Hallintosääntö 123 Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys

Samankaltaiset tiedostot
Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite viranhaltijapäätösten yleisesti nähtäville asettamisesta

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Valtuutettujen tekemät aloitteet vuonna 2017 ja sitä ennen vuosina 2015 ja 2016

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Aloiteluettelo / /2016

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.


Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Hallintosäännön uudistaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:


Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

LIITE 1 Jaksoarviointi, Syntymäpäivätaivas Opettaja

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

Rautatie on mahdollisuus

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

KH Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen, p

KAUPUNGINVALTUUSTO Valtuutettujen aloitteet. Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen. 2 luku Valtuutetun aloiteoikeus

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Hulevesimaksun käyttöönotto

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Transkriptio:

KAUPUNGINVALTUUSTO 42 26.03.2018 Valtuutettujen aloitteet KV 42 Hallintosääntö 122 Valtuutettujen aloitteet "Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen val tuus toryh mäl lä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toi min taa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan pu heenjoh ta jal le. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kau pun gin hal li tuksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tar koi tetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu. Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esi tet tä vä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kun nan halli tuk sel le lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden lop puun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mi hin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mit kä aloitteista on käsitelty loppuun." Hallintosääntö 123 Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys "Vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä kaupunginhallitukselle kir jal li sen kysymyksen kunnan toiminnasta ja hallinnosta. Kaupunginhallituksen on vastattava kysymykseen viimeistään valtuus ton kokouksessa, joka ensiksi pidetään kolmen kuukauden kulut tua kysymyksen tekemisestä. Jos kysymystä käsiteltäessä tehdään kannatettu ehdotus tilapäisen va lio kun nan asettamisesta selvittämään kysymyksessä tarkoitettua asiaa, valtuuston on päätettävä, asetetaanko tilapäinen valiokunta. Muu ta päätöstä ei asiassa saa tehdä." Päätösesitys (kaupunginhallitus): kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt aloitteet tiedoksi ja saattaa ne kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto: Merkitsi tiedoksi seuraavat valtuutettujen aloit teet:

Valtuutettu Viljo Lehmuskedon esittämä Vasemmistoliiton val tuus toryh män valtuustoaloite 26.3.2018/Seikkailupuisto Raaheen: "Keskustamme kehittäminen ja erityisesti matkailun edistäminen on kär ki hank kei tam me. Strategiassamme painotetaan perheitä ja lapsia. Nykytrendi on erilaisten vapaa-ajan harrasteiden lisääminen. Yksi selvitettävä hanke on seikkailupuiston rakentaminen Raaheen. Tie tys ti hanke pitää sopeuttaa olosuhteisiimme myös yksityiset pitää saa da mukaan. Tämä lisää lapsiemme ja nuorisomme liikuntaa ja saa myös mat kai lijoi ta tulemaan Raaheen. Liikennepuisto ei ole riittävä tietyn ikäille lap sil le ja nuorille. Asiantuntijat pähkäilevät miten saada erityisesti pojat pois tie to ko neiden ja vastaavien äärestä liikkumaan. Varmasti monen perheen koke mus on se, että heidät saa liikkumaan nimenomaan seik kai lu puistos sa. Siellä he liikkuvat monta tuntia ja viihtyvät poissa koneen ääres tä. Jos todella haluamme houkutella nämä pojat ulos koukuttavista pe likup lis taan, tarvitaan järeämpiä aseita. Tutkimusten mukaan nuoria mo ti voi vat aktiiviseen toimijuuteen erityisesti tekninen ympäristö, sosi aa li suus, mahdollisuus itseilmaisuun ja osallisuuden kokemus. Näitä seikkailupuistoissa voidaan järjestää. Esitämme seikkailupuistoa Raaheen." Valtuutettu Risto Heinosen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite 26.3.2018/Päätösten hyvinvointivaikutusten arvioin ti: "Kuntien päätökset ovat hyvin talouskeskeisiä ja kustannustietoisia niin myös Raahessa. Kuntien ja kaupunkien perustehtävä on kui tenkin myös kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Päätösten vaiku tuk set ovat paljon muutakin kuin taloudellisia. Päätöksissä on harkit ta va jo valmistelusta lähtien nykyistä enemmän ja tarkemmin sekä mo ni puo li sem min niiden vaikutukset hyvinvointiin. Tämä lisää myös kun ta lais ten informaatiota. Päätösten jälkiarvioinnissakin jo päätösprossin aikana tehty hy vinvoin ti ar vioin ti helpottaa niiden analysointia. Tämä lisää päätösten läpi nä ky vyyt tä, mikä on todella tärkeää.

Monissa kunnissa ja kaupungeissa tämä prosessi on otettu käyttöön. Raa hes sa ollaan vasta ensiaskelilla. Niissä on mielenkiintoisia proses se ja. Niitä tutkia, mikä niistä voisi olla kaupunkiimme sopiva. Tämä vaati työtä, mutta tätähän kaupunkistrategiammekin edellyttää mm. kestävän kehityksen huomioon ottamista. Esitämme Raahen kaupunki ottaa käyttöön omien päätösten hy vinvoin ti vai ku tus ten arvioinnin." Valtuutettu Matti Nikulan esittämä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän val tuus to aloi te 26.3.2018/Harjoitushalli: "Raahessa on meneillään kiekkobuumi. Harrastemäärät ovat kas vaneet mm. voimakkaasti lisääntyneet uudet juniorijoukkueet, har ras tekiek koi li joi den määrän voimakas kasvu, unohtamatta taitoluistelua, ylei sö luis te lua ja työpaikkaporukoita. Molemmat kaupungissa olevat edustusjoukkueet (Raahe-Kiekko ja Te räs-kiek ko) taistelivat omissa sarjoissaan noususta ylempiin sarjoi hin. Raahe-Kiekko onnistuikin nousemaan Suomisarjaan. Edellä mai nit tuun viitaten voidaan todeta jääaikojen olevan todella kortilla. Lisää jää ai ko ja tarvitaan kipeästi. Eri urheiluseurat tekevät Raahessa erittäin arvokasta ja pyyteetöntä työ tä. Urheiluseurat ja yhteisöt tarjoavat jäsenilleen upean kas vualus tan, opitaan ryhmässä toimimista, opitaan ennen kaikkea lii kunnal li nen elämäntapa. Esitän, että Raahen kaupunki kattaa nykyisen tekojään ja tehdään ns. harjoitushalli. Harjoitushallissa voitaisiin harjoitusten lisäksi jär jestää pelejä ja pieniä turnauksia. Päätös kattamisesta on taloudellinen ja poliittinen päätös. Onko kaupun gin halua parantaa liikuntapaikkojen tarjontaa? On muistettava, et tä liikuntapaikkoihin laitettu euro tulee moninkertaisesti takaisin mm. terveysvaikutusten vuoksi." Valtuutettu Viljo Lehmuskedon esittämä Vasemmistoliiton val tuus toryh män valtuustoaloite 26.3.2018/Muovin käytön vähentäminen Raahen kaupungin toiminnassa: "YK:n jäsenmaat sopivat 25.-27.9.2015 New Yorkissa järjestetyssä huip pu ko kouk ses sa kestävän kehityksen tavoitteista ja toi min ta oh jelmas ta, jotka ohjaavat kestävän kehityksen ponnisteluja vuoteen 2030 as ti.

Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (Agenda2030) tähtää ää rim mäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen huomioon tasavertaisesti. Kestävän ke hi tyk sen tavoitteet astuivat voimaan vuoden 2016 alussa. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettiin vuonna 2017. Kes tä vän kehityksen toimikunta päätti perinteisen strategian sijaan laa tia kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen "Suomi, jonka ha luam me 2050". Yhteiskuntasitoumuksessa julkishallinto yhdessä mui den toimijoiden kanssa sitoutuu edistämään kestävää kehitystä kai kes sa työssään ja toiminnassaan. Yhteiskuntasitoumuksessa sovitaan toimintatavoista ja tavoitteista hy vän elämän mahdollistamiseksi nyt ja tuleville sukupolville. Käytän nön toimet määrittävät kestävän kehityksen sisällön. Yh teis kun tasi tou mus muodostuu visiosta ja kahdeksasta tavoitteesta. Visio on: luon non kantokyvyn turvaava, hyvinvoiva ja globaalisti vastuullinen Suo mi. Tavoitteet ovat: 1. Yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin 2. Vai kut ta vien ihmisten yhteiskunta 3. Työtä kestävästi 4. Kestävät yhdys kun nat ja paikallisyhteisöt 5. Hiilineutraali yhteiskunta 6. Re surssi vii sas talous 7. Luonnon kantokykyä kunnioittavat elämäntavat 8. Luon toa kunnioittava päätöksenteko. Kaupunginvaltuusto päätti strategiastamme jossa kestävä kehitys tois tuu. Tämä aloite on vain pieni osa vaadittavista toimista. Jul kisuu des sa kerrotaan, miten ostamme muoviin käärittyjä unelmia, ja val ta me ret tukehtuvat. Keskellä aavaa merta ajelehtii Skandinavian ko koi sia jätelauttoja, ja jäätiköt sulavat, kun Suomessa - ja maailmalla - vie te tään ainaista kulutusjuhlaa. Ihmisten kulutusjuhlien on loputtava, jotta luonto voisi alkaa toipua. Esitämme, että strategiamme linjauksia tukien kaupunginhallitus antaa yhteiskuntasitoumuksen muovin käytön vähentämisestä kaikessa kau pun gin toiminnassa." Valtuutettu Jonne Törmäkankaan valtuustoaloite 26.3.2018/Jäärata lu pa mak su jen poistaminen: "Esitän että kaupunki tukee mm. autoiluun tarkoitettujen jääratojen yl lä pi toa Raahessa myöntämällä lupamaksut ilmaiseksi jäärata luvan ha ki joil le. Jääradoilla ajo on suosittua harrastusta ja mahdollistaa myös nuorten ajo-opettelun. Jääratojen ylläpito ja huolto on kokonaan yk si tyis ten henkilöiden ja autoiluyhdistysten harteilla, jotka

rahoittavat kaik ki kustannukset tällä hetkellä omasta pussistaan. Kuluissa on lu pa mak su jen lisäksi mm. aurauksesta tulevat polttoainekustannukset ja kaluston korjauskulut. Auraus- ja jäädytystyöt tehdään talkoina. Kai kil le ilmaisten ja hyvin huollettujen jääratojen säilyttämiseksi myös tu le vai suu des sa, voisi kaupunki tarjota edes lupamaksut ilmaiseksi. Se vähentäisi kuluja huomattavasti ja varmistaisi jääratojen säi ly vyy den myös tulevaisuudessa alueen nuorille ja miksei vähän van hem mil le kin. Jäärata lupamaksujen poistaminen ei aiheuttaisi kaupungin kas saan mainittavaa lovea." Valtuutettu Tarja Ollankedon esittämä Vasemmistoliiton val tuus toryh män valtuustoaloite 26.3.2018/Punkkirokote: "Raahe on puutiaisaivokuumeen riskialuetta. Vauriot, jota puu tiais aivo kuu me aiheuttaa tartunnan saaneille kuntalaisille ovat vakavia. Esi täm me, että Raahe selvittäisi punkkirokotteen kustannukset ja mah dol li sen taloudellisen tuen, jolla voidaan tarjota rokote kuntalaisille." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite 26.3.2018/Uusi latukone palvelemaan la tu verkos ton ylläpitoa: "Olemme saaneet nauttia tänä talvena lumisesta kunnon talvesta ja erin omai sis ta hiihto- ja ulkoilukeleistä. Raahessa latuverkosto on katta va ja hyvin hoidettu. Kiitämme latumestareita liukkaista laduista ja nii den ahkerasta huolenpidosta. Ahkerat tekijämme tarvitsevat kuitenkin myös toimivat ja luotettavat lait teet, jotta latujen kunnossapito on mahdollista. Esitämmekin, että Raaheen hankitaan mahdollisimman pian uusi latu ko ne, jotta kaikissa olosuhteissa voimme taata sen, ettei hiih tä misen nautinto jää ainakaan rikkoutuneesta latukoneesta kiinni." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite 26.3.2018/Periaatepäätös luopua nol la tun ti so pimus ten käytöstä koko Raahen kuntakonsernissa: "Kokonaisselvitystä Raahen kaupungin nollatuntisopimusten käytöstä ei ole tehty, mutta useissa kaupungeissa näitä kuitenkin on varsinkin se son ki luon tei ses sa työssä kuten matkailu- ja ravintola-alalla. Tar vit taes sa töihin kutsuttavia on myös muilla aloilla, joissa työvoiman tar ve vaihtelee kysynnän mukaan.

Epäsäännölliset pätkätyöt ja erityisesti nollatuntisopimukset vai keutta vat arjen suunnittelua, luovat epävarmuutta toimeentuloon ja sitä ilme nee usein naisvaltaisilla aloilla. Esitämme, että Raahen kaupunki tekee selvityksen nol la tun ti so pimus ten käytöstä koko kuntakonsernin osalta ja vastuullisena työn anta ja na tekee periaatepäätöksen luopua mahdollisista nol la tun ti so pimus ten käytöstä." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite 26.3.2018/Raaheen maksuton toisen asteen kou lu tus kaikille: "Lasten ja nuorten eriarvoisuutta tulee torjua kaikin mahdollisin keinoin. Yksi eriarvoisuutta lisäävä tekijä on toisen asteen maksulliset op pi ma te ri aa lit. Moni nuori ilmoittaa oppimateriaalien kuten lukion kir jo jen tai ammatillisessa koulutuksessa tarvittavien ma te ri aa lien/työ vä li nei den kalleuden muodostavan esteen koulutukseen hakeutumiselle tai syyksi opintojen keskeytymiselle. Kansalaisaloite maksuttoman toisen asteen koulutuksen puolesta on ylit tä nyt 50 000 allekirjoittajan rajan ja etenee näin ollen eduskunnan kä sit te lyyn. Aloitteen käynnistivät Pelastakaa Lapset ry, Suomen Lukio lais ten Liitto, Suomeen Ammattiin opiskelevien Liitto, Suomen Opis ke li ja-al lians si OSKU ry, Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf, Nuorten mielenterveysseura ja Suomen Nuo ri so yh teis työ-al lians si ry sekä Suomen Vanhempainliitto. Raahe on sitoutunut strategiassaan edistämään lapsiperheiden ja nuor ten hyvinvointia profiloitumalla Suomen lapsiystävällisimmäksi kau pun gik si ja siksi esitämme, että Raahe on edelläkävijä ja tulemme jat kos sa tarjoamaan maksuttomat oppimateriaalit kaikille toisen as teen opiskelijoille. Näin edistämme nuortemme yhdenvertaisuutta ja hy vin voin tia." Valtuutettu Asser Siuvatin esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite 26.3.2018/Lännenrannan leirikeskuksen eli Bom ban käyttötarkoituksen muuttaminen ympärivuotiseen käyttöön: "Piehingin kyläyhdistys sekä valtuutetut ovat ottaneet monta kertaa asian esille kaupungin eri päättäjien kanssa. Myötämielisyyttä on saa tu, mutta mitään ratkaisua asiaan ei ole tullut. Tilat on perusremontoitu ajanmukaisiksi; keittiö on muutettu lai tos-

keit tiök si, vesi- ja viemärit on varustettu saattolämmityksillä, il ma lämpö pump pu ja varaavatakka perussähkölämmityksen lisänä. Kun tilat kun nos tet tiin, niin sanottiin että tulee ympäpärivuotiseen käyttöön. Lännenrannan leirikeskuksessa on pidettävä peruslämpö talvellakin, vaikk ei tilaa käytetä, joten olisi sama pitää auki ympärivuoden, jolloin käyt tö as te ja tulot lisääntyisivät. Kiinteistön huoltokin kärsii, kun tilat ei vät ole käytössä vuoden ympäri. Haluamme, että asia tutkitaan ja hoidetaan kuntoon. Mikä on to del linen este talvikäytölle? Näyttää siltä, ettei Piehingin 700 asukkaan kylälle tule mitään ta pahtu ma ti laa ja sille on tarvetta myös talvella. Bomballa järjestetään moni puo li ses ti eri tilaisuuksia kuten leirejä, kokouksia, pikkujouluja, synty mä päi viä, ristiäisiä, häitä ja muita perhejuhlia sekä kyläyhdistyksen maa lais myy jäi set, jotka alunperin suunniteltiin joulumyyjäisiksi. Joulu myy jäi set haluaisimme pitää joulukuussa, jolloin ihmiset tekevät jou lu os tok sia. Saunarakennus käy pieneksi infotilaisuuksissa (esim. ve de tään kuitua -info), yleisissä kokouksissa, kokkikerho nuorille, käsityö ja harrastustoiminnassa. Leirikeskus sijaitsee edustavalla meren äärellä ja palvelisi asiakkaita niin kesällä kuin talvellakin. Esitämme, että kaupunki ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin Län nenran nan leirikeskuksen käyttötarkoituksen muuttamiseksi ympärivuotiseen käyt töön jo ensi vuodeksi. Toimenpide ei vaadi euroakaan uusia in ves toin te ja, ainoastaan päätöksen tilojen ympärivuotisesta käytöstä. Aloit teem me on samansisältöinen pienin sanamuutoksin kuin Pie hin gin kyläyhdistyksen jättämä kuntalaisaloite."