Metro mahdollistaa kestävän kasvun
|
|
- Riikka Korpela
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metro mahdollistaa kestävän kasvun ja vastaa kaupungistumisen haasteeseen Espoon visio: Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa. Espoo on turvallinen ja viihtyisä viiden kaupunkikeskuksen ja kahden paikalliskeskuksen muodostama lähes asukkaan kaksikielinen ja kulttuurisesti moninainen kaupunki, jossa on kattavat palvelut kaikille espoolaisille. Syntyvyys ja maahanmuutto kasvattavat Espoon väestöä keskimäärin 4500 asukkaalla vuodessa, lähivuosina jopa 4900 asukkaalla.
2 EUROOPAN KESTÄVIN KAUPUNKI ekologinen taloudellinen sosiaalinen kulttuurinen Espoo - Euroopan kestävin kaupunki Espoo osoittautui vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa Euroopan taloudellisesti, sosiokulttuurisesti ja ekologisesti kestävimmäksi kaupungiksi tehdyssä seurantatutkimuksessa Espoo säilytti asemansa. Hollantilaisen Tilburgin yliopiston yhteydessä toimivan Telos-tutkimusinstituutin tutkimuksessa vuonna 2016 oli mukana yli 140 eurooppalaista kaupunkia, joiden kestävyyttä mitattiin sosiokulttuurisilla ja ekologisilla kestävän kehityksen mittareilla. Tutkimus oli EU-puheenjohtajamaan Hollannin teettämä. Vuoden 2017 seurantatutkimuksessa Espoon jälkeen seuraaviksi sijoittuivat Helsinki, Tukholma, Linköping ja Innsbruck. Telos-tutkimusinstituutti toteutti seurantatutkimuksen Espoon toimeksiannosta ja siinä oli mukana 15 kaupunkia: viime vuoden kymmenen parasta sekä seuraavasta kymmenestä kaupungista viisi parhaiten Espoon kanssa vertailtavissa olevaa kasvukaupunkia. Espoon vahvuuksiksi tutkimuksessa nousivat molempina vuosina erityisesti osaaminen, turvallisuus ja luonto. Espoo-tarinassa on sitouduttu kehittämään Espoota taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävästi osana metropolialuetta. Kysy lisää: Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä puh Kestävän kehityksen johtaja Pasi Laitala puh
3 ESPOO Viisi kaupunkikeskusta raiteiden varrella Espoon kasvu- ja kehityskäytävät perustuvat toimiviin raideyhteyksiin. Viidestä kaupunkikeskuksesta muodostuu asuin-, asiointi-, palvelu-, työpaikka- ja opiskelukeskuksia. Kasvu suunnataan erityisesti länsimetron, metron jatkeen, Raide-Jokerin ja kaupunkiradan ympärille. Sujuva arki, toimivat matkaketjut ja liikkumisen helppous ovat avaintekijöitä. Metro on investointi kestävään tulevaisuuteen Länsimetro on kaupungin ylivoimaisesti suurin investointikohde. Sen avulla uudistetaan kaupunkirakennetta ja tehdään metron kasvu- ja kehityskäytävästä korkeatasoinen ja houkutteleva työpaikka- ja asuinalue, jossa jokaisen metroaseman lähiympäristö muutaman kilometrin säteellä on laadullisesti omaleimainen. Metroinvestointi vetää ympärilleen jopa kymmenkertaisesti muita investointeja. Kysy lisää: Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo puh
4 KEILANIEMI Keilaniemi muodostaa yhdessä Otaniemen kanssa Pohjois-Euroopan suurimman teknologian, innovaatioiden ja liike-elämän keskuksen. Espoo Innovation Gardenin sydän sykkii Keilaniemessä, Otaniemessä ja Tapiolassa Otaniemen ja Keilaniemen alue muodostaa ainutlaatuisen innovaatiokeskittymän, jossa kukoistavat Aalto-yliopisto ja maineikas tiede- ja tutkimusyhteisö, kansalliset ja kansainväliset yritykset sekä kuhiseva startup-ekosysteemi. Alueella toimii yli 5000 tutkijaa, lähes 50 tutkimus- ja kehitysyksikköä ja suuri osa Suomen pörssiyrityksistä. Alueen kansainvälisyydestä kertoo siellä toimivien ihmisten 110 eri kansallisuutta. Vilkasta tieteen, taiteen ja talouden keskittymää rikastuttavat kulttuurielämykset kävelymatkan päässä Tapiolassa. Asukasluku: (Otaniemi-Keilaniemi) Asukasluku 2050 mennessä (arvio): (Otaniemi-Keilaniemi) Haluatko kuulla lisää Keilaniemen suunnitelmista? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Antti Mäkinen puh antti.o.makinen@espoo.fi
5 KEHÄ I TUNNELOINTI viihtyisämpää ja tiiviimpää kaupunkia Kehä I Keilaniemessä -projektissa Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola -alueesta rakennetaan yhteneväistä ja viihtyisää kaupunkia. Liikenne siirretään tunneliin, jonka päälle rakennetaan puisto. Alueen luonne muuttuu tiiviimmäksi ja elävämmäksi kaupunkiympäristöksi, jossa on entistä paremmat yhteydet asukkaille, työpaikkoihin sekä Aalto-yliopistoon. Kehä I tunnelointi Kehä I:n uudistamistyöt ovat käynnissä Keilaniemessä. Kaupungin ja valtion kesken tehtiin kesäkuussa 2015 sopimus, jonka mukaan Kehä I Keilaniemessä uudistetaan. Keilaniemen ja Itärannan väliin rakennetaan noin 440 metriä pitkä tunneli, jonka viereen tulee neljä korkeaa asuintornia. Ensimmäisen tornin rakentaminen aloitetaan vuonna Lisäksi suunnitelmissa on Kehä I:n tunnelointi Tapiolan ja Otaniemen välillä sekä Maarinsolmun eritasoliittymän toteuttaminen Kalevalantien kohdalla. Tunnelin päälle suunnitellaan uutta kaupunkiympäristöä, jolla on oma luonne Tapiolan puutarhakaupungin ja Aalto-yliopiston kampuskaupunginosan välissä. Tapiolan Silkkiniitystä ja Otaniemen lehmuskujasta muodostetaan yhtenäinen viherakseli. Tunnelin päälle tulee myös Otsolahdelle johtava pohjoiseteläsuuntainen viherakseli. Haluatko kuulla lisää Keilaniemen suunnitelmista? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Antti Mäkinen puh antti.o.makinen@espoo.fi
6 ELÄMYKSIÄ ESPOOSSA Metrolla on helppo lähteä myös virkistymään. Rantaraitti Espoon rantaraitti kutsuu viihtymään merellisessä ympäristössä. Se tarjoaa paitsi virkistysmahdollisuuksia, myös työ- ja elinkeinomahdollisuuksia ja lisää ranta-alueiden matkailullista vetovoimaa. Kaupungin tehtävä mahdollistajana on vauhdittaa positiivisen kehän luomista. Metro lisää Espoon rantaraitin saavutettavuutta ja metrokäytävän kasvava asukasmäärä luo paineita Espoon rantaraitin nykyisen palvelutason kehittämiseen. 40 kilometrin pituisella rantaraitilla riittää tutustuttavaa! Saaristo Espoossa on 58 km merenrantaa ja 165 saarta. Meri- ja saaristoelämästä pitäville riittää tekemistä ja kokemista: vesiurheilulajien lisäksi aikaa vierähtää Rantaraitilla kävellen ja hyvin hoidetuilla uimarannoilla päivää paistatellen tai rantalentistä pelaten. Espoon saaristossa on ihania ulkoilusaaria, joihin pääsee reittiveneellä. Merta voi ihailla myös rantaravintoloissa ja -terasseilla. Otsolahden melontakeskus ja Café Otsolahti Tapiolassa sijaitsevasta Otsolahden Melontakeskuksesta voi vuokrata kajakin. Melonnan jälkeen virkistystä tarjoaa uudistunut Café Otsolahti, joka on kiva rantakahvila ystävällisellä palvelulla. Haukilahden uimaranta, Sup Station, Café Mellsten, Haukilahden Paviljonki ja ranta Haukilahden uimarannan ja venesataman alueelta löytyvät monipuoliset palvelut uimarannasta muutamaan vierasvenepaikkaan. SUP Station vuokraa sup-lautoja ja pitää kursseja. Herkullista ruokaa ja juomaa kauniilla maisemilla tarjoavat Café Mellsten, Haukilahden Paviljonki ja Haukilahden ranta. Nokkalan Majakka ja Café Merenneito Matinkylän alue on kehittynyt kovaa vauhtia. Nokkalan Majakassa pääsee nauttimaan kauniista merimaisemasta ympäri vuoden. Cafe Merenneidolla on pitkät perinteet ja vankka kannattajajoukko. Laguuni Suomen suurin vesiurheilukeskus ja ravintolalaituri Laguuni avasi ovensa Keilaniemessä toukokuussa Laguuni tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia: sup-lautailua, wakeboardingia, melontaa ja vesitrampoliinilla hyppimistä. Hanasaari Uusittu kulttuurikeskus- ja kokoushotelli Hanasaari tarjoaa merellisen ympäristön täynnä taidetta, hyvää ruokaa ja toimivat kokous- ja kongressipalvelut. Haluatko kuulla lisää Rantaraitin kehittämisestä? Ota yhteyttä: Rantaraitin isäntä, projektipäällikkö Lennart Pettersson puh
7 AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopiston kampuksesta on tullut ainutlaatuinen yhteistyön keskittymä. Avoin, kokeileva ja yhteistyötä tukeva ekosysteemi houkuttelee opiskelijoita, tutkijoita, opettajia, muuta henkilöstöä ja kumppaneita ympäri maailman. Aalto-yliopisto Korkeatasoisten tutkimus- ja oppimistilojensa ansiosta Aalto-yliopiston kampus tunnetaan siitä, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla uuden tiedon ja innovaatioiden syntyä. Kampukselle on rakentumassa elävä keskusta, joka tarjoaa houkuttelevia kumppanuus- ja yhteistyömahdollisuuksia sekä kannustaa ideoiden ja kokemusten jakamiseen. Kysy lisää Aallon ja Espoon kaupungin yhteistyöstä: Elinkeinojohtaja Tuula Antola puh Vararehtori, kampuksen kehittäminen Antti Ahlava puh
8 ESA BUSINESS INCUBATOR CENTER Euroopan avaruusjärjestön avaruuskiihdyttämö (Business Incubation Center) aloittaa toimintansa syksyllä 2017 Otaniemessä startup-yritysten A Gridissä. ESA Business Incubaton Center ESA:n avaruuskiihdyttämö (Business Incubation Center) aloittaa toimintansa syksyllä Se perustetaan A Grid -kasvuyrityskeskukseen Aalto-yliopiston tiloihin Otaniemeen. Kaupungeista mukana ovat Espoo ja Helsinki. ESA:n avaruuskiihdyttämön (Business Incubation Center) perustaminen Suomeen on tärkeä lisä Suomen innovaatiojärjestelmään ja auttaa uusien yritysten syntymistä alalle. Tavoitteena on, että yrityskiihdyttämön kautta syntyisi uusia avaruusdataa hyödyntäviä kasvuyrityksiä ja sovelluksia koko Suomeen. Haluatko kuulla lisää avaruuskiihdyttämöstä tai A Gridistä? Ota yhteyttä: kiinteistöjohtaja, Aalto CRE, Eetu Ristaniemi puh eetu.ristaniemi@aalto.fi
9 LÄMPÖENERGIAA SYVYYKSISTÄ St1 porautuu seitsemän kilometrin syvyyteen Espoon Otaniemen kallioperään, syvemmälle kuin Suomessa koskaan aiemmin. Pilottiprojektin tavoitteena on rakentaa Suomen ensimmäinen geotermisellä energialla toimiva teollisen mittakaavan lämpölaitos, jonka arvioidaan tuottavan parhaimmillaan jopa 40 megawatin teholla geolämpöä. Puhdasta lämpöenergiaa syvyyksistä Tulevaisuuden päästötön energiamuoto löytyy maan alta. St1 porautuu seitsemän kilometrin syvyyteen Espoon kallioperään, syvemmälle kuin Suomessa koskaan aiemmin. St1 Deep Heat -pilottiprojektin tavoitteena on rakentaa Suomen ensimmäinen geotermisellä energialla toimiva teollisen mittakaavan lämpölaitos. Lämpölaitoksen arvioidaan tuottavan parhaimmillaan jopa 40 megawatin teholla geolämpöä, jonka Fortum ostaa kaukolämpöverkkoonsa ja pystyy kattamaan sillä jopa 10 % kaukolämmön tarpeesta Espoon alueella. Projekti on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2018 alkupuoliskon aikana. Geolämmön tuotanto vahvistaa kestävän Espoon roolia päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hanke on erinomainen esimerkki mahdollisuuksista, joita länsimetron kehityskäytävä tutkimus-, kehitys- ja testialustana tarjoaa. Haluatko kuulla lisää geotermisestä lämpölaitoksesta? Ota yhteyttä: toimitusjohtaja, St1 Deep Heat Oy, Jari Suominen Puh jari.suominen@st1.fi
10 KOULU PALVELUNA Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto ovat yhdessä kehittäneet toimintamalliin koulusta oppimista tukevana monipuolisena palveluna ei vain koulurakennuksena. School as a service Koulu palveluna Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto ovat yhdessä kehittäneet toimintamalliin koulusta oppimista tukevana monipuolisena palveluna ei vain koulurakennuksena. Ratkaisu tukee uudenlaisia oppimisen tapoja, lisää oppimisen iloa ja avaa koulun ovet yhteiselle tekemiselle ja verkostoitumiselle. Tilankäyttö tehostuu, kun tilat joustavat ja opetuksessa hyödynnetään muuta ympäristöä. Alustavat laskelmat osoittavat, että Koulu palveluna -palveluinnovaatio saattaa säästää tilojen käyttökustannuksia jopa 25 % investointipohjaiseen malliin verrattuna. Lähtökohta kokeilussa on uudenlaisessa koulutuksen järjestämisessä, jossa oppimista tapahtuu koko ajan kaikkialla ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppimisen olosuhteet suunnitellaan oppimisen ehdoilla. Digitalisaatio mahdollistaa uudenlaista oppimista ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Ensimmäisenä uutta toimintamallia pääsi kokeilemaan Haukilahden lukio, joka muutti Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen elokuussa Haukilahden lukio sai seuraa Pohjois-Tapiolan lukiosta vuotta myöhemmin. Pohjois-Tapiolan lukion uudet tilat sijaitsevat osoitteessa Maarintie 6, Open Innovation House -talona tunnetussa rakennuksessa. Talosta osa kolmatta ja neljättä kerrosta on vuokrattu lukion käyttöön ja samassa rakennuksessa on mm. Aalto-yliopisto Start-Up Center sekä yliopiston sähkötekniikan osaston tiloja. Haluatko kuulla lisää koulu palveluna -konseptista? Ota yhteyttä: kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä puh kristiina.erkkila@espoo.fi
11 TAPIOLA Tapiola uudistuu perusteellisesti perinteitä ja Tapiolan ainutlaatuista ilmapiiriä kunnioittaen. Pääosa alueen uudistushankkeista valmistuu vuonna Tapiola puutarhakaupungin uusi tuleminen Tapiolan alueen kaupunginosat ovat vahvasti omaleimaisia. Tapiola on taiteen, kulttuurin, liikunnan ja palvelujen elävä keskus. Tapiola kehittyy voimakkaasti. Tapiolan keskus uudistetaan aiempaa elävämmäksi ja monipuolisemmaksi kaupunkikeskukseksi, jossa on korkeatasoiset joukkoliikennepalvelut, toimivat pysäköinti- ja huoltojärjestelyt, monipuoliset palvelut sekä viihtyisät jalankulkualueet ja kohtaamispaikat. Teatterille tulee uudet tilat Espoon kulttuurikeskuksen yhteyteen samalla, kun kulttuurikeskus uudistetaan kokonaisuudessaan. Parhaillaan selvitetään uuden kulttuurikeskuksen kokonaiskonseptia. Tapiolan keskuksen uudistaminen jatkuu Merituulentien ympäristössä vielä vuosia. Merituulentie ja bussiterminaali valmistuvat vuoden 2019 alussa. Heikintorin uudistaminen käynnistyy 2019, minkä jälkeen parannetaan koko Kulttuuriaukion ympäristö. Tapiolan keskuksen rakennustyöt on pääosin tehty vuoteen 2025 mennessä. Asukasluku: asukasta Asukasluku 2050 mennessä (arvio): Haluatko kuulla lisää Tapiolan kehityksestä? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Antti Mäkinen puh antti.o.makinen@espoo.fi
12 HEIKINTORI Heikintori on osa Tapiolan rakennushistoriallisesti merkittävää rakennuskokonaisuutta. Heikintorin uudistamissuunnitelmilla on myönteisiä vaikutuksia myös kulttuurikeskuksen ja sen ympäristön kehittämiseen. Heikintori Tapiolan Heikintorin uudistaminen käynnistyy Alue uudistetaan edelleen pääosin kaupalliseksi keskukseksi, johon tulee myös päivittäistavarakaupan tiloja. Heikintori ja sen läpi kulkeva Tapionraitti uudistetaan ja selkeytetään alkuperäiseen arkkitehtoniseen asuunsa purkamalla pois aikojen kuluessa lisättyjä rakenteita. Pysäköintitalo puretaan pois ja sen tilalle tulee asuinrakennus. Myös Heikintorin päälle Kauppamiehentien puoleiselle sivulle tulee uutena kerrostumana asuinosa. Heikintori on osa Tapiolan rakennushistoriallisesti merkittävää rakennuskokonaisuutta. Heikintorin uudistamissuunnitelmilla on hyvin positiivisia vaikutuksia kulttuurikeskuksen ja sen ympäristön kehittämiseen ja päinvastoin. Haluatko kuulla lisää Heikintorin kehittämisestä? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Antti Mäkinen puh
13 KAUPPAKESKUS AINOA Kauppakeskus Ainoa Kauppakeskus Ainoa on paljon enemmän kuin pelkkä kauppakeskus: asuminen ja monipuoliset kaupan palvelut nivoutuvat toisiinsa erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien varrella. Ainoa edustaa modernia arkkitehtuuria ja sen juuret ovat ympäröivässä Tapiolassa, joka on kulttuurihistoriallisesti yksi vanhimmista ja tunnetuimmista puutarhakaupunginosista Suomessa. Muutostyöt Ainoan ympäristössä jatkuvat edelleen, sillä kauppakeskukseen on suunnitteilla kolmas vaihe. Sen myötä kauppakeskukseen tulee 100 erikoisliikettä ja palvelua. Kolmannen vaiheen on tarkoitus valmistua loppuvuodesta Haluatko kuulla lisää kauppakeskus Ainoasta? Ota yhteyttä: kaupallinen johtaja Kirsi Borg puh
14 URHEILUPUISTO Tapiolan urheilupuistoa uudistetaan. Kaupunki tekee konsulttiyhtiö Siton avustuksella visiotyön urheilupuiston uudistamisesta osayleiskaavan tueksi. Visiotyöhön pääsevät osallistumaan muun muassa alueen käyttäjät, asukkaat sekä päättäjät. Visiotyön tarkoituksena on luoda Tapiolan urheilupuistosta viihtyisä, helppokulkuinen ja monipuolinen liikuntakeskus kaikille espoolaisille. Tapiolan urheilupuisto uudistuu Tapiolan urheilupuisto on monipuolinen liikuntakeskittymä, jossa on useita liikunta- ja monitoimihalleja sekä ulkoliikunta-, jalkapallo- ja yleisurheilukenttiä. Urheilupuiston laajamittaista käyttöä kuitenkin hankaloittavat mm. sekavat liikennejärjestelyt sekä se, ettei nykytilassa alue ole yhtenäinen. Urheilupuistoa käyttää suuri määrä ihmisiä ja metron myötä parantuvien liikenneyhteyksien jälkeen määrän odotetaan kasvavan. Urheilupuistoon laaditaan yleissuunnitelma ja osayleiskaava. Alueesta halutaan vetovoimainen, kansainvälisen tason liikunta-, urheilu- ja vapaa-ajan toimintakeskus, joka on luonteva osa Tapiolan viihtyisää ja korkeatasoista puutarhakaupunkia. Tulevaisuudessa alueella on monipuolisten urheilutoimintojen lisäksi myös asuntoja ja palveluita, jotka tekevät urheilupuistosta kaikille avoimen puistomaiseen liikuntaan ja hyvinvointiin painottuvan ympäristön. Osayleiskaavaprosessin aloittamisen lisäksi on käynnistetty tarveselvityksen laatiminen monipuolisen monitoimihallin toteuttamiseksi. Monitoimihallin ohella urheilupuistoon on suunnitteilla myös jalkapallostadion, jossa on n katsojapaikkaa. Urheilupuiston kokonaissuunnitelma toteutetaan joustavasti vaiheittain, ja joltain osin rakennustyöt käynnistyvät vuonna Urheilupuiston käyttäjät osallistetaan mukaan alueen kehittämiseen. Visiotyötä varten järjestetään syksyn 2017 ja alkutalven 2018 aikana kaksi visiotyöpajaa, joissa haetaan alueen käyttäjiltä, asukkailta, päättäjiltä, ym. sidosryhmiltä ideoita ja ajatuksia osayleiskaavan ja kaavarungon suunnitteluun. Visiotyön tarkoituksena on luoda Tapiolan urheilupuistosta viihtyisä, helppokulkuinen ja monipuolinen liikuntakeskus kaikille espoolaisille. Haluatko kuulla lisää Urheilupuistosta? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Antti Mäkinen puh
15 NIITTYKUMPU Moderni metrokeskus ja tuhansien uusien asukkaitten kaupunginosa Hyvien liikenneyhteyksien ja kattavien palveluiden Niittykumpu on lapsiperheiden suosiossa. Yhteisöllisyyden merkitys korostuu pinta-alaltaan pienessä Niittykummussa, joka on tulevina vuosina muuttumassa moderniksi metrokeskukseksi ja tuhansien uusien asukkaitten kaupunginosaksi. Niittykummun kehityksen tavoitteena on mahdollistaa Niittykummun metroaseman ympäristön rakentuminen keskustamaiseksi palvelujen ja asumisen alueeksi. Metrokeskuksen ympäristön kadut alkavat jo suurelta osin olla hyvin viimeisteltyjä. Kevyen liikenteen yhteydet on vilkkaiden katujen osalta tehty turvallisiksi rakentamalla korkealaatuiset alikulkutunnelit sekä Merituulentielle että Haukilahdenkadulle. Niittykummun alueella merkittävää vuodelle 2018 on Niittykallion kaavan vahvistuminen, minkä myötä alueelle on tulossa n kerrosneliömetriä asuntorakennusoikeutta. Asukasluku: Asukasluku 2050 mennessä (arvio): Haluatko kuulla lisää Niittykummusta? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Jarmo Kulmala puh jarmo.kulmala@espoo.fi
16 KAUPPAKESKUS NIITTY Kauppakeskus Niitty Kesäkuussa avasi ovensa kauppakeskus Niitty, joka sijaitsee Niittykummun metroaseman yhteydessä, hyvien yhteyksien varrella. Niitty ei haasta isompia kauppakeskuksia, vaan uskoo lähipalvelujen lisääntyvään kysyntään nopeasti kasvavassa Niittykummussa. Kesäkuussa 2017 avasi ovensa kauppakeskus Niitty, joka sijaitsee Niittykummun metroaseman yhteydessä, hyvien yhteyksien varrella. Kauppakeskuksen päällä ovat maamerkkinä kohoavat 24- ja 12-kerroksiset asuintornit. Niitty ei haasta isompia kauppakeskuksia, vaan uskoo lähipalvelujen lisääntyvään kysyntään nopeasti kasvavassa Niittykummussa. Niityn ympäristöön rakennetaan vuoden 2018 aikana uusia puistoja ja lähiliikuntapaikkoja. Erityisesti kauppakeskuksen eteläpuolinen Niittypuisto tulee olemaan näyttävä graniittikiveyksineen, leikkipaikkoineen ja runsaine istutuksineen. Haluatko tietää lisää kauppakeskus Niitystä? Kysy lisää Property Manager Teemu Tallholm, Newsec Oy p
17 MATINKYLÄ-OLARI Matinkylän keskustassa on tarjolla kaupunkielämän edut, sillä päivittäisessä elämässä tarvittavat palvelut ovat kävelymatkan päässä. Ympärillä avautuvat laajat ja vaihtelevat virkistys- ja ulkoilumaastot, muun muassa rantaraitti ja keskuspuisto. Matinkylä lähiöstä kaupunkikeskukseksi Matinkylän keskustassa on tarjolla kaupunkielämän edut, sillä päivittäisessä elämässä tarvittavat palvelut ovat kävelymatkan päässä. Ympärillä avautuvat laajat ja vaihtelevat virkistys- ja ulkoilumaastot sekä aktiviteettejä moneen lähtöön: jääkiekkoa, jalkapalloa, uimista, lenkkeilyä, auringonottoa ja saaristoveneilyä. Matinkylän sijainti houkuttelee myös yrityksiä teknologiayrityksistä esimerkiksi Outotec, Hewlett Packard ja Oracle Suomi ovat sijoittuneet Matinkylään. Matinkylässä Tynnyripuiston alueelle on kaavoitettu asumisen, palvelujen ja viihtymisen alue, jonne sijoittuu kaupungin hankkeista mm. Matinkylän uimahalli, joka valmistuu vuonna Lisäksi rakennetaan katu-, puisto- ja liikunta-alueita. Yksityisenä hankkeena toteutetaan hotelli ja sen yhteyteen ravintola- ja liiketiloja, asuntohotelli ja asuntoja sekä pysäköintilaitos. Asukasluku: asukasta Asukasluku 2050 mennessä (arvio): Haluatko kuulla lisää Matinkylän muutoksista? Ota yhteyttä: projektinjohtaja Carl Slätis puh
18 KAUPPAKESKUS ISO OMENA Kauppakeskus Iso Omena kasvaa yhdessä Matinkylän kanssa. Viimeisin laajennus avattiin keväällä Kauppakeskus Iso Omena Ison Omenan vaikutusalue on yksi Suomen nopeimmin kasvavia alueita, ja sen kotitalouksien tulotaso on erittäin korkea. Kauppakeskuksessa on juuri valmistunut mittava laajennushanke, jonka ensimmäinen vaihe avattiin elokuussa 2016 ja toinen vaihe huhtikuussa Isossa Omenassa on nyt yli 200 muodin, sisustuksen, vapaa-ajan erikoisliikettä, erinomainen päivittäistavarakaupan tarjonta ja monipuolinen valikoima yksityisiä sekä julkisia palveluita. Ison Omenan sydän on ravintolamaailma M.E.E.T (meet, eat, enjoy, together). Isossa Omenassa voi kokea aimo annoksen hulluttelua ja jekkuilua juuri avatussa Duudsonit Activity Parkissa. Iso Omena on kolmen suurimman kauppakeskuksen joukossa Suomessa. Haluatko kuulla lisää Ison Omenan kauppakeskuksesta? Ota yhteyttä: Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi puh
19 ISON OMENAN PALVELUTORI Elokuussa 2016 avautunut Ison Omenan palvelutori on Suomen ja Pohjoismaidenkin mittapuussa varsin ainutlaatuinen julkisten palvelujen keskittymä. Ison Omenan palvelutori Ison Omenan palvelutorista on ensimmäisen toimintavuoden aikana muodostunut elävä ja dynaaminen osa espoolaisten arkielämää. Ison Omenan palvelutori on vuoden vanha julkisten palvelujen palvelukonsepti, jonka tavoitteena on helpottaa kuntalaisten arkiasiointia. Palvelutorilla asiakkaita palvelee yhteensä kymmenen eri julkista palveluyksikköä; Espoon kaupungin kirjasto, neuvola, nuorisopalvelut, mielenterveys- ja päihdeklinikka, yhteispalvelu sekä kulttuuripalvelut, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSLab ja HUS-kuvantaminen, Kela sekä yksityisenä yrityksenä Mehiläinen, joka tuottaa kunnallisen terveyskeskuspalvelun Palvelutorille. Haluatko kuulla lisää Ison Omenan palvelutorista? Ota yhteyttä: palvelutoripäällikkö Juha-Pekka Strömberg puh
20 FIKSUJA TAPOJA LIIKKUA Liityntäliikenteen ympärille luodaan liikkuminen palveluna -toimintaympäristö, joka edistää fiksujen ja ketterien liikkumistapojen syntyä. Fiksuja tapoja liikkua Toimintaympäristön kehittämiseen ajaa myös tavoite tehdä Espoosta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kaupunkipyörät Ensimmäiset kaupunkipyörät ilmestyivät Espoon kaduille kesällä 2017, ja ne tulivat kaupunkiin jäädäkseen. Kaupunkipyörillä halutaan erityisesti parantaa joukkoliikenteen matkaketjujen sujuvuutta ja innostaa kaupunkilaisia pyöräilemään. Juuri päättyneen kilpailutuksen mukaan kaupunkipyörät toimittaa jatkossa CityBike Finland Oy, joka vastaa myös Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmästä. Haluatko kuulla lisää kaupunkipyöristä? Ota yhteyttä: liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg puh Samocat-potkulaudat Otaniemen kampuksella pääsee taittamaan matkan viimeiset etapit potkulaudalla, mitä moskovalainen startup Samocat ja Espoon kaupunki pilotoivat. Haluatko kuulla lisää potkulaudoista? Ota yhteyttä: elinkeinopäällikkö Harri Paananen puh
21 METRON VARREN KASVUPOTENTIAALI 2050 MENNESSÄ uutta asukasta matkustajaa päivittäin 100 % kasvu työpaikoissa Metron varren kasvupotentiaali 2050 mennessä Espoo jatkaa uudistumistaan metron ensimmäisen vaiheen liikkeellelähdön jälkeenkin luvun alkupuolella metron matka jatkuu Matinkylästä Finnoon, Kaitaan, Soukan ja Espoonlahden kautta Kivenlahteen. Espoolaisten uusi merellinen kaupunginosa Finnoo lähtee rakentumaan vuonna Kysy lisää Espoon elinkeinotoimesta: Elinkeinojohtaja Tuula Antola puh
Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat
LisätiedotTapiolan keskus uudistuu
Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna
LisätiedotTulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015
Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa M Saari 2 Matinkylä Maankäyttö metroaseman ympäristössä tehostuu. Matinkylä ja Olari kasvavat yhteen ja Matinkylästä kasvaa vahva kaupunkikeskus, jossa
LisätiedotIso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy. Marko Juhokas ja Risto Seppo
Iso Omena laajennuksen ja Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen käynnistyy Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa Citycon omistaa tai johtaa 39 kauppakeskusta
LisätiedotKaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke
MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö
LisätiedotUusi Myllypuron Ostari
Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle
LisätiedotSipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa
LisätiedotKivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta
Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit
LisätiedotKauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen
Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Asukastiedotustilaisuus 18.6.2013 Risto Seppo Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa
LisätiedotHelsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013
Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 04.04.2016 Sivu 1 / 1 761/2016 10.03.01 114 Valtuustokysymys Tapiolan urheilupuistoon ja espoolaiseen jääkiekkoiluun sekä muihin urheilulajeihin liittyvien asioiden johdosta (Kv-asia)
LisätiedotSusanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki
Susanna Tommila, Kulttuurijohtaja susanna.tommila@espoo.fi @susanna.tommila KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki Espoo tarina: missio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen
LisätiedotESPOO. Euroopan kestävin kaupunki
ESPOO Euroopan kestävin kaupunki Espoo kasvaa yhdessä ja kestävästi Kaupunginosayhdistysten tapaaminen Kaupunginjohtaja 19.4.2017 Espoon kasvutarina Asukasta 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50
LisätiedotSipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan
LisätiedotKaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia
LisätiedotTeknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko
Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio 2015 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 30.10.2014 Teknisen ja ympäristötoimen painopisteet 2015 Länsimetron ja sen jatkeen rakentaminen Tapiolan, Matinkylän ja
Lisätiedotwww.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN
www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi
LisätiedotRIIHITONTTU Business Campus
RIIHITONTTU Business Campus Vehreä Urbaani Työympäristö Niittykummun Tulevaisuuden Keskustan Sykkeessä RIIHITONTTU Business Campus 1) Hyvä sijainti, helposti saavutettavissa 2) Runsaasti autopaikkoja 3)
LisätiedotMiestentie 3 OTANIEMI / ESPOO. sponda.fi
Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO Toimitilaa merellisessä ympäristössä Otaniemen yliopistomiljöön ja Keilaniemen yrityskeskittymän dynaaminen ilmapiiri ympäröi tätä kiinteistöä Espoossa. Kiinteistö on saneerattu
LisätiedotKaupunkikehitysryhmä Keskustahanke
TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu
LisätiedotPääkaupunkiseudun. suurhankkeet. Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys. 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä
Pääkaupunkiseudun suurhankkeet Timo Nieminen Varatoimitusjohtaja, kotimaan hankekehitys 3.12.2013 Pääomamarkkinapäivä Aiheet Megatrendit hankkeiden ajureina Pääkaupunkiseudun hankkeet Raideliikenteen varsi
LisätiedotJoustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen
Joustavat oppimisen tilat innostavat aktiiviseen oppimiseen Mistä JOT-hankkeessa on kysymys? Espoon sivistystoimi on käynnistänyt Joustavat oppimisen tilat -hankkeen (JOT), jossa koulujen oppimisympäristöjä
LisätiedotEspoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
LisätiedotCreating success for retailing
Creating success for retailing Citycon on monipuolinen kauppakeskusosaaja CITYCON on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja kehittäjä. Menestyvät ja kilpailukykyiset kauppakeskuksemme tarjoavat vuokralaisille
LisätiedotTaustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio
Taustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio n. 300 ha 7 km 5 km 12 km Helsingin keskusta Lähtökohdat Finnoolle Puhdistamon siirtopäätös v. 2009 (kv) Aiempi päätös metrojatkon suunnittelusta
LisätiedotELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA
2 PORKKALANKATU 3 Helsinki ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA Ruoholahden Roihu vie ajatukset paikkaan, jossa luova ajattelu ja teknologinen osaaminen synnyttävät uudenlaista energiaa ja innovaatiota.
LisätiedotSRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus
SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus Suurhankeinfo 1/2016 Timo Jääskeläinen 28.1.2016 SRV lyhyesti Tarjoaa kokonaisvaltaisia rakennetun ympäristön ratkaisuja Toimii SRV Mallilla - Innovatiivinen hankekehitys
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen
16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.
LisätiedotHiilineutraali Espoo 2030 kohti päästötöntä liikennettä
Hiilineutraali Espoo 2030 kohti päästötöntä liikennettä Johanna Nyberg Liikenteenhallintapäällikkö Espoon kaupunki Kuntatekniikan päivät 8.6.2018 Lähde: HSY 1 paikalliset Lähde: HSY Liikenteen päästöt
LisätiedotMatinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013
Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto M Saari Matinkylän keskuksen kehittäminen keskeisiä asioita Metron tulo vahvistaa Ison Omenan ja Metrokeskuksen muodostamaa kaupallista keskusta Matinkylä-Olarin
LisätiedotELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA
2 PORKKALANKATU 3 Helsinki ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA Ruoholahden Roihu vie ajatukset paikkaan, jossa luova ajattelu ja teknologinen osaaminen synnyttävät uudenlaista energiaa ja innovaatiota.
LisätiedotMetro länteen asukastilaisuus
Metro länteen asukastilaisuus 25.4.2016 Ohjelma Hankkeen esittely, projektipäällikkö Tero Palmu, Länsimetro Oy Espoonlahden aseman ja ratatunnelin louhinta: työmaa-alueet, työajat ja -vaiheet, projektijohtaja
LisätiedotIkäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta
Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Mikko Autio asumisen asiantuntija Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Oulun kaupunki 27.9.2018 1. Ikääntyneiden asumisen nykytila ja tulevaisuus Oulussa
LisätiedotSää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen
FINNOO ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNNAN KAUPUNGINOSA Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen Finnoo kartalla HKI 12 km Finnoo
LisätiedotMAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö
MAAS-PALVELUT JA KAUPUNKIKEHITTÄMINEN -KLINIKAN TULOSSEMINAARI 10.4.2019 Pirkko Airaksinen, Vastuullisuuspäällikkö Tätä me olemme Yksi Suomen suurimmista kiinteistösijoitusyhtiöistä Omistamme, vuokraamme
LisätiedotKivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta
Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit
LisätiedotTikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat
energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa
LisätiedotSaaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi
Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.
LisätiedotEspoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta
Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio
LisätiedotKaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta
LisätiedotKEILARANTA 4. Keilaranta 4, Espoo
KEILARANTA 4 Keilaranta 4, Espoo TOIMIVUUTTA, VALOA JA MERELLISTÄ MAISEMAA Keilaranta 4 tarjoaa toimitilat keskeisellä ja halutulla paikalla Espoon Keilaniemessä. Suunnittelutiimi räätälöi toimitilat täysin
LisätiedotPerille Asti hanke /Espoo Marketing Oy
Perille Asti hanke /Espoo Marketing Oy Tavoitteet: Parantaa matkailijoiden, lähimatkailijoiden sekä lähialueen asukkaiden pääsyä helposti luonto- ja elämyskohteisiin Rantaraitilla. Kasvattaa alueen yritysten
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 19
01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,
LisätiedotKaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula
Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,
LisätiedotRATAPIHAKORTTELIT. Keski-Pasila Ratapihakorttelit. OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa
Keski-Pasila Ratapihakorttelit RATAPIHAKORTTELIT OAS- vaihe toukokuu 2012 Asukastilaisuus Pasilan kirjastossa 30.5.2012 Asukastilaisuus Laiturilla 3.9.2013 Suunnitteluperiaatteet Kslk lokakuu 2013 Keski-Pasilan
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.06 Sivu / 87/06 00.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 89 5.5.06 06 Kaupunkisuunnittelun työohjelman 06 seuranta, pöydälle 5.5.06 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen,
LisätiedotJulkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia
Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK
LisätiedotTAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG
TAPIOLAN UUDISTUMISEN INFOTILAISUUS 30.1.2018 KAUPPAKESKUS AINOA KEHITTYY KAUPALLINEN JOHTAJA KIRSI BORG OTSIKKO OTSIKKO Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti Teksti teksti teksti AINOAN RAKENTUMINEN
LisätiedotENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan
LisätiedotKaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta
LisätiedotTulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA.
Tulevaisuuden kaupunginosa ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA www.savilahti.com / @savilahtikuopio KUOPIO FAKTAT & LUVUT ASUMINEN Merkittävin 4. PARAS KAUPUNKI ASUA 77 % kesämökkikunta ihmisistä elää (10
LisätiedotElinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille
Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,
LisätiedotMetro länteen. Länsimetro Oy
Metro länteen Länsimetro Oy Metron linjaus ja pituusleikkaus MATINKYLÄ KIVENLAHTI 7 kilometriä 5 uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti, Kivenlahti Osuus valmistuu 2020 RUOHOLAHTI MATINKYLÄ
Lisätiedot4432/12.01.00.00/2015
21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 48
08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat
LisätiedotILMASTO-OHJELMA Pienillä arjen muutoksilla VAIKUTTAVIIN ILMASTOTEKOIHIN
ILMASTO-OHJELMA 2016 2020 Pienillä arjen muutoksilla VAIKUTTAVIIN ILMASTOTEKOIHIN Espoon kaupunki haluaa olla vastuullinen edelläkävijä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kaupunki on laatinut ilmasto-ohjelman,
LisätiedotNÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN
UUSIA TOIMITILAT NÄKÖALOJA VIIHTYISÄSSÄ TYÖYMPÄRISTÖSSÄ TOIMITILOIHIN TERVETULOA HILLS BUSINESS PARKIIN Inspiroiva ja viihtyisä työympäristö on nykyajan toimitilojen kulmakivi. Oivat ratkaisut tähän tarjoaa
LisätiedotUutta tilaa yritysmaailman ytimessä
EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille
LisätiedotTekninen ja ympäristötoimi
Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi
LisätiedotTavoitteena on luoda toimiva matkakeskus ja korkeatasoista kaupunkiarkkitehtuuria asemaympäristön historiallisia piirteitä vaalien.
Rautatieliikenne on kestävä, nopea ja turvallinen kulkumuoto, joka mahdollistaa laajenevat työssäkäyntialueet. Rautateillä kulkee tulevaisuudessa entistä enemmän liikennettä, mikä toimii myös asemaseutujen
LisätiedotYlitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä
Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan
LisätiedotMissä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu
Missä mennään? Rakentamisjohtaja Tero Palmu 17.1.2019 Aineiston käyttö ja kopiointi ilman Länsimetron lupaa on kiellettyä. Itäjatke Länsimetro 21 km 13 asemaa Varikko Sammalvuoressa Kantametro (avattu
LisätiedotVanha-Espoon asukasfoorumi Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija
Vanha-Espoon asukasfoorumi 14.5.2019 Kuntapalvelut Espoossa Minna Joensuu, erityisasiantuntija 14.5.2019 Keskeisiä havaintoja lähivuosista Espoo on vahvasti kasvava kaupunki, jossa asukkaita nyt 284 000.
LisätiedotHIPPOS Jyväskylä. Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä
HIPPOS2020 - Jyväskylä Liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskittymä Visio 2 Suomen johtava urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä. 3 Missio Urheilun, liikunnan, hyvinvoinnin ja terveyden
LisätiedotValovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026
Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen
LisätiedotMerellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen
Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Helsingin merialueet, rannat ja saaristo muodostavat Sinikämmenen, joka on osa viher- ja virkistysalueiden runkoa. Aukeaman s. 70-71 kartalla on luonnehdittu
LisätiedotTampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä
Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn 18.6.2017 mennessä Kerro näkemyksesi Tampereen nykytilasta ja siitä millaisen haluaisit Tampereen olevan tulevaisuudessa! Kyselyssä
LisätiedotKoulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu. Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys
Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys Lähtölaukaus: DOB datasta oivallusta ja businesta & Laurean AMK
LisätiedotHatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE. sponda.fi
Hatanpään Valtatie 9 RATINA / TAMPERE Tampereen keskustaan, Ratinan suvannon rannalle kohoaa uusi toimistotalo Näyttävä ja huippumoderni toimistorakennus valmistuu keväällä 2020 Ratinan kauppakeskuksen
LisätiedotMenestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari
Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa
07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,
LisätiedotLIITE 1a. Suunnittelu
LIITE 1a. Suunnittelu ualueen sijainti kunnann opaskartalla. Kartassa on esitetty suunnittelualueen rajaus mustalla rajauksella. Kartassa yksi ruutu = 1 km. LIITE 1b. Suunnittelu ualueen alustava rajaus
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio
LisätiedotSTRATEGINEN KESKUSTAHANKE
STRATEGINEN KESKUSTAHANKE KESKUSTAN STRATEGINEN OSAYLEISKAAVA YLEISÖTILAISUUS 6.2.2013 6.2.2013 Tero Tenhunen STRATEGINEN KESKUSTA HANKE Strateginen Keskustahanke käynnistyi vuoden 2011 alusta. Hanke toteuttaa
LisätiedotKaupunginjohtajan talousarvioehdotus Jukka Mäkelä #espoobudjetti
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus 2019 Jukka Mäkelä #espoobudjetti Espoo kasvaa kestävästi Espoon kasvu jatkuu, v. 2050 vähintään 400 000 asukasta. Espoo investoi kestävään kasvuun. Kasvavan kaupungin
LisätiedotHELSINGIN YLEISKAAVA
HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa
LisätiedotYlits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä
To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN STRATEGIA
UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen
LisätiedotHelsingin alue- ja täydennysrakentaminen
Helsingin alue- ja täydennysrakentaminen MaaS ja kaupunkikehittäminen klinikka Tulosseminaari 10.4.2019 Ari Karjalainen Raide-Jokerin aluerakentamisprojekti www.uuttahelsinkia.fi www.asuminenhelsingissa.fi
LisätiedotINNOSTAVA ELINVOIMAINEN ESPOO -OHJELMA, OHJAUSRYHMÄ
PÖYTÄKIRJA 1 (5) INNOSTAVA ELINVOIMAINEN ESPOO -OHJELMA, OHJAUSRYHMÄ Aika maanantai 11.12.2017 klo 14.00 16.00 Paikka Kabinetti, Asemakuja 2 C, 6. krs Paikalla Pia Kauma (pj) Johanna Karimäki (varapj)
LisätiedotElämäsi sijoitusta rakentamassa
SRV Yhtiöt Oyj Elämäsi sijoitusta rakentamassa Jukka Hienonen Toimitusjohtaja Helsingin pörssi-ilta 24.11.2014 Liiketoiminnalla kolme tukijalkaa Toimitilarakentaminen 66 %* Kotimaan liiketoiminta 92 %
LisätiedotToimiva kaupunki. Anni Sinnemäki
Toimiva kaupunki Anni Sinnemäki 23.11.2017 Anni Sinnemäki Apulaispormestari, Kaupunkiympäristön toimiala 24.11.2017 Anni Sinnemäki 2 Maailman toimivin kaupunki Helsingin strategia vuosille 2017-2021 24.11.2017
LisätiedotRatapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti
Keski-Pasila Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet Lähtökohdat Noudatetaan Keski-Pasilan osayleiskaavaa listatekstissä selostetuin muutoksin Alueen kerrosalatavoite on noin 155 000 k-m2 Alue rakennetaan
LisätiedotKUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA LIITE 1: SUUNNITTELUVARAUSHAKEMUS 16.12.2016 1 KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN PERUSTEET Hakija on tehnyt Kuopion Keskuskentän
LisätiedotRaitiotiehankkeen eteneminen
23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti
LisätiedotRohkeasti aikaansa edellä
Älykkään teknologian llmastonmuutos ja luonnonvarojen Ääripäiden korostuminen Jyväskylä on ja kansainvälisesti arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki 1. Lisäämme lasten ja nuorten mahdollisuuksia
LisätiedotROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA
ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,
LisätiedotElinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien
Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo
Lisätiedotämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta
LisätiedotLAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille
LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt
LisätiedotUudenlaisen asumisen alue!
Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja
LisätiedotOTANIEMI + KEILANIEMI AJANKOHTAISET HANKKEET
OTANIEMI + KEILANIEMI AJANKOHTAISET HANKKEET Sampo Sikiö Kaupunkisuunnittelukeskus Espoo numeroina asukkaita 285 000 väestönkasvu 4 500/v 1 Leppävaara 70 000 2 Tapiola 48 000 3 Matinkylä 43 000 4 Espoonlahti
LisätiedotSijoitu Kempeleeseen
Sijoitu Kempeleeseen Kempeleessä olet Pohjois-Suomen paalupaikalla Kempele sijaitsee keskellä 250 000 asukkaan kaupunkiseutua, kymmenen kilometrin päässä Oulusta. Lähellä on matkustajamääriltään Suomen
LisätiedotTampere Grow. Smart. Together.
Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun
LisätiedotENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ. Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä
ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä Tyrnäväläisten rohkeus ja ennakkoluulottomuus sekä ylpeys asuinympäristöstään ja juuristaan. Ainutlaatuinen kulttuuriympäristö ja maisema
LisätiedotKauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen
Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Asukastiedotustilaisuus 8.10.2013 Risto Seppo Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa
LisätiedotALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness
ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 26
07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:
Lisätiedot