Tiedotusvälineissä on viime aikoina ajoittain

Transkriptio

1 KATSAUKSIA Pekka Leino Oikeus 2006 (35); 2: xxx xxx YKSEYS VAI YHDENASIANLIIKKEET? Kirkon ykseyden säilyttämispyrkimyksen kirkko-oikeudelliset perusteet 1. Tarkastelun yleiset lähtökohdat Tiedotusvälineissä on viime aikoina ajoittain varsin näyttävästi tuotu esiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkaan liittyviä kiistoja. Kirkon elämää vähemmän tuntevien on ollut vaikea saada selkoa kiistan perimmäisistä syistä ja seurauksista. Kirjoitukseni ei pyri oleman kannanotto siihen kumpi periaatteessa toisensa pois sulkevista pappisvirkanäkemyksistä on oikea. Enemmänkin on tarkoitukseni kuvata tilannetta, johon evankelis-luterilainen kirkkomme on pappisvirkaansa koskevan ratkaisunsa jälkeen kirkko-oikeudellisesti ajautunut tai ajautumassa. 1 Naispappeuskäsitysten polarisoituminen Kirkon sisäisessä mielipideilmastossa naispappeuskysymyksessä näyttää aivan viime aikoina tapahtuneen polarisoitumista vastakkaisten näkemyksellisten leirien tiivistäessä rintamalinjojaan. Etenkin joidenkin miespappien ilmoitukset yhteisistä kirkollisista toimituksista pidättäytymisestä naispastoreiden kanssa ovat saaneet kirkolliset viranomaiset turvautumaan ongelman ratkaisuyrityksinä myös sellaisiin keinovalintoihin, jotka sopivat huonosti yhteen kirkolliskokouksen kirkon virkakysymysratkaisussa tekemän päätöksen kanssa. Näyttääkin siltä, että kirkkoon on naispappeuskiistan vuoksi syntymässä kaksi yhdenasianliikettä. 2 Osa kirkon jäsenistä on ilmaissut selkeästi halunsa pitää tiukasti kiinni toimintavapaudestaan kirkossa edellyttäen myös mahdollisuutta kieltäytyä yhteisistä kirkollisista toimituksista naispastoreiden kanssa. On vaadittu myös erillisvihkimysten järjestämistä sitä haluaville papiksi vihittäville miehille. Kirkon piispakunnassa ja tuomiokapituleissa näihin vaatimuksiin on vastattu tiukentamalla vaatimusta yhteistyön tekemisestä kirkollisissa toimituksissa naispas- 1 Olen käsitellyt aihetta samanlaisesta lähtökohdasta myös esitelmässäni pohjoismaisessa seminaarissa Brysselissä (Preservation of church unity and the protection of conscience and other basic rights). 2 Pappisvirkakäsityksen sellainen opillistaminen, jossa mielipide tässä asiassa nostetaan ns. Ainoaksi Kysymykseksi toimimiselle kirkossa, on mahdoton sikälikin, ettei kirkko ole olemassa vain pappeja varten. Riippumatta mielipiteestä tässä yhdessä asiassa, tehdään se tällaisessa joko tai -toiminnassa kynnyskysymykseksi jopa kirkkoon kuulumiselle tai ainakin sallittavuudelle täydelle toimimiselle kirkossa. 244 OIKEUS 2/2006

2 toreiden kanssa. 3 Kirkkoherrojen viran täyttämisissä on siirrytty mielipide- ja yhteistyökartoituksen kirjaamiseksi hakijoiden haastatteluinstrumentin käyttöön. Järjestelmän avulla esiin saatuja mielipidemerkintöjä on käytetty hyväksi tuomiokapituleissa kirkkoherranvirkojen kelpoisuusharkinnoissa ja ehdollepanoasetteluissa joko mielipidevähemmistöön kuuluvan papin soveltumattomaksi toteamiseen tai ehdollepanossa vähemmän ansioituneisuuden osoittamiseen seurauksin huonommasta vaalisijasta tai niiden ulkopuolelle jättämisestä. Lisäksi piispat ovat melko yksituumaisesti kieltäytyneet pappien erillisvihkimysten järjestämisestä miehille. 4 Kirkolliskokouksen intentiona ei naispappeuden toteuttavalla päätöksellään vuonna 1986 ollut halu jakaa kirkkoa ja sen jäsenkuntaa naispappeutta puoltavien ja sitä vastaan olevien leireihin. Kirkolliskokouksen päätös merkitsi päätöspöytäkirjaotsikoinninkin mukaan pappisviran avaamista naisille. Piispainkokouksen työryhmän nyt jättämien ehdotusten linjaukset sen sijaan vahvistavat viime aikoina esiin tullutta, muutamien tapausten seurauksena voimistunutta vaatimusta, että kaikkien, ainakin työntekijöiden, on alistuttava kirkolliskokouksen laillisessa järjestyksessä tekemään päätökseen. 5 Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus -työryhmä Piispainkokous päätti kokouksessaan perustaa työryhmän kartoittamaan, mitä ongelmia johtamisen, työyhteisöjen ja työterveyden tai työhyvinvoinnin kannalta syntyy tilanteissa, joissa henkilö omantunnon vakaumuksen perusteella kieltäytyy tai pyrkii painokkaasti välttelemään työtehtäviään tai yhteistyötä, joku työtovereista tai seurakuntalaisista jatkuvasti ja painokkaasti kiistää yhden tai useamman työntekijän ammatillisen identiteetin oikeutuksen; tai työnantaja velvoittaa tai painostaa työtehtäviin, jotka ovat henkilön oman vakaumuksen vastaisia, ja ehdottamaan toimenpiteitä ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi tai niiden aiheuttamien haittojen minimoimiseksi. Selvitystyönsä taustaksi työryhmä on kirjannut erinäisiä vaiheita virkakysymyksen käsittelystä kirkon hallintoelimissä vuoden 1990 jälkeen ja todennut vuoden 1986 kirkolliskokouksen naispappeusratkaisun jälkeen sekä ns. perinteisen virkakäsityksen omaavien kirkon jäsenten toimintaa kirkossa turvaavien että naispappien asemaa selkiyttämään tähtäävien aloitteiden jääneen kirkollisessa päätöksenteossa tuloksettomiksi. Työryhmän mielestä kirkolliskokouksen vuonna 1986 hyväksymässä ponnessa oli kysymys vetoamisesta eri tahoihin ykseyden säilyttämiseksi eikä tämän vuoksi ollut tarpeellista tehdä uutta ponsipäätöstä tai tulkita sitä uudelleen. Tässä vaiheessa piispainkokous tyytyi is- 3 Luther-säätiö on ilmoituksensa mukaan järjestänyt luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisia jumalanpalveluksia (mm. Adventtikirkon tiloissa seurakuntien kieltäydyttyä antamasta tiloja säätiön pelkästään miespastoreiden toimittamiin jumalanpalveluksiin). Mellunkylän seurakunnassa keväällä 2004 ehtoollisen viettämiseen liittyneestä ja Rengon seurakunnassa sattuneista naispappeuskiistaankin kytkeytyneistä tapauksista sekä ilmiannosta säätiön ns. luvattomista ehtoollisen vietoista yksityiskodissa on seurannut runsaan uutisoinnin lisäksi kaksi tuomiokapitulin päättämää kurinpitotapausta mainittuihin pappeihin nähden määräajaksi tapahtuvin pappisvirasta pidättämisin. Asiat ovat vireillä hallintolainkäyttötuomioistuimissa. 4 Kesällä 2004 vihittiin papiksi Ruotsissa Missionprovinsenissa Suomessa toimivan Luther-säätiön palvelukseen ensimmäinen teologian maisteri. Tämä pappisvihkimyksen muualta kuin Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta hakemisen käytäntö näyttää tämänkin jälkeen jatkuneen. Kirkkojärjestyksen 5 luvun 8 :n mukaan toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan papin oikeuttamisesta toimittamaan pappisvirkaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa päättävät piispa ja tuomiokapituli. Säännöksen mukaan Suomessa voisi siten 10 piispaa ja 9 tuomiokapitulia oikeuttaa toimittamaan pappisvirkaa. Ilman tällaista hyväksymistä ei näillä säätiön papeilla ole pappisoikeuksia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. 5 On jopa todettu uskonnon ja omantunnon vapauden toteutuvan, jos he eroavat siitä kirkosta, jonka muutettua, uutta järjestystä he eivät katso voivansa hyväksyä ja liittyvät sellaiseen kirkkoon, jonka opin he voivat hyväksyä. OIKEUS 2/

3 tunnossaan toteamaan virkakysymyksessä sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän juridisilta perusteiltaan kestämättömäksi, painotti mietinnössä ilmaistua velvoitetta toimia yhteistyössä kirkossa ja seurakunnissa, korosti ongelmatilanteissa ensisijaisesti pastoraalisten keskustelujen ja piispallisen kaitsennan merkitystä sekä pyysi tuomiokapitulien lausuntoa mietinnöstä mennessä. Tiedotuksen näyttävästi esiin tuomat työryhmän kannat ovat synnyttäneet jossain määrin epäselvyyttä, mitä asiassa piispainkokouksessa on selvitystyön lisäksi päätetty. Lausuntokierroksella olevan piispainkokouksen asettaman työryhmän mietinnön liitteessä 1 on todettu ja ehdotuksina suositettu erityisesti naispappeuden aiheuttamiin jännitteisiin eräitä näkökohtia, jotka liittyvät pappisviran avaamiseen naisille, ponnen asemaan ja sen käsittämiseen, työnantajan velvollisuuksiin, piispan tehtäviin, työntekijän velvollisuuksiin ja työntekijän toimintavapauksiin sekä sanktioihin. 6 Vaikkei tuomiokapitulin lausuntoja työryhmän mietinnöstä olekaan vielä annettu, voitaneen mm. mielipidekirjoittelun perusteella todeta työryhmän ehdotusten jakaneen vahvasti mielipiteitä. Työryhmän esittämiä tulkintoja ja voimakeinojen käyttämistä kirkollisen mielipidevähemmistön vaientamiseen puoltavat ovat tervehtineet ehdotuksia ilolla. Mielipidevähemmistöön kuuluvien kirkon jäsenten taholta sen sijaan on kantautunut huoli työryhmän näkemysten johtamisesta ristiriitojen syvenemiseen ja kirkolliseen hajaannukseen. Oikeana ei ole pidetty mietinnön sisältämää kurinpidollista asennoitumista mielipidevähemmistöön jääneisiin nähden. Naisen pappisvirkaa vastustavalla on työryhmän mielestä vain mielipiteen vapaus, joka ei saa näkyä työtehtävissä eikä opetuksessakaan. Tällaista oikeuksien pirstomista on pidetty mahdottomana. Työryhmän linjaukset ovat vastoin perusoikeusjärjestelmän lähtökohtia siinä, ettei työryhmä ole edes pyrkinyt selvittämään, miten eri osapuolten perusoikeudet voitaisiin toteuttaa niin, ettei kenenkään perusoikeuksia loukattaisi tai ainakin haitat minimoitaisiin. Kun työryhmä näyttää keskittyneen vain yhden osapuolen perusoikeuksiin, ei vaihtoehtoisten järjestelyjen mahdollisuutta ilmeisesti ole pyritty selvittämään. 7 Työryhmä on perustanut kantansa keskeisesti siihen, ettei kirkolliskokouksen naispappeuspäätöksen yhteydessä hyväksymällä ponnella ole sen mukaan juridista merkitystä. Kuitenkin työryhmä on myöntänyt, ettei kirkon aikaisempi käsitys pappeudesta ole harhaoppi ja että ponnen avulla kirkolliskokous on ilmaissut naispappeutta vastustavan voivan jatkaa kirkon työssä. Hänellä on mielipiteen vapaus, mutta hän ei voi toimia kirkon ykseyttä vahingoittaen tai kieltäytyä minkään työtehtävänsä hoitamisesta. Työryhmä näyttääkin aivan erityisesti paneutuneen kiistan yhden osapuolen velvoitteisiin nimenomaan yleisen työelämää koskevan lainsäädännön perusteella. Työryhmä viittaa tasapuolisuuteen mm. sukupuolen perusteella, mutta tasapuolisuutta [ tasapainottelua ] mielipiteiden välillä se pitää lähinnä välillisenä syrjintänä. 8 Viralliset tuomiokapitulien lausunnot mietinnöstä saadaan loppukeväästä Kyrkpressen-lehden pyytämässä haastattelussa kiinni- 6 Työryhmän mietinnön ehdotukset ovat painottuneet toimeksiannon kahteen ensimmäiseen kohtaan. Johtamisen, työyhteisöjen ja työterveyden tai työhyvinvoinnin ongelmia ei ole niinkään nähty kirkon virkakysymyksessä mielipidevähemmistöön jääneiden kannalta. Työnantaja voi työryhmän mielestä siten velvoittaa henkilön oman vakaumuksen vastaisiin työtehtäviin ja ilmeisesti painostaakin. 7 Leino 2003, esim. s. 73, 166, 200 (alav. 510) ja Karapuu 1999, s mukaan todellisen vapauden turvaava perusoikeus edellyttää negatiivisen ja siihen sisältyvän oikeudellisen vapauden turvaamisen lisäksi vapauden käytön tosiasiallisten esteiden poistamista. Uskonnonvakaumuksen ja omantunnon suojan kohdalla tämän voisi katsoa edellyttävän vaihtoehtoisten järjestelmien luomista. 8 Piispainkokouksen työryhmän mietintö, s. 58. Työryhmän mielestä (s. 61) kirkon työntekijä ei voi käytännön työssään noudattaa sellaista yleisestä lainsäädännöstä tai kirkolliskokouksen päätöksestä poikkeavaa vakaumustaan, jolle ei ole lain turvaamaa suojaa. Kun työryhmän selvitettävänä on ollut nimenomaan kirkon tunnustukseen nähden sopusuhteessa oleva omantunnonarkuus, eikö työryhmän tehtäviin olisi kuulunut em. johtopäätöksestä johtuen sen selvittäminen, jollei työryhmän mielestä perustuslaki ja ihmisoikeussopimukset anna riittävää suojaa, miten tällainen kirkon tunnustuksen sisäinen omaatuntoa koskeva järjestely olisi lainsäädännöllä tai muuten järjestettävissä? Keskenään erisuuntaisten perusoikeuksien tarkasteluun ei ilmeisesti ole työryhmässä ollut halua. Perustuslain 22 kuitenkin velvoittaa kirkkoa tässä suhteessa. 246 OIKEUS 2/2006

4 tin huomiota eräisiin työryhmän selvitystyön ja ehdotusten kapea-alaisuuksiin. 9 Omantunnonkysymyksissä virkamiesoikeudellisen kurinpidon käyttämistä tai sillä uhkaamista on pidettävä ongelmallisena. Julkista valtaa edustavien viranomaisten velvollisuutena on perustuslain 22 :n nojalla turvata perustuslain ja ihmisoikeussopimusmääräysten toteutumista kaikkien osapuolten perusoikeuksia kunnioittaen. Myöskään mm. työsuojelusäädöksiä ei voida tarkastella vain yhden työntekijätahon työsuojelusta huolehtien tai vaatien velvollisuutta yhteistyöhön tai työtehtävien noudattamista vain yhden työntekijäryhmän osalta. Naispastoreiden syrjimistä ei voida mitenkään pitää hyväksyttävänä, mutta ei myöskään ole lupa syrjiä niitä kirkon jäseniä ja työntekijöitä, jotka omantuntonsa perusteella eivät pidä oikeana kirkkonsa tekemää virkaratkaisua. Työryhmän ehdotukset eivät ole ratkaisu omantunnonkysymykseen. Työryhmä on asenteellinen siinä, ettei kirkossa ole suoraa tai välillistä syrjintää esiintynyt vain suhtautumisessa naispastoreihin, vaan myös naispappeuteen kielteisesti suhtautuviin kirkon jäseniin. 10 Haastattelussa peräänkuulutinkin kirkon uskonyhteisökäsittämistä. Kirkon mielipidevähemmistön perusoikeuksia ei kuitenkaan toteuta pelkkä työryhmän esittämä mielipidevapauden olemassaolon vakuuttelu, jolla ei ole minkäänlaista liittymää uskonnon harjoittamisen sallimiseen. Perustuslain 11 :n mukainen omantunnon vapaus ei kuitenkaan ole pelkkä sisällyksetön periaatteellinen oikeus olla mitä mieltä tahansa, vaan siihen sisältyy myös oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa sekä oikeus saada ilmaista vakaumus. 11 Työryhmän mietinnössä on edellytetty jonkinlaista kaapissa elävää omantunnon mukaista vakaumusta. 12 Kysymys on kuitenkin kirkon jäsenistä, joilla on kirkon tunnustuksen mukainen kirkon enemmistön kannalta katsottuna erilainen, mutta omaantuntoon perustuva vakaumus kirkon pappisvirasta. 2. Kirkolliskokouksen pappisviran naisille avaamista koskeva päätös ja sen yhteydessä hyväksytty ponsi Marraskuun 6. päivänä 1986 kirkolliskokous hyväksyi äänin perustevaliokunnan mietinnön n:o 1 siihen sisältyvine kirkkolakimuutosehdotuksineen, jotka merkitsivät pappisviran avaamista naisille. Kirkolliskokous hyväksyi samassa yhteydessä myös piispa Yrjö Sariolan ehdottaman ja piispa Paavo Kortekankaan ym. kannattaman seuraavan lisäponnen äänin 85-9: Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa naispappeuskysymys nousi luvuilla kysymykseksi, jota ei voitu käsitellä lopullisesti yhden kirkolliskokouksen päätöksellä, vaan 9 Kyrkpressen /nr.8/2006. Syrjintä on ei-hyväksyttävää erottelua ihmisten kesken näiden välillä esiintyvien erojen vuoksi (Martin Scheinin 1999, s. 239). Välilliselle syrjinnälle on tyypillistä (muodollisen) yhdenvertaisen kohtelun ilmeneminen, vaikka ihmisten erilaisuus johtaakin tosiasiassa syrjiviin vaikutuksiin (Martin Scheinin 1999, s. 242). 10 Ks. Kotimaa Priscilla-yhdistyksen Soli Haverisen ja Majlis Janatuisen kirjoitus Heikan työryhmän ohjeet syrjivät myös naisia. 11 Ks. Leino 2002, (alaviitteet 721 ja 722), joissa viitataan omantunnonseikkoihin virkavelvollisuuskysymyksissä. Joissakin tapauksissa kieltäytyminen virkatehtävistä on ollut myös mahdollista omantunnonsyistä jopa yhteiskunnan palveluksessa. Vrt. kuitenkin oikeuskanslerin päätökseen nro 561, jonka mukaan ev.lut. kirkon [valtion palkkaamalla] piispalla ei ollut omantunnon syistäkään oikeutta kieltäytyä vihkimästä naisia papeiksi. Toisaalta kenelläkään ei ole katsottu olevan subjektiivista oikeutta saada pappisvihkimystä. 12 Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklan 9 on katsottu sisältävän myös indoktrinaatiokiellon henkilön altistamisesta käsittelyyn, jonka tarkoituksena on systemaattisesti muuttaa hänen vakaumustaan tai ajattelutapaansa (Leino 2003, 230). OIKEUS 2/

5 asiaan jouduttiin toistuvasti kirkolliskokouksissa palaamaan 13, kunnes syksyn 1986 kirkolliskokouksen määräenemmistöpäätöksellä pappisvirka avattiin myös naisille. Piispa Yrjö Sariola oli ryhtynyt pastoraaliseen toimintaan ristiriitojen välttämiseksi jo aloitteillaan, jotka johtivat Ilkon kurssikeskuksessa järjestettyihin eri näkemystä omaavien keskinäisiin neuvotteluihin virkakysymyksestä ja Näissä neuvotteluissa ei päästy yksimielisyyteen naispappeuden teologisista perusteista. Toisaalta olisi kaivattu vakuuttavia teologisia perusteita naispappeuden toteuttamiseksi, toisaalta uudistusta vastaan olevien katsottiin olevan velvoitettuja ilmaisemaan, miten kirkossa voitaisiin toteuttaa ympäröivästä yhteiskunnasta poikkeavaa järjestystä. Naispappeuden toteuttaminen edistyi monien mielestä liian hitaasti, mutta kuitenkin voidaan ratkaisuun liittyvien seurannaisvaikutusten osalta asian hektisissä ratkaisuvaiheissa katsoa toimitun paljolti sen luottamuksen varassa, että kun ratkaisu on tehty, siihen kaikki sopeutuvat. 14 Tässäkin yhteydessä voidaan nähdä piispa Yrjö Sariolan pyrkimys preventiiviseen siltojen rakentamiseen tilanteessa, jossa monia siltoja jouduttiin polttamaan, vaikkeivät henkilöt aina välttämättä riidelleet, vaan asiat. Kirkolliskokous hyväksyi marraskuussa vuonna 1986 vaadittavalla määräenemmistöllä kirkon virkakysymykseen liittyvän kirkkolain muuttamisen sekä käsityksen, ettei henkilön sukupuolella ole merkitystä pappisvirassa. 15 Kirkkolain sanamuoto ei sinänsä vuoden 1964 kirkkolaissa eikä vuoden 1869 kirkkolaissakaan käytännössä ilmaissut (jollei oteta huomioon vuoden 1964 kirkkolain 96 :n pappisvalan sanamuotoa veljellisen hyväntahtoisuuden osoittamisesta) papin sukupuolta. Asia nähtiin kirkon oppiin kuuluvaksi ja tämän vuoksi oli välttämätöntä, että kirkolliskokous ratkaisisi asian. Tämä voidaan nähdä kirkollis-kokousasiakirjoista (esim vuoden kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintö nro 2/1976, s. 3). Perustelut käsityksestä naispappeuspäätöksen kirkon oppiin kuulumisesta kuitenkin muuttuivat. Tämä johtui ilmeisesti määräenemmistövaatimuksesta ja muutosasian toteutumisen venymisestä. Vuosikymmen myöhemmin kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön nro 6/1986, s. 3 mukaan muutos pappeudessa ei merkinnyt opillista kannanottoa, vaan jonkin käytännön omaksumista; muutos koskee pelkästään kirkon ulkonaista järjestystä. On kuitenkin todettava, että nyttemmin yleinen käsitys on, että kirkon oppi ja konstituutio (Faith and Order) 16 tosiasiallisesti kuuluvat tähän yhteyteen. Siten vähitellen on palattu aikaisemmin itsestään selvänä pidettyyn käsitykseen pappeuden kuulumisesta kirkkomme oppiin ja kysymyksen papin sukupuolestakin ainakin välillisesti liittyvän siihen. Kirkolliskokouksen pappisviran avaamista koskevan päätöksen mukaan yksiselitteistä on, ettei naisten vihkimistä pappisvirkaan kirkossa pidetä enää kirkon opin vastaisena. Tästä kirkolliskokouksen kannanotosta ja sitä koskeneesta kirkkolainmuutoksesta ei kuitenkaan ole katsottu johtuvan myöskään kirkon opin vastaisuus käsitykselle pappeuden kuulumisesta Raamatun mukaan vain miehille. 17 Kirkolliskokous ei sen sijaan ole ilmaissut ja miten olisi voinutkaan että kirkon pappisviran raamatullisuuden kirkon aikai- 13 Kirkolliskokouskeskustelussa piispa Matti Sihvonen totesikin, ettei kirkossa haluttu ponnistella yhteisten teologisten perusteiden löytämiseksi, vaan tyytymättä kirkolliskokouksen päätöksiin virkakysymyksessä aloitteita pappisviran avaamiseksi naisille on tehty ehtimiseen. 14 Mikko Juva 1960, s kirjoittaa raamattukysymyksestä osoittaen 1890-luvun Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osalta kaikkialla länsimaissa puhjenneen kriisin liian syvälliseksi, jotta lujatahtoisenkaan piispan sana olisi voinut sen Suomen kirkossa torjua. Perustellusti voi sanoa 1980-luvun puolenvälin jälkeen tapahtuneen jotakin vastaavaa yhteiskunnan tasa-arvoajattelun vyöryttyä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. 15 Henkilön sukupuolella ei ole vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätöksen mukaan merkitystä sikäli, että pappina voi olla mies tai nainen. 16 Ekumenian yhteydessä Faith tarkoittaa kirkon oppia, dogmaa, dogmien kokonaisuutta ja sen julistusta ja tulkintaa. Order sisältää kirkkojärjestyksen lisäksi kaiken sen, mikä dogman lisäksi on kirkolle olennaista kirkkona, eli siis myös esim. kirkon viran, sakramentit ja jumalanpalveluksen (Teinonen 1972, s. 96). 17 Piispainkokouksen työryhmä on mietinnössään todennut kirkolliskokouksen päätöksen ja ponnen merkitsevän [vailla juridista merkitystä olevanakin ] sitä, että kumpikaan osapuoli naispappeutta vastustava tai sen hyväksyvä ei ole harhaoppinen. 248 OIKEUS 2/2006

6 semman tavan mukaan käsittävät olisivat luopuneet kirkon opista. Kirkolliskokoushan on lisäponnessaan nimenomaisesti ilmaissut, että kirkossa on jäseniä ja viranhaltijoita, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille. Ponnella ei ole juridista merkitystä. 18 Kirkolliskokouksen pappisvirkaa koskevan päätöksen yhteydessä hyväksymän lisäponnen merkityksestä on esitetty erilaisia käsityksiä. 19 Vaikka pontta ei kirkolliskokouksessa vuonna 1986 sisällytettykään kirkkolakiin, sitä pidettiin kuitenkin tärkeänä. 20 Ponsipäätöksen jääminen lain ulkopuolelle ei kuitenkaan merkitse sitä, toisin kuin esim. työryhmä esittää tai muuten on arveltu, ettei ponnella kaikesta huolimatta muuten voisi olla juridistakin merkitystä. Itse asiassa ei edes ole kovin relevanttia kirkon mielipidevähemmistön oikeuksien kannalta ja nimenomaan kirkko-oikeudellisesti, millaista juridista arvoa ponnella nähdään olevan. Tähän kysymykseen palataan tuonnempana, kun ensin on hieman tarkasteltu ponnen juridistakin arvoa. Kirkolliskokouksen keskustelupöytäkirjan mukaan ponnella pyrittiin pastoraalisiin päämääriin. Varmaankin useimmat puheenvuoron käyttäjät olivat lähinnä huolissaan torjuvasti naispappeuteen suhtautuvien pappien asemasta. Kuitenkin itse ponsiteksti ei rajaa ponnen pastoraalisia tavoitteita vain papistoon, vaan ulottaa sen kaikkiin kirkon jäseniin ja viranhaltijoihin. 21 Ponnesta käydyssä keskustelussa piispa Paavo Kortekangas painotti sitä, ettei ponsi olisi sääntö, vaan ennemminkin periaate. Tästä vedettiin keskustelussa se johtopäätös, ettei kysymys olisi niinkään oikeudellisesta normista. Piispa Paavo Kortekankaan pohdintaa ponnen luonteesta voidaan pitää sinänsä oikeaan osuvana, mutta oikeusteoreettisen tarkastelun kannalta on kuitenkin huomattava, että oikeuden käsittämisessä myös periaatteille on voitu antaa oikeudellisen normin merkitystä. Lisäksi lakeihinkin voi sisältyä säännösmuotoiluja, jotka ovat muodoltaan periaatteita. On huomattava, että myös hallinto-oikeudellisia periaatteita (vaikkeivät edes sisältyisi lakeihin tai muihin säädöksiin) on eräissä tapauksissa pidetty oikeudellisina normeina, jopa lainsäännösten veroisina oikeuskäytännössä. Etenkin tarkoitussidonnaisuuden periaatteeseen on oikeuskäytännössä liitetty lainsäännöksiin verrattavissa olevaa sovellettavuutta jo ennen periaatteen sisällyttämistä säädettyyn lakiin. 22 Kirkolliskokouksen ponsipäätöksen juridista merkitystä voidaan tarkastella myös oikeuslähdeopin kannalta. Kirkon oikeuden oikeuslähdeopin aiemmassa tarkastelussa 23 on kiinnitetty huomiota siihen, että myös kirkon tunnustuksella sekä kirkkojen välisillä julistuksilla, julkilausumilla ja sopimuksilla soft law -tyyppisenä aineistona voidaan nähdä merkitystä kirkkohallinto-oikeuden oikeuslähdeopin kannalta. Aivan viime aikoina on oikeusteoreettisessa tarkastelussa soft law -tyyppiseenkin aineistoon kiinnitetty erityistä huomiota kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. 24 Oikeussään- 18 Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus -työryhmän mietinnön s Kirkko ja perusoikeudet -kirjassani olen todennut, ettei tätä kirkolliskokouksen kannanottoa hyväksytty kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen otettavaksi. Leino 2003, s. 22, alav. 39 ja 256 ff. 20 Ponnen esittäjä piispa Yrjö Sariola totesi , ettei ponsi ole luonteeltaan juridinen, vaan ponnen tärkeä ulottuvuus on sen pastoraalisuudessa. Piispa Paavo Kortekangas puolestaan kannatuspuheenvuorossaan korosti ponnen merkitystä siinä, että eroista ja erilaisista näkökannoista huolimatta haluamme kuunnella toinen toistamme ja rakentaa yhteyttä. Enemmistön kannalla olleen edustaja Tapani Vuorelan pontta puoltavassa rohkeassa puheenvuorossa kuului jo 1990-luvun perusoikeuksien puolustajan ääni: Se tulkinta, jonka itse tälle annan, on yksikertaisesti se, että ketään kirkossa ei saa syrjiä. Myös naispappeuden vastustajalla on samat oikeudet kuin puoltajilla. Perinteisellä kannalla olevat eivät siis muodosta kirkossamme lainsuojattomien tai syrjittyjen ryhmää mielipiteittensä takia. 21 Ponnen sanamuoto ja siitä käyty keskustelu eivät rajanneet pontta myöskään ajallisesti, esim. muutamaan vuoteen muutoksen jälkeen, kuten on arveltu. Ponnen pastoraaliseen luonteeseen tällainen väliaikaisuus ei sopisikaan. 22 Mm. KHO T 4159 ja KHO 1976 II 38. Uotila ym. 1989, s Ks. myös mm. Raimo Siltala 2004, s , Petter Kavonius 2001, s ja Leino 2005, s. 30 ja 169. Nykyään hyvän hallinnon perusteista on säädetty hallintolain 434/2003 luvussa Leino 2002, s ja Leino 2005, s Tapio Määttä 2005, s on tarkastellut soft law -aineistoa mm. esimerkinomaisesti ympäristöpäätöksenteossa, mutta hänen tarkastelullaan on yleisempääkin painoarvoa muihinkin oikeudenaloihin nähden. OIKEUS 2/

7 töjen tavoin toimivia muodollisesti velvoittamattomia ohjausmuotoja voidaan pitää soft law -tyyppisenä aineistona. Kirkolliskokouksen ponsipäätöksen oikeuslähdearvon kannalta onkin kysyttävä, voitaisiinko ponsipäätöksellä nähdä olevan oikeudelliselta luonteeltaan soft law -luonnetta vahvempaakin oikeudellisen normin merkitystä. Tähän viittaisi ponnen syntyhistoria ja sen säännösfyysinen sijoittuminen ohjausmuotona samaan päätöksentekoyhteyteen ratkaistavana olleeseen kysymykseen nähden. Ponnelta ei ottaen huomioon sen syntyhistoria siten välttämättä puuttuisi muodollistakaan velvoittavuutta. Etenkin kirkko-oikeuden näkökulmasta niin voidaan todeta. Soft law -aineistonakin kirkolliskokouksen ponnella voitaisiin katsoa olevan sallitun tai heikosti velvoittavan oikeuslähteen arvoa. Ponnella on katsottava olevan merkitystä myös arvioitaessa kirkolliskokouksen näkemystä kirkon jäsenten ja työntekijöiden suhtautumisessa pappisviran avaamiseen naisille sekä sen aiheuttamia seurauksia. Kirkolliskokous on faktana ilmaissut, että muutoksesta huolimatta kirkossa on jäseniä ja viranhaltijoita, jotka eivät ole voineet hyväksyä pappisvirasta tehtyä muutosta. Kirkolliskokous on pitänyt tärkeänä, että myös heillä on toiminnanvapaus. Tämän tulisi ilmetä mahdollisuutena tulla vihityksi papiksi ja nimitetyksi kirkon eri virkoihin ilman syrjintää kirkossa. Kirkolliskokouksessa on mielletty jo ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta kirkon oppiin liittyvän asian kytkeytyvän myös keskeisten perusoikeuksien, ajatuksen, uskonnon ja omantunnon vapauteen. Kysymys on kirkon jäsenten omantunnonsuojaan perustuvasta toimintavapaudesta. Avoimen toimintamahdollisuuden tarpeen tunnustamisen voidaan katsoa merkitsevän kirkko-oikeuden kannalta, ettei pappisviran käsittämistä kirkon aikaisemmalla tavalla kirkon oppiin liittyvänä voida tulkita yksiselitteisesti vain virkavelvollisuuksien laiminlyöntinä pelkin virkamiesoikeudellisin perustein. Kirkko-oikeudellisemmin ja kirkon uskonyhteisönäkökulmasta tarkasteltuna ponsi merkitsee molemminpuolisia velvollisuuksia. Virkanäkemyksessään vähemmistössä kirkossa olevien on pyrittävä välttämään ristiriitaisuuksia ja toimimaan kirkossa ottaen huomioon sen, että kirkossa on tietoisesti haluttu kirkolliskokouksen päätöksellä toteuttaa heidän käsityksestään poikkeava papiksi vihkimisen järjestys. Erityisen vastuun papiksi vihkimyksistä kantavat piispat ja tuomiokapitulit, joten kirkolliskokouksen ponnessaan ilmaiseman tunnustuksen kirkon jäsenillä ja työntekijöillä esiintyvistä kahdesta erilaisesta käsityksestä koskien pappisviran hoitajan sukupuolta voisi katsoa vapauttavan kirkon jäsenet sekä kirkon nykyiset tai tulevat työntekijät velvollisuudestaan joko osoittaa tai olla osoittamatta hyväksymistään uudemmalle käsitykselle pappisviran hoitajan sukupuoleen nähden. Kuitenkin vapautuminen tästä vastuuntunnosta edellyttää kirkossa vapautta voida ilmaista käsityksensä asiasta ilman painostusta tai kirkon tai sen pappeuden ulkopuolelle joutumisella uhkaamista taikka muita haitallisia seuraamuksia. Piispainkokouksen työryhmänkin kannan voisi sanoa merkitsevän mietinnön sisältämistä sanamuodoista huolimatta ponnen juridisen arvon myöntämistä, koska sen sanotaan mietinnön mukaan vaikuttavan kirkossa mielipidevähemmistöön jääneiden mielipidevapauteen. Työryhmän selvitystyö ja siihen pohjautuvat ehdotukset painottavat kirkon sosiologisen yhteisön luonnetta ja yhden työntekijäryhmän virkavelvollisuuksien noudattamista. Asiassa, joka liittyy keskeisesti omaantuntoon, on kuitenkin enemmän kuin perusteltua tarkastella asiaa kirkko-oikeudellisesti ja painottaen kirkon uskonyhteisöluonnetta. Tällöin kirkolliskokouksen ponsikin saa merkitystä verrattuna sen työryhmän pohdinnoissa saamaan arvostukseen. Samaa on sanottava, jos pontta tarkastellaan perustuslain ja ihmisoikeuksien taustaa vasten. Tällöin voidaan jopa todeta kirkolliskokouksen päättäjien olleen perusoikeusajattelussaan aikaansa edellä. Työryhmän voidaan toki sanoa olevan siinä suhteessa oikeassa, ettei kirkon työntekijöiden virkatehtävistään kieltäytymistä voida perustaa kirkolliskokouksen ponteen. Mutta tällöin on kysyttävä, pitäisikö kieltäytymistä edes voida perustaa ponteen. Kysymys kirkon pappisvirkaa koskevassa omantunnonasiassa on 250 OIKEUS 2/2006

8 paljon enemmästä kuin vain virkamiesoikeudellisten velvoitteiden mahdollisesta laiminlyömisestä. Kirkon jäsenten omantunnonkysymykset liittyvät kirkon tunnustuksen yhteyteen eikä kirkolle voi olla yhdentekevää sellaisten työntekijöidensä asema, joille kirkon tunnustuspohja ja omaantuntoon kuuluvat kysymykset ovat kipeitä. Jopa yhteiskunta, joka toimii maallisen regimentin alueella, on luonut omantunnonkysymyksissä vaihtoehtoisten velvollisuuksien toteuttamisen mallin. Ponnen sisältö kirkon ykseyden vaalimisesta velvoittaa kirkkoa vaikkei pontta edes olisi kirkon tunnustuksen perusteella Kirkon tunnustukseen voidaan katsoa sisältyvän pyrkimys kirkon ykseyden vaalimiseen. 25 Opilliseen erimielisyyteen perustuvat kiistat tulisi siten kirkossa selvittää kirkon uskonyhteisöluonteen perusteella eikä ensisijaisesti vedoten yhteiskunnalliseen lakiin (kirkon ykseys sosiologisena yhteisönä) periaatteella kaikkien on noudatettava lakia, jos kysymys on kirkon oppiin pohjautuvasta omantunnon asiasta. Kirkon lähihistoriakin tuntee esimerkkejä kirkoista, jotka sosiologisen yhteisön luonteensa puolesta ovat korostaneet ykseyttä ja laillisuutta 26, mutta kadottaneet uskonyhteisöluonteensa kirkon arvopohjaan nähden. Perustuslain noudattamisen velvoitteen kirkolliskokouksen pontta tukeva vaikutus Kirkolliskokouksen virkakysymyksessä tehty ratkaisu tapahtui jo ennen hallitusmuodon vuoden 1995 perusoikeusuudistusta. Oikeastaan kirkolliskokouksen ponnen juridiseen merkitykseen liittyvän tarkastelun kannalta vielä tätäkin merkittävämpää on uuden perustuslain 22 :ään otettu säännös julkisen vallan velvoitteesta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimusten määräysten toteutuminen. On huomattava, ettei kysymys enää olekaan vuoden 1986 ponnen mukaisesti pelkästään siitä, että kirkko on halunnut osapuolille tähdentää keskinäisen kunnioituksen merkitystä. Perustuslaki velvoittaa lisäksi kirkkoakin turvaamaan näiden näkemysosapuolten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Kirkon on julkisen vallan edustajana turvattava toiminnassaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen kaikkien työntekijöidensä ja jäsentensä osalta. Perustuslain asettaman, ponteen nähden samansuuntaisen velvoitteen juridista luonnetta ei voida asettaa kyseenalaiseksi. Tämä on otettava kirkolliskokouksen ponsikeskustelussa huomioon perustuslain perusoikeuksien synnyttämänä vieteriukkoilmiönä. Piispainkokouksen työryhmän keskeiset ehdotukset koskevat kirkossa mielipidevähemmistöön jääneiden velvollisuutta noudattaa työja työsuojelulainsäädännön normeja. Tämä on tietenkin oikein. Mutta olisi ollut myös selkeämmin todettava, että sama lainkuuliaisuusvelvoite koskee mielipide-enemmistöön kuuluvia sekä myös koko kirkkoa. 3. Onko kirkko luopumassa kirkko-oikeudesta? Oikeutta ei ole vain se mikä näkyy, mikä on luettavissa esimerkiksi lakikirjasta tai oikeustapauskokoelmista. 27 Vaikka kirkko on osa julkishallintoa ja siihen sovelletaan julkishallinnon säädöksiä, kirkkolain säännökset muodostavat kuitenkin kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen ohella kirkkoa koskevan oikeudellisen normiston ytimen. Kirkkolakia sovelletaan kuten lakeja yleensäkin, mutta kirkon teologisesta olemuksesta johtuu, etteivät yleiset laintulkintaperiaatteet 25 Ks. esim. Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat Yksimielisyys 1580 sekä Augsburgin tunnustukseen yhtyneiden teologien keskuudessa kiistaa aiheuttaneiden uskonkohtien tiivistelmä, jossa tunnustus toistetaan ja kiistat kristillisesti selvitetään ja sovitaan Jumalan Sanan johdolla. Suom. Jyväskylä Kirkon ykseys on siten ennen muuta kirkon ykseyttä uskonyhteisönä. 26 Ks. esim. Murtorinne 1972, s. 183 (Bonhoeffer natsisaksan virallinen kirkko ja tunnustuskirkko). 27 Kaarlo Tuori: Kriittinen oikeuspositivismi 2000, s OIKEUS 2/

9 aina ole sellaisinaan sovellettavissa. Kirkosta kyseen ollen tarvitaan kirkko-oikeutta kirkon oikeuden käsittämiseksi. Käytännössä pappisvirkaa koskevat kysymykset ovat kirkon oppiperustaan liittyvinä tyypillisesti sisällöltään sellaisia, joita koskevien ongelmien selvittelyssä on otettava huomioon kirkko-oikeudellisia näkökohtia. Piispainkokouksen työryhmän mietinnön selvityksiä ja ehdotuksia tarkasteltaessa nousee väkisinkin esiin kysymys, onko kirkosta katoamassa kirkko-oikeuden merkityksen ymmärtäminen. Kirkkolakijärjestelmän mielekkyys on ollut kirkon kannalta siinä, että kirkosta lähtöisin olevia asioita, jotka koskevat kirkkoa itseään, on ollut mahdollisuus säännellä kirkon omasta aloitteesta. Tällöin on voitu määrittää kirkkoa koskevia oikeudellisia normeja niin, että kirkon oma arvopohja otetaan säännöksissä huomioon. Kirkkokurillisten toimien vaatiminen kirkon omaan arvoperustaan pitäytyvien jäsenten painostamiseen vaikuttaa kirkon uskonyhteisöluonteen hämärtymiseltä. Kirkko-oikeudellisen tarkastelun sijaan nostetaan tällöin pelkkä yhteiskunnallisten säädösten soveltaminen. Kuitenkin myös yhteiskunnan oikeudellisessa normistossa, kuten esimerkiksi perusoikeussäännöksissä, näissä kysymyksissä on havaittavissa useassa kohdin yhdensuuntaisuutta kirkon arvopohjan ja kansallisten sekä ylikansallisten perusoikeus- ja ihmisoikeustavoitteiden kesken. Tämä ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että kirkkojen elämässä tulee yhä ajankohtaisemmaksi kysymys, miten ovat soviteltavissa yhteen yhteiskunnassa kehittyvien arvostusten mukaiset oikeudet ja kirkon omasta arvopohjasta nousevat kirkon sisäisiksi katsottavat perustavaa laatua olevat oikeudet. Viimeksi mainituilla tarkoitan ennen muuta asioita, jotka kirkon jäsenille ja työntekijöille ovat omantunnonkysymyksiä ja nimenomaan vain Raamattuun, kirkon Raamatun mukaiseen oppiin ja sitä tulkitsevaan kirkon tunnustukseen kuuluvia. Kirkon arvopohjasta ja kirkon tunnustuksesta käsin tarkasteltuna kansallisen parlamentin säätämä tai valtioiden keskinäisesti sopima eivät muodosta omantunnon alueella korkeinta ohjetta. 28 Kirkkoon teologisena käsitteenä ja sen uskonolemukseen kuuluvana itsestään selvänä oikeutena on saada ilmaista Raamattuun ja sen mukaiseen oppiin sekä niitä tulkitsevaan kirkon tunnustukseen pohjautuva käsitys. Sen sijaan kenen käsitystä ja tulkintaa opista on pidettävä oikeana, on ollut kirkossa vaikeasti ratkaistava teologinen kysymys. Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että mitkä tahansa käsitykset ovat kirkon oppia sen Raamatun mukaisena oppina. 29 Kirkon olemukseen ei kuitenkaan voi kuulua ainakaan sen oppiperustan mukaisten käsitysten ja sen mukaan uskovien kirkon jäsenten kirkon ulkopuolelle sulkeminen. Omantunnonasioissa kestämätön on sellainen tutkimuksellinen lähestymistapa, jossa johtopäätökset tehdään lähinnä mielipidetiedustelun kautta yhteenlasketuista ristiriitatapauksista. Kirkossa ei ole viimeisten vuosien aikana ollut kovin suosittua olla julkisesti mielipidevähemmistöön kuuluva. On selvää, ettei tiedustelulla voida saada esiin tällaisen asian syvempää luonnetta. Selvitystyö voidaan tehdä myös yksipuolisesti, esim. viittaamalla samaan haastateltavaan useasti. Asia voi näyttäytyä siten mitättömämmältä ongelmalta kuin onkaan. Perusteetonta on myös kytkeä kirkon jäsenmäärän pienenemisuhka sellaiseen vakaumukseen, johon on kuitenkin sanottu olevan oikeus. Tällaisessa taloudellisen intressin punninnassa unohtuu kirkon tunnustuksen merkitys. Kirkkoa voidaan tunnustuksensa perusteella pitää konservatiivisena. Jos tämä sisältää uhkan kirkon jäsenmäärän pienenemiseen, sitä ei voida pitää yksittäisten kirkon jäsenten syynä. Pappisvirkakysymykseen liittyvien mielipide-erojen ratkaisuyritykset voimakeinoja käyttäen saattavatkin olla kirkon oppiperustaan liittyvinä törmäämistä jäävuoreen, josta pinnalle nä- 28 Kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 :n mukaan kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. 29 Kirkkolain 5 luvun 3 :n 2 momentissa on säädetty erityisestä menettelystä sen varalta, ettei pappi pysyisi kirkon tunnustuksessa. 252 OIKEUS 2/2006

10 kyy vain vaatimaton huippu. Parin vuoden sisällä on nähty, että tiedotusvälineissä kärjistetty tapaus voi hetkessä tuhota ruohonjuuritason rauhallisenkin työilmapiirin. Kirkon sisäiseen oppikysymykseen liittyvät ristiriidat eivät kuulu kirkon uskonyhteisöluonteen kannalta lainsäätäjälle eivätkä yleiselle tuomioistuimelle. 30 Kirkon käytännön elämässä nämä kysymykset ovat kuitenkin nivoutuneet kirkon hallinnon ja sen sosiologisen yhteisön hallinnon rakenteisiin. Hallintolainkäyttötuomioistuinten ja oikeusvalvontaviranomaisten kompetenssiin kuuluu ristiriitojen tarkastelu pelkästään voimassa olevien säädösten pohjalta. 31 Kirkon hallintolainkäyttöjärjestelmää on vastikään uudistettu siten, että hallinnolliset valitusasiat ohjautuvat pääosin yleisille hallintolainkäyttötuomioistuimille. Kirkon sisäistä oppia koskevien erimielisyyksien erotuomareina toimiminen ei varsinaisesti kuuluisi niille, koska etenkään nyky-yhteiskunnassa maallisten viranomaisten ei edes kohtuudella voida olettaa hallitsevan kirkon teologisen olemuksen ja hengellisen elämän tasoja, joihin myös kysymys kirkon pappisvirasta liittyy. Tosiasioiden vaikea tunnustaminen Naisten osuus kirkon papistosta kasvaa. Yleisesti tosiasiana voidaan myös todeta, riippumatta arvioitsijan käsityksestä pappisvirasta sinänsä, että papiksi vihityt naiset ovat kirkon hallintokäytännöistä saadun kokemuksen mukaan hoitaneet virkatehtävänsä moitteettomasti. Lähitulevaisuudessa naisten osuuden papistosta lisääntyessä muodostuu entistä haastavammaksi sen ratkaiseminen, miten papillisten tehtävien hoitaminen ilman yhteistyöhön pakottamista voidaan järjestää normaalin seurakuntatyön puitteissa, kun halutaan osoittaa hyvää tahtoa toisen huomioon ottamisessa. Erityisen ongelman muodostavat virkatehtävien järjestelyt sellaisissa seurakunnissa, joissa kirkkoherra itse ei katso voivansa hoitaa yhteisiä toimituksia papin virkaa hoitavien naisten kanssa. Toisaalta tosiasiana olisi hyväksyttävä myös se, että pappisvirkaan kirkon vanhemman käsityksen mukaan suhtautuvat ovat sinänsä ainakin pääosin erinomaisesti pappisvirkaan ja sen hoitoon sopivia ja sitoutuvia henkilöitä. Tähän liittyy myös kysymys siitä, onko jo liian myöhäistä toimia siten, ettei lopullista repeämää ordinaatiokoulutuksen ja pappisvihkimyksen kannalta muodostu tältä osin. Onko siten edes järkevää pakottaa osaa teologian opiskelijoista hakemaan pappisvihkimystään jostakin ulkomaisesta lähetysprovinssista tai muuten toisen maan kirkon piispalta? 32 Kysymys kirkon ykseyden vaalimisesta koskettaa jokaista kirkon jäsentä ja työntekijää. Yhtä asiaa eli kysymystä pappisviran hoitajan sukupuolesta voidaan ylikorostaa kirkkoa vahingoittaen. Kirkon ykseys on kirkolle uskonyhteisönä kirkon tunnustukseen sisältyvä pyrkimys. Yhdenmukaisuuden vaaliminen vaatimalla yksipuolisesti sokeata lainkuuliaisuutta ja alistumista omantunnonvastaisuuteen, merkitsee väistämättä ristiriitaa ja huonoa ennustetta kirkon ykseydelle. Työtoverin kutsumuksen halventaminen on hajottavaa, mutta sitä on myös sellainen opin valvonta, jossa toiminnan sisältönä on vaatimus Raamattuun perustuvan käsityksen oikaisemiseen. Kirkko on Raamatun mukaan yhdenasianliike kuitenkin vain siinä, että pelastus on annettu yhdessä nimessä Tämä ei tarkoita sitä, että suomalaisten hallintolainkäyttötuomioistuinten ratkaisuja olisi sinänsä tarpeen kritisoida siitä, että niillä olisi ollut pyrkimystä puuttua kirkon sisäisiin opillisiin asioihin. 31 Esim. KHO (taltio 2260), EOA , KHO (taltio 752). 32 Pysähdyttävänä ja kirkon ulkopuolella tapahtuneisiin käytäntöihin rohkaisevana saatettaisiin tältä osin kokea evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin kuuluvan Schmalkaldenin opinkohdan (Vihkimys ja virkaan kutsuminen 3) selostus: Siksi me tahdomme ja meidän tulee vanhan kirkon ja sen isien esimerkkiä noudattaen itse vihkiä kykeneviä henkilöitä virkaan. Siitä piispat eivät saa meitä kieltää eivätkä estää edes omankaan lakinsa mukaan. Sillä heidän lakinsa sanovat, että kerettiläistenkin virkaan vihkimät ovat vihittyjä ja pysyvät vihittyinä. Samoin pyhä Hieronymus kirjoittaa Aleksandrian seurakunnista, että papit ja saarnaajat johtivat niitä aluksi yhdessä, ilman piispoja (Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisu 138, s. 239). 33 Apt. 4:12. OIKEUS 2/

11 Lähteet Juva, Mikko: Valtiokirkosta kansankirkoksi. Helsinki Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. SLEYkirjat. Jyväskylä Karapuu, Heikki: Perusoikeuksien tausta ja yleinen sisältö. Teoksessa Hallberg, Pekka Karapuu, Heikki Scheinin, Martin Tuori, Kaarlo Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet, s Juva Kavonius, Petter: Oikeusperiaatekin velvoittaa! Saarijärvi Leino, Pekka: Kirkkolaki vai laki kirkosta. Hallintooikeudellinen tutkimus kirkon oikeudellisista normeista. Vammala Leino, Pekka: Kirkko ja perusoikeudet. Saarijärvi Leino, Pekka: Kirkon oikeudelliset normit. Saarijärvi Leino, Pekka: Preservation of church unity and the protection of conscience and other basic rights. Pohjoismaisessa seminaarissa Brysselissä pidetty esitelmä. Murtorinne, Eino: Risti hakaristin varjossa. Saksan ja Pohjoismaiden kirkkojen suhteet Kolmannen valtakunnan aikana Helsinki Määttä, Tapio: Soft law kansallisen oikeuden oikeuslähteenä. Tutkimus oikeudellisen ratkaisun normipremissin muodostamisen perusteista ympäristöoikeudessa. Teoksessa Oikeustiede Jurisprudentia, Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen vuosikirja XXXVIII, s Jyväskylä Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa. Edita Siltala, Raimo: Oikeudellinen tulkintateoria. Jyväskylä Scheinin, Martin: Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (PL 6 ). Teoksessa Hallberg, Pekka Karapuu, Heikki Scheinin, Martin Tuori, Kaarlo Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet, s Juva Teinonen, Seppo A: Symboliikan peruskurssi. Helsinki Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Helsinki Työn johtaminen, työyhteisöjen kehittäminen ja työturvallisuus. Piispainkokouksen asettaman työryhmän mietintö OIKEUS 2/2006