Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille"

Transkriptio

1 Katsaus Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille Kai Kaarniranta, Roope Sihvola, Antero Salminen, Mikko J. Lammi, Markku Teräsvirta ja Matti Kontkanen Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus länsimaissa. Yli 65-vuotiaista % kärsii sen aiheuttamista keskeisen näköalueen korjaantumattomista häiriöistä. Väestön vanhetessa ikärappeuman esiintyvyys on lisääntynyt. Sairauden kliiniset ja histopatologiset muutokset tunnetaan hyvin, mutta etiologia on tuntematon, ehkäisystä on niukasti tietoa ja hoitovaihtoehdot ovat vähäiset. Silmänpohjan ikärappeumasta on muodostunut yksi vaikeimmista ongelmista silmälääkäreille ja oftalmologian tutkijoille. Silmänpohjan ikärappeuma aiheuttaa keskeisen näön heikentymistä, joka ilmenee tekstin vääristymisenä, sokeina täplinä ja värinäön häiriöinä. Ikärappeuma jaetaan kuivaan (osuus 80 %) ja kosteaan muotoon (20 %). Molemmat rappeumamuodot ilmenevät samanlaisin oirein, mutta sairauden kulussa ja hoidoissa on eroja. Kuiva muoto etenee usein hitaammin eikä ole hoidettavissa. Nopeasti etenevässä kosteassa muodossa verkkokalvon alle kasvaa uudisverisuonia suonikalvostosta. Uudet suonet ovat hauraita ja vuotavat helposti aiheuttaen verkkokalvon hermosolukerroksen tuhoutumisen. Uudissuonia voidaan tuhota laserhoidolla tai fotodynaamisella terapialla ja pyrkiä näin ollen hidastamaan sairauden etenemistä (Jaakkola 2002). Ikärappeuma aiheuttaa Suomessa 40 % koko väestön näkövammaisuudesta. Yli suomalaisella ainakin toisen silmän näkö on merkittävästi heikentynyt ikärappeuman takia, ja jos lievätkin oireet huomioidaan, yli kärsii tästä sairaudesta (Immonen 1995). Useiden vuosikymmenien ajan on yritetty löytää syitä verkkokalvon keskeisen alueen eli makulan rappeutumiselle. Yhteys ikääntymiseen on ilmeinen, mitä heijastaa taudin englanninkielinen nimitys age-related macular degeneration (AMD). Sairauden syytä on etsitty kardiovaskulaarisista ongelmista, ympäristötekijöistä ja etnisistä seikoista. Tupakoinnin on osoitettu lisäävän silmänpohjan ikärappeumaa (Eye Disease Case-Control Study Group 1992). Tuoreimpien tutkimusten mukaan korkea verenpaine altistaa ikärappeumalle (Age-Related Eye Study Research Group 2000), mutta aiemmissa tutkimuksissa tätä yhteyttä ei ole todettu (Macular Photocoaculation Study Group 1997, Klein ym. 1998). Hyperlipidemia tai diabetes ei näyttäisi altistavan silmänpohjan ikärappeumalle (Voutilainen-Kaunisto ym. 2000, Delcourt ym. 2001). Antioksidantit saattavat hidastaa Duodecim 2003;119:

2 A Kuva 1. A) Valokuva silmänpohjasta, jossa näkyvät foveola (sisin kehä), fovea (keskimmäinen kehä), makula (uloin kehä) ja papilli (nuoli). B) Silmänpohjan solu- ja kalvorakenteet. RPE = pigmenttiepiteelikerros. B ikärappeuman etenemistä tietyissä tapauksissa (Age-Related Eye Study Research Group 2001). Hormonikorvaushoidon hyödyllisyydestä taudin ehkäisyssä ei ole näyttöä (Evans 2001). Ultraviolettisäteilyn osuus rappeuman kehittymisessä on kiistanalainen (Evans 2001). Tiettyihin aasialaisiin rotuihin kuuluvilla näyttäisi olevan suurin riski sairastua silmänpohjan ikärappeumaan (La Cour ym. 2002). Verkkokalvon solubiologiaa Tarkka kuvanmuodostus tapahtuu verkkokalvon keskuskuopassa foveassa tarkan näkemisen alueella (kuva 1A). Fovean ympärillä olevaa kehää, joka jää verkkokalvon temporaalisten verisuonien väliin, kutsutaan makulaksi. Kirkas valo ja värit aistitaan verkkokalvon tappisolujen ja himmeä valo sauvasolujen välityksellä. Tappisolujen suhteellinen osuus on suurin foveassa. Niiden määrä on pienempi ääreisalueella, missä sauvasolujen osuus taas on suurempi. Syvyyssuunnassa tappi- ja sauvasolut sijaitsevat verkkokalvon hermosoluista uloimpana (kuva 1B). Kukin valoaistinsolu tuottaa ympärilleen hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja muodostaen verkkokalvon hermokerroksen ulkoisen segmentin. Kun tämä materiaali täyttää ulkoisen segmentin sisäpuolen, osa segmentin ulkoreunasta hajoaa verkkokalvon pigmenttiepiteelisoluissa (RPE), jotka sijaitsevat verkkokalvon uloimmassa osassa. RPE-solut ylläpitävät oikeaa ionitasapainoa valoaistinsolujen ympärillä. Ne tuottavat ja hajottavat A-vitamiinijohdoksia, joiden avulla valoaistinsolut tunnistavat valon. RPE-solut kuljettavat ja suodattavat ravintotekijöitä, jotka ovat peräisin RPE-kerroksen takana olevasta suonikalvosta. Nimensä mukaisesti RPE-solut ovat hyvin pigmentoituneita. Niiden melaniinijyväset suodattavat hermosolukerroksen läpi kulkenutta valoa. Kukin RPE-solu huolehtii noin 50 valoaistinsolun homeostaasista. Ne hajottavat päivittäin jopa 10 % ulkosegmentistä. Tämä edellyttää, että jokaisen RPE-solun on hajotettava noin viiden punasolun massan verran ulkosegmenttiä päivittäin. Fagosytoosiominaisuus tekee RPE-soluista hyvin poikkeavia, koska niiden biomateriaalia hajottava aktiivisuus on moninkertainen verrattuna esimerkiksi makrofageihin (Sun ja Nathans 2001). Ikääntymisen seurauksena RPE-soluihin kertyy solunsisäistä materiaalia lipofuskiinia, joka on autofluoresoivaa monimuotoista rasvavalkuaisaineaggregaattia, kun taas RPE-solujen ulkopuolelle soluvälitilaan kasaantuu druseneiksi kutsuttuja kerääntymiä. Lipofuskiini ja drusenit ovat todennäköisesti ainakin osittain hajottamattomia hermosolukerroksen ulkoisen segmentin osia (Winkler ym. 1999, Bressler ym. 2001). 936 K. Kaarniranta ym.

3 Kuva 2. A) Kuiva ikärappeuma, jossa esiintyy kovia druseneita ja pigmenttiepiteelin epätasaisuutta (nuoli). B ja C) Fluoreseiiniväriainekuvissa ei näy uudissuonten muodostusta. D) Kostea ikärappeuma, jossa esiintyy kovia (ohut nuoli), pehmeitä (paksu musta nuoli) ja konfluoivia druseneita (valkea nuoli). E) Alkuvaiheen fluoreseiiniväriainekuva kosteasta ikärappeumasta. F) Klassinen fovean vieressä oleva uudissuonimuodostus (nuoli). G) Loppuvaiheen fibroottinen muutos silmänpohjan kosteassa ikärappeumassa. H) Fluoreseiiniväriainekuvassa uudissuonten runsas muodostus täyttää lähes koko makulan alueen (nuoli). Drusenit RPE-solujen tyvikalvon ja Bruchin kalvon väliin kasaantuvat drusenit ovat paikannettavissa oftalmoskoopin tai mikroskoopin avulla. Kliinisesti drusenit on jaettu koviin ja pehmeisiin kertymiin. Kovat drusenit ovat pieniä, pyöreitä ja tarkkarajaisia (kuva 2A). Pehmeät drusenit ovat suurempia, ja niiden muoto on vaihtelevampi kuin kovien (kuva 2D). Drusenit voivat myös yhdistyä, jolloin puhutaan konfluoivista muodoista (kuva 2D). Pehmeiden druseneiden arvellaan muodostuvan kovista druseneista (Hageman ja Mullins 1999). Drusenien suuri määrä ja suuri koko korreloivat ikärappeuman syntyyn (Mullins ym. 2000). Drusenien muodostumistapa ja sisältö on edelleen arvoitus, vaikka niistä on onnistuttu tunnistamaan useita proteiineja, kuten vitronektiiniä, beeta-amyloidia, amyloidi P:tä, apolipoproteiini E:tä, TIMP-3:a, komplementtitekijöitä C1q, C3c, C3d, C4 ja ubikitiiniä. Vitronektiinin on osoitettu olevan keskeisin proteiini sekä kovissa että pehmeissä druseneissa (Mullins ym. 2000, Crabb ym. 2002). Se osallistuu solujen adheesioon ja hemostaasin ylläpitoon ja estää solujen komplementtivälitteistä hajoamista. Kyseinen proteiini yhdistetään myös useisiin kerty- Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille 937

4 mäsairauksiin, kuten ateroskleroosiin, amyloidoosiin ja elastoosiin. Beeta-amyloidia, amyloidi P:tä ja apolipoproteiini E:tä esiintyy Alzheimerin taudin kertymämuutoksissa (Mullins ym. 2000). TIMP-3 kuuluu entsyymeihin, jotka säätelevät sidekudoksen erilaistumista ja haavan paranemista. TIMP-3-proteiinin häiriintynyt ilmentyminen yhdistetään niveltulehduksiin, syöpäsolujen metastaaseihin ja ateroskleroosiin (Brew ym. 2000). Mutaatio TIMP-3-geenissä johtaa Sorbyn makulaariseen dystrofiaan (Felbor ym. 1997). Ubikitiini ohjaa vauroituneiden proteiinien hajotusta soluissa (Kaarniranta ym. 2001). Makuladegeneraatiolla ei ole osoitettu olevan selvää yhteyttä muihin kertymäsairauksiin, kuten ateroskleroosiin, amyloidoosiin tai elastoosiin, vaikka solujen ulkopuolelle muodostuvissa kertymissä esiintyy samoja proteiineja (Mullins ym. 2000). Kuiva ja kostea ikärappeuma Silmänpohjan ikärappeuma jaetaan kuivaan ja kosteaan muotoon (kuva 3). Pigmentin epätasaisuus ja drusenit ovat ensimmäisiä havaittavia rappeumamuutoksia silmänpohjassa (Bressler ym. 2001). Kuivassa rappeumamuodossa drusenit voivat olla kovia, pehmeitä tai konfluoivia mutta uudisverisuonia ei esiinny. Sairauden edetessä pigmenttidispersio lisääntyy, mikä johtuu RPE-solujen kuolemasta, rappeutumisesta, kasvusta tai kasaantumisesta tietylle alueelle (kuvat 2 ja 3). Drusenit saattavat irrottaa RPE-kerroksen tyvikalvostaan, mikä osaltaan lisää pigmentin epätasaisuutta. Kosteassa muodossa drusenit suurenevat ja yhdistyvät, niiden ääriviivat muuttuvat epätarkkarajaisemmiksi ja RPE-kerrosta irtoaa laajemmalti kuin kuivassa muodossa (kuvat 2 ja 3). Suonikalvosta kasvaa Bruchin kalvon läpi hentoja uudisverisuonia RPE- ja hermosolukerrokseen (kuva 1B). Verisuonet ovat hauraita ja vuotavat herkästi verkkokalvon eri kerroksiin (Bressler ym. 2001). Uudissuonimuodostus, joka todetaan fluoreseiiniväriainekuvauksella, on siis diagnostinen kostealle ikärappeumalle (kuvat 2 ja 3). Kostean ikärappeuman myöhäisvaiheessa kehittyy sidekudosarpi, joka johtaa viimeistään tässä vaiheessa RPE- ja hermosolukerroksen tuhoutumiseen sekä keskeisen näön menetykseen (kuvat 2 ja 3). Kostean ikärappeuman uudissuonimuodostus jaetaan klassiseen ja piilevään muotoon (Jaakkola 2002). Klassisessa muodossa uudissuonet näkyvät fluoreseiinivärjäyksessä tarkkarajaisina ja useimmiten fovean läheisyydessä (kuva 2). Piilevässä muodossa uudissuonet näkyvät epätarkkarajaisina ja niiden laajuutta tai kerroksellisuutta on vaikea arvioida. Piilevien uudissuonten sijainnin määrityksessä joudutaan usein käyttämään indosyaniinivihreää (ICG). Klassinen ja piilevä muoto saattaa myös esiintyä samassa leesiossa ja piilevä muoto voi muuttua klassiseksi. Ikärappeuman patogeneesiä ei tunneta. On kuitenkin esitetty, että suonikalvon kapillaarien toimintahäiriö voi aiheuttaa oksidatiivista stressiä RPE-soluissa, mikä johtaa lisääntyneeseen drusenien muodostukseen ja heikentää entisestään RPE-solujen hapen- ja ravinteidensaantia suonikalvosta (Lutty ym. 1999, Winkler ym. 1999). Toisaalta vanhenevien RPE-solujen kykenemättömyys hajottaa ulkosegmentin osia voi johtaa drusenien kerääntymiseen (Hageman ja Mullins 1999). Silmänpohjan ikärappeuman taustalla on todennäköisesti sekä RPE-solujen että suonikalvon verenkierron toimintavajaus. Hoito Ikärappeuman kuivaan muotoon ei ole hoitoa. Kosteassa ikärappeumassa fovean ulkopuolella sijaitsevan uudisverisuonituksen tuhoaminen argonlaserkoagulaation avulla tulisi olla ensisijainen hoitomuoto (Jaakkola 2002). Hoidossa on huomioitava, että pienellä osalla potilaista (alle 10 %) näkö voi toimenpiteen vuoksi heikentyä, minkä lisäksi laserkoagulaatiolla saatu hyöty on usein väliaikainen (Macular Photocoaculation Study Group 1994, Chong ja Bird 1998). Kosteassa ikärappeumassa fovean alle kertyviä uudissuonia ei käsitellä laserilla, koska argonlaser tuhoaa myös valoaistinsolut. Muodostuneita uudissuonia voidaan kuitenkin tuhota fotodynaamisella terapialla (PDT). Siinä potilaalle annetaan laskimoon porfyriinijohdosta verteporfiinia, jonka oletetaan sitoutuvan verenkierrossa LDL-partikkeleihin. Muodostunut LDL:n ja 938 K. Kaarniranta ym.

5 Kuiva ikärappeuma Kostea ikärappeuma Erikokoiset drusenit Pigmenttidispersio RPEirtauma Uudisverisuonikasvu Pigmentin kasautuminen RPEhypertrofia RPEatrofia RPEohentuma RPEhyperplasia Eksudaatio Verenvuoto RPE:n ja/tai hermosolukerroksen irtauma Diskiforminen arpi Kuva 3. Silmänpohjan kuivaan ja kosteaan ikärappeumaan liittyvät histopatologiset muutokset. Sairauden alkuvaiheessa verkkokalvon pigmenttiepiteelikerroksen (RPE) ja Bruchin kalvon väliin ilmaantuu druseneita. Lisäksi havaitaan pigmenttiepiteelisolujen kasaantumista, RPE-kerroksen ohentumista ja RPE-solujen hypertrofiaa, hyperplasiaa tai atrofiaa. Kosteassa rappeumassa pehmeiden ja konfluoivien druseneiden osuus kasvaa. Kostealle ikärappeumalle on ominaista uudisverisuonten muodostuminen suonikalvosta RPE- ja valoaistinsolukerrokseen, mikä lisää kudoksen eksudaatiota, verenvuotoa ja solukerrosten irtaumaa. Kostean ikärappeuman myöhäisvaiheessa makulaan syntyy arpimuodostumaa. verteporfiinin yhdistelmä puolestaan hakeutuu uudissuonissa runsaana esiintyviin LDL-reseptoreihin. Lääke aktivoidaan valottamalla hoidettavaa aluetta punaisella diodilaserilla. Valoaltistus johtaa vapaiden happiradikaalien syntyyn ja uudisverisuonien endoteelisolukon tuhoutumiseen ja säästää verkkokalvon aistinsolut vauriolta (Chong ja Bird 1998). Fotodynaamisia hoitoja on annettu vasta muutaman vuoden ajan. Hoitoa on käytetty pääasiassa klassiseen kosteaan ikärappeumaan (Treatment of Age-Related Macular Degeneration with Photodynamic Therapy Study Group 2001). PDT:n uusi aihe on myös piilevä kostea ikärappeuma (Verteporfin in Photodynamic Therapy Study Group 2001). PDT:tä on kuvattu läpimurroksi kosteaa ikärappeumaa sairastavien hoidossa; aiemmin ei ole voitu hoitaa foveanalaisia uudissuonia heikentämättä näkökykyä. On kuitenkin huomioitava, että kyseinen hoito soveltuu vain noin 10 %:lle kaikista ikärappeumapotilaista ja näön heikkeneminen hidastuu noin kolmanneksella fotodynaamista hoitoa saaneista. Toisaalta kontrastiherkkyys on tätä hoitoa saaneilla parempi kuin hoitamattomilla (Treatment of Age-Related Macular Degeneration with Photodynamic Therapy Study Group 2001, Verteporfin in Photodynamic Therapy Study Group 2001). Tällä on tärkeä merkitys kuntouttamisen ja toimeen tulemisen kannalta. Yksi PDT:hen liittyvistä ongelmista on sen varsin kallis hinta. Hoitokerta maksaa noin euroa. Uusia hoitomuotoja on runsaasti kehittely- ja kokeiluasteella. Ne kohdistuvat pääasiallisesti kostean ikärappeuman uudissuonituksen tuhoamiseen, jolla näön heikkenemistä voidaan parhaimmillaankin ainoastaan hidastaa. Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille 939

6 Kehitteillä olevat hoitomuodot Kostean ikärappeuman sädehoito perustuu havaintoon, että ionisoiva säteily vaurioittaa uudisverisuonia herkemmin kuin normaaleja verisuonia tai verkkokalvon aistinsoluja. Lyhytetäisyyksisessä sädehoidossa eli brakyterapiassa tiettyä silmänpohjan kohtaa sädetetään kovakalvon päälle asetettavalla isotooppilevyllä. Menetelmällä on onnistuttu vähentämään uudissuonituksen kokoa kosteassa ikärappeumassa (Jaakkola ym. 1998, 2001). Brakyterapia saattaa heikentää näköä mutta vähemmän kuin etenevä uudissuonimuodostus (Jaakkola ym. 1999). Transpupillaarisessa termoterapiassa (TTT) uudissuonia lämmitetään infrapunalaserilla, joka aiheuttaa niiden vaurioitumisen. Verkkokalvon hermosolut eivät merkittävästi kärsi hoidossa, koska käytetty aallonpituus on suuri ja lasersäde kohdistetaan melko laajalle alueelle, jolloin lämpötilan nousu hermosoluissa jää vähäiseksi. TTT näyttäisi valtaavan alaa erityisesti piilevän uudissuonituksen hoidossa (Rogers ja Reichel 2001). Pehmeiden drusenien laserhoito saattaa vähentää riskiä saada ikärappeuman kostea muoto. Tästä tarvitaan kuitenkin lisänäyttöä (Frennesson ja Nilsson 2002). Kortikosteroideja kuten triamsinolonia on kokeiltu ehkäisemään uudissuonien muodostusta (Danis ym. 2000). Kyseistä steroidia annettiin lasiaistilaan 4 mg kerta-annoksena. Potilaiden näkökykyä ja uudissuonimuodostusta seurattiin vuoden ajan. Näkökyvyn havaittiin säilyvän parempana hoitoa saaneilla potilailla. Uudissuonten lisääntymisen todettiin myös pysähtyvän, ja osalla potilaista uudissuonet jopa vähenivät hoidon vaikutuksesta. Uudissuonten kasvua edistävät syöttösuonet voidaan paikantaa indosyaniinivihreällä (ICG) tehdyllä angiografialla. Syöttösuonet yhdistävät verkkokalvon alaisen, suonikalvosta lähteneen uudissuoniverkon suonikalvoon. Konfokaalilaseroftalmoskooppi mahdollistaa lasersäteiden kohdistamisen täsmälleen haluttuihin verisuoniin kosteassa ikärappeumassa tuhoamatta keskeisen näköalueen aistinsoluja (Desatnik ym. 2000). Tuore tutkimus viittaa siihen, että edel- tävä fotodynaaminen hoito parantaa syöttösuonien näkyvyyttä ICG-angiografiassa (Piermarocchi ym. 2002). Fotodynaaminen hoito yhdistettynä konfokaaliseen laserointiin saattaakin tehostaa kosteasta ikärappeumasta kärsivien nykyistä hoitoa. Uudissuonituksen hoitoon on kehitteillä myös kirurgisia menetelmiä. Makulan rotaatiossa hermosolukerros irrotetaan alla olevasta vaurioituneesta RPE-solukerroksesta ja käännetään alueelle, jolla on paremmin säilyneitä RPE-soluja huolehtimaan valoaistinsolujen vitaliteetista (Machemer ja Steinhorst 1993, Aisenbrey ym. 2002). Makulan rotaatio on kuitenkin kirurgisesti erittäin vaativa, siihen liittyy runsaasti komplikaatioita, ja hoidosta hyötyvien potilaiden määrä on vähäinen (Aisenbrey ym. 2002). Uudissuonet tarvitsevat muodostuakseen kasvutekijöitä, joista keskeisimpiä on endoteelikasvutekijä (VEGF). RPE-solujen tuottaman VEGF:n on havaittu lisäävän suonikalvossa uudissuonten muodostusta (Spilsbury ym. 2000), jota on kuitenkin onnistuttu vähentämään lasiaistilaan ruiskutetulla anti-vegf-vasta-aineella (Krzystolik ym. 2002). RPE- ja kantasolujen kasvatus ja siirtäminen hermosolukerroksen alle on niin ikään tutkimusten kohteena (Algreve ym. 1999, Schraermayer ym. 2001). Ehkäisy Silmänpohjan ikärappeuman ehkäisystä on vähän tietoa. Ikääntyminen on keskeisin makuladegeneraatioon vaikuttava tekijä (Evans 2001). Tupakoimattomuuden on osoitettu ehkäisevän silmänpohjan ikärappeuman kehittymistä (Eye Disease Case-Control Study Group 1992). Tyydyttymättömien rasvojen ja linoleenihapon välttäminen korreloi vähentyneeseen riskiin sairastua silmänpohjan ikärappeumaan. Omega-3- rasvahapoilla ja runsaalla kalan syönnillä on puolestaan havaittu olevan ehkäisevä vaikutus ikärappeumaan (Seddon ym. 2001). Kohtuullinen alkoholinkäyttö saattaa myös hidastaa ikärappeuman kehittymistä (Hiratsuka 2001). Antioksidanttien ja hivenaineiden käyttö ehkäisyssä on kiistanalainen. Laajalla potilasaineis- 940 K. Kaarniranta ym.

7 tolla tehdyn tutkimuksen perusteella on suositeltu C- ja E -vitamiinien sekä sinkin käyttöä tapauksissa, joissa yli 55-vuotiaille on kehittynyt pitkälle edennyt kuiva ikärappeuma tai toisen silmän heikkonäköisyys ikärappeuman pohjalta (Age-Related Eye Disease Study Research Group 2001). Evansin (2002) tuoreessa julkaisussa on yhdistetty useiden aiempien tutkimusten aineistot ja vertailtu antioksidanttien ja hivenaineiden hyödyllisyyttä silmänpohjan ikärappeuman ehkäisyssä. Siinä ei kuitenkaan suositella vitamiinien ja hivenaineiden käyttöä ikärappeuman ehkäisyssä tai hoidossa. Evansin meta-analyysin heikkoutena ovat vaihtelevat antioksidanttimäärät ja ikärappeuman epäselvät kriteerit. Lopuksi Suurimmalle osalle silmänpohjan ikärappeumaa sairastavista ei ole tehokasta hoitoa. Silmälääkäreille ja oftalmologian tutkijoille ikärappeuma on edelleen yksi vaikeimmista ongelmista. Pigmenttiepiteeli- ja valoaistinsolujen vitaliteetin säilyminen vanhenevassa verkkokalvossa on olennaista näkökyvylle. Vanhenemisen solubiologisia mekanismeja ei kuitenkaan tunneta. Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesiä selvitettäessä ja uusia hoitoja kehiteltäessä tarvitaan solu- ja molekyylibiologien sekä silmälääkäreiden entistä tiiviimpää yhteistyötä. Kirjallisuutta Age-Related Eye Study Research Group. A randomized, placebo-controlled, clinical trial of high-dose supplementation with vitamins C and E, beta carotene, and Zinc for age-related macular degeneration and vision loss: AREDS report no. 8. Arch Ophthalmol 2001;119: Age-Related Eye Study Research Group. Risk factors associated with age-related macular degeneration. A case-control study in the age-related eye disease study: age-related eye disease study report number 3. Ophthalmology 2000;107: Aisenbrey S, Lafaut BA, Szurman P, ym. Macular translocation with 3600 retinotomy for exudative age-related macular degeneration. Arch Ophthalmol 2002;120: Algvere PV, Gouras P, Dafgard Kopp E. Long-term outcome of RPE allografts in non-immunosuppressed patients with AMD. Eur J Ophthalmol 1999;9: Bressler SB, Brown GC, Flynn HW Jr, ym. Acquired diseases affecting macula. Kirjassa: Deutsch TA, Grand MG, Liesegang TJ, toim. Basic and clinical science course. Section 12: Retina and vitreous, Chapt IV. The Foundation of the American Academy of Ophthalmology: San Francisco, CA, Brew K, Dinakarpandian D, Nagase H. Tissue inhibitors of metalloproteinases: evolution, structure and function. Biochim Biophys Acta 2000;1477: Chong NHV, Bird AC. Alternative therapies in exudative age related macular degeneration. Br J Ophthalmol 1998; 82: Crabb JW, Miyagi M, Gu X, ym. Drusen proteome analysis: an approach to the etiology of age-related macular degeneration. Proc Natl Acad Sci USA 2002;99: Danis RP, Ciulla TA, Pratt LM, ym. Intravitreal triamcinolone acetonide in exudative age-related macular degeneration. Retina 2000;20: Desatnik H, Treister G, Alhalel A, ym. ICGA-guided laser photocoagulation of feeder vessels of choroidal neovascular membranes in age-related macular degeneration. Indocyanide green angiography. Retina 2000;20: Evans JR. Risk factors for age-related macular degeneration. Prog Retin Eye Res 2001;20: Evans JR. Antioxidant vitamin and mineral supplements for age-related macular degeneration (Cochrane Review). Cochrane Database Syst Rev Eye Disease Case-Control Study Group. Risk factors of neovascular agerelated macular degeneration. Arch Ophthalmol 1992;110: Felbor U, Suvanto EA, Forsius HR, ym. Autosomal recessive Sorsby fundus dystrophy revisited: molecular evidence for dominant inheritance. Am J Hum Genet 1997;60: Frennesson C, Nilsson SE. Age-related macular degeneration-new possibilities for prophylactic measures. Lakartidningen 2002;99: Hageman GS, Mullins RF. Molecular composition of drusen as related to substructural phenotype. Mol Vis 1999;5:28. Hiratsuka Y. Alcohol and eye diseases: a review of epidemiologic studies. J Stud Alcohol 2001;62: Immonen Ilkka. Voiko verkkokalvon ikärappeumaa hoitaa? Duodecim 1995;111:1083. Jaakkola A. Silmänpohjan ikärappeuman fotodynaaminen hoito. Duodecim 2002;118: Jaakkola A, Heikkonen J, Tarkkanen A, ym. Visual function after strontium-90 plaque irradiation in patients with age-related subfoveal choroidal neovascularization. Acta Ophthalmol Scand 1999; 77: Jaakkola A, Heikkonen J, Tommila P, ym. Strontium plaque irradiation of subfoveal neovascular membranes in age-related macular degeneration. Graefes Arch Clin Exp Ophthalmol 1998;236: Jaakkola A, Tommila P, Laatikainen L, ym. Grading choroidal neovascular membrane regression after strontium plaque radiotherapy; masked subjective evaluation vs planimetry. Eur J Ophthalmol 2001;11: Kaarniranta K, Oksala N, Helminen HJ, ym. Solustressin tutkimuksesta kliinisiin läpimurtoihin? Duodecim 2001;117: Klein R, Klein BE, Jensen SC, ym. The relationship of ocular factors to the incidence and progression of age-related maculopathy. Arch Ophthalmol 1998;116: Krzystolik MG, Afshari MA, Adamis AP, ym. Prevention of experimental choroidal neovascularization with intravitreal anti-vascular endothelial growth factor antibody fragment. Arch Ophthalmol 2002; 120: La cour M, Kiilgaard JF, Niseen MH. Age-related macular degeneration: epidemiology and optimal treatment. Drugs Aging 2002;19: Lutty G, Grunwald J, Majji AB, ym. Changes in choriocapillaris and retinal pigment epithelium (RPE) in age-related macular degeneration. Mol Vis 1999;5:35. Machemer R, Steinhorst UH. Retinal separation, retinotomy, and macular relocation: II. A surgical approach for age-related macular degeneration? Graefes Arch Clin Exp Ophthalmol 1993;231: Macular Photocoaculation Study Group. Evaluation of argon green vs krypton red laser for photocoaculation of subfoveal choroidal neovascularization in the macular photocoaculation study. Arch Ophthalmol 1994;112: Macular Photocoaculation Study Group. Risk factors for choroidal neovascularization in the second eye of patients with juxtafoveal or subfoveal choroidal neovascularization secondary to age-related macular degeneration. Arch Ophthalmol 1997;115: Mullins RF, Russell SR, Anderson DH, ym. Drusen associated with aging and age-related macular degeneration contain proteins common to extracellular deposits assocoated with atherosklerosis, elasto- Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille 941

8 sis, amyloidosis, and dense deposit disease. FASEB J 2000;14: MGRogers AH, Reichel E. Transpupillary thermotherapy of subfoveal occult choroidal neovascularization. Curr Opin Ophthalmol 2001; 12: Piermarocchi S, Lo Giudice G, Sartore M, ym. Photodynamic therapy increases the egilibility for feeder vessel treatment of choroidal neovascularizon caused by agerelated macular degeneration. Am J Opthalmol 2002;133: Schraermeyer U, Thumann G, Luther T ym. Subretinally transplanted embryonic stem cells rescue photoreceptor cells from degeneration in the RCS rats. Cell Transplant 2001;10: Seddon JM, Rosner B, Sperduto RD, ym. Dietary fat and risk for advanced age-related macular degeneration. Arch Ophthalmol 2001; 119: Spilsbury K, Garrett KL, Shen WY, Constable IJ, Rakoczy PE. Overexpression of vascular endothelial growth factor (VEGF) in the retinal pigment epithelium leads to the development of choroidal neovascularization. Am J Pathol 2000;157: Sun BH, Nathans J. The challenge of macular degeneration. Sci Am 2001;10:61 7. Treatment of Age-Related Macular Degeneration with Photodynamic Therapy Study Group. Photodynamic therapy of subfoveal choroidal neovascularization in age-related macular degeneration with verteporfin. Two-year results of 2 randomized clinical trials TAP Report 2. Arch Ophthalmol 2001;119: Verteporfin In Photodynamic Therapy Study Group. Verteporfin therapy of subfoveal choroidal neovascularization in age-related macular degeneration: two-year results of a randomized clinical trial including lesions with occult with no classic choroidal neovascularization Verteporfin In Photodynamic Therapy Report 2. Am J Ophthalmol 2001;131: Voutilainen-Kaunisto RM, Teräsvirta ME, Uusitupa MI, ym. Age-related macular degeneration in newly diagnosed type 2 diabetic patients and control subjects: a 10-year follow-up evolution, risk factors, and prognostic significance. Diabetes Care 2000;23: Winkler BS, Boulton ME, Gottsch JD, ym. Oxidative damage and agerelated macular degeneration. Mol Vis 1999;5:32. KAI KAARNIRANTA, LT, FM, erikoistuva lääkäri kaarnira@messi.uku.fi ROOPE SIHVOLA, LL, erikoistuva lääkäri MATTI KONTKANEN, LT, ylilääkäri Pohjois-Karjalan keskussairaala, silmätautien klinikka Joensuu ANTERO SALMINEN, dosentti Kuopion yliopisto, neurotieteen ja neurologian laitos PL 1627, Kuopio MIKKO J. LAMMI, dosentti Kuopion yliopisto, anatomian laitos PL 1627, Kuopio MARKKU TERÄSVIRTA, dosentti KYS:n silmätautien klinikka Kuopio 942

Silmänpohjan ikärappeuma (ikään liittyvä

Silmänpohjan ikärappeuma (ikään liittyvä Katsaus Silmänpohjan ikärappeuman fotodynaaminen hoito Fotodynaaminen hoito on ikään liittyvän nesteisen silmänpohjarappeuman uusin ja lupaavin hoitomuoto. Siinä verkkokalvon haitalliset uudisverisuonet

Lisätiedot

Silmänpohjan ikärappeuma (degeneratio maculae

Silmänpohjan ikärappeuma (degeneratio maculae Katsaus TAPANI PALOSAARI Silmänpohjan ikärappeuma Silmänpohjan ikärappeuma on pysyvän näkövammaisuuden merkittävin aiheuttaja Suomessa. Koska sen tärkein riskitekijä on ikä, sairauden ilmaantuvuuden oletetaan

Lisätiedot

Autofagia silmänpohjan ikärappeumassa. LT Niko Kivinen Silmälääkäriyhdistys Kevätkoulutuspäivät 2018

Autofagia silmänpohjan ikärappeumassa. LT Niko Kivinen Silmälääkäriyhdistys Kevätkoulutuspäivät 2018 Autofagia silmänpohjan ikärappeumassa LT Niko Kivinen Silmälääkäriyhdistys Kevätkoulutuspäivät 2018 Sidonnaisuudet Apurahat Lääketieteen säätiö Silmäsäätiö Evald ja Hilda Nissin säätiö Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Mitä silmänpohjan autofluoresenssi kertoo? Kai Kaarniranta SSLY kevät 2018

Mitä silmänpohjan autofluoresenssi kertoo? Kai Kaarniranta SSLY kevät 2018 Mitä silmänpohjan autofluoresenssi kertoo? Kai Kaarniranta SSLY kevät 2018 Autofluoresenssikuvaus Non-invasiivinen, nopea kuvantamismenetelmä Antaa tietoa verkkokalvon Vaurio- ja rappeuma-asteesta Vaurion

Lisätiedot

Silmänpohjan ikärappeuma. Tunnista oireet ja hoida ajoissa

Silmänpohjan ikärappeuma. Tunnista oireet ja hoida ajoissa Silmänpohjan ikärappeuma Tunnista oireet ja hoida ajoissa Bayerin Medinfo palvelee kaikissa Bayerin tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelin 020 785 8222 (arkipäivisin klo 9 15) medinfo@bayer.fi Bayer

Lisätiedot

Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman uudet lääkkeet

Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman uudet lääkkeet Katsaus Eliisa Mannermaa, rto rtti ja Kai Kaarniranta Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman uudet lääkkeet Silmänpohjan ikärappeuman hoidoissa on edistytty viime vuosina merkittävästi. Ensimmäinen läpimurto

Lisätiedot

Retinan periferiaa. Liisa Marttila Silmät el, KYS

Retinan periferiaa. Liisa Marttila Silmät el, KYS Retinan periferiaa Liisa Marttila Silmät el, KYS Ei ole Sidonnaisuudet Verkkokalvorepeämät ja niiden yhteys verkkokalvoirtaumiin Takalasiaiskalvon irtauma (PVD) ja sen yhteys vek-irtaumiin Laserin/kryon

Lisätiedot

Silmänpohjan kostea ikärappeuma pitää hoitaa ajoissa

Silmänpohjan kostea ikärappeuma pitää hoitaa ajoissa tieteessä Kati Kinnunen LT, apulaisylilääkäri KYS, silmätaudit Kai Kaarniranta professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS, silmätaudit kai.kaarniranta@uef.fi Silmänpohjan kostea ikärappeuma pitää

Lisätiedot

Silmänpohjan valokerroskuvaus

Silmänpohjan valokerroskuvaus Katsaus JANNE P. KYTÖ JA PETRI TOMMILA Silmänpohjan valokerroskuvaus Silmänpohjan valokerroskuvaus on uusi silmänpohjan sairauksien tutkimusmenetelmä. Se mahdollistaa koko verkkokalvon ja pigmenttisolukalvon

Lisätiedot

Kostea silmänpohjan ikärappeuma. Tunnista oireet ja hoida ajoissa

Kostea silmänpohjan ikärappeuma. Tunnista oireet ja hoida ajoissa Kostea silmänpohjan ikärappeuma Tunnista oireet ja hoida ajoissa Bayerin Medinfo palvelee kaikissa Bayerin tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelin 020 785 8222 (arkipäivisin klo 9 15) medinfo@bayer.fi

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Diabeettinen verkkokalvosairaus. Totea ja hoida ajoissa

Diabeettinen verkkokalvosairaus. Totea ja hoida ajoissa Diabeettinen verkkokalvosairaus Totea ja hoida ajoissa Bayerin Medinfo palvelee kaikissa Bayerin tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelin 020 785 8222 (arkipäivisin klo 9 15) medinfo@bayer.fi Bayer

Lisätiedot

Silmänpohjan ikärappeuma (degeneratio maculae senilis) Silmänpohjan nesteinen ikärappeuma: mitä tiedämme lasiaisen sisäisestä angiogeneesin estosta?

Silmänpohjan ikärappeuma (degeneratio maculae senilis) Silmänpohjan nesteinen ikärappeuma: mitä tiedämme lasiaisen sisäisestä angiogeneesin estosta? Katsausartikkeli HALO-ryhmä: Tapani Palosaari, Eeva Mäkinen, Marko Kataja, Pirjo Räsänen, Minna Kaila, Hannu Uusitalo Silmänpohjan nesteinen ikärappeuma: mitä tiedämme lasiaisen sisäisestä angiogeneesin

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa

POTILAAN OPAS. EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa POTILAAN OPAS EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa EYLEA Potilaan opas Lääkäri on määrännyt sinulle EYLEA -hoidon, koska sinulla on todettu kostea silmänpohjan ikärappeuma (kostea AMD). Tämä

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 2 20/12/

60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 2 20/12/ POTILAAN OPAS EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa 60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 1 20/12/2017 11.34 60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 2

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. EYLEA likitaitteisuuden aiheuttaman suonikalvon uudissuonittumisen hoidossa

POTILAAN OPAS. EYLEA likitaitteisuuden aiheuttaman suonikalvon uudissuonittumisen hoidossa POTILAAN OPAS EYLEA likitaitteisuuden aiheuttaman suonikalvon uudissuonittumisen hoidossa EYLEA Potilaan opas Lääkäri on määrännyt sinulle EYLEA -hoidon, koska sinulla on todettu likitaitteisuuden aiheuttama

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta

TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy

Lisätiedot

Silmänpohjatutkimuksen löydöksiä. Kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi

Silmänpohjatutkimuksen löydöksiä. Kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi Silmänpohjatutkimuksen löydöksiä Kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi 1 (38) Sisällys 1 Tutkimuksesta 4 2 Normaali silmänpohja 8 2.1 Nuori länsimaalainen silmänpohja 8 2.2 Ikääntynyt

Lisätiedot

LUCENTIS (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan

LUCENTIS (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan LUCENTIS (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan Potilasesite LUCENTIS-hoidosta Osa 1 Tietoja LUCENTIS-valmisteesta Tässä esitteessä kerrotaan silmänpohjan kosteasta ikärappeumasta ja sen hoidossa

Lisätiedot

Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.

Lisätiedot

Perinnölliset silmäsairaudet. Kaija Tuppurainen KYS silmätautien klinikka

Perinnölliset silmäsairaudet. Kaija Tuppurainen KYS silmätautien klinikka Perinnölliset silmäsairaudet Kaija Tuppurainen KYS silmätautien klinikka Käytetyt lähdeteokset D. Taylor, C. Hoyt: Practical Paediatric Ophthalmology, 1997 S. J. Ryan ym.: Retina, vol. 1, 3. painos, 2001

Lisätiedot

Voiko diabeettista retinopatiaa hoitaa lääkkein

Voiko diabeettista retinopatiaa hoitaa lääkkein Voiko diabeettista retinopatiaa hoitaa lääkkein VIII Valtakunnalliset Diabetespäivät Dipoli, Espoo 12.11.2009 Dosentti Paula Summanen HY/HUS-HYKS Silmäklinikka, diabetespkl Retinopatia Retinopatia Hyperglykemia

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan silmätauteihin erikoistuvien lääkäreiden XXXIII valtakunnalliselle jatkokoulutuskurssille.

Tervetuloa mukaan silmätauteihin erikoistuvien lääkäreiden XXXIII valtakunnalliselle jatkokoulutuskurssille. 14.2.2018 Hyvä silmätauteihin erikoistuva lääkäri, Tervetuloa mukaan silmätauteihin erikoistuvien lääkäreiden XXXIII valtakunnalliselle jatkokoulutuskurssille. Koulutus järjestetään Aulangolla. Koulutuksen

Lisätiedot

KOSTEAN IKÄRAPPEUMAN ANTI-VEGF- HOIDOT KYS SILMÄTAUTIEN POLIKLINIKASSA Opinnäytetyö

KOSTEAN IKÄRAPPEUMAN ANTI-VEGF- HOIDOT KYS SILMÄTAUTIEN POLIKLINIKASSA Opinnäytetyö 2019 KOSTEAN IKÄRAPPEUMAN ANTI-VEGF- HOIDOT KYS SILMÄTAUTIEN POLIKLINIKASSA Opinnäytetyö Antti Vänttinen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen

Lisätiedot

Vanhusten näkövammojen kuntoutus

Vanhusten näkövammojen kuntoutus Vanhusten näkövammojen kuntoutus Kuntoutus-Iiris Tuula Kääriäinen vastaava kuntoutusohjaaja tuula.kaariainen@nkl.fi 09-39604563 Ikääntymisen aiheuttamat optiset muutokset silmässä mykiön kovettuminen,

Lisätiedot

Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi autofagian ja inflammasomien vuoropuhelua

Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi autofagian ja inflammasomien vuoropuhelua Niko Kivinen, Ali Koskela, Anu Kauppinen ja Kai Kaarniranta Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi autofagian ja inflammasomien vuoropuhelua Silmänpohjan ikärappeuma on keskeistä näkökykyä rajoittava sairaus

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Näkö ja toimintakyky. Harriet Finne-Soveri LT ylilää. ääkäri Stakes

Näkö ja toimintakyky. Harriet Finne-Soveri LT ylilää. ääkäri Stakes Näkö ja toimintakyky Harriet Finne-Soveri LT ylilää ääkäri Stakes Sisält ltö Pikakertaus vanhuspalveluista Ikä ja näkö Näkökysymykset ja RAI Toimintakyky ja heikkonäköisyys Miten pitää näkö mielessä hoito

Lisätiedot

YLEISTYVÄ SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMA

YLEISTYVÄ SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMA YLEISTYVÄ SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMA Kyselytutkimus Oulussa, Haukiputaalla ja Kiimingissä työskentelevien optikoiden silmänpohjan ikärappeumaan liittyvistä tiedoista, kokemuksista ja toiminnasta Anna Juutinen

Lisätiedot

Diabeettinen retinopatia. Miten huomioin lisäsairaudet hoitotyössä Diabetesosaajakoulutus Hilkka Tauriainen

Diabeettinen retinopatia. Miten huomioin lisäsairaudet hoitotyössä Diabetesosaajakoulutus Hilkka Tauriainen Diabeettinen retinopatia Miten huomioin lisäsairaudet hoitotyössä Diabetesosaajakoulutus 28.1.2015 Hilkka Tauriainen Retinopatian ilmaantumisen ja etenemisen ehkäisy Perustaudin hyvä hoito Hyvä sokeritasapaino

Lisätiedot

Lucentis (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan (AMD) Potilasesite Lucentis-hoidosta

Lucentis (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan (AMD) Potilasesite Lucentis-hoidosta Lucentis (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan (AMD) Potilasesite Lucentis-hoidosta 3 OSA 1 MITÄ LUCENTIS ON? Tässä esitteessä kerrotaan silmänpohjan kosteasta ikärappeumasta ja sen hoidossa

Lisätiedot

Kaihileikkauksen komplikaatiot. Saara Yli-Kyyny Silmätautien erikoislääkäri, KYS

Kaihileikkauksen komplikaatiot. Saara Yli-Kyyny Silmätautien erikoislääkäri, KYS Kaihileikkauksen komplikaatiot Saara Yli-Kyyny Silmätautien erikoislääkäri, KYS Sidonnaisuudet Matka- ja majoituskuluja: Johnson & Johnson Intraoperatiiviset komplikaatiot Takakapseliruptuura +/- lasiaismenetys

Lisätiedot

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina:

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: B12-vitamiini B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: solujen jakautumiseen kudosten muodostumiseen

Lisätiedot

Potilasesite LUCENTIS-hoidosta

Potilasesite LUCENTIS-hoidosta LUCENTIS (ranibitsumabi) Verkkokalvon laskimotukoksesta (laskimohaara- tai keskuslaskimotukoksesta) johtuvan makulaturvotuksen aiheuttamaan näkökyvyn heikentymiseen Potilasesite LUCENTIS-hoidosta Osa 1

Lisätiedot

Tärkeää tietoa JETREA 0,5 mg/0,2 ml injektiokonsentraatti liuosta varten -valmisteesta

Tärkeää tietoa JETREA 0,5 mg/0,2 ml injektiokonsentraatti liuosta varten -valmisteesta Tärkeää tietoa JETREA 0,5 mg/0,2 ml injektiokonsentraatti liuosta varten -valmisteesta JETREA -valmistetta käytetään aikuisille vitreomakulaariseksi traktioksi (VMT) kutsutun silmäsairauden hoitoon silloinkin

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

Verkkokalvon laskimotukoksen uudet hoidot

Verkkokalvon laskimotukoksen uudet hoidot Katsaus tieteessä Sulevi Kaipiainen LL, silmätautien erikoislääkäri Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä sulevi.kaipiainen@sll.fimnet.fi Verkkokalvon laskimotukoksen uudet hoidot

Lisätiedot

Näkö takaisin verkkokalvoistutteella

Näkö takaisin verkkokalvoistutteella KATSAUS Juha Välimäki 1140 Verkkokalvoa vahingoittavat sairaudet ovat merkittävä näkövammaisuutta aiheuttava tekijä niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Verkkokalvosairaudet, kuten verkkokalvon pigmenttisurkastuma

Lisätiedot

Mitä sinun on hyvä tietää JETREA -hoidosta (okriplasmiini)

Mitä sinun on hyvä tietää JETREA -hoidosta (okriplasmiini) Mitä sinun on hyvä tietää JETREA -hoidosta (okriplasmiini) JETREA -valmistetta käytetään aikuisille silmän vitreomakulaariseksi traktioksi (VMT eli silmän lasiaisen makulaan aiheuttamaksi kiristykseksi)

Lisätiedot

Eylea on lääke, jonka vaikuttava aine on aflibersepti. Sitä saa silmään injektoitavana liuoksena esitäytetyissä ruiskuissa tai injektiopulloissa.

Eylea on lääke, jonka vaikuttava aine on aflibersepti. Sitä saa silmään injektoitavana liuoksena esitäytetyissä ruiskuissa tai injektiopulloissa. EMA/677928/2015 EMEA/H/C/002392 Julkinen EPAR-yhteenveto aflibersepti Tämä on yhteenveto Euroopan julkisesta arviointilausunnosta (EPAR), joka koskee lääkevalmistetta. Tekstissä selitetään, miten lääkevalmistekomitea

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka

Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LL, silmätautien

Lisätiedot

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta

Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Suomen Silmähoitajapäivät 26.8.2011 Paasitorni, Helsinki El, LT Anu Vaajanen Mikä tauti on glaukooma? Näköhermon etenevä sairaus, joka aiheuttaa vaurioita näköhermon

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. EYLEA verkkokalvon haaralaskimotukoksen. hoidossa

POTILAAN OPAS. EYLEA verkkokalvon haaralaskimotukoksen. hoidossa POTILAAN OPAS EYLEA verkkokalvon haaralaskimotukoksen hoidossa EYLEA Potilaan opas Lääkäri on määrännyt sinulle EYLEA -hoidon, koska sinulla on todettu verkkokalvon haaralaskimotukos (BRVO). Tämä sairaus

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

FAG ja ICG - perusteet ja tulkinta. Kirsi Ikäheimo Silmätautien erikoislääkäri, KYS Lääkärikouluttajan erityispätevyys, Itä-Suomen yliopisto

FAG ja ICG - perusteet ja tulkinta. Kirsi Ikäheimo Silmätautien erikoislääkäri, KYS Lääkärikouluttajan erityispätevyys, Itä-Suomen yliopisto FAG ja ICG - perusteet ja tulkinta Kirsi Ikäheimo Silmätautien erikoislääkäri, KYS Lääkärikouluttajan erityispätevyys, Itä-Suomen yliopisto Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta: silmätautien erikoislääkäri,

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Designing switchable nanosystems for medical applica6on

Designing switchable nanosystems for medical applica6on Designing switchable nanosystems for medical applica6on Lehner Roman, Wang Xueya, Wolf Marc, Hunziker Patrick Journal of controlled release 161:307-316, 2012 Emilia Karhunen 25.10.2017 22.11.2017 Emilia

Lisätiedot

Tärkeää tietoa JETREA -hoidosta (okriplasmiini)

Tärkeää tietoa JETREA -hoidosta (okriplasmiini) Tärkeää tietoa JETREA -hoidosta (okriplasmiini) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. JETREA -valmistetta käytetään aikuisille vitreomakulaariseksi traktioksi (VMT) kutsutun silmäsairauden hoitoon

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa muistisairautta

Lisätiedot

Diabeettisen retinopatian luokittelut

Diabeettisen retinopatian luokittelut Silmätaudit Paula Summanen ja Gunvor von Wendt Diabeettisen retinopatian luokittelut Diabeettisessa retinopatiassa ovat keskeisiä hiussuonten paikalliset ja laaja-alaiset muutokset eli mikroaneurysmat

Lisätiedot

Lukijalle. Novartis Finland Oy www.novartis.fi

Lukijalle. Novartis Finland Oy www.novartis.fi Diabetes ja silmät Lukijalle Diabetes on yleinen kansantauti. Sitä sairastaa arviolta jo noin 500 000 suomalaista. Diabetes voi vaurioittaa verisuonten seinämiä kaikkialla elimistössä, myös silmissä. Silmänpohjien

Lisätiedot

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY

Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro 65 35 (Argiris, 2008)30 5 (Jemal, 2009) / 1991Boon / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) / / (Sakakura, 2005; Sakakura, 2006; Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2007; Chikamatsu, 2008)/

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

Perioperatiivisen homeostaasin merkitys SSI estossa

Perioperatiivisen homeostaasin merkitys SSI estossa Perioperatiivisen homeostaasin merkitys SSI estossa Arto Rantala Dosentti, vastaava ylilääkäri Vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka TYKS 41. Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 10.3. Leikkausalueen

Lisätiedot

EMMI KOKKI INTRAOCULAR NEOVASCULARIZATION -MOUSE MODELS AND GENE THERAPY APPLICATIONS

EMMI KOKKI INTRAOCULAR NEOVASCULARIZATION -MOUSE MODELS AND GENE THERAPY APPLICATIONS PUBLICATIONS OF THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Dissertations in Health Sciences EMMI KOKKI INTRAOCULAR NEOVASCULARIZATION -MOUSE MODELS AND GENE THERAPY APPLICATIONS Intraocular neovascularization

Lisätiedot

Kuka on näkövammainen?

Kuka on näkövammainen? Näkövammat 1 Sisältö Kuka on näkövammainen? 3 Millaisia näkövammat ovat? 4 Näöntarkkuus 4 Näkökenttä 4 Kontrastien erotuskyky 6 Värinäkö 6 Silmien mukautuminen eri etäisyyksille 6 Silmien sopeutuminen

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005

METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 METELI-projekti lopetuskokous 12.4.2005 -hankkeen tavoite -keskeiset tulokset, kliininen ja kineettiset kokeet -johtopäätökset Hankkeen tavoite Tuottaa tietoa antioksidatiivisesti vaikuttavien, terveysvaikutteisten

Lisätiedot

Vuorokausirytmi ja sen merkitys terveydelle

Vuorokausirytmi ja sen merkitys terveydelle Vuorokausirytmi ja sen merkitys terveydelle Timo Partonen psykiatrian dosentti (Helsingin yliopisto) tutkimusprofessori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) Sisäinen kello on tahdistin Aikasolut ovat suprakiasmaattisessa

Lisätiedot

Verkkokalvon perinnölliset rappeumat geenien tunnistamisesta hoitoihin

Verkkokalvon perinnölliset rappeumat geenien tunnistamisesta hoitoihin Silmätaudit Eeva-Marja Sankila Verkkokalvon perinnölliset rappeumat geenien tunnistamisesta hoitoihin Perinnölliset verkkokalvorappeumat ovat kirjava joukko sairauksia. Moni niistä oli kliinisesti kuvattu

Lisätiedot

Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen. Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä

Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen. Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä 23.3.2017 Luentopalkkioita Santen Konsulttipalkkioita Bayer Abbvie Kongressimatkoja Bayer Abbvie Allergan

Lisätiedot

Näkökyvyn nostaminen ensisijaiseksi terveydelliseksi tavoitteeksi. Hyvä näkö läpi elämän

Näkökyvyn nostaminen ensisijaiseksi terveydelliseksi tavoitteeksi. Hyvä näkö läpi elämän Näkökyvyn nostaminen ensisijaiseksi terveydelliseksi tavoitteeksi Hyvä näkö läpi elämän Jokaisen näkökyky voi muuttua iän myötä Jotkut muutokset näössä voivat vaikeuttaa arkisista askareista suoriutumista.

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Mitä kuvat kertovat? Huhtala Heidi, Kaukola Niina, Riikonen Maisa. Kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi

Mitä kuvat kertovat? Huhtala Heidi, Kaukola Niina, Riikonen Maisa. Kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi Huhtala Heidi, Kaukola Niina, Riikonen Maisa Mitä kuvat kertovat? Kuvaopas optikolle silmänpohjalöydösten tarkastelun avuksi Metropolia Ammattikorkeakoulu Optometristi (AMK) Optometria Opinnäytetyö 28.3.2013

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?

Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013

Mind Master. Matti Vire 11.5.2013 Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. EYLEA diabeettisen makulaturvotuksen. hoidossa

POTILAAN OPAS. EYLEA diabeettisen makulaturvotuksen. hoidossa POTILAAN OPAS EYLEA diabeettisen makulaturvotuksen hoidossa EYLEA Potilaan opas Lääkäri on määrännyt sinulle EYLEA -hoidon, koska sinulla on todettu diabeettinen makulaturvotus eli DME. Tämä sairaus vaikeuttaa

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

LUCENTIS (ranibitsumabi) Diabeettisesta makulaturvotuksesta johtuvaan näkökyvyn heikentymiseen

LUCENTIS (ranibitsumabi) Diabeettisesta makulaturvotuksesta johtuvaan näkökyvyn heikentymiseen LUCENTIS (ranibitsumabi) Diabeettisesta makulaturvotuksesta johtuvaan näkökyvyn heikentymiseen Potilasesite LUCENTIS-hoidosta Osa 1 Tietoja LUCENTIS-valmisteesta Tässä esitteessä kerrotaan diabeettisen

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan

Lisätiedot

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.

Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje. Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,

Lisätiedot

Lucentis (ranibitsumabi) Silmän suonikalvon uudissuonittumisen (CNV) aiheuttamaan näkökyvyn heikkenemiseen

Lucentis (ranibitsumabi) Silmän suonikalvon uudissuonittumisen (CNV) aiheuttamaan näkökyvyn heikkenemiseen TITLE CAPS 18PT Lucentis (ranibitsumabi) Silmän suonikalvon uudissuonittumisen (CNV) aiheuttamaan näkökyvyn heikkenemiseen Potilasesite Lucentis-hoidosta 3 OSA 1 MITÄ LUCENTIS ON? Tässä esitteessä kerrotaan

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

Poikkileikkaustutkimus vaikeaa ikärappeumaa sairastavien tulehduskipulääkkeiden

Poikkileikkaustutkimus vaikeaa ikärappeumaa sairastavien tulehduskipulääkkeiden Poikkileikkaustutkimus vaikeaa ikärappeumaa sairastavien tulehduskipulääkkeiden käytöstä Ismo Vuorinen Opinnäytetutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Silmätautien

Lisätiedot

Näytön jäljillä CINAHL-tietokannassa

Näytön jäljillä CINAHL-tietokannassa BMF, Osaamisen ytimessä -kevätseminaari 13.4.2011 Maarit Putous, informaatikko Näytön jäljillä CINAHL-tietokannassa CINAHL Cumulative index to nursing and allied health literature 1981- viitteitä yli 3000

Lisätiedot

Lastenreuman uveiitti ja kaihi - esto ja leikkaukset lapsipotillailla. Sanna Leinonen, silmät.el Kanta-Hämeen keskussairaala HYKS

Lastenreuman uveiitti ja kaihi - esto ja leikkaukset lapsipotillailla. Sanna Leinonen, silmät.el Kanta-Hämeen keskussairaala HYKS Lastenreuman uveiitti ja kaihi - esto ja leikkaukset lapsipotillailla Sanna Leinonen, silmät.el Kanta-Hämeen keskussairaala HYKS Kaihin kehittyminen 38-64%:lla kaihi (HYKS 2014 ja Kump et al) 51-54% leikattu

Lisätiedot

VERKKOKALVON JA LASIAISEN SAIRAUDET TAKAOSAKIRURGIN SILMIN

VERKKOKALVON JA LASIAISEN SAIRAUDET TAKAOSAKIRURGIN SILMIN VERKKOKALVON JA LASIAISEN SAIRAUDET TAKAOSAKIRURGIN SILMIN Tarja Maaranen,, TAYS Silmähoitajap hoitajapäivät Kuopio 20.9.2008 Silmän anatomiaa Retina - rakenteeltaan ohut (

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot