EGLO ohjelman loppuseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EGLO ohjelman loppuseminaari"

Transkriptio

1 EGLO ohjelman loppuseminaari Valtion sektoritutkimusta uudistetaan, miten käy logistiikkatutkimuksen? Lassi Hilska

2 Tutkimus ja ministeriö Ministeriö on paitsi hallintokoneisto myös asiantuntijaorganisaatio, jolle: oman alan tutkimus on strateginen asia, ja jonka: rationaalinen päätöksenteko edellyttää tietoa, vaikutusten arviointia ennalta ja toimenpiteiden jälkikäteisseurantaa, on osattava varautua tulevaisuuden haasteisiin. 2

3 Lisäksi LVM on osaltaan toiminut myös yleisenä kuljetus- ja logistiikka-alan t & k rahoittajana, koska hallitusohjelmien tavoitteiksi on eri sanamuodoin asetettu mm. Suomen kilpailukyvyn lisääminen ja liikenne- ja kuljetuselinkeinojen sekä logistiikan kehittäminen edellyttää julkista t & k rahoitusta, syy: alalla ei ole tutkimus- ja tuotekehityskulttuuria eikä taloudellisia t & k-resursseja. 3

4 LVM:n tavoitteet t & k toiminnassa Tutkimus: Hankkia tietoa päätöksenteon tueksi. Tuottaa tietoa liikenne- ja logistiikkajärjestelmän tehostamiseksi. Kehittää alan tutkimusosaamista. Luoda puitteita tehokkaalle liikenne- ja logistiikka-alalle. Kehitystoiminta: Helpottaa uuden teknologian ja uusien toimintamallien käyttöä logistiikassa (tarjoamalla neutraalin kehitystyöympäristön). Edistää liikenne- ja logistiikka-alan kilpailukykyä. 4

5 LVM:n haasteet tutkimusten teettäjänä Tutkimuksen suuntaaminen on strategista suunnittelua ja erittäin vaativa tehtävä. mitä tutkitaan ja miksi? Tutkimusten toimeksianto ja johtamien vaatii paitsi alan osaamista myös tutkimustyön ja metodien ymmärtämistä. laatu ja kustannukset! Ministeriön tutkimus on soveltavaa, mutta myös tutkimustulokset on osattava tulkita ja soveltaa (usein varsin epävarmat tulokset). tutkijat tuottavat tulokset haaste on soveltaa tulokset käytäntöön. 5

6 LVM:n T & K:n kehitys Perinteisesti vähäinen tutkimustoiminta palveli ministeriön omia tietotarpeita (poikkeuksina vaatimaton Pohjoismainen yhteistyö ja COST-toiminta). 90-luvun alun lamassa valtio myi omaisuuttaan, ja päätti sijoittaa osan tuloista t & k-toimintaa. Tämä ohjelmarahoituksen perusta käynnisti lvm:n t & k- määrärahojen kasvun. Olemattomista tutkimusperinteistä ilman tilaajaosaamista kehittyi eri arvioissa hyväksi todettu tutkimustoiminta. 6

7 Liikennealan tutkimus LVM:ssä 7

8 Kuljetuksen ja logistiikan T&K -ohjelmat KETJU ( ) Nopea luonnosmainen suunnittelu Hankkeita paljon tarjolla Eivät kuitenkaan täysin suunnitellulla alueella VALO ( ) 2004) Perusteellinen suunnittelu Aluksi hankkeita tarjolla kohtalaisesti Nopea hyytyminen Kansainvälinen evaluointi EGLO ( ) Perusteellinen suunnittelu Edellistä nopeampi hyytyminen Rahoituksen radikaalit leikkaukset Kansainvälinen evaluointi 8

9 Ohjelmien anti Teknologian kehittämisessä samanaikaiset sisarohjelmat TEKESissä ovat tuoneet synergiaetuja. Yritysten oma rahallinen ja työpanostus kasvatti kokonaispanostuksen merkittäväksi ja ennen näkemättömäksi alalla. Ohjelmat ovat tuottaneet suoria käytännön sovellutuksia, vaikka juuri riskiä on pyritty julkisella rahoituksella kattamaan. Logistiikan osaamista on lisätty (yritykset, tutkijat, suunnittelijat, hallinto jne.) 9

10 Tähän on tultu Rahoituksen kasvu johti resurssien puutteesta lvm:n tutkimuksen painopisteen siirtymiseen tutkimusohjelmiin. Tätä muutosta tuki julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön selkiytyminen ja samalla tiukkeneminen. Lopulta lvm:n omaa päätöksentekoa tukeva tutkimustoiminta väheni absoluuttisesti. Kunnes rahoituksen asteittainen aleneminen on johtanut myös ohjelmarahoituksen alasajoon. 10

11 Nyt - Vanhasen II-hallitus Toteaa edelleen mm. logistiikan ja kustannustehokkaan liikennejärjestelmän tärkeyden. Panostanee myös alan T & K:een. Ei näy lvm:n kuluvan vuoden määrärahoissa. 11

12 Miksi juuri nyt liikennejärjestelmän ja logistiikan tutkiminen olisi tärkeää Supistuneen ja jälkeen jääneen lvm:n omia tarpeita palvelevan tutkimuksen jättämä tietovaje tulisi täyttää. Olosuhteiden ja talouden kehitys sekä muutosten dynaamisuus voi olla entistä kovempi haaste - mm: globalisaatio ml Venäjä, väestökehitys yhdistettynä aluerakennekehitykseen, energiakysymys, ilmaston lämpenemisen vaikutukset yhdistettynä edellisiin ja liikennepalvelumarkkinoiden vähittäinen avautuminen. Kaikilla näillä on vaikutuksia liikenneverkkojen ylläpitotarpeisiin ja liikennepalveluihin. 12

13 Entä nyt? Lähtötilanne on siedettävä, jos rahoitus saataisiin nostettua nopeasti riittävälle tasolle (aluksi n. 8M /v), etteivät kaikki osaajat alalta ehdi siirtyä pois. Edellyttää panostusta tutkimusten tilaajapuolen osaamiseen (uudelleen organisoiminen? edellyttäisi rahoituksen tasokorotusta!). Hallinnonalan yhteistyö ei ole ratkaisu, koska suuri osa oikeasta liikennetutkimuksesta on horisontaalista tai muuten liikennemuotoriippumatonta ja 13

14 ja... Lvm:n alaisten laitosten tehtävä on muu kuin tutkimuksen teettäminen. Logistiikan tutkimusohjelmat sopivat paremmin TEKES:in rahoitettavaksi, Lvm:n vastuulla olevaa liikenne- ja liikenteen logistiikkatutkimusta tulee vastaavasti lisätä. Julkisen vallan olisi varmistuttava, että liikennealalle syntyisi myös kriittistä tutkimusta. 14

15 LOPPU KIITOS! 15

Klusteriohjelmat KETJU, VALO ja EGLO Yksi vaihe päättyy mitä opittiin. Pekka Aaltonen johtaja LOGY Competence Oy

Klusteriohjelmat KETJU, VALO ja EGLO Yksi vaihe päättyy mitä opittiin. Pekka Aaltonen johtaja LOGY Competence Oy Klusteriohjelmat KETJU, VALO ja EGLO Yksi vaihe päättyy mitä opittiin Pekka Aaltonen johtaja LOGY Competence Oy Sisältö 1. LOGY Competence ja oma tausta 2. Klusteriohjelmat logistiikassa 3. Mitä saatiin

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Tiedon tarpeet päätöksenteon eri portailla

Tiedon tarpeet päätöksenteon eri portailla Tiedon tarpeet päätöksenteon eri portailla TransEco tutkijaseminaari Jochim Donner Toimintaympäristö Tutkimuksen ja demonstraatioiden merkitys kasvaa Kansainvälisten sitoumusten takaraja tulee vastaan

Lisätiedot

Fintrip mahdollistajana ja vaikuttajana

Fintrip mahdollistajana ja vaikuttajana Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip mahdollistajana ja vaikuttajana Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen, Fintrip-seminaari 27.8.2013 Pekka Plathan, LVM Etunimi.sukunimi@lvm.fi

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO-työkalut tuottavat tulosta myös jatkossa Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 30.5.2006 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Liikenteen alan osaaminen Suomessa osaamiskartoituksen tuloksia

Liikenteen alan osaaminen Suomessa osaamiskartoituksen tuloksia Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikenteen alan osaaminen Suomessa osaamiskartoituksen tuloksia Fintrip seminaari Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen liikenteen alalla 27.8.2013

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

I Strategiset linjaukset

I Strategiset linjaukset Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloudellisen tutkimuksen yksikkö, joka tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä ja sopeutumisesta

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus 2.4.2014 Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Oppiva päätöksenteko ja toimeenpano Yhteinen agenda Strategiset integraatioprosessit Hallitusohjelma Ohjauspolitiikka

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,

Lisätiedot

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012

Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip ideasta konkretiaksi syksy 2012 Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikenteen osaamis- ja innovaatioverkosto Johanna Särkijärvi,

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko

Lisätiedot

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty

Riistakonsernin tutkimusstrategia. Hyväksytty Riistakonsernin tutkimusstrategia Hyväksytty 3.5.2013 MMM:n tutkimus- ja kehittämisstrategia 2012-2017 Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä (toiminta-ajatus) Tuotamme ennakoivasti tietoa, osaamista

Lisätiedot

Fintrip esittely. Fintrip-seminaari liikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, Suomen ja Venäjän välinen liikenne, 20.5.

Fintrip esittely. Fintrip-seminaari liikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, Suomen ja Venäjän välinen liikenne, 20.5. Finnish Transport Research and Innovation Partnership Fintrip esittely Fintrip-seminaari liikenteen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, Suomen ja Venäjän välinen liikenne, 20.5.2013, Helsinki Johanna Särkijärvi,

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Liikennepoliittiset teemat Ari-Pekka Manninen Liikennepolitiikan päämäärä ja uuden ajan liikennepolitiikka Liikennepolitiikan päämäärä on

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Fimecc - Mahdollisuus metallialalle. Fimecc, CTO Seppo Tikkanen

Fimecc - Mahdollisuus metallialalle. Fimecc, CTO Seppo Tikkanen Fimecc - Mahdollisuus metallialalle Fimecc, CTO Seppo Tikkanen Fimecc Oy FIMECC Oy on metallituotteet ja koneenrakennusalan strategisen huippuosaamisen keskittymä. Tehtävänä on valmistella ja koordinoida

Lisätiedot

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely

Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely Liikkumisen kansalliset ja kansainväliset tavoitteet sekä sääntely MaaS-palvelut ja kaupunkikehittäminen 10.4.2019 Olli-Pekka Rantala Hyvinvointia, kasvua ja kilpailukykyä innovatiivisilla viestintä- ja

Lisätiedot

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma

Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Liikennetelematiikan rakenteiden ja palveluiden t&k-ohjelma Finnish R&D Programme on ITS Infrastructures and Services Risto Kulmala 23.5.2001 Liikennetelematiikka ja FITS KÄYTTÄJÄT Yritykset - Viranomaiset

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta STN-tietoisku 1 Strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen Valtioneuvoston periaatepäätös 5.9.2013 tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK)

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes on sitoutunut keskittymiin Tekes on auttanut keskittymien syntymistä kehittää niiden toiminnan edellytyksiä tukee niitä toiminnan kehittämisessä

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Hallitusohjelman liikennetavoitteet

Hallitusohjelman liikennetavoitteet Hallitusohjelman liikennetavoitteet Logistiikkayritysten liitto ry, 60-v juhlaseminaari 20.5.2011 Liikenneneuvos, yksikön päällikkö Risto Murto Tilanne, pe 20.5. klo 14:15 Hallitusneuvottelut käynnistyneet

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma MSO hallitusohjelmassa Toteuttaa

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

ITS Finland. Toiminnan esittely

ITS Finland. Toiminnan esittely ITS Finland Toiminnan esittely 28.10.2003 Haasteet Liikenneverkot ovat kuormitettuja ja alttiita häiriöille, kuljetusten tehokkuus on tärkeä osa yritysten kilpailukykyä, sujuva liikenne säästää resursseja

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012 Logistiikkayritysten Liitto Strategia 2012 2 LL STRATEGIA 2012 Perustehtävä Toimintaympäristön muutosvoimat Tahtotila Toimintamalli Organisaatio ja resurssit Jäsenten ja sidosryhmien odotukset Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Metsäpolitiikka arvioitavana

Metsäpolitiikka arvioitavana Metsäpolitiikka arvioitavana Päättäjien 33. Metsäakatemia Seminaarijakso, Majvik, 12.9.2012 Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1.Metsäpolitiikan toimintaympäristö

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Ajankohtaista älyliikenteestä. Neuvotteleva virkamies Leif Beilinson

Ajankohtaista älyliikenteestä. Neuvotteleva virkamies Leif Beilinson Ajankohtaista älyliikenteestä Neuvotteleva virkamies Leif Beilinson 31.5.2011 Liikenteen valkoinen kirja EU:n liikennepolitiikan haasteet v. 2050 mennessä: kilpailukyky ja kestävyys Öljypohjaisten polttoaineiden

Lisätiedot

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10. Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan

Lisätiedot

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Reijo Kangas Tekes San Jose, USA Taustaa Ratas 1980-1990 luvulla

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili 23.01.22) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 7.10.2015 Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili

Lisätiedot

Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke

Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke Hankintatoimi huippukuntoon! Teollisuusyritysten hankintatoimen kehityshanke KILPAILUKYKYÄ KUSTANNUSTEHOKKAALLA HANKINNALLA MITEN VARMISTETAAN SUOMEN PK- TEOLLISUUDEN TULEVAISUUS? ALIHANKINTA 2010, 21.9.2010,

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit Tutkimusjohtaja 8.5.2014 Laura Höijer 2 Esitelmän rakenne 1. Yleistä YM:n T&K toiminnasta

Lisätiedot

Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen

Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen Miten ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus tulisi järjestää? 15.9.2010 Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3 Arvo Jäppinen Ylläpito, omistus, hallinto Ammattikorkeakoulujen monipuolinen omistajarakenne säilytetään

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA Yhteistyösopijaosapuolet Oulun yliopisto (OY) VTT Elektroniikka (VTT) Kajaanin ammattikorkeakoulu (AMK) (jäljempänä yhdessä sopijaosapuolet) sopivat

Lisätiedot

SAFIR2014 Kansallinen ydinvoimalaitosten turvallisuustutkimus

SAFIR2014 Kansallinen ydinvoimalaitosten turvallisuustutkimus SAFIR2014 Kansallinen ydinvoimalaitosten turvallisuustutkimus 2011-2014 Kaisa Simola SAFIR2014-tutkimusohjelman johtaja 21.3.2013 2 Kansallinen ydinvoimalaitosten turvallisuustutkimus Rahoitus: voimayhtiöt,

Lisätiedot

Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen

Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen 17.9.2019 Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen Taustoittavia näkökulmia 1. Kestävä kasvu ja ilmastopolitiikka ovat linjassa keskenään

Lisätiedot

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos

Lisätiedot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot

Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sektoritutkimuksen neuvottelukunta ja sen jaostot Sari Löytökorpi, pääsihteeri Sektoritutkimus yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnallisia palveluja tukevaa tutkimustoimintaa palvelee poliittisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

Hankintojen yhteinen kehittäminen

Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankinnan ohjeistuspalvelu 26.3.2015 Liikennevirasto ja ELY keskusten L- vastuualue Liikennevirasto perustettiin vuoden 2010 alussa. Virastoon yhdistettiin Tiehallinnon

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen:

VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: 1. Uuden liikennepolitiikan tarve ja mahdollisuudet Liikennepolitiikka

Lisätiedot

voimen tiedon ohjelma

voimen tiedon ohjelma Avoimen tiedon ohjelma Julkiset tietovarannot laajempaan käyttöön voimen tiedon ohjelma Valtion virastoilla ja kunnilla on hallussaan laajoja tietovarantoja. Suuri osa tiedosta on julkista tietoa, jota

Lisätiedot

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma

EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen logistiikan kehittämisohjelma Uusia yrityshankkeita tutkimusta unohtamatta Ismo Mäkinen ohjelmapäällikkö EGLO-vuosiseminaari 25.5.2005 1 EGLO Enhancing Global

Lisätiedot

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY

Syöksy -tutkimushanke. Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy -tutkimushanke Ryhmähanke, Metropolia AMK, Aalto-yliopisto - YTK, TTY Syöksy Sähköiset ajoneuvot kehäradan liityntä- ja asiointiliikenteessä Kyseessä on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

Ajankohtaista Arenen viestinnässä

Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ammattikorkeakoulujen viestintäpäivät 2013, Tampere Rehtori Anneli Pirttilä Arenen viestintävaliokunnan puheenjohtaja Vastaajat Rehtori Muuhun johtoon tai esimieskuntaan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen uusi aika

Joukkoliikenteen uusi aika Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN Avustustoiminta RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo RAY:n rahoittaman tutkimustoiminnan avustamisen periaatteet...3 Tunnusmerkkejä

Lisätiedot

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen

Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet ja innovaatiorahoitus - taustaa ja yleisiä näkökohtia - Johtaja Timo Kekkonen Yritystuet keskustelun tausta ja yleisiä huomioita Keskustelu käynnistyi poliittisella tasolla ja julkisuudessa

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset

Lisätiedot

Tieto ja päätöksenteko. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Tieto ja päätöksenteko. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Tieto ja päätöksenteko Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen 20.10.2015 2 There is nothing a government hates more than to be well-informed; for it makes the process of arriving at decisions much more complicated

Lisätiedot

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla

Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan, analytiikan, tekoälyn tai muiden nousevien teknologioiden avulla 1 (5) Kirje VM/1609/02.02.03.09/2018 6.9.2018 Ministeriöiden tietohallinto- ja taloushallintojohdolle jaettavaksi edelleen virastoille ja laitoksille Rahoituksen hakuohjeet tuottavuuden edistämiseen robotiikan,

Lisätiedot

Autoilun verotuksen muutosnäkymät AKL Summit & Expo erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskus Oy

Autoilun verotuksen muutosnäkymät AKL Summit & Expo erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskus Oy Autoilun verotuksen muutosnäkymät AKL Summit & Expo 2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Tieliikenteen Tietokeskus Oy Autoilun verotuksen näköpiirissä olevia muutoksia autoveron tason pieni aleneminen

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

KYT2018-tutkimusohjelman tavoitteet Loppuseminaari

KYT2018-tutkimusohjelman tavoitteet Loppuseminaari KYT2018-tutkimusohjelman tavoitteet Loppuseminaari 1 Tutkimusohjelman tavoitteet KYT-ohjelman pitkän aikavälin tarkoituksena on osaltaan ylläpitää kansallista osaamista ydinjätehuollon alalla ja edistää

Lisätiedot

Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi

Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi Osallistujien näkemykset tutkimushaun kehittämiseksi ja tutkimusten vaikuttavuuden parantamiseksi Digitaalinen liiketoiminta -tutkimustyöpaja! 29.4.2015, klo 12:00-16:30 Messukeskus Näkemykseni tutkimushaun

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu MAL-verkoston jouluseminaari, Tampere 18.12.2013 Olli Maijala Ympäristöministeriö Metropolihallinto (Vrt. rakennepoliittisen ohjelman (29.8.2013) toimenpide

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen

Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala Elinkeinoelämän keskusliitto EK Infrapoliittinen iltapäivä 6.3.2012 Elinkeinoelämän näkökulmia infrastruktuuriin

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta eluvat, alueellinen työseminaari III 12.6.2015 Oulu, Scandic Oulu Ylitarkastaja Tarja Koskimäki Toiminta-ajatus Opetusministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi

Lisätiedot

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA

WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA WORLD IDEAS Otsikko SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA 22.5.2018 AGENDA 8:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:00 Tervetuloa ja esittelykierros Piia Moilanen, Business Finland & Antti

Lisätiedot

Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin?

Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Risto Seppälä Metsämiesten Säätiö: Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 2.12.2013 Esityksen jäsentely Metsäalan määritelmä Selvityksen

Lisätiedot

Uusiomateriaalien suunnittelun ja hankinnan kehittäminen

Uusiomateriaalien suunnittelun ja hankinnan kehittäminen Uusiomateriaalien suunnittelun ja hankinnan kehittäminen Timo Tirkkonen, Liikennevirasto UUMA2-vuosiseminaari 7.10.2014 Liikennevirasto UUMA2-ohjelmassa Liikennevirasto Osallistumme UUMA2-ohjelman ja sen

Lisätiedot

LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU. Kimmo Manni

LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU. Kimmo Manni LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU Kimmo Manni SUOMEN ERILLISVERKOT OY:N PERINTEISET TOIMINNOT - Viranomaisradioverkko VIRVEn operaattori - Yksittäisten turvallisuusviranomaisten erillisjärjestelmien

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Tutkimuksen asema metsäpoliittisessa päätöksenteossa

Tutkimuksen asema metsäpoliittisessa päätöksenteossa Tutkimuksen asema metsäpoliittisessa päätöksenteossa Professori Jussi Uusivuori Metsäntutkimuslaitos Esityksen sisältö Sektoritutkimuksen rakenneuudistus Esimerkkitapauksia tutkimuksen roolista politiikan

Lisätiedot