VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen



Samankaltaiset tiedostot
LIIKKUVA LAPSUUS KOUVOLAN VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI Päivi Virtanen

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste

Hyvinvointi ja liikkuminen

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Seura innostaa ja mahdollistaa urheilijaksi kasvun Urheiluseurassa lapselle syntyy innostus urheiluun ja mahdollisuus kasvaa hyväksi urheilijaksi.

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke

Kouvola-Järvenpää. parikkikokemuksia

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen Käpälämäessä

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Myllymäen päiväkotikoulu klo 12-16

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

Osana LapsiKuopio II -hanketta ( ), syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tavoitteina: tukea Pienet lapset liikkeelle -toimintamallin

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

VANHEMPIEN KANSSA -> lapsen vasu, perheet kaverit isovanhemmat -> yhteiset illat + päivät + aamut -> kasvatuskumppanuus

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Salo Ulla Soukainen

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kohti Liikkuvaa koulua. Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumiskäytäntöihin Jukka Karvinen

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

KESKI-POHJANMAAN LIIKUNNAN LIIKKUVA KOULU TUKIPAKETIT JA KOULUTUKSET

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ilo kasvaa liikkuen. - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE

Liikkuva Muurame - strategia ja käytännön toteutus

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Strategian raportointi 2016 Kaupunginhallitus

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Turku liikkuu iloiten

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Transkriptio:

VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2

LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke liittyy Kouvolan kaupungin strategisiin päämääriin (2014-2020): Tasapainoinen talous Vastuullinen, osallistava johtaminen Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö Elinvoimainen kaupunki Yhteistyökumppaneiden kanssa valtakunnallisesti merkittävä toimija Asiakaslähtöinen toiminta Asiakkaan kuuleminen, ennaltaehkäisyyn panostaminen, yhteisöllisyyden kehittäminen Laadukas ympäristö Viihtyisä ja toimiva kaupunkiympäristö, eheä kaupunkirakenne, ympäristöystävällinen kaupunki, vetovoimaiset luontokohteet 3

MITÄ KOUVOLASSA ON TEHTY LASTEN LIIKUNNAN EDISTÄMISEKSI? LIIKUTAAN YHDESSÄ, liikuntaprojekti 2011-2013 Koko varhaiskasvatuksen henkilöstö sai Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset käytäntöön koulutuksen Haasteeksi koettiin Liikuntakasvatuksen osaamisen ylläpitäminen ja lisääminen Oppimisympäristöjen rakentaminen liikkumiseen innostaviksi Toimintakulttuurin muuttaminen liikuntamyönteisemmäksi Vanhempien mukaan saaminen lapsen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen LASTEN LIIKKUMISEN EDISTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN JA MUISSA ALLE KOULUIKÄISTEN VERKOSTOISSA, hanke 2013-2014 Lasten liikkuminen koettiin tärkeäksi osaksi varhaiskasvatusta ja haluttiin taata henkilöstön koulutuksesta saaman osaamisen ylläpitäminen, joten seuraava hanke toimi hyvänä jatkumona. Hankkeen nimeksi muotoutui Liikkuva lapsuus ja tällä hetkellä hanke on edennyt hyvää vauhtia ja jatkuu edelleen kohti pysyvää toimintamallia. 4

LIIKKUVA LAPSUUS TAVOITTEET 5

KAIKKI VARHAISKASVATTAJAT LASTEN LIIKKUMISEN MAHDOLLISTAJIA OSA PERUSTEHTÄVÄÄ Lasten liikkumisen edistäminen ja kehittäminen varhaiskasvatuksen ja muissa alle kouluikäisten VERKOSTOISSA Verkostojen vakiinnuttaminen ja juurruttaminen toimintamalliksi, jossa ymmärretään lasten liikkumisen merkitys lapsen HYVINVOINNILLE, TERVEYDELLE ja OPPIMISELLE LIIKKUMINEN on yhtä tärkeää kuin LEPO ja RAVINTO! 6

LAPSEN ÄÄNI KUULUVILLE JA NÄKYVILLE, LAPSEN OSALLISUUS Lasten tasavertaisuus, LIIKKUMISEN ILOA KAIKILLE PAIKALLAAN OLEMISEN VÄHENTÄMINEN, liikkumisen lisääminen lapsen koko päivään, liikkuminen arjen eri tilanteissa 7

YMPÄRISTÖT LASTEN LIIKKUMISTA TUKEVIA Lasten liikkumisen mahdollisuuksien lisääminen arjen kasvuympäristöissä Kasvatuskumppanuuden tukeminen ja YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA TIEDON JA TAIDON LISÄÄMINEN Liikkumisen käyttäminen monipuolisesti eri oppimistilanteissa, toiminnallinen oppiminen Motoristen taitojen kehittäminen 8

MITEN HALUTTU TULOS SAADAAN AIKAAN? Koko varhaiskasvatuksen toimintamalliksi LAPSEN KOKONAISVALTAINEN HYVINVOINTI, jossa liikkuminen huomioitu lapsen perustarpeena sekä lapselle ominaisena tapana toimia Johdon sitouttaminen ja tukeminen varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö palvelualueiden esimiehet, palveluvastaava, neuvolatoiminnan osastonhoitaja yksiköiden johtajat ja varajohtajat ohjausryhmä, johtajuustyöryhmä, alueiden pedapalaverit koulutusta Verkostoituminen Käytännön toimenpiteet lasten liikkumisten lisäämiseksi varhaiskasvatuksessa 9

10

LIIKKUVA LAPSUUS 11

verkosto muuveri joka yksikössä on yksi VERKOSTOMUUVERI, jonka tehtävänä on osallistua alueensa verkostotapaamisiin jakaa verkostossa muille oman yksikkönsä hyviä käytänteitä on aktiivisesti mukana kehittämässä alueensa sekä yksikkönsä liikkumiskäytäntöjä muuveri muuveri työryhmä kaikki liikuttajia päiväkodin joka ryhmässä on MUUVERI, samoin ryhmiksissä pitää huolta lasten liikkumisten edistämisestä omassa yksikössään, osallistuu yksikkönsä muuverityöryhmään pitää huolta ja muistuttaa omassa tiimissä, että lapset liikkuvat riittävästi, toimintaympäristö on liikkumisen mahdollistava ja liikkumisvälineitä on lasten käytössä hyvät käytännöt ja vinkit käyttöön omassa ryhmässä päiväkodin eri ryhmien muuvereista muodostuu yksikköön MUUVERITYÖRYHMÄ, perhepäivähoitajat muodostavat omat verkostonsa alueittain kokoonnutaan säännöllisin väliajoin, tieto siirtyy tiimeihin, käydään läpi verkoston tehtäviä jokainen yksikkö omista lähtökohdistaan pitää huolta ja muistuttaa yksikön liikkumiseen liittyvistä käytänteistä (sääntöjen ja toimintatapojen päivittäminen) kehittää oman yksikön liikkumistilanteita ja liikunnallista oppimisympäristöä huolehtii liikkumisvälineistä, että niitä on yksikössä riittävästi ja monipuolisesti ja ne ovat lasten saatavilla suunnittelee liikkumistapahtumia (esim. perheliikuntatapahtumat) ja muita yksikön yhteisiä liikkumistilanteita (esim.temppuradat, ulkoleikit) KAIKKI VARHAISKASVATTAJAT OVAT LASTEN LIIKUTTAJIA jokaisella varhaiskasvattajalla vastuu huolehtia lasten riittävästä päivittäisestä liikkumisesta, tärkeä osa perustehtävää miettiä, mikä omassa toiminnassa rajoittaa lasten liikkumista sekä miten itse voi mahdollistaa lasten liikkumisen LIIKKUMINEN ON LAPSEN PERUSTARVE! 12

MUUVERIVERKOSTOJEN TAVOITTEET VARMISTAA LASTEN LIIKKUMISEN EDISTÄMINEN OMILLA ALUEILLE, SUUNNITELLA, KEHITTÄÄ JA ARVIOIDA LIIKUNTAKASVATUSTA Asenteiden muuttaminen omassa yksikössä liikkumismyönteisemmäksi Kaikki kasvattajat lasten liikuttajia, jokaisen oma rooli liikuttajana Arkiliikunta osana lapsen hyvinvointia, luonteva toimintatapa Vuosisuunnitelmat, toimintasuunnitelmat Sääntöjen päivittäminen, Mitä saa tehdä Aikuisten pihasäännöt Yhteisten tapahtumien suunnittelu Verkostoissa on voimaa Johtajien tuki tärkeä! 13

LAITTAA HYVÄT KÄYTÄNNÖT JAKOON Hyväksi havaittujen toimintamuotojen, ideoiden jakaminen Vinkkejä arkeen, joita on helppo toteuttaa, myös käytännössä harjoitellen Hyvät ideat jakoon kansiot joka verkostolla 14

VERTAISTUKI JA TSEMPPAUS Käydään asioita yhdessä läpi, jaetaan tietotaitoa toisille Saadaan tukea toinen toisilta Innostetaan, kannustetaan, kehutaan ja sparrataan toinen toisiamme Yhteiset tapaamiset ja tapahtumat voimaannuttavat 15

YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA Toiminnalliset vanhempainillat, infot, päivittäiset keskustelut, Vasukeskustelut Liikunnalliset tapahtumat: päiväkotien omat, perhepäivähoitajien järjestämät ja verkostojen toteuttamat 16

PERHEPUISTOJEN VERKOSTO Koulutuksellisia tapaamisia henkilökunnalle sekä vanhemmille Sykettä sydämeen liikkuminen on lapsen perustarve, pidetään yhdessä huolta lasten riittävästä liikkumisesta Väliäkö välineillä (ideoita toteutettavaksi yhdessä vanhempien ja lasten kanssa) Alueellisten perhetapahtumien järjestäminen yhteistyössä MLL:n kanssa Buffalo, Intiaaniseikkailut Menninkäinen Takkutukka Ulkoilun ja liikkumisten lisääminen perhepuiston toimintaan Toiminnallista, ohjattua ulkoilua perheille 2 kertaa viikossa 17

PERHEPÄIVÄHOITAJIEN ALUEELLISET VERKOSTOT Perhepäivähoitajien koulutukselliset tapaamiset ilta- ja suunnittelupalavereissa alueittain Hoitajien kanssa on käyty läpi seuraavia asioita: Liikkuminen on lapsen perustarve, Sykettä sydämeen eli liikkumisen terveysvaikutuksia, motoristen taitojen kehittyminen ja niiden tukeminen omassa ympäristössä. Jokainen hoitaja on alkanut työstää omaan ympäristöönsä soveltuvaa liikkumisen vuosisuunnitelmaa. Kierrätysmateriaalit liikkumisvälineinä, käytännön vinkkejä lasten liikuttamiseen Perhepäiväkodin sisäliikkumismahdollisuudet ja perhepäivähoitaja lasten liikkumisten mahdollistaja Säännöt ja turvallisuus 18

ILO KASVAA LIIKKUEN KOUVOLASSA Liikkuva lapsuus verkostojen hyödyntäminen ohjelman jalkauttamisessa: Varhaiskasvattajan työkirjan perehdyttäminen o o Muuvereille Muuverit perehdyttävät oman yksikkönsä henkilöstön Kaikki Kouvolan yksiköt liittyvät mukaan ohjelmaan o Muuverit vievät ohjelmaa eteenpäin omissa yksiköissään 19

SYKETTÄ SYDÄMEEN JA LIIKKUMISEN ILOA KAIKILLE 20