Saimaan altaan historia ja Saimaan lohi Matti Hakulinen

Transkriptio

1 Saimaan altaan historia ja Saimaan lohi Matti Hakulinen Esihistoriallinen kalliomaalaus Kirkkonummen Juusjärvellä. Osasuurennoksessa on kala, ehkä lohi, ja sen edessä kalastaja kädet palvonta-asennossa (kuva Matti Hakulinen). Lohen levinneisyyshistoriaa Lainaan alkuun taustaksi Marja-Liisa Koljosen tutkimusta Itämeren lohesta (Koljonen, Riista- ja kalatalous, Selvityksiä 15/2008 Itämeren lohen levinneisyyshistoria, ). Koljosen mukaan Itämeren lohikannat ryhmittyvät perinnöllisten erojen perusteella kolmeen ryhmään: itäiseen (lohikannat Venäjältä, Virosta, Latviasta), eteläiseen (lohikannat Etelä-Ruotsista) ja pohjoiseen (lohikannat Pohjois-Ruotsista ja Suomesta). Itäiset kannat ovat perinnöllisesti samankaltaisia Laatokan ja Äänisen järvilohien kanssa ja ne ovat todennäköisesti peräisin itäisistä jääkauden aikaisista jääjärvistä. Niiden levinneisyysalue vastaa Itämeren historiassa Baltian jääjärvivaiheen aikaan jäästä vapaata vyöhykettä. Eteläiset kannat ovat saapuneet Itämeren alueelle todennäköisesti jäästä vapailta eteläisiltä alueilta. Pohjanlahden lohikantojen

2 levinneisyys vastaa aluetta, joka paljastui jään alta vasta Itämeren vaiheen Yoldiameren aikana. Tällöin meriyhteys Keski-Ruotsin poikki oli auki, ja Tanskan salmet kuivia. Atlantin lohikantojen leviäminen Itämeren alueelle lännestä oli mahdollista. Saimaan lohi muistuttaa eniten Atlantilta saapuneita pohjoisia lohikantoja. 2 Lohen levinneisyyshistoria perustuu johdonmukaisesti Itämeren ja myös Saimaan altaan historiaan, jota jäljempänä esittelen tarkemmin. Saimaa syntyy Suomi on järvirikas, koska lukuisat jääkaudet ovat kuorineet satojen miljoonien vuosien aikana rapautuneet kiviainekset tasaisen lujan kallion päältä ja sadevedet täyttävät altaat järviksi ja muodostavat sokkeloisia reittivesistöjä. Viime mannerjään laajimmasta vaiheesta on yli vuotta. Ilmaston lämmetessä jää vetäytyi vähitellen luoteeseen mistä se oli tullutkin. Mannerjään reuna pysähtyi kuitenkin kaksi kertaa pariksi sadaksi vuodeksi yli kymmenen tuhatta vuotta sitten, kun ilmasto viileni useita asteita. Ilmastonmuutosten muistomerkiksi muokkautuivat Ensimmäinen Salpausselkä ja myöhemmin Toinen Salpausselkä vuotta sitten. Itämeren vaihe Baltian jääjärvi ulottui Salpausselille asti. Ilmaston lämmetessä jäätikön reuna vetäytyi Salpausseliltä. Itämeren alueella olleen Baltian jääjärven vedet pääsivät noin vuotta sitten virtaamaan keski- Ruotsissa esteettä Atlantin valtamereen, ja vedenpinta aleni Itämeren alueella nopeasti noin 28 metriä. Itämeren alueelle syntyi Yoldiameri. Saimaan alueella mannerjään reuna ja korkea ja maasto rajoittivat vedenpinnan alenemista ja kaakkoisen ja itäisen Saimaan alueelle syntyi kolme erillistä jääjärveä: Etelä-Saimaan, Säämingin ja Pohjois-Karjalan jääjärvet. Jään reunan vetäytyessä jääjärvet yhtyivät yhtenäiseksi jääjärveksi, jonka vedenpinta aleni asteittain. Lopulta Yoldiameri tunkeutui Mäntyharjun kautta Saimaan altaaseen vuotta sitten ja lyhtyikäinen jääjärvivaihe loppui. Koitajoen lohijoki syntyi suurelta osin jo jääjärvivaiheessa, kun Ilomantsin jääjärvi purkautui Lylynkosken kohdalta länteen, muuten suurempia virtavesiä oli Saimaan alueella lähinnä jääjärvien lasku-uomissa. Yoldiameren yhteys siirtyi vaiheittain Mäntyharjulta Suonenjoelle ja Pohjois-Savoon. Pian mannerjään painama maankuoren lommon oikeneminen nosti selkävedet toisensa jälkeen merenpinnan yläpuolelle. Tämä järvien kuroutuminen alkoi Yoldiameren aikana kaakosta Pien- Saimaalta ja Etelä-Saimaalta ja jatkui Pihlajavedelle vuotta sitten maan kohoaminen katkaisi Keski- Ruotsissa Yoldiameren yhteyden Atlantiin. Itämerestä kehittyi Ancylusjärvi, jonka sokkeloisesta lahdesta jatkui Saimaan selkävesien kuroutuminen erillisiksi järviksi. Aluksi Saimaan ja Päijänteen altaan vedet laskivat luoteeseen. Saimaan allas kuroutui kokonaisuudessaan Itämeren Ancylusjärven yläpuolelle noin vuotta sitten nykyisen Päijänteen altaan puolella Rautalammin Kiesimässä. Samoihin aikoihin siirtyi Pielisen laskuuoma pohjoisesta etelään ja Pielisjokea myöten kaloilla oli pääsy etelästä Pieliselle ja edelleen Pieliseen virtaaviin jokiin. Aluksi Pielisjoki oli nykyisen kaltainen, mutta myöhemmin Suursaimaan tulva lyhensi jokea Kaltimonkoskelle saakka.

3 3 Saimaan altaan kehitys jääkauden jälkeen (taustakuva Hannu Pajunen). Maanpinta oli kallistunut luoteeseen. Saimaan altaan maankuori oli vielä syvälle painunut ja vedet virtasivat Etelä-Karjalan latvavesiltä Pohjanlahdelle. Savonlinnan Kyrönsalmessa oli kuohuva koski. Siinä vedet virtasivat pohjoiseen Pihlajavedeltä Haukiveteen. Muita suuria koskia oli Varkaudessa ja Leppävirralla. Saimaan allas oli pirstoutunut lukuisiin nykyistä pienempiin järviin, joissa vedenpinta oli lähes kaikkialla, Pohjois-Savoa lukuun ottamatta, nykyistä alempana. Alimmillaan vedenpinnat olivat kaakossa. Imatran ja Joutsenon edustalla vedenpinta oli noin 20 metriä nykyisen Saimaan pintaa alempana. Aliveden aikana vedenpinnan rajassa nykyisinkin siellä täällä pilkistävät kannot ovat yleensä vähintään 7000 vuotta vanhoja. Syvimmät vedenpinnan alla olevat kannot on havaittu Etelä- Saimaalla Päihänniemen lähellä. Kannot ovat noin 12 metrin syvyydellä nykyisestä vedenpinnasta. Niiden iäksi on radiohiilimenetelmällä määritetty noin vuotta.

4 4 Kanto rantavedessä Puumalassa (kuva Matti Hakulinen). Vedenpinnan vaihtelu Saimaan altaan rannoilla (kuva Matti Hakulinen).

5 Järvialtaat tulvivat kaakossa ja yhtyvät Suursaimaaksi 5 Merkittävin syy Suomen järvien suuriin muutoksiin on maankuoren epätasainen kohoaminen. Jääkauden aikana mannerjää oli painanut maankuoren lommolle. Lommo oli suurimmillaan siellä missä jäätikkö oli paksuin eli Suomessa Pohjanlahden alueella. Maankuori palautui aluksi nopeasti ja myöhemmin hidastuen entiseen muotoonsa. Palautuminen jatkuu ja se vaikuttaa yhä vesistöihin. Siellä missä jäätikkö oli paksuin Saimaan altaan alueella Pohjois-Savossa - oli ja on maankohoaminenkin suurinta ja vastaavasti Etelä-Karjalassa pienintä. Koska vedenpinta asettuu vaakatasoon, se on kuin pitkä vesivaaka, vedenpinnan korkeudet muuttuvat maanpintaan nähden. Muutokset riippuvat siitä missä kohtaa vesistöä lasku-uoma on. Suursaimaan korkeimmat vedenpinnat, sen ollessa laajimmillaan noin 6000 vuotta sitten (nykyinen Saimaa 76 m). Kuvassa on myös tekstissä kerrotut muinaisjärvien lasku-uomat (Taustakuva Matti Saarnisto).

6 Saimaan altaan järvien lasku-uoma oli aluksi Pielavedellä Pohjois-Savossa. Pielavedeltä vedet virtasivat Päijänteen altaan puolelle, josta ne laskivat Itämereen Pihtiputaalla. Lasku-uoman kohdalla ei vedenpinnan korkeudessa tapahdu muutosta, vuosittaista vaihtelua lukuun ottamatta. Sen sijaan uoman kaakkoispuolella, missä maa kohoaa hitaammin, vedenpinta nousi. Päijänteen ja Saimaan altaissa veden vedenpinnat yhtyivät noin 7500 vuotta sitten Keski-Suomen suurjärveksi. Suurjärven historia loppui nousevan vedenpinnan murtaessa Heinolan harjun 7000 vuotta sitten. Tällöin syntyi Kymijoki. Päijänteen vedenpinta aleni nopeasti ja sinne muodostui Muinais-Päijänne ja Saimaan puolelle Aaro Hellaakosken nimeämä Suursaimaa. Saimaan puolella Pielaveden uoman kaakkoispuolella vedenpinnat kohosivat edelleen ja Suursaimaa ulottui yhtenäisenä järvenä jo Etelä-Karjalaan. Sen vedenpinta ylitti noin 6700 vuotta sitten kynnyksen Ristiinan Matkuslammella. Ristiinan luoteispuolella vedenpinta alkoi hitaasti laskea, mutta sen kaakkoispuolella vedenpinta edelleen kohosi vuotta sitten vesi ylitti Lappeella Kärenlammen kynnyksen. Samoihin aikoihin maankohoaminen nosti Pielaveden uoman vedenpinnan yläpuolelle. Suursaimaan lasku-uomat olivat tällöin Ristiinassa ja Kärenlammella, joista vedet virtasivat Kymijoen vesistöön. Lasku-uomien muuttuessa lohet ja muut virtakutuiset kalat joutuivat muuttamaan kotiseutujaan. Kivikauden asukkaille lasku-uomien kosket olivat mitä parhaita asuinpaikkoja; kala ui pyydystettäväksi. Virtavesien varsilla olikin runsaasti kivikautisia asuinpaikkoja. Suursaimaan laajimmassa vaiheessa, sen vedenpinta leikkasi samassa tasossa harjujen kylkiä Lappeenrannasta Iisalmen pohjoispuolelle. Mielenkiintoista on huomata, että Kuopion, Mikkelin ja Savonlinnan tuomiokirkot on rakennettu juuri Suursaimaan rannan yläpuolelle. Muinaisjärven pienellä saarella on myös Joensuun ortodoksinen kirkko. Suursaimaa oli varsinkin pohjoisessa laajojen selkävesien järvi, virtareittejä ja järvien välisiä koskia ei juuri ollut. Suurista järvistä Pielinen, Höytiäinen, Koitere ja Juojärvi kohosivat Suursaimaan yläpuolelle. 6 Vuoksi syntyi noin 5700 vuotta sitten Lähes koko Suursaimaan alueella vedenpinta oli jo laskussa, mutta kohosi edelleen Kärenlammen kaakkoispuolella, kunnes noin 5700 vuotta sitten tulva mursi Ensimmäisen Salpausselän matalan harjanteen: syntyi Vuoksi. Suursaimaan lasku-uoma oli siirtynyt paikkaan, jossa maankohoaminen vähäisintä ja uusia lasku-uomia ei ole enää odotettavissa. Vuoksen synnyttyä, Suursaimaan vedenpinta aleni nopeasti noin kolme metriä ja se supisti kaikkialla järven kokoa. Suursaimaan historia alkoi lähestyä loppuaan. Lopullisesti sen päätti maankohoaminen, joka nosti ensimmäiset suuret järvet Kallaveden, Unnukan, Kuolimon ja Pyhäjärven Suursaimaan vedenpinnan yläpuolelle. Muutos jatkuu yhä ja uusia järviä, virtavesiä ja koskia on syntymässä. Heinäveden reitin Pilpan koski ja Pielisjoen Niskakoski Joensuussa ovat vain muutama sata vuotta vanhoja. Suomen järvet ovat muuttuneet nopeasti, koska maan kohoamiserot ovat olleet suuret. Useiden suurten järvien lasku-uomat ovat siirtyneet luoteesta etelään tai kaakkoon. Tulevaisuudessa maankohoaminen tyhjentää vesistöjä ja järvet täyttyvät eroosion tuomista aineksista ja liejusta. Näihin kerrostumiin tallentuu järvihistoria ja myös ihmisen toimet. Nykyinen Saimaa tyhjentyy maankohoamisen vuoksi noin litraa sekunnissa. Se ei tunnu suurelta, mutta vuodessa se on lähes viisi miljoonaa kuutiometriä

7 7 Lopuksi Kuten Marja-Liisa Koljonen on todennut, pohjoista alkuperää oleva lohikanta on luultavasti uinut Saimaan altaaseen Pohjanlahdelta. Itäistä alkuperää oleva Laatokan lohi nousi puolestaan luonnontilaisena Vuoksessa ylittämättömän Imatran kosken alapuolella saakka. Imatran koski jakoi siten lohikannat toisistaan. Idästä lohi oli levinnyt jäänreunan tuntumassa Laatokalle ja Ääniselle. Saimaan jääjärvillä oli useita yhteyksiä näiden järvien alueelle, mutta elintilaa ei lohelle vielä siinä vaiheessa ilmeisesti ollut: virtavesiä oli vähän, ne muuttuivat jatkuvasti ja sulamisvesien sameus saattoi rajoittaa ravinnon tuottoa. Kirjoitukseni sai alkunsa Juha-Pekka Saarelaisen yhteydenotosta. Kiitos Juha-Pekalle mielenkiintoisesta aiheesta. Saimaa on ollut harrastukseni jo kymmeniä vuosia. Sen vesistöhistoriaa olen harrastanut noin 30 vuotta. Kuvassa olen kuusivuotias syksyllä Juuri ja juuri jaksan kannatella isäni Haukivedeltä pyytämää kalaa. Sitä sanottiin loheksi, mutta saattoi se olla järvitaimenkin. Kuva Yrjö Hakulinen Tarkemmin olen Saimaan altaan historiasta kertonut kirjoissani: Saimaan jääjärvet ja Suursaimaa. Näistä on esittelyt kotisivuillani: Mielelläni vastaan kysymyksiin, osoite on: