1987 vp. n:o 11 HALLITUKSEN KEHITYSYHTEISTYÖKERTOMUS EDUSKUNNALLE VUODELTA 1986

Transkriptio

1 1987 vp. n:o 11 HALLITUKSEN KEHITYSYHTEISTYÖKERTOMUS EDUSKUNNALLE VUODELTA 1986 HELSINKI 1987

2 ISSN Helsinki Valtion painatuskeskus

3 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Johdanto Suomen kehitysyhteistyö Avun määrän kehitys Kansainvälinen toiminta YK: n teknisen avun kanavat Kehitysrahoituslaitokset Kansainvälinen tutkimus ja muut avustukset Projektitoiminta Maittainen suuntaaminen ToimiaJoittainen suuntaaminen Kehitysluotot ja sekarahoitus Humanitäärinen apu Elintarvikeapu Kansalais- ja lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyön sekä kehitysjoukkotoiminnan tukeminen Teollinen kehitysyhteistyö Taloudellinen, teollinen ja teknologinen yhteistyö kehitysmaiden kanssa Teollisen kehitysyhteistyön rahasto Oy.. 21 Sivu 2.8. Erityiskysymyksiä Naisen asema Ympäristö Tutkimus Avun hallinto Yhteistyö pohjoismaiden ja muiden avunantajien kanssa Avunantajien välinen koordinointi Pohjoismainen yhteistyö Kehitysrahoituslaitokset ja kehitysmaiden talousuudistukset Metsätalous ja metsitys kehitysyhteistyössä Yleistä Sansibarin metsä- ja puutalouden kokonaissuunnitelma Erään Tansaniassa sijaitsevan luonnonmetsän pelastusoperaatio Khartoumin vihervyöhykkeen metsitys Tilastoliitteet A

4

5 5 1. Johdanto Kehitysmaiden ongelmat ovat edelleen mittavia eikä niitä valoisimpienkaan arvioiden mukaan pystytä ratkaisemaan nopeasti. Myönteistä on kenomuskautena ollut kehitysmaiden ilmaisema valmius ottaa vastuu kehityksestään omien toimenpiteidensä - lähinnä taloudellisten uudistusten- avulla. Samalla on kuitenkin avunantajilta vaadittu lisääntyvää apua, jotta tarpeellinen rakennemuutos saataisiin liikkeelle. Kansainvälisen yhteisön ponnistelut kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi suuntautuvat mainitun tarpeellisen rakennemuutoksen aikaansaamiseen sekä kehitysmaiden velkaongelman ratkaisemiseen. Erityisesti Saharan eteläpuoleisen Afrikan heikko kehitys ja velanhoitovaikeudet edellyttävät huomattavia ulkopuolisia tukitoimenpiteitä. Afrikka Vuoden 1985 jälkeiset suotuisat sääolosuhteet lisäsivät Afrikan maiden viljantuotantoa kolmanneksella ja toivat ainakin toistaiseksi helpotuksen hätätilanteeseen suurimmassa osassa manteretta. Tämän ansiosta ovat sekä Afrikan maat itse että avunantajat voineet jälleen kiinnittää huomionsa kauaskantoisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin kehityspyrkimyksiin. Vuoden 1986 kesäkuussa pidettiin YK:n yleiskokouksen Afrikkaa käsitellyt erityisistunto. Siellä päästiin yhteisymmärrykseen toimintaohjelmasta ' 'Afrikan taloudelliseksi elvyttämiseksi vuosina ". Ohjelma edellyttää Afrikan mailta itseltään huomattavia taloudellisia uudistuksia ja korjaustoimenpiteitä ja avunantajilta lisääntyvää tukea uudistusten toteuttamiseksi. Monet Afrikan maat ovat jo käynnistäneet huomattavat talouden rakenteelliset sopeuttamisohjelmat, jotka saavat myös kansainvälisen yhteisön tuen. Humanitaarisen ja elintarvikeavun tarve jatkuu monissa kehitysmaissa. Tyydyttävien elinolosuhteiden järjestäminen mm. maailman miljoonalle pakolaiselle edellyttää pitkäaikaista kansainvälistä apua. Eteläisessä Afrikassa on Mosambikista ja Angolasta tullut uusi kriisialue, jossa nälänhätä koettelee suuna osaa väestöstä. Katastrofi- ja elintarvikeavun tarve alueella on nopeasti lisääntynyt. Etelä-Afrikan Tasavallan toimenpiteet naapurimaiden hallitusten horjuttamiseksi ovat myös osaltaan pahentaneet tilannetta. Eteläisen Afrikan maiden pyrkimykset taloudellisen kehityksen ja riippumattomuuden turvaamiseksi ovat kokonaisuudessaan eräs merkittävä haaste avunantajamaille ja -järjestöille. Suomi on yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa tukenut eri tavoin alueen taloudellisen yhteistyöjärjestön, SADCC:n, kehityspyrkimyksiä. Tammikuussa 1986 pohjoismaat ja alueen yhdeksän jäsenmaata allekirjoittivat yhteisen julistuksen laajennetusta taloudellisesta ja kulttuuriyhteistyöstä. SADCC:n kehityspyrkimyksiä tuetaan lähinnä - vuonna 1986 budjettiin ensimmäistä kertaa otetulla - alueellisen yhteistyön määrärahalla. Alueen maista kuuluvat Suomen kahdenvälisen avun piiriin Mosambik, Sambia, Tansania ja Zimbabwe. Velka Kehitysmaiden ulkomainen velka on tällä hetkellä n miljardia Yhdysvaltain dollaria. Suurimmat velalliset ovat 15 keskituloista kehitysmaata, useimmat Latinalaisesta Amerikasta. Mutta myös köyhimmissä kehitysmaissa, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, velkojen hoito on maiden taloudellisen kehityksen este, koska se mm. tyrehdyttää osaltaan uudet investoinnit. Maailmanpankissa esitetyn ns. Baker-suunnitelman mukaan velkaongelman ratkaisupyrkimykset perustuvat pysyvän taloudellisen kasvun aikaansaamiseen velallismaissa. Se edellyttää sekä velallismaiden toteuttamia taloudellisia rakennemuutoksia että lisääntyvää ulkomaista rahoitusta niiden tukemiseksi. Ulkomaisen rahoituksen lähteenä ovat sekä kansainväliset kehitysrahoituslaitokset että avunantajat. Myös yksityisillä liikepankeilla on merkittävä tehtävä suurten, jo kehittyneiden, velallismaiden taloudellisen kasvun elvyttämisessä. Kehitysmaiden taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi on erityisesti Maailmanpankissa ja Kansainvälisessä Valuuttarahastossa pyritty määrätietoisesti edistämään kehityspoliittista vuoro-

6 6 puhelua avunantajien ja vastaanottajien välillä. Vuoden aikana yhä useampi kehitysmaa päätyi toteuttamaan kokonaisvaltaista talouden sopeuttamis- ja kasvuohjelmaa kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten ja avunantajien kanssa sovittujen suositusten ja viitteiden mukaisesti. OECD:n kehitysapukomitean, DACin, vuosittaisessa korkean tason kokouksessa joulukuussa 1986 todettiinkin, että kehitysavun lisääminen ja suuntaaminen joustavasti ja tehokkaasti taloudellisten sopeuttamisohjelmien tueksi on nyt uusi merkittävä haaste koko avunantajayhteisölle. Vaikka kehitysmaat ja teollisuusmaat ovatkin saavuttaneet yhteisymmärryksen monien ongelmien ratkaisumalleista, ei kehitysrahoitusta ja velkaongelmaa koskeneissa käytännön toimissa vuoden 1986 aikana merkittävästi edistytty. Viidestätoista päävelallismaasta ainoastaan Meksiko sai merkittävän lisärahoituspaketin sopeuttamisohjelmalleen. Latinalaisen Amerikan maat pyrkivät eri foorumeilla poliittisiin järjestelyihin velkojen hoidon keventämiseksi ja uusien luottojen saamiseksi. Velkatilannetta koskevat keskustelut - lukuunottamatta YK:nyleiskokouksessa joulukuussa hyväksyttyä periaatteelliselle tasolle jäänyttä päätöslauselmaa - lainanantaja- ja ottajamaiden välillä päättyivät kuitenkin eriäviin näkemyksiin. Monista keskituloisista kehitysmaista onkin tullut, ainakin väliaikaisesti, pääomia vieviä maita, sillä pääomapako, velanhoito sekä yksityisten pankkien 1980-luvun alkupuoleen verrattuna jyrkästi laskenut uusi lainanauto ovat kääntäneet nettovarainsiirrot negatiivisiksi. Ainoastaan julkinen kehitysrahoitus (julkinen kehitysapu sekä kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten lainananto) on kasvanut 1980-luvun aikana, noin 2,5 prosenttia vuosittain. Muut rahavirrat (yksityiset luotot, vientiluotot, suorat yksityiset sijoitukset) ovat laskeneet lähes romahdusmaisesti luvun alun jälkeen. Julkisen kehitysrahoituksen osuus kehitysmaihin suuntautuvista rahavirroista onkin jälleen noussut 60-luvun tasolle eli noin 60 prosenttiin. Suomen antama kehitysapu kasvoi edelleen voimakkaasti vuoden 1986 aikana ja kehitysyhteistyövarojen osuus bruttokansantuotteesta nousi 0,47 prosenttiin. Pyrkimyksenä on saavuttaa 0, 7 prosentin bruttokansantuoteosuus vuonna OECD:nkehitysapukomitean (DAC) joulukuisessa Suomen kehitysavun tutkinnassa Suomi sai erityistä kiitosta sekä kehitysavun määrällisestä lisäämisestä että toimenpiteistä avun tehokkuuden ja tuloksellisuuden parantamiseksi. Tutkinnassa kehoitettiin Suomea kehittämään avun hallinnosta vastaavia henkilöresursseja kasvavien määrärahojen myötä. Erityisesti avun kenttähallinnon hoitamiseen kohdemaissa tulisi osoittaa lisää voimavaroja. Tutkinnassa todettiin myös tyydytyksellä Suomen pyrkimykset ympäristönäkökohtien entistä suurempaan huomioonottamiseen kehitysyhteistyössä. Ympäristön tilan vaikutus kehitysmaiden taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen on kokonaisuudessaan korostunut ja kysymystä käsitteli laajasti mm. keväällä 1987 raporttinsa jättänyt Maailman Ympäristö ja Kehityskomissio (ns. Brundtlandin komissio). Ympäristön säilyminen on muodostunut edellytykseksi kestävän taloudellisen kehityksen turvaamiselle. Monenvälisen kauppajärjestelmän tulevaisuuden kannalta oli tärkeää että satakunta GATTin sopimusosapuolta päätti syksyllä 1986 aloittaa uuden kauppaneuvottelukierroksen. Tulleja ja muita kaupanesteitä koskevien perinteisten neuvotteluaiheiden lisäksi tullaan ns. Uruguayn neuvottelukierroksella pyrkimään säännösten ulottamiseen myös teollisoikeuksien, kansainvälisen sijoitustoiminnan ja palvelujen kaupan aloille. Neuvotteluosapuolet sopivat Punta del Esten julistuksessaan myös siitä, että kierroksen aikana tullaan pidättymään uusien kaupanesteiden käytöstä ja pyrkimään hiljattain käyttöön otettujen rajoitusten vähentämiseen. Taloudellisten Kehitysmaasuhteiden N euvottelukunta (TALKE) käsitteli kertomusvuonna lukuisia kehitysyhteistyöhön ja kehitysmaihin liittyviä kysymyksiä. TALKE antoi mm. lausunnon kehitysmaiden velkatilanteesta. Sen mukaan tulisi kehitysyhteistyössä kiinnittää kasvavassa määrin huomiota siihen, että annettu apu edistää vastaanottajamaiden kasvua niiden omista lähtökohdista. Kehitysyhteistyö tulisi suunnata taloutta nopeasti elvyttäviin kohteisiin. Lausunnossa korostetaan myös talouspoliittisten uudistusten tarvetta useissa kehitysmaissa sekä kahdenvälisen avun ja kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten tukea niille. TALKE järjesti lokakuussa 1986 kehitysyhteistyötä koskevan seminaarin, johon osallistui eduskunnan, valtionhallinnon sekä merkittävien tutkimuslaitosten ja etujärjestöjen edustajia.

7 7 2. Suomen kehitysyhteistyö 2.1. Avun määrän kehitys Suomen kansainväliseen kehitysyhteistyöhön osoitettiin vuonna 1986 budjettivaroja yhteensä 1654 miljoonaa markkaa. Määrärahat kasvoivat edellisesta vuodesta 323,4 miljoonalla markalla eli 24,3 prosentilla. Määrärahoista käytettiin 1585,6 miljoonaa markkaa, eli maksatusaste oli noin 96 prosenttia. Kesällä 1985 hallitus teki periaatepäätöksen kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämisestä 0,47 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuonna 1986 ja 0,55 prosenttiin vuonna Näin kehitysavun osuus bruttokansantuotteesta nousee tasaisesti siten, että 0, 7 prosentin tavoite saavutetaan vuonna Kertomusvuonna määrärahojen osuus bruttokansantuotteesta kasvoikin edellisen vuoden 0,40 prosentista 0,47 prosenttiin. Vuoden 1987 tulo- ja menoarviossa hyväksytyt määrärahat miljoonaa markkaa vastaavat asetettua 0,55 prosentin tavoitetta. Myös hallituksen vuoden 1988 sekä vuoden 1989 tulo- ja menoarvioesitys tulee perustumaan tavoitteeseen saavuttaa kehitysyhteistyövarojen 0, 7 prosentin bruttokansantuoteosuus kuluvan vuosikymmenen aikana. Hallitus on pyrkinyt siihen, että monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön käytettäisiin keskimäärin 40 prosenttia Suomen kehitysyhteistyövaroista ja 60 prosenttia kanavoituisi kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön. Kertomusvuonna monenkeskiseen apuun osoitettiin 662 miljoonaa markkaa ja kahdenväliseen apuun 992,9 miljoonaa markkaa, mikä vastaa asetettua tavoitetta. Kokonaismäärärahojen ja -maksatusten sekä maksatusten bruttokansantuoteosuuden kehitys on esitetty liitteessä 1. Monenkeskisen avun maksatusten kehitys on esitetty liitteessä 2 ja vastaavasti kahdenvälisen avun maksatukset liitteessä Kansainvälinen toiminta Erityisesti YK-rahastojen osuus monenkeskisestä avusta on noussut viime vuosina. Kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten lisärahoitusneuvotteluissa Suomi on korottanut suhteellista osuuttaan Maailmanpankin Kansainvälisessä kehitysjärjestössä (IDAssa). Suomi on osallistunut myös kehitysrahoituslaitosten (Maailmanpankki, IFAD) vapaaehtoisten Afrikka-ohjelmien rahoittamiseen ja näin ohjannut apua vaikeimmassa asemassa oleville kehitysmaille YK:n teknisen avun kanavat Yleistä YK-järjestelmän kautta lahjana annettavaa apua asiantuntijapalveluihin, selvitysten, tutkimusten, projektisuunnitelmien laatimiseen ja koulutukseen kutsutaan tekniseksi avuksi. YK-järjestelmän keskeisimmät teknisen avun rahastot ovatyk:nkehitysohjelma UNDP, YK:n lastenrahasto UNICEF ja YK:n väestörahasto UNFP A. Näiden kolmen rahaston kautta kanavoidaan valtaosa teknisestä avusta. Suomi on vuodesta 1985 alkaen antanut kyseisille rahastoille kolmivuotiset maksulupaukset, mikä helpottaa rahastojen toiminnan monivuotista suunnittelua. YK:n kehitysohjelma UNDP Vuonna 1970 sovittiin YK:n kehitysohjelman UNDP:n toiminnan perusperiaatteista, jotka ovat edelleen voimassa. Kukin kehitysmaa saa avustusta koskevat 5-vuotiset suunnitteluluvut, joiden pohjalta se laatii yhdessä UNDP:n kanssa ns. maaohjelman osoittamaan varojen käyttötarkoituksen. Maaohjelma on kaikille YK-järjestelmän eri osille viitekehys, jota niiden toiminnan tulee täydentää. Kehitysmaassa UNDP:n paikallisedustajan puolestaan tulee toimia YK-järjestöjen yhteisenä edustajana ao. maan viranomaisiin päin avustusten yhteensovittamiseksi luvun lopussa ja 1980-luvun alussa todettiin, ettei UNDP:n toiminta edennyt suunnitelmien mukaan, koska avustuksia ei kyetty riittävästi kanavoimaan UNDP:n kautta. Sen hallinnollisesti hidas ja monimutkainen varojen ohjelmointi kannusti erityisjärjestöjä lisäämään

8 8 UNDP:n ulkopuolisia rahoituskanavia. Tämä puolestaan johti koordinaation heikentymiseen luvun puolivälissä UNDP:n neljättä viisivuotisohjelmointijaksoa ( ) valmisteltaessa rahoittajamaat alkoivat kartoittaa UNDP:ssä ilmenneitä ongelmia. Työssä on onnistuttu ja luottamus UNDP:n toimintaan on palannut. Hallintoneuvostotyöskentelyä on kehitetty mm. perustamalla erityinen työryhmä pohtimaan avun ohjelmoinnissa esiintyviä kysymyksiä; maaohjelmien laadinnassa on otettu käyttöön tehostettu ohjeisto ja paikallistason koordinaatiota on ryhdytty parantamaan ao. maan omaa hallintokapasiteettia kohentamalla. Luottamuspulan väistyminen näkyy eri maiden - Yhdysvaltoja lukuun ottamatta - UNDP:lle antamien avustusten kasvamisena. Pohjoismaiden tuki järjestölle on ollut perinteisesti vankka. Suomi on viime vuosina lisännyt apuaan UNDP:lle, mutta tästä huolimatta avustus on vielä OECD-maihin verrattuna vaatimaton. UNDP:n toiminnan viimeaikainen tehostuminen ja hallin- toneuvoston jäsenyys vuoden 1987 alusta alkaen seuraavaksi kolmeksi vuodeksi antavat perusteet kasvattaa edelleen Suomen tukea tälle YK-järjestelmän keskeiselle teknisen avun rahoituskanavalle. UNDP:n yhteydessä toimii myös joukko pieniä erityisrahastoja. Vuoden 1986 aikana käynnistettiin keskustelu niiden tulevaisuudesta ja tätä koskevat ehdotukset tulevat UNDP:n hallintoneuvoston käsittelyyn vuonna Suomi on osoittanut tukea vain niille erityisrahastoille, joiden toiminta kohdistuu vähiten kehittyneisiin maihin. Sosiaalisen kehityksen ohjelmat Hallitus on jatkuvasti korostanut kehitysmaiden sosiaalisen kehityksen tukemisen merkitystä taloudellisen kehityksen ja kasvun rinnalla. Tämän periaatteen yhdistäminen monenkeskiseen apuun on merkinnyt tuen keskittämistä keskeisiin ja tehokkaisiin järjestöihin. Kertomusvuonna tämä on merkinnyt kasvavia panoksia etenkin YK:n lastenrahastolle UNICEFille ja YK:n väestörahastolle UNFP Alle. YK:n lastenrahaston merkitys monenkeskisenä avustuskanavana on kasvanut. YK:n maksulupauskonferenssissa marraskuussa 1986 UNICEF oli UNDP:n jälkeen suurin teknisen avun rahoituskohde. UNICEFin lasketaan tänä vuonna saavan hallituksilta noin 250 miljoonaa dollaria, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vuonna Muista lähteistä saatavat avustukset (kansalliset yhdistykset, postikorttimyynti ja hätäapu) nostavat UNICEFin käytettävissä olevat varat noin 460 miljoonaan dollariin. Suomen avustus UNICEFille on viimeisten viiden vuoden aikana kasvanut 10 miljoonasta markasta 87 miljoonaan markkaan (1987). Suomi on nyt UNICEFin viidenneksi suurin rahoittaja. Tarkoituksena on vastaisuudessa hidastaa Suomen yleisavustusten kasvuprosenttia ja pyrkiä säilyttämään jo nyt saavutettu, muihin rahoittajiin verrattuna korkea avustustaso. Pohjoismaat ovat UNICEFin merkittävimpiä rahoittajia, ja niiden jatkuva edustus hallintoneuvostossa (kaksi maata vuorotteluperiaatteen mukaan) mahdollistaa tämän maaryhmän näkyvän panoksen UNICEFin toimintojen kehittämisessä. Suomikin on tiiviisti osallistunut keskusteluihin toimintapoliittisista painopisteistä. Vaikka UNICEF on kansainvälisesti arvostettu, ja vapaa poliittisista ristiriidoista, ei se ole täysin säästynyt arvostelulta. Viime aikoina rahaston toiminnan on sanottu keskittyneen liiaksi tiettyihin, sinänsä tukemisen arvoisiin kampanjoihin (esim. rokotus ja ripulitautiehkäisy); niiden sijaan rahaston tuen turvin on toivottu rakennettavaksi kokonaisvaltainen äitien ja lasten peruspalvelujen verkosto, joka tähtäisi nimenomaan sosiaalisen kehityksen pysyvien edellytysten luomiseen ja ylläpitämiseen. Sihteeristössä valmistellaan vuoden 1987 hallintoneuvostoa varten esityksiä ohjelmointia koskeviksi periaatteiksi, joissa hahmotetaan kokonaisvaltainen avustussuunnitelma tulevia vuosia varten. YK:ssa väestöpoliittisten kysymysten merkitystä on viime vuosien aikana kasvavassa määrin korostettu ja koko ongelmakenttä on paraikaa tärkeässä kehitysvaiheessa. Väestökysymystä ja sen mukanaan tuomia ongelmia on tunnistettu myös niillä alueilla - mm. Afrikassa -, joita ennen on pidetty tässä suhteessa ongelmattomina. Nopea 3,3 prosentin väestökasvu on havahduttanut ihmiset ja hallitukset ympäri maailman huomaamaan, ettei Afrikkakaan säästy väestökasvun mukanaan tuomilta sosiaalisilta, taloudellisilta, terveydellisiltä ja poliittisilta ongelmilta. Suomi on tukenut väestöalan kansainvälistä tormmtaa paaasrassa YK:n väestörahaston UNFPAn kautta. UNFPAlla on vuonna 1987 käytössään noin 136,5 miljoona dollaria. Avustusten määrä on vuodessa kasvanut noin 10 prosenttia.

9 9 Kasvu osoittaa kansainvälisen yhteisön kasvavan kiinnostuksen väestöohjelmia kohtaan. Suomikin on katsonut, että lisätty tuki UNFP Alle on peruste! tua. UNFPAn varoista noin puolet käytetään perhesuunnitteluohjelmiin. Rahaston työkenttään kuuluvat myös mm. väestötilastot, väestöpolitiikan suunnittelu ja seuranta sekä erityisohjelmat, joissa kiinnitetään huomiota mm. naisen aseman parantamiseen. YKn väestörahasto järjesti yhteistyössä Maailmanpankin kanssa Genevessä kesäkuussa 1986 kokouksen, jossa käsiteltiin erityisesti Afrikan väestölaskentaohjelmaa. Ohjelmalla tulee olemaan suuri merkitys Afrikan maiden yhteiskuntapolitiikan suunnittelussa. Kokouksessa sovittiin, että UNFPAlle annetaan avustusten koordinoinnin päävastuu. Suomi päätti lokakuussa 1986 tukea tätä ohjelmaa 10,5 miljoonan markan lisärahoituksella Kehitysrahoituslaitokset Yleistä Suomi on jäsenenä kolmessa maailmanpankkiryhmään kuuluvassa kehitysrahoituslaitoksessa: Kansainvälisessä jälleenrakennuspankissa (IBRD), Kansainvälisessä kehitysjärjestössä (IDA) ja Kansainvälisessä rahoitusyhtiössä (IFC). Niiden lisäksi Suomi kuuluu Aasian (AsDB), Afrikan (AfDB) ja Latinalaisen Amerikan (IDB) alueellisiin kehityspankkeihin ja -rahastoihin sekä Maatalouden kehittämisrahastoon (IFAD). Kehityspankkien toiminta perustuu siihen, että pankit voivat jäsenmaiden pääomankorotusten yhteydessä maksamasta käyttöpääomasta ja niiden antamaa takuupääomaa vastaan pääomamarkkinoilta lainaamistaan varoista myöntää kehitysmaille edullisia lainoja. Kehitysrahastot sen sijaan auttavat kehitysmaita myöntämällä luottoja, joiden ehdot on pehmennetty jäsenmailta lisärahoituksin saadulla kehitysavulla. Oman luotonantonsa lisäksi rahoituslaitoksilla on myös huomattava vaikutus kehitysmaiden talouspolitiikkaan. Erityisesti kehitysmaiden taloudelliseen rakennesopeuttamiseen Suunnatulla rahoituksella ja yhteisrahoitusohjelmilla pyritään vauhdittamaan muuta ulkoista rahoitusta. Kehitysrahoituslaitosten toimintaa seurataan ja siihen vaikutetaan laitosten hallintoelimissä toimivien Suomen edustajien sekä laitosten vuosikokouksiin ja neuvotteluihin osallistuvien virka- miesten kautta sekä erilaisten vierailujen ja konsultaatioiden yhteydessä. Pääomankorotus- ja lisärahoitussopimuksista neuvoteltaessa on myös mahdollisuus vaikuttaa lainaohjelmien sisältöön. Yksittäisen maan äänimäärä ja sitä kautta muodollinen vaikutusmahdollisuus määräytyy pääomaosuuden mukaan. Parantaakseen vaikutusmahdollisuuksiaan Suomi toimii läheisessä yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa ja on eri rahoituslaitoksissa niiden kanssa samassa äänestysryhmässä. Äänestysryhmien johtokuntaedustaja määräytyy ryhmän sisäisen vuorottelujärjestelmän mukaan. Viime vuoden aikana suomalaiset johtokuntaedustajat jättivät tehtävänsä Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kehityspankin johtokunnissa. Sen sijaan Maailmanpankissa Suomen edustaja aloitti kolmivuotiskauden varaedustajana johtokunnassa. Rahoituslaitosten projektitoiminnan ja hankintojen kaupallisesta seurannasta vastaavat ensisijaisesti kehitysmaissa ja päämajakaupungeissa olevissa Suomen edustustoissa toimivat virkamiehet. Heiltä saadut kehitysrahoituslaitosten projekteja koskevat tiejot toimitetaan keskitetysti Ulkomaankauppaliittoon tai yrityksille niiden tekemien toimeksiantojen pohjalta. Ulkoasiainministeriö osallistuu yrityksille suunnatmun rahoituslaitosten esittelyyn. Samoin ministeriö on aktiivisesti mukana rahoituslaitosten johdon ja projektiasiantuntijoiden vierailujen järjestämisessä Suomeen. Vuoden 1986 aikana tehtiin Suomen ja Maailmanpankin välillä sopimus rahastosta, joka mahdollistaa suomalaisten asiantuntijoiden palkkaamisen pankin projektivalmistelutehtäviin. Suomalainen elinkeinoelämä saanee tätä kautta uuden mahdollisuuden tutustua pankin hankkeisiin ja näitä toteuttaviin viranomaisiin. Suomen osallistuminen projektiyhteistyöhön ja yhteisrahoitushankkeisiin kehityspankkien kanssa lisää omaa asiantuntemustamme ja antaa samalla mahdollisuuden vaikuttaa projektien sisältöön. Syksyllä 1984 solmitun Suomen ja Maailmanpankin välisen yhteisrahoitussopimuksen perusteella Suomi on ollut aktiivinen yhteisrahoittaja Maailmanpankin hankkeissa. Vuoden 1987 tulo- ja menoarvioon sisältyvä määräraha kehitysmaihin myönnettäviä korkotukiluottoja varten avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia Suomen ja kehitysrahoituslaitosten välillä. Kehitysrahoituslaitosten rahoittamien projektien hankinnat perustuvat pääsääntöisesti kansainvälisiin tarjouskilpailuihin, jotka ovat avoimia ainoastaan rahoituslaitosten jäsenvaltioiden A

10 10 yrityksille. Jäsenyys on täten kaupallisessa mielessä oleellinen edellytys hankintojen saamiseen. Jäsenyys kehitysrahoituslaitoksissa on lisännyt suomalaisyritysten mahdollisuuksia osallistua hyvin valmisteltuun maailmanlaajuiseen kehitysyhteistyöhön. Viranomaisten toimin pyritään poistamaan hankintojen Suomeen suuntautumisen tiellä olevia esteitä. Kuitenkin viime kädessä hankinnat riippuvat suomalaisyritysten omatoimisuudesta, kilpailukyvystä ja valmiudesta itse kohdemaassa. Suomalaisyritysten mielenkiinto kehitysrahoituslaitosten hankkeisiin on kasvanut. Yritykset ovat saaneetkin yhä useampia hankkeita toteutettavakseen, joskin tilanne vaihtelee vuosittain ja laitoskohtaisesti. Laitoskohtainen tarkastelu Kansainvälisen kehitysjärjestön IDAn kahdeksannesta lisärahoituksesta päästiin sopimukseen vuoden 1986 lopulla. Kahdeksannen lisärahoituksen kokonaismääräksi varainhoitovuosiksi sovittiin 12,4 miljardia dollaria siten, että 11,5 miljardia muodostuu varsinaisesta lisäyksestä ja loput vapaaehtoisista avustuksista. Suomi korotti osuuttaan IDAn kahdeksannessa lisärahoituksessa 0, 7 prosentista 0,8 prosenttiin. Maksuosuudeksemme muodostuu näin ollen 92 miljoonaa US dollaria, eli noin 468,18 miljoonaa markkaa. Lisärahoituksen kokonaismäärän kasvu kuvastaa avunantajamaiden järjestölle osoittamaa luottamusta rahoituskanavana vähiten kehittyneille maille. Kehitysmaiden velkaongelmien käsittelyn yhteydessä esille nousseet vaatimukset näissä maissa toteutettavista rakenteellisista sopeutustoimenpiteistä heijastuvat lisärahoituksella rahoitettavissa kohteissa. Perinteisen projektirahoituksen lisäksi on sovittu siitä, että IDA rahoittaa vuosina entistä enemmän laajoja kokonaisuuksia toimiala- ja rakennesopeuttamisluottojen muodossa. Sovitussa IDA-ohjelmassa asetetaan Afrikan maat etusijalle, sillä IDA-rahoituksesta prosenttia ohjataan Afrikkaan. Neuvottelujen uutena piirteenä oli Maailmanpankkiin liittyvien kysymysten kytkeminen IDAn lisärahoitusneuvotteluihin. Muutamat jäsenvaltiot ilmoittivat osuutensa korottamista pankin pääomasta ehdoksi joko IDA-osuutensa säilyttämiselle Oapani) tai vapaaehtoisten lisäavustusten maksamiselle IDAlle (Kanada, Hollanti, Intia, Etelä-Korea). Afrikan tilanteen kärjistyttyä kysymys köyhimpien Afrikan kehitysmaiden tarvitsemista kehitysapuvirroista on ollut laajalti esillä Maailmanpankkiryhmässä. Sen aloitteesta vuoden 1985 alussa aikaansaatu Afrikka-rahasto mobilisoi nopeasti miljardin dollarin lisäavustuksen, johon Suomi osallistuu 78 miljoonan markan suuruisella avustuksella. Vuoden mittaan kahdesti kokoontuneessa Valuuttarahaston ja Maailmanpankin yhteisessä kehityskomiteassa on arvioitu Afrikan maiden toteuttamia uudistuksia, jotka tähtäävät entistä tasapainoisempaan kasvuun. Kehitysavun lisääminen näiden uudistusten toteuttamiseksi on erityisen tärkeää. Maailmanpankin Afrikkaa koskevassa raportissa arvioidaan Afrikan maiden tarvitsevan rahoitusvajeensa kattamiseksi pehmeäehtoisia lisävaroja 2, 5 miljardia dollaria vuosittain seuraavan viiden vuoden aikana. Maailmanpankin Afrikka-ohjelmaa koskevassa raportissa käsitellään avoimesti ja kriittisesti kehitysavun ja Afrikan maiden talouspolitiikan virheitä ja esitetään keinoja niiden korjaamiseksi. Ohjelma ei edusta pelkästään Maailmanpankin arvioita, vaan hyvin monet Afrikan maat ovat itse olleet samaa mieltä tarvittavista muutoksista. Ohjelmaan liittyvien lainojen saannin ehdoksi asetettiin maissa toteutettavat talouspoliittiset uudistukset. Vaikka kokonaisarvioita ohjelman vaikutuksesta ei vielä ole mahdollista tehdä, on merkkejä talouden kehittymisestä myönteiseen suuntaan ollut havaittavissa monessa ohjelman piiriin kuuluvassa maassa. Maailmanpankkiryhmän aloitteesta perustettiin vuoden 1986 aikana myös Afrikan aluetta koskeva erityinen projektienkehittämisrahasto (African Project Development Facility). Sen tehtävänä on edistää pienten yrittäjien projektien suunnittelua ja valmistelua. Erityisrahastolla on toimistot sekä Abidjanissa että Nairobissa. Yksityisen investointitoiminnan rohkaisemiseen kehitysmaissa tähtäävä Monikansallista investointitakuujärjestelmää, MIGAa, koskeva perustamissopimus tuli voimaan vuoden 1986 aikana. Suomi ei ole vielä liittynyt tähän Maailmanpankin yhteydessä toimivaan takuujärjestelmään. Afrikan kehityspankkiryhmälle on alueen kriittinen taloudellinen tilanne merkinnyt uusia haasteita. Voidakseen osallistua merkittävällä tavalla maanosansa kehittämiseen sen on kyettävä omaksumaan entistä aktiivisempi, näkyvämpi ja esimerkillisempi rooli Afrikan maille tulevan avun koordinoinnissa ja ratkaisujen etsimisessä alueen vaikeisiin ongelmiin. Afrikan pankkiryhmä on ottanut tavoitteekseen kasvattaa osuuttaan Afrik-

11 11 kaan suuntautuvasta julkisesta kehitysavusta nykyiseltä 2-3 prosentin tasolta 8-10 prosenttiin. Vuonna 1986 pankin johto ryhtyi valmistelemaan neljättä yleistä pääomankorotusta. Tarkoituksena on kaksinkertaistaa nykyinen pääoma. Perussyinä suureen pääomankorotukseen ovat Afrikan taloudellinen tila sekä pankin pyrkimys laajentaa osallistumistaan jäsentensä kehitysohjelmien rahoittamiseen. Pankki on myös uudistanut hallintoaan sekä pyrkinyt tehostamaan toimintaansa kehittämällä projektien valmistelua ja hallintoa. Pankki on perinteisen projektirahoituksen lisäksi ulottanut rahoitusta myös toimialakohtaisiin ja talouden rakenteellisiin sopeutusohjelmiin. Vuonna 1986 Suomi maksoi osuutenaan pankin kolmanteen pääomankorotukseen 5,3 miljoonaa markkaa. Suomen osuus pankin osakepääomasta on 0,41 prosenttia. Afrikan kehityspankin yhteydessä toimiva Afrikan kehitysrahasto, AfDF, oli vuoden 1986 loppuun mennessä rahoittanut yhteensä 476 kohdetta, joista maatalouden alaan kuului noin prosenttia. Liikenteen osuus on noin neljännes, sosiaalisen kehityksen vajaat 20 prosenttia. Teollisuuden osuus on pysynyt koko ajan alle kymmenenä prosenttina. Suomi maksoi vuonna 1986 osuutenaan rahastolle 36,1 miljoonaa markkaa. Suomen osuus kolmannesta lisärahoituksesta oli 1,32 prosenttia. Aasian kehityspankki, AsDB, joka pyrkii edistämään Aasian ja Tyynenmeren alueen taloudellista ja sosiaalista kehitystä, päätti vuonna 1985 erityispääomankorotuksesta. Suomi on vuonna 1986 maksanut ensimmäisen erän vuosma toteutettavasta korotuksesta. Aasian kehitysrahaston, AsDF:n, vuosina toteutettavaa neljättä lisärahoitusta koskevat neuvottelut saatiin päätökseen keväällä Lisärahoituksen suuruus on 3,6 miljardia dollaria. Suomen osuudeksi tuli 28,8 miljoonaa dollaria eli 151,7 miljoonaa markkaa. Aasian kehityspankkia ja sen japanilaisen presidentin johtamistapaa arvosteltiin julkisesti vuoden loppupuolella ilmestyneessä alueen talousjulkaisussa. Erityisesti pankin lainanantomenettely ja työtavat olivat kritiikin kohteena. Suomen äänestysryhmä piti arvostelua suhteettomana, epäasiallisena ja harhaanjohtavana pankkia kohtaan, jonka toiminta on ollut kiitettävää. Ajallisesti toiminnan arvioimiseen oli aihetta, koska pankin 1983 hyväksytty suunnitelma toiminnan painopisteistä ei välttämättä kaikilta osin vastannut kehitysmaissa tapahtuneita muutoksia ja tar- peita. Kevään vuosikokouspuheessa Suomi esitti parannusta lainaohjelmien suunnitteluun ja projektien hallintoon. Parhaillaan käydään keskusteluja pankin vuodet kanavasta toimintasuunnitelmasta. Julkinen kritiikki on osaltaan tehostanut rakentavaa laitoksen sisäistä vuoropuhelua sekä pyrkimystä alueen maiden taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tehokkaaseen edistämiseen. Latinalaisen Amerikan kehityspankissa, IDB:ssä, jonka toiminta on perinteisesti muodostunut projektirahoituksesta, on erityisesti toimialueella vallitsevien taloudellisten ongelmien johdosta jouduttu suuntaamaan toimintaa uudelleen luvun alusta lähtien Latinalaista Amerikkaa on koetellut pahin taloudellinen kriisi sitten 1930-luvun pulavuosien. Vuoden 1985 lopussa tuotanto oli monissa maissa laskenut vuoden 1977 tasolle ja henkeä kohti laskettu kansantulo noin vuosikymmenen takaisiin lukuihin. Kehitysmaiden velasta, joka nykyään on noussut jo tuhanteen miljardiin dollariin, Latinalaisen Amerikan maiden velan osuus on yli 40 prosenttia. Vuoden aikana neuvoteltavassa Latinalaisen Amerikan kehityspankin seitsemännessä lisärahoituksessa ovat velkastrategian edellyttämät muutokset pankin tulevassa lainanannossa tulleet hyväksytyksi. Tämä merkitsee noin prosentin suuruisen osuuden suuntaamista lainaohjelmasta toimialakohtaisiin sopeuttamislainoihin. Koska tämäntyyppinen lainoitus on uutta pankin toiminnassa, on yhtäältä katsottu tarpeelliseksi lisätä yhteistyötä Maailmanpankin kanssa ja toisaalta luoda pankin ja vastaanottajamaiden välisen vuoropuhelun avulla maakohtaisia lainanantostrategioita, joissa määritellään tuettavien toimialojen tavoitteet ja tarvittavat toimenpiteet niiden toteuttamiseksi. Vaikka toimialakohtaisten sopeuttamislainojen käyttöönotto tulee olemaan näkyvin muutos IDB:n toiminnassa, kohdistuu valtaosa tulevien vuosien lainoituksesta edelleen projektirahoitukseen. Suomi on yhdessä muiden eurooppalaisten maiden kanssa esittänyt, että 7. lisärahoituksessa tulisi lisätä myös pankin pehmeäehtoisia varoja myönnettäviksi alueen köyhimpien maiden tarpeisiin. Edelleen pidetään tärkeänä, että vähintään puolet projektirahoituksesta ohjataan jatkossakin kussakin maassa köyhimpien väestöryhmien hyväksi. Tehokkaasta ja hyödylliseksi todetusta toiminnastaan huolimatta Maatalouden kansainvälinen kehittämisrahasto IFAD on kärsinyt rahoituskrii-

12 12 ststa. Vuonna 1983 alkaneet neuvottelut toisesta lisärahoituksesta saatiin vaivoin päätökseen tammikuussa Vaikeudet johtuivat mm. öljyn hinnan alenemisesta, sillä OPEC-maat ovat IFA Din huomattavia rahoittajia. IF ADin toimintamallia, kategoriajakoa OECD-, OPEC-maihin sekä öljyä tuottamattorniin kehitysmaihin ja sen rahoituspohjaa, josta lähinnä vastaavat OECD- ja OPEC-maat, on pidetty lupaavana kokeiluna. Suomi nosti toisessa lisärahoituksessa suhteellista osuuttaan 0, 99 prosentista 1, 5 prosenttiin eli 23,47 miljoonaan markkaan. Vaikka IFADin käytettävissä olevat voimavarat ovatkin suhteellisen vaatimattomat, sen toteuttamat maaseudun kehittämisprojektit ovat saaneet tunnustusta osakseen. Kiitosta IFAD on saanut myös avunsaajien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaajana sekä ympäristöllisten näkökohtien ja naisten roolin huomioonottajana. IF ADin keskittyminen maatalouden kehittämiseen ja elintarviketuotannon edistämiseen erityisesti köyhimmissä kehitysmaissa sekä sen toiminta maaseudun köyhimmän väestön elintason ja elämisen laadun kohentajana vastaa myös Suomen kehitysyhteistyöperiaatteita. Afrikan ongelmat ovat näkyvästi olleet esillä myös IFADissa, jossa on käynnistetty vapaaehtoisiin avustuksiin perustuva ohjelma 300 miljoonan US dollarin rahastoksi kuivuudesta ja aavikoitumisesta kärsineen Saharan eteläpuolisten maiden avustamiseksi vuosina Suomen tukeman ohjelman keskeisenä tavoitteena on Afrikan maataloustuotannon elvyttäminen edistämällä perinteisten kasvilajien viljelyä, kehittämällä pienimuotoisia kastelujärjestelmiä sekä korostamalla maaperän ja metsien suojelua Kansainvälinen tutkimus ja muut avustukset Teollisuusmaat ovat yhdessä kehitysmaiden kanssa korostaneet johdonmukaisesti eri foorumeilla tutkimuksen merkitystä kehitysongelmien ratkaisemisessa. Tästä syystä Suomi on tukenut kehitysyhteistyövaroin tutkimusta kasvavassa määrin. Kertomusvuoden aikana monenväliseen tutkimustoimintaan käytettiin 38,5 miljoonaa markkaa. Monenvälisen tutkimusyhteistyön kanavina ovat jo pitkään olleet mm. YK:n koulutus- ja tutkimuslaitos (UNITAR), YK:nsosiaalisen kehityksen tutkimuslaitos (UNRISD) ja kansainvälinen koulutussuunnitteluinstituutti (IIEP). Maatalousalan kansainvälisen tutkimusverkoston CGIARin saamaa tukea on viime vuosina lisätty. Huomattavin osa kertomusvuoden tutkimusavusta, noin 30 miljoonaa markkaa, kanavoitui kuitenkin edelleen WIDER-instituutille. YK-yliopiston alainen Taloudellisen Kehitystutkimuksen Kansainvälinen Instituutti (WI DER), jonka toiminta käynnistyi Helsingissä 1985, järjesti Helsingissä useita kansainvälisiä tutkimuskonferensseja ja tarjosi näin keskustelufoorumin tunnetuille tutkijoille ja asiantuntijoille. Esitelmissä keskityttiin instituutin kolmeen tutkimuksen perusteeroaan nälkä ja köyhyys, raha, rahoitus ja kauppa, sekä kehitys ja teknologian uudistuminen. Tutkimustulokset julkaistaan aikanaan WIDERin julkaisusarjassa. WIDERin ja suomalaisen tutkijayhteisön väliset yhteydet ovat kertomusvuoden aikana edelleen tiivistyneet. WIDERin tutkijat luennoivat suomalaisissa korkeakouluissa ja yliopistoissa. Suomalaisia tutkijoita on ollut mukana myös WIDERin tutkimushankkeissa. UNITAR järjesti vuonna 1986 kursseja ja seminaareja, joihin luennoitsijoina osallistui myös suomalaisia asiantuntijoita. Tutkimuksen saralla UNITAR tarkasteli mm. YK-päätöksien toteutumista köyhyysongelmien ratkaisemisessa ja elintarvikestrategioiden soveltamisessa. Laitoksen kehittämistarpeet olivat kertomusvuonna keskeisesti esillä. UNRISD keskittyi tutkimaan kehitysmaiden taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä ja niiden keskinäistä vuorovaikutusta ja täydensi omalta osaltaan kehitysmaatutkimuksen kenttää. Viime vuosina tehtyjä tutkimuksia mm. elintarvikejärjestelmän toiminnasta ja ravinnon riittävyydestä sekä väestön osallistumisesta kehitysprosessiin Suomi on pitänyt erityisen onnistuneina. Maantieteellisesti rajattuun tutkimukseen keskittyi Pohjoismaiden Afrikkainstituutti. Tutkimusaiheet olivat silti Suomen näkökulmasta erityisen mielenkiintoisia: ihmisoikeus- ja pakolaiskysymykset, kuivuusalueet ja eteläinen Afrikka. IIEP kuuluu niin ikään monenkeskisen tutkimusavun piiriin. Se kouluttaa opetussuunnittelijoita ja hallintohenkilökuntaa sekä koordinoi alan kansainvälistä yhteistoimintaa yhteistyössä opetusministeriöiden ja tutkimuslaitosten kanssa. Suomi on asettanut etusijalle kehitysmaiden edustajien koulutuksen. Viime vuosina on maataloustutkimuksen osuus noussut Suomen avustuksissa. Tämä on ollut perusteltua, sillä kehitysmaat kamppailevat erityisesti vaikeiden maatalousongelmien kanssa.

13 13 Tuki kohdistettiin kertomusvuonna CGIAR:n puitteissa toimiville tutkimuslaitoksille. Tehokkuussyistä Suomi valitsi kaksi tutkimuslaitosta ICRISATin, joka harjoittaa kasvinjalostustutkimusta, ja ILCAn, joka on erikoistunut karjatalouden tutkimukseen. Suomi tuki myös YK:n asuinyhdyskuntarahastoa (UNHHSF), joka rahoittaa YK:n asuinyhdyskuntakeskuksen ohjelmia ja joka on ollut tukemassa vuonna 1987 järjestettävää YKn kansainvälistä asunnottomien vuotta. Avustamalla monikansallisia yrityksiä tutkivaa keskusta (UNCTC) Suomi on ollut mukana parantamassa kehitysmaiden neuvotteluasemaa suhteissaan monikansallisiin yrityksiin Projektitoiminta Pääosa Suomen kahdenvälisestä kehitysavusta suuntautuu 15 nimettyyn kohdemaahan. Näissä maissa apu keskittyy yhteisesti sovituille toimialoille, jotka ovat kohdemaiden kehityssunnitelmissa keskeisiä ja joilla Suomella on tarjottavanaan kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja kehitysmaaolosuhteisiin soveltuvia voimavaroja. Avun tehokkuutta on näin pyritty lisäämään sekä maantieteellisen että toimialakohtaisen keskittämisen kautta. Avun tehokkuutta lisää keskittämisen lisäksi myös toiminnan pitkäjänteisyys. Vuoden 1987 tulo- ja menoarviossa ensi kertaa myönnetyt sitoumusvaltuudet budjettivuotta seuraaville kolmelle vuodelle ovat mahdollistaneet avun entistä kauaskantoisemman suunnittelun. Pitkäjänteinen toiminta on omiaan tehostamaan apua ja varmistamaan määrärahojen täysimääräisen käytön. Se kuitenkin tuo toimintaan tiettyä jäykkyyttä, joka saattaa vaikeuttaa avun joustavaa uudelleen suuntaamista vastaanottajamaan muuttuneita tarpeita vastaavasti. Useat maat ovat pyrkineet kohentamaan talouttaan laatimalla yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin kanssa taloutensa rakenteellista sopeuttamista koskevan ohjelman. Tällainen ohjelma vaatii kehitysmaalta usein kipeitäkin ratkaisuja. Sen täysitehoinen toteuttaminen edellyttää, että kaikki niukat käytettävissä olevat varat - myös kehitysapu - suunnataan ohjelmien kannalta keskeisiin kohteisiin. Joissakin kohdemaissa tämä on merkinnyt tarvetta lisätä tuontitukea ja tavara-apua välittömien tarpeiden tyydyttämiseksi projektitoiminnan rinnalla. Eräiden köyhimpien maiden vakava velkaantuminen aiheuttaa tilanteen, jossa muiden ratkaisujen lisäksi avunantajienkin on harkittava entistä joustavaropien apumuotojen käyttöä. Suomella ei ole kaikissa tapauksissa ollut riittäviä mahdollisuuksia avun joustavaan käyttöön. Taloudellisen tilanteen heiketessä monissa Suomen kohdemaissa apua on kuitenkin yhä enemmän kanavoitu hankkeisiin, jotka tähtäävät jo olemassa olevan kapasiteetin kunnostamiseen, hyödyntämiseen ja ylläpitoon. Kohdemaassa syntyvien paikalliskuntannusten kattamiseen on myös jouduttu käyttämään entistä enemmän kehitysapuvaroja. Suomi on eräissä yhteistyömaissa kyennyt ohjaamaan osan avustaan maan kriittisten tarpeiden helpottamiseen tuontituen muodossa. Toiminnan painopiste on kuitenkin edelleen pitkävaikutteisten kehitysprojektien toteuttamisessa - etenkin niissä maissa, joissa siihen on taloudelliset edellytykset Maittainen suuntaaminen Avun maittaisessa suuntaamisessa ei kertomusvuonna tapahtunut olennaisia muutoksia. Kahdenvälisen avun jakautuminen maaryhmittäin on esitetty liitteessä 4. Valtaosa Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön kohdemaista kuuluu joko vähiten kehittyneisiin tai alhaisen tulotason kehitysmaihin. Noin puolet kahdenvälisestä avusta suuntautuu Suomen ensisijaisille kohd le, jotka ovat Egypti, Kenia, Sambia, Sri Lanka, Tansania ja Vietnam. Näistä maista Sambia ja Tansania ovat omaksuneet IMF:n suositusten mukaisen taloutensa rakennesopeutusohjelman. Suomen apua on sopeutusohjelmien tueksi lisätty ja ohjattu ohjelman keskeisille toimialoille. Sri Laukassa sisäiset levottomuudet ovat jossakin määrin vaikuttaneet maan kykyyn vastaanottaa apua. Ensisijaisille kohd le on kullekin hyväksytty erillinen määräraha tulo- ja menoarviossa sekä oma suunnittelukehyksensä valtioneuvoston vuosia koskevassa ns. kehyspäätöksessä. Suomi kanavoi vähintään 30 prosenttia kahdenvälisestä avustaan vähiten kehittyneille maille. Kohdemaat tässä maaryhmässä ovat Bangladesh, Etiopia, Nepal, Somalia ja Sudan. Myös edellä jo mainittu Tansania kuuluu vähiten kehittyneisiin maihin. Lisäksi Burma, Mosambik, Nicaragua ja Petu kuuluvat vuodesta 1982 lähtien Suomen kohdemaihin. Hallituksen tarkoitus on tulevaisuudessakin jatkaa avun keskittämistä näihin 15 kohdemaahan.

14 14 Lisäksi Suomi rahoitti yksittäisiä kehitysyhteistyöhankkeita Indonesiassa, Lesothossa, Meksikossa, Ugandassa ja Zimbabwessa. Kyseessä ovat hankkeet, jotka ovat erityisen tärkeitä kohdemaan kehittämissunnitelmissa ja joiden toteuttamiseen Suomella on sopivia ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä resursseja. Vuoden 1986 tulo- ja menoarviossa oli ensi kertaa varattu määräraha alueellista toimintaa varten. Vuoden alussa allekirjoitettiin pohjoismaiden ja eteläisen Afrikan ns. SADCC-maiden välillä julistus laajennetusta taloudellisesta yhteistyöstä. On niin ollen luonnollista, että alueelliseen toimintaan varatut määrärahat suunnattiin nimenomaan SADCC-yhteistyöhön ja SADCCmaissa toteutettaviin hankkeisiin. Hallituksen tarkoituksena on kanavoida SADCC:n alueelle vuosina yhteensä noin 1.6 miljardia markkaa, mikä koostuu suorasta kahdenvälisestä ja alueellisesti suunnatusta avusta sekä humanitaarisesta ja kansalaisjärjestöjen kautta suunnattavasta avusta. Laajennetun taloudellisen yhteistyön valmisteluvaiheissa on käynyt ilmi, että kehitysyhteistyöhön varatut määrärahat vaikuttavat täysin riittämättömiltä täyttämään niitä toiveita, joita SADCC-mailla on yhteisen julistuksen pohjalta syntynyt. Yhteistyötä edelleen kehiteltäessä onkin Eteläisen Afrikan maille pyrittävä antamaan entistä realistisempi kuva siitä, minkälaista yhteistyötä ja rahoitusapua ne voivat pohjoismailta odottaa. TALKE antoi marraskuussa 1986 lausuntonsa valtioneuvoston kahdenvälisen kehitysavun maakohtaista suuntaamista vuosina koskevasta päätösesityksestä. TALKE katsoi, että avun suunniteltu maakohtainen jakautuminen on pääosin perusteltu, mutta että kaikkia 15 pääasiallista kohdemaata tulisi käsitellä yhtenä ryhmänä. TALKE piti erityisen tärkeänä vähiten kehittyneille maille sekä alueelliseen yhteistyöhön kanavoitavaa apua Toimialoittainen suuntaaminen Suomen kahdenvälisen avun suuntautuminen eri toimialoille seuraa kohdemaiden tarpeita ja kehityksen painopisteitä. Toimialavalintaan vaikuttavat Suomen omat voimavarat, joiden asettamissa rajoissa voimme tarjota kehitysmaille soveltuvaa sekä kansainvälisesti kilpailukykyistä tietotaitoa ja teknologiaa. Kansainvälisellä tasolla saadut kokemukset ovat nostaneet kehitysyhteistyön avainaloiksi maaseudun kehityksen, tuotannollisen toiminnan lisäämisen sekä sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin parantamisen. Rakennesopeutusohjelmissa pääpaino on yleensä asetettu tuotannollisen toiminnan elvyttämiseen. Erityisesti Afrikan maissa maatalous on edelleen keskeisessä asemassa. Muuta tuotannollista toimintaa tuetaan lähinnä kunnostamaila tuotantolaitoksia, tehostamalla niiden käyttöastetta ja varmistamalla tuotannolle välttämättömän infrastruktuurin toimivuus. Tilanteessa, jossa tuotannon parantaminen nähdään keskeisenä tavoitteena, kipeimmät leikkaukset tapahtuvat sosiaalisella sektorilla. Eri kansainvälisissä yhteyksissä Suomi on muiden pohjoismaiden tavoin korostanut sen varmistamista, että kehitysmaiden rakennesopeutuksessa köyhimmän ja haavoittuvimman kansanosan perustarpeet täytetään ja että mm. terveys- ja koulutuspalvelut ovat riittävästi sen saatavilla. Käytännössä sopeutusohjelmien kasvujohteista talouspolitiikkaa korostava lähestymistapa ja budjettivajeen supistamisvaatimus on kuitenkin usein vaikeuttanut sosiaalisen kehityksen piiriin kuuluvien hankkeiden rahoittamista. Tämä on osittain heijastunut myös kehitysavun suuntautumiseen. Rakennesopeutusohjelmien yhteydessä on painokkaasti korostettu tarvetta koordinoida kehitysapua sen varmistamiseksi, että kaikki voimavarat voitaisiin ohjata keskeisiin kohteisiin. Eri avunantajien, myös Suomen, on sopeutettava omat ohjelmansa näihin vaatimuksiin. Toisaalta pelkkä perinteinen projektiapu ei ole osoittautunut riittävän joustavaksi avun muodoksi silloin kun voimavaroja on mobilisoitava sopeutusohjelman tueksi mahdollisimman nopeasti. Suomikin on joutunut pohtimaan uusia avun muotoja ja osa avusta on annettu tuontitukena. Suomi on luomassa omaa toimialaprofiiliaan. Siinä apumme pyritään kohdistamaan niille aloille, joilla maallamme on korkealaatuista ja soveltuvaa asiantuntemusta. Määrärahojen kasvu ja kehitysyhteistyöosaston organisaatiouudistuksessa tehdyt ratkaisut ovat mahdollistaneet toimialapainotusten selkeyttämistä Suomen osaamisalueille kertomusvuonna. Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön maksatusten toimialakohtainen jakautuma vuonna 1986 on esitetty liitteessä nro 5. Suomen erityisaloja ovat maa- ja metsätalous sekä puuteollisuus, infrastruktuurin kehittämisessä energiahuolto, satamakuljetukset, puhelin- ja tietoliikenne sekä vesihuolto ja sanitaatio. Inhimillisten voimavarojen kehittämiseen tähtäävät

15 15 ponnistelut kohdeunetaan enslslplsesti terveyskasvatukseen, perusterveydenhuoltoon ja opetukseen. Viimeisen kymmenen, viidentoista vuoden aikana on useissa kehitysmaissa, varsinkin Afrikassa, laiminlyöty voimavarojen osoittaminen maatalouteen. Tämä on myötävaikuttanut osaltaan useissa maissa koettuun elintarvikepulaan, jopa nälänhätään ja talouden heikkenemiseen, koska maatalous on vielä useimmissa kehitysmaissa taloudellisen toiminnan perusta. Viime vuosina monissa kehitysmaissa muuttunut talouspolitiikka, jossa maatalouden kehittäminen on asetettu keskeiseksi tavoitteeksi, on heijastunut myös Suomen apuohjelmiin ja maataloudesta on tullut yksi toiminnan painopisteistä. Maatalouden tutkimustoiminta ja siitä kertyvän tiedon levittäminen viljelijöille on välttämätöntä parempien ja kestävämpien viljelylajikkeiden ja tehokkaampien tuotantomenetelmien kehittämiseksi. Tällaista koulutus-, tutkimus- ja maatalousneuvontaprojektia Suomi tukee Tansaniassa. Hanke, joka alkoi yhteispohjoismaisena projektina on vuodesta 1986 lähtien ollut Suomen rahoittama. Maatalouden tukemisessa tähdätään ravitsemustilanteen parantamiseen ja vientitulojen lisäämiseen mm. vahvistamalla maaseudun kehittämisessä keskeisiä paikallisia instituutioita kuten osuustoimintaa. Tällaisia hankkeita Suomi tukee Sambiassa sekä yhdessä pohjoismaiden kanssa Tansaniassa että Keniassa. Eräänä vaikeutena näissä projekteissa on ollut mm. valtiovallan puuttuminen osuustoimintaan ja jossakin määrin poukkoileva osuustoimintapolitiikka. Kenia on kuitenkin antanut ymmärtää liikkeen saavan suuremman toimintavapauden ja Tansaniassakin politiikka näyttäisi olevan vakiintumassa. Karjatalous ja maidontuotannon tukeminen on Suomen ohjelmassa mm. Etiopiassa ja Keniassa ja vastaavaa toimintaa suunnitellaan Egyptissä. Metsätalouden ja -teollisuuden tukeminen on aina ollut keskeisessä asemassa Suomen kehitysyhteistyössä. Tähän löytyy Suomessa ymmärrettävästi suuri määrä asiantuntemusta ja osaamista. Suomi on toistakymmentä vuotta tukenut metsäsektoria Tansaniassa. Yhteistyö pohjautuu suurelta osin 70-luvulla teetettyyn metsävarojen inventointiin ja sen pohjalta laadittuun suunnitelmaan metsäteollisuuden tukemiseksi. Tukea on ohjattu sahatavara- sekä levyteollisuudelle. Tuettujen laitosten toiminta on kuitenkin ollut varsin vaikeaa Tansanian huonontuneessa talou- dellisessa tilanteessa, varsinkin kun tuotanto vaatii myös suuria tuontipanoksia, joihin maassa ei helposti löydy ulkomaanvaluuttaa. Kun metsäteollisuudesta vastuussa olevan valtion holdingyhtiön jäykkä hallinto ja viime aikoina myös metsähakkuiden luonnolle aiheuttamat vaarat ovat entisestään lisänneet vaikeuksia, on laitosten tukemista jouduttu uudelleen arvioimaan. Sambiassa Suomi on yhdessä Maailmanpankin kanssa tukenut Sambian oloissa suuren sahalaitoksen perustamista Kafubussa. Sambian taloudellisen tilanteen huonontuminen on sielläkin vaikeuttanut hankkeen toteuttamista ja sahan toimintaa. Investoinnit laajoihin teollisuusyrityksiin eivät Afrikan heikentyneessä taloudellisessa tilanteessa ole olleet kovin rohkaisevia. Kun lisäksi metsävarojen nopea häviäminen ja siitä aiheutuvat ympäristötuhot ovat maailmanlaajuisesti nousseet yleiseen tietoisuuteen on Suomen tukea metsäsektorille ruvettu katsomaan entistä kokonaisvaltaisemmin. Paino on siirtynyt metsäteollisuuden tukemisesta enemmän metsätalouden tukemiseen. Tukemalla metsäalan koulutusta, tutkimusta ja neuvontaa, sekä alan hallintoa kohdemaissa voidaan parhaiten varmistaa metsävarojen kestävä käyttö myös vastaisuudessa. Tähän tähtää myös metsätaloussuunnitelmien laatiminen mm. Nepalissa, Meksikossa ja Sri Laukassa. Metsäalan koulutuksesta Suomen ohjelmissa vastaa lähinnä ammattikasvatushallituksen yhteyteen perustettu erityinen yksikkö. Taimituotanto ja metsänistutus on tärkeätä aavikoitumisen estämiseksi, maaperän ja ympäristön suojelemiseksi, pohtopuutuotannon varmistamiseksi ja maataloudenkin tukemiseksi. Tällaisia hankkeita Suomi rahoittaa mm. Keniassa, Etiopiassa, Sudanissa ja Nepalissa. Senegalissa yhdessä F AOn kanssa toteutettava metsityshanke sai maan presidentiltä kultaisen palmun palkinnon parhaana kehitysprojektina. Nepalissa hanke liittyy laajempaan eroosion estämisprojektiin vuoristoseudulla. Ongelmana metsätalous- ja erityisesti metsityshankkeissa on yleensä rahoituksen löytäminen usein varsin korkeaksi nousevien paikalliskustannusten kattamiseen. Suuri osa kehitysmaista ei vielä ole kyennyt muuttamaan energiankulutustaan ja -tuotantoaan vastaamaan ns. energiakriisin jälkeisen ajan vaatimuksia ja ympäristönsuojelullisia vaatimuksia. Energiankäyttöä on tehostettava, tuontienergiaa korvattava muulla energiantuotannolla, polttopuun käytölle löydettävä vaihtoehtoja ja energiankäyttötottumuksia muutettava.

16 16 Kun energia-alan investoinnit on tehtävä rinnan kalliin energian tuonnin kanssa ovat kustannukset ylivoimaiset useille maille. Kun Suomessa on osaamista mm. vesivoimaloiden, voimansiirron ja maaseudun sähköistämisen alalla on luontevaa, että energia-ala on eräs Suomen avun painopisteistä. Suurimmat energia-alan hankkeet toteutetaan Etiopiassa ja Sudanissa, joissa Suomi osallistuu maiden energiahuollon kannalta keskeisten voimalinjojen rakentamiseen. Suomi on tukenut vesivoimalan rakentamista Tatkyissa Burmassa ja maaseudun sähköistämistä Bangladeshissa, Keniassa, Nepalissa ja Perussa, jossa tuetaan maaseudun sähköistämistä alueella, jossa maanviljelijät ja kyläläiset osallistuvat omalla panoksellaan suureen osaan rakentamista ja toimittavat mm. pylväät sähkölinjaa varten. Merkittävä hanke on myös Somaliassa, jossa kunnostetaan kahden kaupungin voimalat. Sähköistysprojekteihin liittyvä keskeinen ongelma on hinnoittelupolitiikka. Maaseudun väestöllä ei usein ole varaa maksaa liittymis- ja kulutusmaksuja ja valtiolla tai sähkölaitoksella ei puolestaan ole varaa subventoida sähkönjakelua ja -kulutusta. Herkän tasapainon löytäminen on erityisesti maaseudun sähköistyksen keskeisiä kysymyksiä. Sujuvilla ku/jetusyhteykszllä on ratkaiseva merkitys kehitysmaiden taloudelliselle kasvulle ja sosiaaliselle kehitykselle. Paitsi elintärkeälle ulkomaankaupalle, hyvät kuljetusyhteydet ovat tärkeitä mm. elintarvikkeita ja raaka-aineita tuottavien maaseutualueiden ja markkinakeskusten yhdistäjänä. Kuljetusyhteyksien luominen ja parantaminen on myös ehdoton edellytys kehitysponnistelujen onnistumiselle muilla toimialoilla. Eteläisessä Afrikassa, jossa Etelä-Afrikan Tasavallasta riippumattomien kuljetusyhteyksien luomiselle annetaan poliittisista ja taloudellisista syistä suuri merkitys, Suomi tukee Tansaniassa Dar es Salaamin sataman ja Mosambikissa sekä Nacalan että Beiran sataman kehittämistä. Lisäksi Suomi on mukana kehittämässä Tansanian ja Sambian välistä Tazara-rautatien toimintaa. Sambiassa Suomi on tukenut kuljetussektoria ja erityisesti piirikuntien kuljetuskapasiteettia toimittamalla maahan kuorma-autoja. Taloudellisen tilanteen huononnuttua ei Sambia ole pystynyt huolehtimaan suunnitellulla tavalla autojen huollosta ja kuljetusten hoitamisessa on ilmennyt toivomisen varaa. Hanketta muutenkin jatkettaessa on erityistä huomiota kiinnitetty huollon järjestämiseen sekä kuljetusten suunnittelu- ja muun hallintokapasiteetin vahvistamiseen sekä koulutukseen. Puhelin- ja tietoliikenne on yksi epätasaisimmin jakautuneista talouselämän perustakenteen tekijöistä maailmassa. Tällä vuosikymmenellä on kuitenkin kiinnitetty lisääntyvää huomiota puhelin- ja muiden telekommunikaatiopalveluiden kehittämiseen kehitysmaissa ja mm. Afrikassa on asetettu selkeitä määrällisiä tavoitteita. Paitsi että tietoliikenneyhteys luo pohjaa ja edellytyksiä nykyajan vaatimukset täyttävälle talouden kehitykselle voidaan sen avulla osaltaan lieventää keskusten ja maaseudun välistä sosiaalista eriarvoisuutta. Bangladeshissä, jossa Suomi tukee laajaa piirikuntiin ulottuvaa puhelin- ja tietoliikennejärjestelmää, hallitus on nähnyt hyvät tietoliikenneyhteydet keinona varoittaa ja siten suojata väestöä usein toistuviita tulvilta ja hirmumyrskyiltä. Suomi tukee vastaavia telekommunikaatioprojekteja Sri Lankassa ja Nepalissa. Koulutus jota järjestetään sekä yksittäisiä maita varten että yleisemmin useiden maiden edustajille on keskeisessä asemassa. Yli 2 miljardia ihmistä maapallomme väestöstä on edelleen vailla riittävää vesihuoltoa. Vielä useammat kärsivät puutteellisista sanitaatio-olosuhteista. YK onkin julistanut kuluvan vuosikymmenen kansainväliseksi vesihuollon vuosikymmeneksi. Tavoitteena on taata puhdas juomavesi ja tyydyttävät sanitaatio-olot kaikille ihmisille vuosikymmenen loppuun mennessä. Ongelmat kärjistyvät kehitysmaissa, joissa puhtaan veden puute ja huono hygienia ovat keskeisenä syynä erilaisiin sairauksiin. Vedenpuutteesta kärsii eniten maaseudun väestö. Ongelman selvittäminen vaatii kuitenkin kehitysmailta mittavia voimavaroja ja myös tuntuvaa ulkoista tukea. Suomi on jo 70-luvun alkupuolelta lähtien tukenut Mtwaran ja Lindin läänien vesihuoltohanketta Tansaniassa. Yhteistyö on myöhemmin laajentunut uusiin kohdemaihin, joista Sri Lankassa ja Keniassa toteutetaan huomattavia maaseudun vesihuollon hankkeita. Näissä hankkeissa on keskeisiksi ongelmiksi havaittu vesihuollon kustannusten siirtäminen ainakin osittain kuluttajien kannettavaksi, millä pyritään turvaamaan vesihuollon jatkuvuus. Paikallisten yhdyskuntien aktivoiminen osallistumaan vesihuollon suunnitteluun ja toteuttamiseen, mutta ennen kaikkea ylläpitoon on osoittautunut välttämättömäksi pysyvien tulosten aikaansaamiseksi. Mittava vesihuoltohanke toteutetaan myös Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.

17 17 Terveyspalvelujen luominen ja niiden ulottaminen koko väestön ulottuville on suuria ponnistuksia vaativa tavoite useimmille kehitysmaille. Pääpaino Suomen avussa on terveyskasvatuksessa, perusterveydenhuollossa ja erityisesti äitiys- ja lasten terveydenhuollon parantamisessa, joista perhesuunnittelu on keskeinen tekijä. Länsi-Keniassa Suomi tukee laajaa perusterveydenhuolto-ohjelmaa, johon ollaan liittämässä myös kokeiluluontoinen AIDS-tutkimusprojekti. Somaliassa tuetaan laajaa tuberkuloosin vastustamisohjelmaa, jossa koulutuksen ja valistuskampanjan lisäksi kunnostetaan paikallisia sairaaloita tähän tarkoitukseen. Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa on keskussairaalan peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelu edennyt vaiheeseen, jossa rakennustoiminta voi alkaa vuoden 1987 jälkipuoliskolla. Opetustoiminnan tukeminen on myös yksi painopistealue Suomen kehitysyhteistyössä. Ulkoasiainministeriön ja opetusministeriön yhteinen työryhmä on laatimassa toimialan tavoiteohjelmaa. Toistaiseksi Suomella on ollut vain harvoja projekteja tällä alalla, mutta niiden määrää on tarkoitus lisätä tulevina vuosina. Sambiassa on usean vuoden ajan tuettu käytännön aineiden opetusta sekä peruskoulun oppimateriaalin tuotantoa. Mosambikissa on tuettu oppikirjojen tuotantoa. Varsinaisen opetustoiminnan lisäksi Suomi tukee koulutusta paitsi osana yksittäisiä hankkeita myös erillisinä eri aloilla järjestettävinä kursseina ja seminaareina Kehitysluotot ja sekarahoitus Suurin osa Suomen kahdenvälisestä kehitysavusta annetaan edelleen lahjana. Kehitysluottojen osuus vuotuisista maksatuksista on ollut prosenttia. Kehitysluotot ovat olleet erittäin pehmeäehtoisia ja niiden laskennallinen lahjaaste on kohonnut 70 prosenttiin. Kertomusvuonna kehitysluottojen maksatukset olivat yhteensä 90,4 miljoonaa markkaa, mikä vastaa noin 10 prosenttia kahdenvälisestä avusta. Hallituksen tavoitteena on edelleen pitää kehitysavun rahoitusehdot sopusoinnussa kohdemaiden taloudellisen tilanteen kanssa. Tämän politiikan mukaisesti kehitysyhteistyö vähiten kehittyneiden maiden kanssa on pääasiassa lahjapohjaista. Suomi välttää muiden rahoitusmuotojen käyttöä tässä maaryhmittymässä. Kertomusvuonna solmittiin uusia kehitysluottosopimuksia Nicaraguan, Kiinan, Tansanian ja Zimbabwen kanssa. Tansanialie poikkeuksellisesti myönnetty kehitysluotto perustui hallituksen tahtoon antaa rahoitusmahdollisuuksiemme rajoissa nopeasti lisäapua Tansanian taloudellisen elvytysohjelman tueksi maan päästyä sopimukseen ohjelmastaan kansainvälisen valuuttarahaston kanssa. Puhdasta kehitysapua täydentämään on tarkoitus käyttää myös sekarahoitusta. Sekarahoituksessa yhdistetään kehitysyhteistyövaroja muuhun lainarahoitukseen kehitysmaissa toteutettavien hankkeiden rahoittamiseksi. Tällöin kehitysapuvarojen käyttö osaltaan lisää oleellisen tärkeitä muita rahoitusvirtoja kehitysmaihin, erityisesti niiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta tärkeisiin kohteisiin. Pääasiallisina kohdemaina tulevat tällöin kyseeseen keskituloiset kehitysmaat, joissa pelkän lahja-avun käyttö ei ole välttämätöntä, mutta joilla ei kuitenkaan ole riittävää pääsyä kansainvälisille pääomamarkkinoille. Sekarahoitusjärjestelyyn tähtääviä keskusteluja jatkettiin kertomusvuoden aikana myös Indonesiassa ja Kamerunissa toteutettaviksi suunniteltujen hankkeiden osalta. Samanaikaisesti ulkoasiainministeriö valmisteli yhteistyössä Valtiovarainministeriön, Suomen Vientiluotto Oyn ja Vientitakuulaitoksen kanssa korkotukiluottoihin perustuvaa sekarahoitusjärjestelmää, jota koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 1987 alusta lukien. Uudessa korkotukijärjestelmässä noudatetaan OECD:ssä hyväksyttyjä sekarahoitusta koskevia periaatteita. Kehitysyhteistyövaroista maksetaan Suomen Vientiluotto Oyn rahoittamille Iuotoilie korkotukea. Korkotukiluotoilla rahoitettavien hankkeiden soveltuvuuden kehitysyhteistyöhankkeiksi ratkaisee ulkoasiainministeriö. Hallituksen tarkoituksena on korvata nykyiset kehitysluotot osittain korkotukiluotoilla keskitulon kehitysmaiden kanssa harjoitettavan yhteistyön rahoituslähteenä Humanitaarinen apu Vuoden 1986 tulo- ja menoarviossa oli varattu 100,5 miljoonaa markkaa humanitaariseen apuun; edellisvuoden vastaava määräraha oli 66,5 miljoonaa markkaa. Kehitysmaille tarkoitettua humanitaarista apua käytettiin katastrofi- ja hätäapuun, pakolaisten auttamiseen ja eteläisen Afrikan vapautuspyrkimysten tukemiseen A

18 18 El Salvadorin maanjäristys ja Kamerunin kaasuonnettomuus olivat luonnononnettomuuksia, joihin Suomi toimitti välittömästi apua. Luonnon aiheuttama hätätilanne syntyi myös heinäsirkoista, jotka muodostivat uhan useiden Afrikan maiden viljasadolle; Suomi toimitti alueelle huomattavan määrän hyönteismyrkkyä. Suurin osa katastrofi- ja hätäavusta suuntautui kuitenkin kohteisiin, joissa oli kysymys jo pitempään jatkuneesta ja monesti useiden tekijöiden aiheuttamasta hätätilanteesta. Vaikka Afrikan hätätilanne oli hellittämässä tarvitsivat useat Afrikan maat jatkuvasti laajamittaista tukea myös humanitaarisen avun muodossa. Afrikka säilyikin Suomen humanitaarisen avun pääkohteena: lähes kaksi kolmannesta katastrofiavusta annettiin Afrikkaan. Suurin osa avusta oli hädänalaisessa asemassa olevan ihmisen välitöntä auttamista (elintarvikkeet, lääkkeet, asiantuntijapalvelut), mutta apua annettiin myös kauaskantoisiin hankkeisiin, joiden toivottiin johtavan uhanalaisimmassa asemassa olevien väestöryhmien elinolojen pysyvään paranemiseen. Jälkimmäiseen tähtäsivät esim. avustukset äitiysneuvolan kunnostustyöhön Tsadissa ja lääkkeiden kylmävaraston rakentaminen Malissa. Suurin osa avustuksista kanavoitiin edelleenkin Punaisen Ristin kautta. YKn Afrikan hätätilannetta varten vuonna 1984 perustettu koordinaatioyksikkö OEOA (Office of Emergency Operations in Africa), jota Suomi tuki eri tavoin, osoittautui tehokkaaksi. Sen toiminta voitiin hätätilan helpotuttua lopettaa syksyllä Katastrofivalmiuden vahvistamiseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Ulkoasiainministeriö rahoitti Suomen Punaisen Ristin valmiusvaraston perusparannust01ta. Lisäksi avustettiin uuden kenttäsairaalan hankintaa; sairaala on lyhyellä varoitusajalla lähetettävissä katastrofialueelle. Suomi tuki edelleen Kansainvälistä Punaista Ristiä sodan uhrien suojelemiseksi. Sen Irak-Iran -sodan sotavankeihin kohdistamaan toimintaan annettiin vuonna 1986 erityisavustus. Maailman pakolaistilanne jatkui vaikeana. YKn pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) viraston mukaan pakolaisia oli vuoden 1986 päättyessä miljoonaa. Suomi pitää UNHCR:n humanitaarista ja epäpoliittista toimintaa merkityksellisenä ja Suomen raha-avustuksia UNHCR:lle on tuntuvasti lisätty viime vuosina. Vuonna 1986 Suomi tuki UNHCR:n toimintaa yhteensä yli 20 miljoonalla markalla. Suomi on UNHCR:n toimeenpanevan komitean jäsen. YKn lähi-idässä olevien pakolaisten avustus- ja työelimen, UNRWAn toimintaa, jossa opetuksella ja terveydenhoitopalveluilla on keskeinen sija, on haitannut sen vaikea taloudellinen tilanne. Suomi on lisännyt avustuksiaan UNRWAlle. Myös pakolaisiin kohdistuvassa toiminnassa on pyritty kiinnittämään huomiota ratkaisujen pitkäjänteisyyteen. Suomi tuki humanitaarisen avun määrärahoin Etiopian ja Somalian pakolaisalueilla viljavarastojen rakennushankkeita. Suomi on myös usean vuoden ajan tukenut UNHCR:n Sudanissa olevan pakolaisten asuma-alueen maatalous- ja metsityshanketta. Valtioneuvoston 1973 tekemän periaatepäätöksen perusteella humanitaarista apua on annettu edelleen OAU:n tunnustamille Namibian vapautusjärjestölle SW APOlle ja Etelä-Afrikan vapautusliikkeelle ANClle. Tuki vapautusliikkeille oli yhteensä 13 miljoonaa markkaa. SW APOlle on toimitettu elintarvikkeita ja tavara-apua. Apu on tullut lähinnä Angolassa ja Sambiassa asuvien namibialaispakolaisten käyttöön. Lisäksi avustettiin mm. SWAPOn maatilan kunnostusta Sambiassa. Vuodesta 1983 on humanitaarista apua annettu myös SWAPOn koulutus- ja stipendiaattiohjelmille, jotka suurimmaksi osaksi toteutetaan Suomessa. Vuonna 1986 toimintaan oli varattu 6 miljoonaa markkaa. Sillä edistettiin mm. terveydenhuollon ja teknisten aineiden koulutusta sekä tuotettiin oppikirjoja ja -materiaalia. Kertomusvuoden aikana Suomessa opiskeli noin 70 namibialaista stipendiaattia. Myös ANC:n tuki on käsittänyt ensisijaisesti elintarvike- ja materiaaliapua. Suomen osallistuminen Tansaniassa olevan ammattikoulutuskeskuksen opettajien koulutukseen on pantu vireille. Eteläisen Afrikan vapautuspyrkimyksiä tuetaan avustamallamyös Namibian itsenäistymistä tukevia YK:n perustamia Namibia-instituuttia janamibia-kansakuntaohjelmaa, sekä rotusorrosta kärsimään joutuneiden hyväksi toimivia EteläAfrikan apartheid-uhrien avustusrahastoa ja Etelä Afrikan yhdistettyä harjoitteluohjelmaa. Tuki näille YK-elimille oli vuonna 1986 yhteensä 9,5 miljoonaa markkaa. Eteläisen Afrikan tilanteen jatkuvasti kärjistyessä on myös humanitaarisen avun merkitys alueella entisestään kasvanut. Kertomusvuoden aikana SADCC-maiden alueelle kohdentunut humanitaarinen apu nousi yli 30 miljoonaan markkaan.

19 Elintarvikeapu Maailmassa tuotetaan ruokaa niin paljon, että tasaisesti jaettuna se riittäisi takaamaan riittävän ravinnon kaikille. Näin ei kuitenkaan tapahdu, ruokavarat eivät ole kaikkien ulottuvilla. Nälkä ja aliravitsemus ovat köyhyyden seurauksia. YKn maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO arvioi, että 500 miljoonaa ihmistä kehitysmaissa on aliravittuja. Kehitysmaissa kuoli viime vuonna 14 miljoonaa ihmistä "hiljaiseen nälkään". Valtaosa heistä oli lapsia. Pysyvä ratkaisu maailman nälkäongelmaan on saavutettavissa vain kehittämällä kehitysmaiden omaa maataloustuotantoa ja elintarvikehuoltoa niin, että se tavoittaa myös köyhimmät väestönosat. Ennen kuin tähän päästään tarvitaan elintarvikeapua. Se tarjoaa välittömän avun ja sitä voidaan myös käyttää kehitysprojekteissa palkanluonteisena lisäresurssina. Elintarvikeavun tarpeen on arvioitu jatkuvan nykyisellä tasollaan tai jopa kasvavan tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Maailmassa kehitysapuun käytetyistä varoista noin 10 prosenttia annetaan elintarvikeapuna, minkä pääkanavaksi on muodostunut Maailman elintarvikeohjelma (World Food Programme, WFP). WFP:n kaksivuotiskaudeksi saaman elintarvikeavun arvo oli noin miljardi dollaria. WFP onkin Maailmanpankin jälkeen YK-järjestelmän toiseksi suurin avustusohjelma. WFP käyttää valtaosan avustaan vähiten kehittyneissä maissa kehitysprojektien tukemiseen. Tyypillisiä ovat maaseudun kehittämisprojektit kuten metsitys, teiden teko ja kunnostus ja kastelujärjestelmien rakentaminen. Uusimpia toimintamuotoja ovat maataloustuotteiden tuottaja- ja kuluttajahintojen vakauttaminen sekä kansallisten varmuusvarastojen luominen. Kansainvälisessä keskustelussa on pohdittu apumuotojen kehittämistä siten, että elintarvikeavun tuotteita myytäisiin ja saadut varat ohjattaisiin kehitysapuhankkeisiin. Elintarviketuotannon elpyminen viime vuonna ja hyvä sato eräissä kehitysmaissa - mm. Intiassa, Zimbabwessa ja Keniassa - korosti entuudestaan tarvetta tukea kehitysmaasta toiseen tapahtuvia '' kolmikantaoperaatioita''. Kolmantena osapuolena on ylijäämäostot rahoittava avustajamaa. Monet avustajamaat tukivat tällaisia toimenpiteitä. Suomen elintarvikeavun tuotekohtaisesti sitomattomia varoja osoitettiin (0,6 miljoonaa markkaa) viljaostoihin Zimbabwesta Mosambikiin. Vuonna 1986 Suomi kanavoi tavanomaiseen tapaan pääosan elintarvikeavustaan monenkeskisesti WFP:n sekä sen alaisen Elintarvikkeiden kansainvälisen hätäapujärjestelmän (lnternational Emergency Food Reserve, IEFR) kautta. Suomi on nyt monenvälisessä elintarvikeavussaan saavuttanut muiden pohjoismaiden tason. WFP:n avustajatilastoissa Suomi on yhdeksännellä sijalla; Ruotsi on kuudes, Tanska kahdeksas ja Norja kymt?enes. Pohjoismaat yhdessä antavat 16 prosenttia WFP:n kokonaisresursseista. Suomi valittiin toistamiseen WFP:n hallintokomitean jäseneksi vuosiksi Vuonna 1986 Suomen multilateraaliseen elintarvikeapuun käytettiin 95 miljoonaa markkaa, joka on noin 5, 7 prosenttia koko kehitysavusta. Elintarvikeapuna toimitetuille maataloustuotteille maksettiin lisäksi noin 84 miljoonaa markkaa vientit~kea, jota ei kuitenkaan tilastoida kehitysavuksl. Tämän lisäksi elintarvikkeita annettiin sekä humanitaarisena apuna että kansalaisjärjestöjen kehitysprojektien kautta yhteensä noin 14 miljoonaa markkaa. Suomen elintarvikeavun valikoima on pysynyt suppeana. Vuonna 1986 toteutuneet toimitukset verrattuna vuodelle 1987 suunniteltuihin toimituksiin ovat seuraavat (määrät tonneja) vilja lihasäi. lykkeet juusto rypsiöljy maitojauhe Viijana annettavaa elintarvikeapua säätelee kansainvälinen elintarvikesopimus (Food Aid Convention, F AC). Sen mukainen Suomen osuus vuoden 1986 vilja-avusta oli tonnia. FAesopimusta jatkettiin viime vuonna ja Suomen vuotuinen viljakiintiö sovittiin nostettavaksi tonniin. Monenkeskisen avun periaatteiden mukaan WFP valitsee avun vastaanottajamaat. Viime vuonna suomalaisia elintarvikkeita ohjattiin WFP:n kautta yhteensä 23 maahan, joista valtaosa oli Afrikassa. IEFR:n kautta annetusta hätäavusta noin 9,4 miljoonaa markkaa käytettiin pakolaisten avustamiseen. Vuonna 1986 elintarvikeavun määrärahoja osoitettiin myös ensimmäisen kerran elintarvikeapua tukevien hankintojen, nk. non-food-toimitusten, rahoittamiseen; yhteensä 4,6 miljoonaa markkaa käytettiin suomalaisten metsänistutusvälineiden ja tarveaineiden hankintaan WFP:n Etiopiassa toteuttamiin metsityshankkeisiin.

20 Kansalais- ja lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyön sekä kehitysjoukkotoiminnan tukemtnen Vuonna 1986 tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle oli yhteensä 14 miljoonaa markkaa ja lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyölle 30 miljoonaa markkaa. Tukea haki 101 kansalaisjärjestöä ja 32 lähetysjärjestöä yhteensä 269 kehitysyhteistyöhanketta varten. Kuten aikaisempinakin vuosina, tukea voitiin myöntää noin kolmasosa anotusta määrästä. Tuen myöntämistä koskevien periaatteiden mukaisesti tukea voidaan myöntää kotimaisen rekisteröidyn kansalaisjärjestön kehitysyhteistyöhankkeisiin. Tukea saadakseen järjestön on toimitettava ulkoasiainministeriölle hakemus, jossa on tiedot sekä järjestöstä itsestään että tuettavaksi esitetystä kehitysyhteistyöhankkeesta. Hakemuksesta tulee käydä ilmi mm. avun tavoite ja kohderyhmä, hankkeen toteuttamisessa tarvittavat voimavarat ja kustannuserittely. Tukea myönnetään kehitysyhteistyöhankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää kehitysmaan ja sen väestön pyrkimystä aineelliseen ja henkiseen hyvinvointiin. Järjestön oman osuuden tulee olla vähintään 40 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta (T ALKE) antaa hakemuksista lausunnon ennen tuen myöntämistä koskevaa päätöstä. Tukea vastaanottaessaan järjestön on sitouduttava noudattamaan tuen myöntämistä koskevia ehtoja, joissa muun muassa säädetään, että tukea voidaan käyttää ainoastaan ulkoasiainministeriön hyväksymiin kohteisiin ja mahdollisesti käyttämättä jäävä tuki on palautettava takaisin valtiolle. Järjestö sitoutuu myös antamaan raportin tuen käytöstä ja tiliselvityksen. Kansalais- ja lähetysjärjestöt harjoittavat kehitysyhteistyötä erityisesti opetuksen ja terveydenhuollon sekä humanitaarisen avun aloilla. Suurin osa tukea saaneista hankkeista kohdistui maaseutukehityksen edistämiseen. Vuonna 1986 valtion tuki kansalais- ja lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyölle jakaantui toimialoittain seuraavasti: terveys 54, opetus 22, muu sosiaalinen kehitys 9, maatalous 11 ja muu apu 4,0 prosenttia. Toiminta kohdistui kaikkiaan yli 40 kehitysmaahan ja painottui erityisesti vähiten kehittyneiden maiden ja eteläisen Afrikan vapautusliikkeiden avustamiseen. Järjestöjen kehitysyhteistyö sisältää muun muassa terveysasemien, koulujen ja orpokotien rakentamista ja ylläpitoa. Järjestöt lähettävät kehitysmaihin sairaanhoitajia ja opettajia sekä tavaraapuna muun muassa vaatteita, lääkkeitä ja työkaluja. Järjestöjen apu kohdistuu yleensä vähäosaisimpiin väestöryhmiin kuten slummien asukkaisiin, pakolaisiin ja maaseudun köyhiin. Valtion tuen kasvun myötä järjestöt ovat siirtyneet yhä suurempien ja pysyvään kehitysvaikutukseen tähtäävien hankkeiden toteuttamiseen. Tällaista projektitoimintaa järjestöjen toiminnasta vuonna 1986 oli noin 75 prosenttia. Toiminnan kasvaessa on erityistä huomiota kiinnitetty järjestöjen hallinnollisiin voimavaroihin. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöresursseja koskeva selvitys käynnistettiin vuoden 1986 lopulla. Lisäksi kertomusvuonna on tehostettu ja yksinkertaistettu avun myöntämiseen liittyviä menettelytapoja. Projektitoiminnan ohella ulkoasiainministeriö tuki myös järjestöjen harjoittamaa kehitysyhteistyön tiedotustoimintaa 1,8 miljoonalla markalla. Tuki on tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan kehitysmaita ja kehitysyhteistyötä koskevaan tiedottamiseen, joka voi käsittää mm. tiedotuskampanjoita, opetusmateriaalia ja seminaareja. Vuonna 1986 tiedotustukea haki 144 järjestöä. Yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa lähetetään kehitysmaihin myös ns. kehitysjoukkolaisia. Kehitysjoukkotoiminnan tarkoituksena on lähettää valmennuksen saaneita, ammattitaitoisia ja kehitystyöhön soveliaita nuoria henkilöitä työskentelemään kehitysmaissa. Kehitysjoukkolaisen pätevyysvaatimukset ovat ammattitaito, kielitaito, hyvä terveys sekä kyky ja halu toimia kehitysmaiden vaikeissakin olosuhteissa. Erityistä huomiota kiinnitetään kehitysmaihin lähetettävien työntekijöiden riittävään valmennukseen järjestämällä Suomessa kehitysjoukkolaisille kahdeksan viikon valmennuskurssi sekä lisäksi vielä kehitysmaassa lyhyt perehdyttämiskurssi. Kehitysjoukkolaisen työsopimus solmitaan kahdeksi vuodeksi. Sitä voidaan tarvittaessa jatkaa vuosi kerrallaan enintään kahdella vuodella. Kehitysjoukkoapua toteuttaa kansalaisjärjestöjen tarkoitusta varten perustama Kehitysyhteistyön Palvelukeskus ry. Kehitysjoukkoavun ensimmäiseksi kohdemaaksi valittiin Sambia, jonka kanssa allekirjoitettiin kehitysjoukkosopimus Lusakassa Ensimmäinen 22 työntekijää käsittävä kehitysjoukko lähetettiin Sambiaan toukokuussa Tähän joukkoon kuuluu mm. metsänhoitajia, automekaanikkoja, käsityönopettajia ja terveydenhoitajia. Vuoden 1987 aikana tutkitaan mahdollisuuksia laajentaa kehitysjouk-

21 21 koapua yhteen tai kahteen uuteen kohdemaahan. Kertomusvuoden aikana tehostettiin järjestöjen kehitysyhteistyötuen hallintoa perustamalla kehitysyhteistyöosastolla maaliskuusta 1986 alkaen kansalaisjärjestöjen toimisto. Toimiston toimialaan kuuluvat järjestöjen kehitysyhteistyötuki, järjestöjen kehitysyhteistyön tiedotustuki, tuki kansainvälisille ja kehitysmaiden omille kansalaisjärjestöille sekä kansallinen kehitysjoukkotoiminta Teollinen kehitysyhteistyö Taloudellinen, teollinen ja teknologinen yhteistyö kehitysmaiden kanssa Taloudellisen, teollisen ja teknisen (TTT) yhteistyön edistämiseksi Suomi on solminut lyhyen ajan kuluessa yli kahdenkymmenen kehitysmaan kanssa bilateraalisten sopimusten verkoston. Vuodesta 1984 lähtien kehitysyhteistyömäärärahoja on käytetty TTT-toiminnan tukemiseen. Määrärahalla on tuettu soveltuvuustutkimuksia, koulutusta ja henkilövaihtoa, joiden avulla pyritään konkreettisiin taloudellisiin, teollisiin ja teknologisiin kehitysvaikutuksiltaan merkittäviin yhteistyöhankkeisiin Suomen ja kehitysmaiden välillä. Vuosina määrärahoja on käytetty noin 50 hankkeeseen 16 maassa lähes 12 miljoonan markan edestä. Hankkeissa on ollut Suomen puolelta mukana yli 30 yritystä - puolet suuria ja puolet pieniä sekä keskisuuria. Merkittävimmät toimialat ovat olleet metsäteollisuus, energiateollisuus ja kaivosteollisuus. Useita yhteistyökohteita on ollut myös kemian-, rakennus- ja tavarankäsittelyaloilla. Soveltuvuustutkimuksia on rahoitettu yli 20, koulutus- ja asiantuntijavaihtoa noin 15 hankkeessa. Tuotannollisiin hankkeisiin, yhteisyrityksiin ja urakointiin liittyviä hankkeita on ollut 10. Vuosina 1984 ja 1985 myönnettyjen määrärahojen kehitysvaikutusten arviointi on aloitettu. Tulokset eivät vielä ole kaikilta osin tiedossa Teollisen kehitysyhteistyön rahasto (FINNFUND) Kehitysmaiden vuonna 1986 jatkunut vaikea taloudellinen tilanne heijastui myöskin suoma- laisyritysten halukkuuteen kehitysmaainvestointeihin. Kehittämistoiminnan myötä pyrittiin selventämään yhtiön yrityskuvaa ja tekemään sen palveluksia tunnetuiksi mahdollisille asiakkaille, etenkin kotimaassa. Kansainvälisten ja kansallisten rahoitusinstituutioiden kanssa ylläpidettiin vanhoja ja solmittiin uusia kontakteja. Yhteistyösopimukset allekirjoitettiin Ecuadorin, Meksikon ja Costa Rican investointiviranomaisten kanssa. Investoinnit afrikkalaisiin SIFIDA Investment Company- ja African Management Services Company- yhtiöihin avaavat mahdollisuuksia entistä tehokkaampaan hankkeiden toteuttamiseen Afrikassa. Entiseen tapaan yhtiö rahoitti hankevalmistelua ja arvioi itsenäisesti esitettyjen investointisuunnitelmien rahoituskelpoisuutta. Yhtiö päätti rahoittaa 1,2 miljoonalla markalla yhteensä 11 tutkimushanketta keskimäärin 40 prosentin osuudella arvioiduista kokonaiskustannuksista. Yksittäisiä kohdemaita oli yhdeksän, ja niistä kolme kuuluu köyhien kehitysmaiden ryhmään. Vuoden 1986 aikana FINNFUND päätti osallistua neljään yhteisyritykseen, yhteen kehityspankkiin ja yhteen liikkeenjohdollisia palveluja markkinoivaan yritykseen. FINNFUNDin rahoitus oli yhteensä vasta-arvoltaan 46,6 miljoonaa markkaa jakautuen oman pääoman sijoituksiin (15 miljoonaa markkaa) ja pitkäaikaisiin lainoihin (31,6 miljoonaa markkaa). Vuoden 1986 lopun sitoumusten loppusumma oli 130 miljoonaa markkaa, mikä jakaantui 19 hankkeeseen (16 valmistustyötä, kaksi kehityspankkia ja yksi alueellinen instituutio). FINNFUNDin ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätettiin esittää yhtiön osakkaille 80 miljoonan markan osakepääoma koeotettavaksi vähintään 120,5 ja enintään 125 miljoonaan markkaan Erityiskysymyksiä Naisen asema Naisten aseman parantaminen kehitysyhteistyön avulla on perustunut YK:n naisten vuosikymmenen ohjelmaan ja on ollut yhtenä tavoitteena Suomen hallituksen ohjelmassa sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi YK:n naisten vuosikymmenen jälkipuoliskolla YK:n Naisten aseman edistämisstrategia, joka hyväksyttiin Nairobissa vuonna 1985, kehottaa

22 22 hallituksia jatkamaan ja tehostamaan ponnistuksiaan naisten saamiseksi mukaan kehitysprosessiin. Naisten tulee osallistua kehitykseen politiikan- ja päätöksentekijöinä, suunnittelijoina, osallistujina sekä edunsaajinakin. Kehitysyhteistyöosasto on kertomusvuonna perusteellisesti selvittänyt tätä kehitysyhteistyön osakysymystä. Tässä tarkoituksessa on osallistuttu OECD:n kehitysapukomitean (DAC) Naiset ja kehitys -asiantuntijaryhmän toimintaan ja laadittu ryhmälle selvitys naisten asemaa parantavista toimenpiteistä Suomen kehitysyhteistyössä. Selvitykset kaikkien apua antavien maiden toiminnasta julkaistaan kesällä Asiantuntijaryhmän toimintaehdotukset Nairobissa hyväksytyn Naisten aseman edistämisstrategian toteuttamiseksi julkaistiin suomenkielisinä. Useissa maissa kehitysyhteistyöviranomaiset ovat laatineet ohjeita ja suuntaviivoja ja kouluttaneet henkilökuntaa toimimaan em. tavoitteiden mukaisesti. Myös kehitysyhteistyöosastolla on kertomusvuonna selvitetty sitä, miten kehitysavun toimeenpanossa voidaan entistä paremmin ottaa huomioon naisten tarpeet ja näkemykset. Selvityksen tuloksena on valmistunut luonnos suuntaviivoiksi ja ohjeiksi kehitysyhteistyöhallinnolle, kansalaisjärjestöille ja muille kehitysyhteistyön toteuttajille. Suuntaviivoista kuullaan vielä TALKEa ja Tasa-arvoasiain neuvottelukuntaa (TANE), minkä jälkeen ne julkaistaan. Kehitysyhteistyön merkitystä naisten kannalta arvioidaan toistaiseksi laadullisilla kriteereillä, joten huomiota kiinnitetään mm. siihen, onko organisaatiolla selkeät tavoitteet ja miten vastuu ja voimavarat on jaettu tavoitteiden toteuttamiseksi. Toistaiseksi ei voida erottaa naisten hyväksi koituvaa kehitysapuvarojen käyttöä määrällisesti, mutta niin monenvälisessä, kahdenvälisessä kuin järjestötoiminnassakin voidaan osoittaa avun yleistä suuntaamista sellaisille toimialoille, ohjelmille ja hankkeille, jotka erityisesti vaikuttavat kehitysmaiden naisten asemaan. Tutkimusta on viime vuosina käytetty apuna kehitysavun laadun parantamisessa ja avun tuloksellisuuden selvittämisessä. Vuodesta 1982 alkaen on useista hankkeista tehty ns. sosioekonomisia tutkimuksia, joissa on mm. tarkasteltu projektien vaikutuksia naisen asemaan. Helsingin yliopiston kehitysmaainstituutilla on teetetty laaja tutkimus Suomen kehitysyhteistyön vaikutuksista naisen asemaan Tansaniassa. Tutkimuksesta on vuonna ilmestynyt kuusi osaraporttia sekä yhteenvetoraportti. Osallistuessaan YK:n kehitysjärjestöjen ja -rahastojen sekä kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten hallintoon ja rahoittaessaan niiden toimintaa Suomen hallitus on toistuvasti kiinnittänyt huomiota naisen aseman parantamiseen. YK:n naisten vuosikymmenen ohjelman toteuttaminen ja Nairobin konferenssin suositusten seuranta ovat olleet esillä Suomen ja yhteispohjoismaisissa puheenvuoroissa em. järjestöjen hallintoelimissä sekäyk:nyleiskokouksen 2. komiteassa ja ECOSOCissa. Suomen tuki YK:n naisten kehitysrahastolle (UNIFEM) kasvoi 1 miljoonaan markkaan vuonna Kasvava tuki UNDP:lle, UNICEFille ja UNFP Alle toteuttaa myös naisten aseman edistämisstrategiaa. Kertomuskaudella on jatkettu eräitä erityisesti naisille suunnattuja hankkeita. Naisen aseman parantamiseen tähtäävä kahdenvälinen hanke, jota Suomi on tukenut 1981 alkaen, on tuki Sri Lankan Naisten Toimiston koulutustoiminnalle. Kansainvälisten järjestöjen kanssa yhteistyössä on kertomusvuonna tuettu seuraavia hankkeita: - FAO: Maa- ja kotitalousneuvojien koulutus Sudanissa. Tavoitteena on kehittää neuvojien koulutusta erikoisesti naisten aseman parantamiseksi (vuodesta 1984). - FAO: Naisten luotto- ja pankkiohjelma eräissä Itä-Afrikan maissa (Sambia, Tansania, Kenia, Uganda) (vuodesta 1983). - ILO: Naisjohtoisten kotitalouksien tutkimushanke Aasiassa (Intia, Nepal, Pakistan, Bangladesh). Hankkeessa pyritään löytämään naisille uusia työtilaisuuksia itsenäisinä yrittäjinä tai osuustoimintamuodossa. - UNFPA: Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan (ml. perhesuunnittelu) kehittämishanke Nicaraguassa. Kehitysyhteistyön kurssi- ja stipendiaattitoiminnassa naisia on ollut noin 15 prosenttia kurssilaisista ja 30 prosenttia stipendiaateista. Kansalais- ja lähetysjärjestöjen kehitysyhteistyö on usein painottanut aloja, jotka vaikuttavat suoraan naisten aseman parantamiseen. Esim. niiden terveysprojekteihin sisältyy terveyskasvatusta ja äitiysneuvolatoimintaa. Kansalaisjärjestöjen tiedotustukea on annettu useille järjestöille, joiden tiedotushankkeet käsittelevät myös naisen asemaa kehitysmaissa. Vuosittain mm naisjärjestöä on käyttänyt tiedotustukea tähän tarkoitukseen. Kehitysyhteistyöosaston tiedotustoiminnassa on naisten asemaa käsittelevät ja tasa-arvokysymykset pyritty tuomaan esiin.

23 Ympäristö Viime vuosina on Suomen kehitysyhteistyössä kiinnitetty lisääntyvää huomiota kehitysmaiden ympäristökysymyksiin. Kehitysyhteistyöosaston alaisuudessa toimii ympäristötyöryhmä, jossa ulkoasiainministeriön lisäksi ovat edustettuina ympanstomtmsteno, Suomen Akatemia, Suomen luonnonsuojeluliitto r.y. sekä Miljö och Bistånd r.f. Työryhmä toimii neuvoa antavana elimenä kehitysyhteistyöhön liittyvissä ympäristökysymyksissä. Ympäristökysymysten huomioon ottamiseen pyritään kolmella pääasiallisella tavalla: - mahdolliset ympäristövaikutukset otetaan huomioon kaikkien hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa, - lisätään hankkeita, jotka vahvistavat ympäristöhallintoa kehitysmaissa ja - lisätään hankkeita, jotka parantavat kohdemaiden ympäristön tilaa. Kehitysyhteistyöhankkeiden ympäristövaikutuksien huomioon ottamiseksi hankkeiden suunnittelussa on ulkoasiainministeriässä valmistettu ohjeisto, joka on otettu koekäyttöön. Ohjeisto rakentuu OECD:n kehitysapukomitean ja ympäristökomitean alaisen ympäristötyöryhmän suosimksille sekä YK:n ympäristöohjelman (UNEP) ohjeistoille, joita on sovellettu kehitysyhteistyöosaston projektisuunnitteluun. Ne on tarkoitettu kehitysyhteistyöhankkeiden valmisteluun ja arviointiin osallistuvien käytettäviksi. Suomen harjoittamaan kehitysyhteistyöhön sisältyy jo useita hankkeita, joiden ensisijainen tarkoitus on ympäristön tilan parantaminen. Näihin kuuluvat mm. useat metsänistutushankkeet, varsinkin Afrikan kuivuusalueilla, sekä valumaalueiden suojeluohjelmat, joihin Suomi on osallistunut mm. Nepalissa. Yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa on valmisteltu pohjoismaista korkean tason konferenssia kehitysyhteistyöhön liittyvistä ympäristökysymyksistä. Konferenssi järjestettiin Ruotsissa keväällä Samoin valmistellaan hankkeiden valmistelijoille tarkoitettua pohjoismaista seminaaria ympäristökysymysten huomioon ottamisesta hankevalmistelussa. Pohjoismaat valmistelevat yhdessä myös Tansanian ympäristöprofiilin laatimista. Suomi on tukenut myös eräitä ympäristösuojeluun kohdistuvia kansainvälisten kansalaisjärjestöjen hankkeita. Koska kasvavat ympäristöongelmat ovat muodostuneet yhdeksi vakaan taloudellisen ja sosiaa- lisen kehityksen huomattavimmista esteistä monessa kehitysmaassa, hallitus tulee jatkossa kiinnittämään erityistä huomiota ympäristön suojeluun ja kehittämiseen niin kahdenvälisessä toiminnassa kuin myös osallistuessaan kansainvälisten järjestöjen ja rahoituslaitosten toimintaan Tutkimus Tuettaessa tutkimusta kehitysyhteistyövaroin on päämäärinä ollut kehitysmaiden oman tieteellisen tutkimuksen edistäminen ja niiden tutkimuskapasiteetin lisääminen, kansainvälisten järjestöjen kehitysmaatutkimuksen tukeminen ja Suomen kehitysapua tukevan, lähinnä suomalaisen tutkimuksen rahoittaminen. Kaikkiaan käytettiin vuonna 1986 kehitysyhteistyövaroja tutkimukseen noin 57 miljoonaa markkaa, mistä kahdenvälisten tutkimusohjelmien osuus oli 21 miljoonaa markkaa. YKn tiede ja teknologiakonferenssi suositti vuonna 1979 teknologisen ja tieteellisen tutkimuskapasitee,in lisäämistä kehitysmaissa. Kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön sisältyy myös tukea kehitysmaiden tieteellisen infrastruktuurin rakentamiseen, kuten yliopistotasoiseen opetukseen, ja tutkimukseen sen osana. Tutkimushankkeet on valittu lähinnä Suomen kehitysyhteistyön päätoimialoilta. Uutena hankkeena valmistellaan mm. Usambaran tutkimusaseman perustamista Tansaniaan. Mikäli valmistelut johtavat tulokseen, asema voi toimia myös suomalaisen ja tansanialaisen trooppisiin metsiin kohdistuvan tutkimuksen kenttäasemana. Kahdenvälisiin hankkeisiin liittyy soveltavaa tutkimusta ja selvitystyötä, johon osallistuvat suomalaiset tutkijat ja tutkimuslaitokset yhteistyössä paikallisten tutkimuslaitosten kanssa. Yhdessä kansainvälisten järjestöjen kanssa toteutettaviin hankkeisiin on pitkään kuulunut tutkimusta. Esim. WHO:n kautta tuetaan trooppisten tautien, jokisokeuden ja AIDSin tutkimusta sekä ehkäisymenetelmien perus- ja soveltavaa tutkimusta. Kehitysyhteistyön tehokas toteuttaminen vaatii tuekseen laajan tietopohjan, joka perustuu kehitysmaiden ongelmien ja kehitysavun toteuttamisen ja vaikutusten tutkimiseen. Tutkimusta, jonka tavoitteena on näiden voimavarojen lisääminen Suomessa ja sitä kautta kehitysavun laadun parantaminen, rahoitetaan kehitysyhteistyön ns. suunnittelu- ja kehitysmaatutkimusmäärärahalla, joka vuonna 1986 oli 3,4 miljoonaa markkaa.

24 24 Näillä varoilla rahoitettiin kokonaan tai osittain yli 20 tutkimusta. Kun myös kahdenvälisissä hankkeissa mukana olleet tutkijat otetaan lukuun, nousee kehitysmaatutkimukseen osallistuneiden suomalaisten tutkijoiden luku 50een. Kertomusvuonna jatkettiin rahoitusta Teknologian siirto Afrikkaan -tutkimukselle, jota tuetaan myös Suomen Akatemian varoin. Tutkimus Perussa toteutettavasta ns. Cuscon sähköistyshankkeesta valmistui, samoin selvitys integroidun maaseutukehityksen malleista. Kenian Buran pohtopuuhankkeen yhteydessä suoritettiin sosioekonominen tutkimus. Samoin kartoitettiin Namibian historian tutkimusaiheita. Kehitysyhteistyön koulutustoiminnan tuloksellisuutta selvitettiin haastattelututkimuksella. Perussa käynnistyi myös monivuotinen sademetsän kehitystä koskeva tutkimus. Tutkimussopimuksia on solmittu Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion jajoensuun yliopistojen kanssa. Korkeakoulut toteuttivat myös eräitä muita kehitysyhteistyöhankkeita. Suomalainen tutkija oli niin ikään mukana Kiinan väestöntutkimuksessa, jonka toteuttaa Kansainvälinen tilastoinstituutti, sekä Eteläisen ja Itäisen Afrikan yliopistojen kapasiteettitutkimuksessa ja kehitysmaiden kauppaa koskevassa ns. Mini-UKTJ-tutkimuksessa, jonka yhteydessä järjestettiin laaja asiantuntijakokous Helsingissä. Suunnittelu- ja tutkimusmäärärahoin rahoitettavien tutkimusten aloitteet ovat tähän asti tulleet laajoilta tahoilta - yksityisiltä tutkijoilta, yliopistoilta, kehitysapuhankkeiden valmistelijoilta, järjestöiltä jne. Tarkoituksena on siirtyä vähitellen menettelyyn, jossa laaditaan ainakin joitakin kehitysavun keskeisiä aloja koskevia tutkimusohjelmia yhteistyössä kehitysyhteistyöosaston ja Suomen Akatemian asiantuntijoiden kanssa. Kehitysmaatutkimusta rahoitetaan myös Suomen Akatemian määrärahoista, joista 2,1 miljoonaa markkaa osoitettiin vuonna 1986 kehitysmaatutkimuksen ns. painoalarahoitukseen. Vuonna 1985 mietintönsä antaneen kehitysmaatutkimuksen työryhmän suositusten mukaisesti kehitysmaatutkimuksen koordinaatiota on parannettu mm. siten, että ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosastolla on kolme edustajaa Suomen Akatemian ao. neuvoa-antavassa jaostossa Avun hallinnointi Kehitysyhteistyöosasto käynnisti syksyllä 1984 oman toimintansa kehittämistyön. Sen tuloksena syntyi uusi organisaatiorakenne sekä joukko uusia toimintaperiaatteita ja -menetelmiä, jotka otettiin käyttöön maaliskuussa Toimintamenetelmien kehittäminen jatkuu ja mm. tietojenkäsittelyn automarisointi on osittain vasta alullaan. Uudistusten keskeisenä tavoitteena on lisätä toiminnan suunnitelmallisuutta ja parantaa sen ohjattavuutta. Organisaation eri tasojen itsenäisyyttä voidaan lisätä, mutta samalla korostaa niiden toiminnan tuloksellisuutta. Työn kohteena ovat nyt ohjausjärjestelmän kehittäminen ja hallinnollisten toimien rationalisointi. Osaston toimikenttä jakaantuu kolmeen selkeään, apulaisosastopäällikön johtamaan toimintalinjaan (projekti-, järjestö- ja kansainvälinen toiminta). Linjojen ja niiden alaisten operatiivisten toimistojen itsenäisyyttä on lisätty. Osastopäällikön suoraan alaisuuteen on sijoitettu toimintoja yhteisesti palvelevat tiedotus-, tutkimus- ja kehitys- sekä taloushallintoyksiköt. Kaikille toiroistoille ja yksiköille on määritelty selkeät vastuualueet ja niihin liittyvät työn tuloksellisuuden kriteerit. Toiminnan kehittämistyön yhteydessä on osaston henkilöstö osoittautunut riittämättömäksi. Erityisen suuri lisähenkilöstön tarve on projektitoiminnan linjalla, jossa kasvavat määrärahat ja hankkeiden suuri lukumäärä ovat kuormittaneet hallintoa kohtuuttomasti. Lisätarve on kohdistunut ennen kaikkea tekniseen ammattihenkilöstöön niillä toimialoilla, joilla kehitysyhteistyötä pääosin toteutetaan, sekä avun kenttähallinnon vahvistamiseen. Kehittämistyön tuloksena laadittiin yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa kehitysyhteistyön henkilöstön kehittämissuunnitelma, joka kattaa vuodet Vuosina on tämä suunnitelma toteutunut kahta uutta tointa lukuunottamatta. Vuoden 1986 lopussa kehitysyhteistyöosaston koko henkilöstömäärä oli 147. Lisäksi kenttätehtävissä edustustojen palveluksessa toimi 13 virkamiestä.

25 25 3. Yhteistyö pohjoismaiden ja muiden avuntantajien kanssa 3.1. Avunantajien välinen koordinointi Kehitysavun koordinointia tapahtuu avunantajien kesken eri tasoilla ja useissa eri muodoissa. Suomi on eri yhteyksissä korostanut koordinaation merkitystä pyrittäessä edistämään kehitysavun tehokkuutta. Pohjoismainen yhteistyö on perinteisesti ollut tärkeä koordinaation muoto. Laajaa ja monimuotoista yhteistyötä avunantajat tekevät YKssa, joka jo perusluonteeltaan on yhteistyöfoorumi. YKn hyväksymät kehitysstrategiat ovat asiakirjoja, jotka ovat syntyneet sekä avunantajien että -saajien näkemykset yhdistämällä. Korostetuimmin avunantajien ja -saajien väliset näkemyserot ovat tulleet esiin ns. pohjoisetelä keskusteluissa, joilla on pyritty kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin kehitysmaiden ongelmissa. Suomi on YKssa yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa voinut useissa tapauksissa toimia sillanrakentajana kehitysmaiden ja avunantajamaiden välillä. OECD:n kehitysapukomitea, DAC, on eräs keskeisistä avunantajien välisistä koordinoinoin kanavista. DACin jäsenmaat raportoivat vuosittain järjestölle kehitysyhteistyöstään ja kunkin jäsenmaan tutkima järjestetään kerran kahdessa vuodessa. DACissa voidaan sopia kehitysavun yhteisistä tavoitteista. Niin ikään sovitaan siitä, mitkä menoerät voidaan laskea julkiseksi kehitysavuksi. Lisäksi komiteassa pyritään eri maiden menettelytapojen yhtenäistämiseen ja yksinkertaistamiseen, jotta niistä kehitysmaille aiheutuvaa rasitetta voitaisiin vähentää. Joulukuussa 1986 DACin korkean tason kokous keskusteli avun suuntaamisesta kehitysmaiden taloudellisia uudistuksia palveleviin kohteisiin, mikä edellyttää koko avunantajayhteisöltä tehokasta yhteistyötä. Kokouksessa hyväksyttiinkin ne yleiset periaatteet, joita eri maiden tulisi noudattaa kehitysavun koordinointipyrkimyksissä. Viime vuosikymmenen lopulla eräät avunantajamaat pyrkivät edistämään kehitysmaiden ja teollistuneiden maiden vuorovaikutusta. Näitä maita, jotka suhtautuivat kehitysmaiden tavoitteisiin ja kehitysyhteistyöhön varsin myötämieli- sesti alettiin kutsua like-minded-maiksi. Suomi muiden pohjoismaiden tavoin kuuluu like-minded-maihin. Niiden välinen yhteistyö on yleensä melko epämuodollista, joskin virallisimpiakin kokouksia pidetään aika ajoin. Ryhmän kasvaessa ja osittain koko pohjois-etelä vuoropuhelun tyrehtyessä like-minded-maiden toiminnan merkitys on myös vähentynyt. Maailmanpankilla on nykyään keskeinen rooli avunantajien kehitysyhteistyön koordinoinnissa. Maailmanpankin avustuksella ja johdolla useat kehitysmaat ovat kyenneet järjestämään ns. konsultatiiviryhmän kokouksia, JOissa kyseiselle maalle apua antavat maat ja järjestöt ovat voineet perehtyä maan talouden tilaan sekä keskustella ja sopia ensisijaisista kohteista, joihin apua suunnataan. Näiden konsultatiiviryhmän kokouksien merkitys on korostunut niiden maiden kannalta jotka ovat - yleensä yhdessä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa - laatineet erityisen rakennesopeutusohjelman taloutensa tervehdyttämiseksi. Eräissä maissa YK:n kehitysohjelma UNDP on ns. pyöreän pöydän kokousten kautta ottanut itselleen Maailmanpankkia vastaavan roolin avun koordinoinnissa. Suomi on näissä Maailmanpankin tai UNDP:n johdolla pidettävissä kokouksissa mukana silloin kun kohteena on Suomen yhteistyömaa. Yksimielisyys vallitsee siitä, että kehitysmaiden tulisi itse huolehtia saamansa kehitysavun koordinoinnista. Koska monella maalla ei kuitenkaan ole riittävästi hallinnollisia resursseja tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen koordinoinoin toteuttamiseen, on näistä yhteistyökokouksista ollut suurta apua. Rinnan niiden kanssa on korostettu tarvetta tukea erityisesti kehitysmaiden suunnittelusta, investointien suuntaamisesta ja ulkomaisen avun koordinoinnista vastaavaa hallintoa. Useassa kehitysmaassa avunantajien edustajat kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan eri maiden aputoimintojen yhteensovittamisesta eri toimialoilla. Tämäkin koordinaatio pyritään toteuttamaan tnvussa yhteistyössä vastaanottajamaan hallinnon kanssa A

26 Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaisella yhteistyöllä kehitysyhteistyön alalla on pitkät perinteet. Suomen koko kehitysaputoiminta alkoi 60-luvun puolivälin paikkeilla yhteispohjoismaisen hankkeen muodossa Tansaniassa. Pohjoismaat ovat sen jälkeen olleet yhdessä rahoittamassa useita hankkeita Tansaniassa, Keniassa ja Mosambikissa. Pohjoismaisen yhteistyön painopiste on kuitenkin siirtynyt pois yhteisiin projekteihin liittyvistä kysymyksistä. Se keskittyy nyt suurelta osin laajoihin sekä kahdenvälisen että monenkeskisen avun periaate- ja menettelytapakysymyksiin. Uusien laajojen yhteistyöhankkeiden aloittamisesta on luovuttu, koska nykyään kukin Pohjoismaa pystyy itse hallinnaimaan laajojakin hankkeita määrärahojen lisäännyttyä ja hallintokoneistojen kehityttyä. Yhteistoiminta saa kuitenkin jatkuvasti uusia muotoja. Muodollisesti pohjoismainen yhteistyö kehitysyhteistyön alalla pohjautuu vuonna 1981 solmittuun ns. Kööpenhaminan sopimukseen, mutta epävirallinen yhteistyö ulottuu sitä huomattavasti laajemmalle. Yhteistyö on erittäin kiinteää ja kattavaa. Kööpenhaminan sopimuksella perustettu Kehitysyhteistyön neuvoa-antava komitea (RKB) käsittelee kehitysyhteistyökysymyksiä laajasti ja antaa pohjoismaiselle ministerineuvostolle tarvittaessa suosituksia. RKB koostuu ''maallikko jäsenistä'', jotka Suomessa on yleensä nimitetty Taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnan (TALKE) piiristä. Käytännön tasolla kehitysyhteistyötä pohjoismaisesti koordinoiva elin on Kehitysyhteistyön virkamieskomitea (EKB), jossa ovat edustettuina kehitysyhteistyöhallinnon ylimmät virkamiehet kustakin pohjoismaasta. EKB kokoontuu säännöllisesti käsittelemään paitsi yhteispohjoismaisesti rahoitettavia ja hallinnaitavia kehitysyhteistyöprojekteja myös laajempia linja- ja menettelytapakysymyksiä. EKB kokoontui kolmesti vuonna Pohjoismaat ovat luoneet vakiintuneet yhteistyömuodot YK:n taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kysymysten käsittelemiseksi. Päälinjat ja työnjako Pohjoismaiden kesken sovitaan ennen YK:n yleiskokousta ja ECOSOCin kokouksia. Useimmat puheenvuorot pidetään yhteispohjoismaisesti. Pohjoismaat ovat kansainvälisissä kehitysrahoituslaitoksissa edustettuina samassa äänestysryhmässä. Maailmanpankissa, jossa pohjoismaiseen äänestysryhmään ei kuulu muita maita, sekä sen ja Kansainvälisen valuuttarahaston yhteisessä kehityskomiteassa Pohjoismaat pitävät kokouksissa yhteisen puheenvuoron. Kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä esille tulevista kehitysongelmista, eri maiden harjoittamasta politiikasta ja yhteisistä hankkeista keskustellaan toimialakohtaisesti ja eri virkamiestasoilla, viime kädessä EKBssä. Käynnissä on edelleen kolme vanhaa yhteispohjoismaista hanketta. Mosambikin maatalouden kehittämisohjelma jatkui Ruotsin kehitysyhteistyöviranomaisen SIDAn hallinnoimana. Mosambikin huono turvallisuustilanne on vaikeuttanut ja hidastanut ohjelman toteutusta. Sopimus ohjelman jatkamisesta vuosina allekirjoitettiin Maputossa. Kenian ja Tansanian osuustoiminahankkeet jatkuivat. Kenian osuustoimintaprojekti jatkuu väliaikaisesti Tanskan kehitysapuviranomaisen DANIDAn tukemana. Tänä aikana selvitetään mahdollisen yhteispohjoismaisen tuen muodot ja rahoitus. Tansanian osuustoimintaprojektia koskeva sopimus jatkuu vuoteen Projekti on tarkoitus arvioida ennen jatkotoimista päättämistä. Pääministeri Kalevi Sorsan aloite laajennetusta taloudellisesta yhteistyöstä Pohjoismaiden ja jonkin kehitysmaaryhmän välillä johti kertomusvuonna konkreettiseen tulokseen. Pohjoismaat ja eteläisen Afrikan taloudellisen yhteistyöjärjestön (SADCC) yhdeksän jäsenmaata allekirjoittivat Hararessa yhteisen julistuksen laajennetusta taloudellisesta ja kulttuuriyhteistyöstä näiden maaryhmien välillä sekä sen liiteasiakirjana olevan vuoteen 1990 ulottuvan toimintarungon. Yhteistyöjulistuksessa Pohjoismaat vahvistavat valmiutensa syventää ja laajentaa ystävyyttä, solidaarisuutta ja yhteistyötä SADCC-maiden kanssa. Yhteistyöalueita ovat tehostettavan kehitysyhteistyötoiminnan ohella kauppa, mukaan lukien SADCC-maiden keskinäisen kaupankäynnin edistäminen, sekä taloudellinen ja teollinen yhteistyö, mukaan lukien suorat investoinnit sekä kulttuurivaihto. Julistuksen eräänä keskeisenä tavoitteena on SADCC-maiden omien voimavarojen tehokas hyödyntäminen ja näiden maiden taloudellisen riippuvaisuuden vähentäminen erityisesti Etelä-Afrikan Tasavallasta. Yhteistyöjulistuksen käytännön toimeenpanoa varten kukin Pohjoismaa on nimennyt koordinaattorin. Koordinaattorit ovat vuoden 1986 aikana kokoontuneet useaan otteeseen sekä pohjoismaisella tasolla että SADCC-maiden koordinoinnista vastaavien viranomaisten kanssa.

27 27 SADCC-yhteistyönä Pohjoismaat ovat yhdessä tukeneet alueen kuljetus- ja tietoliikennejärjestelmien kehittämiseksi perustettua toimistoa (SATCC) Maputossa. Toimistoon on palkattu teknisiä asiaintuntijoita Pohjoismaista. Pohjoismaat ovat aktiivisesti mukana valmistelemassa Zimbabwen pääkaupungista Hararesta Beiran satamaan Mosambikiin ulottuvan ns. Beira-käytävän liikenne-, kuljetus- ja varastointikyvyn vahvistamista koskevaa laajaa hanketta. Pohjoismaiden kehitysyhteistyöstä vastaavat ministerit kokoontuivat epävirallisesti YK:n Afrikan erityisistunnon yhteydessä New Yorkissa ulkoasiainministeri Paavo Väyrysen aloitteesta. Muodollisempi kehitysyhteistyöministerien kokous järjestettiin pohjoismaisen ulkoministerikokouksen yhteydessä Kööpenhaminassa. Kokouksessa käsiteltiin Pohjoismaiden ja eteläisen Afrikan ns. SADCC-maiden yhteistä julistusta laajennetusta taloudellisesta ja kulttuuriyhteistyöstä sekä YK:n Afrikan erityisistunnon tuloksia. Kokouksessa päätettiin, että kehitysyhteistyöministerit kokoontuvat seuraavan kerran ulkoministerikokouksen yhteydessä, keväällä 1987.

28 28 4. Kehitysrahoituslaitokset Ja. kehitysmaiden talousuudistukset Kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten rooli kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä on muuttunut oleellisesti kuluvan vuosikymmenen aikana. Kehitysmaiden ongelmien ratkaisu pelkästään - sinänsä tärkeiden ja perusteitujen - yksittäisten kehityshankkeiden rahoittamisella ei ole osoittautunut mahdolliseksi niissä kohdemaissa, joissa vallitseva taloudellinen ja sosiaalinen ympäristö ei ole ollut suotuisa kehitykselle. Maailmanpankki onkin yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa pyrkinyt edistämään kehityspoliittista vuoropuhelua kehitysmaiden ja ulkomaisten avunantajien ja rahoittajien välillä. Pyrkimyksenä on ollut luoda yhteisymmärrys eri osapuolten välille yhtäältä niistä talouspoliittisista uudistus- ja korjaustoimenpiteistä, joihin kehitysmaiden tulisi osaltaosa ryhtyä ja toisaalta niistä tukitoimenpiteistä, joita kansainvälisten rahoituslaitosten ja kehitysapua antavien hallitusten tulisi tehdä kehitysmaiden talousuudistusten onnistumiseksi. Monet kehitysmaat ovatkin käynnistäneet viime vuosina merkittäviä rakenteellisia sopeuttamisohjelmia taloudellisen tasapainon aikaansaamiseksi ja kasvun elvyttämiseksi. Tämä on osoittautunut välttämättömäksi suurten velkaongelmiensa kanssa kamppailevissa monissa keskituloisissa kehitysmaissa ja ennen kaikkea myös monissa köyhissä ja vähiten kehittyneissä kehitysmaissa. Mm. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa on 22 maata käynnistänyt huomattavat talousuudistukset viime vuosien aikana. Rakenteelliset sopeuttamisohjelmat, joiden laatimisessa ja rahoittamisessa Maailmanpankilla on keskeinen rooli, vaihtelevat maakohtaisesti, mutta niihin sisältyy yleensä seuraavia toimenpiteitä: - julkisten investointien uudelleen suuntaaminen keskeisille tuotannon aloille sekä tuotantokapasiteetin ylläpitoon ja kunnostukseen, - maataloustuotannon elvyttäminen tuottajahintoja korottamalla ja markkinointia tehostamalla, - tuonti- ja vientirajoitusten purkaminen tuotannollisten vääristymien poistamiseksi, - teollisuustuotannon elvyttäminen parantamalla yksityisen sektorin toimintaedellytyksiä, - valuuttakurssien korjaaminen vastaamaan paremmin kohdemaan valuutan todellista arvoa, mikä luo edellytykset mm. viennin lisäämiselle, - finanssipoliittiset uudistukset, mm. pyrkimys positiiviseen reaalikorkoon kotimaisen säästämisen lisäämiseksi. Maailmanpankin rooli on ollut keskeinen, niin rakennesopeutusohjelmien laatimisessa kuin niiden rahoittamisessakin. Omalta osaltaan se on kehittänyt rakennesopeutusohjelmansa ja -lainansa, jotka esiteltiin ensimmäistä kertaa jo syksyllä Maailmanpankki on myöntänyt nelisenkymmentä rakennesopeutuslainaa. Pankin suunnitelmien mukaan rakennesopeutus- ja pyrkimyksiltään niihin rionastettavien toimialasopeutuslainojen osuus tulisi lähivuosina olemaan prosenttia pankin lainanannosta kehitysmaille. Alueelliset kehitysrahoituslaitokset ohjaavat myös osan lainanannostaan ei-projektimuotoiseen rahoitukseen. Avunantajamaat ovat myös tukeneet sopeuttamisohjelmia kanavoimalla perinteisen projektirahoituksen sijaan yhä enemmän apua kehitysmaiden välttämättömän tuonnin rahoittamiseen, infrastruktuurin ja tuotantokapasiteetin ylläpitoon ja kunnostamiseen sekä, helpottaakseen uudistusten toteutusmahdollisuuksia, sosiaalipalveluiden parantamiseen. Monet maat ovat myös asettaneet apunsa ehdoksi sen, että ko. kehitysmaa käynnistää rakenteellisen sopeuttamisohjelman Maailmanpankin ja IMF:n kanssa sovittavien suuntaviivojen mukaisesti. Voidaankin todeta, että Maailmanpankki ja myös muut kansainväliset kehitysrahoituslaitokset vaikuttavat tänä päivänä merkittävällä tavalla kehitysmaiden talouspolitiikkaan ja sen muotoutumiseen. Vaikka laaja yhteisymmärrys vallitseekin eri osapuolten kesken siitä, että kehitysmaiden ongelmien ratkaisu edellyttää taloudellisia uudistuksia, ei ohjelmien sisällöstä suinkaan ole aina oltu yksimielisiä. Maailmanpankki sekä IMF ovat usein joutuneet asettamaan lainanannolleen pitkälle meneviä ehtoja, ja yleensä kehitysmaat ovat joutuneet, ennemmin tai myöhemmin, mukautumaan niihin.

29 29 Suomi on osaltaan tukenut Maailmanpankin pyrkimyksiä edistää kehitysmaissa taloudelliseen kasvuun ja tasapainoon tähtääviä talousuudistuksia. Suomi on kuitenkin aina samalla korostanut, että taloudelliset uudistukset - jotka aina ovat poliittisesti vaikeita ja sosiaalisesti raskaita - tulisi kuitenkin toteuttaa siten, etteivät yhteiskunnan vähäosaisimmat joudu kohtuuttomasti kärsimään. Pohjoismaiden syksyllä 1986 tekemän aloitteen pohjalta Maailmanpankin kehityskomitea on valmistanut selvityksen sopeuttamisohjelmien vaikutuksista köyhimpien väestönosien asemaan. Raporttia ja jatkotoimenpiteitä tullaan käsittelemään komitean kokouksissa vuoden 1987 aikana. Rakennesopeuttamisohjelmien myötä on entistä tärkeämpää, että kaikki, niin bilateraaliset kuin multilateraalisetkin avun antajat, yhteensovittavat ponnistuksensa ja täydentävät toisiansa yhteisesti hyväksyttyjen toimintalinjojen mukaisesti. Yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa Suomi on myös korostanut tarvetta lisätä Maailmanpankin pääomaa niin, että se uusien tehtäviensä ohella voi säilyttää tasonsa myös perinteisessä projektirahoituksessa. Suomi on korostanut kehitysrahoituslaitosten päättävissä elimissä myöskin sitä, että valtaosa annettavasta avusta - ja erityisesti rahastojen antamista edullisista luotoista suunnattaisiin köyhimpiin maihin siten, että apu edistäisi sosiaalisesti tasapainoista kehitystä. Erityisesti on painoitettu avun ohjaamista maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen, metsitykseen ja metsätalouteen, talouselämän perustakenteen ja uusiutuvien energiavarojen kehittämiseen sekä opetukseen, terveydenhuoltoon ja yleensä sosiaalisten palvelujen kehittämiseen. Samalla on entistä enemmän korostettu talouspoliittisten uudistusten ja rakenteellisten sopeuttamisohjelmien tukemisen merkitystä taloudellisen kasvun elvyttämiseksi kehitysmaissa. Suomi on yhdessä muiden äänestysryhmänsä jäsenmaiden kanssa määrätietoisesti tukenut aloitteita, jotka tähtäävät ympäristön suojeluun ja kehittämiseen. Suomi on tukenut Maailmanpankin roolia erilaisten tukitoimenpiteiden koordinoinoissa sekä alueellisten kehitysrahoituslaitoksien pyrkimyksiä lisätä alueen jäsenmaiden taloudellista vuorovaikutusta ja yhdentymistä. Huolimatta alueellisten pankkien perussääntöjen samankaltaisuudesta Maailmanpankin toimintatavoitteiden kanssa, alueelliset pankit eroavat toiminnaltaan ja mahdollisuuksiltaan sekä Maailmanpankista että toi- nen to1s1staan. Alueelliset pankit ovat alueensa taloudellisiin erityispiirteisiin sidottuja. Maailmanpankki taas voi toimia tästä rajoittuneisuudesta vapaana ja voimavaroiltaan vahvana neuvotella ulkopuolisena neuvonantajana mm. kehitysmaiden rakennesopeutusohjelmista. Alueellisten rahoituslaitosten lainaohjelmissa toimiala- ja rakennesopeuttamisohjelmien osuus tulleekin pysymään vähäisenä ja toiminta keskittyy jatkossakin projektirahoitukseen, jonka myös tulee olla sopusoinnussa ja tukea kohdemaiden omaksumaa talouspolitiikkaa. Maailmanpankilla on ollut keskeinen rooli myös kehitysmaiden velkaongelman ratkaisupyrkimyksessä. Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Bakerin tekemän aloitteen pohjalta kehitelty ratkaisusuunnitelma perustuu kehitysmaiden taloudellisiin uudistuksiin, joilla luodaan edellytykset pysyvälle taloudelliselle kasvulle. Suunnitelman mukaisesti kansainväliset kehitysrahoituslaitokset, ennen kaikkea Maailmanpankki, lisäävät lainanantoon talousuudistusten rahoittamisen. Suunnitelman kolmas lenkki on yksityisiltä liikepankeilta edellytettävä lainanannon lisäys, joka tosin ei ole toteutunut toivotussa määrin. Huolimatta kehitysmaiden toteuttamista sopeuttamistoimenpiteistä liikepankit ovat olleet haluttomia myöntamaan uusia lainoja ylivelkaantuneille maille. Näin ratkaisuyritys on jäänyt puolitiehen, vaikka taloudelliseen kasvuun tähtäävä politiikka on todettu oikeansuuntaiseksi. Nykyiset menetelmät eivät ole riittäviä ylivelkaantuneiden vähiten kehittyneiden, lähinnä Afrikassa sijaitsevien kehitysmaiden velanhoitoongelmien ratkaisemiseksi. Pohjoismaat ovat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että sopeuttamisohjelmia toteuttavia vähiten kehittyneitä maita tulisi auttaa selviämään velkarasitteestaan. Olisi tarkoituksenmukaista löytää multilateraalisia velanhoidon lieventämiskeinoja, joita maakohtaista harkintaa noudattaen voitaisiin käyttää, ja antaa tilaa talouden kasvuun tähtääville toimenpiteille. Tältä pohjalta Pohjoismaat vetoavatkin Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon, jotta nämä pyrkisivät suunnittelemaan toimenpiteitä näiden maiden velkataakan keventämiseksi. Suomi on aktiivisesti kiinnittänyt huomiota ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseen kansainvälisten rahoituslaitosten lainaohjelmissa. Erityisesti Suomen taholta on tuotu esiin toimenpiteet metsien häviämisen ja aavikoitumisen estämiseksi.

30 30 5. Metsätalous Ja metsitys kehitysyhteistyössä 5.1. Yleistä Maapallolta häviää joka vuosi yhä kiihtyvämmällä vauhdilla arviolta 11 miljoonaa hehtaaria trooppista metsää. Tämä vastaa yli puolta Suomen metsäpinta-alasta. F AOn laskelmien mukaan jokaista kymmentä hävitettyä metsähehtaaria kohden istutetaan ainoastaan yksi hehtaari uutta metsää. Mikäli trooppisten metsien hävitys saa jatkua, pelätään peräti 225 miljoonan metsähehtaarin tuhoutuvan vuoteen 2000 mennessä. Samalla häviää prosenttia maapallon kasvi- ja eläinlajeista. Metsien tuhoutumisesta on muodostumassa maailmanlaajuinen ympäristöongelma, joka kärjistyneimmissä muodoissaan aiheuttaa ilmastonmuutoksia, aavikoitumista, nälänhätää ja uhkaa vakavasti rauhanomaisen kehityksen edellytyksiä. Trooppisten maiden maataloustuotanto on välillisesti ja välittömästi riippuvainen trooppisten metsien tilasta. Kuitenkin maatalous, tarkemmin sanottuna kaskiviljely, on metsien suurin hävittäjä. Peräti puolet hävitetystä 11 miljoonasta hehtaarista kirjataan maatalouden tilille. Puuston tuhoutumiseen vaikuttaa, varsinkin kuivilla alueilla, erityisesti polttopuun keruu ja laiduntaminen. Muita suuria metsän kuluttajia ovat puunjalostus, tupakka-, tee- ja tiiliteollisuus. Metsätalous ja -teollisuus on perinteisesti ollut Suomen kehitysyhteistyön keskeinen lohko. Pääpaino on aiemmin ollut lähinnä yhteistyömaiden metsäteollisuuden kehittämisessä, mutta kasvava tietous aavikoitumisen ja metsien häviämisen mukanaan tuomista ongelmista on kuitenkin siirtänyt huomion ja painotuksen metsätalouden ja metsityksen puolelle. Erityisesti niissä maissa, joissa metsien häviäminen on ongelmallista, Suomi on viime vuosina määrätietoisesti pyrkinyt ohjaamaan kehitysyhteistyötään näiden mittavien ongelmien torjuntaan. Nykyisten metsäalan hankkeiden suunnittelussa tähdätään erityisesti vastaanottajamaiden omien valmiuksien kehittämiseen ja sitä kautta kestävien tulosten aikaansaamiseen. Näin ollen tärkeitä avun kohteita ovat metsäkoulutus, metsäneuvonta ja kehitysmaiden omien metsäviranomaisten toiminnan vahvistaminen sekä metsäntutkimus. Samalla tuetaan metsäinventointeja Ja kokonaisvaltaisia metsätaloussuunnitelmia. Maantieteellisesti metsätalouteen liittyvä yhteistyö keskittyy pääasiallisesti Sudano-Sahelin itäisiin maihin (Sudan, Etiopia ja Kenia), eteläisen Afrikan SADCC-maihin ja Etelä-Aasian alueelle (Sri Lanka ja Nepal sekä Burma) luvun lopulta metsänistutusprojektien määrä on ollut tasaisessa nousussa. Hankkeita, jotka tähtäävät taimituotantoon, tutkimukseen, koulutukseen, hallinnon kehittämiseen ja muihin metsänistutuksen ja -hoidon kannalta tärkeisiin tavoitteisiin, tullaan edelleen lisäämään. Metsäalan yhteistyössä pyritään kuitenkin kokonaisvaltaiseen toimintaan niin, että metsätaloutta ja metsitystä tuetaan niin ympäristönäkökohtia kuin myös mm. pohtopuutuotantoa ja teollista metsänkäyttöä silmälläpitäen. Metsät ovat viime kädessä kehitysmaillekin uusiutuva arvokas luonnonvara, jonka järkevä käyttö voi edistää myös taloudellista ja tuotannollista kehitystä. Metsäteollisuuden kehittämishankkeissakin Suomi pyrkii kohdemaiden omien valmiuksien kehittämiseen ja tukemiseen mm. opetuksen, liikkeenjohtokoulutuksen ja teknisen avun kautta. Varsinaiset teollisuushankkeet pyritään toteuttamaan ensisijaisesti FINNFUNDin tuella, jolloin sekä suomalaisten yritysten että kohdemaissa toimivien organisaatioiden osallistumisen avulla pyritään pysyvän metsäteollisuuden kehittämiseen kohdemaissa. Parantaakseen metsäalan kehitysyhteistyöhankkeiden koordinointia Suomi osallistuu aktiivisesti alan yhteispohjoismaiseen toimintaan sekä F AOn ja ITTOn (lnternational Tropical Timber Organization) trooppisten metsien suojelua koskevien hankkeiden seurantaan ja rahoitukseen Sansibarin metsä- ja puutalouden kokonaissuunnitelma Osana Suomen rahoittamaa Sansibarin metsänistutusprojektia valmistui vuonna 1986 saarta koskeva metsä- ja puutaloussuunnitelma. Suunnitelman teki suomalainen konsulttiyritys ulko-

31 31 asiainministeriön toimeksiannosta yhdessä metsänistutusprojektin ja Sansibarin metsäviranomaisten kanssa. Suunnitelma tehtiin keräämällä ensin tarvittava tilastoaineisto Sansibarissa ja koostamaila se suunnitelmaluonnokseksi Suomessa. Sen jälkeen luonnoksesta keskusteltiin Sansibarin viranomaisten kanssa. Saatujen kommenttien perusteella konsultti viimeisteli suunnitelman Suomessa. Hälyyttävin johtopäätös oli, että Sansibarin saarta uhkaa vakava energia- ja puupula lähimmän kymmenen vuoden sisällä. Koska lähes kaikki energia saadaan puusta, merkitsee tämä metsien voimakasta häviämistä. Metsien häviäminen ja voimakas väestönkasvu johtavat vaikeaan ympäristökriisiin, mikäli riittävää metsäpinta-alaa ei saada saarella ylläpidetyksi. Puun kysynnän kasvu on niin jyrkkä, että teknisistä syistä (taimituotanto, maa-alueiden saanti, työvoima) ei metsänistutusta voida lisätä riittävän nopeasti. Siksi on ryhdyttävä välittömästi tehostamaan energian käyttöä ja hyödyntämään myös muuta biomassaa polttoaineena. Kysymykseen tulevat lähinnä kookospalmun kuivat lehdet ja maatalouden jätteet, joita on runsaasti saatavissa. Johtopäätöksissä puututtiin myös maa-alueiden käyttöön. Maanomistusolot saarella ovat sellaiset, että suurin osa maasta on ns. yhteismaata. Näillä alueilla voidaan harjoittaa mm. karjanhoitoa ja kaskiviljelyä suhteellisen vapaasti. Koska metsänkasvatus vaatii, että maa on metsänä kymmeniä vuosia ilman karjanhoitoa ja viljelyä, täytyy metsäalueet rajata hallituksen päätöksin erikseen. Suunnitelman perusteella Sansibarin hallitus on jo ryhtynyt toimenpiteisiin tarvittavien alueiden rajaamiseksi. Tämä menettely on ymmärrettävästi kuitenkin kohdannut vastustusta aluetta hyväksikäyttäneen väestön taholta. Suomi ja Tansania ovat sopineet Sansibarin istutusohjelman suuntaamisesta ja vahvistamisesta siten, että suunnitelman tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Suunnitelma käsitellään virallisesti Sansibarin hallinnossa. Yleisten periaatteiden tultua hyväksytyiksi niitä ryhdytään toteuttamaan. Parhaillaan valmistellaan jo projektisuunnitelmaa metsä- ja puutaloussuunnitelman pohjalta. Puuntuotannon ja istutusten onnistuminen perustuu suuresti yksittäisten viljelijöiden ja yhteisöjen omatoimisuuteen ennen kaikkea haluun suojella ja hoitaa metsikköjä. Sen vuoksi valistuksen ja tiedotuksen osuus hankkeessa on erittäin tärkeä. Suunnitelman toteutuksen alkaessa on tarkoitus järjestää seminaareja ja tiedotustilaisuuksia sekä valtionhallinnon päättäjille että kyläläisille. Tällaisissa tilaisuuksissa voidaan yleisen suunnitelman periaatteet ja suositukset selvittää en tahoille ja varmistaa niiden hyväksyntä Erään Tansaniassa sijaitsevan luonnonmetsän pelastusoperaatio Suomen kehitysyhteistyövaroin on vuodesta 1977 lähtien tuettu Sikh Sawmills -nimistä sahaja vanerituotantolaitosta Tansanian rannikkoseudulla. Tukea on annettu lähinnä asiantuntijoiden, sahalaitoksen varaosien ja kuljetuskaluston muodossa. Vuonna 1977 suomalainen konsulttiyritys inventoi Amanin eli tehtaan pääasiallisen raakaaineen hankinta-alueen ja totesi puuvarat riittäviksi. Vuonna 1983 sama yritys teki tarkemman inventoinnin edellistä suppeammalla alueella. Myös tämä inventointi osoitti, että puuta riittää ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Oli kuitenkin pelättävissä, että alueen arvokkain endeeminen puulaji, mtambara, loppuu, mikäli hakattavien puulajien suhdetta ei muuteta. Kasvava tietoisuus Amanin alueen tärkeydestä mm. Tangan kaupungin vesitalouden säätelijänä antoi kuitenkin aihetta lisäselvityksiin. Näin ollen Suomi antoi vuoden 1985 lopussa suomalaisen konsultin tehtäväksi tehdä kokonaisvaltaisen selvityksen Amanin metsien tilasta. Työ sisälsi seuraavat tehtävät - noin hehtaarin alueen ilmakuvauksen suorittaminen karttojen valmistaminen metsäinventoinnin kenttätyöt metsätaloussuunnitelman sekä seurantajärjestelmän laatiminen. Inventointiin oli kytketty kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö IUCN (International Union for Conservation of Natural Resources), joka on avustanut projektia ekologisissa kysymyksissä. Projekti pyrki mm. määrittelemään ne metsäalueet, jotka tulisi ekologisista tai muista syistä suojella ulkopuolisilta vaikutuksilta. Metsätaloussuunnitelman tuli myös esittää, miten alueen metsänuudistamista tulisi hoitaa sekä miten vähemmän uhanalaisia metsäalueita voisi hyödyntää. Alueen ilmakuvien valmistuttua vuoden 1986 alussa arvioitiin, että koskematonta metsää on jäljellä enää vain noin ha. Tästä syystä

32 32 paatettiin yhdessä tansanialaisten viranomaisten kanssa lopettaa Sikh Sawmillsin hakkuut Amanissa. Jatkossa tehdas hankkii raaka-aineensa istutus- ja tasankometsistä. Kansainväliset luonnonsuojelijapiirit kiinnittivät vuoden 1986 aikana huomiota Suomen kehitysapuun Sikh Sawmillsille ja sitä kautta Amanin metsäalueelle aiheutuvaan vaaraan. Kritiikki perustui hyvin pitkälle 70-luvulla tehtyihin vanhoihin suunnitelmiin, joita ei koskaan kokonaisuudessaan toteutettu. Osa kritiikistä perustui myös siihen harhaluuloon, että alueella tehtäisiin avohakkuita. Kuten kaikissa luonnonmetsissä, hakkuu on myös Amanissa ollut valikoivaa hakkuuta. Metsäalueen uusiutuminen, luonnonvarojen kokonaisvaltainen selvittäminen, metsähallintosuunnitelman laatiminen ja tehokkaan seurantajärjestelmän luominen yhdessä paikallisviranomaisten kanssa ovat ainoat keinot, joilla Amanin metsien hävitystä voidaan hidastaa ja metsät pelastaa. Alueelle on lisäksi suunnitteilla tutkimusasema, joka antaisi sekä tansanialaisille että suomalaisille mahdollisuuden tutkia luonnonmetsiin liittyviä kysymyksiä nykyistä laajemminkin Khartoumin vihervyöhykkeen metsitys Sudanissa, jonka pinta-ala on seitsemän ja puoli kertaa Suomen pinta-ala, on kehitysyhteistyövaroin toteutettu metsäohjelmaa vuodesta 1979 lähtien. Vuonna 1986 aloitettiin ohjelman neljäs vaihe, joka jatkuu vuoden 1988 loppuun. Ohjelman päätavoitteena on ollut vaikeilla aavikoituvilla alueilla asuvan maalaisväestön elinolosuhteiden turvaaminen mm. siten, että kasvatetaan polttopuuta ihmisten tarpeisiin ja järjestetään heille työtilaisuuksia sekä tuotetaan rehua karjalle. Näillä alueilla on toimittu yhteistyössä myös YKn elintarvikeohjelman kanssa, joka on antanut ruoka-apua Suomen ohjelmaan osallistuville perheille. Sudanin metsäohjelman tavoitteisiin kuuluu myös maan metsävarojen vahvistaminen. Sateenvaraisten alueiden lisäksi toimitaan keinokastelluilla tiloilla. Ohjelmaan sisältyy lisäksi polttopuun hakkuun kehittäminen sekä metsäammattikunnan ja metsityksiä tekevien kyläläisten koulutus. Metsien suojeluun ja kasvattamiseen liittyvää informaatiota levitetään eri koulutustilaisuuksissa ja kirjallisen materiaalin sekä radion ja television välityksellä. Metsityksessä pyntaan käyttämään mahdollisimman paljon paikallisia puulajeja. Tärkein niistä on ollut acacia senegal, arabikumipuu. Siitä saadaan arabikumia, mm. makeisteollisuuden käyttämää raaka-ainetta. Aavikoituvilla kuivilla alueilla prosopis chilensis on osoittautunut kestäväksi puuksi, joka polttopuun lisäksi tuottaa palkoja karjan ravinnoksi. Molemmat lajit parantavat lisäksi maata edistäen näin parempien viljasatojen saantia. Keinokastelluilla alueilla on käytetty eri eucalyptus-lajeja, joilla voidaan kahdeksan vuoden aikana kasvattaa poltto- ja rakennuspuuta m 3 hehtaarilla. Hakkuun jälkeen syntyvistä vesametsistä saadaan lisäksi 3-4 puusatoa 5-6 vuoden välein. Khartoumin vihervyöhyke perustettiin luvulla. Sen tarkoitus olit suojata kaupunkia kesäisin etelästä puhaltaviita kuumilta tuulilta ja pölyitä sekä tarjota virkistysalue kaupunkilaisille. Koska alueen vuotuinen sademäärä jää usein alle 100 mmn oli metsänistutukset perustettava keinokastelun varaan. Vesi saatiin yli 80 kmn pituista kanavaa pitkin valtion omistamalta Geziran puuvillatilalta sekä kaupungin jäteveden puhdistuslaitokselta. Alueen pinta-ala on noin hehtaaria. Vihervyöhykkeen istutusten jälkeen metsä kasvoi hyvin, mutta vähitellen alkoi ilmaantua ongelmia. Varojen vähäisyyden vuoksi kanavien perkaus jäi puutteelliseksi, vettä käytettiin lähialueiden maanviljelykseen ja puun luvaton käyttö yleistyi. Erityisen kuivina vuosina metsää kuoli pystyyn laajoilla alueilla. Tällöin käännyttiin Suomen puoleen ja pyydettiin vihervyöhykkeen uudelleenmetsittämisen ottamista - osaksi Suomen metsäohjelmaa. Työ aloitettiin vuoden 1986 alussa ja ensiksi laadittiin perusteellinen suunnitelma uudelleenmetsitykselle. Suunnitteluvaiheessa todettiin, että toteutus tulisi kohtaamaan lukuisia ongelmia. Erityisesti veden saanti oli avainkysymys. Kastelun tuli perustua suurelta osin puhdistettuihin jätevesiin. Jätevesilaitoksen kunto oli heikko ja veden saannissa esiintyi katkoja. Lisäksi pelättiin jäteveden käytön aiheuttavan ympäristöongelmia. Puun luvaton käyttö jatkui edelleen. Suunnitteluvaiheen aikana neuvoteltiin Sudanin kasteluministeriön kanssa sopimus, joka turvaa kasteluveden saannin Geziran tilalta. Kaupungin jätevesilaitos on saanut varoja niin, että se on voinut aloittaa jätevesiputkiston, pumppaamojen sekä puhdistuslaitoksen tärkeimmät korjaukset.