Kemijärvi osana uutta paikallisuutta vuonna 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kemijärvi osana uutta paikallisuutta vuonna 2014"

Transkriptio

1 Mikko Kellokumpu Kemijärvi osana uutta paikallisuutta vuonna 2014 Suomen Setlementtiliitto ry:n Uusi Paikallisuus -hankkeen toiminta- ja arviointikertomus Kemijärven osahankkeesta 4/2015

2 TOIMINTA JA ARVIOINTIKERTOMUS 2014 Suomen Setlementtiliitto, Kemijärven Uusi paikallisuus Sisällys Alkusanat... 2 Kansalaisten innostaminen ja vaikutustaitojen vahvistaminen... 2 Paikallisyhteisön ja kunnan välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen... 3 Lähidemokratian menetelmät juurtuvat osaksi kaupungin toimintamalleja... 3 Kansalaisjärjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen... 4 Tapahtumat onnistuneita yhteistyön kehittäjiä... 5 Asukkailta positiivista palautetta... 5 Muut hanketavoitteet

3 Alkusanat Vuoden 2014 tavoitteena oli erityisesti kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia lisäävien lähidemokratian menetelmien kehittäminen. Tällaisia menetelmiä ovat olleet kansalaisraadit ja World cafe -tapahtumat, jotka ovat hankkeen toiminnan kautta tulleet tutuksi kaupungin viranomaisille, yhdistyksille ja asukkaille. Paikkakunnalla on ollut vuosien saatossa paljon pitkittyneitä valitusprosesseja ja sen vuoksi kuntalaisten kuulemisen kehittämiseen on erityinen tarve. Muuttotappioiden koettelemalla paikkakunnalla järjestöjen välinen yhteistyö mahdollistaa suurempien tapahtumien toteuttamisen. Järjestöyhteistyötä on edistetty tukemalla järjestöjen yhteistyössä toteuttamia tapahtumia kuten Fantasiaseikkailua ja vesihyppyritapahtumaa. Yhteistyön lisääminen tapahtumien kautta on ollut hyvä toimintatapa. Yhteistyön lisääminen säännöllisten kokoontumisten avulla ei tuonut toivottua tulosta, koska useat järjestöt kärsivät toimintaa haittaavasta jäsenkadosta ja vähäisten aktiivien määrästä. Kokoontumisiin ei riitä yksinkertaisesti aktiiveja. Järjestötoiminnan ulkopuolella olevien ihmisten tukeminen matalalla kynnyksellä vaatii uusia ajatuksia ja niitä yritämme kehittää. Kansalaisten innostaminen ja vaikutustaitojen vahvistaminen Kemijärvellä hankkeessa on innostettu asukkaita osallistumaan järjestötoimintaan, ja saamaan vapaaehtoistoiminnan kokemuksia eri tavoin. Asukkailla on ollut mahdollisuus osallistua järjestöyhteistyönä järjestettävien tapahtumien järjestelyihin lyhytkestoisesti ja omien voimiensa ja kiinnostustensa mukaan. Tällaisia tapahtumia ovat olleet esimerkiksi Fantasiaseikkailu-lastentapahtuma ja vesihyppyritapahtuma. Vapaaehtoisille on järjestetty virkistysretkiä, joissa he ovat saaneet lisää tietoa vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksista ja järjestöjen toiminnasta. Retkillä järjestöjen edustajat ovat kertoneet järjestöjen tekemästä vapaaehtoistyöstä, tulevista tapahtumista ja työn alla olevasta toiminnastaan. Samalla halukkaat ovat voineet ilmoittautua mukaan tapahtumien järjestelyihin. Retket ovat toimineet vapaaehtoistyössä oleville virkistystilaisuuksina ja vapaamuotoisina työnohjauksen kaltaisena vertaiskohtaamisen tilanteina. Uusien jäsenten mukaan saaminen vapaaehtoistyöhön on ollut haastavampaa kuin toimintasuunnitelmassa odotettiin. Retkillä on pyritty saamaan mukaan uusia vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita ihmisiä hankesuunnitelmassa kehitetyn matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaan. Toteutetuilla toimenpiteillä ei ole kuitenkaan saatu uusia kiinnostuneita vapaaehtoistyöntekijöitä mukaan retkille siinä määrin kuin toivottiin. Mukana olevat ovat kuitenkin retkillä saaneet tietoa matalan kynnyksen vapaaehtositoiminnasta ja vievät tietoa toimintamallista tuttavapiiriinsä. Yksi keskeinen tavoite on ollut rakentaa kansalaisraadeista ja world cafe menetelmistä passiivisille, osallistumattomille kansalaisille osallistumisen välineitä. Hankesuunnitelman mukaan on järjestetty kansalaisraateja ja World cafe tapahtumia. Olemme välttäneet tilannetta jossa ennestään aktiiviset kansalaiset saavat uusia vaikuttamisen välineitä ja tämä on ollut haasteellista mutta myös selkeästi palkitsevaa. Kansalaisia jotka eivät perinteisesti osallistu keskustelutilaisuuksiin on saatu ilahduttavasti mukaan etenkin ikäihmisten kotipalveluita käsittelevään kansalaisraatiin. Myös Ideoidaan Kemijärvi kartalle tapahtumassa (World cafe menetelmällä toteutettu) osallistujina oli muitakin kuin vaikuttamaan tottuneita ja ennestään aktiivisia kuntalaisia. Vaikka passiiviset kansalaiset ovat saaneet osallistumisen kokemuksia, on osallistumaan kannustavan tuen tarve edelleen pitkäaikaista ja ennakoitua paljon suurempaa. Tapahtumiin osallistuneita on yritetty aktivoida mukaan 2

4 toimintaan, joilla edistetään esimerkiksi julkilausumien toteuttamista (esim. lentopalloverkko uimarannalle). Tässä nuorisoneuvosto on ollut aktiivinen, mutta asenteet päättäjillä toiminnan tasolla vaativat vielä valistusta. Paikallisyhteisön ja kunnan välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Hankesuunnitelman tavoitteiden mukaan on järjestetty yhteistyössä kunnan kanssa kansalaisraati ja World cafe -tapahtumat. Kaupungin päättäjät ovat huomanneet työmuotojemme tavoittavan vaikuttamaan tottumattomia kuntalaisia ja asiaa pidetään yleisesti positiivisena. Hankkeen toiminnan aikana on ollut tilanteita, jotka olisivat voineet kärjistyä vastustamisen ja pitkittyneiden valitusprosessien kaltaisiksi tapahtumiksi (Kallaan koulun myyminen venäjän kansalaiselle yms.). Näyttäisi vahvasti siltä, että kansalaisaktiivisuus on muuttumassa enemmän päättäjien kanssa yhdessä tekemiseksi kuin yksipuoliseksi vastustamalla vaikuttamiseksi. Kemijärven kaupungin palvelurakenne- ja organisaatiouudistuksessa on toteutettu palvelu, jossa kuntalaiset voivat esittää kysymyksiä päättäjille netin kautta. Ehkä näkyvin ilmiö on kansalaistoiminnan muuttuminen vastustamisen ympäriltä yhdessä päättäjine kanssa ideoivaksi toiminnaksi. Alkusyksyllä 2014 havaitsimme, etteivät lähidemokratian menetelmillä tuotetut parannusehdotukset edenneet toivotulla tavalla valtuustossa ja osastoilla. Projektipäällikkö ja Lasten ja nuorten Uusi paikallisuus -hankkeen koordinaattori tapasivat aiheeseen liittyen kaupunginjohtajan ja valtuuston puheenjohtajan. Tapaamisen seurauksena syntyi ajatus järjestää yhteistyössä kaupungin kotipalveluyksikön kanssa ikäihmisten kotipalveluihin keskittyvä kansalaisraati. Molemminpuolisen tarpeen seurauksena toteutetussa raadissa testattiin muutamia uusia toimintamuotoja (julkilausumien kirjotus kaikkien nähden). Julkilausumassa asukkaat esittivät muun muassa palveluneuvojan palkkaamista sote-osastolle ja toivottiin kotiin jaettavia paperisia esitteitä ikäihmisten kotipalveluasumisesta. Palveluneuvojan on sote-osastolle palkattu ja kansalaisraadin julkilausuma vahvisti osastolle neuvojan palkkaamiselle olevan tarvetta. Palveluneuvojan tarpeesta on osastolla keskusteltu ennen kansalaisraadin julkilausuman kirjoittamista. Kansalaisraadin esitys paperisista esitteistä on myös keskusteluttanut sote-osastolla ja raadin julkilausuma omalta osaltaan tukee kotiin jaettavilla paperiesitteellä palveluista tiedottamista. Päätöstä asiasta ei ole vielä tehty. Lähidemokratian menetelmät juurtuvat osaksi kaupungin toimintamalleja Vuosina hankkeen koordinoimien viiden kansalaisraadin ja kahden World cafe-tilaisuuden toteutus on lisännyt päättäjillä ymmärrystä kuntalaisten osallistavan kuulemisen eduista verrattuna perinteisiin enemmän tiedotusluontoisiin kuulemistilaisuuksiin. Uusi paikallisuus -hankkeen toistuvat työmuodot ovat tulleet voimakkaammin päättäjien, valtuutettujen ja kaupungin eri osastojen tietoon. Osallistavalla demokratialla ja asiantuntijoiden kanssa tehdyllä yhteistyöllä tuotetut parannusehdotukset on huomattu olevan realistisempia kuin ilman laki yms. tietoa päättäjille toimitetut parannusehdotukset. Rekrytoitaessa ikäihmisten kotipalveluiden kansalaisraatiin osallistujia saimme hyviä tuloksia verrattuna aikaisempiin vuosiin. Kansalaisraadissa osallistujia oli 20 kun tavoite raadeissa on edustajaa paikallisyhteisöstä. World cafessa oli 37 osallistujaa, mikä oli odotettua suurempi osallistujamäärä. Rekrytointia edesauttoi kun saimme yhteistyökumppaniksemme toimintaympäristön hyvin tuntevan henkilön. Henkilökohtaisten yhteydenottojen ja aiheen tuntemus olivat ensisijaisen tärkeitä tekijöitä pyrkiessämme saamaan tilaisuuteen vaikuttamaan tottumattomia ihmisiä. 3

5 Suuntaus on selkeästi parempaan päin ja kaupungin tekninen osasto on vuodesta 2011 tehdyn pohjatyön seurauksena järjestämässä toukokuussa 2015 Uusi paikallisuus -hankkeen tuella vesistöön liittyvän kansalaisraadin. Kemijärven kaupungin elinkeino-osasto on puolestaan järjestämässä heinäkuussa 2015 World cafe -tapahtuman samalla periaatteella entisille kemijärveläisille ja loma-asukkaille. Itsenäisesti kaupungin osastot tai vaikuttamaan tottumattomat kuntalaiset voivat toteuttaa toimintamallejamme, mutta haluavatko he ottaa niitä rutiinitehtäviensä rinnalla ratkaisee toimintamalliemme juurtumisen paikkakunnalle hankkeen päätyttyä pysyviksi toiminnoiksi. Ennuste teknisen ja nuorisotoimen kohdalla näyttää lupaavalta. Valtuuston halu ottaa vakavasti lähidemokratialla tuotettuja parannusehdotuksia sekä osallistaa kuntalaisia päätöksentekoon vaatii vielä kehittämistä. Edistysaskeleet ovat olleet konkreettisia asioita ja päättäjien asennemuutosten tasolla tapahtuneita havaintoja. Päättäjien kohdalla kyse on asenteesta ymmärtää kansalaisten kuulemisen merkitys ja kansalaisten kohdalla ymmärtämisestä, että päätöksiä voi tehdä yhdessä päättäjien kanssa muutenkin kuin vastustamalla asioita. Sivistysosastolla kansalaisraadin julkilausumia luetaan säännöllisesti ja niitä käytetään toiminnan strategisessa suunnittelussa nuorisotoimessa, kirjastotoimessa ja kulttuuritoimessa. Nuorten raadin julkilausumat on huomioitu neuvoteltaessa sivistystoimen ja liikennöitsijöiden kanssa ostopalvelusopimuksista, tekninen osasto on vieraillut kouluilla keskustelemassa nuorten kanssa ilmanvaihtoon ja vastaaviin kysymyksiin liittyvien asioiden parantamiseksi. Useampi yläkoululainen on saanut Wilma-tunnukset käyttöönsä kun kansalaisraadissa tällaista toivottiin. Nuorisotoimi kehittää nuorille suunnattua tiedotuskanavaa kansalaisraadin esitykset huomioiden. Tekninen osasto on kokenut kansalaisraadit hyödyllisiksi ja yhteistyön tuloksena järjestämme 2015 yhteisen kansalaisraadin liittyen vesistön kehittämiseen. Sosiaali - ja terveysosastolle on palkattu palveluneuvoja, kuten ikäihmisten kotipalveluiden kansalaisraadissa esitettiin. Raadin parannusesitys vahvisti palveluneuvojan palkkaamista sote-osastolle ja tämän on sanonut myös sote-johtaja. Kaupungin elinkeinoosasto on ottanut Up-hankkeeseen yhteyttä ja 4. heinäkuuta toteutetaan yhteistyössä entisten kemijärveläisten world cafe -tapahtuma. Osa päättäjistä näkee aiheellisestikin lähidemokratian ja kansalaisten monipuolisemman kuulemisen ennen päätöksentekoa kustannuskysymyksenä ja päätöksentekoa hidastavana prosessina. Demokraattinen järjestelmämme rakentuu edustuksellisiin päättäjiin ja poliitikot esimerkiksi valtuutetut myös katsovat kantavansa poliittisen vastuun tehdyistä päätöksistä. Lähidemokratia nähdään edustuksellisen ja vaaleilla valitun päättäjäjoukon ulkopuolisena lobbaamisena mitä se ei ole. Kansalaisjärjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Parhaiten järjestöjen välistä yhteistyötä Kemijärvellä on saatu lisättyä toiminnan kautta. Luovuimme järjestöaamukahvit-tapahtumasta koska toimintamalli ei Kemijärvellä tuottanut haluttua tulosta. Tapahtumasta tuli enemmän rasite järjestöille, koska he eivät saaneet jäsenistöstään tähän tapahtumaan osallistujia. Yhdistysten voimavarat tahtovat mennä olemassa olevien toimintojen toteuttamiseen. Usealla järjestöllä henkilöstön aktiivisuus kasaantuu ja kehittämistilaisuuksiin on ollut vaikeata saada toivottua määrää osallistujia. Toimintasuunnitelman mukainen tavoite aktivoida vähintään kymmenen ei järjestöjen toiminnassa mukana olevaa on osoittautunut hankalaksi mitattavaksi, koska käytännössä jokainen vapaaehtoisemme on jonkun järjestön jäsen. Passiivisempia järjestöissä mukana olevia ihmisiä on saatu aktivoitua vesihyppyritapahtumassa. 4

6 Tapahtumat onnistuneita yhteistyön kehittäjiä Toiminnan kautta saavutetut osallistumisluvut ovat paikkakunnan kokoon nähden erinomaisia. Kansalaisjärjestöjen yhteistyöllä toteutettiin kaksi erilaista tapahtumaa. Fantasiaseikkailu-lastentapahtuma toteutettiin 20 järjestön ja 50 vapaaehtoisen yhteistyöllä. Tapahtuma on maksuton, alle kouluikäisille lapsille ja heidän huoltajilleen suunnattu tapahtuma. Tapahtuma toteutetaan Kemijärven kaupungin liikuntahallilla, jonne eri toimijat rakentavat seikkailurasteja vuosittain vaihtuvien erilaisten teemojen ympärille. Tapahtumassa on ollut mukana myös lähihoitajaopiskelijoita, jotka ovat voineet suorittaa opiskeluunsa kuuluvia näyttöjä ja harjoitteluita tapahtumassa. Lisäksi alueen koulut osallistuvat tapahtumaan tekemällä rekvisiitaksi piirustuksia kuvaamataidon tunneilla. Tapahtumassa on vieraillut vuosittain noin 250 alle kouluikäistä lasta ja noin 150 huoltajaa. Toiminta on kyetty toteuttamaan pienenevien toimijoiden työpanoksella. Tällä hetkellä uusia tekijöitä järjestöistä ja vapaaehtoisista tapahtuman toteuttamiseksi ei pienellä paikkakunnalla meinaa löytyä. Jos uusia toimijoita ei löydy, on tapahtuman kokoa pienennettävä. Tapahtumaan oli kutsuttu ja tapahtumassa vieraili joka valtuustoryhmästä edustaja tapaamassa ruuhkavuosia eläviä lapsiperheiden huoltajia vapaamuotoisessa ilmapiirissä. Paikalla olleiden päättäjien kertoman mukaan he kävivät tilaisuudessa paljon hyviä keskusteluita ja kohtasivat paljon ihmisiä. Päättäjiltä saamamme palautteen pohjalta arvelemme kohtaamisten olleen hyödyllisiä tapahtuman yleisölle, vaikka he eivät meille niistä kertoneet. Kaksi vuotta sitten rakennetun vesihyppyrin ympärille on syntynyt uutta kansalaisaktiivisuutta. Vesihyppyrillä on Kemijärvi-päivien yhteydessä toteutettu kaupungin, kansalaisjärjestöjen, kirjastotoimen, nuorisotoimen, yrittäjäyhdistyksen ja paikallisen urheiluseuran yhteistyöllä toteutettu Hyppy tulevaisuuteen tapahtuma. Tapahtumassa vieraili järjestäjien arvoin mukaan noin 800 henkilöä. Tapahtumassa järjestöt ovat esitelleet toimintaansa, kirjasto on järjestänyt tablet-tietokoneiden esittelyn ja poistokirjojen myyntitapahtuman, nuorisotoimella on ollut avoimet ovet, tilaisuudessa on vieraillut kansanedustajia, valtuutettuja ja kaupungin päättäjiä keskustelemassa kuntalaisten kanssa kuntalaisia askarruttavista asioista. Asukkailta positiivista palautetta Tapahtumista on kerätty palautetta lähinnä suullisesti toiminnan aikana. Tapahtumiin osallistuvat ihmiset eivät ole kovin innokkaita täyttämään palautelomakkeita. Saamamme palautteet ovat olleet pääasiassa positiivisia. Asukkaat ovat suullisesti kertoneet olevan hienoa kun useampi järjestö yhdessä toimimalla pystyy toteuttamaan isompia tapahtumia. Isommista tapahtumista on kerrottu pidettävän, kun silloin samanaikaisesti näkee erilaisia järjestöjä ja pääsee tutustumaan niiden toimintaan. Kansalaiset ovat olleet innostuneita kun useamman järjestön yhteistyöllä tapahtumat tarjoavat monipuolisempia osallistumisen mahdollisuuksia eriikäisille ja erilaisista asioista kiinnostuneille ihmisille. Perheet ovat voineet lähteä samaan tapahtumaan kun isovanhemmat, vanhemmat ja lapset ovat voineet tulla samaan tilaisuuteen. On syntynyt ylisukupolvisia arvokkaita kohtaamisia kun useamman järjestön yhteistyöllä eri-ikäiset henkilöt ovat tulleet paikalle. Tällaisia kommentteja on tullut isovanhemmilta kun he ovat voineet seurata lastenlapsiensa puuhastelua tapahtumassa. Nuorempi ikäpolvi ei ole ylisukupolvisuudesta lausunut vastaavia kommentteja suullisesti antamissaan palautteissa. Nuoret ovat iloinneet kun paikkakunnalla on heitä kiinnostavia tapahtumia. Tämä on onnistunut kun nuorisotoimi, kirjastotoimi ja nuorten parissa työtään tekevät yhdistykset ovat yhdistäneet voimansa ja saaneet paikalle tapahtumaan esimerkiksi jonkun nuorten suosiman esiintyjän. Järjestöt ovat suullisessa palautteessaan kokeneet hyväksi asiaksi kun he ovat saaneet kertoa toiminnastaan uusille potentiaalisille jäsenehdokkaille ja tämä on ollut toimintasuunnitelmamme tavoite tapahtumia 5

7 järjestäessämme. Toivotulla tavalla järjestöt eivät ole saaneet tapahtumista uusia aktiivisia jäseniä. Tarkkaa lukua uusista järjestöjen saamista uusista aktiivijäsenistä meillä ei ole. Lisäksi hyppyritapahtumassa on kerätty ehdotuksia marraskuussa järjestettävän Fantasiaseikkailun teemaksi. Seinillä olevat palautelomakkeet jäävät valitettavan usein täyttämättä ja kirjalliset kyselyt palautuvat tyhjinä palautelaatikkoihin. Tilaisuudessa on ollut noin järjestäjien arvion mukaan noin 800 vierailijaa. Hyppyri ja Fantasiatapahtumasta on olemassa runsaasti valokuvia, videoita ja päivityksiä tapahtuma-ajalta hankkeen Facebook-profiilissa. Tapahtumista on myös kirjoitettu paikallislehdissä ja artikkelit on kerätty talteen. Vesihyppyrin kaudenavauksessa ihmiset saivat tutustua mäkeen hyppääjien opastuksella 28. kesäkuuta 2014 Muut hanketavoitteet Hankkeen toiminnasta on kirjoitettu lehdissä 15 kertaa. Lehtikirjoittelun määrä kertoo hankkeen saaneen aikaiseksi uutisoitavaa. Hankkeen toiminnasta on uutisoitu säännöllisesti Uusi paikallisuus -Kemijärven osahankkeen Facebook-profiilissa. Ryhmän jäsenmäärä on kasvanut vuodesta 2013 jälkeen 36 jäsenellä. Nykyisin ryhmässä on 140 jäsentä ja hankkeen eniten julkisuutta saanutta uutisointia on peukutettu 99 kertaa. Kansalaiskeskustelu profiilissa on vähentynyt mutta kanavan luonne on nykyisin enemmän informaatiota sisältävää. Lasten ja nuorten Uusi paikallisuus -hanke on vienyt Kemijärven kokemuksia Kemin ja Rovaniemen setlementteihin ja tuonut näistä setlementeistä kokemuksia Kemijärvelle hankesuunnitelman mukaan. 6

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Uusi paikallisuus -hanke Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Suomen Setlementtiliitto ry:n koordinoima Uusi paikallisuus hanke on RAY:n rahoittama 5- vuotinen

Lisätiedot

Nuorisotyön verkostotapaaminen 20.9.2013 Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus -hanke

Nuorisotyön verkostotapaaminen 20.9.2013 Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus -hanke Nuorisotyön verkostotapaaminen 20.9.2013 Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus -hanke 1 Uusi paikallisuus -hanke 2011-2015 Luo mahdollisuuksia ja innostaa asukkaita vaikuttamaan omaan lähiympäristöön

Lisätiedot

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt

Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta

Lisätiedot

Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus -hanke

Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus -hanke Suomen Setlementtiliitto ry / Uusi paikallisuus -hanke 1 Luo mahdollisuuksia ja innostaa asukkaita vaikuttamaan omaan lähiympäristöön Järjestöjen välinen yhteistyö Kunnan ja paikallisyhteisön välinen yhteistyö

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

Uusi paikallisuus -hanke. www.uusipaikallisuus.fi

Uusi paikallisuus -hanke. www.uusipaikallisuus.fi Uusi paikallisuus -hanke www.uusipaikallisuus.fi Uusi paikallisuus -hanke oma lähiympäristö tärkeäksi Suomen Setlementtiliitto ry:n koordinoima ja RAY:n rahoittama 5 -vuotinen (2011-2015) kansalaistoiminnan

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Suomen Setlementtiliitto Uusi paikallisuus -hanke Vaasan Palosaarella, loppuraportti YHTEENVETO TOIMINNAN SISÄLLÖSTÄ VUOSINA 2013 2015

Suomen Setlementtiliitto Uusi paikallisuus -hanke Vaasan Palosaarella, loppuraportti YHTEENVETO TOIMINNAN SISÄLLÖSTÄ VUOSINA 2013 2015 Suomen Setlementtiliitto Uusi paikallisuus -hanke Vaasan Palosaarella, loppuraportti YHTEENVETO TOIMINNAN SISÄLLÖSTÄ VUOSINA 2013 2015 Vuonna 2013 Palosaarella käynnistettiin 15 paikallisen yhdistyksen

Lisätiedot

Jyväskylä tarvitsee sinua!

Jyväskylä tarvitsee sinua! Jyväskylä tarvitsee sinua! Kuntalaisten kansalaisraati uusi tapa olla mukana 28.3.2012 Jukka Laukkanen Kansalaisraati osallistumisen ja vaikuttamisen keinona - Menetelmän taustalla on ajatus deliberatiivisesta

Lisätiedot

Uusi paikallisuus vuonna 2014

Uusi paikallisuus vuonna 2014 Helka Körkkö & Pihla Ruuskanen Uusi paikallisuus vuonna 2014 Suomen Setlementtiliitto ry:n Uusi Paikallisuus -hankkeen toiminta- ja arviointikertomus 4/2015 TOIMINTA- JA ARVIOINTIKERTOMUS 2014 Suomen Setlementtiliitto,

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 16.11.2017 STRATEGIA 2018-2023 1. TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Helsingin Polkupyöräilijät on kaikkien pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Keskustakirjasto kansalaisosallistumisen ja vaikuttamisen paikkana PALVELUPALETTI

Keskustakirjasto kansalaisosallistumisen ja vaikuttamisen paikkana PALVELUPALETTI Keskustakirjasto kansalaisosallistumisen ja vaikuttamisen paikkana Keskustakirjaston kaverit/ Teemaryhmä 2 Keskustakirjasto yhteisöjen yhteinen kirjasto Keskustakirjastosta halutaan tehdä kansalaisosallistumisen

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto ) Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä

Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä Uusi paikallisuus - hanke Uusi paikallisuus on Suomen Setlementtiliiton hanke Hanke alkoi 2011 ja jatkuu vuoteen

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Demokratiapäivän asukastilaisuus 14.10.2014 Leena Kostiainen apulaispormestari käyttäjädemokratiatyöryhmän puheenjohtaja Sisällys työryhmän toimeksianto ja kokoonpano

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä 29.10.2014 Sitra luo edellytyksiä ja tukee tekemistä Sitra on unilukkari, joka herättelee ihmisiä keskustelemaan ikääntyvän

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014 Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen SOS hanke SOS I 2011-2013 SOS II 2013-2015 (31.10.2015 asti)

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Hervanta osana uutta paikallisuutta vuonna 2014

Hervanta osana uutta paikallisuutta vuonna 2014 Salome Tuomaala Hervanta osana uutta paikallisuutta vuonna 2014 Suomen Setlementtiliitto ry:n Uusi Paikallisuus -hankkeen toiminta- ja arviointikertomus Hervannan osahankkeesta 4/2015 TOIMINTA- JA ARVIOINTIKERTOMUS

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan.

Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan. Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan. Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan - Vapaaehtoistyö hoitotyön opetussuunnitelmassa. Satakunnan ammattikorkeakoulun toteutus Tapio Myllymaa Lähtökohtia

Lisätiedot

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö Maankäytön suunnittelu Tonttimarkkinointi Maisemankunnostus Uusia asukkaita Hyödynnettävä kyläkaavan antamat rakentamisen mahdollisuudet kylillä Tonttityöryhmän

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Muistikonferenssi 2017 Elina Rannikko, Anita Elfving Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Liiku ja Muista projekti 2015-2017 Projektin

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto

Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön. Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto Kuntalaisten ja järjestöjen osallistaminen kuntien turvallisuustyöhön Saija Sambou OM, rikoksentorjuntaneuvosto 1 Rikoksentorjunta ja rikosten ehkäisy = kaikki toimet, joilla ehkäistään ja vähennetään

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa

Lisätiedot

Oriveden kumppanuuspöydät

Oriveden kumppanuuspöydät Oriveden kumppanuuspöydät - Kulttuurihyvinvoinnin sekä kylien kehittämistä Piia Hannila Hankekoordinaattori Oriveden kaupunki Osallistuva Orivesi hanke 7.10.2019 Pirkanmaan Järjestöyhteistyön aamupäivä

Lisätiedot

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Kumppanuudella kohti hyvinvointia

Kumppanuudella kohti hyvinvointia Kumppanuudella kohti hyvinvointia JAKE Järjestö ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Hankkeen toteutusaika: 2013-2018 (ad.28.2.2018) Kohdealue: Pohjois-Karjala ja Itä-Suomi Rahoitus: STEA TOIMINNAN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

UUSI PAIKALLISUUS -HANKKEEN PROJEKTISUUNNITELMA VUOSI 2015

UUSI PAIKALLISUUS -HANKKEEN PROJEKTISUUNNITELMA VUOSI 2015 UUSI PAIKALLISUUS -HANKKEEN PROJEKTISUUNNITELMA VUOSI 2015 Kansainvälisesti setlementtityössä on yhä määrätietoisemmin alettu puhua setlementtityöstä liikkeenä, movement. Setlementtityö onkin lähtökohdaltaan

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

Setlementtiliikkeen nuorisotyön rakenneuudistus. Liittokokous Pentti Lemmetyinen

Setlementtiliikkeen nuorisotyön rakenneuudistus. Liittokokous Pentti Lemmetyinen Setlementtiliikkeen nuorisotyön rakenneuudistus Liittokokous 22.11.2014 Pentti Lemmetyinen Suomen väkimäärä on keskittynyt etelään Pohjoinen Väkiluku 262.489 Alle 30v 84.390 Länsi Väkiluku 2.041.927 Alle

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen

Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen Valtakunnalliset sisäisen turvallisuuden päivät Mikkeli 6.9.2013 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys

Lisätiedot

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA?

MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? MIKSI JA MITEN JÄRJESTÖYHTEISTYÖTÄ MAAKUNNASSA JA KUNNISSA? ESITYS 1.2. 15.5.2018 LÄHDE: SOSTE RY & HELENA LIIMATAINEN, POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAYHDISTYS RY JÄRJESTÖ 2.0 POHJANMAAN JÄRJESTÖT

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI SEMINAARIN OSA II: KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KYSELYTULOKSET & ASIANTUNTIJAPANEELI

VARSINAIS-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI SEMINAARIN OSA II: KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KYSELYTULOKSET & ASIANTUNTIJAPANEELI VARSINAIS-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI 12.4.2018 SEMINAARIN OSA II: KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KYSELYTULOKSET & ASIANTUNTIJAPANEELI Kysymys 1. Kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa pitäisi olla

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Uusi vaikuttamispalvelu: Nuortenideat.fi Demokraattinen vaikuttamiskanava Nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukeva Matalan kynnyksen palvelu, näkyvä

Lisätiedot

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi

Lisätiedot

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely Tervetuloa vaikuttamaan Nurmeksen yhdistysten ja kunnan yhteistyön asiakirjan muotoutumiseen! Asiakirja tuo näkyväksi, millaista yhteistyötä kaupungissamme

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Ajatus yhteisestä vaikuttamisesta Maakunta- ja sote-uudistus sekä siitä johtuva kuntien uudistus Sote- ja kasvupalvelut

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

Rauman pyöräilyn markkinointi palvelumuotoilun keinoin. Loppuraportti

Rauman pyöräilyn markkinointi palvelumuotoilun keinoin. Loppuraportti Rauman pyöräilyn markkinointi palvelumuotoilun keinoin Loppuraportti 28.11.2017 Taustaa Projekti on osa Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavustus -hankkeita v. 2017 Ohjaajana Rauman kaupungin

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014 HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot