1 RANTASALMEN KUNTA PÄÄTÖS Y2/2017/Sulkava Ympäristölautakunta ympäristösuojelulain ja maa-aineslain mukai- Poikkitie 2 sessa lupa-asiassa. 58900 RANTASALMI Ymp.ltk. 14.12.2017 43 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2017 ASIA Maa-aineslupahakemuksen ja ympäristölupahakemuksen yhteiskäsittely. Kalliokiviaineksen ottaminen ja jalostaminen sekä siirrettävän betoniaseman toiminta Sulkavan kunnan, Kaartilan kylän Peltolahti 3:44-tilalla. Haettu maa-aineksen ottamismäärä on 90 000 kiintokuutiometriä kolmen vuoden ajalla. Kyseessä on metsätalousmaana oleva alue, josta ei aiemmin ole otettu maa-aineksia. HAKIJA Veljekset Kontinen Oy Heikkurilantie 128 58700 Sulkava Yhteyshenkilö Juhani Kontinen, puh. 0400 918 736 KIINTEISTÖN OMISTAJA Taru Leino ja Tea Juutilainen. Hakemuksen liitteenä on maanvuokrasopimus alueen käyttämiseksi haettuun toimintaan. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA HAKEMUKSEN VIREILLETULO Maa-aineslaki, muutos (424/2015 4a ): maa-ainesten ottamista koskeva hakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristönsuojelulain (527/2014) mukainen ympäristölupahakemus on pääsääntöisesti käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä. Haettu toiminta on ympäristölupavelvollinen (YSL 27 1 mom ja ympäristönsuojelulain liite 1, taulukon 2 kohta 7c ja e.). Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee yllä kuvatun toiminnan lupa-asian (YSL 34 2 mom ja YSA 2 1 mom 6a ja b). Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena Sulkavalla toimii Rantasalmen ympäristölautakunta (Rantasalmi, Juva ja Sulkava). Hakemus on jätetty kuntaan 6.9.2017. KAAVOITUSTILANNE Toiminta-alueella ei ole voimassa osayleiskaavaa tai asemakaavaa. Etelä-Savon maakuntakaavassa aiotulla toiminta-alueella ei ole merkintöjä.
2 SIJAINTITIEDOT JA ALUEKUVAUS Aiottu toiminta sijoittuu Sulkavan kunnan Kaartilan kylän Peltolahti 3:44-tilalle. Toimintapaikka sijaitsee Vekarantien varressa lähellä Vekaransalmen lossia. Vekarantieltä matkaa ottamispaikkaan on noin 100 metriä ja tieyhteys ottamisalueelle on suunniteltu rakennettavaksi uudella liittymällä. Lähimmät asuin/loma-asuinpaikat ovat Vekarantien vastakkaisella puolella olevat loma-asunnot, joista lähin on noin 320 metrin päässä louhinta-alueesta. Murskaus- ja varastoalueelle on lähimmistä alle 300 metriä. Noin yhden kilometrin säteellä on kymmenkunta asuin- ja loma-asuinpaikkaa. Varsinainen ottamispaikka on jyrkkä ja korkea kallioseinämä ja koillisen suuntaan on laajalti kallioista ja metsäistä mäkimaastoa. Ottamisalueen ja Vekarantien välimaasto on melko tasaista pehmeämpää metsämaata, joka on äskettäin avohakattu. Alueelle on istutettu rauduskoivuja. Lähin vesistö on etelän suunnassa, Vekarantien vastakkaisella puolella oleva Saimaan Peltolahti, jonka rantaan on toiminta-alueen reunalta matkaa noin 200 metriä POHJAVESITILANNE Ottamisalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella; lähin tällainen on Hiekkaniemen III-luokan pohjavesialue kaakon suunnassa, jonne on matkaa yli kaksi kilometriä. HAKEMUKSEN TIEDOT TOIMINNAN KUVAUS MAA-AINESTEN OTTAMINEN Lähialueella ei ole kiinteistöjen vedenottamoita eikä ottamistoiminnalla ole ennalta arvioiden vaikutusta kiinteistöjen vedenhankintaan. Lupahakemus koskee pääosin kalliokiviaineksen ottamista. Lisäksi pienet määrät irtomaa-aineksia hyödynnetään; pääosa niistä kuitenkin käytetään mm. alueen tasaukseen sekä loppumaisemointiin. Haettu ottamismäärä on 90 000 kiintokuutiometriä ja lupa-ajaksi haetaan kolme vuotta, missä ajassa alue maisemoidaan. Keskimääräinen vuotuinen ottamismäärä on 30 000-50 000 kiintokuutiometriä, mutta vuotuinen määrä vaihtelee voimakkaasti mahdollisesti saatavien urakoiden mukaan. Lupahakemuksen liitteenä on maa-ainesten ottamissuunnitelma, joka sisältää mittauskartat, leikkauspiirrokset, ottamisalueen ja sen lähialueen
perustiedot, selostusosan sekä kartan suunnitellusta lopputilanteesta. Korkeustiedot ovat N2000-järjestelmän mukaisia. Ottamissuunnitelma on laadittu kaikkiaan noin kahden hehtaarin suuruiselle alueelle varsinaisen kaivamisalueen pinta-alan ollessa noin 0,8 hehtaaria. Kaivamis/louhimissyvyys on enimmillään noin 27 metriä. Alin kaivamistaso on +93,00 (N2000). Pohjaveden pintaa ei ole erikseen havainnoitu, mutta sen arvioidaan olevan lähellä Saimaan tasoa eli tasossa alle +80,00 (N2000). Pohja muotoillaan loivasti kaltevaksi, jotta ottamisalueen pintavedet valuvat työskentelyalueelta laskeutusaltaan kautta länsi-lounaan suuntaan ojastoon. Luontoselvitys Ramboll Oy on laatinut alueelle luontoselvityksen (Tarja Ojala/selvitys päivätty 22.6.2017). Lähin suojelualue on Pihlajaveden Natura-alue, joka on 700 metrin päässä. Suunnittelualue on pääosin kivistä ja nuorta mustikka- ja puolukkatyypin kasvatusmetsää, jonka luontoarvot ovat tavanomaiset. Maastokäynnin (kesäkuussa 2017) yhteydessä suunnittelualueella ei havaittu uhanalaisia lajeja tai direktiivilajeja. Alueella ei myöskään ole metsälain tarkoittamia erityisen arvokkaita elinympäristöjä tai luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä. Rinteessä ja sen alapuolella on pienellä alalla kuivaa keskiravinteista lehtoa, joka on eteläisessä Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Ko. kohteiden puustoa on kuitenkin hakattu eikä niillä ole lahopuustoa. 3 LOUHINTA JA MURSKAUS Murskaus hoidetaan paikalle tuotavalla siirrettävällä murskauslaitoksella. Ennen varsinaisen louhinta/murskaustyön aloittamista ottoalueella ja kallion päällä oleva puusto ja pintamaat on poistettu. Pinta- ja irtomaista rakennetaan noin 5 metriä korkea meluvalli toiminta-alueen länsi- ja lounaispuolelle loma-asuntojen suuntaan. Toimintakokonaisuuteen kuuluvat kallion poraus poravaunulla, louheen irrotus räjäyttämällä, louheen rikotus, siirto ja syöttö murskaimeen, useavaiheinen murskaus sekä kivijalosteiden kuormaus ja kuljetus työkohteisiin tai varastoalueelle. Tavanomaisimmat työmenetelmät ovat poraus hydraulisella kalustolla, räjäytys ja ylisuurien lohkareiden rikotus iskuvasaralla. Esimurskaus tehdään leukamurskaimella ja väli- ja jälkimurskaus karamurskaimilla. Murskaamoon kuuluvat yksiköt voivat olla kiinteitä tai tela-alustaisia, jolloin niitä siirretään louhimisen edistymisen mukaan. Louheita ja valmiita murskeita siirrellään kaivinkoneilla, kuormaajilla ja kuorma-autoilla.
4 Jokseenkin kaikki louhinta- ja murskaustöihin kuuluvat laitteet ja koneet käyttävät kevyttä polttoöljyä. Toimintajaksolla tarvittavat polttoaineet tuodaan paikalle työjakson alkaessa. Polttoöljyä arvioidaan kuluvan vuosittain 12-50 tonnia tuotantomäärien mukaan vaihdellen. Työskentely Louhintaa ja murskausta tehdään kiviainesten kysynnän mukaan ja erot vuosien välillä voivat vaihdella voimakkaasti. Työjaksoja voi olla vuoden aikana useita. SIIRRETTÄVÄ BETONIASEMA Betonin valmistukseen ei kuulu kiinteitä rakennelmia, vaan se tapahtuu siirrettävällä betoniasemalla, jonka kokoonpanoon kuuluvat 2-6 sementti- ja kiviainessiiloa, sekoittaja, vesisäiliö, lämmitin sekä lisäainevarasto. Betoniautojen pesua ei tehdä paikan päällä, vaan se tapahtuu luvanhakijan betoniasemalla Sulkavan Pieksänlahdessa. Betonin valmistukseen käytetään paikan päältä saatua ja jalostettua kiviainesta. Valmisbetonia arvioidaan valmistettavan noin 8400 tonnia vuodessa. Betoniasema on suunniteltu toimivan vain Vekaransalmen sillan rakentamiseen tarvittavan ajan, mikäli urakka jää luvanhakijalle. TOIMINNAN YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN EHKÄISY Melu Melua syntyy louhinnan eri vaiheista: poraaminen ja räjäytykset sekä louheen rikotus pienemmäksi, jotta se voidaan syöttää murskaimeen. Murskausvaiheen meluisimmat työvaiheet ovat kiviainesten syöttäminen murskaimeen, varsinainen murskaus, murskeiden siirtely ja lastaus sekä työkoneiden melu. Melumallinnus Ramboll Oy on laatinut toiminnalle melumallinnuksen, päivätty 29.6.2017. Mallinnus on tarpeen, koska asuin- ja loma-asuinpaikkoja on varsin lähellä louhinta- ja murskausaluetta. Mallinnuksen avulla voidaan arvioida tarvittavat meluhaittojen ehkäisyyn tarvittavat tekniset keinot sekä päivittäiset työskentelyajat, jotta ulkomelutason ohjearvot eivät ylity lähikiinteistöillä. Meluhaittojen vähentäminen Luvanhakija ottaa huomioon lähialueiden loma-asutuksen ja asutuksen rauhoittamalla kesäajan (aikaväli 1.6.-15.8.) louhinta- ja murskaustoiminnalta. Melumallinnuksesta saatujen tulosten perusteella valtioneuvoston päätöksen (Vnp 993/1992) meluohjearvot eivät ylity, kun päivittäinen
meluisimpien työvaiheiden työskentelyaika on päivittäin enintään 8 tuntia ja ottamissuunnitelmassa esitetyt meluvallit ovat rakennetut. Murskausta tehdään melumallinnuksen/hakemuksen mukaan viikoittain maanantaista perjantaihin aikavälillä klo 7-22. Poraaminen ajoitetaan maanantaista perjantaihin klo 7-21, rikotus maanantaista perjantaihin klo 8-18. Jalostekuljetuksia tehdään arkipäivisin klo 6-22. Murskekasat sijoitetaan lähelle murskauslaitosta ja niin, että ne osaltaan toimivat meluesteinä asutuksen suuntaan. 5 Pöly Ilmapäästöjä muodostuu louhinnan ja murskauksen kaikissa työvaiheissa sekä työkoneiden pakokaasuista. Hakija arvioi, että pölyhaitat rajoittuvat työmaan lähettyville eikä aiheuta haittoja asutukselle. Pölyehkäisyä toteutetaan tarvittaessa kastelulla ja laitteiden koteloinneilla. Poravaunuissa on pölynkeräyslaitteet. Myös meluvallit ehkäisevät pölyn leviämistä. Maaperä, pohjavesi ja pintavedet Keskeistä maaperän suojaamisessa on huolellinen polttoaineiden ja muiden öljytuotteiden sekä toiminnassa muodostuvien jätteiden käsittely. Myös työkoneiden hyvästä kunnosta on huolehdittava. Polttoaineet varastoidaan työmaalla kaksoisvaippasäiliöissä tai suoja-altaallisissa lukittavissa säiliöissä. Alueella säilytetään polttoaineita vain kunkin työvaiheen koneiden tarvitsemat määrät, enintään viisi kuutiota. Betoniaseman tarvitsemat polttoaineet säilytetään aseman sisällä altaallisissa, lukittavissa säiliöissä, enintään kolmen kuution verran. Työmaalle varataan öljyntorjuntamateriaalia ensitorjuntaa varten. Mahdollisessa vakavammassa vuototapauksessa yhteys otetaan välittömästi pelastuslaitokseen. Räjähdysaineita ei varastoida alueella. Jätteet Aiotussa toiminnassa syntyy varsin vähän jätteitä. Tavanomaiselle jätteelle varataan jäteastia ja jäte toimitetaan jäteasemalle. Jäteöljyt toimitetaan öljynkeräykseen/asianmukaiseen vastaanottopaikkaan. Sosiaalijätevedet kerätään umpisäiliöön, jonka tyhjentämisestä huolehtii jäteyritys. Jätebetoni kuljetetaan omalla kalustolla luvanhakijan omalle betoniasemalle, jolla on voimassa oleva ympäristölupa. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma Kaivannaisjätteistä pintamaat ja muut hyödyntämiskelvottomat maat (n. 2000 m 3 ) sekä mahdollinen selkeytysaltaaseen kerääntyvä liete käytetään meluvalleihin sekä ottamisalueen loppuhoitoon.
6 Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) ja parhaat käytännöt (BEP) Kaikki raaka-aineiden kulutukseen, energiansäästöön ja tuotantoprosessin optimointiin tähtäävät toimet ovat parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Myös taloudellinen ajattelu kannustaa edellä mainittuihin asioihin. Kaluston riittävä uusiminen, asianmukaiset huollot sekä pätevä henkilökunta. ASIAN KÄSITTELY Vireilletulo Lupahakemus on jätetty kuntaan 6.9.2017. Kuuluttaminen, tiedottaminen ja lausunnot Hakemuksesta on kuulutettu Sulkavan kunnan virallisella ilmoitustaululla 6.9. 5.10.2017 sekä kunnan nettisivuilla. Kunta on tiedottanut hakemuksen vireilläolosta kirjallisesti lähikiinteistöjen omistajille (ymp.s.l 37 ). Terveydensuojeluviranomaiselta ja tienpitäjältä pyydettiin lausunto. Muistutukset Hakemuksen johdosta jätettiin viisi muistutusta/kannanottoa. Muistutuksista on alla selostettu pääkohdat tiivistetysti. Muistutukset ovat kokonaisuudessaan lupa-asiakirjoissa. Lomakiinteistön Nasula (768-407-3-29) omistajat ovat jättänyt muistutuksen. Ottamisalueelta Nasulan rakennuksiin on matkaa reilut 300 metriä. Omistajat toteavat muistutuksessaan mm.: Kontinen Oy hakee lupaa 10 vuoden toiminnalle, kun esineuvotteluissa maanomistajan kanssa lupa-ajaksi on esitetty vain kahta vuotta ja että lupahakemus tähtäisi Vekaransalmen sillan urakkaan mittava ja pitkäaikainen louhinta ja murskaus aiheuttaisi melu- ja pölyhaittoja sekä kiinteistön arvon alenemisen murskausalue ja lastaus/varastoalue on alle 300 metrin päässä muistuttajien kiinteistöstä; onko lainmukainen voidaanko lupa myöntää 10 vuodeksi, kun vuokrasopimus luvanhakijan ja toiminta-alueen maanomistajien kanssa on kahdelle vuodelle voidaanko lupaa myönnettäessä olla ottamatta huomioon, että toiminta-alueella on lehtoa, joka on Etelä-Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Luontoselvityksessä ei ole käsitelty eläimistöä ja kalliopahta on lintujen pesimäpaikka sekä lepakoiden potentiaalinen
7 päiväpiilopaikka Lomakiinteistön Tivira (768-407-3-16) omistaja on jättänyt muistutuksen. Tivira-tilan rakennuksista ottamisalueen reunaan on matkaa noin 400 metriä. Muistutuksessa todetaan mm.: louhinnalla tuhotaan maisemallisesti arvokas jyrkkäreunainen kallio, joten ottoalue pitäisi siirtää maisemallisesti piiloon idän tai pohjoisen suuntaan Vekaransalmen virta on ainoa suojeltaville Saimaan lohi- ja taimenkannoille soveltuva kutualue, joten tulisi tutkia, voidaanko murskausalueen pintavedet johtaa kauemmaksi virrasta Säviön pohjoispuolelle Lomakiinteistön Koivuranta (768-407-3-31) omistajat ovat jättäneet muistutuksen. Etäisyys ottamisalueen reunalta Koivurannan rakennukseen on reilut 300 metriä. Muistutuksessa todetaan mm.: Kontinen Oy hakee lupaa 10 vuoden toiminnalle, kun esineuvotteluissa maanomistajan kanssa lupa-ajaksi on esitetty vain kahta vuotta ja että lupahakemus tähtäisi Vekaransalmen sillan urakkaan, mikä olikin hyväksyttävä asia. 10 vuoden toiminta-aikaa ei voi hyväksyä. Lomakiinteistön Unihiekka (768-407-4-31) omistaja on jättänyt muistutuksen. Tältä Unisaaressa olevalta lomakiinteistöltä on louhinta- ja murskauspaikalle matkaa noin kaksi kilometriä. Lisäksi muistuttajalla on Partalansaaren Tölkkäänniemen Kaationiemessä rakentamaton Maijala 768-407-4-27-rantametsätila, jonne lyhimmillään on matkaa noin 700 metriä. Tilalle on kaavoitettu loma-asuintontteja. Muistutuksessa todetaan mm.: Uuden hankkeen melu ja pöly aiheuttaa alueen viihtyvyyden heikkenemistä ja tonttien arvo laskee. Paikka toiminnalle pitää löytää jostakin muualta eikä läheltä mökkipaikkoja ja parhainta järvimaisemaa. Norppa haluaa elää rauhassa, vesistö on Natura- ja norppa-aluetta Lomakiinteistön Säviö (768-407-3-41) omistaja on jättänyt kannanoton: louhinta ja murskaaminen aiotulta alueelta on järkevää sillan rakentamisenkin kannalta suunnitelmatekstistä poiketen meluvallit tulisi rakentaa etelä-länsisuuntaan EIKÄ itä-pohjoiseen liikennemäärien nousu on huomattava liikenneturvallisuuden takia Vekarantie 825 A,B,C:n liittymästä tulisi louhia kalliota pois näkemän parantamiseksi Terveydensuojeluviranomaisen lausunto Terveydensuojeluviranomainen puoltaa haetun luvan myöntämistä.
8 Terveyshaittaa ei saa aiheutua, ml. liikennöinti, pölypäästöjen muodossa läheisyydessä oleville kiinteistöille. Toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 545/2015 mukaisia melutason ohjearvoja lähimmissä häiriintyvissä asuinkiinteistöissä. Ulkomelu ei saa ylittää valtioneuvoston asetuksessa 993/1992 säädettyjä ekvivalenttimelutasoja. Hakemuksen liitteenä olevia melumallinnuksen kohdan 5 suosituksia pitää noudattaa. Mikäli melusta tehdään muistutuksia tai toiminnan aikana valituksia melusta, tulee melutasot mitata luotettavalla tavalla tallentavaa melumittausta käyttäen. Kemikaalien ja jätteiden käsittelyssä on noudatettava huolellisuutta ja varovaisuutta. Erityisesti on huolehdittava, että kemikaaleja ei pääse valumaan vesistöön tai maaperään ja sitä kautta pohjavesiin. Kemikaalit tulee säilyttää lukituissa varastotiloissa eikä niitä tule säilyttää päällystämättömällä maaperällä. Tienpitäjän lausunto Pohjois-Savon ELY-keskus toteaa lausunnossaan mm., että: kaivuualueen raja on seututiestä nro 438 noin 95 metrin päässä ottoalueelle ei ole olemassa olevaa tieliittymää. Uuden liittymän lupa tulee hakea Pirkanmaan ELY-keskukselta ennen maa-aineksen ottamisen ja kallion louhinnan aloittamista toiminnanharjoittaja on velvollinen huolehtimaan riittävistä näkemistä tarvittaessa raivauksin maantien liittymäalue tulee pitää puhtaana maa-aineksesta, jota kulkeutuu liittymän suunnasta tai tippuu kuormasta kun alueella on jatkuvaa kiviainesten ajoa, on varoitus- ja nopeusrajoitusmerkkien laittamisesta sovittava ELY-keskuksen aluevastaavan kanssa (puh. 0295 026 713/Hyyryläinen) Luvanhakijan vastine muistutuksiin ja lausuntoihin Luvanhakija toteaa vastineessaan mm.: toiminnan kokonaiskestoaika tulee olemaan kolme vuotta hakemuksessa esitetyn 10 vuoden sijasta. Varsinainen louhinta ja murskaus tehdään ensimmäisenä kahtena vuotena ja viimeisenä vuotena alueen maisemointi
9 louhinnan kohteena oleva kallio ei ole maisemallisesti merkittävä. Puuston kasvaessa seututien ja kallion väliin, kalliorintaus ei enää näy tielle, kuten oli tilanne ennen avohakkuuta kalliorinne maisemoidaan porrastamalla LAUTAKUNNAN RATKAISU Ympäristösihteeri tiedotti sähköpostilla 16.11.2017 Kontinen Oy:n vastineesta ja alustavasta kokouskäsittelyajankohdasta muistutuksen tehneille. Maastokäynti Ympäristösihteeri on tehnyt maastokäynnin alueelle kesäkuussa ja 30.10.2017. Ympäristölautakunta on tutkinut hakemukset. Ne on tehty huolellisesti; vallitsevat olosuhteet ja toiminnan vaikutukset on selvitetty riittävällä tarkkuudella. Ympäristölautakunta myöntää haetun maa-ainesluvan ja ympäristöluvan hakemuksen mukaisesti alla olevilla määräyksillä. Edellytyksenä on, että toiminnassa noudatetaan hakemuksia sekä alla olevia määräyksiä. Mikäli hakemuksen tiedot poikkeavat alla olevista määräyksistä, noudatetaan määräyksiä. Poikkeavaa on mm. lupa-ajan keston kohdalla. LUPAMÄÄRÄYKSET/MAA-AINESTEN OTTAMINEN 1. Kokonaisottamismäärä on noin 90 000 kiintokuutiometriä, josta kalliokiven osuus on noin 81 000 kiintokuutiometriä ja irtomaa-aineksen, lähinnä moreenia, osuus noin 9000 kiintokuutiometriä. 2. Ottamistoiminnassa noudatetaan hakemuskarttoihin merkittyjä aluerajauksia. Alueen rajat on merkittävä selvästi erottuvin paaluin, jotka pysyvät näkyvissä ottamisen edistyessä. (MaL 11 ) 3. Alin kaivamistaso on +93,00 (N2000). Alueelle on asennettava ottamisen edistyessäkin pysyviä korkeuspukkeja tms. kaivutason seuraamiseksi. Pohjaveden ylimmän tason päälle on kuitenkin jätettävä vähintään kahden metrin vahvuinen suojamaakerros. Suojakerroksen riittävyys on selvitettävä luotettavasti joko pohjavesiputkella tai koekuopalla. (MaL 11 ) 4. Ottamisalue on pidettävä siistinä. Alueella ei saa varastoida purku- tai muita yhdyskuntajätteitä eikä vaarallisia jätteitä. Alueelle on tarvittaessa asennettava tekninen este (esim. puomi) luvattoman kulkemisen, ilkivallan ja roskaamisen estämiseksi. (MaL 11, JäteL 13 ) 5. Työskentelyssä, alueen varoitusmerkinnöissä yms. on noudatettava kulloinkin voimassa olevaa työsuojelulainsäädäntöä ja -määräyksiä.
Erityisesti on kiinnitettävä huomiota korkeista seinämistä varoittamiseen putoamisvaaran ehkäisemiseksi (siirrettävä aitaus, kulkuesteet tms). (MaL 11 ) 6. Maisemoinnilla alue palautetaan vastaavaksi metsätalousmaaksi kuin ympäröivä maasto on. Maisemointityöt on saatettava loppuun lupa-ajan kuluessa. Maisemoinnissa alue siistitään ja kalusto, koneenosat, tynnyrit yms. poistetaan alueelta. Päällimmäiseksi kerrokseksi levitetään hienoja maa-aineksia ja pintamaita metsittymisen onnistumiseksi. Kalliopohjan päälle levitettävä hienompien maa-ainesten kerrospaksuus on oltava vähintään puoli metriä. (MaL 11 ) 7. Jyrkkä louhintarintaus on lopuksi yläpuolelta suojattava pysyvästi korroosionkestävällä, vähintään 1,2 metriä korkealla metalliaidalla. Rintaus voidaan maisemoitumistason parantamiseksi louhia vähintään kolmeen portaaseen ja porrastasanteille levitetään hienoja maa-aineksia kasvillisuuden kehittymiseksi. (MaL 11 ) 8. Metsittäminen on tehtävä kylvämällä tai istuttamalla, ellei alue metsity luontaisesti. Mahdolliset kovaksi polkeutuneet varastokasojen pohjat, liikennöintialueet yms. on ensin möyhennettävä ja päälle levitetään tarpeen mukaan hienompia maa-aineksia. Mikäli käytettävissä on pintamaita, levitetään niitä päällimmäiseksi kerrokseksi. Tarvittaessa pyydetään metsäasiantuntijan lausunto luontaisen metsittymisen onnistumisesta. (MaL 11 ) 9. Luvanhaltijan on noudatettava tienpitäjän ohjeistusta, kuten tieliittymäluvan hakeminen, näkemistä huolehtiminen ja varoitus- ja nopeusrajoitusmerkinnät. 10. Luvanhaltijan on toimitettava maa-ainesten ottamismäärät vuosittain ns. notto-rekisteriin. (MaL 23a ) 11. Luvanhaltijan on ilmoitettava valvontaviranomaiselle alueen maisemoinnista lopputarkastuksen tekemistä varten. 12. Maisemointitöiden vakuudeksi määrätään 12 000 euroa ja se on toimitettava kunnalle ennen ottamistoiminnan aloittamista. Vakuuden on oltava voimassa 31.1.2022 saakka. (MaL 12 ) LUPAMÄÄRÄYKSET/YMPÄRISTÖLUPA 1. Yleistä Louhinnassa ja murskauksessa on toimittava hakemuksessa ilmoitetulla tavalla ottaen kuitenkin huomioon lupamääräykset. Toiminnassa on noudatettava valtioneuvoston asetusta VNA 800/2010 kivenlouhimoiden ja murskaamojen ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista. Luvanhaltijan on huolehdittava, että louhintaa ei tehdä 300 metriä lähempänä lähimpiä kiinteistöjä. (YSL 62 ) 10 2. Toiminta ja työskentelyajat
11 Louhintaa, rikotusta ja murskausta ei saa tehdä kesäaikana aikavälillä 1.6.-15.8. Arkipyhinä ja viikonloppuisin ei toimintaa saa harjoittaa. Päivittäiset aikarajat, jolloin eri työlajeja voi tehdä: Murskaus maanantaista perjantaihin klo 7-22 Poraaminen ma-pe klo 7-21 Rikotus ja räjäytys ma-pe klo 8-18 Jalostekuljetukset ma-pe klo 6-22 ja pakottavista syistä mahdollisesti lauantaisin klo 7-18. Täyden toiminnan (rikotus, murskaus, kuormaajat, lastaus) päivittäinen työskentelyaika saa olla enintään 8 tuntia. Kun murskauslaitos saadaan maastollisesti alas meluvallien suojaan ja meluesteinä on lisäksi mahdollisesti jalostekasoja (sekä lumipeite), voidaan päivittäisiä työskentelyaikoja perusmurskauksen osalta pidentää. Melutasojen ulko-ohjearvoja eikä yllä mainittuja päivittäisiä aikarajoja saa kuitenkaan ylittää ja lupaviranomainen voi edellyttää melumittauksen. Poraaminen tehdään eri aikoina muiden toimintojen kanssa. (YSL 20, 52, NaapL 17, VNp 993/1992, VNA 800/2010) 3. Melu ja tärinä ja niiden tarkkailu Ulkomelun taso ei saa ylittää lähimmillä kiinteistöillä päivittäin (klo 7-22) melutasoa 55 db (L Aeq ), loma-asuntoalueet 45 db. Yöarvot klo 22-07 vastaavasti 50 db ja 40 db (L Aeq ). Melutasoa on pyrittävä alentamaan työteknisin järjestelyin: ottamissuunnitelmassa esitetyt meluvallit on rakennettava pinta- ja irtomaista ennen rikotuksen ja murskauksen aloittamista. Vallit sijoitetaan mahdollisimman lähelle melulähdettä. Toiminnan edistyessä jalosteiden varastokasoja voi käyttää meluvalleina. Rikotus ja murskaus on tehtävä mahdollisimman matalalla maastontasolla meluvallien suojassa. Räjäytykset on tehtävä riittävän pienillä panostuksilla rakennusvaurioiden ehkäisemiseksi. Räjäytyksistä on ennakkoon ilmoitettava lähikiinteistöille (alle 500 m) ja tarvittaessa lähimmillä tehdään tärinämittaukset rakennekatselmuksineen. Luvansaaja on velvollinen tekemään/teettämään kustannuksellaan meluja tärinämittauksia, jos lupaviranomainen niin edellyttää
12 (YSL 6, 20, 52, 62, NaapL 17, VNa 800/2010, VNp 993/1992) 4. Pölyhaitat Pölyhaittoja on etenkin kuivina aikoina ehkäistävä kiviaineksen/kasojen sekä kuljetustien vesikastelulla ja laitteiden koteloinneilla. Luvansaaja on velvollinen mittaamaan/mittauttamaan kustannuksellaan leijuvan pölyn (PM10) pitoisuudet häiriintyvissä kohteissa, jos lupaviranomainen niin edellyttää (YSL 6, 20, 52, 62, NaapL. 17, VNA 80/2010, VNA 38/2011). 5. Öljytuotteet ja kemikaalit Poltto- ja voiteluaineiden sekä kemikaalien varastoinnissa ja käytössä on noudatettava kemikaalilainsäädännön ohjeita ja määräyksiä. Öljytuotteita saa varastoida alueella vain kulloinkin menossa olevan työjakson tarvitsemat määrät. Säiliöt on oltava valuma-altaallisia tai kaksivaippaisia ja varustettuna asianmukaisilla varolaitteilla (ylitäytön-, laponesto yms.). Öljytuotteiden ja kemikaalien valuminen maaperään on ehkäistävä; tankkauspaikka ja muut vastaavat kohteet on suojattava esim. asianmukaisella suojausmatolla siten, että kemikaalien pääsy maaperään tai pohjaveteen estyy. Polttoaineiden ja kemikaalien varastointialueiden sekä tukitoiminta-alueiden maaperän suojauksesta määrätään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. (YSL 16, 19, 20, 52, VNA 800/2010) 6. Jätteet Toiminnasta syntyvien jätteiden käsittelyssä on noudatettava jätelain määräyksiä sekä Sulkavan kunnan yleisiä jätehuoltomääräyksiä. Hyödyntämiskelpoiset jätteet on toimitettava hyötykäyttöön. Vaaralliset jätteet on välivarastoitava tiiviissä astioissa/alustalla ja toimitettava asianmukaisen luvan omaavalle kerääjälle tai vastaanottopaikkaan. Alueella ei saa varastoida romua tai jätteitä ja alue on siistittävä kunkin toimintajakson jälkeen.
(YSL 52, 58, JäteL 13, 29, 72, kunnan yleiset jätehuoltomääräykset, VNA 800/2010) 13 7. Päästöt vesiin Toiminta-alueen pohja on kaivettava loivasti kaatavaksi siten, että vedet valuvat alueelta pois ja imeytyvät maaperään. Suoraan ojiin joutuvat vedet on ohjattava ottamissuunnitelmassa esitetyn valuma-altaan kautta ennen ojastoa. Lupaviranomainen voi perustellusta syystä, kuten pohja- tai pintaveden pilaantumisepäilystä toiminnan seurauksena, edellyttää toiminnanharjoittajan teettämään kustannuksellaan vesitutkimuksia. (YSL 20, 52, Vna 800/2010) 8. Vahinko- ja häiriötilanteet Työmaalle on varattava alkusammutuskalustoa ja öljyntorjuntamateriaalia palo- tai vuotovahingon ensitorjuntaan. Vahinko-, vuoto- tai häiriötilanteissa toiminnanharjoittajan on välittömästi ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin haitallisten vaikutusten minimoimiseksi ja ehkäisemiseksi. Mikäli tilannetta ei saada luotettavasti hallintaan, on pelastuslaitos viipymättä pyydettävä apuun. Häiriö- tms. tapauksista on ilmoitettava lupaviranomaiselle ja tarpeen mukaan pelastusviranomaisille. Maaperän pilaantumistapauksesta on ilmoitettava paikalliselle ELY-keskukselle. Pelastus- ym. viranomaisten yhteystiedot pitää olla työmaalla saatavilla. (YSL 7, 14-17, 52, VNA 800/2010). 9. Kirjanpito, seuranta ja tiedottaminen Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa toiminnasta: toiminta-ajat, louhitut määrät, poikkeus- ja häiriötilanteet, jätekertymät ym. Kirjanpito on pyydettäessä esitettävä lupaviranomaiselle. Kaikkien alueella työskentelevien on tehtävä toiminnan tarkkailua jokaisessa työvaiheessa. Toiminnan lupamääräykset on saatettava kaikkien alueella työskentelevien urakoitsijoiden tietoon.
Kunkin toimintajakson aloittamisesta, arvioitu kestoaika sekä työmaan vastuuhenkilö on ilmoitettava viimeistään viikko etukäteen lupa- ja valvontaviranomaiselle, ympäristösihteeri puh. 040 5083 825. (YSL 62, 172, JäteL 118, 122 ) 10. Toiminnan muuttaminen ja lopettaminen Toiminnan olennaisista muutoksista, lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta on viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Lopettamisen jälkeen alueelta on poistettava toimintaan liittyneet rakenteet, laitteet, polttoaineet, jätteet yms. (YSL 52, JL 72 ). 14 SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki 6, 7, 14-17, 19, 20, 52, 58, 62, 172 Jätelaki 13, 29, 72, 118, 122 Laki eräistä naapuruussuhteista 17 Maa-aineslaki 1, 3-5, 4a, 5a, 6, 10-13, 19, 20, 23, 23a Asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 2, 3, 7 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista VNP 993/1992 Valtioneuvoston asetus kivenlouhimoiden ym. ympäristönsuojelusta VNA 800/2010 Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta 38/2011 Sulkavan kunnan yleiset jätehuoltomääräykset Sulkavan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksa PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Pääperustelut Maa-ainesten ottaminen noudattamalla hakemusta ja lupamääräyksiä ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 :ssä mainittujen rajoitusten kanssa. Luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät. Ennalta arvioiden toiminnasta ei aiheudu ympäristönsuojelulain 49 :n mukaisia terveyshaittoja, ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa eikä kohtuutonta rasitusta naapurustoon. Valtioneuvoston asetuksen 800/2010 edellytykset täyttyvät. Toiminta ei ole ristiriidassa kaavatilanteen kanssa. Tarkemmat perustelut Maaperän ja pohjaveden pilaaminen on kiellettyä. Konetöissä ja polttoaineiden varastoinnissa käsitellään öljytuotteita ja muita haitallisia aineita, jolloin ympäristövahingon riski on olemassa. Kemikaalien käytön ja mahdollisten ongelma- ja vahinkotilanteiden takia on syytä siten antaa määräyksiä maaperän ja pohjaveden pilaantumisen varalta. (ympäristöluvan määräykset nro 5 ja 8)
15 Ilkivallan ja roskaamisen mahdollisuus on perusteltua huomioida, koska maa-ainesalueet ovat tyypillisesti houkutelleet luvattomia kulkijoita. Myös jätehuollon asianmukaiseksi hoitamiseksi on annettu määräys (maa-ainesoton määräys nro 4, ympäristöluvan määräys nro 6) Asuin- ja loma-asuinpaikkoja sijaitsee melko lähellä toiminta-alueesta, minkä takia toiminnalle on asetettu vuodenaikaisia ja päivittäisiä toiminta-aikarajoituksia. Näillä määräyksillä naapurustolle ei ennalta arvioiden aiheudu kohtuutonta haittaa melun tai pölyn muodossa. Lupaviranomainen voi tarvittaessa määrätä tehtäväksi melu- ja/tai pölymittauksia. (ympäristöluvan määräykset nro 3 ja 4) Viranomaisseurannan tarpeiden takia on annettu määräyksiä. (maa-ainesoton määräykset nro 10 ja 11, ympäristöluvan määräykset nro 9 ja 10) Toiminnan lopettamisen ja jälkihoidon osalta on annettu määräyksiä. (maa-ainesoton määräykset nro 6 ja 8, ympäristöluvan määräys nro 12) Terveydensuojeluviranomainen puolsi lausunnossaan luvan myöntämistä. ja lausunto on huomioitu lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla. Tienpitäjän lausunto on huomioitu lupamääräyksissä. HUOMAUTUS Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvan määräystä ankarampia tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava (YSL 70 ). VASTAUKSET MUISTUTUKSIIN/VAATIMUKSIIN Lupa-ajan kesto. Luvanhakija lyhensi muistutusten pohjalta lupa-ajan kolmeen vuoteen alkuperäisen 10 vuoden sijasta. Meluhaitat ja toiminta-ajat. Luvanhakija on ottanut huomioon lähiasutuksen/loma-asuntojen tarpeet ympäristön viihtyvyyteen. Kesäaikana noin 10 viikon jaksona ei louhita eikä murskata. Melumallinnuksen perusteella meluisimpien työvaiheiden kesto on rajattu enintään kahdeksaan tuntiin päivässä, jotta melutason ohjearvot eivät ylity. Ympäristölupaa koskevassa lupamääräys nro 6:ssä on kuitenkin varaus mittausten määräämiselle, jos on aiheellista epäilyä tasojen ylittymiselle. Murskauspaikka (ja varastoalue) voi olla alle 300 metrin etäisyydellä asuinpaikasta, jos luotettavasti on esitetty riittävästä meluhaittojen torjunnasta.
Sade- ja valumavedet. Hakemuksessa on esitetty, että valumavedet ohjataan toiminta-alueelta maastoon laskeutusaltaan kautta. Louhinta/murskaustoiminnassa muodostuva valumavesi on ympäristölle varsin vähän haitallista sen sisältäessä lähinnä kiintoainesta ja typpeä. Louhinta-alueen vesillä on laskeutusaltaan jälkeen noin 300 metrin ojamatka ennen vesistöä. Laskeutusallas ja ojamatka pidättää tehokkaasti kiintoainesta ja mahdollisia haitta-aineita eikä vesistä ennalta arvioiden aiheuta haittoja Vekaransalmen kalastolle. Toiminnan sijoituspaikka/sen vaihtaminen Lupaviranomainen arvioi päätöksessään lupamääräykset huomioden, voiko haettu toiminta sijoittua hakemuksessa esitetylle paikalle. Lupaviranomaisen tehtäviin ei kuulu esittää toiminnan sijoittamista toiseen paikkaan esimerkiksi 500 metrin päähän. Kalliorinteen maisemallinen merkitys Hakemuksen kohteena oleva kalliorinne ei ole maisemallisesti selvästi poikkeava tai erityisen korkea lähialueiden kalliomäkiin verrattuna. Sitä ei ole esimerkiksi luokiteltu Etelä-Savon arvokkaaksi kallioalueeksi. Luvanhakija ilmoittaa porrastavansa louhintarintauksen. Näköyhteys katoaa seututieltä, kun tien ja kallion välinen puusto kasvaa. Luontoarvot/kasvillisuus ja eläimistö Alueelle tehdyn asianmukaisen luontoselvityksen mukaan ottamisalueen luontoarvot ovat tavanomaiset eikä maastokäynnillä havaittu erityisiä luontoarvoja. Alueen pienialaisten lehto-osien luontoarvot ovat laskeneet talousmetsäkäytön ja niiden hakkuiden takia. PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLOAIKA Tämä lupapäätös on voimassa 31.1.2021 saakka. PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Tästä päätöksestä tiedotetaan ympäristönsuojelulain 84 ja 85 :n mukaisesti. I Päätös Veljekset Kontinen Oy II Jäljennös Terveydensuojeluviranomainen/Itä-Savon SHP Etelä-Savon ELY-keskus III Tieto päätöksen antamisesta annetaan muistutuksen tehneille ja niille, joille luvan vireilläolosta tiedotettiin kirjeellä. Päätöksestä kuulutetaan Sulkavan kunnan ilmoitustaululla ja kunnan verkkosivuilla. 16
17 KÄSITTELYMAKSU MUUTOKSENHAKU Lupahakemuksen käsittelystä peritään kunnan maa-ainesmaksutaksan ja ympäristönsuojeluviranomaisen maksutaksan mukaisesti yhteensä 2766 euroa. Maksu koostuu maa-aineslupamaksusta 1050 euroa, lähikiinteistöjen (12 kpl) kuulemismaksuista 396 euroa sekä louhimon ympäristölupamaksun osuudesta (60 % lupamaksusta) 1320 euroa. Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudesta kirjallisella valituksella, joka on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen antopäivästä antopäivää lukuun ottamatta. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Lupamaksuun haetaan muutosta samalla tavalla kuin pääasiassa. ALLEKIRJOITUKSET Pekka Sorjonen ympäristösihteeri