18 4.6 Case Karkkila 19 4.7 Esimerkkejä hankkeista 20 5 Päätelmät 22 Lähteet 23 6 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

1 Johdanto Selvityksessä tarkastellaan työperäisen maahanmuuttopolitiikan rakennetta Alankomaissa ja Suomessa. Suomen kohdalla työssä käsitellään sitä, kuinka pääkaupunkiseudulla on huomioitu erityisesti työperäiset maahanmuuttajat. Karkkilan kaupunkia tarkastellaan tapausesimerkkinä sen suhteen, että minkälaisia haasteita kasvava maahanmuutto tuo pienelle kunnalle. Kiinnostuksen kohteena selvityksessä ovat ne toimijat, jotka edesauttavat työperäisiä maahanmuuttajia integroitumaan yhteiskuntaan. Minkälaisia toimijoita kentällä on? Mitkä ovat niiden roolit? Kun Suomessa vielä reilu kymmenen vuotta sitten maahanmuuttoa käsiteltiin lähinnä pakolaiskysymyksenä, niin nykyään puhutaan siitä, kuinka työvoima tulee riittämään tulevaisuudessa sekä työperäisten maahanmuuttajien roolista työmarkkinoilla. Alankomailla on huomattavasti pidempi historia työperäisten maahanmuuttajien vastaanottavana maana, mikä näkyy edelleen maahanmuuttajien määrissä. Alankomaissa noin 19 prosentilla on ulkomaalainen tausta. Vuonna 2005 Alankomaiden väestö oli 16,3 miljoonaa, joista 1,6 miljoonaa maahanmuuttajaa on tullut muista kuin länsimaista ja 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa on länsimaisia. Suomen väkiluku vuonna 2006 oli 5,2 miljoonaa, joista 2,3 prosentilla ulkomaan kansalaisista oli pysyväluonteinen tai kotikuntaoikeus Suomessa. Puolet ulkomaan kansalaisista asui pääkaupunkiseudulla ja neljännes Helsingissä. Vertaillessa muita Euroopan unionin jäsenmaita, Suomessa maahanmuuttajien osuus väestöstä on yksi pienimmistä. Sekä Alankomaat että Suomi tarvitsevat kasvavassa määrin ulkomaista työvoimaa. Alankomailla ja Suomella on kuitenkin toisistaan jonkin verran poikkeavat tarpeet. Alankomaihin kaivataan korostuneesti osaavaa, korkeasti koulutettua väkeä. Suomessa on tietyillä aloilla pulaa ammattitaitoisista työntekijöistä kuten esimerkiksi hoiva-alalla niin sairaanhoitajista, vanhusten hoitajista että lääkäreistä. Mitä on työperäinen maahanmuutto? Voimassa oleva ulkomaalaislain (301/2004) 2 sisältää määritelmiä, jotka viittaavat työperäiseen ja muuhun kuin työperäiseen maahanmuuttoon. Viime mainittua on esimerkiksi pakolaissopimuksen (SopS 77/1968) perusteella turvapaikan, pakolaisasemaa vastaavan suojelun tarpeen perusteella ja perheenkokoamisen perusteella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden maahanmuutto. Työperäistä maahanmuuttoa on elinkeinonharjoittamista tai ansiotyötä varten tapahtuva maahanmuutto. Suppeaa oikeudellista määrittelyä on tarpeen täydentää taloudellisella määritelmällä: vastaanottajamaan työvoiman tarjontaa kasvattava maahanmuutto on työperäistä maahanmuuttoa. Huolimatta siitä, että on olemassa tiettyjä määritelmiä maahanmuuttajista, ei maahanmuuttopolitiikan rakenteesta voida eriyttää varsinaista työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa ja niiden toimijoita. Vaikkakin selvitys keskittyy niin sanottuun työperäisen maahanmuuttopolitiikan tarkasteluun, on otettava huomioon laajempi konteksti. Suomen maahanmuuttopolitiikka on vasta muotoutumassa. Suomen maahanmuuttopolitiikan uudet suuntaviivat määriteltiin vuonna 2006 hyväksytyssä hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa. Työperusteisen maahanmuuton lisääminen on ohjelman keskeinen tavoite. Myös työperusteisten maahanmuuttajien neuvontajärjestelmän ja kotouttamisjärjestelmän kehittäminen ovat maahanmuuttopolitiikan keskeisiä painopisteitä. Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 7

2 Euroopan unionin vaikutus Euroopan unionin jäsenyydellä (ja sitä edeltäneellä ETA-sopimuksella) on ollut merkittävä vaikutus Suomen maahanmuuttopolitiikkaan, erityisesti työperäisen maahanmuuton osalta. EU-maiden kesken vallitsee työvoiman vapaa liikkuvuus, eli oikeus asettua toiseen jäsenvaltioon. EU:n liikkumisvapaus ei merkitse vapautusta oleskelu- ja työlupavelvoitteesta, mutta EU-kansalaisella on oikeus oleskella jäsenmaassa työtä hakemassa ja oikeus saada asianmukaiset luvat työllistyttyään. Liikkumisvapautta on määräaikaisesti rajoitettu eräiden maiden liittymissopimuksissa: näin kävi esimerkiksi useiden vuonna 2004 liittyneiden maiden kohdalla. Amsterdamin sopimuksen voimaantulo toukokuussa 1999 sekä Eurooppa-neuvoston erityiskokous Tampereella lokakuussa 1999 olivat merkittäviä edistysaskeleita eurooppalaisessa maahanmuuttopolitiikassa. Amsterdamin sopimus siirsi siviili-, turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat yhteisön toimivallan piiriin. EU:n lainsäädännön ja toimenpiteiden avulla pyritään muun muassa varmistamaan se, että EU:n kansalaiset voivat matkustaa ja asettautua vapaasti ja turvallisesti tekemään työtä mihin tahansa Euroopan unionin jäsenvaltioon. Tampereella 1999 EU:n valtioiden ja hallitusten päämiehet myönsivät Eurooppa-neuvoston kokouksessa, että maahanmuuttoasioiden hallintaan tarvitaan yhteinen lähestymistapa, minkä vuoksi he päättivät luoda yhteisen maahanmuuttopolitiikan. Tampereen päätelmät korostavat muun muassa tehokasta kotouttamispolitiikkaa. Myös Haagin ohjelman linjauksessa nostettiin maahanmuuttopolitiikka-asia yhdeksi aiheeksi. Komissio haluaa määritellä eurooppalaiset puitteet kotouttamiselle ja edistää kotouttamista koskevien kokemusten ja tietojen järjestäytynyttä vaihtoa. Maahanmuuttajien kotouttaminen Euroopan unionissa kuuluu jäsenmaiden kansalliseen toimivaltaan. Koska kotouttaminen on kuitenkin osa maahanmuuttopolitiikkaa, vaikuttavat maahanmuuttopolitiikan yhdenmukaistamisesta käydyt keskustelut myös kotouttamisesta käytävään keskusteluun. EU:n jäsenmaissa on yleisesti myönnetty maahanmuuttajien kotoutuminen keskeiseksi asiaksi. Mipex-raportti ja kansainvälistä vertailua Mipex (Migration Integration Policy Index) on maahanmuuttajien kotoutumispolitiikkaa kartoittava hanke, jolla pyritään kehittämään Euroopan kotouttamispolitiikkaa antamalla puolueetonta aineistoa tarkempaan tarkasteluun. Mipexissä tarkastellaan kuutta keskeistä toimintalohkoa: maahanmuuttajan pääsyä työmarkkinoille, perheiden yhdistämistä, pitkäaikaista maassa oleskelua, poliittista osallistumista, kansalaisuuden saamista sekä syrjinnän vastaisia toimia. Jokaista muuttujaa verrataan ihannemalliin, joka perustuu Euroopan neuvoston yleissopimuksiin tai Euroopan yhteisön direktiiveihin. Mipex-raportti on julkaistu vuonna 2007 ja se perustuu vuoden 2006 tilanteisiin. Alankomaat ja Suomi pärjäsi vertailussa melko hyvin, sillä kumpikin maa kuului viiden parhaan yhteispisteiden piiriin. Muut parhaat yhteispisteet saivat Ruotsi, Portugali ja Belgia. Ruotsi oli kuitenkin ainoa maa, joka voitiin luokitella kiitettävään kastiin. EURES Eures-verkosto on Euroopan työnvälistyspalvelu, jonka koordinoinnista vastaa Euroopan komissio. Se on esimerkki Euroopan unionin jäsenmaiden yhteistyöstä edesauttaa eu-kansalaisten vapaata liikkuvuutta Euroopan talousalueella. Verkoston kumppaneita ovat julkiset työnvälityspalvelut sekä ammatti- ja työnantajajärjestöt. EU-hankerahoitus Euroopan unionin luoma hankemaailma mahdollistaa maahanmuuttajapalveluiden toteuttamisen, sillä suureen osaan palveluista ei ole ohjattu muuta rahoitusta. Tämä johtaa siihen, että esimerkiksi Suomessa suuri osa maahanmuuttajapalveluiden toteuttamisesta tapahtuu hankerahoitusten kautta. 8 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 9

3 Alankomaat 3.1 Maahanmuuttopolitiikan kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen Alankomaita voidaan pitää eräänlaisena monikulttuurisena yhteiskuntana, jolla on pitkät perinteet muuttoliikkeestä. Maan vauraus ja suhteellisen vapaamielinen ilmapiiri ovat houkutelleet sinne runsaasti ulkomaalaisia. Maahanmuuttopolitiikka on monelta osin ollut yhdenmukaista monien muiden Länsi-Euroopan maiden kanssa: 1950-luvulta aina 1970-luvun alkuun työvoimaa pyrittiin hankkimaan aktiivisesti, erityisesti maan entisistä siirtomaista. Vuoden 1973 jälkeen maahanmuuttoa pyrittiin rajoittamaan. Toisen maailmansodan jälkeinen maahanmuutto Alankomaihin on vaikuttanut yhteiskuntaan monin tavoin. Indonesian itsenäistyttyä maahan muutti yli neljännesmiljoona sukujuuriltaan osin alankomaalaista tai siirtomaavallan palveluksessa ollutta ihmistä. Muuttotase kääntyi kuitenkin positiiviseksi vasta 1960-luvulla. Alankomaat vastaanotti siirtotyöläisiä pääasiassa Välimeren alueelta. Huomattava taloudellinen kasvu johti 1960- luvulla monilla aloilla työvoimapulaan, jota helpotettiin rekrytoimalla matalasti koulutettua työvoimaa Välimeren valtioista. Alankomaiden hallitus laati Turkin ja Marokon kanssa värväyssopimuksia ja välitti työvoiman pestaamisessa. Kaikesta huolimatta erityisesti mm. 1970-luvun öljykriisin myötä ulkomaalaispolitiikka muuttui selvästi tiukemmaksi ja valtiovalta yritti hillitä maahanmuuttoa lopettamalla värväyspolitiikan kuitenkin heikolla menestyksellä. Tämä johti siihen, että turvapaikan hakemisesta tuli monille käytännössä ainoa mahdollisuus päästä Alankomaihin ja turvapaikkahakijoiden määrä kasvoikin jyrkästi 1970-luvulta 1990-luvulle. Maahanmuuttopolitiikka ei siis pääsääntöisesti ole ollut tietoisen politiikan toivottu seuraus ja poliittiset päättäjät pitivätkin maahanmuuttoa vain väliaikaisena ilmiönä. Näin ollen maahanmuuttajien sopeuttamiseen ei ole vastaavasti kiinnitetty erityistä huomiota. Itse asiassa 1970-luvulla tuettiin maahanmuuttajien oman kulttuurin ja identiteetin ylläpitämistä juuri siksi, että tämän ajateltiin helpottavan paluuta kotimaahan. Tietoisuus yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen seurauksista kuitenkin kasvoi. Hallituksen neuvoa-antava tieteellinen neuvosto (WRR) julkaisi vuonna 1979 raportin, jossa korostettiin maahanmuuttajien muuttumista pysyviksi vähemmistöryhmiksi ja poliittisten toimenpiteiden tarpeellisuutta. Tavoitteeksi asetettiin vähemmistöjen täydellinen osallistuminen alankomaalaiseen yhteiskuntaan, yhdenvertaisuudeksi lain edessä sekä yhtäläisiin mahdollisuuksiin. Ajatus integroitumisesta identiteetin säilyttäen nousi uudeksi tunnuslauseeksi. 1990-luvulla Alankomaissa koettiin toinen maahanmuuttoaalto, jossa keskeisessä roolissa olivat humanitaarisin perustein hakeutuvat maahanmuuttajat ja painopiste siirtyi selvästi monikulttuurisuudesta integraatiopolitiikkaan. Siinä missä aikaisemmin valtion tehtävänä oli ollut antaa tilaa, toimintaedellytyksiä ja tarvittaessa tukea erilaisille ryhmille ja yhteisöille, nyt korostettiin yksilöiden velvollisuutta itse löytää oma paikkansa yhteiskunnassa. Vuonna 1996 hallitus aloitti kansallisen integraatiopolitiikan, jonka keskeinen seuraus oli vuonna 1998 säädetty laki kotouttamisesta. Maahanmuuttajat velvoitettiin osallistumaan kursseille (mm. kielikouluihin ja ohjauksiin toimimisesta yhteiskunnassa), joiden tarkoituksena oli edistää erityisesti pääsyä työmarkkinoille. Merkittävää oli myös sen asian myöntäminen, että maahanmuutto ymmärrettiin nyt paremmin pysyväksi ilmiöksi. Vuosina 2002 ja 2004 tapahtuneet poliittiset murhat (oikeistopopulisti Pim Fortuyn ja elokuvaohjaaja Theo van Gogh) antoivat sysäyksen Alankomaissa jo pidemmän aikaa jatkuneelle suhteiden jännittymiselle maahanmuuttajien ja alkuperäisväestön välillä ja vaikutti poliittiseen keskusteluun. Nämä kyseiset tapahtumat ovat tiukentaneet Alankomaissa maahanmuuttopolitiikkaa. 10 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

3.2 Nykyinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaiden nykyinen maahanmuuttopolitiikka on huomattavan valikoivaa ja työnantajavetoista. Tällä tarkoitetaan käytännössä sitä, että työperäiset maahanmuuttajat ovat suurelta osin hyvin koulutettuja ja hyvin ansaitsevia. Mitä korkeampi ammatillinen pätevyys maahanmuuttajalla on, sitä paremmat työmarkkinamahdollisuudet hänelle tarjoutuu. Kääntäen tämä johtaa siihen, että alhaisesti koulutetulle työvoimalle ei myönnetä työlupia ennen kuin on selvitetty työvoiman saatavuus Alankomaista tai Euroopan unionin sisältä. Tätä nykyä suurin osa maahanmuuttajista saapuu Alankomaihin perhesyistä, jonka taustalla ovat 1960- ja 70-lukujen siirtolaiset. Näin ollen enemmistö maahanmuuttajista on muita kuin työperäisiä. Alankomaat harjoittaa aktiivista kotouttamispolitiikkaa. Kotouttamisohjelmat on kuitenkin suunnattu Alankomaihin pysyvästi muuttaville, käytännössä pääasiassa perhesyistä saapuville tai saapuneille maahanmuuttajille. Tämän ryhmän kohdalla katsotaan olevan eniten kotoutumisongelmia. Kotouttamispolitiikan ensisijaisena kohderyhmänä eivät siten ole työperäiset maahanmuuttajat, koska heidän oleskelunsa on usein tilapäistä. Poikkeuksena tästä ovat hengellistä työtä tekemään tulevat, (esim. imaamit, papit) jotka ovat kotoutumisvelvollisia. Kotoutumisvelvollisten on suoritettava kieli- ja kotoutumiskurssi. Mikäli työperäiset maahanmuuttajat haluavat muuttaa oleskelulupansa pysyviksi (tämä ei ole kaikkien kohdalla mahdollista), tulee heidän läpäistä riittävä hollannin kielen osaamistaso sekä osoittaa yhteiskunnan tuntemus. Maahanmuuttajien kotoutumisongelmat joista Alankomaiden kohdalla niin usein kuulee puhuttavan saivat alkunsa kun nämä 1960- ja 70-luvuilla työperäiset maahanmuuttajat jäivät maahan pysyvästi ja heidän perheenjäsenensä muuttivat heidän perässään. Alankomaissa ei vielä tuolloin harjoitettu juuri minkäänlaista kotoutumispolitiikka ja näin muodostui suuri ihmisryhmä, jolla ei ollut minkäänlaista kosketuspintaa hollantilaiseen yhteiskuntaan. Alankomaiden kotoutumispolitiikan keskeisenä perusolettamuksena on, että kotoutumisen kannalta erityisen tärkeää on yhteiskuntaan osallistuminen. Yhteiskuntaan osallistumisella tarkoitetaan joko työelämään tai vapaaehtoistyöhön osallistumista. Näin ollen katsotaan, että työperäisten maahanmuuttajien yhteiskuntaan osallistuminen on jo oikeastaan lähtökohtaisesti hoidettu. Viime vuosina on kiinnitetty kasvavassa määrin huomiota myös kielen oppimisen tärkeyteen ja kaikkia maahanmuuttajia rohkaistaan opiskelemaan hollannin kieltä. Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 11

3.3 Maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen, organisaatio ja toimijat Maahanmuuttohallinto on järjestetty Alankomaissa pääasiallisesti oikeusministeriön alaisuuteen. Oikeusministeriöllä on yleisvastuu maahanmuuttopolitiikasta. Ministeriössä työskentelee oikeusministerin lisäksi erillinen maahanmuutto- ja kotouttamisministeri. Maahanmuuttopolitiikasta vastaavat oikeusministeri ja oikeusasioiden valtiosihteeri, jotka työskentelevät oikeusministeriössä. Vuoden 2007 alusta lähtien maahanmuuttajien kotouttamisasioiden koordinointi siirrettiin oikeusministeriöstä asutus-, kaupunkisuunnittelu- ja ympäristöministeriöön, missä kotouttamisasioista vastaava ministeri työskentelee. Hänen tittelinsä on asutus-, lähiö- ja kotouttamisministeri (vapaa käännös sanasta minister van wonen, wijken en interatie). Ko. ministerin vastuulla on maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyvät toimet. Kunnat ovat kotouttamisohjelmien täytäntöönpanijoita. Maahanmuutto- ja kansalaisuusvirasto (Immgratie- en Naturalisatiedienst, IND) on oikeusministeriön alainen osasto, joka vastaa ulkomaalaispolitiikan toteuttamisesta. Virasto tekee päätökset turvapaikka- ja oleskelulupaasioissa sekä myöntää kansalaisuuden. Päävastuu ulkomaalaispolitiikan toteuttamisesta on oikeusasioiden valtiosihteerillä, joka vastaa maahanmuutto- ja kansalaisuusviraston IND:n toiminnasta. Työvoiman maahanmuuttoa koskevissa kysymyksissä vetovastuu on sosiaali- ja työministeriöllä. Ministeriön alainen työvoimaviranomainen myöntää työluvat Alankomaissa. Ulkomaalaispoliisin tehtävänä on kerätä tietoa laittomasti maassa oleskelevista. Ulkomaalaispoliisi tekee tiivistä yhteistyötä maahanmuutto- ja kansalaisuusviraston kanssa. Alankomaiden merkittävimmät maahanmuuttopolitiikan toimijat ovat oikeusministeriön, sosiaali- ja työministeriön ja ulkoministeriön alaisuudessa olevat yksiköt, jotka vastaavat omalta osaltaan maahanmuuttoasioihin liittyviä toimia. Kotouttamispolitiikan tärkein toimija on asutus-, lähiö- ja kotouttamisministeri. AiNP on verkkopohjainen tiedonlähde maahanmuuttajalle. Sivusto on ikään kuin virtuaalinen kirjasto, josta maahanmuuttaja saa hyvää perustietoa Alankomaiden poliittisesta rakenteesta ja informaatiota niistä tahoista, jotka maahanmuuttajalle ovat tärkeitä. 12 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

4 Suomi 4.1 Maahanmuuttopolitiikan kehittyminen 1900-luvulta nykyaikaan Antero Leitzingerin väitöskirja osoittaa, että Suomessa on ollut ulkomaalaisia yhtä kauan kuin suomalaisia. Suomen autonomian ja erityinen Suomen kansalaisuuden muotoutuminen johti ulkomaalaispoliittisiin kysymyksiin. Ulkomaalaisten maahan tulosta, maassa oleskelusta ja Suomen kansalaisuuden hakemisesta säädettiin monilla asetuksilla ja laeilla. Itsenäisessä Suomessa ulkomaalaishallinto keskitettiin syksystä 1918. Ulkomaalaistoimisto eriytettiin turvallisuuspoliisin yhteydestä vuoden 1949 alusta ja useiden nimenmuutosten jälkeen laitosta kutsutaan nykyään Maahanmuuttovirastoksi (vuoden 2008 alusta lähtien). Ulkomaalaispolitiikkaan on Suomessa keskitytty perinteisesti vain vähän ja se on ollut luonteeltaan lähinnä käytännönläheistä reagointia ajankohtaisiin ongelmiin. Suomen maahanmuuttoon liittyy useita eri vaiheita: välillä keskiössä ovat olleet paluumuuttajat tai pakolaiset, nykyään puhutaan paljon työperäisistä maahanmuuttajista. Ei voi väittää, ettei Suomella olisi ollenkaan kokemusta ja historiaa maahanmuuttajista. Silti Suomea on pidetty pitkään maastamuuttomaana. Erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla Suomesta muutettiin Ruotsin työmarkkinoille. Suomeen muutto on ollut suhteellisen vähäistä (mutta ei siis olematonta), kunnes 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtuneissa muutoksissa Suomeen muutto kasvoi. Tuolloin maahanmuutto oli kuitenkin etupäässä humanitaarisin perustein tapahtuvaa muuttoa ja Suomeen muuttivat myös paluumuuttajina inkerinsuomalaiset. Yleisin maahanmuuton peruste on edelleen perheside. Työperäinen maahanmuutto laajemmassa mittakaavassa sen sijaan on yleistynyt vasta 2000-luvulla. Mistään maahan ryntäämisestä ei voida kuitenkaan puhua. Kotoutumisessa on keskitetty huomiota erityisesti pakolaisiin ja työn perusteella muuttaneiden on pitkään arvioitu kotoutuvan työelämän avulla. 4.2 Maahanmuuttopolitiikan toteuttaminen, organisointi ja toimijat VALTIO VN MINISTERIÖT PALVELUT Valtioneuvosto (VN) eli Suomen hallitus ohjaa maahanmuuttopolitiikkaa ja -hallintoa hallitusohjelmaan sisältyvien tavoitteiden ja valtioneuvoston hyväksymien periaatepäätösten avulla. Valtion niin sanotussa säädöspankissa on kattavasti ajankohtaista tietoa Suomen lainsäädännöstä, jotka vaikuttavat maahanmuuttopolitiikkaan. Näitä säädöksiä ovat muun muassa kotouttamislaki (1999), ulkomaalaislaki (2004), valtioneuvoston asetus kansalaisuudesta (2004) ja yhdenvertaisuuslaki (2004). Kotouttamislakia käsitellään luvun lopussa. Maahanmuutto- ja eurooppaministerin tehtävänä on vahvistaa osana sisäasiainhallinnon toiminta- ja taloussuunnitelmaa maahanmuuttohallinnon keskeiset toiminnan painopisteet, päätoimintalinjat ja tulostavoitteet. Sisäasiainministeriö on vastannut keskitetysti vuoden 2008 alusta lähtien maahanmuuttopolitiikasta ja -hallinnosta, josta aikaisemmin oli vetovastuussa työministeriö. Sisäasianministeriön alaisuuteen on perustettu maahanmuutto-osasto, jolle kuuluu muun muassa yleisvastuu kotouttamisen yhteensovittamisesta. Kotouttamiseen liittyvistä asioista vastaa maahanmuutto-osastolla kotouttamisyksikkö. Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 13

Sisäasianministeriö ohjaa Maahanmuuttovirastoa (entinen Ulkomaalaisvirasto) sekä työvoimaja elinkeinokeskuksia. Ulkomaalaisviraston toiminta aloitettiin vuonna 1995, mutta nimi vaihtui Maahanmuuttovirastoksi vuoden 2008 alusta lähtien. Viraston tehtävänä on käsitellä ja ratkaista ulkomaalaisten maahantuloon, maassa oleskeluun, maasta poistamiseen, pakolaisuuteen ja kansalaisuuteen liittyviä, yksittäisiä henkilöitä koskevia asioita. Työvoima- ja elinkeinokeskuksilla on alueellinen vastuu maahanmuutto- ja kotouttamisasioissa. TE-keskus rahoittaa maksutonta työvoimapoliittista kielikoulutusta maahanmuuttajille. Tämä tarkoittaa sitä, että niille pääsevät vain työttömät työvoimaan kuuluvat maahanmuuttajat. Alueellisen toiminnan tehostamiseksi voidaan perustaa TE-keskus-kohtaisia maahanmuuttoasiain toimikuntia. Lääninhallitus osallistuu kotouttamisen edistämiseen ja sitä tukeviin palveluihin omalla toimialallaan. Sisäasiainministeriön hallinnon alaisuuteen kuuluvat rajavartiolaitos sekä poliisi hoitavat myös omalta osaltaan maahanmuuttoasioita. Rajatarkastusviranomainen päättää muun muassa eräissä poikkeustapauksissa viisumin myöntämisestä tai käännyttämisestä. Paikallispoliisin tehtäviin kuuluu vastaanottaa lupahakemuksia maahanmuuttoasioissa sekä kansalaisuushakemuksia ja -ilmoituksia, myöntää tietyissä tapauksissa oleskelulupia sekä paluuviisumeita, pidentää viisumeita ja päättää ulkomaalaisen käännyttämisestä. Paikallispoliisi suorittaa myös EU-kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä osalta ulkomaalaislain mukaisen rekisteröinnin sekä oleskelukorttien myöntämisen. Vaikka sisäasiainministeriöön on nykyään keskitetty maahanmuuttopolitiikan hallinto, myös muut ministeriöt vastaavat omalta osaltaan kunkin ministeriön alaisuuteen kuuluvien palveluiden tarjonnasta. Ulkoasiainministeriön funktiona on vastata viisumipolitiikasta. Työ- ja elinkeinoministeriölle vastuuseen kuuluu yhdessä sisäasiainministeriön kanssa työperäisen maahanmuuton määrien ja rakenteen seuranta sekä seurannan välineiden kehittäminen. Opetusministeriön toimiala on kotoutumisen ja hyvien etnisten suhteiden edistämisen kannalta keskeinen osa maahanmuuttopolitiikkaa. Opetusministeriön alaisuuteen kuuluu myös kansainvälinen henkilövaihdonkeskus CIMO. Oikeusministeriö ja sen alaisena olevat hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus toimivat muutoksenhakuviranomaisina. Maahanmuuttajapalveluiden järjestäminen koskee kaikkia ministeriöitä, sillä niiden tulee vastata suomalaisten palveluista. Sosiaali- ja terveysministeriöllä oli vuonna 2007 valtakunnallinen kehittämishanke: Maahanmuuttajien palvelut ja työllistyminen sosiaalialalle. Raportti sisältää sosiaalialan henkilöstön kehittämistyöryhmän ehdotukset siitä, miten voitaisiin edistää sekä maahanmuuttajien palveluita että työllistymistä. Kotoutettavien sekä työperäisten maahanmuuttajien kanssa työskenneltäessä tavoitteena on erityisesti ehkäistä syrjintää kaikissa muodoissa. Maahanmuuttajien kieliopetus on tärkeää yhteiskuntaan osallistumisen edistämisen vuoksi sekä koulutuksiin ja työmarkkinoille pääsyä helpottamaan. Onnistuneen maahanmuuton perustana ovat kotoutumisen tueksi suunnatut henkilökohtaiset palvelut sekä perheiden kokonaisvaltainen tuki. Tärkeää on myös ennakoida minkälaisiin uusiin palvelumuotoihin sosiaali- ja terveysalalla pitää valmistautua. Tästä voidaan antaa esimerkkinä vanhustenhoito, jossa joudutaan lähitulevaisuudessa kiinnittämään entistä enemmän huomiota, kun esimerkiksi 1990-luvun maahanmuuttajat tulevat tarvitsemaan niitä palveluita. Sosiaaliala tarvitsee tulevina vuosina runsaasti työntekijöitä ja rekrytointi maahanmuuttajien keskuudesta tulee kasvamaan. Työyhteisöjen ja maahanmuuttajien rekrytoinnin kehittäminen on välttämätöntä sosiaalipalvelujen turvaamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön alainen kansanterveyslaitos KELA on maahanmuuttajan keskeinen asiointipaikka, josta maahanmuuttaja saa mm. sosiaaliturvatunnuksen. Työvoimatoimistojen tehtävänä on huolehtia työvoima- ja elinkeinokeskusten kanssa tarvittavien työvoimapoliittisten toimenpiteiden sekä työvoi- 14 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

mapalvelujen järjestämisestä maahanmuuttajille. Työvoimatoimistot tekevät tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa. Työvoimatoimisto ohjaa kotoutumissuunnitelmaan oikeutetun maahanmuuttajan kunnan toimenpiteiden ja palvelujen piiriin. Työvoimatoimisto ja kunta tekevät yhteistyötä kotoutumista edistävien ja tukevien toimenpiteiden ja palvelujen järjestämisessä. Kotouttamisen edistämisestä vastaavat useat eri viranomaiset. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan tehtävänä on edistää hyviä etnisiä suhteita ja etnistä yhdenvertaisuutta. Kotouttamisessa keskeisiä ovat koulutus, kielen opetus ja asenteet. Tämän vuoksi laissa korostetaan viranomaisten, maahanmuuttajien, kansalaisjärjestöjen ja muiden tahojen hyvää yhteistyötä. Laki asettaa kunnalle vastuun kotouttamisen kehittämisestä ja seurannasta sekä yhteensovittamisessa, johon kuuluu toimivan yhteistyöverkoston aikaansaaminen. 4.3 Kotouttamislaki Suomessa käsiteltiin maahanmuuttopolitiikkaa perusteellisesti ensimmäisen kerran vuonna 1997, jolloin valtioneuvosto antoi periaatepäätöksen hallituksen pakolais- ja maahanmuuttopoliittiseksi ohjelmaksi. Tuolloin määriteltiin ensimmäisen kerran tavoitteeksi kaikkien maahanmuuttajien joustava ja tehokas kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Lähtökohtana oli, että koko yhteiskunnan ja maahanmuuttajien oman edun mukaista on se, että maahanmuuttajat voivat ylläpitää äidinkieltään ja vaalia alkuperäistä kulttuuriaan. Kotouttamislaki astui voimaan vuonna 1999. Tuolloin maahanmuuton painopiste oli humanitaarisessa maahanmuutossa ja työperusteisen maahanmuuton merkitys oli vähäinen. Kotouttamisen tarkoituksena on kotouttamisen virallisen määritelmän mukaisesti tukea maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. Kotouttamisen tavoitteena tulee olla maahanmuuttajan oman aktiivisuuden edistäminen. Onnistuneessa kotoutumisessa maahanmuuttaja saavuttaa muun väestön kanssa tasavertaisen aseman yhteiskunnassa niin oikeuksien kuin velvollisuuksienkin osalta. Lain keskeiset välineet kotouttamisen edellytysten luomiseksi ovat kunnan kotouttamisohjelma ja maahanmuuttajan yksilöllinen kotoutumissuunnitelma. Kotoutumisen tärkein edellytys on kielitaito. Suomen kotouttamislaki oli voimaan tullessaan ensimmäisiä Euroopassa. Vaikka EU:n toimivalta ei ulotu kotouttamisen alueelle, niin sitä mukaa kun kotouttamisen haasteet ovat jäsenmaissa 2000-luvulla kasvaneet, ne ovat kehittäneet yhteistyötään ja muun muassa sopineet kotouttamisen yhteisistä periaatteista. Niissä korostetaan muun muassa kotouttamisen kaksisuuntaisuutta: toisaalta maahanmuuttajan aktiivista pyrkimystä kotoutua ja toisaalta vastaanottavan yhteiskunnan mukautumista uuteen tilanteeseen. Periaatteet vastaavat pitkälti myös Suomen kotouttamislain ja suomalaisen kotouttamispolitiikan lähtökohtia. Valtioneuvoston hyväksymässä maahanmuuttoohjelmassa 2006 keskeiset teemat liittyvät varautumiseen tulevaisuuden työvoiman saatavuusongelmiin sekä työperusteisen maahanmuuton kehittämiseen. Ohjelman yksi linjaus on, että kaikki myös työperäiset maahanmuuttajat ja heidän perheenjäsenensä tarvitsevat opastusta suomalaiseen yhteiskuntaan asettumisensa tueksi. Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 15

Linjauksen mukaisesti parhaillaan valmistellaan kotouttamista täydentävää opastusjärjestelmää, jossa tarkoituksena on perehdyttää mahdollisimman monet maahan määräaikaisestikin muuttavat heti maahantulon alkuvaiheessa kieleen ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämän tavoitteena on luoda hyvät mahdollisuudet kotoutumisprosessin jatkamiseen tapauksissa, jolloin oleskelu muuttuukin pysyväksi. Opastusjärjestelmän luominen on valtion vastuulla. Syksyllä 2008 on alkanut kotouttamislain kokonaisuudistus. Vuoden 2006 kotouttamislain uudistuksessa selkeytettiin eri viranomaisten tehtäviä. Korostettiin kuntien ja työvoimatoimistojen yhteistyön merkitystä ja selvennettiin vastuun jakamista. Aluetasolla lääninhallitukset lisättiin vastaamaan oman toimialansa osalta. Maahanmuuttopoliittisen ohjelman linjauksia ovat myös kotoutumisen kaksisuuntaisuus ja siihen liittyen se, että kotoutuminen otetaan huomioon läpivirtauksena eri valtakunnallisissa ohjelmissa ja strategioissa ja eri osa-alueet sisällyttävät laatukriteereihin kotoutumisen edistämisen. Merkittävinä sektoreina pidetään asumista, koulutusta, päivähoitoa ja muita sosiaalipalveluja ja terveydenhuoltoa sekä työvoimapalveluja. Kunnat, työvoimatoimistot ja muut paikallisen tason toimijat tarvitsevatkin uudessa tilanteessa aiempaa enemmän ohjausta ja tietoa kotoutumisen edistämisessä. KUNTA Kunnan hallitus PALVELUT Kunnilla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä, suunnittelusta ja seurannasta. Kunnat järjestävät kotoutumista edistäviä ja tukevia toimenpiteitä ja palveluja maahanmuuttajille. Lainsäädäntö ohjaa kuntien toimintaa, mutta ei anna esimerkiksi kotouttamisohjelmiin tiukkoja rajoja. Työperäiset maahanmuuttajat eivät vielä toistaiseksi kuulu kotouttamislain piiriin, eikä valtio rahoita työperäisten maahanmuuttajien palveluita. Tästä johtuen eri kunnissa maahanmuuttoasioiden koordinointi voi olla hyvin eriarvoista. Vuotta 2007 koskeneen kuntakyselyn mukaan maahanmuuttajien tiedotus on järjestetty parhaiten niissä kunnissa, joissa on omaa maahanmuuttohallintoa (esim. koordinaattori tai yksikkö). Erityisesti pienissä kunnissa maahanmuuttoasiat koetaan haastaviksi vähäisten resurssien ja ammattitaidon puuttumisen vuoksi. Pienet kunnat tai ne kunnat, joissa ei ole erillistä maahanmuuttohallintoa ilmoittivat, ettei maahanmuuttajille ole järjestetty neuvontaa. Kuntien tehtävänä on järjestää yhdessä muiden toimijoiden kanssa kotouttamista edistäviä ja tukevia toimenpiteitä ja palveluita maahanmuuttajille. Pääkaupunkiseudun kunnat tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään. Kuntien tulee tarjota maahanmuuttajille kuten muillekin kuntalaisille monenlaisia palveluita, joita ovat mm. koulutuspalvelut, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, asumispalvelut ja tulkkipalvelut. Parhaiten kunnissa on saatavilla alle 16-vuotiaiden maahanmuuttajien kotoutumista tukevia palveluja, sen sijaan vanhemman väestön (yli 64-vuotiaiden) palveluiden saatavuudessa on kuntien mielestä toivomisen varaa. Esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset oppilaat ohjataan valmistavaan opetukseen, jos heillä ei koulun arvion mukaan ole riittäviä kielellisiä valmiuksia opiskella perusopetuksessa. Ikääntyvien maahanmuuttajien palveluiden kehittämisen yleisenä tavoitteena on syrjäytymisen ehkäiseminen. Keväällä 2006 aloitettiin Helsingissä yhteistyöryhmä, jossa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston vanhuspalveluiden lisäksi mukana on muita tahoja kuten esimerkiksi Vanhustyön keskusliitto ja Inkerikeskus ry. Työ- 16 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa

ryhmän tarkoituksena on kartoittaa maahanmuuttajavanhusten palvelutarvetta. Vuoden 2006 alussa työministeriön ohjeet uudistivat käytäntöjä tulkkipalveluiden käytöstä ja rahoituksesta. Nykyinen käytäntö on, että kunnat maksavat tulkkipalveluiden kustannukset ja hakevat jälkikäteen korvaukset valtiolta, joihin ne oikeuttavat. Helsingin seudun asioimistulkkikeskus tarjoaa maksuttomia tulkkauspalveluja pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, mutta työperäisille maahanmuuttajille palvelut ovat maksullisia. Maahanmuuttajia ei välttämättä ole mahdollisuus käsitellä palveluiden suhteen erityisryhmänä (esimerkiksi asumispalveluissa), vaikka esimerkiksi terveyspalveluja kehittäessä tavoitteena on pyrkiä huomioimaan monikulttuurisuuden mukanaan tuomat haasteet. 4.4 Työperäisten maahanmuuttajien neuvontapalvelut pääkaupunkiseudulla Pääkaupunkiseudulla järjestetään maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalveluita useiden toimijoiden toimesta. Palvelu on kattavaa, mutta hajanaista ja melko sekavaa. Vaikka toimijat huolehtivat vastuualueensa palveluista hyvin, niin asiakkaan kannalta tilanne voi olla sekava. Toimintatahoja ovat muun muassa valtion ja kaupunkien viranomaispalvelut, yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin palvelut ja ulkomaalaisten osaajien kohdalla ilman muuta myös yliopistojen, korkeakoulujen, kaupunkien, seudun markkinointiyhteisöjen ja työnantajien palvelut. Maahanmuuttajan näkökulmasta tilanne on haastava, koska hänen on ensin selvitettävä mihin kategoriaan hän kulloinkin kuuluu. Kaikkia maahanmuuttajia ei palvella jokaisessa palvelupisteessä. Esimerkiksi Helsingin sosiaaliviraston ylläpitämä Itäkeskuksen Maahanmuuttajien neuvontapiste on tarkoitettu vain helsinkiläisille. Tavoitteena kuitenkin on, että tulevaisuudessa neuvontapalveluiden käyttö muuttuisi joustavammaksi maahanmuuttajan näkökulmasta, sillä kuten kantaväestö, niin maahanmuuttajat liikkuvat eri paikkakuntien välillä. Maahanmuuttajilla on pääkaupunkiseudulla hyvät mahdollisuudet saada tietoa ja apua jos tietää mistä hakea ja kysyä. Kaupunkien verkkosivuilla on yleistä tietoa seudusta ja usein löytyy ohjeistusta maahanmuuttajille. Tietoa ei kuitenkaan ole välttämättä tarjolla usealla kielellä. Seuraavaksi neuvontapalveluja pääkaupunkiseudulla: - Kulttuurikeskus Caisa avattiin vuonna 1995. Caisa on kansainvälinen ja monikulttuurinen toimitila, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu toimia rasismia sekä kulttuurisia ja etnisiä ennakkoluuloja vastaan. Caisa järjestää muun muassa erilaisia luentoja ja kursseja. Caisa palkittiin tiedon julkistamisen valtionpalkinnolla vuonna 2008 tiedon tuottamisesta sekä kohdistettuna maahanmuuttajille että maahanmuuttajista. - Caisa Enterprise Centre tarjoaa palveluita ja yritysneuvontaa yrittäjiksi aikoville maahanmuuttajille pääkaupunkiseudulla. - Maahanmuuttajien neuvontapiste, Itäkeskus - Tikkurilan neuvontapiste maahanmuuttajille - Myyrmäen neuvontapiste maahanmuuttajille - Maahanmuuttajien toimintakeskus Alma, Leppävaara - Otaniemen Kehitys Oy, Infopiste - Maahanmuuttajien toimintakeskus, Matinkylä - Kivenkolon asukastila maahanmuuttajille, Espoonlahti - Helsingin kaupungin maahanmuuttajien neuvontapiste Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa : 17

- In To -palvelupiste avattiin marraskuun alussa 2008. Palvelupiste on tarkoitettu pääkaupunkiseudulle töihin tuleville ulkomaalaisille. Palvelupiste tarjoaa maahanmuuttajille alkuvaiheen neuvontaa ja ohjausta. Kyseessä on pilottihanke, joka kestää vuoden 2009 loppuun. In To -palvelupiste tarjoaa pääkaupunkiseudulle tuleville työperäisille maahanmuuttajille Kelan ja Verohallinnon palvelut yhdestä paikasta. Työtä tekevien ja työtä hakevien lisäksi piste palvelee ulkomaisia yrittäjiä ja opiskelijoita. Myös ulkomaisia työntekijöitä rekrytoivat työnantajat ja työvoimaa ulkomailta välittävät yritykset saavat palvelupisteestä neuvoja ja opastusta. Palvelua tarjotaan suomen ja ruotsin lisäksi mm. englanniksi, venäjäksi ja viroksi. - Ulkomaalaiskirjasto helmikuun 1995 alusta lähtien Helsingin kaupunginkirjasto yleisten kirjastojen keskuskirjasto sai opetusministeriöltä tehtäväkseen toimia Ulkomaalaiskirjastona Suomessa. Tätä tehtävää varten kaupunginkirjasto saa erityisen valtionavustuksen. Ulkomaalaiskirjaston tehtävänä on Suomessa asuvan vieraskielisen väestön kirjastopalvelujen tukeminen. Päävastuu ulkomaalaisväestön yleisistä kirjastopalveluista on edelleen kunnilla. Ulkomaalaiskirjaston toiminnan yksityiskohtaisemmista tavoitteista sovitaan vuosittain opetusministeriön ja Helsingin kaupunginkirjaston kesken käytettävissä olevan määrärahan sallimissa puitteissa. Sähköisiä tietopankkeja maahanmuuttajille ja maahanmuuttoasioiden kanssa työskenteleville: Finlex: Valtion säädöstietopankki, jossa on tietoa lainsäädännöstä, oikeuskäytännöstä ja valtiosopimuksista. Infopankki: Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa ylläpitää Infopankki-verkkosivustoa. Sivuilla on tärkeää perustietoa maahanmuuttajille yhteiskunnan toiminnasta ja mahdollisuuksista Suomessa 15 eri kielellä. Suomi.fi: Tietoa julkishallinnon palveluista. Selma: Seudullinen Monikulttuurinen Tietopalvelukeskuksen verkkopalvelu tarjoaa pääkaupunkiseudun kunnissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Järvenpää, Kerava ja Tuusula) toimiville, monikulttuurista työtä tekeville henkilöille ja tahoille hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa seudun monikulttuurisesta kentästä. Muuttaisinko Suomeen -palvelu: Maahanmuuttoviraston (migri) palvelu maahanmuuttajalle, joka on aikeissa muuttaa Suomeen ja hakee ensimmäistä oleskelulupaa. Integroitumiseen tähtäävää toimintaa on vielä tarjolla suhteellisen vähän. Kulttuurikeskus Caisa on tästä kuitenkin oivallinen esimerkki. Kolmatta sektoria voidaan pitää integroitumisen suhteen keskeisenä toimijana. Esimerkiksi sellaiset verkostot kuten Jolly Dragon ( iloinen lohikäärme ) tarjoaa erityisesti nuorille maahanmuuttajille mahdollisuuden sosiaaliseen toimintaan suomalaisten kanssa. Maahanmuuttajalle suomalaisen ystävän omistaminen olisi yhteiskuntaan integroitumisen kannalta erityisen tärkeää, sillä monet väylät ovat kiinni suomea taitamattomalle. Esimerkiksi sellaista nettisivustoa, josta löytyisivät kaikki englanninkieliset työpaikkailmoitukset, ei ole olemassa. Myös asunnon hankinta voi olla ongelmallista, sillä verkossa olevat hakukoneet ovat suomenkielisiä. 4.5 Case Helsinki Helsingin ulkomaalaisprofiili on selkeästi erilainen kuin muissa Suomen kunnissa: Helsinkiin muutetaan muun muassa työn, opiskelun ja avioliiton perusteella. Palveluiden yhdenvertaisuus taataan parhaiten niin sanotusti yleisten palveluiden periaatteella. Helsingin kaupungin palvelutuotannon keskeisin lähtökohta on yhdenvertaisuuden huomioiminen palveluiden toteuttamisessa. Huomioitavaa kuitenkin on, että nykyään kotouttamislain- ja toimenpiteiden piiriin kuuluu Helsingissä vain pieni osa maahanmuuttajista. Potentiaalista tarvetta kotouttamistoimenpiteiden piiriin olisi huomattavasti laajemmin. 18 : Työperäinen maahanmuuttopolitiikka Alankomaissa ja Suomessa