Monta reittiä urheilijaksi

Transkriptio

1 Teksti: OUTI AARRESOLA Monta reittiä urheilijaksi - Erilaiset urheilupolut ovat urheilukulttuurin rikkaus Kuva: GORILLA/KATJA FISCHER 4 LIIKUNTA & TIEDE 54 1/ 2017

2 Kilpaurheiluun kiinnittyminen ei ole aina suoraviivaista eikä etene kaikilla samalla tavalla. Urheilutoimijoiden on olennaista pohtia, mitä mahdollisuuksia eri poluilla kulkevilla on. Kysymys on sosiaalistamiseen ja lahjakkuuksien kehittämiseen liittyvien käytäntöjen joustavuudesta ja avoimuudesta. Kiinnostus urheilupolkuihin on alati kasvanut sekä maailmalla että meillä Suomessa. Tästä huolimatta urheilupolkujen sosiologinen tutkimus on ollut lähes olematonta. Tämä on tarkoittanut yhtäältä vähäistä ymmärrystä sosiaalisista ja kulttuurisista seikoista polkujen taustalla ja toisaalta ihmistieteellisten näkö kulmien puutetta (ks. Salasuo ym. 2015). Lisäk si polkujen tarkasteluun on liittynyt lähes implisiittisesti huippu-urheilun päämäärä on tutkittu jo menestyneiden urheilijoiden polkuja. Sen sijaan nuorten, kilpaurheiluun parhaillaan sosi aalistuvien, näkökulma on puuttunut. Tutkimukseni tarkoitus oli tarttua näihin haasteisiin ja luoda kokemuksellisuutta painottava näkemys nuorten urheilupolkujen sosiaaliseen rakentumiseen. Keskityn tässä artikkelissa erilaisiin urheilupolkuihin liittyviin väitöstutkimukseni tuloksiin. Tutkimuksessa polkuja jäsennettiin sekä perinteisiin tutkimuksissa esiintyviin muuttujiin tukeutuen, että laajempien sosiaalitieteellisten ulottuvuuksien avulla. Väitöstutkimuksessani tarkastelin nuorten kilpaurheiluun sosiaalistumista. Sosiaalistumisprosessin tarkensin urheilupolun rakentumiseksi, mikä mahdollisti elämänkulkututkimuksen hyödyntämisen tutkimuksessa. Tarkastelussa olivat sosiaalistumisen tekijät ja ajallinen ulottuvuus. Sellaisena tutkimus nivoutui vaivatta osaksi aiheen kansainvälistä keskustelua. Tutkimus rakentui kahden aineiston ja neljän osatutkimuksen varaan. Kyselyaineisto koostui urheilua harrastavan vuotiaan nuoren vastauksesta. Vastaajat tavoitettiin viiden eri lajin lisenssitietojen perusteella, joten kyse oli kilpailutoimintaan osallistuvista nuorista. Haastatteluaineisto koostui 26 huipulle tähtäävän nuoren urheilijan haastattelusta. Nuoret tavoitettiin urheilulukioiden kautta. Heidän päälajeinaan oli yhteensä 16 eri lajia. Kyselyaineiston analysoinnissa vastaajat jaettiin LIIKUNTA & TIEDE 54 1/

3 kahteen ryhmään: tosikisaajiin ja harrastekisaajiin. Tosikisaajat harrastivat lajia harrastekisaajia intensiivisemmin ja olivat osallistuneet lajiliiton lahjakkuustoimintaan. He myös kokivat itsensä vähintään saman tasoisiksi kuin muut ikäisensä harrastajat. Tämän ryhmittelyn avulla pystyttiin tarkastelemaan juuri kilpaurheilun maailmaan sosiaalistumista ja sen mahdollisia eroavaisuuksia muuhun, löyhempään harrastamiseen. Haastatteluissa keskityttiin tarkastelemaan nuorten tärkeitä kokemuksia urheilussa. Tärkeät kokemukset nuoret määrittelivät itse erityiselle ikäjanaan perustuvalle urheilukartalle. Yksi vai usea laji? KUVIO 1. Nuorten joukkuelajien harrastajien jakautuminen erilaisiin harrastamisen tapoihin alakouluiässä, tosikisaajat (n=871) ja harrastekisaajat (n=1140). (Aarresola ym. 2015a) KUVIO 2. Nuorten joukkuelajien harrastajien jakautuminen erilaisiin harrastamisen tapoihin yläkouluiässä, tosikisaajat (n=871) ja harrastekisaajat (n=1140). (Aarresola ym. 2015a) Joukkuelajien harrastajiin keskittyvässä osatutkimuksessa polkuja haarukoitiin tarkastelemalla 1) lajiharrastamista (yksi vai monta lajia), 2) harrastuskontekstia (organisoitua vai omaehtoista harrastamista) sekä päälajin valintaa. Näiden yhdistelmistä muodostettiin erilaisia harrastamista kuvaavia vaihtoehtoja. Vastaajat valitsivat itseään sopivan vaihtoehdon kolmessa ikävaiheessa: varhaislapsuudessa, alakouluiässä ja yläkouluiässä. Alakouluiässä (kuvio 1) suurin osa harrastajista oli jo valinnut päälajinsa (66,7 %). Pääosa ( 71 %) vastaajista kuitenkin harrasti useaa lajia. Usean lajin harrastaminen oli yleisempää tosikisaajilla kuin harrastekisaajilla. Tosikisaajien tulkittiin olevan vahvasti kiinnostuneita urheilusta yleensä. Yhden lajin harrastaminen puolestaan ilmeni pikemminkin löyhempänä harrastuneisuutena kuin tavoitteellisena yhteen lajiin erikoistumisena. Tutkimus ei tukenut näkemystä, että kilpaurheilussa tulisi erikoistua varhain yhden lajin harrastamiseen. Yläkouluiässä (kuvio 2) tutkimuksen joukkuepalloilijat suuntautuivat vahvasti yhden lajin harrastamiseen (58 %). Näistä suurin osa harjoitteli lajia myös omatoimisesti. Tällainen erikoistuminen oli yleisempää tosikisaajilla kuin harrastekisaajilla. Siten tosikisaajien urheilupolku noudatteli kansainvälisiä tutkimustuloksia urheilijoiden urheilupolkujen muotoutumisesta. Kun varhaislapsuuden, alakouluiän ja yläkouluiän harrastamisen vaiheet nivottiin yhdeksi poluksi, havaittiin tutkimusaineistossa 62 erilaista polkua. Huomionarvoista oli, että yksikään polku ei muodostunut merkittävästi toisia yleisemmäksi, ja kahdessa yleisimmässäkin polussa liikuttiin prosentin osuudessa. Polut olivat siis varsin moninaisia. Kuitenkin tosikisaajilla yleisin (22,3 %) polku oli sellainen, jossa jo varhaislapsuudessa osallistuttiin pihapelien lisäksi urheiluseuratoimintaan, alakoulu- Tutkimus ei tukenut näkemystä, että kilpaurheilussa tulisi erikoistua varhain yhden lajin harrastamiseen. 6 LIIKUNTA & TIEDE 54 1/ 2017

4 iässä oli valittu päälaji mutta harrastettiin seuroissa useita lajeja ja yläkouluiässä harrastettiin enää omaa päälajia ja harjoiteltiin sitä myös omatoimisesti. Polkujen moninaisuuden voi tulkita tarkoittavan sekä mahdollisten sosiaalistumisreittien runsautta että suhteellisen joustavaa urheilujärjestelmää ainakin vielä alakouluikäisten kohdalla. Lajiin kasvaneet, taiturit, ajelehtijat ja kiinnikurojat Kun edellä esitetty polkujen tarkastelu perustui urhei lijakehitystutkimuksessa yleisesti käytettyihin muuttujiin, luotiin haastatteluaineistosta uudenlainen, sosiologinen kehikko polkujen tarkasteluun. Polkuja hahmotettiin lajisosialisaation, pääomien ja toimijuuden ulottuvuuksissa. Lajisosialisaatiolla tarkoitettiin sosiaalistumista tiettyyn lajiin. Pääomina tarkasteltiin urheilupääoman lisäksi perhepääomaa. Sillä tarkoitetaan laajasti perheessä saatavaa sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista resurs siperustaa (ks. Häkkinen ym. 2013). Toimijuus puolestaan määriteltiin vallaksi tehdä valintoja ja kyvyksi hyödyntää pääomia. Tutkimuksessa määriteltiin neljä erilaista polkutyyppiä (kuvio 3). Lajikulttuuriin kasvaneet olivat urheilijoita, jotka olivat sosiaalistuneet tiettyyn lajiin perheen kautta tai paikkakunnan vahvan lajiperinteen saattelemana. Usein tämä tarkoittikin varhaista lajisosiali saatiota, koska urheilu kuului primaarisosialisaation piiriin (ks. Berger & Luckmann 1994). Sosiaalistuminen rakentui vahvan perhepääoman varaan. Varhainen lajisosialisaatio johti siihen, että urheilijat olivat pian ikäluokkansa parhaimmistoa ja pääsivät osallisiksi urheilun institutionaalisista resursseita, kuten talenttiryhmistä ja paremmasta valmennuksesta. Poluilla toimijuus jäi kuitenkin vähäiseksi: urhei lupolku rakentui ikään kuin itsestäänselvyytenä, eikä urheilijan omaehtoisena valintana. Valinnoille ei jäänyt yhtäältä tilaa eikä toisaalta tarvettakaan. Urheilutaiturit erosivat lajikulttuuriin kasvaneista monelta osin. Urheilutaitureiden lajisosialisaatio alkoi myöhemmin, ja he olivat harrastaneet monenlaisia lajeja sekä ohjatusti että omatoimisesti. He siis sosiaalistuivat ensin urheiluun ja vasta myöhemmin tiettyyn lajiin. Heillä olikin runsaasti urheilupääomaa, jonka varassa saattoivat tehdä monenlaisia valintoja urheilun sosiaalisella kentällä. Toimijuus oli siten vahva. Ajelehtijat olivat urheilijoita, joiden urheilupolusta näyttivät puuttuvan sekä vahvat pääomat että vahva toimijuus. Heidän polkunsa näyttäytyivät pikemminkin eräänlaisena rutiinina eikä huipulle tähtäämisenä. Heille urheilu oli tarjonnut myös KUVIO 3. Urheilupolkutyypit lajisosialisaation, pääomien ja toimijuuden ulottuvuuksissa. (Aarresola ym. 2015b) vähemmän tärkeitä kokemuksia kuin muille, eikä esimerkiksi menestys kuulunut tämän polkutyypin leimallisiin piirteisiin. Kiinnikurojien polku oli lajisosialisaatioltaan muista selvästi poikkeava. Nämä nuoret olivat vaihtaneet lajia, ja päättäneet silti pyrkiä siinä huipulle. Heidän lajisosialisaatio siis myöhästyi normien mukaisesta sosialisaatiosta, mikä on ikäluokkaurheilussa erityisen haastava tilanne. Heidän pääomansa olivat siten heikot, mutta toimijuus vahva. Polku rakentuikin juuri viimeksi mainitun varaan. Miten suhtautua polkujen erilaisuuteen? Urheilupoluissa on kyse monitahoisesta sosiaalistumisprosessista, jota on vaikeaa tyhjentävästi mallintaa. Tästä syystä ne asettavat haasteita myös urheilun käytännön kehittämistyölle: Miten suhtautua polkujen erilaisuuteen? Tiettyihin polkuihin keskittyessä vaarana on, että ei tunnisteta polkujen moninaisuutta ja toiminnasta tulee poissulkevaa muiden polkujen osalta. Urheilutoimijoiden on olennaista pohtia, mitä mahdollisuuksia eri poluilla kulkevilla on. Kysymys on ennen muuta sosiaalistamiseen ja lahjakkuuksien kehittämiseen liittyvien käytäntöjen joustavuudesta ja avoimuudesta. Tavoitteena tulisi olla kilpaurheiluun sosiaalistumisen helpottaminen, ei polun mutkistaminen. Monet seuratoimijat ovat jo kehitelleet erilaisia sosiaalisia innovaatiota ikäluokkaurheilun normatiiviseen maailmaan. On luotu esimerkiksi nuorille Kilpaurheiluun sosiaalistuminen ja aikuisurheilun tavoitteet näyttävät ohjaavan kaikkea urheiluun sosiaalistumista. LIIKUNTA & TIEDE 54 1/

5 tarkoitettuja lajin starttiryhmiä (erityisen sopiva kiinnikurojille!) sekä monipuolista urheilutekemistä oman lajin ohella mutta tutussa ryhmässä. Monet seurat tekevät myös yhteistyötä harrastajista kilpailemisen sijaan. On muodostunut paikallisen sopimisen käytänteitä, jotka tunnistavat erilaiset polut paremmin kuin kansainväliselle lajiorientoituneelle huippu-urheilulle rakentuva urheilujärjestelmä. Jatkuvan ja yhä varhaisemman erikoistumisen rinnalle on siis syntymässä uudenlaisia yleisseuratoiminnan kaltaisia käytänteitä. Nämä voi nähdä vaikkapa 2010-luvun yleisseura 2.0 -toimintamalleina. Laajempi huomio koskien polkuja ja urheilutoiminnan kehittämistä liittyy junioritoiminnan päämääriin. Kilpaurheiluun sosiaalistuminen ja aikuis urheilun tavoitteet näyttävät ohjaavan kaikkea urheiluun sosiaalistumista. Tutkimuksessa tämä kävi ilmi joukkueurheilijoiden polkujen tarkastelussa: yläkouluiässä myös harrastekisaajat alkoivat erikoistua tietyn lajin harrastamiseen, vaikkei mitään erikoistumisen tarvetta olisi ollut. Kilpailulliset päämäärät vaikuttavat sekä toiminnan orientoitumiseen, että esimerkiksi aikataulullisiin mahdollisuuksiin harrastaa urheilua. Näiden mukana kulkevat myös taloudelliset haasteet, mitkä aiheutuvat juuri toiminnan erikoistumisesta (esim. erityisvälineet ja -tilat) ja toiminnan intensiteetistä (harjoittelu- ja kilpailutapahtumat). Liikuntapoliittisessa keskustelussa on ollut vähänlaisesti esillä urheiluharrastamisen tulevaisuus. Juniori urheilutoiminta on kuitenkin merkittävä lasten ja nuorten kasvatusinstituutio. Kansallisen LIITU-tutkimuksen mukaan yli puolet lapsista ja nuorista osallistuu urheiluseuratoimintaan ja heistä kahdella kolmasosalla on kilpailullisia tavoitteita urheilijana (Mononen ym. 2016). Tulisi pohtia, millä tavoin lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus ylläpitää tätä mielekästä harrastamista, harjoittelemista ja kilpailemista, ilman harrastukselle omistautumisen vaadetta. Tällöin on tärkeää nähdä erilaiset yksilölliset tai kollektiiviset päämäärät, jotka ylläpitävät urhei lupolkuja. Näin urheilupolkujen rikkaus on helppo nähdä myös voimavarana koko urheilukulttuurille. Samalla olisi mahdollisuus ryhtyä kirkastamaan junioritoiminnan yhteiskunnallista merkitystä. OUTI AARRESOLA, LitT Tutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Sähköposti: Kirjoittajan väitöskirja Nuorten urheilupolut tutkimus kilpaurheiluun sosiaalistumisen normeista, pääomista ja toimijuudesta tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa. NÄIN TUTKITTIIN Tutkimus rakentui kahden aineiston ja neljän osatutkimuksen varaan. Kyselyaineisto koostui urheilua harrastavan vuotiaan nuoren vastauksesta. Vastaajat tavoitettiin viiden eri lajin lisenssitietojen perusteella, joten kyse oli kilpailutoimintaan osallistuvista nuorista. Haastatteluaineisto koostui 26 huipulle tähtäävän nuoren urheilijan haastattelusta. Nuoret tavoitettiin urheilulukioiden kautta. Heidän päälajeinaan oli yhteensä 16 eri lajia. Kyselyaineiston analysoinnissa vastaajat jaettiin kahteen ryhmään: tosikisaajiin ja harrastekisaajiin. Tosikisaajat harrastivat lajia harrastekisaajia intensiivisemmin ja olivat osallistuneet lajiliiton lahjakkuustoimintaan. He myös kokivat itsensä vähintään saman tasoisiksi kuin muut ikäisensä harrastajat. Tämän ryhmittelyn avulla pystyttiin tarkastelemaan juuri kilpaurheilun maailmaan sosiaalistumista ja sen mahdollisia eroavaisuuksia muuhun, löyhempään harrastamiseen. Haastatteluissa keskityttiin tarkastelemaan nuorten tärkeitä kokemuksia urheilussa. Tärkeät kokemukset nuoret määrittelivät itse erityiselle ikäjanaan perustuvalle urheilukartalle. Polkujen rikkaus tulisi nähdä voimavarana urheilukulttuurille. Samalla olisi mahdollisuus ryhtyä kirkastamaan junioritoiminnan yhteiskunnallista merkitystä. 8 LIIKUNTA & TIEDE 54 1/ 2017

6 Teksti: OUTI AARRESOLA Polkuja huipulle ja vähän muuallekin Huippu-urheilijaksi johtavasta polusta kiinnostuttiin, kun valmennustieto lisääntyi ja jo lapsuusvuodet alettiin nähdä merkityksellisinä huippu- urheilumenestyksen kannalta. Nykyään polkuja hahmottaviin malleihin on jäsennetty myös muita päämääriä kuin huippu-urheilijuus. okaiselle meistä, joka urheilun sosiaaliseen maailmaan on astellut, on muodostunut oma elämänhistoriallinen urheilupolkumme. Sen aihiot ovat syntyneet lapsuuden pihaleikeissä. Sittemmin on osallistuttu urheiluseuratoimintaan, harjoiteltu ja kisailtu, leireilty, matkattu turnauksiin ja asetettu tavoitteita. Toiset ovat tähdänneet huipulle, toiset esimerkiksi ystäväporukan koossapitämiseen tai hyvään terveyteen. Urheilupolun muotoutuessa kunkin tavoitteet ja mahdollisuudet muuttuvat. Elämänkulkututkimus on oiva apuväline urheilupolun moninaisuuden ymmärtämiseen. Mayerin (2003) elämänkulun määritelmää mukaillen urheilupolku ilmenee urheiluun liittyvien toimintojen, tilojen ja tapahtumien sarjana. Ne muodostavat elämänkulkuun kasautuvan jatkumon. (ks. Aarresola 2015) Tätä kumuloituvuutta voidaan hahmottaa myös Pierre Bourdieun kenttäteoretisoinnin avulla: urheilupääoman avulla toimitaan urheilun sosiaalisella kentällä (Bourdieu & Wacquant 1995). Urheilupääomaa ovat ennen muuta ruumiillistuneet taidot, mutta myös ymmärrys urheilun sosiaalisista säännöistä ja sosiaalisista normeista. Menestys on urheilun institutionaalista pääomaa. Urheilupolulla hankitaan ja hyödynnetään urheilupääomaa. Vahva urheilupääoma antaa mahdollisuuksia tehdä erilaisia valintoja. Urheilupolun astelijoille itselleen polku näyttäytyy erilaisten kokemusten kautta. Positiot ja tapahtumat muovaavat polkua niiden merkitysten kautta, joita toimijat itse niille antavat. Kukin kokemus muuttaa suhdetta maailmaan, mikä selittää myös toimijoiden valintojen vaihtelevuutta. Näin poluista tulee väistämättä aina jossain määrin yksilöllisiä. Urheiluun suuntaavan nuoren näkökulma katveessa Kansainvälisessä kirjallisuudessa urheilijakehityksen klassikkotutkimuksiksi ovat muodostuneet muun muassa Bloomin ja tutkimusryhmän (1985) julkaisema teos eri alojen huippuosaajien kehitysvaiheista sekä Ericssonin ja kumppaneiden (1993) tutkimus, jonka perusteella ryhdyttiin puhumaan harjoitustunnin säännöstä huippuosaamisen taustalla. Viimeksi mainittu keskittyi tarkastelemaan kapea- alaisesti huippusuorituksen yhteyttä tavoitteellisen harjoittelun määrään. Valmennusopillisesti painottuneen urheilijakehitystutkimuksen rinnalla on kulkenut urheilijan uratutkimus. Se on ollut psykologisesti virittäytynyttä ja keskittyi alun perin urheilu-uran lopettamiseen liittyviin vaikeuksiin. Myöhemmin kiinnostuttiin koko uran vaiheista ja siirtymistä. (ks. Bruner ym. 2009) Molempia tutkimussuuntia on leimannut lainalaisuuksien etsiminen ja yhteneväisen kehitysmallin rakentaminen. Polkuajattelu omaksuttiin vähitellen myös urheilun kehittämistoimien lähtökohdaksi ja yhtenä kansainvälisesti tunnetuimpana mallina syntyi kanadalainen LTAD-malli (Long Term Athlete Development), jota on sovellettu eri lajien urheilutoiminnan ohjenuoraksi (esim. Huhta & Nipuli 2011). Siirryttäessä 2000-luvulle mielenkiinto urheilijoiden polkuja kohtaan on kasvanut entisestään ja kansainvälinen tutkimus on vilkasta. Nykyään polkuja hahmottaviin malleihin on jäsennetty myös muita päämääriä kuin huippu-urheilijuus. Näistä esimerkkeinä ovat esimerkiksi niin ikään kanadalaislähtöinen DMSP-malli (Developmental Model of Sport Participation) sekä Australian huippu-urheiluorganisaation (AIS) kehittämä FTEM-malli (Foundation, Talent, Elite, Mastery) (Côté ym. 2007; Gulbin ym. 2013). Viimeksi mainittu sisältää nimestään huolimatta aktiivisen elämäntavan ja urheiluharrastamisen polut. Näin ollen mallit ja polkuajattelu pyrkivät olemaan yhä kokonaisvaltaisempia. Lisäksi niissä on huomioitu psykososiaalisia seikkoja polkujen taustalla. Suomessa urheilijoiden urien ja polkujen tutkimus on ollut lähes olematonta. Aihetta ovat käsitelleet lähinnä Pauli Vuolle (1977) 1970-luvun loppuun ajoittuneella tutkimuksellaan sekä Salasuo ja kumppanit (2015) 2000-luvun menestyjiä tarkastelleella tutkimuksellaan. Kuitenkin aihe on kansallisesti varsin ajankohtainen, koska polkuajattelu on rantautunut suomalaiseenkin urheilupuheeseen huippu-urheilun muutosprosessin myötä. Lisäksi urheilujärjestelmä ja siinä tapahtuvat muutokset vaikuttavat olennaisesti siihen, millaisiksi polkujen on mahdollista muodostua. Vastaavasti polkujen tarkastelu antaa mahdollisuuden arvioida nykyistä urheilujärjestelmää. Aiheen kansalliselle tiedolle on ilmeinen tarve. LIIKUNTA & TIEDE 54 1/

7 LÄHTEET: VÄITÖSTUTKIMUKSEN JULKAISUT: Aarresola, O Nuorten urheilupolut: Tutkimus kilpaurheiluun sosiaalistumisen normeista, pääomista ja toimijuudesta. Jyväskylä Studies in Sport, Physical Education and Health 246. Aarresola, O., Aira, T., Itkonen, H., Kokko, S., Pihlaja, T. & Konttinen, N. 2015a. Joukkuelajeja harrastavien nuorten urheilupolut. Nuorisotutkimus 33 (1), Aarresola, O., Itkonen, H. & Lämsä, J. 2015b. Poikkeavat polut muut-tuvassa urheilussa rationalisoituvan urheilun nykysosialisaatio nuorten tulkitsemana. Kasvatus & Aika 9 (3), MUUT LÄHTEET: Aarresola, O Lasten ja nuorten monenkirjavat urheilupolut. Teoksessa H. Itkonen & A. Laine (toim.) Liikunta yhteiskunnallisena ilmiönä. Jyväskylän yliopisto, liikuntakasvatuksen laitoksen tutkimuksia 1/2015, Berger, P. L., Luckmann, T [1966]. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma. Suom. Raiskila, V. & Aittola, T. Helsinki: Gaudeamus. Bloom, B. S. (toim.) Developing talent in young people. New York: Ballantine Books. Bourdieu, P. & Wacquant L. J. D Refleksiivisen sosiologian tarkoitus. Teoksessa P. Bourdieu & L. J. D. Wacquant (toim.), M. Sabour & M. A. Salo, (suom.). Refleksiiviseen sosiologiaan: tutkimus, käytäntö ja yhteiskunta. Joensuu: Joensuu University Press, Bruner, M. W., Erickson, K., McFadden, K. & Côté, J Tracing the origins of athlete development models in sport: a citation path analysis. International Review of Sport & Exercise Psychology 2 (1), Côté, J., Baker, J. & Abernethy, B Practice and play in the development of sport expertise. Teoksessa G. Tenenbaum & R. C. Eklund (toim.), Handbook of Sport Psychology. 3. p. Hoboken, NJ: John Wiley & Sons, Ericsson, K. A., Krampe, R. T. & Tesch-Roemer, C The role of deliberate practice in the acquisition of expert performance. Psychological review 100 (3), Gulbin, J. P., Croser, M. J., Morley, E. J. & Weissensteiner, J. R An integrated framework for the optimisation of sport and athlete development: A practitioner approach. Journal of sports sciences 31 (12), Huhta, H. & Nipuli, S Askelmerkkejä lasten ja nuorten nykyaikaiseen kilpaurheiluun. Katsaus kansainvälisiin ja kotimaisiin urheilujärjestelmiin ja malleihin. Nuorisotutkimusverkoston/ Nuorisotutkimusseuran & Nuoren Suomen verkkojulkaisuja 40. Häkkinen, A., Puuronen, A., Salasuo, M., & Ojajärvi, A Johdanto. Teoksessa A. Häkkinen, A. Puuronen, M. Salasuo & A. Ojajärvi (toim.) Sosiaalinen albumi: elämäntavat sukupolvien murroksissa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 139, Itkonen, H Nuorisourheilun muuttuvat käytännöt, tavoitteet ja merkitykset. Teoksessa S. Aapola & M. Kaarninen (toim.) Nuoruuden vuosisata: suomalaisen nuorison historia. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 909, Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 32, Mayer, K. U The sociology of life course and lifespan psychology: Diverging or converging pathways? Teoksessa U. M. Staudinger & U. Lindenberger (toim.) Understanding human development: Dialogues with lifespan psychology. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers, Mononen, K., Blomqvist, M., Koski, P. & Kokko, S Urheilu ja seuraharrastaminen. Teoksessa S. Kokko & A. Mehtälä (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:4. Salasuo, M., Piispa, M. & Huhta, H Huippu-urheilijan elämänkulku: tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 166. Vuolle, P Urheilu elämänsisältönä: menestyneiden urheilijoiden elämänura kilpailuvuosina. Jyväskylän yliopisto: Studies in Sport, Physical Education and Health LIIKUNTA & TIEDE 54 1/ 2017