Oppisopimuskoulutus Petri Partanen Ammattiopisto Lappia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppisopimuskoulutus Petri Partanen Ammattiopisto Lappia"

Transkriptio

1 Oppisopimuskoulutus Petri Partanen Ammattiopisto Lappia

2 Oppisopimuskoulutus Yksi ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto, joka painottuu työpaikalla tapahtuvaan koulutukseen, jota täydennetään oppilaitoksessa tietopuolisilla opinnoilla Oppisopimuskoulutus perustuu 15 vuotta täyttäneen opiskelijan ja työnantajan välillä tehtyyn kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen (oppisopimus) Työnantaja maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa Oppisopimuksen tekeminen edellyttää työnantajan, opiskelijan ja koulutuksen järjestäjän sopimusta oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä

3 Oppisopimuskoulutus Oppisopimuskoulutus on päätoimista opiskelua, vähintään 25 viikkotuntia Oppisopimus voidaan solmia minimissään 4 kk pituiseksi Perustutkinnon suorittaminen kestää noin 2-3 vuotta, ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaminen 1 2 vuotta Tavoitteena koko tutkinto tai tutkinnon osan suorittaminen, voidaan edetä pienin askelin Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutus: Tutkintonimikkeet vähenevät ja sisällöt laaja-alaistuvat, oppisopimus säilyy keskeisiltä osin nykyisellään

4 Työssä Oppiminen Tietopuolinen oppiminen oppilaitoksessa 80% AMMATTI- 20% TAITO Työn ja tietopuolisen oppimisen yhdistäminen

5 Esimerkki tutkinnon suorittamisen kokonaisuuksista Tutkinnon perusteet Ohjeet ja määräykset Lähiopetusjaksot Uutta ja päivitettyä tietoa Muiden osallistujien kokemukset Työssäoppiminen Ammattitaidon uusintaminen, syventäminen ja laajentaminen Tutkintotilaisuudet Ammattitaidon osoittaminen työpaikalla työtä tekemällä Arviointiaineiston kerääminen Kolmikantaarviointi Kolmikantaarviointi: Ammattitaidon arviointi arviointiaineiston perusteella TUTKINTO

6 Henkilökohtaistaminen Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta (794/2015), tullut voimaan Koulutuksen järjestäjä selvittää hakeutujan aiemmin hankkiman ja osoittaman osaamisen hakeutujan esittämien asiakirjojen ja muun selvityksen perusteella (tunnistaminen ja tunnustaminen) Henkilökohtaistamisen kolme vaihetta ovat Näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutuminen Näyttötutkinnon suorittaminen Tarvittavan ammattitaidon hankkiminen

7 Elintarvikealan oppisopimuskoulutus Elintarvikealan perustutkinto Hotelli-, ravintola- ja catering -alan perustutkinto Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Kalanjalostajan ammattitutkinto Leipurin ammattitutkinto Lihanjalostajan ammattitutkinto Luonnontuotealan ammattitutkinto Maidonjalostajan ammattitutkinto Viinituotannon ammattitutkinto Dieettikokin erikoisammattitutkinto Elintarviketekniikan erikoisammattitutkinto Luonnontuotealan erikoisammattitutkinto Kondiittorimestarin erikoisammattitutkinto Leipurimestarin erikoisammattitutkinto Ruokamestarin erikoisammattitutkinto

8 Oppisopimustoimistot Lapissa Ammattiopisto Lappia Oppisopimustoimisto Urheilukatu Tornio Puh oppisopimus(at)lappia.fi Lapin Oppisopimuskeskus Korvanranta 50, 2. krs Rovaniemi puhelin info(at)lapinoppisopimus.fi

9 Nyt Puhutaan Lapin Elintarvikealasta Hullu Poro, Levi, Kittilä Toimipaikkapäällikkö Kyllikki Kurki Ammattiopisto Lappia

10 Tunturi-Lapin osaamiskeskus Opiskelijoita

11 Painotus luonto-osaamisessa Erä- ja luonto-oppaat Kansallispuisto-oppaat Kalastusoppaat Matkailualan perustutkinto Luonnontuoteala

12 Luonnontuotealan ammattitutkinto Tutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet luonnontuotealasta Koulutuksen jälkeen voit toimia yrittäjänä tai työntekijänä luonnontuotealalla Omaehtoisena tai oppisopimus koulutuksena Ajankohta Muoniossa: Torniossa Hakuaika keväällä

13 Tutkinnon rakenne Pakolliset tutkinnon osat Luonnontuotteiden talteenottaminen Luonnontuotealan yrityksessä toimiminen Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitaan kolme osaa Luonnontuoteneuvojana toimiminen Luonnontuotteiden jalostaminen elintarvikkeiksi Luonnontuotteiden jalostaminen eläinten hyvinvointiin Luonnontuotteisiin perustuvien hyvinvointituotteiden valmistaminen Käsityö- ja koristetuotteiden valmistaminen luonnon raaka-aineista Luonnontuoteraaka-aineiden tuottaminen Luonnontuotteisiin perustuvien palveluiden järjestäminen Tutkinnon osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta

14 Tavoitteena Osaamista Yrittäjyys. Tuottavaa rohkeaa toimintaa Verkostoituminen. Alan laaja yhteistyö

15 Kiitos mielenkiinnosta!

16 Nyt puhutaan Lapin elintarvikealasta seminaari Levi Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Tiimiesimies Hannu Pekkala

17 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Toimipisteet: Kemijärvi Kittilä Kolari Luonnonvaratuottajat Matkailualan koulutusta Matkailualan koulutusta Rovaniemi Jokiväylässä matkailualan koulutusta Jänkätiellä luonto- ja ympäristöalan sekä elintarvikealan koulutusta Oppilaita tiimissämme on 268 Opettajia ja henkilökuntaa 20

18 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Tutkintoja: Luonto ja ympäristöalan perustutkinto Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto Luonnontuotealan ammattitutkinto Matkailualan perustutkinto Matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkinto Matkaoppaan ammattitutkinto Elintarvikealan perustutkinto Elintarvikejalostajan ammattitutkinto Elintarviketeollisuuden ammattitutkinto Lihanjalostajan ammattitutkinto Lihateollisuuden ammattitutkinto Elintarviketeollisuuden erikoisammattitutkinto Perustutkinto 180 osp, n. 2,5 v Ammattitutkinto 6 12 kk Opinnot HOKSataan"

19 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Ammatteja: Luonto-ohjaaja Luonnonvaratuottaja Ympäristönhoitaja Poronhoitaja Matkailupalvelujen tuottaja Matkailuvirkailija Matkaopas Ohjelmapalveluiden tuottaja Leipuri-kondiittori Elintarvikkeiden valmistaja Lihatuotteiden valmistaja

20 Luonto ja ympäristöalan perustutkinto 180 osp Pakolliset tutkinnon osat - Kestävällä tavalla toimiminen Suuntautumisvaihtoehdot: - Ympäristöala, ympäristönhoitaja - Luontoala, luonto-ohjaaja tai luonnonvaratuottaja - Porotalous, poronhoitaja Valinnaiset tutkinnon osat, joista tutkinnon suorittaja valitsee neljä osaa - Hyvinvoinnin tuottaminen eläinten avulla - Hyvinvoinnin tuottaminen luonnontuotteiden avulla - Jätehuollon järjestäminen - Kädentaidoissa osaaminen ja ohjaaminen - Luonnontuotteiden jatkojalostaminen - Luontopalveluissa toimiminen - Poron käyttö matkailussa - Poronlihan jatkojalostaminen - Ulkoilureittien rakentaminen ja hoitaminen - Vesistöjen kunnostaminen ja hoitaminen - Vaelluksen ohjaaminen - Ympäristökohteiden kunnostaminen ja hoitaminen - Yrityksessä toimiminen

21 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Luonto- ja ympäristöala

22

23 Luonnontuotealan ammattitutkinnon osat ja tutkinnon muodostuminen Pakolliset tutkinnon osat - Luonnontuotteiden talteenottaminen - Luonnontuotealan yrityksessä toimiminen Valinnaiset tutkinnon osat, joista tutkinnon suorittaja valitsee kolme osaa - Luonnontuoteneuvojana toimiminen - Luonnontuotteiden jalostaminen elintarvikkeiksi - Luonnontuotteiden jalostaminen eläinten hyvinvointiin - Luonnontuotteisiin perustuvien hyvinvointituotteiden valmistaminen - Käsityö- ja koristetuotteiden valmistaminen luonnon raaka-aineista - Luonnontuoteraaka-aineiden tuottaminen - Luonnontuotteisiin perustuvien palveluiden järjestäminen - Tutkinnon osa toisesta ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta

24 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Elintarvikeala, Leipuri-kondiittori

25 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Elintarvikeala, Leipuri-kondiittori

26 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Elintarvikeala, Lihatuotteiden valmistaja

27 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Elintarvikeala, Lihatuotteiden valmistaja

28 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Elintarvikeala, Lihatuotteiden valmistaja

29 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Elintarvikeala, Elintarvikkeiden valmistaja

30 Elintarvikealan perustutkinnon muodostuminen 180 osp Pakolliset osat: - Elintarviketuotannossa toimiminen - Elintarvikeprosessien ohjaus ja käynnissäpito - Elintarvikkeiden valmistus Valinnaiset osat, valittava kaksi - Erikoistuotteiden valmistus pientuotannossa - Erikoistuottedien valmistus prosessituotannossa - Pakkaustoiminnot - Varastointi- ja lähettämötoiminnat - Elintarvikkeiden valmistajana kansainvälisessä ympäristössä - Yrittäjyys elintarvikealalla - Yritystoiminnan suunnittelu - Lapin raaka-aineiden jalostaminen - Tutkinnon osa muusta ammatillisesta perustutkinnosta - Tutkinnon osa muusta ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta - Tutkinnon osa ammattikorkeakouluopinnoista - Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen - Yrityksessä toimiminen - Huippuosaajana toimiminen - Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista

31 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi Matkailualan koulutus

32 Matkailu-, luonto- ja elintarviketiimi astuu voimaan uusi reformi Reformissa uudistetaan koko ammatillinen koulutus. Nykyiset lait yhdistetään uudeksi sekä nuoria että aikuisia koskevaksi lainsäädännöksi. Lisäksi uudistetaan koulutuksen rahoitus, ohjaus, tutkintorakenne, koulutuksen toteuttamismuotoja sekä järjestäjärakennetta. Uudistus valmistellaan tiiviissä yhteistyössä ammatillisen koulutuksen kentän ja sidosryhmien kanssa. Reformin uudistukset tulevat voimaan vuoden 2018 alusta. - Koulutussopimus - Oppisopimus - Osaamisperusteinen arviointi - Osaaminen hankitaan koulussa tai työpaikalla

33 Kiitos! Hannu Pekkala

34 Agrologikoulutus ja väyläopinnot Nyt puhutaan Lapin elintarvikealasta seminaari Levi Veikko Maijala

35 Lapin AMK Opiskelijoita noin Henkilökuntaa noin 550

36 Koulutusalat Kulttuuriala Tornio Luonnonvara- ja ympäristöala Rovaniemi Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Rovaniemi Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Kemi ja Rovaniemi Tekniikan ja liikenteen ala Kemi ja Rovaniemi Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Rovaniemi ja Tornio

37 Luonnonvara-ala Metsätalousinsinööri (AMK) Rovaniemi 240 op 4 vuotta Päivä- ja monimuotokoulutus Metsätalousinsinööri on metsäluonnon monipuolisen käytön, hoidon ja suojelun asiantuntija. Tehtävissä yhdistyy luonnossa työskentely, teknologian hyödyntäminen ja ihmisten kanssa toimiminen. Metsätalousinsinöörin toimenkuva vaihtelee sen mukaan, mihin osaan metsäsektoria työllistyy. Työllistyä voi esim. metsäsuunnitteluun, metsänhoitoon, metsäneuvontaan, puun hankintaan tai vaikka metsäpalveluyrittäjäksi. Agrologi (AMK) Rovaniemi 240 op 4 vuotta Päiväkoulutus (monimuotomainen) Agrologiopinnot valmentavat toimimaan maaseudun monipuolisissa tehtävissä maaseutuyrittäjänä, kehittäjänä ja asiantuntijana pohjoisissa vaativissa luonnonoloissa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä. Opinnoissa korostuvat maa-, poro- ja metsätalouden ja luonnontuotealan tuotannollinen ja taloudellinen osaaminen sekä yrittäjä-, asiantuntija- ja kehittäjätaidot.

38 Agrologi AMK Uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön 2016 Osaamisessa keskeistä: Pohjoisen ekosysteemin ja luonnonvaratalouden osaaminen Uusiutuvien luonnonvarojen älykkään monikäytön osaaminen Kestävän poro- ja kotieläintuotannon osaaminen Kestävän pohjoisen luonnon- ja viljelykasvituotannon osaaminen Maaseudun monialaisen kestävän liiketoiminnan osaaminen Uusi oppimisen organisointi:

39 ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su ma ti ke to pe la su vuosi Esimerkki tammikuulta opetuksen järjestelyistä 2. vuosi 3. vuosi 4. vuosi

40

41 Väyläopinnot toiselta asteelta ammattikorkeakouluun Lapin AMK tarjoaa toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa omaa alaansa vastaavia ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden opintoja samanaikaisesti toisen asteen opintojen kanssa Väyläopinnot on tarkoitettu erityisesti opiskelijoille, jotka tähtäävät ammattikorkeakouluopintoihin Väyläopintojen laajuus on 30 op Väyläopintojen ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kautta opiskelijan opiskeluaikaa ammattikorkeakoulussa on mahdollista lyhentää yhdellä vuodella

42 Avoin ammattikorkeakoulu AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon kuuluvia opintoja kaikilta aloilta Opintoja voi suorittaa kaikki; iästä, tavoitteista ja koulutustaustasta riippumatta Tarjolla yksittäisiä opintojaksoja ja laajempia opintokokonaisuuksia, erillisiä avoimen opintojaksoja ja opintoja perusopetukseen integroiduissa ryhmissä Opinnoilla voi ylläpitää ja laajentaa ammattitaitoa, opiskella tutkintotavoitteisesti ja valmentautua valintakokeisiin Polkuna ammattikorkeakoulututkintoon; opintojen hyväksi luku ja erillishakumahdollisuus Opiskelu on maksullista, mutta edullista. 10 /opintopiste tai vuosimaksu 300, jolla voi suorittaa opintoja rajattomasti. Opiskelijat otetaan opintojaksoille ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja:

43 Kiitos!

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus. Luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämisstrategia ja vetovoimakampanja hanke

Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus. Luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämisstrategia ja vetovoimakampanja hanke Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus Luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämisstrategia ja vetovoimakampanja hanke 26.10.2012 www.luontojaymparistoopetus.fi 1 Suomen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus. Luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämisstrategia ja vetovoimakampanja hanke

Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus. Luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämisstrategia ja vetovoimakampanja hanke Luonto- ja ympäristöalan ammatillinen koulutus Luonto- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämisstrategia ja vetovoimakampanja hanke 15.8.2011 www.luontojaymparistoopetus.fi 1 Suomen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa

Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Opiskeluvaihtoehtoja Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalan aikuisopisto, Karelia-amk ja Itä-Suomen yliopisto/avoin yliopisto Aducate www.aikuiskoulutuksenvoima.fi www.facebook.com/aikuiskoulutuksenvoima

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO Ammatillinen peruskoulutus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO 2008 10 I VASTAAJAN TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi - valitkaa

Lisätiedot

tutkinnon perusteiden uudistus

tutkinnon perusteiden uudistus Luonnonvara- ja ympäristöalan tutkinnon perusteiden uudistus Susanna Tauriainen OPH Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammattitaitoa täydentävät tutkinnon osat Tavoitteet kuvataan tutkintokohtaistettuna

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Tutkinnon muodostuminen

Tutkinnon muodostuminen Tutkinnon muodostuminen Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 19.3.2015 yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Valtioneuvoston asetus ammatillisen perustutkinnon muodostumisesta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

Elintarvikealan ammatillisen koulutuksen nykytila Pohjois- Pohjanmaalla. Maire Saukko

Elintarvikealan ammatillisen koulutuksen nykytila Pohjois- Pohjanmaalla. Maire Saukko Elintarvikealan ammatillisen koulutuksen nykytila Pohjois- Pohjanmaalla Maire Saukko 29.3.2017 aluksi hieman elintarvikealasta Suomessa ja Pohjois - Pohjanmaalla Elintarviketeollisuus on suurimpia teollisuudenaloja

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi?

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi? Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi? Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan seminaari Minna Bálint Opetushallitus AMPA Kolme pointtia Tutkintorakenne

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja 1.8.2015 Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi 18.11.2014 Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetus- ja oppiainekeskeisestä ajattelusta opiskelijan oppimiseen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen ja opiskelijalähtöiseen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Tredu, Tampere 20.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Sivu 1/3 OPETUSHALLITUS Rahoitus-yksikkö E-mail: laskentapalvelut@oph.fi Valtionosuuden saaja: 913 Helsingin kaupunki Oppisopimus Perustiedot PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi OSAAMISPERUSTEISUUDEN VAHVISTAMINEN Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TYÖSKENTELEVÄN HENKILÖN HYGIENIAOSAAMISVAATIMUKSET

ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TYÖSKENTELEVÄN HENKILÖN HYGIENIAOSAAMISVAATIMUKSET 3172 Liite 1 ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TYÖSKENTELEVÄN HENKILÖN HYGIENIAOSAAMISVAATIMUKSET 1. Perustiedot mikrobiologiasta ja elintarvikkeiden saastumisesta (kontaminaatiosta) Henkilö tietää mitä mikrobit

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu 2014-2017 HUOM - Kyselyn teknisessä toteutuksessa tapahtui virhe. Osa kysymyksistä jäi kyselystä pois. Kyselyä täydennetään kevätjuhlaharjoituksissa

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinnon perusteiden muutokset Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus

Liiketalouden perustutkinnon perusteiden muutokset Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus Liiketalouden perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus Säädökset ja määräykset voimaan 1.8.2015 Kaikki opiskelijat, sekä aiemmin aloittaneet että uudet,

Lisätiedot

Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki

Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetusneuvos Aira Rajamäki Liikunnanohjauksen perustutkinnon perusteiden muutokset ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen 1.8.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Osaamisperusteisuuden vahvistaminen Opetuskeskeisestä ajattelusta oppimiskeskeiseen

Lisätiedot

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Hyvinvointi Liike-elämä Palvelut Tekniikka ja taito Video Näyttötutkinnosta https://www.youtube.com/watch?v=4rg3c 3Krpko&feature=youtu.be Omnian aikuisopiston toimipisteet

Lisätiedot

MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO ELÄINTENHOIDON OSAAMISALA ELÄINTENHOITAJA

MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO ELÄINTENHOIDON OSAAMISALA ELÄINTENHOITAJA MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO ELÄINTENHOIDON OSAAMISALA ELÄINTENHOITAJA Peruskoulupohjainen 6.10.2014 Maatalousalan perustutkinto, Eläintenhoidon koulutusohjelma, Eläintenhoitaja, 3-vuotinen Laajuus Ohjeellinen

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 1 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 www.jao.fi/fi/jyvaskylan-oppisopimuskeskus oppisopimus@jao.fi 2 Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA SEUROISSA TYÖSKENTELEVILLE Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto

Tampereen seudun ammattiopisto Tampereen seudun ammattiopisto Tämä on Tredu Opiskelijoita n.18 000 Ammatillinen peruskoulutus 8110 josta aikuisopiskelijoita 1200 Muu aikuiskoulutus 6500 josta tutkintotavoitteisessa koulutuksessa 2300

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Määräys 62/011/2014. Marjatta Säisä

Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Määräys 62/011/2014. Marjatta Säisä Perustutkintojen tutkinnon perusteiden uudistaminen: Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Määräys 62/011/2014 Marjatta Säisä Tutkintojen uudistuksessa on vahvistettu osaamisperusteisuutta opetuskeskeisestä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

Tutkinnon, opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos

Tutkinnon, opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos , opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos OPH Koulutusala Opintoala / Osaamisala Koulutusohjelma Tutkintonimike Koulutuksen järjestäjä & Työelämä Opiskelija & Opettaja Koulutus Hakemus Koulutuksen

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 4 Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen

Lisätiedot

evästyksiä toteutusvaiheen käyttöliittymäsuunnitteluun

evästyksiä toteutusvaiheen käyttöliittymäsuunnitteluun Esimerkkejä tutkinnon muodostumisesta ammatillisessa koulutuksessa evästyksiä toteutusvaiheen käyttöliittymäsuunnitteluun Diat tuottanut Jukka Söderdahl Winna Tutkinnon osa kerrallaan - esimerkki tutkinnon

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA

Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Osaamisperusteisuus todeksi ammatilliset perustutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuneet 23.1.2015 EDUCA Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Lisätiedot