SAIMAANNORPPA (Pusa hispida saimensis) - JA SEN ELINYMPÄRISTÖ SAIMAA

Transkriptio

1 SAIMAANNORPPA (Pusa hispida saimensis) - JA SEN ELINYMPÄRISTÖ SAIMAA Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry 2004 päivitetty 9/2013

2 SAIMAANNORPPA (Pusa hispida saimensis) JA SEN ELINYMPÄRISTÖ SAIMAA 1. Saimaa norpan elinympäristö 1.1. Saimaan synty 1.2. Saimaa nykyään Lukuja Saimaasta Saimaan vedet Veden laatu Rantaluonto 2. Norppa lajina (alalajina) 2.1. Kehitys saimaannorpaksi 2.2. Norpan biologiaa 2.3. Norpan lisääntyminen 2.4. Norppakanta ja sen kehitys 3. Norpan elintavat ja ravinto 3.1. Norpan käyttäytymisestä 3.2. Pesintä 3.3. Ravinto 4. Norppa ja ihminen 4.1. Norppa vihollisena 4.2. Norppakantaa uhkaavat tekijät ennen ja nyt Kalastus Ympäristömyrkyt Vedenpinnan vaihtelu Ihmisen aiheuttama häiriö Ilmastomuutos 4.3. Suojelutoimet Suojelutyön alku Tarhauskokeilu Siirtoistutus Suojelualueet Kaavoitus Kalastusrajoitus tänä päivänä Norppa EU-ajan lainsäädännössä Saimaannorppa-LIFE -hanke Valistus ja tiedotus Suojelutyön merkitys 4.4. Tutkimus 5. Miten voin toimia norpan suojelun edistämiseksi? 6. Mistä saan lisätietoa norpasta? 7. Lähteitä 2

3 1. Saimaa norpan elinympäristö 1.1. Saimaan synty Jääkauden loppuvaiheessa Suomen etelärannikko alkoi paljastua mannerjäätikön alta noin vuotta sitten. Jäätikön sulamisvesistä muodostui Baltian jääjärvi, joka oli valtameren pintaa huomattavasti ylempänä. Näinä aikoina syntyivät myös Salpausselät, ensin ensimmäinen ja myöhemmin toinen, kun jään reuna pysähtyi noin tuhannen vuoden ajaksi ennen seuraavaa lämpimämpää jaksoa. Noin vuotta sitten mannerjää alkoi lopullisesti vetäytyä toisen Salpausselän kohdalta. Sulaminen oli nopeaa. Vesi kuljetti irtonaista ainesta, ja tästä aineksesta kasautuivat pitkittäisharjut. Jäätikkö jatkoi sulamistaan kunnes jään reuna oli vetäytynyt niin pohjoiseksi, että Keski- Ruotsin kohdalla aukesi salmi valtamereen. Baltian jääjärven pinta laski valtameren tasalle, ja sekaan tulvi suolaista vettä. Näin muodostui Yoldiameri. Eteläinen Saimaa alkoi muodostua itsenäiseksi järveksi, joka purki vetensä Yoldiamereen ensin Savitaipaleen Lavikanlahden uomaa myöten, myöhemmin Mäntyharjun ja Ristiinan kautta. Kun jää suli ja sen paino hävisi maankamaralta, alkoi maa kohota. Maankohoaminen on erisuuruista eri puolilla Suomea, joten maankamara on kohoamisen myötä myös kallistunut. Jään sulettua Saimaa oli kallellaan pohjois-luoteeseen päin, jolloin vedet purkautuivat pohjoiseen. Maan kohoamisen seurauksena maankamara nousi vähitellen vaaka-asentoon ja on sen jälkeen kallistunut kaakkoon. Saimaa alkoi vähitellen kuroutua merestä erilleen muodostaen toisiinsa yhteydessä olevan järvien verkoston. Suomenselän alueella katkesivat yhteydet Itämereen. Sen jälkeen vedet purkautuivat Päijänteen kautta Pielaveden salmista. Kun maa edelleen kohosi, Itämeri nousi valtamerta ylemmäksi ja Tanskan salmet kuivuivat. Itämerestä syntyi makea suurjärvi, Ancylusjärvi. Saimaan vedet virtasivat Kallaveteen, joka oli Ancylusjärven lahti. Saimaa itsenäistyi Ancylusjärvestä täysin noin vuotta sitten. Maa jatkoi kohoamistaan ja kallistumistaan niin, että eteläisimmän Saimaan vedenpinta alkoi nousta. noin vuotta sitten vedet tulvivat Ristiinassa Matkuslammen kynnyksen yli Mäntyharjun vesistöön ja edelleen Kymijokeen. Etelä-Saimaalla vedenpinta jatkoi kuitenkin nousuaan, kunnes noin vuotta sitten Salpausselkä murtui, vedet syöksyivät Laatokkaan ja syntyi Vuoksi. Saimaan vedenpinta laski kaiken kaikkiaan metriä. Kylmien ja lämpimien kausien vaihtelu on vuosituhansien aikana vaikuttanut myös alueen kasvillisuuteen ja eläimistöön. 3

4 1.2. Saimaa nykyään Lukuja Saimaasta Taulukko 1. Saimaa numeroina. Suurin pituus 194 km Suurin leveys 138 km Keskisyvyys 12 m Suurin syvyys 85 m Pinta-ala km 2 Valuma-alue km 2 Valuma-alueen järvisyys 20 % Rantaviivan pituus km Saarten lukumäärä Korkeus merenpinnasta 76 m Vuoksen keskivirtaama 550 m 3 /s Saimaan vedet Saimaa on Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi. Se muodostuu useista salmien yhdistämistä järvenselistä. Saimaaseen tulee vettä keskimäärin 21 miljardia kuutiometriä vettä vuodessa. Veden pinta kohoaisi 4.8 metriä, mikäli vesi jäisi Saimaaseen, mutta 4.3 metriä (keskimäärin 550 m 3 /s) virtaa Vuoksea pitkin Laatokkaan ja 0.5 metriä haihtuu. Saimaalle on ominaista voimakkaat veden pinnan vaihtelut. Tyypillistä on myös se, että veden pinta voi pysyä vuosikaudet korkealla ja vastaavasti useita vuosia alhaalla. Noin 150 vuoden aikana Saimaan veden suurimman ja pienimmän vedenpinnan tason ero on ollut 3.3 metriä: v veden pinnan korkeus oli ennätykselliset metriä ja vuonna 1942 veden pinta oli 74, 32 metrissä. Yhden kalenterivuoden aikana suurin ero ylimmän ja alimman vedenpinnan tason välillä on ollut 1.5 metriä ja pienin ero 0.3 metriä. Saimaan alueella lumien sulamisvesien virtaaminen valuma-alueelta Saimaaseen kestää pitkälle kesään. Veden pinnan voimakas vaihtelu ja vaihtelun rytmi johtuvat laajasta valuma-alueesta ja valuma-alueella sijaitsevista järvistä ja lammista, jotka tasaavat valuma-alueelta tulevaa veden virtausta. Saimaa jäätyy ensin rannoiltaan ja viimeisenä jäätyvät suuret selät. Esim. Kyläniemen eteläpuoliset suuret selät jäätyvät keskimäärin 15. joulukuuta. Jää on paksuimmillaan maaliskuun lopulla. Keskimääräinen jään paksuus on 51 cm, mutta se vaihtelee vuosittain ja alueittain. Koko vesimassasta jäätyy keskimäärin 4 %. Jäiden lähtö esim. Lauritsalassa on keskimäärin osunut 2. toukokuuta kohdalle. 4

5 Veden laatu Saimaa on alun perin ollut suurimmaksi osaksi karu järvi. Ihminen alkoi vaikuttaa veden laatuun suuremmassa mittakaavassa 1900-luvulla, erityisesti 1950-luvulta lähtien. Jätevesikuormitus oli pahimmillaan 1970-luvulla. Tällä hetkellä suurin osa Saimaasta on veden laadultaan erinomaista tai hyvää. Merkittävimpiä kuormittajia ovat asutustaajamat, teollisuuslaitokset, haja-asutus, metsätalous, maatalous ja turvetuotanto. Koska Saimaa muodostuu useasta erillisestä vesistöalueesta, ne ovat veden laadun, saaristoisuuden ja virtausten suhteen erilaisia. Esimerkiksi Joensuun eteläpuolisen Pyhäselän vesi on hyvin humuspitoista ja ruskeaa kun taas Puruvesi on Saimaan osista selvästi kirkasvetisin. Etelä-Saimaalla Kyläniemen pohjoispuolella vesi on karua ja syvää eikä alueella ole kuormittavaa teollisuutta. Asutuskin on vähäistä, mutta veneliikenne vilkasta. Kyläniemen eteläpuolella veden laatu on hyvää, vaikka alueen vedet ovat täälläkin karuja ja syviä eikä lähirannoilla ole suuria kuormittajia. Eteläisten rantojen suurten metsäteollisuuslaitosten vaikutus kuitenkin tuntuu ja näkyy. Joutsenon Pulpin jätevedet sekoittuvat hyvin vesimassaan, mutta sekä Stora Enson että UPM Kaukaan tehtaitten vaikutus näkyy sekä Imatran että Lappeenrannan edustalla tyydyttävänä ja välttävänä veden laatuna. Pien-Saimaan itäisellä puolella näkyy Kaukaan vaikutus. Vehkataipaleen pumppaamon takia jätevedet kulkeutuvat tehtaalta itään. Pien-Saimaan läntisen puolen vedet ovat eteläosiltaan hyvälaatuisia, mutta Lavikanlahdella hajakuormitus on rehevöittänyt lahden pahoin. Maavesi on niinikään sekä maatalouden että turvetuotannon rehevöittämä. Molempien vedenlaatu on tyydyttävää ja välttävää. Viime vuosina sinileväkukinnot ovat ilmaantuneet myös Saimaalle. Erityisesti Pien-Saimaan puolella kukinnot ovat paikoin olleet todella runsaita Rantaluonto Historiansa takia Saimaan rantojen paikat ovat vaihdelleet paljon. Nykyinen ranta ei ole missään vuosituhansien ikäinen. Rantaa muokkaavat jää ja aallokko. Avoimilla rannoilla, joilla jään ja aallokon voima on kova, vesi- ja rantakasvillisuus on niukkaa. Suojaisissa lahdissa voi olla laajojakin kasviyhdyskuntia, jopa tiheitä ruovikkoja tai kortteikkoja. Rantaluontoon vaikuttaa myös sekä luontainen että ihmisen aiheuttama veden pinnankorkeuden vaihtelu. Rantaa luokitellaan yleensä sen rakennusaineen mukaan kovasta pehmeään. Kalliorantoja on runsaasti, mutta kovin paljon ei löydy suuria jyrkänteitä. Kalliot ovat usein jääkauden silottamia ja aallokon huuhtomia matalia kallioita. Haukka- ja Linnavuoriakin löytyy. Kalliorantojen kasvillisuus on niukkaa ja myös kallion päällä kasvaa lähinnä erilaista jäkälää ja kituliasta männikköä. 5

6 Myös kivikkorantoja lohkareineen ja louhikkoineen on Saimaalla runsaasti. Itse kivikolla ei juurikaan kasva mitään, jokunen rantakukka tai luhtavuohennokka. Suojaisimmilla rannoilla voi kasvaa järviruokoa tai kortetta. Hiekkarantojakin Saimaalla on, vaikkei kilometrien pituisina. Harjusaarten rannoilla on hiekkarantojen lisäksi myös hieta-, hiesu- ja sorarantoja. Näillä rannoilla vesikasvillisuus on jo monipuolista, mutta ei välttämättä runsasta. Hiekkarannalla heti vesirajassa tavallisena kasvaa hapsiluikka ja rantaleinikki. Vesikasveista mainittakoon mm. äimäruoho, tummalahnaruoho, nuottaruoho ja järvisätkin. Rannan puolella kasvaa harjukasveja, mm. kangasajuruohoa ja jopa kangasvuokkoa. Hiesurannoilta voi löytyä mm. rantakanankaalia, ratamosarpiota, pystykeiholehteä ja kurjenmiekkaa. Sorarannoille tyypillisiä ovat mm. suomyrtti, vihvilät, piipot ja rantaluikka. Harvinaisuuksina esiintyy mm. hietaneilikka ja masmalo. Moniin lahdenpohjukoihin on vuosien aikana kehittynyt pehmeäpohjaisia rantaluhtia. Ne ovat luontaisesti niukkaravinteisia ja niiden kosteus riippuu Saimaan vedenpinnan korkeudesta. Rannoilla ja vedessä kasvaa erilaisia saroja (mm. jouhi-, pullo- ja piukkasara) ja heiniä sekä mm. luhtakuusiota, vehkaa ym. Ihmisen toiminta on usein rehevöittänyt rantaluhta-alueita, jolloin myös rannan kasvillisuus on muuttunut (mm. järviruoko, -korte, ulpukka, leveäosmankäämi, uistinvita, pikkulimaska, vesiherne). Moreenirannoilla metsä ulottuu lähelle vesirajaa. Tyypillisiä lajeja ovat mm. pajut, tervaleppä, luhtakastikka, ranta-alpi ja erilaiset sarat. Ihminen on vuosien saatossa muuttanut Saimaan rantoja mm. kasvillisuuden osalta, mutta myös muokkaamalla ja rakentamalla. Jätevesien vaikutus näkyy myös ranta- ja vesikasvillisuudessa. Loma-asutuksen ja jokamiehen virkistyskäytön lisääntyminen ja laajeneminen kaikkialle Saimaalle muokkaa ja muuttaa väkisinkin rantaluontoa. 2. Norppa lajina (alalajina) 2.1. Kehitys saimaannorpaksi Hylje-eläinten eli eväjalkaisten (Pinnipedia) lahko sai alkunsa maalla elävistä nisäkkäistä runsaat 30 miljoonaa vuotta sitten. Meri tarjosi tällöin runsaasti ravintoa, joten osa nisäkkäistä siirtyi vähitellen hankkimaan ravintoa ja oleskelemaan vedessä. Näin syntyi hylje-eläinten kehityslinja. Niukkojen fossiililöydösten vuoksi hylje-eläinten kehityksen alkuvaiheista ei ole tarkkoja tietoja. Nykykäsityksen mukaan kantamuotoja on ollut kaksi: mursut ja korvahylkeet sekä varsinaiset hylkeet. Varsinaisten hylkeiden vanhimmat fossiilit ovat 15 miljoonan vuoden takaa. Varsinaisten hylkeiden pohjoinen kehityslinja haarautui kahtia toistakymmentä miljoonaa vuotta sitten. Toinen haara kehittyi Pohjois-Atlantilla ja Jäämerellä ja toinen kulkeutui sisämereen nykyisten Kaspianmeren ja Mustanmeren tienoille. Siellä kehittyi erilaisia hylkeitä, joukossa myös Pusaryhmä, josta sittemmin ovat kehittyneet norppa, kaspianhylje ja baikalinhylje. Pusa-hylkeiden myöhempi kehitys on hämärän peitossa. On kuitenkin arveltu, että kaspian- ja baikalinhylje joutuivat ensi eroon muista noin 10 milj. vuotta sitten. Norppa taas kulkeutui pohjoiseen Jäämereen noin kolme miljoonaa vuotta sitten. 6

7 Noin vuotta sitten Baltian jääjärven pinta laski ja muodostui Yoldiameri, johon norppakin asettui. Ancylusjärven syntyessä 9000 vuotta sitten yhteys Jäämereen katkesi, minkä jälkeen Itämeren norpat alkoivat kehittyä Jäämeren norpista poikkeaviksi. Suomenlahden pohjukassa kuroutui erilleen ensin Laatokka, jonne osa norpista jäi kehittymään laatokannorpiksi. Yhteys tosin palasi myöhemmin Suomenlahteen, joten ilmeisesti saimaannorppa, joka jäi eristyksiin Saimaaseen noin vuotta sitten, on eriytyneenä kantana hieman laatokannorppaa vanhempi. Itämereen jäi itämerennorppa. Lyhyestä eristyneisyysajasta johtuen saimaan-, laatokan- ja itämerennorppa ovat norpan alalajeja. Erilaiset elinympäristöt muokkaavat lajeja ja alalajeja edelleen. Saimaannorppakin erikoistuu koko ajan elinympäristöön, joka poikkeaa hylkeiden alkuperäisestä elinympäristöstä, kylmästä valtamerestä Norpan biologiaa Kolme norpan alalajia muistuttaa paljon toisiaan. Saimaannorppa on norpista kookkain, vain Itämeren Pohjanlahdella tavataan vastaavankokoisia norppia. Lisäksi norppien kuuttien väritys vaihtelee: Itämeren ja Jäämeren norpan kuutit ovat kellanvaaleita, kun taas saimaannorpan kuutit ovat tuhkanharmaita. Pohjois-Laatokalla kuuttien villa on osin tummaa, jopa mustaa. Saimaannorpan kallon muoto poikkeaa sekä itämeren että laatokannorpan kallosta ollen suhteellisesti leveämpi. Aivot ovat myös saimaannorpalla suhteessa ruumiinpainoon suuremmat kuin serkuillaan. Ruumiin Ruumiin Vastasynt. Kallon pituus Kannan koko pituus (cm) paino (kg) kuutin väri (mm) (kpl) Saimaannorppa harmaa Laatokannorppa n kermanvalk Yli tummanharmaa Itämerennorppa kermanvalk Yli Taulukko 2. Norpat Saimaalla, Laatokalla ja Itämerellä. Aikuisen saimaannorpan pituus on noin 140 cm ja paino noin 60 kg. Aikuisten norppien karvan väri vaihtelee vaaleasta ja punaruskeasta lähes mustaan. Pitkät sukellukset mahdollistaa veren hyvä hapensitomiskyky (hemoglobiini 260 g/l). Myös lihasten myoglobiinipitoisuus on korkea. Sukellusta helpottaa myös ns. sukellusreaktio, jolloin norpan sukeltaessa hapekas veri kiertää vain happea välttämättä tarvitseviin kudoksiin (sydän ja aivot). Lisäksi sukelluksen alkaessa sydämen lyöntitiheys putoaa lyönnistä/min lyöntiin/min. Norpan sukellus kestää yleensä muutaman minuutin, mutta se voi olla veden alla jopa 20 minuuttia. 7

8 Yksi saimaannorpan tärkeistä aisteista on tuntokarva-aisti. Viiksikarvojen avulla se tuntee veden värähtelyt, virtaukset ja matalat äänet. Niillä se aistii myös paineen, syvyyden sekä matkan pituuden. Naksahdusmaisia ääniä norppa käyttää alkeelliseen kaikuluotaukseen. Näkökyky saimaannorpalla on kehittynyt hyväksi pimeässäkin vedessä. Hyviä aisteja ovat myös hajuaisti ja kuuloaisti. Pitkään luultiin, että saimaannorppa ei juuri ääntele. Sen oli kyllä kuultu murahtelevan kivillä maatessaan, mutta muutoin norpan elämässä tuntui vallitsevan hiljaisuus. Uusimmat hydrofonien avulla tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat, että erityisesti emo ja kuutti ääntelevät paljonkin toisilleen, ja myös aikuiset norpat kutsuvat ja varoittelevat toisiaan. Norppa on sopeutunut kylmään ilmastoon. Sillä on paksu traanikerros, joka voi paikoin olla 10 cm:n paksuinen. Lämmönsäätelyä ohjaavat verenkierron erikoisjärjestelyt: kylmässä vedessä uidessa verenkierto ihon pintaosiin ja raajoihin on lähes kokonaan estynyt. Norpalla on verenkierrossa lämmönsiirtojärjestelmä, joka lämmittää räpylöistä tulevan veren ja viilentää räpylöihin menevää verta. Itse asiassa norpat selviävät hyvin kylmästä talvesta, mutta kärsivät kesän kuumuudesta. Aikuisen saimaannorpan karkealla karvapeitteellä ei ole juurikaan merkitystä lämmönsäätelyssä. Kesä- ja talviturkki ovat norpalla samanlaiset, se vaihtaa karvan vain kerran vuodessa: huhti-kesäkuussa. Aikuiseksi selviytyneen saimaannorpan elinikä on todennäköisesti yli 20 vuotta. Vanhin tunnettu yksilö on elänyt 33-vuotiaaksi. Ihminen Saimaannorppa 3.5 Syntymäpaino (kg) Paino 2 kk:n iässä (kg) Aikuisen paino (kg) Aikuisen pituus (cm) 140 n. 80 Keski-ikä (v) > 20 4 Äidinmaidon rasvapit. (%) /80 Verenpaine 120/80 5 Verimäärä (l) Hemoglobiini Syö kalaa/vuosi (kg) Uintikilometrit/vuosi Taulukko 3. Vertailua ihmisen ja saimaannorpan biologisista ominaisuuksista Norpan lisääntyminen Norppien kiima-aika on maalis-huhtikuussa. Parittelu tapahtunee jään alla, sillä sitä ei ole päästy näkemään. Sikiönkehitys on viivästynyt eli munasolu hedelmöittyy jo parittelun yhteydessä, mutta alkaa kehittyä rakkulavaiheesta pidemmälle vasta 3.5 kk:n kuluttua, imetyksen loputtua. 8

9 Saimaannorpan kuutti syntyy rantakinoksen lumiluolaan helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa. Sen syntymäpaino on noin 4.5 kiloa ja pituus noin 65 cm. Kuutilla on syntyessä lämmittävä karva, sillä sillä ei ole ollenkaan eristävää traanikerrosta. Saimaannorppa synnyttää lähes poikkeuksetta yhden kuutin, mutta vuonna 2009 Pihlajavedellä tehtiin havainto kahdesta samaa emää imevästä kuutista Arka ja Parka, jotka mitä ilmeisimmin olivat kaksoset. Ensimmäisen elinkuukautensa aikana kuutti syö vain emän erittäin rasvapitoista maitoa, jolloin traanikerros kehittyy. Huhtikuun aikana ruokavalioon tulee myös kalaa, vaikka imetys jatkuu noin kahden kuukauden ikään saakka. Kuutin karvanvaihto alkaa kahden-kolmen viikon iässä ja se on ohi kuukauden-kahden iässä. Imetyksen loputtua, kuutin paino on noin 20 kiloa ja pituus lähes metrin. Syksyllä se painaa jo lähes 30 kiloa. Sukukypsä norppa on 4-7 vuoden iässä, naaraat hieman uroksia aiemmin Saimaannorppakanta ja sen kehitys Saimaannorppia on arvioitu olleen vuosituhansia sitten n yksilöä. Silloin kanta oli levittäytynyt ympäri Saimaan. Saimaannorpalla ei ole muuta vihollista kuin ihminen. Ihminen on toimillaan romahduttanut saimaannorppakannan. Metsästys verotti norppaa pahiten luvun puoliväliin saakka, kunnes norppa rauhoitettiin vuonna Sen jälkeen uhkatekijöiksi muodostuivat mm. kalastus, ympäristömyrkyt ja häirintä (ks. tarkemmin luku norppa ja ihminen). Ensimmäinen luotettava saimaannorpan kannanarvio, joka perustui riittävään aineistoon, tehtiin vuonna Kannan kooksi arvioitiin tällöin norppaa. Ensimmäisiä hajanaisiin aineistoihin perustuvia kannanarvioita tehtiin kuitenkin jo vuonna Ilkka Koiviston johdolla tehtiin mm. jääretkiä, joiden perusteella kannan kooksi arvioitiin noin 260. Se on tosin saattanut olla suurempikin, nykytiedoilla aineistoja täydentämällä voidaan arvioida, että luvulla on ollut saimaannorppaa. Jääretkiä jatkettiin ja vuoteen 1971 mennessä kannan koko arvioitiin 180 yksilöksi. Myöhemmin tehtiin myös lentolaskentoja, jäähiihtoja ja hydrokopterin avulla laskentoja. Kannan kooksi arvioitiin vuonna yksilöä luvun puolivälissä kannan koko on arvioitu olleen alhaisimmillaan, n yksilöä. Silloin alkoi myös toden teolla saimaannorpan suojelutyö. Sen ansiosta kanta saatiin kasvamaan noin 280 yksilöön vuonna luvun alussa syntyi myös ennätysmäärä kuutteja, parhaimmillaan vuodessa. Kanta kasvoi vuosituhannen vaihteessa noin 2 % vauhdilla. Samanaikaisesti norpalle soveltuvien elinympäristöjen määrä kuitenkin kutistui, ja norppakanta keskittyi entistä voimakkaammin Saimaan keskiosiin. Vuoden 2005 jälkeen saimaannorppakannan kasvussa tapahtui käänne ja kannan koko kääntyi laskuun. Leutojen talvien aiheuttamat epävakaat pesimäolosuhteet yhdistettynä verkkokalastuskuolemiin olivat liikaa saimaannorpalle. Kanta oli pienimmillään 260 yksilössä vuonna Sen jälkeen pääasiassa hyvät pesimäolosuhteet ovat katkaisseet alamäen. Tiukentuneet kalastusrajoitukset ovat tukeneet tätä kehitystä. Talvikannan kooksi arvioitiin 310 saimaannorppaa. Sen jälkeen kannan kasvua ei ole kyetty osoittamaan, joten myös talvikannan kooksi on arvioitu noin 310 yksilöä. 9

10 A: Population size Minimum Maximum Year B: 300 Population size Minimum Maximum Year Kuva 1: Arviot saimaannorpan kannan koosta (minimi ja maksimi) pitkällä aikavälillä ( , A) ja lyhyellä aikavälillä ( , B). Koska Saimaa on sokkeloinen ja useasta eri vesistöalueesta koostuva järvi, myös saimaannorppapopulaatiot elävät erillään toisistaan useilla eri alueilla. Huolestuttavaa on se, että seitsemällä eri alueella saimaannorppapopulaation koko on alle 20 (ks. taulukko 2). Esimerkiksi saimaannorpan pohjoisimmalla esiintymisalueella Pyhäselällä pelätään, että norppa menetetään jo lähitulevaisuudessa. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että vuosien tauon jälkeen Saimaan pohjoisosissa on viime vuosina syntynyt jälleen kuutteja. Hienoa on myös se, että Puruvedelle norppa on palannut vuosikymmenten jälkeen, vaikkakaan se ei ole vielä lisääntynyt alueella. Myös Luonterilla tehtiin talvella 2013 havainto kuutista, joskin se löytyi pesäkuolleena. Vielä muutama vuosi sitten pelättiin, että myös Etelä-Karjalan norpat menetetään kokonaan. Kannan lasku onkin ollut jyrkkä. Vuonna 1971 tällä alueella arvioitiin olleen yksilöä, vuonna yksilöä ja vuonna 1991 enää 8 10 yksilöä. Nyt myös eteläisen Saimaan norppakanta on alkanut kasvaa niin, että esim. vuonna 2003 Pajusaarenselkä-Petranselkä alueella syntyi 3 kuuttia ja vuosina (myös Yövesi) jo 6-8 kuuttia/vuosi. Kannan kooksi tällä alueella arvioidaan nyt noin 24 yksilöä. Lisäksi Kyläniemen eteläpuolella Ilkonselällä on 2000-luvulla syntynyt myös muutama kuutti niin, että kanta on viime vuosina ollut 3-4 yksilöä. Pien-Saimaan puolella viimeinen norppa menetettiin jo 1930-luvulla. 10

11 Voimakkainta saimaannorppakannan kasvu oli 2000-luvun alussa Kolovedellä (taulukko 2). Kalastusrajoitukset, alueen suojelu ja moottorivenekielto nostivat kymmenen vuoden aikana saimaannorppien määrää 40 %. Samaan aikaan vuotuinen poikastuotanto nousi kolmesta neljään. Kuitenkin vuonna 2009 Kolovedellä ei syntynyt yhtään kuuttia. Suurena tekijänä lienee sattuma. Vuonna 2011 kuutteja syntyi alueella kaksi, mutta vuonna 2013 taas ei lainkaan. Entistä enemmän saimaannorppakanta keskittyy Saimaan keskiosiin Haukivedelle ja Pihlajavedelle, missä elääkin jo yli puolet kaikista saimaannorpista. Tällä hetkellä kanta kasvaa kaikkein voimakkaimmin Pihlajavedellä. Alue Pyhäselkä Orivesi Pyy- ja Enovesi Joutenvesi Kolovesi Haukivesi Pihlajavesi Puruvesi Tolvanselkä Katosselkä Lietvesi Luonteri Petraselkä Ilkonselkä Saimaa yhteensä n. 310 Taulukko 4. Arviot saimaannorppakannan koosta alkutalvella 1984, 1990, 1995, 2000, 2005, 2009, 2011 ja 2013 eri puolilla Saimaata. Nämä luvut eivät sisällä ko vuoden arvioituja poikasmääriä. Alue syntyi v talvikanta Pyhäselkä Jänisselkä 0 5 Orivesi 0 10 Pyyvesi Enonvesi 2 15 Joutenvesi (+ Ruunavesi) 7 30 Kolovesi 4 25 Haukivesi (+ Matari) Pihlajavesi Tolvanselkä Katosselkä 3 20 Lietvesi 3 10 Luonteri 0 2 Pajusaarenselkä Petraselkä 5 15 Ilkonselkä 0 3 Yhteensä

12 Alue syntyi v talvikanta Pyhäselkä Jänisselkä Orivesi Pyyvesi Enonvesi Joutenvesi (+ Ruunavesi) Kolovesi Haukivesi (+ Matari) Pihlajavesi Puruvesi Tolvanselkä Katosselkä Lietvesi Luonteri Petraselkä - Yövesi Ilkonselkä Yhteensä 62 n. 310 Taulukko 5. Vuonna 2004 ja 2013 syntyneet saimaannorpan poikaset ja kannan koko alueittain. Jotta saimaannorpan välitön sukupuuton uhka väistyisi, pitäisi kanta saada kasvamaan noin 400 yksilöksi vuoteen 2025 mennessä. Tällöin se merkitsisi vähintään 5 % vuosittaista kannankasvua. Tavoite ei ole mahdoton, mutta se vaatii määrätietoista suojelutyötä eikä siihen riitä nykyiset suojelutoimet. Kaiken kaikkiaan kalastamatta jäävä kalantuotto voisi elättää Saimaalla yli 3000 yksilöä. 3. Norpan elintavat ja ravinto 3.1. Norpan käyttäytymisestä Norppa on melko kotipaikkauskollinen. Ilman häiriöitä norppa pyrkii tekemään pesänsä samoille paikoille vuodesta toiseen. Aivan viimeaikaisten tutkimusten mukaan on kuitenkin todettu, että saimaannorppa voi uida useiden kymmenien kilometrien mittaisia matkoja ja palata sitten taas kotiseudulleen. Erityisesti nuoret urosnorpat liikkuvat laajalla alueella. Saimaannorppa on erakompi kuin serkkunsa laatokannorppa sekä Itämeren ja Jäämeren norpat, sillä se ei esiinny laumoissa. Osasyynä saattaa olla kannan harvalukuisuus. Norpat elävät pieninä osapopulaatioina eri osissa Saimaata. Saimaannorppa elää % elinajastaan vedessä ja siitä 80 % sukelluksissa. Norppa nousee ajoittain kiville lepäämään ja nukkumaan, vaikka se pystyy nukkumaan myös vedessä. Vaikka se elää vedessä, sen on noustava välillä pinnalle hengittämään. Sitä varten se tekee talvisin itselleen hengitysavantoja. Norppa voi kuitenkin olla sukelluksissa useita minuutteja, norpan on 12

13 todettu olleen sukelluksissa jopa 20 minuuttia. Norppa sukeltaa keskimäärin metrin syvyyteen. Maksimisyvyytenä on havaittu 39.6 metriä. Saimaannorppa on sopeutuvainen eläin. Se on sopeutunut elämään Jäämeren jälkeen sokkeloisessa sisäjärvessä. Saimaa on ollut norpalle ihanteellinen elinympäristö vuosituhansien ajan, sillä alue on rauhallinen, pedoton ja kalaisa. Norppa ei avovesiaikana juurikaan pelkää edes ihmistä vaan saattaa uteliaana tulla katsastamaan vesillä kulkijan. Pesimäaikaan norppa kuitenkin vetäytyy omiin oloihinsa ja vaatii rauhaa Pesintä Kun pesinnän aika lähestyy, norppa kaivaa luolamaisen, soikeanmuotoisen pesän rannansuuntaisesti rantakinoksiin heti kinosten muodostuttua. Pesä suojaa kylmältä ja piilottaa talvella syntyvän kuutin pedoilta. Useimmiten pesä on valmis joulukuun lopulla. Pesän kulkuaukkona on avanto, jonka norppa kaivaa eturäpylöittensä terävien kynsien avulla. Pesä sijaitsee useimmiten saarten pohjois- tai itärannalla, sillä sieltä lumet sulavat keväällä viimeiseksi. Pesärannat ovat aina kovapohjaisia kallio- tai kivikkorantoja. Pesäpaikan valinnassa norppa pyrkii välttämään ihmistoiminnoista aiheutuvia häiriöitä, kuten rannalla sijaitsevia asumuksia ja teitä. Pesää ei voi havaita ulkopuolelta, sillä se on rantakinoksen sisässä, yleensä jään päällä, mutta joskus myös osittain rannalla. Pesä on soikion muotoinen, se on noin 1,8 m pitkä ja metrin leveä. Korkeus voi olla jopa 70 cm. Synnytyspesä on loppukeväästä erilainen kuin tavallinen talvipesä. Talvella syntynyt kuutti laajentaa kotipesäänsä kaivamalla käytävän ja toisen kammion. Joskus kammioita voi olla useitakin. Synnytyspesän tunnistaa keväällä myös kuutin karvoista ja synnytyksestä jääneistä verijäljistä. Aluksi norppaemo imettää kuuttia pesässä, mutta siirtyy myöhemmin keväällä jäälle imettämään. Pesät romahtavat lumien sulettua huhtitoukokuussa luvun alun leudot talvet vaikeuttivat pesintää. Paikoin norpan täytyi siirtyä perinteisiltä selkävesien luotojen pesimäpaikoiltaan sellaisiin suojaisiin rantoihin, jotka jäätyvät ja jonne lumi kinostuu aikaisemmin. Joinakin vuosina pesiä on romahtanut liian aikaisin keväällä ja pieni kuutti on jäänyt turvattomana jäälle. Emo kuitenkin huolehtii ja imettää lastaan ja onpa sen todettu kaivaneen jonkinlaisen suojapoteron kuutille lumihankeen pesän korvikkeeksi. Myös veden pinnan liian voimakkaat vaihtelut pesimäaikaan voivat vaikeuttaa pesintää. Näin kävi esimerkiksi talvikaudella , jolloin Saimaan veden pinta laski lähes 40 cm Ravinto Saimaannorppa syö lähes yksinomaan kalaa, mitä se saalistaa sukeltaessaan. Ravinto on etupäässä muikkua ja kuoretta, mutta myös ahventa, madetta, särkeä, kiiskeä ja muuta pikkukalaa. Ravinto koostuu siis pikkukaloista, joita norppa nielee kokonaisina. Niinpä sen hampaisto on kehittynyt vain pyytämään kalaa eikä saimaannorpalla ole hampaita raateluun tai pureksimiseen. Ravinnon määrä vaihtelee vuodenajasta riippuen (kuva 2). Kiiman ja karvanvaihdon aikaan norpat eivät syö juuri lainkaan, mutta syksyllä kalaa kuluu sitäkin enemmän, kun traanikerrosta 13

14 talvea varten täytyy kasvattaa. Keskimäärin yhden norpan kalankulutukseksi on arvioitu 3 kiloa vuorokaudessa. Saimaannorpan energiankulutus MJ/kk Naaras Uros Kuutti Nuori yksilö Kuukausi Kuva 2. Saimaannorpan arvioitu energiankulutus MJ/kuukausi. 4. Norppa ja ihminen 4.1. Vihollinen Vuosituhansia saimaannorppa sai elää suhteellisen rauhassa ilman että ihminen tai mikään muukaan peto pahemmin vaikutti kannan määrään. Saimaan rannoilla on toki norppaa metsästetty ja sen nahkaa ja traania käytetty hyväksi, mutta vasta metsästysaseiden kehittyminen ja tapporahan maksaminen aiheuttivat norppakannan romahduksen luvun lopulla norppa luokiteltiin kalastuksen viholliseksi ja siitä ruvettiin maksamaan tapporahaa vuonna Tapporahaa maksoi Suomen Kalastusyhdistys kolme markkaa päältä (1920-luvulta 5 mk), kun todisteeksi pyytämisestä yhdistyksen asiamiehelle tuotiin saimaannorpan kallo, myöhemmin riitti, kun vei alaleuan nimismiehelle. Suomen Kalastuslehdessä vuonna 1892 kirjoitettiin seuraavaa: Tapporahoja saukosta ja Saimaan hylkeestä. Huhtik. 24. p:nä pitämässään kokouksessa on Kalastusyhdistyksen johtokunta päättänyt ruveta työskentelemään kahden vaarallisimman kalan vihollisen, saukon ja hylkeen hävittämiseksi vesistämme. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi päätti johtokunta maksaa jokaisesta maastamme tapetusta saukosta 5 markkaa ja jokaisesta Saimaan vesistöstä tapetusta hylkeestä 3 markkaa. Palkintoja maksaa jokainen Kalastusyhdistyksen asiamies ja tapporahain saamiseen vaaditaan tapetun eläimen pään tahi pääkallon näyttäminen ja antaminen asiamiehelle. Sitä paitsi päätti johtokunta Simon pitäjästä hankkia 5 hylkeen verkkoa, jaettavaksi malliksi sellaisille, jotka harrastavat hylkeen pyyntiä Saimaan vesistössä. 14

15 Saimaannorppa aiheutti siis kalastukselle niin paljon haittaa, että siitä haluttiin päästä eroon. Varsinaista pyyntikulttuuria Saimaalle ei koskaan kehittynyt, mutta monella tavalla norppia on tapettu. Aluksi käytettiin keihäitä, atraimia, kirvestä tai jopa vain kiveä, jolla lyömällä yllätetty hylje saatiin tapettua luvun alussa käytettiin jonkin verran myös hyljeverkkoja. Kannan romahtamiseen johti kuitenkin norppien tappaminen ampumalla. Sodan aikana ja sen jälkeen norpan pyynti tehostui, kun pyrittiin omavaraisuuteen, ja traanin hinta nousi. Yhtenä suurimmista hylkeenpyytäjistä pidettiin anttolalaista Iiso (Edvard) Ollikaista, jonka kerrotaan ampuneen 48 saimaannorppaa. Näinä aikoina norppakannat hävisivät metsästyksen takia mm. Puhoksenlahdelta, Partalansaaren ympäristöstä, Luonterilta ja Puruvedeltä Vaikka saimaannorppa ei koskaan ole ollut ihmiselle merkittävä saaliseläin, pyydetty norppa käytettiin kuitenkin hyödyksi. Sen nahasta tehtiin mm. istuinpäällisiä, laukkuja, saappaanvarsia ja rukkasia. Traanista keitettyä öljyä käytettiin nahkaesineiden ja puun voiteluun sekä lääkkeenä ulkoisesti niin ihmisillä kuin eläimilläkin Norppakantaa uhkaavat tekijät ennen ja nyt Tapporahan maksaminen lopetettiin vuonna Vuonna 1955 norppa rauhoitettiin metsästyslain nojalla, mutta kesti vielä muutama vuosikymmen ennen kuin laitonkin metsästys saatiin loppumaan. Metsästys ei kuitenkaan enää ollut norppakannan pienenemisen ensisijainen syy Kalastus luvuilla kehittyivät kalastusvälineet niin, että pienet kuutit alkoivat takertua verkkoihin ja tukehtua kuoliaaksi. Aikaisemmat puuvillaverkot eivät olleet saimaannorpalle haitallisia, mutta nailonverkot tappoivat suuren määrän kuutteja. Synkimpinä vuosina elävinä syntyneistä 63 poikasesta yli puolet eli 35 hukkui kalaverkkoihin. Kalastusrajoitukset norppaalueilla ovat osoittautuneet erittäin tehokkaaksi suojelukeinoksi, ja niitä onkin viime vuosina lisätty Saimaalla huomattavasti. Silti yhä vielä liian moni vuosittain syntyneistä kuuteista jää verkkoihin pääasiassa kalastusrajoitusalueiden ulkopuolisilla vesillä tai keväisten rajoitusten jälkeen heinäkuusta alkaen. Vain muutama näistä ilmoitetaan viranomaisille, todellista lukua on vaikea arvioida ennen kuin nyt syntyneet kuutit tulevat lisääntymisikään. Vuonna 2012 ilmoituksia tuli yhteensä 5 kuuttia + yksi edellisvuoden kuutti. Lisäksi vuoden 2012 kuutteja kuoli verkkoihin tammikuussa 2013 yhteensä kaksi kappaletta. Heinäkuussa 2013 on ilmoitettu kahdesta verkkoon kuolleesta kuutista. Vuosittain löytyy myös kuolleita norppia, joissa on viitteitä kalanpyydyskuolemasta, mutta kuolinsyytä ei kyetä varmuudella määrittämään. Verkkojen lisäksi löysänieluiset katiskat voivat olla kohtalokkaita kuuteille. Erittäin huolestuttavaa on myös aikuisia norppia pyytävät vahvalankaiset verkot, rysän aitaverkot sekä kalatäkyiset koukut, sillä lisääntymisikäisen norpan menehtyminen on kannan kasvua ajatellen aina valtava menetys. Näihin menetyksiin on osittain vaikuttanut vuodesta 1999 alkaen voimassa ollut MMM:n asetus eräistä kalastusrajoituksista Saimaalla. Myös muualla maailmassa kalastusvälineet kehittyvät entistä vankemmiksi ja tehokkaammiksi, mikä uhkaa useita merinisäkäs- ja kalakantoja. Saimaannorppien kuoleminen kalanpyydyksiin, 15

16 erityisesti kalaverkkoihin, säätelee kannan kokoa ja kasvua. Aiemmin kannan koko aleni verkkokalastuksen vuoksi kunnes rajoituksilla saatiin tilanne tasaantumaan niin, että kanta jopa hienoisesti nousi. Mutta pienetkin muutokset esim. norpan pesimäolosuhteissa voivat saada pienen kannan nopeasti laskusuuntaan kuten 2000-luvun alkupuolella kävi. Norpat tarvitsevat entistä tehokkaampaa suojelua kalanpyydyskuolleisuutta vastaan Ympäristömyrkyt Myös ympäristömyrkyt alkoivat haitata norppien elinolosuhteita ja lisääntymistä. Erityisesti lihaksiin kertyvä metyylielohopea on erittäin myrkyllistä. Norppa pyrkii varastoimaan elohopean myrkyttömämpänä etyylimuotona maksaan sitomalla sen proteiiniseleenikompleksiksi. Elohopean muuttamiseksi myrkyttömäksi norppa tarvitsisi avuksi seleeniä, jota Saimaalla on vähän. Korkeat metyylielohopeapitoisuudet luvuilla todennäköisesti vaikeuttivat norppien lisääntymistä Nykyisin tilanne on niin elohopean kuin orgaanisten hiiliyhdisteidenkin osalta selkeästi parantunut erityisesti vieroitettujen kuuttien osalta. Nuorten ja aikuisten norppien elohopeapitoisuudet ovat kuitenkin edelleen poikkeuksellisen korkeat. Vanhat elohopealaskeumat ovat varastoituneet metsämaan orgaaniseen kerrokseen, josta niitä edelleen vapautuu metsänhoitotoimenpiteiden tai tulvien seurauksena veteen. Tutkimusten mukaan rasvaliukoiset ympäristömyrkyt mm. PCB ja DDT eivät ole haitanneet saimaannorppakantaa Vedenpinnan vaihtelu Norpan pesintä vaatii onnistuakseen vakaan veden pinnan tason pesinnän aikana. Jos veden pinta laskee pesintäaikana liikaa, rantajää ja hanki romahtavat rikkoen pesän ja muut rantakinokset, jolloin pesintämahdollisuudet heikkenevät. Pahimmillaan tämän on todettu aiheuttaneen yli 40 % pesäpoikakuolleisuudesta. Jos taas vedenpinta nousee liikaa, vesi tulvii pesään. Juoksutuksella voidaan sekä tuhota että edesauttaa norpan pesintää luvun talviksi ajoittuneet juoksutukset laskivat veden pintaa niin, että norpan pesät tuhoutuvat rantajäiden romahdettua. Toisaalta myös luontainen vedenpinnan vaihtelu voi tuhota pesinnän, jolloin juoksutuksella vaihtelua voidaan pienentää. Talvikaudella Saimaan pinnan tiedettiin laskevan erittäin voimakkaasti. Niinpä juoksutusta lisättiin Pieliseltä ja Kallavedeltä poikkeusluvin. Veden pinta laski silti lähes 40 cm, mikä aiheutti ongelmia saimaannorpan pesinnälle. Pesiä löytyi laskennoista tavanomaista vähemmän ja pesäpoikaskuolleisuus oli edellisvuosia suurempaa. Laskennoissa ja sukelluksissa löytyi 11 pesäkuollutta kuuttia Ihmisen aiheuttama häiriö 1900-luvun loppua kohti tultaessa kesämökkien määrä ja ympärivuotinen liikkuminen ja häirintä saattoivat norpan entistä ahtaammalle. Erityisen huolestuttavaa on norpparannoilla 16

17 tapahtuva voimakas rantarakentaminen ja kesämökkien ympärivuotinen käyttö, mikä väistämättä lisää ihmisen liikkumista ja moottorikelkkailua norppa-alueilla. Nykyisten kaavaratkaisujen vuoksi rantarakennusten määrä voi jopa kolminkertaistua norpan elinalueiden lähettyvillä. Erityisesti pesimäaikainen liikkuminen jäällä saa aikaan norppaemon ja kuutin pakenemisen pesästä, millä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Kyseessä on norpan vaistomainen pakosukellus, joka tapahtuu norpan kuullessa poikkeavan äänen. Kylmä vesi voi palelluttaa poikasen tai häiriö ylipäätään aiheuttaa imetyksen häiriintymisen ja johtaa kuutin vieroituspainon pienenemiseen ja elinkyvyn heikkenemiseen. Myös kesällä vilkas liikenne saattaa häiritä norppaa, mutta sen seuraukset eivät ole yhtä kohtalokkaat kuin talviliikkumisen. Suojelualueetkaan eivät välttämättä rauhoita liikkumista norpan pesimäalueilla, mikäli suojelualueiden lähialueet käytetään tehokkaaseen lomarakentamiseen. Loma-asutus lisää liikennettä usean kilometrin säteellä vesillä ja jäällä. Rantarakentaminen ja lomakeskusten suunnittelu norppa-alueiden liepeille ovat suuri uhka saimaannorpalle Ilmastonmuutos Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma ilmaston lämpeneminen voi koitua saimaannorpan kohtaloksi. Muutamina leutoina talvina on jo saatu esimakua siitä, kuinka käy, jos lunta ja pakkasta ei saada Saimaalle tarpeeksi. Norppa ei pysty tekemään pesää tai pesät tuhoutuvat ennenaikaisesti ja pesintä epäonnistuu. Norppa joutuu synnyttämään paljaalle jäälle ja tällöin kuutin elinmahdollisuudet ovat pienet ilman pesän tarjoamaa suojaa. Pakkanen ja pedot, esim. koirat ja ketut, voivat koitua kuutin kohtaloksi. Saimaannorppa on selviytynyt atlanttisesta lämpökaudesta, joten on mahdollista, että norppa selviytyy heikommista pesimäolosuhteista huolimatta, mikäli muut norppaa uhkaavat tekijät saadaan poistettua. Tämä tarkoittaa lähinnä verkkokalastusta ja pesimäaikaista häiriötä. Saimaannorpan suojelukeinona kokeiltiin 1990-luvulla styroksista tehtyjä tekopesiä, mutta ne eivät kelvanneet norpalle. Nyt tutkitaan sitä, voisiko lumen kasaaminen ja kolaaminen tunnetuille pesimärannoille edesauttaa saimaannorppaa pesinnässä vähälumisina talvina. Alustavat tulokset ovat olleet rohkaisevia Suojelutoimet Suojelutyön alku Ensi kertaa saimaannorpan kannan vähenemiseen havahduttiin jo viime vuosisadan puolessa välissä, kun tapporaha poistettiin ja laji rauhoitettiin. Rauhoitus tehtiin näppituntuman perusteella vuonna 1955, kun havaittiin, että norppia ei enää näkynyt. Kannan määrää ruvettiin kuitenkin arvioimaan vasta 1960-luvun alussa ja 1970-luvun lopussa. Silloin havahduttiin siihen, että norppia oli todella vähän. Vuonna 1966 merkittiin saimaannorppa merkittiin ensimmäisenä Suomessa tavattavista eläimistä Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton nisäkäslajeja koskevaan punaiseen kirjaan. Saimaannorppatutkimuksen ja harrastuksen levitessä alettiin kaivata jonkinlaista yhteistyöelintä tai vastaavaa. Niinpä vuonna 1979 perustettiin WWF:n Suomen rahaston 17

18 saimaanhyljetyöryhmä. Työryhmän tehtäväksi annettiin selvittää saimaannorpan tilanne, uhkatekijät ja suojelutoimet. Tietoa norpasta alettiin koota mm. pesälaskennoilla. Samalla suurta yleisöä valistettiin norppatilanteesta. Vuonna 1981 saimaanhyljetyöryhmä luovutti maa- ja metsätalousministerille raportin Selvitys saimaannorppakannan nykytilasta. Siinä esitettiin mm. keväisten verkkokalastusrajoitusten asettamista, vahinkojen korvaamista kalastajille sekä ympäristömyrkkytilanteen ja Saimaan vedenpinnan seurantaa. Vuonna 1982 ministeriö asettikin toimikunnan selvittämään saimaannorpan suojeluun tarvittavat toimet ja laatimaan saimaannorpan suojeluohjelman. Heti aloitettiin kalastusrajoitusten asettaminen ja korvausten maksaminen kalastuskunnille. Kuuttien verkkokuolemat vähenivät heti. Aluksi korvauksia maksoi WWF, mutta jo vuodesta 1983 valtio on osallistunut saimaannorpan suojelutoimien rahoitukseen. WWF:n saimaanhyljetyöryhmä lopetti toimintansa v. 1996, kun ympäristöministeriö otti kannanseurannan ja suojelutyön vastuulleen. Eri viranomaistahot yhdessä tutkijoiden ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa koordinoivat norpan suojelua yhteisessä ohjausryhmässä. Ohjausryhmä on laatinut saimaannorpan suojelustrategian ja seuraa sen toteutumista Tarhauskokeilu Vuonna 1983 aloitettiin tarhauskokeilu Joensuun yliopiston toimesta Enonkosken Olavinlammella. Aiemmat kokemukset hylkeitten tarhauksesta olivat osoittaneet, että hylje ei tarhassa jostain syystä lisäänny, tosin näissä tapauksissa tarhaolot eivät olleet samalla tavalla luonnonoloja vastaavat kuin Olavinlammella. Vuonna 1984 siirrettiin ensimmäinen urosnorppa Nestori Olavinlampeen. Seuraavana vuonna seuraksi saatiin yksi naaraspoikanen ja kolme naaraspuolista norppaa. Samana vuonna kuitenkin kolme viidestä tarhatusta norpasta kuoli (kaksi tauteihin, yksi tapettiin). Vuonna 1986 lampeen saatiin pyydystettyä uusi uros, Sulevi. Norppaa ei saatu lisääntymään tarhaoloissa, vaan kaikki kuolivat Sulevia lukuun ottamatta. Tarhauskokeilu lopetettiin ja Sulevi päästettiin Saimaaseen kesällä 1990 radiolähetin selässä. Näin alkoi norppien radiolähetinseuranta. Tarhauskokeilua ei kuitenkaan pidetty täysin epäonnistuneena kokeiluna, sillä sen ansiosta norpasta saatiin kuitenkin uutta tärkeää tietoa. Se myös kiistatta osoitti, että ainoa mahdollisuus säilyttää saimaannorppa on suojella se luontaisessa elinympäristössä Saimaalla. Keinotekoisesti norpan sukua ei voi elättää Siirtoistutus Siirtoistutus saimaannorpan tapauksessa sisältää suuria riskejä, sillä kanta on kaikkialla pieni. Siirtoistutusta päätettiin kuitenkin kokeilla 1990-luvulla, jotta saataisiin selville, voidaanko sitä käyttää norpan suojelutyössä esim. ehkäistäessä pienten lisääntymisalueiden sisäsiittoisuutta tai elvytettäessä taantuneita osapopulaatioita. Kesällä 1992 Haukivedeltä pyydystettiin aikuinen norppanaaras ja se siirrettiin 120 km etelään Lietvedelle. Norpan liikkeitä seurattiin selkään liimatuilla radiolähettimillä. Venlaksi ristitty 18

19 norppa ei kuitenkaan jäänyt Lietvedelle vaan ui 18 km etelään Etelä-Karjalan puolelle, jonne se jäikin pysyvästi. Tällä alueella Etelä-Saimaan norppakanta oli tässä vaiheessa todettu niin heikoksi, että monet olivat jo varmoja populaation häviämisestä. Siirtoistutus onnistu hyvin, sillä kaksi vuotta myöhemmin Venla synnytti kuutin. Sittemmin Venlasta on mitä ilmeisimmin tullut myös isoäiti. Vaikka siirtoistutuskokeilun tulos oli hyvä, siirtoistutuksiin on suhtauduttava varauksellisesti. Ne voivat olla yksi keino saimaannorpan suojelutyössä, mutta ensisijaisesti norpan elinolot on turvattava niiden nykyisillä elinalueilla, jotta keinotekoisia elvytyskeinoja ei tarvittaisi. Uudet tutkimustulokset saimaannorpan geneettisestä monimuotoisuudesta voivat lähivuosina käynnistää uudestaan keskustelun siirtoistutusten tarpeellisuudesta Suojelualueet Yksi tärkeä keino suojella norppaa on suojella sen elinympäristöä eli Saimaata. Saimaalla onkin tehty useita luonnonsuojelualuepäätöksiä ja suojeluohjelmia. Tällä hetkellä Saimaalla on kaksi kansallispuistoa: Linnansaari ja Kolovesi. Molemmilla on suuri merkitys norpan suojelun kannalta. Linnansaaren kansallispuisto on perustettu jo vuonna Tällä hetkellä puiston koko on maahehtaaria ja siellä asuu noin 60 saimaannorppaa. Koloveden kansallispuisto perustettiin vuonna 1990 ja siellä asustelee noin 14 norppaa. Kansallispuiston perustamisesta on lisäksi keskusteltu Pihlajavedellä ja Suur-Saimaalla. Pihlajavedellä on vankka norppakanta, noin 100 yksilöä, ja Suur-Saimaalla jo menetetyksi luultu norppakanta on alkanut kasvaa ollen nyt yli 20 yksilöä Petraselkä-Yövesi -alueella. Norppaa varten on perustettu myös muita pienempiä suojelualueita. Joitakin alueita on perustettu yksittäisten maanomistajien vapaaehtoisten hakemusten perusteella, joitakin alueita on sisältynyt rantojensuojeluohjelmaan ja/tai Natura 2000-ohjelmaan, jolloin tärkeimmät norppasaaret on tarkoitus rauhoittaa luonnonsuojelulain nojalla. Maanomistajalle maksetaan suojelusta korvaus. Naturan ja eri luonnonsuojeluohjelmien ongelmana on se, että ne ovat ohjelmia, joiden toteuttaminen vaatii paljon työtä, aikaa ja rahaa. Joitakin yksityisiä suojelualueita Saimaalle on perustettu, näistä merkittävin on Katosselkä. Uusien suojelualueiden perustamisella, esim. Pihlajavedellä, on kiire, sillä suojelumääräykset astuvat voimaan vasta kun alue on perustettu. Vapaisiin rantoihin, myös suojeluohjelmien sisällä, kohdistuu yhä enemmän mm. norpalle haitallisia talvimatkailupaineita. Suomen luonnonsuojeluliitto on ostanut keräysvaroilla muutamia saaria norpan suojelua varten. Esim. Etelä-Karjalan puolelta Kyläniemen pohjoispuolelta ostettiin v pieni saari, joka jäi Natura 2000-ohjelman ulkopuolelle, mutta joka sijaitsi norpan pesinnän kannalta tärkeällä paikalla. Saari rauhoitettiin luonnonsuojelulain nojalla vuonna Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri osallistui aktiivisesti rahan keräykseen ja saaren hankintaan. Vuonna 2009 Nestorisäätiö rauhoitti ostamansa vesialueen luonnonsuojelualueeksi luonnonsuojelulain nojalla. Alue sijaitsee Joutenvedellä keskeisellä norppa-alueella ja on kooltaan vajaa 200 hehtaaria. Alueella on mm. verkkokalastuskielto ja moottorikelkalla-ajokielto. Vuonna 2011 perustettu Saimaan rantojensuojelu ry ostaa myös saimaannorpalle ranta-alueita. 19

20 Kaavoitus Kaavoituksella ohjataan rantarakentamista Saimaalla. Arvokkaimmilta alueilta rakennusoikeudet siirretään kokonaan pois ja muilla luonnon kannalta merkittävillä alueilla rakentamisen haittavaikutukset pyritään minimoimaan keskimääräistä pienemmällä rakennuspaikkojen mitoituksella. Rantarakentaminen ja kaavoitus on kuitenkin nykyään niin voimakasta, että lähes kaikkialla norppa on joutunut ahtaalle. Rakennuspaikkojen määrä halutaan maksimoida taloudellisiin seikkoihin vedoten. Ongelmaksi on muodostunut myös se, kuinka huomioida kaavoituksessa norppakannan kasvu ja norppien levittäytyminen uusille alueille. Kaavoitusmonopoli on kunnalla, ja kunnan velvollisuus pitää kaavat ajan tasalla. Valitettavasti kuitenkin rantakaavoituksen pääasiallinen tarkoitus on yleensä rakennuspaikkojen maksimointi ja maanomistajien tasapuolinen kohtelu, jolloin saimaannorppa ja muu luonto jää toispuoleiseen asemaan. Sen vuoksi useita kaavoituskiistoja on jouduttu puimaan oikeudessa eikä muutosta näytä tulevan. Viime vuosien kiistoja on käyty mm. Puumalan Pistohiekalla, Enonkosken Kangassaaressa ja Taipalsaaren Sarviniemessä Kalastusrajoitukset Kalanpyydysten tehokkuus ja vankkuus on kasvanut koko ajan. Saimaannorpan suojelu on täysin kalastusrajoitusten varassa. Tutkimuksilla on voitu osoittaa, että ilman kalastusrajoituksia saimaannorppa kuolisi sukupuuttoon. Verkkokalastuksen rajoittaminen 1980-luvulta lähtien on ollut tehokkain keino estää norppien hukkuminen kalaverkkoihin ja saada norppakanta kasvuun. Etelä-Savon ELY-keskus (aiemmin Metsähallitus) on tehnyt sopimuksia kalastuskuntien kanssa ajalle Kalastuskunnat saavat rauhoituksesta korvauksen. Vielä keväällä 2009 sopimusalueita oli noin 500 km 2, mutta mittavan kampanjan avulla vesialueita on saatu vuonna 2011 rauhoituksen piirin lähes 2000 km 2. Pieni osa tavoitealueesta, jonne sopimuksia ei saatu, rauhoitettiin asetuksella. Tärkeitä alueita kuitenkin puuttuu vielä sopimuksen ja asetuksen piiristä, ja rajoitusaika on liian lyhyt. Kalastusrajoituksista huolimatta kuutteja kuolee yhä verkkoihin. Sopimusten ongelmana on myös raha. Sopimuksista maksetaan osakaskunnille korvaukset, mutta rahojen riittävyydestä ja jatkuvuudesta ei ole tulevaisuudessa takeita. Myös rajoitusten valvontaan ei ole riittävästi resursseja. Maa- ja metsätalousministeriön vuonna 1999 antamalla ja edelleen vuonna 2009 jatketulla asetuksella kalatäkyisten koukkujen, lohikoukkujen ja vahvalankaisten kalaverkkojen käyttö on kielletty keskeisillä norppavesillä. Asetus on estänyt aikuisten norppien takertumisen kalanpyydyksiin niillä alueilla, missä se on voimassa, mutta se ei estä keväistä kuuteille vaarallista verkkokalastusta Norppa EU-ajan lainsäädännössä Uusimman Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaistarkastelun luokituksessa vuodelta 2009 saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen (CN). Luokitusta muutettiin vakavampaan suuntaan, sillä saimaannorppien lukumäärä on laskusuunnassa. 20