lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/ / Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Terveystarkastaja Kirsi Puola : Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Raision ja Naantalin kaupungin terveydensuojeluviranomaisen lausuntoa Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta (dnro ESAVI/8312/2015). Raision ja Naantalin kaupunkien ja Ruskon kunnan terveydensuojeluviranomaisena toimii Raision kaupungin terveysvalvontajaosto. Lausuntoa pyydetään mennessä. Lausunnon antamiselle on saatu lisäaikaa asti. Hakemus koskee puuaineksen murskausta ja haketusta sekä käytöstä poistetun rakennus- ja purkumateriaalin vastaanottoa ja lajittelua. Lisäksi haetaan lupaa toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta. Toiminta on tarkoitus aloittaa vuoden 2017 aikana. Toimintaa suunnitellaan Naantaliin Luolalan teollisuusalueelle osoitteeseen Prosessikatu 23 noin 7 ha suuruiselle alueelle. Alueella on tällä hetkellä kallionlouhinta- ja murskausalue. Luolalan asemakaavassa alue on merkitty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T-2). Luode-länsi-lounaissuunnassa kiinteistö rajautuu louhittuun kallionseinämään. Eteläpuolella m etäisyydellä on öljynjalostamon säiliöalue. Pohjoispuolella on teollisuusalue ja länsipuolella peltoaluetta. Kiinteistölle rakennetaan huolto- ja toimistorakennus (noin 1000 m²) ja kierrätysmateriaalin käsittelyhalli (noin 3000 m²) sekä vaaka. Lähin asuintalo sijaitsee alueen rajalta 200 m länteen ja noin 250 m etäisyydellä haketus/murskausalueesta. Alueesta koilliseen sijaitsee lähin omakotitalo noin 250 m etäisyydellä bioenergiaterminaalin rajasta ja lähimmillään noin 350 m etäisyydellä alueesta, jossa haketus/murskaus tapahtuu. Raision kaupungin raja on itäpuolella ja vaikutusalueella Raision puolella sijaitsee useita asuintaloja. Toiminnassa varastoidaan ja käsitellään rankaa ym. puuta t/a sekä kantoja, risuja ja olkia t/a. Rakennuspuuta ja puupakkauksia varastoidaan ja käsitellään 6000 t/a sekä rakennus- ja purkutoiminnan jakeita t/a. Purkumateriaali lajitellaan hallissa. Kierrätyspolttoaineeksi sopiva jae (mm. muovi, maalattu puu ja pahvipakkaukset) murskataan hallissa. Puu, kannot ja kierrätyspuu haketetaan tai murskataan ulkona. Hake varastoidaan ulkona.

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Bioterminaalin alueella tapahtuu kierrätysmateriaalien vastaanottoa sekä poisvientiä arkisin klo välisenä aikana sekä lauantaisin klo Haketta kuljetetaan laitokselta asiakkaille lämmityskautena ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Metsäenergiakuormia vastaanotetaan laitokselle ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Lämmityskaudella talviaikana välisenä aikana haketusta/murskausta tehdään maanantaista perjantaihin klo ja lauantaina klo välisenä aikana. Kesäaikaan haketusta/murskausta tapahtuu maanantaista perjantaihin klo ja lauantaina klo välisenä aikana. Haketusta/murskausta tapahtuu talviaikana lähes päivittäin ja kesällä viikoittain. Rekkaliikenteen määrä on enimmillään 30 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kiinteistölle liikennöidään Patenttikadulta ja Viestikadulta Prosessikadulle, mikä ohjeistetaan kuljettajille. Alueen pintavedet ohjautuvat itäpuolella virtaavaan ojaan, joka laskee yli 2 km etäisyydellä mereen. Alueen länsiosaan rakennetaan 700 m 3 :n laskeutusallas kentältä tuleville hulevesille. Poikkeustilanteessa, esim. öljyvuodon aikana veden virtaus sadevesiviemäriin voidaan katkaista sulkuventtiilikaivosta. Hakemuksen liitteenä on seuranta- ja tarkkailusuunnitelma, jonka mukaan alueelta johdettavasta vedestä otetaan vesinäyte laskeutusaltaan jälkeen tarvittaessa. Toiminnan ympäristöriskejä ovat öljy- ja polttoainevahingot sekä hakekasojen tulipalo. Pöly Puun murskauksessa ja haketuksessa syntyvä pöly rajoittuu pääosin laitosalueelle. Suurin pöly aiheutuu rakennusten purkutyömailta tulevan kuivan puun murskaamisesta kesäaikana. Pölyä torjutaan mm. varastokasojen sijoittelun ja kastelun avulla. Hakija viittaa Valtimolla tehtyyn vastaavan kokoisen bioterminaalin pölyselvitykseen, joka on tehty matemaattisesti mallintamalla. Esitetyn selvityksen mukaan pölyn pitoisuus ilmassa ei ylitä 40 µg/m 3 noin 200 m päässä. Melu Toiminnan pääasiallisia melulähteitä ovat puun haketus ja murskaus, työkoneet ja liikenne. Haketus ja murskaus tullaan tekemään varastokasojen suojassa.

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Toiminnan melupäästöistä on tehty meluselvitys. Mallinnus- ja mittaustulosten perusteella toiminnan melutaso alittaa valtioneuvoston päätöksen ohjearvot ympäristön asuinrakennusten alueilla, kun melun leviäminen asuinrakennusten suuntaan estetään varastokasojen sijoittelun avulla. Mitä lähempänä varastokasaa hakemurskain toimii, sitä parempi on varastokasojen vaimennusvaikutus. Bioenergiaterminaalin pohjois- ja itäreunassa varastokasat pidetään mahdollisimman korkeina ja yhtenäisinä. Toiminta tullaan suunnittelemaan siten, että kaikissa tilanteissa hakemurskaimen ja asuinalueen välissä on hyvin toimiva melueste, joka on haketettavan tai haketetun materiaalin kasa. Kun hakettamatonta puuta tai haketta käytetään meluesteinä, niin lähimmillä asuinrakennuksilla keskisäänitaso on db(a). Yöajan keskisäänitaso on alle 40 db(a) kaikilla ympäristön asuinrakennuksilla, koska yöajan toiminta bioenergiaterminaalissa on vähäistä. Toiminnassa syntyvä hyödyntämiskelvoton rakennusjäte, noin 2000 tonnia vuodessa, varastoidaan kuljetuskonteissa hallissa tai ulkona. Rakennusjätteen lajittelussa erotettu betoni- ja tiilijäte sekä kiviaines varastoidaan ulkona kasalla. Asemapiirros on esityslistan oheismateriaalina. Toimintaa kuvataan tarkemmin sähköpostilla jäsenille jaettavassa materiaalissa (ympäristölupahakemus ja sen täydennys sekä meluselvitys). Hakemus on nähtävänä Raision kaupungin teknisen keskuksen asiakaspalvelussa ja kokouksessa. Oheismateriaali 1 Asemapiirros Energia-ja kierrätysparkki.pdf Päätösehdotus Terveystarkastaja Kirsi Puola Terveysvalvontajaosto antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Energia- ja Kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta seuraavan lausunnon: Hanke on herättänyt lähialueen asukkaissa ja yrityksissä huolta. Erityisesti haketuksesta ja murskauksesta aiheutuva melu, raskaan liikenteen lisääntyminen sekä yöaikainen toiminta on huolestuttanut asukkaita. Toiminnassa tulee noudattaa parasta käyttökelpoista tekniikkaa melu- ja pölyhaittojen estämiseksi. Meluselvityksen perusteella toiminnassa päästään ohjearvojen mukaisiin melutasoihin vain, jos meluvallit sijaitsevat riittävän lähellä melulähdettä ja ovat oikeanlaisia. Toiminnassa tulee huolehtia siitä, että meluesteet ovat aina paikoillaan ja riittävän korkeita, kun haketusta, murskausta ja muuta meluavaa työtä tehdään. Meluesteiden tulee olla pysyviä.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Toiminnan ja meluesteiden suunnittelussa on otettava huomioon, että toiminta-alueen reunassa oleva kalliorintaus aiheuttaa äänen heijastumista asuinrakennusten suuntaan. Myös heijastusvaikutukset estävien meluesteiden tulee olla pysyviä. Melumallinnus on tehty olettaen, että alueella työskentelee yksi hakemurskain ja yksi pyöräkuormaaja. Jos toiminnassa on tarkoitus käyttää yhtäaikaisesti useampia laitteita, tulee tämä ottaa huomioon meluhaittaa arvioitaessa. Yöaikaan tapahtuvassa toiminnassa tulee ottaa huomioon, että aiheutuvat äänet poikkeavat muusta äänestä alueella. Ohjearvojen mukainen yöajan äänitaso ei välttämättä ole riittävä rajoittamaan haittoja. Toiminnan pölypäästöt tulee määrätä mitattavaksi. Hulevesien laatua laskeutusaltaan jälkeen tulee tarkkailla säännöllisesti. Päätös Terveysvalvontajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Pöytäkirjaan merkitään, että Tuomo Vasala poistui klo kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana. Tiedoksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 72 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 2.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta

Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 256/11.01.00.00/2016 15 Lausunto Energia- ja kierrätysparkki Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila 2.3.2016: Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lausunto aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksesta / Energia- ja KierrätysParkki Oy

Lausunto aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksesta / Energia- ja KierrätysParkki Oy Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 17 10.03.2016 Lausunto aluehallintovirastolle ympäristölupahakemuksesta / Energia- ja KierrätysParkki Oy 81/11.02.00/2016 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 10.03.2016

Lisätiedot

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone. Tuomo Vasala, Ympäristön- ja rakennusvalvontapalvelut

Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone. Tuomo Vasala, Ympäristön- ja rakennusvalvontapalvelut Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (17) Kokoustiedot Aika 15.03.2016 tiistai klo 18:00-19:10 Paikka Raision kaupungintalo, ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila,

Lisätiedot

Energia- ja KierrätysParkki Oy Prosessikatu 23 Naantali. Ympäristölupahakemus

Energia- ja KierrätysParkki Oy Prosessikatu 23 Naantali. Ympäristölupahakemus HANNU SALONEN YMPÄRISTÖPALVELUT OY Energia- ja KierrätysParkki Oy Prosessikatu 23 Naantali Ympäristölupahakemus 13.10.2015 Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy Juha Roivainen juha.roivainen@hannusalonen.fi

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp)

Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 11934-2012 (235) Ympäristölupahakemus / Kiinteistöliikelaitos, puhtaan betonijätteen pulverointi (Kuparikatu 7-15) (Ymp) Tiivistelmä: - Ympkaalk 23 Ympäristönsuojelu 3.1.2013/

Lisätiedot

Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta

Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 398/11.01.00.00/2017 28 Lausunto Turun kaupungin ympäristönsuojelulle JJ Kaivin & Kallio Oy:n ympäristölupahakemuksesta Ympäristösihteeri Katja Holttinen 12.4.2017:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.11.2014 Sivu 1 / 1 4278/11.01.00/2014 116 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Fortum Power and Heat Oy:n Kivenlahden lämpökeskuksen toiminnan muutosta ja ympäristöluvan

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Lounais-Suomen Hakelämpö Oy (Ymp)

Ympäristölupahakemus / Lounais-Suomen Hakelämpö Oy (Ymp) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 7589-2011 (235) Ympäristölupahakemus / Lounais-Suomen Hakelämpö Oy (Ymp) Tiivistelmä: - Ympkaalk 446 Ympäristönsuojelutoimisto 24.10.2011 / Helena Pakkala ja Fredrik Klingstedt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.05.2015 Sivu 1 / 1 1802/11.01.00/2015 48 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ympäristöluvan muutoshakemuksesta, Delete Finland Oy:n siirtokuormausasema, Juvanmalmintie 18

Lisätiedot

Asianro 36/ / Lausunto koskien ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista / Läänin Kuljetus Oy, Rusko (ESAVI/282/04.

Asianro 36/ / Lausunto koskien ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista / Läänin Kuljetus Oy, Rusko (ESAVI/282/04. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 36/11.01.00/2012 30 Lausunto koskien ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamista / Läänin Kuljetus Oy, Rusko (ESAVI/282/04.08/2011) Terveystarkastaja Kirsi

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (18) Ympäristölautakunta Kokoustiedot. Aika torstai klo 18:00-19:25

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (18) Ympäristölautakunta Kokoustiedot. Aika torstai klo 18:00-19:25 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (18) Kokoustiedot Aika 15.09.2016 torstai klo 18:00-19:25 Paikka Ympäristöviraston neuvotteluhuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Ari Jutila, puheenjohtaja Janette

Lisätiedot

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 Etelä-Suomi 11.12.2013 Naantalin kaupunki Kaupunginhallitus PL 43 21101 NAANTALI!/. C:'.?('. ()(/ Viite Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen/

Lisätiedot

Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto

Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto Terveydensuojelujaosto 21 18.03.2014 Terveydensuojelujaosto 59 28.08.2014 Terveydensuojelujaosto 54 13.06.2017 HELSINGIN ERIKOISHÖYLÄYS OY:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS PUUN HAKETTAMISELLE JA VARASTOINNILLE PORLAMMILLA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Esityslista 31/2013 1 (5) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 27.08.2013 264 HEL 2013-009264 T 11 01 00 00 ESAVI/323/04.08/2012 Päätös Lupatilanne Ympäristölautakunta päätti antaa Etelä-Suomen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 25.09.2014 Sivu 1 / 1 1965/11.01.00/2014 Ympäristölautakunta 56 15.5.2014 99 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, Circulation Oy:n siirtokuormausasema, Arinatie 13,

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat:

3 0, Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna. Asiat: Etelä-suomen aluehallintovirasto Yrnpaistölupavaskaiakie Yinpäistaililarkastaja Kai Ratilainen SigerJaarfn katu 15 13100 Hätneenfma Etelä-Sucrnen aluehallintovirasto Hämeenlinna 3 0, 05. 2013 DNRO ESAVI/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 128 Lammin Sahti Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava tapahtuma, Rautatientori HEL 2015-007507 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus. Energiahake Huurinainen Oy. Bioterminaali Ruuhijärventie 35 Kajaani. Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy 20.7.

Ympäristölupahakemus. Energiahake Huurinainen Oy. Bioterminaali Ruuhijärventie 35 Kajaani. Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy 20.7. Ympäristölupahakemus Energiahake Huurinainen Oy Bioterminaali Ruuhijärventie 35 Kajaani 20.7.2018 Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy 1 Sisällys 1 Toiminta, jolle lupaa haetaan... 2 1.1 Lyhyt kuvaus toiminnasta...

Lisätiedot

TIELIIKENNEMELUSELVITYS

TIELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu RaporttiPR3032Y01 Sivu1(16) Hämeenlinnankaupunki LeenaRoppola Raatihuoneenkatu9 13100Hämeenlinna Turku TELKENNEMELUSELVTYS Hämeenlinnankorkeakoulukeskus,asemakaavajaasemakaavanmuutos Raportinvakuudeksi

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.01.2016 Sivu 1 / 1 4343/2014 11.01.00 6 Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupapäätös, maa-ainesten varastointi ja käsittely, Espoon kaupungin tekninen keskus, Hannus Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 09.09.2013 953 HEL 2013-009264 T 11 01 00 00 Viite: Dnro ESAVI/323/04.08/2012 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen

Lisätiedot

Hautomoallaskuoren seulonnan koetoimintailmoitus ja toiminnanaloittamislupa, Ristiina. UPM-Kymmene Wood Oy Pelloksen vaneritehtaat 52420 Pellosniemi

Hautomoallaskuoren seulonnan koetoimintailmoitus ja toiminnanaloittamislupa, Ristiina. UPM-Kymmene Wood Oy Pelloksen vaneritehtaat 52420 Pellosniemi PÄÄTÖS Nro 50/2012/1 Dnro ISAVI/45/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2012 ASIA Hautomoallaskuoren seulonnan koetoimintailmoitus ja toiminnanaloittamislupa, Ristiina ILMOITUKSEN TEKIJÄ UPM-Kymmene

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 41 16.12.2015 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 41 A. Ahlström

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 34/2012 1 (7) Kaupunginhallitus Ryj/1 1.10.2012

Helsingin kaupunki Esityslista 34/2012 1 (7) Kaupunginhallitus Ryj/1 1.10.2012 Helsingin kaupunki Esityslista 34/2012 1 (7) Päätöshistoria Ympäristölautakunta 18.09.2012 275 HEL 2011-006220 T 11 01 00 00 ESAVI/173/04.08/2012, ESAVI/174/04.08/2012 Päätös Laitosten sijainti Aikaisemmat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T

Lisätiedot

HERNESAAREN VÄLIVARASTOKENTÄN TOIMINTA

HERNESAAREN VÄLIVARASTOKENTÄN TOIMINTA HERNESAAREN VÄLIVARASTOKENTÄN TOIMINTA ESITYKSEN SISÄLTÖ Yleiskuvaus toiminnasta Aluerajaus ja lähimmät häiriintyvät kohteet Välivarastoitavat materiaalit Esikäsittelymenetelmät Vaikutukset ympäristöön

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset 1.1. - 31.1.2015. Diaarinumero Vireilletulopäivä Asia Asiakas Päätöspäivä Päätösnro

Ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset 1.1. - 31.1.2015. Diaarinumero Vireilletulopäivä Asia Asiakas Päätöspäivä Päätösnro Ympäristönsuojelulain mukaiset päätökset 1.1. - 31.1.2015 Diaarinumero Vireilletulopäivä Asia Asiakas Päätöspäivä Päätösnro Kunta/ Kaupunki Uusimaa ESAVI/6746/2014 11.07.2014 Ilmoitus Helen Oy:n Vuosaaren

Lisätiedot

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen

VASTINE. 1. Vastine Orimattilan ympäristölautakunnan päätösesitykseen VASTINE Projekti Orimattila Hietala, kiviaineksen ottamisen meluselvitys Asiakas NCC Industry Oy Päivämäärä 13.7.2017 Vastaanottaja Taina Piiroinen Lähettäjä Janne Ristolainen Tiedoksi 1. Vastine Orimattilan

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 103/2014/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2013

Päätös. Etelä-Suomi Nro 103/2014/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2013 Päätös Etelä-Suomi Nro 103/2014/1 Dnro ESAVI/198/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2014 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee Helsingin

Lisätiedot

Rakennusjätteiden käsittelylaitoksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Joensuu.

Rakennusjätteiden käsittelylaitoksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Joensuu. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 21/2013/1 Dnro ISAVI/294/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.3.2013 ASIA HAKIJA Rakennusjätteiden käsittelylaitoksen ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Joensuu. Milleta

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

INFRA ry Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu

INFRA ry Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu VALTIONEUVOSTON ASETUS ASFALTTIASEMIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVAATIMUKSISTA Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu VALTIONEUVOSTON ASETUS ASFALTTIASEMIEN YMPÄRISTÖNSUOJELUVAATIMUKSISTA Meluntorjuntaa

Lisätiedot

19268 JUHA VIRKKI LOUHINNAN MELUSELVITYS PORNAINEN 2005

19268 JUHA VIRKKI LOUHINNAN MELUSELVITYS PORNAINEN 2005 JUHA VIRKKI LOUHINNAN MELUSELVITYS PORNAINEN 2005 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN 15870 HOLLOLA PUH./TEL +358 (0)3 52 351 FAKSI/TELEFAX +358 (0)3 523 5252 SÄHKÖPOSTI/E MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

Lisätiedot

Hiidenmäen meluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere Toukokuu 2010 Joulukuu 2010 täydennetty Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT... 3

Lisätiedot

ILMOITUKSEN VIREILLETULO, ILMOITUKSEN TEKEMISEN PERUSTE JA TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN

ILMOITUKSEN VIREILLETULO, ILMOITUKSEN TEKEMISEN PERUSTE JA TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 121/10/1 Dnro ISAVI/226/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus, joka koskee seka- ja rakennusjätteen

Lisätiedot

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy

Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 586 05.09.2006 3 Ymp 10193-2006 (235) Ympäristölupahakemus / Betonilaatta Oy Ympkaalk 586 Tiivistelmä: - Ympäristönsuojelutoimisto 25.8.2006/Fredrik

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 06.10.2016 Sivu 1 / 1 1137/2013 11.01.00 88 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Ekokem-Palvelu Oy:n ympäristölupahakemus koskien Juvanmalmin jätteenkäsittelylaitoksen toiminnan

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (9) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2015 1 (9) 904 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Destamatic Oy:n Kyläsaaren jätteiden lajittelu- ja siirtokuormausaseman toiminnan muuttamista koskevasta ympäristölupahakemuksesta

Lisätiedot

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen

Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen Porin seudun jätetaksa jätteenkäsittelymaksut Hangassuon jätekeskuksessa ja Porin kierrätyskeskuksessa 1.5.2016 alkaen PORIN KIERRÄTYSKESKUKSEN JÄTEMAKSUT: Jätemaksu sis. alv 24 % Keräysmetalli maksutta

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto

NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY. Vastaanottaja Nastolan kunta. Asiakirjatyyppi Lausunto Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Lausunto Päivämäärä 5.2.2014 NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVA HIEKKATIEN JA HIETATIEN ALUEEN PÖLY NASTOLAN KUNTA PÖLY Tarkastus Päivämäärä 5.2.2014 Laatija

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys Miilukorpi Asemakaavan osa-alueen meluselvitys 12.2.2018 SISÄLLYS 1 Suunnittelukohde 1 2 Menetelmät ja lähtötiedot 3 2.1 Melutasojen ohjearvot 3 2.2 Melulaskennat 3 2.3 Melulaskennan maastomalli 4 2.4

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 210 11.12.2014. Maa-ainesten ottamislupa, Tom Lindström, Korppoo 1643/10.03.00.10/2014. Ympäristölautakunta 11.12.

Ympäristölautakunta 210 11.12.2014. Maa-ainesten ottamislupa, Tom Lindström, Korppoo 1643/10.03.00.10/2014. Ympäristölautakunta 11.12. Ympäristölautakunta 210 11.12.2014 Maa-ainesten ottamislupa, Tom Lindström, Korppoo 1643/10.03.00.10/2014 Ympäristölautakunta 11.12.2014 210 Valmistelija Vt. ympäristönsuojelutarkastaja Tomas Kull, puh.

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani Hietala Jani Leppänen Saara Seppälä, saapui klo Leena Salo Erja Laine

Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani Hietala Jani Leppänen Saara Seppälä, saapui klo Leena Salo Erja Laine Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (13) Kokoustiedot Aika 28.03.2017 tiistai klo 17:35-18:00 Paikka Raision kaupungintalo, takkahuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kurila, puheenjohtaja Juhani

Lisätiedot

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ 110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tällä ohjeella määritetään ulkopuolisille toimijoille erilaisten kaavoitus- ja rakentamishankkeiden yhteydessä Turku Energia Sähköverkot Oy:n (TESV)

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti

Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL VAASA Puhelin Faksi Sähköposti Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL 204 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Päätös 1 (11) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0178/2 Diaarinumero

Lisätiedot

RANTA-TAMPELLAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS LOUHEENMURSKAUSASEMA

RANTA-TAMPELLAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS LOUHEENMURSKAUSASEMA TAMPEREEN KAUPUNKI Keskusta-hanke RANTA-TAMPELLAN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS LOUHEENMURSKAUSASEMA Tampere 25.4.2018 Raija Tevaniemi SISÄLTÖ YLEISTÄ... 3 LOUHEEN MURSKAUKSEN TARKOITUS... 3 LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 28 :n 2 momentin kohta 4) Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f)

Ympäristönsuojelulain 28 :n 2 momentin kohta 4) Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 192/2012/1 Dnro ESAVI/11/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.11.2012 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta, joka koskee kantojen

Lisätiedot

Saimaankatu 29, Lahti

Saimaankatu 29, Lahti Lausunto 6265-1a 1(8) 30.1.2015 Meluselvitys Saimaankatu 29, Lahti Lausunnon muutokset Numero Päiväys Muutokset 6265-1a 30.1.2015 Ensimmäinen versio. Tämän asiakirjan osittainen julkaiseminen tai kopiointi

Lisätiedot

SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009

SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto C6009 SUUNNITTELUKESKUS OY MELUSELVITYS 1 (2) Helsinki/ M. Koivisto 22.11.2005 5005-C6009 MATTI JANHUNEN AITOLAHDENTIEN ASEMAKAAVA MELUSELVITYS 1 Tausta Tampereen Aitolahdentien varteen Niihamanselän Olkahisenlahden

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI 17 Raportti PR-Y1934 Naantalin kaupunki Turku 7.8.2012 Kirsti Junttila Sivu 1 (7) YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaukset 28.6., 30.7. ja 2.8.2012 Raportin vakuudeksi Jani Kankare

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikka Lausunto Dnro: Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut. Anna Hakamäki 11.11.2015 718/11.01.00/2015

Yhdyskuntatekniikka Lausunto Dnro: Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut. Anna Hakamäki 11.11.2015 718/11.01.00/2015 Yhdyskuntatekniikka Lausunto Dnro: Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut Anna Hakamäki 11.11.2015 718/11.01.00/2015 Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta Lausunto Perikunta c/o Christian

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

Sijainti ja alue. saakka.

Sijainti ja alue. saakka. Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Ympäristölautakunta Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:00-18:10. Kaupunginhallituksen huone

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Ympäristölautakunta Kokoustiedot. Aika torstai klo 17:00-18:10. Kaupunginhallituksen huone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:00-18:10 Paikka Kaupunginhallituksen huone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Ari Jutila, puheenjohtaja Janette Broberg

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

Ympäristölautakunta DN:o 6893/11.01.00/2011 Päätöksen antopäivä 28.5.2013

Ympäristölautakunta DN:o 6893/11.01.00/2011 Päätöksen antopäivä 28.5.2013 ESPOON KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta DN:o 6893/11.01.00/2011 Päätöksen antopäivä 28.5.2013 Asia Päätös Maanrakennus Oy Laatutyön esittämästä ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisesta

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI PÄÄTÖS 111-2014-3

HEINOLAN KAUPUNKI PÄÄTÖS 111-2014-3 HEINOLAN KAUPUNKI PÄÄTÖS 111-2014-3 Ympäristö- ja rakennuslautakunta Ympäristönsuojelulain Rauhankatu 3 71 :n mukaisessa 18100 HEINOLA ympäristölupa-asiassa Päätös on annettu julkipanon jälkeen 27.5. 2015

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO PIIPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO PIIPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 741700 PPPILAKKI MELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS 27.8.2018 Asemakaava ja asemakaavan muutos nro 741700 Piippilakki Liikennemeluselvityksen täydennys Laatijat: Johanna Toivonen

Lisätiedot

Lausunto Remeo Oy ympäristölupahakemuksesta Pajarilan Hyötyjätekeskus. Esittelijä: Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen

Lausunto Remeo Oy ympäristölupahakemuksesta Pajarilan Hyötyjätekeskus. Esittelijä: Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen Lausunto Remeo Oy ympäristölupahakemuksesta Pajarilan Hyötyjätekeskus Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1885/11.01.00.04/2018 Esittelijä: puh. Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen 040 081 5284 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS 119 Raportti PR-Y1776 Destia Oy Turku 29.9.2011 Maarit Salonoja PL 382 Sivu 1 (19) 33101 Tampere YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Kalliolouheen murskaus Kalasatama, Helsinki Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Laadittu: 22.12.2014. Mömossenin jäteaseman seuranta- ja tarkkailusuunnitelma

Laadittu: 22.12.2014. Mömossenin jäteaseman seuranta- ja tarkkailusuunnitelma Laadittu: 22.12.2014 Mömossenin jäteaseman seuranta- ja tarkkailusuunnitelma Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Käsiteltäviksi hyväksyttävät jätteet... 2 3 Vastaanotettavien jätteiden laadun tarkastaminen...

Lisätiedot

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia

Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Meluselvitys 1 (2) Valtatien 3 parantaminen Laihian kohdalla, tiesuunnitelma, Laihia 16T-2 Meluselvitys Melulaskennat on laadittu Liikenneviraston maanteiden meluselvityksen maastomallin

Lisätiedot

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5 Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101

Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila. Ympäristönsuojelulain 101 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2012/1 Dnro ESAVI/125/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 11.10.2012 ASIA Sikalan laajentamista koskevan ympäristölupapäätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta, Marttila.

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 193 1 UUS 2009-Y-101-111 LAUSUNTO UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSELLE HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUK- SESTA (KALASATAMA) Khs 2009-1263 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 13 Lausunto aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle rakennusviraston hakemuksesta Verkkosaaren eteläosan rantarakentamiseksi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto 26.05.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö

Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto 26.05.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö 1 (7) 87 Live Entertainment Finland Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava konsertti, Olympiastadion HEL 2015-004432 T 11 01 00 02 Päätös on tehnyt ympäristönsuojelulain 118 :n mukaisen ilmoituksen

Lisätiedot

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1

EKOMAKSUT 01.05.2013. Jätetaksa Oy Botniarosk Ab:n toimialueella Jätemaksutaulukko nro 1 EKOMAKSUT Jätemaksutaulukko nro 1 /vuosi /vuosi Asunnot, joissa asuu 1 henkilö 20,00 24,8 Asunnot, joissa asuu 2 henkilöä 33,00 40,92 Asunnot, joissa asuu 3 henkilöä tai enemmän 38,00 47,12 Rivi- ja kerrostalot/asunto

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 359 Vaasan hallinto-oikeuden päätös Helen Oy:n valituksesta Kellosaaren kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-014194

Lisätiedot

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, PÄÄTÖKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, PÄÄTÖKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä: 18.2.2011 Dnro: KARP 316/2011 ASIA Päätös Purku & Piikkaus Oy:n ympäristöluvan mukaisen toiminnan raukeamisesta.

Lisätiedot

073040-09.1. Naantalin voimalaitos ja satama-alue Ympäristömeluselvitys. Benoit Gouatarbes Tapio Lahti Timo Markula

073040-09.1. Naantalin voimalaitos ja satama-alue Ympäristömeluselvitys. Benoit Gouatarbes Tapio Lahti Timo Markula 073040-09.1 Naantalin voimalaitos ja satama-alue Ympäristömeluselvitys Benoit Gouatarbes Tapio Lahti Timo Markula Insinööritoimisto Akukon Oy Helsinki 8/2007 073040-09.1 1 (5)+liitteet DI Benoit Gouatarbes,

Lisätiedot

Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana muistutuksia. Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet.

Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana muistutuksia. Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet. 1 / 5 VASTINE NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Villilän yritysalueen asemakaavan muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 13.7. 25.8.2017. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b

Kiinteistön omistaa hakija. Vna ympäristönsuojelusta (2014/713) 2 kohta 6 b LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lupajaosto Lupajaosto 30.5.2018 Loimijoentie 74 Y6/2018 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon x.x.2018 jälkeen Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus kiviaineksen murskaukseen.

Lisätiedot

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16

Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit. Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 Sörnäistenrannan-Hermanninrannan osayleiskaavaehdotus, vaikutusten arvioinnit Selvitys liikennemelusta osayleiskaava-alueella 16 KSV/L HHä 21.8.2007 SÖRNÄISTENRANTA-HERMANNINRANTA OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

Lisätiedot

Vapaa-aikapalvelukeskus Liikuntapaikat ja nuorisotilat Laitospäällikkö Ilkka Pellikka Pohjolankatu 14 74100 Iisalmi

Vapaa-aikapalvelukeskus Liikuntapaikat ja nuorisotilat Laitospäällikkö Ilkka Pellikka Pohjolankatu 14 74100 Iisalmi Melumallinnus 367/2007 1(10) Tilaaja: Käsittelijä: Iisalmen kaupunki Vapaa-aikapalvelukeskus Liikuntapaikat ja nuorisotilat Laitospäällikkö Ilkka Pellikka Pohjolankatu 14 74100 Iisalmi Jussi Kärtevä Symo

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Lohja Rudus Oy Turun Kalliomurskeen ympäristölupahakemus (Urusvuoren murskausasema)

Lohja Rudus Oy Turun Kalliomurskeen ympäristölupahakemus (Urusvuoren murskausasema) TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 33 22.01.2002 8 Ymp Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 55 05.02.2002 1 Ymp 7307-2001 (233) Lohja Rudus Oy Turun Kalliomurskeen ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Päätös melua ja tärinää aiheuttavan tilapäisen toiminnan ilmoituksesta, JJ Kaivin ja Kallio Oy (Dnro YMP 320/1402/2014)

Päätös melua ja tärinää aiheuttavan tilapäisen toiminnan ilmoituksesta, JJ Kaivin ja Kallio Oy (Dnro YMP 320/1402/2014) Pirkkalan kunta Ympäristöpäällikkö Viranhaltijapäätös 03.06.2014 2/2014 Sivu 1 1402 Taipaleentie 157 23660 Kalanti Päätös melua ja tärinää aiheuttavan tilapäisen toiminnan ilmoituksesta, (Dnro YMP 320/1402/2014)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3580 Y02 Sivu 1 (11) Etelä Suomen Energiamurskaus Oy Janne Lehtonen Jonkankatu 4 20360 Turku Turku 14.9.2015 YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Lupanro KAJDno Annettu julkipanon jälkeen

Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Lupanro KAJDno Annettu julkipanon jälkeen 1 KAJAANIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaosto Lupanro 205 2018-1 19.12.2018 49 KAJDno-2018 860 Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2018 ASIA Biopolttoaineterminaalin toimintaa

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot