Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.

Samankaltaiset tiedostot
Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.

Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon.

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV kerros

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, IV

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Yksityisteiden hoidon järjestäminen


Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta /

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Kunnallistekniikan konsulttipalveluiden kumppanuussopimus ajalle

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Lausunto alueellisen jätehuoltolautakunnan vuoden 2019 talousarvioesityksestä

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta ( ) euroa.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista kokouk

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv Voimaantulo

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

SUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen

Huleveden viemäröinnin järjestäminen

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Hulevesimaksun käyttöönotto

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

1) Alueella on asemakaava, joka on ollut voimassa vähintään vuoden ennen ka len te ri vuo den alkua.

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/ Rautjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone, Simpele

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414, IV kerros

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Meri-Lapin ympäristölautakunta

MELAYMP Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen:

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO ALKAEN

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Transkriptio:

Sastamalan Vesi liikelaitoksen 44 08.11.2016 johtokunta Sastamalan Vesi liikelaitoksen 49 20.12.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 30 23.02.2017 Tekninen lautakunta 33 30.03.2017 Tekninen lautakunta 54 26.04.2017 Tekninen lautakunta 75 27.06.2017 Kallialan alueen kaivovesien saastuminen 2016 729/11.04.01/2016 SVJOHTOK 08.11.2016 44 Kallialan alueella tuli ilmi 5.7.2016 erään kaivon saastuminen ulosteperäisillä bakteereilla ja myöhemmin kesän aikana yhteensä kahdeksan eri kiinteistön kaivojen saastuminen. Asiaa selvitettäessä alueelta löydettiin viallinen viemärikaivo Sastamalan Veden verkostoon liitetyn erään kiinteistön kiinteistökohtaisesta tonttiviemäristä. Kaivo vaihdettiin 11.7.2016 Sastamalan Veden toimesta. Samassa yhteydessä todettiin viemärikaivon molempien liitäntäputkien muhvien irronneen putken yläreunoista. Viemärin rikkoontuneista liittymäputkista on voinut vuotaa jätevettä alueen maaperään. Liittymäputkien rikkoontumisen ajankohta ei ole tiedossa. Tonttiviemäri oli rakennettu silloisen Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työryhmän toimesta vuonna 2005. Viidelle saastuneiden kaivojen kiinteistöistä on kesän ja syksyn aikana rakennettu vesijohtoliittymät Sastamalan Veden verkostoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt Sastamalan Vettä kohtaan korvausvaatimuksia, jotka sisältävät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, rakennettujen vesijohtoliittymien liittymismaksujen ja rakentamistoimenpiteiden korvaamista, sekä varauksen esittää myöhemmin korvausvaade terveydellisistä haitoista. Kiinteistö, jolta viallinen kaivo löytyi sekä Sastamalan Vesi on esittänyt vahinkoilmoitukset asiasta Pohjola Vakuutus Oy:lle. Vakuutusyhtiö on tehnyt kielteiset korvauspäätökset asiassa. Sastamalan kaupungin/sastamalan Veden vastuuvakuutuksen korvauspäätös oheismateriaalina.

Vakuutuspäätöksessä todetuin perustein kyseinen vahinko ei ole aiheutunut Sastamalan Veden vastuupiiriin kuuluvista laitteista tai niiden toiminnasta. Sastamalan Veden suorittamissa selvityksissä ei myöskään ole ilmennyt mitään sellaista seikkaa, minkä perusteella Sastamalan Vedellä olisi syytä arvioida vahingonkorvausperustetta vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä poikkeavalla tavalla. Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää esitettyjen korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. Sastamalan Vesi tulee lähettämään laskut vesijohtoverkostoon liitetyille viidelle kiinteistölle taksan mukaisista liittymis- ja rakentamismaksuista. Valmisteluvastuu: Prosessitiimi Ehdotus vs. svj: 1) Sastamalan Veden johtokunta toteaa esittelytekstissä selvitetyillä perusteilla, että Sastamalan Vesi ei ole korvausvastuussa Kallialan alueen kaivojen saastumisesta. 2) Vammalan kaupungin yhdyskuntatekniikan työsuorituksen osalta Sastamalan Vesi siirtää korvausvaatimusten käsittelyn Sastamalan kaupungin tekniselle lautakunnalle. 3) Sastamalan Vesi laskuttaa alueelle rakennetut vesiliittymät ja rakentamismaksut taksan mukaisesti. Päätös: Hyväksyttiin. Lisätietoja: verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila 0500-731 593 SVJOHTOK 20.12.2016 49 Kolmen kiinteistön omistajat ovat esittäneet 15.11.2016 allekirjoitetun oikaisuvaatimuksen, ettei 44 kolmannen kohdan mukaisia liittymis- ja rakentamismaksuja perittäisi. He vetoavat viemäririkon aiheuttajan maksuvelvollisuuteen. Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Vesihuoltoliittymämaksut ja rakentamismaksut laskutetaan perustuen tehtyihin sopimuksiin ja hyväksyttyyn Sastamalan Veden

taksaan. Mahdollinen korvausvastuutaho selviää vasta asian jatkokäsittelyssä ja silloin kiinteistöjen omistajilla on mahdollisuus esittää korvausvaade vahingon aiheuttajalle. Valmisteluvastuu: Verkostopäällikkö Ehdotus vs. svj: Sastamalan Veden johtokunta ei hyväksy esitettyä oikaisuvaatimusta. Päätös: vs. Sastamalan Veden johtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.. Lisätietoja: verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila 0500-731 593 TEKLTK 23.02.2017 30 Sastamalan Veden joh to kun ta päätti 8.11.2016 44 siirtää Kallialan alu een kaivovesien vuonna 2016 ilmi tul leen saastumisasian kä sit telyn tekniselle lautakunnalle. Johtokunnan asiakirjoissa todetaan, että va hin ko ei ole tapahtunut Sastamalan Veden vas tuu pii riin kuuluvien lait tei den tai niiden toiminnan johdosta. Oheismateriaalina ovat Op Vakuutus Oy:n korvausratkaisu 13.10.2016 koskien kaivovesien saastumisen korvattavuutta Sas tama lan kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella sekä kuuden henki lön allekirjoittama 18.11.2016 päivätty selvitys Kallialan vie mä ri kaivon vahinkoon. Neljä kiinteistönomistajaa on esittänyt korvausvaatimuksia, jotka sisäl tä vät vaatimuksia mm. pilaantuneiden kaivojen korvaamisesta, raken net tu jen tonttiliittymien liittymismaksujen ja ra ken ta mis toi men pitei den korvaamisesta, sekä varauksen esittää myöhemmin kor vausvaa de terveydellisistä haitoista. Vaatimusten euromäärät ovat osittain avoinna. Kaupungille on lisäksi toimitettu maksettavaksi asi aan liittyviä, kiinteistön omistajille osoitettuja laskuja. Laskut on pa lau tet tu kiinteistöjen omistajille takaisin. Vaatimuksia esittäneet kiinteistönomistajat väittävät kaivovesien saas tu neen erään kiinteistön tont ti vie mä ris sä olleen viallisen tar kastus kai von kautta ympäristöön pääs seis tä jätevesistä. Kyseinen 36 m pit kä tonttiviemäri ja tar kas tus kai vo on asennettu silloisen Vam ma lan kau pun gin ra ken nus osas ton toimesta noin kaksitoista vuotta sit ten, 17.-19.1.2005. Put ket ja kai vot ovat materiaaliltaan muovia ja kysees sä on viettoviemäri. Syn ty neet kustannukset on las ku tet tu kiinteistöltä.tonttiviemärin asentamisen jälkeen tont ti vie mä rin huolto

ja kunnossapito on siirtynyt kiinteistönomistajan vastuulle. Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan toimesta on haastateltu ve si huol to hank kees sa tuolloin työskennelleitä henkilöitä, jotka olivat ra ken ta mas sa myös mai nit tua tont ti vie mä riä. Myös työmaan vas taavaa mestaria on haastateltu. Ke nel lä kään heistä ei ollut tie toa ke sällä 2016 to de tun tonttiviemärin tar kas tus kai von rik koon tu misesta tai mi kä sen oli si aiheuttanut. Henkilöt olivat vakuuttaneita sii tä, että mikä li tonttiviemärin ja tarkastuskaivon rakentamisen yhteydessä olisi ol lut tie dossa edes epäily kaivon rik koon tumisesta esim. asen nustyön yh tey des sä, kuten jälkeenpäin on vaatimuksia esittäneiden kiinteis tö jen omistajien puolesta esi tet ty, se oli si varmasti korjattu hyvää ra ken ta mis ta paa nou dat taen. Alueelle rakennetun viemärin runkolinja on tv-kuvattu vuonna 2016 Sas ta ma lan Veden toimesta, eikä verkostossa havaittu rikkoutuneita koh tia. Rakennustöiden voidaan siis katsoa tälläkin perusteella tapah tu neen hyvää rakentamistapaa noudattaen. Sastamalassa, kuten kunnissa yleensäkin, viemäriverkostoon kulkeu tuu huomattavia määriä vuotovesiä. Osa vesistä johtuu vir heel lisis tä kiinteistöliittymistä ja osa betonirakenteisen vie mä ri ver kos ton vau rio koh dis ta. On tavanomaista, että vie mä ri ver kos tos toon vuotaa ve siä ym pä ris tös tä, mutta jätevesien vuotamista viet to vie mä ri ver kostos ta ympäristöön on jo sinänsä pidettävä hyvin poikkeuksellisena ja var sin kin ottaen huomioon kyseisen alueen maantieteelliset kor keussuh teet sekä ilmenneen ongelman laaja-alaisuus. Kaivovesien saastumisen syynä ei voida katsoa olevan kau pun gin toi mes ta alueella tehty viemäriverkoston tonttijohdon rakentaminen. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, vs. tek ninen johtaja Kauko Vainiomäki, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus vs. teknjoht: Tekninen lautakunta toteaa, että Kallialan alu een kaivovesien saatumisen syynä ei valmistelutekstistä il me nevin perustein voida katsoa olevan kaupungin toimesta alueella raken net tu viemäriverkoston tonttijohto. Lautakunta toteaa, että kaupun ki ei ole kor va us velvollinen asiassa. Päätös: Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Asiasta pyydetään lausunnot Sastamalan Vedeltä, ympäristöterveydenhuollolta ja kaupunginlakimieheltä. Lautakunta kutsuu seuraavaan kokoukseen asiantuntijoiksi kaupunginlakimiehen sekä Sastamalan Veden ja ympäristöterveydenhuollon edustajat. Merkittiin, että Maria Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä

TEKLTK 30.03.2017 33 (yleislausekejäävi) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki 050-594 4710 Sastamalan Veden, ympäristöterveydenhuollon ja konsernilakimiehen lausunnot esitellään kokouksessa. Valmisteluvastuu: rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki, yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, konsernilakimies Katja Arve-Salonen Ehdotus teknjoht: Tekninen lautakunta päättää, että Sastamalan kaupunki ei ole korvausvelvollinen, koska kaivojen saastumisen ei ole osoitettu johtuvan Sastamalan kaupungin vastuulla olevasta virheestä tai puutteesta, sekä huomioon ottaen seuraavat perusteet: - Sastamalan ympäristöterveydenhuollon edustajan selvitys tutkittujen kaivojen yleisestä kunnosta, joka osoittaa, että mikrobiologisten tutkimustulosten ja kaivojen kunnon perusteella voi päätellä, että kaivoihin pääsee pintavesiä - Sastamalan Veden toimesta kaupungin vastuulla olevat viemärilinjat on tutkittu, eikä niissä ole havaittu vuotoja tai tukoksia - Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston kunnossapito on aina kiinteistön omistajan vastuulla. Alueelta löydetty rikkoutunut tarkastuskaivo on kiinteistön omistamassa tonttiviemärissä. Vaatimusten kohteena oleva tonttiviemäri on asennettu 17.-19.1.2005, joten vaatimukset ovat vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneita ja siten tälläkin perusteella hylättävä. Päätös: Hyväksytiin yksimielisesti. Lisätietoja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki 050-594 4710 TEKLTK 26.04.2017 54 Neljän kiinteistön omistajat ovat 12.4.2017 jättäneet tekniselle lautakunnalle oikaisuvaatimuksen teknisen lautakunnan päätöksestä 30.3.2017 33. Oikaisuvaatimus esitellään kokouksessa. Valmisteluvastuu: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki

rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki Ehdotus teknjoht: Valmistelutilanne merkitään tiedoksi saaduksi. Päätös: Merkittiin tiedoksi saaduksi. Lisäksi merkittiin, että Maria Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä (yleislausekejäävi) eikä ottanut osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon. Lisätietoja: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi 040-684 2716 TEKLTK 27.06.2017 75 Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet ja väitteisiin annettava vastaus: 1. Viemärivahingosta aiheutuneiden laskujen pyytäminen kaupungille, vahinkoilmoituksen tekeminen ja laskujen palauttaminen vahingonkärsijöille: Asian selvittämisen alkutilanteessa asianosaisia on ensin pyydetty toimittamaan viemärivahingon korjaamisesta aiheutuneet laskut Sastamalan Vedelle mahdollista korvauskäsittelyä varten. Varsin pian tämän jälkeen asianosaisia on kehotettu maksamaan heille osoitetut laskut itse ja toimittamaan laskut tämän jälkeen Sastamalan Vedelle mahdollista korvauskäsittelyä varten. Samassa yhteydessä asianosaisia on ohjeistettu varmistamaan Sastamalan Vedeltä vielä ennen laskun suorittamista, että kohteessa tehty korjaustyö on luonteeltaan sellainen, että se edes mahdollisesti voisi kuulua Sastamalan Veden korvauspiiriin. Koska asian selvittämisen yhteydessä on käynyt ilmi, että vahinko ei ensinkään kuulu Sastamalan Veden vastattavaksi, on laskut sittemmin palautettu asianosaisille. Sastamalan kaupungin vastuuvakuutusyhtiön päätöksellä ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa Sastamalan kaupungin korvausvastuuta asiassa. 2.-3. Väitetyn styroksisen hiekkatulpan merkitys ja yhteys väitettyyn pohjavesivahinkoon; 5. Runkoviemärikuvauksen, vuotavan vesipostin ja käyttöönottotarkastuksen merkitys: Selvää syytä kaivojen saastumiselle ei ole osoitettu. Kaupungin vastuulla olevat viemärilinjat on tutkittu ja runkoviemäri on kuvattu.

Näissä ei ole havaittu sellaista vuotoa tai tukosta, joka olisi voinut johtaa viemärivesien pääsyyn alueen kaivoihin. Sen sijaan kaivoista otetut vesinäytteet osoittavat, että on mahdollista, että kaivoihin on päässyt myös pintavettä. Sittemmin rikkoutuneen kaivon läheisyydestä on otettu myös maanäyte, joka ei kuitenkaan yksiselitteisesti osoita mahdollista saastumislähdettä ottaen huomioon pitkä aikajänne. Mikäli vastoin Sastamalan kaupungin näkemystä katsottaisiin, että kaivovesien saastumisen syynä olisi kaupungin toimesta alueella tehty viemäriverkoston tonttijohdon virheellinen rakentaminen, on tätä koskevaa vaatimusta pidettävä vanhentuneena, koska vaatimuksen kymmenen vuoden enimmäismääräaika on kulunut umpeen. Vaatimuksia esittäneet kiinteistönomistajat väittävät kaivovesien saastuneen erään kiinteistön tonttiviemärissä olleen viallisen tarkastuskaivon kautta ympäristöön päässeistä jätevesistä. Kyseinen tonttiviemäri ja tarkastuskaivo on asennettu 17.-19.1.2005. Liittymäsopimuksen mukaisesti tonttiviemärin kunnossapitovastuu on rakentamistyön päättymisen ja työmaan luovuttamisen jälkeen yksiselitteisesti kiinteistönomistajalla. Rakennustyöhön perustuvia vaatimuksia on esitetty vasta heinäkuussa 2016. Vanhentumislain (Laki velan vanhentumisesta 15.8.2003/728) esitöissä eli vanhentumislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 187/2002 vp) on todettu, että kymmenen vuoden määräaika laskettaisiin vahinkoon johtaneesta tapahtumasta. Sopimussuhteissa tämä aika alkaa virheellisen suorituksen tekemisestä kuten rakennustyön suorittamisesta, tai muusta sopimusrikkomuksesta. Jollei vaatimusta ole esitetty kymmenen vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta, korvausvaatimus vanhenisi, vaikka vahinko ei olisi ilmennyt tätä ennen (HE 187/2002 vp s. 20). Samoin myös voimassaoleva oikeuskäytäntö, esim. Vaasan HO 22.10.2015 nro 505, KKO 9.6.2016 (ei valituslupaa). Tonttiviemärin ja tarkastuskaivon asennustyöhön 17.-19.1.2005 perustuvia vaatimuksia on täten pidettävä vahingonkorvausoikeudellisesti vanhentuneina ja siten tälläkin perusteella hylättävinä. Pohjaveden pilaantumista ei ole osoitettu. Sastamalan kaupungin käsityksen mukaan kysymyksessä ei ole pohjavesivahinko. 4. Oman kaivon käyttäminen Sastamalan Veden toiminta-alueella: Sastamalan Veden toiminta-alueella olevien kiinteistöjen on tullut liittyä vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Vesihuoltolain (119/2001) 10 :n edellyttämällä tavalla vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä

laitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Toiminta-alue on hyväksytty kaupunginhallituksen päätöksellä viimeksi 30.1.2012 32. Valmisteluvastuu: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, konsernilakimies Katja Arve-Salonen, yhdyskuntatekniikan päällikkö Kauko Vainiomäki, rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki Ehdotus teknjoht: Tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Päätökseen merkittiin Kari Suhosen eriävä mielipide, että asiassa etsittäisiin vielä neuvotteluteitse ratkaisua. Lisätietoja: tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi 040-684 2716