KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Raija Harju-Kivinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Raija Harju-Kivinen"

Transkriptio

1 KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Raija Harju-Kivinen

2 Muutosta ohjaavat periaatteet Raija Harju-Kivinen

3 LAPE- maakunnallisen kehittämistyön kokonaisuus Raija Harju-Kivinen

4 LAPE ohjelman odotetut tulokset päätöksenteossa ja palvelujärjestelmässä vuonna 2019 Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat saaneet välineet tietoon ja lapsen oikeuksiin perustuvaan päätöksentekoon ja toimintakulttuurin edistämiseen. Maakunnassa ja sen alueella sijaitsevissa kunnissa kaikki lasten, nuorten ja perheiden palvelut on sovitettu yhteen lapsi- ja perhelähtöiseksi palvelujen kokonaisuudeksi. Muutostyö on käynnistynyt kunnissa ja maakunnissa. Kansallinen ohjaus lainsäädäntö ja johdanto on uudistettu tukemaan lapsi-, nuori- ja perhelähtöistä muutosta eri ministeriöiden yhteistyönä.

5 Oikea-aikainen palveluiden saatavuus on parantunut, kun tuen painopiste on siirtynyt korjaavista palveluista kaikille yhteisiin ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen tukeen ja hoitoon. Painopisteen siirtämisellä on saatu aikaan kustannussäästöjä. Lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevien ammattihenkilöiden osaamista ja työvälineitä on uudistettu muutosta tukeviksi. Maakunta- ja kuntatasolla on toimivat rakenteet ja sopimuskäytännöt järjestöjen ja seurakuntien kanssa tehtävälle yhteistyölle ja näiden lapsille, nuorille ja perheille tuottamat tukimuodot ovat osa palvelukokonaisuutta. On pystytty vastaamaan kustannusvaikuttavasti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointitarpeisiin niukkenevien julkisten määrä rahojen puitteissa.

6

7 KSLAPE muutostyön tuki Valtionavustukseen oikeuttavat kustannukset: e Valtionavustus e Hanketoimijoiden oma rahoitusosuus: e 78,9% henkilöstökulut 18,6% palvelujen ostot 2,3% muut Raija Harju-Kivinen

8 KSLAPE, TYÖSUUNNITELMA Hankkeen päätavoite on saavuttaa integroitunut ja vaikuttava hyvinvointityö. Palvelut ovat nivoutuneet integroiduiksi palvelukokonaisuuksiksi, niiden saatavuus on parantunut ja palveluntarpeet tunnistetaan viipymättä. Osallisuutta lisäävät vaikuttamiskeinot ovat käytössä. Palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavista palveluista ennaltaehkäisevien palveluiden piiriin. Kaikessa päätöksenteossa on mukana lapsivaikutusten arviointi ja lapsistrategia tunnetaan laajasti. Lapsi- ja perhepalveluiden kustannusten kasvu on pysähtynyt. Työntekijöiden hyvinvointi ja työn mielekkyys on lisääntynyt.

9 Toimintakulttuurin muutos: lapsistrategia, tietopohjan vahvistaminen, lapsibudjetointi, lapsivaikutusten arviointi, lapsiystävällinen kunta, lapsiystävällinen työpaikka Osallisuus Sähköiset työvälineet Prosessiarviointi Perhekeskustoimintamalli Erityistason palveluiden kehittäminen oikea-aikainen tuki ja palveluohjaus perhekeskustoimintaympäristössä, palvelujen integraatio, eroauttamispalvelut, perhevalmennus, osaamisen vahvistaminen toimintakulttuurin yhtenäistäminen, monitoimijainen arviointi, integraatio peruspalveluihin, Hackneyn malli, perhetyön ja perhekuntoutuksen vahvistaminen kasvatusyhteistyö, ennaltaehkäisevä työ (tunne- ja vuorovaikutustaidot, kaverisuhteet, kiusaaminen, yksinäisyys, oppimisvaikeuksien ja hyvinvointiriskien tunnistaminen), erityispalvelujen integraatio perhehoidon kehittäminen, sijaishuollon ohjaus ja valvonta, somaattisesti sairaiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten palveluiden kehittäminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos hyvinvoinnin tukena Osatoteuttajat Yhteistyökumppanit Uusi sairaala Nova Vaativien palveluiden kehittäminen

10 I Lapsen oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistava toimintakulttuurin muutos 1. TOIMENPIDE: Hankkeessa seurataan lapsibudjetointiin liittyvää kansallista kehittämistyötä ja osallistutaan kehittämistyöhön mahdollisuuksien mukaan esim. kannustamalla maakuntaa ja kuntia lapsibudjetointiin sekä tiedottamalla kehitystyöstä. 2. TOIMENPIDE: Tuetaan maakunnan ja kuntien lapsivaikutusten arviointiin liittyvää kulttuurinmuutosta koulutuksen ja arviointimenetelmien keinoin. Hyödynnetään ja levitetään lapsivaikutusten arvioinnin välineitä. 3. TOIMENPIDE: Lapsiystävällinen kunta toimintamallin toteutuksen edistäminen Keski-Suomen kunnissa.

11 I Lapsen oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistava toimintakulttuurin muutos 4. TOIMENPIDE: Lasten hyvinvointiin liittyvän tietopohjan vahvistaminen (lähtötilanteen kartoitus, tiedon kirjaaminen, seuranta, raportointi, työvälineet) 5. TOIMENPIDE: Perheystävällisten käytäntöjen kehittäminen työpaikoilla: Perheystävällinen työpaikka ohjelma, Työ- ja perhe-elämä ohjelma ja mallin pilotointi. Koulutuskokonaisuus. 6. TOIMENPIDE: Lapsistrategia: lapsikäsitys, maakunnalliset suuntaviivat, toimeenpano- ja seurantarakenne. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin osaamisohjelma (mm. joustava koulupäivä)

12 II. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 1. TOIMENPIDE: Oikea-aikainen tuki ja palveluohjaus perhekeskusympäristöstä. Avoimet kohtaamispaikat. Organisaatioiden toimintakulttuurin muutos: yhteiset tavoitteet, ydintehtävät, integraatio, perhekeskuksen koordinointimalli, yhteistyön ja kehittämistyön rakenteet, juurruttaminen erityisesti huomioidaan maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, vertaistoiminta, varhainen puuttuminen ja monitoimijainen palvelutarpeen arviointi sekä kuntakohtaisuus mallin kehittämisessä

13 II. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 2. TOIMENPIDE: Matalan kynnyksen ja erityispalvelujen integraatio perhekeskusympäristöön: palveluiden kokonaisuuden määrittely, läheisverkostot, palveluketjut. 3. TOIMENPIDE: Eroauttamispalveluiden kehittäminen: erotietouden lisääminen, yhteistyövanhemmuus ja sähköisten palvelujen hyödyntäminen 4. TOIMENPIDE: Perhevalmennustoiminnan kehittäminen 5. TOIMENPIDE: Perhekeskusverkoston toimijoiden osaamisen vahvistaminen

14 yritykset Raija Harju-Kivinen

15 III. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1. TOIMENPIDE: Kasvatuskumppanuuskoulutus kasvatus- ja opetushenkilöstölle 2. TOIMENPIDE: Ennaltaehkäisevä työ päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa: tunne- ja vuorovaikutustaidot, kaverisuhteet, kiusaaminen, yksinäisyys, oppimisvaikeuksien ja hyvinvointiriskien tunnistaminen. - Joustava koulupäivä - Kuntouttava iltapäivätoiminta 3. TOIMENPIDE: Integraatio, erityistason palvelut (oppilas- ja opiskelijahuolto, lasten- ja nuorisopsykiatria, lastensuojelu, lastenneurologia, Nepsy, Onerva, NMI, järjestöt, yritykset)

16 IV. Erityispalveluiden uudistaminen 1. TOIMENPIDE: Toimintakulttuurin yhtenäistäminen (rajapinnat, yhteistyö, vastuut, työnjako, oleellisten tietojen välittyminen): - Sovitaan yhtenäisten arviointimenetelmien käytöstä ja toimintaperiaatteista (neuvola, kouluterveydenhuolto, lastensuojelu, erikoissairaanhoito) - Otetaan huomioon hyvät käytännöt ja valtakunnallinen mallinnuspilotointi - Osaamis- ja tukikeskus 2. TOIMENPIDE: Monitoimijaisen arviointimallin kehittäminen ja pilotointi (sähköiset arviointivälineet)

17 IV. Erityispalveluiden uudistaminen 3. TOIMENPIDE: Erityisosaamisen kytkeminen peruspalveluihin: - Maakunnallinen toteutussuunnitelma (ei pois lähettämisen kulttuuria) - Rakennetaan johtamista ja toimintakäytäntöjen muutosta tukeva arviointikokonaisuus valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisesti 4. TOIMENPIDE: Monitoimijainen yhteistyö. Eri ammattiryhmien osaamisen, läheisverkostojen ja palveluiden yhdistäminen lasten ja perheiden tueksi (horisontaalinen integraatio): yhteissuunnittelu ja toteutus. 5. TOIMENPIDE: Lastensuojelun monitoimijaisen mallin pilotointi (Hackneyn malli) 6. TOIMENPIDE: Perhetyön ja perhekuntoutuksen maakunnallisen palvelukokonaisuuden vahvistaminen

18 Osaamis- ja tukikeskukset Kansallisesti perustetaan viisi osaamis- ja tukikeskusta Keski-Suomi kuuluu Itä- ja Keski-Suomen yhteistyöalueeseen (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Keski-Suomi, Pohjois- Karjala). OT-keskuksen sijoituspaikka tulee olemaan Kuopion yliopistollinen sairaala. OT-keskuksiin kootaan palvelut, joita tarvitaan harvoin ja jotka edellyttävät vaativaa erikoistumista ja erityisosaamista. Näin varmistetaan monialainen arviointi ja apua niille lapsille, nuorille ja perheille, jotka tarvitsevat vaativinta erityisosaamista Asiakkaina mm. vakavasti oireilevat, kehityksen vaarantavat nuoret, erityisen vaikeat psykiatriset ja mielenterveysongelmista kärsivät lapset ja nuoret, vaikeasti somaattisesti sairaat lapset, vaikeasti traumatisoituneet lapset, kehitysvammaiset, vaativaa laitoshoitoa tarvitsevat lapset, oikeudelliset asiat

19 V Vaativien palveluiden kehittäminen 1. TOIMENPIDE: Perhehoidon kehittämiskokonaisuus: perhehoidon maakunnallinen toimintaohjelma (sijaisperheiden valmennus ja koulutus, kiintymyskeskeinen ajattelu, monitoimijainen sijoitustyöskentely ja tukiohjelma, kuntouttava perhehoito, asiakasosallisuuden kehittäminen, kokemusasiantuntijaverkosto, sähköiset työtavat, tuki lapsen arkiyhteisöissä) 2. TOIMENPIDE: Kehitetään sijaishuollon ohjausta ja valvontaa

20 V Vaativien palveluiden kehittäminen 3. TOIMENPIDE: Erityistason palveluiden uudistaminen: varmistetaan somaattisesti sairaiden lasten palveluissa sekä terveydenhuollon ennaltaehkäisevässä työssä palveluiden laatu, yhdenvertainen saatavuus, lapsi- ja perhelähtöiset integroidut palvelut, palveluiden sujuvuus ja oikea-aikaisuus 4. TOIMENPIDE: Kehitetään vaikeavammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten palvelumalli ja liikkuvat kuntoutuspalvelut (erityisesti autismikirjon murrosiän pulmat, kaksoisasiakkuus vammaispalveluissa ja lastensuojelussa, mahdollisuus asua omassa asuinympäristössä, sähköiset palvelumallit)

21 Hankekumppanit ja asiantuntijapalvelut Toimintakulttuurin muutos Haukkalan Säätiö Työterveyslaitos (Perheystävällinen työpaikka) Hankkeen arviointi: JAMK, Perhetutkimusyksikkö Matalan kynnyksen palvelut / Varhaiskasvatus ja perusopetus hyvinvoinnintukena Perhekeskusmalli MLL Laukaan kunta Nuorten Ystävät/Suunta Keski-Suomen Liikunta ja Likes Familyroom Erityis- ja vaativan tason palvelut Perhehoidon järjestöt Koske

22 Hankkeen keskeiset toimijat ja sidosryhmät Keski-Suomen kunnat ja kuntayhtymät Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Järjestöt Yksityiset palveluntuottajat Yliopisto ja oppilaitokset Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Raija Harju-Kivinen

23 Hankkeen keskeiset toimijat ja Perhehoitoliitto Pelastakaa Lapset Keski-Suomen Liikunta ry ja Likes Pesäpuu Sininauha Sos-Lapsikylä Vanhempainfoorumi Ensi- ja turvakoti Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Järvi-Suomen yhdistys Seurakunnat Niilo Mäki Säätiö Pienkoti Aura NHG sidosryhmät Raija Harju-Kivinen Jamk, Hyvinvointiyksikkö JY Kasvatustieteenlaitos JY Perhetutkimusyksikkö JY sosiaalityön yksikkö JY psykologian laitos Attentio Haukkalan Säätiö Mobile Kid Oy Vaalijalan kuntayhtymä Nuorten Ystävät Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Monimuotoiset perheet ry Jyväskylän taide- ja kulttuuripäiväkoti Muita yhteistyötahoja

24 Hanketiimi Hankepäällikkö Raija Harju-Kivinen (TtM, Amo, lasten sh) Kehittämiskoordinaattorit: Perhekeskustoimintamalli: Petri Oinonen (Sosionomi, YAMK) ja Sari Paananen (KM) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitoksen lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena: Senja Hirsjärvi (Sosionomi, YAMK) Erityistason palvelukokonaisuus: Maria Lehtinen (YTM) Vaativimman tason palvelukokonaisuus: Johanna Liukkonen (YTM; Sosionomi, AMK) Maakunnan lapsistrategia: laatija Päivi Fadjukoff (dosentti, FT, KM) / Haukkala Säätiö Muutosagentti: Hanna Hämäläinen (YTM, Lto)

25 Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin; ja jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi Raija Harju-Kivinen

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Raija Harju-Kivinen

KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Raija Harju-Kivinen KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi 22.4.2017 Raija Harju-Kivinen Muutosta ohjaavat periaatteet 2 22.4.2017 Raija Harju-Kivinen LAPE- maakunnallisen kehittämistyön kokonaisuus Raija Harju-Kivinen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi 1 Hanna Hämäläinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Taustalla hallituksen strateginen tavoite: terveyden

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Tutkijatapaaminen 30.11.2017 Lapsiystävällinen maakunta Lapsiystävällinen maakuntastrategia, lapsibudjetointi

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Hanna Hämäläinen

Hanna Hämäläinen KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 28.4.2017 Hanne Kalmari Muutosta ohjaavat periaatteet Lapsen

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 28.2.2017 Hanne Kalmari Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa

Lisätiedot

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä

Lisätiedot

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1. Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan ,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS

Lisätiedot

Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti

Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Miten muutosta lasten ja perheiden palveluissa toteutetaan? Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikainen ja

Lisätiedot

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Savo tulokset

LAPE Pohjois-Savo tulokset LAPE Pohjois-Savo tulokset YHDESSÄ! hanke 1 Perustiedot Toiminta-aika: 1.1.2017 31.12.2018 Kehittämiskohteet: 1) Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 2) Erityis- ja vaativimman tason

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä 22.5.2018 Pälvi Kaukonen, LAPE Marjo Malja, STM OT-keskus on uusi integratiivinen

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen

Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen 1(7) Erityis- ja vaativimman tason palveluiden uudistaminen Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) uudistaa erityis- ja vaativimman tason palvelut kokonaisuudeksi, jossa toteutuvat lapsi- ja perhelähtöiset,

Lisätiedot

Näkökulmana toimintakulttuurin muutos

Näkökulmana toimintakulttuurin muutos Näkökulmana toimintakulttuurin muutos KEPA- Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPE -työseminaari 26.1.2017 STM 27.1.2017 Päivi Kalilainen paivi.kalilainen@jkl.fi LAPE: Periaatteet ja kehittämiskokonaisuudet

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Tuumasta toimeen Lapsen oikeuksien iltapäivä 2016 Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, STM STM:n kärkihankkeet Enemmän terveyttä ja hyvinvointia Edistetään

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 27.3.2017 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA / KSLAPE Kohti lapsiystävällistä maakuntaa koulutussarja 7.12.2017 Hankepäällikkö Raija Harju-Kivinen Hankkeen päätavoite

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Pysyvää muutosta - mihin suuntaan?

Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Pysyvää muutosta - mihin suuntaan? #lape #kärkihanke Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016- Pysyvää muutosta - mihin suuntaan? LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja, VTL, YTT (h.c) Maria Kaisa Aula Kick off Kuntatalo 11.1.2016 Kuva: Satakunnan

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 22.2.2018 klo 9.00-12.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Luentosali, Tampere Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN 1. Tervetuloa, alkusanat,

Lisätiedot

LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari

LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari LAPE PKS Lapsen paras - yhdessä enemmän Lape Uusimaa Yhdessä olemme enemmän Perhekeskusseminaari 23.5.2018 Hankepäälliköt Maikki Arola ja Mette Kontio Kansallinen LAPE - muutosohjelma Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Perhe- ja sosiaalipalvelut Esiselvitys Perhe- ja sosiaalipalvelut Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtoryhmän jäsenet ovat perhe- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijoita, jotka edustavat Etelä-Pohjanmaan eri alueita, järjestöjä ja

Lisätiedot

Kärkihanke Lape Kymenlaakso

Kärkihanke Lape Kymenlaakso Kärkihanke Lape Kymenlaakso 1 Kärkihanke Lape-Kymenlaakso Hankkeen omistaja: Kotkan kaupunki Hankekumppanit: Kymenlaakson kunnat, Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Yhteiseen

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 5.4.2017 Hanne Kalmari Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

LAPE evästykset lapsistrategialle

LAPE evästykset lapsistrategialle LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE evästykset lapsistrategialle Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja Lapsistrategian ohjausryhmä 29.8.2018 1 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS LAPE

Lisätiedot

Liite 4. Kärkihanke 3: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - kärkihankkeen kuvaus

Liite 4. Kärkihanke 3: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - kärkihankkeen kuvaus 1(6) Liite 4. Kärkihanke 3: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - kärkihankkeen kuvaus Sisällys 1. Tausta... 2 2. Arviointikysymykset... 2 3. Muuta... 5 Meritullinkatu 8, Helsinki PL 33, 00023 VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta

Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta LAPE: lasten hyvinvoinnin ja oppimisen asialla Yhdessä kohti aitoa lapsi- ja perhelähtöisyyttä kokemuksia LAPEmuutosohjelmasta ja työn jatkumisen askelmerkit vuonna 2019 1 LAPE EI LOPU VAAN SYVENEE JA

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

LAPE-hanke

LAPE-hanke www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon Lape Pirkanmaa LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon 25.4.3018 Projektikoordinaattori Nanna Miettunen nanna.miettunen@pikassos.fi p. 050 3495610 MITÄ LAPESSA TEHDÄÄN? 2 Yhdistetään sote-palvelut asiakaslähtöisiksi

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM LAPEn tehtävä Pohjois-Savossa Valmistella lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI

VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI VAATIVIEN PALVELUIDEN UUDISTUS: OSAAMIS- JA TUKIKESKUKSET LAPE TYÖPAJAT PÄÄTÖSSEMINAARI 16.12.2016 Vaativien palveluiden kokonaisuus TAVOITTEET PALVELUILLE Varmistetaan monialainen arviointi ja apu niille

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEn toiminta-ajatus LAPE on hallituksen kärkihanke jossa tavoitteena pysyvä muutos kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita sekä lapsen oikeuksia vahvistavaa

Lisätiedot

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma: Vahvistetaan kunnissa varhaiskasvatusta lasten hyvinvoinnin tukena ja huolehditaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden. edistämisen toimintaympäristö muuttuu

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden. edistämisen toimintaympäristö muuttuu Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaympäristö muuttuu 21.9.2016 Edistä, ehkäise, vaikuta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Joensuu 21.9.2016 Marjaana Pelkonen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Vastuu lasten hyvinvoinnista ja oppimisesta on valtion, maakuntien ja kuntien yhteinen - Lapsibudjetointi antaa välineitä tiedolla johtamiseen

Vastuu lasten hyvinvoinnista ja oppimisesta on valtion, maakuntien ja kuntien yhteinen - Lapsibudjetointi antaa välineitä tiedolla johtamiseen Vastuu lasten hyvinvoinnista ja oppimisesta on valtion, maakuntien ja kuntien yhteinen - Lapsibudjetointi antaa välineitä tiedolla johtamiseen Maria Kaisa Aula 12.9.2018 Kuntamarkkinat Hankejohtaja, (STM),

Lisätiedot

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli

Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savon Perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 3.10.2018 Hyvinvointifoorumi, Kangasniemi Perhekeskustoiminnan lähtökohdat 2 Perustuu YK:n lapsen oikeuksiin. Tavoitteena lapsi- ja perheystävällinen

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 19.9.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma PÄIVÄN OHJELMA

Lisätiedot

Uuden soten kulmakivet

Uuden soten kulmakivet Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL

Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Seinäjoki 3.11.2017 Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Lähtötilanteesta Rakentuu vaiheittain Mikä on maakunnallisen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä.

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. Hankejohtaja, ohjausryhmän pj Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro 7.9.2017 Lasten

Lisätiedot

HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen!

HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! 31.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö 2 22.5.2017 LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE hanke. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä

Keski-Suomen SOTE hanke. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä 4.10.2016 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 4.10.2016 19.4.2016 ohjelma 12.00-12.30 Kahvia 12.30-13.00 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Omaishoidon maakuntapäivä Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma

Omaishoidon maakuntapäivä Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma Omaishoidon maakuntapäivä 16.4.2019 Lapsi, perhe ja omaishoitajuus lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen näkökulma https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutoksen-suunta-on-oikea

Lisätiedot

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KESKI- SUOMESSA

LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KESKI- SUOMESSA LASTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA KESKI- SUOMESSA Lastenpsykiatrian valtakunnalliset neuvottelupäivät 29.9.2016 Jyväskylä Marja Heikkilä ja Petri Oinonen Keski-Suomen SOTE 2020

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot