OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009"

Transkriptio

1 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat

2 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko ja harjoittelupaikat täydentävät edelleen erittäin merkittävällä tavalla rakennusalan yliopisto-opiskelua. Alan jatkuvuuden turvaamiseksi on kriittistä saada nykyiset opiskelijat kiinni työelämään opintojen alkutaipaleesta lähtien. 2

3 1 TIIVISTETTYNÄ Vastanneet olivat työllistyneet kesäksi hyvin, vaikka maaliskuussa toteutetussa ennakkokyselyssä 60 % oli vielä ilman työtä. Noin 1/3 nyt vastanneista oli jatkuvasti töissä jo ennen kesää, ja noin 1/3 jatkoi samoja töitä syksyllä. Palkkataso laski edelliskesästä muutaman prosentin. Kesätyön saamisessa auttoivat erityisesti opinnoissa hankittu osaaminen, opintojen eteneminen ja aiempi työkokemus. Opiskelijat arvioivat töissä opittujen asioiden parantavan työnsaantimahdollisuuksia myös valmistumisen jälkeen merkittävästi. Töihin hakeudutaan pääsääntöisesti opiskelupaikkakunnan läheisyyteen. 3

4 1 TIIVISTETTYNÄ: KESÄ 2010 ja siitä eteenpäin Jo harjoitteluista voidaan rakentaa opiskelijalle urapolku, joka motivoi opinnoissa etenemiseen ja sitouttaa yritykseen. Harjoittelun ohjaajien resursointiin ja koulutukseen on panostettava kyse on pikemmin pienestä vaivasta kuin rahasta. Myös tilaajien tulee kantaa vastuunsa, esim. edellyttämällä suuremmissa hankkeissa mukaan myös harjoittelijoita. Yliopistojen tulee innostaa yritysyhteyksiin varsinkin soveltavien kurssien opinnäytteissä akateemisista kriteereistä tinkimättä. 4

5 2 KESKEISET TULOKSET Keväällä opiskeli täysipäiväisesti 46 % opintojen ohella työskenteli 54 % joista jatkuvassa osa- tai kokopäivätyössä käyvien osuus 37 %. Kesätyön haku aloitettiin tyypillisesti tammikuussa ei koskenut niitä, jotka jatkoivat edelliskesän paikassa (18 %) ei koskenut niitä, jotka jatkoivat kevään työpaikassaan (17 %) 5

6 2 KESKEISET TULOKSET Kesällä ammatti- tai haalariharjoittelutasoisessa työssä 51 %. jatkoi vakityötään 13 %. teki diplomityötään 9 %. ilman työtä oli hakemisesta huolimatta noin 6 %. Kesällä työskennelleistä valtaosa (54 %) työskenteli 2-4 kk pituisen jakson huomattava osa (27 %) jatkoi samassa työssä syksyllä lähes kaikki (90 %) uskoivat kesätyössä opittujen taitojen hyödyttävän työnsaantia valmistumisen jälkeen 6

7 2 KESKEISET TULOKSET Kesätyöstä saadut palkat olivat vuosikursseittain tarkasteluina keskiarvoiltaan muutaman prosentin vuotta 2008 pienempiä vaihteluväleiltään suuria (90-fraktiili = {1,5..1,7}x 10-fraktiili) vuodesta seuraavaan nousujohteisia: opiskelu kannattaa! Kesällä työskennelleistä kaksi kolmannesta työskenteli oman yliopistonsa lähialueella vain 2 % työskenteli ulkomailla jopa 17 % ei tehnyt työnantajansa kanssa kirjallista työsopimusta 7

8 Työskentelitkö opintojen ohella kevätlukukaudella? 22,2 % 14,9 % 45,7 % En Satunnaisesti Jatkuvassa osapäivätyössä Jatkuvasssa kokopäivätyössä 17,1 % n = 315 8

9 Pääasiassa kesällä 2,9 % 1,9 % 3,8 % 4,2 % 12,8 % 36,2 % olin ammattiharjoittelussa olin haalariharjoittelussa työtä, joka ei liittynyt opintoalaani tein diplomityötäni 9,3 % opiskelin olin lomalla olin äitiysvapaalla, armeijassa tms 13,8 % 15,1 % työskentelin jatkuvassa vakityössäni muu n = 312 9

10 Jos et ollut töissä, haitko kesätöitä? 36,7 % 40,0 % kyllä, aktiivisesti kyllä, jonkin verran en 23,3 % n = 30 10

11 Kauanko työskentelit kesällä? 5,4 % 26,8 % 31,4 % 3,8 % 9,6 % 23,0 % kuukausi tai vähemmän 1-2 kk 2-3 kk 3-4 kk yli 4 kk jatkan samassa työssä syksyllä 2009 n =

12 Kuinka paljon kesällä opitut asiat hyödyttävät työnsaantiasi valmistumisen jälkeen? 9,6 % 31,8 % 34,3 % erittäin paljon paljon jonkin verran ei lainkaan 24,3 % n =

13 Olitko töissä 2,1 % 31,0 % 66,9 % oman yliopistosi lähialueella muualla Suomessa ulkomailla n =

14 Teitkö työnantajasi kanssa kirjallisen työ- tai virkasopimuksen? 16,7 % kyllä en 83,3 % n =

15 Milloin aloitit kesätyön haun? 16,7 % 8,2 % edellisvuoden lopulla saman vuoden tammikuussa 18,3 % 28,0 % saman vuoden helmikuussa 8,2 % 16,3 % saman vuoden maaliskuussa tai myöhemmin jatkoin samassa kesätyöpaikassa kuin vuotta aiemmin jatkoin samassa työpaikassa kuin keväällä n =

16 eur/kk BRUTTOPALKKA 2009 Keskiarvo fraktiili 10-fraktiili N diplomityö 0 16

17 LISÄTIEDOT Teemu Vehmaskoski Kehitysjohtaja Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL teemu.vehmaskoski (at) ril.fi 17

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY

KESÄTYÖKYSELY 2014 KESÄTYÖ- KYSELY KESÄTYÖ- KYSELY 2014 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syyskuussa 2014 kesätyökysely Internet-tutkimuksena. Kysely lähetettiin kaikille RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

KESÄTYÖKYSELY TULOKSET

KESÄTYÖKYSELY TULOKSET KESÄTYÖKYSELY TULOKSET Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin syyskuussa 2013 kesätyökysely internet tutkimuksena. Kysely lähetettiin kaikille RILin opiskelijajäsenille. Kyselyn

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2012 24 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 11.1.2012 20.1.2012 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010

RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 1 RAKSAN KESÄTYÖKYSELY 2010 20 kysymystä sisältänyt kysely toteutettiin sähköisesti 2.12.2009 12.1.2010 Tieto kyselystä lähetettiin sähköpostitse TARAKI:n jäsenille ja sitä mainostettiin koko TTY:n sähköisessä

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset Arttu Piri 1 Yleistä - Aineiston keruu sähköisesti 26.9. 14.10.12013 - Otos: Opiskelijajäsenet, poislukien 1.5.2013 jälkeen liittyneet - Otos

Lisätiedot

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2017

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2017 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto Kesätyökysely 1 Tiivistelmä (*Vastauksista on suodatettu muissa kuin opintoja sivuavissa töissä olleet ja ilman kesätöitä jääneet vastaajat) Suomen Rakennusinsinöörien

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2012 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2012 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2012 Tulokset Arttu Piri Sisällys 1. Perustietoa tutkimuksesta ja vastanneista 2. Työskentely kesällä 2012 2.1 Avoimet kommentit: Onnistunut ja epäonnistunut

Lisätiedot

Yliopisto-opiskelijoiden työelämäyhteydet Tari Rantasuo Opopatio 11.10.2013

Yliopisto-opiskelijoiden työelämäyhteydet Tari Rantasuo Opopatio 11.10.2013 Yliopisto-opiskelijoiden työelämäyhteydet Tari Rantasuo Opopatio 11.10.2013 Yliopisto-opiskelijoiden työelämäyhteydett Harjoittelu Opinnäyte- ja projektityöt Muita esimerkkejä ja palaute Työelämäopinnot

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO

OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS 2015 YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO OPISKELIJOIDEN TYÖMARKKINATUTKIMUS YMPÄRISTÖASIANTUNTIJOIDEN KESKUSLIITTO Tutkimusraportti Kirjoittanut Markus Mervola, avustanut Tuomas Lehikoinen Lokakuu Tekninen johdanto Tutkimuksen tarkoitus Agronomiliitto,

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

RIL-PALKKAKYSELY 2017

RIL-PALKKAKYSELY 2017 RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Tutkimusraportin tiivistelmä Sara Rönkkönen Opinto- ja opiskelijapalvelut (OOP) Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset

2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset 2013 VALMISTUNEIDEN TULOKSET Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Omat kysymykset 1 - TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama palautekysely vastavalmistuneille diplomi-insinööreille

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.

Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1. Nuorten kesätyökysely Pääsee kokemaan ja näkemään, millaista työt sitten tulevaisuudessa olisivat. Suomen lasten ja nuorten säätiö 19.1.2011 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimus nuorten kokemuksista ja odotuksista

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA 2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 80,9 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tilannettasi opintojen päättyessä?

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä Toimenpiteet ja vaikutukset TAUSTATIETOA Aamujakelun jakoalue on jaettu neljään osaan: keskusta, itä, etelä ja länsi. Kullakin osalla on oma aluepäällikkönsä. Osat on

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava

HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava HARJOITTELUINFO 2016 5.2.2016 klo 12 Paavo Arvola, harjoitteluasioista vastaava Työssäoppiminen (ITIA02) 10 op Harjoittelu (~8op) 3 kk kokoaikaista työskentelyä harjoittelupaikalla Palkallinen harjoittelutuki

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto

Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot. Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteet, välivuosi ja avoimen yliopiston opinnot Anita Soppi Anna Slunga Jyväskylän yliopisto Alkutehtävä Valitse kortti, joka kuvastaa fiiliksiäsi/mietteitäsi/suhtautumistasi elämään lukion jälkeen

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018

TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma. Info kevät 2018 TYÖELÄMÄOPINNOT laaja-alainen maisteriohjelma Info kevät 2018 Työelämäopinn ot 10 op keväällä 2018 Harjoittelua 200 h, pedagogista ryhmäohjausta 8 h verkossa/optimassa tai seminaareissa sekä itsenäistä

Lisätiedot

Opintojen ohella tapahtuva työssäkäynti ja sen

Opintojen ohella tapahtuva työssäkäynti ja sen Opintojen ohella tapahtuva työssäkäynti ja sen hyödyntäminen opinnoissa TAO-oppimisverkoston tapaaminen 29.4.2011 Jyväskylä Johanna Penttilä Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs Esityksen tavoite

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8.

JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. JATKO-OPINNOT Viherlaakson lukio Vanhempainilta 30.8. Jakoissa 1. - 3. ABI-VUOSI opiskelu koostuu jäljellä olevista pakollisista kursseista sekä yo-kokeisiin treenaavista syventävistä ja soveltavista kursseista

Lisätiedot

Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019

Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019 Työssäoppiminen: Harjoitteluinfo 2019 Paavo Arvola & Silja Jäntti (paavo.arvola@uta.fi) Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media Tampereen yliopisto/coms Opettajat Paavo Arvola Yliop. lehtori Pinni

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2017 Tiedotustilaisuus ke 23.11.2016 klo 10.00-11 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2018

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto. Kesätyökysely 2018 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto Kesätyökysely 1 Tiivistelmä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILn nuorille jäsenille toteutettiin lokakuussa kesätyökysely. Kysely lähetettiin sähköpostitse kaikille

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2013 Tiedotustilaisuus ke 21.11.2012 klo 12.30-13.30 Harjoittelu osana opintoja KM-tutkintoon

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 2015. 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE

HARJOITTELUINFO 2015. 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE HARJOITTELUINFO 2015 10.2.2014 klo 12 SIMSPACE Rooleissa Paavo Arvola (vastuuopettaja) Harjoittelun sisältöasiat, harjoittelutuki Kati Koivu (koordinaattori) Muut asiat Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa

työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa OPAS OHJAAJILLE Perustiedot oppitunneilla Ammatinopettaja 1. vuoden alusta jatkuen läpi opintojen, kaikissa ammattiaineissa Työpaikkavierailuja, työnantajien/ammatinedustajien vierailuja Ammatinopettaja

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

Opintotuen saajien tulot vuonna 2012 ja vuoteen 2012 kohdistunut tulovalvonta

Opintotuen saajien tulot vuonna 2012 ja vuoteen 2012 kohdistunut tulovalvonta Tilastokatsaus Lisätietoja: 31.03.2014 Anna Koski-Pirilä, puh. 020 634 1373, Ilpo Lahtinen, puh. 020 634 3254, etunimi.sukunimi@kela.fi etunimi.sukunimi@kela.fi Opintotuen saajien tulot vuonna 2012 ja

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Urapalvelut opiskelijoille

Urapalvelut opiskelijoille Urapalvelut opiskelijoille Lukuvuosi 2019-2020 Uraohjaajat Kirsi Vallius-Leinonen, Outi Suorsa, Saara Puittinen ja Janne Saarela Henkilökohtainen uraohjaus Uraohjauksen tavoitteena on tukea sinua rakentamaan

Lisätiedot

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila Harjoittelukurssi lukuvuonna 2013-2014 Leena Mattila Harjoittelu ennen Opiskelija hankki harjoittelupaikan itsekseen Työn jälkeen kirjoitti raportin ja liitti siihen työtodistuksen Raportti luettiin laitoksella

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso 1-vuosi 2-vuosi 3-vuosi AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA ATTO-OPINNOT INTEGROITUNA AMMATILLISEEN TYÖSSÄOPPIMISEEN

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2014 Tiedotustilaisuus ti 19.11.2013 klo 14.00-15.00 Harjoittelu osana opintoja KM-tutkintoon

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014 OPINTOKYSELY 2014 5.5.2014 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (58)

OPINTOKYSELY 2014 OPINTOKYSELY 2014 5.5.2014 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (58) OPINTOKYSELY 2014 5.5.2014 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 1 (58) Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin nuorille jäsenille tehtiin maalis-huhtikuussa 2014

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla

Lisätiedot

Teekkarit työelämässä - tutkittua tietoa TEKin opiskelijajäsenistä

Teekkarit työelämässä - tutkittua tietoa TEKin opiskelijajäsenistä Teekkarit elämässä - tutkittua tietoa TEKin opiskelijajäsenistä Lisätietoja: Jarna Savolainen TEK, koulutuspoliittinen asiamies jarna.savolainen@tek.fi Tuloksia kahdesta vuosittain tehtävästä TEKin tutkimuksesta

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2016 Vastausprosentti: 82,2 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOSKOOSTE, 2013 VALMISTUNEET

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOSKOOSTE, 2013 VALMISTUNEET TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOSKOOSTE, 2013 VALMISTUNEET 4. - Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama vuotuinen palautekysely vastavalmistuneille

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Mistä uudet osaajat infra-alalle. alalle?

Mistä uudet osaajat infra-alalle. alalle? Mistä uudet osaajat infra-alalle alalle? Panu Tuominen projektipäällikkö MANK ry Tausta MANK:n pitkäaikainen huoli Ala ikääntyy Heikko vetovoima Mistä uudet osaajat? Projektin kesto 2014 2015 1 Ongelma

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. TAUSTAKYSYMYKSET Saamme opintorekisteristä

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015

VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Opintotuen saajien tulot vuonna 2014 ja vuoteen 2014 kohdistunut tulovalvonta

Opintotuen saajien tulot vuonna 2014 ja vuoteen 2014 kohdistunut tulovalvonta Tilastokatsaus Lisätietoja: 30.03.2016 Anna Koski-Pirilä, puh. 020 634 1373, Ilpo Lahtinen, puh. 020 634 3254, etunimi.sukunimi@kela.fi etunimi.sukunimi@kela.fi Opintotuen saajien tulot vuonna ja vuoteen

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Päivitetty: elokuu 2016 Lisätietoa Aarresaaren aineistoista: aarresaari.net/uraseuranta Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö

INFIM-harjoittelu. Infotilaisuus 14.2.2013. Harjoitteluinfon sisältö INFIM-harjoittelu Infotilaisuus 14.2.2013 Harjoitteluinfon sisältö Harjoittelutuki ja harjoittelusopimus Harjoittelun tavoitteet ja sisältö Harjoittelun suorittaminen Harjoittelupaikan hakeminen Vinkkejä

Lisätiedot

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus PROJECT NUMBER 574310-EPP-1-2016-1-FI-EPPKA3-EQAVET NRP Henkilö- kohtaista-

Lisätiedot

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot