Henkilöstökertomus 2017 1
Sisällysluettelo Johdanto s.3 Henkilöstöinvestoinnit s.35 Henkilöstömäärien kehitys Epätyypilliset työsuhteet Sukupuolijakauma s.5 s.12 s.14 Kuntoutus Koulutus Lempäälän IDEA / kulttuurinmuutosprojekti s.39 Ikäjakauma s.16 Yhteistoiminta s.44 Palkattomien vapaiden kehittyminen Eläköityminen s.18 s.20 Työsuojelu Henkilöstöjaoston toiminta s.48 s.52 Vaihtuvuus s.24 Johtopäätökset s.54 Sairastavuus ja työterveyshuollon kustannukset s.26 Tapaturmat ja vahingot s.33 2
3 Johdanto
Vuosi 2017 Vuosi 2017 jää mieleemme muutosten värittämänä vuotena. Sisäisen organisaatiokulttuurin muutosprosessin sekä uuden luottamushenkilöorganisaation siivittämänä korjasimme hankalan taloustilanteen ja ryhdyimme luomaan uusia toimintamalleja monella eri saralla. Organisaatiokulttuurin muutosprosessi aloitettiin jo vuonna 2016. Sen tavoitteena oli kannustaa henkilöstöä kehittämään yhdessä tekemäämme työtä ja sen myötä lisätä motivaatiota ja innostumista. Haluamme, että jokainen ottaa vastuuta siitä, miten työtä tehdään ja millaisia kehitysaskeleita kunnassamme otetaan. Uudet luottamushenkilöt aloittivat luottamustoimissaan kesäkuussa ja uusi kuntastrategia hyväksyttiin valtuustossa 13.12.2017. Henkilötyövuosien määrä pysyi lähes ennallaan. Vakituisen henkilöstön määrä on edelleen lievässä kasvussa, joten suunta on oikea. Sairauspoissaoloissa on havaittavissa kasvua. Lyhyet sairauspoissaolot vähenivät, mutta pitkien sairauslomien määrä kasvoi. Kuntoutusten määrä on vähentynyt kuntoutusjärjestelmän uudistuksen myötä. Kokonaisuudessaan sairastavuus on valtakunnallisessa keskiarvossa. Myös Tampereen kehyskuntiin verrattuna sairastavuus on keskiarvotasolla. Psykososiaalinen kuormittuminen on noussut suurimmaksi riskitekijäksi koko kunnan tasolla. Työterveyskustannukset kasvoivat merkittävästi vuonna 2017. Tehtyjen havaintojen perusteella kunnassa on tehty toimia jo vuoden 2017 puolella ja suunnittelua jatketaan vuonna 2018. Tärkeimpiä toimia ovat kannustavan palkitsemisen luominen, työkykyjohtamisen vahvistaminen koko organisaatiossa sekä muutoksen johtamisen työkalujen luominen ja käyttöönotto. 4 4
5 Henkilöstömäärien kehitys
Vakituinen henkilöstö Vakituisen henkilöstön määrä on noussut hieman vuonna 2017. 1320 1300 Vakituisen henkilöstön lukumäärä ja henkilötyövuosi 2013-2017 1301 1302 1280 1260 1256 1254 1268 1240 1220 1200 1180 1215 1212 1181 1221 1191 1160 1140 1120 2013 2014 2015 2016 2017 Vakituiset 31.12. HTV1 vakituiset 1.1.-31.12. 6
Henkilötyövuosien kehitys, HTV2 (koko henkilöstö) 1600 Henkilöstötyövuodet YHTEENSÄ (HTV2) 1400 1200 1000 800 1 431 1 451 1 333 1323 Vähennystä 10 HTV2 Huom! Vuonna 2016 (Lekitek-siirto n. 90 HTV2) 600 400 200 0 YHTEENSÄ 2014 2015 2016 2017 HTV2 = henkilötyövuosien määrä, jossa ei ole mukana palkattomia kausia (vuorotteluvapaat, äitiys- ja isyysvapaat, palkattomat opintovapaat)
Henkilötyövuosien kehitys, HTV2 (koko henkilöstö) Henkilötyövuodet (HTV2) 800 700 600 500 400 - luottamusmiehet - enemmän velvoitetyöllistettyjä 653 - terveyspalvelut +10 397 +11 385 396 426 694 679-25 652 - opetus -4 - varhaiskasvatus -16 - vapaa-aika & nuoriso -6 Vähennystä 10 HTV2 Huom! Vuonna 2016 (Lekitek-siirto n. 90 HTV2) 300 270 275 +7 200 100 0 217 224-2 +1 71 73 41 39 11 11 11 12 Prosessit Hyvinvointi Sivistys Yhdyskunta Lempäälän Vesi-liikelaitos 2014 2015 2016 2017
Koko henkilöstön henkilötyövuodet 2015-2017 Henkilötyövuodet, kaikki 2015-2017 HTV1 1456 1574 HTV1= kaikki palvelussuhteet 1435 HTV2 1341 1323 1451 HTV2 = palkattomat poissaolot poistettu HTV3 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 1124 1102 1205 HTV3 = varsinaiset työpäivät (kaikki poissaolot poistettu) 2015 2016 2017
Koko henkilöstö ja palkkakehitys Koko henkilöstön (vakituiset ja määräaikaiset) henkilötyövuosien määrä on laskenut 0,8% ja maksettujen palkkojen määrä on noussut 0,2%. Ei palkankorotuksia sopimuksista Ennakonpidätyksen alaiset palkat (ilman omaishoitajia) 2015 2016 2017 50 810 000 47 930 000 48 036 500 Vuosilomapalkat 3 987 000 (7,9 %) 3 629 500 (7,4%) 3 632 200 (7,6%) Terveysperusteisten poissaolojen palkat, brutto 1 369 400 (2,7 %) 1 370 400 (2,8%) 1 561 000 (3,2%) Perhevapaiden palkat, brutto 307 300 (0,61 %) 231 300 (0,47%) 293 200 (0,61%) Palkallinen tilapäinen hoitovapaa 121 200 (0,24 %) 107 700 (0,22%) 99 500 (0,21%) Saadut KELA -korvaukset (sairaus, äitiys- ja isyysvapaat, ym.) - 829 740-980 847-833 817 Ost.p-vapaat 10 10-198 755 (0,39 %) -162 900 (0,33%) 131 700 (0,27%)
Suurimmat muutokset / henkilöstö Hyvinvoinnin palvelualue Uutta terveyspalveluissa +1 hammaslääkäri, +1 hammashoitaja, vanhuspalveluissa +2 lähihoitajaa, +1 toimintaterapeutti, perhe- ja sosiaalipalveluissa +1 puheterapeutti ja vammaispalveluissa +1 ohjaaja Muuta vanhustyön johtajan tehtävä hoidettu sisäisin järjestelyin Sivistyksen palvelualue Uutta opetuspalvelut: Lempäälän lukion apulaisrehtori, 2 luokanopettajaa, kuntouttavan luokan erityisluokanopettaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja (23.10.2017 lukien) Muuta organisaatiomuutoksen muutoksen käynnistäminen, jonka myötä tehtävänkuvien sisällölliset päivittämiset ja virkanimikemuutokset Yhdyskunnan palvelualue Uutta rakennustarkastaja, yleiskaavasuunnittelija, yhdyskuntajohtaja (teknisen johtajan virka lakkautettiin) Muuta tilapalvelupäällikkö Lekitekin palveluksessa suuren osan vuotta, organisaatiomuutos, 3 työntekijää siirtyi Lempäälän vesi liikelaitoksen palvelukseen Prosessit Uutta palvelumuotoilija, luottamusmiesten ajankäytön henkilötyövuodet näkyvät henkilöstöprosessissa tarkemmin Muuta toimistopalveluyksikön muutosprosessi aloitettu, lomitustyönjohtaja x 1 päättyi syksyllä, maatalouslomittajat -4, ruokapalvelujen organisaatiouudistus 11 11
Epätyypilliset työsuhteet (osa-aikaisuudet ja määräaikaisuudet) 12
Epätyypillisten työsuhteiden kehittyminen Osa-aikaisten työsuhteiden määrä kokonaisuudessaan on jatkanut laskuaan. Alle 3 kk mittaisten palvelussuhteiden määrä on kasvanut. Erityisesti opetuspalveluissa määrä on lisääntynyt. Hyvin lyhyiden työsuhteiden (alle 13 pv) määrä on pysynyt samana. Suunta on kaiken kaikkiaan oikea. 13 13
14 Sukupuolijakauma
Sukupuolijakauma 2017 Naiset Miehet LKM 1052 169 % 86,2% 13,8% Miesten osuus kunnan työntekijöistä on hieman laskenut (0,6%) edelliseen vuoteen nähden. 15 15
16 Ikäjakauma
Vakituisen henkilöstön keski-ikä 60,0 Vakituisen henkilöstön keski-ikä toimialoittain Yli 60-vuotiaiden määrä koko kunnassa on n. 100. 50-59-vuotiaita on yli 300. 50,0 46,0 45,3 45,4 41,7 44,2 42,7 45,9 47,5 42,6 44,8 44,3 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 Prosessit Hyvinvoinnin palvelualue Sivistyksen palvelualue Yhdyskunnan palvelualue Lempäälän Vesi KOKO KUNTA 0 2017 2016 2015 2014 2013 17 17
18 Palkattomien vapaiden kehitys
Palkattomien vapaiden kehitys Lomarahaleikkaus vaikutti merkittävästi omavalintaisten palkattomien vapaiden pitämiseen. Ostovapaita (=vapaaehtoisia palkattomia vapaita) pidettiin yhteensä 1669 päivää, joka oli n. 500 päivää vähemmän kuin aiempina vuosina. Palkattomien vapaiden mahdollisuus on edelleen arvostettu toimintatapa. 19 19
20 Eläköityminen
Eläkkeelle siirtyneet Eläköitymisennuste Lempäälässä on jatkossakin n. 40 henkilöä vuodessa. Suurempi vähentyminen eläköitymisessä on tiedossa vuonna 2020. 21 21
Ennuste eläkkeelle siirtyneiden määrästä
Eläkemaksujen kehittyminen Palkkaper. 2017: 8 148 218 Eläkemenoper. 2017: 1 126 356 Varhemaksu 2017: 289 096
24 Vaihtuvuus
Vaihtuvuus Vakituisen henkilöstön päättyneet palvelussuhteet 2014-2017 2014 2015 2016 2017 PROSESSIT yht. 20 78 13 20 HYVINVOINT yht. 25 24 17 29 SIVISTYS yht. 44 40 42 42 YHDYSKUNTA yht. 4 26 5 4 LEMPÄÄLÄN VESI LIIKELAITOS yht. 0 0 1 0 Kaikki yhteensä 93 168 78 98 Vaihtuvuus on 8,0%. Terveyspalvelut 16 Opetuspalvelut 12 Varhaiskasvatus 16 25 25
26 Sairastavuus ja työterveyshuollon kustannukset
Vakituisen henkilöstön sairastavuus 2013 2014 2015 2016 2017 Vakituinen henkilöstö 1256 1301 1302 1212 1221 sairauspäiviä yhteensä 19438 17144 20372 18233 22050 sairauspäiviä/hlö 15,5 13,2 15,6 15,0 18,1 sairastaneiden lkm 917 955 944 901 918 sairastaneiden osuus % 73,00 % 73,41 % 72,50 % 74 % 75,18% Ei kertaakaan sairastaneet 339 346 358 311 303
Koko henkilöstön sairastavuus Sairastavuus on noussut useilla palvelualueilla. Prosesseissa sairastavuus puolestaan on hieman vähäisempää viime vuoteen nähden. 17,1 22,4 Koko henkilöstön sairauspoissaolot kalpv/htv1 21,96 18,8 17,9 17,11 16,3 14,7 14,9 14,0 14,14 11,85 15,88 20,25 18,81 25 20 15 Lempäälän Vedessä, yhdyskunnan palvelualueella sekä prosesseissa vuosittaiset vaihtelut näkyvät herkästi, koska kyse pienestä henkilöstömäärästä. 0 10,2 9,7 2013 10,2 10,2 9,6 9,3 8,7 4,47 4,08 2014 2015 2016 2017 Prosessit Hyvinvoinnin palvelualue Sivistyksen palvelualue Yhdyskunnan palvelualue Lempäälän Vesi 10 5 0 28 28
Sairauspoissaolot (365), pituus päivissä, 2017 2500 2000 1500 1000 Pitkät 11- pv Keskipitkät 4-10 pv Lyhyet 1-3 pv 500 0 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 1 2 3 4 2017 29 Sairauspoissaoloissa korostuu erityisesti pitkien sairauslomien lisääntyminen
Sairauslomat diagnoosiluokittain Lempäälä Mielenterveyden häiriöiden määrä on lisääntynyt ja niitä on suhteellisesti enemmän kuin toimialalla yleensä.
Analyysiä vastuualueista Selvästi enemmän kasvua seuraavissa vastuualueissa Varhaiskasvatus suurin kasvu pitkissä sairauslomissa, lyhyet sairauslomat ovat vähentyneet merkittävästi Terveyspalvelut suurin kasvu pitkissä sairauslomissa, lyhyet (1-3 pv) sairauslomat ovat vähentyneet Perhe- ja sosiaalipalvelut suurin kasvu pitkissä sairauslomissa, henkilöstömäärä pienehkö, joten yksittäiset tapaukset vaikuttavat merkittävästi kokonaisuuteen Muut sairastavuusmuutokset liittyvät yksittäisiin poissaoloihin, nähtävissä on myös sisäilmasto-ongelmiin liittyvän sairastavuuden lisääntyminen 31 31
Työterveyskustannukset Kokonaiskustannukset Kustannukset / hlö 1700 480,00 700000 680000 1650 460,00 660000 1600 440,00 640000 1550 420,00 620000 1500 600000 1450 400,00 580000 1400 380,00 560000 540000 2014 2015 2016 2017 1350 2014 2015 2016 2017 Henkilömäärä Kustannukset / hlö 360,00
33 Tapaturmat ja vahingot
Työtapaturmat Koko kunta (ei maatalouslomitus) 2013 2014 2015 2016 2017 Sattuneet vahingot, kpl 116 10 104 87 110 Sairauspäivät 775 676 493 541 568 Maatalouslomitus 2013 2014 2015 2016 2017 Sattuneet vahingot, kpl 19 15 35 25 22 Sairauspäivät 142 141 265 146 168 4
35 Henkilöstöinvestoinnit
Kuntoutus HUOM! Kelan ASLAK ja YKkuntoutukset loppuneet, KIILAkuntoutus tilalla 36 36 Kuntoutus, palkallinen 1.1. 31.12. Kalenteripäivät 2016 Kalenteripäivät 2017 Prosessit YHTEENSÄ 144 157 Hyvinvoinnin palvelualue YHTEENSÄ Sivistyksen palvelualue YHTEENSÄ Yhdyskunnan palvelualue YHTEENSÄ 155 127 239 126 10 0 Lempäälän Vesi -liikelaitos 0 0 YHTEENSÄ 548 410
Koulutus Kaikki koulutuspäivät 2016 2017 Prosessit 398 398 Hyvinvoinnin palvelualue 700 623 Sivistyksen palvelualue 1896 1080 Yhdyskunnan palvelualue 33 30 Lempäälän Vesi -liikelaitos 3 9 Yhteensä 3030 2140 Koulutuksiin osallistuminen lukujen mukaan vähentynyt vuonna 2017. Kaikki seudullisia koulutuksia ei ole kirjattu järjestelmään, joten luvuista ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä. 37 37
Koulutuspäivät / hlö Koulutuspäivät / henkilö 2016 2017 Prosessit 1,68 1,66 Hyvinvoinnin palvelualue 1,62 1,42 Sivistyksen palvelualue 2,55 1,48 Yhdyskunnan palvelualue 0,8 0,79 Lempäälän Vesi -liikelaitos 0,27 0,75 Yhteensä 2,07 1,47
39 Lempäälän IDEA / kulttuurinmuutosprojekti
Hankkeen tavoitteet Hankehakemuksen mukaisesti Lempäälän Idea hanke aloitettiin vuonna 2016 ja sitä tukee Työsuojelurahasto. Hankkeen tavoitteena on kannustaa koko henkilöstöä kehittämään yhteistä tekemäämme työtä ja sen myötä lisätä motivaatiota ja innostumista. Hankkeen tavoitteet on määritelty kunnan johtoryhmässä ja se perustuu kunnanvaltuuston hyväksymään Tulevaisuusohjelmaan. Hanke on tärkeä meille, koska haluamme henkilöstömme voivan hyvin ja olevan motivoituneita työhönsä. Kulttuurimuutoksen kautta lisäämme työhyvinvointia ja henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksia oman työn kehittämiseen. Haluamme, että jokainen ottaa vastuuta siitä, miten työtä tehdään sekä millaisia kehittämisaskeleita kunnassamme otetaan. Hanke jatkui myös vuonna 2017. 40 40
Lempäälän IDEA, kevät 2017 Henkilöstön osallistuminen Kysely henkilöstölle Miten Lempäälän IDEA näkyy työyhteisöissä 05/2017 Idea-kilpailu 8.6.2017 IDEA-palkintojen jakaminen Pelolla johtaminen on p eestä-teatteriesitys 29.3.2017 17.-18.5.2017 Lempäälän IDEA 12 parhaan joukossa Piirikuntamarkkinoinnin SM-kisassa. Esimiesten tilaisuudet 15.2.2017 Avain-Ideoiden esittely ja kehittäminen 16.3.2017 Esimiestyö ja viestintä muutoksessa / sosiaalinen media 27.4.2017 Kohti uutta Esimiehet muutoksen vetureina 8.6.2017 Lempäälän IDEA goes Digi ja talousarvioraami, ideapalkinnot Johtoryhmän kehittäminen 24.1.2017 Arvot / Odotukset johtoryhmältä 21.2.2017 Yksilön tarpeet / Pelko 28.3.2017 Voimavarat ja stressikäyttäytyminen 25.4.2017 Yksilöcoaching 23.5.2017 Keskinäinen luottamus 20.-21.6.2017 Asiaa palautteen merkityksestä, kauden päätös ja suuntaus tulevaan 41 41
Lempäälän IDEA, syksy 2017 Henkilöstön osallistuminen Perehdytystilaisuudessa IDEAtoimintamallin esittely ja osallistava peli Ideakilpailu syksy 2017 Ideapalkinnot Esimiesten tilaisuudet 4.9. Viestinnän seurantatyöpaja 25.10. Sähköisen ideatyökalun esittely ja ideakilpailun lanseeraus 13.12. Ideakilpailun palkinnot 42 42
Toimintatavan muutos ja käytännön toimet Strategiakartta Isommista kehityshankkeista tehty IDEA-kortit (n. 20-30 kpl), joryn IDEA-korttipakka seuranta Jokaisessa yksikössä IDEA-seinät, joihin kerätään työn kehittämisideoita ja seurataan niiden toteuttamista Sähköinen IDEA-työkalu otettu käyttöön Henkilöstötilaisuuksista saatiin yhteensä 600 IDEAa IDEAt välitetty käsiteltäväksi vastuualueille Vapaaehtoisten työntekijöiden IDEA-raati esitti johtoryhmälle palkittavat IDEAt kaksi kertaa vuodessa IDEA-kilpailussa palkittu yhteensä n. 30 toteutettua ideaa ja työyhteisöä. Lisäksi koko kunnan hyvästä tuloksesta palkittiin yhteensä 1185 työntekijää. 43 43
44 Yhteistoiminta
Yhteistoiminta 2017 Pääluottamusmiehet Matti Riihelä, JUKO pääluottamusmies, 31.7.2017 asti Pate Nikulainen, JUKO pääluottamusmies, 1.8.2017 alkaen Pirkko Saarinen, JUKO pääluottamusmies Marika Mikama, Jyty pääluottamusmies Pirjo Olkinuora, JHL pääluottamusmies Solja Lietsamo, Super pääluottamusmies Juha Hoppu, Tehy pääluottamusmies Henkilöstön edustajat, työsuojelu Milena Kaihari-Virtanen, työsuojeluvaltuutettu Esa Salmi, työsuojeluasiamies, sote Ilkka Komu, työsuojeluasiamies, tekninen, prosessit Jukka Peltola, työsuojeluasiamies, sivistystoimi Reetta Oksala, työsuojeluasiamies, varhaiskasvatus 5 45
YT-komitean toiminta YT-komitea on yhdistetty virallinen yhteistoimintaelin sekä työsuojelutoimikunta 11 kokousta Käsitellyt asiat: Talousarvio 2018 sekä osavuosikatsaus 2017 Sivistyksen palvelualueen organisaatiouudistus Yhdyskunnan palvelualueen organisaatiouudistus Ruokapalvelujen organisaatiouudistus Henkilöstövuokraus (siivous, ruokapalvelu, laitoshuolto) Himmin henkilöstöravintolan lounashinnat Kuntastrategia Työterveyden toimintasuunnitelma sekä korvaushakemus Palkattomat virkavapaat ja työlomat 2018 Yhteistoiminnan järjestäytyminen 2018 Yhdyskuntajohtajan hakuprosessi Lepotaukokäytäntö Työsuojeluvaalit Sote- ja maakuntauudistus Päihdeohjelma Sisäilma-asioiden organisoituminen Lempäälän Idea organisaatiokulttuurin muutoshanke Palkitseminen Työllisyyspalvelujen kuntakokeiluja toimien muuttuminen viroiksi määräaikaisesti Kuntakonsernin tukipalvelujen järjestämistä koskeva selvitys Kuntakonsernin rakennuttamispalvelujen organisointia koskeva selvitys Uusi hallintosääntö Terveystalon Sirius-järjestelmän käyttö Koulutussuunnitelma Sosiaali- ja terveystoimen tallentavan kameravalvonnan rekisteriselvosteet Kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidentäminen Lisäksi järjestettiin erillisiä yt-neuvotteluja, kun muutos kohdistui erilliseen henkilöstöryhmään Laitoshuoltajat, ruokapalvelut, Kultasiipi, toimialojen johtajien tehtävien lakkauttaminen, varhaiskasvatuksen organisaatiouudistus, koulunkäynnin ohjaajien lomautus 46 46
Erilliset yt-neuvottelut Laitoshuoltajien siirtyminen yhteen yksikköön Ruokapalvelujen organisaatiomuutos Kultasiiven perustaminen Koko kunnan organisaatiouudistus / toimialojen johtajien tehtävien lakkauttaminen Varhaiskasvatuksen organisaatiouudistus Koulunkäynnin ohjaajien lomautus Lepotauot 47
48 Työsuojelu
Riskien arviointi Riskien arviointi on tehty tai aloitettu palvelualueittain seuraavasti Palvelualue / prosessi Sivistys Hyvinvointi Yhdyskunta Prosessit Arvio tehdyistä n.50% n.75% Havainnot koko kunnan tasolla Riskitaso n.25% n.50% Määrä 1 189 2 577 3 232 4 0 5 0 Hyvää Riskien arviointi innostavasti- menetelmä on lähtenyt hyvin käyntiin vuonna 2017. Yhteinen keskustelu henkilöstön kanssa erilaisista kuormitustekijöistä sekä toimenpiteistä on koettu antoisaksi. Työsuojelun kehittämisryhmä kokoontunut 7 kertaa. Ryhmä laati vuonna 2017 kampanjan koko henkilöstölle aiheella työhyvinvointi. Kehitettävää 1-3 kuormitustekijän nostaminen erityisiksi kehittämiskohteiksi yksikön työsuojelun toimintaohjelmaan vuosittain. Vaikuttavuus on yhteydessä siihen, kuinka toimenpiteitä toteutetaan. Toimenpiteiden ja kuormitustekijöiden systemaattinen seuranta johdon tasolta. 49
Riskien arviointi TOP- lista 2017, koko kunta Psykososiaaliset Työn määrä ja työtahti Väkivallan uhka Tiedonkulun puutteet Työnohjaus ja perehdyttäminen Työtehtäviin liittyvät vuorovaikutustilanteet Ergonomia Työpisteen siisteys ja järjestelyt Selän asento Hartioiden ja käsien asento Raskaat nostot ja taakan kannattelu Työtason korkeus Tapaturman vaarat Liukastuminen Kompastuminen Pistotapaturmat Poikkeavat tilanteet ja häiriöt (pelastautumisharjoit ukset, turvakävelyt, kotieläimet) Turvaton toiminta/ riskinotto (esim. ergonomia kiire/ oma toiminta, poistumisturvallisuus) Fysikaaliset Melu Yleisilmanvaihto ja kohdepoisto Työpaikan lämpötila Havaintoja yht: 371 kpl Havaintoja yht: 140 Havaintoja yht: 118 Havaintoja yht: 91 Biologiset ja kemialliset Tartuntavaara Sienet, esim. homeet Terveydelle haitalliset kemikaalit, syöpävaaralliset tai allergiaa aiheuttavat kemikaalit Höyryt, huurut ja savut Havaintoja yht: bg/44, kem 26 50 50
Työturvallisuusilmoitukset 2013-2017 Sivistyksen palvelualue Hyvinvoinnin palvelualue Yleishallinto ja prosessit Yhdyskunna n palvelualue Koulut Varhaiskasv atuspalvelu t Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Vapaaaikapalvelu t Terveyspalv elut Ikäihmisten palvelut Vammaispa lvelut Perhe- ja sosiaalipalv elut Yleishallint o/ prosessit Yleishallint o/ lomitus Tekninen Yhteensä 2017 66 22 4 2 32 50 11 5 5 25 2 224 2016 56 3 1 3 12 7 5 6-29 - 122 2015 59 22 - - 18 5-9 5 38-156 2014 58 23-1 10 2-5 6 17 3 125 2013 17 16-3 5 0-4 5 19-69 51 Tehtyjen työturvallisuusilmoitusten lukumäärä on kasvanut reilusti edellisvuosiin nähden. Siihen vaikuttavia tekijöitä on mm. Ilmoitusten tekemisen tärkeyttä on korostettu. Siitä huolimatta osa tapahtumista jätetään edelleen ilmoittamatta. Hyvinvoinnin ja sivistysalueen palvelualueiden ilmoituksista suuri osa liittyy asiakkaiden taholta tapahtuvaan epäasialliseen käyttäytymiseen, lyömiseen, sylkemiseen tmv. Lempäälän kunnassa on otettu käyttöön sähköinen Wpro- työturvallisuusilmoitus- menetelmä, mikä helpottaa ilmoitusten tekemistä ja ohjaa tapahtumien selvittämiseen ja vastaavien tapahtumien ennaltaehkäisyyn esimiehen kanssa. 51
Henkilöstöjaoston toiminta 2 52
Henkilöstöjaosto / 2017 (31.5.2017 saakka) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto kokoontui 5 kertaa ennen luottamushenkilöorganisaation uudistumista. Henkilöstöjaostossa oli 5 jäsentä. Esitellyt teemat: Kilpailukykysopimuksen vaikutukset Valtuustoaloite Henkilöstökertomus 2016 Lempäälän Idea organisaatiokulttuurin muutoshanke Valtakunnallinen sote-makumuutos Organisaatioselvitykset 53 53
54 Johtopäätökset
Toimenpiteet vuosille 2018-2019 1. Kannustavan palkitsemisen mallin rakentaminen (aloitettu jo vuonna 2017) 2. Työkykyjohtamisen vastuuttaminen esimiehille, sähköisen työkalun käyttöönotto esimiehille 3. Korvaavan työn mallin suunnittelu ja käyttöönotto kuluvan vuoden aikana 4. Kevan työkykykonsultointi, mukana Pirkkala, Lempäälä, Akaa 5. Lupa tehdä yhdessä muutoshanke (Kevan rahoittama) (aloitettu 2017) muutoksen johtamisen työkalujen luominen koko organisaation käyttöön 6. Työkykyjohtamisen tukeminen seuranta, johtoryhmä ja palvelualueet/prosessit 7. Työhyvinvointikysely 8. Erityistoimet (varhaiskasvatus, terveyspalvelut, perhe- ja sosiaalipalvelut) 9. Liukuva työaika, laajennus (aloitettu 2017) 55 55