Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke. Väliraportti 1.1. 31.5.2007



Samankaltaiset tiedostot
VAMMAISHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄ HANKE

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö, jäljempänä YTHS. Yhteyshenkilön nimi ja virka-asema (tai muu yksilöinti)

Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke Väliraportti

SOPIMUS LASTENSUOJELULAIN MUKAISESTA LAITOSHOIDOSTA

VAMMAISHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄ

VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN

SOPIMUS ADOPTIONEUVONNASTA

A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi kehittämishankkeen prosessikuvaus

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely Laatupäällikkö Jouko Alinen

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Käytäntötutkimusaiheita Espoon aikuissosiaalityö. Käytäntötutkimuspäivä

OSTOPALVELUSOPIMUS TOIMINTATERAPIASTA

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

PALVELUOHJAUS POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄN, KARVIA

Mirva Vesamäki ja Päivi Pulli

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa Aila Halonen

Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA

KESKI-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS = KOSKE

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja

VAMN 15 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 16 VAMN 16 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 16 VAMN 17 SUOMEN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA

POIMU. -Polkuja sosiaalityöntekijäksi - projekti kirsi.kuusinen-james@phsotey.fi

VYYHTI. Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus. Nykykäytäntöjen kartoittaminen Swot analyysin avulla

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/ /2011

CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella -projekti vuosina CP- ikä/kunto -projekti (CPIK)

Sopimus Nurmeksen kaupungin, Lieksan kaupungin, Juukan kunnan ja Valtimon kunnan kuntarakenneselvitys

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1

PALO (Ohjuri) Maahanmuuttajien kotoutumis- ja palveluohjaus

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

PERHE LAPSEN KUNTOUTUKSEN VOIMAVARANA perhetyön ja palveluiden kehittäminen Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiirin alueella

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma klo Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien sopimus ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden neuvonnasta

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Kuopion kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus Tampereen kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Turun kaupunki: Terveystoimi, Turun kaupunki: Sosiaalitoimi

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

SOPIMUS KIERTÄVÄN LASTENSUOJELUN ERITYISSOSIAALI- TYÖNTEKIJÄN PALVELUISTA

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Tarjouksen tulee olla voimassa jättämispäivästä helmikuun 2016 loppuun.

Meikäläisiä Satakunnasta

Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS Aulikki Kananoja

9.30 Aamukahvi Lounas (omakustanteinen)

SOPIMUS TYÖPAJAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ HAAPAJÄRVEN KAUPUNGISSA

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå SOSIAALIALAN KÄYTÄNTÖTUTKIMUS PORVOOSSA

Puhelin Fax S-posti

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle

SOPIMUS ETSIVÄN NUORISOTYÖN PALVELUN TUOTTAMISESTA LUUMÄEN KUNNAN ALUEELLA VUONNA 2015

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

Pienet päihdepäivät Seinäjoki Tuula Kekki/Stakes

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Erityishuoltopiirien palvelu- ja rakennemuutos -elämää murroksissa

Ennakkojaksot ja VALMA Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

SOPIMUSLUONNOS LÄÄKKEIDEN KONEELLISESTA ANNOSPUSSIJAKELUSTA 1. SOPIJAOSAPUOLET JA YHDYSHENKILÖT

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Loppuraportti OPE-OKA

LAPSET PUHEEKSI- TOIMINTAMALLI SAARIKASSA

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä

Ylä-Savon toiminta-alue

EVIJÄRVEN KUNNAN VAMMAISPOLIITTINEN OHJELMA VUOSILLE

Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakuntien verkostoitunut vammaistyön kehittämisyksikkö-hanke

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

PK Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

2.1 Yhteispalveluna tarjottavat avustavat asiakaspalvelutehtävät

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL KIRKKONUMMI /135//2009

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Vammaisneuvosto Kokousaika Torstai klo

Säännön nimi. Tetola Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Transkriptio:

Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke Väliraportti 1.1. 31.5.2007 Projektipäällikkö Maria Laine

Sisällys Johdanto 1. Projektin tavoitteet ajalle 1.1. 31.5.2007...4 1.1. Vammaishuollon palvelujärjestelmä luominen 2 1.2. Palveluohjausmallin luominen...4 1.3. Erityisosaamisen lisääminen..5 1.4. Seudullisen vammaispoliittisen strategian valmistelu.6 2. Arviointi 6 Liitteet 1. Ostopalvelusopimus/Seudullinen kelto...8 2. Ystäväpalvelukoulutus esite.10 3. Kysely erityisluokkien yli 13-vuotiaille / Ystäväkahvila-toiminta...11 4. Vammaispalvelut seminaari..12 5. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmä koulutus..13 6. Vammaisuuden kohtaamisesta ihmisen kohtaamiseen koulutus...14 2

Johdanto Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke on Kankaanpään, Honkajoen, Jämijärven ja Karvian yhteinen kehittämishanke ajalla 1.5. 31.10.2008. Hankkeen kunnissa on 30.4.2007 vahvistettu olevan yhteensä 19446 asukasta. Hanketta hallinnoi Kankaanpään kaupunki. Hankkeelle on asetettu neljä päätavoitetta, joiden mukaisesti kehittymisprosessi etenee. Tavoitteet ovat vammaishuollon palvelujärjestelmän luominen, palveluohjausmallin luominen, erityisosaamisen lisääminen ja seudullisen vammaispoliittisen strategian valmistelu. Projektipäällikkö Maria Laine aloitti tehtävässään 1.8.2006. 3

1. Projektin tavoitteet ajalle 1.1. 31.5.2007 VAMMAISHUOLLON PALVELUJÄRJESTELM Ä -HANKE Kevät 2007 1.Palvelujärjestelmän luominen 2.Palveluohjausmallin luominen 3.Erityisosaamisen lisääminen 4.Vammaispoliittisen ohjelman valmistelu Vammaishuollon toimintamallin, palvelu- ja prosessi- Kuvausten hyödyntäminen, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa, yhteisiä palveluita Verkostoituminen; Vammaispalveluiden selkiinnyttäminen; paikalliset yhteistyökumppanit ja eri hallintokunnat sekä muut vammaispalv. hankkeet Hankkeen koulutukset; -Kommunikaatio -Vammaisuus -Vammaispalvelut -Kuntoutus -Kohtaaminen.. ym. Alustava tiedon hankkiminen Alkuvuonna 2007 ovat vammaishuollon hankkeen alkukäynnistelyt jo takana ja työssä on voitu paremmin tähdätä tulevaan. Kevään aikana on pyritty panostamaan tiedottamiseen, koulutuksiin, verkostoitumiseen sekä erilaisten toimintojen suunnitteluun ja käynnistämiseen. 1.1. Palvelujärjestelmän luominen Hankkeen tavoitteena on ollut luoda yhtenäisiä linjauksia vammaispalveluiden päätöksentekoon Kankaanpään, Jämijärven, Honkajoen ja Karvian kunnissa. Kankaanpäässä on tehty vuonna 2006 vammaishuollon toimintamalli, jossa on kirjattuna sekä palvelukuvaukset että prosessikuvaukset. Toimintamalli sekä vammaispalveluiden toimintaohjeet on viety myös muihin hankekuntiin. Tarkoituksena on luoda yhdenmukaisia käytäntöjä kuntiin siten, että asiakkaat olisivat tasavertaisia hankekunnissa. Prosessi ja palvelukuvaukset auttavat työntekijöitä myös orientoitumaan työhön, mikäli hakemuksia tulee harvakseltaan. Maakunnallisen Vammaispalveluverkostot hankkeen myötä 4

prosessikuvaukset tulevat mahdollisesti myös laajemmin kuntien käyttöön. Asiakkaiden tiedotuksen lisäämiseksi toimintamalli sekä toimintaohjeet on laitettu Kankaanpään kaupungin www-sivuille (vammaispalvelut) tiedoksi. Toimintaohjeet annetaan automaattisesti uusille asiakkaille, kun he tulevat sosiaalitoimeen vammaispalveluiden asiakkaiksi. Hankkeen tavoitteena on ollut saada Kankaanpään seudun kuntiin yhteisiä lähipalveluita. Kevään aikana on hankkeen toimesta tehty tiedusteluja seudun oppilaitoksiin toisen asteen ammatillisen erityisopetuksen järjestämiseksi. Hankkeen puitteissa Pohjois-Satakunnan Ammatti-instituutin (PSAI), Kangasmetsän koulun ja Kankaanpään opiston henkilöstöä kokoontui pohtimaan asiaa ja syntyi yhteinen visio vammaisten nuorten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen aloittamisesta vuoden 2008 syksyllä. Yhteistyössä laadittiin opetushallitukseen hakemus projektiavustuksen saamiseksi, jonka avulla (PSAI) tulisi saamaan konsulttikoulun, joka toimii tukena opetuksen aloittamisvaiheessa. Lupa opetuksen järjestämiseen on haettava vielä erikseen. Varhaisten palveluiden lisääminen ja ennaltaehkäisevä työ ovat olleet hankkeen tavoitteissa merkittävinä seikkoina. Erityisosaamisen puuttuminen lähiseudulta on ollut suuri puute, etenkään erityislastentarhan opettajia ei ole seudulle saatu. Kuntien käytössä tulisi kuitenkin olla päivähoidossa erityislastentarhan opettajan (elton) palveluja tarvetta vastaavasti. Jämijärven kunta toi esille mahdollisuuden myydä erityislastentarhan opettajan palvelua muille kunnille. Hankkeen puitteissa tehtiin tiedustelua Kankaanpään seudun lähikuntiin erityislastentarhan opettajan palvelun tarpeesta ja ostopalvelusopimuspohja (LIITE 1.). Sopimuksia on kevään aikana jo tehty ja työntekijän olisi tarkoitus aloittaa tässä kahden vuoden kokeiluprojektissa elokuussa 2007. Toiminnan tavoitteena on turvata erityislastentarhan opettajan saatavuus kunnissa, erityistä tukea tarvitsevien lasten hoidon ja kasvatuksen kehittäminen, henkilöstön osaamisen sekä toimintakäytäntöjen kehittäminen. Syksyllä 2006 tehdyn asiakastiedustelun pohjalta tuli toiveita vapaa-ajan toiminnasta ja ystäväpalvelusta. Kevään aikana yhteistyössä Kankaanpään seurakunnan kanssa toteutettiin Ystäväpalvelukoulutus 25 vapaaehtoiselle henkilölle, joilla on mahdollisuus toimia ystävänä vanhukselle, kehitysvammaiselle, liikuntarajoitteiselle tai muuten erityistä tukea tarvitsevalle (LIITE 2.). Ajatuksena on ollut, että ystävät voisivat olla mukana arjen erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi seurana ja apuna harrastuksissa ja asioinnilla tai muuten vain keskustelukaverina. Ystävyys-teema jatkui vielä erityisluokille tehdyllä kyselyllä (LIITE 3.), jossa selvitettiin 5

toiveita nuorten ystäväkahvilan tai kerhon toteuttamiseen. Kysely herätti kiinnostusta, joten syksyllä ystäväkahvila alkaa pyöriä, mikäli saadaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja opiskelijoita mukaan toimintaan. Kevään aikana on myös organisoitu heinäkuussa (9.-13.7.2007) toteutettavaa seudullista kehitysvammaisten lasten- ja nuorten leiriä. Leirin avustaja-asiat, ohjelman suunnittelu sekä yhteydenpito perheiden kanssa ovat olleet projektipäällikön tehtäviä. Leirille tulee osallistumaan kehitysvammaisia lapsia kahdesta hankekunnasta. Satakunnassa on 15.5.2007 aloittanut uusi Vammaispalveluverkosto hanke työskentelyn. Maakunnallisen hankkeen tarkoituksena on selkiinnyttää vammaispalvelun päätöksentekoa ja yhtenäistää kuntien käytäntöjä koko Satakunnassa. Pohjois-Satakunnan vammaishuollon hankkeen projektipäällikkö tulee osallistumaan jatkossa maakunnallisen hankkeen projektiryhmään sekä kaikkiin asiantuntijaryhmiin. Asiantuntijaryhmiä tulee olemaan kuusi; 1) asunnon muutostyöt, 2) kuljetuspalvelu, 3) asiantuntijalausunto vammaispalvelua varten, 4) palveluasuminen/henkilökohtainen apu, 5) tulkkipalvelut ja 6) sosiaalitoimen myöntämät välineet ja laitteet. Yhteistyötä hankkeiden välillä tullaan tekemään myös mm. koulutusten suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tarkoitus on suunnata työtä siten, etteivät hankkeet poissulje toisiaan vaan toimivat tosiaan täydentäen. 1.2. Palveluohjausmallin luominen Hankkeen tavoitteena on ollut selkiinnyttää koko yhteiskunnan rooleja palveluiden tuottamisessa sekä asiakkaiden, että työntekijöiden keskuudessa. Alkuvuodesta Kankaanpäässä järjestettiin Vammaispalvelut seminaari (LIITE 4.), jossa eri vammaispalveluita ja etuuksia esiteltiin. Tilaisuuden tarkoitus oli selkiinnyttää palvelukokonaisuutta ja luoda mahdollisuus asiakkaiden ja päättäjien väliseen vuoropuheluun. Samalla myös eri hallintokuntien työntekijät saivat paremmin kuvaa toistensa palveluista. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 75 henkilöä hankekunnista. Lisäksi projektipäällikkö on laatinut hankekuntiin palveluopasta vammaisille. Oppaassa on esiteltynä sosiaali- ja terveystoimen palveluita sekä kelan vammaisetuuksia. Lisäksi opas sisältää tietoja erityisliikunnan harrastusmahdollisuuksista. Opas tulee sosiaali- ja terveystoimen työntekijöille työvälineeksi ja sitä annetaan asiakkaille heidän asioidessaan sosiaalivirastossa 6

vammaispalveluasioissa. Kevään aikana on myös työstetty Kankaanpään seudulle kehitysvammaisen lasten perheille ensitieto-opasta. Opasta on laadittu yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa Rauman ensitieto-oppaan pohjalta. Myös Pohjois-Satakunnan Kehitysvammaisten Tuki ry on auttanut tietojen koonnissa. Oppaan on tarkoitus tulla syksyllä valmiiksi. Palveluohjauksesta on hankittu tietoa osallistumalla koulutuksiin ja aiheesta käytävään keskusteluun. Projektipäällikkö osallistui koulutukseen, jossa kerrottiin Ruotsin kokemuksista palveluohjaustyöstä (Kokemuksia Ruotsin palveluohjaustyöstä: Palveluohjaaja asiakkaan asialla, neuvottelija ja rajojen ylittäjä Helsingissä 12.4.2007). Vammaispalvelun palveluohjausmallia seudulle on suunniteltu ja syksyllä aiheesta tullaan järjestämään koulutustilaisuus henkilöstölle. Koulutuksen ja tiedon esille tuominen myös päättäjille tulee olemaan avainasemassa. 1.3. Erityisosaamisen lisääminen Koulutuksia on järjestetty työntekijöiden toiveiden ja esitysten pohjalta, joita mm. syksyllä 2006 tehdyssä kartoituksessa tuli esille. Myös asiakkaiden toimesta on tullut ehdotuksia koulutuksista ja tilaisuuksista. Koulutukset ovat olleet joko täsmäkoulutuksia vammaishuollossa toimivalle henkilöstölle tai suuria koulutustilaisuuksia, joista on tiedotettu laajemmin. Osaan koulutuksista myös asiakaskunnalla on ollut mahdollisuus osallistua. Osallistujamääriin voi olla tyytyväinen, sillä koulutuksiin ei ole ollut hankala saada osallistujia. Jatkossa hankkeen järjestämistä koulutuksista ja tilaisuuksista on saatavilla tietoa Kankaanpään kaupungin www-sivuilta. - Hankkeen koulutukset kevään 2007 aikana: Vammaisuus koulutusjakso Pohjois-Satakunnan aikuiskoulutuskeskuksessa 31.1.2007 alkaen sisältäen tietoa vammaryhmistä, kuntoutuksesta, ergonomiasta ja apuvälineistä. Osallistujia hankekunnista 25. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät koulutuspäivä Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa 10.2.2007. Osallistujia 110. (LIITE 5.) Aikuisten ja nuorten neuropsykiatriset erityisvaikeudet koulutuspäivä Kankaanpään opistolla 16.3.2007. Osallistujia 19. 7

Erityisryhmien ohjaus aistivammaiset koulutuspäivä Kankaanpään opistolla 21.4.2007. Osallistujia 10. Vammaisuuden kohtaamisesta ihmisen kohtaamiseen tilaisuus Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa 10.5.2007. Osallistujia 27. (LIITE 6.) Ystäväpalvelukoulutus Kankaanpään seurakuntakeskuksessa 5.3.-2.4.2007. - Lisäksi projektipäällikkö on osallistunut kevään aikana seuraaviin koulutuksiin: Kehitysvammaisen psykososiaalisen toimintakyvyn arviointi koulutus 20.3.2007 Efeko / Tampere. Palvelusuunnitelmastako apua? koulutus 7.5.2007 Kynnys ry / Helsinki. Päihde- ja mielenterveysseminaari 24.4.2007 Satakunnan keskussairaalassa. 1.4. Seudullisen vammaispoliittisen strategian valmistelu Seudullisen vammaispoliittisen strategian laatimiseen on haettu alustavaa tietoa ja materiaalia, mutta valmistelutyö on tarkoitus aloittaa alkuvuonna 2008. 2. Arviointi Kevään aikana ohjausryhmä kokoontui kahdesti keskustelemaan hankkeen etenemisestä. Ohjausryhmän jäsenet tekivät SWOT -analyysin hankkeesta ja arvioivat näin hankkeen etenemistä, tämänhetkistä tilaa ja mahdollisia riskejä. Vastausten perusteella oli nähtävissä, että hanke on oikealla suunnalla ja toisaalta myös se, että tulee kiinnittää riittävässä määrin huomiota tulevaisuuteen ja muutoksiin, jotta hankeaikainen työskentely ei kaadu niiden myötä. Jo tässä vaiheessa tulee myös miettiä, miten kehittämistyötä jatkossa tullaan tekemään, kun hanke päättyy. Hankkeen järjestämissä koulutuksissa osallistujat täyttävät palautelomakkeen. Lomakkeeseen on mahdollisuus kirjata koulutusten hyviä ja huonoja puolia ja antaa vinkkejä seuraavien koulutusten sisältöön. 8

Yhteenveto Vammaishuollon palvelujärjestelmä hankkeen ohjausryhmän SWOT - analyyseistä keväällä 2007. VAHVUUDET - Kuntien välisen yhteistyön tiivistyminen ja sujuvuuden lisääntyminen vammaisasioissa. - Henkilöstö (projektipäällikkö) on motivoitunut, asiaan paneutuva ja ideoita vastaanottava. - Hankkeen kautta on jo saatu aikaiseksi paljon näkyvää työtä. - Tiedottaminen palveluista. - Tietoisuus hankkeesta asiakaskunnalle ja työntekijöille - Hankkeen kautta vammaispalveluista on tullut tietoa lisää sekä asiakkaille, henkilöstölle että päättäjille. - Koulutusten monipuolisuus. - Vahvat ja laajat yhteistyöverkostot. - Vammaispalveluiden tuleminen esille tärkeänä kehittämiskohteena. - Hankkeen kautta asiakkailla on vaikutuskanava osallistua keskusteluun palveluiden kehittämisestä. - Palvelurakenneuudistus (paras- lainsäädäntö) tukee nykyistä hankkeen kaltaista kehitystä. - Seudullisuus - Hankkeen toiminta-alue on sopivan kokoinen. - Osaaminen HEIKKOUDET - Hankkeen tavoitteiden laaja- alaisuus - Kunnan omien palveluiden puute - Yksittäisiä palveluntuottajia vielä vähän - Resurssit pienet (talous, henkilöstöresurssit) - maantieteellinen alue laaja, väestöpohja pieni ja vanhusvoittoinen - Kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua koulutuksiin - Hankkeen kuntien mahdollisuudet osallistua hankkeeseen täysipainoisesti (kaikissa kunnissa ei ole vammaishuoltoon nimettyä henkilöstöä). - Palveluiden tuleva muutos, yhdistyvä vammais- ja kehitysvammalainsäädäntö pakottaa muuttamaan työtä uudelleen. - asiakkaiden passiivisuus osallistua tarjottuun kehittämiskeskusteluun - tiedotus (tiedotusvälineiden vastaanotto) - Ohjausryhmän osa hankkeessa voisi olla tiiviimpi MAHDOLLISUUDET - Kehitystyön kautta parantaa vammaispalvelujen saatavuutta ja vammaisten asiakkaiden asemaa. - Yhteistyön, yhteistyömahdollisuuksien ja verkostotyön lisääminen eri organisaatioiden välillä (esimerkiksi Kankaanpään kuntoutuskeskus, kolmas sektori, oppilaitokset, muut hankkeet). - Oma hanke ja yhteistyö maakunnallisen Vammaispalveluverkostot - hankeen kanssa tuovat yhdessä vaikuttavuutta. - Paikalliset koulutusmahdollisuudet. - Asiakasnäkökulma, asiakkaat mukana suunnittelussa. - Yhteiset käytännöt vammaisten asioiden hoidossa, yhteiset erityispalvelut. - Yhteinen visio, vammaispoliittinen ohjelma - Oman työkentän selkiintyminen. - Kankaanpään asumis toimintayksikkö. - Projektipäällikön innovatiivisuus - uusien ideoiden ennakkoluuloton käyttöön otto UHAT - Kehittämistyön jatkuminen hankkeen jälkeen - Muutosten tuomat asiat (lainsäädännön uudistus, kunnallisen palvelujärjestelmän tuleva muutos ym.) - asenteet - Hankkeen tavoitteiden saavuttaminen (onko mahdollista), kaikkien aloitettujen toimien/asioiden valmiiksi saattaminen, monet odotukset - Hankkeen jääminen tietoa lisääväksi hankkeeksi - Vastaako hanke kaikkien kuntien tarpeisiin - poliittinen näkemys - Kuntien haluttomuus panostaa vammaisten aseman parantamiseen sekä palveluiden kehittämiseen (resurssit). Ei nähdä seudullisten palvelujen tuottamaa taloudellista ja inhimillistä hyötyä pitkällä aikavälillä. 9

Liitteet LIITE 1. OSTOPALVELUSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET OSTAJA: Yhteystiedot: yhdyshenkilö: MYYJÄ: Yhteystiedot: yhdyshenkilö: kaupunki/kunta perusturvakeskus Jämijärven kunta Perusturvakeskus; Peijarintie 3, 38800 Jämijärvi Perusturvajohtaja Aki Rantanen 2. SOPIMUKSEN SISÄLTÄMÄT PALVELUT Tällä sopimuksella sovitaan, että Jämijärven kunnan erityislastentarhanopettaja Susanna Luomaniemi on kaupungin/kunnan perusturvakeskuksen käytettävissä? työpäivää kuukaudessa tarkoituksena turvata annettuun lakiin (36/1973) tehty lisäys 4 a, jonka mukaan kunnan käytettävissä tulee olla lasten päivähoidossa esiintyvää tarvetta vastaavasti sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 9 :n mukaisesti määräytyvän kelpoisuuden omaavan erityislastentarhanopettajan palveluja. Toiminnan tavoitteet: - Kiertävän erityislastentarhanopettajan palvelujen säännöllinen saatavuus - Erityistä tukea tarvitsevien lasten hoidon ja kasvatuksen kehittäminen - Henkilöstön osaamisen kehittäminen - Toimintakäytäntöjen kehittäminen 3. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA Sopimus on voimassa 1.8. 31.7.2009. Kokonaisuudessaan kiertävä erityislastentarhanopettaja on käytettävissä seudulla kahden vuoden kokeilun ajan. Sopimus voidaan molemmin puolin irtisanoa kirjallisesti kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Sopijaosapuolella on oikeus purkaa sopimus, jos toinen sopijapuoli laiminlyö sopimukseen perustuvan velvollisuutensa eikä ole korjannut laiminlyöntiään kuukauden kuluessa kirjallisen huomautuksen antamisesta. Sopimus voidaan purkaa yhteisesti muulloinkin. Sopimuksen purkautuessa sopijapuolet huolehtivat velvoitteistaan purkupäivään saakka. 4. MYYJÄN VELVOLLISUUDET Toimii lääninhallitukselle tehdyn ilmoituksen mukaisesti. 10

Vastaa siitä, että palveluja annettaessa tietoon tullutta yksityistä tai perheen salaisuutta ei luvatta ilmaista ja että salassapidossa noudatetaan voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä. 5. OSTAJAN VELVOLLISUUDET Perusturvakeskuksen vastuualueen esimiehet sopivat? työpäivän jaosta eri sektoreilla ja huolehtivat toiminnasta kukin omalla osa-alueellaan. Ostaja suorittaa maksun palvelusta sovitun laskutusperusteen mukaisesti. 6. PALVELUN LASKUTUSPERUSTEET JA HINTA Erityislastentarhan opettajan palvelu: hinta 25 /tunti ja lisäksi 12 %:n yleislaskutuslisä. Matka- yms. kustannukset korvataan erikseen KVTES:in mukaan. Muut kustannukset korvataan omakustannushintaan. Matkaaika laskutetaan työaikakorvauksena. Alv 0 %. Palveluhinnat tarkistetaan vuosittain. Ostaja suorittaa maksun laskun perusteella ja laskua koskevat huomautukset tulee tehdä 7 päivän kuluessa laskun saapumisesta. Maksuehto on 14 pv. netto. Maksun viivästyessä ostaja suorittaa sille korkolain mukaista viivästyskorkoa eräpäivästä maksupäivään. 7. MUUT SOPIMUSEHDOT Tämän sopimuksen muutoksista on sovittava erikseen kirjallisesti. Osapuolet pyrkivät ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin ratkaisemaan mahdolliset erimielisyytensä. Mikäli yksimielisyyteen ei päästä, asia ratkaistaan ostajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Tätä sopimusta on allekirjoitettu kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. kaupunki/kunta perusturvakeskus Jämijärven kunta perusturvakeskus Rainer Rajamäki Perusturvaltk:n pj. Aki Rantanen Perusturvajohtaja 11

12 LIITE 2.

LIITE 3. KYSELY YSTÄVÄTOIMINNAN TARPEESTA Kankaanpäässä ollaan alustavasti suunnittelemassa ystäväkahvila/kerho toimintaa yli 13 vuotiaille nuorille. Toiminnan ajatuksena olisi luoda nuorille paikka, jossa olisi mahdollisuus esimerkiksi vapaaseen seurusteluun, erilaiseen toimintaan ja teemailloille. Toiminnassa olisi aina paikalla ammattitaitoinen ohjaaja ja muita aikuisia. Alustavasti olemme ajatelleet, että toimintaa voitaisiin aluksi järjestää kaksi kertaa kuukaudessa. Idea toiminnan kehittelemisestä ja suunnittelusta on syntynyt yhteistyössä Vammaishuollon palvelujärjestelmä-hankkeen, Kankaanpään Seudun vammaisjärjestöt ry:n (KASEVA) sekä yhden kehitysvammaisen nuoren vanhemman kanssa. Tiedustelisimme seuraavilla kysymyksillä kiinnostustanne osallistua suunnitteilla olevaan toimintaan ja sen suunnitteluun. Lisäksi toivomme ideoitanne ja ehdotuksianne toiminnan sisällöstä ja muuta palautetta asiaan liittyen. Toivoisin, että täyttäisitte tämän kyselylomakkeen yhdessä nuoren kanssa ja palauttaisitte sen nuoren omalle opettajalle 18.05.2007 mennessä. 1. Onko nuorellanne kiinnostusta osallistua ystäväkahvila/kerho toimintaan? 2. Millaista toimintaa erityisesti toivoisitte järjestettävän? 3. Onko teillä mahdollisuuksia kuljettaa lasta ystäväkahvilaan/kerhoon? 4. Mikä viikonpäivä sopisi teille parhaiten? 5. Mikä kellonaika olisi mielestänne sopiva? 6. Onko kokoontuminen kaksi kertaa kuukaudessa mielestänne hyvä? 7. Muuta palautetta asiaan liittyen. Kiitos palautteesta! Jos teillä on jotain kysyttävää asiaan liittyen, niin voitte ottaa yhteyttä Vammaishuollon palvelujärjestelmä- hankkeen projektipäällikköön: Maria Laine maria.laine@kankaanpaa.fi p. 044-5772588 13

LIITE 4. VAMMAISPALVELUT seminaari Kankaanpään koulukeskuksen auditoriossa Keskiviikkona 14.2.2007 klo 8.30 12.30 8.30 Seminaaripäivän avaus Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke / Maria Laine 8.40 Paras -hankkeen valmistelu Pohjois-Satakunnassa Kaupunginjohtaja Paavo Karttunen 9.00 Luottamushenkilön näkökulma vammaispalveluista Sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Nina Korjansalo 9.15 Vammaishuollon palvelut Kankaanpäässä Vammaishuollon johtaja Marika Vanhatuuna 9.45 Kahvitauko 10.15 Kelan vammaisetuudet Palvelupäällikkö Nina Korjansalo 10.45 Sosiaalityö ja kuntoutusohjaus sairaanhoitopiirissä Sosiaalityöntekijä Kaisu-Leena Raikisto & Kuntoutusohjaaja Anne Laiho 11.15 Sosiaalityö Satakunnan erityishuoltopiirissä Sosiaalityöntekijä Pekka Salonen 11.30 Sosiaalityö terveyskeskuksessa Sosiaalityöntekijä Tarja Mäkelä 11.45 Keskustelua 12.30 Tilaisuus päättyy Kahvituksen vuoksi ilmoittautumiset 2.2. mennessä: Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke / Maria Laine maria.laine@kankaanpaa.fi tai p. 044-5772588 14

LIITE 5. PUHETTA TUKEVAT JA KORVAAVAT KOMMUNIKOINTIMENETELMÄT Luentoaamupäivä Kankaanpään kuntoutuskeskuksen auditoriossa La 10.2.2007 klo 8.30 13.00 Jokaisella on oikeus kommunikoida tavalla, jolla kykenee itseään ilmaisemaan ja toista ymmärtämään. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät antavat siihen mahdollisuuksia! Klo 8.30 Luentopäivän avaus Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke / Maria Laine 8.35 Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät ja niiden monipuoliset käyttömahdollisuudet arjessa KM, viittomakielentulkki Maria Rautava 10.00 Kahvitauko 10.30 Luento puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista jatkuu 11.50 Tauko 12.00 Luento puhetta tukevista ja korvaavista kommunikointikeinoista jatkuu 13.00 Luento päättyy Luento on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun sekä opetusmateriaalin! Lisätietoja ja SITOVAT ilmoittautumiset 2.2. mennessä: Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke / Maria Laine maria.laine@kankaanpaa.fi tai p. 044-5772588 15

VAMMAISUUDEN KOHTAAMISESTA IHMISEN KOHTAAMISEEN LIITE 6. AIKA PAIKKA KOHDERYHMÄ TAVOITE KOULUTTAJA To 10.5.2007 klo 17 20.15. Kahvitarjoilu klo 16.45 alkaen. KANKAANPÄÄ, Kankaanpään Kuntoutuskeskuksen auditorio, Kelankaari 4 Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä muut vammaisten asiakkaiden ja omaisten kanssa työskentelevät tahot Koulutuksen tavoitteena on oman kokemuksen ja mielikuvien sekä ryhmätyöskentelyn menetelmin perehtyä erilaisuuden merkitykseen ja vaikutuksiin työelämän ja arjen haasteissa. Invalidiliiton aluejärjestösihteeri Aila Peräjoki, ft Tilaisuudessa käyttävät puheenvuoron myös Pohjois-Satakunnan Vammaisneuvoston jäsen Maire Karjalainen ja Pohjois-Satakunnan Kehitysvammaisten Tuki ry:n hallituksen jäsen Helena Rannikko. Illassa on varattu aikaa yleisön kysymyksiin ja keskusteluun. ILMOITTAUDU JÄRJESTÄJÄT 27.4.2007 mennessä maria.laine@kankaanpaa.fi tai puhelimitse 044-5772 588 Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä - Vammaishuollon palvelujärjestelmä hanke - Invalidiliitto ry ja - Länsi-Suomen kesäyliopisto VAMMAISHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄ-HANKE 16