KSLAPE-tiimi. Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi (KSLAPE)
|
|
- Lauri Pauli Parviainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KSLAPE-tiimi Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi (KSLAPE)
2 KSLAPE, TYÖSUUNNITELMA Hankkeen päätavoite on saavuttaa integroitunut ja vaikuttava hyvinvointityö. Palvelut ovat nivoutuneet integroiduiksi palvelukokonaisuuksiksi, niiden saatavuus on parantunut ja palveluntarpeet tunnistetaan viipymättä. Osallisuutta lisäävät vaikuttamiskeinot ovat käytössä. Palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavista palveluista ennaltaehkäisevien palveluiden piiriin. Kaikessa päätöksenteossa on mukana lapsivaikutusten arviointi ja lapsistrategia tunnetaan laajasti. Lapsi- ja perhepalveluiden kustannusten kasvu on pysähtynyt. Työntekijöiden hyvinvointi ja työn mielekkyys on lisääntynyt.
3 Lapsen oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistava toimintakulttuurin muutos Kansallinen kehittämistyö mm. lapsibudjetointi (Itla, SITRA, MLL, Unicef), työvälineet seurataan ja viestitään Perheystävällinen työpaikka (Työterveyslaitos) Sähköinen kysely väliaikaishallinnon / maakuntahallinnon työtekijöille ja yrityksille, (järjestö?) Esimiesten työpajatyöskentely Lapsiystävällinen kunta toimintamalli (Unicef) Seurataan ja viestitään kehitystyöstä Keski-Suomen lapsiohjelma (Haukkalan Säätiö) Päivi Kalilainen
4 Osatoteuttajien lyhyt tilannekatsaus MLL Järvi-Suomen piiri: Lapsivaikutusten arviointi (koulutus ja työvälineet) ja Perhekeskustoimintamalli (asukasosallisuus, monikulttuurisuus) Hankekoordinaattori Anu Piispanen aloittanut työt 5/2017 Kesli ja Likes: Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten jalkauttaminen ja kouluikäisten lasten harrastustoiminnan aktivointi Työpajat päivähoidon henkilöstölle (19 tilaisuutta, 300 osallistujaa) Kokeilukuntien avaustapaamiset ja avainhenkilöiden tapaamiset Suunnitelma harrastustoiminnan nykytilan kartoittamisesta Viestintäsuunnitelma
5 SUUNTA-hanke (ESR), Jamk (2017) ja Nuorten Ystävät ( ): nuorten valmiudet työelämään ja vanhemmuuden tuki Suunta-ryhmät kevät 2017: Jyväskylä, Pihtipudas, Äänekoski + asiakasrekry Keuruu, Suolahti, Joutsa Perhehoidon järjestöt: perhehoidon kehittämiskokonaisuus, kokemusasiantuntijuus, vertaisarviointi Asiantuntijapalvelut / osallisuus Suunnittelukokoukset Koske: jalkautuvat palvelut, erityispalvelujen tuki lähipalveluihin, moniammatillinen konsultaatioryhmä Yhteistyökokoukset, lausuntovalmistelu, OT-tukikeskus
6 Familyroom: digitaalinen perhekeskus, seurakuntien palvelut Asiakaskyselykampanja Sisällöntuottajaverkoston koonti käynnistymässä JAMK: hankkeen kokonaisarviointi Arviointisuunnitelma ekoutsi, arviointiverstas 9.6. Perhetutkimuskeskus: Perhekeskustoimintamallin arviointi Arviointisuunnitelma rakentumassa
7 Osakokonaisuuksien nykytila ja toimenpiteet Kehittämiskoordinaattoreiden tilannekatsaus ohrylle
8 Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuus valtakunnallisessa LAPE-hankesuunnitelmassa TAVOITTEET: 1) Varhaiskasvatus-, koulu- ja oppilaitosympäristöt ja -yhteisöt ovat hyvinvointia vahvistavia ja yhteisöllinen työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista. 2) Hyvinvointia vahvistetaan yksilöllisesti lapsen tai nuoren tarpeisiin räätälöidyn työn ja palvelujen avulla.
9 Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuus valtakunnallisessa LAPE-hankesuunnitelmassa Vahvistetaan yhteisöllistä hyvinvointityötä sekä kehitetään sen sisältöjä ja toimintatapoja. Yksilökohtaisen opiskeluhuoltotyön sisältöjä syvennetään ja toimintatapoja kehitetään. Kehitetään valtakunnallisesti sähköisiä palveluja ja menetelmiä sekä tuetaan niiden käyttöönottoa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulujen ja oppilaitosten hyvinvointityön tueksi Tunnistetaan yhteisölliseen ja yksilökohtaiseen työhön liittyviä osaamistarpeita ja järjestetään tarvittavaa koulutusta. Toteutetaan maakuntakohtaiset pilotit, joissa kehitetään useamman kunnan alueella varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitosten yhteisöllistä ja yksilökohtaista työtä. Työskentelyyn liitetään kunnan opiskeluhuollon ohjausryhmät kunnissa.
10
11 Matalan kynnyksen palvelut Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Vaihe 1 Kevät 2017 Vaihe 2 Kesä-syksy Vaihe 3 Syksy 2017-syksy 2018 Vaihe 4 Syksy/talvi 2018 Työskentelyn käynnistäminen ja yhteydenotot kuntiin Kuntavierailut, toimijoiden tapaaminen ja verkostoituminen Maakunnallinen yhteistyö ja toiminnan käynnistäminen maakunnallisella tasolla LAPE-muutosohjelman toteutuminen käytännössä 1. Tiedottaminen kuntiin, alustavia yhteydenottoja, suunnittelussa mukana olleiden konsultointi. 2. Hankemateriaaliin tutustuminen (LAPE/KSLAPE, K-S 2020) 3. Keskeisten toimijoiden kartoittaminen 4. Osatoteuttajien suunnitelmiin tutustuminen 5. Etenemisaikataulun suunnitteleminen 1. Kuntavierailut ja yhteydenotot keskeisiin toimijoihin 2. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien kartoittaminen 3. Verkostotyöskentely 4. Kasvatuskumppanuus/kasvatusyht eistyö -koulutustarpeiden kartoittaminen (II) 5. Ennaltaehkäisevien hyvien käytäntöjen kartoittaminen (I) 6. Joustavan koulupäivän ja kuntouttavan iltapäivätoiminnan toteuttamisen selvittäminen (I) 7. Palvelujen jalkauttamisen hyvien käytäntöjen kartoittaminen (III) 1. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden ja vaikuttamisen tukeminen 2. Osallisuuden, vuorovaikutusosaamisen ja tuen tarpeen arviointiin liittyvien koulutusten toteuttaminen (II) 3. Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevien toimintamallien ottaminen käyttöön kasvuyhteisöissä (I) 4. Erityistason integraation toteuttaminen matalan kynnyksen palveluissa (III) 5. LAPE-kehittämiskokonaisuuksien yhteen tuonti (myös toimintakulttuurin muutos ja sähköiset palvelut) ARVIOINTI 1. Maakunnan yhteinen lapsistrategia ohjaa toimintakulttuurin muutosta 2. Maakunnallinen perhekeskusmalli otetaan käyttöön 3. Matalan kynnyksen palvelut ja erityis- ja vaativan tason palvelut on sovitettu yhteen 4. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden toteutuminen on mahdollistettu sekä kunnallisella että maakunnallisella tasolla
12 Osa-alue I: Yhteisöllisen hyvinvointityön edistäminen kasvuyhteisöissä 1/4 Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevan toimintakulttuurin vahvistaminen Hyvien käytäntöjen alustava kartoittaminen 05/2017 käynnistyneiden LAPE/perhekeskus- kuntakäyntien yhteydessä. Lasten ja nuorten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet ja vaikuttamisen eri tasojen ymmärtäminen ja hyödyntäminen lasten ja nuorten kuulemisessa, mm. Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa hankeyhteistyö, maakuntapäivä 10/2017. Varhaiskasvatus/koulu/oppilaitos työntekijöiden osallisuuden edistäminen, kuntakäynnit/työpajat/verkostotyöskentely yhdessä muutosagentti Hanna Hämäläisen kanssa syksyllä Järjestöjen roolin vahvistaminen hyvinvointityössä, maakunn. yhteistyötapaaminen Joustavan koulupäivän, kerhotoiminnan lisäämisen ja kuntouttavan iltapäivätoiminnan pilotoinnista kiinnostuneiden tahojen kartoittaminen ja työryhmien perustaminen.
13 Osa-alue I: Yhteisöllisen hyvinvointityön edistäminen kasvuyhteisöissä 2/4 Yhteisöllisen oppilashuollon kehittäminen Yhteistyötapaamiset koulujen henkilökunnan kanssa, yhteisölliseen työhön liittyvien kehittämis- ja osaamistarpeiden tunnistaminen, näkemysten kerääminen mm. maakunn. kouluspykologien ja kuraattoreiden työkokouksissa 06/2017, kehittämistarpeisiin perustuvien monitoimijaisten työryhmien perustaminen. Kunnan hyvinvointisuunnitelman työstämisen tuki, tarpeiden kartoitus kuntakäynneillä, Jkl:n hyvinvointisuunnitelmaverstas Tilojen terveellisyyden edistäminen, Tilat ja hyvinvointi yhteistyökokous mm. Jyväskylän kaupungin ympäristöterveydentarkastaja, vanhempien/asiakkaiden edustus (Vanhempainfoorumi, asiakasraati?), järjestötoimijoita, kesä/syksy 2017.
14 Osa-alue I: Yhteisöllisen hyvinvointityön edistäminen kasvuyhteisöissä 3/4 Lasten ja nuorten hyvinvointia tukeva vapaa-aika (mm. harrastustoiminta) Harrastusten (mm. liikunta, taide ja kulttuuri) tavoitettavuuden parantaminen, yhteistyökokoukset: maakunn. kuntien kulttuurihyvinvointisuunnitelmatyöryhmä , Kesli/Likes osatoteuttaja-yhteistyötapaaminen ja hyvinvointia tukeva Jokaiselle lapselle mahdollisuus harrastukseen pilotointi Karstula/Keuruu/Laukaa, yhteistyötapaaminen Tilojen avaaminen kuntalaisten harrastus- ja vapaa-ajankäyttöön, hyvien mallien kartoittaminen kuntakäynneillä, Jyväskylän alueellinen pilotoinnin yhteistyötapaaminen (Tilakeskus, kulttuuri- ja liikuntatoimi, MLL, ympäristöterveydentarkastaja, alueellinen perhekeskus) Järjestöyhteistyö (maakunn. järjestötapaaminen ) ja yhteistyö mm. parannetaan taiteen ja kulttuurin saatavuutta kärkihankkeen kanssa, muutosagentti linkkinä.
15 Osa-alue I: Yhteisöllisen hyvinvointityön edistäminen kasvuyhteisöissä 4/4 Vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä ja osallisuuden edistäminen Lasten vanhempien osallisuuden edistäminen ja kytkeminen osaksi yhteisön hyvinvointityötä, vanhempien keskinäisen verkottumisen ja vertaistuen vahvistaminen: yhteistyötapaaminen Jkl:n Vanhempainfoorumin kanssa , vuotuisen foorumin järjestäminen 10/2017 teemalla yhteisöllisyys (mahd. laajentaminen valtakunnalliseksi). Hyvien käytäntöjen ja menetelmien kartoittaminen ja jalkauttaminen, esim. osatoteuttaja MLL:n ja Vanhempainliiton hyvinvointia edistävät vanhempainiltamallit, osatoteuttaja KESLI/LiKes:n liikunnalliset vanhempainillat hyvinvoinnin edistäjinä. Kehitetään osallisuutta tukevia, vuorovaikutuksellisia ja innovatiivisia työmuotoja, myös digitaalisia: Kehittämistyötä tehdään yhdessä lasten, nuorten ja vanhempien sekä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, koulun ja oppilaitosten henkilöstön kanssa.
16 Osa-alue II: Työntekijöiden osaamisen vahvistaminen (vuorovaikutus, tuen tarpeen arviointi, osallisuus, oman työn kehittäminen) 1/3 Koulutustarpeiden arviointi Aiempien koulutusten alustava kartoittaminen 05/2017 käynnistyneiden LAPE/perhekeskus- kuntakäyntien yhteydessä, noussut esiin mm. lapset puheeksi menetelmän lisäkoulutus- ja juurruttamistarve (vanhemmuuden työkalupakki tulossa tueksi). Tuen tarvetta ilmaistu myös kuntien hyvinvointisuunnitelmien laatimisen suhteen. Henkilökunnan oman osallisuuden vahvistaminen (esim. oman työn arvioinnin ja kehittämisen tuki) Varhaiskasvatus/koulu/oppilaitos työntekijöiden osallisuuden edistäminen, kuntakäynnit/työpajat/verkostotyöskentely yhdessä muutosagentti Hanna Hämäläisen kanssa syksyllä Käytössä olevien työn kehittämismenetelmien ja käytäntöjen ja tarpeiden kartoittaminen.
17 Osa-alue II: Työntekijöiden osaamisen vahvistaminen (vuorovaikutus, tuen tarpeen arviointi, osallisuus, oman työn kehittäminen) 2/3 Yksilökohtaisen oppilashuollon kehittäminen (kouluterveydenhuolto, psykologi- ja kuraattoripalvelut ja monialainen asiantuntijaryhmä) Yhteistyö koulujen henkilökunnan kanssa, yhteisölliseen työhön liittyvien kehittämis- ja osaamistarpeiden tunnistaminen, näkemysten kerääminen mm. maakunn. kouluspykologien ja kuraattoreiden työkokouksissa 06/2017, kehittämistarpeisiin perustuvien monitoimijaisten työryhmien perustaminen. Tähän linkittyen kouluikäisten perheohjaamisen kehittäminen Jyväskylässä, yhteistyötapaaminen ja ohjausryhmä Lisäksi kuntien toimivien mallien kartoittaminen.
18 Osa-alue II: Työntekijöiden osaamisen vahvistaminen (vuorovaikutus, tuen tarpeen arviointi, osallisuus, oman työn kehittäminen) 3/3 Esiopetuksen yksilökohtaisen opiskeluhuollon mallintaminen Kasvuympäristöihin sopivien varhaisen tuen ja hoidon käytänteiden mallintaminen Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltoryhmän paikallisen työskentelymallin laatiminen. -> Soveltuvien työryhmien kokoaminen lasten, nuorten ja perheiden osallisuus huomioiden.
19 Osa-alue III: Integraatio erityis- ja vaativan tason palveluihin 1/2 Hyvien palveluiden jalkauttamiskäytäntöjen kartoittaminen ja mahdollinen pilotointi kunnissa. Alustavaa kartoitusta kartoittaminen 05/2017 käynnistyneiden LAPE/peke - kuntakäyntien yhteydessä. Hyvistä käytännöistä viestiminen toimijoille ja toimijoiden välillä Nykyisten yhteistyö- ja viestintäverkostojen kartoittaminen ja viestimiseen/verkostotyöskentelyyn liittyvien tuen tarpeiden selvittäminen. Toimintaympäristöjen mahdollisuuksien ja rajoituksien kartoittaminen Alustava kartoittaminen 05/2017 käynnistyneiden LAPE/peke -kuntakäyntien yhteydessä.
20 Osa-alue III: Integraatio erityis- ja vaativan tason palveluihin 2/2 Oppilashuollon ja erityistason palvelujen ja esiopetuksen/koulun/oppilaitosten yhteistyökäytänteiden kehittäminen paljon tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä tarpeita vastaaviksi Yhteistyö koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa oppilaan vaikeuksien tunnistamisessa ja hyvinvoinnin tukemisessa (Keski-Suomen vahvan osaamisen hyödyntäminen), mm. Aikuisuuden kynnyksellä toiminta, kumppanuusverkoston kanssa yhteistyössä toteutettava työpajapäivä alakoulusta yläkouluun siirtymisen tueksi. Digitaaliset palvelut Kootaan paikallisesti käytettävissä oleva palveluvalikoima sähköisessä muodossa yhteen sekä ammattilaisten että asiakkaiden tarpeisiin (aiemmin kehitettyä mm. Perhekompassi, Apua koulunkäyntiin ja Nepsy-hoitopolku).
21 Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin rakenteen luominen ja käyttöönotto Palvelukokonaisuus/palveluverkosto; tehtävät, toimintaperiaatteet, palvelukäytännöt; organisoituminen, johtaminen, yhteensovittaminen; yhteistyörakenteet; osaamistarpeet Avoimen kohtaamispaikan mallintaminen Perhekeskustoimintamallin osakokonaisuudet Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Eroauttamisen palveluilla kohti yhteistyövanhemmuutta Lähisuhde- ja perheväkivallan ennalta ehkäisevä, matalan kynnyksen työ Näyttöön perustuvan varhaisen tuen, hoidon ja vanhemmuustaitojen työkalupakki Turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajalasten tuki ja palvelut (Mukailtu THL/Marjatta Kekkonen 2017) Yhdyspintatyöskentely Lasten ja aikuisten varhainen tuki ja hoito, mm. palveluun pääsy, palveluohjaus, arviointi, avun ja tuen tarjonta 21
22 Vaihe 1 Matalan kynnyksen palvelujen verkostoiminen: Keski-Suomen perhekeskustoimintamalli (luonnos) Yhteydenotot kuntien avainhenkilöille: Orientaatio, etenemisaikataulun sopiminen (huhtikuu 2017) Vaihe 2 Video- tai puhelinneuvottelut, vierailut kunnissa Vanhojen/nykyisten PEKE suunnitelmien läpikäyminen Perhekeskustoimintamalli toimijat, tilat, sisällöt, vastuut, etenemissuunnitelma Kuntakohtaiset kuvaukset (touko-kesäkuu 2017) Vaihe 3 PEKE toimeenpanosuunnitelmien osakokonaisuuksien kytkeminen KUNTIEN PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIIN 1. PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN RAKENTEEN LUOMINEN JA KÄYTTÖÖNOTTAMINEN 2. Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen 3. Erotilanteen palveluilla kohti sovinnollisuutta 4. Lähisuhde- ja perheväkivallan ennaltaehkäisy 5. Turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuton asiat 6. Näyttöön perustuvan varhaisen tuen, hoidon ja vanhemmuustaitojen työkalupakki Muiden kehittämiskokonaisuuksien ja PEKEN integroiminen toisiinsa Vaihe 4 YHTEINEN TOIMINTAMALLI KÄYTÖSSÄ Uudenlainen toimintakulttuuri Matalan kynnyksen palveluiden sekä erityis- ja vaativan tason palveluiden yhteen sovittaminen Toimeenpanon jatkaminen Toimeenpanosuunnitelmien toteuttaminen Maakunnallisen mallin kuvaus ja jatkosuunnitelma Kevät 2017 Kevät-Kesä 2017 Syksy Syksy (elokuu marraskuu 2018)
23 Eroforum Erotilanteen palveluilla kohti sovinnollisuutta Sisältö/tehtävä Vaihe 1 Vaihe 2 Vaihe 3 Ohjausryhmä Nykytilan kuvaus 1. Yhteydenotot kuntiin ja muihin toimijoihin, selvitystyö Kevät-syksy 2017 Koulutukset Muut koulutukset Vanhemmuussuunnitelma (HUOM! Opinnäytetyö) Perhekompassi - Apuaeroon.fi Seminaari 1 - Lapsi Kuokkalan kirkko Tiedottaminen 1. Kokeilukäyttö - Tiedottaminen kunnille - Pilottikunnat/-toimijat: Laukaa, Muurame, muut? Syksy Kevät 2018 Selvitystyö, tiedottaminen 2. Kuvaus maakunnan eropalveluista Kevät 2018 Seminaari 2 - Vanhemmat Kevät 2018 Tiedottaminen 2. Muutostarpeet ja vaikuttavuus - Webropol-kysely Syksy 2018 Tietojen täydentäminen, tiedottaminen 3. Eropalveluiden kehittämiskokonaisuuden jatkosuunnitelma Syksy 2018 Seminaari 3 - Toimijat Syksy 2018 Tiedottaminen 3. Vanhemmuussuunnitelman käyttöönotto maakunnassa - Päätös/linjaus Syksy 2018 Tiedottaminen Osallisuus,kokemusasiantun Opinnäytetyö (vanhemmuus- Toteutus Julkaisu
24 Millainen perhekeskustoimintamallimme on? Verkostomainen, fyysinen, sähköinen, hybridi Ketä perhekeskustoimintamalliimme kuuluu? Mitkä ovat meidän vahvuudet ja osaaminen? Millaista osaamista pitäisi vahvistaa, millaista resurssia tarvitsemme? Kuinka etenemme, kenen kanssa?
25 Hankasalmi Tapaaminen (aika muuttuu) Perhekeskustoimintamallin Joutsa / Luhanka Tapaaminen eteneminen kunnittain Jyväskylä Tapaaminen Tapaaminen Jämsä Tapaaminen (aika muuttuu) Kannonkoski Tapaaminen Videoneuvottelu Karstula Tapaaminen Keuruu Tapaaminen Tapaaminen Kinnula Tapaaminen Kivijärvi Tapaaminen Konnevesi Tapaaminen Kyyjärvi Tapaaminen Laukaa Tapaaminen Multia Tapaaminen Muurame Tapaaminen Petäjävesi Tapaaminen Pihtipudas/Viitasaari Tapaaminen Saarijärvi / Saarikka Tapaaminen Toivakka Tapaaminen Uurainen Tapaaminen Äänekoski Tapaaminen Prosessimainen - Kuntakohtainen; erityispiirteet, tarpeet, vahvuudet huomioiden - Kehittämiskoordinaattorit kuntien apuna ja tukena mallin rakentamisessa / käyttöönottamisessa - Tavoitteena maakunnallinen perhekeskustoimintamalli; yhteiset arvot ja periaatteet, toimintatavat Perhekeskuskehittämiskoordinaattorit Sari Paananen sari.h.paananen(at)jkl.fi Puh , Petri Oinonen petri.oinonen(at)jkl.fi Puh ,
26 ARVIOINTI Vaihe 1 Kevät syksy 2017 Erityis- ja vaativimman tason palvelut -KSLAPE-muutosohjelman toteutuminen käytännössä Vaihe 2 Kevät 2018 Vaihe 3 Syksy/talvi 2018 Työskentelyn käynnistäminen ja yhteydenotot kuntiin 1. Yhteydenotot ja kuntakäynnit, suunnittelussa mukana olleiden tapaamiset. 2. Keskeisten toimijoiden kartoittaminen ja teemakohtaisten (perhetyö ja kuntoutus, systeeminen sosiaalityö, perhehoito, laitoshoito/sijaishuollon ohjaus ja valvonta, monitoimijainen arviointi, pitkäaikaissairaat lapset) työryhmien ja pilottien käynnistäminen 3. Osatoteuttajien tapaamiset ja yhteistyösuunnitelman teko 4. Etenemisaikataulun selventäminen 5. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus, asiantuntijapalvelut Maakunnallisen yhteisyön ja pilotointien jatkaminen 1. Integraation edistäminen yhdyspinnoissa perustason (perhekeskus ja kouluvarhaiskasvatus) kanssa 2. Toimintakulttuurin muutos ja sähköiset palvelut kokonaisuuksien edistäminen yhteistyössä toimijoiden (mm. JAMK) ja muiden koordinaattorien kanssa 3. Osallisuuden edistäminen yhteistyössä toimijoiden (lapset, nuoret pereet, kunnat jne) sekä yhteistyökumppanin (Pesäpuu) kanssa 4. Yhteistyö Jyväskylän yliopiston kanssa (systeeminen sosiaalityö, perhehoito) 5. Maakunnallisen yhteistyön ja pilotointien jatkaminen ja etenemisestä viestintä, pilottien laajentaminen osaamisverkostoiksi? 6. Koulutukset (jo vaiheessa 1) Kehitetyt toimintamallit osaksi rakenteita ja arjen työtä 1. Reflektointi: Pilotointien koonti, arviointi (prosessina) ja hyvien käytänteiden levittäminen ja käyttöönotto, mihin jatkossa on keskityttävä? 2. Tuki muutostyölle jatkossa? suunnitelma
27 TYÖSUUNNITELMA, ERITYIS- JA VAATIVA TASO OSA-ALUE Työrukkanen Monitoimijainen perhetyö ja - kuntoutus Suunnittelutapaaminen Tuas / Paatti tapaaminen Teemaryhmä (Pilottikunnat + keskeiset yhteistyötahot) Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma Monitoimijainen arviointi Maakunnallinen monitoimijainen koulutus Yhteistyö pilottikuntien kanssa, esim. Jkl 14.6., yhteiskehittämispäivä THL (ei vielä vahvistettu) Yhteistyö JAMK:n kanssa Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma Systeeminen sosiaalityö Pilotointi käynnistynyt THL:n koulutuksella toukokuussa 2017 (Jyväskylä + Saarikka) Valtakunnallinen tapaaminen Pilotointi jatkuu syksy 2017, maakunnallinen osaamisverkosto/koulutus Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma
28 TYÖSUUNNITELMA, ERITYIS- JA VAATIVA TASO OSA-ALUE Työrukkanen Vammaiset lapset ja nuoret Maakunnallinen vammaispalvelutyöryhmä Maakunnallinen vammaispalvelutyöryhmä Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma Yhteistyöpalaveri Vaalijalan kanssa Pitkäaikaissairaat lapset ja nuoret Maakunnallinen yhteistyötapaaminen Yhteistyötapaaminen Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma Maahanmuuttajaperheet, yksin tulleet turvapaikanhakijalapset ja -nuoret Yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa, suunnitelma Seminaari yhteistyössä ELYkeskuksen kanssa syksy 2017 Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma
29 TYÖSUUNNITELMA, ERITYIS- JA VAATIVA TASO OSA-ALUE Perhehoito (maakunnallinen perhehoidon toimintamalli) Työrukkanen Maakunnallinen yhteistyötapaaminen Toinen maakunnallinen yhteistyötapaaminen Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma Sijaishuollon ohjaus ja valvonta Maakunnallinen sijaishuollon laitostapaaminen Maakunnallinen sijaishuollon laitostapaaminen Pilotointi, arviointi, jatkosuunnitelma, yhteistyö JAMK:n kanssa Osaamis- ja tukikeskusverkosto (vaativan erityistason palvelut) Valtakunnallinen tapaaminen Valtakunnallinen tapaaminen OT-keskus- aluetapaaminen Pienemmät alueelliset ja/tai teemakohtaiset työryhmät
30 TYÖSUUNNITELMA, ERITYIS- JA VAATIVA TASO OSA-ALUE Osallisuus, kokemusasiantuntijuus Korkeakouluyhteistyö (tutkimus, käytännön harjoittelu) Kokemusasiantuntijat mukana kaikissa teemaryhmissä Asiantuntijapalvelut Koulutukset, integraatio ja sähköiset palvelut Esim. yhteiskehittämispäivät, yhteistyö JAMK:n ja erikoissairaanhoidon kanssa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE
Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Tutkijatapaaminen 30.11.2017 Lapsiystävällinen maakunta Lapsiystävällinen maakuntastrategia, lapsibudjetointi
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM
Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto
Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen
LAPE-hanke
www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite
Keski-Suomen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Tilannekuva, maakunnallinen LAPE-ryhmä / ohry Raija Harju-Kivinen
Keski-Suomen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Tilannekuva, maakunnallinen LAPE-ryhmä / ohry 16.2.2018 Muutostyön tausta ja keskeiset asiakirjat Lasten oikeuksien sopimus ja yleiskommentit LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa
LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten
LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta
LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty
Keski-Suomen SOTE hanke. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä 4.10.2016 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 4.10.2016 19.4.2016 ohjelma 12.00-12.30 Kahvia 12.30-13.00 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto
942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45
Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti
Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Miten muutosta lasten ja perheiden palveluissa toteutetaan? Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikainen ja
Perhekeskustoimintamallin toimeenpanon tuki
Perhekeskustoimintamallin toimeenpanon tuki Marjatta Kekkonen, Erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 13.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskus toimintamallin työpajat/työryhmät Maakunnallinen
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa
Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Varhaiskasvatus ja koulu osana perhekeskusverkostoa 2 Tärkein
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi 1 Hanna Hämäläinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Taustalla hallituksen strateginen tavoite: terveyden
LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari
LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari 23.5.2018 Hankepäälliköt Maikki Arola ja Mette Kontio Kansallinen LAPE - muutosohjelma Lapsi- ja perhepalvelujen
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA
2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016
Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM
Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa
Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt
Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA
PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN TOIMEENPANON TUKI
PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN TOIMEENPANON TUKI Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija marjatta.kekkonen@thl.fi 29.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Maakuntien toiveita kehittämistyön tuesta Hyviä käytäntöjä
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Raija Harju-Kivinen
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi 31.5.2017 Raija Harju-Kivinen Muutosta ohjaavat periaatteet 2 31.5.2017 Raija Harju-Kivinen LAPE- maakunnallisen kehittämistyön kokonaisuus Raija Harju-Kivinen
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus
Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus Kehittämis- ja työryhmien
LAPE Pohjois-Savo tulokset
LAPE Pohjois-Savo tulokset YHDESSÄ! hanke 1 Perustiedot Toiminta-aika: 1.1.2017 31.12.2018 Kehittämiskohteet: 1) Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 2) Erityis- ja vaativimman tason
Keski-Suomen SOTE2020 hanke. Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelumalli työryhmän kokous
Keski-Suomen SOTE2020 hanke Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelumalli työryhmän kokous 29.8.2016 29.8.2016 29.8.2016 Kokouksen esityslista 13:00 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijoiden toteaminen 3.
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
#lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?
Perhe- ja sosiaalipalvelut
Esiselvitys Perhe- ja sosiaalipalvelut Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtoryhmän jäsenet ovat perhe- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijoita, jotka edustavat Etelä-Pohjanmaan eri alueita, järjestöjä ja
Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea
LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan
,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS
LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE
Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Kohti lapsiystävällistä maakuntaa koulutussarja 7.12.2017 Hankepäällikkö Raija Harju-Kivinen Hankkeen päätavoite
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti
LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden. edistämisen toimintaympäristö muuttuu
Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaympäristö muuttuu 21.9.2016 Edistä, ehkäise, vaikuta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Joensuu 21.9.2016 Marjaana Pelkonen,
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagenttien valmennus Avaus - Muutosagentin rooli ja tehtävä
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagenttien valmennus 27.1.2017 Avaus - Muutosagentin rooli ja tehtävä Maakuntien muutoksen tuen elementit Kuntien ja maakuntien LAPE-työn yhteistyörakenteiden
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 5.4.2017 Hanne Kalmari Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon
LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Kärkihanke Lape Kymenlaakso
Kärkihanke Lape Kymenlaakso 1 Kärkihanke Lape-Kymenlaakso Hankkeen omistaja: Kotkan kaupunki Hankekumppanit: Kymenlaakson kunnat, Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Yhteiseen
Toimiva arki lapsille ja perheille Pohjois-Pohjanmaalla hanke. Esittely
Toimiva arki lapsille ja perheille Pohjois-Pohjanmaalla hanke Esittely 1 5.6.2017 Suvi Helanen TOIMIVA ARKI -HANKE Pohjois-Pohjanmaan LAPE-hanke = Toimiva arki lapsille ja perheille Pohjois-Pohjanmaalla
1. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut?
. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut? Maahanmuuttajapalvelut Lape muutosagentti Maakunnallinen Kohtaamispaikka työryhmä Perhekeskustoimintamallin kunnallinen Lape-ohjausryhmä Eropalvelut Erityis- ja vaativan
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
KESKI-SUOMEN SOTE2020-HANKE Lapset, nuoret ja perheet Petri Oinonen
KESKI-SUOMEN SOTE2020-HANKE Lapset, nuoret ja perheet 2.5.2016 Petri Oinonen Muistutuksena, lasten, nuorten ja perheiden kokonaisuudessa noin 20% on SOTEA - Tuo haasteita johtamiseen, kohtaamiseen ja palveluiden
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Raija Harju-Kivinen
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi 22.4.2017 Raija Harju-Kivinen Muutosta ohjaavat periaatteet 2 22.4.2017 Raija Harju-Kivinen LAPE- maakunnallisen kehittämistyön kokonaisuus Raija Harju-Kivinen
LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset
LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset LAPE Etelä-Savo hankekokonaisuus Muutosagentti 1 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma LAPE Etelä-Savo-hanke 1.3.2017-31.12.2018 LAPE muutosagentti 1.11.2016-31.12.2018
Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018
Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.
Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso
Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?
LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma
LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet
Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio
Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon
MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS
MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan
Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli
Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen
Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri
Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä
LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025
Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018
Hanna Hämäläinen
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita
Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo
Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut
Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta
LAPE: lasten hyvinvoinnin ja oppimisen asialla Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta ja työn jatkumisen askelmerkit vuonna 2019 1 LAPE EI LOPU VAAN SYVENEE JA
Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena
Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 19.9.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien terveysasema, luentosali 1 Susanna Raivio Tänään 1. Tervetuloa, kahvia
Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta Petri Oinonen
Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta 27.1.2017 Petri Oinonen 31.1.2017 Keski-Suomi Keski-Suomi on asukasluvultaan Suomen viidenneksi suurin maakunta
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan
x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II
Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.
Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen
Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Tuumasta toimeen Lapsen oikeuksien iltapäivä 2016 Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, STM STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Edistetään
PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa
PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen
Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA
Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki
Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy
Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke
Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi
LAPE evästykset lapsistrategialle
LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE evästykset lapsistrategialle Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja Lapsistrategian ohjausryhmä 29.8.2018 1 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS LAPE
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen
Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015
Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko
Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL
Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Seinäjoki 3.11.2017 Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Lähtötilanteesta Rakentuu vaiheittain Mikä on maakunnallisen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija
Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa
PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA
Arja Hastrup, THL Marjaana Pelkonen, STM Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Tarja Kahiluoto, OKM Minna Tuominen, Kirkkohallitus
Arja Hastrup, THL Marjaana Pelkonen, STM Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Tarja Kahiluoto, OKM Minna Tuominen, Kirkkohallitus Etunimi Sukunimi 2.6.2017 1 Nopeaa apua oikeaan aikaan 30.5 OHJELMA
Näkökulmana toimintakulttuurin muutos
Näkökulmana toimintakulttuurin muutos KEPA- Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPE -työseminaari 26.1.2017 STM 27.1.2017 Päivi Kalilainen paivi.kalilainen@jkl.fi LAPE: Periaatteet ja kehittämiskokonaisuudet
KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela
KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Pysyvää muutosta - mihin suuntaan?
#lape #kärkihanke Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016- Pysyvää muutosta - mihin suuntaan? LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja, VTL, YTT (h.c) Maria Kaisa Aula Kick off Kuntatalo 11.1.2016 Kuva: Satakunnan
Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka
Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta