Kirkon ykseys ja omantunnonsuoja sekä muut perusoikeudet

Transkriptio

1 1 OTT, kirkko oikeuden dosentti Pekka Leino Bryssel Kirkon ykseys ja omantunnonsuoja sekä muut perusoikeudet Hypoteesini tässä esitelmässä ovat: Ekumeniassa on saatu aikaan joitakin myönteisiä tuloksia kirkkojen välisessä ekumeenisessa työssä kahden viime vuosikymmenen aikana. Mutta, huomattavasti vaikeammaksi on osoittautunut yksittäisen kirkon toiminnassa ja elämässä toteuttaa vastaavaa menestystä, vahvistaa sisäistä yhteyttä. Kirkon ykseyden vaaliminen naispappeuskysymyksessä toteuttaa parhaiten kaikkien osapuolten omantunnonsuojan ja muut perusoikeudet. Myrskyt vesilasissa Suomessa toistaiseksi kirkkoa koskevissa perusoikeuskysymyksissä suurinta ajankohtaisuutta ovat edustaneet kirkon pappisvirkaa koskevat järjestelyt. Käytännössä muitakin perusoikeuksiin liittyviä kysymyksiä on nousemassa asialistalle. Olennaiseksi kysymykseksi tällöin muodostuu, mitä kirkko arvopohjastaan käsin voi edellyttää ja voiko se vaatia mahdollisuutta poiketa yhteiskunnallisesta tai ylikansallisesta normituksesta? 1 Suomalaisissa tiedotusvälineissä on viime aikoina ajoittain varsin näyttävästi tuotu esiin Suomen ev.lut. kirkon pappisvirkaan liittyviä kiistoja. Kirkon sisäisessä mielipideilmastossa naispappeuskysymyksessä näyttääkin aivan viime aikoina tapahtuneen polarisoitumista vastakkaisten näkemyksellisten leirien tiivistäessä rintamalinjojaan. Etenkin joidenkin miespappien ilmoitukset yhteisistä kirkollisista toimituksista pidättäytymisistä naispastoreiden kanssa ovat saaneet kirkolliset viranomaiset turvautumaan ongelman ratkaisuyrityksinä myös sellaisiin keinovalintoihin, jotka huonosti sopivat yhteen kirkolliskokouksen kirkon virkakysymysratkaisun kanssa. Tämänkaltainen mielipiteiden polarisoitumiskehitys voi johtaa siihen, että kirkkoon naispappeuskiistan vuoksi syntyy kaksi käsityksestään naispappeusmielipiteeseen tiukasti kiinnittynyttä vastakkaista yhdenasianliikettä. Pappisvirkakäsityksen faith and order opillistaminen, jossa mielipide tässä asiassa nostetaan ns. Ainoaksi Kysymykseksi toimimiselle kirkossa, on mahdoton sikälikin, ettei kirkko ole olemassa vain pappeja varten. Riippumatta mielipiteestä tässä yhdessä asiassa, tehdään se tällaisessa joko taitoiminnassa kynnyskysymykseksi jopa kirkkoon kuulumiselle tai ainakin sallittavuudelle täydelle toimimiselle kirkossa. Kirkon jäsenten pappisviran käsittäminen Raamatun mukaan on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi kysymykseksi, johon ei ole kirkon sisällä saatu lopullista kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Kysymys onkin luonteeltaan sellainen, että sen voidaan perustellusti 1 Leino: Förhållandet mellan statens och trossamfundens normsystem. Trossamfunden och diskrimineringslagarna. Lund

2 2 katsoa ainakin välillisesti liittyvän kirkon oppiperustaan. Näin ollen täytyy olla hyväksyttävää sekin, että kirkon jäsen päätyy Raamattuun sidotun omantuntonsa mukaan käsitykseen, joka ei noudata enemmistön käsitystä asiasta, mutta perustuu kirkossa pitkään jatkuneeseen käytäntöön. Meillä Suomessa piispainkokouksen asettama työryhmä julkaisee helmikuussa 2006 oman raporttinsa naispappeuskysymykseen liittyvistä ongelmista ja niiden ratkaisemisesta. Myöhemmin keväällä suomalaisessa juridisessa lehdessä on kirjoitukseni kirkkomme pappisvirkaa koskevan ratkaisun jälkeisestä kirkkooikeudellisesta tilanteesta 2. Uskonnonvapausteemoja käsittelevän seminaarimme kysymyksenasetteluihin sopii naispappeutta koskevan käsityksen ja siitä johtuvan virassa käyttäytymisen arvioiminen omantunnonkysymyksenä kirkon omien oikeudellisten normien sekä yhteiskunnallisten säädösten ja lainkäyttöratkaisujen tarkasteluna. Onko käsityksellä naispappeudesta omantunnonsuojaa ja siten myös uskonnonvapautta keskeisesti koskettava ulottuvuus? Jos niin on, miten voidaan turvata omantunnonsuoja ja muiden perusoikeuksien toteutuminen kirkkojen sisäisin oikeudellisin normein sekä tällöin taata myös se, että yhteiskunnalliset ja ylikansalliset normistot eivät polje näitä perustavaa laatua olevia oikeuksia rikkomalla tai muuten puuttumalla kirkkojen sisäiseen ykseyteen? Perusoikeuksien turvaamisvelvoite yhteiskunnassa Suomen vuoden 2000 perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä merkitsee sitä, että myös julkisoikeudellisessa asemassa olevalla kirkolla on omalta osaltaan velvollisuus huolehtia näiden oikeuksien toteutumisesta sisäisessä hallinnossaan. Tällöin on kuitenkin huomattava, että erityisesti perustuslain 11 :n mukaisella uskonnon ja omantunnonvapauden sekä ihmisoikeussopimusten ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaudella 3 voidaan nähdä selkeä yhteys kirkon tunnustukseen ja oppiin. Samoin eräillä muilla perusoikeuksilla, esimerkiksi yhdenvertaisuudella ja syrjinnän kiellolla, on yhteyttä kirkon arvopohjaan. Kirkossa pyritään luonnollisesti sen omistakin arvoista johtuen toimimaan työtoveruutta kunnioittaen yhdenvertaisesti ja ilman syrjintää. Tämän lisäksi siten kirkolla julkisen vallan edustajana on mainittu valtiosääntöön perustuva velvoite huolehtia näistä perustavaa laatua olevista oikeuksista työntekijöidensä osalta kirkon sisäisessä organisaatiossaan. Valtiosääntömme mukainen julkisen vallan velvoitteen toteutuminen edellyttää huolehtimista kaikkien työntekijöiden ja jäsenten perusoikeuksista. Yhden tahon perusoikeuksia ei saa toteuttaa toisen tahon perusoikeuksia loukkaamalla. 4 2 Ykseys vai yhdenasianliikkeet? Kirkolliskokouksen naispappeusratkaisun ja kirkon ykseyden säilyttämispyrkimyksen perusteiden oikeudellinen tarkastelu. 3 Esim. Euroopan ihmisoikeussopimus artikla 9, ks. tarkemmin Leino 2003, Onkin todettava suomalaisen yhteiskunnan toimineen omantunnon suojaamisen asiassa kehittämismyönteisemmin kuin kirkko. Tällä tarkoitan siviilipalveluvaihtoehdon kehittämisen vaihtoehtoisena palvelusmuotona. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratkaisukäytännön kannalta myös kirkon omantunnon suojakysymyksissä vaihtoehtoisten mallien luominen olisi suotavaa. Ks. ns. vaihtoehtodoktriinista eli omantunnonsuojaongelman ratkaiseminen

3 3 Tämä periaate nousee suoraan perusoikeusjärjestelmästä. Perusoikeusmyönteisyys ei voi olla valikoivaa, vaan se merkitsee yhtäältä myös mielipidevähemmistöihin kuuluvien kirkon jäsenten ja työntekijöiden perusoikeuksien turvaamista. 5 Perusoikeuskysymyksissä on havaittavissa useassa kohdin yhdensuuntaisuutta kirkon arvopohjan ja kansallisten sekä ylikansallisten perusoikeus ja ihmisoikeustavoitteisiin nähden. Tämä ei kuitenkaan poista ongelmaa siitä, että kirkkojen elämässä tulee yhä ajankohtaisemmaksi kysymys, miten ovat yhteen sovitettavissa kansallisen perustuslain tai ylikansallisten sopimusten sisältämät erilaiset ihmisoikeudet keskenään sekä ne ja kirkon omasta arvopohjasta nousevat kirkon sisäisiksi katsottavat perustavaa laatua olevat oikeudet? Viimeksi mainituilla tarkoitan ennen muuta asioita, jotka kirkon jäsenille ja työntekijöille ovat omantunnonkysymyksiä ja nimenomaan vain Raamatun, kirkon Raamatun mukaisen opin ja niitä tulkitsevan kirkon tunnustuksen mukaan. Kirkon arvopohjasta ja kirkon tunnustuksesta käsin tarkasteltuna kansallisen parlamentin säätämä tai valtioiden keskinäisesti sopima eivät muodosta omantunnon alueella korkeinta ohjetta, vaan suomalaisen kirkkolainsäädännön mukaista ilmaisua käyttäen kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. 6 Evankelis luterilaisen kirkon olemukseen kuuluu pyrkimys kirkon ykseyden vaalimiseen. 7 Tästä puolestaan seuraa kirkon sisäinen velvoite huolehtia kirkon omista perusteista lähtevien kirkon uskoa ja oppia koskevien selvitysten salliminen kirkon jäsenille kuuluvana kirkon omista perusteista nousevana perustavaa laatua olevana oikeutena vapaana painostuksesta tai pakottamisesta. Ykseys vai yhdenasianliikkeet? Viime aikoina on muutamien tapausten seurauksena voimistunut vaatimus siitä, että kaikkien kirkossa, ainakin työntekijöiden, on alistuttava kirkolliskokouksen laillisessa järjestyksessä tekemään päätökseen. On jopa väitetty uskonnonvapauden käsitteen tulkinnan sisältävän sen, että toista mieltä olevien uskonnon ja omantunnon vapaus toteutuisi jos he eroavat siitä kirkosta, jonka muutettua, uutta järjestystä he eivät katso voivansa hyväksyä ja liittyvät sellaiseen kirkkoon, jonka opin he voivat hyväksyä. Tämän tulkintavan mukaan kirkkomme olisi julistauduttava eräällä tavoin tunnustuskirkoksi tässä asiassa. Justifioinniksi kirkollisen vähemmistön luomalla vaihtoehtoinen järjestely Leino 2003, 230. EIS ratkaisukäytännöstä esim. Kjeldsen, Madsen, Pedersen v. Tanska ja Lee v. Englanti Ks. myös kansainvälisestä oikeusteoriasta mm. Ronald Dworkin: Taking rights seriously 2002, 205. Dworkin on tuonut esiin sen, että myös vähemmistöllä on katsottava olevan oikeuksia. 6 Kirkkojärjestyksen 1 luvun 1. 7 Ks. esim. Evankelis luterilaisen kirkon tunnustuskirjat Yksimielisyys 1580 sekä Augsburgin tunnustukseen yhtyneiden teologien keskuudessa kiistaa aiheuttaneiden uskonkohtien tiivistelmä, jossa tunnustus toistetaan ja kiistat kristillisesti selvitetään ja sovitaan Jumalan Sanan johdolla. Suom. Jyväskylä 1998.

4 4 tämän kysymyksen osalta eräänlaiseen uskontopakkoon pakottamisesta on tarjottu perusteluina milloin yhteiskunnan säätämiä yleisiä lakeja, milloin turvautumisella yleisiin tuomioistuimiin ennakkopäätösten hakemiseen siitä, ettei ev.lut. kirkon papin virkoihin olisi pakko nimittää henkilöä, joka ei sitoudu toimimaan kirkon muutetun järjestyksen mukaisesti. Vaikka kirkolliskokous aikanaan perusteli pappisviran avaamista naisille (vain) uuden käytännön omaksumisella, näyttäisi käytännön kysymykseksi kuitenkin olevan muodostumassa eräänlainen yhden näkemyksen kieltävä ja vain toisen näkemyksen hyväksyvä pappisvirkaa koskeva Faith and Order. Osa kirkon jäsenistä haluaa pitää tiukasti kiinni toimintavapaudestaan kirkossa edellyttäen myös mahdollisuutta kieltäytyä yhteisistä kirkollisista toimituksista naispastoreiden kanssa ja on vaadittu myös erillisvihkimysten järjestämistä sitä haluaville papiksi vihittäville miehille. Kirkon piispakunnassa ja tuomiokapituleissa näihin vaatimuksiin on vastattu tiukentamalla vaatimusta yhteistyön tekemisestä kirkollisissa toimituksissa naispastoreiden kanssa. Kirkkoherrojen viran täyttämisissä on siirrytty mielipide ja yhteistyökartoituksen kirjaamiseksi hakijoiden haastatteluinstrumentin käyttöön. Järjestelmän avulla on esiin saatuja mielipidemerkintöjä käytetty hyväksi tuomiokapituleissa kirkkoherranvirkojen kelpoisuusharkinnoissa ja ehdollepanoasetteluissa joko mielipidevähemmistöön kuuluvan papin soveltumattomaksi toteamiseen tai ehdollepanossa vähemmän ansioituneisuuden osoittamiseen seurauksin huonommasta vaalisijasta tai niiden ulkopuolelle jättämisestä. Lisäksi piispat ovat melko yksituumaisesti kieltäytyneet pappien erillisvihkimysten järjestämisestä miehille. Luther säätiö, jonka palvelukseen kristillisenä säätiönä ainakin Turun arkkihiippakunnan ja Oulun tuomiokapitulit ovat kirkkojärjestyksen 6 luvun 57 :n mukaisesti oikeuttaneet pappeja toimimaan, on ilmoituksensa mukaan järjestänyt luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisia jumalanpalveluksia. Näissä jumalanpalveluksissa ovat saarnanneet ja liturgina toimineet vain miespapit. Säätiön toimesta Mellunkylän seurakunnan kirkossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa sattui keväällä 2004 yksittäinen tapaus kahden säätiön papin esitettyä Helsingin hiippakunnan piispalle toivomuksen olla osallistumatta jumalanpalvelusyhteisön ehtoollisen viettämiseen. Tästä tapauksesta ja Rengon seurakunnassa sattuneista naispappeuskiistaankin kytkeytyneistä tapauksista sekä ilmiannosta säätiön ns. luvattomista ehtoollisen vietoista yksityiskodissa 8 on seurannut runsaan uutisoinnin lisäksi kahden tuomiokapitulin päättämää kurinpitoa mainittuihin pappeihin nähden määräajaksi tapahtuvin pappisvirasta pidättämisin. 9 Näistä kurinpitorangaistuksista on tehty valitukset hallintooikeuksiin. Luther säätiö on joutunut järjestämään jumalanpalveluksiaan mm. Adventtikirkon tiloissa luterilaisten seurakuntien kieltäydyttyä antamasta tilojaan säätiön järjestämiin jumalanpalveluksiin. Kesällä 2004 teologian maisteri NikoVannasmaa vihittiin papiksi Ruotsissa Missionprovins issa Suomessa toimivan Luther säätiön palvelukseen. Saatuaan 8 Vrt. nk. konventikkeliplakaattiin vuodelta 1726 (hartaustilaisuuskielto yksityisissä tiloissa). Enemmän tästä esim. Heikki Ylikangas: Körttiläiset tuomiolla. Helsinki Vrt luvun Kalajoen käräjiin, joissa herännäispapit olivat tuomiolla. (ks. esim. Ylikangas 1979).

5 5 pappisvihkimyksen Vannasmaa on toimittanut Suomessa ainakin yhden kasteen, mistä seurauksena hänen pappisoikeuksistaan Suomen ev.lut. kirkossa on noussut kysymys. 10 Tämä pappisvihkimyksen muualta kuin Suomen ev.lut. kirkon hiippakunnista hakemisen käytäntö näyttäisi olevan yleistymässä. Syyksi tähän on sanottu olevan mm. erillisvihkimysten puuttuminen. Uskonnonvapauslaki 453/2003 on tehnyt mahdolliseksi 3 :n 4 momentissa evankelis luterilaista kirkkoa koskevassa lainsäädännössä säätää kirkon jäsenyyden edellytyksistä siten, että säännösten mukaan henkilö ei samanaikaisesti ole muun uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. Uskonnonvapauslain sanamuodon mukaan kahdenkertaisen jäsenyyden rajoittamismahdollisuus ei kuitenkaan ulotu aatteellisen yhdistyksen tai säätiön jäseniin, vaan vain uskonnollisen yhdyskunnan jäseniin, jollainen esimerkiksi Luther säätiö ei ole. Kirkolliskokouksen syksyllä 2005 hyväksymällä kaksoisjäsenyyden kieltämisellä voidaan kuitenkin nähdä kytkentöjä ajankohtaiseen ja tulehtuneeseen kirkkopoliittiseen tilanteeseen. Suomen evankelis luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätös avata pappisvirka naisille Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokous ei naispappeuspäätöksellään vuonna 1986 halunnut jakaa kirkkoa ja sen jäsenkuntaa naispappeutta puoltavien ja sitä vastaan olevien leireihin. Kirkolliskokouksen päätös merkitsi ja sen intentio päätöspöytäkirjaotsikoinninkin mukaan oli pappisviran avaaminen naisille. Kirkolliskokouksen enemmistön käsitys siten oli, ettei virkakysymyksen ratkaisemisen yksilön omaatuntoakaan koskevana merkitsisi kirkon jakamista. Marraskuun 6 päivänä 1986 kirkolliskokous hyväksyi (äänin 87 21) perustevaliokunnan mietinnön n:o 1 siihen sisältyvine kirkkolakimuutosehdotuksineen, jotka kirkkolakiin säädetyiksi tulleina merkitsivät pappisviran avaamista naisille. Kirkolliskokous hyväksyi samassa yhteydessä myös piispa Yrjö Sariolan ehdottaman ja piispa Paavo Kortekankaan ym. kannattamana seuraavan lisäponnen (äänin 85 9): Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis luterilaisen kirkon eri virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen. Suomen ev.lut kirkon kirkolliskokouksen pappisvirkaa koskevan päätöksen yhteydessä hyväksymän lisäponnen merkityksestä on esitetty erilaisia 10 Kirkkojärjestyksen 5 luvun 8 :n mukaan toisen evankelis luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan papin oikeuttamisesta toimittamaan pappisvirkaa Suomen evankelis luterilaisessa kirkossa päättävät piispa ja tuomiokapituli. Säännöksen mukaan Suomessa voisi siten 10 piispaa ja 9 tuomiokapitulia oikeuttaa toimittamaan pappisvirkaa.

6 6 käsityksiä. 11 Vaikka ponsi ei sisällykään lakisäännöksiin, ei tämä kuitenkaan merkitse sitä, ettei ponnella silti voisi muuten olla juridistakin merkitystä. Kirkolliskokouksen keskustelupöytäkirjan 12 mukaan ponnella pyrittiin pastoraalisiin päämääriin. Varmaankin useimmat puheenvuoron käyttäjät olivat lähinnä huolissaan torjuvasti naispappeuteen suhtautuvien pappien asemasta. Kuitenkin itse ponsiteksti ei rajaa ponnen pastoraalisia tavoitteita vain papistoon, vaan ulottuu sen kaikkiin kirkon jäseniin ja viranhaltijoihin. 13 Kirkolliskokouksen ponsipäätöstä voidaan tarkastella myös oikeuslähdeopin kannalta. 14 Kirkolliskokouksen ponsipäätöksen oikeuslähdearvon kannalta onkin kysyttävä, voisiko ponsipäätöstä oikeudelliselta luonteeltaan pitää soft law luonnettakin vahvempana oikeudellisena normina. Tähän viittaisi ponnen syntyhistoria ja sekä sen säännösfyysinen sijoittuminen ohjausmuotona samaan päätöksentekoyhteyteen ratkaistavana olleeseen kysymykseen nähden. Ponnella on katsottava olevan merkitystä myös arvioitaessa kirkolliskokouksen näkemystä kirkon jäsenten ja työntekijöiden suhtautumisessa pappisviran avaamiseen naisille sekä sen aiheuttamia seurauksia. Kirkolliskokous on faktana ilmaissut, että muutoksesta huolimatta kirkossa on jäseniä ja viranhaltijoita, jotka eivät ole voineet hyväksyä pappisvirasta tehtyä muutosta. Kirkolliskokous on pitänyt tärkeänä, että myös heillä on toiminnanvapaus. Tämän tulisi ilmetä mahdollisuutena tulla vihityksi papiksi ja nimitetyksi kirkon eri virkoihin ilman syrjintää kirkossa. Kirkolliskokouksessa on mielletty jo ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta kirkon oppiin liittyvän asian kytkeytyvän myös keskeisten perusoikeuksien, ajatuksen, uskonnon ja omantunnon vapauteen. Kysymys on kirkon jäsenten subjektiivisesta omantunnonsuojaan perustuvasta toimintavapaudesta. Kirkolliskokouksen päätökseen sisältyvän avoimen toimintamahdollisuuden tarpeen tunnustamisen voidaan katsoa merkitsevän myös sitä, ettei pappisviran käsittämistä kirkon aikaisemmalla tavalla kirkon oppiin liittyvänä voida tulkita yksiselitteisesti vain virkavelvollisuuksien laiminlyönniksi pelkin virkamiesoikeudellisin perustein. 11 Kirkko ja perusoikeudet kirjassani olen todennut, ettei kirkolliskokouksen kannanottoa hyväksytty kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen otettavaksi. Siinä mielessä sitä ei voida pitää osana positiivista kirkkolainsäädäntöä. Leino 2003, 22, alav. 39 ja 256 ff 12 Kirkolliskokous Ponnesta käydyssä keskustelussa piispa Paavo Kortekangas painotti sitä, ettei ponsi olisi sääntö, vaan ennemminkin periaate. Tästä vedettiin keskustelussa johtopäätöstä, ettei kysymys olisi niinkään oikeudellisesta normista. On kuitenkin huomattava, että myös hallinto oikeudellisia periaatteita (vaikkeivät edes sisältyisi lakeihin tai muihin säädöksiin) on eräissä tapauksissa pidetty oikeudellisina normeina jopa lakisäännösten veroisina oikeuskäytännössä. 13 Ponnen sanamuoto tai siitä käyty keskustelu ei rajannut pontta myöskään ajallisesti, esim. muutamaan vuoteen muutoksen jälkeen, kuten on arveltu. Ponnen pastoraaliseen luonteeseen tällainen väliaikaisuus ei sopisikaan. 14 Kirkon oikeuden oikeuslähdeoppia aiemmin tarkastellessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että myös kirkon tunnustuksella sekä kirkkojen välisillä julistuksilla julkilausumilla ja sopimuksilla soft law tyyppisenä aineistona on merkitystä kirkkohallinto oikeuden oikeuslähdeopin kannalta. Aivan viime aikoina on oikeusteoreettisessa tarkastelussa soft lawtyyppiseen aineistoon kiinnitetty erityistä huomiota kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. Leino 2002, ja Leino 2005, Määttä 2005,

7 7 Toisaalta mikä tahansa subjektiiviseen omantunnonsuojaan perustuva virkavelvollisuuksien vastainen toimintakaan ei voi olla ponnen kirkon ykseyden varjelemiseksi tarkoitettua toimintaa. Koska julkisyhteisön on pyrittävä sisällään takaamaan perusoikeuksien toteutuminen kaikkien työntekijöidensä ja jäsentensä osalta, ei mikä tahansa omaantuntoonkaan vetoava menettely voi olla virkamiesoikeudellisten perusteiden mukaan hyväksyttävää. Ponsi merkitsee mielipiteestä riipumatta velvollisuuksia molemmille osapuolille. Virkanäkemyksessään vähemmistössä kirkossa olevien on osaltaan pyrittävä välttämään ristiriitaisuuksia ja toimimaan kirkossa ottaen huomioon sen, että kirkossa on tietoisesti haluttu kirkolliskokouksen päätöksellä toteuttaa heidän käsityksestään poikkeava papiksi vihkimisen järjestys. Erityisen vastuun papiksi vihkimyksistä kantavat piispat ja tuomiokapitulit, joten kirkolliskokouksen ponnessaan ilmaiseman tunnustuksen kirkon jäsenillä ja työntekijöillä esiintyvistä kahdesta erilaisesta käsityksestä koskien pappisviran hoitajan sukupuolta, voisi katsoa vapauttavan kirkon jäsenet sekä kirkon nykyiset tai tulevat työntekijät velvollisuudestaan joko osoittaa tai olla osoittamatta hyväksymistään uudemmalle käsitykselle pappisviran hoitajan sukupuoleen nähden. Kuitenkin vapautuminen tästä vastuuntunnosta edellyttää kirkossa vapautta voida ilmaista käsityksensä asiasta ilman painostusta tai sillä kirkon tai sen pappeuden ulkopuolelle joutumisella uhkaamista. 15 Kirkkoon teologisena käsitteenä ja sen uskonolemukseen kuuluvana itsestään selvänä on saada ilmaista Raamattuun ja sen mukaiseen oppiin sekä niitä tulkitsevaan kirkon tunnustukseen pohjautuva käsitys. Sen sijaan kenen käsitystä ja tulkintaa opista on pidettävä oikeana, on ollut kirkossa vaikeasti ratkaistava teologinen kysymys. Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että mitkä tahansa käsitykset olisivat kirkon Raamatun mukaista oppia. 16 Kirkon olemukseen ei kuitenkaan voi kuulua ainakaan sen oppiperustan mukaisten käsitysten ja opin mukaan uskovien kirkon jäsenten kirkon ulkopuolelle sulkeminen. Kirkolliskokouksen hyväksymä ponsi merkitsee myös moraalista velvoitetta kirkolle, ettei se sallisi oman oppiperustansa mukaisen, aikaisemmin voimassa olleen pappisvirkaa koskevan käsityksen muodostua kirkossa syrjinnän perusteeksi. Sitä olisi, jos tämän käsityksen perusteella osa kirkon jäsenistä ja 15 Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 9 vastaisena eli indoktrinaatiokiellon vastaisena voidaan myös pitää sellaista toimintaa, jossa henkilö altistetaan käsittelyyn, jonka tarkoituksena on systemaattisesti muuttaa hänen vakaumustaan tai ajattelutapaansa. Tuomiokapitulien toiminnassa kirkkoherran virkojen täyttämiseen liittyvien haastattelujen yhteydessä sekä piispojen toimittamissa haastatteluissa pappisvihkimykseen pääsemiseksi on tämä artiklan vastaisuuden vaara ilmeinen. On huomattava, että kysymys on henkilön sinänsä laillisesta, hyväksyttävästä ja kirkon opin mukaisestakin käsityksestä, vaikkei hän olisi kirkon tekemän enemmistöratkaisun kannalla kirkon virkakysymyksessä. Ks. tarkemmin Leino 2003, Kirkkolain 5 luvun 3 :n 2 momentissa on säädetty erityisestä menettelystä sen varalta, ettei pappi pysyisi kirkon tunnustuksessa.

8 8 työntekijöistä joutuisi toisarvoiseen asemaan verrattuna uudemman käsityksen kannalla oleviin. Ponnessa on tunnustettu perustelluksi myös kirkossa aikaisemmin hyväksytty näkemys. Suomen evankelis luterilainen kirkon ratkaisua on pidettävä kuitenkin irtiottona valtiokirkollisuudesta. 17 Kirkolliskokous ilmaisi selkeästi kirkon pappisvirkaa koskevan tulkinnan kuuluvan kirkolle itselleen. Tämä kirkolliskokouksen päätös sisälsi myös kirkon selkeän sitoutumisen omasta ylipositiivisesta arvopohjastaan nousevaan kirkon ykseyden vaalimiseen kirkon työntekijöiden ja jäsenten kirkolleen antaman lupauksen mukaisen kutsumuksensa täyttämiseen. Kirkon pappisvirkaa koskeva ratkaisu ei ole opillinen giljotiini Suomen evankelis luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätöksellä ja sen yhteydessä hyväksytyllä ponnella voidaan nähdä merkitystä siinä, ettei se mahdollista opillista giljotiinia sillä perusteella, että kirkon aikaisemman käsityksen mukainen näkemys olisi jokin väärä oppi. Toisaalta samaa giljotiinia eivät mielipidevähemmistössäkään olevat voi käyttää kirkolliskokouksen määräenemmistön haluamalla tavalla toteutetun uudistuksen kannattajien opillisten näkemysten väheksymiseen siten, ettei kirkossa laillisesti hyväksyttyä järjestystä saisi kunnioittaa. Näkemyksellisessä vähemmistössä olevilla täytyy kuitenkin olla oikeutus ilmaista enemmistön kannasta poikkeavaa käsityksensä ilman siitä aiheutuvia haitallisia seuraamuksia. Tällä ilmaisemisella ei kuitenkaan saa syrjiä uuden järjestyksen omaksuneita heidän vakaumuksensa tai mielipiteensä vuoksi. Pelkkää eri mieltä olemista ei voitane pitää toisen vakaumuksen syrjimisenä tai loukkaamisenakaan. Sen sijaan, tapahtuu se kenen toimesta tahansa, toisen henkilön uskonnon harjoittamisen estäminen tai tekeminen käytännössä mahdottomaksi voi täyttää perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimusmääräysten vastaisuuden kriteereitä. Tällaisen toiminnan voisi myös sanoa olevan vastoin kirkon omia perusteita. Kirkon sisäinen oppikysymys tai siihen liittyvä ristiriita ei kuulu kirkon uskonyhteisöluonteesta johtuen lainsäätäjälle eikä yleiselle tuomioistuimelle. 17 Tässä kohdin voidaan myös viitata ihmisoikeussopimuksiin liittyvään oikeuskäytäntöön ja valtiokirkolliseen tapaukseen Karlsson v. Ruotsi/ Euroopan ihmisoikeustoimikunnan ratkaisu 12356/86 (Jan Åke Karlsson v. Sweden), päätös , DR 57. Kysymys oli papista, joka valmistuttuaan vuonna 1977 oli toiminut pappina Ruotsin valtiokirkossa. Valittaja oli kolmen muun papin kanssa hakenut Lundin hiippakunnan Örkenedin seurakunnan kirkkoherran virkaa. Valittaja kuului tietyn uskonnollisen näkemyksen kannattajiin ( gammal kyrklighet, for which reason he is opposed to the ordination of women ). Lundin hiippakunnan tuomiokapituli oli kuitenkin kysyttyään hakijan halukkuutta yhteistyöhön naispapin kanssa äänestyksen jälkeen enemmistöäänin julistanut hakijan epäpäteväksi ehdolle kyseisen seurakunnan kirkkoherran virkaan ( unqualified as a candidate for the post of vicar ). Hakija oli vastauksessaan tuomiokapitulin hypoteettiseen kysymykseen ennen päätöstä ilmoittanut alistuvansa viran hoitamiseen parhaan kykynsä mukaan. Suomen evankelis luterilaisessa (kansan)kirkossa voidaan vertailun vuoksi viitata Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin ehdollepanoon keväältä 2005 Porvoon tuomiorovastin virassa, jossa tuomiokapituli ei pitänyt yhden hakijan ns. perinteistä virkakäsitystä kelpoisuusharkinnan tai ehdollepanon kannalta hakijalle negatiivisena, vaikka mm. ko. seurakunnan työntekijöiden taholta oli tällainen vaatimus esitetty. Eräissä tuomiokapituleissa Suomessa on kuitenkin menetelty myös toisin.

9 9 Kirkon käytännön elämässä nämä kysymykset ovat nivoutuneet kirkon hallinnon ja sen sosiologisen yhteisön hallinnon rakenteisiin. Ne joutuvat kuitenkin esim. virkojen täyttämistä koskevina kysymyksinä hallintolainkäyttötuomioistuinten käsiteltäviksi, jolloin myös kirkon opin kannalta skismaattisissa tilanteissa tuomioistuimista ja niiden päätöksistä voidaan saada tieto, miten asia ratkeaisi, jos asia olisi sellainen, että se ratkeaisi kirkon pelkän sosiologisen yhteisön luonteen mukaisesti. Paradoksaalista on, ettei tällaisten kysymysten teologisen dimension arvioiminen kuulu näille tuomioistuimille. Tällaisissa tilanteissa voidaan kylläkin saavuttaa lainvoimainen, täytäntöön pantava ratkaisu, mutta tämä tapahtuu kirkon oman uskonyhteisöluonteen vaarantumisen hinnalla. Kirkon uskonyhteisöluonteen voidaankin katsoa asettavan reunaehdoksi sen, että kirkon pitäisi itse ratkaista uskonyhteisönä kirkon oppia koskevat tai siihen liittyvät asiat eikä siirtää tällaista ristiriitaa maallisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tämän esitelmän aihe on tärkeä, koska tähän mennessä, ainakin Suomessa, kirkon itsenäistä asemaa valtioon nähden on pidetty tärkeänä. Monikulttuurisessa ja moniarvoistuvassa yhteiskunnassa kirkon oma arvopohja korostuu sikälikin, että kirkon teologisella perustalla on yhtymäkohtia Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisältämiin artikloihin, erityisesti artiklaan 9 (ajatuksen, omantunnon ja uskonnonvapaus). Myös arkipäivän tilanteissa on pappisvirkaa koskevissa kysymyksissä turvattava näkemysosapuolten perusoikeudet. Joka tapauksessa se on kirkon kannalta parempi vaihtoehto kuin käräjöinti. Kirjalliset lähteet: Dworkin, Ronald: Taking Rights Seriously. Harvard University Press 2002 Evankelis luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. SLEY kirjat. Jyväskylä 1998 Kavonius, Petter: Oikeusperiaatekin velvoittaa! Saarijärvi 2001 Leino, Pekka: Kirkkolaki vai laki kirkosta. Hallinto oikeudellinen tutkimus kirkon oikeudellisista normeista. Vammala 2002 Leino, Pekka: Kirkko ja perusoikeudet. Saarijärvi 2003 Leino, Pekka: Kirkon oikeudelliset normit. Saarijärvi 2005 Määttä, Tapio: Soft law kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. Tutkimus oikeudellisen ratkaisun normipremissin muodostamisen perusteista ympäristöoikeudessa. Oikeustiede Jurisprudentiassa Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuosikirjassa XXXVIII s Jyväskylä 2005 Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000 luvun Suomessa. Edita 2003 Teinonen, Seppo A.: Symboliikan peruskurssi. Helsinki 1971 Uotila,J. Laakso S., Pohjolainen T. Vuorinen J.: Yleishallinto oikeus pääpiirteittäin. Jyväskylä 1989 Siltala, Raimo: Oikeustieteen tieteenteoria. Vammala 2003 Siltala, Raimo: Oikeudellinen tulkintateoria. Jyväskylä 2004 Ylikangas, Heikki: Körttiläiset tuomiolla; Massaoikeudenkäynnit heränneitä vastaan Etelä Pohjanmaalla 1830 ja 1840 lukujen taitteissa. Helsinki 1979