Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus. Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto 14.4.2010"

Transkriptio

1 Saimaannorppa ja verkkokalastuskielto Tiedotustilaisuus Maakuntajohtaja Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

2 Taustaksi Saimaan alueen maakunnat haluavat osallistua ja vaikuttaa saimaannorpan suojelua koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Läheisyys- ja osallisuusperiaate tärkeitä, jotta alueen väestö ymmärtää ja hyväksyy rajoituksia sisältävät suojelutoimet. Norppa ainutlaatuinen vetovoimatekijä erityisesti Etelä-Savolle, kannan vahvistuminen tukee aluekehitystä. EU:n julkisuussäännökset YM:n mukaan estäneet kuitenkin maakuntien osallistumisen komission Suomelle esittämien kysymysten vastaamiseen (kysely ja EU Pilot 476/09/ENVI) Saimaan alueella maakuntien, kalastusalueiden ja Metsähallituksen yhteinen norppahanketyöryhmä, puheenjohtajana Matti Viialainen.

3 Saimaa Saimaaseen rajoittuvat maakunnat: Etelä-Savo, Etelä-Karjala, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala. Saimaan pinta-ala 4.377,05 km², Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi. Saaria noin Saimaalla rantaviivaa km, josta rantojen suojeluohjelman mukaisesti suojeltua km. Saimaan alueen väestö hlöä (syyskuu 2009 ennakkotieto). Saariston asukkaita Etelä-Savossa 290 henkilöä. Vapaa-ajan asuntoja Saimaalla yhteensä noin Lähteet: Tilastokeskus, Etelä-Savon ympäristökeskus

4 Kalastus on elämäntapa Saimaalla Puhdas ja terveellinen järvikala tärkeä kotimainen lähiruoka. Norppa-alueella päätoimisia ammattikalastajia 30 kpl ja sivutoimisia 10 kpl, saalista noin 1250 tonnia, 5 M /vuosi. Virkistys- ja kotitarvekalastajia (vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat) noin kotitaloutta eli noin hlöä, saalis noin 7 milj. kg. Saaliin arvoa on vaikea arvioida, se on vähintään 15 M /vuosi. Tärkeimmät saaliskalat muikku, ahven, kuha, järvilohi ja taimen, siika, lahna ja made. Kalastus olennainen osa paikallista elämäntapaa ja Saimaan vetovoimaa. Tärkein kalastustapa verkko, ammattikalastajilla myös trooli ja rysä. Lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

5 Suojelu onnistui sopimalla Etelä-Savon maakuntaliiton kaksivuotinen hanke Norppa suojellaan sopimalla sovittaa yhteen suojelun ja kalastuksen sekä matkailun. Toteuttajana ProAgria, Etelä-Savon Kalatalouskeskus, kalatalousneuvoja Harry Härkönen. Rahoitus Verkkokalastusta rajoittavia sopimuksia yhteensä 226 kpl, noin 1460 km². Lisäksi Metsähallituksen vesiä 88 km². Yhteensä noin 1550 km². Vuoden 2009 alussa sopimusalue oli 518 km², joten alue on vuodessa lähes kolminkertaistunut. Sopimukset on muutettu toistaiseksi voimassa oleviksi. Lisää sopimuksia allekirjoitetaan vielä kevään 2010 kuluessa. Aukkoja ei jää. Vähimmäissuojelutavoite: sopimuksilla km² + MH 88 km² = km² viimeistään Tavoite on jo saavutettu ja ylitettykin.

6 Saimaannorppa ja kalastus: verkkokalastuskieltoalueen kehitys vuosina Lähde: Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmä

7 Maakuntahankkeen vaikutus sopimusalueeseen Verkkokalastuskieltoalueet, neliökilometrejä : 606 km : 1550 km2

8 Rantojensuojeluohjelman toteutuminen saimaannorpan kannalta aikavälillä ALUE Kaakkois-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Karjala Total Kokonaispinta-ala ha ha ha ha Varat Lähde: Toteuttamisrekisteri, YM

9 Yhteenveto Suojelutoimissa huomattava tehostuminen 2009 keväästä alkaen, koska paikalliset sidosryhmät otettu mukaan päätöksentekoon. Myös valtion rahoitus (TA eur) ja maakunnan hankerahoitus riittävät. Kevätaikaiset verkkosopimukset kattavat yli kolmasosan Saimaasta. Verkkokalastuksen totaalikielto Saimaalla olisi ylimitoitettu ja suhteeton toimenpide. Päätösvalta kalastusasioissa oltava alueilla. Siksi valtioneuvoston oikeus kieltää kalastustavat Saimaalla jopa viideksi vuodeksi suhteeton. Norppa suojellaan sopimalla yhdessä alueen väestön, aluehallinnon ja kalastusalueiden kanssa. Läheisyys- ja osallisuusperiaatetta kunnioitettava. Suomi on tehnyt riittävästi (ml. lainsäädäntö, toimintasuunnitelmat ja maankäytön suunnittelu) varmistaakseen saimaannorpan tehokkaan suojelun. Euroopan komission kanne Suomea vastaan olisi ylimitoitettu toimi.

10 Ilmoita norppahavainnosta!

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä

Lisätiedot

Inarijärven kalataloustarkkailun kalastus- ja saalistietoja. Inarijärven seurantaryhmä LUKE / Inari / Erno Salonen

Inarijärven kalataloustarkkailun kalastus- ja saalistietoja. Inarijärven seurantaryhmä LUKE / Inari / Erno Salonen Inarijärven kalataloustarkkailun kalastus- ja saalistietoja Inarijärven seurantaryhmä 17.9.2015 LUKE / Inari / Erno Salonen RKTL:stä Luke:ksi 2015 MTT+ Metla+ RKTL+ Tike = yht. liki 1 700 työntekijää /

Lisätiedot

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia?

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto ry Teemu Tast Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Ammattikalastuksen merkitys Troolikalastus Rysäkalastus Verkkokalastus Sisävesikalastus Hylkeet ja merimetsot

Lisätiedot

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen Etelä-Savon maakuntaliitto Itä-Suomen tila ja mitä on tehtävä? Itä-Suomen huippukokous 30.8. 31.8.2010 Kuopio Matti Viialainen n maakuntaliitto Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku - J. K. Paasikivi - SISÄLTÖ Itä-Suomen

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Mihin tarvitaan kalastuksen säätelyä? Halutaan turvata (taloudellisesti tärkeiden)

Lisätiedot

SAIMAANNORPAN SUOJELUN STRATEGIA

SAIMAANNORPAN SUOJELUN STRATEGIA 1/5 Päämääränä on saimaannorpan suotuisan suojelutason saavuttaminen. Tällöin saimaannorppa pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena kaikilla nykyisillä esiintymisalueillaan ja myös levittäytymään

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Itämeren kala elintarvikkeena

Itämeren kala elintarvikkeena Itämeren kala elintarvikkeena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Jari Setälä Tutkimuspäivät Pori 15.11.2007 Esitelmän sisältö Elintarvikekalan määrä Itämeressä ja Suomessa Itämeressä kalastetun ja

Lisätiedot

49R J. Etelä-Karjalan liitto. Lausunto 171/11.00.00/2013 4.2.2014. Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo @ mmm.fi

49R J. Etelä-Karjalan liitto. Lausunto 171/11.00.00/2013 4.2.2014. Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo @ mmm.fi Etelä-Karjalan liitto Lausunto 171/11.00.00/2013 4.2.2014 Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo @ mmm.fi Lausunto hallituksen esityksestä uudeksi kalastuslaiksi Lausuntopyyntö 4.12.2013 MMMO22:00/2008

Lisätiedot

Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa?

Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Lähikalastusseminaari 10.11.2016 Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Vesijärvi -Vesijärvi on luontaisesti kirkasvetinen

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999

Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 239 Heikki Auvinen Tauno Nurmio Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999 Enonkoski 2001 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Joulukuu

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016

Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue. Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot Natura 2000-alue Hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen 2016 Oriveden Pyhäselän saaristot SUUNNITTELUALUE: Pinta-ala:16 080 ha, josta vettä n. 15 000 ha Kunnat: Savonlinna,

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki 13.12.2013 Sisältö Vesienhoito Etelä- Savossa

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Inarijärven kalataloustarkkailu ja toimenpidesuosituksia

Inarijärven kalataloustarkkailu ja toimenpidesuosituksia Inarijärven kalataloustarkkailu ja toimenpidesuosituksia 2013-2017 Inarijärven seurantaryhmän kokous 21.9.2017 Luke / Inari / Erno Salonen Koenuotalle matkaajat Kapaselällä Kuva Erno Salonen Jäämereen

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2012 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2013 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany

Geomatkailu. Vulkaneifel Geopark, Germany Vulkaneifel Geopark, Germany North Pennines A.O.N.B. Geopark, Geomatkailu UK Swabian Geopark Alps Harz, Geopark, Germany Germany Geomatkailu on osa maailmanlaajuisesti kasvavaa luontomatkailutrendiä Geomatkailussa

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007 Etelä-Kallaveden kalastusalue Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 26 huhtikuu 27 Vapaa-ajan kalastajien saalis pyydyksittäin ja lajeittain omistajan luvalla 1.5.26-3.4.27 Etelä- Kallavedellä,

Lisätiedot

ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA 2001-2011

ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA 2001-2011 ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA 2001-2011 Aarno Karels Etelä - Karjalan kalatalouskeskus ry Troolikalastus Saimaalla Puumala 5.11.2012 ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT 9.5.2011 Etelä-Savon maakuntaliitto Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 10.5.2011 Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategia, strategiset

Lisätiedot

Säkylän Pyhäjärven kalataloudellinen kannattavuus tulevaisuudessa

Säkylän Pyhäjärven kalataloudellinen kannattavuus tulevaisuudessa Säkylän Pyhäjärven kalataloudellinen kannattavuus tulevaisuudessa EMMI NIEMINEN, TOHTORIKOULUTETTAVA EMMI.E.NIEMINEN@HELSINKI.FI TALOUSTIETEEN LAITOS, MAATALOUS-METSÄTIETEELLINEN TIEDEKUNTA HELSINGIN YLIOPISTO

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus sisävesien lohikalojen kestävästä kalastuksesta Savonlinnassa 10.12.2013

Keskustelutilaisuus sisävesien lohikalojen kestävästä kalastuksesta Savonlinnassa 10.12.2013 Keskustelutilaisuus sisävesien lohikalojen kestävästä kalastuksesta Savonlinnassa 10.12.2013 Aloitus-lohikalojen nykytilanne sisävesissä Savonlinnaan 10.12.2013 kokoontui monipuolinen joukko vapaa-ajankalastajia,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2012 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Kalat ja kalastus. Tikkanen. Verkkokalastusta jään alta. Kuva: Juha Ollila.

Kalat ja kalastus. Tikkanen. Verkkokalastusta jään alta. Kuva: Juha Ollila. Kalat ja kalastus KALVOSARJA 3 Troolialus. Troolikalastus tapahtuu ulkomerellä. Troolin rakennetta, kulkusyvyyttä, vetonopeutta ja silmäkokoa säätelemällä voidaan kalastaa eri kalalajeja. Kuva: Hannu Tikkanen.

Lisätiedot

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014 - tiivistelmä jäsenten vastauksista Kyselyn toteutus & otanta Kysely toteutettiin Google Drive-työkalulla Kyselyaika jäsenille

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti TANAKKA taloudellisesti kannattavan

Lisätiedot

Kalastus ja saimaannorppa ilkeä ongelma?

Kalastus ja saimaannorppa ilkeä ongelma? Kalastus ja saimaannorppa ilkeä ongelma? Pekka Salmi ja Irma Kolari Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Ilkeä ongelma Kalastuskiistojen muutos Tutkimustietoa Saimaan kalastuksesta ja suhteesta norppaan

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Hiidenveden kalasto 100 vuotta sitten Hellevaaran ja Jääskeläisen aineistot 1913-1928 Kuhakanta runsas, tehokkaan

Lisätiedot

FORTUM POWER AND HEAT OY

FORTUM POWER AND HEAT OY KALATALOUSTARKKAILU 16X147918 2.4.215 FORTUM POWER AND HEAT OY Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu v. 212-214 Kalastuskirjanpito, kalastustiedustelu ja kalakantanäytteet Sotkamon ja Hyrynsalmen

Lisätiedot

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus

Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Tutkitaan ennen kuin hutkitaan Taimentutkimuksen tulevaisuus Petri Heinimaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Viva Salmo Trutta! Järvitaimenkannat kasvuun Keski-Suomessa 27.11.2014 Konneveden tutkimusasema,

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Vain muutos on pysyvää? Alkupuula 9200 BP Tammipuula Vannipuula 5800 BP 5800 4500 BP Käläpuula

Lisätiedot

Kalastustiedustelu 2016

Kalastustiedustelu 2016 Kuoksenjärven kalastusyhdistys Kalastustiedustelu 2016 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 3/2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tiedustelu... 3 2.1. Otanta ja postitus...

Lisätiedot

Inarin kalatalousvelvoitteen viljely ja istutukset ja kalataloustarkkailu

Inarin kalatalousvelvoitteen viljely ja istutukset ja kalataloustarkkailu Inarin kalatalousvelvoitteen viljely ja istutukset ja kalataloustarkkailu Muikkukanta ja kalastus Inarijärvellä Inarijärven seurantaryhmä 26.9.2013 Saariselkä Lapin kalastusaluepäivät 2012 Saariselkä 15.-16.11.

Lisätiedot

Päijänteen kalastuskysely 2011

Päijänteen kalastuskysely 2011 5.3.2012 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112, Kauppakatu 19 B 40101 JYVÄSKYLÄ Timo Meronen 040 0735 286 Matti Havumäki 040 1626 400 etunimi.sukunimi@ahven.net Päijänteen kalastuskysely 2011 Hyvä kalastaja!

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014 Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina 1997-214 Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 214 Taustaa Enäjärvi mukana HOKA-hankkeessa 1998-21 VPD-seurannat 28,211 ja 214 MaaMet-hankkeen seuranta

Lisätiedot

1. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Savon ELY-keskus (liikenne ja infrastruktuuri) 3. 4.

1. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Savon ELY-keskus (liikenne ja infrastruktuuri) 3. 4. Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 7.1. 8.2.2016. Kaavaehdotuksesta II saatiin 8 lausuntoa. Seuraavassa on listattuna lausunnot sekä kaavoittajan niihin antamat

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Aarno Karels Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Valtakunnalliset XXIV Kalastusaluepäivät 16.-18.2.2012 Haapajärven

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen FIC Consulting Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Jatkokyselyn 2014 loppuraportti Hannu Mölsä 9.5.2014 Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen - Jatkokyselyn 2014 Loppuraportti

Lisätiedot

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Noitasaaren rannasta Pohjois-Konnevedeltä löytynyt tuhatkunta vuotta vanha uistin. Rautalammin

Lisätiedot

Inarijärven kalataloustarkkailujen

Inarijärven kalataloustarkkailujen 35-40 50-55 60-64 66-70 77 79 80 81 82 83 84 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Inarijärven kalataloustarkkailujen

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila. Ari Hanski 16.12.2008

KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila. Ari Hanski 16.12.2008 KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila Ari Hanski 16.12.2008 KESÄLLÄ 2008 TEHDYT SUUNNITTELUALUEEN VEDENALAISLUONNON INVENTOINNIT JA MUUT SELVITYKSET VAIKUTUSARVIOINNIN POHJAKSI

Lisätiedot

Nostetta järvikalasta Särkikalat Itä-Suomen kalastuksessa Pekka Sahama ja Eetu Karhunen

Nostetta järvikalasta Särkikalat Itä-Suomen kalastuksessa Pekka Sahama ja Eetu Karhunen Nostetta järvikalasta Särkikalat Itä-Suomen kalastuksessa Pekka Sahama ja Eetu Karhunen 3.6.2019 Suomen kalatalousryhmät 9 kpl Euroopan meri- ja kalatalousrahaston paikallinen kehittäminen ITÄ-SUOMEN KALATALOSRYHMÄ

Lisätiedot

Norpille turvallisten pyydysten kehittäminen Mikko Jokela, Pekka Sahama

Norpille turvallisten pyydysten kehittäminen Mikko Jokela, Pekka Sahama Norpille turvallisten pyydysten kehittäminen Mikko Jokela, Pekka Sahama Ensimmäinen hanke Norpalle turvallisten pyydysten kehittämishanke 2010-2014 Euroopan Meri- ja Kalatalousrahasto. Hallinnointi Itä-Suomen

Lisätiedot

Saimaannorppa ja sen elinalue

Saimaannorppa ja sen elinalue SAIMAALLA Saimaannorppa ja sen elinalue Saimaalla elää yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä. Saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) on norpan kotoperäinen alalaji. Saimaannorppakanta on kasvanut 190

Lisätiedot

Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Itä-Suomessa

Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Itä-Suomessa Ammattikalastuksen vesienkäyttösuunnitelma Itä-Suomessa Koonnut: Markku Tuomainen, FIC Fish Innovation Centre Hannu Mölsä, FIC Fish Innovation Centre Kannen kuva: Markku Tuomainen Rahoitus: Avustaneet:

Lisätiedot

16WWE0037 16.6.2011. Fortum Power and Heat Oy

16WWE0037 16.6.2011. Fortum Power and Heat Oy 16.6.211 Fortum Power and Heat Oy Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu Yhteenvetoraportti vuosilta 27-21 Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu Yhteenvetoraportti vuosilta

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Jarmo Makkonen viljelypäällikkö Enonkoski 26.8.2008 Vesiviljely-yksikön organisaatio vesiviljelyjohtaja johtotiimi (J) / johtoryhmä tiimit (A,K,V)

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Näsijärven siikaselvitys v. 2010

Näsijärven siikaselvitys v. 2010 2011 Näsijärven selvitys v. 2010 Markku Nieminen Iktyonomi 29.5.2011 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA NÄSIJÄRVEN SIIKASELVITYS VUONNA 2010 1. Johdanto Näsijärven kalastusalueen hallitus päätti selvittää

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Kestävän kalatalouden rakentamisprosessi Saaristo- ja Selkämerellä

Kestävän kalatalouden rakentamisprosessi Saaristo- ja Selkämerellä Kestävän kalatalouden rakentamisprosessi Saaristo- ja Selkämerellä KEHRA: koulutusristeily 9.2. 2011 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho VARELY/ Kalatalouspalvelut 2/18/11 1 ammattikalastaja Lisää viraston

Lisätiedot

Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmän raportti. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistio 2015:4

Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmän raportti. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistio 2015:4 Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmän raportti Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistio 2015:4 Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmän raportti ISSN 1797-4011 (Verkkojulkaisu) ISBN 978-952-453-922-7

Lisätiedot

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä

Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus Loppuraportin tiivistelmä Saimaan lohikalojen kestävän kalastuksen edistäminen Kyselytutkimus 0 Loppuraportin tiivistelmä . Kyselytutkimuksen tausta ja tavoitteet Pohjois-Karjalan ELY-keskus kumppaneinaan muut Itä-Suomen ELY-keskukset

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus

INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus INARIJÄRVEN KALATALOUDEN KEHITTÄMISEN MONITAVOITEARVIOINTI (SYKE & RKTL) (ja taloustutkimus, Oulun yliopisto) Tilannekatsaus Inarijärven säännöstelyn seurantaryhmä 18.9.2014 Mika Marttunen & Anne-Mari

Lisätiedot

Talvinuotalla Inarijärven Jokisuunselällä Erno Salonen RKTL / Inari Inarijärvi-seminaari 2009

Talvinuotalla Inarijärven Jokisuunselällä Erno Salonen RKTL / Inari Inarijärvi-seminaari 2009 Onko Inarijärvi kala-aitta riittääkö kalastajia? Talvinuotalla Inarijärven Jokisuunselällä 11.1.29 Erno Salonen RKTL / Inari Inarijärvi-seminaari 29 Sweden Norway Porttipahta Muikun Finland = Fishing harbour

Lisätiedot

Liite 1. Kalojen istutukset Näsijärvellä vv. 1989-2005 Liite 2. Eri lajien yksikkösaaliit Koljonselällä ja Vankavedellä vv.

Liite 1. Kalojen istutukset Näsijärvellä vv. 1989-2005 Liite 2. Eri lajien yksikkösaaliit Koljonselällä ja Vankavedellä vv. 1 KIRJANPITOKALASTUS 1.1. Menetelmät 1.2. Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 1.3. Kalastus 1.4. Yksikkösaaliit 1.4.1. Siika 1.4.2. Taimen 1.4.3. Hauki 1.4.4. Made 1.4.5. Lahna 1.4.6. Kuha 1.4.7. Muikku

Lisätiedot

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Siida 11.6.2009 / Inarin Kalastusalue K. Kyrö Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Ukko Hautuumaasaaret Kaamasjoki Tsiuttajoki Juutua Paatsjoki Sarmivuono

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Etelä-Savo ruokamaakuntana mitä täällä tuotetaan? Mikkelin Tiedepäivät Mikkelin kaupunginkirjasto

Etelä-Savo ruokamaakuntana mitä täällä tuotetaan? Mikkelin Tiedepäivät Mikkelin kaupunginkirjasto mitä täällä tuotetaan? Mikkelin Tiedepäivät 4.-6.4.2017 Mikkelin kaupunginkirjasto Ruralia-instituutti /Riitta Kaipainen www.helsinki.fi/ruralia 4.4.2017 1 Etelä-Savo - väestö: 151 562 as. - pinta-ala:

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011

Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY RY Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 1. Johdanto Läntisen Pien - Saimaan koetroolausten tarkoitus on selvittää selkä-alueiden

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Vastarannan kiiski Contrarian. Helsinki Jarno Aaltonen

Vastarannan kiiski Contrarian. Helsinki Jarno Aaltonen Vastarannan kiiski Contrarian Helsinki 6.4.2018 Jarno Aaltonen Vuodet 2009-2010 Kalastusta Pyhärannassa. Yksi vene, verkkoja noin 1km. Saaliit vähäisiä. Enemmän harrastus kuin ammatti. Halu kehittyä kova.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta 1997-2014 Jaana Hietala ja Mauri Pekkarinen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä www.tuusulanjarvi.org Pinta-ala 6,0 km2 Keskisyvyys 3,2 m Maksimisyvyys

Lisätiedot

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve

Kalan syöntisuositusten uudistamistarve EU-kalat II EU kalat II Kalan syöntisuositusten uudistamistarve Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max Buzun Itämeri seminaari 27.5.2011 Tutkimusprofessori Anja Hallikainen, Evira Evira 2004 ja 2009: Poikkeukset

Lisätiedot

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus 100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014 Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus Evon kalanviljelylaitos Lammi 1892 Myllypuron kalanviljelylaitos Ylöjärvi 1916 toiminta

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

KALASTUKSEN VALVONNAN TOTEUTUS INARILLA. Inarin kalastusalueen isännöitsijä Hannu Paananen

KALASTUKSEN VALVONNAN TOTEUTUS INARILLA. Inarin kalastusalueen isännöitsijä Hannu Paananen KALASTUKSEN VALVONNAN TOTEUTUS INARILLA Inarin kalastusalueen isännöitsijä Hannu Paananen Kalastusalueen vedet Inarin kalastusalue käsittää Inarin kunnan, jossa on noin 7000 asukasta. Alueen pinta-ala

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy B 5193.100 Anne Simanainen (email) Henna Mutanen (email) 18.12.2012 Tiedoksi: Pohjois-Karjalan ely-keskus (email) Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY ETELÄ- KALLAVEDEN KALASTUSALUE ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY 5,00 Kalakantojen nykytila 5 = Hyvin runsas, 3 = Hyvä, 1 = Hyvin heikko 4,00 3,00 2,00 1,00 POHJOIS-SAVON KALATALOUSKESKUS R.Y. 2008 1

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö. Kannanottoja kalastuslain uudistukseen 17.9.2013. Yleistä

Maa- ja metsätalousministeriö. Kannanottoja kalastuslain uudistukseen 17.9.2013. Yleistä sisävesillä voidaan kalastaa ammattimaisesti muutenkin kuin troolilla. Jos kaupallisen kalastuksen Olemme jo aiemmin kirjelmöineet ministerlöön lakiuudistuksesta. Saamamme alustavat tiedot huolestuttavia,

Lisätiedot

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt Amorella 6.2.2019 Jarno Aaltonen Vuodet 2007-2010 Kalastusta Pyhärannassa. Yksi vene, verkkoja noin 1km. Saaliit vähäisiä.

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot