Palautetta koskeva VASTINE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palautetta koskeva VASTINE"

Transkriptio

1 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 1(10) VASTINEESTA LÄHTÖKOHTA Palautetta koskeva vastine on laadittu Porin kaupungin Teknisen palvelukeskuksen, Porin kaupunkisuunnittelun sekä Varsinais- Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä. Vastine on käsitelty ja hyväksytty sekä johtopäätökset tehty Porin tulvasuojeluhankkeen johtoryhmässä Tarkastelualueena on Sunniemi likimain Porin ja Ulvilan rajaan saakka sekä Harjunpäänjoen ja rautatiepenkereen välinen pientaloalue. Sunniemi on haja-asutusaluetta, kun taas jälkimäinen osa on asemakaava-aluetta. Kumpikin alue sisältyy voimassaolevaan Porin kantakaupungin osayleiskaavaan Lisäksi tarkastelualue ulottuu vähän Ulvilan kaupungin puolelle. Ulvilan osayleiskaava on sisällöltään Porin kaavaa vastaava kääntöuoman alavirran puoleisen eli eteläisen pään osalta. Ote Porin osayleiskaavasta on alla olevissa kuvissa. Vasemman puoleisessa kuvassa on taustakarttana peruskartta. Oleellisimmat kaavamerkinnät ovat: AP Pientalovaltainen asuntoalue M Maa- ja metsätalousvaltainen alue ER Ruoppausmassojen läjitysalue /w Alueen osa, jota voidaan varautumissuunnitelman mukaan käyttää tulvavesien johtamiseen

2 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 2(10) VAIHTOEHDOT Yleisötilaisuudessa esitetyt viralliset vaihtoehdot VE 0 VE 0+ VE 1, maapato Kaikki vaihtoehdot käsittävät vain Harjunpäänjoen alaosan järjestelyt, jolloin joen leveys on mitoitettu Harjunpäänjoen virtaamalle, ja lisäksi on otettu huomioon ilmastonmuutos vain Harjunpäänjoen osalta. Uoman koossa ei ole otettu huomioon pitkän Sunniemestä Pihlavanlahdelle ulottuvan lisäuoman leveyttä; tämä uoma on tulevien sukupolvien keino selviytyä ilmastonmuutoksesta Kokemäenjoen aiheuttaman tulvavaaran osalta. Kyseessä on nykytilanteen jatkuminen. Tarkastelualueella on tulvavaara, ja Harjunpäänjoen rannat sortuvat; tilaa rantojen kunnostamiselle ei ole. Radan lännen puoleisten alueiden tulvasuojelu on epävarma, koska tulvan leviäminen ratapenkereen aukkojen kautta länteen yritettäisiin estää väliaikaisilla rakenteilla. Rataa ei ole rakennettu maapadoksi, joten sen kestäminen tulvatilanteessa on epävarmaa. Tilanne on kestämätön Porin kaupungin vastuiden kannalta, koska asemakaava-alueilla on tulvavaara ja rannat sortuvat. Rata kunnostettaisiin maapadoksi, ja radan aukot suljettaisiin tai katua korotettaisiin niin, että radan länsipuolinen alue on suojattu tulvalta. Tarkastelualueen tilanne säilyisi nykyisenlaisena. Tilanne on kestämätön Porin kaupungin vastuiden kannalta, koska asemakaava-alueella on tulvavaara ja rannat sortuvat. Harjunpäänjoki säilytettäisiin nykyisessä uomassaan, ja asemakaava-alueen puoleiselle rannalle tehtäisiin maapato. Asemakaava-alueella saataisiin tulvasuojelu kuntoon, ja rannat lujitettaisiin, mutta pientaloja jouduttaisiin purkamaan Harjunpäänjoen radan puolen rannalta maapadon rakentamisen tähden. Tilanne Sunniemessä säilyisi nykyisellään, eli alueella olisi tulvavaara ja Harjunpäänjoen rannat sortuisivat.

3 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 3(10) Uutena näkökohtana on tullut esille, että Harjunpäänjoen ylittävä Karjasillantien silta on liian alhaalla tulvavaaratilanteen kannalta ja rakenteellisesti heikko; silta ei ilmeisesti kestäisi tulvavaaratilannetta sortumatta. Sillan uusimistarve on ilmeinen, jos liikennettä halutaan jatkaa tässä kohdassa. Ratkaisu ei ole asemakaavan mukainen, koska taloja jouduttaisiin purkamaan ja osa tonteista pienenisi. Osa pienenisi ilmeisesti niin paljon, että ne eivät olisi enää riittävän suuria olemaan tontteja. VE 1, vaihtoehto teräsponttiseinä VE 2 Harjunpäänjoki säilytettäisiin nykyisessä uomassaan. Osa alueen väestöstä halusi yva-ohjelman kuulemisen yhteydessä vuonna 2008, että teräsponttiseinävaihtoehto tutkitaan eli maapadon sijaan tehtäisiin teräsponttiseinä. Ratkaisu on teknisesti mahdollinen. Lähitalot hajoaisivat tai vaurioituisivat merkittävästi pontitusvaiheessa, mikä vastaa vaikutukseltaan likimain vaihtoehdon 1 maapatotöiden aiheuttamaa pientalojen purkua radan puolen rannalla. Lisäksi taloja vaurioituisi Sunniemen puolen rannalla. Ratkaisu on hyvin kallis muihin verrattuna, ja vaihtoehto on hyötykustannusvertailun perusteella toteuttamiskelvoton. Ratkaisu ei ole asemakaavan mukainen, koska taloja jouduttaisiin purkamaan. Harjunpäänjoen alaosa käännettäisiin etelään Holminkosken alapuolelta laskemaan Kokemäenjokeen Porin ja Ulvilan rajalla Ulvilan puolella. Uoman alaosa olisi siis Ulvilan kaupungin alueella. Kääntöuoman länsireunalle ja Kokemäenjoen rannalle tehtäisiin vastaavat tulvapadot, kuin mitä on muualla Kokemäenjoen rannalla. Lisäksi alueen pohjoisosaan tehtäisiin maapatoa pellolle estämään veden kiertäminen pohjoisen kautta. Harjunpäänjoen alaosasta tehtäisiin vastaava sisäjärvi kuin Kalaholmassa olevasta Varvourinjuovasta. Kääntöuoman ja rautatien väliselle alueelle saataisiin tulvasuojelu. Sisäjärven rannat voitaisiin loiventaa ja siten parantaa rantojen stabiliteettia. Rantojen stabiliteetti paranisi myös sen tähden, että vedenpinnan vaihtelu sisäjärvessä olisi pieni nykyiseen verrattu-

4 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 4(10) na. Mahdollisten liian jyrkkien rantojen tapauksessa rannan loivennusta voitaisiin levittää sisäjärvelle päin, koska veden virtaus sisäjärvessä olisi pieni. Järvi toimisi tasausaltaana rankkasateilla ja lumen sulaessa, mikä parantaisi alueen tulvasuojelua myös hulevesitulvan osalta. Sisäjärven vesipintaa voitaisiin nostaa keskimääräisen joenpinnan yläpuolelle vesisyvyyden lisäämiseksi, mikä parantaisi veden laatua ja lisäisi virkistyskäyttömahdollisuuksia; näin on tehty Varvourinjuovalla. Vaihtoehto 2 on osayleiskaavan mukainen. Sunniemeen voitaisiin laatia osayleiskaavan mukainen asemakaava tonttitarpeen mukaan. Alueelle järjestettäisiin kunnallistekniikka asemakaavan toteutumisen tahdissa. Maanomistajien esittämät vaihtoehdot; kuulemisaikana annetut VE 2B VE 3 Vaihtoehto esitettiin jo ennen yleisötilaisuutta, joten tämän vaihtoehdon periaate esiteltiin yleisötilaisuudessa. Kääntöuoman alavirran puoleinen osa sijoitettaisiin eri paikkaan kuin vaihtoehdossa 2. Eteläisin pientaloalue olisi erillinen tulvasuojelualue, johon pitäisi rakentaa silta uoman 2B yli sekä hulevesi- ja jätevesipumppaamot. Läjitysalue sijoittuisi ilmeisesti vähän eri paikkaan kuin vaihtoehdossa 2. Muilta osin ratkaisu on kuten VE 2. Vaihtoehto poikkeaa osayleiskaavasta kääntöuoman alaosan osalta. Lisäksi läjitysalue sijoittuisi osittain toiseen paikkaan. Linjaus on nykyisen Harjunpäänjoen ja vaihtoehdon 2B välissä. Vaihtoehto on esitetty koodilla VE 2C, mutta koska kyseessä on täysin uusi ratkaisu, koodiksi valittiin VE 3 tähän esitykseen. Uutena näkökohtana on tullut esille, että Harjunpäänjoen ylittävä Karjasillantien silta on liian alhaalla tulvavaaratilanteen kannalta ja rakenteellisesti heikko; silta ei ilmeisesti kestäisi tulvavaaratilannetta sortumatta. Sillan uusimistarve on ilmeinen, jos liikennettä halutaan jatkaa tässä kohdassa. Ratkaisu on ristiriidassa osayleiskaavan kanssa uuden uomalinjauksen osalta. Ratkaisu ei vaikuta olevan asemakaavan mukai-

5 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 5(10) nen, koska yksi asemakaava-alueella sijaitseva talo jouduttaisiin ilmeisesti purkamaan Karjasillantien läheltä. Linjausvaihtoehdot kartalla Linjausvaihtoehdot esitetään alla olevalla kartalla. VE 1 VE 3 VE 2B VE 2

6 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 6(10) SAATU PALAUTE Palautekirjeitä tuli yhteensä 17 kappaletta. Näistä neljä edusti yhdistyksiä tai työryhmiä, ja kolmetoista oli vain itseään edustaneilta yksityishenkilöiltä. Suurin osa saadusta palautteesta koski joko mielipidettä jonkin vaihtoehdon puolesta tai vastaan taikka jatkosuunnittelussa huomioon otettavia näkökohtia. Koska tällaisia kannanottoja ei pyydetty, ei niitä käsitellä hankkeen tässä vaiheessa. Alla on käsitelty vain sellaiset näkökohdat, joita ei kaupungin puolelta esitetty yleisötilaisuudessa. Palaute, joka liittyy kaikkiin vaihtoehtoihin Tämän hetken ratkaisuja tehtäessä ei ole syytä ottaa huomioon mahdollisia tulevaisuuden tarpeita; tämä koskee varautumista pohjoiseen lisäuomaan. Vastine. Vesistöjärjestely- ja tulvasuojeluratkaisuilla vaikutetaan satojen vuosien päähän. Varautumiset on syytä ottaa huomioon, jotta tulevaisuudessa ei jouduttaisi purkamaan tehtyjä rakenteita eivätkä tehdyt investoinnit olisi turhia. VE 0 VE 0+ VE 1 Ei palautetta. Ei palautetta. Osalla Harjunpäänjokea voidaan tehdä maapato taloja purkamatta; tämä koskee aluetta, jossa on tilaa vastarannalla. Ahtaissa paikoissa joudutaan käyttämään erikoisjärjestelyjä. Esitys sisältää teknisiä yksityiskohtia yleispiirteisesti esitettynä. Vastine. Ehdotuksen tyyppiset erikoisjärjestelyt eli betoniset uomarakenteet pitäisi perustaa painumattomiksi, ne pitäisi suojata roudalta ja niiden pitäisi olla järeitä, jotta ne kestäisivät maan- ja vedenpaineen. Esitetyn kaltaisia kevyesti toteutettavia rakenteita ei kannata tehdä, koska ne eivät kestäisi hajoamatta. Kunnolla tehdyt betonirakenteet olisivat kalliit, ja niiden rakentamista varten tarvittaisiin likimain vastaava tila kuin kaupungin esittämässä kiviaineksesta tehtävässä ratkaisussa. Lisäksi betonirakenteiden rakentaminen virtaavaan veteen olisi haasteellista ja kallista. Betoniset uomarakenteet heikentäisivät arvokkaan vaelluskalajoen luonnonmukaisuutta merkittävästi. Uoman levittäminen rakentamattomien tonttien kohdalla asemakaava-alueelle on asemakaa-

7 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 7(10) van vastaista. Asemakaavan uusiminen edellyttäisi päätöstä kaavamuutoksen toteuttamisesta. Rantojen lujitus voidaan tehdä lyömällä rannoille puupaaluja. Vastine. Joen pohjaan lyötävä puupaalutus ei paranna liian jyrkän rannan stabiliteettia. Rannat sortuisivat myös, jos liian jyrkän luiskan yläpäähän yritettäisiin tehdä uusi pato. VE 2 Vain vaihtoehto 2 on asukkaiden talot ja tontit tasapuolisesti turvaava. Vastine. Näkökohtaa ei korostettu erikseen alkuperäisessä vaihtoehtojen vertailussa. Harjunpäänjokeen laskee nykyään jätevesiviemäreitä Sunniemen puolelta. Vesi muuttuu haisevaksi, jos alueen viemäröintiä ei hoideta kuntoon ennen sisäjärven tekemistä. Vastine. Asia on ollut tiedossa. Sitä ei tuotu erikseen esille alkuperäisessä vaihtoehtojen vertailussa. Asennetaan sulkuportit sisäjärven molempiin päihin, jotta luonnollinen veden vaihtuminen tapahtuisi sisäjärvessä; portit suljettaisiin tulvavaaran uhatessa. Vedenpinnan korkeuden ja virtausnopeuden vaihtelu säilyisi pääosin nykyisenlaisena. Vastine. Jos tällaiset sulkuportit toteutettaisiin, rantojen sortuminen jatkuisi nykyisenlaisena, mikä on sietämätön tilanne kaupungin vastuiden kannalta. Lisäksi on epätodennäköistä, että kääntöuoma haluttaisiin rakentaa vain tulvavaaratilannetta varten. Toteutus olisi kallis, jos sekä sulkuportit että kääntöuoma toteutettaisiin. Aiheuttaako VE 2 tulvavaaran lisääntymisen Ulvilan puolella oleviin taloihin? Vastine. Alustavan hydrologisen tarkastelun perusteella tulvavaara kääntöuoman itäpuolella ei muutu nykytilanteeseen verrattuna. Asia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin jatkossa, jos VE 2 valitaan toteutettavaksi; maanpinnan tasot määritetään kohteella mittaamalla ja hankkeelle tehdään hydrologinen mitoitus. Alue on happamien sulfaattimaiden aluetta. Muutokset vallitsevan vedenpinnan korkeudessa saattavat johtaa maaperän lisääntyvään happamoitumiseen ja haitallisten metallien liukenemiseen maaperästä pinta- ja pohjavesiin. Näkökohta puoltaa vaihtoehtoa 1. Vastine. Litorina-mereen sedimentoituneiden happamien sulfaattimaiden alue on hyvin laaja Kokemäenjokilaaksossa, ja tätä hapanta maata tulee esille jatkuvasti joenrantojen sortumisen ja oji-

8 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 8(10) en perkaamisen tähden koko sulfaattialueella. Lisäksi pohja- ja orsivettä purkautuu happamasta maasta joenuomiin sekä maakerroksia että maatalouden kuivatusjärjestelmiä eli avo- ja salaojia pitkin. Kääntöuoman osuus on mitä ilmeisimmin minimaalinen tässä kokonaisuudessa. Uoman itäpuolella jäävän peltoalueen kuivatussuuntia kuten kuivatustasojakaan ei muuteta. Uoman luiskat ja pohja verhoillaan kiviaineksella eroosion estämiseksi. Vaihtoehto 2 pirstoaa peltoja ja vaarantaa maatalouselinkeinon. Vastine. Porin kantakaupungin oikeusvaikutteinen osayleiskaava 2025 on laadittu tällaiseksi. Yleiskaavan uusiminen edellyttäisi päätöstä kaavamuutoksen toteuttamisesta. VE 2B Uusi uoma saartaa viljelymaata tulvarakenteiden sisälle tonttien saamiseksi. Näkökohta on VE 2B:n vastainen. Vastine. Porin kantakaupungin oikeusvaikutteinen osayleiskaava 2025 on laadittu tällaiseksi. Yleiskaavan uusiminen edellyttäisi päätöstä kaavamuutoksen toteuttamisesta. Alue on happamien sulfaattimaiden aluetta. Muutokset vallitsevan vedenpinnan korkeudessa saattavat johtaa maaperän lisääntyvään happamoitumiseen ja haitallisten metallien liukenemiseen maaperästä pinta- ja pohjavesiin. Näkökohta puoltaa vaihtoehtoa 1. Vastine. Katso VE 2. VE 3 Virtausnopeus uomassa voi olla yli 3 m/s mitoitusvirtaamalla (50 m 3 /s; 15 m 2 ). Vastine. Virtaushäviö eli vesipinnan kaltevuus olisi tällaisessa kapeassa uomassa noin 2 3 metriä kilometrillä. Suuruuteen vaikuttaa kapean uoman muoto ja pinnan tasaisuus. Mitoittava vesipinta Holminkosken alapuolella olisi tällöin noin +4,5 +4,8 N2000 ja padon harja siellä selvästi yli tason +5,0 N2000. Tämä johtaisi korkeisiin patoihin ylävirralla asutusalueella jo Asontien kohdalla ja siitä ylävirralle päin. Padotus pitäisi ulottaa Holminkoskelta ylävirrallekin päin, ja laajojen peltoalueiden kuivatus pitäisi järjestää uudelleen. Ratkaisu on riskialtis tulvasuojelun kannalta ja ilmeisen kallis. Koko uusi uoma mahtuisi kulkemaan 40 metriä leveässä väylässä eikä vaatisi sellaista 100 m väylää, jota linjauskuvista voisi päätellä. Vastine. Suunnitelmissa esitetyn Harjunpäänjoen kääntöuoman vesipinta on keskivedenkorkeudella noin 20 metriä ja luonnon-

9 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 9(10) JOHTOPÄÄTÖKSET maanpinnan tasossa noin 35 metriä; tämä tosin vaihtelee sen mukaan, missä tasossa maanpinta on. Rakentamisalue on vajaa 50 metriä leveä. Uoman puolella oleva kolme metriä leveä alatasanne on kyseenalainen. Siitä tinkimällä saataisiin aikaan kapeampi uoma ahtaisiin paikkoihin. Vastine. Ahtaita paikkoja ei ylipäätään kannata tehdä, koska ne ovat ongelmallisia sekä rakentamisvaiheessa että kunnossapitotöissä. Jos alatasanne jätettäisiin pois, uoman puolen luiska olisi syytä tehdä loivemmaksi, jotta se pysyisi niin, että kunnossapitoa tulisi vähemmän. Kunnossapitotyöt ovat tarpeellisia joka tapauksessa jossain vaiheessa. Kunnossapito padon harjalta tehtynä on hankalaa; alatasanne on osoittautunut käyttökelpoiseksi ja toimivaksi Kokemäenjoen rannalla tehdyissä töissä. Mahdollisen uomaan syntyvän jääpadon avaamiseksi tarvitaan tilaa koneiden kulkua varten padon taustalla, joten ahtaasti rakentaminen ei ole mielekästä. Karjasillantien kohdan tuenta tehtäisiin erityisratkaisuin. Vastine. Erityisratkaisu olisi hankala toteuttaa ja kallis. Syynä ovat sekä tilanahtaus että kapeasta uomasta aiheutuva tarve korottaa padot oleellisesti suunniteltua ylemmäs. Lisäksi Karjasillantien silta jouduttaisiin uusimaan. Ratkaisu ei pirsto yhtään isoa peltolohkoa. Vastine. Esitys on Porin kantakaupungin oikeusvaikutteisen osayleiskaavan 2025 vastainen. Yleiskaavan uusiminen edellyttäisi päätöstä kaavamuutoksen toteuttamisesta. Sillan rakentamiselta uoman VE 2 tai VE 2B yli vältyttäisiin kääntöuoman pohjoispäässä. Vastine. Esitetty näkökohta pitää paikkansa. Karjasillantien silta Harjunpäänjoen yli olisi kuitenkin uusittava, jos joki säilytettäisiin nykyuomassaan kyseisen sillan kohdalla. Saadussa palautteessa ei ollut sellaisia uomavaihtoehtoja tai teknillisiä ratkaisuja, jotka olisivat alun perin esitettyjä vaihtoehtoja parempia. Myöskään olosuhteiden tuntemisessa ei ilmennyt puutteita. Koska nykyisen asemakaavan ja kantakaupungin oikeusvaikutteisen yleiskaavan 2025 mukaista ratkaisua eli vaihtoehtoa 2 parempaa ei ole tullut esille, on Harjunpäänjoen alaosan järjestely syytä toteuttaa kyseisen VE 2:n mukaisesti eli rakentamalla kääntöuoma Holminkosken alapuolelta etelään päin. Tällä tavalla saa-

10 Harjunpäänjoen alaosan järjestely 10(10) daan koko kaava-alueelle tasapuolinen tulvasuojelu. Ratkaisu vaikuttaa haitallisesti alueen maatalouteen, mutta tämä on ollut päätös osayleiskaavan laadinta- ja päätöksentekovaiheessa. Muuhun ratkaisuun päätyminen johtaisi kaavamuutoksiin, jolloin joen järjestelyt siirtyisivät vuosia eteenpäin. Kaavojen uusiminen edellyttäisi päätöstä kaavamuutosten toteuttamisesta. Tehty päätös on osa Porin tulvasuojelun kokonaisratkaisua, jonka perusteella tarkastelualueen kaavoituksen ja rakentamisen edellytykset paranevat.

Yhteenveto palautteesta

Yhteenveto palautteesta Harjunpäänjoen alaosan järjestely 1(7) LÄHTÖKOHTA Tarkastelualueena on Sunniemi likimain Porin ja Ulvilan rajaan saakka sekä Harjunpäänjoen ja rautatiepenkereen välinen pientaloalue. Sunniemi on haja-asutusaluetta,

Lisätiedot

Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen 1(12) vesitaloushanke YLEISKUVAUS JA TIIVISTELMÄ. P. Vuola PORIN TULVASUOJELUSTA

Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen 1(12) vesitaloushanke YLEISKUVAUS JA TIIVISTELMÄ. P. Vuola PORIN TULVASUOJELUSTA Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen 1(12) 1. PORIN TULVASUOJELUSTA Pori on tiettävästi Suomen merkittävin tulvavaarakohde, jos mittarina on omaisuuteen ja yhteiskuntaan liittyvä vahingonvaara. Sen arvioitu

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Tulvista ja tulvavaarasta 2 Mahdollinen tulva-alue 50 km 2 3 Pahimmat tulvat ja tulvavaaratilanteita *) 1899 kevät, ns. valapaton tulva 1924 kevät

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke

PORIN KAUPUNKI Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke SUUNNITELMASELOSTUKSEN LIITE A 101006179-T02A 14.8.2017 PORIN KAUPUNKI Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke Harjunpäänjoen alaosan vaihtovesi- ja kuivatuspumppaus Sisältö 2 1 YLEISTÄ 3 2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro PORI 1242/10.02.03/2016 VP 19 / 2016 609 1679 Sunniemenranta 19. kaupunginosa 1. asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro PORI 1242/10.02.03/2016 VP 19 / 2016 609 1679 muutettu 22.11.2017 SUNNIEMENRANTA 19. JA ISOJOENRANTA 18. KAUPUNGINOSIEN 1. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Porin JOKIKESKUS 1(6) Vesistö

Porin JOKIKESKUS 1(6) Vesistö Porin JOKIKESKUS 1(6) 1. VESISTÖ Kokemäenjoen vesistön valuma-alueen pinta-ala on noin 27.000 km 2 ja järvisyysprosentti noin 11. on Suomen neljänneksi suurin. 2. TILASTO- JA HISTORIATIETOA Porin läpi

Lisätiedot

HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015

HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus 2015 1(5) KAUKAISEMPAA HISTORIAA Kokemäenjoen suu on siirtynyt vuosisatojen kuluessa länttä kohti. Joen suu oli Kivinin Kahaluodon kapeikon kohdalla noin sata vuotta

Lisätiedot

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset

Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Vesienhoidon, merenhoidon ja tulvasuojelun ajankohtaiset Satavesi-ohjelman Kokemäenjoki-ryhmän kokous 4.12.2015 Pekka Paavilainen Varsinais-Suomen ELY-keskus Suunnitelmat ja ohjelmat vuosille 2016-2021

Lisätiedot

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

Juha Laasonen 26.8.2013

Juha Laasonen 26.8.2013 1 (6) LOHIJÄRVEN MAAPADON MÄÄRÄAIKAISTARKASTUS V.. PTL 19.2 MUKAINEN YHTEENVETO EDELLISEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSEN JÄLKEEN TEHDYISTÄ TÖISTÄ, TARKASTUKSISTA JA MITTAUKSISTA SEKÄ ALUSTAVA ARVIO PADON KUNNOSTA

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

Engelinrannan hulevesien hallinta

Engelinrannan hulevesien hallinta Engelinrannan hulevesien hallinta Alustavat tulokset 24.11.2015 Hämeenlinna When infrastructure counts. Lähtökohdat 2 Sibeliuksenkadun hulevesiviemäri tulvii linjaautoaseman kohdalla, ongelma ratkaistava

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS

NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510007986 NASTOLAN KUNTA HATTISENRANNAN KAAVA-ALUEEN ESISELVITYS NASTOLAN KUNTA ESISELVITYS Päivämäärä 30.6.20014

Lisätiedot

rantarakentaminen patoalueella

rantarakentaminen patoalueella rantarakentaminen patoalueella Pääsääntöisesti kaikkeen rakentamiseen sekä joenpohjan ruoppaamiseen ja kaivamiseen patoalueella tarvitaan lupa. Patoon ei saa kajota eikä sitä saa korjata itse ilman lupaa.

Lisätiedot

Maankäytön suuntaviivat 2025

Maankäytön suuntaviivat 2025 Maankäytön suuntaviivat 2025 1. Yleiset määräykset ja toteutus Haapajärvellä 1.1. Yleiskaava Yleiskaava sovittaa yhteen ja ohjaa asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja

Lisätiedot

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 5.2.2016, päivitetty 9.10.2017 Viite 1510016776 PAROONINMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS RIIHIMÄEN

Lisätiedot

KANKAAN ALUEELLE JOHTAVAN UUDEN TOURUJOEN KEVYENLIIKEN- TEEN SILLAN PERUSTAMISOLOSUHTEET

KANKAAN ALUEELLE JOHTAVAN UUDEN TOURUJOEN KEVYENLIIKEN- TEEN SILLAN PERUSTAMISOLOSUHTEET JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Kaupunkirakennepalvelut Liikenne- ja viheralueet 22.3.2013 Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut KANKAAN ALUEELLE JOHTAVAN UUDEN TOURUJOEN KEVYENLIIKEN- TEEN SILLAN PERUSTAMISOLOSUHTEET

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke

Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke LUPAHAKEMUKSEN LIITE 1 101006179-T02 14.8.2018 SUUNNITELMASELOSTUS Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke PORIN KAUPUNKI Sisältö 1 1 LÄHTÖKOHTA 3 2 POHJAOLOSUHTEET 3 3 TULVAPADOT 4 3.1 Yleistä

Lisätiedot

Tilanne- ja kuntoarvio

Tilanne- ja kuntoarvio Kahaluodon eristysojan reunapato 1(15) 1. HISTORIA SEKÄ KUNNOSSAPITO- JA TARKKAILUTILANNE Kokemäenjoen pohjoispuolisen alueen tulvasuojelu Porissa on järjestetty 1950-luvulla Porin - Kahaluodon Ruosniemen

Lisätiedot

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5. Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.2014 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/vesivarayksikkö 23.6.2015

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Erilaisia tulvatilanteita 50 km 2 2 Millainen tulva olisi? -10 C +1 C 3 Millainen tulva olisi? 4 Vahingonvaara 5.000 asuntoa, joihin vesi tulisi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Harjunpa njoen ka nto uoman mitoitukseen liittyva avotila- ja ja patolaskennat

Harjunpa njoen ka nto uoman mitoitukseen liittyva avotila- ja ja patolaskennat Harjunpa njoen ka nto uoman mitoitukseen liittyva avotila- ja ja patolaskennat Juha Aaltonen, 2.12.2015 Suomen ympäristökeskus, Vesikeskus Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Taustaa... 2 2.1. Tehtävänanto...

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2016 OSA 2/4/17 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS

LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS TULVARISKISELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Tulvariskiselvitys Päivämäärä 28.5.2018 Viite 1510038898 LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS LIDL, LIDL:N ASEMAKAAVAN MUUTOS Päivämäärä 28.5.2018 Laatija Hyväksyjä Kuvaus Anni

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT OSA 2/4/18

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT OSA 2/4/18 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2017 OSA 2/4/18 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU

KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU KANGASALAN LAMMINRAHKAN LIITO-ORAVIEN KULKUYHTEYKSIEN PUUSTON TARKASTELU Lamminrahkan eteläosan asemakaavaehdotuksen, kaava nro 785 (11.12.2018) liito-oravan kulkuyhteyksien (1-6) nykytilanne tarkistettiin

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KAAVIN KUNTA RIIHINIEMEN RANTAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä 118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Koivuranta) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Dnro:592/14.05.01.00/2013 Kunnanhallituksen päätös 22.9.2014 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan Ely-keskukselle Vihdin jätevesihuollon vaihtoehdot hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus)

Lisätiedot

53 Kalajoen vesistöalue

53 Kalajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 125(196) 53 Kalajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 247 km 2 Järvisyys 1,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 34, Siiponjoki nro 35, Hamari jokisuu Vesistönro

Lisätiedot

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella

Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Tulvalain toimeenpano Lapissa ja Tulvariskien alustava arviointi Tornionjoen-Muonionjoen vesistöalueella Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesivara ja ympäristöpalvelut ryhmän esimies Timo

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

Vesi asema- ja rantaasemakaavassa

Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vantaanjoki-neuvottelukunnan seminaari Etelä-Suomen lääninhallituksen auditorio Yliarkkitehti Anne Jarva 1 Vesi asema- ja ranta-asemakaavassa Asemakaavan ja ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Tuuli Vesanto / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 17.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Taustaa Turun kaupungin hulevesiohjelma

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Radantauksen 136 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitovat tonttijaot (Osakortteli 152) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2798/2015/10.02.03 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIKKULAN (24.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1675 1. OSOITE Raumanjuovantie 2 28100 Pori 2. ALOITE Tactic

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ETELÄINEN RANTATIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN ALAOSAN JA SUNNIEMEN VESITALOUSHANKKEEN LUPAHAKEMUKSEEN LIITTYVÄ SELVITYS

HARJUNPÄÄNJOEN ALAOSAN JA SUNNIEMEN VESITALOUSHANKKEEN LUPAHAKEMUKSEEN LIITTYVÄ SELVITYS 14.8.2018 HARJUNPÄÄNJOEN ALAOSAN JA SUNNIEMEN VESITALOUSHANKKEEN LUPAHAKEMUKSEEN LIITTYVÄ SELVITYS Porin kaupunki Sisällysluettelo 1 HANKKEEN TAUSTA... 1 2 TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN JA HAKIJAN YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA

PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006

Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006 Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava nro 860700 Keski-Nikinmäen asemakaava ja asemakaavan muutos 002086 Suunnittelualue sijaitsee Nikinmäen kaupunginosassa,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE _ PORVOO Ölstens pohjoinen 31. KAUPUNGINOSA Korttelin 3206 tontti 3 ja korttelit 3218-3221 sekä katu- virkistys- ja erityisalueet Asemakaavan muutos koskee leikki

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

MONIMUOTOISET TULVAT

MONIMUOTOISET TULVAT MONIMUOTOISET TULVAT - tulviin liittyviä ilmiöitä ja käsitteitä - Ulla-Maija Rimpiläinen Vantaan I tulvaseminaari: Tulvat ja niiden vaikutukset Vantaan uusi valtuustosali ma 19.11.2012 klo 12:30 16:00

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena

Lisätiedot

Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi

Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi Ehdotus Menkijärven kunnostuksen velvoitetarkkailuohjelmaksi Martti Mäkitalo Menkijärvi 9.2.2019 JOHDANTO Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 1.2.2016 Menkijärven jakokunnalle luvan Menkijärven

Lisätiedot

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus

KANGASNIEMEN KUNTA. Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan osa-alueelta. Kaavaehdotus KANGASNIEMEN KUNTA Vuorisalon ranta-asemakaavan kumoaminen tilan 213-436-1-48 osa-alueelta Kaavaehdotus 29.2.2016 Kuva: Näkymä Puulan Pitkälahdelta. Kumoaminen tapahtuu tämän kapean lahden koillisrannalla.

Lisätiedot

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo Loppuuko Loimijoesta vesi HAMK 4.5.2019 Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo Loppuuko Loimijoesta vesi Ei lopu, mutta Pyhäjärvestä ja Kuivajärvestä loppuu, ellei jotain tehdä!

Lisätiedot

Peltosalaojituksen suunnittelu 24.05.2012

Peltosalaojituksen suunnittelu 24.05.2012 Peltosalaojituksen suunnittelu 24.05.2012 Maankuivatuksen muodot peltoviljelyssä Peruskuivatus - valtaojat - luonnon uomien perkaus - pengerryskuivatus Paikalliskuivatus - pintakuivatus (maanpinnan muotoilu,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella

Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelukeskus 2010 SUUNNITTELUALUE:

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Oulainen, keskustan OYK päivitys

Oulainen, keskustan OYK päivitys OULAINEN Oulainen, keskustan OYK päivitys MAAPERÄSELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35178 MAAPERÄSELVITYS Ruonaniemi Jukka-Pekka Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 MAAPERÄKUVAUS... 1 3 RAKENNETTAVUUS...

Lisätiedot

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vähentää Haukipuron valuma alueen metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta Kitkajärveen

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Anna Räisänen / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 30.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Kuvaa ei voi näyttää nyt. Taustaa

Lisätiedot

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe

Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN ALAOSAN JA SUNNIEMEN VESITALOUSHANKKEEN LUPAHAKEMUKSEEN LIITTYVÄ SELVITYS

HARJUNPÄÄNJOEN ALAOSAN JA SUNNIEMEN VESITALOUSHANKKEEN LUPAHAKEMUKSEEN LIITTYVÄ SELVITYS 8.8.2017 HARJUNPÄÄNJOEN ALAOSAN JA SUNNIEMEN VESITALOUSHANKKEEN LUPAHAKEMUKSEEN LIITTYVÄ SELVITYS Porin kaupunki Sisällysluettelo 1 HANKKEEN TAUSTA... 1 2 TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN JA HAKIJAN YHTEYSTIEDOT...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Friitalan ja Rantalan kylien tiloja sekä Kokemäenjoen vesialuetta

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Friitalan ja Rantalan kylien tiloja sekä Kokemäenjoen vesialuetta ULVILAN KAUPUNKI Maankäyttöosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaari 274/10.02.03/2015 Keskustan asemakaava koskee: Friitalan ja Rantalan kylien tiloja sekä Kokemäenjoen vesialuetta Kartta 1.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

TAPIOLA, LÄNSITUULENAUKIO KUNNALLISTEKNINEN TARKASTELU, ALUSTAVA SELVITYS

TAPIOLA, LÄNSITUULENAUKIO KUNNALLISTEKNINEN TARKASTELU, ALUSTAVA SELVITYS 6.9.2018 7.9.2018 TAPIOLA, LÄNSITUULENAUKIO KUNNALLISTEKNINEN TARKASTELU, ALUSTAVA SELVITYS 1. Selvityksen tausta Tämä kunnallistekninen tarkastelu liittyy Tapiolan keskuksen (Raitinlukko ja Länsituulenaukio,

Lisätiedot

Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma

Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma Vesilaki yleistä Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma 2017-2018 14.2.2018 Ympäristöneuvos Arto Paananen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 13.6.2016- Pirkanmaan

Lisätiedot

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa.

Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa. 26.6.2018 Salajärven ja Ruuhijärven vedenkorkeuksien muuttamismahdollisuudet Vedenkorkeuksien muutokset erilaisissa vaihtoehdoissa Lahti, Nastola Lahden kaupunki Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 4.11.2015 Diaari nro: AKAA: 645/2015 S i

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot

PORIN TULVASUOJELUHANKE: KOKEMÄENJOEN YKSIUOMAISEN OSAN LISÄTUTKIMUKSET JA ANALYYSI. Janne Niinikoski

PORIN TULVASUOJELUHANKE: KOKEMÄENJOEN YKSIUOMAISEN OSAN LISÄTUTKIMUKSET JA ANALYYSI. Janne Niinikoski 28.7.2011 PORIN TULVASUOJELUHANKE: KOKEMÄENJOEN YKSIUOMAISEN OSAN LISÄTUTKIMUKSET JA ANALYYSI Janne Niinikoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusmenetelmä... 3 3. Tulokset ja tulosten tulkinta...

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot