Turku liikkuu iloiten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turku liikkuu iloiten"

Transkriptio

1 Turku liikkuu iloiten Ilo kasvaa liikkuen seminaari Turussa Palvelupäällikkö Ulla Soukainen Turku, varhaiskasvatus

2 Turun sanomien kolumni Kehitystrendit eivät siis puolla käsitystä, että vuodelle 2020 asetetut tavoitteet saavutetaan. Jotta niihin päästäisiin, tulisi liikunnan olla merkittävästi nykyistä painokkaammin osa valtion ja kuntien poikkihallinnollista toimintaa. Antti Pihlakoski, Suomen Olympiakomitean ja Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen jäsen US

3 Elementtejä liikunnallistamiseen Turussa Turun kaupungin päivähoidon liikunnan vuosisuunnitelma 2005 Kaupungin suunnitelmasta johdetut alueelliset suunnitelmat Liikuntatoimen hankerahoituksella toteutetut koulutukset Kiinteä yhteistyö liikuntapalvelukeskuksen ja muiden tahojen kanssa Liikuntakoulutus oppisopimuksella Välinekierrätys (motoriikka- ja liikuntakassit) Esiopetuksen uimakoulut Lajikokeilut Hankkeet yhdessä eri toimijoiden kanssa (esim. AMK: ToLiVa I ja ToLiVa II, On MovE; perusopetus: Liikkuva koulu) Helsingin yliopisto: Orientaatioprojekti Liikuntakoordinaattorijärjestelmä Ulkoleikkikoulut ja kerhot Ilo kasvaa liikkuen ohjelmatyö ja sen jalkautus US

4 US Kuvitus: Markku Mäkelä

5 US Seinälle laitettavan muistilistan lisäksi on kirjallinen suunnitelma.

6 US

7 Hankkeet ToLiVa I (Toimintakulttuurin liikunnallistaminen varhaiskasvatuksessa) ToLiVa II (Turun liikkuva varhaiskasvatus) Hankkeiden rahoitus: Euroopan Sosiaalirahasto, Turun Ammattikorkeakoulu, AVI, Lounais-Suomen liikunta ja urheilu ry. Julkaisu ToLiVa I On MovE Lasten liikuntakerhot itäisellä alueella, toteuttajana Littoisten työväen urheilijat Liikkuva koulu Mukana esiopetusryhmät, jotka toimivat koulujen yhteydessä US

8 YHTEISTYÖVERKOSTOT ARVIOINTI ARVIOINTI Kriteerit liikunnallisen toimintaympäristön toteutumiselle MUUT TOIMIALAT NAAPURIKUNNAT VALTAKUNNAN TASO YLIN JOHTO Tuki lähijohtajalle Luo rakenteet ja resurssit (esim. liikuntakoordinaattorijärjestelmä) MUUT TOIMIALAT KOLLEGIAALINEN TUKI LÄHIJOHTO Vastaa siitä, että vasu ym. ohjaavat asiakirjat (esim. liikunnan suunnitelma) toteutuvat arjessa Ylläpitää keskustelua yksikkötasolla yhteiset toimintamallit TEKNINEN OSASTO (KUNNOSSAPITO) LÄHIKOULU NEUVOLA KELTOT LIIKUNTAPALVELUT OPPIMISYMPÄRISTÖ JA SEN HYÖDYNTÄMINEN Soukainen HENKILÖSTÖ Ammattitaito Osaamisen ja vahvuuksien hyödyntäminen (tiimisopimus) Suunnittelu, havainnointi, dokumentointi (eril. lomakkeet) Lapsen vasu Yhteistyö vanhempien kanssa

9 Tavoite Kuvaus keinoista tavoitteen saavuttamiseksi Mittari tavoitteen toteutumisen seurantaan Tavoitetaso Resurssitarve Tavoitetta tukevat hankkeet Toteutuma Varhaiskasvatuksen toiminnan ja sisältöjen kehittäminen havaittujen tarpeiden perusteella. Vastuu- ja yhteistyötahot Havainnoinnin ja tulosten analyysin pohjalta yksiköt määrittelevät kehittämistarpeensa. Päivähoitoyksiköiden johtajat, hoito- ja kasvatushenkilöstö Hankkeiden määrä. Jokaisessa päiväkotiyksikössä on määritelty oma kehittämishanke. Oppimisympäristöjä tarkastellaan ja kehitetään hankkeen tulosten näkökulmasta. Havainnointien ajaksi tarvittava sijaistarve (varahenkilö). Orientaatiohanke Keväällä havainnoinnit, johtajien lomakkeet, oppimisympäristön arviointi, lapsiarviointi toteutuneet prosessin mukaisesti Otetaan käyttöön alle kouluikäisten lasten hyvinvoinnin ja liikkumisen ohjelma. Liikunnan merkityksen ylläpitäminen varhaiskasvatuksen toiminnoissa. Yhteistyö huoltajien kanssa. Jokaisessa yksikössä on käytössä varhaiskasvattajan ja johtajan työkirja. Vähintään 2 h liikuntaa / päivä toteutuu lapsen arjessa. Ei lisäresurssia. Valtakunnallinen hyvinvoinnin ja liikkumisen hanke (Valo ry.) Valtakunnallinen ohjelma julkaistu Seminaari tulossa 5.5. Varsinainen jalkautus syksyllä 2015 Päivähoitoyksiköiden johtajat, hoito- ja kasvatushenkilöstö. US

10 US

11 US

12 US

13 Lopuksi: Miten ohjelma saadaan toteutumaan kunnissa Olemassa olevat esimerkit Motivaatio Media Ylpeys Ohjelma sisäistetty ja käytössä Johtajuus Osallisuus Konkretia Omat ideat Lapset ja perheet Strategiat pakote US

Salo Ulla Soukainen

Salo Ulla Soukainen Johtajan työkirja 2.10.2018 Salo Ulla Soukainen Tervetuloa! Tämän iltapäivän tavoitteet: Tutustua päivitettyyn Johtajan työkirjaan sekä siihen, miten työkirjaa voidaan hyödyntää Ilo kasvaa liikkuen ohjelman

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Hämeenlinna 14.4.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Oulu, 5.6.2015 Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntija, Valo Verkoston rakenne Ohjelman moniulotteisuus

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ohjelman päämäärä Tehtävänä ollut rakentaa valtakunnallinen, yksinkertainen ja helposti toteutettava ohjelma. Työmme on osa kansallista

Lisätiedot

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke Anna Karlsson varhaiskasvatuspalveluiden esimies 4.10.2016 Salo lukuina: Asukkaita 53 656 Kunnallisia päiväkoteja ~40 ja niissä hoitopaikkoja 2233 Perhepäivähoitajia

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA

LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA LIIKKUMISEN TUKI RAKENTEISIIN - RAKENTEET LIIKKUVIKSI Turun Ammattikorkeakoulu 2018 Sosiaaliala, Sosionomi (ylempi

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Tampere 1.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne Ohjelman

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA

VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA VASU-TYÖSKENTELY KOKKOLASSA 7.2.2017 VASU-PROSESSI Perusteluonnoksen kommentointi keväällä-16 Vasu-luonnostekstin käsittely yksiköissä Paikallisen vasun työstäminen, ryhmien muodostus (työryhmät, ydinryhmä)

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma Valtakunnallinen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma, jota toteutetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Jyväskylä 15.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013

Liikkuva-koulu. Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 Liikkuva-koulu Liikkuva koulu -toiminta aloitettiin syksyllä 2013 KOULUN LIIKUNTAPAIKAT Koulun sali, sorakenttä, tenniskenttä, yleisurheilukenttä, monitoimiareena ja jäähalli. Pienen kävelymatkan päässä

Lisätiedot

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA URHEILUAKATEMIAOHJELMAN YLÄKOULUSEMINAARI 12.-13.3.2015 #urheiluakatemia #yläkoulu Torstai 12.3.2015 11:30 Lounas + ilmoittautuminen, Varalan Urheiluopisto Tampere

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Vasutyöskentely Case Turku. AVI Vasupäivä

Vasutyöskentely Case Turku. AVI Vasupäivä Vasutyöskentely Case Turku AVI 24.11.2016 Vasupäivä Ulla Soukainen 2016 Hankesuunnitelma, aikataulutus, ohjausryhmä Hankkeen tavoitteena on laatia varhaiskasvatusta ohjaava asiakirja. Paikallisella tasolla

Lisätiedot

VANHEMPIEN KANSSA -> lapsen vasu, perheet kaverit isovanhemmat -> yhteiset illat + päivät + aamut -> kasvatuskumppanuus

VANHEMPIEN KANSSA -> lapsen vasu, perheet kaverit isovanhemmat -> yhteiset illat + päivät + aamut -> kasvatuskumppanuus Liikunta ja hyvinvointiohjelman sisällöt ja tavoitteet lapsen näkökulmasta VANHEMPIEN KANSSA -> lapsen vasu, perheet kaverit isovanhemmat -> yhteiset illat + päivät + aamut -> kasvatuskumppanuus Liikunta

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015 TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo Ilo kasvaa liikkuen Ilo kasvaa liikkuen ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Nina Korhonen,

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen. - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Pääsuunnitteluryhmä ja teemaryhmät: Päivän ohjelma 4.12.14 9.00 Aamukahvi 9.15 Verkoston ja teemaryhmien toiminta vuonna 2015:

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015 2015 Liikkuva lapsuus Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015 Sisällys Hankkeen alkuidea... 2 Hankkeen tavoitteet... 3 Hankkeen toimenpiteet... 4 Hankkeen toteutuminen... 5 Hankkeen

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Lasten liikuntapiirakka päiväkodissa klo 8.00-12.00 10,00% 1. Matala istuminen, kynän käyttö, syöminen jne.) 33,80% 56,10% 2. Kohtuullinen

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma Kokonaisuus 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma ü Esiselvitys 10/2009-3/2010 (OKM) ü Liikkumisesta kansalaistaito hanke 2010-2011 (ESR) ü Liikkumisesta kansalaistaito II hanke 2012-6/2014

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä

Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä 1 Valtionavustukset Peruspalvelujen arviointi TEAviisari Koulutustilaisuudet/tapaamiset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA VUOSI/ KUUKAUSI PEDAGOGISEN JOHTAMISEN TEHTÄVÄ/TOIMINTO TEHTÄVÄN/TOIMINNON TARKOITUS KÄYTÖSSÄ OLEVA TYÖMENETELMÄ SEURANTA / ARVIOINTI KUUKAUSITTAIN

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen

Lisätiedot

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1

Kangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1 PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013

Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013 Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013 Valo pähkinänkuoressa VALON 4 VALINTAA Arvostus ja resurssit Menestyvä urheilu Liikunnallinen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Kunnan sisäinen yhteistyö luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Liikkuva koulu -ohjelma terveelliset elämäntavat oppimisvalmiudet osallisuus kouluviihtyvyys hyvinvointi

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM

Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena. Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM Liikkuva koulu hyvinvoinnin tukena Antti Blom, Liikkuva koulu ohjelma, OKM 9.11.2018. Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus rekisteröityneet koulut / kunnan kaikki koulut 2114 peruskoulua 284 kunnasta 88

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu

Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa. Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu Valtakunnalliset liikunnan edistämisen ohjelmat Suomessa Liikkuva koulu -ohjelma Ilo kasvaa liikkuen Liikkuva opiskelu OHJELMISSA YHTENEVÄT TAVOITTEET Lisää liikettä ja vähemmän istumista Toimintakulttuurin

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA

Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA Konsultointi- ja kehittämisprojekti 2013 2015 Liikunta kuuluu kaikille myös neurologista sairautta sairastavalle Liikunnan on todettu

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma 17.11.2016 Isosti ja kovaa liikuntaseminaari Päivi Virtanen Liikkuminen varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa KT Ulla Soukainen, palvelupäällikkö, Turku, 22.9.2015 Varhaiskasvatuslaki (muutokset vuodelta 1973 olevaan lakiin 8.5.2015/580, voimaan 1.8.2015) 9 b Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon

Tutkimusmatkalla. Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Tutkimusmatkalla Vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon Teemaryhmässä on varhaiskasvatuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntijoita ja vaikuttajia (12), jotka edustavat merkittäviä sidosryhmiä

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelmasta apua suositusten toteuttamiseen

Ilo kasvaa liikkuen. Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelmasta apua suositusten toteuttamiseen Ilo kasvaa liikkuen Varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelmasta apua suositusten toteuttamiseen Nina Korhonen varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntija, Valo Liikkuminen varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4. Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa Liikkuva koulu Lappeenranta Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla 3.2.2016 rehtori Ville Laivamaa Liikkuva Lappeen päiväkotikoulu Lappeen päiväkotikoulussa on varhaiskasvatuksen piirissä

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto

Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Loisto Loisto-verkosto Opetushallituksen koordinoima varhaiskasvatuksen kehittämisverkosto Mukana 131 kuntaa ja 6 yksityistä varhaiskasvatuksen järjestäjää Loisto

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa

Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä

Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä Varhaiskasvatussuunnitelma johtamisen välineenä 7.6.2016 Pia Kola-Torvinen Elisa Helin Opetushallitus Tavoitteena suomalaiseen järjestelmään sopiva, kehittämistä ohjaava asiakirja Lainsäädännön linjaukset

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Kerava, Pieni suuri kaupunki

Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava, Pieni suuri kaupunki Kerava ihmisen mittainen viherkaupunki pinta-alaltaan n. 30 km 2, asukkaita 34 549 työpaikat ja palvelut ovat lähellä ja nopeasti saavutettavissa etäisyys Helsinkiin on 27

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot