Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013"

Transkriptio

1 Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto M Saari

2 Matinkylän keskuksen kehittäminen keskeisiä asioita Metron tulo vahvistaa Ison Omenan ja Metrokeskuksen muodostamaa kaupallista keskusta Matinkylä-Olarin keskustana. Keskustarakenne on yksipuolinen, ja Matinkylä-Olarin kaupunginosakeskus kaipaa laajemman ja monipuolisemman keskustarakenteen luomista Länsiväylä muodostaa merkittävän kaupunkirakenteellisen esteen Olarin ja Matinkylän välille. Väylän poikki on liian vähän kulkureittejä. Länsiväylän liittymäjärjestelyt ovat puutteelliset: alueen palvelukeskittymään, Ison Omenan kauppakeskukseen ei ole suoria liittymiä Helsingin suunnasta tai suuntaan. Piispansillan itäramppien rakentaminen ja Matinsolmun liikennejärjestelyjen toteuttaminen mahdollisimman nopeasti on tärkeää alueen liikenteen toimivuuden ja kehityksen kannalta. Matinkylän-Olarin välialueelle on teetetty selvitystyö, jossa alueen kaavoituksen lähtökohtia ja tavoitteita on täsmennetty. 2

3 MOV laaditun tavoitemallin tiivistelmä 3

4 Matinkylä-Olari välialueen keskeiset hankkeet 4

5 5

6 Voimassa oleva asemakaava 6

7 Matinkylän Palvelu- ja hyvinvointipuisto - tavoite Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa Matinkylä-Olarin asemaa kaupunginosakeskuksena, vahvistaa ja monipuolistaa alueen palvelurakennetta ja siten nostaa myös alueen imagoa. Tavoitteena on luoda uudentyyppinen kaupunkikeskus, jonka suunnittelun keskeisenä tavoitteena on kattaviin ja helposti saavutettaviin terveys- ja virkistyspalveluihin sekä monipuolisiin kaupallisiin ja viihdepalveluihin tukeutuvan yhteiskuntarakenteen luominen. Alueen suunnittelun lähtökohtana on rakennetun ympäristön ja asumisen kulttuurin kehittäminen asukas- ja asiakaslähtöisen ajattelun avulla ja mahdollistaa uudenlaisten palveluliiketoimintojen, asumisen ja viihtymisen mallien konseptien luominen, kehittäminen ja testaaminen. Tynnyripuistosta luotava toiminnallinen keskuspuisto ja sen ympärillä oleva monipuolinen ja kattava palvelurakenne luo alueelle uutta vetovoimaa ja muuttaa koko Matinkylän kaupunginosan rakennetta, ja siten toimii myös vanhan Matinkylän uudistamisen moottorina. M Saari, Matinkylän palvelupuisto - LUONNOS 7

8 Konsepti Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto on monipuolinen terveellisen ja aktiivisen elämän ratkaisujen, hyvinvointipalvelujen, sekä koko elämän kaaren mittaisen asumisen ja viihtymisen alue Alueella yhdistyvät julkisen ja yksityisen sektorin toiminnot ja palvelut tervettä elämää ja laadukasta asumista palvelevaksi kokonaisuudeksi niin sinkuille, nuorille perheille, senioreille kuin maahanmuuttajillekin. Palvelu- ja hyvinvointipuisto tukeutuu Matinkylän erinomaiseen julkiseen liikenteeseen (Metro & bussiterminaali) sekä Metrokeskuksen ja Ison Omenan tarjoamiin kattaviin kaupallisiin ja viihde- palveluihin. Keskeinen osa palvelurakennetta on Metrokeskukseen ja sen lähiympäristöön sijoittuva Matinkylän Palvelutori, joka tarjoaa monipuolisesti kaupungin sivistyspalvelut, sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Kaupungin tarjoamien palvelujen lisäksi palvelu- ja hyvinvointipuiston alueelle sijoittuu myös muuta yksityisen ja julkisen sektorin palvelusektorin liiketoimintaa, tuotantoa ja/tai koulutusta (terveyssektori, senioripalvelut, viihdetuotanto, liikunta, kulttuuri) Alueen ja sen rakennusten suunnittelussa huomioidaan erityisesti erityisryhmien tarpeet ja vaatimukset, esteettömyys, ekologisuus ja energiatehokkuus. Uudentyyppisen kaupunkikeskuksen ja konseptilähtöisen aluesuunnittelun pilottihanke yhteistyössä Aalto yliopiston kanssa. 8

9 Tulevaisuuden Kaupunginosakeskus Nykytilanne: luvun rakennuskanta on elinkaarensa loppupäässä. Palvelujärjestelmät ovat peruskorjauksen edessä. Ikääntyvä yhteiskunta, pienenevät resurssit, uudet toimintaprosessit eri aloilla ja uusi tekniikka edellyttävät palvelujärjestelmän muutosta. Rakennukset eivät ole pysyneet muutoksessa mukana. Visio tulevaisuuden palvelujärjestelmästä: Kaupunginosakeskukset suunnitellaan konseptuaalisen suunnittelun avulla siten, että palvelujärjestelmän eri osa-alueet mietitään kokonaisuutena. Esim. vanhusten asuminen ja terveydenhuolto järjestetään lähipalveluina kaupunginosakeskusten yhteyteen. Kalleimmat palvelut ovat yhteisiä (mahdollisimman monta maksajaa) ja kompaktisti koottu yhteen. Rakennusten ja kaupunginosakeskusten tulee syntyä palveluiden toiminnasta käsin. Työkaluna konseptuaalinen suunnittelu: Nykyinen esisuunnittelu- ja hankesuunnitelmaprosessit ovat rakennuslähtöisiä ja johtavat sirpaloituneeseen palvelujärjestelmään. Tarvitaan konseptuaalista suunnittelua ennen yksittäisiä rakennushankkeita ja huonetilaohjelmia. Kokonaisuuden hallinta, prosessit ja pitkä aikajänne tulee huomioida. Konseptien tavoitteena ovat kokonaisuutta koskevat monialaiset innovaatiot. 9

10 10

11 Eri palvelujärjestelmien tuominen yhteen Hyvinvointi ja palvelupuistossa kaupunginosan toiminnot ajatellaan palvelukokonaisuutena 11

12 Palvelu- ja hyvinvointipuiston alue Metrokeskus Palvelupuiston alueen pääelementit: - Metrokeskus ja Iso Omena (palvelutori, viihdepalvelut ja kaupalliset palvelut) - Tynnyripuisto (viihtyminen ja palvelut) - Suomenlahdentie (monimuotoisen asumisen konseptit) - Länsiväylän varsi työpaikka-alue 12

13 Matinkylän keskus uuden ajan palvelujärjestelmä ja hyvinvointipuisto Perinteinen kaupunkitori on siirtynyt kauppakeskuksen sisään Vastapainona kaupalliselle keskittymälle toimii toiminnallinen keskuspuisto, jonka laidoilla on palvelualueita, asumisen ja työssäkäynnin alueita Asumista sijaitsee myös tehokkaasti lähellä metroa Palvelualueella asuu v 2025 noin ihmistä, jotka muodostavat käyttäjä- ja asiakaskunnan AS AS AS AS AS AS AS AS AS AS AS AS 13

14 Kaupunkitila porttina vihreään sydämeen Olariin Toiminta-akseli 14

15 Metrokeskus yhdistää yksityisiä palveluja ja kaupungin palveluja Neuvottelu metrokeskukseen sijoittuvista kaupungin SOTE SITO palveluista on käynnissä Kirjaston vaihtoehdot (tarveselvitys puuttuu): - Iso Omenassa 2500 m2 - Metrokeskuksessa 3500 m2 15

16 Tynnyripuisto Tynnyripuistosta rakennetaan Matinkylän keskuspuisto, josta tulee liikunnan, kulttuurin ja kasvatuksen ja ympärivuotisen viihtymisen keidas keskelle Matinkylää ja eteläistä Espoota. Kasvatus ja kulttuuri: Tynnyripuiston etelälaidalle sijoittuu Meri-Matin koulukeskus, jossa sijaitsevat Matinkylän yhtenäiskoulu ja aikuislukio sekä nuorisotiloja. Koulun suuri liikuntasali ja auditorio ovat iltaisin alueen asukkaiden käytössä, nuorisotilat ovat alueen nuorison aktiivisen harrastamisen keidas. Liikunta ja hyvinvointi: Tynnyripuistoon sijoitetaan monipuoliset palloilukentät, jotka ovat kouluaikaan koulun käytössä ja muina aikoina asukkaiden käytössä Uimahalli ja sen viereen sijoittuva kylpylähotelli tarjoavat uinnin lisäksi monipuolista vesiliikuntaa, kuntosalin, hierontoja ja hoitopalveluja. Terveys: Hotellirakennuksessa sijaitsee mahdollisesti myös yksityinen lääkärikeskus ja muita terveysalan kaupallisia palveluita Puistosta (ja sen läheisestä ostoskeskuksesta) tulee kaupunkilaisten olohuone: Asukasyhdistykset järjestävät puistossa aamujumppaa, kulttuuri - ja liikuntatapahtumia, ja viihtyvät puiston ja ostoskeskuksen monipuolisissa ravintoloissa, kahviloissa ja viihtymispalveluissa. 16

17 Suomenlahdentie uudenlaisen asumisen alue Suomenlahdentien varren asumista kehitetään elinkaariasumisen koealueena ja alueen hyvinvointipalveluja tukevana alueena. Joustavat rahoitus- ja hallintamallit, innovatiiviset asumisen mallit ja alueen palveluverkon hyväksikäyttö ja kehittäminen ovat etusijalla tontteja jaettaessa. Sinne sijoittuu mm.: Espoon kaupungin Elä ja Asu seniorikeskus (n km2) Elinkaariasumisen (Aalto-TEKES) tutkimuskohde (n km2) km2 muuta innovatiivista tai muuten soveltuvaa asumista Suomenlahdentien päähän sijoittuu myös kaksi uutta omistus tai vuokra-asumisen asumiskokonaisuutta (yhteensä n km2), jotka ovat myös lähellä Metroasemaa (n 700 m), mutta silti lähellä luontoa, ja siten sopivat hyvin kestävän kehityksen ja ekologisten asumisen ratkaisujen alueeksi. 17

18 Matinkylän Eliksiiri Matinkylän Eliksiiri on hybridirakennuskortteli, joka yhdistää: Hotellipalvelut Kaupungin uimahalli Liiketilat (tasot I-II): Terveyskylpylä (yhteys/synergia uimahalliin) Yksityinen terveysasema (taso 2) Hyvinvointialan muita yksityisiä palveluja Asuminen Palveluasunnot Kovan rahan asunnot Eliksiiri sijaitsee metrokeskuksen vieressä, ja sieltä avautuu upeat näkymät merelle ja tynnyripuistoon. 18

19 Pavil -jonki LPA Terveyskylpylä Koulun piha Uima -halli Hotelli + palveluasunnot + asunnot Koulu IV krs M + L P (koulu) 19

20 20

21 21

22 22

23 Hotel Feasibility study draft report 23

24 24

Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015

Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015 Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa M Saari 2 Matinkylä Maankäyttö metroaseman ympäristössä tehostuu. Matinkylä ja Olari kasvavat yhteen ja Matinkylästä kasvaa vahva kaupunkikeskus, jossa

Lisätiedot

Matinkylän palvelujen sijoittuminen - vaihtoehdot. M. Saari

Matinkylän palvelujen sijoittuminen - vaihtoehdot. M. Saari Matinkylän palvelujen sijoittuminen - vaihtoehdot M. Saari 25.10.2012 VE 1 koulu ja uimahalli tynnyripuistossa palvelupuisto Komeetan koulutontti As13000 15000 (Elä ja Asu) 35 000 Toimintapuisto Koulu

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma

VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma VITAPOLIS Alue- ja hankekehityssuunnitelma Vitapolis Uudenlainen palveleva asuinalue Vitapolis on ainutlaatuinen palvelu- ja asumisympäristö Muuramessa lähellä Jyväskylää, jossa yhdistyvät kaikki elämälle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN

2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN 2.9.2015 ESPOON KIVENLAHDEN METROKESKUKSEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY KIVENLAHDEN METROKESKUS SUUNNITTELUVARAUKSEN HAKUMENETTELY SISÄLTÖ 1. Taustaa 2. Suunnittelutehtävä 3. Kaupungin

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013

Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Mitoituksen päivitys 2013 1 Vuoreksen kaupallisten palveluiden mitoituksen päivitys 2013 Vuoreksen kaupunginosa on lähtenyt jo rakentumaan. Vuoreskeskus on ensimmäisiltä osiltaan rakentunut ja myös muita

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Puurakentamista asukkaiden ehdoilla

Puurakentamista asukkaiden ehdoilla Luonnollisesti lähellä palveluita KarelianKotilot Oy Puurakentamista asukkaiden ehdoilla Puurakentamisen RoadShow 21.3.2012 1 Sisältö KarelianKotilot Oy - visio, tavoitteet Hyvinvointikeskus KotKontu -

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Asukastiedotustilaisuus 8.10.2013 Risto Seppo Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 1.154 m2 AURAKATU 8 20100 TURKU KLUUVIKATU 5 0100 HELSINKI RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014 Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat Luonnos monipalvelukeskuksista ja lähipalvelupisteistä 2 Palveluita saman katon alle vai kokonaan uusia palveluita? Tulevaisuuden Kirjasto Omena Espoon

Lisätiedot

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki KANKAAN Jyväskylän ALUEEN Kankaan KEHITTÄMINEN alueen ideakilpailu Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki Puurakentamisen roadshow 14.3.2012 JYVÄSKYLÄN KANGAS Jyväskylän keskusta-alueen

Lisätiedot

Paraisten Kylätalo. Luonnos

Paraisten Kylätalo. Luonnos Luonnos.. 0 kuvia :,0, :,, : Kylätalo Sijaintikartta K- I rp : kt- K- : I 00 : 00 : 0 : : 0 : : : ASUKASPYSÄKÖINTI jätekatos (asunnot) VP: 0 K- ap :0 rp p : p oleskelu K- A ULKOKUNTOILU ALUE krs asuminen/

Lisätiedot

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI Mikonlinna tarjoaa yrityksellesi upeat puitteet Moderni toimisto- ja liikekiinteistö keskeistä sijaintia ja monipuolista palvelutarjontaa arvostaville yrityksille. Mikonlinna

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen

Lisätiedot

Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen

Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen FINNOO ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNNAN KAUPUNGINOSA Sää- ja ilmastolähtöinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen, 6.3.2013 Espoon kaupunkisuunittelukeskus / Torsti Hokkanen Finnoo kartalla HKI 12 km Finnoo

Lisätiedot

Meri-Rastilan kaavaluonnos Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3

Meri-Rastilan kaavaluonnos Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3 Meri-Rastilan kaavaluonnos 29.11. Meri-Rastilan ala-asteen liikuntasali, Jaluspolku 3 Klo 17.30 Tervetuloa ja illan kulku, pj vuorovaikutussuunnittelija Tiina Antila-Lehtonen, ksv Klo 17.35 Asemakaavaluonnoksen

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.02.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.02.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.02.2012 Sivu 1 / 1 620/10.00.00/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20 1.2.2012 24 Matinkylän metroaseman lähialueiden kehittämislinjaukset (pöydälle 1.2.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta

Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari Ira Verma Tutkija, arkkitehti Sotera-instituutti, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto

Lisätiedot

KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA!

KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA! KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA JA SOTE/ MAAKUNTAUUDISTUS UUSIA NÄKÖKULMIA! TULEVAISUUDEN ASUNTOTUOTANNON SUUNNITTELU SEMINAARI 13.12.2017 ARI JUHANILA, ASUNTOASIAINPÄÄLLIKKÖ Sote-uudistus on välttämätön palvelujen

Lisätiedot

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Hankkeen taustat Vanhan linja-autoaseman tontti vapautuu uuteen käyttöön Kajaanin keskustaan Elinkaariasumiselle kasvava tarve ja uusien asumismuotojen kehittäminen Rakennusten

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

MUISTIO ALUE asianumero 4418/2011

MUISTIO ALUE asianumero 4418/2011 9.10.2013 MUISTIO ALUE 312005 asianumero 4418/2011 TYNNYRIPUISTON ESITTELY- JA TIEDOTUSTILAISUUS Aika ja paikka: keskiviikko 28.8. klo 17.30-20.00 Matinkylän monitoimitalo Osallistujat: tilaisuuden puheenjohtaja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE. sponda.fi Kauppakeskus Ratina RATINA / TAMPERE Ratina - Tampereen suurin kaupan ja tekemisen keskus Tampereen suurin kauppakeskus Ratina kokoaa kattonsa alle yli sadan liikkeen valikoiman ja palvelut. Helposti

Lisätiedot

Senioreiden toimintatilat ja asuminen

Senioreiden toimintatilat ja asuminen Senioreiden toimintatilat ja asuminen Suuralue Ikääntyneen väestön kehitys Espoon suuralueilla 2013-2023 ja muutoksen suuruus Yli 65 vuotias väestö 2014 Yli 65 vuotias väestö 2024 Muutos (%) Koko Espoo

Lisätiedot

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Asukastiedotustilaisuus 18.6.2013 Risto Seppo Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

Näkymä Meri-Rastilan tieltä

Näkymä Meri-Rastilan tieltä 13711 1/6 Näkymä n tieltä R A S T I Konsepti: Asuinkerrostalon yhteistilat on järjestetty uudella tavalla. Asunto voi laajeta porrastasannekohtaisen yhteistilan puolelle ja asumisen yksityisyyden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Palvelukorttelit Ira Verma

Palvelukorttelit Ira Verma Vanhusneuvostopäivä Paasitorni Palvelukorttelit Ira Verma Ympäristöministeriön julkaisusarja, 2017 Verma, I (toim.) Kurkela, T. ; Sanaksenaho, P.; Suominen, J.; Taegen, J. & Vauramo, E. ira.verma@aalto.fi

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4496/10.03.02/2013 55 Matinkylän uimahallin tarveselvityksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Ari Jaakkola, puh. (09) 816 57563 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO Valoisaa ja modernia työskentelytilaa bonuksena edustussauna Espoon Friisilässä sijaitseva kiinteistö on osa kolmen erillistalon muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Toimistotalossa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Palvelukorttelit - asumisvaihtoehtoja ikääntyneille

Palvelukorttelit - asumisvaihtoehtoja ikääntyneille Ikääntyneiden asumisratkaisut Wanha Satama Palvelukorttelit - asumisvaihtoehtoja ikääntyneille Ira Verma Arkkitehti, tutkija Aalto-yliopisto, arkkitehtuurin laitos Sotera-instituutti ira.verma@aalto.fi

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Tonttihakuohjelmointi

Tonttihakuohjelmointi Tonttihakuohjelmointi 2018-2022 Yhtiömuotoiset tontit 1 tehdään viisivuotiskaudeksi perustuu asemakaavoitusohjelmaan ohjelmoinnissa esitetään kunakin vuonna yleiseen tonttihakuun ja erilaisiin kilpailuihin

Lisätiedot

Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala

Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala CLEANTECHYRITYKSET Yhteisöllisen älykasvihuoneen tarkoituksena: kasvihuoneessa tapahtuva yhteisöllinen

Lisätiedot

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013

Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle. Leena Silfverberg 17.4.2013 Helsingin strategiaohjelmasta 2013-2016 tukea kestävälle liikennepolitiikalle Leena Silfverberg 17.4.2013 Hyvinvoiva helsinkiläinen Nuorille tilaa kuulua ja loistaa Ikääntyvistä huolehditaan Maahanmuuttajat

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Alppikylä. Laukkukuja 6

Alppikylä. Laukkukuja 6 Alppikylä Laukkukuja 6 Tervetuloa aurinkoiseen Alppikylään Alppikylä sijaitsee Tattarisuon teollisuusalueen sekä Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueiden välissä. Sen pinta-ala on reilut 50 hehtaaria.

Lisätiedot

C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632

C&J 1203 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632 C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST

Lisätiedot

ENNAKOLTA TULLEITA KYSYMYKSIÄ 1

ENNAKOLTA TULLEITA KYSYMYKSIÄ 1 ENNAKOLTA TULLEITA KYSYMYKSIÄ 1 Onko kehitettävien alueiden 3 & 4 kerrosluku määritetty/rajoitettu? COLOSSEUMIN KAUPUNKIKUVALLINEN MERKITYS IMAGORAKENNUKSENA TULEE SÄILYÄ. LENTOESTERAJOITUKSET TUOVAT OMAT

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA. sponda.fi

Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA. sponda.fi Elannontie 5 PAKKALA / VANTAA Monikäyttöistä toimistotiloaa Vantaan Elannontiellä on tarjolla modernia ja monikäyttöistä tilaa, joka sopii ensisijaisesti toimistoksi, mutta myös pienimuotoinen tuotantotai

Lisätiedot

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön

Lisätiedot

Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja

Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja Tulevaisuuden hyvinvointikeskukset 30.9.2010 Sanna Mäkinen, toiminnanjohtaja Perustietoa Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön on perustanut Lahden kaupunki v. 1963 tuottamaan

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Merihenkistä toimistotilaa

Merihenkistä toimistotilaa Merihenkistä toimistotilaa Lauttasaaressa Heikkiläntie 7 Toimistotilaa erinomaisella sijainnilla merellisessä Lauttasaaressa aivan venesataman ja meren äärellä. Kiinteistö sijaitsee näkyvällä ja helposti

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1

KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 KUOPION KESKUSKENTÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 21.4.2015 1 Suunnitteluvarauksen perusteet Kuopion vanhan raviradan alueelle on rakennettavissa kiinteistöyhtiön hallitsema kiinteistökonsepti, jolla aikaansaadaan

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ T E E M U VA L KO L E H TO 5.4.2019 1 ELINVOIMAINEN JA EKOLOGINEN NOKIA Nokia on 33 500 asukkaan kaupunki järvien kainalossa Pirkanmaalla. Keskeinen sijaintimme vetovoimaisella

Lisätiedot

REFERENSSIKATEGORIOIDEN MERKITYS VIITOKELAJEINA. LVI-Insinööritoimisto Vahvacon Oy 1

REFERENSSIKATEGORIOIDEN MERKITYS VIITOKELAJEINA. LVI-Insinööritoimisto Vahvacon Oy 1 REFERENSSIKATEGORIOIDEN MERKITYS VIITOKELAJEINA LVI-Insinööritoimisto Vahvacon Oy 1 L28 Toimistot, liiketilat L26 Muutostyöt, monitoimitilat L17 Vartioasemat, kasarmit L16 Myymälät, kauppakeskukset L27

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia

MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015. Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia MIELEN ASKE Työkokous 29.1.2015 Mielenterveyskuntoutujien asuminen Maankäytön näkökulmia 3.2.2015 Jyväskylä pähkinänkuoressa Jyväskylä on saanut kaupunkioikeudet 22.3.1837, Jyväskylän kaupunki, maalaiskunta

Lisätiedot

Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma klo 18

Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma klo 18 Suurpeltoseuran ja Lillhemmetin asukasyhdistyksen kokous ma 10.12. klo 18 Terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn ja kehittämispäällikkö Elina Jaakovlew-Markus 11.12.2018 2 11.12.2018 3 Asukas-/ asiakaskyselytutkimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Mikko Autio asumisen asiantuntija Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Oulun kaupunki 27.9.2018 1. Ikääntyneiden asumisen nykytila ja tulevaisuus Oulussa

Lisätiedot

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Pohjois-Suomen suurin uusi kaupunginosa Hiukkavaara on Oulun kaupungin

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen

IISALMEN YLEISKAAVA strateginen IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite

Lisätiedot

Valkeakosken Kanavanranta

Valkeakosken Kanavanranta Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema

Lisätiedot

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Keskustan kehittäminen ja Rantapuisto 1. Tilaisuuden avaus 2. Järvenpään keskusta kehittäminen, ennen ja

Lisätiedot

Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi

Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi Puutarhakaupunki tänään, Viherympäristöliitto, Rakennusfoorumi Vantaan Kartanonkoski viihtyisää asuinympäristöä! Puutarhakaupungin arkkitehtuurikilpailun visiosta, kaupunkisuunnittelusta Viheralueiden

Lisätiedot

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,

Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2.3.2010 Monkola, KH1, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää RYHMÄTYÖMUISTIO 1: 12.3.2010 Osallistujat: Jussi Savela, Heikki Rouvinen,

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen

Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Maankäyttö, asuminen ja rakentaminen Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Tekninen ja ympäristötoimi, Kaupunkisuunnittelukeskus ja Asuntoyksikkö Lähde: Trimble

Lisätiedot

Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.

Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20. Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.00 Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestää

Lisätiedot

Aika: 18.4.2013 klo 18.00-20.00 Paikka: Vantaan kaupungintalo, valtuustosali. Asematie 7, Vantaa.

Aika: 18.4.2013 klo 18.00-20.00 Paikka: Vantaan kaupungintalo, valtuustosali. Asematie 7, Vantaa. Tikkurilan alueneuvonpito Aika: 18.4.2013 klo 18.00-20.00 Paikka: Vantaan kaupungintalo, valtuustosali. Asematie 7, Vantaa. Tikkurilan alueneuvonpidossa käytiin keskustelua Tikkurilasta viiden eri teeman

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 KALASATAMA 7.2.2014 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 Kalasatama numeroina 20 000 asukasta 8 000 työpaikkaa noin 1 100 asuntoa valmistunut noin 1 700 asukasta 7.2.2014 Hannu Asikainen 2 Sörnäistenniemi 7.2.2014

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen

Lisätiedot