Jalankulku ja pyöräily sekä kulun esteettömyys Porvoonjoen ylittävillä silloilla

Jalankulku ja pyöräily sekä kulun esteettömyys Porvoonjoen ylittävillä silloilla Kaupungin kohdalla on neljä siltaa: Aleksanterinkadun silta, Kävelysilta, Mannerheiminkadun silta ja Vanha silta. Kevyen liikenteen tila eri silloilla on seuraava: Aleksanterinkadun silta: 2 * n. 5 m (3-kaistainen elokuun 2011 alusta lähtien), kaltevuus max. noin 6,4 %, yhtäjaksoisen kaltevuuden pituus noin 30 m. Ei täytä esteettömän kulkuyhteyden vaatimuksia kaltevuuden ja pituuden vuoksi. Leveys ei riittäisi erotettuun jalkakäytävään ja pyörätiehen tilanteessa, jossa 4 kaistaa, ellei penkkejä ja purjeita pureta. Kävelysilta: yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie, leveys 3,5 m. Pituuskaltevuus jyrkimmillään noin 10 % noin 30 m matkalla. Sillan leveys on turhan kapea; massiiviset kaiteet kaventavat psykologista tilavaikutelmaa ja käytettävissä olevaa tilaa myös todellisuudessa. Lisäksi kevyen liikenteen määrä on melko suuri. Liittyminen Jokikadun puolella pyörätiehen on erittäin hankala jyrkän korkeuseron ja käytettävissä olevan kapean tilan vuoksi. Liikenneturvallisuuden kannalta tämä on erittäin vaarallinen kohta. Jyrkän pituuskaltevuuden ja pitkän nousun vuoksi reitti ei täytä esteettömän kulkuyhteyden vaatimuksia. Mannerheiminkadun silta: Mannerheiminkadulla voi pyöräillä ainoastaan ajoradalla, jossa ajokaistat ovat normaalia kapeammat. Vilkkaan liikenteen johdosta tilanne on erityisen vaarallinen pyöräilijöiden kannalta. Eteläpuolisen jalkakäytävän leveys on noin 1,6 m ja pohjoispuolisen noin 1,3 m. Jalankulkijoita on runsaasti, ja erityisesti pohjoisella jalkakäytävällä on ajoittain paljon turisteja. Pohjoinen jalkakäytävä päättyy portaisiin, eteläinen päättyy luiskaan, jonka kaltevuus on noin 12 %. Silta ei täytä esteettömyyden vaatimuksia. Eteläinen jalkakäytävä on ongelmallinen kapeuden lisäksi myös ajoneuvoliikenteen runsaan määrän ja sen aiheuttaman melun vuoksi. Lisäksi eteläpuolisella jalkakäytävällä pyöräillään runsaasti, mikä aiheuttaa vaaratilanteista. Vanha silta: Vanhalla sillalla maksimikaltevuus on noin 7 %. Jalkakäytävän leveys on noin 1 m, mikä ei täytä vaatimuksia ympäristössä, jossa jalankulkua on runsaasti. Jalkakäytävän pinta on huonossa kunnossa. Suuret turistimäärät täyttävät koko sillan hetkittäin. Kaltevuuden ja jalkakäytävän leveyden osalta silta ei täytä esteettömyysvaatimuksia. Yhteenveto: Porvoonjoen ylittävistä silloista kevyen liikenteen kannalta vain Aleksanterinkadun siltaa voidaan pitää riittävän laadukkaana. Silti sekään ei täytä esteettömyyden vaatimuksia riittävän hyvin. Muut sillat ovat esteettömyyden kannalta lähes täysin käyttökelvottomia. Kävelysilta on sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille liian jyrkkä. Porvoonjoen yli keskustan kohdalle olisi rakennettava silta, joka mahdollistaa jalankulun ja pyöräilyn sujuvan liikkumisen ja joka vastaisi esteettömän liikkumisympäristön vaatimuksia.

Kuva 3. Esteettömälle kävely-ympäristölle asetettavat vaatimukset.

469 Empirekaupungin jokiranta SELVITYS KAUPUNKIKUVAN MUUTOKSISTA 1. Nykyinen Jokikadun ranta Porvoon kaupunkirakenteessa 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa Vanhassa Porvoossa on säilynyt osittain keskiaikaisperäinen epäsäännöllinen katuverkko ja rantaan asti ulottuvat yksityiset tontit. 1700-luvun lopussa epäsäännöllinen korttelijako ulottui suunnilleen nykyiselle Raatihuoneenkadulle asti. Vuonna 1830 keisari Nikolai I kiinnitti matkallaan huomiota kaupungin epäsäännölliseen rakenteeseen ja määräsi kaupungin kaavoitettavaksi noudattamalla suurinta mahdollista ja paikalle soveltuvaa säännönmukaisuutta. Kauppakaupungille piti muodostaa avara ja edustava satamaranta, josta palon sattuessa myös saataisiin helposti vettä sammutukseen. Kuva 1. Ote Hedengranzin mittaamasta kartasta vuodelta 1792. Vaakasuuntainen viiva kartalla osoittaa nykyisen Vanhan Porvoon ja empirekorttelien välisen rajan eli Mannerheiminkadun linjan. Joen suuntainen katu oli nimeltään Warfsgatan ja kuja Tvätthusgränd. Kuva 2. Johan Barckin mittaus Porvoon eteläosan kaupunkirakenteesta vuodelta 1833 sekä suunniteltu ruutukaava. Vaakasuuntainen viiva kartalla osoittaa Mannerheiminkadun pohjoisreunan. Musta suorakaide osoittaa nykyisen Runebergin puiston alueen. Sen kohdalla näyttää rannassa olleen rakentamaton kohta. Joen rantaviiva on ollut mutkitteleva. 1 / 13

2. Jokikadun satamaranta merkitään ruutuasemakaavaan vuonna 1844 Johan Barc mittasi Porvoon kaupungin vuonna 1833 ja luonnosteli ensimmäisen ruutukaavan. Vuonna 1844 C.L. Engel laati asemakaavan, jossa koko vanha kaupunki oli suunniteltu purettavaksi ja rakennettavaksi uudelleen ruutukaavan mukaan. Rantakaista oli merkitty varsin leveäksi satamaalueeksi nykyisten Mannerheiminkadun ja Aleksanterinkadun välille. Engelin kaavassa ei eroteltu Jokikadun katutilaa satama-alueesta eikä torin ja satamarannan välillä ollut puistoakselia. Satamarannan eteläpuolelle oli kaavassa merkitty kolme makasiinien korttelia, joista ainakin keskimmäinen toteutettiin 1800-luvun puolessa välissä. Kuva 3. Näköispainos Engelin ruutuasemakaavasta vuodelta 1843. Nikolainkatu on nykyisin Mannerheiminkatu. Nykyinen Runebergin puisto rakennettiin korttelien no 28ja 29 keskimmäisten tonttien kohdalle. Puistoa varten tehtiin asemakaavamuutos vuonna 1863. Mannerheiminkatu muodostaa nykyisin rajan Vanhan Porvoon ja empirekaava-alueen välissä. Se katsotaan myös kaupunkiarkeologisen alueen rajaksi. Kaava-alueella saattaisi maaperässä kuitenkin paikoin olla säilynyt jäänteitä 1700-luvun kaupungista. Rantamuurin korjaustyömaalla vuonna 2011 ei tullut kaivutöissä näkyviin rakennuksiin viittaavia jäänteitä eikä tiili- tai palokerroksia. Sen sijaan noin metrin nykyisen maanpinnan alapuolella korttelin 22 edessä löytyi rakenteeltaan vaihtelevia täyttökerroksia, joissa oli myös tiilimurskaa. Tämä viittaa siihen, että alkuperäisen muurin rakennustyömaalla olisi täytteenä käytetty myös purkutyömailta tulevia materiaaleja. 3. Julkisten alueiden rakentaminen alkoi 1800-luvun puolivälissä Porvoon porvaristo alkoi vaurastua 1840-luvulta lähtien ja julkisille ulkotiloille tuli tarvetta. Kaupungin ensimmäinen puisto rakennettiin torin varrella sijainneen seurahuoneen yhteyteen Gustaf Westerbergin suunnitelman mukaan1840-luvulla. Seurahuoneen laaja puisto rajattiin ajan tavan mukaan yksityistilaksi, joka ei ollut auki kaikille kaupunkilaisille. Torin istutuksista sekä Nikolainkadun ja Aleksanterinkadun puukujanteiden istuttamisesta päätettiin jo vuonna 1854. Kujanneistutukset tehtiin vuonna 1867. Vanhojen valokuvien perusteella kaikissa kujannepuiksi istutettiin lehmuksia. Suuri osa niistä vaikuttaa puistolehmuksilta, mutta myös metsälehmuksilta vaikuttavia yksilöitä on mukana. Ehkä rannan lehmusriveistä vanhimmat osat istutettiin samoihin aikoihin. Tärkein kesähuvi oli höyrylaivojen seuraaminen jokirannassa. Torin seutu haluttiin yhdistää rantaan Esplanadilla, joka olisi kaikille avoin. Keisari suostui vuonna 1863 asemakaavan muutokseen, jossa korttelien 28 ja 29 keskimmäiset tontit muutettiin puistoksi. Päätös herätti kaupunkilaisissa yleistä tyytyväisyyttä, ja porvaristo päätti lähes yksimielisesti lunastaa tontit. Esplanadi perustettiin vuonna 1867 yleiseksi kävelyn ja kokoontumisen paikaksi, allmänt promenad- och samlingställe. Suunnitelma tilattiin vuonna 2 / 13

1866 kuuluisalta puutarha-arkkitehdilta, Knut Forsbergilta. Kaupunkilaisten mielissä kangasteli uusi englantilainen puistotyyli, jossa keskiakselilla olisi sveitsiläinen konditoria ja musiikkipaviljonki. Puiston istutustöihin päästiin vasta nälkävuosien jälkeen keväällä 1872. Englantilaistyylisen puiston keskelle ei rakennettu kahvilapaviljonkia vaan puiston keskelle pystytettiin Runebergin patsas vuonna 1885. Hartwallin vesikioski sijoitettiin puiston Jokikadun puoleiseen päähän. Kuva 4. Natalia Linsénin väritetty valokuva Runebergin puistosta vuodelta 1898 (Porvoon museo) Kuva 5. Näsin kiveltä noin vuonna 1890 otetussa valokuvassa näkyy Jokikatu ja rannan lehmusrivit Lundinkadun päätteen ja Runeberginpuiston kohdalla (Museoviraston arkisto) 4. Sataman rakenteet Satama ja uusi Jokikatu rakennettiin vaiheittain. Ensimmäiseksi toteutettiin matkustajasatama Raatihuoneenkadun kohdalla, missä oli Runeberg-laivan pysäkki. Porvoon matkustajasatamaan rakennettiin aluksi puulaiturit. Ne korvattiin 1880- tai 1890-luvulla ki- 3 / 13

vimuureilla suunnilleen Aleksanterinkadun kohdalle asti. Osa rantaviivasta oli suoraa graniittista satamalaituria, johon suuremmat laivat saattoivat kiinnittyä. Osa rantaviivasta oli rakennettu graniittisin portain, jotta saaristolaiset pääsivät pienemmin venein kiinnittymään rantaan ja myymään tuotteitaan suoraan kaupunkilaisille. Porraskiveys oli hyvin käytännöllinen, sillä asiakkaat pääsivät vesirajaan jalkaisin huolimatta veden korkeuden vaihteluista. Kuva 6. Stjernvallin suunnitelma sataman järjestelyistä on päivätty vuodelle 1864. Uuteen satamarantaan on merkitty viherkaistat puuistutuksia varten. Suunnitelmaa ei toteutettu tällaisena. Kuva 7. Rakennedetalji on suunnitelmasta vuodelta 1871. Suunnitelman mukaan on saatettu rakentaa osa rantamuurista. Laiturialueen alainen kohta lienee kuitenkin täytetty kokonaan, tai se on täyttynyt luontaisesti joen mukanaan tuomalla savella. Rantamuurin kunnostustyömaalla vuonna 2011 kaivanto ei ulottunut mahdolliseen hirsiarinaan. Rantapenkan vakavuuden perusteella kuitenkin voi olettaa, että rantakaistan maapohjaa on jotenkin vahvistettu. Jokikadulla oli usein tulvia, joten katua päätettiin korottaa jo 1880-luvulla. Samalla korotettiin myös Runeberginpuiston joen puoleista osaa. Vasta aivan 1800-luvun lopussa purettiin korttelin 22 kohdalta rantamakasiinit ja satamaranta päästiin rakentamaan nykyiselle Mannerheiminkadulle asti. Luultavasti hieman aikaisemmin tähän oli valmistauduttu rakentamalla 1850-luvulla uusia rantamakasiineja alajuoksulle korttelien 39 ja 45 kohdille. Aleksanterinkadulta etelään Levinin huvilan puutarhalle asti oli rannassa erilaisia kivirakenteita ja puupaalutuksia. Levinin huvilan eteläpuolella luonnonmukainen ranta tasattiin ja paalutettiin vuonna 1933. Kuva 8. vuodelta 1965, kuvaaja Georg Christiern (Porvoon museo). Nykyisen vierasvenesataman kohdalla olleen muurin alaosaa muurataan epäsäännöllisistä luonnonkivistä. Rantamuuri on tässä korvattu betonimuurilla vuonna 2004. 4 / 13

Osa rannan muureista rakenteineen on edelleen säilynyt alkuperäisenä. Rantamuuria ei ole pidetty suojeltavana rakenteena, vaan sitä on paikoin korvattu 1900-luvun lopussa ja 2000- luvun alussa betonimuurein. Vuonna 2011 uudistettava ravintolalaiva Glückauffin ja Mannerheiminkadun sillan välinen rantamuuri korjattiin säilyttämällä ylin muurikivi. Alempi näkyvä muurikivi korvattiin teknisistä syistä alkuperäisen muurikiven korkuisella, mutta kapeammalla graniittikivellä, joka verhoa teräsponttiseinän ja betonirakenteen. Uusi muurirakenne sijoitettiin noin 50 cm korkeammalle ja noin 150 cm vanhan muurin eteen vesialueelle, jotta vanha hirsiperustus rakenteineen voitiin jättää ehjänä paikalleen uuden pintamaan alle. Kuvat 9 ja 10. Arvio rantamuurin eri-ikäisten osien rakentamisajankohdasta. 5. Satamarannan kaupunkikuvan kehitys Satamarannan maisematilan pituus on Paahtimon ja Levinin kellarin välillä noin 726 metriä ja sen leveys on 30-38 metriä. Satamarantaa rajaa viisi ruutukaavan korttelia, joissa kussakin on kolme tonttia. Poikkeuksen muodostaa Runebergin puisto, joka korvaa keskimmäisen tontin korttelissa no 22. Korttelit ovat 124 metriä leveitä ja niissä on kolme noin 41 metriä leveää tonttia Jokikadun varrella. Satamarantaan tulee kohtisuorasti idästä päin viisi 15 metriä leveää katua ja kaksi 23 metriä leveää puistokatua, joilla on lehmuskujanteet. Ruutukaavan mukainen asuinkorttelien toteutus lähti heti kaavan hyväksymisen jälkeen 1840-luvulla käyntiin silloisen rakennetun kaupunkialueen etelä- ja itäpuolella, missä oli rakentamatonta puutarha- ja laidunmaata. Sen sijaan vanhan kaupungin uudistuminen ruutukaavan mukaisesti lähti hitaasti käyntiin ja eteni vaiheittain, koska se edellytti olemassa olevien rakennusten purkamista ja siirtämistä. Viimeinen Vanhan Porvoon epäsäännöllisen korttelijaon mukaisesti Välikadun varrella sijainnut asuinrakennus, joka ruutukaavassa sijoittui Raatihuoneenkadun katualueelle, purettiin vasta 1970-luvulla. Empirekaupunginosasta purettiin 1970-luvulta lähtien useita 1800-luvun puurakennuksia. Jokikadun varrelta purettiin vanhat rakennukset neljältä tontilta ja niiden tilalle rakennettiin ajan tyylin mukaisia kolmi-nelikerroksisia tasakattoisia asuinkerrostaloja. Kaikkien näiden 1970-luvun talojen julkisivut on jo korjattu 2000-luvun alkuvuosina, jol- 5 / 13

loin niiden alkuperäinen julkisivuarkkitehtuuri on pehmentynyt. Ainoastaan talo korttelissa 45 osoitteessa Jokikatu 11 näyttäytyy julkisivukorjauksen jälkeenkin pesubetonipintaisena. Myös 1800-luvun rakennuskanta on kokenut nykyaikaistamista, kuten ikkunoiden vaihdoksia, mutta näiden muutosten vaikutus kaupunkikuvaan on ollut kokonaisuutta tarkastellen melko vähäinen. Kuva 11. Natalia Linsén Näsin kiveltä vuonna 1898. (Porvoon museo) Satamaranta näkyy Lundinkadun päätteestä etelään. Vesirajassa näkyy kivetyt portaat ja satamalaituri. Etelässä näkyy makasiineja ja pakkahuone, jotka purettiin vuonna 1925. Päätteenä oli Levinin huvila puutarhoineen. Kuva 12. Natalia Linsén kuvasi Näsin kiveltä nykyisen Mannerheiminkadun päätteen ennen vuotta 1894. (Porvoon museo) Kuva 13. Valokuva samasta kohdasta syyskuulta 1899. (Porvoon museo) Räätäli Vinqvistin talo oli palanut vuonna 1894. Se oli sijainnut empirekaavan merkityn korttelin no 22 nurkalla. K korttelin 22 edestä on ranta-aitat purettu ja rantamuuri sekä Jokikatu on rakennettu. Kuva 13. Valokuva korttelista 22 vuodelta 1904, kuvaaja Natalia Linsén. (Porvoon museo). Porvoon sähkön talo on rakennettu jugendtyylin mukaan ja sen edessä on uutena kujannepuuna vaalearunkoinen koivu, joka poikkeaa vanhemmista tummarunkoisista kujannepuista, lehmuksista. 6 / 13

Nykyinen satamarannan maisematilan päätteinä on rakennukset 1800-luvulta. Maisematilan itäreunaa rajaava julkisivujen rivi muodostuu 15 tontin julkisivuista. Ne ovat rakentuneet 150 vuoden aikana. Rivissä on säilynyt 1800-luvulta empiretyylin ja kertaustyylien mukaisia rakennuksia kuudella tontilla. Neljällä tontilla on 1900-luvun alun rakennuksia. Vuonna 1904 rakennettu Porvoon sähkön talo edustaa Jugend tyyliä ja funktionalismiin viittaa sen vierellä 1930-luvulla rakennettu myymälä. Yhdellä tontilla on rakennus 1950-luvun puolesta välistä ja neljällä tontilla on 1970-luvun betonielementti kerrostaloja. Rakentumisen vuosikymmeniä voi suhteuttaa katujulkisivujen pituuteen seuraavasti: 250 metrin osuudella 1800-luvun rakennuksia, 165 metrin osuudella 1900- luvun alkupuolen rakennuksia, noin 40 metrin osuudella 1950-luvun rakennuksia ja 165 metrin osuudella 1970-luvun tasakattoisia betonikerrostaloja. Katujulkisivujen pituus on yhteensä noin 620 metriä. Kuva 14-18. Valokuvayhdistelmät keväällä2011. Numerot kertovat taustalla näkyvän Jokikadun varren rakennuksen rakentamisvuoden tai vuosikymmenen. 7 / 13

Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt RKY-rajaukseen kuuluvat 1800-luvun ja 1900-luvun alun rakennukset, joita on kymmenellä tontilla. Rakennukset, jotka ovat peräisin1950- ja 1970- luvuilta eivät kuuluu rajaukseen. Myöskään satamarannan aluetta ei ole otettu mukaan valtakunnallisesti merkittävään alueeseen. Se katsotaan kuitenkin maakunnallisesti merkittäväksi. Kansallisessa kaupunkipuistossa satamaranta on oleellinen sekä sen kulttuurihistoriallisten arvojen vuoksi, että sosiaalisin perustein. Kuva 19. Kartta valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä RKY 2011. 6. Satamarannan käyttö Jokikadun ranta oli merkittävä varsinkin matkustajasatamana. Myös torialueena alueella oli merkitystä, sillä saaristolaisten tuotteita saattoi ostaa suoraan rantaan kiinnittyneistä veneistä. Rannalla myös flaneerattiin ja vietettiin aikaa. Joen jäällä oli talvella luistinrata ja kesällä huviteltiin katselemalla Höyrylaivoja ja välillä eksoottisiakin vieraita. Esimerkiksi vuoden 1889 markkinoilla oli rannassa 14 suurempaa alusta ja 122 venettä. Useimmat niistä myivät kalaa, mutta myös muuta, kuten veistotöitä ja pellavaa, oli myynnissä. Kevyenliikenteen ja ajopelien vilkkaan liikenteen ongelma ei suinkaan ole uusi. Pahinta satamassa oli laivojen saapuessa. Ensimmäinen vakava polkupyörän ja hevosen välinen onnettomuus sattui keväällä 1895. Vastaranta, joka nykyään tunnetaan Länsirannan alueena, oli viennin kannalta merkittävä, sillä sahatut laudat koottiin ennen laivausta varviin sinne. Kaupunkilaiset olivat huolissaan puutavaran varastoinnista ja lastauksesta monesta syystä. Talvella tupakanpoltto pelotti luistinradalla palovaaran vuoksi, kevään tullen valiteltiin lastausmelusta. Puutavaran vienti ja lastaus vastarannalta oli merkittävää ensimmäiseen maailmansotaan asti. Satamaranta on suosittu virkistysalue perustamisestaan lähtien. Kahviloita ja rantaravintoloita sekä jäätelö- ja juomakioskeja rakennettiin useita 1900-luvun lopulla. Kun ase- 8 / 13

makaava uudistettiin 1980-luvulla, merkittiin rantakaista torialueeksi, puurivit puistoksi ja ajotie katualueeksi. Torialueelle merkittiin viisi rakennuspaikkaa kioski-, kahvila tai ravintolarakennukselle. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kujanneistutusten yhteyteen rakennettu uudenaikaiset puistokäytävät, istuskelu- ja leikkipaikka sekä uudet istutukset. Kuva 20. Yksityiskohta Natalia Linsenin valokuvasta Näsin kiveltä vuonna 1898. (Porvoon museo) Vesirajaan laskeutuvat portaat olivat käytännölliset saaristolaisten kaupankäynnin kannalta. Kuva 21. Valokuva Porvoon satamasta vuodelta 1906. Kuvaaja Ester Heikel. (Porvoon museo) Ranta-alueen maisematila on ollut hyvin erilainen kuin nykyisin, kun vastarannalla oli teollisuutta ja suuria makasiineja sekä satamatoimintoja. Joen yli teollisuusalueelle pääsi kesäaikaan myös lossilla. 7. Rakennelmat, rakennukset ja pinnoitteet satamarannalla Aleksanterinkadun päätteessä oli kaivo ja koristeellinen pumppulaite. Se siirrettiin Aleksanterinkadun päästä vähän etelämmäksi, kun Aleksanterinkadun silta rakennettiin. Satamassa toimi polttoaineenjakeluasema vielä ilmeisesti 1990-luvulla. Se sijaitsi lähellä kävelysiltaa. Lähellä paahtimonrakennusta oli rannassa matala kahvilarakennus ja myöhemmin yleinen mukavuuslaitos. Kuva 22. Solitanderin rantamakasiini, G. Westerbergin suunnitelma 1850-luvulta joen puoleinen ja eteläinen julkisivu. Rakennus rakennettiin korttelin 39 kohdalle ja purettiin 1920-luvulla. 9 / 13

Kuvat 23 ja 24. Bensiinikioskin rakennuslupapiirustus vuodelta 1933 ja vuodelta 1959. Bensiinikioski sijaitsi muurin viisteellä kevyenliikenteen sillasta noin 30 metriä etelään. Kuva 25. Yleinen Wc ja kahvilarakennus oli pyörillä vedettävää mallia vuonna 1993. Ravintolalaiva Glückaufin yhteydessä oli tyyliltään romantisoiva paviljonki 1990-luvun alussa ja vuodesta 1996 nykyinen Lundinkadun päähän rakennettu aputilarakennus, jolla on pysyvä rakennuslupa. Kaksimastoinen teräsalus m/s Glückauf on rakennettu Saksassa vuonna 1898 ja se ostettiin Suomeen 1900-luvun alussa. Aluksi laiva kuljetti hiekkaa ja sementtiä Suomen ja Ruotsin välillä ja sittemmin hiekkaa Porvoon ja Helsingin välillä. Vuonna 1984 laiva kunnostettiin kaupaksi. Vuonna 1987 se muutettiin ravintolalaivaksi ja vuonna 1996 se peruskorjattiin. Hieman myöhemmin takakannelle on rakennettu terassi. Ravintola toimii kesäaikaan. Kuvat 26 ja 27. Glückaufin ravintolalaiva ja ravintolakioski ovat toiminnassa Kesäkahvila-ravintolakulttuuri jokirannassa alkoi kehittyä nykymuotoonsa 1990-luvulla paikallisen monitoimimiehen Arne Romsin perustettua korttelin 28 kohdalle kesäkahvilan. Tämän kehityksen jatkumona kaupunki on kilpailuttanut tämän entisen kalatorin alueen ja tarjonnut alueelta kolmea kesäravintolapaikkaa. Vuokrasopimusten pituudet ovat vaihdelleet. Aluksi rakennelmat piti korjata pois talvikaudeksi, mutta viimeistään vuoden 2007 kolmivuotiskauden kilpailutuksen tuotettua verrattain viimeistellyt rakenteet, salli kaupunki katos- ja aputilarakennelmien jäädä torialueelle talvehtimaan. Nykyisten ravintola Amarillon (käyttää kaksi myyntipaikkaa) ja Joellan (käyttää yhden myyntipaikan) kolmivuotinen vuokrakausi on 2010 2012. Amarillo perustuu vuonna 10 / 13

2007 paikalle aikaisemman toimijan rakentamiin rakennelmiin, jotka on suunnitellut arkkitehti Tove Hagman. Kuvat 28 ja 29. Kahvila Emilie ja Romsin kahvila onjo korvattu uudemmilla rakennuksilla. Kävelysillan eteläpuolella Raatihuoneenkadun päässä sijaitsee kesäksi 2005 avattu ravintola Wilhelm Å, joka toimii vain kesäisin. Sen on suunnitellut arkkitehti Pekka Mikkola. Rakennus on rannan rakennuksista järeimmin perustettu kantavan teräsbetonialapohjan varaan, joka on tiettävästi 16 metrin syvyyteen paalutettujen teräsputkipaalujen varassa. Tulvaan varautumisen takia rakennuksen talvellakin peruslämpöisinä pidettävät aputilat on nostettu noin korkeusasemaan +1,70 metriä, minkä vuoksi rakennus nousee rantatorin tasosta verrattain korkealle. Valmistumisensa jälkeen rakennukseen ja sen terassiin on tehty muutoksia ja kesäksi 2009 toiminta laajeni joessa kelluvalle terassilautalle. Kesäksi 2010 ulkoterassia laajennettiin rakennuksen pohjoispuolelle torialueelle. Korttelin 33 kohdalla on Kipparikioskiksi kutsuttu Honkarakenteen hirsimökistä kahvilakäyttöön räätälöity siniseksi maalattu rakennus vuodelta 1998. Samalla paikalla on ollut kahvilakioski jo 1970-luvun lopulta. Satamarannan alue näyttää vanhoissa valokuvissa olleen suureksi osaksi mukulakivin kivetty. Sorapinta näyttää olleen paljon eteläisen rannan tuntumassa. Vanha pinnoite on monin paikoin saattanut jäädä korotuksissa uuden pinnan alle. Rantavyöhykkeen kävelyalueet on 2000-luvun alussa pinnoitettu punasävyisin betonikivin. Kuva 22. Jäitä räjäytettiin joella 28.4.1931 ja sitä katsomaan tuli paljon kaupunkilaisia. Taustalla rannalla näkyy vaalea kahvilarakennus, keskialalla polttoaineenjakeluasema ja oikealla kaivon koristeellinen pumppuhuone. 11 / 13

Kuvat 23 ja 24. Valokuvapari on kuvattu Lundinkadun päätteen viereltä vuosina 2000 ja 2002. Kuvat näyttävät muutoksen rantapuiston ilmeessä. 8. Satamarannan puurivien kehitys Puurivit on valokuvista päätellen istutettu heti rantaosuuksien rakentamisen yhteydessä. Alkuperäinen puulaji näyttää olleen puistolehmus. Tulvien vuoksi on osa istutuksista kuollut varsinkin alavilla kohdilla. Korvaavia istutuksia on tehty paikoin hieskoivuilla jo aivan 1900-luvun taitteesta lähtien ja paikoin hopeapajuilla ainakin vuodesta 1940 lähtien. Eteläpäässä, mistä pakkahuone ja makasiinit purettiin 1920-luvulla näyttää valokuvien perusteella puurivi istutetun hieskoivuilla. Jokikadun korotuksen jälkeen on rannan puoleinen puurivi istutettu hopeapajulla. Pajut leikattiin vuosittain pulloharjan muotoisiksi vuosikymmenien ajan. 2000-luvun alussa on eteläosan kujannepuulajiksi valittu vuorijalava. Kuva 25. Valokuva on otettu hopeapajujen istutuksesta toukokuussa 1940 Aleksanterin kadun eteläpuolelta. Kuvassa näkyvät vanhat lehmukset leikattiin säännöllisesti vielä kuvan ottamisen aikaan. Tullin talon edessä olevat lehmukset yhä säilyneet. Puurivissä näkyy taaempana koivuja. 12 / 13

Kuva 26. Valokuva on luultavasti 1960-luvun alusta. Taustalla näkyy Mannerheiminkadun silta, joka rakennettiin vuonna 1955. Rannan hopeapajut leikattiin ajan tavan mukaan voimakkaasti varsin mataliksi ja pulloharjan muotoisiksi. Ne ovat lyhytikäisiä puita, joten ne on jo jouduttu poistamaan. Kuva 27. Näkymä korttelin 22 kohdalta koivukujanteineen. Kuva on julkaistu postikortissa, joka on postitettu vuonna 1943. (Lähde: www.helenius.net /vykort/borga/) Kuva 28. Kartta kujannepuista vuonna 2011. Mustalla on merkitty lehmukset, joita on 40. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat vanhoja puita. O-lla on merkitty pajut, joita on 41. Harmaalla pienellä pisteellä on merkitty nuoret jalavat. K:lla on merkitty yksi ainoa kujanteissa säilynyt koivu. 9. Sillat Tarkastelualueella Porvoonjoen ylittää kolme siltaa. Näistä pohjoisimman, Mannerheiminkadun sillan rakensi Tie- ja vesirakennushallitus vuonna 1957osaksi valtakunnallista tieverkkoa. Viralliselta nimeltään Porvoon uusisilta (U-593) on rakennettu sen alittaneen rautatieyhteyden takia varsin korkeaksi. Sen kansipalkit ovat terästä, mutta muut rakenteet betonia. Runeberginpuiston kohdalle rakennettiin kevyen liikenteen riippusilta 1970-luvun lopulla. Silta sai aikanaan betonirakennepalkinnonkin. Aleksanterinkadun silta avattiin lokakuussa 2004. Betonisen 22 metriä leveän sillan on suunnitellut arkkitehti Mikko Kaira. Siihen liittyy kummallakin rannalla sillan alittavat kevyen liikenteen väylät ns. siltalaiturit ja niiden yhteydessä olevat vesiputousaiheet. 13 / 13