Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari 11.12.2014"

Transkriptio

1 Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Fiksu Kalasatama-seminaari Kalasataman terveys ja hyvinvointikeskus-projekti Lars Rosengren /Projektipäällikkö Hilkka Kulmala /Projektisuunnittelija

2 Palvelut uudistuvat Miksi uudistusta tarvitaan? Asiakkaiden ja potilaiden tarpeet ja odotukset muuttuneet Ikärakenteen muutos yhdistettynä kiristyvään kuntatalouteen Uudistus on jo alkanut Sosiaali- ja terveystoimi yhdistetty hallinnollisesti 2013 Kansallinen sote-ratkaisu keväällä 2014 Seuraava vaihe palvelujen yhteensovittaminen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti Suunnittelun lähtökohtana sosiaali- ja terveyspalvelujen integrointi, mikä tulee näkyä sekä fyysisinä tiloina että palveluissa Palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2030 hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa

3 Palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2030 Palveluverkolla tarkoitetaan sosiaali- ja terveysviraston julkisia asiakaspalvelutiloja, niissä tuotettuja palveluja ja palvelukokonaisuuksia. Helsingin sosiaali- ja terveysviraston palveluverkko muodostuu perhekeskuksista, terveys- ja hyvinvointikeskuksista, monipuolisista palvelukeskuksista sekä niitä tukevista sähköisistä palveluista, asiakkaan luo vietävistä palveluista ja muista sosiaalija terveydenhuollon palveluista Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus on uuden toimintamallin pilottikohde Palvelukokonaisuus, joka kokoaa pääasiassa aikuisväestölle tarkoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja ehkäisevistä palveluista korjaaviin palveluihin Osa palveluista kohdistuu kouluikäisiin lapsiin ja ikääntyneeseen väestöön

4 Terveys- ja hyvinvointikeskus uutta toimintamallia kokeillaan Kalasatamassa

5 Uuden toimintamallin tavoitteet Kootaan kohderyhmän palvelut yhdeksi palvelukokonaisuudeksi Uusi palvelukonsepti modernisoi perinteisen vastaanottopainotteisen palvelukonseptin integroiduksi, monikanavaiseksi, tehokkaaksi ja ratkaisukeskeiseksi palvelukokonaisuudeksi Palveluprosessin suunnittelu on asiakas/potilaslähtöistä ja suunnittelu toteutetaan vuoropuhelussa asukkaiden ja henkilöstön kanssa Paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden/potilaiden palveluprosessi huomioidaan erityisesti suunnittelutyössä Palveluprosessit tehostetaan ammattilaisyhteistyötä kehittämällä ja uusia innovatiivisia sähköisiä palveluja hyödyntämällä Palvelukokonaisuus laajennetaan tekemällä yhteistyötä kolmannen sektorin ja muiden toimijoiden kanssa Sujuva ja virtaviivaistettu palveluprosessi käynnistyy ensikontaktista lähtien

6 Terveys- ja hyvinvointikeskuksen palvelut Terveysaseman vastaanottopalvelut täydennettynä mielenterveysja päihdepalveluilla ja sosiaalipalveluilla Sisältää mm. Lääkärin ja terveydenhoitajan avosairaanhoidon vastaanottopalveluja Psykiatria- ja päihdepalveluja Aikuisten kuntoutuspalveluja Suun terveydenhuollon palveluja Ikääntyneiden palveluohjausta Nuorten ja aikuisten sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palveluja Tukipalveluja (esim. laboratoriopalveluja)

7 Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskukseen suunnitellut palvelut Psykiatria ja päihdepalvelut Suun terveydenhuollon palvelut Ikääntyneiden palveluohjaus Terveysasema avopalvelut Laboratorio palvelut Nuorten ja aikuisten sosiaalipalvelut ja maahanmuuttoyksikön palvelut Fysioterapia ja toimintaterapia

8 Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa on tarkoitus soveltaa innovatiivisia teknisiä ratkaisuja Uudentyyppiset muuntojoustavat tilaratkaisut Modernit talotekniset ratkaisut Mobiilit tietotekniset ratkaisut Itseilmoittautumis-ratkaisut Modernit itsehoitopisteet Moderni toiminnanohjausjärjestelmä Sähköiset arvopalvelut Kytkeytyminen Fiksu Kalasataman muihin teknisiin ratkaisuihin osaksi Kalasatama-alueen kokonaisuutta

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä

Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja. Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskus - uusi tapa tarjota palveluja Hyvinvointia ja terveyttä Terveys- ja hyvinvointikeskuksesta tarjotaan avosairaanhoidon terveysasemapalveluja psykiatria- ja päihdepalveluja

Lisätiedot

NOPEIDEN KOKEILUJEN OHJELMA

NOPEIDEN KOKEILUJEN OHJELMA Alustukset : NOPEIDEN KOKEILUJEN OHJELMA Info%laisuus 14.3.2016 Fiksu Kalasatama kokeilulaboratoriona Veera Mustonen, Forum Virium Helsinki Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat - innova4ivisia

Lisätiedot

Verkostot ja yhteistyö Kalasatama-mallissa, Lars Rosengren, projektipäällikkö, Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus

Verkostot ja yhteistyö Kalasatama-mallissa, Lars Rosengren, projektipäällikkö, Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus Verkostot ja yhteistyö Kalasatama-mallissa, Lars Rosengren, projektipäällikkö, Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus 1 Tulit juuri oikeaan paikkaan! Miten voimme auttaa? 2 Palvelujen uudistaminen 3

Lisätiedot

Palvelut uudistuvat. Sosiaali- ja terveysviraston tiedotustilaisuus

Palvelut uudistuvat. Sosiaali- ja terveysviraston tiedotustilaisuus Palvelut uudistuvat Sosiaali- ja terveysviraston tiedotustilaisuus 29.8.2014 Palvelut vuonna 2030 1. Tilaisuuden avaus Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila 2. Uudistuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Nopeiden kokeilujen ohjelma 2015-2017

Nopeiden kokeilujen ohjelma 2015-2017 Nopeiden kokeilujen ohjelma 2015-2017 Kaisa Spilling, Forum Virium Helsinki, 14.03.2016 NOPEIDEN KOKEILUJEN OHJELMA Nopeiden Kokeiluiden Ohjelman (2015-2017) tavoitteena on mahdollistaa innovatiivisia

Lisätiedot

Case Kalasatama Helsingin kaupungin uudet työympäristöt ja toteutusmallit sosiaali- ja terveyspalveluissa

Case Kalasatama Helsingin kaupungin uudet työympäristöt ja toteutusmallit sosiaali- ja terveyspalveluissa Case Kalasatama Helsingin kaupungin uudet työympäristöt ja toteutusmallit sosiaali- ja terveyspalveluissa Pirjo Sipiläinen, arkkitehti, TkT, sosiaali- ja terveysvirasto Erja Erra, arkkitehti, projektinjohtaja,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2014 1 (9) 4 Sosiaali- ja terveysviraston palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2030 Pöydälle 23.09.2014 HEL 2014-010200 T 06 00 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 16/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 65 Terveys- ja hyvinvointikeskuksen toimintamallin suunnitteluryhmän asettaminen HEL 2015-004054 T 00 00 02 Päätös päättää nimetä seuraavat henkilöt terveys- ja hyvinvointikeskuksen

Lisätiedot

Helsingin sote palvelut uudistuvat Monipuolinen palvelukeskus. Maritta Haavisto Projektipäällikkö MPK kehittäminen

Helsingin sote palvelut uudistuvat Monipuolinen palvelukeskus. Maritta Haavisto Projektipäällikkö MPK kehittäminen Helsingin sote palvelut uudistuvat Monipuolinen palvelukeskus Maritta Haavisto Projektipäällikkö MPK kehittäminen Palvelujen uudistaminen muuttaa toimintatapoja ja prosesseja Palveluverkko Palvelu- konseptit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (9) 296 Sosiaali- ja terveysviraston palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2030 HEL 2014-010200 T 06 00 00 Päätös Käsittely päätti panna asian puheenjohtaja Maija Anttilan

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (7) 207 Vuosaaren terveys- ja hyvinvointikeskuksen ja perhekeskuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2017-004218 T 10 06 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (26) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (26) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (26) 347 Sosiaali- ja terveysviraston palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2030 HEL 2014-010200 T 06 00 00 Päätös päätti esittelijän ehdotuksesta poiketen hyväksyä sosiaali-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 496 V Stj / Valtuutettu Kati Peltolan aloite terveysasemapalvelujen saamisesta Koskelan vanhustenkeskuksesta HEL 2012-015136 T 00 00 03 Päätös päätti esittää

Lisätiedot

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA YLEISKATSAUS eterveys on täällä nyt Terveys/hyvinvointiteknologian hurja kasvu (Suomi on kärkimaita) Netin käyttö on arkipäivää, myös ikäihmisillä : Yli neljännes 75-89-vuotiaista suomalaisista käyttää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2017 1 (5) 3 Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tilannekatsaus 2017 Pöydälle 12.12.2017 HEL 2017-011555 T 00 01 02 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Seinäjoki, 12.11.2012 Sosiaali- ja terveysministeri Väestön nopea ikääntyminen lisää palveluiden tarvetta Yli 75 -vuotiaiden osuus koko väestöstä kasvaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (7) 61 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto valtuutettu Kati Peltolan ym. valtuutettujen aloitteesta terveysasemapalvelujen saamisesta Koskelan vanhustenkeskuksesta

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5. Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki/ sosiaali- ja terveystoimiala/ osallisuus ja vuorovaikutus

Helsingin kaupunki/ sosiaali- ja terveystoimiala/ osallisuus ja vuorovaikutus 1 Helsingin kaupunki/ sosiaali- ja terveystoimiala/ osallisuus ja vuorovaikutus Yhteenveto internet palautteista, sekä yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin tammikuusta alusta maaliskuun loppuun

Lisätiedot

SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen

SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen SOTE VALMISTELU TOUKOKUU 2017 Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen 12.5.2017 Kymenlaakson Sote-uudistuksen esivalmisteluvaiheen organisointi SOTE projektijohtaja Annikki Niiranen SOTE projektiryhmä

Lisätiedot

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin

Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Lauttasaari hankkeesta KÄPI projektiin Helsingin kaupungin kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin pilotoinnista omaishoitajille ja jatkokehittäminen Sari Luostarinen, projektipäällikkö Käyttäjälähtöiset

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille. Sosiaali- ja terveystoimiala

Hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille. Sosiaali- ja terveystoimiala Hyvinvointia, terveyttä ja sosiaalista turvallisuutta helsinkiläisille Sosiaali- ja terveystoimiala Tulit juuri oikeaan paikkaan! Miten voimme auttaa? 2 Perustehtävä (missio) Hyvinvointia, terveyttä ja

Lisätiedot

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN SAIRAANHOITAJA- LÄÄKÄRIVASTAANOTTOJEN KESKITTÄMISSUUNNITELMA Perusturvalautakunta 25.11.2014 ( 111): Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymä on käsitellyt Riihimäen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA 2013-2015 Härkätien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA 2013-2015 Härkätien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA 2013-2015 Härkätien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue Sisällysluettelo 1. SUUNNITTELUTYÖN TAUSTAA... 1 1.1 Sosiaali- ja terveystoimen mielenterveys- päihdepalvelut

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015

KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ. Keski-Suomen SOTE 2020 17.9.2015 KESKI-SUOMEN SOTE- PALVELUMALLIN MÄÄRITTELYÄ Keski-Suomen SOTE 2020 KAKSI ISOA TEEMAA SUUNNITTELUSSA PAIKALLISEN AUTONOMIAN TARVE Paikalliset hyvät käytännöt Asiakastuntemus ja osallisuus Omaiset, naapurustot,

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi 10.11.2014 Mielenterveystalon esittely 2 MIELENTERVEYSTALO PÄHKINÄNKUORESSA LUOTETTAVAA JA AJANTASAISTA TIETOA OIRENAVIGAATTORI

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä

Sosiaali- ja terveystoimi. Jämsä Sosiaali- ja terveystoimi Jämsä 19.4.2018 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaa raamittaa: Jämsän ja Kuhmoisten sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue Yhteinen sosiaali- ja terveyslautakunta (7

Lisätiedot

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri Kouvola Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Carea Kati Myllymäki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2013 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 14 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kiinteistövirastolle koskien Kalasataman sosiaali- ja terveysaseman sijoittamista kortteliin

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 119 Valtuutettu Tomi Sevanderin aloite psykiatristen sairaanhoitajien toiminnasta Helsingin poliisilaitoksen moniammatillisessa työryhmässä Puheenjohtajan ehdotuksesta

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 3000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30 000 Yhteiset talous- ja hallintopalvelut

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Tilanne Pohjanmaa / Pia Vähäkangas ja Riku Niemistö 1 ÖSTERBOTTEN /

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys. Helsinki Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT

Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys. Helsinki Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT Sosiaalipalveluiden vaatimusmäärittely Kiilan 2 vaiheessa - tiivistys Helsinki 13.4.2015 Antti Mäkelä Kehityspäällikkö Medi-IT Lähtötilanne SOTE -uudistus asettaa vaatimuksia saumattomalle yhteistyölle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä. Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuminen Helsingissä Juha Jolkkonen Toimialajohtaja Sosiaali- ja terveystoimiala Muistiseminaari 21.9.2018 Maailman toimivin kaupunki Toimivuus rakentuu tasa-arvolle,

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta

Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025. Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Perusturvan palveluverkkosuunnitelma vuoteen 2025 Veikkolan kyläyhdistyksen tilaisuus 12.1.2011 Liisa Ståhle perusturvajohtaja Kirkkonummen kunta Miten haasteet otetaan haltuun? lapsiperheiden %-osuus

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Toimintatuotot 18 061 797 18 489 000 17 599 200 17 049 200 17 049 200 Myyntituotot 5 896 589 6 763 900 6 379 100 6

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Siiliset-yhteistoiminta-alue

Siiliset-yhteistoiminta-alue Siiliset-yhteistoiminta-alue Yhteensä 31.350 asukasta -Maaningalla 3.850 -Nilsiässä 6.500 -Siilinjärvellä 21.000 22.2.2011 /Reijo Ruostila PERUSTURVA- LAUTAKUNTA -Kuntien yhteinen ltk -Tilaajaryhmä -Perusturvajohtaja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS. Silja Ässämäki KESKI-SUOMEN SOTE 2020 KASTE-HANKESUUNNITELMA JA - HAKEMUS Silja Ässämäki 11.12.2013 Kaste-hankesuunnitelma 2014-2016 Keski-Suomen SOTE 2020 Keski-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukonsepti Hakijana

Lisätiedot

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI

KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI KASVUPALVELUN KANSALLISEN JA MAAKUNNALLISEN VALMISTELUN YHTEISSEMINAARI 8.2.2017 Kansalliset digitaaliset toimintamallit Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila, TEM Kansalliset digitaaliset toimintamallit

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys sekä

Hyvinvointi ja terveys sekä Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kärkihankkeet: Hyvinvointi

Lisätiedot

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos 17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,

Lisätiedot

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen

Talousarvio Toimitusjohtaja Eetu Salunen Talousarvio 2019 Toimitusjohtaja Eetu Salunen 14.11.2018 Palveluiden saatavuus on turvattava myös 2019 Palvelurakenne uudistuu Etulinja: Sujuvampi neuvonta ja yhteydensaanti Palvelut uudistuvat alkuvuonna.

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia

Hyvinvointiaseman ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden. Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia n ja nuorten palvelukeskuksen kehittäminen SiunSote huomioiden Joensuun kaupungin tuotannon näkökulmia Muodostettava yhteinen ymmärrys tulevasta palvelukokonaisuudesta Miten mahdollistetaan asukkaan näkökulmasta

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

SOTE III hankkeen projektisuunnitelma

SOTE III hankkeen projektisuunnitelma SOTE III hankkeen projektisuunnitelma Marjo Lindgren 25.8.2015 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Suunnitelman rakenne I. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus II. Sote III hankkeen keskeiset

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus. Valtuustoseminaari 4.5.2015 Tiina Kirmanen

Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus. Valtuustoseminaari 4.5.2015 Tiina Kirmanen Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus Valtuustoseminaari 4.5.2015 Tiina Kirmanen Yleistä Eksote kantaa järjestämis- ja tuottamisvastuun kuntalaisten sosiaalija terveyspalveluista kuntien osoittamalla

Lisätiedot

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto

Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa. Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Sosiaaliset innovaatiot ja investoinnit Suomessa Hannu Hämäläinen 30.10.2015 InnoSI, Kuntaliitto Kehitysmatkalla suomalaisessa innovaatiopolitiikassa: teknologisista innovaatioista sosiaalisiin innovaatioihin

Lisätiedot

Palvelutori Päijät-Hämeessä

Palvelutori Päijät-Hämeessä Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä

Lisätiedot

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM /

Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / Mitä ODA antaa Oululaisille? Riikka Hirvasniemi sh, TtM / kehittämiskoordinaattori riikka.hirvasniemi@ouka.fi @RiikaHI Sisältö Sähköisen asioinnin tilanne - Oulun Omahoitopalvelu Omahoito ja digitaaliset

Lisätiedot

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN

MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 21.4.2015 Tarve kehittää palveluita Tilanne vuonna 2010 palveluiden saatavuus ei ollut riittävä

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Tehoa kuntien hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyöhön Turvallisuussuunnittelun ohjaus- ja seurantaryhmä 14.12.2012 Marko Palmgren Projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 Ohjelman sisältö Uuden tyyppiset, asiakaslähtöiset palvelujen tuotantotavat ja -konseptit Asiakkuuksien hallinta ja johtaminen

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Sosiaali- ja terveysvirasto 15/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Sosiaali- ja terveysvirasto 15/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 58 Määräys huollon tarpeen selvittämisestä lännen palvelualueen sosiaali- ja lähityön työntekijöille HEL 2015-002778 T 05 00 01 Päätöksen perustelut päätti, että sairaala-,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA FAKTAT Keski-Uudenmaan sote valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

Tampereen PEKKA-hanke

Tampereen PEKKA-hanke Tampereen PEKKA-hanke Yksi Väli-Suomen IKÄKASTE-ÄLDRE KASTE-hankkeista Toimii ajalla 1.11.2011-31.10.2013 Projektipäällikkönä Laura Selin-Hannola Projektisuunnittelijana Wilhelmina Karikko Tavoitteet:

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN EI ENÄÄ TARVITSE HAKEA LÖYTYVÄT SAMASTA PAIKASTA RITVA KOURILEHTO

LAPSIPERHEIDEN EI ENÄÄ TARVITSE HAKEA LÖYTYVÄT SAMASTA PAIKASTA RITVA KOURILEHTO HYVINVOINTIKESKUS LAPSIPERHEIDEN EI ENÄÄ TARVITSE HAKEA PALVELUITA YMPÄRI KAUPUNKIA, KAUPUNKIA VAAN KAIKKI LÖYTYVÄT SAMASTA PAIKASTA RITVA KOURILEHTO (OULU-LEHTI (OULU LEHTI MA 2.2.2015) HYVINVOINTIKESKUS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen asiakastyytyväisyys 2012

Sosiaali- ja terveystoimen asiakastyytyväisyys 2012 Sosiaali ja terveystoimen asiakastyytyväisyys 2 22..2 Heikki Miettinen Yhteenveto kyselyn tuloksista Koko aineisto Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Asiakaskyselyssä olivat mukana

Lisätiedot

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen uudistaminen

Sosiaali- ja terveystoimen uudistaminen Sosiaali- ja terveystoimen uudistaminen Laura Räty 30.11.2011 Laura Räty 1 Tavoite Luoda ja rakentaa Helsinkiin maan paras sosiaali- ja terveystoimen organisaatio Hyvä organisaatio luo alustan toimiville

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN INTEGROITU PALVELUKOKONAISUUS. Satu Karppanen STM neuvotteleva virkamies

IÄKKÄIDEN INTEGROITU PALVELUKOKONAISUUS. Satu Karppanen STM neuvotteleva virkamies IÄKKÄIDEN INTEGROITU PALVELUKOKONAISUUS Satu Karppanen STM neuvotteleva virkamies Nykytilan haasteita Palvelut eri sektoreilla ja tasoilla palvelujärjestelmä on hajanainen ja epäyhtenäinen, muodostuu palvelukatveita

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Yhteenveto internet-palautteista ja yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin

Yhteenveto internet-palautteista ja yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin Yhteenveto internet-palautteista ja yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin 1.7. - 30.9.2018. Yhteydenotot sosiaali- ja potilasasiamiehiin Sosiaali- ja potilasasiamiehille tuli yhteensä 533 yhteydenottoa.

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot