Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksestä 15.12.2008"

Transkriptio

1 Maakuntahallitus I Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksestä MH 38 Oulun hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä kumonut maakuntahallituksen tekemät päätökset. Kumotulla päätöksellä maakuntahallitus on hyväksynyt toimenpiteet vuoden 2007 talousarviossa pysymiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Toimenpiteisiin on sisältynyt mm. Ristijärven ja Vuolijoen terveysasemien toimintojen uudelleen järjestelyt. Oulun hallinto-oikeuden pääasiallinen perustelu maakuntahallituksen päätöksen kumoamiselle: "Maakuntahallituksen päätöksen seurauksena Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien mahdollisuudet tarjota asukkaiden tarvitsemia julkisia terveyspalveluja ovat heikentyneet niin olennaisesti, että päätöstä voidaan merkittävyydeltään pitää lähes terveysaseman lakkauttamiseen rinnastettavana. Kainuun hallintokokeilusta annetun lain keskeisenä tavoitteena on turvata hallintokokeiluun kuuluvien kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus niin, että nämä palvelut ovat tasapuolisesti kohtuullisin kustannuksin kaikkien hallintokokeiluun osallituvien kuntien asukkaiden saatavilla. Tämä tavoite on ilmaistu selkeästi... hallituksen esityksen yleisperusteluissa. Maakuntavaltuuston velvollisuutena on Kainuun hallintokokeilusta annetun lain 9 :n 3 momentin nojalla huolehtia siitä, että saman lain 5 :ssä mainittujen kuntayhtymien järjestämät palvelut ovat riittävästi jokaisen saatavilla niiden koko toimialueella. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon, että maakuntahallituksen päätös tosiasiallisesti merkitsee Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan loppumista lähes kokonaan, maakuntahallitus on asiasta päättäessään ylittännyt toimivaltansa. Maakuntahallituksen päätös on siten lainvastainen. Kun maakuntahallituksen valituksenalaiset päätökset kumotaan edellä selostetuilla perusteilla, asiassa ei ole syytä lausua valittajien esittämistä muista valitusperusteista." Oulun hallinto-oikeuden perusteet kumota maakuntahallituksen päätöksen saattaa vaikeuttaa vastaisuudessa vähäisempiäkin palvelurakennemuutoksia. Tämän vuoksi päätös on periaatteellinen ja palvelurakenteen kehittämisen kannalta todella tärkeä. Tämän vuoksi on Kainuun maakunta -kuntayhtymä lähettänyt seuraavan valituksen korkeipaan hallinto-oikeuteen: "Kainuun maakunta kuntayhtymä on antanut seuraavan sisältöisen vastineen Ou lun hallinto-oikeudelle koskien Ristijärven kunnanhallituksen jättämää valitusta maakuntahalli tuksen päätökseen : Valituksessaan Ristijärven kunnanhallitus (myöhemmin kunnanhallitus) toteaa, että 1)päätös on Kainuun hallintokokeilulain 9 :n 3 momentin vastainen. Vastine: Kainuun hallintokokeilulain 9 :n 3 momentin mukaan maa-

2 kuntavaltuuston tulee huolehtia, että kuntayhtymien palvelut ovat riittävästi jokaisen saatavilla niiden koko toimialu eella. Tässä toimialueena on Kainuu Vaalan kuntaa lukuun ottamatta. Päätöksen seuraukse na palvelut ovat myös Ristijärvellä asuvien saatavilla toimialueella, joten päätös ei ole maini tun lainkohdan vastainen. 2)päätös on kansanterveyslain 14 :n 1 momentin vastainen. Vastine: Kansanterveyslain 14 :n 1. momentissa määritellään kansanterveystyöhön liittyvät tehtävät, jotka tulee kunnan toteuttaa. Tämän lain toteuttamisvastuu on hallintokokeilulailla siirretty maakunnalle. Kansanterveyslaki velvoittaa täten maakunnan järjestämään kansanter veystyöhön kuuluvat tehtävät. Laki ei määrää, että kansanterveystyön kuuluvat tehtävät tulee suorittaa asukkaan kotikunnan alueella, vaan se velvoittaa järjestämään ne toimialueellaan. Valituksenalaisella päätöksellä ei näin väistetä järjestämisvelvollisuutta, vaan joidenkin kan santerveystyön tehtävien toteuttamispaikkoja muutetaan. Lisäksi kansanterveyslain 5 :n mu kaan se, mitä tässä laissa säädetään kunnasta, kunnanvaltuustosta ja kunnan asukkaasta, sovelletaan vastaavasti kuntayhtymään sen toimielimiin sekä jäsenkunnan asukkaaseen. Tä ten maakuntahallituksen päätös ei ole kansanterveyslain 14 :n 1 momentin vastainen. 3) asian valmistelussa ei ole noudatettu hallintolain 31 :n mukaista selvittämisvelvollisuutta. Vastine: Asiantuntijat ovat valmistelleet asian. Valmistelussa asia on riittävästi selvitetty en nen päätöksentekoa. Päätöksen taloudelliset seuraamukset ovat luonnollisesti suuruusluok kaa kuvaavia arvioita, jotka ovat riittäviä vallankin kun ne eivät ole olleet päätöksen pääasial linen peruste. 4) asian valmistelussa ei ole noudatettu kuntalain 29 :n mukaista tiedottamisvelvoitetta. Vastine: Asiaa on ennen lopullista päätöstä käsitelty laajasti eri tiedotusvälineissä. Myös en nen lopullista ratkaisua asiasta on tiedotettu Ristijärven kunnan asukkaille. Näkemyksemme mukaan asiassa ei ole rikottu kunnallislain 29 :ää. 5) palveluiden piirissä oleville henkilöille ei ole varattu hallintolain 41 :n mukaista mahdolli suutta saada tietoja ja lausua mielipidettään. Vastine: Viitaten kohdan neljä (4) vastineeseen toteamme, että näkemyksemme mukaan asiassa on toimittu hallintolain 41 :n mukaisesti. 6) asiassa ei ole noudatettu lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Vastine: Kainuun maakunta -kuntayhtymän eri toimielimien esityslistat lähetetään samanai kaisesti päättäjille ja laajalla jakelulla tiedotusvälineille sekä Kainuun kunnille. Esityslistat ja pöytäkirjat ovat myös nähtävillä heti niiden valmistuttua internetissä. Niin on myös tässä asiassa. Muutoinkaan asiaan liittyviä tietoja ei ole salattu. Asiassa on noudatettu lakia viran omaisten toiminnan julkisuudesta. 7) oikaisuvaatimuksen hylkäämistä ei ole hallintolain 45 :n edellyt-

3 tämällä tavalla perusteltu. Vastine: Kuntalaki taustat ja tulkinnat (Heikki Harjula - Kari Prättälä) -kirjassa todetaan: "Oi kaisuvaatimukseen annetun päätöksen muodosta ja sisällöstä säädetään hallintolain 44 ja 45 :issä. Jos oikaisuvaatimus hylätään, usein on riittävää todeta, että oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen." Asian esittelytekstissä perusteltiin osittain seikkaperäisesti oikaisuvaatimuksen aiheettomuus. Lain noudattamisen kannalta ei olisi ollut välttämätöntä sekään. Oikaisuvaatimuksen hylkäys on perusteltu hallintolain mukaisesti. Yhteenveto Maakuntahallituksen päätöksen keskeinen sisältö on se, että palvelun tuotantopaikka vaihtuu ja samalla palveluiden tosiasiallinen saatavuus ja laatu paranee. Pääasiallinen peruste on täl le se, että Ristijärven terveysasemalle ei ole aikanaan kunta eikä myöhemmin Kainuun sai raanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymä ja ei myös Kainuun maakunta -kuntayhtymä on nistunut kiinnittämään vakituista lääkärityövoimaa riittävästi. Päätöksellä ei näin ollen tosi asiallisesti muuteta kovin paljon jo pitkään vallinnutta tilannetta palveluiden tarpeissa olevien osalta. Kainuun maakunta -kuntayhtymä pyytää, että KHO kumoaa Oulun hallinto-oikeuden asiassa tekemän päätöksen ja pitää asiassa maakuntahallituksen tekemän päätöksen voimassa Ou lun hallinto-oikeudelle toimitetussa vastineessa olevilla ja seuraavilla perusteilla: Hallinto-oikeus on päätöksen perusteluissaan katsonut, että maakuntahallituksen tekemän päätöksen seurauksena Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien mahdollisuudet tarjota asuk kaiden tarvitsemia julkisia terveyspalveluja ovat heikentyneet niin olennaisesti, että päätöstä voidaan merkittävyydeltään pitää lähes terveysaseman lakkauttamiseen rinnastettavana. Terveysasema käsitettä ei ole määritelty laissa eikä Kainuun hallintokokeilusta annetussa laissa. Käsite terveysasema on kansanomainen termi tai ilmaisu. Terveyskeskus käsite on määritelty Kansanterveyslain 15 :ssä. Lain mukaan kunnalla on oltava terveyskeskus jonka toimintoja voidaan tarpeen mukaan sijoittaa sivuvastaanotoille. Kainuussa sivuvastaanottoja on nimitetty terveysasemiksi. Kansaterveyslain 14 :n 1 mom. 1-8 kohdassa toimintoja varten kunnassa (tässä tapauksessa Kainuun maakunta -kuntayhtymässä) tulee olla terveyskeskus. Ristijärven ja Vuolijoen terveysasemilta siirtyivät osin muualla tarjottaviksi palveluiksi laissa mainituista 1-8 tehtävistä ainoastaan kohdan kaksi tehtävät (järjestää kunnan asukkaiden sairaanhoito, johon luetaan lääkärin suorittama tutkimus ja hänen antamansa tai valvomansa hoito ja lääkinnällinen kuntoutus). Tämän toiminnon pois siirtyminen ei ole olennaisella tavalla vähentänyt terveysasemien henkilökunnan määrää. Näin ollen ei ole missään tapauksessa kysymys terveysaseman lakkauttamiseen rinnastettavasta toimesta. Hallituksen esityksessä laiksi Kainuun hallintokokeilusta yleisperusteluiden mukaan; kokeiltavan järjestelmän tarkoi tuksena on luoda rakenne, joka kykenee selviytymään palvelujen järjestämi-

4 sestä kokeilualu eella myös tulevaisuudessa. Kunnallisia peruspalveluja koskevan päätöksenteon ja rahoituk sen kokoamisen tarkoituksena on turvata palvelujen laatu ja saatavuus Kainuussa. Hallituksen esityksen mukaisesti palvelujen järjestäminen ei ole sidoksissa kuntarajoihin eikä palvelurakenteisiin, pikemminkin kokeilulain tavoitteena on muuttaa palvelurakenteita vastaa maan tulevaisuuden tarpeita. Ristijärvellä ja Vuolijoella on ollut pitkään tilanne, jossa terveyskeskuslääkäreitä ei ole pystyt ty saamaan lainkaan vakinaiseen palvelussuhteeseen tai muillakaan tavoilla. Terveysasemil la on ollut sellainen rakenne jolla ei ole pystytty selviytymään palvelun tarjoamisesta kansalai sille tyydyttävällä ja laadukkaalla tavalla. Yleisperustelujen mukaisesti samalla on tarkoitus turvata eri kunnissa asuvien kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet saada julkisia peruspalveluja. Kansalaisten tulisi saada sa mantasoiset ja samansisältöiset palvelut samantasoisilla kustannuksilla. Muualle tuotettavaksi palveluiksi siirrettiin terveyskeskuslääkärin ajanvarauspalvelut, joita ei ihmiset tarvitsevat keskimäärin 1-2 kertaa vuosittain, useimmat ei edes joka vuosi. Sen si jaan pitkäaikaissairaat ja ns. suuria kansantauteja sairastaville, jotka tarvitsevat lääkärin hoi toa säännöllisesti hoito on järjestetty Vuolijoen - ja Ristijärven terveysasemille. Liitteessä 1 kuvataan tarkemmin Ristijärven ja Vuolijoen terveysasemien toiminnan muutosta. Kainuu on pinta-alaltaan laaja harvaan asuttu maakunta. Kainuun maakunnan yhtenä keskei sen periaatteena on ollut se, että kainuulaisilla on ollut oikeus valita palvelupaikka itse yli kun tarajojen. Siirrettyjen palveluiden osalta ristijärvellä asuvilla on alle 40 km päässä neljä vaih toehtoista terveysasemaa: Hyrynsalmen, Paltamon, Kajaanin ja Sotkamon terveysasemat. Vuolijoen entisen kunnan alueella asuvilla kajaanilaisien matka on lähes kaikkien osalta alle 40 km. Kainuun kunnissa esimerkiksi Suomussalmella, Kuhmossa ja Sotkamossa peruspal velut ovat olleet aina yhtä kaukana tai kauempana kuin Ristijärven kunnan ja entisen Vuoli joen kunnan asukkailla tehdyn päätöksen jälkeen. Asia näkyy selvästi karttaliitteessä numero 2. Kuten edellä todettiin, päätöksellä ei ole viety sellaisia kansanterveys-lain mukaisia palvelui ta, joita he tarvitsevat taajaan, ja jotka tulee Kainuun maakunta -kuntayhtymän toimintaperi aatteiden ja lainsäädän-nön mukaisesti järjestää lähipalveluina, etäälle kansalaista. Päätök sellä on parannettu ja Ristijärvellä ja entisen Vuolijoen kunnan alueella asuvien asukkaiden terveyskeskuslääkäripalveluiden laatua ja tosiasiallista saatavuutta. Näin on toteutettu hallin tokokeilu lain yleisperusteinen yllä olevaa tarkoitusta." Erillisliitteenä on lausunnon liitteet: nro 2 Lisätietoja asiasta antaa hallintojohtaja Kalevi Yliniemi puh tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi.

5 Vaala ei osallistu tämän asian käsittelyyn. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Maakuntajohtajan muutettu ehdotus: Maakuntahallitus: Maakuntahallitus merkitsee korkeimmalle hallinto-oikeudelle annetun valituksen tiedoksi. Maakuntahallitus päättää peruuttaa valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hyväksyi.

Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan ennalleen palauttamisesta

Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan ennalleen palauttamisesta Maakuntavaltuusto 20 12.01.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 11.03.2009 Maakuntahallitus I 93 23.03.2009 Maakuntavaltuusto 51 30.03.2009 Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) Aika Tiistai 7.3.2012 klo 9.05 9.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Eija Nurminen puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta

Lisätiedot

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen Maakuntahallitus I 85 16.03.2009 Maakuntahallitus I 142 04.05.2009 Maakuntahallitus I 220 31.08.2009 Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Lisätiedot

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/ 10.4.2012 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö VM/17.2.2012 KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYS Valtiovarainministeriö on pyytänyt 17.2.2012

Lisätiedot

Esko Keskinen on 14.12.2014 päivätyllä sähköpostilla lähettänyt suostumuksen/hakemuksen teknisen johtajan määräaikaiseen virkaan.

Esko Keskinen on 14.12.2014 päivätyllä sähköpostilla lähettänyt suostumuksen/hakemuksen teknisen johtajan määräaikaiseen virkaan. Joutsan kunnanhallitus 251 15.12.2014 Joutsan kunnanhallitus 39 09.02.2015 Joutsan kunnanhallitus 81 20.04.2015 ESKO KESKISEN VALITUS VS. TEKNISEN JOHTAJAN VALINNASTA Joutsan kunnanhallitus 15.12.2014

Lisätiedot

Ministry of the Environment

Ministry of the Environment Ympäristöministeriö Miljöministeriet Ministry of the Environment.../.. 20Q..., r PÄÄTÖS DNr:o YM6/5222/2015 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2015 ASIA Kanta -Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan vahvistaminen

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut

Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 28.01.2009 Maakuntahallitus I 124 20.04.2009 Maakuntavaltuusto 61 18.05.2009 Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta Maakuntahallitus I 138 14.06.2010 Maakuntahallitus I 196 27.09.2010 Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta 845/10/101/2009 MH 138 Sitra 7.6.2010: Ehdotus etenemisestä Kainuun

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle Sosiaali- ja terveyslautakunta 342 26.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 404 30.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 27.08.2018 101 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 103 Työjärjestyksen hyväksyminen 104 Valitus

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010

Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010 Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010 hallintojohtaja Kalevi Yliniemi KAINUU IVALO 625 km KAINUU OULU 181 km KAJAANI Vaala

Lisätiedot

Valitus maakuntajohtajan viran täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa. Turun hallinto-oikeus nro 17/0375/1

Valitus maakuntajohtajan viran täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa. Turun hallinto-oikeus nro 17/0375/1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäiva 16.5.2019 Taltionumero 2211 Diaarinumero 183/3/18 1(9) Asia Valittaja Valitus maakuntajohtajan viran täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa Simo Riuttamäki

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 29.8.2008 kello 13.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali.

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10. Kunnanhallitus 11.06.2015. Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05. Kirjasto, kirjaston sali. Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2015 1 / 10 Kunnanhallitus 11.06.2015 Aika 11.06.2015 klo 18:00-19:05 Paikka Kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 166 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 167

Lisätiedot

Lisälista MH Maakuntahallitus esityslista :00

Lisälista MH Maakuntahallitus esityslista :00 Lisälista MH 30.1.2017 Maakuntahallitus esityslista 30.01.2017 10:00 20 LAUSUNTO KUNNALLISVALITUKSEEN, MAAKUNTAJOHTAJAN VALINTA, SIMO RIUTTAMÄKI... 1 - Liite 20... 5 - Liite 20 - Lausuntopyyntö_Turun hallinto-oikeus...

Lisätiedot

v^k-a^i-lmw^'oi~. j?-on

v^k-a^i-lmw^'oi~. j?-on TUrun hallinto-oikeuden päätös (5). ita; i-f Antopäivä 12. 12.2017 Paätösnumero 17/0375/1. /ff. /Z./^i, v^k-a^i-lmw^'oi~. j?-on Diaarinumero 00111/17/2206 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Simo Riuttamäki

Lisätiedot

34 Lavajärven koulun nykyisen tosiasiallisen tilanteen vahvistaminen

34 Lavajärven koulun nykyisen tosiasiallisen tilanteen vahvistaminen Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (6) Kunnanhallitus, 125, 28.11.2016 Kunnanvaltuusto, 34, 12.12.2016 34 Lavajärven koulun nykyisen tosiasiallisen tilanteen vahvistaminen HMKDno-2016-188 Kunnanhallitus,

Lisätiedot

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina. Kunnanhallitus 213 19.08.2013 Kunnanhallitus 237 16.09.2013 Kunnanhallitus 262 21.10.2013 Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta 23/00.02.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Koulupsykologin työn järjestäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymässä

Koulupsykologin työn järjestäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymässä Sosiaali- ja terveyslautakunta 177 24.06.2009 Maakuntahallitus I 229 14.09.2009 Maakuntavaltuusto 109 28.09.2009 Koulupsykologin työn järjestäminen Kainuun maakunta -kuntayhtymässä STLTK 177 Jokelan ja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Tiistai 15.3.2011 kello 15.00 15.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat

Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat Maakuntahallitus 89 19.06.2017 Maakuntahallitus 128 11.09.2017 Uudenmaan liiton päätösten nähtävilläpito; maakuntavaltuuston pöytäkirjat 265/00.00.01/2017 MHS 19.06.2017 89 Tiivistelmä Kuntalain (410/2015)

Lisätiedot

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40

koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40 OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan

Lisätiedot

Perjantai 09.07.2015 klo 09.00-9.16

Perjantai 09.07.2015 klo 09.00-9.16 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika Kokouspaikka Läsnä Perjantai klo 09.00-9.16 Puhelinkokous Jäsen Uusitalo Merja, puheenjohtaja Keltto Pekka, varapj. Huhtamäki-Kuoppala Minna Kankaanpää Mauri Kuivila Leena Mäkinen

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0466/3 1 (5) Diaarinumero 00262/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston

HE 292/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua kirkkoneuvoston HE 292/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräitä muutoksia kirkkolain muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Muutoksenhakua

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös

l-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta

Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset jätteenkuljetusjärjestelmän valinnasta Lakimies Amanda Nikkilä Jätehuolto tänään ja huomenna, LHJ:n omistajapäivä KHO:2016:19 Jätelaki Siirtymäsäännös Jätteenkuljetus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.

Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus. Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1 (5) Korsholmanpuistikko 43 PL204 65101 VAASA Puhelin 029 5642611 Faksi 029 56 42760 Sähköposti vaasa.hao@oilceus.fi Antopäivä Päätösnumero 24.10.2014 14/0381/1 Diaarinumero

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa

Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa Ajankohtaista oikeuskäytäntöä hallintoasioissa Kuntamarkkinat 9.9.2015 Mervi Kuittinen Sisältö KHO:2015:115, Valitusperusteen tutkiminen, koeaikapurkupäätöksen perusteleminen KHO:2015:123, Kuntayhtymän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 182 Päätökset ja kirjelmät Päätösehdotus Rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi Rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi seuraavat päätökset: Rakennuslautakunnan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 166 22.08.2016 LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUKSEEN KOSKIEN KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTÄ 20.6.2016 27 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015 KHALL 166

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 34/ 2009 460 Kokousaika 28.12.2009 klo 17.00-18.50 (iltakoulu klo 18.00-18.50) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA Päivämäärä 19.5.2016 Diaarinumero LVM/292/07/2016 VERKKOTOIMILUPIEN

Lisätiedot

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille 6.2.2015 päätösvalmistelupäällikkö Tiina Kyöttilä-Vettenranta 1 9.2.2015 Kokouksen julkisuus - Valtuuston kokoukset ovat julkisia,

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2009

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2009 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 25.9.2009 kello 12.00 14.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

HE 269/2010 vp. Lakiehdotus ehdotetaan tulevaksi voimaan 31 päivänä joulukuuta 2012. voi päättää maakuntajohtajan asemasta nykyistä laajemmin.

HE 269/2010 vp. Lakiehdotus ehdotetaan tulevaksi voimaan 31 päivänä joulukuuta 2012. voi päättää maakuntajohtajan asemasta nykyistä laajemmin. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kainuun hallintokokeilusta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kainuun hallintokokeilusta annettua lakia. Lakiesityksellä jatkettaisiin

Lisätiedot

Maakuntahallituksen päätöksiin 140, 144, 146 voi hakea oikaisua.

Maakuntahallituksen päätöksiin 140, 144, 146 voi hakea oikaisua. Muutoksenhakukiellot Maakuntahallituksen päätöksiin 137-139, 141-143, 147-151 ei voi hakea oikaisua eikä niistä voi valittaa, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 136), taikka

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Saattohoito

Valtuustoaloite: Saattohoito Maakuntavaltuusto 98 07.09.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 34 10.02.2010 Maakuntahallitus I 49 22.02.2010 Maakuntavaltuusto 20 29.03.2010 Valtuustoaloite: Saattohoito 757/18/180/2009 MV 98 STLTK 34

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat

Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE. Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11. PL 85, 34801 Virrat VIRTAIN KAUPUNKI LAUSUNTO Kaupunginhallitus 27.6.2011 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Vastine asiasta Dnro: 01128/11 Lausunnon antaja: Virtain kaupunki PL 85, 34801 Virrat p. (03) 485 111 f. (03)

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 117 Tarkastuslautakunta AIKA 18.11.2015 klo 16:30-18:08 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 60 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2...

Muutoksenhakija. Päätös, johon on haettu muutosta. Lausunto ja vastine. ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0012/2... Lyhennysjäljennös Antopäivä 10.1.2018 Diaarinumero 03341/17/2299 ASIA Muutoksenhakija Timo Laine Päätös, johon on haettu muutosta VAATIMUKSET HALLINTO-OIKEUDESSA

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen Kunnanhallitus 20 24.01.2012 Kunnanvaltuusto 4 26.01.2012 Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen 15//2010 KH 20 Valmistelijana:

Lisätiedot

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012. Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista 04.12.2012 Paavo Autere Lakimies Apteekkilupavalituksia koskeva esitys Esityksessä käsittelen Apteekkiluvan myöntämisen perusteita Lupavalitukseen

Lisätiedot

Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustaminen

Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustaminen Kunnanhallitus 115 28.05.2012 Kunnanvaltuusto 21 14.06.2012 Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustaminen 65/10/101/2012 KH 115 Valmistelija: kunnanjohtaja Arto Laurikainen, p. 044 2885 600. Kainuussa on toteutettu

Lisätiedot

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 172 20.08.2013 Kunnanhallitus 37 05.03.2014 LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KHALL 20.08.2013 172 Kunnanhallitus teki päätöksensä kokouksessaan

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 25.4.2017 17/0131/1 1 (4) Diaarinumero 00902/16/2209 Asia Valitus kunnallisasiassa Valittaja Mauno Mäkiranta Päätös josta valitetaan Honkajoen kunnanhallitus

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kalevi Manner ja Esa Pelkonen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kalevi Manner ja Esa Pelkonen. LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Ympäristölautakunta Aika Torstai 19.03.2015 klo 18:00-19:02 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy 134 Kokousaika Tiistai 28.6.2011 kello 17.50 18.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston istuntosali Käsitellyt asiat nro liite 98 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 99 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka: Hallitus 127 17.06.2015 Ilmoitusasiat H 127 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran päätös 29.5.2015

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot