Maksa on ihmisen suurin ja biokemiallisesti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maksa on ihmisen suurin ja biokemiallisesti"

Transkriptio

1 KUVAT KERTOVAT Hannu Jalanko ja Krister Höckerstedt Maksa on ihmisen suurin ja biokemiallisesti monipuolisin elin. Maksan verenkierto on ainutlaatuinen, sillä veri tulee maksaan kahta tietä: maksavaltimo tuo runsashappista verta suoraan aortasta ja porttilaskimo verta pernasta ja suoliston alueelta (kuva 1). Näiden toisiinsa yhdistyvien verenkiertojärjestelmien ohella maksassa on kolmaskin kiertojärjestelmä eli sappinesteen kierto (Mowatt 1987, Kaplowitz 1996). Maksan parenkymaaliset solut, hepatosyytit, huolehtivat valtaosasta maksan toimintoja, kuten proteiini-, rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnasta sekä vierasainemetaboliasta. Hepatosyyttien ja sappitiesolujen ohella maksassa on joukko muitakin soluja, joiden luonne ja merkitys ovat erityisesti viime vuosina selkiytyneet. Näillä soluilla lienee merkittävä osuus paitsi maksan normaalissa toiminnassa myös maksan sairaustiloissa (Parkkila ja Niemelä 1995, Mäkinen 1996). Tässä kuva-artikkelissa katsellaan kliinikon silmin maksan rakennetta ja perustoimintoja. Maksan toiminnan arviointia esitellään Aikakauskirjan numerossa 6/98. Hepatosyyttipalkit ovat maksan toiminnan perusta Hepatosyytit ovat järjestyneet yhden solukerroksen paksuisiksi palkeiksi, joiden välissä sijaitsevat maksan kapillaarit, sinusoidit (kuva 2). Maksaportin alueelta keskilaskimoon ulottuvassa palkissa on rinnan hepatosyyttiä. Ne ovat suoraan kosketuksissa sinusoidissa kulkevaan plasmaan, sillä sinusoidia vuoraavat endoteelisolut sisältävät runsaasti aukkoja (kuva 3). Läpäisevyyden takaa myös se, että toisin kuin elimistön muissa kapillaareissa sinusoidien seinämässä ei ole K u v a 1. Maksan anatomiaa. Maksa koostuu vasemmasta ja oikeasta lohkosta. Oikea on vasenta kuusi kertaa suurempi, ja lohkojen yhteispaino on kg. Lohkot jakautuvat edelleen verisuonten anatomian mukaisesti kahdeksaan segmenttiin. Maksansiirrossa voidaan siirtää vain toinen lohko tai esimerkiksi vasemman lohkon kärjessä sijaitsevat toinen ja kolmas segmentti. Veri tulee maksaan kahta tietä: maksavaltimo tuo hapekasta verta aortasta ja porttilaskimo verta pernasta ja suolistosta. Porttilaskimon osuus kokonaisverimäärästä on 80 %. Verenkierrot yhtyvät maksan sinusoideissa (kuva 3). Veri poistuu maksasta maksalaskimon kautta alaonttolaskimoon. Maksalaskimon tukos (Budd Chiarin oireyhtymä) johtaa maksan tuhoutumiseen ja on tärkeä maksansiirron aihe. Porttilaskimon tukos (Bantin tauti) johtaa porttipaineen nousuun, mutta maksan toiminta säilyy. Sappineste erittyy ohutsuoleen, ja sappihapot palaavat maksaan porttilaskimon kautta. Duodecim 114: ,

2 lainkaan tyvikalvoa. Endoteelisolujen aukkojen läpimitta on keskimäärin 100 nm. Plasman elektrolyytit, orgaaniset molekyylit sekä pienet kylomikronit läpäisevät nämä aukot sujuvasti. Veren solut ja isoimmat kylomikronit eivät pääse lävitse. Endoteelisolun ja hepatosyytin väliin jää vielä»tyhjä» tila, nk. Dissen tila, jota kautta hepatosyyttien ja veren molekyylien vaihto tapahtuu. Dissen tilaan erittyy myös solunulkoisen väliaineen (ECM) proteiineja. Hepatosyytit ovat toiminnallisesti erilaisia MP K u v a 2. Maksan histologiaa. Maksa on muodostunut yhden solukerroksen käsittävistä palkeista maksaportin ja keskuslaskimon välissä. Kuvassa on esitetty glukoosi-6- fosfataasientsyymin värjäys, jolloin hepatosyytit näkyvät ruskeina. Maksan sinusoidit sijaitsevat hepatosyyttipalkkien välissä. MP=maksaportti, KL=keskuslaskimo. (Kuva on professori Juhani Rapolan kokoelmasta). KL Verenvirtaus sinusoidissa on yksisuuntaista maksaportin alueelta kohti maksaliuskan keskuslaskimoa. Hepatosyytit absorboivat verestä porttilaskimoa pitkin tulevat ravinteet ja maksavaltimon kuljettaman hapen. Toisaalta maksasolut syntetisoivat molekyylejä ja erittävät ne sinusoi- K u v a 3. Maksapalkki ja sinusoidi. Porttilaskimon ja maksavaltimon haarat avautuvat sinusoidiin, jossa veri kulkee kohti keskuslaskimoa. Kohtaa, jossa maksavaltimon haara avautuu sinusoidiin, ei tunneta aivan tarkasti. Hepatosyyttipalkissa on rinnakkain solua, jotka ovat suoraan kosketuksissa sinusoidissa virtaavaan plasmaan. Tämän takaavat endoteelisolujen aukot, joiden kautta plasman komponentit kulkeutuvat vapaasti ympäröivään tilaan eli Dissen tilaan. Hepatosyyttien toiminnassa on havaittu eroja sen mukaan, sijaitsevatko lähellä maksaporttia vai keskuslaskimoa. Sappitiehyet risteävät sinusoidien kanssa ja niissä sapen virtaus suuntautuu kohti maksaporttia. 364 H. Jalanko ja K. Höckerstedt

3 K u v a 4. Maksan sinusoidi ja sen neljä solutyyppiä. Endoteelisolujen tärkeä tehtävä suodatustoiminnan ohella on poistaa verenkierrosta denaturoituneita, deglykosyloituneita ja hapettuneita proteiineja (ns. scavenger-toiminta). Ne myös erittävät mm. prostaglandiineja. Liposyytit puolestaan erittävät solunulkoisen väliaineen (ECM) komponentteja, kuten kollageeneja, laminiinia, fibronektiinia, proteoglykaaneja ja hyaluronihappoa. Muita liposyyttien erittämiä molekyylejä ovat sytokiinit, metalloproteinaasit ja retinoidit. Kupfferin solut fagosytoivat partikkeleita ja erittävät aktivoituessaan niin ikään sytokiineja, prostaglandiineja ja jonkin verran ECM-proteiineja.»Pit»-solut ovat luonnollisia tappajasoluja. Sininen väri kuvaa Dissen tilaa (Kuvan mallin on esittänyt Kaplowitz 1996). din veritilaan kuljetettavaksi muualle elimistöön. Viime vuosien tutkimustulokset osoittavat, että hepatosyyttien toiminta on osittain erilaista sen mukaan, sijaitsevatko ne periportaalialueella vai lähellä keskuslaskimoa. Yksinkertaistaen voitaneen sanoa, että periportaaliset solut huolehtivat ennen kaikkea suolistosta tulevien ravinteiden metaboliasta ja keskuslaskimon lähellä olevat hepatosyytit elimistön tarvitsemien molekyylien synteesistä. Tämä erilaistuminen on osittain selitettävissä sillä, että suolistosta peräisin olevien molekyylien pitoisuus on sinusoidin alkupäässä suurempi kuin loppupäässä. Näin esimerkiksi rasvaliukoiset molekyylit, jotka läpäisevät helposti solukalvon, siirtyvät valtaosin jo periportaalisiin hepatosyytteihin. Perfuusio-olosuhteiden ero selittää kuitenkin vain osan toiminnan eroista. Valtaosin hepatosyyttien erilaisuus johtuu solukalvon reseptoriproteiineja ja entsyymejä koodittavien geenien erilaisesta luennasta. Esimerkiksi glukagonireseptori ekspressoituu vain keskilaskimon viereisissä soluissa, samoin kuin sappihapposynteesin keskeinen entsyymi 7α-hydroksylaasi. Kolesterolisynteesin avainentsyymi HMGAreduktaasi puolestaan ilmentyy vain periportaalisissa soluissa. Maksan rakenne ja hepatosyyttien erilaisuus näkyvät myös maksan vaurioituessa. Sekä hypoksian että kemikaalien aiheuttama vaurio johtaa erityisesti keskuslaskimon lähellä olevien hepatosyyttien tuhoutumiseen. Maksavaltimo tuo hapekkaan veren sinusoidin portaalipäähän, ja on arvioitu, että jo normaalinkin verenkierron vallitessa sinusoidin loppupäähän happea riittää niukasti. Näin on ymmärrettävissä, että hypoksiassa keskuslaskimon läheiset hepatosyytit vaurioituvat ensin. Lääkkeiden ja kemikaalien aiheuttaman maksavaurion osalta keskeistä lienee se, että vierasainemetaboliassa tärkeiden entsyymien erityisesti sytokromioksidaasien määrä on sinusoidin loppupään soluissa suurempi, ja näin niihin kertyy toksisia metaboliitteja helpommin kuin periportaalisiin soluihin. 365

4 K u v a 5. Maksakirroosin histologia. Kuvassa näkyy laajaalaista fibroosia (punainen alue) ja regeneraationoduluksia, joissa maksan perusrakenne on hävinnyt (Kuva on dosentti Päivi Kärkkäisen kokoelmasta). K u v a 6. Sinusoidin muutokset maksakirroosissa. Maksakirroosin synnyssä uskotaan Dissen tilan»kollagenisoitumisella» ja sinusoidin»kapillarisaatiolla» olevan tärkeä merkitys. Tällöin endoteelisolujen fenestraatio katoaa ja Dissen tilaan kertyy tyvikalvokomponentteja, kuten tyypin IV kollageenia, sekä muita ECM-proteiineja (mm. tyyppien I, III, V ja VI kollageeneja). Näin yhteys verenkierron ja hepatosyyttien välillä katoaa. Myös verenkierron vastus sinusoideissa kasvaa. Sinusoidin neljä solua Hepatosyyttien ja sappitiesolujen lisäksi maksassa on neljän eri tyyppin soluja: sinusoidien endoteelisoluja, Kupfferin soluja, liposyyttejä (Itosolut) ja»pit»-soluja. Nämä solut muodostavat lukumääräisesti kolmanneksen maksan soluista mutta vain 5 % maksan tilavuudesta (kuva 4). Endoteelisolujen tärkeä tehtävä suodatustoiminnan ohella on poistaa verenkierrosta»vanhentuneita» proteiineja. Kupfferin solut puolestaan poistavat muiden makrofagien tapaan isoja partikkeleita, kuten bakteereita, parasiitteja ja syöpäsoluja. Kupfferin soluilla on myös tärkeänä tehtävänä poistaa gramnegatiivisten bakteerien soluseinämästä vapautuva endotoksiini verenkierrosta.»pit»-solut ovat luonnollisia tappajasoluja (NK-soluja), ja ne osallistunevat erityisesti syöpäsolujen ja virusten infektoimien solujen tuhoamiseen. Sekä Kupfferin solut että»pit»-solut sijaitsevat sinusoidin sisällä. Dissen tilassa majailevat liposyytit sisältävät runsaasti retinodeja, ja ne ovatkin tärkeä A-vitamiinivarasto. Liposyytit myös erittävät ECM-proteiineja ja tukevat sinusoidin rakennetta. Maksakirroosin kehittymisessä sinusoidin solut ovat tärkeitä Pitkittynyt maksasairaus johtaa maksakirroosiin, olipa taudin syynä infektio, autoimmuunitauti, aineenvaihdunnan häiriö tai liiallinen alkoholinkäyttö. Kirroosissa sidekudos lisääntyy (fibroosi) ja maksaan ilmaantuu regeneraationoduluksia (kuva 5) (Mäkinen 1996). Kirroosin kehittyminen on usein korjaantumaton prosessi, vaikka aiheuttaja saataisiin poistetuksi. Kirroosin patogeneesissä keskeistä on se, että Dissen tila täyttyy ECM-proteiineista ja endoteelisolujen aukot häviävät (»sinusoidien kapillarisaatio») (kuva 6). Tällöin veren ja hepatosyyttien välinen 366 H. Jalanko ja K. Höckerstedt

5 K u v a 7. Sappihappokierto. Hepatosyytit syntetisoivat kolesterolista primaariset sappihapot (PSH) (koolihappo ja kenodeoksikolihappo), jotka sisältävät steroidirenkaan ja alifaattisen sivuketjun. Niihin liittyy tauriini tai glysiini (punainen pallo), mikä takaa paremman vesiliukoisuuden. Toistaiseksi huonosti tunnettu siirtäjäproteiini kuljettaa sappihappokompleksin sappitiehyeen, jossa muodostuu sappihappomisellejä (kuva 8). Sappineste kulkeutuu sappitiehyissä maksaportin sappiteihin ja edelleen ohutsuolen alkupäähän. Terminaalisessa ileumissa sappihapot absorboituvat lähes täysin porttilaskimoon ja kulkeutuvat takaisin maksaan. Sinusoidista sappihapot reabsorboituvat hepatosyytteihin natriumiin kytkeytyneinä. Tämän mahdollistaa hepatosyyttien Na-K-ATPaasi, jonka toiminnan seurauksena hepatosyytti on ympäristöönsä nähden negatiivisesti varautunut. Maksa syntetisoi vuorokaudessa 0.6 g sappihappoja, mikä on pieni osa koko sappihappokierrossa olevasta sappihappojen määrästä (12 25 g). Lyhenteet: KOL = kolesteroli, SH = sappihappo yhteys katoaa ja kehittyy maksan vajaatoiminta. Myös verenkierron vastus kasvaa ja porttilaskimopaine kohoaa, mistä seuraa porttilaskimon veren virtauksen muuttuminen käänteiseksi. Maksan verenkierto on tällöin kokonaan maksavaltimon varassa. Sinusoidin soluilla on merkittävä osuutensa kirroosin kehittymisessä. Erityisen tärkeitä ovat Dissen tilan liposyytit, jotka muuntuvat»myofibroblasteiksi» ja erittävät ympäristöön runsaasti ECM-proteiineja. Etanolin aineenvaihduntatuote asetaldehydi ja rasvojen peroksidaatiotuotteet kiihdyttävät ilmeisesti suoraan tätä synteesiä. Samoin vaikuttavat monet tulehduksenvälittäjäaineet sytokiinit. Maksan omista soluista erityisesti aktivoituneet Kupfferin solut tuottavat runsaasti sytokiineja, samoin verestä peräisin olevat tulehdussolut. Tuumorikasvutekijä beeta stimuloi erityisen vahvasti ECM-proteiinien tuotantoa. Sidekudoksen lisääntymiseen vaikuttaa paitsi lisääntynyt ECM-proteiinien tuotto myös niiden epänormaali hajoaminen. Maksan solut tuottavat metalloproteinaaseja, jotka pilkkovat ECM-proteiineja, ja normaalitilassa synteesin ja hajoamisen välillä vallitsee tasapaino. Eräät sytokiinit, kuten tuumorinekroositekijä alfa ja interleukiini 1, stimuloivat proteinaasien tuottoa, mikä mahdollisesti johtaa poikkeaviin pilkkoutumistuotteisiin ja niiden kertymiseen soluvälitilaan. Sappihapot ja sapen eritys Maksasta erittyy suolistoon noin puoli litraa sappea vuorokaudessa. Sapen koostumus on esitetty taulukossa 2. Sapen tehtävänä on parantaa rasvaliukoisten molekyylien absorptiota ohutsuolessa ja erittää suolistoon maksan tarpeettomiksi metaboloimia molekyylejä. Sappihapot ovat sapen keskeinen komponentti. Erityisesti keskilaskimon lähistöllä sijaitsevat 367

6 T a u l u k k o 1. Sappinesteen koostumus (Kaplowitz 1996). T a u l u k k o 2. Kolestaasin tavallisimpia syitä. Molekyylit Pitoisuus Maksansisäiset Maksanulkoiset Orgaaniset anionit Sappihapot (mmol/l) 3 45 Bilirubiini (mmol/l) 1 2 Rasvat Lesitiini (g/l) Kolesteroli (g/l) Proteiinit (g/l) Peptidit ja aminohapot Glutationi (mmol/l) 3 5 Glutamaatti (mmol/l) Aspartaatti (mmol/l) Glysiini (mmol/l) Elektrolyytit Kuten plasmassa Na +, K +, Ca 2+, Mg 2+ Cl, HCO3 6 Hepatiitit Etanoli Autoimmuunitaudit Suonensisäinen ravitsemus Systeemiset infektiot Hypoksia Lääkkeet Yli 30 lääkettä, mm. estrogeenit, erytromysiini, syklosporiini A, kulta, epilepsialääkkeet, tuberkuloosilääkkeet Sappikivet Sappitiepuutos Sklerosoiva kolangiitti Kolangiokarsinooma Haimakarsinooma Sappitiekystat maksasolut syntetisoivat kolesterolista primaarisia sappihappoja (kuva 7). Vesiliukoisuuden parantamiseksi nämä konjugoituvat joko tauriiniin tai glysiiniin ja erittyvät sappitiehyeen. Sappitiehyissä sappihapot muodostavat misellejä, jolloin K u v a 8. Sappihappomisellejä. Sappihapot, koolihappo ja kenodeoksikolihappo, asettuvat sapessa komplekseiksi, joissa lipofiiliset ryhmät ovat kohti keskustaa ja hydrofiiliset ryhmät (keltainen reuna) kohti vesifaasia. Yksikertaisen misellin (A) sisään voi kertyä rasvoja, erityisesti lesitiiniä. Sappihappo-lesitiinikompleksi sitoo kolesterolia (B), jonka pitoisuus sapessa on suuri. Häiriö tässä järjestelmässä johtaa kolesterolipitoisten sappikivien muodostumiseen. (Kuvan mallin on esittänyt Kaplowitz 1996). ne kykenevät tehokkaammin liittämään itseensä rasvaliukoisia molekyylejä, erityisesti kolesterolia (kuva 8). Ohutsuolen loppupäässä yli 90 % sappihapoista reabsorboituu porttilaskimoon, jota kautta ne palaavat maksaan uutta eritystä varten (enterohepaattinen kierto). Sappihapot kiertävät tällä tavoin kertaa vuorokaudessa maksan ja suolen väliä. Joka kierroksella pieni osa sappihapoista joutuu paksusuoleen, jossa bakteerit muuntavat ne sekundaarisiksi sappihapoiksi. Näistä osa kulkeutuu ulosteeseen ja osa reabsorboituu enterohepaattiseen kiertoon. Sappihappojen erityksen molekulaarinen perusta ei ole täysin selvä. Sappihapot ovat negatiivisesti varautuneita (anioneja), ja suolistosta palaavien sappihappojen takasinotto sinusoidaalisessa solukalvossa on kytkeytynyt solun sisään suuntautuvaan natriumin virtaukseen (kuva 7). Sappihappojen eritys sappitiehyeen tapahtuu ilmeisesti ATP:stä riippuvaisen kuljettajaproteiinin avulla. Tämän proteiinin rakenne on kuitenkin vielä tuntematon. Sappihappojen eritys säätelee pitkälti sapen muodostumista. Sapen eritys on kuitenkin osaksi sappihapoista riippumatonta. Tässä bikarbonaatin ja kloridin kulkeutumisella solukalvojen läpi lienee tärkeä merkitys. On myös esitetty, että GHS-tripeptidi (gamma-glutamyylikysteiini-glysiini), jota sapessa on runsaasti, kiihdyttäisi sapen eritystä. Kaiken kaikkiaan sappihapoista riippu- 368 H. Jalanko ja K. Höckerstedt

7 mattoman sapenerityksen molekylaarinen perusta on vielä auki. Monta syytä kolestaasiin Kolestaasilla tarkoitetaan sapen kerääntymistä maksaan. Kliinisesti se ilmenee sappinesteen komponenttien kuten sappihappojen, bilirubiinin ja kolesterolin kertymisenä vereen. Kolestaasin voi aiheuttaa hepatosyyttien toimintahäiriö tai sappiteiden tukos tai ahtautuminen (taulukko 3). Sappitiesairauksissa kolestaasin syntyminen on helposti ymmärrettävissä. Hepatosyyttiperäisen kolestaasin takana on useita, toistaiseksi huonosti tunnettuja syitä. Hepatosyyttien sinusoidaalisen ja sappitiehyeen liittyvän solukalvon toiminnalliset häiriöt lienevät tärkeitä. Esimerkiksi gramnegatiivisten bakteerien aiheuttamassa sepsiksessä endotoksiinin on ajateltu häiritsevän solukalvon Na-K-ATPaasin toimintaa ja näin estävän sappihappojen normaalin kierron. Monet lääkkeet aiheuttavat kolestaasia, mutta useimpien osalta syntymekanismi on avoin. Tärkeätä on muistaa, että potilaan ikterus ei aina merkitse sappikiveä tai muuta tukosta, vaan syy voi löytyä maksan parenkyymistä. Kirjallisuutta Kaplowitz N. Liver and biliary diaseases. Toinen painos. Baltimore: Williams & Wilkins, 1996 Mowatt A P. Liver disorders in childhood. Toinen painos. Lontoo: Butterworths, 1987 Mäkinen J E. Maksakirroosin histopatologinen diagnostiikka. Duodecim 1996; 112: Parkkila S, Niemelä O. Uutta tietoa alkoholimaksavauriosta. Duodecim 1995; 111: HANNU JALANKO, dosentti, erikoislääkäri HYKS Lasten ja nuorten sairaala PL HYKS KRISTER HÖCKERSTEDT, professori Kirurginen sairaala PL 264, HYKS 369

7. MAKSA JA MUNUAISET

7. MAKSA JA MUNUAISET 7. MAKSA JA MUNUAISET 7.1. Maksa myrkkyjentuhoaja SIJAINTI: Vatsaontelon yläosassa, oikealla puolella, välittömästi pallean alla Painaa reilun kilon RAKENNE: KAKSI LOHKOA: VASEN JA OIKEA (suurempi), VÄLISSÄ

Lisätiedot

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2. ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.2010 ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA Lähde: THL ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA

Lisätiedot

Maksasairaus ilmenee usein yllättäen potilaan

Maksasairaus ilmenee usein yllättäen potilaan KUVAT KERTOVAT Kun maksa vaivaa Hannu Jalanko ja Krister Höckerstedt T a u l u k k o 1. Esimerkkejä kysymyksistä, joihin»maksapotilaan» tutkimuksessa haetaan vastauksia kliinisten, laboratorio- ja röntgentutkimusten

Lisätiedot

Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4, 5 ja 6: Merkitse O, jos väite on oikein; V, jos väite on väärin. Oikea vastaus +1 p, väärä vastaus -1 p, tyhjä 0 p.

Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4, 5 ja 6: Merkitse O, jos väite on oikein; V, jos väite on väärin. Oikea vastaus +1 p, väärä vastaus -1 p, tyhjä 0 p. (Tenttiä tiivistetty nettiin laitettaessa, oikeassa tentissä 14 sivua/samat kysymykset) FYSIOLOGIA I KESKIPITKÄ LOPPUKUULUSTELU Yleisfysiologia 9.5.2001 80 p Nimi vsk Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4,

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA Verenkierto toimii elimistön kuljetusjärjestelmänä 6 Avainsanat fibriini fibrinogeeni hiussuoni hyytymistekijät imusuonisto iso verenkierto keuhkoverenkierto laskimo lepovaihe eli

Lisätiedot

Aikuisen ohutsuoli on noin viisi metriä pitkä

Aikuisen ohutsuoli on noin viisi metriä pitkä KUVAT KERTOVAT Erkki Savilahti Aikuisen ohutsuoli on noin viisi metriä pitkä putkimainen elin. Sen alkuosa duodenum muodostaa lyhyen retroperitoneaalisen kaaren mahanportista vapaaseen vatsaonteloon, ja

Lisätiedot

KandiakatemiA Kandiklinikka

KandiakatemiA Kandiklinikka Kandiklinikka Kandit vastaavat Immunologia Luonnollinen ja hankittu immuniteetti IMMUNOLOGIA Ihmisen immuniteetti pohjautuu luonnolliseen ja hankittuun immuniteettiin. Immunologiasta vastaa lymfaattiset

Lisätiedot

RUUANSULATUS. Enni Kaltiainen

RUUANSULATUS. Enni Kaltiainen RUUANSULATUS Enni Kaltiainen Ruuansulatus Mitä solu tarvitsee? Ruuan reitti - suu - nielu, ruokatorvi - maha - ohutsuoli - paksusuoli Säätely h"p://mediaserver- 2.vuodatus.net/g/79900/1235391893_karvinen.jpg

Lisätiedot

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja Kyösti Nuorva 2011 etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja infektiot voivat laukaista (keuhkoklamydia)

Lisätiedot

Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen

Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen Luennon sisältö Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen RuoRa 2013 Pentti Somerharju Yleistä digestiosta Rasvat (Lipidit) Proteiinit Hiilihydraatit Vitamiinit (B12) Kalsium Rauta Mihin digestiota tarvitaan?

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen. RuoRa 2013 Pentti Somerharju

Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen. RuoRa 2013 Pentti Somerharju Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen RuoRa 2013 Pentti Somerharju Luennon sisältö Yleistä digestiosta Rasvat (Lipidit) Proteiinit Hiilihydraatit Vitamiinit (B12) Kalsium Rauta Mihin digestiota tarvitaan?

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi

Lisätiedot

Ruoansulatus ja suolisto

Ruoansulatus ja suolisto Ruoansulatus ja suolisto Suoliston ja suolistoflooran terveys on hyvän terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo

Lisätiedot

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14

Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14 Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

Munuainen: - Rakenne - Tehtävät - Fysiologia Maksa: Tällä tunnilla:

Munuainen: - Rakenne - Tehtävät - Fysiologia Maksa: Tällä tunnilla: Maksa & Munuaiset Munuainen: - Rakenne - Tehtävät - Fysiologia Maksa: - Rakenne - Tehtävät Tällä tunnilla: Mitä kaikkia tehtäviä munuaisilla on elimistössä? Munuaisen tehtävät Kuonan poistaminen Nestetasapainon

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Kolekystektomian jälkeiset dyspeptiset vaivat ja kivut: 1 tabletti (150 mg) kahdesti vuorokaudessa.

VALMISTEYHTEENVETO. Kolekystektomian jälkeiset dyspeptiset vaivat ja kivut: 1 tabletti (150 mg) kahdesti vuorokaudessa. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ADURSAL 150 mg -tabletti, kalvopäällysteinen 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää 150 mg ursodeoksikoolihappoa. Täydellinen apuaineluettelo,

Lisätiedot

BI4 IHMISEN BIOLOGIA

BI4 IHMISEN BIOLOGIA BI4 IHMISEN BIOLOGIA IHMINEN ON TOIMIVA KOKONAISUUS Ihmisessä on noin 60 000 miljardia solua Solujen perusrakenne on samanlainen, mutta ne ovat erilaistuneet hoitamaan omia tehtäviään Solujen on oltava

Lisätiedot

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan

Vastaa lyhyesti selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan 1 1) Tunnista molekyylit (1 piste) ja täytä seuraava taulukko (2 pistettä) a) b) c) d) a) Syklinen AMP (camp) (0.25) b) Beta-karoteeni (0.25 p) c) Sakkaroosi (0.25 p) d) -D-Glukopyranoosi (0.25 p) 2 Taulukko.

Lisätiedot

Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress

Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress Twan Lammers, Fabian Kiessling, Wim E. Hennik, Gert Storm Journal of Controlled Release 161: 175-187, 2012 Sampo Kurvonen 9.11.2017

Lisätiedot

Valtimotaudin ABC 2016

Valtimotaudin ABC 2016 Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke

Pellavansiemenen. 6/2009 Hyvinvointia pellavasta -hanke Pellavansiemenen terveysvaikutukset Kooste Lähteenä käytetty artikkelia TarpilaA, WennbergT. TarpilaS: Flaxseedas a functionalfood. Current Topics in Neutraceutical Research 2005 (3);3:167-188 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pramipexol Stada. 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Pramipexol Stada. 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pramipexol Stada 18.10.2013, Versio V01 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Pramipexol STADA 0,088 mg tabletti Pramipexol STADA 0,18 mg tabletti Pramipexol STADA

Lisätiedot

Trusker'S Precious And Grace

Trusker'S Precious And Grace Trusker'S Precious And Grace KAARINA.KIRJONEN@HOTMAIL.FI Näyte: 870100003060 Näytetyyppi: seerumi Päiväys: 31-05-2018 TUTKIMUS TULOS VIITEVÄLI MATALA NORMAALI KORKEA. Kreatiniini ja Albumiini MATALA NORMAALI

Lisätiedot

HENGITYSKAASUJEN VAIHTO

HENGITYSKAASUJEN VAIHTO HENGITYSKAASUJEN VAIHTO Tarja Stenberg KAASUJENVAIHDON VAIHEET Happi keuhkoista vereen -diffuusio alveolista kapillaariin -ventilaatio-perfuusio suhde Happi veressä kudokseen -sitoutuminen hemoglobiiniin

Lisätiedot

Yksityiskohtaiset mittaustulokset

Yksityiskohtaiset mittaustulokset Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi

Lisätiedot

Elimistö puolustautuu

Elimistö puolustautuu Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Miten elimistö

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Labquality Days Jaana Leiviskä

Labquality Days Jaana Leiviskä Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia

Lisätiedot

Maksasairaudet ja niiden hoito. 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala

Maksasairaudet ja niiden hoito. 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala Maksasairaudet ja niiden hoito 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala Luennon sisältö Maksa ja sen tehtävät Maksasairaudet ja niiden hoito Alkoholimaksasairaudet Ei-alkoholiperäinen

Lisätiedot

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Hiilenkierto järvessä Valuma alueelta peräisin oleva orgaaninen aine (humus)

Lisätiedot

Sidekudos. Sidekudos. Makrofagi. Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä)

Sidekudos. Sidekudos. Makrofagi. Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä) Luento III Sidekudos Makrofagit (mononukleaarinen syöjäsolujärjestelmä) j j Maksan Kuppferin soluja Syntyvät luuytimessä promonosyyteistä Kulkeutuvat veren mukana eri kudoksiin Saadaan näkyviin vitaaliväreillä

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

Elimistö puolustautuu

Elimistö puolustautuu Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Mistä taudinaiheuttajat

Lisätiedot

Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Sukunimi Bioteknologia tutkinto-ohjelma Etunimet valintakoe pe Tehtävä 1 Pisteet / 15

Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Sukunimi Bioteknologia tutkinto-ohjelma Etunimet valintakoe pe Tehtävä 1 Pisteet / 15 Tampereen yliopisto Henkilötunnus - Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Sukunimi Bioteknologia tutkinto-ohjelma Etunimet valintakoe pe 18.5.2018 Tehtävä 1 Pisteet / 15 1. Alla on esitetty urheilijan

Lisätiedot

HEMOKROMATOOSI JA MUUT KERTYMÄSAIRAUDET

HEMOKROMATOOSI JA MUUT KERTYMÄSAIRAUDET HEMOKROMATOOSI JA MUUT KERTYMÄSAIRAUDET Maksan ja sappiteiden patologia Murikka-opisto, 19-20.05.2011 Martine Vornanen PSHP Tamperen Yliopistollinen sairaala AINEENVAIHDUNTASAIRAUDET Valtaosa maksan periytyvistä

Lisätiedot

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle

Liite I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle Liite I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntiluvan (-lupien) ehtojen muuttamiselle 1 Tieteelliset päätelmät Ottaen huomioon arviointiraportin, jonka lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC)

Lisätiedot

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin

Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin Luun aineenvaihdunnan biokemialliset mittarit: mitä, miksi ja milloin Marja-Kaisa Koivula FT, dosentti, sairaalakemisti 22.5.2014 Esityksen sisältö Mitä luun aineenvaihdunnalla tarkoitetaan? Mitä ovat

Lisätiedot

Henkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe. Sukunimi Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20

Henkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe. Sukunimi Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 elsingin yliopisto/tampereen yliopisto enkilötunnus - Biokemian/bioteknologian valintakoe Sukunimi 24. 5. 2004 Etunimet Tehtävä 1 Pisteet / 20 Solujen kalvorakenteet rajaavat solut niiden ulkoisesta ympäristöstä

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Helena Isoniemi ylilääkäri, professori Elinsiirto- ja maksakirurgian klinikka Martti Färkkilä ylilääkäri, professori Gastroenterologia HYKS 13.3.2014 Alkoholi

Lisätiedot

Suolistosairauksien laaja kirjo

Suolistosairauksien laaja kirjo Suolistosairauksien laaja kirjo Yhä yleisempien suolistosairauksien, Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen, lisäksi puhutaan myös mikroskooppisesta koliitista, lyhytsuolisyndroomasta ja kloridiripulista.

Lisätiedot

Etunimi: Henkilötunnus:

Etunimi: Henkilötunnus: Kokonaispisteet: Lue oheinen artikkeli ja vastaa kysymyksiin 1-25. Huomaa, että artikkelista ei löydy suoraan vastausta kaikkiin kysymyksiin, vaan sinun tulee myös tuntea ja selittää tarkemmin artikkelissa

Lisätiedot

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?

Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita? Hormonitaulukko Adrenaliini Lisämunuainen Erittyy suorituskykyä vaativissa stressitilanteissa. Vaikuttaa moniin elintoimintoihin fyysistä suorituskykyä lisäten, kuten kiihdyttää sydämen toimintaa, laajentaa

Lisätiedot

vauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit

vauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit vauriotyypit Kudosvaurion mekanismit Autoimmuniteetti Petteri Arstila Haartman-instituutti Antigeenin tunnistus HLA:ssa pitää sisällään autoimmuniteetin riskin: jokaisella on autoreaktiivisia lymfosyyttejä

Lisätiedot

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/198014/2014 Sylvant (siltuksimabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Tämä on Sylvant-valmistetta koskevan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joiden

Lisätiedot

Anatomia ja fysiologia 1

Anatomia ja fysiologia 1 Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli

Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli 8.11.2014 Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo:

Lisätiedot

Koliini on ravintoaineissa esiintyvä yhdiste, joka luokitellaan välttämättömäksi tai ehdollisesti välttämättömäksi ravintoaineeksi.

Koliini on ravintoaineissa esiintyvä yhdiste, joka luokitellaan välttämättömäksi tai ehdollisesti välttämättömäksi ravintoaineeksi. Koliini ja terveys Koliini on ravintoaineissa esiintyvä yhdiste, joka luokitellaan välttämättömäksi tai ehdollisesti välttämättömäksi ravintoaineeksi. Rasvaliukoista koliinia esiintyy monissa kasveissa,

Lisätiedot

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki

RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät

Lisätiedot

22. Ihmiselimistön ulkoiset uhat

22. Ihmiselimistön ulkoiset uhat Helena Hohtari Pitkäkurssi I 22. Ihmiselimistön ulkoiset uhat Immuunipuolustus Taudinaiheuttajat Erilaisia mikrobeja: - Bakteerit - Virukset - Sienet - Parasiitit Mikro-organismit elimistölle vieraita,

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Jokainen ml sisältää 50 mg d-alfa-tokoferolia tokofersolaanin muodossa, vastaten 74,5 IU tokoferolia.

Jokainen ml sisältää 50 mg d-alfa-tokoferolia tokofersolaanin muodossa, vastaten 74,5 IU tokoferolia. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Vedrop 50 mg/ml oraaliliuos 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Jokainen ml sisältää 50 mg d-alfa-tokoferolia tokofersolaanin muodossa, vastaten 74,5 IU tokoferolia. Apuaineet:

Lisätiedot

Farmasian tutkimuksen tulevaisuuden näkymiä. Arto Urtti Lääketutkimuksen keskus Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto

Farmasian tutkimuksen tulevaisuuden näkymiä. Arto Urtti Lääketutkimuksen keskus Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto Farmasian tutkimuksen tulevaisuuden näkymiä Arto Urtti Lääketutkimuksen keskus Farmasian tiedekunta Helsingin yliopisto Auttaako lääkehoito? 10 potilasta 3 saa avun 3 ottaa lääkkeen miten sattuu - ei se

Lisätiedot

Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali

Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali Hermoimpulssi eli aktiopotentiaali Piirrä opettajan johdolla kuvat hermoimpulssin etenemisestä 1. KAIKKI solut ovat sähköisesti varautuneita o sähköinen varaus solun sisäpuolella on noin 70 millivolttia

Lisätiedot

Kuinka entsyymit toimivat?

Kuinka entsyymit toimivat? Mitä ovat entsyymit? Entsyymit ovat proteiineja, jotka toimivat kemiallisten reaktioiden katalysaattorina elimistössä. Niitä voidaan verrata liekin puhaltamiseen tulen sytyttämiseksi. Jos liekkeihin ei

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla?

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Niina Kerttula infektiolääkäri OYS 29.9.2017 Alueellinen koulutus Yleistä suoliston mikrobistosta Noin 1000 bakteerilajia

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Numeta G16E, Numeta G19E 2332015, Versio 30 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI2 Julkisen yhteenvedon osiot VI21 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Joillakin sairaalapotilailla ei välttämättä

Lisätiedot

Laserin käyttö eläinlääkinnässä

Laserin käyttö eläinlääkinnässä Laserin käyttö eläinlääkinnässä Syyskoulutuspäivät Turussa 6.-7.10.2017 MAOL-Turku ry ELL Jouni Niemi Vetman Oy LASER Light Amplification by Stimulated Emission of Radiation MITEN DIODILASERIN VALO ON

Lisätiedot

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia

Hyötyosuus. ANNOS ja sen merkitys lääkehoidossa? Farmakokinetiikan perusteita. Solukalvon läpäisy. Alkureitin metabolia Neurofarmakologia Farmakologian perusteiden kertausta Pekka Rauhala Syksy 2012 Koulu, Mervaala & Tuomisto, 8. painos, 2012 Kappaleet 11-30 (pois kappale 18) tai vastaavat asiat muista oppikirjoista n.

Lisätiedot

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto

Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0

Lisätiedot

Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB

Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB ANEMIA Anemia = Hb laskee alle iän ja sukupuolen mukaisen viitearvon Anemian syntymekanismit Punasolujen

Lisätiedot

Proteiinilääkkeet luento

Proteiinilääkkeet luento Proteiinilääkkeet luento 9.10.2017 DNA Bioteknologisen lääketuotannon periaate proteiini RNA RNA DNA proteiini Solu voi olla bakteeri, eläinsolu, tai tuotantoeläimen solu Ø Geneettisesti muokattu solulinja

Lisätiedot

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Otto Kaukonen Tuotekehityspäällikkö Raisio Group Kotimainen kaura on superruokaa Kauran terveysvaikutukset

Lisätiedot

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä

E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä E Seleeni 7000 plex Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä KOOSTUMUS E-vitamiini 7 000 mg/kg B6-vitamiini B12-vitamiini C-vitamiini Sinkki (Zn) Seleeni (Se) 60 % natriumseleniittinä 40 % orgaanisena

Lisätiedot

Komplementtitutkimukset

Komplementtitutkimukset Komplementtitutkimukset Hanna Jarva HUSLAB ja Haartman-instituutti Bakteriologian ja immunologian osasto Komplementti osa luontaista immuunijärjestelmää koostuu yli 30 proteiinista aktivoituu kaskadimaisesti

Lisätiedot

Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen

Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen Luennon sisältö Ravintoaineiden Digestio ja Imeytyminen RuoRa 2014 Pentti Somerharju Yleistä digestiosta Rasvat (Lipidit) Proteiinit Hiilihydraatit Vitamiinit (B12) Kalsium Rauta Mihin digestiota tarvitaan?

Lisätiedot

Väärin, Downin oireyhtymä johtuu ylimääräisestä kromosomista n.21 (trisomia) Geeni s. 93.

Väärin, Downin oireyhtymä johtuu ylimääräisestä kromosomista n.21 (trisomia) Geeni s. 93. 1 I) Ovatko väittämät oikein (O) vai väärin (V)? Jos väite on mielestäsi väärin, perustele se lyhyesti väittämän alla oleville riveille. O/V 1.2. Downin oireyhtymä johtuu pistemutaatista fenyylialaniinin

Lisätiedot

Numeta G13E, Numeta G16E ja Numeta G19E infuusioneste, emulsio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Numeta G13E, Numeta G16E ja Numeta G19E infuusioneste, emulsio RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Numeta G13E, Numeta G16E ja Numeta G19E infuusioneste, emulsio 31.3.2016, Versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

11. Elimistö puolustautuu

11. Elimistö puolustautuu 11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

Primaari biliaari kolangiitti PBC

Primaari biliaari kolangiitti PBC Primaari biliaari kolangiitti PBC PBC on tulehduksellinen autoimmuunimaksasairaus. Se etenee yleensä hitaasti. Sairauden yleisin oire on väsymys. 3/2017 Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron

Lisätiedot

Munuaiskeräsessä alkuvirtsa suodattuu virtsatilaan.

Munuaiskeräsessä alkuvirtsa suodattuu virtsatilaan. KUVAT KERTOVAT Munuaisten toiminta II: Tubulus ja kokoojaputki Hannu Jalanko ja Christer Holmberg Munuaiskeräsessä alkuvirtsa suodattuu virtsatilaan. Se vastaa koostumukseltaan plasmaa vain proteiinit

Lisätiedot

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena

Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten

Lisätiedot

Hepatiitti B hiljaa etenevä sairaus

Hepatiitti B hiljaa etenevä sairaus Hepatiitti B hiljaa etenevä sairaus Hepatiitti B on HB-viruksen (HBV) aiheuttama tulehdus maksassa. Virus tarttuu ihmisestä toiseen syljen, muiden kehon eritteiden tai infektoituneen veren kautta. Hepatiitti

Lisätiedot

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.

Lisätiedot

Sappihappojen kuljettajaproteiinit rakenne ja toiminta

Sappihappojen kuljettajaproteiinit rakenne ja toiminta KIRJALLIE SA Sappihappojen kuljettajaproteiinit rakenne ja toiminta Pro Gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto Kemian laitos rgaanisen kemian osasto 14.4.2005 Jouni M. A. Voipio i TIIVISTELMÄ Sappihappojen

Lisätiedot

LASTEN VIITEARVOISTA. Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala

LASTEN VIITEARVOISTA. Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala LASTEN VIITEARVOISTA Esa Hämäläinen, oyl, dos HUSLAB Lasten ja Nuorten sairaala Meites et al. 1989 Soldin et al. 1999 Lapset eivät ole pieniä aikuisia Lapsuuden aikana maksan, munuaisten ja keuhkojen toiminta

Lisätiedot

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit?

ASEA. Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste. Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? ASEA Maailman ensimmäinen ja ainoa redoxsignalointimolekyyli valmiste Mitä ovat redoxsignalointimolekyylit? Kaikissa kehon soluissa on mitokondrioita, jotka ovat solujen voimanlähde. Mitokondriot erittävät

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Kapseli, kova Valkoinen kova liivatekapseli, joka sisältää valkoista tai lähes valkoista jauhetta.

VALMISTEYHTEENVETO. Kapseli, kova Valkoinen kova liivatekapseli, joka sisältää valkoista tai lähes valkoista jauhetta. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Ursosan 250 mg kapseli, kova 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi kova kapseli sisältää 250 mg ursodeoksikoolihappoa (UDCA:ta) vaikuttavana aineena. Täydellinen

Lisätiedot

Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö

Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Miten rokottaminen suojaa yksilöä? Immuunijärjestelmä Taudinaiheuttajilta suojaavan immuniteetin

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

Maksakokeiden viiterajat

Maksakokeiden viiterajat Maksakokeiden viiterajat - ovatko ne kohdallaan? Päivikki Kangastupa erikoistuva kemisti, tutkija Mistä tulen? Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kliinisen kemian laboratorio Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Mikä on valtimotauti?

Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen

Lisätiedot

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat

Lääkkeen vaikutukset. Lääkemuodot ja antotavat Lääkkeen vaikutukset Johanna Holmbom Farmaseutti Onni apteekki Lääkemuodot ja antotavat Tabletti Depottabletti Resoribletti Poretabletti Imeskelytabletti Kapseli Annosjauhe Oraaliliuos Tippa Peräpuikko

Lisätiedot

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013 Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin

Lisätiedot

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä

Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Lipoplus 15.12.2014, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Keinoravitsemushoitoa voidaan tarvita tukihoidoksi

Lisätiedot

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti

PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.

Lisätiedot

Hivenaineiden perustarpeen sekä hiukan lisääntyneen tarpeen tyydyttämiseen laskimoravitsemuksen yhteydessä.

Hivenaineiden perustarpeen sekä hiukan lisääntyneen tarpeen tyydyttämiseen laskimoravitsemuksen yhteydessä. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Addaven infuusiokonsentraatti, liuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Addaven sisältää: 1 ml 1 ampulli (10 ml) Kromikloridi 6 H 2 O 5,33 mikrog

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Laxido Appelsiini jauhe oraaliliuosta varten, annospussi 13,8 g

VALMISTEYHTEENVETO. Laxido Appelsiini jauhe oraaliliuosta varten, annospussi 13,8 g 1 LÄÄKEVALMISTEEN NIMI VALMISTEYHTEENVETO Laxido Appelsiini jauhe oraaliliuosta varten, annospussi 13,8 g 2 VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Jokainen annospussi sisältää seuraavat määrät vaikuttavia

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot