Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Tarkastuslautakuntia ja arviointikertomuksia



Samankaltaiset tiedostot
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

TARKASTUSLAUTAKUNTIA JA ARVIOINTIKERTOMUKSIA KOSKEVA KYSELYTUTKIMUS

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Kaupunginvaltuutettujen perehtyminen Pirjo Mäkinen, kaupunginreviisori

Valtuuston asettamia tavoitteita, tarkastuslautakunnan toimintaa ja arviointikertomusta koskeva kysely

Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi

ARVIOINTIPERIAATTEET, KAUSI

TAVOITTEITA, TARKASTUSLAUTAKUNTIA JA ARVIOINTIKERTOMUKSIA KOSKEVA KYSELYTUTKIMUS. Kuopio. Lahti

Asiakaskysely Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark ja päätösvaltaiseksi.

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo varapuh.johtaja

TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (9) Tarkastuslautakunta

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Päättäjätutkimus 2015

Ulkoinen tarkastus ja arviointi

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri

Tarkastuslautakuntien koulutus Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota

FSD2042 Tarkastuslautakunnan rooli kunnallisessa demokratiassa 2003

Tarkastuslautakunnan toiminnan kehittäminen. Kuntamarkkinat Hanna Hurmola-Remmi ja Minna Ainasvuori / Oy Audiator Ab

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Esa Martikkala puheenjohtaja. Markku Niskanen

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (11) Tarkastuslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo Siv Sandberg, Åbo Akademi

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Helsingin kaupunki Esityslista 40/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki

Uuden sukupolven organisaatio

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 Tarkastuslautakunta

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 Sivu 26 (36) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 6 varavaltuutettua

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

4 Vaalijalan hallituksen ja johdon seminaaripäivä

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

Pienet kunnat: Valtuustotyön arviointi kaudella Vastausprosentti: 35% (103/ 296)

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

keskiviikkona klo

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2014 1

/,; - RAUTAVAARAN KUNTA Poytakfrja 4/ Tarkastuslautakunta. KOKOUSAIKA Maanantai kb

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 Sivu 18 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Rautjärven kunta Pöytäkirja 6/

MERIKARVIAN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2018 ARVIOINTIKERTOMUS

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Maanantai klo

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Muonion kunta Esityslista/ 4/ (5) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I

Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

TARKASTUSLAUTAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA

FSD2042. Tarkastuslautakunnan rooli kunnallisessa demokratiassa Koodikirja

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

Transkriptio:

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto Tarkastuslautakuntia ja arviointikertomuksia koskeva kysely 2008 Espoo Hämeenlinna Lahti Tampere Helsinki Kuopio Pori Vantaa

Vastausprosentit kaupungeittain Espoo Helsinki H-linna Kuopio Lahti Pori Tampere Vantaa Yhteensä Lähetetty kyselyjä yhteensä 139 99 73 99 104 109 115 84 822 Vastaajien määrä yhteensä 50 34 28 49 73 62 62 30 388 Vastaus -% 36,0 34,3 38,4 49,5 70,2 56,9 53,9 35,7 47,2

Vastaajat aseman mukaan Valtuutettu+tark.ltk jäsen 3 2 1 5 8 2 4 10 35 Valtuutettu (ei tark. ltk) 22 23 17 20 32 27 29 16 186 Tarkastuslautakunnan jäsen 6 3 2 5 4 2 22 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 1 1 2 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh jäs) 4 5 3 12 Johtava viranhaltija 14 8 22 28 28 26 126 Ei ilmoittanut asemaa 1 2 1 1 5 Kaikki vastaajat 50 34 28 49 73 62 62 30 388

Keskiarvot tarkastuslautakuntia koskeviin kysymyksiin Valtuutettu+tark.ltk jäsen 4,3 4,6 2,0 4,1 3,8 2,8 4,4 3,9 3,7 Valtuutettu (ei tark. ltk) 3,7 3,8 3,6 3,8 3,6 3,2 4,1 3,6 3,7 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 3,5 3,4 3,6 4,1 3,9 3,8 3,7 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,2 4,3 4,3 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 4,2 3,6 3,2 3,7 Johtava viranhaltija 4,0 3,8 3,6 3,8 3,5 4,0 3,8 Kaikki vastaajat 3,8 3,8 3,6 3,7 3,7 3,4 4,1 3,7 3,7

Keskiarvot arviointikertomuksia koskeviin kysymyksiin Valtuutettu+tark.ltk jäsen 4,0 3,9 2,6 3,6 3,5 3,5 4,1 3,5 3,6 Valtuutettu (ei tark. ltk) 3,4 3,3 3,4 3,4 3,4 3,0 3,7 3,5 3,4 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 3,4 3,5 3,5 4,1 3,8 3,8 3,7 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 3,5 3,6 3,6 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 3,2 3,5 3,1 3,3 Johtava viranhaltija 3,5 3,4 3,3 3,4 3,2 3,6 3,4 Kaikki vastaajat 3,4 3,4 3,4 3,4 3,5 3,2 3,7 3,5 3,4

Kouluarvosana (4-10) kaupungin 2007 arviointikertomuksesta Valtuutettu+tark.ltk jäsen 8,5 8,5 8,0 8,2 8,4 8,0 9,0 8,8 8,4 Valtuutettu (ei tark. ltk) 8,4 8,0 8,0 8,4 8,0 7,1 8,5 7,9 8,0 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 8,3 8,3 8,5 9,2 8,0 9,0 8,6 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 8,0 9,0 8,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 7,7 7,8 7,5 7,7 Johtava viranhaltija 8,0 8,1 7,6 7,9 7,5 8,3 7,9 Kaikki vastaajat 8,2 8,1 8,1 8,0 8,1 7,4 8,5 8,2 8,1

Lisäresurssitoiveet kaupungeittain Päätoim. oma henkilöstö 28 18 22 21 43 36 19 18 205 Ulkop. tilintark.päivät 5 7 7 14 15 11 10 6 75 Ulkop. tilintark. siht.palv. 1 4 4 2 1 7 4 1 24 Ulkoa ostettu konsultointi 11 13 7 16 16 23 18 9 113 Muut ostopalvelut 1 6 3 7 6 5 6 34 Muu resurssi 2 4 1 4 6 4 6 3 30

Lisäresurssitoiveet vastaajaryhmittäin Valtuutettu +tark.ltk jäsen Valtuutettu (ei tark. ltk) Ltk:n jäsen (ei valt.) Kh:n jäsen (ei valt.) Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) Johtava viranhaltija Päätoim. oma henkilöstö 26 101 13 1 4 60 205 Ulkop. tilintark.päivät 6 38 7 2 22 75 Ulkop. tilintark. siht.palv. 2 17 1 1 3 24 Ulkoa ostettu konsultointi 7 46 6 1 5 48 113 Muut ostopalvelut 1 15 2 1 15 34 Muu resurssi 2 19 4 1 4 30 Yht.

Lisäresurssitoiveet : Sanalliset toiveet Resursseja tulisi lisätä - luottamushenkilöiden koulutukseen - ajankäyttöön ja siitä korvaamiseen - arviointeihin osallistumiseen Edellä mainituilla edistetään lainsäätäjän ilmaisemaa lain henkeä siitä, että kunnissa on toimiva luottamushenkilöarviointi ammattitarkastuksen ja arvioinnin rinnalla ja niitä täydentäen.

Tarkastuslautakuntien ja jaostojen kokousmäärät 2005-2008 2005 2006 2007 2008 Yht. 2005-2008 Jaosto Kaupunki Ltk Jaosto Ltk tms. Ltk Jaosto Ltk Jaosto Ltk Jaosto Kaikki Espoo 13 10 10 10 12 10 11 12 46 42 88 Helsinki *) 21 47 19 47 17 47 16 47 73 188 261 Kuopio **) 14 0 26 0 20 0 13 0 73 0 73 Lahti 19 13 16 14 17 15 15 14 67 56 123 Tampere 18 12 22 10 17 8 19 4 76 34 110 Vuoden 2005 luvut pitävät sisällään sekä vanhan että uuden lautakunnan kokoukset. *) Helsingillä on kolme jaostoa. Jaoston kokousten lisäksi jaostot tekevät arviointikäyntejä. Arviointikäynnit sisältyvät jaostojen lukuihin (2005; 9, 2006; 10, 2007; 11, 2008;5) **) Kuopiolla ei ole jaostoja

Tarkastuslautakunnan riippumattomuus ja itsenäinen asema Valtuutettu+tark.ltk jäsen 5,0 5,0 1,0 5,0 4,4 3,0 5,0 4,6 4,1 Valtuutettu (ei tark. ltk) 3,9 3,7 3,8 4,2 3,8 3,4 4,1 4,1 3,9 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 4,5 4,3 4,0 4,8 4,3 4,5 4,4 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 5,0 4,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 4,5 3,8 4,0 4,1 Johtava viranhaltija 3,9 3,8 3,9 3,9 3,7 4,0 3,9 Kaikki vastaajat 4,0 3,8 3,7 4,1 4,0 3,6 4,1 4,3 4,0

Tarkastuslautakunta arvioi riittävästi kunnan ylimmän johdon toimintaa Valtuutettu+tark.ltk jäsen 5,0 5,0 1,0 4,4 3,6 3,5 4,3 3,8 3,8 Valtuutettu (ei tark. ltk) 3,1 3,1 2,9 3,2 3,1 2,7 3,5 3,3 3,1 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 2,8 2,7 3,0 3,8 3,8 3,0 3,2 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 4,0 4,0 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 3,0 3,8 2,0 2,9 Johtava viranhaltija 3,7 3,5 3,3 3,8 3,2 4,0 3,6 Kaikki vastaajat 3,4 3,3 3,0 3,4 3,5 3,0 3,8 3,4 3,4

Tarkastuslautakunta voi ottaa kantaa myös valtuuston päätöksentekoon Valtuutettu+tark.ltk jäsen 3,0 3,5 1,0 2,8 3,0 2,0 3,0 3,4 2,7 Valtuutettu (ei tark. ltk) 3,9 4,2 3,7 3,8 3,3 3,2 4,4 3,0 3,7 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 2,2 3,3 3,0 3,0 3,5 2,0 2,8 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 5,0 4,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 4,7 3,4 3,0 3,7 Johtava viranhaltija 3,5 3,3 3,5 4,0 3,6 4,0 3,7 Kaikki vastaajat 3,6 3,9 3,4 3,6 3,5 3,4 4,0 3,2 3,6

Tarkastuslautakunnan nykyinen raportointikäytäntö valtuustolle on riittävä Valtuutettu+tark.ltk jäsen 3,0 4,5 3,0 4,0 3,5 2,5 4,8 3,2 3,6 Valtuutettu (ei tark. ltk) 3,5 3,7 3,8 3,7 3,5 2,9 3,9 4,5 3,7 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 3,2 2,7 3,0 3,8 3,5 4,5 3,5 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 5,0 4,0 4,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 3,7 3,0 2,0 2,9 Johtava viranhaltija 4,6 3,7 3,5 3,9 3,5 4,0 3,9 Kaikki vastaajat 3,7 3,6 3,7 3,6 3,7 3,2 4,0 4,0 3,7

Parannusehdotuksia tarkastusltk:n toimintatapoihin ja raportointiin - väliraportointia valtuustolle toivottiin yleisesti lisää. - enemmän kriittisyyttä ja analyyttisyyttä arviointiin mikä - Liittyy osittain resurssien riittävyyteen - Tarkastuslautakunnan jäsenten ja sitä avustavan henkilöstön parempaa perehdyttämistä ja kouluttamista

Tavoitteiden mitattavuus Valtuutettu+tark.ltk jäsen 4,0 4,0 1,0 3,6 3,6 4,0 3,8 2,9 3,4 Valtuutettu (ei tark. ltk) 2,8 3,0 3,3 3,5 3,4 3,2 3,7 3,3 3,3 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 2,7 3,0 3,5 3,5 3,3 3,5 3,3 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 3,0 2,0 2,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 2,5 4,0 4,5 3,7 Johtava viranhaltija 3,0 3,8 3,1 3,2 3,1 3,8 3,3 Kaikki vastaajat 2,9 3,2 3,4 3,3 3,4 3,2 3,7 3,2 3,3

Arviointikertomus perustuu faktoihin Valtuutettu+tark.ltk jäsen 5,0 5,0 3,0 4,4 4,1 4,5 4,8 4,6 4,4 Valtuutettu (ei tark. ltk) 4,0 3,7 3,7 3,8 3,4 3,2 4,1 3,5 3,7 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 4,7 4,3 4,0 4,6 4,5 3,5 4,3 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 5,0 4,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 3,3 3,6 2,5 3,1 Johtava viranhaltija 3,4 2,3 3,5 3,5 3,2 3,3 3,7 3,4 Kaikki vastaajat 3,9 3,8 3,6 3,7 3,5 3,4 4,0 3,9 3,7

Arviointikertomuksen poliittisuus Valtuutettu+tark.ltk jäsen 1,0 1,5 1,0 1,6 2,0 2,5 1,0 1,2 1,5 Valtuutettu (ei tark. ltk) 2,0 2,1 1,9 2,2 2,6 2,7 1,8 2,3 2,2 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 1,0 1,3 1,0 1,3 1,0 1,5 1,2 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 2,0 2,0 2,0 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 2,3 2,6 3,0 2,6 Johtava viranhaltija 2,6 1,7 2,6 2,6 2,5 2,2 2,4 Kaikki vastaajat 2,0 2,1 1,7 2,3 2,4 2,5 1,9 2,0 2,1

Arviointikertomus lisää valtuuston mahdollisuuksia kehittää kaupungin toimintaa ja sen tuloksellisuutta Valtuutettu+tark.ltk jäsen 4,7 4,5 3,0 4,3 4,3 5,0 4,8 4,1 4,3 Valtuutettu (ei tark. ltk) 4,2 3,9 3,7 3,6 3,8 3,0 4,4 3,9 3,8 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 4,5 4,7 4,5 4,8 4,0 4,0 4,4 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 3,0 4,0 3,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 4,0 3,8 4,0 3,9 Johtava viranhaltija 3,8 3,6 3,5 3,5 3,4 3,7 3,6 Kaikki vastaajat 4,1 4,0 3,7 3,6 3,8 3,3 4,2 4,0 3,8

Seuraavassa talousarviossa otetaan riittävästi huomioon tarkastuslautakunnan esittämät havainnot, esitykset ym. Valtuutettu+tark.ltk jäsen 3,3 3,5 2,0 3,6 2,4 3,0 3,8 3,1 3,1 Valtuutettu (ei tark. ltk) 2,5 2,7 3,1 3,1 2,8 2,6 3,2 2,8 2,9 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 2,3 3,0 2,5 3,6 2,8 4,0 3,0 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 3,0 3,5 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 2,7 3,6 3,2 Johtava viranhaltija 3,3 3,4 3,1 2,9 3,0 3,4 3,2 Kaikki vastaajat 2,8 2,9 3,1 3,2 2,9 2,8 3,4 2,9 3,0

Arviointikertomuksen nykyinen julkistamisajankohta on hyvä Valtuutettu+tark.ltk jäsen 4,5 4,0 3,0 4,0 3,9 3,0 5,0 3,8 3,9 Valtuutettu (ei tark. ltk) 4,1 3,6 4,2 3,9 4,3 3,9 4,2 4,6 4,1 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 4,0 3,3 4,5 5,0 4,8 5,0 4,4 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 4,0 4,0 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 3,7 3,8 3,0 3,5 Johtava viranhaltija 4,1 4,0 3,7 4,1 3,7 4,1 4,0 Kaikki vastaajat 4,1 3,6 4,1 3,8 4,2 3,8 4,2 4,2 4,0

Arviointikertomuksesta tiedotetaan riittävästi kaupunkilaisille Valtuutettu+tark.ltk jäsen 3,0 2,5 1,0 2,8 2,9 2,5 4,3 2,9 2,7 Valtuutettu (ei tark. ltk) 2,3 2,6 2,7 2,2 2,9 2,4 2,9 3,0 3,5 Tark.ltk:n jäsen (ei valt.) 3,0 3,3 2,5 3,2 4,3 3,0 2,4 Kh:n jäsen (ei valtuutettu) 4,0 2,0 3,0 Ltk:n pj (ei valt. eikä kh) 2,0 2,3 1,5 1,9 Johtava viranhaltija 3,5 2,6 2,8 3,2 2,7 3,1 3,0

Arviointikertomus - laaja vaiko suppea? Kyllä 5 2 4 3 9 6 3 2 34 Ei 20 15 13 28 45 40 34 19 214 Valtaosa vastaajista on sitä mieltä, että arviointikertomuksessa ei tulisi käsitellä valtuuston asettamien sitovien tavoitteiden toteutumisen lisäksi muita asioita. Tämä viittaa siihen, että suuri osa suosisi suhteellisen suppeata tulkintaa arviointikertomusten sisällöstä.

Yhteenveto - Vastaajat melko tyytyväisiä tarkastuslautakuntiin ja arviointikertomuksiin - Tavoiteasetannassa ja mittareiden pätevyydessä kehittämisen varaa - Raportoinnin muotoa ja kohdistamista tulisi kehittää - väli- ja jälkiraportoinnit

Yhteenveto - Tiedottamista kuntalaisille lisättävä - Lisäpanostamista resursseihin - Lautakuntien luottamushenkilöjäsenten arviointitoiminnan parempaa tukemista ja kouluttamista - Seuraava kysely keväällä 2010?