Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi autofagian ja inflammasomien vuoropuhelua
|
|
- Markus Melasniemi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Niko Kivinen, Ali Koskela, Anu Kauppinen ja Kai Kaarniranta Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi autofagian ja inflammasomien vuoropuhelua Silmänpohjan ikärappeuma on keskeistä näkökykyä rajoittava sairaus ja yleisin näkövammaisuuteen johtava syy länsimaissa. Tulehdus on jo pitkään liitetty sairauden patogeneesiin, ja nykytietämyksen mukaan tulehdus verkkokalvon pigmenttiepiteelisoluissa (RPE) on seurausta solunsisäisten puhtaanapito järjestelmien heikentymisestä. Tämä yhdistyy RPE-solujen degeneraatioon ja lopulta valoa aistivien solujen tuhoutumiseen. Vaikuttamalla solunsisäisen jätemateriaalin kertymiseen tai poistoon tai sen kertymisestä johtuvaan tulehdusreaktioon voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti hidastaa taudin etenemistä, parhaassa tapauksessa jopa parantaa tauti. S ilmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuuteen johtava silmäsairaus länsimaissa (1). Näkövammaiseksi määritellään henkilö, jonka paremman silmän näöntarkkuus laseilla korjattuna on heikompi kuin 0,3, jonka näkökenttä on halkaisijaltaan alle 20 astetta tai jonka toiminnallinen näkö on jostain muusta syystä heikentynyt. Suomalaisista yli 65-vuotiaista näkövammaisista noin 60 %:lla on diagnosoitu silmänpohjan ikärappeuma (2). Elinajan odotteen pitenemisen ja ikääntyneiden lukumäärän lisääntymisen vuoksi silmänpohjan ikärappeuman esiintyvyys moninkertaistuu tulevina vuosina, mikä aiheuttaa terveydenhuollolle huomattavia lisäkuluja (3). Nykyisin ikärappeumasta aiheutuvien vuosikustannusten arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti noin 350 miljardia dollaria (4). Silmänpohjan ikärappeuma on invalidisoiva sairaus, jota voidaan elämänlaadullisesti verrata muihin kroonisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin sekä kroonisiin nivel- ja tulehdussairauksiin (5). Silmänpohjan ikärappeuman oirekuvaan kuuluu lähi- ja kaukonäön heikkeneminen sekä muutoksia värinäössä ja kontrastiherkkyydessä. Usein keskeiseen näkökenttään ilmaantuu harmaa tai musta läiskä, jolloin kirjaimet eivät luettaessa yleensä erotu tai niistä puuttuu osia. Silmänpohjan ikärappeuma voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: kuivaan ja kosteaan silmänpohjan ikärappeumaan. Kuiva muoto kattaa noin % tapauksista (6). Kuivassa silmänpohjan ikärappeumassa nähdään RPEsolujen degeneraatiota, druseneiksi kutsuttuja RPE:n ja sen tyvikalvon eli Bruchin kalvon väliin muodostuvia rasva-proteiinikertymiä sekä autofluoresenssin lisääntymistä (KUVA 1). RPE-vaurio johtaa myöhemmin tappi- ja sauvasoluvau rioon ja näöntarkkuuden heikkenemiseen (7). Joidenkin potilaiden sairauden etenemistä on onnistuttu hidastamaan C- ja E- vitamiineja, ksantofylliiniä, tseaksanttiinia sekä sinkkiä sisältävillä ravintolisillä, mutta varsinaisia hoitokeinoja kuivaan tautimuotoon ei ole vielä olemassa (6,8,9). Kosteassa tautimuodossa suonikalvostosta kasvaa verkkokalvolle tai sen alle hauraita ja herkästi vuotavia verisuonia, jotka aiheuttavat verkkokalvolle turvotustilan (10). Endoteelikasvutekijä (VEGF) on yksi tärkeimmistä tekijöistä kostean silmänpohjan ikärappeuman synnyssä (11). Kuiva tautimuoto etenee yleensä hitaasti vuosien kuluessa, kun taas kostean tautimuodon oireet voimistuvat Toimitus suosittelee erityisesti opiskelijoille 641 Duodecim 2017;133:641 6
2 Valoaistinsolut RPE KUVA 1. A) Silmänpohjan värivalokuva kuivasta ikärappeumasta. RPE-atrofiaa ja yhteen sulautuva drusen (nuoli). B) Autofluoresenssikuvassa yleistä lipofuskiinikertymää (vihreä nuoli) ja drusenien autofluoresenssia (keltainen nuoli). C) Valokerroskuvassa (OCT) nähdään Bruchin kalvo (punainen nuoli), degeneroitunut RPE (sininen nuoli) ja valoaistinsolukerros (musta nuoli). RPE = verkkokalvon pigmenttiepiteeli viikoissa, jopa päivissä (12). Hoitamattomana kostea silmänpohjan ikärappeuma johtaa pysyvään näkövammaisuuteen, mutta sen etenemistä voidaan useissa tapauksissa hidastaa silmän lasiaistilaan ruiskutettavilla VEGF:n estäjillä (13). Ruiskeiden väli on alkuvaiheessa 4 6 viikkoa ja sen jälkeen yksilöllinen (14). Solubiologinen patogeneesi Silmänpohjan ikärappeuma on monitekijäinen sairaus, jonka merkittävin riskitekijä on ikä. Muita sairastumisriskiä lisääviä tekijöitä ovat muun muassa tupakointi, runsas tyydyttyneiden rasvojen saanti ruokavaliosta, liikalihavuus sekä useat verisuonitaudit. Geneettisesti erityisesti komplementtijärjestelmään liittyvien geenien mutaatioilla on osoitettu olevan yhteys silmänpohjan ikärappeuman syntyyn (15). Esimerkiksi komplementin tekijä H:n polymorfismi Y402H aiheuttaa puhdistumisen toimintahäiriötä ja lisää tulehdusta (16). Näköaistin kannalta oleellisen, valoaistinsolujen eli tappi- ja sauvasolujen hallitseman neuraalisen verkkokalvon hyvinvoinnista huolehtii RPE-solukerros. RPE-solut sijaitsevat verkkokalvon ja suonikalvon välissä ja rajoittuvat basaalisesti Bruchin kalvoon ja apikaalisesti valoaistinsoluihin (KUVA 1 C). RPE huolehtii neuraalisen verkkokalvon hyvinvoinnista siirtämällä happea ja ravinteita suonikalvostosta sekä huolehtimalla valoaistinsolujen ionitasapainosta. Lisäksi RPE-solut osallistuvat näkösyklin säätelyyn ottamalla A-vitamiinia suonikalvostosta ja huolehtimalla tappi- ja sauvasolujen aineenvaihduntatuotteiden puhdistuksesta fagosytoimalla niiden ulkosegmenttejä. Ulkosegmentin osat ohjautuvat RPE-soluissa heterofagiaksi kutsutussa prosessissa lysosomaaliseen hajotukseen (KUVA 2), jonka heikentyminen on yhdistetty silmänpohjan ikärappeuman patogeneesiin (6,17). Verkkokalvon makulassa eli tarkan näkemisen alueella on pinta-alaan suhteutettuna elimistön vilkkain verenkierto, mikä osaltaan lisää RPE-soluihin kohdistuvaa stressiä. Lisäksi niitä kuormittavat muun muassa jatkuva valoaltistus, voimakas aineenvaihdunta ja valoaistinsolujen ulkosegmentin sisältämät tyydyttymättömät rasvahapot, jotka hapettuvat helposti haitallisiksi lopputuotteiksi. Ikääntymisen myötä suonikalvoston verenkierto heikkenee ja Bruchin N. Kivinen ym. 642
3 Ulkosegmentin heterofagia Oksidatiivinen stressi Lipofuskiinin kertyminen Vaurioitunut mitokondrio Auto-oksidaatio Lysosomaalinen toimintahäiriö Autofagosomi Väärin laskostunut proteiini Autofagia Ikääntynyt RPE-solu Proteasomi LC3 p62 UB UB UB Proteiiniaggregaatio NLRP3- inflammasomi Drusen Tulehdus KUVA 2. Silmänpohjan ikärappeuman solubiologinen patogeneesi. RPE-solut altistuvat voimakkaalle oksidatiiviselle stressille, joka johtuu muun muassa ulkosegmenttien sisäänottamisesta soluihin sekä niiden lysosomaalisesta hajotuksesta (heterofagia) ja valokuormasta. Lipofuskiinin kertyminen lysosomeihin aiheuttaa mitokondriovaurioita ja lisää proteiinivau rioita. Lämpösokkiproteiinit pyrkivät korjaamaan vialliset proteiinit. Jos tämä ei onnistu, rakenne ohjautuu joko proteasomaaliseen tai autofagiseen hajotukseen. Merkittävässä roolissa molemmissa tapauksissa on p62-pro teiini. Silmänpohjan ikä rappeu massa sekä autofagia että proteasomaalinen proteolyysi ovat häiriintyneet, mistä seuraa solunsisäinen proteiiniaggregaatio. RPE pyrkii eksosytoosin avulla vähentämään solunsisäistä proteiinikertymää, mikä johtaa drusenien syntymiseen. Proteiiniaggregaatio johtaa NLPR3-inflammasomiaktivaatioon. RPE = verkkokalvon pigmenttiepiteeli kalvo paksuuntuu, jolloin happi ja ravinteet eivät tavoita RPE-soluja riittävän tehokkaasti. Tämä lisää entisestään RPE-solujen proteiinivaurioita aiheuttavaa stressikuormaa (18). Lämpösokkiproteiinit ovat kaitsijaproteiineja, jotka kykenevät palauttamaan väärin laskostuneiden proteiinien rakenteet oikeaan muotoon. Ne osallistuvat myös esimerkiksi proteiinien synteesiin huolehtimalla niiden laskostumisesta oikeaan muotoon (19). Lämpösokkiproteiinit jaetaan useisiin eri alaluokkiin kokonsa, toimintansa ja rakenteensa perusteella. Lämpösokkiproteiinipitoisuudet suurenevat stressitilanteissa, kuten kylmyyden, lämmön, toksiinien vaikutuksen, mekaanisen kulutuksen tai oksidatiivisen stressin seurauksena (20). Mikäli lämpösokkiproteiinit eivät onnistu viallisten proteiinien korjaamisessa, kohteet leimautuvat yhdellä tai useammalla ubikitiinipeptidillä ja ohjautuvat hajotettaviksi proteasomeiksi kutsuttuihin katalyyttisiin proteiinikomplekseihin (19). Proteasomeihin ohjautuvat yleensä lyhytikäiset ja liukoiset vialliset proteiinit (21). Silmänpohjan ikärappeumanäytteissä on havaittu suurentuneita proteasomaalisten proteiinien ja lämpösokkiproteiinien pitoisuuksia (19). Suurentuneita ubikitiinipitoisuuksia pidetään yleisesti merkkinä proteasomaalisen järjestelmän toimintahäiriöistä (KUVA 2) (22). Suurempien proteiinikertymien ja toimimattomien soluelinten poistamiseksi soluissa on autofagiaksi kutsuttu lysosomaalisten entsyymien toimintaan perustuva puhdistusjärjestelmä, joka aktivoituu myös proteasomaalisen hajotuksen epäonnistuessa (KUVA 2). Professori Yoshinori Ōsumi sai vuoden 2016 lääketieteen Nobelin palkinnon autofagiatutkimuksistaan (23). Autofagialla tarkoitetaan kirjaimellisesti itsesyöntiä (kreikan autos = itse ja phagein = syödä), ja se jaetaan kolmeen eri tyyppiin: makroautofagiaan (jäljempänä pelkkä autofagia), mikroautofagiaan ja kaitsijaproteiinivälitteiseen autofagiaan. Mikroautofagia ei ole tyypillistä eukaryooteille (24). Kahdessa jälkimmäisessä tyypissä hajotettava materiaali ohjautuu suoraan lyso someihin ilman autofagosomien muodostumista (25). Autofagia toimii soluissa pe- 643 Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi
4 Ydinasiat Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuuden syy länsimaissa. Kostean ikärappeuman etenemistä voidaan hidastaa silmän sisään ruiskutettavilla endoteelikasvutekijän estäjillä. Keskeisessä osassa taudin patogeneesissa ovat oksidatiivinen stressi, proteiiniaggregaatio ja niiden seurauksena tulehdus. Tulevaisuudessa mahdollisia lääkeaineiden kohteita ovat autofagia ja tulehdussignalointi. rustasolla ja ylläpitää normaalia homeostaasia. Ravinnon ja energian puute, useat stressitekijät (muun muassa oksidatiivinen stressi), hormonit, polyfenoliset yhdisteet ja laaja kirjo lääkeaineita aktivoivat tehokkaasti autofagiaa (26). Autofagia voi olla hajotettavan kohteen mukaan joko selektiivistä tai ei-selektiivistä. Selektiivisessä autofagiassa hajotettava kohde leimautuu autofagireseptorilla, esimerkiksi SQSTM1/p62-proteiinilla (sequestosome-1). LC3-proteiini (microtubule-associated protein 1A/1B light chain 3) tunnistaa SQSTM1/ p62:lla leimautuneen kohteen ja käynnistää kaksikerroksisen kalvon kietoutumisen hajotettavan kohteen ympärille (KUVA 2). Muodostuva autofagosomi ympäröi kohteen ja eristää sen täysin solulimasta. Tämän jälkeen autofagosomi yhtyy lysosomiin, jonka entsyymit päättävät hajotusprosessin pilkkomalla kohteen yksinkertaisiksi rakennusaineiksi, joita solu voi tarvittaessa käyttää uudelleen (27). Autofagosomin muodostumista ja liikkeitä ohjailee kymmeniä erilaisia proteiineja (22,28). Koko prosessia estävistä tekijöistä yksi merkittävimmistä on mtor (sirolimuusin mekaaninen kohde) ja erityisesti sen proteiinikompleksi 1 (mtorc1), jonka toiminnan estäminen lisää autofagian määrää. Adenosiinimonofosfaattikinaasin (AMPK) aktivaatio on yksi tärkeimmistä solujen energia-aineenvaihdunnan säätelijöistä, joka myös aktivoi autofagiaa estämällä mtorc1:n toimintaa (29). Suomalaisilla silmänpohjan ikärappeumapotilailla tehty tutkimus on osoittanut, että adiponektiinireseptori 1:n geenivariantti liittyy ikärappeumaan. Adiponektiinin tiedetään vaikuttavan stimuloivasti AMPK:hon (30). Autofagia silmänpohjan ikärappeuman patogeneesissa Ikääntymisen seurauksena monimuotoista proteiinin, rasvan ja hiilihydraatin kertymää eli lipofuskiinia alkaa kertyä lysosomeihin (18). Lipofuskiini estää lysosomaalisten entsyymien toimintaa, mikä heikentää merkittävästi proteiinikertymien ja toimimattomien soluelinten hajotusta sekä lisää happiradikaalien määrää (19). Myös hajottamatta jääneet vaurioituneet mitokondriot lisäävät RPE-solujen oksidatiivista stressiä (KUVA 2). Lipofuskiinin lisäksi solun tyvipuolelle kertyy druseneiksi kutsuttuja kertymiä. Sekä lipofuskiini että drusenit ovat autofluoresoivia, mikä mahdollistaa niiden kliinisen määrityksen (KUVA 1). Niiden lisääntynyt määrä korreloi silmänpohjan ikärappeuman vaikeuteen. Useissa eri tutkimuksissa on osoitettu autofagisen järjestelmän toimintahäiriö silmänpohjan ikärappeuman yhteydessä. Ikääntymisen myötä RPEsolut altistuvat lisääntyvälle stressikuormitukselle, jolloin proteostaasia (proteiinihomeostaasi) ylläpitävien mekanismien toiminnan tulisi kiihtyä (22). Näin tapahtuukin kompensatorisesti, mutta sairauden edetessä proteolyysi heikkenee suhteessa stressikuormaan. Sekä terveiltä ikääntyneiltä otetuissa ihmisperäisissä että hiirinäytteissä onkin osoitettu lisääntynyttä autofagiaktiivisuutta ja vastaavasti silmänpohjan ikärappeumapotilaiden silmissä vähäisempää autofagosytoosia (31). Omissa tutkimuksissamme havaitsimme ikärappeumapotilaiden näytteissä suurentuneita SQSTM1/p62-pitoisuuksia (32). SQSTM1/ p62:n tulisi hajota autofagosytoosissa yhdessä hajotettavan rakenteen kanssa. Tämän vuoksi sitä pidetään autofagiareseptorina, jonka määrän lisääntyminen kertoo autofagian heikentymisestä (33). Autofagian heikentyminen ja siitä johtuva proteiiniaggregaatio ja lisääntynyt oksidatiivinen stressi johtavat tulehdustilaan silmänpohjan ikärappeumassa. N. Kivinen ym. 644
5 Autofagian heikentyminen RPE-soluissa käynnistää tulehdusreaktion Lysosomeihin kertyvä lipofuskiini lisää reaktiivisten happiyhdisteiden tuottoa soluissa (KUVA 2). Pienet määrät reaktiivisia happiyhdisteitä ovat tärkeitä solun normaalille toiminnalle, mutta suurina määrinä ne vahingoittavat proteiineja, rasvoja ja nukleiinihappoja. Reaktiivisia happiyhdisteitä syntyy muun muassa mitokondrioiden energiansiirtoketjujen toiminnan sivutuotteena. Vanhat ja vialliset mitokondriot tuottavat suuria määriä happiradikaaleja, mikä on vaaraksi solulle, jos mitokondrioita hajottava autofagosytoosi ei toimi. Lisääntynyt oksidatiivinen stressi RPE-soluissa aiheuttaa tulehdusreaktion (34). Soluilla on hahmontunnistusreseptoreiksi kutsuttuja sensoreita, jotka reagoivat solua uhkaaviin vaaratekijöihin aktivoimalla solunsisäisten signalointireittien välityksellä geenien luennan ja tarkoitukseen soveltuvien proteiinien tuoton. Tutkimuksemme oli ensimmäinen, jossa osoitettiin, että RPE-solu tunnistaa oksidatiivisen stressin NLRP3-reseptorilla (NACHT, LRR, and PYRIN domains-containing protein 3) (34). NLRP3:n aktivoituminen käynnistää inflammasomiksi kutsutun proteiinikompleksin muodostumisen, minkä seurauksena kaspaasi 1 entsyymi pilkkoo tulehdusta edistävät IL-1β- ja IL-18-sytokiinit aktiiviseen ja eritettävään muotoon. Olemme hiljattain osoittaneet myös, että proteasomien ja autofagian toiminnan heikkeneminen ja siitä johtuva jätemateriaalin kertyminen aktivoivat NLRP3- välitteisen inflammasomiaktivaation ihmisen RPE-soluissa (35). Lisäksi puhtaanapitojärjestelmien toimimattomuus lisäsi solunsisäistä oksidatiivista stressiä ja vapautettu IL-1β aktivoi tulehdusta edelleen käynnistämällä valkosoluja houkuttelevaa kemokiinituotantoa (35). Lipofuskiini- ja drusenmateriaali on myös yhdistetty vahvasti NLRP3-aktivaatioon silmänpohjan ikärappeumamalleissa (36 40). Suora lysosomien toiminnan tuhoaminenkin riittää aktivoimaan inflammasomisignaloinnin ihmisen RPE-soluissa (41). Inflammasomiaktivaatio on liitetty sekä kuivan silmänpohjan ikärappeuman soluatrofiaan että kostean tautimuodon yhteydessä lisääntyneeseen VEGF:n tuottoon (37,42,43). Lopuksi Silmänpohjan ikärappeuma on monitekijäinen sairaus, jossa keskeisessä osassa ovat lisääntynyt oksidatiivinen stressi, proteiiniaggregaatio ja tulehdus. Nämä johtavat RPE-solujen proteostaasin toimintahäiriöön, RPE-solujen degeneraatioon, tappi- ja sauvasolujen vaurioitumiseen ja näön heikkenemiseen. Kun patogeneettinen ymmärrys lisääntyy, voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti ehkäistä ja hoitaa ikärappeumaa uusin lähestymistavoin, joissa autofagia ja tulehdussignalointi ovat lääkehoidon kohteena. NIKO KIVINEN, LL (väit.), silmätauteihin erikoistuva lääkäri, tohtorikoulutettava Keski-Suomen keskussairaala, silmätaudit Itä-Suomen yliopisto, silmätaudit ALI KOSKELA, FM, tutkija Itä-Suomen yliopisto, silmätaudit ANU KAUPPINEN, apulaisprofessori, akatemiatutkija Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos KAI KAARNIRANTA, professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala, silmätaudit SIDONNAISUUDET Niko Kivinen, Kai Kaarniranta ja Ali Koskela: Ei sidonnaisuuksia Anu Kauppinen: Apuraha (Emil Aaltosen Säätiö, Suomen Akatemia), työsuhde (UEf, Suomen Akatemia) SUMMARY Pathogenesis of age-related macular degeneration dialogue between autophagy and inflammasomes Age-related macular degeneration is a condition affecting central vision, and is the leading cause of blindness and visual impairment in the western countries. For a long time, inflammation has been associated with the pathogenesis of the condition, and according to current knowledge, inflammation in the retinal pigment epithelial cells (RPE) results from an impairment of intracellular cleansing systems. In combination with the degeneration of RPE cells, this eventually leads to the destruction of light-sensing cells. By influencing the accumulation or elimination of waste material or the inflammatory reaction following its accumulation we may in the future possibly slow the progression of the disease or, in the best case, even cure it. 645 Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi
6 KIRJALLISUUTTA 1. Pascolini D, Mariotti SP, Pokharel GP, ym global update of available data on visual impairment: a compilation of population based prevalence studies. Ophthalmic Epidemiol 2004;11: Ojamo M. Näkövamman diagnoosi. Julkaisussa: Näkövammarekisterin vuosikirja Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Näkövammaisten keskusliitto ry 2015, s Rein DB, Wittenborn JS, Zhang X, ym. Forecasting age-related macular degeneration through the year 2050: the potential impact of new treatments. Arch Ophthalmol 2009;127: Klein R, Cruickshanks KJ, Nash SD, ym. The prevalence of age-related macular degeneration and associated risk factors. Arch Ophthalmol 2010;128: Williams RA, Brody BL, Thomas RG, ym. The psychosocial impact of macular degeneration. Arch Ophthalmol 1998; 116: Kaarniranta K, Seitsonen S, Paimela T, Immonen I. Silmänpohjan ikärappeuman patogeneesi. Duodecim 2009;125: Cheung LK, Eaton A. Age-related macular degeneration. Pharmacotherapy 2013;33: Age-Related Eye Disease Study 2 Research Group. Lutein + zeaxanthin and omega-3 fatty acids for age-related macular degeneration: the Age-Related Eye Disease Study 2 (AREDS2) randomized clinical trial. JAMA 2013;309: Koskela A, Reinisalo M, Petrovski G, ym. Nutraceutical with resveratrol and omega-3 fatty acids induces autophagy in ARPE-19 cells. Nutrients 2016; Mannermaa E, Urtti A, Kaarniranta K. Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman uudet lääkkeet. Duodecim 2007;123: Al Gwairi O, Thach L, Zheng W, ym. Cellular and molecular pathology of agerelated macular degeneration: potential role for proteoglycans. J Ophthalmol 2016;2016: Kaarniranta K, Sihvola R, Salminen A, ym. Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille. Duodecim 2003;119: Klettner A. VEGF-A and its inhibitors in age-related macular degeneration pharmacokinetic differences and their retinal and systemic implications. J Biochem Pharmacol Res 2014;2: Kostea silmänpohjan ikärappeuma (AMD). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Silmälääkäriyhdistyksen ja sairaanhoitopiirien silmätautien klinikoiden asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2016 [päivitetty ] Cascella R, Ragazzo M, Strafella C, ym. Age-related macular degeneration: insights into inflammatory genes. J Ophthalmol 2014;2014: Laine M, Jarva H, Seitsonen S, ym. Y402H polymorphism of complement factor H affects binding affinity to C-reactive protein. J Immunol 2007;178: Kaarniranta K, Sinha D, Blasiak J, ym. Autophagy and heterophagy dysregulation leads to retinal pigment epithelium dysfunction and development of agerelated macular degeneration. Autophagy 2013;9: Blasiak J, Petrovski G, Veréb Z, ym. Oxidative stress, hypoxia, and autophagy in the neovascular processes of agerelated macular degeneration. Biomed Res Int 2014;2014: Kaarniranta K, Salminen A, Eskelinen EL, Kopitz J. Heat shock proteins as gate keepers of proteolytic pathways implications for age-related macular degeneration (AMD). Ageing Res Rev 2009;8: Subrizi A, Toropainen E, Ramsay E, ym. Oxidative stress protection by exogenous delivery of rhhsp70 chaperone to the retinal pigment epithelium (RPE), a possible therapeutic strategy against RPE degeneration. Pharm Res 2015;32: Ciechanover A. Intracellular protein degradation: from a vague idea thru the lysosome and the ubiquitin-proteasome system and onto human diseases and drug targeting. Biochim Biophys Acta 2012;1824: Ferrington DA, Sinha D, Kaarniranta K. Defects in retinal pigment epithelial cell proteolysis and the pathology associated with age-related macular degeneration. Prog Retin Eye Res 2016;51: Tsukada M, Ohsumi Y. Isolation and characterization of autophagy-defective mutants of Saccharomyces cerevisiae. FEBS Lett 1993;333: Mizushima N, Levine B, Cuervo AM, Klionsky DJ. Autophagy fights disease through cellular self-digestion. Nature 2008;451: Kaushik S, Cuervo AM. Chaperonemediated autophagy: a unique way to enter the lysosome world. Trends Cell Biol 2012;22: Kaarniranta K, Tokarz P, Koskela A, ym. Autophagy regulates death of retinal pigment epithelium cells in age-related macular degeneration. Cell Biol Toxicol, julkaistu verkossa DOI /s Kaarniranta K, Kauppinen A, Blasiak J, Salminen A. Autophagy regulating kinases as potential therapeutic targets for age-related macular degeneration. Future Med Chem 2012;4: Sinha D, Valapala M, Shang P. Lysosomes: regulators of autophagy in the retinal pigment epithelium. Exp Eye Res 2016;854: Hyttinen JMT, Petrovski G, Salminen A, Kaarniranta K. 5 -Adenosine monophosphate-activated protein kinase mammalian target of rapamycin axis as therapeutic target for age-related macular degeneration. Rejuvenation Res 2011;14: Kaarniranta K, Paananen J, Nevalainen Y, ym. Adiponectin receptor 1 gene (ADIPOR1) variant is associated with advanced age-related macular degeneration in Finnish population. Neurosci Lett 2012;513: Mitter SK, Song C, Qi X, ym. Dysregulated autophagy in the RPE is associated with increased susceptibility to oxidative stress and AMD. Autophagy 2014;10: Viiri J, Amadio M, Marchesi N, ym. Autophagy activation clears ELAVL1/HuRmediated accumulation of SQSTM1/p62 during proteasomal inhibition in human retinal pigment epithelial cells. PLoS One 2013;8:e Kivinen N, Hyttinen JMT, Viiri J, ym. Hsp70 binds reversibly to proteasome inhibitorinduced protein aggregates and evades autophagic clearance in ARPE-19 cells. J Biochem Pharmacol Res 2014;2: Kauppinen A, Niskanen H, Suuronen T, ym. Oxidative stress activates NLRP3 inflammasomes in ARPE-19 cells implications for age-related macular degeneration (AMD). Immunol Lett 2012; 147: Piippo N, Korkmaz A, Hytti M, ym. Decline in cellular clearance systems induces inflammasome signaling in human ARPE-19 cells. Biochim Biophys Acta 2014;1843: Anderson OA, Finkelstein A, Shima DT. A2E induces IL-1ß production in retinal pigment epithelial cells via the NLRP3 inflammasome. PLoS One 2013;8:e Doyle SL, Cambell M, Ozaki E, ym. NLRP3 has a protective role in age-related macular degeneration through the induction of IL-18 by drusen components. Nat Med 2012;18: Liu RT, Gao J, Cao S, ym. Inflammatory mediators induced by amyloid-beta in the retina and RPE in vivo: implications for inflammasome activation in age-related macular degeneration. Invest Ophthalmol Vis Sci 2013;54: Zhao T, Gao J, Van J, ym. Age-related increases in amyloid beta and membrane attack complex: evidence of inflammasome activation in the rodent eye. J Neuroinflammation 2015;12: Brandstetter C, Mohr LK, Latz E, ym. Light induces NLRP3 inflammasome activation in retinal pigment epithelial cells via lipofuscin-mediated photooxidative damage. J Mol Med (Berl) 2015;93: Tseng WA, Thein T, Kinnunen K, ym. NLRP3 inflammasome activation in retinal pigment epithelial cells by lysosomal destabilization: implications for agerelated macular degeneration. Invest Ophthalmol Vis Sci 2013;54: Tarallo V, Hirano Y, Gelfand BD, ym. DICER1 loss and Alu RNA induce agerelated macular degeneration via the NLRP3 inflammasome and MyD. Cell 2012;149: Marneros AG. NLRP3 inflammasome blockade inhibits VEGF-A-induced agerelated macular degeneration. Cell Rep 2013;4: N. Kivinen ym. 646
Autofagia silmänpohjan ikärappeumassa. LT Niko Kivinen Silmälääkäriyhdistys Kevätkoulutuspäivät 2018
Autofagia silmänpohjan ikärappeumassa LT Niko Kivinen Silmälääkäriyhdistys Kevätkoulutuspäivät 2018 Sidonnaisuudet Apurahat Lääketieteen säätiö Silmäsäätiö Evald ja Hilda Nissin säätiö Itä-Suomen yliopisto
Mitä silmänpohjan autofluoresenssi kertoo? Kai Kaarniranta SSLY kevät 2018
Mitä silmänpohjan autofluoresenssi kertoo? Kai Kaarniranta SSLY kevät 2018 Autofluoresenssikuvaus Non-invasiivinen, nopea kuvantamismenetelmä Antaa tietoa verkkokalvon Vaurio- ja rappeuma-asteesta Vaurion
Yoshinori Ohsumille Syntymäpaikka Fukuoka, Japani 2009 Professori, Tokyo Institute of Technology
Lääketieteen Nobel-palkinto 2016 Yoshinori Ohsumille hänen autofagian mekanismeja koskevista löydöistään. Yoshinori Ohsumi 1945 Syntymäpaikka Fukuoka, Japani 2009 Professori, Tokyo Institute of Technology
Silmänpohjan ikärappeuma. Tunnista oireet ja hoida ajoissa
Silmänpohjan ikärappeuma Tunnista oireet ja hoida ajoissa Bayerin Medinfo palvelee kaikissa Bayerin tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelin 020 785 8222 (arkipäivisin klo 9 15) medinfo@bayer.fi Bayer
Diabeettinen verkkokalvosairaus. Totea ja hoida ajoissa
Diabeettinen verkkokalvosairaus Totea ja hoida ajoissa Bayerin Medinfo palvelee kaikissa Bayerin tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelin 020 785 8222 (arkipäivisin klo 9 15) medinfo@bayer.fi Bayer
Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki
Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan
Ma > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING
Ma 5.12. -> GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Cell-Surface Receptors Relay Extracellular Signals via Intracellular Signaling Pathways Some Intracellular Signaling Proteins Act as Molecular Switches
Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL
Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat
Silmänpohjan kostea ikärappeuma pitää hoitaa ajoissa
tieteessä Kati Kinnunen LT, apulaisylilääkäri KYS, silmätaudit Kai Kaarniranta professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto, KYS, silmätaudit kai.kaarniranta@uef.fi Silmänpohjan kostea ikärappeuma pitää
Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille
Katsaus Silmänpohjan ikärappeuma vaikea ongelma sekä potilaalle että silmälääkärille Kai Kaarniranta, Roope Sihvola, Antero Salminen, Mikko J. Lammi, Markku Teräsvirta ja Matti Kontkanen Silmänpohjan ikärappeuma
Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?
Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Yrittäjälääkäri Ville Pöntynen 22.1.2015 Lupauksen toiminta-ajatukset Hoidamme ja ennaltaehkäisemme sairauksia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua lääketieteen,
Yksityiskohtaiset mittaustulokset
Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi
Silmänpohjan ikärappeuma (ikään liittyvä
Katsaus Silmänpohjan ikärappeuman fotodynaaminen hoito Fotodynaaminen hoito on ikään liittyvän nesteisen silmänpohjarappeuman uusin ja lupaavin hoitomuoto. Siinä verkkokalvon haitalliset uudisverisuonet
Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic!
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3-4/2017 EX TEMPORE Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen Enni-Kaisa Mustonen / Kirjoitettu 18.12.2017 / Julkaistu Oligonukleotidit ovat nukleotideista
Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta
Silmänpainetauti Dg, hoito ja seuranta Suomen Silmähoitajapäivät 26.8.2011 Paasitorni, Helsinki El, LT Anu Vaajanen Mikä tauti on glaukooma? Näköhermon etenevä sairaus, joka aiheuttaa vaurioita näköhermon
LUCENTIS (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan
LUCENTIS (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan Potilasesite LUCENTIS-hoidosta Osa 1 Tietoja LUCENTIS-valmisteesta Tässä esitteessä kerrotaan silmänpohjan kosteasta ikärappeumasta ja sen hoidossa
Läpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
Näkövammarekisterin vuosikirjan 2015 kuvat
Näkövammarekisterin vuosikirjan 2015 kuvat Matti Ojamo, VTM, tutkimuspäällikkö Kuvia voi vapaasti käyttää, kun mainitsee lähteeksi THL-Näkövammarekisteri, Vuosikirja 2015 Kuvio 1. Vammautumisprosessi ja
Kostea silmänpohjan ikärappeuma. Tunnista oireet ja hoida ajoissa
Kostea silmänpohjan ikärappeuma Tunnista oireet ja hoida ajoissa Bayerin Medinfo palvelee kaikissa Bayerin tuotteisiin liittyvissä kysymyksissä. Puhelin 020 785 8222 (arkipäivisin klo 9 15) medinfo@bayer.fi
KOSTEAN IKÄRAPPEUMAN ANTI-VEGF- HOIDOT KYS SILMÄTAUTIEN POLIKLINIKASSA Opinnäytetyö
2019 KOSTEAN IKÄRAPPEUMAN ANTI-VEGF- HOIDOT KYS SILMÄTAUTIEN POLIKLINIKASSA Opinnäytetyö Antti Vänttinen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen
Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa
Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen
Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy
Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa
LÄMPÖSOKKIPROTEIINI 70 (HSP70) ILMENEMINEN SARVEISKAL- VODYSTROFIASSA
LÄMPÖSOKKIPROTEIINI 70 (HSP70) ILMENEMINEN SARVEISKAL- VODYSTROFIASSA Lauri Karttunen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Kliinisen lääketieteen yksikkö/
Anatomia ja fysiologia 1
Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...
LUCENTIS (ranibitsumabi) Diabeettisesta makulaturvotuksesta johtuvaan näkökyvyn heikentymiseen
LUCENTIS (ranibitsumabi) Diabeettisesta makulaturvotuksesta johtuvaan näkökyvyn heikentymiseen Potilasesite LUCENTIS-hoidosta Osa 1 Tietoja LUCENTIS-valmisteesta Tässä esitteessä kerrotaan diabeettisen
VARFARIININ KÄYTTÖ KOSTEAA SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMAA SAIRASTAVILLA POTILAILLA
VARFARIININ KÄYTTÖ KOSTEAA SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMAA SAIRASTAVILLA POTILAILLA Heidi Siintamo Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Silmätautien yksikkö
Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli
Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli 8.11.2014 Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo:
Johdanto omega-3-rasvahappoihin. Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla?
Johdanto omega-3-rasvahappoihin Mitä eroa on kala-omegoilla ja kasvi-omegoilla? Rasvat ja öljyt koostuvat rasvahapoista Erityyppisiä rasvahappoja: 1. Tyydyttyneet rasvahapot, yleisimmät: palmitiini- (C16:0)
ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN
ELINPATOLOGIAN RYHMÄOPETUS MUNUAINEN KYSYMYKSET: 1. Glomeruluksen rakenne. Mihin seikkoihin perustuu valikoiva läpäiseväisyys veri- ja virtsatilan välillä? 2. Glomerulusvaurion mekanismit A. Immunologiset
Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman uudet lääkkeet
Katsaus Eliisa Mannermaa, rto rtti ja Kai Kaarniranta Silmänpohjan nesteisen ikärappeuman uudet lääkkeet Silmänpohjan ikärappeuman hoidoissa on edistytty viime vuosina merkittävästi. Ensimmäinen läpimurto
Silmänpohjan ikärappeuma (degeneratio maculae
Katsaus TAPANI PALOSAARI Silmänpohjan ikärappeuma Silmänpohjan ikärappeuma on pysyvän näkövammaisuuden merkittävin aiheuttaja Suomessa. Koska sen tärkein riskitekijä on ikä, sairauden ilmaantuvuuden oletetaan
Immuunijärjestelmän toimintamekanismit
Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen
Mind Master. Matti Vire 11.5.2013
Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies
Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for
Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.
Ravitsemustietoa tule-terveydeksi. Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät
Ravitsemustietoa tule-terveydeksi Laura Heikkilä TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Tehyn kuntoutusalan opintopäivät 23.11.2018 Reumasairaudet ja ravitsemus Reumasairaus vaikuttaa ravitsemukseen monin
Bromodomain-inhibiittorien vaikutus tulehdusvasteeseen silmän verkkokalvon epiteelisoluissa
Bromodomain-inhibiittorien vaikutus tulehdusvasteeseen silmän verkkokalvon epiteelisoluissa ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Kliinisen lääketieteen laitos Silmätaudit Syventävien opintojen
Syö muistisi hyväksi
Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu
Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa
Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,
Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena
Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten
POTILAAN OPAS. EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa
POTILAAN OPAS EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa EYLEA Potilaan opas Lääkäri on määrännyt sinulle EYLEA -hoidon, koska sinulla on todettu kostea silmänpohjan ikärappeuma (kostea AMD). Tämä
60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 2 20/12/
POTILAAN OPAS EYLEA kostean silmänpohjan ikärappeuman hoidossa 60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 1 20/12/2017 11.34 60122 AW0_6 eylea patient booklet_wamd_2017 No Images.indd 2
Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa. Jan Verho 5.11.2014
Proteiinin merkitys urheilijoiden ravitsemuksessa Jan Verho 5.11.2014 Urheilija tarvitsee proteiinia 1. Proteiinisynteesin raaka-aineeksi Päivittäinen tarve kasvaa 2. Stimuloimaan lihasproteiinisynteesiä
class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro
65 35 (Argiris, 2008)30 5 (Jemal, 2009) / 1991Boon / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) / / (Sakakura, 2005; Sakakura, 2006; Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2007; Chikamatsu, 2008)/
Farmasian tutkimuksen tulevaisuuden näkymiä. Arto Urtti Lääketutkimuksen keskus Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto
Farmasian tutkimuksen tulevaisuuden näkymiä Arto Urtti Lääketutkimuksen keskus Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto Auttaako lääkehoito? 10 potilasta 3 saa avun 3 ottaa lääkkeen miten sattuu - ei se
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
YLEISTYVÄ SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMA
YLEISTYVÄ SILMÄNPOHJAN IKÄRAPPEUMA Kyselytutkimus Oulussa, Haukiputaalla ja Kiimingissä työskentelevien optikoiden silmänpohjan ikärappeumaan liittyvistä tiedoista, kokemuksista ja toiminnasta Anna Juutinen
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy
Ikääntyneiden näköongelmien kustannusvaikuttavuus
Ikääntyneiden näköongelmien kustannusvaikuttavuus Taina Lupsakko, LT Geriatrian erikoislääkäri Lempäälän TK Näkövammaisuuden syyt ikääntyneillä Näkövamma; Visus paremmassa silmässä ja parhaalla lasikorjauksella
Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen
Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja
Designing switchable nanosystems for medical applica6on
Designing switchable nanosystems for medical applica6on Lehner Roman, Wang Xueya, Wolf Marc, Hunziker Patrick Journal of controlled release 161:307-316, 2012 Emilia Karhunen 25.10.2017 22.11.2017 Emilia
Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka
Onko runsaasta tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä haittaa lasten ja nuorten silmille? Kristiina Vasara HUS, silmätautien klinikka Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LL, silmätautien
Eeva Kuusela Itä-Suomen yliopisto
Eeva Kuusela Itä-Suomen yliopisto Maitotuotteita on arvosteltu suhteellisen korkean tyydyttyneiden rasvahappopitoisuuden vuoksi, jotka liitetään sydänja verisuonitauteihin Viime aikoina maito on tunnustettu
vauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit
vauriotyypit Kudosvaurion mekanismit Autoimmuniteetti Petteri Arstila Haartman-instituutti Antigeenin tunnistus HLA:ssa pitää sisällään autoimmuniteetin riskin: jokaisella on autoreaktiivisia lymfosyyttejä
Diabetesepidemia aikamme tsunami. Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala
Diabetesepidemia aikamme tsunami Markku Laakso, akatemiaprofessori Itä-Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Diabetes on valtava terveysongelma maailmassa 2014 2035 Suomessa on n. 500,000
Geenisakset (CRISPR)- Geeniterapian vallankumousko? BMOL Juha Partanen
Geenisakset (CRISPR)- Geeniterapian vallankumousko? BMOL 19.11.2016 Juha Partanen Geenisakset 2 2 N A T U R E V O L 5 2 2 4 J U N E 2 0 1 5 Sisältö Geenimuokkaus: historiallinen perspektiivi Geenisakset
Silmäklinikan viikkovartti on jokainen arkimaanantai 27.8 alkaen klo silmäpoliklinikan huoneessa 59.
Silmäklinikan viikkovartti on jokainen arkimaanantai 27.8 alkaen klo 7.45 8.00 silmäpoliklinikan huoneessa 59. Tiimikokous: Tarkan kokousajan määrittää tiimin vastuuhenkilö. Kokousta toivotaan pidettäväksi
Näkö takaisin verkkokalvoistutteella
KATSAUS Juha Välimäki 1140 Verkkokalvoa vahingoittavat sairaudet ovat merkittävä näkövammaisuutta aiheuttava tekijä niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Verkkokalvosairaudet, kuten verkkokalvon pigmenttisurkastuma
RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka I Jouni Tuomisto
RUORI/TP 2: Elintarvikkeiden aiheuttamien sairauksien tautitaakka 25.4.2019 I Jouni Tuomisto Tautitaakan käsite 1/2 Tautitaakka (burden of disease, BoD) yhdistää: sairauden takia menetetyt haittapainotetut
Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehduksen osuus syövän synnyssä. Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehdus ja karsinogeneesi
Tulehduksen osuus syövän synnyssä Ari Ristimäki, professori Patologia Helsingin yliopisto esiasteissa ja useissa eri syöpäkasvaintyypeissä. 1 A Mantovani, et al. NATURE Vol 454 24 July 2008 Figure 15.22d
Proteiinilisän merkitys ikääntymiseen liittyvän lihaskadon ehkäisyssä
Proteiinilisän merkitys ikääntymiseen liittyvän lihaskadon ehkäisyssä Mikko Björkman, Tutkijalääkäri HUS, Meilahden sairaala, Geriatria Ikääntyneiden ravitsemusfoorumi Helsinki 18.11.2010 Tutkimusryhmän
? LUCA (Last universal common ancestor) 3.5 miljardia v.
Mitä elämä on? - Geneettinen ohjelma, joka kykenee muuttamaan ainehiukkaset ja molekyylit järjestyneeksi itseään replikoivaksi kokonaisuudeksi. (= geneettistä antientropiaa) ? LUCA (Last universal common
3i Innova*ve Induc*on Ini*a*ve Fixing the broken heart Heikki Ruskoaho Farmakologian ja lääkehoidon osasto Farmasian *edekunta
3i Innova*ve Induc*on Ini*a*ve Fixing the broken heart Heikki Ruskoaho Farmakologian ja lääkehoidon osasto Farmasian *edekunta www.helsinki.fi/yliopisto 1 Sydänlihasvaurion yleisin syy on sydäninfark*
Dysfagiapotilaan suuhygienian hoito Saila Pakarinen
Dysfagiapotilaan suuhygienian hoito 4.4.2019 Saila Pakarinen IKÄÄNTYNEEN ELÄMÄNKOKEMUS HOITOHISTORIA, MITEN PANOSTANUT OMAAN HAMMASHOITOON AIEMMIN HAMMASHOIDON SAATAVUUS OLLUT VÄHÄISEMPÄÄ (ALUEELLISESTI
B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina:
B12-vitamiini B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: solujen jakautumiseen kudosten muodostumiseen
tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä
ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10
PROTEIINIEN MUOKKAUS JA KULJETUS
PROTEIINIEN MUOKKAUS JA KULJETUS 1.1 Endoplasmakalvosto Endoplasmakalvosto on organelli joka sijaitsee tumakalvossa kiinni. Se on topologisesti siis yhtä tumakotelon kanssa. Se koostuu kahdesta osasta:
HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014
HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset
Kipu. Oleg Kambur. Geneettisillä tekijöillä suuri merkitys Yksittäisiä geenejä on löydetty vain vähän COMT 23.6.2015
Katekoli-O-metyylitransferaasi ja kipu Oleg Kambur Kipu Geneettisillä tekijöillä suuri merkitys Yksittäisiä geenejä on löydetty vain vähän COMT 1 Katekoli-O-metyylitransferaasi (COMT) proteiini tuotetaan
MAITO-INNO. Maito uudet tutkimus ja tuotekehitys innovaatiot
MAITO-INNO Maito uudet tutkimus ja tuotekehitys innovaatiot Raija Tahvonen, professori, Uudet liiketoimintamahdollisuudet Tuomo Tupasela, vanhempi tutkija, Uudet liiketoimintamahdollisuudet Sirja Viitala,
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut
Lucentis (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan (AMD) Potilasesite Lucentis-hoidosta
Lucentis (ranibitsumabi) Silmänpohjan kosteaan ikärappeumaan (AMD) Potilasesite Lucentis-hoidosta 3 OSA 1 MITÄ LUCENTIS ON? Tässä esitteessä kerrotaan silmänpohjan kosteasta ikärappeumasta ja sen hoidossa
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 8.6.2017 Taltionumero 2732 Diaarinumero 2349/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden
Genomin ilmentyminen Liisa Kauppi, Genomibiologian tutkimusohjelma
Genomin ilmentyminen 17.1.2013 Liisa Kauppi, Genomibiologian tutkimusohjelma liisa.kauppi@helsinki.fi Genomin ilmentyminen transkription aloitus RNA:n synteesi ja muokkaus DNA:n ja RNA:n välisiä eroja
Etunimi: Henkilötunnus:
Kokonaispisteet: Lue oheinen artikkeli ja vastaa kysymyksiin 1-25. Huomaa, että artikkelista ei löydy suoraan vastausta kaikkiin kysymyksiin, vaan sinun tulee myös tuntea ja selittää tarkemmin artikkelissa
Miten Alentaa Kolesterolia
Miten Alentaa Kolesterolia 1 / 6 2 / 6 3 / 6 Miten Alentaa Kolesterolia Tohtori.fi on Suomen suosituin terveyssivusto, joka tarjoaa koko perheelle luotettavaa ja puolueetonta tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista,
Kutsu. Kutsumme kunnioittavasti yliopiston henkilökunnan ja opiskelijat sekä muut tieteenharjoittajat, suosijat ja ystävät kuuntelemaan esitelmiä.
Professoriluennot Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät lääketieteellisen kampusalueen Leena Palotie -salissa, Aapistie 5 A, 9. toukokuuta 2019
Sukunimi 26. 05. 2005 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20
elsingin yliopisto/tampereen yliopisto enkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe ukunimi 26. 05. 2005 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 olujen kalvorakenteiden perusrakenteen muodostavat amfipaattiset
Tervetuloa mukaan silmätauteihin erikoistuvien lääkäreiden XXXIII valtakunnalliselle jatkokoulutuskurssille.
14.2.2018 Hyvä silmätauteihin erikoistuva lääkäri, Tervetuloa mukaan silmätauteihin erikoistuvien lääkäreiden XXXIII valtakunnalliselle jatkokoulutuskurssille. Koulutus järjestetään Aulangolla. Koulutuksen
Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa?
Annina Ropponen TerveSuomi-seminaari 24.5.202 Pysyvä työkyvyttömyys riskitekijöiden varhainen tunnistaminen: voiko kaksostutkimus antaa uutta tietoa? Ergonomia ja kaksoset? Pysyvä työkyvyttömyys?? Tutkimusryhmä
Poikkileikkaustutkimus vaikeaa ikärappeumaa sairastavien tulehduskipulääkkeiden
Poikkileikkaustutkimus vaikeaa ikärappeumaa sairastavien tulehduskipulääkkeiden käytöstä Ismo Vuorinen Opinnäytetutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Silmätautien
Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen. Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä
Aikuisen uveiittipotilaan valmistautuminen kaihileikkaukseen Mira Siiskonen, el OYS SSLY Levillä 23.3.2017 Luentopalkkioita Santen Konsulttipalkkioita Bayer Abbvie Kongressimatkoja Bayer Abbvie Allergan
Epigeneettinen säätely ja genomin leimautuminen. Tiina Immonen BLL Biokemia ja kehitysbiologia
Epigeneettinen säätely ja genomin leimautuminen Tiina Immonen BLL Biokemia ja kehitysbiologia 21.1.2014 Epigeneettinen säätely Epigenetic: may be used for anything to do with development, but nowadays
REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS
REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka
Aktiivinen foolihappo sinulle, joka
Ravintolisäkapseli, joka sisältää aktiivista foolihappoa Aktiivinen foolihappo sinulle, joka olet raskaana tai suunnittelet raskautta Ravinnontarve kasvaa ennen raskautta ja sen aikana Odottavan äidin
Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan
1 1) Tunnista molekyylit (1 piste) ja täytä seuraava taulukko (2 pistettä) a) b) c) d) a) Syklinen AMP (camp) (0.25) b) Beta-karoteeni (0.25 p) c) Sakkaroosi (0.25 p) d) -D-Glukopyranoosi (0.25 p) 2 Taulukko.
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
Ravitsemus ja mielenterveys. Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti
Ravitsemus ja mielenterveys Anette Palssa Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Kognitiivinen lyhytterapeutti Mieti hetki parin kanssa Mikä on tärkeää mielenterveyskuntoutujan ravitsemusohjauksessa? Mitä
Mitä ovat näkövammat? Tietoa näkövammoista ja niiden vaikutuksista
Mitä ovat näkövammat? Tietoa näkövammoista ja niiden vaikutuksista 1 SISÄLLYS Kuka on näkövammainen?...3 Millaisia näkövammat ovat?...5 Näöntarkkuus...5 Näkökentän ongelmat...6 Kontrastien erotuskyky...7
Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke
Pellavansiemenen terveysvaikutukset Kooste Lähteenä käytetty artikkelia TarpilaA, WennbergT. TarpilaS: Flaxseedas a functionalfood. Current Topics in Neutraceutical Research 2005 (3);3:167-188 1 Sisällysluettelo
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala
Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen
Autoimmuunitaudit: osa 1
Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,
Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö
Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset
Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia
Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.
T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri
T2D hyvä hoito - case Lännen Sokeri LT Merja Laine; HUS, Vantaan kaupunki, HY Yleislääke9eteen erikoislääkäri Diabeteksen hoidon erityispätevyys, Haavanhoidon erityispätevyys VANTAA 2018 - asukkaita 222
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen