Bensowinpuisto HISTORIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bensowinpuisto HISTORIA"

Transkriptio

1 Bensowinpuisto Lampipuiston pinta-ala: 0,2 ha Suunnittelijat: Hämeen ammattikorkeakoulu: Marja Kärki (o.s. Kilpinen) opinnäytetyö 2015 Kauniaisten kaupunki: Emmi Silvennoinen ja Niko Nordström 2015 Valmistumisvuosi: 2016 HISTORIA Bensowin lampi ja Villa Bensowin alue sijoittuvat lähelle Kauniaisten kaupungin kaakkoisrajaa aivan Bensowinkujan tuntumaan. Villa Bensowin puutarhan historia ulottuu jo kauas sadan vuoden taa. Puutarhaarkkitehti Paul Olsson oli Suomen 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä vaikuttajia puutarhataiteessa. Villa Bensowin suunnitelma oli Paul Olssonin ensimmäinen Kauniaisiin tekemä puutarhasuunnitelma, jonka hän teki isänsä Svante Olssonin kanssa vuosina Puutarhan metsäiseen osaan kuului myös todennäköisesti Olssonin suunnittelema, keinotekoisesti rakennettu Bensowin lampi, joka sijoittuu nykyisin Kauniaisten kaupungin puistoalueelle. Bensowin lampi oli aikoinaan virkistyskäytössä, ja lammella oli myös laituri ja pieni saari. Aikojen kuluessa Bensowin lammen virkistyskäyttö loppui, laiturikin romahti

2 lampeen ja lammen ympäristö metsittyi hiljalleen lähes luonnontilaiseksi lehdoksi. Viljelykarkulaisena lammen rantaa hallitsi kuitenkin voimakas jättitatarkasvusto muistona puutarhan ajoilta. KUVA Villa Bensowin puutarhasuunnitelma. Suunnittelijat: Paul & Svante Olsson. Osakeyhtiö, josta tuli kaupunki: Kauniainen 80-vuotta Kustantaja: Kauniaisten kaupunki. S.76

3 NYKYTILA Kauniaisten kaupunki tilasi vuonna 2014 Bensowin lammen ympäristön kunnostussuunnitelman maisemasuunnittelun opinnäytetyönä. Tavoitteena oli saada alue jälleen virkistyskäyttöön alkuperäisen puistosuunnitelman mukaisesti ja rakentaa paikasta luonnonläheinen lampipuisto rantapatioineen ja kauniine perennaistutuksineen. Suunnitelman laati Marja Kilpinen. Suunnittelijan tavoitteena oli maustaa tilaajan toiveita erilaisilla tilakokemuksilla, materiaalin vaihdoksilla, luontoon sulautuvilla materiaaleilla, muutamalla yllätyksellisellä elementillä sekä suunnitelmaan yhdistetyllä hulevesien hallinnalla. Alueen maisemallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja pyrittiin kunnioittamaan mm. kopioimalla Paul Olssonin tekemästä Villa Bensowin puistosuunnitelmasta pehmeää käytäväkaarevuuden muotokieltä, jonka mukaan lammelle johtavien, niin kutsuttujen pitkospuiden sekä askelmakivien kulku on suunniteltu. Lammen ympäristön kunnostustyöt toteutettiin kaupungin omana työnä ja ne valmistuivat pääosiltaan vuonna 2015.

4 Kauniaisten kaupunginpuutarhuri jatkoi alueen suunnittelua ja kunnostutti alustavasti myös ympäröivän muun puistoalueen sekä istutti paikalle erilaisia kukkivia perennoja, alppiruusuja ja muita pensaita. Työt jatkuvat vihervuonna Bensowinlammen ympäristön suunnittelussa jätettiin lehto lähes luonnontilaiseksi. Alueen sairaat puut on kuitenkin turvallisuussyistä kaadettu. Myös varjostavia huonokuntoisia kuusia poistettiin, jotta lehtokasvillisuudella on tilaa kehittyä. Alueelle istutettiin monimuotoisuutta lisäävää ja ravinteita sitovaa vesikasvillisuutta, jonka tarkoituksena on ennen kaikkea luoda viihtyisää ympäristöä. Vieraslaji jättitatar päätettiin hävittää, koska se leviää voimakkaasti ja syrjäyttää alkuperäiskasvillisuutta. Villiintyneitä tatarkasvustoja poistettiin mm. talkoilla, joissa kauniaislaiset pääsivät osallistumaan lähiympäristönsä kehittämiseen. Lammen reunalla kasvavan kasvin torjuminen aloitettiin peittämällä kasvusto useammaksi vuodeksi mustalla muovilla. Lammen pohjoispuolelle kaivettiin osittaisen ruoppauksen yhteydessä viivytysallas, jonka yli pitkospuut kaartavat. Lampi ruopattiin vain osittain siksi, ettei toimenpide romahduta lampivesille tyypillisten sudenkorentojen populaatiota.

5 Nykytilassa esteettömät, mäntyöljykyllästetyt pitkospuut johtavat lammen rantaan rakennetulle patiolle. Pitkospuureitille on rakennettu vastaavasti mäntyöljykyllästellyillä pyöröpaaluilla ilmavia pergolarakennelmia Olssonin suunnitelmaa kunnioittaen luomaan erilaisia tilakokemuksia ja vaihtelua reitille. Puiston sisääntuloa on korostettu pergolarakenteen kattopuiden väliin pinta-asennettavalla kattovalaisimella. Puinen kulkuväylä on valaistu pollarein ja lammen keskellä olevalle puuveistokselle sekä rannan komealle tervalepälle on asennettu kohdevalaistus.

6 Patiolla voi nyt levähtää ja tarkkailla muun muassa lammen elinvoimaista ruutanakantaa tai lammen keskellä olevan saaren sudenkorentopatsaita metallisiipineen. Nämä puupatsaat veistettiin huonokuntoisesta ja monihaaraisesta tervalepästä, jonka latva oli jo lahonnut. Patiolta on mahdollisuus poistua harvakseltaan ladottuja askelkiviä pitkin Bensowinkujalle ja ihastella keväisin alppiruusujen ja atsaleoiden kukintaa sekä monilajisia perennaistutuksia. Teksti ja valokuvat: Emmi Silvennoinen

Thurmaninpuisto HISTORIA

Thurmaninpuisto HISTORIA Thurmaninpuisto Rakennetun puiston pinta-ala: 2,5 ha Suunnittelijat: Hanna Hentinen (puisto) 2009, Janne Saario (skeittipuisto) 2007 Valmistumisvuosi: 2010 Thurmaninpuisto sijaitsee Kauniaisten keskustan

Lisätiedot

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI

KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI KAUPUNGINPUUTARHAN ALUEEN KASVILLISUUSINVENTOINTI Tuuli Vesanto 24.8.2018 Huom. Inventointi tehty lähinnä maisemallisesta sekä puutarhataiteen ja virkistyskäytön näkökulmista. Luontoselvitys antaa tarkempaa

Lisätiedot

Yliopiston puistoalueet

Yliopiston puistoalueet Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila

Lisätiedot

TOURULA-KEIHÄSKOSKI

TOURULA-KEIHÄSKOSKI Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3

KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3 KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot

Lisätiedot

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos

MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta

Lisätiedot

Rantapuisto, Kasinonranta ja Sirkusaukio. Ideavaiheen yleisötilaisuus

Rantapuisto, Kasinonranta ja Sirkusaukio. Ideavaiheen yleisötilaisuus Rantapuisto, Kasinonranta ja Sirkusaukio Ideavaiheen yleisötilaisuus 01.03.2017 Rantapuisto, Kasinonlahti ja Sirkusaukio Nykytilanne Järvenpään kaupunki Rantapuisto, Kasinonlahti ja Sirkusaukio Katsaus

Lisätiedot

THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009

THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 THURMANINPUISTO, KAUNIAINEN PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 1 PUISTOSUUNNITELMA SUUNNITELMAN SELOSTUS, 16.02.2009 Suunnitelma käsittää Kauniaisissa sijaitsevan Thurmaninpuiston suunnittelun.

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Työnsuunnittelija Erkki Kupari on laatinut loppuraportit Uuraisten työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden henkilötyöpäivät. Uuraisten

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN KIVIÄ

KAIKEN MAAILMAN KIVIÄ SISUSTUSKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN KIVIÄ PIHAKIVET Lataa katalogi QR-koodilla: Sisustuskivet KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven sisustuskivet ovat suunnitel tu jokaisen kodin pintojen päällystä

Lisätiedot

Kotiseutukosteikko Life hanke Kotka, Saviponnin kosteikko. Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema Biodiversiteetti

Kotiseutukosteikko Life hanke Kotka, Saviponnin kosteikko. Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema Biodiversiteetti Kotiseutukosteikko Life hanke Kotka, Saviponnin kosteikko Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema Biodiversiteetti SAVIPONNIN KOSTEIKON (2,5 HA) TOIMENPITEET JA KUSTANNUKSET Kosteikon

Lisätiedot

KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS

KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tilaaja Oriveden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.8.2018 ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija

Lisätiedot

LUONNONMAAN VISIO 2070

LUONNONMAAN VISIO 2070 LUONNONMAAN VISIO 2070 NAANTALIN ASUNTOMESSUT 2022 AURINKOGOLF MUUMIMAAILMA NAANTALIN KYLPYLÄ JOUKKOLIIKENNE VANHA KAUPUNKI KULTARANTA KULTARANTARESORT P ASUNTOMESSUT UUSI ASUINALUE PALVELUT JA KOULURATKAISUT

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin

Lisätiedot

Ak 206 GRESANTIE 1 5 (Bensowin alue) Asemakaavan muutos 1. kaupunginosan kortteli 200 ja puistoalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ak 206 GRESANTIE 1 5 (Bensowin alue) Asemakaavan muutos 1. kaupunginosan kortteli 200 ja puistoalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak 206 GRESANTIE 1 5 (Bensowin alue) Asemakaavan muutos 1. kaupunginosan kortteli 200 ja puistoalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.9.2012, päivitetty 13.6.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

Rahjan saaristoluonto

Rahjan saaristoluonto Rahjan saaristoluonto KALVOSARJA 4 Ulkosaaristo Ulkosaaristossa maata ja vettä on jokseenkin yhtä paljon ja merenkäynti on täällä heikompaa kuin merivyöhykkeellä. Lohkare-, kivikko- ja kalliorannoilla

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Sisältö Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 3-4 Tutkimusalue ja kohteet 5 Yhteenveto päätuloksista 6 Tärkeimmät syyt tulla alueelle 8 Alueella

Lisätiedot

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut

Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4 Rakentamistapaohje on asemakaavakarttaa (KV..2014 ) täydentävä, se on ohjeellinen ja se koskee uudisrakentamista. Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Saarijärven vanhaa

Lisätiedot

Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere

Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere Pohjoinen Valoisa osuus Valtaraitti, Hervanta Keskustan osuus Koulujen osuus Eteläinen osuus Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere Valaistuksen konseptisuunnitelma 05/2006 1 Sisällysluettelo: 1. Valaistuksen

Lisätiedot

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ

KORPILAHTI RAKENTAMISTAPAOHJE. KIRKKOLAHDEN ETELÄPUOLI AO ja AO-1 tontit YLEISTÄ YLEISTÄ Alue rakentuu pientaloryhmien muodostamista ketjuista. Pientalot ja niihin liittyvät autotallit ja katokset sijoittuvat lähelle tontin kadunpuoleista reunaa muodostaen rajattua katutilaa. Yksityiset

Lisätiedot

Vantaan purotalkkarihanke. Markku Tiusanen Virtavesien kunnostuskurssi

Vantaan purotalkkarihanke. Markku Tiusanen Virtavesien kunnostuskurssi Vantaan purotalkkarihanke Markku Tiusanen Virtavesien Taustaa: Vantaan vaelluskalatyöryhmä Vantaan kaupunginhallitus lisäsi 2014 ympäristöohjelmaan tavoitteen: Vantaanjokea kehitetään vaelluskalavesistönä

Lisätiedot

Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014.

Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. Saaren kartanon (Mynämäki) pihalammen reunakiveys. Kevät 2014. FT Kari Uotila Muuritutkimus ky Tiivistelmä Saaren kartanon alueella tehtiin pihalammen pohjoisrannalle valaisinpylvästä varten kaivanto,

Lisätiedot

Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma

Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma KORSON ELÄKKEENSAAJIEN KERHO 16.11.2016 Rakennuttajapäällikkö Juha Kivimäki ja projekti-insinööri Taina Suonio Lähtökohdat Yleissuunnitelman laatijana

Lisätiedot

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto

Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Lohiniemenranta Asemakaavan muutos Valmisteluaineisto Lohiniemenranta sijaitsee Meri-Rastilan eteläisella rannalla Vuosaaressa. Sijainti Yleiskaava 2002:ssa alue on merkitty virkistysalueeksi ja pientalovaltaiseksi alueeksi. Alueen poikki kulkee Rantareitti,

Lisätiedot

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18

Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18 Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on

Lisätiedot

TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA

TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA PU I D E N TAI M I E N O S ALLI S TAVA I S TU TTAM I N E N 24. 5. 20 16 1. Johdanto Hankkeen taustalla on havainto, että lähimetsiä ei ole tunnistettu kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10.

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10. Kauniaisten kaupunki Kaupunginhallitus PL 52 02701 Kauniainen 20.1.2015 Suomen Raamattuopiston Säätiö Helsingintie 10 02700 Kauniainen K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s ånl p

Lisätiedot

Littoistenjärven lammikkikartoitus

Littoistenjärven lammikkikartoitus Littoistenjärven lammikkikartoitus Lieto ja Kaarina 2012 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KTP:n Kasvintarkastuspalvelut Avoin yhtiö Suutarintie 26 69300 Toholampi Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637 Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi

Lisätiedot

Kuva 18: Havainnekuva 1:2500, vaihtoehto A. Kuva 19: Nikkilän matkakeskus, bussiliikenteen liikennöintiperiaate, vaihtoehto A.

Kuva 18: Havainnekuva 1:2500, vaihtoehto A. Kuva 19: Nikkilän matkakeskus, bussiliikenteen liikennöintiperiaate, vaihtoehto A. A Kuva 18: Havainnekuva 1:2500, vaihtoehto A Kuva 19: Nikkilän matkakeskus, bussiliikenteen liikennöintiperiaate, vaihtoehto A Vaihtoehto A krs-m2 Asunto 114 300 Liike + Market 19 800 Koulun laaj.+ uimahalli

Lisätiedot

LIITE 10. 5.5.2014, lisätty 18.11.2015. Uudet/Muuttuneet luonnonsuojelualueet:

LIITE 10. 5.5.2014, lisätty 18.11.2015. Uudet/Muuttuneet luonnonsuojelualueet: LIITE 10 Kemiönsaaren kunta Dragsfjärdin itäisen saariston rantaosayleiskaavan muutos Luonnonsuojelukohteet Aineiston alkuperä: http://wwwp3.ymparisto.fi/lapio/lapio_flex.html# Lataus pvm. 5.5.2014, lisätty

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Pyhäjärven rantaosayleiskaava

Pyhäjärven rantaosayleiskaava KITEEN KAUPUNKI Pyhäjärven rantaosayleiskaava Viitasammakkoselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.11.2014 P23479P003 Viitasammakkoselvitys I (I) Partanen Janne 10.11.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.

STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8. ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu

Lisätiedot

TOPPILANSAAREN YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN

TOPPILANSAAREN YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN TOPPILANSAAREN YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN Toppilansaaren ympäristörakentamisprojekti kuuluu Oulun kaupungin Maankäytön muutostilanteiden hallinta II-hankkeeseen. Hanke kuuluu EU:n tavoite 2-ohjelmaan. Projektin

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi KIRJE 1 (5) Kristina Rocha Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut

Lisätiedot

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan

Lisätiedot

KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -

KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu - KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-

Lisätiedot

Mielakan metsäilta

Mielakan metsäilta Mielakan metsäilta 19.4.2017 26.6.2017 Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä Kysely auki 30.4.2017 saakka osoitteessa www.kouvola.fi/taajamametsat 26.6.2017 Sanna Laukkanen 2 26.6.2017 Sanna Laukkanen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KOKOUSAIKA Maanantai 22.05.2017 klo 18:00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kirjasto SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Petri Ahola,

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN

LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE 160103) VARTEN Esa Lammi 10.11.2015 JOHDANTO Ymmerstan asemakaavan muutoksen (alue 160103) tavoitteena on lisätä alueella sijaitsevan liikuntahallin

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet

Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Sirpa Törrönen Maisema-arkkitehti Kuntatekniikan keskus Kasvillisuus luo hyvinvointia ja terveyttä. Tutut kasvit voivat herättää valoisia muistoja. Tuoksut, lehtien

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Mukkulan matkailualueen kehittäminen

Mukkulan matkailualueen kehittäminen Mukkulan matkailualueen kehittäminen Sijainti kaupunkirakenteessa Yleiskaava 2025 Saavutettavuus, Sibeliustalo 2,5 km, keskusta alle 4 km, matkakeskus 5 km, ohikulkutie, vesireitti pohjoiseen ja itään

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

RANTA-TAMPELLAN VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA

RANTA-TAMPELLAN VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA Tampereen kaupunki RANTA-TAMPELLAN VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA 2.8.2010 SISÄLTÖ ESIPUHE 3 LÄHTÖKOHDAT 4 SUUNNITELMA 4 VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA 6 VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA, vaihtoehtoinen

Lisätiedot

VALTTERINTIEN KORTTELIPUISTON VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

VALTTERINTIEN KORTTELIPUISTON VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS VALTTERINTIEN KORTTELIPUISTON VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.12.2009 Jyväskylän kaupunki Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka Sivu 2 / 5 1 Yleistä...3 2 Alueen nykytila...3 3 Suunnitelmaratkaisut...4

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.4.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.4.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a 2 HANASAAREN YLEISTEN ALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA Kslk Karttaruutu H3/R4, hankenro 0942 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee hyväksyä Hanasaaren yleisten

Lisätiedot

Luonnonhoidon hankehaku

Luonnonhoidon hankehaku Sivu 1 Luonnonhoidon hankehaku Luonnonhoidon alueellinen suunnitelma Yhteenveto Tulostuspäivämäärä: 10.10.2018 Palvelualue: Eteläinen palvelualue Suunnitelma, nimi: Keräkankareen paahderinteet Suunnittelija:

Lisätiedot

A `St. Michel (Mikkeli) `Haaga`

A `St. Michel (Mikkeli)  `Haaga` A `St. Michel (Mikkeli) Kukka on nuppuasteella vaaleanpunainen, auetessaan lähes valkoinen, vaaleanvihreä pilkkuinen. Lajike on kotimaisista alppiruusuista talvenkestävin ja se kukkii kotimaista alppiruusuista

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2.

Joen määritelmä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Joet ja kunnostus Joen määritelmä Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä. Joen valuma-alue on vähintään 100 km 2. Valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta vedet kerääntyvät samaan vesistöön. Jokiekosysteemin

Lisätiedot

Kouvola esimerkkinä Kymijoki

Kouvola esimerkkinä Kymijoki Vesistöjen ranta-alueiden suunnittelukäytännöt ja haasteet Kouvola esimerkkinä Kymijoki 11.11.2016 2 HISTORIA Kymijoki ja sen teollisuuslaitoksille tarjoama energia oli pohjimmiltaan syynä Kymijokilaakson

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011

Jättipalsamin torjuntaohje. Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin torjuntaohje Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Varsinais-Suomessa hanke v. 2010-2011 Jättipalsamin tunnistaminen Jättipalsami (Impatiens glandulifera) Kukinto on pystyssä oleva terttu Kukkien

Lisätiedot

Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas. Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki

Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas. Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki 1.6.2015 HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti Asuttua aluetta jo rautakaudesta lähtien Maamerkkinä Hämeen vanha linna,

Lisätiedot

Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia

Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia LUONNONKUKKAVISA Visassa mukana villejä ja viljelykarkulaisia 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. 1 Kasvista pitävät rehua syövät kotieläimet ja mehiläiset. Kasvin pallomaiset kukat

Lisätiedot

ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET

ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET ELÄINTARHAN ALUE MAISEMALLISET KEHITTÄMISTAVOITTEET 17.3.2014 Kaupunkisuunnitteluvirasto, ympäristötoimisto Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti Maija Lounamaa, maisema-arkkitehti Esityksen historialliset

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Asemakaava 832 Finnentie, jäähalli OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue sijaitsee Pikkolassa, Kangasalantien ja Lahdentien välissä. Aloite/hakija Kaavan laatiminen on tullut vireille

Lisätiedot

Y H T I Ö N P U I S T O J A K A S V I H U O N E

Y H T I Ö N P U I S T O J A K A S V I H U O N E Y H T I Ö N P U I S T O J A K A S V I H U O N E Forssan kaupunkirakenteeseen kehittyi 1850-1890 luvuilla useita puistoalueita. Näistä merkittävin Yhtiönpuisto toteutti Wahrenin, Forssa-yhtiön tehtailijan

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje

Suojeluesitys: Saimaan kanavan rantametsät. Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n kirje Kaupunginhallitus 491 09.10.2017 Lappeenrannan kaupungin lausunto Suomen Luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n Liikennevirastolle tekemästä Saimaan kanavan rantametsien luonnonsuojeluhanke-esityksestä

Lisätiedot

KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN

KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN 11.4.2016 1 Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään Keskuspuiston eteläpään uudistamiseen. - VE1 Kehitetään puistoa perinteisenä puistona; oleskelu ja levähdyspaikkana. Valaistusta

Lisätiedot

Rantaraitin kehittäminen Taustat

Rantaraitin kehittäminen Taustat Yhdyskuntatekniikka Sivu 1 / 5 Taustat Tekniset palvelut toteuttivat omalle henkilökunnalle ja nuorisovaltuustolle kyselyn, jossa teemoina olivat kulttuuri, lapset ja nuoret, liikunta sekä ympäristö ja

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä

Lisätiedot

KOULURANTA, Lapua (Alanurmo)

KOULURANTA, Lapua (Alanurmo) KOULURANTA, Lapua (Alanurmo) ALANURMON KOULURANNAN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Turpeinen Marika ProAgria Etelä-Pohjanmaa Maa- ja kotitalousnaiset Kolmen Vyyhti- hanke 2016-2018 Koulurannan yleiskuvaus ja historiaa

Lisätiedot

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KIRJE 1 (7) Tiina Peippo Kaupunkitekniikan keskus Luonnonhoitoyksikkö tiina.t.peippo@espoo.fi.fi MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; ETELÄ-ESPOON LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Lisätiedot

MUSTAOJA / Raivauksen periaatesuunnitelma

MUSTAOJA / Raivauksen periaatesuunnitelma MUSTAOJA / Raivauksen periaatesuunnitelma 1 Tavoite Mustaojan kunnostamisen tavoitteena on luoda asukkaille ja ohikulkijoille mahdollisuus nauttia maisemasta sekä virkistäytyä ulkoilemalla Mustaojan ja

Lisätiedot

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vähentää Haukipuron valuma alueen metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta Kitkajärveen

Lisätiedot

TYÖNPUISTON PUISTOHISTORIALLINEN SELVITYS

TYÖNPUISTON PUISTOHISTORIALLINEN SELVITYS TYÖNPUISTON PUISTOHISTORIALLINEN SELVITYS Ranja Hautamäki, maisema arkkitehti Suunnittelupalvelut, Tampereen Infra 20.5.2013 Kaupunkiympäristön kehittäminen Työnpuiston puistohistoriaselvitys 1 (6) Työnpuisto

Lisätiedot

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus

Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).

Lisätiedot

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan

Lisätiedot

Korson keskus- ja asukaspuiston yleissuunnitelma. Suunnitelmaselostus

Korson keskus- ja asukaspuiston yleissuunnitelma. Suunnitelmaselostus Korson keskus- ja asukaspuiston Suunnitelmaselostus 31.1.2014 31.1.2014 1 (14) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Maisema ja luontoarvot... 3 2.2 Reitit ja toiminnot... 4 2.3 Asukkaiden toiveet...

Lisätiedot