Historian lehti 03/11. tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti

Historian lehti 03/11 tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti

Sisällys 03/11 Pähis...3 Puhis...4 Avoimet työpaikat...6 Ihmisellä on kaksi kättä työntekoa varten...7 Tunnelmia fuksisitseiltä...12 Antti Siika-Aho: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko...14 Muualta kuultua...16 Historian Lehti Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehti 39.vuosikerta Ilmestyy neljä kertaa vuodessa Painosmäärä 80kpl Päätoimittaja Tiina Ranto Kansi Sofia Hyötyläinen Taitto Tiina Ranto Kustantaja Patina ry Paino Juvenes Print Yhteystiedot Patina ry Historiatieteenlaitos 33014 Tampereen yliopisto http://www.uta.fi/jarjestot/patina/ http://www.uta.fi/jarjestot/patina/hile historian lehti ei edusta patina ry:n virallista kantaa

Pähis Tiedätkö sen tunteen, kun loppukesästä katselet opetusohjelmaa ja ihmettelet, miksei sopivia kursseja löydy, ja kuinka ikävästi luentoja on vain parina päivänä viikossa. Luppoaikaa, niin kauheasti pelottavaa luppoaikaa! Ei kuitenkaan syytä huoleen. Nykyaikaisissa kalentereissa näyttää miltei jokaisessa olevan itsensä täyttävä ominaisuus, ja ennen pitkää luentojen välinen luppoaika on korvattu ryhmätöillä ja esitelmien valmisteluilla, illat ranskan läksyillä, kokouksilla ja pubikierroksilla. Jos olet onnekas, käyt viikonloput töissä. Vielä onnekkaampi olet, jos käyt myös viikolla töissä. Ja katso, kaikki ongelmat on ratkaistu: viikkosi eivät ammota enää tyhjyyttään kalenterin sivuilla, vaan joudut todella käyttämään matikkapäätäsi selvittääksesi yhtälön kahvihetki ex-kämppiksen kanssa aikaan joka kummallekin sopisi. Vapaa-ajasta tulee melkeinpä syyllinen olo. Koko ajan pitäisi olla niin tehokas! Yliopisto-opiskelijalla harvemmin on sellaista hetkeä, jolloin ei oikeasti ole yhtään mitään, mitä et voisi tehdä. Aina horisontissa häämöttää jonkun esseen deadline tai kirjatentti, jonka eteen olisi hyvä alkaa tehdä jotain. Ja joskus olisi ihan kiva muistaa käydä ruokakaupassa ja syödä jotain, ehkä vähän siivota silloin tällöin, ja kai sitä äitiäkin pitäisi käydä morjenstamassa kun se niin usein soittelee. Jep, syksy on siis tullut. Syksyn myötä lisääntyneet ovat paitsi kiireet, myös ah-niin-ihanat Patinan riennot! Lokakuu käynnistettiin menestyksekkäillä fuksisitseillä, marraskuussa odottavat Tommyt sekä toiset sitsit, ja pikkujoulutkin taitavat odottaa jo nurkan takana. Lehden ilmestyessä painosta ainejärjestön delegaatio valmistautuu jo kuumeisesti Budapestin valloitukseen, lue lisää seikkailusta ensi numerossa! Tähän tunteiden vuodatuksen loppuun haluaisin vielä avautua tärkeästä asiasta. Patinalle valitaan taas loppusyksystä uusi hallitus, joka ottaa ainejärjestön hellään huomaansa ensi vuodeksi, ja tälläkin kertaa vapautuu useita erilaisia pestejä. Yksi näistä on Historian lehden päätoimittajan virka, josta allekirjoittanut suunnittelee eläköityvänsä kahden vuoden uurastuksen jälkeen. Toivoisin kovasti, että lehdelle löytyy uusi innokas päätoimittaja, sillä Hileen perinteet ovat pitkät. Kaikista pelotteluista huolimatta lehden pyörittäminen on oikein mielenkiintoista ja antoisaa hommaa, jota suosittelen kyllä lämpimästi. Vähänkään pestistä kiinnostuneet voivat tulla porisemaan nykyisen neiti päätoimittajan kanssa, jos hänet yliopiston tiloista tai Patinan illanistujaisista bongaavat. (Huomatkaa, miten päätoimittajuus oikeuttaa myös puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa. Mielekkäät luontaisedut!) Sähköpostia saa myös laittaa, jos ujostuttaa. Muistakaahan välillä pitää vapaapäivä, ja toivottavasti törmäillään myös syksyn juhlissa! Tiina Ranto päätoimittaja Neiti päätoimittaja vapputunnelmissa Historian lehti 3

Puhis Monet ovat varmasti huomanneet yliopistossa viimeisen vuoden aikana tapahtuneet muutokset. Yksiköt pamahtivat yhtäkkiä jostain ja nyt muutetaan opetustakin. Historianopiskelijat saavat kuitenkin olla melko huolettomia. Opetus pysyy kutakuinkin samana, eikä pakotettuja opetusten yhdistämisiä ole luvassa. Historia saa pitää myös oman pääsykokeensa, kun joillekin muille aloille puuhataan ilmeisesti useamman pääaineen yhteistä pääsykoetta. Tällaiseen järjestelyyn liittyviä ongelmia on varmasti puitu ja puidaan edelleen muualla, joten en puutu tässä siihen. Hammasten kiristelyyn löytyy aihetta nimittäin lähempääkin, sillä historian oppiaineen opiskelijavalinta kokee jälleen muutoksia. Kaikki varmasti tietävät, että Tampereen yliopiston historian pääsykokeesta on puuttunut viimeisen parin vuoden ajan pääsykoekirja. Jotkut ovat pitäneet kokeilua onnistuneena ja toiset ovat puolestaan sen lytänneet. Opiskelijat ovat olleet skeptisiä kirjattoman pääsykokeen suhteen, mutta älykkyyseroista kirjalla ja kirjatta päässeiden välillä lienee turha puhua. Suurempana huolena on ollut uusien opiskelijoiden motivaatio juuri historian opiskeluun. Fiksuimmistakaan ei ole paljoa iloa, mikäli historian opiskelupaikka vaihtuu vuoden päästä johonkin aivan muuhun. Suurimmat pelot opiskelijoiden motivaatiosta ovat tähän mennessä osoittautuneet kuitenkin turhiksi ja suurin osa ilman kirjaa sisään päässeistä jatkaa historian opintojaan myös toisena vuonna. Hyvä niin. Nyt on kuitenkin luvassa lisää uudistuksia, jotka saavat luultavasti useimmat opiskelijat jälleen takajaloilleen. Yksikkömme johtokunta on nimittäin päättänyt opetusministeriön painostuksesta, että vuonna 2012 Tampereen yliopiston historian oppiaineeseen valitaan 24 opiskelijaa pelkän valintakokeen perusteella ja 12 opiskelijaa pelkän ylioppilastodistuksen perusteella. Ylioppilastodistuksen merkitystä yliopistoon hakemisessa on pyritty kasvattamaan jo pitkän aikaa, joten eipä tämä sinällään mikään yllätys ole. Itselleni on kuitenkin yhä edelleen hieman epäselvää, miten ylioppilastodistuksesta mitataan valmiuksia yliopisto-opiskeluun historian oppiaineen kohdalla. Tulkaa kertomaan, mikäli tämän tiedätte. 4 Historian lehti

Opetusministeriössä ei kuitenkaan tuhlata aikaa tällaisiin ihmettelyihin, sillä nuoret pitää saada mahdollisimman pian töihin. Pikkuhiljaa näyttääkin siltä, että jo lukioon mennessä olisi hyvä tietää, mikä itsestä tulee sitten isona. Jotkut sen varmasti jo tietävät, mutta moni keksii oman juttunsa vasta toisena tai kolmantena lukiovuonna, jos vielä silloinkaan. Tuolloin voi olla jo liian myöhäistä valita tarvittavia kursseja. Aikaisen erikoistumisen ongelma ei kuitenkaan ole historian kohdalla vielä erityisen suuri. Huolestuttavaksi esimerkiksi käyvät tulevat lääkärit, joiden olisi hyvä tietää jo 16-vuotiaana, mihin aineisiin kannattaa panostaa. Vaan eihän asia oikeasti ole näin synkkä, sillä edelleen on olemassa myös varsin suuri pääsykoekiintiö, joka takaa myös vähän huonommilla papereilla yrittäville mahdollisuuden. Toivottavasti tästä käytännöstä ei koskaan luovutakaan. Toivokaamme silti hurskaasti jonkinlaista muutosta myös lukio-opetukseen tällaisen vedon seurauksena. Lukion historian opetuksessa voitaisiin ehkä siirtyä hieman pintaa syvemmälle, jotta kuilu lukion ja yliopiston historian välillä ei olisi niin valtava kuin se nykyisellään tuntuu olevan. Tämä voitaisiin tehdä vaikka niillä valinnaisilla kursseilla. Samalla ylioppilaskokeeseen olisi mahdollista sisällyttää ihan oikeasti historiallista tietoa ja ymmärrystä mittaavia kysymyksiä. Lukioiden opetuksen muuttaminen on kuitenkin sen verran iso prosessi, että ihan muutamaan vuoteen en uudistuksia odottelisi. Siksipä pitääkin asettaa toivo yksikön johtokuntaan, joka vielä sorvailee todistuksiin sovellettavia valintaperusteita. Kannattaa nimittäin muistaa, että vaikka todistuksilla otettavien kiintiö on 12, on periaatteessa kaikki samat vaatimukset täyttävät hakijat otettavat sisään. Tässä maassa hyvinkin identtiset ylioppilastodistukset eivät ole mitenkään harvinaisia, joten käsittääkseni sisään voi tulla todistuskiintiön puitteissa vaikka 25 uutta opiskelijaa, mihin lisätään 24 kokeella pääsevää. Jonkinlaiseen katastrofiin olisi siis aineksia, mutta ehkäpä en maalaile sen enempää piruja seinille. Kyllä se kai siitä. Jukka Sappinen puheenjohtaja Historian lehti 5

AVOIMET TYÖPAIKAT Päätoimittaja, Historian lehti, Tampere Oletko sinä uusi Neiti tai Herra HiLe? Haemme uutta päätoimittajaa Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestön Patinan julkaisun, Historian lehden ruoriin. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä ei ole mitenkään välttämätöntä, mutta sitä ei lueta myöskään haitaksi. Tärkeintä on kiinnostus. Työhön perehdytetään. Tehtävä sopii uudelle tai vanhalle, myös ensimmäisen vuoden opiskelijalle. Työnkuva sisältää runsain määrin kirjoittajien lahjontaa, uhkailua ja kiristystä deadlinen lähestyessä. Kaikki keinot juttujen hankkimiseksi ovat sallittuja. Tehtävästä suoriutumista helpottavia ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä ovat myös joustavuus aikatauluissa, viime hetken inspiraatiot sekä kyky valvoa koko yö lehteä viimeistellessä. Verkostoitumisesta ei ole myöskään haittaa. Pesti sisältää mahdollisesti myös taittajan hommia, johon saa niinikään opastusta. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta ja johtuen, päätoimittajana on oikeasti ihan tosi kivaa. Ota rohkeasti yhteyttä! Yhteystiedot tiina.ranto(a) uta.fi Työpaikan osoite Työ tehdään etänä kotoa käsin Palkkaus Mainetta ja kunniaa sekä tietenkin arvokas työtodistus Työ alkaa Vuoden vaihteessa 2011-2012 Työaika Liukuva. Vaihtelee laajasti kokopäivätyön ja kokopäivävapaan välillä riippuen mm. aikataulutuksista. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työaikaan on suuri. Työn kesto Riippuu ja roikkuu

Hotelli Californiassa asuu itse paholainen? Eräässä nimeltä mainitsemattomassa iltapäivälehdessä uutisoitiin sivusto Cracked.comin murskaavan käsityksen tunnettujen hittibiisien piilomerkityksistä. Kaikkihan ovat kuulleet salaliittoteorioita esimerkiksi Led Zeppelinin Stairway to Heavenin sisältämästä saatanallisesta piiloviestistä, jonka kuulee vain soittamalla kappaleen väärinpäin. LP-levyjen aikana takaperin kuuntelu oli vaivatonta ja ilmeisesti siis näitäkin kaheleita löytyi, jotka jaksoivat kiekkoja nurinkurin pyörittää, löytääkseen sitten kryptisiä piiloviestejä joita maailmanluokan bändien jäsenet teoksiinsa kikkailivat. Usein viestit tulkittiin varsin mielivaltaisesti viittauksiksi satanismiin tai huumeidenkäyttöön, aivan kuin kappaleidentekijöillä useimmiten olisi aikaa murehtia muusta kuin raflaavan riffin ja tarttuvan melodian kehittelystä. Tällaista piiloviestien etsintää voisi toki yrittää lähestyä toisestakin näkökulmasta kuin pitämällä viestien etsijöitä hölmöinä, joilla on liikaa vapaa-aikaa. Vaikka itseäni ärsyttävätkin myös yhtälailla henkilöt, jotka etsimällä etsivät elokuvista virheitä ja vielä kehtaavat listata ne (esim. http://www.moviemistakes.com), voisi tällaiselle rasittavalle toiminnalle halutessaan löytää myös tieteellisen taustateorian. Ranskalaisen historioitsijan Marc Ferron lapsusteoriaa on sovellettu elokuvan kulttuurihistoriallisessa tutkimuksessa. Lapsusteorian taustalla on bazinilainen ajatus elokuvan paljastavuudesta. Elokuvaan siis ujuttautuu kontrolloimattomia, tahattomia elementtejä, ja elokuva paljastaa huomaamatta yhteiskunnan kääntöpuolen, sen lapsukset. Erityisesti Neuvostoliittoa tutkimaan erikoistunut Ferro käytti esimerkkinä mm. Room -nimistä (v. 1927) neuvostofilmiä, jonka tarina sijoittuu vuoteen 1924. Eräässä kohtauksessa kamera kuvaa seinällä roikkuvaa kalenteria, jossa lukee vuosi 1924 ja sen alla komeilee suuri Stalinin muotokuva. Kalenterihan ei voi olla aito, sillä vuonna 1924 Stalin ei ollut noussut vielä yksin Neuvostoliiton johtoon, vaan piti valtaa yhdessä Zinovjevin ja Kamenevin kanssa ns. triumviraatin muodossa. Näin ollen Ferron mukaan lapsus paljastaa myöhemmän henkilöpalvonnan ja myös kultin keinotekoisuuden. Lapsuksia tutkimalla voisi siis selvittää, mikä on piilevää ilmeisen alla ja miten näkyvä paljastaa näkymättömän. (Salmi: Elokuva ja historia) Periaatteessa lapsusteoriaan nojaten voisi siis tukea niitä, jotka jaksoivat katsoa yli kolmituntiset Sormusten herrat uudestaan ja uudestaan kirjaten samalla muistikirjaan elokuvassa esiintyviä virheitä. Ferron teoriassa ei kuitenkaan oteta huomioon sitä, kenen tekemä lapsus on. Ohjaajan, käsikirjoittajan, lavastajan, puvustajan? Jos Leijonakuninkaassa Jylhäkalliolle aamuauringon luomat varjot vaihtavat kesken kohtauksen paikkaa, saattaa kyseessä olla ihan puhdas inhimillinen kämmi, ei välttämättä piirtäjän kannanotto ilmastonlämpiämiseen ja sen aiheuttamiin arvaamattomiin luonnonolosuhteiden muutoksiin. Saatoin siis helposti samaistua Cracked.comin kyseisen artikkelin kirjoittajan tunteen paloon, kun hän leimata bull shitiksi yleisiä (väärin?)käsityksiä tunnettujen poplaulujen piiloviesteistä. Silti kirjoittajalle itselleen oli tainnut sattua yksi pieni lapsus. Yhtenä esimerkkinä hän nimittäin käyttää The Beatlesin kipaletta Lucy in the Sky with Diamonds (1967), joka jo ilmestyessään aiheutti suuren kohun. Kappaleen nimestä poimittiin luonnollisesti kirjaimet LSD, ja happosekoiluteoriaa tukivat paitsi bändin jäsenten yleisesti tiedossa ollut runsas huumeidenkäyttö, myös kappaleen kovin psykedeeliset sanat. Kappaleen kyhännyt John Lennon -parka joutui managerin painostuksesta keksimään lehdistölle surullisen kuuluisan selityksen kappaleen oikeasta inspiraatiosta. Lennonin mukaan hänen poikansa Julian oli maalannut koulussa vesivärityön, jossa Lucy-niminen tyttö lentää taivaalla timanttien seassa. Uskokoon ken tahtoo! Ironista kyllä, edellä mainitunkin kappaleen sisältäneen Sgt. Pepper s Lonely Hearts Club Band -levyn kannessa kukkaistutuksen seassa komeilevia marihuanakasveja ei kukaan kukkahattutäti ajoissa huomannut. Yellow Submarine Cracked.comin artikkeli löytyy täältä: http://www.cracked.com/article_19454_5-famous-hidden-song-meanings-that-are-total-b.s..html

Ihmisellä on kaksi kättä työntekoa varten...ja kaksi jalkaa, jotta voi lähteä kävelemään kun työ ei huvita Kuten edellä mainittu anonyymi sananlasku vihjaa, työ ei aina ole tekijälleen mieluista. Toki unelmatöissäkin on luonnollisesti huonot puolensa, mutta on silti aivan eri asia tehdä työtä, jota ei tunne yhtään omakseen, jota ehkä jopa inhoaa. Valitettavasti opiskelijalla ei usein ole varaa nirsoilla työn suhteen. Etenkin humanistisilla aloilla tilanne usein korostuu, sillä ns. oman alan töistä on melkeinpä turha unelmoida ennen valmistumista, pahimmillaan myös valmistumisen jälkeen. Oma ala kun historiasta tutkintoa suorittavalle voi tarkoittaa niin monenlaista, ja virallisesti ei ehkä mitään. Opettajaksi opiskeleville kesällä ei opetustöitä lomista johtuen ole tarjolla, eivätkä museoiden opaspestitkään oikein vastaa museologian opiskelijoidenkaan tulevia työllisyysnäkymiä. Kaiken työn ei kuitenkaan tarvitse olla tappavan tylsää liukuhihnahommaa, jota teet vain rahasta. Alla muutamia jaettuja kokemuksia kesätöistä, joissa historianopiskelijat viime kesänä sanovat jopa viihtyneensä. En katsonut kesätyöni olleen täysi fiasko Vietin kesäni Vilppulassa. Vilppula on osa suurempaa Mänttä-Vilppulan kokonaisuutta ja se sijaitsee noin 90 kilometrin päässä Tampereelta. Junamatka sinne kestää VR:n ideaalilaskurilla tasan tunnin ja junamatkailu tulikin tutuksi sen parin kuukauden aikana, jonka Vilppula-seuran palkkalistoilla vietin. Työpaikan sain sattumalta hakiessani museologian harjoitteluun Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikköön. Harjoittelupaikkaa kesäksi ei ollut tarjolla, mutta mahdollinen työpaikka Vilppula-seuran alaisuudessa löytyi. Otin haasteen vastaan ja lähdin kohti seikkailua melko avoimin mielin. Toki kesä kaukana sivistyksestä hieman ahdisti mutta olipahan luvassa vähän taskurahaa ja vielä arvokkaampaa työkokemusta. Työhöni kuului paikallismuseon esinekokoelman luettelointia tietokoneohjelmaan, joka sisälsi tietojen lisäämistä ja valokuvaamista. Työ olisi ollut kevyttä ja mukavaa, jos käytetty luettelointiohjelma ja seuran kannettavalta löytyvä käyttöjärjestelmä olisivat toimineet yhteisymmärryksessä. Näin ei tietenkään ollut, vaan vastaan tuli ylittämättömiä ongelmia. Jonkin verran työt kuitenkin edistyivät enkä katsonut kesätyöni olleen täysi fiasko, vaikka välillä ohjelma tuotti kyllä lähes itkua ja hammasten kiristystä. Lisäksi työhöni kuului museon esittely satunnaisille vierailijoille, joka olikin oikeastaan paras puoli työstä yksinäisyyden kalvaessa työläisen mieltä. Työtilana Vilppulan paikallismuseo oli noin yleisesti mukava. Töitä sai tehdä viileässä kivinavetassa, joka varsinkin helteisinä kesäpäivinä oli valtava ilo. Majoituksekseni vuokrasin Vilppulasta rivitaloyksiön. Asuinalueeni rivitalot muistuttivat parakkialueita, jotka oli joskus 1970-luvulla rakennettu tuomaan modernia otetta paikkakunnalle. Nykynäkökulmasta ne vain ahdistivat. Asunnon kalustuksen ja ulkoasun pidin askeettisena, viihdettä tarjosivat vain kirjat, radio ja myöhemmin kannettava tietokone liikkuvalla laajakaistalla. Kannettava tietokone pitikin järjissä niinä pitkäveteisinä iltoina, kun oli huomannut Vilppulan kulttuurielämän ja nähtävyyksien määrän erittäin rajalliseksi. Ei se kuitenkaan mikään Suomen Royston Vasey ollut, vaikka välillä toivoikin pääsevänsä Tampereen huvielämään. Tuomo Salonen Vilppulan paikallismuseon ainoa palkattu työntekijä kesällä 2011

Kesä linnassa Työskentelin toukokuun alusta elokuun loppuun Hämeen linnalla oppaana. Olin tehnyt opastus- ja aukipitohommia muissa museoissa jo muutaman vuoden ajan, mutta Hämeen linnassa kiehtoi sen historia, olinhan opinnoissani pyrkinyt keskittymään Suomen keskiaikaan ja uuden ajan alkuun. Hämeen linnalla oppaat eivät huolehdi avoinnapidosta tai museokaupasta kuin satunnaisesti, joten pystyin keskittymään opastamiseen museon valvomisen tai kassan laskemisen sijasta. Hämeen linnalla, kuten opashommissa yleensäkin, kielitaidolla on suuri merkitys. Kaikki oppaat opastivat ainakin suomeksi ja englanniksi. Näiden lisäksi kaikilla oli kolmas, toisilla neljäskin opastettava kieli. Itse opastin suomen ja englannin lisäksi ruotsiksi, toiset saksaksi, venäjäksi, espanjaksi, ranskaksi tai italiaksi. Oppaina työskenteli myös muutama kaksikielinen, joiden toinen kotikieli oli saksa tai venäjä. Ulkomaalaisia linnalla käy todella paljon, joten kesäkautena kaikkina aukiolotunteina tarjotaan opastettu kierros suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Tietenkin kaikkia kierroksia ei aina lähde, mutta heinäkuun kiireisimpinä päivinä kaikki neljä kierrosta saattoivat lähteä. Parhaimpina tai pahimpina päivinä opastin kaikilla kolmella kielelläni. Historianopinnoista on tietysti hyötyä historiallista kohdetta opastaessa. Niitä ei kuitenkaan linnalla vaadita, joten muiden oppaiden tietämys vaihteli paljonkin. Toisilta kysymällä sai kuitenkin aina apua, ja asiakkaiden hankalia kysymyksiä pohdittiin myös porukalla. Pääsin itse keskustelemaan opastuksilla mm. Maunu Eerikinpojan maanlain rangaistuskäytännöistä ja Beowulfin suomalaiskuvauksista, mutta silti yleisin kysymys linnalla on, onko täällä kummituksia. Museoiden käytännöt opastus- ja aukipitohenkilökunnan suhteen vaihtelevat paljonkin. Hämeen linnalla oppaiden tehtäviin kuului pääasiassa opastaminen noin 20 tuntina viikossa. Osa-aikainen työ mahdollistaa matkustelun ja yleisen kesästä nauttimisen, mutta tuntuu myös palkkapussissa. Itse nostin opintotukea kesän ajan. Museo-oppaan työssä saattaa päästä käyttämään historiallista tietämystään, mutta minään oman alan töinä tästä on turha puhua. Toisaalta opaskokemuksen kautta saattaa päästä muihin museoalan hommiin, joissa tutkinnosta on enemmän hyötyä. Jenni Lares Omaan alaan liittyvä työkokemus jo opiskeluaikana on äärimmäisen arvokasta Vietin viime kesän työharjoittelussa Työväenmuseo Werstaalla. Nimen ei pidä antaa hämätä, sillä kyseessä on paitsi työelämän myös sosiaalihistorian valtakunnallinen erikoismuseo. Pääasiassa paiskin hommia museon kokoelmien parissa, jossa tehtäviin kuului valokuvien ja esineiden kuvaaminen ja luettelointi museon tietokantaan. Paikoitellen hommat meinasivat tuntua vähän mekaanisilta, mutta luettelointiin kuuluu myös selvitystyötä, joka tuntuu melkeinpä tutkimustyöltä. Voisin siis väittää tekemääni työtä mielekkääksi ja vieläpä koulutusta vastaavaksi. Olin siis työharjoittelussa, mikä tarkoitti melko laihaa palkkapussia. Harjoittelu ammatillisesti hoidetussa museossa on kuitenkin pakollinen osa museologian perusopintoja, joten tapoin oikeastaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Huomasin myös oman alan töiden tekemisen olevan sen verran hauskaa, että suhteellisen pieni tili ei oikeastaan edes haitannut. Yleensä kun ne kesätyöt ovat tarjonneet vain kokemuksia ja pikkuisen isomman kasan rahaa. Tästä oli sentään ihan oikeasti hyötyä luultavasti tulevaa ammattia ajatellen. Koska tällä meidän alalla oman alan kesätyöpaikat ovat hieman kiven alla, suosittelen lämpimästi työharjoittelua, vaikka se ei pakollista olisikaan. Omaan alaan liittyvä työkokemus jo opiskeluaikana on äärimmäisen arvokasta. Jukka Sappinen Historian lehti 9

Miltei jokaisen opastuksen aikana minulta kysyttiin jotain, mihin en osannut vastata Työskentelin kesän 2011 oppaana Tampereen tuomiokirkossa. Työaikani oli pääsääntöisesti arkipäivisin 9-17, mutta olin töissä myös joka sunnuntai-ilta, sillä noina iltoina kirkossa järjestettiin urkukonsertteja, joiden käytännön järjestelyistä minä sain olla vastuussa. Muuten työtehtäviini kuului kirkon esittely, sekä opastetun kierroksen varanneille ryhmille että kirkkoon vain poikkeamaan saapuneille turisteille, ja myöskin pienet siivous- ja kunnossapitotyöt kirkkosalissa. Hienoa työssä oli mahdollisuus tutustua hyvinkin tarkasti kauniin ja vanhan rakennuksen jokaiseen nurkkaan ja työskennellä historian parissa. Miltei jokaisen opastuksen aikana minulta kysyttiin jotain, mihin en osannut vastata ja selvää ottaessani tulinkin kehittäneeksi kuin huomaamattani valtaisan tietovaraston en vain itse kirkosta, vaan myös taidehistoriasta, maalaustekniikoista ja kirkko- ja uskontosanastosta eri kielillä. Kielitaidosta olikin työssä paljon hyötyä, varsinkin saksalaisia ja venäläisiä turisteja riitti. Kirkon esittely vieraalla kielellä olikin aluksi hyvin jännittävää, varsinkin kun ensimmäinen englanninkielinen kierrokseni oli noin 300 hengelle, mutta hermostuneisuudesta pääsi yllättävän nopeasti yli. Eri kulttuureista tulevien ihmisten reaktioita heidän nähdessään kirkon oli mielenkiintoista seurata ja pääsinkin puhumaan kirkoista ja uskonnosta esimerkiksi amerikkalaisten, iranilaisten, eteläkorealaisten ja saksalaisten kanssa. Suomalaisten kohdalla taas oli osittain koskettavaa, osittain huvittavaa kuulla, mistä kaikista eri syistä he saapuivat kirkkoon osalla juuri Tuomiokirkkoon liittyi jokin oma muisto, osa tuli suremaan menetettyä läheistä ja osa taas käymään vessassa. Juttukumppaneita kirkossa riitti, mikä teki työstä mielenkiintoista, mutta myös haastavaa. Tampereen tuomiokirkko on sekä arkkitehtonisesti että Magnus Enckellin ja Hugo Simbergin kirkkoa koristavien maalausten puolesta todellinen suomalainen kansallisaarre, ja suosittelenkin siihen tutustumista jokaiselle historianopiskelijalle. Emmi Peltonen Museoavustajana Amurissa Joka keväisen lannistavan kesätyöhakemusrumban pyörteissä huomasin Tampereen kaupungin kesätyöpaikkailmoitusten joukosta, että Amurin työläismuseokortteliin haettiin museoavustajia kesäksi. Vaatimuksena työpaikan saamiseksi oli se, että opiskeli historiaa tai tiettyjä kieliä. En ollut aiemmin työskennellyt museoalalla, mutta työ vaikutti mielenkiintoiselta joten tein hakemuksen ja pääsin miltei saman tien työhaastatteluun ja sain kuin sainkin paikan satojen hakijoiden joukosta. Kyseinen museo pyörii kesäkauden ajan käytännössä kokonaan kesätyöläisten voimin. Museoon oli palkattu kaksi historianopiskelijaa ja kuusi eri kielten opiskelijaa, joista kaikki tietenkin osoittautuivat mahtaviksi tyypeiksi! Työpäivämme koostuivat pääasiassa museon avaamisesta, kassan pyörittämisestä, museon valvonnasta ja vieraille pidettävistä opastetuista museokierroksista. Työ vaati paljon esiintymisvarmuutta ja kielitaitoa, asiakastilanteiden ollessa vähintäänkin vaihtelevia. Kesä meni Amurissa kuin siivillä mahtavassa työporukassa ja kesän aikana oppi myös erittäin paljon Tampereen historiasta. Lisäksi museoalalla työskennellessä pääsi ilmaiseksi sisään kaikkiin muihinkin museoihin ja sai kutsuja esimerkiksi näyttelyiden avajaisiin ja muihin kissanristiäisiin, joissa virtasi ilmainen viini. Kesän kohokohtiin kuului myös Ismo Laitelan voittaminen Amurin Krouvin pubivisassa, josta Ismo ei ollut kovin mielissään. Pidin siis Amurissa työskentelystä paljon ja hakeutunen sinne tulevinakin kesinä. Voin suositella museoalaa kaikille historianopiskelijoille lämpimästi! Saku Pihko 10 Historian lehti

Työpaikka, jossa unohdit olevasi töissä Mennyt kesä oli suosiollinen usealle historian opiskelijalle. Perinteisten kesätöiden lisäksi moni työllistyi oman alansa töihin ja pääsi kokeilemaan yliopistolla oppimiaan taitoja sekä tietoja käytännön työssä. Kuokkalan museoraitti Lempäälässä sai kesäoppaikseen kolme Tampereella historiaa opiskelevaa nuorta ja oppaat löysivät museon pölyisten kokoelmien keskeltä erään parhaimmista kesätyöpaikoista. Kuokkalan museoraitti sijaitsee kävelymatkan päässä Lempäälän keskustasta. Museoraitin lähiseutuun kuuluvat Kuokkalankoski sekä Hakkarin kartano ja miljöö on matkailijoita rauhallisuudellaan ja idyllisyydellään houkutteleva. Museoraitti saa varat toimintaansa Lempäälän kunnalta, mutta sitä ylläpitää Lempäälä-seura sekä sen aktiiviset jäsenet. Museon arjesta kesäisin ovat vastanneet tehtävää varta vasten palkatut sekä koulutetut oppaat. Tänä kesänä museoraitin valtasivat Harri Ruhononen, Anna Rauhala ja Nora Musto. He pääsivät vapaasti toteuttamaan omia visioitaan ja vahvuuksiaan tässä kovin vapaasti johdetussa museossa: kaikki tehtävät museon ylläpidosta mainostukseen kuuluivat oppaiden toimenkuvaan. Pienessä ja syrjäisessä museossa oli ajoittain kovin rauhallisia päiviä, jolloin oppaat pystyivät nauttimaan kesästä sekä vanhan kaupparakennuksen luomasta mökkitunnelmasta. Päivät kuluivat siis paitsi työtehtävien niin myös köyhien ritareiden, huonojen juttujen, kirjojen ja komediasarjojen parissa. Kesään kuului lukuisia mieleenpainuvia hetkiä - mieleenpainuvia niin hyvässä kuin pahassakin. Lastenpäivänä kesäkuussa oppaat saivat tutustua lempäälä-seuralaisiin sekä heidän paistamiinsa maukkaisiin vohveleihin. Museotonttu Akusti ilmestyi piristämään hiljaisia päiviä heinäkuussa ja samoihin aikoihin alkoi vanhan kauppiaan Aleksander Eskolan vaimon haamu Anna kummitella kauppamuseolla. Naispuoliset oppaat saivat joka sunnuntai huokailla komean kyläsepän perään ja kisailla parhaimman piirakan paistosta. Anna ja Nora joutuivat myös tuskailemaan Piika pinteessä -kierroksen kanssa keskiviikkoisin ja tästä turhautuneena tytöt kehittivät seuraavaa kesää varten uuden lastenkierroksen. Harri korjaili oppaille suunnattuja tekstejä museon historiasta ja paistoi parhaimmat köyhät ritarit sateisten päivien ratoksi. Työpäivät kuluivat nopeasti ja useimpina päivinä oppaat unohtivat olevansa töissä. Kauppiaan asunnon keittiö muodostui oppaille toiseksi olohuoneeksi, jossa ajantaju ja arki unohtuivat kahvikupposen äärellä. Harri, Anna ja Nora hoitivat työnsä niin mallikkaasti, että saivat mahdollisuuden palata ensi kesänä jälleen Kuokkalaan eikä kenellekään tullut mieleen kieltäytyä kutsusta. Ken Kuokkalaan on joskus saapunut, ei sieltä helposti pois pääse - tai edes halua. Kuokkalan museoraitin oppaiden puolesta Nora Musto

Tunnelmia Patinan ja Iltakoulun yhteisiltä fuksisitseiltä 4.10.2011

Taittokiireiden vuoksi käytössä self-service -periaate ja puuhakirjoista tuttu tehtävä: YHDISTÄ OIKEA KUVA JA KUVATEKSTI a) Kaikilla näytti olevan hauskaa b) Henkilökunta vastasi juhlien sujuvuudesta ja yritti baaritiskin taakse myös jatkoilla c) Herra ja rouva laulunjohtaja näyttivät mallia paitsi laulamisen, myös juomatapojen suhteen d) En ole ihan varma, mitä tässä tapahtuu e) Amos oli tupaten täynnä ja fuksisitseillä perinteisesti kuultu me käytiin varulta aloittelemassa kuultiin tälläkin kertaa f) Tunnelma katossa, ruoat lattialla ja juomat rinnuksilla g) Keskimaan hobitit lausuivat koko sitsikansaa liikuttaneen runon kuvat: Tuuli Krekelä

Kirja-arvio: Kun valtiopetos oli Jatkosodan alkamisesta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Virallinen historiankirjoitus ja valtamedia kuvaavat tätä Suomen ja natsi-saksan rikollista sotaa mielellään yhtenäisen kansan taisteluksi itsenäisyyden puolesta. Tässä paatoksessa unohdetaan ne, jotka urhasivat varhaisnuoruutensa rauhan puolesta suuruudenhulluutta ja mielettömyyttä vastaan. Sakari Selinin teos tuo päivänvaloon sellaisen puolen lähihistoriastamme, joka ei ole tuttu edes kaikille työväenliikkeen aktiiveille. Selinin viime vuonna kirjana ilmestynyt teos Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko on seikkaperäinen kuvaus pohjoishämäläisten vasemmistonuorten vastarintaryhmän toiminnasta Suomen ja Saksan sotatoimia vastaan jatkosodan aikana. Tannerilaisista sos.dem. nuorisoyhdistyksistä erotetut nuoret sabotoivat vuosien 1941 1942 aikana saksalaisten huoltokuljetuksia ja suomalaisten ammusteollisuutta Tampereen seudulla. Kuvaus näistä toimista on mukaansa tempaavaa, sillä Selin oli itsekin mukana vastarintaryhmässä. Selin tekee myös laajan katsauksen niihin 1930-luvun olosuhteisiin, jotka voimistivat nuorten tahtoa kamppailla fasismia ja Hitleriä vastaan. Tampereen seudun verrattain pitkäaikaisen vastarinnan mahdollisti siihen osallisten poikkeuksellinen koostumus: Valpo ja päämajan valvontaosasto eivät osanneet kuvitellakkaan nuorten olevan mukana tällaisessa toiminnassa, vaan epäili sabotaasista alueen metsäkaartilaisia ja desantteja. Selin muistuttaa, etteivät nuoret saaneet ohjeistusta tai rahoitusta mistään, vaan pommeja, lentolehtisiä ja muuta aineistoa tuotettiin pääasiassa itse. Toimintaa johti nuoria hieman kokeneempi, tamperelainen Pellervo Takatalo. Luja aatteellisuus ja tahto pelastaa Suomi fasismilta olivat taistelun henkinen moottori. Hieman yli vuoden aikana nuorten vastarintaryhmä teki kaikkiaan 21 iskua. Esimerkiksi Tampereen päämuuntajan räjäytyksen seurauksena koko kaupunki pimeni. Valpo pääsi lopulta ryhmän jäljille ilmiannon seurauksena. Sakari Selin pidätettiin lokakuun lopulla 1942. Muutkin ryhmän jäsenet saatiin lyhyessä ajassa kiinni. Kuulustelut olivat julmia ja monet traumatisoituivat loppuiäkseen. Selin pantiin kaivamaan omaa hautaansa. Vastarintaryhmän naisia nöyryytettiin ja uhattiin raiskauksilla. Lääkärit kiduttivat Takataloa poraamalla hänen päähänsä reiän. 14 Historian lehti

isänmaallinen teko Valkoinen Suomi langetti nuorille ankarat tuomiot. Selin sai elinkautisen ja Takatalo tuomittiin kuolemaan (hänen tuomionsa lieveni myöhemmin elinkautiseksi). Nuoret vapautuivat 1944 välirauhan myötä, sillä heidän katsottiin taistelleen liittoutuneiden puolesta. Nuorten vastarintatoimintaa Pohjois-Hämeessä on kuvattu muun muassa kirjailija Hannu Salaman romaanissa Siinä näkijä missä tekijä. Selinin teos on kuitenkin ensimmäinen todella seikkaperäinen kooste toiminnasta, josta siihen osallistuneetkaan eivät ole liiemmin puhuneet. Teokselle on tarvetta siksikin, että Selinin lisäksi vastarintaryhmän jäsenistä on elossa enää tamperelainen Liisa Lamminen. Kun valtiopetos oli isänmaallinen teos on yksi parhaimmista 2000-luvulla ilmestyneistä, suomalaisen työväenliikkeen historiaa valottavista teoksista. Äärioikeiston ja fasismin uusi nousu Euroopassa antavat sille lisäksi ajankohtaisen perspektiivin. Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko. Työväenhistorian ja perinteen tutkimuksen seura. 357 s. Antti Siika-aho Tamperelaisia vastarintanuoria salaisella leirillään Teiskossa. Keskellä Sakari Selin.

Muualta kuultua... Lähi-idän kriisistä Kronikka 1/11 (Kronos ry): Professori Hannu Juusola pohtii mitä Lähi-idässä oikein tapahtuu. Hyvin usein arabimaailman epädemokraattisuutta selitetään kulttuurisilla ja historiallisilla syillä. Näitä ovat esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan kehittymättömyys, positiivisten historiallisten esimerkkien puute ja uskonnollisten ja klaani-identiteettien edelleen vahva asema ihmisten identiteetissä yhteisen kansallisen identiteetin sijaan. Varsin usein syitä löydetään myös islamissa, jonka väitetään olevan yhteen sopimaton demokratian periaatteiden kanssa. Tällaiset usein vahvasti epähistorialliset ja orientalistiset käsitykset islamin predestinoivasta vaikutuksesta ovat harvinaisia vakavassa tutkimuksessa, mutta niitä esiintyy runsaasti esimerkiksi amerikkalaisessa ja israelilaisessa poliittisessa retoriikassa. On selvää, että rakenteellisten (esimerkiksi öljyn merkitys) tekijöiden lisäksi myös kulttuurisilla tekijöillä on oma merkityksensä demokratiavajeeseen. Ovatko ranskanperunat oikeasti ranskanperunoita vai belgianperunoita? Irtolainen 02/11 (Taso ry) Venla Jallinoja pohtii ranskisten nimen sekä alkuperäisen taustan problematiikkaa esittelemällä kolme kuuluisinta tarinaa kyseisen ruokalajin synnystä. Tarina No 1: Belgiassa paistettiin ensimmäiset ranskanperunat jo 1600- ja 1700-luvun taitteessa. Alun perin uppopaiston kohteena olivat yleensä pienet kalat perunoiden sijaan. Eräänä talvena pakkaset kiristyivät kuitenkin niin ankariksi, että kaikki vedet jäätyivät. Belgian asukkaat jäivät siis ilman kalojaan. Uppopaistetun kalanhimoa keksittiin lievittämään peruna, joka pilkottiin pienen kalan muotoiseksi ja uppopaistettiin rasvassa. Näin syntyi siis ranskanperuna. Tarina No 2: Mitä olisi hyvä historiallinen tarina ilman Ranskan vallankumousta? Jopa ranskalaiset perunat saavat osansa tästä suuresta temmellyksestä. Ranskalaiset väittävät ranskanperunoiden syntyneen juuri tuona aikana kun pariisilaiset kokit valmistivat ranskalaisia perunoita Seinen siltojen alla. Tästä syystä yksi ranskanperunatyyppi on saanut nimekseen Frites Pont- Neuf, kuuluisan pariisilaisen sillan mukaan. Tarina No 3: Muutama vuosikymmen ennen kuin Ranskassa perunasta tuli suosittu ruoka noin 1770-luvulla (sitä ennen sitä pidettiin myrkyllisenä ja ihmiselle sopimattomana. Ajateltiin, että se aiheuttaa esimerkiksi lepraa), oli Ranska sodassa Itävallan kanssa(1740-1748). Tätä sotaa käytiin myös Belgian alueella, minkä takia osa arvelee ranskalaisten saaneen myöhemmin ideansa ranskanperunoihin sotaretkiensä seurauksena. 16 Historian lehti

Euroviisut ja politiikka Poleemi 2/2011 (Polho ry: Tuomas Lassinharju analysoi Euroviisuja politiikan pelikenttänä Oikeastaan jo koko syy laulukilpailun perustamiseen liittyy oleellisesti toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakentamisen kulttuuri-ilmapiiriin. Uuden suursodan välttämiseksi Euroopan yleisradioyhtiö (EBU) pyrki kehittämään yhteisiä viihdeohjelmia eri valtioiden välille. Pitkään 90-luvulle Eurovision laulukilpailu oli vain länsieurooppalaisten kilpailu, sillä Varsovan liiton maat eivät luonnollisestikaan saaneet olla EBU:n jäseniä. ***** Myös Venäjän ja Georgian konflikti elokuussa 2008 on heijastunut Eurovision laulukilpailuun. Seuraavana keväänä kilpailu järjestettiin Moskovassa, ja konfliktin jälkeen Georgia ilmoitti, ettei se aio osallistua Venäjällä järjestettävään kilpailuun. Euroopan yleisradioliitto pyysi kuitenkin myöhemmin Georgiaa mukaan, mihin se suostuikin. Georgia valitsi edustussävelmäkseen laulun We don t wanna put in, jonka sanoitus ei varsinaisesti sisältänyt mitään poliittista, mutta laulun nimen osuva sanaleikki kertoi varmasti keskivertogeorgialaisen mielipiteen Venäjän pääministeri Vladimir Putinista. Euroviisujen säännöt kieltävät kuitenkin politikoinnin, ja Georgian laulu hylättiin, minkä seurauksena Georgia vetäytyi kilpailusta jälleen. Sukupuolittunut kahvinjuonti Hybris 2/2011 (Patina ry). Helena Lindstén tarinoi maaseudun kahikulttuurista 1920-1969. Ensimmäinen sukupolvi kertoo kahvista naisten aistinautintona. Naiset huolehtivat kahvin keittämisestä ja tarjoilusta. Kuitenkin miehet säätelivät sen hankkimista, keittämistä ja juomista. Siinä oli ennen kaikkea kyse siitä, että kahvi oli arvokas tuote, jota ei sopinut tuhlata. Ilman pätevää syytä ylimääräisten kahvikertojen keittäminen katsottiin tuhlailuksi. Kahvinjuonnin myötä lisääntyi sokerin, vehnäsen ja muiden kahvileipien käyttö. Kahvin ja sokerin kulutukset liittyivät toisiinsa, sillä sokeria tarvittiin kahvin makeutusaineena ja kahvileivän valmistamisessa. Kahvileivän ja nisun käytön yleistyminen lisäsivät myös sokerin kulutusta. Monet naisista hankkivat kahvia isänniltä salaa pussittamalla ruokatavaraa tai villoja kauppaan myytäväksi. Näin saatiin ylimääräistä kahvia taloon. Miesten ollessa pois kotoa, naiset järjestivät salakahveja. Naisille kahvinjuonti ja kuulumisten vaihto kahvikupin ääressä merkitsivät fyysistä ja psyykkistä virkistäytymistä, sillä tuolloin naisten elämä oli hyvin kotipiiriin sidottua. Vietä nakuiluviikonloppua Cosmopolitan lupaa lokakuun horoskooppimerkille Vaa alle voimaannuttavia aikoja. Vaaka (23.9. 23.10.) Ymmärrät viimein oman potentiaalisi. Oletko haaveillut maratonin juoksemisesta tai työpaikan vaihtamisesta? Anna palaa sinä pystyt siihen! Oletko sinkku? Mikään ei voi horjuttaa itseluottamustasi. Valjasta voittajafiilis hyötykäyttöön: pyydä baarin komeimpia kundeja liittymään tyttöporukkanne seuraan. Oletko varattu? Haluat tuntea rakkaasi ihon omallasi. Viettäkää nakuiluviikonloppua kotona. Historian lehti 17