SOSIAALITYÖN JA SOSIAALISEN KEHITYKSEN GLOBAALI TAVOITE- JA TOIMINTAOHJELMA TOIMINTASITOUMUS SITOUMUKSEMME Me sosiaalityöntekijät, sosiaalityön kouluttajat ja sosiaalisen kehityksen ammattilaiset tunnemme yksilöiden ja yhteisöjen päivittäiset ongelmat ja sosiaaliset haasteet. Uskomme, että on tullut aika hyödyntää lukuisia sosiaalialan aloitteita ja sosiaalisia liikkeitä ja pyrkiä niiden pohjalta yhteisvoimin kaikilla tasoilla muutokseen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen noudattamiseen. Me, kansainvälinen sosiaalityöntekijäjärjestö (IFSW), sosiaalityön koulujen maailmanjärjestö (IASSW) ja sosiaalipolitiikan maailmanneuvosto (ICSW), toteamme, että aiemmat ja nykyiset poliittiset, taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset järjestelmät, jotka ovat kehittyneet erilaisissa oloissa, ovat johtaneet yhteisöjen eriarvoisuuteen maailmanlaajuisesti, kansallisesti ja paikallisesti. Niillä on myös ollut kielteisiä vaikutuksia ihmisiin. Erityisesti toteamme, että - ihmisoikeudet koskevat täysimääräisesti vain pientä osaa maailman väestöstä - arvaamattomien markkinavoimien ohjaamat epäoikeudenmukaiset ja heikosti säännellyt talousjärjestelmät, piittaamattomuus työoloja koskevista kansainvälisistä normeista ja yritysten yhteiskuntavastuun puuttuminen ovat yhdessä vahingoittaneet ihmisten ja yhteisöjen terveyttä ja hyvinvointia, aiheuttaneet köyhyyttä ja lisänneet eriarvoisuutta 1 - kulttuurinen monimuotoisuus ja ilmaisunvapaus ovat tie tyydyttävämpään henkiseen, emotionaaliseen, moraaliseen ja hengelliseen elämään 2, mutta näitä oikeuksia uhkaavat eräät globalisaation piirteet, jotka johtavat kansojen samankaltaistumiseen ja syrjäytymiseen ja ovat erityisen vahingollisia alkuperäiskansoille 3 - ihmiset elävät yhteisöissä ja tarvitsevat menestyäkseen toistensa tukea; näitä verkostoja vallassa olevat taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset voimat kuitenkin murentavat - ihmisten terveys ja hyvinvointi kärsivät eriarvoisuudesta sekä ilmastonmuutoksesta, saasteista, sodista,
luonnononnettomuuksista ja väkivallasta, jotka pilaavat heidän ympäristönsä ilman, että kansainvälinen yhteisö kykenee puuttumaan niihin. Katsomme näistä syistä olevamme velvollisia puhumaan sellaisen uuden maailmanjärjestyksen puolesta, jossa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan ja ihmisten väliset suhteet rakentuvat uudella tavalla. 4 Näin ollen sitoudumme tukemaan ja mahdollistamaan rakenteita ja järjestelmiä, joissa ihmiset voivat päättää omasta elämästään, sekä vaikuttamaan niihin. Sitoudumme tukemaan ja mahdollistamaan rakenteita ja järjestelmiä, jotka pyrkivät puuttumaan sorron ja eriarvoisuuden perussyihin, ja vaikuttamaan niihin. Sitoudumme varauksetta ja pikaisesti yhteistyössä palvelujen käyttäjien ja samoihin tavoitteisiin pyrkivien tahojen kanssa luomaan sosiaalisesti oikeudenmukaisemman ja tasaarvoisemman maailman, jonka voimme ylpeinä jättää seuraaville sukupolville. Nämä ovat toimintamme ensisijaiset tavoitteet. Kaudella 2012 2016 pyrimme edistämään erityisesti sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa inhimillistä arvokkuutta ympäristön kestävyyttä ihmissuhteiden arvon tunnustamista. Sitoumukset perustuvat sosiaalityön määritelmässä 5 ja sosiaalityön eettisissä periaatteissa 6 ilmaistuihin johtoajatuksiin ja ovat yhdenmukaisia niiden kanssa. JÄRJESTÖMME Globaali tavoite- ja toimintaohjelma on kolmivuotisen yhteistyön tulos. Sen laatimiseen on osallistunut kolme kansainvälistä järjestöä, jotka edustavat käytännön sosiaalityötä, sosiaalityön koulutusta ja sosiaalista kehitystä. Nämä kolme kansainvälistä elintä on perustettu vuonna 1928, ja ne ovat vuosikymmeniä toimineet Yhdistyneiden kansakuntien talous- ja sosiaalineuvoston sekä muiden YK:n ja vastaavien elinten virallisina neuvonantajina. Kansainvälinen sosiaalityöntekijäjärjestö (IFSW) on yli 90 maassa
toimivien kansallisten sosiaalityöjärjestöjen maailmanlaajuinen liitto, joka edustaa yli 750 000:tä sosiaalityöntekijää. 7 Sosiaalityön koulujen maailmanjärjestö (IASSW) on sosiaalityön koulujen ja kouluttajien muodostama kansainvälinen yhteisö, joka pyrkii parantamaan sosiaalityön teoriaa ja käytäntöä, sosiaalipalvelujen hallintoa ja sosiaalipolitiikan suunnittelua koskevan koulutuksen ja tutkimuksen laatua. IASSW edustaa 2 000:ta sosiaalityön koulua ja 500 000:aa opiskelijaa. 8 Sosiaalipolitiikan maailmanneuvosto (ICSW) on valtioista riippumaton, maailmanlaajuinen järjestö. Se edustaa eri puolilla maailmaa toimivia kymmeniätuhansia organisaatioita, jotka ovat mukana toteuttamassa sosiaaliturvan, sosiaalisen kehityksen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisohjelmia. 9 Globaalia tavoite- ja toimintaohjelmaa laadittaessa on kuultu laajasti sosiaalityöntekijöitä, sosiaalityön kouluttajia ja sosiaalisen kehityksen ammattilaisia. Vuonna 2010 Hongkongissa pidetyssä yhteisessä kongressissamme globaalia tavoite- ja toimintaohjelmaa kannatti noin 3 000 edustajan ylivoimainen enemmistö. Kuulemisprosessin tuloksena on laadittu seuraavat toimintasitoumukset. ROOLIMME SOSIAALISEN JA TALOUDELLISEN TASA-ARVON EDISTÄJINÄ Kohderyhmä: Yhdistyneet kansakunnat ja muut kansainväliset järjestöt Sitoudumme tukemaan ja tekemään tunnetuiksi sosiaaliseen ja taloudelliseen tasa-arvoon tähtääviä maailmanlaajuisia aloitteita sekä vaikuttamaan niihin. Tätä varten hyödynnämme ja vahvistamme vakiintuneita suhteitamme YK-järjestelmään ja muihin kansainvälisiin järjestöihin. Tuemme vuosituhannen kehitystavoitteita. Tärkein tehtävämme on valmistautua vuoden 2015 jälkeisiin kehitystavoitteisiin 10, joihin kuuluvat muun muassa YK:n sosiaalinen perusturva-aloite (Social Protection Floor Initiative), ihmisarvoinen työ ja kansainväliset työelämän perusnormit 11, terveyden sosiaalisia taustatekijöitä koskeva WHO:n aloite 12 sekä Koulutusta kaikille -aloite 13. Pyrimme yhdessä muiden kanssa ihmiskeskeiseen maailmantalouteen, jota säännellään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja
kestävän kehityksen suojelemiseksi ja edistämiseksi. Kohderyhmä: yhteisöt ja muut kumppanit Pyrimme yhteistyössä muiden kanssa ja heitä tukien kehittämään vahvoja paikallisyhteisöjä, jotka turvaavat kaikkien jäsentensä kestävän sosiaalisen hyvinvoinnin. Keskitymme ennen kaikkea vahvistamaan yhteisöjen valmiuksia vaikuttaa oman maansa hallitukseen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen ulottamiseksi laajemmalle. Kohderyhmä: omat järjestömme Edistämme omissa järjestöissämme sosiaalityötä ja sosiaalista kehitystä koskevia koulutus- ja toimintanormeja, jotta sosiaalityöntekijät voisivat saada aikaan kestäviä sosiaalisia kehitystuloksia. ROOLIMME INHIMILLISEN ARVOKKUUDEN TURVAAJINA Kohderyhmä: Yhdistyneet kansakunnat ja muut kansainväliset järjestöt Tavoitteenamme on kaikkien ihmisten sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia oikeuksia koskevien kansainvälisten yleissopimusten ja muiden asiakirjojen yleismaailmallinen täytäntöönpano. Tällä tarkoitetaan muun muassa lapsen 14, ikääntyneiden 15, naisten 16, vammaisten 17 sekä alkuperäiskansojen 18 oikeuksia ja rotuun ja sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän lopettamista 19. Edistämme sosiaalisia strategioita, jotka lisäävät yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta ja poistavat konfliktin siemeniä. Tavoitteenamme on uusi sitoutuminen rauhanomaiseen konfliktinestoon ja -ratkaisuun sekä sellaisten kansainvälisten sopimusten noudattaminen, joilla voidaan vähentää väkivaltaa ja sen seurauksia. 20 Pyrimme yhteistyössä kumppaniemme kanssa estämään valtioita vastaamasta väkivallalla oikeuksiaan puolustavien ihmisten toimiin. Tuemme ihmisten oikeutta liikkua maasta toiseen ja maiden sisällä sekä muuttajien oikeutta sosiaalipalveluihin riippumatta siitä, ovatko he maassa luvallisesti vai eivät. Tuemme toimia, joilla pyritään vähentämään ihmiskauppaa ja poistamaan se. 21
Kohderyhmä: yhteisöt ja muut kumppanit Tuemme yhteisöjä ja organisaatioita, jotka pyrkivät estämään maiden välisiä ja maiden sisäisiä väkivaltaisia konflikteja. Tuemme kumppanijärjestöjen toimia sisäisten tai ylirajaisten muuttajien oikeuksien kohentamiseksi. Pyrimme torjumaan ihmiskauppaa yhdistämällä voimamme kansainvälisten, alueellisten ja kansallisten tahojen kanssa. Pyrimme edistämään kulttuuri-identiteetin kunnioittamista yhdistämällä voimamme kansainvälisten, alueellisten ja kansallisten tahojen kanssa. Kohderyhmä: omat järjestömme Pyydämme kolmen järjestömme jäseniä yhteistyössä varmistamaan, etteivät lainsäädäntö ja käytännöt estä tai rajoita ihmisiä käyttämästä oikeuttaan laillisiin ja demokraattisiin sosiaalisiin kehittämistoimiin. Edistämme moninaisuuden kunnioittamista ja puhumme sellaisten koulutusohjelmien puolesta, jotka valmentavat sosiaalityöntekijöitä ja sosiaalisen kehityksen ammattilaisia toteuttamaan eettisiä ja tietoon perustuvia toimenpiteitä 22 esimerkiksi sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai kulttuuriin liittyvissä asioissa. Edistämme työssämme koulutus- ja toimintanormeja, jotka valmentavat sosiaalityöntekijöitä ja sosiaalisen kehityksen ammattilaisia toimimaan tehokkaasti konfliktinhallintaan, ihmiskauppaan ja maahanmuuton seurauksiin liittyvissä tilanteissa. ROOLIMME KESTÄVIEN YHTEISÖJEN JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEN KEHITYKSEN EDISTÄJINÄ Kohderyhmä: Yhdistyneet kansakunnat ja muut kansainväliset järjestöt Sitoudumme yhdenmukaistamaan toimemme ja ohjelmamme sellaisten kestävien kehityshankkeiden kanssa, joissa otetaan huomioon inhimillinen ulottuvuus. Vahvistamme tukevamme aloitteita, joiden tavoitteena on luonnonympäristön suojelu, lujittamalla nykyisiä suhteitamme YK:hon ja muihin kansainvälisiin järjestöihin. Painopisteinämme ovat erityisesti Rio+20-prosessi 23, World Urban Forum 24 ja vuoden 2015 jälkeiset kehitystavoitteet, mukaan lukien suuronnettomuuksien torjunta ja hallinta 25.
Kohderyhmä: yhteisöt ja muut kumppanit Autamme yhteisöjä parantamaan valmiuksiaan selviytyä ympäristöongelmista sekä ihmisten aiheuttamien suurvahinkojen ja luonnononnettomuuksien (esimerkiksi tulvien, veden pilaantumisen tai ruokaturvan heikkenemisen) seurauksista. Kohderyhmä: omat järjestömme Edistämme omissa järjestöissämme koulutus- ja toimintanormeja, jotka mahdollistavat kestävät sosiaaliset kehitystulokset ja jotka koskevat muun muassa suuronnettomuuksien estämistä ja lieventämistä ja toimintaa niiden jälkeen. Kannustamme ja tuemme tutkimusta, joka koskee sosiaalityön roolia suuronnettomuuksien ja ympäristöongelmien yhteydessä. ROOLIMME HYVINVOINNIN EDISTÄJINÄ KESTÄVIEN IHMISSUHTEIDEN AVULLA Kohderyhmä: Yhdistyneet kansakunnat ja muut kansainväliset järjestöt Sitoudumme yhteistyössä YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa tuomaan esiin kestävien ja solidaaristen yhteisöjen merkityksen sosiaalisen kehityksen ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kannatamme menetelmiä, jotka tukevat yhteisöjen voimaannuttamista. Kohderyhmä: yhteisöt Tuemme yhteistyössä muiden kanssa vahvoja, syrjimättömiä yhteisöjä, joissa kaikki jäsenet voivat tuntea osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Tuemme toimintamalleja, jolla pyritään sosiaalisen osallisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kautta takaamaan kaikkien ihmisten, myös ikääntyneiden, vammaisten sekä mielenterveys- ja/tai oppimisvaikeuksista kärsivien, taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Kohderyhmä: omat järjestömme Korostamme omissa järjestöissämme sosiaalisen eristyneisyyden vähentämistä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen luomista sosiaalisten suhteiden avulla ja sisällytämme sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, kehityksen ja osallisuuden kaikkiin julkituotuihin koulutusta ja toimintaa koskeviin politiikkoihimme ja normeihimme. ASIANMUKAISEN YMPÄRISTÖN TURVAAMINEN TYÖLLE JA KOULUTUKSELLE
Edistämme tiedon kehittämistä, levittämistä ja vaihtoa sosiaalialan ammattilaisten välillä sekä vakiintuneita että innovatiivisia viestintäkanavia käyttäen. Tuemme sosiaalityötä ja sosiaalista kehitystä käsittelevien alueellisten tutkimuskeskusten perustamista sekä tutkimusta sellaisten työympäristöjen kartoittamiseksi, jotka suosivat myönteisten tulosten saavuttamista sosiaalityössä ja sosiaalisessa kehityksessä. PÄÄTELMÄT Mainitut kolme organisaatiota ovat vakaasti sitoutuneet noudattamaan tavoite- ja toimintaohjelman sitoumuksia vuosia 2012 2016 koskevan toimintasuunnitelman puitteissa, ja niiden aikomuksena on työskennellä yhdessä muiden näitä sitoumuksia noudattavien tahojen kanssa. Laadimme täytäntöönpanosuunnitelman, joka sisältää seuranta- ja tarkistusmenettelyt. Raportoimme säännöllisesti täytäntöönpanosta sosiaalityöntekijöiden, sosiaalityön kouluttajien ja sosiaalisen kehityksen ammattilaisten maailmanlaajuiselle yhteisölle ja muulle maailmalle. 6. tammikuuta 2012 1 Kansainvälinen työjärjestö (ILO) (2008), julistus sosiaalisesti oikeudenmukaisesta globalisaatiosta 2 United Cities and Local Governments (kaupunkien ja paikallisyhteisöjen liitto) (2004), Kulttuuriagenda 21 3 Unescon kulttuurista moninaisuutta koskeva yleismaailmallinen julistus (2001) 4 Sosiaalityön ja sosiaalisen kehityksen globaali tavoite- ja toimintaohjelma 5 Sosiaalityön kansainvälinen määritelmä (parhaillaan tarkistettavana) 6 Sosiaalityön eettiset säännöt 7 http://www.ifsw.org 8 http://www.iassw-aiets.org/ 9 http://www.icsw.org/ 10 YK:n yleisistunto (2011), Accelerating progress towards the Millennium development Goals (Kehityksen vauhdittaminen vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi) YK:n
pääsihteerin vuosiraportti 11 ILO (2008), ihmisarvoista työtä koskeva ohjelma "Ihmisarvoisessa työssä kiteytyy se, mihin ihmiset työllä pyrkivät. Ihmisarvoisella työllä tarkoitetaan tekijälleen riittävän toimeentulon takaavaa tuottavaa työtä, turvallista työympäristöä ja sosiaaliturvaa perheille, parempia mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kehittymiseen ja sosiaaliseen osallisuuteen, oikeutta tuoda ilmi epäkohdat, järjestäytyä ja osallistua omaan elämäänsä vaikuttavien päätösten tekoon sekä tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja kohtelua kaikille naisille ja miehille." (Katso em. ILOn julistus sosiaalisesti oikeudenmukaisesta globalisaatiosta, 2008). 12 Maailman terveysjärjestö (WHO) (2008), terveyden sosiaalisia taustatekijöitä käsittelevä komissio "Terveyden sosiaalisilla taustatekijöillä tarkoitetaan oloja, joissa ihmiset syntyvät, kasvavat, elävät, työskentelevät ja ikääntyvät, terveysjärjestelmä mukaan lukien. Oloihin vaikuttaa rahan, vallan ja resurssien jakautuminen maailmanlaajuisesti, kansallisesti ja paikallisesti, mihin puolestaan vaikuttavat poliittiset päätökset. Terveyden eriarvoisuus, eli epäoikeudenmukaiset ja vältettävissä olevat terveyserot maiden sisällä ja maiden välillä, johtuu ennen kaikkea terveyden sosiaalisista taustatekijöistä." 13 Unesco (2000), Koulutusta kaikille: yhteisten sitoumustemme lunastaminen 14 Yhdistyneet kansakunnat (1989), yleissopimus lapsen oikeuksista 15 Global Action on Aging (2009), Toward a Human Rights Convention for Older Persons (Tavoitteena ikääntyneitä koskeva ihmisoikeusyleissopimus) 16 Yhdistyneet kansakunnat (1979), kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus 17 Yhdistyneet kansakunnat (2006), yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 18 Yhdistyneet kansakunnat (2007), alkuperäiskansojen oikeuksien julistus 19 YK:n ihmisoikeusneuvosto (2011), Ihmisoikeudet, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti 20 Esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien aseriisuntatoimisto (2011), Towards an Arms Trade Treaty (Kohti asekauppasopimusta) ja Yhdistyneet kansakunnat (1997), yleissopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä 21 Yhdistyneet kansakunnat (2003), kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen lisäpöytäkirja ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta ks.
myös http://www.unodc.org/unodc/en/human-trafficking/what-is-humantrafficking.html 22 Ks. esim. IASSW/IFSW (2004), Global Standards For The Education And Training Of The Social Work Profession (sosiaalityön koulutuksen maailmanlaajuiset normit) 23 Yhdistyneet kansakunnat (2011), kestävän kehityksen kokous (UNCSD) (Rio+20) 24 Yhdistyneet kansakunnat (2011), World Urban Forum 6 25 Esim. YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osasto DESA (2011), Settlement Planning UN- HABITAT in disaster and conflict contexts ja humanitaarisen avun koordinointitoimisto (OCHA)