LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari
|
|
- Kaisa Väänänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari Hankepäälliköt Maikki Arola ja Mette Kontio
2 Kansallinen LAPE - muutosohjelma
3 Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman eli LAPE-ohjelman tavoitteena on luoda lapselle ja nuorelle suotuisa kasvu- ja oppimisympäristö sekä tukea perheen hyvinvointia. Kun sopiva tuki tulee oikeaan aikaan, siirtyy painopiste korjaavista palveluista ehkäiseviin. Näin myös kustannukset pysyvät aisoissa. Toimintakulttuuri uudistuu muutostyössä hallinto- ja ammattikuntakeskeisyydestä lapsi- ja perhelähtöisyyteen, ja palvelut tuodaan perheen lähelle ja perheet kohdataan paremmin. Ammattilaiset toimivat yhdessä ja vahvistavat vanhemmuuden tukea ja kasvua tukevia ihmissuhteita. 3 Etunimi Sukunimi
4 Lape-muutosohjelma 4 Projektipäällikkö Mette Kontio
5 PKS Lape Lapsen paras - yhdessä enemmän 5
6 Lapsen paras yhdessä enemmän PKS Lape Kolme kehittämiskokonaisuutta + OTkeskus 15 toteuttajaa: Kaksi punaista lankaa: eroauttaminen ja turvapaikan- ja maahanmuuttajalasten ja heidän perheiden palvelut 26 hanketyötekijää (22 htv) Perhekeskus 9 toimenpidettä 9 pilottia/kokeilua Opiskeluhuolto 8 toimenpidettä 7 kokeilua Erityis- ja vaativin taso 20 toimenpidettä 12 pilottia/kokeilua 6 Projektipäällikkö Mette Kontio
7 Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos 7 Projektipäällikkö Mette Kontio
8 Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos Osallisuus Sähköiset palvelut 8 Projektipäällikkö Mette Kontio
9 Erityis- ja vaativin taso Lastensuojelun, sijaishuollon, laitoshoidon ja perhekuntoutuksen kehittäminen Horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio Monitoimijainen arviointi- ja toimintamalli OT-keskus 9
10 10 Erityis- ja vaativa taso Terveydenhuollon kehittäjäryhmät ja kokeilut Oppimisen ja kehityksen pulmat Nuorten mielenterveys Lasten mielenterveys Vakavasti sairaan lapsen psykososiaalisen tuen järjestäminen Terveydenhuollon operatiivi-set johtajat Toimintamallin kokeilu IPC menetelmän käyttöönotto Tarkoituksenmukaisen avun saamisen ja järkevien käytäntöjen esteet ja ratkaisuehdotukset 10
11 Erityis- ja vaativin taso Sosiaalihuolto Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Hein ä Lastensuojelun systeeminen toimintamalli - verkosto OT-keskusten suunnittelu Valtakunnallinen kysely lapsiperheiden kanssa työskenteleville sosiaalityöntekijöille Elo Syys Loka Marra s Ot-keskusten suunnittelu: Tiedolla johtaminen, tutkimus ja koulutus, asiakastyö: suunnitelma yhteistyössä Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnan kanssa. Ot-keskustyökokous 7.5. Pilotti: No Kids in the MIddle Valtakunnallinen koulukotitapaaminen Pilotti: Traumatisoituneet lapset ja nuoret Vaikuttavuuden arviointi Loppusem inaari Joulu Monitoimijainen arviointi- ja työskentelymalli, asiakassuunnitelma paljon palveluja tarvitseville, palvelut kootaan asiakkaan ympärille Sos.huollo n työryhmät 8 kpl Toimintamallin kehittäminen, kun lapsella kehitysvammahuollon, lastensuojelun ja psykiatrian yhteisasiakkuus + pilotti Lastensuojelulaitokseen sijoitetun psykiatrisen hoidon kehittäminen HUS:n kanssa + pilotti Perhetyön ja kuntoutuksen mallin kehittäminen traumaattisista oloista maahan tulleille lapsille ja perheille Sijaishuollon asiakasohjauksen toimintamallin kehittäminen Loppu raportti Sijaishuollon valvonnan mallin kehittäminen Uudenmaan maakuntaan Perhehoidon toimintamallin kehittäminen + pilotti Vaativat huolto- ja tapaamiskiistat LAPE Järjestöyhteistyö käynnistyy: Pela Perhehoidon seminaari Lastensuojelun sijaishuollon yhteiskehittämispäiv ä SOTE järjestämis-, maakunta- ja valinnanvapauslait voimaan
12 Perhekeskus Uudenmaan maakunnan perhekeskustoimintamalli Eroauttaminen ja monikulttuuristen perheiden palvelut Vanhemmuuden ja parisuhteen tuki Näyttöön perustuvat menetelmät 12
13 Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän 13
14 Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Kehitämme toimintakulttuurin muutosta, perhekeskuksia, varhaiskasvatusta ja koulua sekä erityisen- ja vaativan tason palveluita integroidusti. Kehitämme 18 kunnassa yhdessä sosiaalialan osaamiskeskusten, seurakuntien, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä PKS Lapen ja I&O kärkihankkeen kanssa. Uudellamaalla kehitetään ketterästi kokeillen. Käynnissä yli 70 ketterää kokeilua. Kokeilut löytyvät nettisivuiltamme. Yhteiskehittämisen alustoina toimivat maakunnalliset kehittämisryhmät, työpajat, kokeilujen puimalat sekä työryhmätyöskentely. 14
15 KEHITTÄMISEN KÄRJET o o o o o Lapsiystävällisen hallinnon toimintamallin kehittäminen Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja pilotointi, mukaan lukien yhteistyö koulun ja varhaiskasvatuksen kanssa Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Erotilanteen palveluiden kehittäminen lapsen etua, sovinnollisuutta ja toimivaa yhteistyövanhemmuutta edistäviksi Monikulttuuristen perheiden kynnyksettömien palveluiden kehittäminen 15
16 o o o o o Yhteisöllisen hyvinvointityön vahvistaminen sekä sen sisältöjen ja toimintatapojen kehittäminen Yksilökohtaisen opiskeluhuoltotyön sisältöjen syventäminen ja toimintatapojen kehittäminen Erityisosaamisen liittäminen osaksi perustason palveluja, uudet toimintamallit vertikaalisen integraation mahdollistamiseksi. Monialaisen yhteistyön ja osaamisen yhdistäminen erityistason palveluissa, uudet toimintamallit horisontaalisen integraation mahdollistamiseksi Lastensuojelun perhetyön ja perhekuntoutuksen kehittäminen. 16
17 Tilannekatsaus 17
18 Ajankohtaisia kehittämisalueittain Toimintakulttuurin muutos Lapsivaikutusten arviointi työpajat syksylle Strategiaan ja suunnitelmiin sekä hyvinvointisuunnitelmiin kirjaaminen Luo luottamusta, -suojele lasta //yhteinen kieli ja kulttuuri Perhekeskus Palvelukokonaisuus kehittyy Avoimet kohtaamispaikat kokemukset kerätty Sähköinen perhekeskus nykytilan kuvaus, skenaario ja järjestelmäsuunnitelma valmis Mallien benchmarkkaus ja työpajat jne. 18
19 Ajankohtaisia kehittämisalueittain Varhaiskasvatus ja koulu lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulukyvyttömyysmittarin kehittäminen (pilotit) Somatiikan ja neuropsykiatrian kokeilut Yhdyspintoja työstetään kehittämisalueiden välillä, perustasolle erityistason palveluita (Nepsy ja IPC) Lasinen lapsuus Erityisen ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Palvelukuvaukset työstössä integratiivisesti MTPTA työstö menossa valtakunnallisessa työssä (linkittyy pekeen) 19
20 Tulevaisuus 20
21 Hankkeet päättyvät 12/2018, mutta LAPE työ jatkuu Maakunnallisista työpajoista ja työryhmistä nousee edelleen jatkokehitettäviä teemoja joita istutetaan kuntiemme juurruttamisen suunnitelmiin vuosi jatkuu olemassa olevin resurssein. Siltaaminen maakuntaan Yhdyspintatyö / Lape-Akatemiat Hyvien käytäntöjen juurruttaminen Osaamisen jakaminen Yhteiseen työhön osallistuminen Toimintakulttuuria rakennettu, pohja yhteiselle työlle on syntynyt. 21
22 Tervetuloa seminaariin! Perhekeskuksen yhteiskehittämisessä teemme yhdessä lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Lähellä. 22
23 Hankepäällikkö Maikki Arola #lapemuutos #kärkihanke #lapeuusimaa Hankepäällikkö Mette Kontio #lapemuutos #kärkihanke #pkslapemuutos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen
Tilannekatsaus erityistason kehittämiskokonaisuuteen UMlapessa Ohjausryhmän kokous/ Maarit Lindman
Tilannekatsaus erityistason kehittämiskokonaisuuteen UMlapessa Ohjausryhmän kokous/ Maarit Lindman Vertikaalinen ja horisontaalinen integraatio -erityisosaamisen liittäminen osaksi perustason palveluita
Kärkihanke Lape Kymenlaakso
Kärkihanke Lape Kymenlaakso 1 Kärkihanke Lape-Kymenlaakso Hankkeen omistaja: Kotkan kaupunki Hankekumppanit: Kymenlaakson kunnat, Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Yhteiseen
LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA
LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto
Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen
Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018
Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.
MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS
MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan
KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela
KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Muutosagentin terveiset Uudenmaan maakunta Lape Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Muutosagentin terveiset Uudenmaan maakunta Lape Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 5.4.2017 Porvoo Muutosagentti Hanna Tiirinki 1. Tarkistuspiste: Mitä ollaan tavoittelemassa eli MITÄ, MITEN
LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.
LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria
LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,
LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE
Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Tutkijatapaaminen 30.11.2017 Lapsiystävällinen maakunta Lapsiystävällinen maakuntastrategia, lapsibudjetointi
Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo
Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo 23.4.2018 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma / sisältöjä soteen Lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Ikäihmiset Maakunnallinen perhekeskustoimint Etelä-Savossa
Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt
Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset
Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät
Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio
Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten
LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset
LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset LAPE Etelä-Savo hankekokonaisuus Muutosagentti 1 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma LAPE Etelä-Savo-hanke 1.3.2017-31.12.2018 LAPE muutosagentti 1.11.2016-31.12.2018
Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta
LAPE: lasten hyvinvoinnin ja oppimisen asialla Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta ja työn jatkumisen askelmerkit vuonna 2019 1 LAPE EI LOPU VAAN SYVENEE JA
Keski-Suomen SOTE hanke. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä
Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä 4.10.2016 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 4.10.2016 19.4.2016 ohjelma 12.00-12.30 Kahvia 12.30-13.00 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus
Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen
Keski-Suomen SOTE2020 hanke. Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelumalli työryhmän kokous
Keski-Suomen SOTE2020 hanke Lasten, nuorten ja perheiden erityispalvelumalli työryhmän kokous 29.8.2016 29.8.2016 29.8.2016 Kokouksen esityslista 13:00 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijoiden toteaminen 3.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Pieksämäki 23.1.2018 LAPE Etelä-Savo Hyvinvoiva lapsi ja perhe Kiva päivä hyvä arki Hyvää arkea Lähellä
LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan
,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU
YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija
YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa
Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Varhaiskasvatus ja koulu osana perhekeskusverkostoa 2 Tärkein
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus
Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena kehittämiskokonaisuus Kehittämis- ja työryhmien
Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli
Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.
Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Hyvinvointifoorumi, Mikkeli LAPE Etelä-Savo Hyvinvoiva ja oppiva lapsi, nuori ja perhe Kiva päivä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Tuumasta toimeen Lapsen oikeuksien iltapäivä 2016 Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, STM STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Edistetään
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti
LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015
Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL
Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Seinäjoki 3.11.2017 Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Lähtötilanteesta Rakentuu vaiheittain Mikä on maakunnallisen
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off
Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
#lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?
LAPE Pohjois-Savo tulokset
LAPE Pohjois-Savo tulokset YHDESSÄ! hanke 1 Perustiedot Toiminta-aika: 1.1.2017 31.12.2018 Kehittämiskohteet: 1) Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 2) Erityis- ja vaativimman tason
Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo
Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Missä mennään? 21.8.2018 Perhekeskustoiminnan lähtökohdat perustuu YK:n lasten oikeuksien noudattamiseen ja lapsija perheystävälliseen toimintakulttuuriin hyvinvoiva
LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä.
LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. Hankejohtaja, ohjausryhmän pj Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro 7.9.2017 Lasten
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagenttien valmennus Avaus - Muutosagentin rooli ja tehtävä
Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagenttien valmennus 27.1.2017 Avaus - Muutosagentin rooli ja tehtävä Maakuntien muutoksen tuen elementit Kuntien ja maakuntien LAPE-työn yhteistyörakenteiden
LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa
LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten
LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?
LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?
KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM
Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA
Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla
Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Kehittäjäryhmä 08.05.2018 Asialistalla 1. Ajankohtaiset terveiset
PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa
PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.12.2017 KLO 8.30-11.00 Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Teemana nuorisoikäisten palvelut ja osallisuus perhekeskustoimintamallissa
Ajankohtaista soteuudistuksesta
Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-
LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta
LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty
LAPE-hanke
www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
Ketterien kokeilujen arviointi
Ketterien kokeilujen arviointi Sanna Nieminen ja Maarit Lindman Ketterät kokeilut maakunnan malleiksi -seminaari 10.10.2018 Päivitetty 23.10.2018 1 Arviointitaulukko: Ketterän kokeilun osalta arvioitiin
LAPE Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma ja sen toimeenpano maakunnassa. Vate Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti
LAPE Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma ja sen toimeenpano maakunnassa Vate 31.10.2017 Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti LAPE Motto: Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee lähelleen turvallisia
Vuoden 2019 työskentelysuunnitelmaa. Perhekeskusagenttien valmennus LAPE-muutosagentti Titta Pelttari
Vuoden 2019 työskentelysuunnitelmaa Perhekeskusagenttien valmennus 5.12.2018 LAPE-muutosagentti Titta Pelttari Pirkanmaalla tehtävä LAPE-työ vuonna 2019 Maakunnan ja kuntien LAPE-ryhmien työ jatkuu myös
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä
Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi
Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Mikä ihmeen perhekeskus? Perhekeskustoimintamalli tutuksi työntekijöille Merja Jumpponen, terveydenhoitaja, pääkäyttäjä ODA-hanke OMAOLO
Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen
Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso
1. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut?
. Mihin kehittämistyöryhmään kuulut? Maahanmuuttajapalvelut Lape muutosagentti Maakunnallinen Kohtaamispaikka työryhmä Perhekeskustoimintamallin kunnallinen Lape-ohjausryhmä Eropalvelut Erityis- ja vaativan
LAPE muutosohjelman tulokset Uudellamaalla
LAPE muutosohjelman tulokset Uudellamaalla LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän 2017-2018 1 Muutosohjelman perustiedot LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän 2/2017-12/2018 Lapsi- perhepalveluiden muutosohjelma
Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti
Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Miten muutosta lasten ja perheiden palveluissa toteutetaan? Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikainen ja
Mikä on perhekeskustoimintamalli?
Mikä on perhekeskustoimintamalli? Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Minna Tihinen, muutospäällikkö, YHDESSÄ! ohjelma, Pohjois-Savon liitto Minna Rytkönen, LAPE-muutosagentti,
LAPE Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma ja sen toimeenpano maakunnassa
LAPE Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelma ja sen toimeenpano maakunnassa SOTE ja maakuntauudistuksen johtoryhmä 24.10.2017 Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti LAPE Motto: Jokainen lapsi
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 5.4.2017 Hanne Kalmari Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen
LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen
HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen!
HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! 31.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö 2 22.5.2017 LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut
Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA
LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan
Erityistason palveluiden uudistaminen 16 maakunnassa - yhteiskehittäminen käynnistyy
Erityistason palveluiden uudistaminen 16 maakunnassa - yhteiskehittäminen käynnistyy 9.3.2018 Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo Malja Sosiaalineuvos, STM 1 Erityis- ja vaativimpien palveluiden
Hanna Hämäläinen
KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon
LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025
Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon
Lape Pirkanmaa LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon 25.4.3018 Projektikoordinaattori Nanna Miettunen nanna.miettunen@pikassos.fi p. 050 3495610 MITÄ LAPESSA TEHDÄÄN? 2 Yhdistetään sote-palvelut asiakaslähtöisiksi
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.
Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-
Toimiva arki hyvinvointia rakentamassa LAPEn toinen aalto kuinka työ jatkuu?
Toimiva arki hyvinvointia rakentamassa 13.11.2018 LAPEn toinen aalto kuinka työ jatkuu? Miten Pohjois-Pohjanmaasta varmistetaan lapsiystävällinen maakunta? Miten lapsi ja perhe keskiöön palveluissa maakunnassa
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM
Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma
Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä
Erityispalveluiden uudistaminen esimerkkejä maakunnista Pääkaupunkiseudun Lape-hanke ja Uudenmaan maakuntavalmistelu
Erityispalveluiden uudistaminen esimerkkejä maakunnista Pääkaupunkiseudun Lape-hanke ja Uudenmaan maakuntavalmistelu 14.3.2018 Riitta Vartio Sovitetaan alueen kunnissa kaikki lasten, nuorten ja perheiden
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta
Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Valtakunnalliset neuvolapäivät 7.11.2017 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi 1 Hanna Hämäläinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Taustalla hallituksen strateginen tavoite: terveyden
Perhekeskustoimintamalli Lappiin- hanke 4/ /2018
Perhekeskustoimintamalli Lappiin- hanke 4/2017-12/2018 Perhekeskustoimintamalli Lappiin hankkeen tavoitteet Toimiva lapsi- ja perhelähtöisten lähipalvelujen kokonaisuus Painotus hyvinvointia edistävässä
Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen
1(7) Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) uudistaa erityis- ja vaativimman tason palvelut kokonaisuudeksi, jossa toteutuvat lapsi- ja perhelähtöiset,
Omaishoidon maakuntapäivä Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma
Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutoksen-suunta-on-oikea
VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA
VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 22.2.2018 klo 9.00-12.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Luentosali, Tampere Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN 1. Tervetuloa, alkusanat,