Jos rasti on ko ryhmän ensimmäinen aamulla tai iltapäivällä, kerro, että Sepäse -päivässä: Käydään neljällä eri rastilla, joiden teemat ovat

Samankaltaiset tiedostot
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

Suomi, Sinä ja päihteet

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

1. Nimi ja henkilötunnus ryhmä

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

Terve ja turvallinen seksuaalisuus nuoruudessa

Tunteita seurustelua ja muuta suhdetoimintaa

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Lukulattia. Tavoite. Huom! Nuoret pystyvät tekemään harjoitteen myös keskenään ohjatusti. Tarvikkeet

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Pohdittavaa harjoituksenvetäjälle: Jotta harjoituksen tekeminen olisi mahdollista, vetäjän on oltava avoin ja osoitettava nuorille, että kaikkien

OHJEISTUS NUORILLE SUUNNATTUJEN TIETOVIDEOIDEN KÄYTTÖÖN: SEURUSTELUVÄKIVALTA-VIDEO

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

1. HYVÄ YSTÄVÄ. Ystävällinen Iloinen Luotettava Avulias Rehellinen Reipas Ei juorua Osaa pitää salaisuudet

Nainen ja seksuaalisuus

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Maailman aids-päivä Veera Leppänen suunnittelija, terveydenhoitaja Hiv-tukikeskus

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Nuorten seksuaaliterveyskartoitus

Miten kirkon tehtävästä käsin tuetaan tyttöjen identiteettiä ja kasvua?

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Taustatiedot - Kaikki -

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

Mies ja seksuaalisuus

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tietokilpailu 2 Mitä on seurusteluväkivalta Pohdintaa omien rajojen tunnistamisesta

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

IHMISSUHTEET JA SEKSUAALISUUS. Terveystieto Anne Partala

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry

Päihdekyselyn koonti. Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

EOPH Elämä On Parasta Huumetta ry Livet Är Det Bästa Ruset rf

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

LAPSEN SEKSUAALITERVEYDEN TUKEMINEN LASTENNEUVOLASSA

Alkoholi. Tämä esite auttaa sinua arvioimaan, miten käytät alkoholia.

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Kaksinkertainen mahtis

Simpele 7-9 luokat 2017

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Alkusanat.. 5. Murrosikä Tytöstä naiseksi Pojasta mieheksi. 10. Ihastuminen. 12. Seurustelu 13. Rakkaus Itsetyydytys.

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mies ilman parisuhdetta

Seksuaaliterveys. Semppi-terveyspisteiden kehittämispäivä Maria Kurki-Hirvonen

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Teemat: Seksuaalinen itsemääräämisoikeus, seksuaalinen kaltoinkohtelu ja vastikkeellinen seksi

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

Urheilijan nesteytys

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Turvallisesti netissä

Poikaryhmä. Ohjelmarunko

Sosiaaliset suhteet - ohje

OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA LUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN VELVOLLISUUS TURVALLISUUS

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Millainen maailmani pitäisi olla?

Sateenkaarinuori tai -lapsi perheessä. Terhi Väisänen Perhetyöntekijä, Perhe- ja paripsykoterapeutti

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät

Seksi ja Seurustelu Sanasto

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Investointi sijaisvanhempaanparas

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

SEKSUAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESSA

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Transkriptio:

SEPÄSE RASTI 2, 2018 Suunnitelma ja käsikirjoitus, 45 min. Tarvikkeet: kyniä nippu, fläppipaperit (väh. 5), fläppitusseja 2kpl teippiä/sinitarraa, post-it lappuja, kyljellelaitto julisteet A4 kokoiset 2kpl, peitot/jumppapatjat 2kpl, päihdebingo pohjasta monisteita 1. TERVETULOA, itsensä ja rastin esittely 3 min Tämän rastin tarkoituksena on keskustella seurustelusta ja päihteiden vaikutuksesta nuoreen ja erityisesti seksuaalisuuteen. Jos rasti on ko ryhmän ensimmäinen aamulla tai iltapäivällä, kerro, että Sepäse -päivässä: Tutustutaan ihmisen (ja omaan) seksuaalisuuteen eri näkökulmista. Käsitellään myös päihteitä. Tavoitteena on saada työkaluja aikuiseksi kasvamisen matkalle. Kaikille kaikki aiheet eivät ole vielä ajankohtaisia, mutta tärkeää tietää asioista, jotta voi tehdä (tietoisia) valintoja eikä olla vain virran vietävänä. Teemoja: Ihastuminen ja seurustelu, omat arvot, toiveet ja tavoitteet. Millä tekijöillä on merkitystä omaan seksuaaliterveyteen, miten itse voi asioihin vaikuttaa. Käytännön vinkkejä, eri vaihtoehtojen pohdintaa. Nuoruuteen kuuluvan normaalin epävarmuuden setvimistä. Käydään neljällä eri rastilla, joiden teemat ovat - seksuaaliterveys - seurustelu, päihteet - seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti - omat rajat, turvataidot Eri rasteilla käytetään eri menetelmiä asioihin perehtymiseen. Toivotaan aktiivista mukanaoloa! 2. SEURUSTELU, alkupuhe ja termit 3 min Seurustelu/deittailu saattaa kuulua jossain vaiheessa elämääsi. Toiset kokeilevat seurustelua jo sinun iässäsi, mutta useimmat vasta vähän myöhemmin. Osalle seurustelu tarkoittaa lyhyitä muutaman viikon kestäviä suhteita ja toisille seurustelu tarkoittaa sitoutumista toiseen ihmissuhteeseen kiinteästi koko eliniän ajan. Ei ole olemassa oikeaa ikää aloittaa seurustelua. Toiset eivät tällaisessa ihmissuhteessa ole koko elämänsä aikana, ja joku toinen vaihtaa kumppania useinkin. Seurustelu on kahden ihmisen välistä kanssakäymistä, jossa tapahtuu ihmissuhdetaitojen opettelemista. Seurustelemisen taitoja voi siis oppia ja seurustellessa opetellaan itsestä ja toisesta ihmisestä uusia asioita. Joku nuori saattaa hakea rakkautta ja kuvitella, että fyysinen läheisyys on

yhtä kuin rakkaus, vaikka se toinen osapuoli voi olla liikenteessä ilman erityisiä tunteita. Olisi hirveän tärkeää, ettei ensimmäisiin seurustelu ja seksikokemuksiin liittyisi loukatuksi ja petetyksi tulemisen kokemusta! Seurustellessa kannattaa opetella kuuntelemaan toista, toisen tunteita, toiveita ja odotuksia kumppanilta. Kysymys yleisesti kaikille: Seurustelun tapaisista suhteista käytetään muitakin nimityksiä: tapailu, hengailu, deittailu, kaveruus ym. Miten nämä eroavat toisistaan? Tapailu = esim. tapaillaan toisia ajoittain, mahdollisesti muitakin ihmisiä romanttisessa mielessä eli voi tapailla muitakin samanaikaisesti, pidetään hauskaa. Ei vakiintunutta seurustelua tms. seksi? hengailu = esim. eroaako edellisestä? liittyykö tähän seksiä ollenkaan? Seurustelu = esim. tiiviimpää yhdessäoloa ja tekemistä, arkisiakin asioita voidaan tehdä yhdessä, murheetkin jaetaan, ollaan sitoutuneempia toiseen kuin ehkä tapailussa. Ei yleensä muita kumppaneita samaan aikaan. Muutkin tietävät, että ovat pari. yhteisiä suunnitelmia tms kaveruus/ystävyys =? Oleellista on että kumpikin osapuoli tällaisissa suhteissa tietää, millaisessa suhteessa on ja molemmat ovat siitä samaa mieltä. Ja ketään ei loukata. HARJOITUS: ohjeistus 1 min + 2 min + 2 min + 2 min + yhteenveto 3 min = 10min Seuraava tehtävä liittyy näihin termeihin ja niiden eroihin. Jaetaan opisk 3-4 hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä ohjataan fläppitaulun luo, jonne ryhmä keksii ja kirjoittaa vastauksia kysymyksiin post it-lapuilla, ryhmät ohjataan siirtymään seuraavaan ja seuraavaan kysymykseen muutaman minuutin välein. (laminoidut pahvit, joissa kysymykset ja muutama esimerkkivastaus) FLÄPPIPAPEREISSA: Mitkä olisivat tärkeimmät ohjeet/säännöt /tavoiteltavat asiat seurustellessa? esim Luottamus, uskollisuus, tasavertaisuus, turvallisuus, iloisuus mistä ne syntyvät? ei kerrota salaisuuksia, ei muille suhteeseen kuuluvia intiimejä asioita muille, pystytään puhumaan seksistä ja haluista, suhteessa voi olla eri mieltä asioista ilman että toinen loukkaantuu, pystyy kertomaan tunteista Esim peloista seksin aloituksen suhteen, iloitaan toisen onnistumisesta, tuetaan, kun vaikeaa toisella, ei petetä jne

Miten toimisit, jos et enää haluaisikaan seurustella kumppanisi kanssa? Mikä olisi paras tapa purkaa kiukkua /pettymystä, kun tyttöystävä tai poikaystävä kertoo, ettei enää halua seurustella sinun kanssasi? esim. whats up viesti, fb:n profiiliin muutos ettei parisuhteessa, jutella seurustelukumppanin kanssa kasvotusten (mitä voisi sanoa, ettei loukkaa toista?: Mun tunteet muuttunut, mulla ei ole aikaa seurustella, sä oot sulonen, mutta mun täytyy keskittyä jalkapalloon ja kouluun, sä olet kiva, mutta.. jne) esim. urheilla, kuunnella musaa, itkeä bestiksen kanssa, lähteä lenkille, haukkua seurustelukumppani muille, kertoa äidille, vetää kännit, Voiko itsetyydytystä harrastaa, jos seurustelee? Perustele. voi. Sooloseksi/itsetyydytys/masturbointi on normaalia toimintaa jota harrastaa useimmat ihmiset nuoruudesta vanhuuteen asti. Siitä ei vain puhuta, koska se on hyvin henkilökohtainen asia. Itsetyydytys on yhtä normaalia tytöille kuin pojillekin, seurustellessa, sinkkuna, avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessakin. Melkein kaikki tyydyttävät itseään ainakin jossain elämänsä vaiheessa. Sooloseksi edistää omaa seksuaalista hyvinvointia ja se on myös hyvä tapa tutustua omaan seksuaalisuuteen. Itsetyydytyksen määrälle ei ole olemassa ala- tai ylärajaa. Runsaskaan määrä ei ole ongelma, jos se tuntuu itsestä hyvältä ja sopivalta, eikä aiheuta kipua. Jos itsetyydytyksestä tulee pakkomielle, on hyvä keskustella asiasta esimerkiksi nuorisoneuvolan henkilökunnan kanssa. Sitä ei ole kuitenkaan pakko harrastaa, jos se ei tunnu hyvältä tai kiinnosta. Tunnetko oman kehosi? Oletko koskaan katsonut sukupuolielimiäsi peilillä? Sinun kehosi on ainutlaatuinen ja se on ihan yhtä hyvä joka paikasta. Siihen saa itse koskea ja siihen saa tutustua. Rakasta rohkeasti omaa kehoasi ja tutustu siihen omaan tahtiin. Itsetyydytyksessä ei ole mitään hävettävää. Se on turvallista kaiken ikäisenä ja taatusti riskittömämpää kuin yhden illan seksikokemukset. Itsetyydytys on todellista turvaseksiä! Sinun olisi hyvä löytää sellainen paikka, jossa voit olla aivan rauhassa. Ei siksi, että itsetyydytys olisi kiellettyä, vaan siksi, että se on vain sinun oma, intiimi asia. Turvallinen ympäristö saattaa helpottaa rentoutumista.

Aikaisemmin itsetyydytystä pidettiin hirveän pahana syntinä, joka aiheutti hirveän vakavia tauteja ja saattoi johtaa kuolemaankin. Miksi ennen ajateltiin siten, kun nykyään itsetyydytystä pidetään jopa terveellisenä ja hyvänä tapana tutustua omaan kehoon? Aika outoa, että sata vuotta sitten ajateltiin, että itsetyydytys tappaa ja nyt ajatellaan, että se voi jopa ehkäistä eturauhassyöpää. Vastaus: Aikaisemmin ihmisillä ei ollut tarpeeksi oikeaa tietoa asioista. Silloin uskomukset ohjasivat ihmisten ajatuksia. Tähän kuului myös vähäinen tieto itsetyydytyksestä. Ihmiset luulivat, että itsetyydytys olisi kiellettyä tai vaarallista. Myöhemmin tietoa tuli erilaisten tutkimusten kautta lisää, jolloin ihmiset saivat myös lisää tietoa itsetyydytyksestä. Tutkimukset osoittivat, että itsetyydytys on turvallista ja normaalia. Yhteenveto fläppipapereista kierroksen jälkeen! Kehu vastauksia, tuota niitä itse lisää, jos nuoret eivät ole rohjenneet niitä kirjoittaa. 3. PÄIHTEET HARJOITUS: A. Päihdebingo, 5-10 min Pareittain päihdebingo. Jaa bingolaput ja ohjeista oppilaat vastaamaan paperiin ja huutamaan bingo, kun 4 oikein suorassa tai vinossa rivissä. Tarkista voittokuponki. Siinä on hyvä käydä vastauksien teoriaa läpi nopeasti. Jos kierros oli nopea, jatkakaa bingoa, kunnes kaksi muutakin voittaa. Jos oppilaille nousi kysymyksiä näistä teemoista, käykää ne läpi. B. Sammuneen ensiapu/tajuttoman kyljelle laitto ja miten ehkäistä liiallinen päihtyminen? 16 min Bileet ovat menneet hienosti. Lähes koko luokka on mukana. Paikkoja ei ole mennyt rikki kuin yksi yksi lasi, jonka Noona pudotti kivilattialle. Lähes jokaisella on ollut omia juomia mukana, ja on toki maisteltu kaikkien tuomia drinksuja. Kello on jo yli puolenyön. Ruusa tulee sanomaan, että Noona on sammunut makkarin lattialle selälleen. Se joikin aika lailla kaikkee, mitä käsiinsä sai. Muutama kaveri lähtee katsomaan. Voi hitsi se on oksentanut siihen viereensä ja päälleen eikä se reagoi herättelyyn. Mitäs nyt tehdään? Soita apua, kylkiasento On tärkeää, että kaveria ei jätetä yksin oli kysymys sitten alkoholista tai huumeista ja oli uhri meille tuttu tai tuntematon. Apua pitää kutsua, vaikka jäisi itse kiinni päihteiden käytöstä tai kaverin vanhemmat saisi tietää hänen tilanteestaan!

Toiminta akuuteissa myrkytystilanteissa /Sammuneen ensiapu Jokaisella ihmisellä on velvollisuus auttaa ja jokaisella on oikeus saada apua. Auttamisvelvollisuus on lakisääteinen ja auttamatta jättämisestä voidaan rangaista. Jos ystäväsi sammuu, älä jätä häntä heitteille. Sammuneen hoidon avulla voidaan ehkäistä aivovaurioita ja estää jopa kuoleman. Päihdekuolemista suurin osa tapahtuu henkilön ollessa yksin. Mitä nopeammin päihteitä käyttänyt henkilö saadaan jatkohoitoon, sitä paremmin voidaan estää aineen imeytyminen ja auttaa häntä. Vastaavasti mitä nopeammin käyttöön voidaan puuttua, sitä paremmat mahdollisuudet henkilön on päästä aineesta eroon. Muistakaa, että tajuttomuuden syy voi olla muukin kuin päihtymys. Kyse voi olla onnettomuudesta, kaatumisesta, sairaskohtauksesta, väkivallasta jne. Suomessa kuolee vuosittain yli 400 ihmistä alkoholimyrkytykseen. Lisäksi muutama sata menehtyy alkoholin ja jonkin lääkeaineen yhdessä aiheuttamaan myrkytykseen. Myrkytyskuolemien määrä Suomessa on maailman kärkipäässä, ja moninkertainen verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Alkoholimyrkytys aiheutuu runsaan alkoholimäärän nopeasta nauttimisesta. Veren alkoholipitoisuuden kohoaminen yli kolmen promillen aiheuttaa jo myrkytyskuoleman uhan suurelle osalle ihmisiä. Varmin tapa välttyä myrkytykseltä on juoda vain vähän tai ei lainkaan. Yksi ravintola-annos tai keskiolutpullo nostaa veren alkoholia 0,2 promillesta alkaen ihmisen painosta riippuen. (Pullo Koskenkorvaa nopeasti juotuna voi siis kohottaa veren alkoholipitoisuutta vaarallisen paljon.) Runsas juominen voi lisäksi viedä muistin, ja kyky tarkkailla juomista pettää. Valtaosa myrkytyskuolemista onkin tapaturmia. Ketkä sitten ovat vaaravyöhykkeessä? Ensi kertoja alkoholia nauttivat lapset ovat todellisessa hengenvaarassa. Suurin osa myrkytyskuolemista tapahtuu kuitenkin runsaasti juoville keski-ikäisille miehille. Toistuvat humalatilat eivät siis suojele myrkytyskuoleman vaaralta, vaikka alkoholin sietokyky olisikin kohonnut poikkeuksellisen suureksi. Oireita alkavasta tajuttomuudesta: - sekavuus ja asioiden tiedostamattomuus - oksentelu - kohtaukset - hidas hengitys (alle kahdeksan hengityskertaa minuutissa) tai epäsäännöllinen hengitys - sinertävä tai kalpea iho - alentunut kehon lämpötila - tajuttomuus. Toimi oikein: -jos et saa henkilöä hereille, aseta hänet kylkiasentoon oksennukseen tukehtumisen välttämiseksi ja soita ambulanssi -jos saat hänet hetkeksi hereille, aseta hänet kylkiasentoon oksennukseen tukehtumisen välttämiseksi ja soita ambulanssi - jos henkilöllä on epäilyttäviä oireita, kuten hengitysvaikeuksia, soita ambulanssi HARJOITUS: ½ luokkaa harjoittelee kyljelle laittoa kolmella matolla (= n. 6-8 oppilasta) ½ luokkaa miettii: Miten ehkäistä liiallinen päihtyminen? (= n. 6-8 oppilasta) o Sillä välin kun 2 ryhmää/paria harjoittelee, toiset keksivät fläppipaperille tai taululle: Miten ehkäistä liiallista päihtymistä? Tuotos luetaan lopuksi kun kaikki ovat harjoitelleet kyljelle laiton. o Miten ehkäistä liiallista päihtymistä? esim.

älä juo tuntemattomista pulloista älä jätä juomaasi vartioimatta. Siihen saatetaan lisätä huumaavia aineita. kokeile alkoholia vain selvien ihmisten seurassa mieti, kenelle voit soittaa jos tarvitset apua älä käytä päihteitä vain maisteluannoksia alkoholia kokeile vasta aikuisena mieti etukäteen paljonko juot ja vähennä se puoleen juo hitaasti juo välillä vettä bileissä on kivaa ilman päihteitäkin lupaudu kuskiksi (ja pidä lupaus!! eli ei päihteitä) syö hyvin ennen humalaa älä juo kavereilta, jos itselläsi juomaa 4. YHTEENVETO 2min mitä jäi mieleen? kiitos!