Hallintovaliokunnalle 27.1.2015 Suomen Punaisen Ristin lausunto Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta (VNS 6/2014 vp) Yleisiä huomioita Suomen Punainen Risti kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallintovaliokunnalle Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta. Suomen Punainen Risti on viranomaisia tukeva julkisoikeudellinen yhdistys, jonka oikeudellisesta erityisasemasta on Suomessa säädetty lailla (238/2000) sekä sen nojalla annetulla tasavallan presidentin asetuksella (811/2005). Suomen Punaisen Ristin tehtävänä on tukea ja avustaa maan viranomaisia niin rauhan kuin sodan ja aseellisten selkkausten aikana ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Asetuksen 2 :n mukaan järjestön tarkoituksena on muun muassa suojella kaikissa oloissa elämää ja terveyttä sekä puolustaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia inhimillisten kärsimysten ehkäisemiseksi ja lieventämiseksi, sekä tukea ja avustaa maan viranomaisia niin rauhan kuin sodan ja aseellisten selkkausten aikana ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomen Punainen Risti kiittää ihmisoikeusselontekoa laajuudestaan, ja erityisesti siitä, että siinä on pyritty kriittisesti arvioimaan varsinkin eri kansallisten toimintaohjelmien ja perus- ja ihmisoikeusrakenteiden ja -järjestelmien toimintaa ja tehokkuutta. Selonteko selvittää kattavasti valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoiminnan suuntaviivoja sekä viime vuosina Suomessa ja kansainvälisesti tapahtunutta kehitystä. Selonteko sisältää useita tärkeitä kehitysajatuksia, esimerkiksi indikaattoreiden (kehittämislinjaus 32) sekä perus- ja ihmisoikeuskasvatuksen vahvistamisen (kehittämislinjaus 33) osalta. Erityisesti virkamiehille ja luottamushenkilöille järjestettävää perus- ja ihmisoikeuksien koulutusta tulisi vahvistaa, jotta he pystyvät päivittäisessä työssään huomioimaan toimiensa vaikutukset näiden oikeuksien toteutumiselle. Tässä koulutuksessa tulisi huomioida myös humanitaarinen oikeus (kansainväliset sodan oikeussäännöt), jonka tietoisuuden lisääminen kuuluu valtion kansanvälisiin velvollisuuksiin, ja joka kuuluu Punaisen Ristin kansainväliseen sekä kansalliseen mandaattiin. Suomen Punainen Risti kiittää myös sitä, että kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen roolia paitsi selonteon valmistelussa, myös kansallisen ja kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan seurannassa ja toimeenpanossa on korostettu, ja että niiden käyttöä ja vahvistamista myös jatkossa suositellaan (mm. kehittämislinjaukset 7, 8 ja 16). Järjestöjen ja laajemmaltikin kansalaisyhteiskunnan kuulemisella ja mahdollisimman vahvalla osallistamisella paitsi vahvistetaan Suomen kansainvälisestikin kiitettyä itsekriittistä lähestymistapaa, myös varmistetaan erilaisten toimintasuunnitelmien ja -linjausten tehokas jalkauttaminen käytäntöön.
Kansalliset ihmisoikeustoimijat Yhtenä viime vuosien merkittävimmistä muutoksista kotimaan perus- ja ihmisoikeuskentällä voidaan pitää Ihmisoikeuskeskuksen perustamista vuonna 2012. Tämä on merkittävä askel ihmisoikeuksien toteutumisen seuraamisen ja valvonnan vahvistamiseksi. Suomen Punainen Risti kannattaa kuitenkin sen selvittämistä, onko keskuksen perustamisen myötä tarpeellista selkeyttää muiden perus- ja ihmisoikeustoimijoiden roolijakoa (kehittämislinjaus 34). Lisäksi ihmisoikeuskeskuksen resursseihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, niin että keskuksen on käytännössä mahdollista toteuttaa mandaattinsa mukaista tehtävää. Tulisi selvittää voidaanko erilaisten ihmisoikeuksia tarkastelevien neuvottelukuntien, työryhmien ja verkostojen tehtävänkuvia selkeyttää niin, että päällekkäisyydet ovat mahdollisimman vähäisiä ja rajalliset resurssit näin parhaassa mahdollisessa käytössä. Naisiin kohdistuva väkivalta ja perheväkivalta Selonteossa on korostettu naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn nk. Istanbulin sopimuksen mahdollisimman tehokasta toimeenpanoa. Suomen Punainen Risti pitää tätä linjausta tärkeänä. Istanbulin sopimus on hyvin merkittävä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vähentämiseen tähtäävä kansainvälinen sopimus. Kuten selonteossakin on mainittu, naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa edelleen vakava ongelma. Yksi askel tilanteen parantamiseksi on Istanbulin sopimuksen ratifiointi ja ratifioinnin edellytysten täyttäminen käytännön toimenpitein. Ratifioinnin ja käytännön toimeenpano edellyttävät kuitenkin, että lainsäädäntömme ja palvelujärjestelmämme saatetaan riittävälle tasolle. Väkivallan uhrien auttaminen edellyttää toimivaa ja kattavaa auttamisverkostoa, jossa kolmannen sektorin palvelut täydentävät viranomaisten omia palveluita. Suomen Punainen Risti on huolissaan siitä, että Suomen auttamisjärjestelmä ei tällä hetkellä ole riittävä. Etenkin riittävät turvakotipalvelut väkivallan uhreille on taattava, ja keskeistä on kestävän rahoitusrakenteen turvaaminen julkisen vallan taholta jotta valmius ylläpitää turvakotiverkostoa säilyy. On myös tärkeää, että haavoittuvassa asemassa olevilla henkilöillä kuten vähemmistöillä ja paperittomilla on mahdollisuus saada palveluita auttamisjärjestelmän puitteissa. Esimerkiksi vammaisten tai paperittomien henkilöiden mahdollisuudet päästä turvakotiin tai muihin väkivaltaa kokeneiden tarvitsemien palveluiden piiriin ovat Suomessa varsin heikot. Kuten olemme aiemmin Istanbulin sopimuksen ratifiointia koskeneesta hallituksen esityksestä työ- ja tasaarvovaliokunnalle lausuneet (7.11.2014), on erityisen tärkeää varmistaa, että Suomessa on riittävästi ns. matalan kynnyksen palveluita, joista myös sellaiset väkivaltaa kohdanneet henkilöt, jotka eivät voi tai uskalla viranomaispalveluita käyttää, saavat riittävät palvelut tai ohjauksen tarvitsemaansa palveluun.
Vihapuhe ja rasisminvastainen työ Suomessa Suomen Punainen Risti on vuodesta 2013 hallinnoinut Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa Ei rasismille hanketta. Monivuotisen hankkeen keskiössä ovat rasisminvastainen kasvatus ja valistaminen, sekä rasisminvastainen kansalais- ja vapaaehtoistoiminta. Tämä sisältää ryhmä- ja yksilötoimintaa sekä rasisminvastaisuutta taiteen, liikunnan, vaikuttamistyön ja erilaisten tempausten muodossa sekä rasismia kohdanneiden tukemista muun muassa ryhmä- tai vertaistuen keinoin. Hanke on laaja; kyseessä on kymmenien järjestöjen sekä niiden kymmenien tuhansien jäsenten ja vapaaehtoisten rintama rasisminvastaisen Suomen puolesta. Rasismi on vahvasti esillä Suomen kansallisessa toimintaympäristössä, ja tämä on myös huomioitu selonteossa (4.4). Ei rasismille hanke tukee erityisesti niitä tavoitteita, joita ihmisoikeusselonteossa on nostettu esille vihapuhetta (5.1.1.) sekä asenteiden muuttamista (5.1.2.) koskevissa osioissa. Ei rasismille -hanke sekä selonteossa esille nostettu Ei Vihapuheelle -liike ovat erinomaisia esimerkkejä siitä tärkeästä työstä mitä kolmas sektori tekee asennekasvatuksen piirissä. Molempien hankkeiden perusviesti on, että sananvapaus ei salli kaikkea, eikä etenkään vihapuhetta. Hankkeiden kautta on ilmennyt, kuinka yleinen ilmapiiri Suomessa tällä hetkellä on salliva muun muassa rasistiselle kommentoinnille. Epäkohtana voidaan pitää esimerkiksi sitä, että selkeästi lainvastaiseen kommentointiin ei puututa, eikä siitä johdonmukaisesti seuraa sanktioita. Tältä osin poliittisten toimijoiden olisi hyvä ottaa vastuuta siitä, että ilmapiiri ei tältä osin huononisi. Suomen Punainen Risti uskoo, että kolmas sektori voi tehdä merkittävää, näkyvää ja kauaskantoista vaikuttamistyötä, jota olisi tärkeätä tukea myös tulevaisuudessa. Samanaikaisesti Suomen Punainen Risti on vakuuttunut siitä, että viranomaisten oman toiminnan kautta voidaan merkittävästi vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin, niin yksin kuin myös yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kuntien rooli ja asema perus- ja ihmisoikeuskeskustelussa Suomen Punainen Risti tukee selonteon Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusyhteyshenkilöiden verkosto osiossa (4.3.) tehtyä esitystä, että kunta- ja aluetason toimijat tulee kytkeä vahvemmin mukaan perus- ja ihmisoikeuskeskusteluun (s. 56). Kuten selonteon muista osioista käy ilmi, moni perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvä palvelu kuuluu kunta- tai aluetasolle. Perus- ja ihmisoikeusnäkökulman huomioiminen kunta- ja aluetasolla on sitä todennäköisempää mitä tiiviimmin kyseiset toimijat pidetään mukana kansallisessa keskustelussa. Ulkomaalaisten säilöönotto ja muut ulkomaalaiskysymykset Suomen Punainen Risti on huolissaan useista ulkomaalaisiin ja heidän perus- ja ihmisoikeuksiinsa liittyvistä lainsäädäntöhankkeista. Suomen Punainen Risti on vuosia vieraillut säilöön otettujen ulkomaalaisten luona. Ulkomaalaisten säilöönottoon liittyy monia vaikeita perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Lisäksi on oletettava, että tulevina vuosina Suomeen saapuvien ulkomaalaisten sekä tätä myötä myös heidän säilöön ottamisensa tulee lisääntymään. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistyön kautta on ilmennyt, että tältä
osin Suomessa olisi paljon kehitettävää. Järjestö on lausunnoissaan myös hallintovaliokunnalle ilmaissut huolen sisäministeriön laatimista lakimuutoksista, jotka ovat parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Ihmisoikeusselonteossa kuitenkin mainitaan ulkomaalaisten säilöönotto vain kerran, ja sekin yhtenä teemana joka oli sisällytetty kansalliseen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelmaan 2012 2013. Asiaa ei sen enempää ole käsitelty selonteossa. Ulkomaalaisten asemaa Suomessa ei muutenkaan käsitellä laajasti selonteossa. Suomen Punainen Risti pitää puutteena esimerkiksi sitä, että selonteossa ei ole käsitelty paperittomien tilannetta Suomessa. Suomen kansainväliset velvoitteet eivät paperittomien kohdalla toteudu tällä hetkellä edes erityisen haavoittuvassa asemassa olevien kohdalla. Lisäksi parhaillaan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys vapaaehtoisesta paluusta (HE 170/2014) saattaa entisestään lisätä paperittomien määrää Suomessa. Olisi näin perusteltua kiinnittää enemmän huomiota tämän ihmisryhmän oikeuksien toteutumiseen. Seuraava kansallinen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelma Kuten nyt käsillä olevassa selonteossakin on huomautettu, aiempi vuosien 2012-2013 kansallinen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelma oli sisällöltään erittäin kattava ja osin hajanainen. Tämän lisäksi eri ministeriöiden toimesta on hyväksytty lukuisia temaattisia ohjelmia. Kokonaisuutena nämä muodostavat erittäin laaja-alaisen kokonaisuuden, jonka merkityksellinen seuraaminen on vaikeaa. Suomen Punainen Risti pitää tärkeänä, että Valtioneuvosto laatii jatkossakin kansallisen perus- ja ihmisoikeuksien toimintaohjelman ja yhtyy selonteon suositukseen, että se valmistellaan yhteistyössä kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen kanssa (s. 55). Järjestä pitää lisäksi tärkeänä, että toimintaohjelman yhteyttä hallitusohjelman linjauksiin ja tavoitteisiin vahvistetaan (kehittämislinjaus 17). Näin taataan riittävät taloudelliset edellytykset sen toteuttamiselle käytännössä ja varmistetaan, että tavoitteiden edistämiselle löytyy tarvittava poliittinen tuki ja tahto. Kansainvälisessä ihmisoikeuspolitiikan toimeenpanossa Suomi on pyrkinyt keskittämään voimavaroja tietyille, Suomen kannalta keskeisille alueille. Olisikin pohdittava, voitaisiinko myös kansallisesti löytää joitakin selkeitä kehittämiskohteita ja prioriteetteja, joiden toteuttamiseen varattaisiin enemmän resursseja, sen sijaan että ohjelmaan sisällytetään lähes varauksetta kaikki ehdotetut hankkeet. Tarkemmin kohdennettu valtioneuvostotasoinen, kansallinen toimintaohjelma olisi paitsi paremmin toteutettavissa, myös helpommin seurattavissa, ja se antaisi selkeän kuvan Suomen perus- ja ihmisoikeuspolitiikan pääsuuntaviivoista. Tämänkaltainen lähestymistapa helpottaisi myös toimintaohjelman arviointia ja tulevien ihmisoikeuselontekojen laatimista. Tarvittaessa muita hankkeita voitaisiin sisällyttää ministeriöiden temaattisiin ohjelmiin. Viime vuosina lainsäädäntöhankkeita koskevissa lausunnoissaan Suomen Punainen Risti on ollut kriittisin niiden lainsäädäntöhankkeiden osalta, jotka ovat koskeneet ulkomaalaisia sekä heidän asemaansa Suomessa. Nämä huomiot ovat useimmiten koskettaneet perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Tästä syystä Suomen Punainen Risti toivoo, että seuraavan selonteon kansallista osuutta koske-
van osion valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota ulkomaalaisten asemaan Suomessa. Viime vuosina etenkin viranomaisten taholta ulkomaalaiskysymyksiä on lähestytty liikaa turvallisuuskysymyksenä. Vaarana on, että kaikki ulkomaalaiset nähdään ja heitä kohdellaan turvallisuusriskinä, joka on omiaan vaikeuttamaan heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista Suomessa. Olisi tervetullutta, jos tätä osa-aluetta uskallettaisiin käsitellä tarvittaessa itsekriittisesti seuraavassa selonteossa. Kristiina Kumpula pääsihteeri