Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun pisteytysohjeet v

Samankaltaiset tiedostot
a) Arkistokatu ja Maaherrankatu ovat yhdensuuntaiset. Väite siis pitää paikkansa.

203 Asetetaan neliöt tasoon niin, että niiden keskipisteet yhtyvät ja eräiden sivujen välille muodostuu 45 kulma.

Tässä osassa ei käytetä laskinta. Kaikkiin tehtäviin laskuja tai perusteluja näkyviin, ellei muuta ole mainittu.

Lukion matematiikkakilpailun alkukilpailu 2015

Vastaukset 1. A = (-4,3) B = (6,1) C = (4,8) D = (-7,-1) E = (-1,0) F = (3,-3) G = (7,-9) 3. tämä on ihan helppoa

GEOMETRIA MAA3 Geometrian perusobjekteja ja suureita

PERUSKOULUN MATEMATIIKKAKILPAILU LOPPUKILPAILU PERJANTAINA

1. Jaa blini kolmella suoralla a) neljään, b) viiteen, c) kuuteen ja d) seitsemään osaan. Osien ei tarvitse olla samanlaisia. Piirrä suorat kuviin.

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

1.2 Kulma. Kulmien luokittelua. Paralleeliaksiooma

Tehtävä 1. Jatka loogisesti oheisia jonoja kahdella seuraavaksi tulevalla termillä. Perustele vastauksesi

Peruskoulun matematiikkakilpailu Loppukilpailu 2010 Ratkaisuja OSA 1

3. Piirrä kaksi tasoa siten, että ne jakavat avaruuden neljään osaan.

Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun tulosten ja tehtävien analysointi vuodelta 2009

x 7 3 4x x 7 4x 3 ( 7 4)x 3 : ( 7 4), 7 4 1,35 < ln x + 1 = ln ln u 2 3u 4 = 0 (u 4)(u + 1) = 0 ei ratkaisua

Peruskoulun matematiikkakilpailu

yleisessä muodossa x y ax by c 0. 6p

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

Juuri 3 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty

Juuri 3 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty

Vanhoja koetehtäviä. Analyyttinen geometria 2016

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:

Ratkaisut Summa on nolla, sillä luvut muodostavat vastalukuparit: ( 10) + 10 = 0, ( 9) + 9 = 0,...

1 2 x2 + 1 dx. (2p) x + 2dx. Kummankin integraalin laskeminen oikein (vastaukset 12 ja 20 ) antaa erikseen (2p) (integraalifunktiot

4. Oheisessa 4x4 ruudukossa jokainen merkki tarkoittaa jotakin lukua. Mikä lukua salmiakki vastaa?

1. a. Ratkaise yhtälö 8 x 5 4 x + 2 x+2 = 0 b. Määrää joku toisen asteen epäyhtälö, jonka ratkaisu on 2 x 1.

MAA3 TEHTÄVIEN RATKAISUJA

Laudatur 4 MAA4 ratkaisut kertausharjoituksiin

A-osio. Ilman laskinta. MAOL-taulukkokirja saa olla käytössä. Maksimissaan tunti aikaa. Laske kaikki tehtävät:

Tekijä Pitkä matematiikka

Kenguru 2016 Student lukiosarja

Oppimateriaali oppilaalle ja opettajalle : GeoGebra oppilaan työkaluna ylioppilaskirjoituksissa 2016 versio 0.8

Geometrian kertausta. MAB2 Juhani Kaukoranta Raahen lukio

Hilbertin aksioomat ja tarvittavat määritelmät Tiivistelmä Geometria-luentomonisteesta Heikki Pitkänen

33. pohjoismainen matematiikkakilpailu 2019 Ratkaisut

Ratkaisut vuosien tehtäviin

Kenguru Student (lukion 2. ja 3. vuosi) sivu 1 / 6

4. Varastossa on 24, 23, 17 ja 16 kg:n säkkejä. Miten voidaan toimittaa täsmälleen 100 kg:n tilaus avaamatta yhtään säkkiä?

Juuri 11 Tehtävien ratkaisut Kustannusosakeyhtiö Otava päivitetty

Harjoitustehtävät, syyskuu Helpommat

Kaikkiin tehtäviin laskuja, kuvia tai muita perusteluja näkyviin.

Tasokuvioita. Monikulmio: Umpinainen eli suljettu, itseään leikkaamaton murtoviivan rajaama tason osa on monikulmio. B

a b c d

MATEMATIIKAN KOE, LYHYT OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

14 Monikulmiot 1. Nimeä monikulmio. a) b) c) Laske monikulmion piiri. a) 30,8 cm 18,2 cm. Laske sivun x pituus, kun monikulmion piiri on 25,0 cm.

LASKIN ON SALLITTU ELLEI TOISIN MAINITTU! TARKISTA TEHTÄVÄT KOKEEN JÄLKEEN JA ANNA PISTEESI RUUTUUN!


Kahden suoran leikkauspiste ja välinen kulma (suoraparvia)

= = = 1 3.

MATEMATIIKAN KOE PITKÄ OPPIMÄÄRÄ

a b c d

MAB3 - Harjoitustehtävien ratkaisut:

! 7! = N! x 8. x x 4 x + 1 = 6.

4 Yleinen potenssifunktio ja polynomifunktio

Tekijä Pitkä matematiikka Poistetaan yhtälöparista muuttuja s ja ratkaistaan muuttuja r.

c) Määritä paraabelin yhtälö, kun tiedetään, että sen huippu on y-akselilla korkeudella 6 ja sen nollakohdat ovat x-akselin kohdissa x=-2 ja x=2.

Pyramidi 4 Analyyttinen geometria tehtävien ratkaisut sivu 180 Päivitetty Pyramidi 4 Luku Ensimmäinen julkaistu versio

1.1. RATIONAALILUVUN NELIÖ

Tekijä Pitkä matematiikka Suoran pisteitä ovat esimerkiksi ( 5, 2), ( 2,1), (1, 0), (4, 1) ja ( 11, 4).

Käy vastaamassa kyselyyn kurssin pedanet-sivulla (TÄRKEÄ ensi vuotta ajatellen) Kurssin suorittaminen ja arviointi: vähintään 50 tehtävää tehtynä

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ HYVÄN VASTAUKSEN PIIRTEITÄ

Kenguru 2014 Cadet (8. ja 9. luokka)

Pituus- ja pinta-alayksiköt. m dm cm mm. km hm dam m. a) neljän pienen kohteen pituus millimetreiksi, senttimetreiksi ja desimetreiksi

1. a) b) Nollakohdat: 20 = c) a b a b = + ( a b)( a + b) Derivaatan kuvaajan numero. 1 f x x x g x x x x. 3. a)

PRELIMINÄÄRIKOE PITKÄ MATEMATIIKKA

Kaikkiin tehtäviin ratkaisujen välivaiheet näkyviin! Lue tehtävänannot huolellisesti. Tee pisteytysruudukko B-osion konseptin yläreunaan!

2 MONIKULMIOIDEN GEOMETRIAA

3. Kuvio taitetaan kuutioksi. Mikä on suurin samaa kärkeä ympäröivillä kolmella sivutahkolla olevien lukujen tulo?


Pyramidi 3 Geometria tehtävien ratkaisut sivu a)

A-osa. Ratkaise kaikki tämän osan tehtävät. Tehtävät arvostellaan pistein 0-6. Taulukkokirjaa saa käyttää apuna, laskinta ei.

C. Montako prosenttia pinta-ala kasvaa, jos mittakaava suurenee 5%? a) 5 % b) 7 % c) 9 % d) 10 % e) 15 %

Matematiikan olympiavalmennus 2015 helmikuun helpommat

Matematiikan olympiavalmennus

Lineaarialgebra ja matriisilaskenta I, HY Kurssikoe Ratkaisuehdotus. 1. (35 pistettä)

IMO 2004 tehtävät ja ratkaisut

Baltian Tie Ratkaisuja

Johdatus lukuteoriaan Harjoitus 2 syksy 2008 Eemeli Blåsten. Ratkaisuehdotelma

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu Ratkaisuita

c) 22a 21b x + a 2 3a x 1 = a,

MATEMATIIKAN KOE, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ (1 piste/kohta)

Kertausosa. 5. Merkitään sädettä kirjaimella r. Kaaren pituus on tällöin r a) sin = 0, , c) tan = 0,

4.3 Kehäkulma. Keskuskulma

Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopisto Matematiikan valintakoe klo Ratkaisut ja pisteytysohjeet

Ratkaisuja, Tehtävät

Apua esimerkeistä Kolmio teoriakirja. nyk/matematiikka/8_luokka/yhtalot_ yksilollisesti. Osio

C. Montako prosenttia pinta-ala kasvaa, jos mittakaava suurenee 5%? a) 5 % b) 7 % c) 9 % d) 10 % e) 15 %

Kenguru 2013 Cadet (8. ja 9. luokka)

Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopisto Matematiikan valintakoe klo Ratkaisut ja pisteytysohjeet

Preliminäärikoe Pitkä Matematiikka

Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi)

5. Jos x < 1 2,niin x x 1 on aina. , 1] b) pienempi kuin Yhtälön 3 3 x +3 x =4ratkaisujenlukumääräon a) 0 b) 1 c) 2 d) enemmän kuin 2.

302 Nelikulmion kulmien summa on ( 4 2) 301 a) Ainakin yksi kulma yli 180. , joten nelikulmio on olemassa. a) = 280 < 360

TEHTÄVIEN RATKAISUT. Luku a) Merkintä f (5) tarkoittaa lukua, jonka funktio tuottaa, kun siihen syötetään luku 5.

Aluksi Kahden muuttujan lineaarinen yhtälö

+ + + y:llä. Vuoden 2017 lopussa oppilasmäärät ovat siis a =1,05x ja b =1,10y, mistä saadaan vuoden 2017 alun oppilasmäärien suhteeksi.

Transkriptio:

Peruskoulun matematiikkakilpailun alkukilpailun pisteytysohjeet v. 2017-2018 1. Symbolit noudattavat tiettyä kaavaa. Lisää puuttuvat symbolit ruutuihin. (1 p /symboli) Ratkaisu: Symbolit muodostavat jonon, joista yhdellä vaakarivillä on näkyvissä 8 symbolia kerrallaan A + % % A + A + Vastaus: A + % A + Pisteytys: 1 p/symboli 2. Täydennä jokaiseen kuvaan kaksi suoraa lisää niin, että suorilla olisi tasan 7 leikkauspistettä. Piirrä 3 olennaisesti erilaista ratkaisua. Vastaus: Pisteytys: 2 p/ratkaisu

Huom: Periaatteessa oleellisesti erilaisia vaihtoehtoja on kolme: A. Kaksi suoraa ovat yhdensuuntaisia. Kolme suoraa leikkaavat toisensa pisteessä, joka ei ole yhdensuuntaisten suorien piste: B. Kaksi suoraa ovat yhdensuuntaisia. Kolmen suoran leikkauspiste on toisen yhdensuuntaisen suoran piste: C. Kolme suoraa ovat yhdensuuntaisia. Kahden muun suoran leikkauspiste on niiden ulkopuolella tai välissä: Mikäli kahden ratkaisun ainoa ero on leikkaavien suorien välisen kulman suuruus tai ratkaisut ovat toistensa peilikuvia, hyväksytään ratkaisuista vain toinen.

3. Päivämäärä ilmoitetaan 8 numeron avulla. Esim. matematiikkakilpailun loppukilpailu pidetään perjantaina 19.01.2018. Mikä on loppukilpailun jälkeen seuraava päivämäärä, a) jonka numeroiden summa on pienin? b) joka takaperin kirjoitettaessa ei muutu? c) jossa yksikään numero ei toistu? d) jonka numeroiden summa on 35? Vastaukset: a) 01.01.2100 (1,5 p) 1.01.10000 myös hyväksytään. b) 02.02.2020 (1,5 p) c) 17.06.2345 (1,5 p) d) 29.09.2049 (1,5 p) Jos oikea ehto, mutta ei lähin päivämäärä (tai mennyttä aikaa) niin 0,5 p 4. Laske kulma α, kun ABDE on neliö. Esimerkkiratkaisu 1 samankohtaisilla kulmilla: GAF = 45 CFE = 68 AFG = 180-68 = 112 Kolmiosta AFG: α = 180-45 - 112 = 23 (1½ p), suoran kulman puolittaja (1½ p), samankohtaiset kulmat (1½ p), vieruskulmat (1½ p), kolmion kulmien summa

Esimerkkiratkaisu 2 nelikulmion kautta: BAG = 45 DBA = 90 AGC = 360-45 - 90-68 = 157 α = 180-157 = 23 (1½ p), suoran kulman puolittaja (1½ p), neliön kulma (1½ p), neliön kulmien summa (1½ p), vieruskulmat Esimerkkiratkaisu 3 kolmion kautta: DCG = 180-68 = 112 GDC = 45 CGD = 180-45 - 112 = 23 α = CGD = 23 (1½ p), vieruskulmat (1½ p), suoran kulman puolittaja (1½ p), kolmion kulmien summa (1½ p), ristikulmat Sovella pisteytysohjetta muissa ratkaisutavoissa. Ristikulmien, vieruskulmien yms. mainitseminen ei ole välttämätöntä, mikäli ratkaisusta käy ilmi päättely, jolla vastaukseen on päästy. Jos päättely on oikea, mutta vastaus laskuvirheen vuoksi väärä, niin -1p 5. Pölynimuri on neljäkymmentä euroa halvempi kuin kännykkä. Tabletti on neljä kertaa niin kallis kuin pölynimuri. Tietokone on neljä kertaa niin kallis kuin kännykkä. Yhteensä laitteet maksavat 1000 euroa. Laske laitteiden hinnat. Ratkaisu: A+B+C+D = 1000 A+40 = B, C = 4A, D= 4B (+3 p) Vastaus: pölynimuri = 80 euroa, kännykkä = 120 e, tabletti = 320 e, tietokone= 480 Myös kokeilemalla saadut ratkaisut hyväksytään. Pisteytys: Kokeilemalla myös 6 p (jos kokeilu näytetty) Jos kolme laitetta oikein, 4 p 2 laitetta oikein 2 p 1 laite oikein 1 p

6. a) Mikä on luvun 94 (9 3 ) 5 9 16 viimeinen numero? Perustele. b) Mikä on luvun 9 2017 + 9 2018 viimeinen numero? Perustele. Vastaukset ja pisteytys: a) Potenssikaavoilla sievennettynä vastaukseksi tulee 9 3 = 729 (tai =81*9), joten viimeinen numero on 9. (2p) -1 p oikea sievennys, mutta väärin laskettu 9 3 b) Luvun 9 potenssien viimeiset numerot ovat parillisilla eksponenteilla 1 ja parittomilla 9. Täten kahden peräkkäisen luvun 9 potenssin summan viimeinen numero on 1 + 9 = 0. TAI Kun otetaan yhteinen tekijä, saadaan 9 2017 (1+9) = 9 2017 10, joten viimeinen numero on 0. Pisteytys: 1 p vastaus + 3 p perustelu (yhteensä 4 p) 7. Mies sanoi: Hääpäivänäni ikäni suhde vaimoni ikään oli 4:3, mutta 9 vuotta myöhemmin ikiemme suhde oli 5:4. Kuinka vanhoja mies ja nainen olivat hääpäivänään? (YO 1874) Ratkaisu yhtälöllä: Hääpäivänä on mies 4x vuotta ja nainen 3x vuotta. 9 vuotta myöhemmin on mies 4x + 9 ja nainen 3x + 9. On siis oltava 4x+9 3x+9 = 5 4 TAI, josta x = 9. Eli mies oli hääpäivänä 36 vuotta ja nainen 27 vuotta. Kokeilemalla: Mies oli 36 vuotta ja nainen 27 vuotta, sillä 36:27 = 4:3 ja 9 vuoden kuluttua he olivat 45 ja 36, jolloin 45:36 = 5:4. Pisteytys: 3 p vastaus + 3 p perustelu (esim. yhtälö tai kokeilu)

8. a) Lukua sanotaan täydelliseksi luvuksi, jos se on itseään pienempien tekijöidensä summa. Luvun 6 itseään pienemmät tekijät ovat 1, 2 ja 3. Näiden summa on 6. Siis 6 on täydellinen luku. Mikä on seuraava täydellinen luku? Perustele. Ratkaisu: 28 = 1 + 2 + 4 + 7 + 14 Hyväksytään myös mikä tahansa täydellinen luku > 6. (eli esim. 496) Pisteytys: Luku 2 p, perustelu 1 p (yhteensä 3 p) b) Ystävällisessä lukuparissa on kaksi lukua, joista kumpikin on toisen tekijöiden summa. Tekijät ovat pienempiä kuin luku itse. Osoita, että 220 ja 284 ovat ystävällinen lukupari. Ratkaisu: 220 = 1 + 2 + 4 + 71 + 142 284 = 1 + 2 + 4 + 5 + 10 + 11 + 20 + 22 + 44 + 55 + 110 Pisteytys: perustelu 1,5 p/luku (yhteensä 3 p)